Kaikki kirjoittajan Snowman artikkelit

Retro

Kenttätestaus suoritettu

Kommentoi

Torakkain asevarasto

”Emme saaneet vasemman kätesi liikkuvuutta aivan normaaliksi. Haarniska kärsi laavakylvyssä kuitenkin sen verran pahoja vaurioita.”

Yliluutnantti kuunteli tyynesti insinööritorakan raporttia haarniskansa korjauksesta.
”Entä tykki, se kuitenkin toimii normaalisti?”
”Kyllä, aivan oikein.”

Mainiota, Yliluutnantti ajatteli. Hän siveli taistelupuvun pintaa käsillään, kävi sen läpi vaihe vaiheelta. Kaikki muodot tuntuivat hyviltä, vaarallisilta. Kun hänen sormensa lopulta hipoivat teriä, 955 tunsi olonsa hyvinkin nautinnollikeksi. Tämä oli eräs parhaista apuvälineistä, joita torakka voisi toivoa.

Juuri sopivasti Kenraali saapui huoneeseen, merkitsevä hymy kasvoillaan. Yliluutnantti tiesi, mitä tämä tarkoitti. Operaatio voisi alkaa.

Retro

Yliluutnantti, mikä paha tyyppi!

Kommentoi

Pieni matorankylä Klaanin saarella

Yliluutnantti hymyili sisäisesti. Hän kierteli savuavassa, ja nyttemmin täysin hiljentyneessä kylässä, pienten talojen joukossa. Hän käveli avoinesta oviaukosta sisään mökkiin. Tai oikeastaan mökin puolikkaaseen, kaksi seinää olivat romahtaneet harmaaksi kivimurskaksi. Pöytä oli nurin, ja tavarat olivat suurimmalta osin tiessään. Vai on näillä raukoilla ollut ihan aikaa pakata tavaroitaankin, hän ajatteli. No, mikäs siinä. En minä mikään pahainen Skakdi-ryöväri ole.

Sitten Nazorak siirtyi suurempaan, osittain kallionseinämää vasten rakennettuun rakennukseen. Se huokui arvokkuutta ja perinteitä. Tai ei ehkä enää, nyt patsaat olivat säpäleinä ja taljat revenneinä. Lamput olivat kaatuneet pitkin lattioita ja suuri pöytä huoneen keskellä oli kahtia. Jossain nurkassa taisi maata matoranin eloton ruumiskin.

Tyytyväisenä kättensä jälkeen Yliluutnantti asteli pois kylästä. Olisi aika käydä vielä korjauttamassa puvun saamat vauriot, ja varsinainen tehtävä voisi alkaa.

Merellä. Ei muuta.

Snowman alkoi saada tarpeekseen tulppana olemisesta. Hän tiedusteli, josko lähistöllä näkyisi saaria, jossa paatin voisi korjata. Kepe ilmoitti hilpeästi matkan varrella olevan metsäisen saaren, jahka kokematon merimies saisi venosen sinne ohjastettua.

Lyhyen merimatkan ja töyssyisän rantautumisen jälkeen kaksi Klaanilaista kapusivat rantaan. He katselivat ympärilleen, ja näkivät joka suunnassa vehreää metsää. Kaipa niistä jonkinmoisen tukkeen saisi kyhättyä.
”Kepe?” Snowman aloitti ”Kasvivoimien käytön paikka?”
”Selvästi.”
Kepe katkaisi erään puun elementaalivoimillaan, ja muovasi vielä jäästä sahat kaksikolle. Metsurinhommat voisivat alkaa.

