Kaikki kirjoittajan Snowman artikkelit

Retro

Lumiukko – ninjan sidekick

8 kommenttia

Bio-Klaani, Suuri sali

Snowman istui takarivissä pohdiskellen kuulemaansa. Hän oli kyllä tiennyt suunnilleen, mitä oli tekeillä, mutta tilanteen mittakaava alkoi hahmottua hänelle vasta nyt. Hänen vieressään Kepe avasi suunsa:
”Tule, mennään verstaalle. Olisi varmaan hyvä tehdä muutamia turvajärjestelyjä tilanteen takia.”
”Itse asiassa” Snowman aloitti ”En tule. Minulla on asioita hoidettavana. Tällä kertaa jopa ihan oikeita, ei ’niitä tavallisia'”.
”Ymmärrän. No, nähkäämme piakkoin.”

Snowman poistui salista tapojensa vastaisesti ensimmäisten joukossa. Hän harppoi käytävien halki portaikkoon, ja askelmat ylös päästyään lähti kävelemään huoneelleen. Oven takana odotti tuttu makuuhuone riippukeinuineen. Tällä kertaa Lumiukko kuitenkin suuntasi raskaalle, lukitulle kaapilleen. Yhdistelmälukko aukesi tutulla tavalla hassusti naksahtaen, ja Snowman vetäisi liukuovet syrjään. Hän otti kaapista kaksi suurta hakkuaan, ja testasi niiden mekaanisten osien toimivuutta. Tällä kertaa hän ottaisi aseistusta mukaan. Tehtävillä oli tapana onnistua sulavammin, kun oli varustusta mukana.

Snowman mietti, oliko ollut hyvä ajatus lupautua Ämkoon avuksi tälle tulevalle tehtävälle. Mustavihreä admin oli pyytänyt lumiukkoa ’tärkeälle tehtävälle’, vähän niinkuin Guardian ennen venereissua. Asiat saisivat tällä kertaa mennä hieman sulavammin, hän ajatteli, ja se taas puolestaan voi olle hieman vaikeaa. Viime yrittämällä olin sentään täysissä voimissani, nyt olen vielä hieman toipilas.

Viime päiviä lukuunottamatta Snowman ei ollut suorittanut kenttähommia aikoihin, eikä muutenkaan omannut mitään kovin kummoisia kykyjä tai voimia. Kaikesta huolimatta hän ymmärsi vielä mieltää itsensä mielessään sankariksi: kerran hän oli pelastanut kokonaisen saaren orjuudelta ja riistolta. Tosin hän ei ollut tehnyt sitä yksin, ja päivän tapahtumat pyörivät hänen mielessään vielä näinä päivinäkin.

Snowman oli huomannut sen saaren suurimpaan kylään saapuessaan matoran-ystävänsä makaavan pienen kiven takana kauhusta kankeana.
”Oletko kunnossa?” Snowman oli huohottanut toverilleen. Pieni matoran oli kohottanut katseensa lumiukkoon, sanomatta kuitenkaan sanaakaan. Taistelusta huolimatta Snowman oli tuntenut oleellisimmaksi rohkaista matorania, mutta se oli tuntunut kaikin puolin vaikealta. Eikä vähiten sen takia, että tämä matoran, Weltey nimeltään, oli eräs urheimmista lumiukon tuntemista henkilöistä. Hän oli etsivä, eikä ollut ainoastaan taistellut mitä vaarallisimpia petoja vastaan, hän oli myös uskaltanut toimia koko saaren yleistä mielipidettä vastaan aiheuttaen itselleen mitä huonoimman maineen. Kuitenkin Weltey oli lopulta ollut avaintekijänä saaren todellisen pahan paljastamisessa.

Snowman oli onnistunut rohkaisemaan ystäväänsä tuona epätoivon hetkenä, ja yhdessä he olivat liittyneet taisteluun. Jälkikäteen lumiukko, hänen ystävänsä veden toa Elgen, sekä paikallisen toatiimin johtaja olivat yhteistuumin naureskelleet Snowmanin onnistuneen rohkaisussaan ehkä vähän liiankin hyvin: Weltey piti mahtipontista puhetta ja poseerasi kukistetun vihollisen päällä.

