Kaikki kirjoittajan Snowman artikkelit

Retro

Rautasiivellä 8: Finaali

Kommentoi
Spoileri ValitseNäytä

SS Rautasiipi

Punaisen haarniskan rautaiset sormet raastoivat metallista kantta naarmuille Killjoyn pyrkiessä nostamaan itseään tolpilleen. Polvet tutisten Metsästäjä koetti pudistella päänsä selväksi, havahtuen pian tuijottamaan kypäränsä sisäpinnan järkyttävää halkeamaa. Hän oli rysähtänyt isommasta vauhdista kuin kuvitteli.

Hän ei tiennyt miten pitkään oli maannut kannella, mutta päätellen edessään seisovasta sinihopeisesta hahmosta, ei luultavasti kovin pitkään. Killjoy hymähti nähdessään Summerganonin pitävän työn takana ollutta Amiraalia tarkasti ionikatanan vihreän hohteen loimussa, ja Haikin oli ottanut otteeseensa ilmeisen upseeriarvoisen torakan. Tämä yhdistettynä Bloszarin pahasti haavoittuneeseen sinihattuiseen Nazorakiin, panttivankitilanne oli hyvä. Matoron ilmestyneeseen käteen tarttuen Joy kampesi itsensä lopullisesti pystyyn, heräten samalla todellisuuteen voitonriemustaan.

Koko Metsästäjän näkökenttä oli torakkaa. Aseet tanassa seisovat sotilaat tähtäsivät Klaanilaisjoukkoa armotta. Killjoy tiesi, että temput olisivat turhia. Yksikin väärä liike ja jokainen tiimiläinen murenisi valtavan Zamor-sateen keskellä. Ryhtinsä menettänyt soturi vilkuili Rautasiiven kannen rakenteiden katoille. Nazorakeja pitkien kivääreiden kanssa kirmaili edes ja taas, hyviä sijainteja varmistellen. Tarkka-ampujat ympäri laivaa olivat valmiita ampumaan Amiraalinsa vapaaksi, joka yksi kuulostaen siltä, kuin pyrkisi eroon keuhkoistaan. Amiraali vaikutti kuitenkin selvinneen laskeutumisentapaisesta pienin vahingoin.

Killjoyn tykkikäsi kolahti hiljaa. Hai loi kysyvän katseen Metsästäjään, jonka käden osaset vaihtoivat hitaasti paikkaa. Vähitellen kanuunan mekanismit västyivät ja savuava nyrkki liukui esiin aseen takaa. Matoro katsoi tapahtumaa kulmat koholla. Killjoy vain tuijotti kättään, mutisten hiljaa: ”Mitään ei ole tehtävissä.”

Klaanilaisten keskelle laskeutui hiljaisuus. Edes Tronie ei piristänyt muita mielensisäisillä viesteillään. Yllättäen koko kansi kuitenkin täyttyi metallisesta ryminästä ja voimistuvasta huminasta. Niin klaanilaiset kuin Nazorakitkin käänsivät katseensa äänen lähdettä kohti.

Valtava, koko torakkain laivaston lippulaivan suurin tykki kääntyi ensin kohti Rautasiiven rönsyilevää päätornia, ja siitä tähtäys siirtyi entistä alemmaksi, suoraan laivan kanteen, keskelle kaikkea. Järisyttävänkokoisen mörssärin piippu oli miltei puolisataa metriä pitkä, ja läpi näytti kulkevan jonkinlainen sähkövirta. Koko kapistus oli peitetty isoilla, raskailla metallilevyillä kylkeen kiinnitettyä ohjaamoa myöten. Ase seisoi raskaan tuen varassa, joka oli miltei koko kannen levyinen, ja jakoikin laivan etuosan kannen kahteen osaan.

Kun tykki pysähtyi kolina lakkasi, mutta uusi ääni tuli tilalle. Ilmeisen kaikkialta tuleva, mieltä silpova vihlona täytti kaikkien pääkopat. Se kuitenkin loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin, ja tilalle tuli vaimeaa huminaa. Ja puhetta.

”Nazorakit! Laskekaa aseenne.”

Torakat kallistelivat ällistyneinä hyönteispäitään ja koettivat pähkätä, mistä puhujan ääni oli lähtöisin. Ainoa vaihtoehto tuntui olevan Nazorakein omat megafonit, joita oli ympäri Rautasiipeä. Ilmeisesti puhuja oli massiivisen tykin ohjaamossa.

”Eikö tuo ollut…” Bloszar ällisteli.
”Ruki. Oli”, Hai vahvisti, mutta piti naamansa peruslukemilla. Suurimman osan ilmeet kuitenkin hieman kirkastuivat.

”Laskekaa aseenne”, valtavan pyssykän kaapannut Ruki toisti komentonsa.
”Ja äkäiseen. Hopi hopi. Muuten mosautamme tälle kaunottarella paattiin sellaisen laakin että oksat pois”, Troopperinkin ääni raikasi ympäri sota-alusta. ”Vaikka ei uppoaisi, niin ainakin nokkamiehenne häviää savuna ilmaan. Ei, ei edes savuna, jonain vähäisempänä.”

Rätin rätin, ja sitten kaiuttimista kuului korkea torakka-ääni vahvalla Zankrzoralaisella korostuksella.
”Jos niin teette, hävitätte omatkin joukko-osastonne.”

Rätin rätin.

”Ja sitähän kukaan meistä ei halua. Joten entä jos päästäisitte meidät menemään?”

Rätin rätin.

Hiljaisuus.

Komentohuone #2

”Kapteeniluutnantti 246. Meillä on ongelma”, harmaatakkinen Nazorak kertoi mikrofoniin eräänlaisessa valvontahuoneessa syvällä aluksen uumenissa. Kamerat näyttivät kuvaa kannen kriittisistä tapahtumista ja juuri tällä hetkellä Nazorakit tunsivat, kuinka heidän narunsa Klaanilaisista katkeilivat. Massiivinen tykki oli kääntänyt taistelun yhtä nopeasti kuin itse tykki oli kääntynyt. Tai oikeastaan paljon nopeammin, koska tykki oli hidas pirulainen.

Mutta kuitenkin.

Kansi

”Mitä nyt?”, Bloszar kysyi pitäen edelleen tiukassa otteessa yhtä nazorakia. Lukemattomat ruskeat torakat tähtäsivät edelleen joukkoa joka suunnasta, mutta nyt ne olivat selkeästi epävarmempia. Kukaan ei uskaltanut liikkua. Nazorakit eivät halunneet saada tykistä eivätkä Klaanilaiset nazorakien aseista.

”Päästäkää meidät menemään, tai Amiraalinne kuolee!”, Summerganon huusi kantavalla äänellä. Ionikatana hehkui nazorakin kaulalla.

Hiljaisuus. Epäluonnollinen, odottava ja painostava hiljaisuus.

”Minulla on huono tunne tästä”, Matoro muutti sanoiksi kaikkien muiden ajatukset. Jään Toa puristi kevyen katanansa kahvaa.

Tykkin ohjaamokoppero

Panssaroitu ohjaamo oli ahtaanpuoleinen koppi, ja koko sen etuseinän leveydeltä meni ohut mutta uskomattoman paksu panssarilasi. Huone oli kuusikulmion muotoinen, ja seinillä oli useita järjestelmiä, näyttöjä ja muita teknisiä aparaatteja. Troopperi istui nazorakeille mitoitetussa vihreässä tuolissa ja piteli käsillään kahta ohjausvipua. Hän tuijotti silmä kovana vihreän sävyistä näyttöä, johon välittyi kuva tähtäyspaikasta.

Ruki seisoi tulen toan takana. Häntä järkytti viime aikojen väkivaltaiset tapahtumat ja tiukat pelastumiset, mutta hän teki kaikkensa auttaakseen muita. Ruki piteli taas seinässä johdolla kiinni olevaa mikrofonia ja tuijotti tähtäysnäyttöä. Ruki seisoi tulen toan takana. Häntä järkyttivät viime aikojen väkivaltaiset tapahtumat ja tiukat pelastumiset, mutta hän teki kaikkensa auttaakseen muita. Ruki piteli taas seinässä johdolla kiinni olevaa mikrofonia ja tuijotti tähtäysnäyttöä.

”Tämän pitäisi ostaa meille aikaa”, Troopperi myhäili ja tarkensi tykin asemaa.

Kansi

Klaanilaisten muodostama ympyrä eteni hitaasti kohti tykkiä, pitäen jatkuvasti muodostelmansa. Nazorakit vetäytyivät tieltä vankien takia, mutta olivat silti jatkuvasti valmiita hyökkäykseen. Summerganon, Hai ja Bloszar pitelivät kolmea vankia ringin keskellä. Matoro johti joukkoa ionikatana välkkyen kohti tykkiä Killjoyn suojaten takaa päin. Hain miehistö kuljetti hitaasti virkoavaa Lignokia kulkien Tronien kanssa sivustoilla.

Ylikersantti 1034 puristi torakanhampaitaan yhteen niin lujaa kuin kykeni. Sinilakkinen torakka maistoi veren suussaan ja teki parhaansa ollakseen vilkaisematta alaspäin. Hänen vasen jalkansa oli mössönä, eikä näky ollut 1034:lle siedettävä. Hän rukoili tajuttomuuden iskevän pian.

Tykkitornin ohjaamokoppi

Troopperi nojasi kyynärpäillään ohjauspaneeliin, vakuuttellen vieressä hermoilevalle Rukille ja ennen kaikkea itselleen homman olevan hallinnassa. Mikki kädessään seinää vasten istuva Ruki meinasi luhistua jännityksestä ja pelosta. Hän toivoi vilpittömästi Troopperin olevan oikeassa.

Pakonomaisesti jalkaansa heilutteleva Troopperi seurasi kauempana kannella seisovaa joukkiota. Perääntyminen näytti todella hitaalta ja Toa kohensi asentoaan, valmistautuen istumaan tuolissa vielä tovin. Hän tiesi, että Rukin suunnitelma tykin käyttämisestä oli uhkapeliä, mutta paremman puutteessa sai kelvata. Ja ainakin toistaiseksi kaikki meni hyvin, klaanilaisrinki oli saanut Lignokin poimittua, ja eteni kohti laivan reunaa ja Hildemaria.

Jalkojensa asentoa vaihtaessaan kopissa humahti yllättävä koneiston ääni ja ohjauspaneeli sammui yllättäen täysin. Troop nousi hädissään pystyyn, luullen aiheuttaneensa oneglman itse. ”Eijeijei! Taisin vahingossa painaa väärää nappia. Odotas, kyllä tämä tästä, ihan kohta, kunhan löydän ne oikeat ohjaimet…”

Troop kuitenkin havahtui Rukin koputukseen ja pian Toan olkapään yli kurottava sininen käsi osoitti kopin ikkunasta ulos. Kannen valonheittimet olivat sammuneet ja muiden pienempien tykkitornien kopit olivat täysin pimeänä.

Troop puri nyrkkiään, Rukin vapistessa takana. Klaanilaiset olivat menettäneet ainoan suojansa ja Hildemarin tienoille oli matkaa vielä miltei kymmenen metriä. Troop latasi elementtivoimiaan, valmiina puolustautumaan torakoita vastaan. Hänen kummatkin kätensä syttyivät hiljalleen tuleen, ja Toa kääntyi Rukia kohti.
”Oletko valmis?”

Vastaus oli nielaisu.

Kansi

Killjoy kirosi kuullessaan koneiston äänen ja vain silmänräpäystä myöhemmin valonheittimet sammuivat, jättäen kannen väen hämärään alkuiltaan. Klaanilaisten askeleet pysähtyivät sillä sekunilla, kun sähköt katkesivat ja jalat pyrkivät ottamaan maasta kunnollisen sijan. Nazorakien joukot pysyivät vaitonaisina, mutta ottivat usean askeleen lähemmäksi klaanilaisia.

