Kaikki kirjoittajan Killjoy artikkelit

Saatanallisin teksti juontaa tiensä Mordorista.
Retro

Mr.Killjoy

Kommentoi
Spoileri ValitseNäytä

Bio-Klaani, Tornikahvila

Laivasto pilotti Ämtur siemaili mausteista teekupillista Tornikahvilan pehmeällä sohvalla ja katseli suuresta ikkunasta pohjoiseen, missä Ämkoo-vuoren silhuetti nousi tummia pilviä vastaan. Kahvila kuului Klaanin ympärillä olevan kylän kalleimpiin, mutta Ämtur oli päättänyt palkita itsensä voitokkailla sotatoimilla ansaitun palkankorotuksen johdosta. Viehkeä Ga-Matoran-tarjoilija toi akakupäiselle Onu-Matoranille korillisen teeleipiä. Ämtur antoi tarjoilijalle pari mutteria tippiä, otti mukavamman asennon ja nakersi puikulaista leipää.

Parvi isoja lintuja nousi jostain metsiköstä lähellä Klaanin pohjoisrannikkoa. Onu-Matoraneille epätyypilliseen tapaan Ämtur rakasti lentämistä ja lintuja, ja hän päätti tarkentaa Kanohinsa teleskooppisilmän optiikkaa nähdäkseen nämä kunnioitusta herättävät ilmojen valtiaat tarkemmin.

Ne eivät olleet lintuja. Eivät ollenkaan lintuja.

Lentokoneita. Nyt tuli kiire. Telakkaan piti ilmoittaa, jos puolustus haluttiin käyntiin.

Ämtur heitti lompakostaan kasan muttereita maksuksi teestään ja lähti juoksujalkaa kohti aulaa. Se ei kuitenkaan vaikuttanut hyvältä idealta, sillä kahvila oli tähän aikaan tupaten täynnä parempaa väkeä, joka ei sietänyt juoksemista ja möykkäämistä. Pitkissä portaissa väen läpi tunkemiseen olisi mennyt niin paljon aikaa, että olisi ollut sama jäädä tänne ja odottaa, että hyökkäys huomattaisiin Telakalla. Ämtur pohti vaihtoehtoja. Hän katseli ikkunasta parikymmentä metriä alapuolella olevalle sisäpihalle.

Roskalava täynnä pehmeitä säkkejä. Ihanaa. Ja Ämtur kaiken lisäksi rakasti lentämistä.

Matoran avasi ikkunan, hyppäsi ikkunalaudalle, kiitti paikalle kiiruhtavaa portsaria (Kuinka infantiilia!) ja katosi.

Muks. Maks. SNÖÖRF.

Maha täynnä kompostia tyytyväisenä nukkuvan Tapiirin vaistot heräsivät, kun taivaalta tippunut Onu-Matoran muksahti sen selkään. Varoitusta antamatta suurikokoinen kärsärahi lähti kiitämään pitkin katuja kuin sukulaisensa viidakossa. Ämtur tarrasi kauhuissaan elukan korvista, sillä tästä vauhdista tippuminen olisi aiheuttanut ainakin kolmen elintärkeä elimen rikkoutumisen. Tapiiri vinkaisi ja kääntyi sen korvan suuntaan, mistä Matoran-pilotti tarrasi kovempaa. Se syöksyi kohti kaupustelevia Matoraneja, kaatoi hedelmä- ja kalakojun ja nappasi vauhdista melonin kitaansa.

”Juokse, suurisydäminen!” Ämtur huusi ja väänsi Tapiirin telakelle vievän tien puoleista korvaa. ”Snörf!” vastasi ratsu ja kiisi kivitettyä tietä pois Klaanin muurien suojasta kohti Telakkaa. Tapiirin mieliala oli kohonnut huomattavasti makoisan hedelmän seurauksena eikä se enää välittänyt selässään kiikkuvasta lentäjästä. Tanner tömisi ja Telakan valtavat hallit lähenivät. Hämmentyneet ovenvartijat avasivat ilmapainetoimiset ovet tunnistaessaan Ämturin. Koskaan ennen ei moista tuomionpäivän ratsumiestä oltu Telakan portilla nähty. Tapiiri syöksyi hallin eteiseen, otti sutia öljylammikosta ja kääntyi Ämturin ohjastamana kohti Keetongun työhuonetta. Hieman ennen määränpäänsä avonaista oviaukkoa Tapiiri kuitenkin huomasi eräässä kulmauksessa munakasta päivälliseksi nauttivat Walsinatsin ja pysähtyi kuin seinään. Ämtur lensi Tapiirin pään yli, oviaukosta sisään, liukui Tongun työpöydän yli ja tönäisi kakkospäälikkö Tehmutin pois ylipitkältä jakkaraltaan.

”Torakoita, pomo. Ainakin viisitoista ja lentokoneissa.”

[Musiikin voisi sulkea tässä, jos se vielä jatkuu]

Linnoitus, komentotornin puoliväli

Hissi oli varattu, joten Killjoy juoksi. Puolessavälissä matkaansa Metsästäjä törmäsi käytävällä harhailevaan Matoralaisjoukkoon, joka kirjaimellisesti hyppäsi pois tieltä Killjoyn rynniessä kierreportaita ylös. Killjoy oli huonossa kunnossa, hänen rintakehänsä jokaista vammaa vihloi ja hänen hengityksensä oli raskas. Visokki kuitenkin halusi tiedon perille heti ja sen Killjoy aikoi myös tehdä. Kivulias matka sai jatkua ja Killjoyn päässä pyöri vain yksi asia: ”Se pirulainen joka päätti käyttää hissiä juuri nyt, saa kokea kivuliasta palautetta.”

Tawan toimisto

”Joten me siis lähdemme tänään?”

Vihreä lyhyehkö toa ja lääkintätunnuksella varustettu Vahki seisoivat Tawan pöydän edessä selkä suorana ja naama virallisena. Keltainen Toa istui pöytänsä takana valtavan kirja- ja paperipinon keskellä, nojaten päätään toiseen käteensä. ”Se on siis sovittu, otan teidän nimenne vielä ylös, tämän jälkeen voisitte mennä kokoustiloihin odottamaan tarkempia tietoja lähdöstänne.”

”Konguboss, tai KooBee, tai miten vain haluat”, ilmoitti Vihreä toa, joka ryhdisti asentoaan naputellen sormellaan veitsensä kahvaa. ”Black Hand neljäs tiimi, lääkintäyksikkö 7, valmiina astumaan palvelukseen.” Julisti Vahki.

Tawa katsoi jälkimmäistä puhujaa hetken ja raapusti paperiinsa numeron seitsemän. Hän nyökkäsi kaksikolle, joka ymmärsi poistua huoneesta. Oven sulkeuduttua Tawa pudotti kynän kädestään ja hautasi kasvonsa kokonaan käsiinsä. Violetti viitta lepäsi epätoivoisen hahmon selkänojalla. Klaanin viimeaikoinen tapahtumasarja alkoi vaatia veroaan.

”Mitä minä teen…” Tawa raotti käsiään ja tuijotti edessään lepäävää paperipinoa. Tuntien työ kirjastossa, Klaanien asiat hoidettava perustöiden lisäksi, kymmeniä hätääntyneitä Matoraneja päivittäin. Useita tarkkaa huomiota vaativia erikoistehtäviä… jonka päälle huoli monista ystävistä. Tawa nosti päänsä ylös ja jätti kätensä lepäämään pöydälle kämmenpuoli ylöspäin. Toinen niistä oli miltei tunnoton, hän oli työskennellyt jo usean päivän putkeen ilman lepoa.