Toinen kyseisen päivän tapahtuma, joka oli jäänyt Snowmanin mieleen harvinaisen hyvin, oli hänen yllättävä liittolaisensa. Tai pikemminkin ’vihollisen vihollinen’, mutta silti lumiukosta oli tuntunut harvinaisen hämäävältä työskennellä yhdessä arkkivihollisensa kanssa. Valkoinen toa ja sinivihreä mutanttiskakdi olivat yhdistäneet voimansa, ja lyöneet näin kaikkia uhkaavan pahan. Yhteistuumin he olivat myös todenneet sen olleen virkistävää. Ja kun skakdi oli lopulta poistunut paikalta, tällä kertaa poikkeuksellisesti koettamatta murhata Snowmania, oppi lumiukko viimeistään silloin, kuinka apu tulee aina odottamattomalta suunnalta.

Kuitenkin riippumatossaan makaavan Snowmanin mieltä vaivasi yksi asia: Olisiko hänen roolinsa tällä Ämkoon tehtävällä ’apu odottamattomalta suunnalta’ vaiko ’sankari, joka kuitenkin tiukan paikan tullen jäätyy’?

Retro

Harjoitushalli merellä

8 kommenttia

SS Rautasiipi, Nazorakein laivaston lippulaiva

Amiraali 002 katseli suuren hallin viimeistelyä lasikopista komentosillan yhteydestä. Remontti oli lähes valmis, ja halli näytti suurelta labyrintilta. Maalitaulut olivat paikoillaan, ja liikkuvat seinät asennettu. Enää pari hassua työläistä puursi urakan parissa, ja muutama laivaston sotilas olikin jo katselemassa ennen niin tutun hallin uutta ilmettä. Amiraali kääntyi pois, eiköhän kaikki olisi valmista uuden sukupolven varalle.

Eräs Rautasiiven navigoinnista vastaavista nazorakeista käänsi katseensa välkkyvistä kaikuluotausmonitoreista työnantajaansa. Hän jaksoi vieläkin ihmetellä Amiraalin nilkuttamatonta kävelyä, ottaen huomioon tämän toisen jalan olevan mekaaninen. Nytkin 002 asteli tasaisen varmasti komentosillan toisessa päässä sijaitsevalle, suurelle ulosaukeavalle ikkunalle vailla mitään tietoa tästä viasta.

Silloin huoneen ovelle saapui vaarallisen näköinen hahmo.
”Aah, hei 437” Amiraali tervehti. ”Korjaus sujui hyvin?”
”Kyllä.”
Kyborgitorakka käveli 002:n viereen, ja katsoi hänkin ulos ikkunasta. 437 avasi suunsa:
”Luulet Kenraalin suunnitelman toimivan?”
”Virallisestihan en saisi kyseenalaistaa ylemmän auktoriteetin johtoa…”
”Aivan, mutta eikö hän pääsisi helpommalla, jos vain kertoisi siitä meille kaikille? Tämä salailu saa monet levottomaksi. Onko tämä viisasta?”
Amiraali hymyili sisäisesti. Normaalisti ehkä olisikin.

Retro

Rautasiiven tunnelma

9 kommenttia

SS Rautasiipi, Nazorakien laivaston lippulaiva

Amiraali 002 katsoi ylellisen hyttinsä ikkunasta ulos kohti panssarilasin toisella puolen aukenevaa merta. Hän oli nojautunut hieman eteenpäin, ja näytti mietiskelevän jotain. Nazorakin kasvoilla oli hyönteismäisen suun johdosta vallan epämieluisan näköinen hymy.