Tunnelma kiristyi entisestään, eikä kukaan oikein tiennyt, miten päin olla. Klaanilaisilla oli yhä panttivangit, mutta järjestäytyessään uudelleen tarkka-ampujat saattaisivat onnistua vapauttamaan torakat.

Nyt, arvon toverit klaanilaiset, joukkio kuuli mielissään. Suosikkikalanne kokeilee nyt jotakin. Te, valmistautukaa juoksemaan laivan reunalle, Hildemar on ihan siinä alla. Hauskaa matkaa.

Ennen kuin kukaan ehti pukea ajatuksiaan sanoiksi, akvaario lennähti klaanilaisten keskeltä keskelle torakkajoukkoa ja sinkoili jokaiseen suuntaan. Muutaman sekunnin hämmennys oli tiukkojen paikkojen ykkösmiehelle tarpeeksi, ja Matoro hihkaisi klaanilaiset liikkeelle. Aivan kaikkien huomio ei pysynyt tilanteen mukana, ja osa Hain miehistöstä jäivät yhdeksi hetkeksi liian pitkäksi aikaa paikalleen.

Muutaman lyhyen juoksuaskelen jälkeen klaanilaiset olivat taas jähmettyneet paikalleen, mutta tällä kertaa aivan kaiteen tuntumaan. Sankareiden harmiksi kiinni napattu Tronie ja osa Hain miehistöstä olivat kuitenkin nyt torakoiden hallussa, eikä Troopperista ja Rukista ollut havaintoa. Kansi oli nyt hiljaisuuden lisäksi myös täysin liikkkumaton. Täydelliseen pattitilanteeseen ajautunut laiva seisoi osapuolineen täysin jämähtäneenä. Sadje huokaili hermostuneena, yrittäen kurkkia tapahtumia tiiviin Klaanilaisrivin takaa. ”Noh… mitäs sitten?”

Vastaus tuli kuitenkin klaanilaisena, kun Troopperi paiskattiin muiden eteen. Vatsallaan retkottava Tulen Toa oli ruhjeilla, osia panssarista puuttui, ja ennen kaikkea hän oli melkoisen liikkumaton.

”Troopperi!” Gefel huudahti ja ryntäsi mukiloidun hahmon tykö. Matoralainen käänsi Toan ympäri, ja näki pahoin vauroutuneet kasvot: Toinen silmä oli likimain muurautunut umpeen, puolet kasvoista oli veren peitossa ja rintapanssarista oli lohjennut suuri pala pois. Troopperi kuitenkin hengitti, joskin kivuliaan kuuloisesti.

”Olisimme leikanneet häneltä raajan tai pari”, Troopperin viskannut torakka murahti. ”Mutta eiköhän sitä ole nähty jo ihan riittävästi.”

Ennen kuin kukaan klaanilaisista ehti vastata mitään, torakka jatkoi. ”Ettekä arvaakaan, missä kunnossa se tyttö on.”

Matoro ymmärsi asettaa kätensä Killjoyn olkapäälle, jossa tyhjä ohjuspatteri selvästikin teki tähtäysliikkeitä.
”Hillitse itsesi. Tällä hetkellä voit ainoastaan tapattaa klaanilaisia”, Suga mumisi hiljaa. Metsästäjä ei vastannut.

Killjoy tuijotti vain Summerganonia, yksiä niistä harvoista, joihin hän luotti koko Klaanissa. Tietäen toverinsa sanojen todenmukaisuuden, Killjoyn aivot kävivät taistelua, taistelua, joka päättyi siihen, kun Killjoy veti ranneteränsä esiin. ”Meillä ei ole mitään syytä uskoa, että nuo olisivat valmiit riskeeraamaan johtajansa. Sinun oletuksesi saattaa johtaa Ruk- heidän kuolemaan. En anna sinun tehdä tätä, minä haen heidät väkisin.”

”Hah”, kuului ylimielilinen ääni Sugan kuristusotteesta. Klaanilaiset käänsivät katseensa panttivankiinsa, Killjoy laski teräkätensä.
”Teillä on nyt hyvä tilaisuus oppia jotain. Kuulkaa siis, kun kerron teille tarinan”, Amiraali puhui.

Kukaan klaanilaisista ei kommentoinut. Suga tiukensi otettaan ionikatanasta.

”Kauan sitten, kaukana pohjoisilla merillä, kun minä olin vasta nuori torakka, lajimme kartoitti maailmaa. Maailman hyytävät ääret ovat vaarallisia vesiä, emmekä konsanaan olleet kokeneet moista myrskyä. Tyrskyissä heittelehtivä laivamme oli jäävuorten ympäröimä, ja niiden koosta päätellen mustan veden syvyys olisi riittänyt nielemään vaivatta satoja kertoja alustamme isomman paatin. Meistä kokemattomimmat olivat kannen alla, ainoastaan teilu tusina seisoi jäänmurtajan kannella talviviittoihin kääriytyneenä. Tuuli olisi riittänyt hyytämään kauniit muistot kenen tahansa mielistä, ja lumituisku esti meitä näkemästä kivenheittoa pidemmälle.”

”Älä luulekaan”, Matoro vastusti. ”Emme anna tarkka-ampujillenne aikaa tähdätä.”

Amiraali kohotti kulmiaan.

”Voi, uskokaa pois. Tämän te tahdotte kuulla.”

Matoro vaikeni, mutta tarkkaili kiikarisilmällään jatkuvasti ympäristöä tarkkuuskiväärein varustautunieden Nazorakien varalta.

Amiraali jatkoi kertomustaan: ”Kun nostin turkiskaulustani parempaan asentoon, takanani kiikaroinut Nazorak-upseeri kellahti selälleen. Minä ja ilmeisen moni muukin veljistäni luulimme hänen olevan vain seuraava lisäys pituutta keränneeseen paleltumatappiolistaan, emmekä hätiköinet toimissamme. Kannen alta esiin kutsuttu lääkintämies kumartui vainajan ylle, mutta hän ei ehtinyt raporttiaan tehdä, kun ymmärsimme, mitä oli tekeillä. Kaksi muutakin meistä sai samanlaisen, äänettömän myrkkynuolen otsaansa, ja heittäydyimme maihin.

’Steltinpeikot!’ joku huusi, ja tiesin miehistömme ajautuneen jo aiemmin kanssamme taistelleen kapinallisosaston väijytykseen. Kyseinen, pohjoisia meriä piinannut ryhmä näyttäytyi harvoin, ja heistä kuulee vielä tänäkin päivänä kerrottavan legendaa merenkulkijoiden keskuudessa.”

”Minä en pidä tästä”, Hai murahti, ja vilkuili ympärilleen. Hildemar oli aivan heidän sijaintinsa läheisyydessä, mutta hän tiesi hyvin, mitä seuraisi turhasta hyppimisestä.

Minä ja kaksi hyvää ystävääni kävimme heti toimiin, ja ryömimme pienen aluksemme laidalle. Silloinen läheisin neuvonantajani tarttui harppuunan ohjaksista, ja suuntasi kaiteeseen kiinnitetyn partaveitsivalaanpyyntiaseen kohti suurta jäävuorta, jolta päättelimme vihamielisten jättiläisten meitä hätyyttävän.

En koskaan saanut tietää, millä peikot meitä tähtäsivät, mutta siinä lumyräkässä omilla aseillamme tulittaminen oli turhaa sohimista. Kaksi sokkoa harppuunaa laukaistuaan upseerikumppanini sai hänkin nuolesta.

Sinä päivänä minä opin tärkeän läksyn: Joskus harppunan ammusten täytyy räjähtää.”

Klaanilaiset katsahtivat Amiraalin harppunajalkaan. Jossain sen sisuksissa välkkyi punainen valo, ja nyt hiljaisuudessa kaikki kuulivat koiven sisuksista pientä, tasaista piipitystä.

”Et voi olla tosissasi”, Bloz aloitti, mutta tuli Amiraalin keskeyttämäksi.
”Minä ole hyvin tosissani. Katsokaas, minä olen valmis kuolemaan omilla ehdoillani. Mutta oletteko te valmiita toistenne kuolemaan?”

Lausahdus pysätti ajan täysin. Bloz yritti sanoa jotain, mutta sanat takertuivat hänen kurkkuunsa. Hänen suustaan lähti ilmoille ainoastaan äänetön henkäys, kun kukaan ei osannut sanoa mitään.

Hai mulkoili kulmiensa alta Amiraalia, joka oli Sugan väkevässä otteessa. Sitten hänen katseensa kääntyi taas hänen vangiksi jääneisiin miehistön jäseniinsä. Hän ei tiennyt, mikä oli päällimäinen tunne. Syyllisyys siitä, että oli ottanut heidät mukaan matkalle? Vaiko kaikki ne pintaan nousseet sotamuistot? Yhtäkkiä hän kuitenkin näki Amiraalin tulevan heitetyksi Nazorak-lauman keskelle, jääseinän muodostuvan klaanilaisten ja torakoiden väliin ja kymmenien Zamor-aseiden laukeavan, ja siinä samassa voimakas käsivarsi tuuppasi hänet laidan yli.

Molskis.

Klaanilaiset ja kaksi torakkavankia nostivat päänsä merestä, ja kömpivät äkkiä Hildemariin.
”Mitä tapahtui?” Sadje ihmetteli, kun Hai kumartui ojentamaan kätensä laidan yli auttaakseen Matoralaisen kyytiin.
”Se olin minä”, Suga sanoi värittömästi. ”Anteeksi.”

Sadje ei ymmärtänyt, mutta ympäri käännyttyään katsomaan Bloszardia, joka tuijotti haikeasti korkealle SS Rautasiiven laidalle, hän ymmärsi Sugan osoittaneen sanansa Blozille. Sadje tiesi, että vangiksi jäänyt kala merkitsi Toalle paljon.

Tunenlma ei muutenkaan ollut se hilpein. Hai miehistöineen oli myös aivan maansa myynyt ja Matorokin pysyi vaitonaisena sitoessaan kahta haavoittunutta torakkavankia, jotka eivät kuitenkaan näyttäneet lainkaan halukkailta taistelemaan vastaan, sinihattuinen ei ollut edes tajuissaan. Yllättävin näky oli kuitenkin Killjoy: punainen metsästäjä oli jäässä. Kirjaimellisesti, kokonaan, jäässä.

Summerganon kopautti kenraalia miekallaan, ja haarniskan jääkerros poistui. Ennen kuin Killjoy ehti sanoa tai tehdä mitään, Summerganon puhui jälleen samalla, värittömällä äänensävyllä.
”Et olisi lähtenyt muuten. Minun oli pakko.”

Hai tuli nopeasti kahden väliin.
”Kaikki ei ehkä mennyt putkeen, mutta tärkeintä on, että olemme elossa. Sugan uhkapeli onnistui.”
”Uhkapeli?” Sadje ihmetteli.
”He eivät tappaneet meitä sillä hetkellä, kun Suga vapautti Amiraalin ja huitaisi meidät mukanaan kaiteen yli” Matoro puuttui keskusteltuaan, ja viimeisteli torakoiden solmut. ”Hildemar on yhä yhtenä kappaleena, joten he pitävät meitä elossa jostain muusta syystä. Mutta nyt meidän on päästävä pois, emme saa ystäviämme vapaiksi omin avuin, emme millään.”

Täyteen vaihtiin nopeasti kiihdyttänyt laiva irtaantui Rautasiivestä niin pian kuin mahdollista, satojen Nazorakien katsellen pakenevaa joukkoa. Kannella kaukoputken ikkunan läpi Amiraali loi ensin pitkän silmäyksen Hildemariin, ja sitten mulkaisi halveksien klaanilaisvankeihin. Sellikäskyn saatuaan vangiksi jääneitä klaanilaisia alettiin taluttaa kannen alle. Amiraali itse aloitti nilkuttamisen komentotornia kohti.

Hildemar

Vaisuissa tunnelmissa Hai ohjasi laivansa takaisin sen alkuperäiselle kurssille. Hänen viereensä istahtanut Bloszard oli ollut hiljaa koko paon jälkeisen ajan.