Nöpö hurisi ruokakuppinsa ääressä huoneen nurkassa. Tawa nousi ylös ja nosti pienen ravun syliinsä, vieden sen mukanaan pöydän ääreen. Toa rapsutti Ussalia vatsasta, saaden pikkuisen kierähtämään selälleen, heiluttaen samalla saksiaan ilosta. Tawa sai nostettua pienen hymyn kasvoilleen. Hän lepäsi nyt pää ja kädet pöydällä, tuijottaen pientä Ussalia tämän tasolla: ”Sinä et taida tietää mitä täällä tapahtuu ethän?”

Nöpö hiljeni ja tuijotti Tawaa suoraan silmiin, inahtaen yllättäen surumielisesti. Ravun sakset laskeutuivat ja sen silmät lupsottivat nyt alaspäin. Tawan hymy katosi nopeasti ja nyt toan naama värisi, yrittäen päättää miten reagoida. Toa kuitenkin kokosi itsensä ja nosti ravun olkapäälleen. ”…niin, minä kaipaan häntä myös.”

Tawan seuraava ajatus alkoi jälleen työmäärän kauhistelulla, toinen ajatus oli ihmetys ovelta kuuluvasta rytinästä ja kolmas koski sitä faktaa, että toimiston ovi makasi kahdessa osassa lattialla. Tämän jälkeen Tawa katsoi eteensä pöydälle ja näki punaisen kypäräpäisen hahmon puoliksi retkahtaneen tämän päälle.

Seurasi hetken hiljaisuus, kunnes huohottava hahmo nosti päänsä ja nosti kätensä pöydälle. Lattialle levinneet paperit saivat nyt uuden tulokkaan. Paperin, joka sisälsi viisi nimeä.

”Tiesitkös, että siinä ovessa oli kahvakin?”

Killjoy nousi ylös, tyrkyttäen lappua aivan Tawan eteen. Metsästäjä huohotti, hän oli päässyt kivusta huolimatta vauhtiin ja rysähtänyt suoraan oven läpi. Hän tiesi, että jos hän olisi pysähtynyt, olisi hän varmasti lyyhistynyt ennen kuin pääsisi sisään. Killjoy sai kuitenkin kakistettua itsestään puhetta ulos, joskin vaivoin: ”Normaalisti… *rahinaa* …normaalisti, keihääsi olisi tunkeutujan kurkulla jo sillä sekunnin murto-osalla kun ovi alkaa murtua… sinun… pitäisi olla varovaisempi.”

Tawa oli ottanut Killjoyn ojentaman lapun käteensä, pitäen katseensa edelleen pöydällään makaavassa Metsästäjässä. ”…en odottanut näin äkillistä vierasta.” Tawa katsoi lappua, katsoi viittä nimeä siinä. ”Mikä tämä on, miksi tällä on tällainen kiire?”

Killjoy kurlasi, hänen kätensä hapuilivat kypärälle, yrittäen vetää sitä pois. Killjoyn kädet eivät kuitenkaan jaksaneet edes näin yksinkertaista operaatiota ja kypärän irroittaminen koitui Tawan tehtäväksi. Kurlauksen syy löyty ja kypärän mukana pöydälle valahti suuri määrä Killjoyn omaa verta, johon hän oli hetki sitten meinannut tukehtua. ”Me tarvitsemme lääkärin, minä kut-”

”Petturi…”

Tawa nosti sormensa kauemmaksi hapuilemastaan hakulaitteesta ja jäi jälleen tuijottamaan nyt omassa verilammikossaan makaavaa Killjoyn päätä. Tawa työnsi muutaman tahriintumisvaaran alla olleen kirjan syrjään ja nosti yhdellä kädellä Killjoyn pään ylös ja piteli tätä pystyssä soturin koettaessa saada velttoihin jalkoihinsa eloa. Killjoy väänsi käsillään itsensä väkisin polvilleen ja nyt hänen päänsä lepäsi leuan varassa pöydän reunalla. ”Yksi noista… päästi sisään… Feterra…”

Tawa nousi hitaasti seisomaan. Viitta putosi selkänojalta lattialle, Nöpön hypätessä tämän perään. ”Mistä tämä tieto on peräisin?”

”Hän otti yhteyttä, äsken, viesti täytyy… saada perille. Saada sinulle.”

Tawan silmät laajenivat ja hän tarttui Killjoyta olkapäistä koettaen tukea tätä paremmin. ”Visokki? Hän otti sinuun yhteyttä?”

Killjoy väänsi pakotetun virneen kasvoilleen, joutuen lopettamaan tämän uuteen verenpurskahdukseen. Tawa kavahti taaksepäin ja nappasi nyt vihdoin hakulaitteensa, pistäen sinisen napin pohjaan. ”Kuuleeko alakerta? Meillä on toimistossani vakavasti haavoittunut, tarvitsemme ensiaputiimin.”

”Älä…”

”Sinä tulet tänne sairasvuoteesta juosten suoraan oven läpi yskimään verta, sinut pitää saada hoit-”

”Hän haluaa että tiedät tuon… sinä olet harvoja varmasti luotettavia. Sinun täytyy tiet-” Tämä lause päättyi kivunvihlaisuun, jonka seurauksena Killjoy lyyhistyi nyt kokonaan maahan.

Tawa painoi sinisen napin uudelleen pohjaan ja toisti nyt jo tuimalla äänellä: ”Haloo! Kuuleko alakerta? Minä toistan, meillä on-”

”He eivät kuule.”

Vielä kerran Killjoy nosti päänsä lattiasta ylös, katsoen salaman Toaa nyt suoraan silmiin: ”Etkö sinä kuule? Ne ovat täällä.”

Hakulaite tipahti Tawan käsistä. Hän ei voinut uskoa, hän oli uponnut ajatuksiinsa ja seuranneisiin tapahtumiin liikaa… hän ei voinut uskoa ettei ollut kuullut sitä. Vinkuva ääni kuului komentotorniin helposti, Tawalle tuttu ääni, ääni jota ei ollut valmis vielä kuulemaan. Ensimmäinen räjähdys kaikui pihamaalta ja nyt sisälle kantautui muos Matoranien rääkäisyjä.

”Minä luulen… että jatkamme tätä myöhemmin.” Tämän sanottuaan Metsästäjä menetti tajuntansa. Tawa sulki silmänsä ja veti syvään henkeä. Säpälöityneen oven taakse oli ilmestynyt nyt uusi mustiin kankaisiin sidottu pitkä hahmo, joka piteli käsisään valtavaa miekkaa. ”Tawa, meillä on ongelma.”

Saraji katsoi maassa makaavan Metsästäjän ruumista ja nyökkäsi Tawalle. Salaman Toa kiisi nyt portaita alas, Sarajin kumartuessa maassa makaavan ruhon ylle.

”Idiootti.”

Bio-Klaani
Kahvio

Kylmän viiman tavoittamattomissa, kotoisassa Kahviossa oli rento tunnelma. Lämmintä valoa loistavat lamput paistoivat kahvion suuresta ikkunasta terassille ja sieltä pimeyteen. Kuului iloista naurua ja rupattelua.
Matoro istuskeli Kahvion nurkkapöydän ääressä Delevan ja Nurukanin kanssa. Joukko oli keskustellut jo pitkään kaikesta Klaaniin liittyvästä, ja kaksi vierailijaa ovat yhä enemmän vakuuttuneita Klaaniin liittymisen positiivisista puolista.