Tämä torakoiden laivaston johtaja suoristi ryhtinsä, ja asteli huoneensa ovelle. Amiraali oli tänään harvinaisen hyvällä tuulella. Toisin kuin suurimmalla osalla torakoista, hänellä oli kunnianhimoa. Ja eilen illalla hän oli kuullut hyvät uutiset: Kenraalin auktoriteetin suoranainen kyseenalaistaminen joukkojen toimesta. Protestoivat torakat olivat olleet johtajansa epäonnistumisia vastaan: osa torakoista ei tuntunut kuuntelevan johdon ohjeita ylipäänsä. Voimakkaat soturit 437 ja 666 eivät toimineet ohjeistuksensa, vaan vaistonsa varassa. Se ei ollut torakoiden kaltaista, he eivät olleet mitään skakdeja. Lisäksi kaikkein voimallisimmalla haarniskalla varustetun Yliluutnantti 955:n kuolema oli aiheuttanut melkoisen moraalin laskemisen rivitorakoiden joukossa. Kenraalin harmiksi suurimmalle osalle Nazorakeista ei voitu kertoa mitään salaisesta suunnitelmasta, joka olisi luonnollisesti muuttanut rivitorakkain asenteita. Mutta ei se minua häiritse, Amiraali ajatteli. Kenraalin suosion laskiessa minä saan osakseni aina vain enemmän arvostusta.

002 käveli ripeästi mutta arvokkaasti laivan käytäviä pitkin. Edestäpäin kuului metallin kalketta. Ilmeisesti rakennustyöt oli siis jo aloitettu. Amiraali varmistui tästä saapuessaan laivan
suurimpaan, suorastaan valtavaan halliin. Tykkejä raahattiin vaijereilla pois, väliseiniä pystytettiin ja metallikehikoita hitsattiin. Ylpeänä torakkana Amiraali ei pitänyt siitä, mitä Kenraali teki hänen laivalleen, mutta ymmärsi kyllä toiminnan tarpeellisuuden. Mutta, jälleen Amiraalin onneksi ja Kenraalin epäonneksi, suuri massa rivitorakoita ei ollut perillä suunnitelmasta.

Bio-Klaanin saaren ranta

Snowman oli jäänyt itsekseen vielä kiinnittämään veneensä rantaan, ja harppoi nyt kovaa kyytiä tavoittaakseen muut. Lumiukon askeleet painautuivat rannan mutaan suurina ja selkeinä. Jalkaterien asento oli hänelle ominaisen harottava, ja Kepe olikin joskus sanonut tunnistavansa valkoisen toverinsa pelkän hupaisan kävelytyylinsä perusteella matkojenkin päästä.

Poikkeuksena normaaliin Snowman kuitenkin käveli melko ripeää vauhtia: vaikka hän tunsikin olevansa Klaanin saarella kotonaan ja viihtyi siellä, tiesi hän myös saaren olevan täynnä vaaroja. Pian hän kuitenkin kiri muun seurueen, ja liittyi joukkoon kirjavaan.

Retro

Esikunnan raportit

8 kommenttia

Nazorakein tukikohta

Kenraali 001 piti kädessään raporttia viime päivien tapahtumista, eikä ollut varma, tulisiko pitämään lukemastaan.

Ensinnä oli laivaston tiedote. Ominaiseen tapaansa Amiraali 002 oli delegoinut raportin kirjoittamisen muille, hän ei harrastanut ”turhien kirjeiden” raapustelua. Kenraali ei oikeastaan ollut lainkaan yllättynyt huomatessaan raportin olevan pitkälti täynnä tyhjää, torakoiden laivastolla hieman harvemmin oli erityisen kriittisiä velvollisuuksia, tulivoimaisuudestaan huolimatta.

Maavoimien johdolta saatu viesti oli pidempi, ja 003 oli henkilökohtaisesti kirjoittanut sen. Toistuva teema raportissa oli, kuinka ”torakoita oli menetetty, mutta mitään ei saatu aikaiseksi”. Mutta siinä nyt ei ollut mitään uutta eikä ihmeellistä. Kenraali kuitenkin myhäili mielessään, asiain laita tulisi muuttumaan. Hän luki raporttia eteenpäin, ja katsoi, mitä haarniskoiduille eliiteille kuului. Ainoastaan kyborginen 437 oli suorittamassa tehtävää, muut odottivat reservissä. Mitään menetyksiä ei tässä joukossa ollut.