Siinä rungosta oksia karsiessaan Kepe pohti vielä ääneen, mikä se kamera oli ollut. Erityisesti teknologian hyönteismäisyys karmi häntä.
”Meinaatko, että sen takana olisivat Nazorakit?” Snowman vastasi toverinsa pohdintoihin.
”Mitään varmaa en voi sanoa, mutta eikö kameran pinnassa ollutkin samanlaista tuntua kuin torakoiden kuoressa?”
”Uhkaava ajatus.”
”Eikö vain olekin.”
”On.”
”Yleensä tuohon ei vastata.”
”Ei niin.”
”Hyvä kun tiedät.”
”Eikö vain olekin.”
”…”
”…”

Retro

Makuta vastaan torakka

Kommentoi

Luola

Yliluutnantti katsoi ranteensa pientä näyttöä. Sen mukaan tätä luolaa oli vähän aikaa sitten käyttänyt makuta. Klaanille työskenteli makuta. Klaanilaisia oli torakoiden kannalta hyvä pahoinpidellä. Plus tämän haarniskan kanssa harjoittelu on aina hyödyksi. Ja se on todella nautinnollista.

Jonkin aikaa luolastossa kuljettuaan Nazorak kuuli edestään taistelun ääniä. Hän aloitti nopean, mutta varovaisen etenemisen kohti melun lähdettä. Pian hän huomasikin, mistä äänet lähtivät. Klaanille työskentelevä makuta pisti halki, poikki ja pinoon ryhmän Skakdeja. Ja vielä melko nopeasti. Yliluutnantti tarkkaili varjoista. Hän analysoi makutan jokaisen liikkeen, mihin tämän huomio kulloinkin keskittyi, miten hän rytmitti iskunsa. Kun Skakdeista ei ollut enää yhtään jäljellä, Yliluutnantti katsoi asiakseen astua esiin.

”Kuka siellä?” Makuta Nui kysyi nähtyään hahmon varjoissa. ”Paljasta itsesi!”
Ei vastausta.
”Minulla on lämpönäkö. Piilottelu ei auta.”
Yllätyksekseen Makuta ei kuitenkaan nähnyt mitään tai ketään skannatessaan luolansa seiniä.

Yllättäen Makuta Nui tunsi kovan iskun selässään. Hän miltei menetti tasapainonsa, ja kääntyi ympäri. Hänen takanaan seisoi jonkinlainen haarniskoitu hahmo, osoittaen häntä ranteestaan lähtevillä tykeillä. Hahmo puhui: ”Tämä on siis pelätty Makuta Nui, Klaanille työskentelevät makuta. Miksen ole kauhuissani?” Makuta nui ei vastannut sanoin, vaan kädestään singotulla heikennyssäteellä.

955 Kyllä tunsi säteen, mutta piti sitä enemmänkin huvittavana kuin tuskallisena. Hän päätti kokeilla erästä hauskaa temppua, ja painoi nappia ranteessaan. Kiinnittääksen huomion muualle, hän hyökkäsi makutan kimppuun sarjalla nopeita sivalluksia ranneterällään. Makuta Nui torjui iskuja minkä ehti, mitä nyt muutama raapaisi häntä rintaan. Makuta teki vastaiskun potkun muodossa, ja lennätti Nazorakin luolan halki, kovaa vauhtia kallioseinään. Hänen yllätyksekseen torakka kuitenkin nousi vaivatta taas jaloilleen. Manu kuitenkin päätti käyttää erästä voimakkaimmista hyökkäyksistään Nazorakia vastaan. Hän lähetti suuren, punamustan käden rinnastaan nappaamaan otteen vihollisestaan.

Aivan kuten toivoinkin, 955 ajatteli. Käden tarttuessa hänestä, torakka irrotti haarniskanosansa, johon makuta oli tarrannut. Makuta veti puvunpalan osaksi haarniskaansa, arvaamatta siinä piilevää yllätystä. Torakan ansa oli toiminut, Klaanilainen oli vetänyt pommin osaksi haarniskaansa. 955 räjäytti sen, ja makuta lennähti voimakkaasti vastakkaiseen seinään.

