Kaikki kirjoittajan Matoro artikkelit

Retro

Arupak

Kommentoi

Pohjoinen Manner
Kauan sitten

Matoran kompastui juurakkoon. Raskaasti huohottaen po-matoran kömpi pystyyn ja jatkoi juoksemista. Hän joutui haromaan kasvillisuutta jatkuvasti sivuun. Viidakkoveitsi oli kadonnut jo aikaa sitten. Ne olivat vieläkin hänen perässään.

Matoranin kuparinvärinen Pakari helmeili hiestä. Yö oli kylmä, sademetsän kuumuus ja kosteus oli tiessään. Ainut, mikä enää merkitsi, oli selviytyminen.

Viidakossa liikahti jotakin. Kuului kahinaa. Askelia. Matoran hyppeli kantojen ja juurien yli ja juoksi niin kovaa kuin vain pääsi. Tällä saarella käymisen jälkeen kaikki oli kääntynyt jyrkkänä alamäkeen, matoran ajatteli. Hän oli aliarvioinut tarut ja legendat. Hän oli aliarvioinut Nimdan ja se oli hänen kohtalonsa.

Arupak katsoi taakseen. Pimeydessä hän näki kolmen siluetin vain seisovan hänen takanaan metsässä.
Matoran kääntyi paniikissa ja jatkoi juoksemista. Puiden oksat loivat aavemaisen katon metsään, jonne vain kuu loisti himmeää valoaan.

Tähtiä ei näkynyt.

Puu. Ei, se liikahti. Arupak näki liekkejä. Hän hyppäsi eteenpäin oksiston ja hämähäkinseittien läpi. Jostain kuului kohinaa. Naurua. Po-matoranin näkökenttä sumeni epämääräisesti. Hänellä oli yksi kohde, yksi mikä voisi pelastaa hänet. Pitäisi vain päästä rantaan.

Arupak kieri kovaa vauhtia hiekkaista rinnettä alas. Hän yritti päästä pystyyn voihkien jalkaansa, joka oli vahingoittunut pahasti Temppelissä.
Matoran nousi ja jatkoi syöksyään, nyt avoimella hietikolla. Laiva näkyi jo. Hän vilkaisi taakseen. Olentoja. Kuunvalossa kuusi siluettia.

Kuului naurua. Pelottavaa, mielipuolista naurua. Arupak näki sivusilmällään yhden olennon lähestyvän. Jokin koski matorania. Maailma tuntui murenevan po-matoranin näkökentässä.

Hietikko kuunvalossa, hirviöt, laiva. Kohina, tuhannet muut äänet. Matoran pakotti itsensä eteenpäin, hän ei voisi epäonnistua enää. Hän oli aivan lähellä turvapaikkaa.

Arupak ajatteli hänen vyöhönsä kiinnitettyä valkoista sirua ja sai voimaa yrittää loppuun asti. Hän ei enää katsonut taakseen, hän vain pyrki eteenpäin. Rantavedessä odottotti pieni purjevene, jonka mastossa liehui edelleen Arupakin kuuluisa merirosvolippu. Jokin hahmo seisoi veneessä. Arupak näki silmäkulmistaan takana palavaa tulta. Musta lonkeromainen käsi tavoitteli Arupakia, mutta matoran onnistui väistämään. Jokin valkoinen liikahti hänen takanaan. Arupak hyppäsi veneeseen puskien päällään siinä seisseen olennon alas. Se loiskahti rantaveteen. Kuului kohinaa, joka painosti Arupakin mieltä.

Hän ei kestäisi enää kauaan. Naurua. Liekkejä. Tunnistamattomia ääniä. Liikettä. Pimeyttä.

Arupak kaivoi veneen pohjalla olevaa kassia. Hänen käsiinsä osui viimein se, mitä hän oli etsinyt. Hän koski nopeasti kanoka-kiekon keskisoan painikkeisiin.
Merirosvo tunsi kovan kivun selässään. Samalla hetkellä teleportaatiokanoka aktivoitui, ja matoran katosi.

Retro

Nukkeruno Redux

Kommentoi

Matoron huone
Bio-Klaani

Jään Toa istui hieman kumarassa hänen pyörivällä, tummanvihreällä työtuolillaan. Puinen työpöytä hänen edessään oli, kuten tavallisestikin, täynnä papereita, kyniä ynnä muuta tavaraa.
Pöydän ääressä istujasta katsoen ovi oli sivulla. Suoraan takana oli suhteellisen suurikokoinen ikkuna, josta avautui näkymä Klaanin kaupunkiin ja tasangoille.
Suoraan ikkunan vieressä oli kaappi ja vanha arkku. Yhdessä nurkassa oli pitkä ja selvästi jonkun mukavuudenhaluisen omistama sänky. Tämän lisäksi huoneesta löytyi kirjahylly täynnä erilaisia teoksia.