Seuraavat raportin osat Kenraali kävi läpi hyvin nopeasti, hän tahtoi pikaisesti päästä tiedeosaston tekstiin. Siinä se oli, tutkimusten johtajan, 006:n, kirjoittama teksti. Siinä oli hänen varsin hyvin tiedostamansa Yliluutnantti 955:n valitettava kuolema. Mutta niin etevä sotilas kuin hän oli ollutkin, kriittisempää oli saatu tieto prototyyppivoimahaarniskasta. Siitä, joka oli aivan eri kaliiperia, kuin muiden torakoiden käytössa olevat haarniskat. 955:n puku oli uniikki, ja myös voimallisempi kuin muut. Mutta nyt se oli tuhoutunut.

Salaisen palvelun johdossa olevan 007:n raportti oli tiivis paketti, josta kuitenkin kävi hyvin selville, kuinka vakoojakamerat toimivat jopa odotettua paremmin. Ainoastaan myrskyt aiheuttivat toimintahäiriöitä.

Kenraali 001 vei raportin arkistoijalle, ja lähti astelemaan huoneeseensa. Pieniä takaiskuja huomioimatta operaatio sujui hyvin.

[spoil]Joo, en ole yksin suunnitellut Nazorakein johtoporrasta. G on toiminut pääinsinöörinä.[/spoil]

Retro

Veneilyä mainiossa seurassa

11 kommenttia

Meri

Hiljaisuutta oli kestänyt jo jonkin aikaa. Kaikki olivat väsyneitä, ja miettivät maailman menoja. Nyt oli tekeillä jotain suurta, kaikki aistivat sen. Domek oli kuitenkin harvinaisen hyvä keventämään tunnelmaa, ja alkoikin Snowmanin kanssa keskustelmaan heidän mahtavasta elokuvaprojektistaan. Nekin heistä, jotka pitivät ajatusleikkiä tyhmänä, osallistuivat keskusteluun. Se sai heidän ajatuksensa pois kaikista raskaista ajatuksia, jotka myhivät heidän päissään, ja tarjosi mukavaa vaihtelua.
”Teistä en tiedä” Killjoy innostui ”Mutta minä ainakin haluaisin sen aulassa työskentelevän hehkeän toan näyttelemään jotain roolia.”
Idean vastaanotto oli yleisesti hyväksyvä. Killjoy ei aluksi tahtonut myöntää itselleenkään, että oikeasti viihtyi Klaanilaisten seurassa. Hänessä oli vielä paljon Pimeyden Metsästäjää, vaikka Klaanilaisten kanssa työskentelikin.

Keskustelu oli kaikin puolin lennokasta, ja hyppi nopeasti aiheesta toiseen. Nyt oltiin päästy kummitustarinoihin asti, kenties pimenevä ilta oli osasyynä tähän. ÄmKoo tapansa mukaan teki hyvää työtä järkyttäessään muita, ja se olikin kyseisessä porukassa jo aika kova saavutus. Jopa ”kovapintainen skakdien sisällissodan veteraani” tunsi kylmiä väreitä kuunnellessaan ÄmKoon juttuja.
”Kaiken kaikkiaan sanoisin, että tuossa jutussa oli harvinaisen vähän järkeä” Kepe analysoi ”Mutta vallan tunnelmallinen se silti oli.”
”Heh” Snowman naurahti ”Kyllähän sinun Spinnyliini pitäisi nykyään tietää, että tärkeintä ei ehkä olekaan logiikka, vaan sielu. Kaikin puolin toimiva kokonaisuus voi lopahtaa sielun puutteeseen, oli se kuinka teknisesti virheetön hyvänsä.”
”Taasko alamme?” Kepe vastasi jo etukäteen valmiina argumentointiin.

Guardian hymyili sisäistä hymyään. Hän tiesi kaksikon väittelevän aiheesta kuin aiheesta, vaikka olisivatkin samaa mieltä. Kuinka kaksi muutoin niin asiallista keskustelukumppania saattoivatkin keskenään muuttua niin huvittavaksi katsottavaksi.