Manu nousi seisomaan ottaen seinästä tukea, ja katsoi rintapanssariaan. Se oli melko lailla tuhoutunut. Mikä likainen temppu, Makuta Nui ajatteli. Tästä voi tulla rumaa

Yliluutnantti lähetti ranteestaan ohjuksia kohti makutaa, joka kuitenkin käytti väisämisvoimaansa. Makuta Nui käytti tätä voimaansa hyväksi, ja pääsi aivan hyökkääjän lähituntumaan. Hän nosti torakan ilmaan, ja paiskasi laava-altaaseen. Klaanilaisen järkytykseksi Nazorak kuitenkin nousi sieltä, vieläpä melko haavoittumattoman näköisenä. Manu hyökkäsi sähköllä, joka kuitenkin tuntui imeytyvän torakan haarnisakaan.

Yliluutnantti katsahti pikaisesti kättään. Laavassa uinti oli lähes tuohonnut hänen vasemman kätensä haarniskan. Hmm, pitäisi luultavasti lopettaa taistelu piakkoinkin. Tämä alkaa käymään turhan vaaralliseksi, hän ajatteli. 955 ponkaisi rakettimoottoreidensa työntämänä itsensä kohti makutaa, lävistäen tämän ruhjoutuneen rintahaarniskan ranneterillään. Hän käänsi aseita haavassa väistäen samalla makutan vimmaisen vastahyökkäyksen. Manu näki torakan silmissä hullaantuneen katseen, kun tämä keskittyi Manun ruhjomiseen sisältäpäin. Sitten 955 tunki tykkinsäkin rintapanssariin repimäänsä reikään, ja laukaisi ohjuksia. Makuta huojui, ja kaatui selälleen keskelle lattiaa. Juuri kun Manu oli nousemassa, torakka harppoi pois lähettäen ohjuksia luolan kattoon.

Kaikkialla alkoi täristä, kun Manu pääsi jaloilleen. Vielä hän lähetti muutaman räjäytyssäteen Nazorakin perään, muttei uupumukseltaan osunut. Silloin luolan katto sortui hänen päällensä.

Yliluutnantti oli kaiken kaikkiaan tyytyväinen pukunsa kenttätestaukseen. Pienillä vaurioilla hän oli juuri kukistanut makutan. Mikä voisi mennä pieleen?

Retro

955 lämmittelee

Kommentoi

Metsä

Yliluutnantti oli hänen sotilasarvonsa, 955 tunnuslukunsa. Hänen oikean nimensä pystyi lausumaan vain hyönteisen suulla. Ei sillä, että hän olisi tarvinnut nimeä, hän oli tyytyväinen päästessään tekemään työtään.

Nyt hän odotti puun oksalla kahta lähestyvää hahmoa. Tämä puku on yllättävänkin kevyt, hän ajatteli. Silti uskomattoman kestävä. Harvinaisen laadukasta jälkeä suunnitteluosastolta. Torakka oletti olevansa hyvässä piilossa, eikä ainoastaan paljaalta silmältä. Puku piilotti hänen ruumiinlämpönsäkin. Yliluutnantti kyyristyi, valmiina hyppäämään kohteensa kimppuun.

Alla Matoro The Blacksnow käveli ripeästi kohti Klaanin linnaketta. Tyypilliseen tapaansa hän tarkkaili ympäristöään, ja pysyi varuillaan. Viimeaikaiset tapahtumat ainoastaan rohkaisivat häntä pysymään entistä varovaisempana. Summerganon käveli Matoron perässä, muutaman metrin jäljessä, hänkin olkansa yli vilkuillen. He kuulivat lehtien havinaa yläpuoleltaan.

Yliluutnantti putosi jaloilleen, muttei kohteensa päälle, kuten oli tahtonut. Hän huomasi vastustajiensa olevan tavallista tietoisempia ympäristöstään. Torakka syöksähti eteenpäin ranneteriensä kanssa, muuta kokeneena miekkailijana Matoro ohjasti iskun vasemmalle puolelleen, ja vastasi nopealla kierrepotkulla. Toa hyppäsi sen jälkeen nopeasti hyökkääjän yli, kääntyi, ja laukaisi energia-hyökkäyksen suoraan torakan selkään. Summerganon keskitti voimansa miekkansa kautta jäähyökkäykseen.