Matoro nojasi ainoaan ehjään käteensä päällään. Kirkas aurinko paistoi hänen selkäänsä.
Toa oli näennäisesti rauhallinen, mutta hänen päänsä sisällä oli vilinä. Miten Kapura oli tiennyt Nukke-runosta? Miksi hän halusi runon?

Monet viime aikojen asioista olivat stressanneet Matoroa. Huhut petturista. Torakka-hyökkäys. Yleinen kireä ilmapiiri.
Nuket ja epäonnistunut Nimda-retki. Käsi. Enää Klaani ei tuntunut turvalliselta paratiisilta.

Jään Toalla oli omasta mielestään hyvä paineensietokyky, mutta se koski vain tilanteita, joissa piti toimia. Se hänen rakastamansa adrealiininpurske sai hänet kestämään mitä vain. Tavallisista, arkielämän asioista hän tuntui stressaavan enemmän kuin oli tarpeen.

Yksi asia tulvi aina Matoron mieleen. Vaikkei hän halunnut ajatella sitä, se tuli hänen mieleensä. Nuket.
Nyt Kapura vaati häntä palauttamaan mieleensä ne asiat. Totta kai hän toteuttaisi Kapuran oudon pyynnön. Olihan tämä Tulen Toa auttanut niin valtavasti kaikkia.
Matoro yritti palauttaa mieleensä Runon alkua. Hän muisti elävästi seinän, pimeän kammion… Verellä kirjoitetut sanat.

Et huutaa saa, et paetakaan
Kun Nuket tulevat hakemaan

Matoro kirjoitti hitain vedoin sanoja paperille.

Järkesi ovea kolkuttaa
Pian kaikki lukot aukeaa

Sanat tulivat kuin itsestään Matoron mieleen. Se oli pelottavaa, outoa.

Nihilisti hiljainen
Soutaa halki merien
Jalka Miehen Punaisen
Astuu läpi Ikuisen

Matoro tunsi haluavansa lopettaa muistelun, muttei voinut. Runo rullasi itsestään eteen päin hänen mielessään.

Polttouhri näkee sinut
Näkee kaikki, näkee minut
Valpas hahmo varjojen
Tuntee poltteen liekkien

Jokainen sana sai Matoron tärisemään entistä voimakkaammin. Hän ei ollut pelännyt pitkään aikaan ennen nukkeja.

Vie äänesi, huutosi, itkusi
Vatsastapuhujan nauru soi
Tunteesi, mielesi, sielusi
Ilman suuta et huutaa voi

Hän ei tiennyt, mitä runossa oli. Mitä nukeissa oli. Se oli jotain, jota kuolevainen ei voinut käsittää.

Rautaneito varjoton
Katse tuskan, turmion
Ja näkökentän takana
Hän aina odottaa

Nuket eivät olleet tästä maailmasta. Ne eivät voineet. Miten mikään tästä maailmasta oleva voisi olla näin… karmeaa.

Ja itse Linnunpelätti
Tuo painajaisten lähetti
Se haistaa aina pelkosi
Ja tulee luoksesi

Sanat tuntuivat uppoutuvan suoraan mieleen, kaikkien mielensujausten ja naamioiden läpi. Niistä ei voinut siirtää pois ajatuksiaan.

Ja Sätkynukke valkoinen
Ei anna sinun kitua
Käsi Miehen Punaisen
Jo alkaa veri maistua

Kun viimeinen sana oli ilmestynyt paperille, Matoro tunsi olonsa äärimmäisen huojentuneeksi. Kuin valtaisa taakka ja paha olo olisi kaikonnut tuohon paperiin.

Jään Toa taitteli paperin niin, ettei tekstiä nähnyt ulkopuolelta. Hän pujotti sen kirjekuoreen, joka yhdellä kädellä tehtynä on yllättävän vaikeaa. Lopuksi hän kirjoitti siihen Kapuran nimen ja vei postikonttoriin.

Retro

Hildemar 6: Killjoyn värvääminen

Kommentoi

Bio-Klaani

Matoro käveli rauhallisesti aamuisen Klaanin käytävillä. Hän pähkäili, kenet nappaisi mukaan kuudenneksi. Lisäksi hänen pitäisi tänään käydä katsomassa, joko Kapura olisi saanut hänelle uuden miekan.

Siispä Jään Toa päätti mennä ensin tapaamaan Kapuraa, jos hän vaikka lähtisi mukaan Nimdansaattotehtävälle.
Klaanin iänikuiset vaaleanharmaasta kivestä kaiverretut kierreportaat alkoivat pikku hiljaa tympiä. Matoro kirosi sitä nazorakia, jonka pommi oli tuhonnut hissiin menevät sähköjohdot.