Domek oli siirtynyt hieman muista syrjemmälle. Hän istui yksinään veneen etuosassa luonnostelemassa tulevaa mestariteostaan, jalkaa taiteellisesti reunan yli roikottaen. Toisella kädellään Domek loi valoa koko porukalle, oli jo pimeää. Hän lupautui jäämään valvomaan, jos muut kävisivät nukkumaan.
”Muuten hyvä” Killjoy huomautti ”Mutta meillä ei ole ankkuria, ja Mata Nui yksin tietää, kuinka syvää tässä on. Ellemme pysy liikkeellä, saatamme ajautua oikeastaan mihin vain.”
”No” Snowman aloitti ”Eiköhän ystävämme Domek melko pian opi ohjastamaan tätäkin venhoa, jos vähän opastan.”
Niin valon toa sitten siirtyikin veneen takaosaan, ja lumiukko näytti hänelle veneellään navigoinnin perusteita.

Kepe pohti mielessään, kuinka koko sakki meinasi mahtua nukkumaan pienessä veneessä, mutta huomasi pian ratkaisun olevan oletettua yksinkertasempi. Läjässä. Toisaalta, hän ajatteli, miksi ei? Kai tämäkin täytyy kokea. Niinpä hän kömpi epäkäytännöllisesti jonkinmoiseen sikiöasentoon Guardianin jalkopäähän.

Pian Klaanilaiset olivat käyneet nukkumaan, ainoastaan Domek ruorissa ja veneen reunalla istuva ÄmKoo olivat hereillä. Mustavihreä hahmo oli päättänyt pitää huiviin pukeutuvalle toalle vähän aikaa seuraa. Siinä he sitten rupattelivat illan pimetessä, ja totesivat matkaavansa harvinaisen mainossa seurassa.

Retro

Oven takana 000

7 kommenttia

Nazorakein tukikohta

Kenraali, numeroltaan 001, kaikkien torakoiden johtaja, käveli synkkää käytävää pitkin. Seinät olivat koruttomat ja valoja oli juuri ja juuri niin paljon, että näki eteensä. Hän pääsi käytävän loppuun, ja astui pieneen huoneeseen, jonka ainoa torakka nousi ja teki kunniaa.
”Lepo” Kenraali sanoi kylmästi. ”Ovatko pian valmiita?”
”O-olemme täysin aikataulussa” alempiarvoinen nazorak änkytti. ”En kuitenkaan suosittelisi menemään sinne.”
Kenraali tuijotti jäätävästi toista torakkaa, ja avasi suunsa: ”Luulin sinun sanoneen, ettei mitään ongelmia ole?”
”E-ei ongelmia, tämä on aivan normaalia. Joskus se pitää vain jättää rauhaan. A-antaa olla ilman valvontaa.”
Oli hetken hiljaista. Kenraali kuitenkin hyväksyi selityksen, ja asteli poispäin, kohti saapumissuuntaansa. Sitten hän vielä lisäsi olkansa yli: ”Kunhan päästät minut kulkemaan läpi seuraavan kerran, kun saavun tänne. Tämä erä on harvinaisen tärkeä.”

Niine hyvineen Kenraali poistui huoneesta. Siitä ovesta, jossa ei lukenut ”000”.

Retro

Perheellinen meripeto

10 kommenttia

Merellä

Kepe katsoi Domekin veneen kannelta tapahtumia, ja oivalsi mitä oli tekeillä. Killjoy latasi jonkinsorttista voimakasta hyökkäystä, ja muut hämäsivät parhaansa mukaan. Kepe käytti kasvivoimiaan, ja nostatti merestä merilevää. Hän kieputti siitä alkeellisen verkon, ja alkoi pyörittää sitä päänsä yläpuolella aina kiihtyvällä vauhdilla. Tämän pitäisi ostaa lisäaikaa, hän mietti, ja uuden Snowman-tukirankansa mahtavan väkevyyden turvin linkosi verkon tarkasti erästä lonkeroa kohti. Toinen lonkero takertui siihen, ja pian solmukohtaan sitoutui useampia hirviön raajoja. Kepe oli tuuminut oikein todetessaan, että meripedon koordinaatiokyky ei voinut olla kovin suuri kaikilla lonkeroilla, ja että solmun muodostaminen ei voisi olla kovin vaikeaa.

”Snowman!” Domek huusi lähettäessään valopallon merihirviön ruumiiseen. ”Nuo lonkerot tuolla näyttävät muodostaneen jonkinlaisen solmun, niiden tiimoilla lienee turvallisempaa.”
Lumiukko kurvasi veneensä kohti liikkumarajoitteisia raajoja, välttäen täpärästi tulemasta murskatuksi.