Matoroa häiritsi jatkuvasti hänen katkaistu kätensä. Se muistutti jatkuvasti Nukesta, vaikka Matoro kuinka yritti ne hirviöt unohtaa. Käden tynkä oli sidottu ja periaatteessa se ei tarvinnut enää hoitoa, kiitos parannuskivi-käsittelyn. Hän kuitenkin halusi käden tilalle jotain, ainakin uuden harppuunan kiinni rannepanssariin. Lisäksi hänen pitäisi raportoida Nimda- retken tulokset Tawalle. Senkin lisäksi hän aikoisi vielä tutkia kaiken mahdollisen Arupakista.

Paljon väkeä puuttui Kahvion vakiomiehityksestä. Nopeasti katsottuna ainakin Guartsu, Tongu, Manu, Kepe, Snowie ja Make loistivat poissaolollaan. Illanistuminen kahviossa oli silti rentouttavinta mitä Matoro oli tehnyt aikoihin. Paikka oli tuttu ja turvallinen. Sinne oli helppo tulla eikä siellä tarvinnut ajatella vaaroja.

Sillä hetkellä hälytyskello pärähti soimaan kahvion ovenpielessä. Tunnelma sähköistyi välittömästi.
“Nazorakien lentolaivue havaittu. Toista, Nazorakien lentolaivue havaittu”, kuului kovaäänisistä pitkin Klaania.
Matoro pudotti kaakaomukinsa lattialle. “Mit- ei tämä voi olla mahdollista!”
“Mitä tämä on”, Deleva kysyi välittömästi.
Nurukan tunnisti äänen välittömästi. Hän muisti Metru Nuin pommitukset.

Sitten muut äänet peittyivät ulkoa kuuluvaan ulvontaan. Nuolenkärjen malliset syöksypommittajat syöksyvät käytännössä alaspäin ja pudottavat ensimmäisen erän Torakium- pommejaan.

Tilanne riistäytyi käsistä kaikilta. Salamahyökkäys oli lamauttanut muurin vajaamiehitetyn ilmatorjunnan. Laivaston joukot eivät olleet vielä ilmassa. Syöksypommittajien päätähuimaavat syöksyt ja koukkaukset kylvivät tuhoa suurten räjähdysten muodossa. Tuliset soihdut loistivat öistä taivasta vasten kylväen kuolemaa ympärilleen.

Ennen kuin kahvion illanistujat ehtivät tehdä mitään shokiltaan, pommi osui vain muutamia metriä terassista sivuun, murskaten kivistä seinämää lasiseinän särkyessä pieniksi siruiksi. Matoro suojasi vaistomaisesti päänsä käsillään, mutta se ei paljoa auttanut. Paineaalto heitti koko kahvion irtaimiston ilmaan, ja yhden hidastetun hetken Matorosta tuntui kuin hän olisi ollut painottomassa tilassa. Ilmassa ikään kuin leijui suuri määrä tavaroita ja satoja pieniä lasinsirpaleita.
Sitten karu todellisuus iski kaiken irtaimiston Kahvion sisäseinään.

Kun räjähdyksen välittömät seuraukset olivat lakanneet, Matoro nousi varovasti pystyyn kaapin edustalta. Toa huokaisi helpotuksesta, sillä sohvat eivät olleet syöksyneet seinään. Ne olivat nähtävästi hyvin kiinnitetty lattiaan.

“… ovatko kaikki kunnossa?” Matoro kysyi. Hän tiesi kysymyksen olevan turha eikä odottanut vastausta.
Nurukan nousi kivimurskan ja lasinsirpaleiden joukosta. Hän veti Delevan myös pois kasasta, ja nuori Plasman Toa vaikutti saaneen pahempia vaurioita kuin Nurukan itse.
“Uhrg”, kuului ääni jostain. Joku matoran karjui täysillä. Ensimmäiset lääkintämatoranit olivat päässeet Kahvioon. Kukaan ei ollut uskonut tämän tapahtuvan.

Matoro piteli olkapäätään. Se oli iskeytynyt suoraan seinään eikä tunne ollut mieluinen. Jään Toa nousi varovasti seisomaan. Hänen jalkansa tärisivät hieman paineaallosta. Hän otti pari juoksuaskelta ja pysähtyi kontalleen siihen, missä oli ennen ollut Kahvion ulkoseinä.

Ylhäältä näkymä oli karmaiseva.

Tulipaloja ympäri Klaanin yön verhoon peittyneitä rakennuksia. Pieniä olentoja pakeni sortuvista rakennuksista yön pimeyteen. Sireenien ulvontaa.

Ei tämän pitänyt olla mahdollista. Ei kukaan odottanut tätä.

Toa peitti kädentyngällään normaalin silmänsä valtavalat välähdykseltä ja tulipatsaalta, joka kohosi Kauppatorin keskeltä. Pieniä sirpaleita lasia putoili Matoron haarniskan väleistä alas pimeyteen. Kahvion lattia oli vielä kuuma taannoisen räjähdyksen myötä. Ennen terassia tukeneet metallipalkit loistivat oransseina ulkoseinässä pienten liekkien nuolless niitä.

Pimeyden keskellä taivaalla näkyi nyt majesteettisessa rauhassa lentävä suuri ilmalaiva. Sen kyljen Nazorak-tunnuksen vaaleat värit loistivat pimeydessä. Näkymä oli kuin hidastettu. Koi pudotti jotain, mikä näytti kymmeniltä pimeydessä palavilta, hitaasti putoavilta soihduilta. Ne satoivat maahan tuottaen kuolemaa. Etäisinä kaikuvat räjähdykset jymähtelivät Klaanin rakennusten yllä tuhoten kaiken alleen. Jossain Telakan suunnassa näkyi räjähdys.

Matoro katsoi katse jäätyneenä synkän taivaan kauhunäytelmää. Voiko tämä olla mahdollista. Hetkessä Klaanin ilmatila peittyi moottorien ääniin ja tulitukseen. Lentue Lohrakeita syöksyi pommittajalaivuetta päin tuliaseet soiden. Jotain räjähti taivaalla.

Sota oli alkanut.

Koin komentosilta

088 oli tyytyväinen. Pirullinen hymy kasvoillaan hän seisoi aluksensa komentosillalla. Suuren kaarevan tuulilasin läpi hän nautti näkymästä. Koko sota Klaania vastaan oli vitsi. Yksin Ilmavoimat kykenisivät nujertamaan Klaanin vastarinnan yhdellä hyökkäyksellä.

“Lentue kaksi, kolme minuuttia. Kohteena sydän-Klaani”, hän lausui pieneen mikrofoniin, joka oli kiinnitetty hänen harmaan takkinsa kaulukseen.

Nazorak hymyili.

Retro

Mr.Killjoy

Kommentoi

Bio-Klaanin kahvio

Ruki täräytti kolme tuopillista valkoista juomaa pöytään ja työnsi niistä yhden Sarajille ja yhden Creedylle. Hän nosti omansa suoraan suulleen ja veti pitkän kulauksen iskien tämän jälkeen tuoppinsa tarpeettoman lujaa pöytään: ”Noh, onko hän aina noin vieraanvarainen?”

Saraji hymähti ja veti tuoppinsa lähemmäksi itseään. Hän oli jäänyt tuijottelemaan nurkkapöytään, jossa istui Matoro yhdessä kahden Sarajille tuntemattoman henkilön kanssa. Saraji nyökkäsi Matorolle, joka vastasi tähän, jonka jälkeen molemmat keskittyivät jälleen omiin pöytäseurueisiinsa.

”Hän ei yleensä kimmastu noin, veikkaan että sisällä olo on tehnyt hänet höperöksi. Luulen että on parasta vain antaa hänen rauhoittua. Ja muistakaamme, että hän on viimeisien viikkojen aikana menettänyt kylkensä, räjähtänyt ja pudonnut komentotornista. Häntä on lävistetty, murjottu, poltettu, viillelty ja leikelty. Jollain tavalla ehkä ymmärrän hänen… noh, ärtyneisyytensä.”