Summerganon vartioi toisaalla ovea, jonka takana punainen Metsästäjä sulatteli pukuaan. Heitä odottaisi vielä pitkä juttutuokio…

Retro

Harkelia tapaamaan

Kommentoi

Nui-Koro

Kaupungin laitamilla oli huomattavasti vähempi meluisata kuin torin läheisyydessä. Hyvin harva jalankulkija ja pari pulua olivat ainoa seura kadun yksinäisille mukulakiville, kunnes kaksikuudesoasaaklaanilainen kolmikko käveli sen päältä. Joukkiota johti haaleankeltainen Matoralainen, toisena asteli Kepe ja perää piti Snowie. Matka tapahtui yllättävänkin hiljaisissa merkeissä, Snow-tekijä huomioden. Kepe arveli kumppaninsa yrittävän varoa pienen neidin enempää säikyttämistä, suuri suu ja paljoisa puhe kun todistetusti saattoivat olla tuntemattomista hieman hämmentävää. Tiedemies tiesi, etti valkoinen pullero tahtonut pahaa, mutta kaikki ne sanat eivät voineet osua jokaisen mukavuusalueelle.

Eivätkä varsinkaan tämän, Kepe tuumaili tarkkaillessaan edellään kulkevaa hentoa olentoa. Hänen rationaaliseksi mieltämänsä mielensä ei kyennyt selvittämään, miksi kyseinen henkilö työskenteli kaupunginkaartilla, edes toimistohommissa.

”Kepsula”, Snowie sanoi matalalla äänellä. Kepsula käänsi päätään.
”Hm?”
”Uskotko tosiaan, että pormestari tahtoo meidät, koska luulee, että ajamme häntä takaa… Sen tähden?”
”Sen?”
”Tiedätkö, sininen whuuuuumzazuuuuum.”
”…me emme puhu nyt siitä kerrasta, kun Suga teki tiedätkö sen jutun mikä oli kkrrraaaaahhhhh?”
”…”
”…”
”…Nimda, tiedäthän.”
”Ah, no joo. Siinä onkin paljon enemmän järkeä.”

Hetken älyttömän älykäs kaksikko oli hiljaa ja mietti äskeistä keskustelua, ja sitten Kepe jatkoi, hiljaisesti hänkin.
”Mutta, niin. Siltähän tämä vaikuttaa. Mieti nyt hänen sanojaan.”
Snowie mietti hänen sanojaan.

Eikö se ole ilmiselvää, hölmö. He ovat päässeet selville suunnitelmistani. Miksi ne muuten olisivat ketään tänne lähettäneet. Eihän Bio-Klaani nykyään muun perässä juoksekaan.

”Mutta jos näin on”, Lumiukko supatti kolmikon jatkaessa kulkuaan kivistä katua pitkin. ”niin eikö tämä ole aika huolestuttavaa?”
”Öh, joo?”
”Tai siis. Jos pormestari lähetti ne palkkamurhaajat peräämme… Tämä kaupunki on meitä vastaan. Voimmeko luottaa kehenkään?”
Aavemainen ajatelma leijui ilmassa, juuri Snowien ja Kepen tiimoilla.
”Ehkä juuri siksi on viisautta mennä puhumaan hylkiöpoliisille. Hänen elämänsä kurjuus ja yksinäisyys on meidän voittomme.”
”Kiva asenne, Räz.”

Keskustelun tiimellyksessä klaanilaiset eivät huomanneet heidän ohittamaansa patsasta. Se oli nimittäin niin ruma, että se oli ironisesti tosi hieno. Niin jäi tämä esteettinen kokemus sankareilta kokematta, ja kenties juuri sen suoma voima olisi voinut auttaa heitä tulevissa koitoksissa.

”Tä-tässä se nyt olisi”, Suflery ilmoitti varovaisesti kolmikon päästyä siniharmaan kivitalon luo. Se oli kadun korkein residenssi ja kummaltakin puolelta kiinni naapuritönöissä. Puiset portaat kohosivat hieman katutason yläpuolelle, ja muun rakennuksen tyyliin istuvasti hieman rapistunut ovi sijaitsi kutakin kuinkin julkisivun keskipisteessä. Jyrkkä katonharja sai talon näyttämään kolmikerroksiselta, vaikka torpassa oli korkeintaan kaksi kerrasta ja hyvin ahtaanlainen vintti.

Kolmikko kapusi raput ovelle ja Kepe tarttui puuoven koruttomaan kolkuttimeen.
”Hallojaa?”

Hetken oli hiljaista, sitten ei. Joku laskeutui selvästi portaita. Pian ovi avautui sisäänpäin, ja kolmikkoa tuijotti Mustan Faxonin silmä-aukoista komisario Harkelina tunnettu Po-Matoralainen. Sillä oli muhkeat poliisiviikset.

Retro

Rautasiivellä 7: Monta ohjusta

Kommentoi

SS Rautasiipi

Amiraali katsoi komentokeskuksen panssarilasin läpi sotalaivansa kannen kaaosta. Hän nojasi oikealla kädellään ikkunaan eikä näyttänyt ryhtinsä puutten takia itseltään. Hän tiesi hyvin, ettei Rautasiipi ollut täydessä terässä muututtuaan Uuden Sukupolven koulutustiloiksi, mutta tällaisen epäonnistumisen piti olla mahdottomuus. Nazorak-joukot eivät olleet onnistuneet järjestäytymään remontoidussa laivassa, ja klaanilaiset kykenivät rellestämään ja listimään hajanaisia torakkajoukkoja, jotka käyttäytyivät kuin mitkäkin Skakdit. Maihinnousuihin tarkoitetut meritankit taas olivat jalkaväensuojaussiivekkeineen ja hitaasti liikkuvine tykkeineen aivan liian kömpelöitä osuakseen liikkeellä pysyviin klaanilaisiin.

002:n synkistyneeseen mieleen valoa toi kuitenkin keulan suunnalta lähestyvä näky: SS Rautasiipi oli onnistunut organisoimaan täydet kaksi tusinaa laivastonsinisillä rintapanssareilla ja säkenöivän kirkkailla kivääreillä varustettua torakkasotilasta, jotka hölkkäsivät täydellisessä muodostelmassa ja aseet tanassa marssiaskel kerrallaan kohti klaanilaisten kuolemaa. Näky joka lämmittäisi jokaisen sosiaalisesesti hyväksyttävän Nazorakin torakanmieltä.

Troopperin liekit kärvensivät Rukin alapuolella vielä yhden Nazorakin. Veden Toa koetti sulkea taistelun äänet mielestään kavutessaan metallisia tikapuita ylös kapean putken sisällä. Kylmä metallipuola kerrallaan hän loittoni torakoista, mutta samalla myös Troopperista. Hän oli kuulevinaan tulen Toan huutavan jotain provosoivaa Nazorakeista ja höysti kommenttiaan tulihuumorilla, mutta Ruki ei kuunnellut. Hän teki kaikkensa pitääkseen itsensä kasassa kaaoksen keskellä.

Juuri kun Ruki oli heilauttamaisillaan itsensä ylös, kuuli hän altaan räjähdyksen. Taistelun äänet päättyivät kuin seinään, ja veden Toa jähmettyi täysin. Klaanilaisen miekka vaikeni.

Troopperi… Ruki ajatteli. Häneen iski samanaikasesti suru, pelko, huono olo ja katumus. Lähdin tälle matkalle, koska tahdoin auttaa Klaania. Nyt yksi soturi menehtyi takiani.

Eikä se edes ollut Rukin mielessä pahin ajatus. Häntä hirvitti huomata, kuinka tasaväkistä kamppailua ajatus klaanilaisen kuolemasta ja oman kuoleman pelko kävivät hänen päänsä sisällä. Sinisten käsien ote tikapuista puristui, eivätkä jalat totelleet. Metalliset seinämät tuntuivat murskaavan Rukin, eikä hän kyennyt hengittämään. Eikä varsinkaan puolustautumaan. Hän vain odotti hetkeä, jolloin torakat katsoisivat putkeen ja rei’ittäsivät hänet.

Veden Toa oli aivan varma, että hän kuolisi tähän kapeaan, metalliseen tilaan.

Kaikki kuitenkin muuttui, kun alhaalta kuuluikin naurua. Mutta sitä ei pidetty torakkain suulla.
”Onnistuinko minä hämäämään teitä tällä naamaritempulla kaksi kertaa? Muistakaa ensi kerralla odottaa savun hälvenemistä ennen kuin oletatte Kanohi Haun kantajan kukistetuksi.

Liekkien ja kiväärien, miekkojen ja keihäiden sinfonia alkoi jälleen ja Ruki palasi tähän maailmaan.

Matoron nopeat sivallukset ja Sugan voimakkaat lyönnit muodostivat teräisän suojavallin Nazorakein ja klaanilaisten välille. Kummallisesti Tronien akvaarion päälle retkottamaan asetettu Lignok alkoi virota juuri sopivasti, kun klaanilaiset saivat päihinsä tutun äänen.
Hyviä uutisia kaverit! Klaanilaisia näköpiirissäin!

Miekkailevat jään Toat eivät ehtineet intensiivisessä tilanteessa tarkistaa väittämää, mutta kalaisan sankarin sanoihin oli syytä luottaa.
”Jos harppuunani olisi kunnossa…” Matoro puhisi miekaniskujen lomassa, ja mäjäyttipä hän yhden torakan pois sutjakkaasti singotulla jäänkimpaleellakin. ”…puolet teistä riippuisi tuosta ilmatorjuntatykistä päät alaspäin-”
”Rumasta ilmatorjuntatykistä rumat päät alaspäin.”
”Kiitos Suga. Rumasta ilmatorjuntatykistä rumat päät alaspäin ja loput löytyisivät saman tykin piipusta molemmat päät alaspäin!”

Yksi Nazorak onnistui miltei kohottamaan kiväärinsä piipun kunnolliseen tähtäysasentoon, ennen kuin huomasi hävinneensä kalalle.

”Tuo ei ollut ehkä ihan parhaimmistoasi,” Suga puhisi jakaessaan iskuja. ”Mutta olosuhteisiin nähden ihan hyvä. Eihän tässä saa happeakaan otetuksi huitomisen lomassa. Ja SINÄ et saa enää koskaan happea!”

Torakan kurkku purskahti auki roiskaisten vihertävää tahnaansa Sugan kasvoille. Klaanilais-konkarin ilmekään ei värähtänyt.

”Okei, ei tuokaan mikään laadun ähky huipentuma ollut.”

Elkää luovuttako, löydätte varmasti sisäisen runoilijanne ennen pitkää. Meissä kaikissa asuu sanaseppo, kaikui pirteä ääni jään Toain mielissä.

Yhtäkkiä jään elementaalihyökkäykset saivat seurakseen liekin voiman, kun Bloszar liittyi taisteluun. Hän jäi kuitenkin pitämään toista suuntaa Hain kanssa, joka oli vaihtanut tilapäisesti säilänsä Nazorak-kivääriin, joka oli tullut ranteen tiimoilta poikki silpaistun käden koristamana. (”Kiva lisäosa, Hai-mies.”) Veden ja jään Toan silmissä loisti uusi, vihainen hehku. Hän ei ollut enää SS Rautasiivellä, hän oli kotisaarensa juoksuhaudoissa. Nazorakit eivät päässeet etenemään Kanohi Raun takaa tuijottavien silmien ja niiden hyvän liittolaisen, kiväärin tähtäimen tehdessä tiivistä yhteistyötä joka myös kuoleman jakamisena tunnetaan.

”Lignok!” Ko-Matoralainen Korek huudahti huomatessaan maahan valahtaneen, tajuttoman ystävänsä. Hän ja Merkol kirmasivat kahden klaanilaisrintaman väliin ja kumartuivat Onu-Matoralaisen tiedottoman kehon ylle ja koettivat ottaa selvää josko tämä hengitti. Olkar ja Gefel jäivät Bloszarin ja Hain rinnalle ja koettivat pitää torakat matkan päässä. Sadje näytti taistelun keskellä eksyneeltä, mutta piti tikaria käsissään kumminkin.