”Puoli minuuttia” Killjoy sanoi radioitse ÄmKoolle.

Mustavihreä hahmo silpaisi katanallaan yhden lonkeron kahtia, ja sen sisuksista ryöppysi kellertävänvihreää tahmaa kaikkiin ilmansuuntiin. ”Selvä. Täällä pärjäillään ihan hyvin, Gurttukin taitaa olla tajuissaan” hän vastasi Killjoylle ja katsoi puristuksessa joka suuntaan potkivaa skakdia. Sitten ÄmKoo haihtui niiltä sijoiltaan, ja aineellistui vähän matkan päähän, toisen raajan päälle. Hän mutisi itsekseen hirviölle:
”Lonkerosi katkeaminen ei näemmä huolestuta sinua? Kipupisteesi taitavat olla hieman muualla.”
ÄmKoo hyppäsi, ja kierähti ilmassa leikaten taas yhden lonkeron, ja laskeutui kevyesti hirviön alahuulentapaisen päälle. Siitä hän silpaisi palan pois säilällään, ja peto karjaisi voimaakkaasti.
”Sitä minäkin.”

Kepe katsoi tarkasti Killjoyn lataamaa valopalloa. Se näytti melko valmiilta, ja huusi Snowmanille ja Domekille: ”Tulkaa hakemaan minut, kohta taitaa välähtää!”
”Kunhan täältä keretään, on vähän muljua välissä!”
Snowman mutkitteli veneellä Domekin karkottaessa valovoimillaan hyökkääviä lonkeroita.
”Hittolainen, jonkun pitäisi tehdä tästä elokuva!” valon toa huudahti, ja sai vastaukseksi lumiukon hyväksyvän mutinan.
”Kaikki hyvän B-luokan actionpätkän ainekset: toimintaa, seikkailua, suuria egoja ja… Okei, neitomme pulassa ei ehkä ole aivan siitä hehkeimmästä päästä, mutta kuitenkin.”
”Ainakin hänellä on heleä lauluääni.”
”Oikeasti?”
”Ei, mutta hyvät naurut sitä kuunnellessa saa.”
”Vauhtia nyt!” Kepe huusi kärsimättömänä kuunnellessaan lähestyvän kaksikon jauhantaa. Hänestä tämä ei ollut paras mahdollinen hetki.

Guardian tunsi hirviön otteen hieman höllenevän, luultavasti sen kiinnittäessä huomionsa muualle. Hän sai ajatuksiaan kasaan.
Plasma. Päälle.
Hyökkäys kohdistui merihirviön kasvojen alueelle, ja se näyttikin selvästi kärsivän. Ei riittävästi vapauttaakseen Guardianin, mutta riittävästi kiinnittämään pedon jakamattoman huomion siniseen skakdiin.

Alhaalla, hirviön hämmennyksen turvin Snowman sai poimittua niin Kepen kuin ÄmKoonkin veneensä kyytiin. Siitä hän ohjasti paattinsa suunnilleen Guardianin alle, ja he jäivät odottamaan.

”Nyt!” Killjoy huusi, vapauttaen massiivisen hyökkäyksensä. Pallosalama osui suoraan maaliinsa, ja tuskissaan merihirviö vapautti otteensa Guardianista, ja painui pinnan alle. Klaanilaiset saivat otettua skakdinsa vastaan, ja Killjoykin lennähti uupuneena veneeseen. Kaikki istuivat hiljaa paikoillaan, kuunnellen hiljaisuutta. Hiljaisuutta ja voimistuvaa huminaa.

Snowman lähti ajamaan venettä täyttä vauhtia pohjoiseen, kuullen merenpinnan rikkoutuvan takanaan.
”Oho, sehän toipui pikaisesti” Domek tuumi.
”Niin näkyy. Mutta eikö mokoman luulisi jo oppineen, ettei meikäläisiä kannata hätyytellä?” Snowman pohti ääneen.
Kaikki katsoivat taaksensa jäävää hirviötä. Se ei näyttänyt tekevän minkäänlaisia hyökkäyksen merkkejä, tuijotti vain takaisin.
Lämpö. Päälle.
Guardian katsoi, mitä pinnan alla tapahtui, ja ainoana oivalsi hirviön todelliset motiivit. Valtavan meripedon ympärille kerääntyi pienempiä lonkerokasoja, ilmeisesti saman lajin edustajia. Koko tilanne näytti jonkinlaiselta perheen ryhmähalilta. Tämäpä somaa, Guardian ajatteli mielessään.