Creedy oli uponnut tuoppinsa syövereihin ja Matoranin pää oli uppoutunut tuohon ylisuureen astiaan hörppimisen säestyksellä. Hän seurasi keskustelua puolikorvalla, kadoten vähitellen omiin mietteisiinsä. Hän tiesi Killjoyn olleen Pimeyden Metsästäjä, mutta Creedyn mökissä saama informaatio hämmensi häntä. Kaikki palaset eivät olleet kohdallaan, hän ei löytänyt motiivia lähellekään kaikkiin Killjoyn tekemisiin… vaikka toisaalta, eivät ne asiat hänelle kuuluneetkaan.

Vähäksi aikaa koko kolmikko hiljeni ja Creedyn huomio kiinnittyi hieman nuhjuisen näköiseen Matoraniin, joka koetti väen väkisin tilata tiskiltä Tapiirinmaitoa likaisesta mukista. Saraji katseli samaan suuntaan huokaisten. Hän nousi ylös ja käveli tiskin ohi hakemaan päivän lehden. Killjoy ei ollut taittanut sitä aikoihin ja päätoimittaja Summerganonia ei oltu nähty toimistossaan. Lehteä tekivät nyt vapaaehtoiset ja se paistoi lehdestä hyvin näkyvästi. Klaanilehden etusivulla oli valtava lööppi otsikolla: Tawalla salasuhde Nöpöön? Lue uusimmat paljastukset Klaanin johtajasta!

Ruki näytti voivan pahoin ja tarttui lehteen heittäen tämän pöydän vieressä olleeseen roskapönttöön. ”Tuohon tuo lehti on mennyt. Viime viikolla ne kaivelivat ikivanhoja tarinoita Ämkoon metsästysreissuista ja Guartsun hammasharjoista…. ja vielä näinä aikoina kun informaation pitäisi kulkea.”

Saraji hymähti ja otti lekottelevamman asennon tuolissaan. ”Noh, mistäs sinä hänet tunnet? Killjoyn siis. Luulin että työskentelet aulassa aamusta iltaan, minua peloteltiin, ettei teillä olisi kovinkaan vapaa-aikaa.” Ruki näytti hetken vaivaantuneelta ja sinisen Kaukaun takana käytiin selvästi pientä ajatustyötä: ”Siitä lähtien kun Killjoy liittyi tänne… noh, näytti siltä ettei kukaan oikein pitänyt hänestä. Minulla oli kauan sitten sama ongelma, Klaaniin liityttyäni ongelma kuitenkin katosi. Minulle oli jotenkin vieras ajatus että Klaanissa syrjittäisiin jotakuta, joten tavallaan… noh, halusin jutella hänelle. Siinä taisi vain käydä niin päin, että hän auttoi minua, enkä minä häntä.”

Saraji kuunteli selitystä virne naamallaan: ”Usko pois, Killjoy ei ole sellainen tyyppi joka välittäisi tuollaisista asioista. Hän ei edes yritä.”

”No tuota… niin, ehkä. Meillä henkilökunnan tiloissa porukka säälii häntä, hän vain asuu erakkona jossain mökissä eikä koskaan näytä naamaansa täällä. Miksi hän ylipäätään liittyi Klaaniin, jos hän ei edes yritä tulla toimeen muiden kanssa?”

Saraji nousi penkistä ja hörppäsi loput juomastaan loppuun. ”On mukavaa nähdä, että maailmassa on vielä joku joka jaksaa ajatella yksilön ongelmia. Pidä tuo linja… te olette harvassa.”

”He-hei, minne sinä luulet meneväsi?”

”Xian reissulta selvisi yksi lääkintävahki. Lähetin hänet jonkun sairastuvalla levänneen nutipään kanssa hankkimaan itselleen töitä. Taisivat mennä johtajanne toimistoon, käyn katsomassa miten se pärjää.”

Ruki heilautti kättään Sarajin kadotessa portaikkoon. Hän käänsi katseensa mietteisiinsä uponneeseen Creedyyn, joka ei tuntunut edes huomanneen Sarajin poistumista. Ruki tuijotti hetken Matorania ja aukausi lopulta suunsa: ”Noh, mikäs sinun tarinasi on?”

Retro

Hän näkee ja haistaa heikot

Yksi kommentti

Odinan Linnoitus, The Shadowed Onen muistiinpanot

Mieli on mielenkiintoinen luomus, mutta yksi mieli useassa ruumiissa on jotain mielenkiintoisempaa. Luomus on muuten täydellinen, mutta oli harmillista että tämä linkki jouduttiin tuhoamaan. Olen istuttanut luomuksen päähän laitteen joka pitää hänet täysin aisoissa, voin tämän avulla jopa puhua hänen kauttaan. Tämä osoittautunee käteväksi tulevaisuudessa. Ilman hillitsijää hän kuitenkin vauhkoontuu, kolme hyvin erilaista verta hänen sisällään tekee hänet hulluksi.

Miltei viisi tuhatta vuotta tukimustyötä on nyt saatu viimein päätökseen. Suunnitelma on toiminut tähän asti aivan kuten pitääkin, mutta en vieläkään pääse käsiksi teknologian täyteen potentiaaliin. Minä tein osani, palvelijani teki osansa, jopa viholliseni teki osansa. Mutta pelkkä sopimus ei riitä. Mielen täytyy hyväksyä, mielen täytyy sopeutua. Yksi mieli kolmesta on edelleen ristiriidassa. Asia täytyy korjata.

Muinaisesineen siru osoittautunee hyväksi pelinavaajaksi. Mielenkiintoista aktiviteettia Odinan läheisyydessä on ollut havaittavissa. Pari päivää sitten tuntematon höyrykäyttöinen alus lensi aivan ilmatilamme läheltä. Näin rohkeaa lähestymistä emme ole aikoihin nähneet. Joku tietää sen olevan täällä ja me olemme valmiina ottamaan vastaan kenet tahansa. Etsivät he sitten sirua… tai jotain muuta.

Luomus nukkuu. Hän harjoitteli tänään vanhojen aseidensa käyttöä. Näyttää siltä että palvelijani muistot ovat säilyneet oletettua paremmin. Olisin melkein halunnut kiittää sitä veden toaa joka teki ison tutkimustyön puolestani, sääli että hän kuoli niin nuorena.

Tutkimustyön seuraava vaihe koostuu puhtaasta harjoittelusta. Luomuksen kyvyistä tulee ottaa kaikki irti. Listaan seuraavassa raportissani tarkat tulokset.

Metsästäjien johtaja sulki paksun nahkakantisen kirjansa ja jätti kynänsä sille sivulle minne lopetti kirjoittamisen. Hän asteli ulos huoneesta suureen valtaistuinsaliin, kuullen jonkun odottavan salin ovien takana. Metsästäjien Kummisetä kuitenkin asteli rauhallisesti valtaistuimeensa ja etsi siitä hyvän asennon, ennen kuin tohti kutsua vieraan sisälle.

Oven takaa paljastui Metsästäjien yksi nopeimmista läheteistä, joka polvistui johtajansa edestä ja ilmoitti asiansa: ”Herrani, siru on suojattu aivan kuten pyysitte. Kenellekään ei ole kerrottu sen olinpaikasta.”

Kummisetä nyökkäsi alamaiselleen: ”Jatka.”