Aivan liian monen portaan jälkeen Matoro koputti huoneen numero 338 oveen. Kapura avasi ja Jään Toa tuli lyhyesti tervehtien sisään.
”Tota, kaksi asiaa”, Matoro aloitti.
”Mennään istumaan”, Kapura sanoi väliin. Pian kaksi Toaa istuivat Kapuran huoneiston takkatulen loisteessa.
”Niin, siis. Ensin. Onko miekkani valmis?” Matoro aloitti.
”Ei ole. Myöskään harppuunan osat eivät ole valmiit. Nyt minulla on ollut paljon töitä”, Tulen Toa selitti. Klaanin taitavimpana seppänä hän sai hoidettavakseen Laivaston aluksien monimutkaisimmat osat ynnä muut.
”… okei. Sinä tuskin pääset tulemaan eräälle tehtävälle, liittyen Nimdaan?”
Kapura mietti hetken.
”Ei, en pääse”, Kapura vastasi lyhyesti. ”En välitä pätkääkään Nimdasta”
Matoro jätti kysymättä Kapuran oudosta mielenmuutoksesta. Hänhän oli ollut vain vajaa kuukausi sitten hakemassa Nimdaa Metsästäjien käsistä Xialta.
”Mutta minulla on sinulle yksi asia”, Kapura jatkoi. ”Runo. Nukeista.”

Matoro ei voinut peittää hämmästystään. Miten Kapura tiesi asiasta?
Välittömästi tämän ajatuksen jälkeen Matoron mieleen palasi häilyviä kuvia: verellä kirjoitettu runo, Taripin luuranko, Kezenin elävä ruumis, valkoinen nukke, patsas, vettä…

”Nuk-” Matoro sopersi. ”Miks- mit- Miten sinä tiedät?”
”Sanotaanko, että pikkulinnut visersivät, että näit runon. Haluan tietää, mitä siinä runossa sanottiin”, Kapura kysyi rennosti.

Matoro yritti tasata ajatuksensa. Yhtäkkiä niin luotettavan ja ystävällisen oloinen Toa vaikutti pelottavalta.

”Saat sen… joku päivä. Nyt minulla on muuta”, Matoro yritti siirtää ajatuksensa pois Temppelin tapahtumista. ”Mutta niin joo, harppuunani ei siis valmistu ajoissa. Mitä jos… voisitko tehdä jokaista osaa neljä kappaletta?”
”Mitä meinaat?”
”Tee osat neljään harppuunaan”
”Okei, eiköhän se onnistu”, keskustelu sujui taas aivan kuin mitään outoa ei olisi tapahtunut.

Noin viidentoista minuutin kuluttua Matoro oli taas Klaanin käytävillä. Hän halusi jotakin tekemistä, joka peittäisi ajatukset Nukeista. Hän ei halunnut ajatella niitä.

Hyvin pian Matoro huomasi myös Killjoyn ja hänen seurueensa kävelevän käytävällä. Matoro otti pari juoksuaskelta.

”Hei, Joy”, Matoro huudahti, puoliksi tervehtien, puoliksi kiinnittäen Killjoyn huomion.
Killjoy nykäisi edellä juoksevaa Sarajia olkapäästä, saaden tämän pysähtymään. Joy käski muita odottamaan, samalla kun hän itse asteli takavasemmalta tulleen Matoron luokse.

”Onko sinulla hetki aikaa?” Matoro kysyi, mennen suoraan asiaan.
Joy vilkaisi sivummalle jääneitä tovereitaan, nyökkäsi näille ja kääntyi sitten takaisin Matoron puoleen. ”Riippuu, kerro asiasi.”
”No siis. Klaania pyydetään apuun yhden Nimdan sirun turvallisessa saattamisessa Klaaniin. Luulen, että tehtävä alkanee tässä parin päivän sisään. Mitäs sanot?”

Killjoy ei voinut olla peittämättä hämmästyneisyyttään. ”Siru? Tänne? Miten te oikein järjestitte tämän?”
”Rehellisesti sanottuna minä en tiedä. Tänne saapui eilenn aamulla eräs Ath-munkki, joka kertoi, että he haluavat siirtää yhden sirun Klaaniin. Sain vain tehtäväksi kerätä joukon klaanilaisia suojamaan kuljetusta.”

Joy katseli ympärilleen ja varmisti ettei lähettyvillä ollut ulkopuolisia. Tämän jälkeen hän madalsi ääntään, haluten pitää keskustelun mahdollisimman huomaamattomana. ”Kuulostaa liian epäilyttävältä. Minkä takia he yhtäkkiä ilmestyvät paikalle tarjoten sirua… en pidä ideasta en yhtään… ja siksi voisin hieman perehtyä asiaan.”
”… mitä tarkoitat?” Matoro kysyi, myös hieman matalemmalla äänellä.

”En ole aivan varma. Koko tuo tarjous vain haiskahtaa ja pahasti. Aivan liian hyväntahtoista, aivan merkilliseen aikaan. Minä lähden mukaan. Jos valmistaudumme hyvin ja olemme varuillamme, voimme ehkä saada selville jotain ennen kuin vahinko ehtii tapahtua”, Killjoy murahti. Hän alkoi kuitenkin havaitsemaan levottomuutta takanaan. Hän näytti pienellä sormiliikkeellä, että hänellä menee vielä pieni hetki.