Bloszar ja plasmakanuuna kuitenkin vaihtoivat rintamaa kolmen askeleen saattelemina, Sugan, Matoron ja Tronien puoli puski kuitenkin enemmän vihulaista sankarein niskaan. Aseen polttavat ammukset olivat juuri tiputtamassa tämän sivustan toista Nazorakiaan, kun halki laivan kiiri jonkinasteinen Nazorakinkielinen huuto. Samassa torakat vaihtoivat täysin strategiaansa ja lopettivat hyökkäyksen. Taistelu jatkui, vaikka torakat ottivatkin selvästi etäisyyttä. Yksi, eksyneen näköinen ja siniseen hattuun sonnustautunut torakanrääpäle jäi ihmettelemään paikalleen noin kymmenen metrin päähän. Bloszar ei tahtonut tappaa surkean näköistä oliota, mutta sitten laukaus tapahtui. Jostain piilosta ammuttu pienoisohjus oli räjäyttää Tronien akvaarion säpäleiksi. Bloszarin silmien surumielinen katse muuttui samassa vihaksi, ja liipasin vedettiin pohjaan. Sen sekunnin jälkeen tulen Toa ei osannut enää sanoa, oliko sormen liike ollut tiedostamaton vai harkittu, mutta katumus iski, kun hän näki aseistamattoman torakan huutavan tuskaansa ja kierivän maassa, suuri osa alaruumistaan vihreän veritahnan peitossa.

Nazorakit jatkoivat perääntymistään jättäen lajikumppaninsa maahan kärsimään. Hetken kuluttua sinihattuista raukkaa huomioimatta ainoat klaanilaisten näkyviin jääneet Nazorakit olivat kymmenet ja taas kymmenet maassa retkottavat tapukset, joista muutama vielä liikkui tuskallisesti loppujen ollessa pelkkiä raatoja tahi mömmökasoja.

”Mitä kummaa ne puuhaavat?” Gefel äimisteli. ”Emmehän me voineet voittaa? Se ei olisi niin helppoa?”
”Äänessäsi on liikaa optimismia,” Hai varoitteli. ”Luulisin niiden perääntyvän ja järjestäytyvän. Niillä on kaikki edellytykset vain tulittaa meidät mataliksi, kunhan kaaos väistyy.”

Kaaos väistyi.

Spoileri ValitseNäytä

”No voi Karzahni.”

Samassa kansi kuitenkin tärähti, kun punainen haarniska laskeutui raskaan kuuloisesti klaanilaisten keskelle.
”Joy, ehdinkin jo ihmet-”
Käden entinen kenraali kuitenkin hiljensi Sugan käsimerkillään. Joukkion vaietessa lähestyvät marssiaskeleet kuuluivat selvemmin ja selvemmin.
”Tarvitsemme panttivangin” Killjoy totesi ykskantaan.
”Panttivangin?” Hai kyseenalaisti suunnitelmaa. ”Eikö näiden koko pointti ole se, että näitä on näin paljon. Kuka olisi niin tärkeä, ettei mukamas olisi uhrattavissa?”

Marssiaskelet lähenivät hetki hetkeltä, klaanilaisten aika oli käymässä vähiin. Vahvistukset olivat tulossa.

Killjoyn kypäräinen pää heilahti lasisen komentosillan suuntaan. Teleskooppisilmällä varustettu Matoro oli ainoa joka näki Joyn ehdotuksen.
”Onko tuo… Amiraali?”
”002 itse. Nazorakin johtoportaan numero kaksi”, Killjoy varmisti. Suurin osa klaanilaisista tunsi kyseisen torakan maineelta: ylpeä merikarhu johti torakkain laivastoa suhteellisen itsenäisesti ja pukeutui hulppeisiin kaapuihin. Yksikään järjestön jäsen ei kuitenkaan ollut kohdannut tätä nilkuttavaa torakkapäällikköä kasvotusten.
”En tahtoisi olla ilonpilaaja”, Sadje pisti väliin. ”Mutta eiköhän tuo ole aika vahvaa panssarilasia. Millä meinasit päästä siitä läpi?”

”Ammun sitä kaikella.”
”Kaikella?”
”Ihan hiton kaikella.”

Samalla hetkellä Killjoyn rakaettisaappaat käynnistyivät ja punainen haarniska nousi ilmaan voimakkaiden moottorien avulla. Vaarallisen näköisiä Zamoreja rakettimaisine kavereineen alkoi heti sinkoilla joka suunnasta Metsästäjää kohti, mutta nopeasti liikkuva ja raskaasti aseistettu hahmo tiesi selviävänsä kohteensa luo.

”Yksi ei yksinkertaisesti tuhoa komentosiltaa…” hän huusi ilmassa.

Rautasiiven ilmatilan puoleenväliin päästyään Killjoy näytti hajoavan osiksi. Todellisuudessa kyse oli kuitenkin aivan hemmetinmoisesta määrästä ohjuksia ja ammuksia ja Joysta itsestään, jotka kaikki jatkoivat matkaansa kohti komentosiltaa.

”Mutta minulla ei olekaan yhtä vaan MONTA OHJUSTA!”

JATAMM-KLBAMMOBAMMM!

Spoileri ValitseNäytä

***

Amiraali katsoi, kun ikkuna räjähti hänen naamalleen. Lasinsirpaleita ilmassa, ja sitten punainen haarniska nappasi torakkajohtajaa vatsan kohdalta. 002 tunsi nousevansa ylös huoneen katon noustessa romahtaessa alas. Seuraavaksi harppuunajalkainen upseeri lensi Killjoyn kovassa metalliotteessa ilmojen halki, kohti klaanilaisrinkiä. Zamorit olivat lopettaneet Joyn tulittamisen tämän päästyä komentosillan tuntumaan, mutta ilmeisesti muutama ammus oli osunut rakettimonoihin, kaksikon laskeutuminen oli nimittäin enemmänkin romahdus.

Tappajakyborgi-amiraali -yhdistelmä iskeytyi kipeän kuuloisesti metalliseen kanteen. Kesti hetki, ennen kuin sekava Klaanilaisjoukko tajusi, mitä oli tapahtunut. Komentosillan julkisivu oli romahtanut, ja nyt Joy oli puolitajuissaan maassa Amiraalin vieressä.

Matoro puristi tiukasti ionikatanaansa. Hän yritti parhaansa mukaan saada tilanteesta edes jonkinlaista yleiskatsausta, mutta se osoittutui vaikeaksi. Koko porukka oli parhaillaan kannella. Heidän oikealla sivustallaan oli jonkinlainen väliaikaiskatos ja vasemmalla puolella avointa kantta ties kuinka pitkään. Oman lisänsä sangen epäkauniiseen maisemaan toivat muutamat torakanraadot, epämääräiset varusteet ja kaikenlainen roju, mitä kannella oli. Muunmuassa komentosillan materiaalia lojui yhden Joyn kääntämän panssarivaunun kappaleiden seassa. Nazorakit olivat epäilyttävän hiljaa, ainoastaan marssin ryminä kuului.

Matoron oikealla puolella oli Summerganon, joka oli yrittänyt pitää nazorakeja loitolla maasta poimimallaan zamor-kiväärillä. Nyt hän vain kuulosteli huolestuneen näklisenä. Hieman taempana oli Hai sekä tämän laivan miehistön jäsenet. Lignok makasi heikon oloisena maassa hänen toverinsa yrittäessä auttaa tätä. Sadje oli hämillään ja yritti hakea turvaa muusta matoranjoukosta.

Bloszar roikotti yhtä barettipäistä, haavoittunutta torakkaa kiinni tämän käsistä. Tulen Toa kuitenkin katseli yllättävän säälivästi panttivankiaan. Klaanilaisen toisessa kädessä kohosi taivasta vasten uhkaavan näköinen tuliase, joka oli hetki ennen Nazorakien perääntymistä osoittanut tulivoimansa. Blozin vieressä Tronie virnisteli sinivihreästä akvaariostaan käsin.

Välittömästi hetkellä, kun Joy iskeytyi vieraansa kanssa kanteen, tilanne sähköistyi. Oliko totta, että torakoiden toiseksi korka-arvoisin johtaja oli käytännössä heidän vankinaan?

Amiraali yritti välittömästi suorittaa nilkkaavaa nousuaan, mutta Summerganon oli nopeasti syöksynyt Torakkaa kohti ja nappasi tämän kädet selän taa. Voitonriemu paistoi Jään Toan silmistä.

Ilme kuitenkin muuttui pikaisenlaisesti, kun torakat tulivat esiin. Ällistyttävän siistissä muodostelmassa ja korein haarniskoin varustautuneet Nazorakit tulivat esiin, jokaisesta suunnasta samanaikaisesti. Klaanilaiset saivat kuitenkin kiittää onneaan, että vastassa oli vihollinen joka odotti tulikäskyä. Skakdien käsissä panttivangit olisivat tuskin auttaneet penniintyneen puupalon vertaa, Nazorakit olivat kuitenkin huomattavasti järjestäytyneempi vastus. Niinpä torakat tyytyivät kohottelemaan aseitaan ja varmistamaan asemiaan klaanilaisten ympärillä.

”Tämä ei pääty hyvin”, Hai mutisi klaanilaisten perääntyessä aina vain pienemmällä alueelle. ”Olen kokenut tämän ennenkin. Ja näilläkin on taatusti tarkka-ampujia.”

Klaanilaisilla ei ollut enää tilaa perääntyä. Sankareiden selät ottivat toisiinsa kiinni, Lignokin liki tajuttoman kehon lojuessa muutaman metrin päässä. Sinibaretti alkoi myös vaipua tiedottomuuden toiselle puolen. Amiraali osoitti harppuunajalallaan maahan luhistunutta Onu-Matoralaista suoraan kasvoihin.

Spoileri ValitseNäytä
Retro

Rautasiivellä 6: Tank Flip

Kommentoi
Spoileri ValitseNäytä

SS Rautasiipi

Troopperi pidätti hengitystään ja kuunteli ohi rymistävien torakoiden askelten ääniä. Hänen piilonsa ei ollut kummoinen: pieni hämyisä siivouskomero. Se oli ahdas, se oli tunkkainen, mutta se tuntui myös toimivan. Torakat juoksivat ohi.

Klaanilainen sytytti etusormensa ja peukalonsa napsautuksella pienen liekin sormenpähinsä. Huone oli juuri niin ankea kuin hän oli odottanutkin. Moppeja ja sankoja, vaan ei niinkään pelastautumismahdollisuuksia.

Ellei sitten…

Pimeys. Oli pimeää. Ja hiljaista. Sitten kuului puhetta, ja supinaa. Ja sitten… vettä.

”Mi-mitä nyt tapahtuu?” Blozi kysyi, herättyään siihen, kun hänen päälle heitettiin vettä.

”Ei mitään. Olisimme voineet herättää sinut tuskaliaamminkin, mutta tarvitsemme tietoa. Ja sinä olet juuri oikea Toa siihen”, Nazorak sanoi.

Bloszar huomasi olevansa jossain hytissä, jossa oli neljä torakkaa. Yksi niistä, se joka kuulusteli häntä, oli vähän pitempi kuin muut ja hänellä oli pari arvomerkkia rinnassaan. Hänellä oli musta hansikas oikeassa kädessään, peittäen selvästi epämuodostuneen käden.

”Okei, en halua tietää, mikä muotivillitys tuo on”, Tulen Toa sanoi.

”Vaiti!” torakka huusi ja löi tikarilla Blozin kasvoihin. ”Olen 7304. Ja sinä olet se Toa, joka kertoo meille, missä, muut säälittävät toverisi ovat.”

”Jos kerran he ovat niin säälittäviä, miksi ette ole löytäneet niitä jo?” Bloszar kysyi.