”Öh, lisäksi raportoisin myös… teidän uuden tutkimuskohteenne tappaneen jälleen muutaman asiakkaan torilla. Oletteko varma, että haluatte pitää sen irt-” ”Vaiti!” Lähetti säikähti johtajansa käskystä ja painoi päänsä miltei mustiin siteisiin sidottuihin polviinsa asti

”Hän näkee ja haistaa heikot. Jos hän näkee parhaakseen tappaa nämä, se on silloin oikea ratkaisu. Olen kuullut kuinka katujen saastat haukkuvat tätä eläimeksi ja jopa barbaariksi. Hänessä elää tulevaisuus. Kun hänen potentiaalinsa valjastetaan kunnolla, hänen älykkyytensä tulee olemaan ylivertainen.” Lähetti mutisi anteeksipyyntöjään pää edelleen polvissaan tämän johtajansa antaessa viimeisen käskyn:”Poistukaa!”

Lähetti nousi ylös, kumarsi kerran ja katosi silmänräpäyksessä. ”…hm, nopein ja tehokkain lähetti mitä minulla on koskaan ollut, mutta puhuu liikaa. Seuraa hänen tekemisiään. poikani.”

Tuolin takaa nouseva valkomusta hahmo nauroi matalalla käheällä äänellään ja kulki mestarinsa ohi kohti salin pääovia: ”Puhuu liikaa, seuraa!”

Kummisetä ei voinut peittää hymyään.

Retro

Mr.Killjoy

Kommentoi

Killjoyn huone

Yleensä Killjoy piti hiljaisuudesta. Hiljaisuus antoi tilaa ajatuksille. Hiljaisuus antoi rauhan, tilaisuuden olla oman itsensä herra. Killjoy kuitenkin tiesi että on olemassa myös toisenlaista hiljaisuutta, nimittäin tietämättömyyden hiljaisuutta. Hiljaisuutta jonka haluaisi loppuvan jotta kysymyksiin voitaisiin vastata.

Tämä oli niitä tilanteita joissa Killjoy vain halusi hiljaisuuden loppuvan, hän kuitenkin tiesi että hänen päässään puhuva Visorak puhuu vain silloin kun hän itse on niin päättänyt. Se on mielenvoimien etu ja ehkä myös kirous. Kirous ainakin sille joka kuuntelee. Joy käänsi katseensa lattialle, jonne kynänpalaset olivat tipahtaneet. Muutama puunsäle törrötti sormien nivelpalasten välistä. Killjoy vetäisi ne irti ja heitti niillä pöydällä nojanneen kortin kumoon. Hän havaitsi äänen päässään aktivoituvan.

Et halua tietää enempää vai?

Killjoy ei koskaan ollut kovin hyvä mielensä sulkemisessa, joten Visokki oli huomannut tämän tunteen luultavasti ilman sen kummempia tutkimisia. ”Enpä kai… mutta minun täytyy tietää, eikö? Et sinä olisi aloittanut jos et aikoisi kertoa loppuun.

Minä en uskalla ottaa yhteyttä muihin… en enää kun Snowiekin saatiin vaivalla kuntoon.

”Snowie, miten hän tähän liittyy?”

Punainen Mies… hän ei ole telepaatti kuten monet teistä tuntuvat luulevan, itseasiassa en ole varma onko hän perillä mielenvoimien käytöstä lainkaan. Hän on kuin hakkeri, hakkeri joka levittää viruksia tietokantaan. Kun se tämä virus valtaa yhden kohteen, se pääsee siitä automaattisesti kaikkialle minne tie avautuu.

Jälleen pieni hiljaisuus. Tällä kertaa hiljaisuus miellytti Killjoyta, hän sai vastauksia ja nyt hän käsitteli niitä. Ongelmana oli ettei hän osannut yhdistää palapelin palasia.

Ei valkene? Minäpä selitän tarkemmin: Sinähän olet tietoinen Snowiesta ja hänen taannoisesta ongelmastaan?

Killjoy hymähti myöntävästi. Sama hoitajamatoran, joka oli hoitanut tapausta, oli mukana Killjoyn ensihoidossa. Hän oli yhdessä Samen avustuksella saanut kerrottua Killjoylle kaiken tarpeellisen.

Siinä tapauksessa tiedät, että Snowien päässä oli jonkinlainen loinen. Mitä sinä et tiedä, on että jollain tapaa, se elää myös minussa. Joka kerta kun avaan yhteyden johonkuhun, avaan tien tälle virukselle. Hän tarvitsi minut, hän tarvitsi minut levittämään varjojen verkkoaan.

Killjoy nousi pystyyn, mutta Visokki rauhoitteli tätä: Älä huoli, loinen vaatii levitäkseen sen mestarin läsnäolon. Tämän takia kerroin tilanteen olevan ainutlaatuinen. Punainen Mies on… tällä hetkellä varattu. Minun täytyi käyttää tilaisuus hyväkseni.

Killjoyn aivoissa alkoi julmettu raksutus: ”Hetkonen, sinähän onnistuit ottamaan siinä tilassa oleviin yhteyttä, kuinka sinä sen teit?”

Loinen, se vaati silloin Punaisen miehen kaiken huomion. Onnistuin lähetämään lisäksi viestejä tavallaan Snowien läpi, minulla ei ollut pelkoa tartuttaa jotakuta jolla loinen jo oli. … Killjoy, vie viestini eteenpäin. Jos Tawa on täällä vie se hänelle pian. Minä koetan auttaa teitä, niin kuin tein Umbran kanssa, mutta en voi tulla lähelle teita, olen pahoillani.

”Hetkonen, miten Umbra tähän liittyy?”

Anteeksi, anteeksi kun joudun vaivaamaan sinua näin, mutta en voi viipyä, en voi ottaa riskiä että minut huomataan.

”Visokki nyt sinä kerrot missä sinä ol-”

Ja kiitos…

Killjoy tiesi Visokin kadonneen. Pieni miltei huomaamaton kohina hänen päässään oli vaimennut. Pienen hiljaisuuden jälkeen Killjoy potkaisi seinää ja kirosi. ”Ei voinut edes kertoa missä on…”

Joy mietti kaikkea mitä oli juuri saanut kuulla. Hän ei ymmärtänyt, ei kaikkea. Mutta hänen täytyisi viedä tieto eteenpäin. Killjoy nappasi kypäränsä ja istutti sen päähänsä. Hänellä ei olisi aikaa ruveta asentamaan rintapanssariaan, kypärä saisi riittää. Hän nappasi petturilistan pöydältä ja lähti astelemaan kohti ovea. Hän kuitenkin pysähtyi, pysähtyi tuijottamaan listaa.

Yksi sivallus ja alin nimi repeytyi irti paperista ja syttyi tuleen. Palanen tuhkaantui ilmassa, jättäen maahan vain pienen kasan nokea. Killjoy katsoi paperia ja sen viittä jäljelläolevaa nimeä: Tämän jälkeen hän taitteli sen ja asetteli tarvikelokeroonsa.

”Tawalle siis.”

Spoileri ValitseNäytä
Retro

Mr.Killjoy

Kommentoi

Killjoyn huone

Killjoy väänsi itsensä pystyyn sängyssään ja alkoi vilkuilemaan ympäri asuntoa. Hänen päässään puhuva ääni oli epätodellinen. Nyt soturin silmät etsivät punaista Visorakia katseellaan, mutta tuloksetta.

Älä, turhaan. Olen jossain kaukana, en voi ottaa riskiä.

”Visokki… se olet sinä, oletko se sinä? Missä sinä oikein ol-”

Kuunteletko sinä Killjoy? Minä kerroin sinulle, että tämä on ainutlaatuinen hetki ja kerroin myös että en voinut riskeerata mitään. Minun täytyy puhua sinulle, minun täytyy saada viesti kulkemaan.

Killjoy istui, hän kokosi ajatuksensa ja keskittyi ääneen päässään. Joy huokaisi: ”Puhu minulle, minä vien viestin eteenpäin.”