Yliluutnantti myhäili mielessään. Puvun energianimemistoiminto ainakin toimi mallikkaasti. Toain hyökkäykset eivät tehneet häneen lainkaan vahinkoa. Seuraavaksi 955 päätti kokeilla pukunsa tykkiä. Hän kohotti laiskasti kätensä, ja laukaisi pienoisohjusryöpyn Summerganonin kimppuun, nauttien tilanteesta suuresti.

Summerganon heittäytyi täpärästi sivuun, ja mietti pikaisinta poistumista taistelusta. Hän ymmärsi vastustajansa olevan kyvykäs taistelija, eikä tahtonut joutua taistelemaan todennäköisyyksiä vastaan. Matorolla oli jo suunnitelma mielessään. Hän sivalsi miekallaan puusta suuren oksan irti, ja se tippui muutaman metrin syvyisessä kanjonissa virtaavaan jokeen.

955 ajatteli kokeilla taas uutta pukunsa ominaisuutta, tämä oli hänestä hyvinkin nautinnollista. Hän kaivoi vyöltään pienen pommin, ja sinkaisi sen kohti Summerganonia. Toa menetti tasapainonsa paineaallon vaikutuksesta. Torakka astui vastustajaansa kohti, ja kokeili jälleen uutta kikkaa. Hän laukaisi käsivarrestaan vaijerin, joka sitoi Summerganonin maahan kiinni. Matoro kuitenkin syöksähti torakan ja Klaanilaisen väliin, ja katkaisi säilällään vaijerin. 955 huitaisi kädellään Matoron syrjään, ja tämä lensi kaaressa monta metriä.

Summerganon vastasi tähän nopealla taklauksella, ja torakka kaatusi selälleen. Jään toa koetti kiinnittää hyökkääjän maahan elementaalivoimillaan, mutta haarniskoitu Nazorak vain nousi jaloilleen ja hypähti taaksepäin.

Eiköhän tämä ollut tässä, 955 mietti. Kaksikko selvästikin osasi taistella, eikä tahtonut heidän oppivan liikaa hänen aseistuksestaan. Nyt hän odottaisi heidän seuraavaa siirtoaan.

Klaanilaiset loikkasivat Matoron huudosta joen mukana vauhdikkaasti virtaavaan tukkiin roikkumaan. Edessä oli suurehko koski, mutta sen ei pitäisi tuottaa vaikeuksia tällä lautantapaisella. Sitäpaitsi joki virtasi Klaanin linnaketta kohti. Summerganon osasi odottaa Matoron seuraavaa huudahdusta:
”Valitan, herr torakka, mutta valitettavasti tämä jää muistiin päivänä….”
955 keskeytti tylysti lauseen laukaisemmalla ranteestaan uuden liudan ohjuksia, tällä kertaa kohti kanjonin seinämää. Kallionlohkareet romahtivat ilmeisesti Klaanilaisten päälle, mutta 955 arveli heidän jääneen henkiin, mahdollisesti tajuihinsakin. Kuitenkin hän totesi lähdön hetkensä koittaneen. Puvun muitakin ominaisuuksia olisi hyvä testata, ja ennen pitkää varsinaiselle tehtävällekin täytyisi lähteä.

Aktivoidessaan pukunsa rakettimoottorit Nazorak mietti vielä mielessään kokemuksen olleen harvinaisen virkistävä, tusken aiheuttaminen oli aina yhtä tyydyttävä kokemus. Vaikka hän myönsikin tällä kertaa tyytyneensä lähinnä uusien vempaimiensa testailuun. No, ehkä ensi kerralla sitten, hän tuumi.

Retro

Yliluutnantti 955

Kommentoi

Keskustelukammio

”Kenraali, kutsuitte?”
Nazorakien johtaja kääntyi oviaukolle, josta kylmä ääni oli kuulunut.
”Aivan oikein. Pyysin sinut tänne aivan erityisestä syystä.”
Oviaukolle saapunut hahmo asteli verkkaisesti johtajansa luokse. Kenraali oli huoneeseen saapunutta torakkaa lähes kaksi päätä lyhyempi, mutta kaikesta näki, että Kenraali oli silti se ylempi auktoriteetti. Tulija oli epätavallisen harmaa nazorakiksi, ja hänen ulkokuorensa oli tavanomaista rakeisempi.