Torakka katsoi Toaa vihaisena ja valmistautui lyömään häntä jälleen tikarilla. Muut torakat kumminkin estivät sen, ottamalla johtajastaan kiinni.

Silloin Tulen Toa päätti toimia. Hän potkaisi torakoiden johtajaa, joka kaatui ja tönäisi vahingossa muut torakat kumoon.

Bloszar tunsi elementtivoimiensa palautuneen ja sulatti köydet. Hän nousi ylös tuolista, otti aseensa ja lähti juoksuun. Hän oli avaamaisillaan ovea, kunnes kuuli sieltä ääniä. Toa katsoi oven ikkunasta ja huomasi ne kaksi torakkaa, 9876 ja 9877 olevan oven vahtina. Näköjään 7304 ei saanut häiritä.

Nyt Toalla oli ongelma. Miten hän pääsisi pois täältä hytistä? Hän katseli ympärilleen, mutta ikkunoita ei ollut. Blozilla ei ollut vaihtoehtoja.

Hän otti Zamor-plasmakanuunansa ja ampui sillä hytin seinään reiän.

Minun on löydettävä muut, Blozi ajatteli, hyppäsi reiän yli ja lähti juoksuun, toivoen, ettei häntä alettaisi seurata heti.

Klaanilaisen huonoksi onneksi seuraavakin hytti oli sangen varattu. Bloszar vilkaisi ulos ainoasta ikkunasta, huomasi pudotuksen riittävän pieneksi ja paiskautui akkunaisen läpi jättäen huoneen Nazorakit pällistelemään tyhminä paikkaa, jossa oli äsken ollut klaanilainen. Tulen Toa putosi lasinsirpaleiden saattelemana Rautasiiven kannelle.

Killjoyn niskaan.

”Mitä hemmettiä?” punainen metsästäjä ärähti, kun taivaalta satoi Tulen Toaa.
”Klaanilaisennäköistä hemmettiä,” kuului vastaus Olkarin suusta. Killjoysta näkyi, ettei hän arvostanut vastauksen sävyä, mutta hän ei ehtinyt sanoa mitään, kun Hai jo taputti/läimäytti/näjäytti (se on kuitenkin paksu haarniska) häntä olalle ja viittoili kädellään pitkin laivan naurettavan pitkää kantta.

Kun Bloszar pääsi jaloilleen, hän huomasi muiden Hain, Killjoyn ja Matoralaisten tuijottavan samaan suuntaan.
”Toverit?”
”Tankkeja.”
”Tankkeja?”
”Paljon tankkeja.”

Maailma jyskytti Ylikersantti 1034:n päätä kaikista ilmansuunnista ja vähän muualtakin. Sinibarettinen torakka hieroi turhaan ohimoitaan. Huono olo ei ottanut laantuakseen.

Hän kohotti katseensa hytin seinällä roikkuvaan pyöreään peiliin. Nazorakin kasvot olivat sinertävät ja hänen katseensa oikein huusi lepoa. Tämä kummastutti 1034:ää erityisesti, sillä hän oli juuri nukkunut miltei kokonaisen vuorokauden lääkärintarkastuksen yhteydessä.

Nyt kuitenkin Rautasiivelle puhjennut hälytys pakotti huonovointisen torakan siirtymään komentotorniin. 1034 pelkäsi ajatusta, sillä hänellä oli pitkä matka kantta taitettavanaan täältä sinne, eikä hän ollut koskaan kohdannut klaanilaisia. Ajatus vihollisen sotureiden kohtaamisesta karmaisi häntä, 1034 oli kyllä nähnyt lajitovereitaan, jotka olivat kohdanneet vihollisen.

Sinihattuinen torakka kuitenkin rohkaisi mielensä, ja nousi sänkynsä reunalta. Hän asteli hyttinsä ovelle, ja käytävässä huomasi tuoreen henkivartijakaartinsa olevan valmiina, kaikki hampaisiin asti aseistautuneina. Kaikilla oli hieman rivitorakkaa jykevämmät ja tummemmat punaruskeat rintapanssarit ja päässään heillä oli tummat, lyhytlippaiset hatut sekä tummat suojalasit.

”Tuota, hei?”

Jäyhät ja huomattavasti 1034:ää kookkaammat torakat tekivät asianmukaisen sotilastervehdyksen, mutta viestivät ilmeillään vahvasti halveksuvansa uutta suojeltavaansa. Sinihattu tiesi, ettei ollut päässyt maineestaan eroon.

Joukkio lähti kuitenkin liikkeelle, mutta kannelle päädyttyään kohtasi muuan ongelman.

Matoro, Suga, Ruki, Tronie ja Lignok kannelle päästyään kohtasivat muuan ongelman.

Torakat ja klaanilaiset kohottivat aseensa, ja ennen kuin sanaakaa vaihdettiin, oli mähinä syttynyt. Matoro ja Suga astuivat yhdellä sulavalla askeleella muun joukkion suojaksi ionikatanat viuhuen, kun taas Lignok ja Tronie ottivat vähän etäisyyttä. Jälkimmäinen heitti akvaariostaan jotenkin kummassa ohjuksen saaden tämänkin tempun vaikuttamaan iloiselta.

Ruki katseli toivottomana sivusta. Klaanilaiset olivat kyllä selvästi niskan päällä, mutta tämä oli torakoiden sotalaiva. Hetkenä minä hyvänsä koko tämä pätkä kantta vilisisi Nazorakeja ja kaikki klaanilaiset olisivat mennyttä ilman täyttyessä sadoista zamor-kuulista.

Yksi kova isku torakkain miekasta lennätti niukin naukin laukulla itseään suojanneen Lignokin liukumaan kantta pitkin, ja pieni hahmo löi päänsä kaiteeseen. Ruki katseli kauhuissaan näkyä. Hän tahtoi auttaa, mutta oli jähmettyneenä paikalleen. Ainoastaan hänen katseensa liikkui klaanilaisten ja torakoiden lomassa, halki laivan kantta. Mutta ehkä se oli riittävästi.

Ruki lähti juoksemaan kohti löydöstään.

Amiraali katsoi käytävän ikkunasta ulos. Hänen kuulonsa ei ollut pettänyt. Jossain päin Rautasiipeä oli juuri räjähtänyt.

Troopperin Hau lakkasi hohtamasta, ja suojakenttä katosi. Klaanilainen katseli työnsä jälkiä. Miltei kokonainen kerros oli räjähtänyt, ja hänellä oli suora näköyhteys kannelle, joka olisi luultavasti paras pakomahdollisuus.

Tulen Toa juoksi entisestä siivouskomerosta nykyisestä pienellä liekillä palavasta kaaoksesta ja lähti juoksemaan kohti raikasta meri-ilmaa. Taakseen hän jätti kaikki vähät komeron siivousvälineet. Niitä oli vain muutamia, koska melkein kaikissa oli ollut varoitus räjähdysherkkyydestä. Troopperi ei ehkä ollut kemisti, mutta hän osasi sitoa purkkeja toisiinsa.

Ulos, pienelle parvekkeelle päästessään Troopperi kuitenkin yllättyi. Hän huomasi Rukin joka oli juosta päätä pahkaa kolmen nurkan takana väijyvän torakan tulilinjalle. Seurasi äärimmäisen nopea tulijousen esiinvetäminen ja vielä nopeammat kaksi nuolta. Sitten miekan kaivaminen ja muutama juoksuaskel.

Kaksi palavaa torakanruumista ja yksi torso lysähtivät kiillotetulle kannelle juuri parahiksi, kun Ruki kirmasi esiin kulman takaa.

”Troopperi, mitä sinä-”
”Mitä sinä?”

Ruki viittoi kädellään Tulen Toaa seuraamaan ja kaksikko pinkoi kannen halki.

**

Bloszar, Hai ja Matoralaiset katsoivat suu ammollaan kun Killjoy aktivoi jalkapohjiensa rakettimoottorit ja syöksyi kantta pitkin tankkeja päin.
”Miksi?” Ta-Matoran Gefel kyseenailaisti punaisen klaanilaisen suunnitelmaa.
”Ei mutta, tuossahan on järkeä” Hai ymmärsi samalla kun meritankin ammus pakotti porukan hyppäämään maihin. ”Uskokaa monien juoksuhautojen konkaria kun sanon, että tankki ei voi ampua liian lähellä olevaa kohdetta.”
”Mutta mitä hän aikoo tehdä tankille, kun hän-”
TSAKAPLAUAA, tankin ammus sanoi keskeyttäen epäkohteliaasti Gefelin lauseen.
”..pääsee lähelle?”

Killjoy tarttui yhtä meritankkia puskurista ja kippasi sen katolleen.

”…”

Retro

Samen paperisodat

Kommentoi

Bio-Klaanin linnake, toimisto

Same kaipasi reserviläisten saapumista rintamalle. Hän oli käynyt tätä sotaa liian pitkään, liian yksin. Syy ja tarkoitus alkoivat sumentua äärettömän vastustajamäärän edessä.

Hän nousi työpöytänsä äärestä aikeenaan hakea kupposen kahvia.

Ennen kuin hän kuitenkaan ehti pois pöytänsä luota, iski hän silmänsä kiireellisten papereiden pinoon ja sen päällimmäiseen dokumenttiin.

Hmm. Gekon Nazorak-aluksesta löytämät paperit.

Same päätti käydä tämän pinon kimppuun heti, kun oli saanut vielä kiirreellisempien ja kaikista kiirreellisöimpien (Kuka hemmetti näitä pinoja otsikoi?) papereiden läjät hoidettua.

Retro

Rautasiivellä 2: Kaaos kansilla ja käytävillä

Kommentoi
Spoileri ValitseNäytä

BKS Hildemar

Nazorak 5505 oli arvostettu tovereidensa joukossa. Hän oli hyvä ampumaan ja hallitsi erityisesti tankkien korjaamisen, mutta ennen kaikkea 5505 oli tehokas ottamaan tilanteen haltuunsa ja pitämään päänsä kylmänä. Siksipä hän oli nytkin saanut tehtäväkseen hoitaa laivan varmistamisen johtamisen. Tiedusteluosasto ei tiennyt, kuinka monta klaanilaista oli ollut Hildemarin kyydissä laivan lähtiessä matkaan, joten oli tärkeää lähettää joukko asiansa osaavia Nazorakeja puhdistamaan paikat yllätysten varalta.

Ja juuri kun 5505 oli katoamassa kannen alle raskain liekinheittimin varustetun ryhmänsä kanssa, hän kuuli kolahduksen. Hän katseli kannella ympärilleen, mutta se näytti tyhjältä.
”Hmmm.”

Hain katse oli melkoisen murhaavanlainen, kun hän katseli ruipeloa Nazorakia, joka kulki hänen vierellään Hain katananoloista miekkaa ylimielisesti heilutellen. Aivan kuin ei olisi riittävästi, että Hailta oli viety säilä pois, hänet oli myös kytketty jonkinlaiseen masiinaan, joka imi hänen kehostaan elementaalivoimat.

Kehostani, Hai tuumi. Hän kuitenkin tunsi voiman virtaavan jossain muualla. Kanohi Haios.

Hai osasi kuitenkin hillitä tunteensa, eikä päästänyt virnettä kasvoilleen.

Matoro.

Mustahaarniskainen jään Toa kohotti katseensa hämmentyneenä ja pysähtyi paikalleen. Aivan kuin hän olisi kuullut oman nimensä. Matoron takana kulkeva, pistinkärkisellä Zamorilla aseistautunut torakka ei kuitenkaan arvostanut yllättävää seisahdusta, vaan tökkäisi klaanilaista selkään.
”Liikettä!”