Se ei ole niin yksinkertaista Killjoy. Miksi sinä, miksi kaikkien aikojen jälken juuri sinä? Kerro minulle: Kun ystäväsi poistuivat, kuinka monta henkilöä tämän huoneen lähettyville jäi?

Killjoy laskeskeli hetken päässään: ”Nyt on iltapäivä, joten kaikki ovat töissä… Olettaisin ettei tässä nyt ole useiden kymmenien metrien säteellä ketään.” Killjoyn päässä kuuluva ääni päästi hiljaisen hyväksyvän hymähdyksen.

… onko sinulla paperia ja kynää?

Joy hämmentyi hieman äkillisestä suunnanvaihdoksesta, mutta päätyi kaivelemaan lipastonsa laatikkoja, löytäessään sieltä lopulta ruutupaperia ja ikivanhan Klaanin logolla varustetun kynän. Killjoy hymähti: ”Sinä jätit nämä tänne, muistatko? Silloin kun näytit tämän asunnon minulle vuosia sitten.”

Olen pahoillani… pahoillani siitä mitä mökillesi tapahtui. Tiedän ettet viihdy siinä huoneessa, minä en vain voi auttaa sin-

”Minä uskon sinua, et olisi voinut tehdä mitään.”, Killjoy yritti pitää äänessään itsevarman sävyn. Näissä tilanteissa Visokki olisi yleensä kysynyt, että miksi Killjoy puhuu ääneen. Pelkkä ajatteleminen riittäisi vastaamaan hänelle. Vuosien aikana Visorak oli kuitenkin oppinut Killjoyn pitävän aina hänelle luontevamman linjan.

Ne ovat esillä?

Killjoy hymähti myönteisesti ja tiukensi otettaan kynästään.

Minä annan sinulle nimiä. Tarkkaan ottaen kuusi nimeä. Haluan että kirjoitat ne ylös.

Killjoy nyökkäsi, vaikka tiesi ettei Visokki nähnyt tätä elettä.

Kapura.
GK.
Jake.
Domek.
Snowie.

…

K-

Killjoyn kynä pysähtyi. Hän oli kirjoittanut nimet isoin kirjaimin keskelle paperia, hän oli silmillään arvioinut tilan jonka nämä kuusi nimeä veisivät. Hän pyrki tasapainoon ja symmetriaan, siksi viimeisen kuudennen nimen uupuminen pisti sekä Killjoyn silmään sekä korvaan: ”Niin?”

Ääni Killjoyn päässä hiljeni hetkeksi, Killjoykaan ei sanonut mitään, istui vain hiljaa odottaen vastausta.

Killjoy.

Killjoy puristi kynää nyt niin tiukasti, että sen puinen rakenne alkoi natista. Hän ei edelleenkään sanonut mitään, vaan kirjoitti nimensä listan alimmaiseksi.

Killjoy, edessäsi oleva lista on… arkaluontoinen. Yksi heistä… on pettänyt Klaanin, yksi heistä päästi hänet sisään sinä kauheana yönä.

Kynä katkesi Killjoyn kädessä. Hänen ajatuksensa riehaantuivat ja Joy perääntyi paperista takaisin sänkyynsä. Hän käänsi katseensa ikkunaansa. ”Minä tiedän mitä aiot sanoa.”

Sinä osoitit minulle, että katkerinkin voi muuttua, että paatuneinkin voi tehdä käännytyksen. Haluan vain että sanot sen. Sano minulle, ettet se ole sinä, Killjoy.

Killjoy avasi huoneensa verhot ja antoi valon tulvia taas sisään. Valo häikäisi häntä jälleen, mutta hän tuijotti sitä sitkeästi siristämättä silmiään. ”Minä lupasin sinulle silloin, tässä samassa huoneessa. Tekisin Klaanin hyväksi mitä vain korvatakseni tekoni. Lupasin sen suoraan sinulle Visokki. En voi koskaan kiittää kylliksi avustasi.”

Visokin ääni hiljeni, hän jatkoi miltei kuiskaten: Kiitos.

Pienen hiljaisuuden jälkeen Visorak jatkoi. Killjoy oli nostanut kynänkappaleet pöydältä ja sovitti niitä nyt päämäärättömästi toisiinsa.

Killjoy… Sinä yönä… hän ei etsinyt Nimdaa, hän ei murtautunut tänne sen sirun takia. Petturi ei päästänyt häntä sisään siksi.

Visokin ääni värisi, Killjoy ei ollut koskaan kuullut adminin äänessä tällaista.

Syy miksi hän tuli Klaaniin, syy miksi kaikkien niiden viattomien piti kuolla… olin minä. Punainen mies halusi minut…

Killjoyn mieli oli täysin äänetön. Edes tipahtaneiden kynänkappaleiden aiheuttama kilahdus ei rikkonut sitä hiljaisuutta.

Spoileri ValitseNäytä
Retro

Mr.Killjoy

Kommentoi

Klaanin tilukset

Valtaisa töminä kaikui metsän siimeksestä saaden pikkulinnut lehahtamaan puista karkuun valtavissa parvissa. Puun hake lensi ympäriinsä jättäen selkeän polun jättihaarniskan kulkemasta tiestä.

Sana ”valtaisan saamarin ruman metallimöhkäleen vauhtivoittoisesta saapumisesta” oli kiirinyt Klaanin tiluksille ja muurin päällä valmistauduttiin pysäyttämään tunkeilija sillä sekunnilla, kun se irtaantuisi metsästä. Muurin päälle kasatut raskaat tykit olivat valmiina ja tutka jäljitti kohteen liikkeitä koko ajan.

Töminä kuului edelleen ja tykkimatoranien otsat hikosivat. Raporttien mukaan kohde liikkui nopeasti, olisi siis pakko osua ensimmäisellä laukauksella. Yhden vastavärvätyn matoranin kädet tärisivät niin pahasti, että tämän tykki heilui holtittomasti eestaas. Yllättävä puiden natina sai koko joukon hätkähtämään ja tykkien katse siirtyi kohti liikkeen lähdettä. Kaikki puut olivat alkaneet huojumaan.

Kaikkien yllätykseksi tilanteeseen asteli uusi muuttuja, Klaanin keskuskaiuttimista alkoi kuulumaan nopeatempoista teknorummutusta ja tämän päälle alkoi kuulumaan Paacon ääni:

”Joo, siis moro vaan kaikille ja hyvää iltapäivää. Samalla kun varoitan tätä helkutin tunkeilijaa tulemasta yhtään lähemmäksi meidän linnaketta, niin ajattelin että tässä olisi hyvä sauma mainostaa uutta Bite It Like A Bohrok –kappalettani. Jos tämä tunkeilija päättää olla röyhkeä ja varoituksestani huolimatta lähestyy meitä, niin tässä olisi sitten ihan kiva taistelumusiikki eikös? Että ei minulla mutta, jätän tämän biisin tähän soimaan.”

Pienen hihityksen saattelemana Paaco sulki yhteytensä ja jätti musiikkinsa soimaan. Hämmentyneet Matoranit näyttivät osittain huvittuneilta, mutta alhaalla valmistautuvien toien katseet palauttivat heidät maan pinnalle. Puiden heiluminen oli lakannut Paacon puheen ajaksi, mutta nyt se jatkui taas. Tykit olivat täydessä valmiustilassa.

”Varuillaan, se voi tulla hetkenä minä hyvänsä”, kuului käsky joukkion takaa. Täysi hiljaisuus laskeutui ja kaikkien silmät tapittivat metsikköön. Salamannopeasti jotain hyppäsi sen keskeltä ja kaikki tykit ampuivat samalla sekunnilla. Valtava rekyyli potkaisi kaikki muurilla seisseet kivuliaasti alas. Salamannopeasti vartiossa olleet toat juoksivat sinne minne lukuisat tykit olivat osuneet.