”Hmmm… selvä. Nyt kun sanot, se matoran alkaa vaikuttaa hieman epäilyttävältä. Mutta joo, informoin varmaan lisää kun saan tietää lisää. En tiedä vielä koska meidän on määrä lähteä, joten tavoitanko sinut Klaanista lähipäivinä?”
Killjoy nyökkäsi. ”Lähden käymään mökilläni, toivon voivani pelastaa sieltä jotakin. Palaan iltahämärissä, löydät minut huoneestani jos asiaa tulee.” Tämän sanottuaan Joy kääntyi takaisin Sarajin ja Creedyn luokse, viittoillen näille matkan jatkumisesta. ”Ai niin”, Killjoy muisti viime hetkellä, ”Maksa se televisio.”
”…” Matoro ei vaivautunut vastaamaan. Hän lähti takaisin päin, kohti Klaanin aulaa ja Sadjen väliaikaista huonetta kertoakseen, että sai tiimin kokoon.

[spoil]Tein vuoropuhelun Joyn kanssa.[/spoil]

Retro

Hildemar 3: Troopperin värväys

Kommentoi

Bio-klaani, keskipäivä

Matoro lähti kokoustilasta mietteliäänä. Hänen pitäisi värvätä viisi tyyppiä mukaan, miellelään luotettavimamsta päästä. Hänelle tuli heti mieleen tiimin värväys Manulle.

Kahviosta on varmaan fiksuinta aloittaa… Matoro ajatteli ja lähti portaita ylös. Hissi ei olisi vielä aikoihin kunnossa. Tulisi vielä kymmeniä ja taas kymmeniä kipuamisia Klaanin suuria kierreportaita ylös ja alas.

Matoro yllättyi astuessaan kahvioon. Se oli raivattu yhdessä päivässä miltei kokonaan kuntoon. Ulkoseinä puuttui edelleen, yhtälailla Terassin kanssa. Kahvio toimi nyt tosin melkoisen hienona näköalatasanteena.
Siivotun kahvion kalustus oli samanlainen kuin ennenkin, suuret vaaleat pöydät punaisine sohvineen. Tällä kertaa osa pommituksessa tuhoutuneista sohvista oli korvattu yksinkertaisilla puisilla penkeillä. Seinien vierissä oli pienempiä pöytiä ja niiden ympärillä pienempiä sohvia. Yleensä nurkkapöydät menivät ensimmäisenä, sillä niitä yleisesti pidetiin Kahvion parhaina paikkoina.

Matoro tervehti laiskasti Mokelia ja muita, harvoja paikalla notkuvia olentoja. Suurin osa oli kuitenkin korjaamssa vahinkoja alhaalla kaduilla.

Jään Toa bongasi yhdessä nurkkapöydässä Hain ja Troopperin pelaamassa korttia. Nopeasti Matoro istui pöydän ääreen.

”Terve”, hän sanoi pirteästi. Kaksikko tervehti. Hai iski viisi korttiaan pöytään, voittaen taas. Troopperi mumisi jotain.

”Tota, kiinnostaisiko teitä yksi pienoinen tehtävä, liittyen Nimdaan?” Matoro kysyi ensimmäisenä.

”Minkälaisesta jutusta on kyse?” Hai kysyi, silminnähden innostuneena.
”En tiedä tarkkaan. Autamme kuitenkin yhden sirun kuljettamisessa joltain saarelta Klaaniin”, Matoro selitti.

”Kuulostaa hyvältä. Jotain vaihtelua tähän Klaanissa oleskeluun”, Troopperi sanoi, sekoitellen korttipakkaa.
”Olette siis mukana?” Matoro varmisti.

”Joo”, Hai vastasi samaan aikaan Troopperin kanssa.
”Hienoa. Tapaamme ilmeisesti aulassa huomenaamuna”, Matoro selvensi.
”Tuletko peliin?” Troopperi kysyi ja alkoi jakaa kortteja. MAtoro vastasi myöntävästi, ja kolmikko jatkoi pokeripeliään.

Retro

Hildemar 2: Sadje

Kommentoi

Respa
Bio-Klaani

Matoro oli saapunut Klaanin aulaan heti Rukin puhelun jälkeen. Hän oli kysynyt lyhyesti respan takana puuhaavalta Rukilta asiaa, ja hänelle oli selvinnyt, että muuan matoran halusi puhua jonkun Klaanilaisen kanssa.

”Hmm, oletko sinä se… matoran, joka halusi puhua Klaanilaisten kanssa?” Matoro kysyi pistävästi joukosta erottuvalta riisihattuiselta matoranilta.
”Minäpä juuri. Hauska tavata. Nimeni on Sadje”, vastasi penkillä viimeisinät Klaanilehteä lukenut matoran.
”Päivää, olen Matoro. Mitä asiasi koski?”, toa aloitti asialliseen sävyyn.
”Asiani on… arkaluontoinen. Olisiko mahdollista, että menisimme johonkin vähän rauhallisempaan paikkaan? Korvillakin on seinät, jos tiedät, mitä tarkoitan”, Matoran aloitti hiljaa.
”Hmm… selvä. Tässä lähellä, toisessa kerroksessa on yksi vapaa kokoushuone. Mennään sinne”, Matoro ehdotti. Kaksikko lähti nopeasti portaita pitkin ylempään kerrokseen. Sadje kulki rivakasti Matoron perässä kokoushuoneeseen, eikä kumpikaan sanonut mitään.