Kenraali pyysi tulijaa huonen nurkassa olevan pienen näytön luo, ja painoi sen vieressä olevaa nappia. Kuvaruutu heräsi eloon, ja näytti sumeaa kuvaa merestä. Molemmat torakat tuijottivat silmä kovana näyttöä, ja siitä erottui pieni piste kiitämässä veden halki. Tarkemmin tutkailtuna pitkä torakka tunnisti sen veneeksi, jonka kyydissä oli kaksi hahmoa.
”Tämä tallenne on kahden päivän takaa, mereltä hieman Klaanista etelään.” kenraali valaisi.

Pitkä torakka tunsi hyvin nazorakien suunnitelman lähettää kauko-ohjattavia vakoojakameroita etsimään Klaanista ilmeisesti kadonnutta johtohahmoa, Guardianiksi kutsuttua skakdia. Torakka jopa tiesi tämän etsinnän tarkoituksen, ja sitä tietoa ei monille oltu uskottu. Nyt hänessä jo heräili toivo siitä, mikä hänen roolinsa tässä kaikessa olisi.

Kenraali jatkoi: ”Nuo kaksi hahmoa veneessä eivät selvästikään kumpikaan ole Guardian, edes valeasussa. Kuitenkin he ovat paras johtolankamme: he lähtivät jopa muilta Klaanilaisilta salassa, joten he saattavat hyvinkin olla osana jossain salaisessa tehtävässä. Sellaiselle oletamme Guardianin kadonneen.”

Nyt pitkää nazorakia jo suorastaan kihelmöi. Tämä vaikutti todella lupaavalta.

”Myrskyjen takia olemme kuitenkin menettäneet yhteyden kameraan. Tarvitsemme jonkun jäljittämään noita kahta, selvittämään heidän matkansa tarkoituksen, ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan…” Kenraali piti tauon. ”Vangitsemaan Guardianin, jat tuomaan hänet minulle. Päätin lähettää tehtävään parhaiten soveltuvan miehen asialle, joten päädyin sinuun, yliluutnantti 955.”
Luonnollisesti, pitkä torakka ajatteli. Jotakin hänestä kertoi jo se, että Kenraali oli lähettämässä häntä tälle tehtävälle yksin.

Jossain päin merta. Edelleen.

Kepe tarkensi naamionsa vasemman puolen silmän linssejä. Snowmanin taivaalta alas ampuma, savuava möhkäle ei ollut enää aivan huippukunnossa, mutta melko paljon hän siitä silti uskoi saavansa selville.
”Öh” hän aloitti vakuuttavasti ”Tämä on selvästi jonkinlainen kamera. Ja näyttää siltä, että se olisi seurannut meitä pidempäänkin, ainakin koordinaattilevykkeen tietojen mukaan. Kuitenkin tämän signaalin lähettimen virtalähde näyttää olevan oikosulussa…”
”Hei, Rätsie” Snowman keskeytti. ”Tiedät, että minulle puheen solina on musiikkia parhaasta päästä, huomaahan sen jo siitä, etten osaa pitää naamaani kiinni, mutta haluat kenties hieman padota tuota tiedehöpinää, se kuuluu vain ymmärtämättömille korville.”
”Olkoon. Varmana voisin tästä laitteesta sanoa lähinnä sen, että se on vakoillut meitä jo pidemmän aikaa, onnistumatta kuitenkaan lähettämään pariin päivään mitään dataa.”
”Isoveli valvoo?”
”Tavallaan.”
”Ahdistavaa.”
”Eikö vain olekin.”