”Tuota, tyypit…”, yksi toista oli kumartuneena panoksista syntyneen kraaterin syvyyksiin ja vetäisi sieltä pikkuisen tuhkaantuneen luurangon. ”Me tuhlasimme juuri kalliita panoksia oravaan. Ettekö te tiedä, että maksaa neljäsataatuhatta ratasta ampua näillä aseilla kaksitoistasekuntimitähelkuttiaaaaaaaaaaaa?!”

Puiden heilunnan oikea aiheuttaja jyrähti suoraan puiden läpi juosten muutaman sentin päästä kumartuneen toan vierestä. Valtava apinamainen metallirobotti hyppäsi suoraan muurin yli yhdellä valtavalla loikalla ja lähti juoksemaan pitkin Klaanin pitkää pihatietä. Aseita ei oltu edes ehditty ladata uudelleen.

Paaco oli jälleen avannut yhteyden musiikin edelleen soidessa. ”Nyt nyt tunkeutuja, ei tämä näin vetele. Ottakaa tämä hullu kiinni, hän ei näytä siltä että osaa pysähtyä.”

Kaikkien odotusten vastaisesti metallihökötys vastasi kesken etukenoisen juoksennansa ja sen selkään kiinnitetyt kaiuttimet karjaisivat ilmoille merkillisen korkean äänen: ” MINÄ EN IHAN OIKEASTI OSAA PYSÄHTYÄ!”
Paaco hiljeni.

Linnoituksen sisäosat

Saraji juoksi linnoituksen portaita alas ottaakseen selville metelin aiheuttajan. Hän kykeni vannomaan kuulleensa tykkien kajahtelua. Hän oli ehtinyt juuri eteisaulaan, kun tuttu ääni mylvi läpi kaiuttimien: ”… EN IHAN OIKEASTI OSAA PYSÄHTYÄ!”

Sarajin silmät laajenivat hämmästyksestä ja hän ryntäsi kohti ääntä. ”Creedy?”
Saraji juoksi pihalle ja näki mustan pisteen liikkuvan huimaa vauhtia kohti linnoitusta ja vastaanoton sisäänkäyntiä. Vahki lähti juoksemaan vastaan kohti ilmaantuvaa pistettä, mutta matkansa aikana hän huomasi jonkin olevan pielessä. Hän ei nimittäin olettanut pienen matoranin olevan miltei sisämuurien korkuinen möhkäle. Saraji jämähti niille sijoilleen nähdessään mitä vastassa oli, hän ei voinut piilottaa ällistystään.

”SARAJI NYT JUMALEISSÖN VÄISTÄ! MINÄ EN TIEDÄ MITEN TÄMÄ PYSÄHTYY!”

”Uh-oh…”

Tämän jälkeen tapahtui hyvin monta asiaa yhtäaikaisesti. Ensimmäiseksi paikka jossa Saraji oli hetki sitten seisonut, oli nyt tyhjä ja tarkkasilmäisimmät kykenivät havaitsemaan vahkin siirtyneen takaisin etuoville. Hän riuhtaisi ovet auki ja ryntäsi sisään vaatien kaikkia poistumaan aulasta. Kirkuvat matoranit juoksivat ympäriinsä koettaen päästä tarpeeksi kauas Creedyn ”ajokin” tieltä. Kaikkien itsesuojeluvaisto ei ollut aivan niin terävä ja Ruki olikin jäänyt tiskinsä taakse suu ammollaan tuijottamaan lähestyvää kohdetta.

Saraji huomasi tämän ja syöksyi salannopeasti toan luokse ja tarttui tätä vyötäisiltä, juuri sillä hetkellä kun jättirobotti juoksi pahki vastaanoton seinään ja suoraan siitä läpi.

Kivenmurikat lentelivät kymmenien metrien päähän siitä mistä Creedy oli tullut läpi. Matkallaan tämä oli murskannut koko vastaanottopöydän ja uppoten huumaavalla vauhdilla sisälle sen takana olleeseen betoniin. Osuman jylinän jälkeen olisi saattanut muuten vallitta hämärä hiljaisuus, mutta pääalaspäin katosta roikkuva veden toa hieman söi tilanteen mahdollista draama-arvoa. Ainoa paikka johon Saraji oli ehtinyt pelastaa Rukin, oli luonnollisesti ainoa Creedyn tuhon tieltä säästyvä roikkumismahdollinen pinta, eli tässä tapauksessa kattokruunu. Tämä tarkoitti sitä, että Saraji roikkui siitä jalkojensa varassa ja samalla roikotti yhden kätensä varassa kurkku suorana kirkuvaa Rukia. Saraji laski tämän hellävaroen alas lattialle ja hyppäsi välittömästi nyt puoliksi betonin sisällä makaavan möhkäleen luokse.

”Mhauttaghaaa mhinut ulosh, täällä on phölyä..”

Saraji veti miekkansa esiin ja aloitti varovasti leikkaamaan auki jätin selkää. Ongelmaksi koitui se, että miekka ainoastaan naarmutti kymmenen senttiä paksua panssaria.
”Anna kun minä…” Ruki oli tasannut hengityksensä ja hoippui nyt kohti jättiä. Hänen kätensä alkoivat hehkumaan veden elementaalivoimista ja hän mumisi itsekseen muutaman vieraskielisen kuuloisia sanan. Tämän jälkeen hän iski kätensä yhdellä iskulla jätin selän läpi. Kädet edelleen hehkuen hän tarttui molemmin käsin reiän reunoilta ja repäisi aukon tarpeeksi suureksi, jotta omalaatuinen matoranin pää mahtui siitä läpi.

”Köhkguhghahaha, hui samperi, tuollahan tulee klaustrofobiseksi…” Creedy oli yskäissyt pölyt suoraan päin Rukin naamaa, saaden ensimmäisenä vastaansa vihasta punaiset veden toan kasvot.

Puolen tunnin kuluttua, edelleen sama aula, useaa raivokohtausta myöhemmin

”Hmh, no se selittää miksei sinua löydetty. Minua kyllä hieman epäilyttää ettei herra Killjoylla ollut rakennuslupia kaivaa maanalaista luolastoa…”

Valtava joukkio oli kerääntynyt törmäyspaikalle ja Tawa oli kiiruhtanut paikalle kuultuaan massiivisen metelin. Ruki seisoi nyt sivummalla naama edelleen punaisena, huudettuaan minuutteja siitä että Respa-toan työ oli aivan liian vaarallista kun kaiken maailman hullut juoksentelevat ympäriinsä ”terminaattoreina”. Paaco oli käynyt vain nopeasti tarkastamassa vauriot ja palasi sitten taas moderaattorien huoneeseen. Creedy seisoi nyt nöyränä joukon keskellä, Sarajin toimiessa hänen puolustajanaan.

”Noh, on kuitenkin huojentavaa kuulla ettemme saaneet pysyviä henkilövahinkoja hyökkäyksen takia. Sinut oli ehditty jo listata kuolleiden/kadonneiden listalle.”

Creedyn häpeäinen ilme muuttui yhtäkkiä toiveikkaaksi. ”Hetkonen, tarkoitatko sinä että… Killjoy on elossa?” Tawa heläytti vienon hymyn matoranille ja nyökkäsi Sarajia kohti. ”Ehkä ystäväsi voi valaista sinua.”