Kokoushuone #3
Bio-Klaani

Huone oli vaaleanharmaa ja pitkänomainen. Sen päädyssä oli kuusikulmion mallinen ikkuna, josta avautui näkymä Klaanin kauppatorille.
Itse kokoushuoneen kalustus oli yksinkertainen: suuri puinen pöytä, jonka ympärillä oli lukuisia tuoleja sekä muutama seinien värinen hyllykkö tavaroiat varten.

Kun ovi oli lukossa, Sadje alkoi puhumaan.

”Tämä teidän Klaaninne on erittäin mielenkiintoinen paikka.”
Hiljaisuus.
”Taidat olla hiljaista sorttia, Matoro?”
”En nyt niinkään, odotan vain asiaasi. Olet herättänyt mielenkiintoni”, Matoro vastasi.
”Niin olen tainnut. Näytin herättävän mielenkiintoa Matoranienkin silmissä.”, naurahti matoran.
”Saattaa johtua hatusta”
”Jos menisin itse asiaan. Olen Ath-uskonnon päälahkon edustaja. Olet ehkä kuullut meistä. Todennäköisesti olet kuullut meistä”, Sadje sanoi heti vakavampaan sävyyn.
”Mmhh, kyllä. Olen kuullut teistä, varmaan enemmän kuin arvaatkaan”, Matoro vastasi hieman vaivautuneena. Hän ei pitänyt Athinpalvojista juurikaan.
”Ehkäpä minäkin tiedän teistä enemmän kuin sinä arvaat, rakas ystävä. Tuon viestin uskonlahkomme Mestarilta.”

Kokoussalin hiljaisuus oli käsinkosketeltava.

”Me olemme ajatelleet, että teihin voi mahdollisesti luottaa. Saattaisimme olla halukkaita siirtämään Nimdan sirun Klaanin huostaan.”
”Siinä te kyllä teette oikean ratkaisun. Näkisitpä täällä olevan sirun turvatoimet”, Matoro mainosti.

”Minä näin, millaiset turvatoimet ulkona oli, ja minua alkoi arvelluttaa. Mutta tiedän kyllä, mitä olette kokeneet lähiaikoina, joten uskon sinua, Matoro. Joka tapauksessa, sirun siirtäminen on nyt ajankohtaista. Saimme juuri tietää, että eräs Makuta tunkeutui Epsilonin temppeliin ja varasti siellä olevan sirun. Onneksemme olimme jo vaihtaneet sirun väärennökseen, ja oikea siru on meillä piilossa. Sen siirtämiseen haluamme ryhmän luotettavia klaanilaisia”, Sadje selitti nopeaan mutta asialliseen tahtiin.

”… selvä juttu. Se kyllä hoituu. Monenko henkilön ryhmää tarvitsette?” Matoto kysyi. Uusi tehtävä vaikutti mielenkiintoiselta, ja hän olisi valmis lykkäämään Metru Nuin -reissuaan sen takia.
”Onko luku kuusi tuttu?”, matoran kysyi.
”… miksi aina kuusi?”
”Kuusi on meille – ja monille muillekin Matoraneille – tärkeä, jopa pyhä luku. Kuusi olisi juuri suotuisa määrä, ja kuusi Toaa voi muodostaa Toa Nuin.”
”Ja haluat siis, että kerään ryhmän ja autamme sirun siirtämisessä?” Matoro varmisti.
”Haluan – tai siis Mestari haluaa – ryhmän äärimmäisen luotettavia klaanilaisia. Olemme kuulleet siitä, että joukossanne saattaa lymyillä petturi. Onko se totta?”
”Ikävä kyllä, näyttää että se on totta.”
”Emme voi ottaa riskiä, että siru päätyisi Allianssin käsiin. Jotkut sen jäsenistä näyttävät tietävän, mitä siruilla voi tehdä ja saisivat hirveätä jälkeä aikaan siruja käyttäessään.”
”Ei huolta, vaikka yksi kuudesta olisi petturi, viisi muuta pystyy suojaamaan Nimdaa. Tiedämme, mitä Nimdan joutuminen Allianssille merkitsisi.”
”Ei, ette te tiedä. Kiitoksia tästä keskustelusta. Oletan, että saan jäädä Klaaniin, kunnes olemme valmiit lähtemään. Toimin oppaananne ja vien teidät kohtaamaan Mestaria.”
”Selvä. Koska haluat että lähdemme?”
”Kiirettä ei ole ainakaan näillä näkymin, mutta eiköhän muutama päivä riittäisi? Olisitko itse lähdössä matkaan? Vaikutat siltä, että voisit jopa ymmärtää mielen mysteereistä hieman enemmän, ja olisit juuri sopiva ryhmään.”
”Noh, alunperin suunnitelmissa oli yhden sirun etsinnän jatkaminen, mutta kun tälläinen tilaisuus tulee, totta kai olen mukana.”
”Hienoa. Toivottavasti pääsen puhumaan Admin Tawalle jossain vaiheessa. Nyt olen väsynyt matkasta ja kaipaisin lepoa.”
”Selvä. Kysy Rukilta vapaita huoneita, täällä on kyllä tilaa matkalaisille.”
”Kiitos”, matoran sanoi vielä lopuksi. Vain hetken kuluttua hän oli muualla. Matoro jäi huoneeseen miettimään keitä pyytäisi ryhmään.