Matoron vastaus oli pahan silmän jakaminen mitä vihaisimman mulkaisun muodossa. Tilanne oli näin klaanilaisittain katsottuna kieltämättä ikävänlainen. Hän, Killjoy, Summerganon, Hai, Bloszar, Ruki, Sadje, Hildemarin Matoralaiset ja jopa Tronie olivat useiden piippujen tähtäimessä, ja heitä marssitettiin metallista siltaa pitkin SS Rautasiivelle. Erityisesti Killjoylla näytti olevan vaikeaa, johdot hänen selässään ilmeisesti söivät haarniskasta energiaa, ja ilmeinen taistelukunnon heikentäminen johti myös sangen vaikean näköiseen kävelemiseen.

Matoro.

Nyt hän oli aivan varma, että oli kuullut jotain, mutta oppi kerrasta olemaan pysähtymättä. Hän myöskin ymmärsi, mistä äänet olivat tulleet. Vaikka Nazorakein järjestelmä esti heitä käyttämästä elementaalivoimiaan, Kanohi Cencord oli yhä toiminnassa.

Matoro.

Hai? Matoro vastasi mielensä sisällä, ja vilkuili ympärilleen. Torakat eivät huomanneet mitään, mutta Hai katsoi häneen.

Minäpä minä. Huomaatko, nämä ääliöt eivät saaneet naamioita pois toiminnasta.

Huomaan, jo tästä keskustelustakin. Sitten Matoro ymmärsi. Sinun naamiovoimasi, sehän on…

Nimenomaan. Nyt vain odotamme sopivaa hetkeä.

Mieltenvälinen keskustelu kuitenkin keskesi, kun klaanilaiset pääsivät Rautasiipeen. Sotalaivan kyljestä kurottautunut silta johti heidät suurehkoon halliin. Katossa oli tylsännäköisiä loisteputkia, ja se oli kaikin puolin harmaa ja koruton. Kymmenistä, ellei peräti sadoista torakoista koostuva vastaanottokomitea oli kuitenkin huomattavasti prampeampi. Ja tähtäsivät aseillaan klaanilaisia. Hallissa oli jopa muutama torakkain pahamaineinen merikelpoinen tankki.

Laivaston Nazorakit tunnisti helposti muista torakoista. Niiden vaatetus oli aivan erilainen, ja ennen kaikkea tekstiiliä oli huomattavasti enemmän. Lisäksi erilaisia mitaleita ja arvomerkkejä oli keskivertotorakkaan nähden enemmän, laivaston perinteisiin kuului kokemuksensa esitteleminen ja tärkeältä näyttäminen aivan eri tavalla kuin muuhun yhteiskuntaan.
”Jo on. Nämä ovat asuneet niin kauan poissa maan alta, että ne ovat kehittäneet itselleen tyylitajun.”
”Vaiti!” kuului kylmä mutta hienostunut ääni halliin ahtautuneen torakka-armeijan takaa. Metallisella korokkeella, paksun panssarilasin takaa seisoi ryhdikkäänä, siniseen viittaan verhoutuneena Amiraali 002. ”Ja voitte lakata haaveilemasta vastarinnan alkamisesta. Päänuppinne ovat yhteensä yli kahdensadan aseen tähtäimissä, ja minua inhottaa ajatus niiden rei’ittämisestä niin… Roiskuvalla tavalla.”

Torakkajohtaja piti pienen tauon, ja katsahti ulos hallin ikkunasta. ”Sitä paitsi, en minä teitä kaikkia edes tahdo hengiltä.”

****

5505 lähestyi laivan kannen takaosaan kiinnitettyä ilmatorjuntatykkiä. Hitaasti, askel askeleelta ja kiväärillä osoitellen hän sitä lähestyi. Ja kaiken aikaa 5505 kuulosteli parhaansa mukaan, josko pienen pieni kolahdus oli tosiaan lähtenyt tykistä.

Kun hän sitten saapui suuren tykin tykö, hän käänsi piipun itseään kohden. Harmaa tulen toa virnuili hänelle. Troopperilla oli hauskaa.
”Mit-”
”Terve.”

FLOOOOAASSHMMMWHAAMMIE!

Sopiva hetki?

Poikkeuksellisen.

Valtavaa merialuetta koskeva tärähdys sai suurimman osan hyönteisjaloilla kävelevistä torakoista horjahtamaan. Vain hetkeksi aseet laskeutuivat. Se hetki oli Klaanilaisille tarpeeksi. Hai toimi salamannopeasti ja tämän käsistä ruiskusi paineella suihku vettä suoraan elementtivoimia hallinneeseen koneeseen. Toa virnisti täysosumastaan ja yhdellä kädenheilautuksella vesi jäätyi koneiston sisään. Naamiovoimiaan kiitäen Hai katsoi, kun laite meni oikosulkuun ja se savuten hajosi jäänsekaiseen kasaan.

Killjoyn haarniska päästi oudon kumahtavan äänen. Samanlaisen, kuin sammutettu generaattori saadessaan uutta virtaa. Metsästäjä huokaisi helpotuksesta, repäisi johdot irti selästään ja ensi töikseen nappasi käsiinsä pukunsa sisään piilotetut miekkojen kahvat. Joyn huudahdus tavoitti kohteensa ja Matoron ja Summerganonin kädet nappasivat kahvat ilmasta. Ionikatanoiden terät hulmahtivat päälle kaksikon alkaessa avustaa muita, heidän omia aseitaan kantavien Nazorakien metsästyksessä.

Klaanilaisten vierellä kulkeneet Nazorakit kaatuivat nopeasti Matoron ja Summerganonin iskuihin, mutta hallin sadat yksilöt alkoivat toeta tärähdyksestä. Klaanilaisten väliin hajautuneet Hildemarin miehistön jäsenet huomasivat ongelman ensimmäisenä. Nyt oli kiire. Tällä aikaa Bloszard oli saanut aseensa käsiinsä, suojaten nyt urheasti vielä asettaan etsivää Haita. Ruki yritti vetää Sadjea mukanaan, pitäen itsensä tiiviisti muun joukon mukana.
Klaanilaisten uusi taistelutarmo tyrehtyi kuitenkin pian, satojen aseiden kalinan kaikuessa vain miltei kaaokseen puhjenneessa hallissa.

Klaanilaisilla oli aseet, mutta lukemattomien piippujen tähdätessä heitä, joukkio lamaantui yhteen tiiviiseen ryppääseen. Klaanilaiset eivät ehtineet pakenemaan käytäviin ajoissa ja nyt Amiraali taputti panssarilasinsa takaa hymyillen. ”Mitä minä juuri sanoin… Klaanilaiset, aina niin uhmakkaita ja itsevarmoja. 200 asetta minä sanoin. 200.

Punainen käsi tarttui joukon etummaiseksi päätyneen Matoron olkapäähän ja siirsi tätä hieman, päästääkseen Metsästäjän kävelemään tämän ohitse. Killjoy astui koko joukkion eteen salin suulle. Kaikki torakat tähtäsivät nyt häntä. Amiraali myhäili tyytyväisenä. ”Kas, onko meillä ensimmäinen luovuttaja.”

Killjoy hekotti konemaista nauruaan. ”Katsos Amiraali. Me olemme laivassa. Laivassa, jonka sisällä on iso halli. Me olemme sen hallin ja käytäviin johtavan oviaukon rajalla. Seuraa arvoitus: Minkä virheen sinä teet?”

Nazorakien ilme ei värähtänyt, vaan koko halli jatkoi edelleen Killjoyn tähtäämistä. Amiraali kurtisti kulmiaan, mutta Joy ei antanut tälle aikaa vastata. ”Minäpä kerron: Ensiksi sinä et huomannut, kun puoli porukkaa käytti hyvän tovin tuon pienen välikaton jäädyttämiseen.”

Hai, Matoro ja Summerganon virnuilivat. Nazorakien aseet pysyivät tanassa, mutta monen pää harhaili pieneen osaan kattoa, joka tosiaan oli umpijäässä. ”Toiseksi”, Killjoy kajautti, ”Teillä on vastassa sotilas, jolla on… ohjuksia.

Killjoyn olkapäihin upotetut ohjuspatterit kohosivat sileistä hartioista ja pihahduksen saattelemana molemmat saattoivat yhdet ohjukset matkaan. Pirstaloiva räjähdys kajahti halliin, peittäen raivosta huutavien Nazorakien karjunnan ja Zamor-kiväärien tulituksen.

Koko klaanilaisjoukkio juoksi, juoksi kohti käytäviä katon romahtaessa suoraan käytävän ja hallin väliin, juoksi kauemmas vihamielisesti laulavien aseiden piipuista. Ennen kuin romahdus sinetöi Nazorakit kokonaan toiselle puolelle, osui muutama Zamor kohteisiinsa. Killjoy ja Suga oliat kuitenkin kumpikin kyllin väkeviä kestämään osumansa, ja klaanilaiset juoksivat kaaoksen saattelemana kohti laivan sisäosia. Kapeassa käytävässä akvaario kainalossaan juokseva Bloszard jäi jälkeen. Hai ja Ruki tajusivat tämän ja jäivät auttamaan toveriaan. Muu joukkio juoksi. Matoranien ja sotureiden muodostama hajanainen joukkio ei voinut pysähtyä. Tämä johti ongelmiin. Matoron johtama porukka jatkoi suoraan eteenpäin, samalla kun Killjoy harppoi intuitionsa mukana risteyksestä vasemmalle, kohti portaita. Hajanainen Matoran-joukko ja Sadje takanaan, Killjoy toivoi portaiden tuovan hänelle onnea.

Pakomatka vihollisen käsistä oli alkanut.

Troopperi mönki esiin ilmatorjuntatykistä. Hän katseli työnsä jälkiä: Lieska oli räjäyttänyt muutaman torakan liekinheittinten säiliöt, jotka olivat räjäyttäneet muutaman torakan liekinheitinten säiliöt. Hildemarin kansi oli tilanteeseen nähden hyvässä kunnossa, mitä nyt pieni reikä ja leviävät liekit hieman epäestetisöivät tilannetta. Jälkimmäisestä ongelmasta tulen Toa kuitenkin pääsi helposti eroon imemällä tulen itseensä.

Harhautus varmaan toimi, hän tuumi toivoen tovereidensa parasta. Seuraavaksi tuli itse päästä tilanteesta erossa. Hildemarille jääminen ei kävisi päinsä, koska torakoille ei saanut antaa pienintäkään syytä upottaa arvokkaassa lastissa olevaa alusta.

Siksipä klaanilainen latasi varsijousensa ja ryntäsi metallisiltaa pitkin kohti SS Rautasiipeä, tietämättä kunnolla itsekään, mihin pyrki.

***

Nazorakit latasivat aseitaan vihaisenä. Klik klik klik ja klik. Sireenit alkoivat ulvoa ja valot välkkyä. Torakkamassat heittivät viittansa selkäpuolelle, kompastuminen ei tulisi kuuloonkaan. Nazorakit menivät muodostelmiin, ja aloittivat järjestelmällisen poistumisensa salista.

SS Rautasiiven metallilattia kolahteli lukemattomien torakanjalkojen iskiessä sitä tasaissa marssitahdissa. Merkillisen näköiset meritankit lähtivät majesteetillisesti vyörymään kohti suurta tavarahissiä. Ainakaan kannella klaanilaiset eivät muodostuisi ongelmaksi.

***

Sadjen naama oli jo aivan punainen juoksemisesta. ”Hidasta… hidasta, minä en… pysy tahdissa.” Killjoy huokaisi ja pysähtyi pudistellen päätään. Klaanilainen nosti yhdellä rivakalla heilautuksella munkin selkäänsä ja jatkoi hermostunutta juoksuaan. Portaat olivat vain johtaneet ylempään, miltei identtiseen kerrokseen ja nyt Killjoy, Sadje ja neljä Hain miehistön jäsentä, yrittivät paikantaa tietä ulos täydestä vauhdistaan.

Ovi ovelta, käytävä käytävältä joukkio juoksi puhumatta sanaakaan. Joyta kalvoi käytävien tyhjyys. Minuutin kestäneen päättömän juoksentelunsa aikana he eivät olleet törmänneet ainoaankaan Nazorakiin. Käytävän päässä oli jälleen ovi ja Killjoy potkaisi sen edellisten tapaan auki. Metsästäjä jatkoi juoksuaan huomaamatta vastaantulevaa kiitävää hahmoa. Metalli kolahti ja molemmat löysivät itsensä maasta.