Nazorakien asevarasto, se tarkimmin vartioitu osasto

Yliluutnantti 955 tunsi outoa mielihyvää katsellessaan edessään olevan haarniskan ranteesta lähteviä teriä, niiden sulavia, tappavia sivalluspintoja. Ja se muodon harmonia, jonka puvun toisen käden brutaalit tykit muodostivat. Hän tuijotti nazorakien prototyyppivoimahaarniskan kypärän elottomiin silmiin, ja tuli suorastaan iloiseksi.

”Siinä on kaikki edellytykset tehtävääsi varten” Kenraali selitti. ”Se mahdollistaa nopean liikkumisen niin maalla, merellä kuin ilmassakin, ja kykenee uskomattoman nopeaan informaation analysointiin jäljitystä varten. Luonnollisesti se myös tehostaa kykyjäsi tappajana uskomattomamissa määrin, panssari on kevyttä mutta äärimmäisen vahvaa. Puku on suunniteltu imemään siihen kohdistuvat elementaalihyökkäykset, joten toista ei pitäisi olla liiemmälti vaivaa. Jopa makutat on otettu huomioon, varsinkin, kun yksi työskentelee Klaanille. Jos se kourankuvatus tarttuu sinuun, pystyt hetkessä irrottamaan osan, johon käsi on iskeytynyt, ja vältät imaistuksi tulemisen.”

Yliluutnantti 955 nyökkäsi vastaukseksi. Hän tiesi vallan mainosti, miksi Kenraali oli valinnut hänet tehtävää varten. Se ei johtunut hänen ylivertaisista taidoistaan taistelussa. Se ei johtunut siitä, että hän oli uskomattoman älykäs. Se ei johtunut hänen kyvyistään jäljittää lähes mitä tahansa missä tahansa, vaikka ilman näitä uusia apuvälineitäkin. Se ei johtunut hänen äärimmäisestä lojaaliudestaan nazorakeille. Se johtui siitä, että hän rakasti työtään, rakasti sitä enemmän kuin yksikään toinen torakka. Ja tämä tehtävä sai hänet aivan erikoisen hyvälle tuulelle, onnellisemmaksi kuin vuosiin. Hän melkein hymyili.

”Oletan tietenkin, että tahdot hieman koeajeluttaa sitä ennen varsinaista tehtävää?” Kenraali kysyi, tietäen vastauksen jo ennen kuin se tuli.
”Tästä pitäisi tulla hauskaa.”

Kävellessään pois huoneesta Kenraali toivoi hartaasti mielessään uskollisen eliittisotilaansa onnistuvan tehtävässään. Hän ei luottanut ”liittolaisiinsa” pätkän vertaa, ja Klaanin johtohahmo vankina osoittautuisi varmasti hyväksi pelimerkiksi.

Retro

Arsenal Snowman

Kommentoi

Pienehkö saari, laituri

”En voinut olla huomaamatta, kuinka vähin varustein olette matkalla. Sallikaa minun antaa teille tämä, nämä ovat vaarallisia vesiä” Kapher sanoi, ja kaivoi esiin vanhan Cordak-laukaisimensa. Siinä oli uuden mallin sijasta vain neljä piippua, ja siinä oli pitkä, puusta tehty perä. Piippu oli koristeltu kiemuraisin kuvioin. Kepe otti aseen vastaan kiittäen, ja katsoi suurta hahmoa silmiin. Kapherin katseessa ei näkynyt tippaakaan epärehellisyyttä, pienten silmien takaa loisti pyyteettömyys.