[spoil]Manf kirjoitti matoranin osuudet.[/spoil]

Retro

Harppuunan tekniset tiedot

Kommentoi

Bio-Klaani

Klaania ympäröivän kylän pääkatu oli vielä toistaiseksi täynnä roinaa. Suurin osa ruumiista oli korjattu jo pois, mutta rakennusten rauniot olivat edelleen makaamassa maassa. Moni puutalo oli palanut kokonaan, mutta kiviset rakennukset olivat kestäneet paremmin. Itse sydän-Klaani oli julkisivultaan raunioina, mutta sisälle tullessa huomasi, että vain seinien ulkopinta oli kärsinyt vahinkoa. Vain hyvin harvassa paikassa Klaanin seinät tai katto oli sortunut.

Matoro ohitti Klaanin raunioituneen aulan. Hieman ennen hyökkäystä jonkinsorttinen robotti oli äneknyt sisään ja tuhonnut kalustuksen.
Taivaansininen matto oli pölyn peitossa ja rikki, mutta kun käveli kierreportaita ylöspäin, Klaani ei näyttänyt enää lainkaan taistelutantereelta. Valtaosa sisätiloista oli täysin vahingoittumattomaton, ikkunoita vain oli säpäleinä. Chat-kahvio oli ehkä pahimman iskun saanut paikka itse Linnakkeessa.

Matoro käveli valkokivistä käytävää pitkin huoneistoonsa ja syöksyi kirjoituspöytänsä ääreen. Hän repi laatikot auki ja selasi niiden sisältöä.
Paperia, muistiinapanoja ja muuta roskaa oli kaikesta mahdollisesta. Lopulta hän löysi alkuperäisen harppuunan piirustukset ja avasi moneen kertaan taistellun paperin pöydälleen.

Paperin päiväys vei hänet ajassa taaksepäin. Joskus kauan sitten, hän oli ostanut eräältä kiertelevältä kauppiaalta prototeräksisen harppuunan, jonka mukana hän sai piirustukset sen huoltoa varten. Hankinta oli osoittautunut upeaksi, ja hän kiintyi harppuunaansa nopeasti.

Matoro pudisti ajatukset päästään ja keskittyi kuvaan. Siinä oli kuvaa monimutkaisesta laitteesta joka suunnasta, sekä erikseen tarkat kuvat ammuksista.

Harppuunan koneisto oli noin viisi senttiä leveän mustan laatikon sisällä. Koneisto sisälsi erittäin voimakkaan laukaisimen sekä kelan, johon mahtui suurimmillaan 75 metriä erittäin ohutta mutta kestävää teräskaapelia. Tämän lisäksi laitteessa oli muutaman napin kontrollipaneeli, joka liitettiin erikseen kämmenen panssariin. Yksinkertainen laite ampui, kelasi kahteen suuntaan sekä irroitti vaijerin aina tarvittaessa.

Koko laitteen suurin ylpeys olivat kuitenkin nuolet. Pienet, noin viisi senttiä pitkät prototeräksiset nuolet lävistivät valtaosan maailman aineista, mutta niiden ulostaittuvat väkäset estivät nuolta irtoamasta kohteestaan. Väkäset sai säädettyä auki tai kiinni terien takaisinottoa varten, mutta käytännössä nopeissa tilanteissa ei ehtinyt teriä keräämään takaisin. Siksi Matorolla olikin aina mukana useampi kymmenen terää sekä lisäkaapelia.

Toa nappasi piirustukset ja lähti toimittamaan niitä Kapuran pajalle, toivoen että tämä ottaisi tilauksia vastaan näin taistelun jälkeenkin. Lisäksi hän luonnosteli lapulle muutokset, jotka hän toivoi harppuunaan.

Retro

Oms-Ebenin parantola

Kommentoi

Arkistot
Bio-Klaani

Arkistot olivat erittäin hiljaiset. Matoro taisi olla peräti ainut henkilö koko luolastossa; kaikki olivat tekemässä oman osansa Klaanin auttamiseksi.
Matoronkin pitäisi periaatteessa olla auttamassa, mutta hän halusi saada omaa rauhaa yön jälkeen. Muistot pommituksesta olivat sameaa massaa, yksittäisiä asioita toinen toisensa perään. Hän ei ollut nukkunut silmällistäkään, kuten ei suurin osa muistakaan Klaanilaisista.