Hai piteli päätään ja tajusi pian, mihin oli törmännyt. Killjoy oli saanut itsensä jo ylös ja kampesi nyt tyhjästä ilmestyneen Hain puoliväkisin jalkeille. ”Missä on Ruki? Luulin, että hän jäi sinun kanssasi?” Hai pudisteli päätään: ”Alakerran hälytykset käynnistyivät pian jäätyämme teistä jälkeen. Joudimme erkaantumaan toisistamme. Hän on jossain Blozin ja Tronien kanssa.” Maassa makaava, melkein Joyn alle rusentunut Sadje kömpi pystyyn, käännellessään päätään vainoharhaisesti ympäriinsä. ”En haluaisi keskeyttää, mutta meillä taitaa olla pienoinen kiire.”
Hai nyökkäsi ja Killjoy viittoili Matoraneja jälleen seuraamaan.

Kesken viittoilunsa, Killjoy yllättäen ähkäisi ja lysähti polvilleen maahan. Joukon takaa kaikui askeleita ja matalaa hörötystä. Roteva, selkeästi muita tovereitaan rotevampi Nazorak hymyili savuava energia-ase kädessään, tämän takana noin seitsemän rivisotilaan tarkkaillessa tilannetta sivummalta.

”Iso kaveri, kaatuu noin helposti. Te klaanilaiset olette paljon heikompia kuin mitä meille on väitetty.” Rotevan, käytävän päässä seisovan Nazorakin äänestä paistoi halveksunta. Hain katse harhaili Torakan savuavasta aseesta Killjoyn selkään. Maahan lyyhistyneen Metsästäjän haarniskaan oli ilmestynyt musta läiskä, joka kärytti ilmaan ruostunutta hajua.

”Yksi, pienen pieni lamauttaja-ammus ja tämä sankari on maassa”, vilpitön nauru alkoi sekoittua Nazon puheeseen, ”ja nyt vastassa vain Toa ja muutama Matoran. Voi, jos vain olisitte pysyneet hiljaa.” Hai nosti säilänsä Killjoyn suojaksi, viittoillen Matoraneja piiloon taakseen.” He olivat jääneet kiinni vihollisen laivassa, nyt jo toista kertaa. Hai ei uskaltanut sanoa mitään. Tilanne näytti liian epätoivoiselta.

”T-tuo ei ollut energia-laukaus.” Killjoyn ääni kuulosti siltä, kuin se olisi tullut pitkän putken päästä. Metsästäjän raajat liikkuivat kuin hidastetussa filmissä. Aivan kuin hänen puvustaan olisi tullut yllättäen valtavan painava. ”…se, se oli rajatun alueen EMP-laukaus.”

Hain kasvoille nousi virne. ”Vai niin, no tämähän meni mielenkiintoiseksi.” Toa alkoi ottaa hitaita askelia rotevaa vastustajaansa kohti. Torakan virne oli vaihtunut hämmennykseen. Tämän käden vapisivat nyt aseen ympärillä. Hai virnisti leveästi. ”Hieno bluffi, mutta sinä taidat ymmärtää, että minä olen Toa ja sinulla on minua vastaan EMP-pistooli. Iso kaveri, kaatuu näin helposti.”

Nazorak huusi kauhusta, kun tyhjästä ilmestynyt jää alkoi levitä hänen jalkojaan pitkin. Muutama sekunti ja äsken niin uhmakas Nazorak oli jäätynyt patsaaksi. Säälimättömästi tämän toverit alkoivat ampua tietään tämän Klaanilaisten eteen jääneen tukkeen lävitse. Jäätyneet raajat lohkesivat irti ja Zamor-laukaisimet rei’ittivät hitaasti Nazorakia palasiksi. Hai kumartui kaatuneen toverinsa puoleen. ”EMP:n poistuminen kestää… tarvitsen kolme minuuttia järjestelmien uudelleenkäynnistämiseen.” Hai kiroili. Kolme minuuttia ja Nazorakit pääsisivät läpi muutamassa sekunnissa. Sadje koputti Hain olkapäätä, hänellä oli idea.

Amiraali kiroili mielessään käyttäen kaikkia vahvimpia torakankielisiä ilmaisuja ja muutamaa skakdinkielistäkin. Ilmeisesti hän oli neuvotellut liikaa Gaggulabion kanssa.

Tilanne oli torakan laivaston johtajan silmissä katastrofi. Yksinkertainen vangitseminen oli levinnyt täysin käsistä. Ajatuksissaan Amiraali syytti kaikkia tahoja: saamattomia laivaston torakoita, Kenraalia, joka oli vaatinut SS Rautasiiven osan kalustosta poistamiseen koulutustilojen tieltä ja jopa tiedustelua liian vähästä informaatiosta BKS Hildemarin miehistöstä. Mutta kaiken tämän joukossa hän ymmärsi olla vihainen itselleenkin. Hän oli ottanut liian suuren riskin saada klaanilaiset tajuissaan vangittuna.

Nyt hän nilkutti metallisen jalkansa kanssa niin lujaa kuin pääsi kohti komentosiltaa kauniisti ja mahtipontisesti sisutettujen laivan yläosan käytävien halki. Amiraali ohitti muutamia patsaita ja tauluja, kunnes lopulta pääsi kierreportaikolle, ja alkoi vaivalloisesti kapuamaan ylös eriparisten jalkojensa kanssa.

Sitä paitsi kuka mäntti lähetti liekinheittimin varustetut sotilaat putsaamaan Hildemaria?

Bloszar kalaisen kantamuksensa kanssa veti paksun metallioven takanaan kiinni, juuri viime hetkellä ennen kuin Nazorakien liipasinherkkä partio sai näköyhteyttä klaanilaisiin. Huoneeseen muutamia sekunteja sitten tullut Ruki taputti Bloszaria olkapäälle.

Tulen Toa kääntyi ympäri ja katsoi Rukin osoittamaan suuntaan.
”Onko tuo…”
”…ainoa ovi. On.”

Tilanne olisi sinänsä ollut aivan hyväksyttävä, mutta valtava konehuone oli koneisa huone. Erilaiset männät ja rattaat ja merkilliset liikkuvat osat muodostivat lävitsepääsemättömän esteen. Ilmeisesti tätä kautta ei ollut tarkoitus liikkua. Massiivisen huoneen seinät olivat mustat ja kaapelirykelmien peitossa. Koko tilan keskiosa oli koneiston peitossa, jättäen sen kummallekin puolella vain muutamien neliömetrien kokoiset alueet, joissa kykeni oleilemaan tulematta jauhetuksi tohjoksi.

No, asiat voisivat olla huonomminkin, kumpikin Toa kuuli päässään yllättävän pirteään sävyyn. Kukaan meistä ei ole villiintynyt Nui-Jaga jolla on vesikauhu ja joka haisee pahalle ja täällä on ihan miellyttävän viileää.

Bloszar ja Ruki loivat toisiinsa epäuskoiset katseet. Positronie hymyili urheasti akvaariossaan.

Jäädytettyä käytävää pitkin kiitävä, maassa liukuva punainen Metsästäjä sai toimia kyytinä Matoraneille. Hain työntämä eriskummallinen kelkka kiisi pitkin laivaa huumaavalla vauhdilla. Killjoy ei sanonut mitään. Hänen keskittymisensä oli järjestelmiensä palauttamisissa.

Yksi miehistön jäsenistä huudahti. Porukan vasemmalla puolella oli aiempia huomattavasti isommat kaksoisovet. Hai pysäytti kelkan ja avasi ovet. Toivon pilkahdus palasi. Portaat, jotka johtivat suoraan kannelle. Matoranit tuulettivat hiljaa, Hai auttoi Killjoyn pystyyn: ”Sinun olisi parasta pystyä toimimaan. Kohta rytisee.”

”Missä pirussa me olemme?”

Matoro mielsi Sugan kysymyksen kovastipaljon oikeutetuksi. Kaksikko oli juossut halki sotalaivan käytäviä Onu-Matoran Lignok Sugan olkapäällä keikkuen jo eksyksiin asti, mutta tämä huone herätti heidän huomionsa. Klaanilaiset olivat jonkinsorttisen valvontahuoneen sisällä, ja suurten panssarilasien takana näkyi koulutustilalta näyttävä halli. Halli, joka oli riittävän iso sisältämään vähän suuremmankin kylän. Käytävät ja ampumaradat ja merkillinen sisämetsä muodostivat oman pienen maailmansa. Valvontahuoneen tarjoamasta ylävinkkelimäisestä perspektiivistä kolmikko näki vain muutaman Nazorakin liikuskelevan tilassa.
”Olenko se vain minä…” Matoro aloitti epäröiden ”…vai ovatko nuo isompia kuin torakat yleensä?”
”Et ole vain sinä”, Suga vahvisti. ”Isoimpia ötököitä joita olen nähnyt, ja minä olin sentään mukana Operaatui Älykäskö Zeppeliinissä.”
”Ei hyvältä näytä”, Lignok sanoi enemmän itselleen kuin muille väsyneellä äänellään.

Silloin huone täyttyi puheesta. Puhujan puheesta erottui selvästi torakoiden korostus, ja äänensävy oli vihainen.
”Klaanilaiset! Luovuttakaa suosiolla, sillä ette voi loputtomiin asti paeta. Me olemme Na Zora.”
”Minusta Te Zora olette osoittaneet sen verran lahjakasta esimerkkiä meidän kiinnisaamattomuudestamme, että voisitte antaa meidän vain mennä!” Suga heitti takaisin, tietäen kuitenkin ettei megafoni omannut korvia.

Ovea kuitenkin taottiin sen verran voimakkaasti, että klaanilaiset päättivät suorittaa poistumisen. Juuri ennen kuin Suga murskasi onnekkaan ulkoilmaan johtavan ikkunan, Matoro sai idean. Hän nappasi komentopöydältä kasan levykkeitä ja paperia, kiskoi seinältä pari karttaa ja otti mukaansa kaiken muunkin, minkä voisi arvella sisältävän jotain tärkeää. Hän nappasi ne Lignokille, joka sulloi ne olkalaukkuunsa, ja sitten kolmikko rymisteli ulos ovesta.

Paitsi että ei rymistellytkään, sillä torakat saivat juuri huoneen oven auki, ja tulituksessa Matoron oli pakko heittäytyä välittömästi nappuloiden peittämän metallinharmaan komentopöydän taakse piiloon.

Retro

Rautasiivellä 1: Merivangit

Kommentoi

BKS Hildemar

Miltei kaikki olivat nousseet kannelle. Ainoastaan Troopperi Matoralaiset Sadje, Lignok ja Merkel olivat Hildemarin sisätiloissa. Tunnelma oli kireä ja kaikki olivat hiljaa. Summerganonin koura puristui huotrassaan lepäävän miekan ympärille, kun hän katsoi horisonttiin. Muutkin tuijottivat samaa, pohjoisesta lähestyvää rakennelmaa.
”Onko se-” Hai aloitti epäuskoisena, mutta sai vastauksen kesken lauseen.
”On”, Matoro totesi, ja hengitti raskaasti. ”Muistakaa, ei sanaakaan Nimdasta. Ei minkään painostuksen alaisena.”
”Emmekö voi vain, tiedättekö, viilettää pakoon. Hildemar on aika ärhäkkä peli?” miehistöön kuuluva Le-Matoran Olkar elätteli toivoa.
Killjoy loi pieneen hahmoon täysin ilmeettömän katseen. ”Emme.”

Matoro loi katseen koko joukkioon. ”Ei sanaakaan Nimdasta. Ei missään olosuhteissa.”

Muut hyväksyivät Matoron sanat hiljaisina, ja katsoivat, kun SS Rautasiipi lipui horisontista kohti Hildemaria.