Klaanilaiset hyvästelivät uuden ystävänsä vielä kerran kavutessaan veneeseen, ja Snowman työnsi kaasuvipua. Rannan jäädessä taakse hän hymyili tyytyväisenä.
”Nyt meillä on sentään molemmille aseistusta, jos joudumme vaikeuksiin.”
”Niin” Kepe myönsi, ja samalla hänen mieleensä nousi kysymys, joka hänen oli pitänyt esittää jo aiemmin: ”Se meidän toinen aseemme, toisin sanoen vanha painetykkisi, miksemme pyytäneet sitä matorania korjauttamaan sitäkin? Se on vanha, eikä sitä ole käyetty aikoihin, pieni virittäminen olisi voinut tehdä hyvää.”
”Samasta syystä kuin pidän sitä visusti katseilta piilossa täällä veneessä, runkoon kätkettynä. Se ei ole ainoastaan äärimmäisen laiton, vaan se yhdistetään erääseen pahamaineiseen skakdi-ryhmään, joka murhasi puoli saarellista matoraneja.”
”Miksi ihmeessä sitten pidät moista mukanasi?” Kepe oli hämillään.
”Sain sen eräältä vanhimmista ystävistäni. Hän oli käyttänyt kahta tuollaista pelastaakseen henkensä kyseisiltä konnilta. Minä sain varakappaleen, ja pelastin sillä henkeni. Oikeastaan pidän sitä muistutuksena siitä, että apu harvoin tulee siltä taholta, mistä sitä odottaa. Tunnettuna murha-aseena pidetty tykki saattaa auttaa pelastamaan kokonaisen saaren populaation omien, symbolisten toa-aseiden sijasta. Samoin kiero mutanttiskakdi saattaa pelastaa kylällisen väkeä, ja toa kavaltaa ystäviensä hengen vallan tähden.”

Kepe tiesi, että kun Snowman puhui noinkin henkeviä, kannatti yleensä antaa hänen puhua keskeytyksettä. Aallot löivät veneen keulaa vasten sen kiitäen tasaisesti etelään.

Retro

Kapher

Kommentoi

Pienehkö saari

Snowman ohjasti veneensä laituriin, ja nousi Kepen kanssa maihin. Saari oli pieni, ja sitä hallitsi jyrkkärinteinen kukkula. Hieman rannasta sisämaahan oli puinen mökki, jonka savupiipusta kiemurteli savuvana. Snowman sanoi iloisesti: ”Mennään kysymään, josko kaksi Toaa saisivat lepopaikan, jossa odotella myrskyn laantumista.”

Suuri hahmo katsoi ikkunastaan ulos sateeseen. Myrskystä lähestyi kaksi hahmoa, jotka eivät olleet mitään matoraneja. Hahmo huolestui. Kukaan ei käynyt hänen mökillään, paitsi postin tuova matoran. Hän nousi tuolistaan, asteli raskaasti kaapilleen, ja kaivoi sieltä vanhanaikaisen mutta silti hyvin toimivan Cordak-laukaisimensa.

”Tai siis, mikä voisi mennä pieleen, kuka nyt ei haluaisi tämmöistä kahta hilpeää kaveria vieraakseen pitämään vähän sadetta?” Snowman puheli tarpoessaan polkua mökille.

Hahmo latasi asettaan, ja vilkuili ikkunasta ulos. Viimeksi, kun jotain tällaista oli käynyt, oli ovella ollut Steltiläinen sotilas hakemassa karkuria takaisin.

”Olemme ihan harmittomia. Plussaa myös siitä, että minulla on näin kaunis hymy” Snowman jatkoi monologiaan.

Mökin asukki pysähtyi ulko-ovelle. Hän antaisi vieraiden koputtaa ensin.

”Sitä paitsi, mitä muutakaan voimme?” Snowman tokaisi, ja koputti oveen kolme kertaa. Oven avasi suuri, roteva ja oikeastaan melko groteski hahmo, joka osoitti heitä pirun isolla tykillä suoraan naamaan.
”Öh, tässä on nyt varmaan sattunut pieni väärinkäsitys” Snowman aloitti, mutta hahmo ei näyttänyt kuuntelevan, vaan laukaisi aseensa. Molemmat Klaanilaiset onnistuivat heittäytymään sivuun, ja kaksikosta nopeampana Kepe pääsi ensin jaloilleen. Hän jäädytti Cordak-laukaisimen tilapäisesti, ja jäi odottamaan körilään seuraavaa siirtoa. Hyökkääjä heitti Kepeä aseellaan, mutta tämä väisti täpärästi. Hahmo rynnisti Kepen kimppuun, vain saadakseen Snowmanin hyppäämään selkäänsä. Lumiukko tuli kuitenkin melko vaivatta heitetyksi pois selästä, vaikka painava olikin.