Koko yö oli juostu pelastamassa toisia ja torjumassa pommikoneita. Se repi kenet tahansa hermoraunioksi.

Jään Toa yritti keskittyä siihen mitä oli tekemässä. Hän oli tullut Arkistoihin etsimään kaiken mahdollisen tiedon Kapteeni Arupakista, päästäkseen taas Deltan jäljille. Keskittyminen ei vain tahtonut onnistua, sen varmisti unen puute ja liiat tapahtumat.

Toa, jolla on Mielen Naamio, ei kykene hallitsemaan edes omia ajatuksiaan, hän ajatteli. Kohtalon ivaa.

Kirkas loisteputki paloi katossa puisen pöydän yllä. Toa istui tuolilla, takanaan pitkiä rivejä A-kirjaimella alkavia kansioita.

Lopulta ikuisuuksia vieneen kansionselkämysten lukeminen tuotti tulosta, hän löysi Arupakin. Klaanin Arkistot jaksoivat aina hämmästyttää sillä, miten pikkutarkkaa tietoa niistä löytyi, lähes mistä tahansa.
Oli sinänsä luonnollista, että Klaanin kaltaiseen paikkaan oli kasautunut niin paljon tietoa. Saarille saapui olentoja kaikkialta, kaikista lajeista. Ahkerat, hieman työnarkomaanihtavat, arkistohoitajat hoisivat tietojen keräämisen kaikkialla, ja jokainen sai itse tietoa lisätä.

Jään Toa otti ainoalla kädellään kansion ja laski sen pöydälle. Sen sisällä oli vanha valokuva pakarikasvoisesta, ruskeasta matoranista selvästi poseeraamassa kaiken maailman merirosvonvermeissä.
Kuvan lisäksi kansiossa oli vain yksi arkki tekstiä.

Kapteeni Arupak on maineikas Po-Matoran merirosvo.

Arupakin alkuperäisen ammatin tiedetään olleen kaivertaja.

Tapahtumat, jotka johtivat hänen valintaansa ryhtyä merirosvoksi, ovat tuntemattomia.

Matoran-Sisällissodan aikoihin hän toteutti ensimmäisen iskunsa Ga-metrulaiseen satamaan. Myöhemmin häntä nähtiin kaikkialla Pohjoisilla merillä, aina Mantereille ja Steltille asti.

Arupakin merirosvokapteenin ura katkesi tuntemattomista syistä, ja häntä ei nähty pitkään aikaan. Eräs Ko-Metrulainen psykologi kuitenkin löysi Arupakin sattumalta mökistä Pohjoisenb Mantereen vuorilla, ja huomasi tämän sairastavan paranoiaa sekä kärsivän hallusinaatioista, epäluuloista ja sekavasta ajatuksenjuoksusta. Arupak kuljetettiin tarkempia tutkimuksia varten Ga-Metruun Omsin-Ebenin mielisairaalaan.

Matoro tunsi voitonriemun kumpuavan sisuksistaan. Jos Arupak olisi elossa, hän tietäisi mistä tämän löytäisi. Ja kaiken järjen mukaan Arupakilla olisi Delta.

Toa laittoi nopeasti muistilapulle mielisairaalan nimen, laittoi kansion takaisin hyllyyn ja lähti mutkittelevaa hiekkatietä takaisin Klaaniin.
Aamuaurinko paistoi kuumana ja lempeänä. Leppoisa tuulenvire humisutti tien varrella olevia sekalaisia puita.

Matoro kelasi mielessään, mitä kaikkea pitäisi tehdä ennen matkaa Metru Nuille. Uusi harppuuna oli ykkössijalla. Hänellä oli huoneessaan alkuperäisen harpppuunan piirustukset, ainakin toivon mukaan, ja niiden perusteella joku taitava teknikko saisi tehdä laitteen. Osat hän tilaisi Kapuralta.
Toisella sijalla oli niinkin yleiskäytännöllinen laite kuin miekka. Matoro tiesi kokemuksesta, että hän veti ongelmia puoleensa. Ne ratkesivat yleensä harppuunalla ja miekalla.

Harppuuna ja miekka. Mitä sitä muuta hyvien aivojen lisäksi tarvitsi.

Retro

Ilmatorjuntaa miekalla

Kommentoi

Bio-Klaani

Jopa Klaanin kellarikerroksista kuului selkeästi massiivinen räjähdys vain vähän matkan päässä Klaanista. Kaikki olivat silloin varmoja, että Klaani oli saanut ratkaisevan iskun.

Suuri mutta matala kellarisali oli tupaten täynnä matoraneja. Himmeät valot paistoivat katossa. Huone oli kuuma ja tunkkainen. Kaikki matoranit odottivat hengitystä pidättäen Paacon seuraavaa tiedotetta. Klaanin keskusradiosta kuului reaaliajassa tietoa tilanteesta. Joskus tuntui siltä, että Paaco kuvitteli selostavansa urheilukilpailua.

krz
”Päivää hyvä herrasväki, näyttää siltä että uhka on voitettu”, Paacon iloinen ääni kuului kaiuttimesta.