–

Amiraali 002 katsoi panssaroidun ikkunan läpi sinisen ja hopean kaikissa eri sävyissä välkehtivää merta. Suuren veden keskellä oli yksi kiinteä piste. Se oli laiva. Ja vaikka se näkyi vielä pienenä, olivat SS Rautasiiven ammattitaitoiset tutkankäyttäjätorakat jo tunnistaneet aluksen. Se oli BKS Hildemar.

Ja jos me näemme tuon purtilon, täytyy heidän nähdä tämä sotalaiva, Amiraali ajatteli. Sitten hän kääntyi kohti komentosillan torakkamiehistöä.
”Valmistelkaa laivanvaltausosasto.”

–

Bloszar laski kätensä Positronien akvaarion päälle, ja katsoi vihaisesti alati lähestyvää Nazorakein lippulaivaa. Koko hänen olemuksensa viesti puolustustahtoa. Kukaan ei koskisi hänen ystäväkalaansa. Sinisen akvaarion asukki itse näytti hämmentävän tyytyväiseltä, kun otti huomioon että lähimerien suurin sotilasasia tulla körötteli sangen sutjakkaa kyytiä kohti heidän sijaintiaan, eivätkä hei oikein voisi paetakaan, Rautasiiven tykit kantaisivat helposti tänne asti.

Hai katsoi Bloszaria, ja pudisti pienieleisesti päätään. Nazorakein sotalaiva voisi räjäyttää heidät sekunneissa ilmaan, jos klaanilaiset tekisivät yhdenkin väärän liikkeen.

Kun Rautasiipi oli enää sadan metrin päässä ja peitti suuren osan taivaasta, oli Ko-Matoran Korekin pakko ottaa rauhoittavasti Rukia kädestä. Sinisen Toan hengitys ei kuitenkaan tasaantunut, vaan tämä katseli pelokkain silmin lähestyvän aluksen valtavia tykkejä ja sen kannen laidoilta katselevia satoja aseistautuneita Nazorakeja.

Lopulta valtava sotalaiva lopetti etenemisensä ja pysähtyi. Klaanilaiset Hildemarin kannella katselivat täysin vaitonaisina SS Rautasiipeä. Nazorakein laivaston ylpeys oli auringon kimalluksessa komea, mutta uhkaava näky. Se ei ollut ainoastaan pitkä kuin mikä, vaan myös korkea ja sen komentosilta näyttikin ulottuvan alhaalta, Hildemarin kannelta katseltuna siniseen taivaaseen asti. Sotalaivan kyljissä oli metallisia kotka-rahin siipiä muistuttavat koristeet, mutta muuten valtavan aluksen koristukset muistuttivat sen torakka-arkitehdeistä: Keulan Nazorakinhampaat, komentotornin tuntosarvet ja koko laivan perän peittävä, metallinen torakka-kuori eivät varmastikaan jättäneet kenellekään epäselväksi, keiden veren voimin oli merellinen sotilasmahti rakennettu. Kaiken kaikkiaan alus oli suurempi kuin useimmat lähisaarten kaupungeista, ja nyt se tuntui meren tahdissa hitaasti keinuessaan hengittävän raskaasti kuin valtava merihirviö.

Klaanilaisten katseissa oli silti uhmaa, ja he asettautuivat riviksi Hildemarin kannelle.
”Muistakaa,” Summerganon mutisi vieressä seisovilleen. ”Nuo ovat vain ötököitä. Allekirjoittanut itse on listinyt niitä enemmän kuin jaksaa muistaa, eikä tilanne ennenkään ole ollut erityisen reilu. Joten antaa tulla rääpäleet, toveri Sugamustus on ihan Karzahnin valmis, älkää suotta odotuttako!”

Hetken oli aaltojen liplatusta lukuun ottamatta täysin hiljaista, ja sitten se tapahtui. Valtava silta työntyi Rautasiiven kyljestä ja rysähti BKS Hildemarin kannelle. Samassa pienen höyrylaivan kansi olikin täynnä aseistautuneita torakoita, jotka osoittelivat klaanilaisia aseillaan. Kukaan sankareista ei tehnyt elettäkään estääkseen invaasiota, sillä monet Rautasiiven heihin kohdistetuista tykeistä olivat isompia kuin Hildemar itsessään ja rauhoittivat tilannetta tehokkaasti.

Matoro katseli, kun hänen aseveljensä ja ystävänsä riisuttiin aseista. Hänen olisi tehnyt harvaa asiaa niin kovasti mieli kuin tarttua miekkaansa ja sivaltaa lähimmiltä torakoilta päät kahtia ja jatkaa hommaa muutamalla jääsirpillä, mutta nyt taistelu ei tullut kysymykseen. Siitä aiheutuisi vain kasa kuolleita klaanilaisia ja yksi Nimdan siru meren pohjassa, tai vielä pahempaa, Allianssin kynsissä. Nyt hän tyytyi vain katsomaan vihamielisesti kypäräpäistä Nazorakia, joka tarttui hänen säiläänsä ja veti sen pois hänen hyppysistään. Torakka näytti hieman pelokkaalta, mutta se ei ollut mitään verrattuna niihin hyönteissotureihin, jotka riisuivat Killjoyta aseista. Ensinnäkään ne eivät tienneet, kuinka poistaa kyborgiselta punahaarniskalta tämän piilotettua arsenaalia, ja toisekseen klaanilaisen tuijotus sai muutaman Nazorakin kirjaimellisesti tärisemään pelosta.

Siihen Matoron havainnot sitten hetkeksi katkesivatkin, kun hän tunsi piston selässään ja pian toisen ja kolmannenkin. Näkökenttä mustui sekunneiksi, kunnes palasi huminan saattelemana. Seuraavaksi hän tunsi kahleen kaulassaan, ja sitten..

Voimattomuus. Mitä tapahtuu? On niin kovin heikko olo.

Mustahaarniskainen jään Toa katseli ympärilleen. Myös Summerganonin, Hain, Killjoyn, Rukin ja Bloszarin selkiin iskettiin sarja johdollisia piikkejä, ja heti perään valoin varustellut kahleet kiinnitettiin heidän kauloihinsa. Laitteista kulki johdot suureen pyörillä kuljetettavaan laitteeseen, joka hurisi kovaan ääneen. Matoro katsoi kauhuissaan, kun hänen kumppaneidensa sydänvalot hohtivat vain pienellä teholla. Myös heidän koko olemuksensa tuntuivat astetta harmaammilta.

”Elementaalivoimat”, Ruki henkäisi. ”En tunne niitä enää. En tunne… Merta.”

Eräs Nazorak kuitenkin vaiensi veden Toan hutkaisten tätä metallisen Zamor-kiväärin piipulla. Toinen, monin mitalein varustettu torakka avasi ruman kitansa.
”Vaietkaa. Ja valmistautukaa.” Nazorak hähätti ikävän kuuloisesti, ja vastasi Hain kohonneisiin kulmiin neljällä sanalla.
”Amiraali tahtoo tavata teidät.”

Retro

Siniviitat

Kommentoi

Nui-Koro, kaupunginkaartin rakennus

Käytävän jälkeen auennut suurehko huone oli täynnä elämää ja kiirettä. Tummansinisiin, puolipitkiin viittoihin pukeutuneet Matoralaiset kävelivät ympäriinsä, keskustelivat kiivaasti, puuhailivat kaikkea tärkeän näköistä ja joivat kahvia hyvin intensiivisesti. Kaikki se sekamelska kuitenkin oikein hohkasi tehdyksi tulevaa työtä tuoden Kepen ja Snowien mieliin Klaanilehden toimituksen aina julkaisua edeltävinä päivinä.

”Ja, nyt vain löydämme sen sinun Po-Matoranisi?” Kepe kysyi kaksikon yrittäessä epätoivoisesti kurotella kaiken kaaoksen yli.
”Siltähän tämä näyttää. Jos sinä etsisit tuon kuvaseinän luota ja minä menisin välipala-automaatin tykö, ja-”

Lumiukon puheen virta kuitenkin keskeytyi kuin Keetongun työt humpan alkaessa, kun hän hoksasi vierestään muuannen muita astetta epäkiireisemmän näköisen Matoralaisen ja pyyhälsi spontaanisti tämän luo.
Snowie kiinnitti hahmon huomion, ja huomasi haaleankeltaisen Matoralaisen katselevan hieman ujosti takaisin. Katseessa oli jotain hätkähdyttävää, suuren Kanohi Komaun muotoiseksi tehdyn naamion silmäaukkojen takaa Kepeä ja Snowieta tuijottivat vihreät, surumieliset silmät.
”Anteeksi, arvon neiti. Etsimme semmoista Faxon-pärstäistä Po-Matorania, räleidensä puolesta minä ja partnerini tässä-” Snowie piti pienen tauon laskeakseen kätensä Kepen olkapäälle ja hymyilläkseen leveästi ”ajattelimme hepun työskentelevän täällä. Satutko tuntemaan?”

Keltainen Matoralainen näytti säikähtäneen, mutta avasi pienen hetken jälkeen suunsa.
”Tuota, ta-tarkoitatte varmaankin komisario Harkelia?” vastasi hahmo nopeasti, ja käänsi katseensa lattiaan. ”Kannattaa kysyä toimistolta.” Ääntä tuskin kuului toimiston melskeen yli.
”Kiitos kovasti” Snowie sanoi astetta hillitympään sävyyn. ”Päivänjatkot.”

Klaanilais-duo asteli kuulomatkan ulkopuolelle, ja Kepe mulkaisi toveriaan vihaisesti.
”Sinähän säikytit pikkuisen aivan tolaltaan. Etkö sinä joskus oppisi olemaan?”
”…en, en minä pahalla. Ei kai se pahasti? Kyllähän se pärjää?”

Kepen kurtistuneet kulmat nousivat. Häntä huvitti hieman nähdä ystävänsä huomaavan värikkään persoonansa ja hieman tunkeilevan luonteensa vaikutus vähemmän tutuissa tapauksissa. Ehkä tuokin tuosta oppii jotain.
”Kyllä hän varmasti pärjää. Tule nyt, höhlä”, Kepe puheli iloisesti ja veti Snowieta olkapäästä kohti toimistoa.
”…mutta hän vaikutti niin herkältä.”

Kop kop sanoi toimiston ovi, kun Kepen nyrkki sitä koputteli. Pian ovi avattiin, ja kaksikko astui sisään. Melkein yhtä pian heidät lähetettiin ulos.
”Ai ei.”

Ilmeisesti kukaan ei ollut nähnyt Harkelia sen jälkeen, kun tämä oli lomautettu hämärissä olosuhteissa. Tällä oli ollut jotain närää pormestarin kanssa, ja komisario oli laitettu sivuun tutkintahommista. Virallisesti Harkel oli poissa kuvioista vain tilapäisesti, mutta harva vartiokaartin jäsen uskoi hänen enää palaavan töihin.

Kepelle ja Snowielle oli annettu vartiokaartin päämajassa työskentelevän toimisto-Matoralaisen nimi keltaisella tarralapulla. Tämän työntekijän pitäisi kuulemma johdattaa heidät komisario Harkelin asunnolle, joka oli muutaman korttelin päässä.
”Hah”, Snowie hahahti. ”Väittävät minun käsialaani huonoksi, mutta eihän tästä saa selvää. Mikä tämä nimi on?”
Kepe nappasi paperilipareen kumppaninsa näpeistä ja tihrusti sitä vähemmän mikroskoopin näköistä silmäänsä.
”Hm. Ilmeisesti Suflery. Ja, ilmeisesti.”

Snowie ei käsittänyt Kepen merkitsevää katsetta.

Kepe teki uuden merkitsevän katseen.

Snowie käsitti.

Suflery oli se arka Matoralainen, joka oli heidät toimistoon lähettänyt. Kepe katsoi Snowieta.
”Jospa minä hoidan puhumisen tällä kertaa?”
”Jospa.”