Kepe yritti tapansa mukaan keksiä nokkelaa ratkaisua tilanteeseen. Toistaiseksi fiksuimmalta tuntui kuitenkin potkaista möhkälettä naamaan ja kiinnittää huomio pois maassa retkottavasta Snowmanista. Hahmo ei kuitenkaan ollut potkusta moksiskaan, vaan tarttui Kepeä nilkasta, ja nosti roikotettavaksi. Saman hän teki Snowmanille.

Siinä kaksi Klaanilaista nyt sittten roikkuivat, valtavan hahmon kourissa.

Hetken hiljaisuuden jälkeen saaren asukki avasi suunsa: ”Mutta tehän olette toia!” Sitten hän laski kaksikon maahan, ja ojensi kätensä Kepelle ja Snowmanille: ”Minun nimeni on Kapher.”

Klaanilaiset tuijottivat hahmoa epäuskoisesti, mutta pian Snowman vastasi: ”Olen Snowman, ja tuo tuossa on hyvä ystäväni Kerosiinipelle, kavereiden kesken Kepe, minä kutsun häntä kyllä välillä myös Spinnyksi tai Rätsieksi.”

Hetken kuluttua kolmikko istukin jo mökissä selvittelemässä väärinkäsitystä lämpimän kupposen äärellä.
”Juu, pahoittelen äskeistä” Kapher sanoi, ja selitti, miksi oli niin epäluuloinen muukalaisia kohtaan. Snowman ja Kepe hyväksyivät selityksen, niin humaaneja kun olivat. Siitä eteenpäin jutustelu siirtyikin leppoisampaan sävyyn, ja äskeiselle pikku nahinalle/päänräjäyttämisyritykselle naureskeltiin jo.

Retro

Saaren erakko

Kommentoi

Meri

Aallokko ei enää kasvanut, mutta oli silti huolestuttavan korkea. Rankkasadekaan ei ollut hellittänyt lainkaan. Jonkin sorttinen saari oli kuitenkin jo tullut näkyviin, ja Snowman arveli heidän pääsevän sinne ennen, kuin veneelle kävisi mitään vakavaa.

Kepen ajatukset pyörivät jossain huonon olon ja märkyyden välimaastossa. Ei hänellä mitään pikku merimatkaa vastaan ollut, mutta liika on aina liikaa. Kirottu sää.

Vene hyppi aaltojen mukana melkoisesti. Toivotaan, että sen oranssin pikku matoranin kaupasta ostettu moottori on lujaa tekoa, Snowman pohti. Uusi moottorivika tästä vielä puuttuisikin. Niin paljon kuin pikkukaveri oli häntä ärsyttänytkin, niin pätevän puodin hän kuitenkin tuntui omistavan. Tuskin tässä mitään hätää on, Snowman uskoi. Tai ainakin halusi uskoa.

Valtava hahmo istui pienessä mökissä, ja luki hyvää kirjaa. Nuotio rätisi kotoisasti huoneen nurkassa, ja seinäkello raksutti turvalliseen, verkkaiseen rytmiinsä. Kirja toi hänen mieleensä muistoja ajoilta, jolloin hänen elämänsä ei ollut aivan yhtä onnellista. Ajoilta, jolloin hän oli työskennellyt orjana Steltillä. Jatkuvaa uurastamista ylemmän kastiluokan hyväksi. Hän oli kuitenkin ystäviensä avulla onnistunut pakenemaan sieltä ilmalaivan kyydissä, maannut päiviä paikallaan tavaratilassa. Mutta nyt hän asui erakkona pienellä saarella, ja vietti mieluisaa, rauhallista elämää.

Kohottaessaan katseensa hän huomasi ikkunansa takaa veneen. Veneen, joka näytti tulevan kohti hänen saartaan.