Huone puhkesi huutoihin, itkuun ja nauruun.

”Emme vielä tiedä, mikä posautti ötököiden lentopaatin hitonmoisena räjähdyksenä taivaalle, mutta pääasia on, että suurin osa nazoista on nyt maassa.”

* * *

Matoro kirosi, ettei hänellä ollut harppuunaa. Vihollislentokoneen harppuunointi ja sen tuhoaminen miekalla olisi jotain tyylikästä.

Valkomusta Toa seisoi parhaillaan erään Ta-Matoranin kanssa Klaanin linnakkeen kyljestä puhkeavalla tasanteella. Kyseisellä betonitasanteella oli esteetön näkymä Klaanin ympäristöön, ja siksi aikoinaan sinne oli rahdattu ilmatorjuntatykki.

Kuin oletuksena, tavarahissi oli ollut rikki sinä aurinkoisena päivänä. Kaksi tykkiä kuljettanutta matorania näkee vieläkin painajaisia sadoista ja sadoista portaista, jotka he tykkiä ylös rahtasivat.

Klaanin taivaalla pörräsi enää kolmesta kuuteen pommikonetta. Ne eivät aikoneetkaan vetäytyä, nyt ne olivat alkaneet pommein loppuessa tehdä kamikaze-iskuja.
”Tuolta lentää yksi, valmiina…” Matoro ohjeisti, teleskooppisilmän kiikaritoiminto jatkuvasti päällä.

Punainen matoran antoi sormiensa puristua ilmatorjuntatykin liipasinkahvalle. Tappavan tarkka sarja iskeytyi lähestäyvää lentokonetta päin, mutta zamor kimposi kaarevan siiven pinnan kautta taivaalle. Kone kaartoi jyrkästi suuntaan josta sitä ammuttiin, ja oli pian tulossa suoraan kohti tasannetta.

”AMMU”, Matoro huusi. Ilmatorjuntatykki soi, mutta lentokone syöksyi suoraan tasannetta päin. Matoro syöksyi ja tönäisi matoranin pois tykistä, liukuen itsekin märkää kiveä pitkin sivuun. Lentokone iskeytyi tasanteeseen tuhoten tykin ja osuen ulko-oveen. Sen keskiosa lensi ovesta sisälle siipien jäädessä paksujen seinien ulkopuolelle. Lentokoneen keskiosa syöksyi kovaa marmorisia portaita alaspäin ja osui valkoiseen seinään.

Sateen kastelema kivi oli liukas, eikä tilannetta helpottanut se, että Matoro ja matoran olivat aivan kivitasanteen reunalla. Pelkkä vilkaisu alas sai aikaan huimaamisen tunteen.
Jään Toa liikutti varovasti jalkojaan eteenpäin, kohi tasanteen keskustaa. Hän yritti työntää itseään kädellä, mutta märästä kivestä ei saanut kunnolla pitoa. Lopulta Matoro sai hivutettua itsensä hitaasti tasanteen keskiosiin, ja veti matoranin pois reunalta.

Toa nousi varovasti seisomaan ja loi katseen ympärilleen. Lentokone oli jättänyt siipensä ulos ja syöksynyt sisälle portaisiin. Matoro asteli tuhoutuneen oven luo ja näki koneen rusentuneen rungon portaiden alapäässä.

”… luulin että tälläistä tapahtuu vain sarjakuvissa”, hän mutisi kävellessään kohti koneen ruhoa.

Nazorakin laiha hahmo nousi huojuen ylös murskautuneesta ohjaamosta. Kypärä ja pilotinpuku oli suojannut jo valmiiksi sitkeää torakkaa hyvin, ja hyönteis-olento olikin pian pystyssä tuijottaen Matoroa lentäjänlasiensa läpi.
Sitten se veti zamor-pistoolin esiin ja ampui kohti Jään Toaa. Samalla hetkellä kilpi jäätä ilmestyi Matoron käteen. Zamor pirstoi kilven jäänsirpaleiksi, mutta Jään Toa hyppäsi portaiden yläpäästä kohti torakkaa. Tämä yritti ampua, mutta Matoron ylhäältä saapunut potku iski aseen pois tämän käsistä. Seurasi potku leukaan, joka sai kypäräpäisen torakan lentämään selälleen koneen juureen.

”Tuliaseet ovat yliarvostettuja”, Matoro avasi suunsa. Hän seisoi koneen ruhon päällä, osoittaen kädellään torakkaa.
”Kehoitan antautumaan”, hän jatkoi.

Torakka ei reagoinut kehoitukseen mitenkään. Se vain makasi maassa selällään. Liian monen sekunnin kuluttua Matoro tajusi tapahtuneen.
Nazorak oli puraissut itsemurhakapselin.