Retro

Lonkeromyllytys

10 kommenttia

Keskellä merta

Snowman katsoi suihkumoottoreilla varustetun, valonsäteitä sinkoilevan kaksikon koettavan tavoittaa Guardiania pitelevää lonkeroa merihirviön kymmenien muiden raajojen joukosta. Kepe hänen vieressään ei näyttänyt olevan taistelukunnossa, mutta pystyi vallan mainiosti käyttämään Cordak-laukaisinta veneestä käsin.
”Räts, ei sinulla mitään mahtavaa suunnitelmaa olisi valmiina?” lumiukko tiedusteli.
”Ei oikeastaan, tuo möhkäle on sen verran iso, etteivät perinteiset keinot oikein auta. Pakeneminen tässä ensinnä tulisi mieleen.” Kepe vastasi, ja arvioi meripedon nopeutta. Kaikesta päätellen se saisi lumiukon veneen kiinni, mutta nyt ei ollut sen murehdinnan aika.
”Ensinnä pitäisi varmaan vapauttaa Gurttuisa ystävämme tuon olennon niljaisesta otteesta.”
Ääni kuului ÄmKoolle, joka oli ilmestynyt veneeseen kuin tyhjästä.
”Aivan, mutta mikä tässä auttaisi?” Snowman mietti ääneen.

Samaan aikaan Domek piteli kovasti kiinni Killjoyn haarniskasta kaksikon koettaessa väistellä joka suunnassa viuhuvia lonkeroita. Hän toivoi myös hartaasti, ettei hänen tyylikäs hattunsa lentäisi ilmavirran mukana.
”Suoraan edessä!” Killjoy huusi tuulen huminan ja meren pauhinan yli.
Domek katsoi kello kahteentoista, ja huomasi sinisen hahmon lonkeron otteessa. Hän sinkaisi kädestään valonsäteen kohti kyseistä raajaa, mutta se ei osunut.
”En osu näin kaukaa, liitele likemmäs!”
Killjoy nosti korkeutta, ja kierähti pikaisesti vasemmalle väistäen taas yhden lonkeron.

Guardian pysyi tajuissaan silkan tahdonvoimansa ansiosta. Hirviön ote oli juuri niin tiukka, kuin pienen saaren kokoiselta elukalta voisi olettaakkin.

”Oletko aivan varma, että pystyt siihen?” ÄmKoo ksysyi Kepeltä, jonka nyökkäys riitti vastaukseksi. He tarttuivat toisiaan kädestä, ja huomasivat olevansa Domekin veneen kannella, aivan hirviön tuntumassa. ÄmKoo otti vauhtia, ja suoritti huiman loikan, laskeutuen eräälle olennon lonkeroista. Siitä hän ponnisti seuraavalle, ja siitä seuraavalle, loitontuen aina vain kauemmaksi Domekin veneestä, hyppien taidokkaasti alati mukautuvassa lonkeromyllerryksessä. Kepe ei jäänyt vain katselemaan, vaan lähetti molemmista käsistään jäähyökkäyksiä suojatan siten mustavihreän toverinsa etenemistä.

Snowmanille tuli suorastaan nostalginen olo, kun hän kaarsi yksin veneellään, kiertäen hirviötä. Hän oli ensimmäistä kertaa vuosiin matoranin kokoinen, mutta tämä oli välttämätöntä. Loput kehostaan lumiukko oli muovannut ulkoiseksi tukirangaksi pitämään Kepen tolpillaan tämän auttaessa ÄmKoota. Nyt Snowmanin tuli vain ajaa vene jonnekin lonkeromyllytyksen keskelle, ja olla valmiina ottamaan muut Klaanilaiset tarvittaessa vastaan.