Creedy kumarsi syvään ja kiitti. Juostessaan Sarajin perään portaikkoon, hän huikkasi palaavansa pian korjaamaan omia jälkiään, vaikka korjaustiimi ei pitänytkään sitä tarpeellisena. ”Haavereita sattuu.”

Killjoyn huone

Puoliksi panssaroitu hahmo kohensi asentoaan sairasvuoteella. Killjoy oli menettänyt tajuntansa pian sen jälkeen kun hänen kypäränsä oli alkanut hälyttää. Nyt hän oli taas tajuissaan, sadatellen sitä miten heikoksi hän oli päätynyt. Pelkkä ajatusten hätääntyminen sai silmät mustenemaan. Huoneen oveen koputettiin. Killjoy teki kuten aiemminkin, eli sulki silmänsä ja esitti nukkuvaa.

Yleensä tässä tilanteessa oven takana ollut vain koputteli aikansa ja lopulta luovutti tajutessaan ettei kukaan vastaa. Tällä kertaa tulijalla oli avain ja valo tulvi pimennettyyn huoneeseen ensi kertaa päiväkausiin. Killjoy joutui peittämään silmänsä valon sokaisevan voiman edessä ja hän todisti kuinka kaksi kaksi hahmoa asteli sisään. Ensimmäisenä hän näki Sarajin hahmon joka käveli sängyn päädylle ja pysähtyi siihen. Toisen hahmon hän tunnisti Rukiksi, mutta tämä jäi seisomaan ovensuulle ilmeisesti avaimen kanssa. Killjoyn silmät alkoivat tottumaan valoon ja hän ottikin käden pois silmiensä edestä. Silmät sirrillään hän tuijotti huoneeseen ilmestynyttä porukkaa.

”Mnhang?”

Saraji virnuili Killjoyn ilmeelle ja Ruki oli peittänyt suunsa aivan kuin peittääkseen senhetkisen reaktionsa. ”Meillä on sinulle pieni vieras.” Ennen kuin Killjoy ehti sanoa mitään, hänen suunsa loksahti auki, hän ei ollut uskoa ääntä joka Sarajin selän takaa kuului.

”TAWA PUHUI TOTTA, SINÄ ELÄT!” Creedy väänsi itsensä Sarajin selästä tämän olkapäälle ja hyppäsi siitä Killjoyn jalkopäätyyn silmät loistaen. Killjoy ei osannut sanoa mitään. Hän tuijotti edessä seisovaa matorania, kaikkien muiden odottaessa Killjoyn reaktiota.

”Sinä… sinä… olisit voinut soittaa…”

Hiljaisuus vallitsi hetken, kunnes Creedy purskahti itkuun ja hyppäsi halaamaan täydellisen pöllämystynyttä Killjoyta. ”Minä luulin että sinä kuolit sinneeeee, kun pakenin alakertaan näin sinut maassa ja *niisk* kun paikka räjähti luulin että sinä menit mukanaaaaaah” Creedyn itkunpurkauksen aikana myös Ruki oli ryhtynyt kyynelehtimään ja mutisi jotain iloisesta jälleennäkemisestä. Tänä aikana Killjoy ei ollut liikahtanutkaan ja Creedyn lopulta irtaantuessa Killjoy koetti miettiä sanansa tarkkaan.

”He kertoivat… että koko talo meni… aivan kaikki ja kaikki sen sisällä.” Creedy nyyhkytti edelleen, joten Saraji päätti selittää: ”Se osa talosta josta Klaani tiesi. Tawalle tuli pienenä yllätyksenä se että olit kaivanut sinne tunneleita.”

Killjoy virnisti niin paljon kuin tikatuilla suunpielillään uskalsi: ”Hmh, tieto taisi jäädä pyörimään Visokilleeargh!” Killjoy piteli päätään aiheuttaen kaikkien huoneessa olleiden ryntäämään tämän ympärille. Killjoy koetti toppuutella näitä selittämällä vain olevansa hieman heikossa jamassa. Hän ei kuitenkaan itsekään ymmärtänyt äkillistä vihlaisuaan. Aivan kuin… hänen ajatuksiinsa olisi sattunut.

Saraji jatkoi tarinaa siitä miten Creedy oli löytänyt Zillan ja myöhemmin juossut suoraan eteisaulaan miltei murskaten Rukin. Killjoy ei voinut olla hymyilemättä tilanteelle ja muistuttikin Rukia, että työssään pitää olla varovainen. Creedy oli tällä valin saanut ajatuksensa kokoon ja kyseli nyt Killjoylta missä tämä aikoisi asua.

”Luultavasti täällä. Miettien Klaanin tilanteen ei välttämättä ole järkeä alkaa jälleenrakentamaan niin kauas. Pitänee tervehdyttyäni kaivaa sieltä kaikki pelastettava tänne.”

”Minä voin hoitaa, olen maannut täällä työttömänä jo ties kuinka pitkään. Homma se on pienikin homma.” Killjoy epäröi hetken, mutta nyökkäsi sitten Vahkille. Ruki päätyi avaamaan suunsa ensimmäisen kerran koko keskustelun aikana. ”Tuota… oletko katsonut korttiasi?” Killjoy hätkähti. Se kortti, hän oli jättänyt sen yöpöydälle edes kurkistamatta siihen. Nyt hän otti sen käteensä ja katsoi mitä se sisälsi.

Kortti oli itse piirretty, sen huomasi jo kaukaa, sillä verrattaen lapsellisesti piirretyt pikku-visorakit näyttivät siltä kuin Killjoyn alakerran ADHD-matoran olisi piirtänyt ne. Visorakit pitivät leuoissaan ilmapalloja, jotka muodostivat sanat: Pranae Pian. Killjoy pidätteli tirskahdustaan piirroksille ja kirjoitusvirheelle ja käänsi kortin kääntöpuolelle. ”Bio-Klaanon hoito –ja palveluhenkilökunta toivottaa pikaista paranemista ja kiittää avusta jonka olet meille antanut.”

Killjoy tajusi tämän olevan Rukin tapa kiittää heidän viikkoja sitten tapahtuneesta juttutuokiosta. Killjoy nyökkäsi Rukille, joka nyökkäsi takaisin ja ilmoitti sitten jättävänsä huoneessa olevat ”ystävien kesken.”

Ovi sulkeutui ja kolmikko oli nyt keskenään huoneessa. Killjoy katsoi Visorakeja kortissa ja muisti silloin ettei kaikki ollutkaan niin hyvin kuin hän hetkellisesti oli kuvitellut. ”Onko Visokista muuten kuulunut, onko hänet löydetty?” Saraji pudisti päätään murheellisena. ”En ole kuullut mitään aiheeseen liittyen… mikä sinua oikein vaivaa?”

Kipu oli iskenyt jälleen ja Killjoy piteli nyt päätään.

Ole kiltti, kahden, ole kiltti.

”…menkää!”

Saraji ja Creedy vilkaisivat toisiaan, mutta Killjoy toisti sanomansa uudelleen, nyt kovemmalla äänellä. ”Menkää!, kutsun teidät takaisin… Minä pyydän, MENKÄÄ!” Killjoy ei tajunnut karjahtaneensa viimeistä sanaa niin kovaa, mutta kaksikon ilme kertoi muuta.

”Tämä on käsky Saraji…”

Epäilys jaloissaan Saraji vähitellen veti Creedyn pois huoneesta, jääden kuitenkin ovelle. Killjoyn jäädessä tuijottamaan Saraji käänsi päänsä lattiaan ja hitaasti sulki oven.
Killjoy yskäisi ja veri purskahti hänen rinnuksilleen. Hänen mielensä… jotain oli pielessä… mitä oikein tapahtui… mikä ääni häntä aneli?

Anteeksi Killjoy… en… en tiennyt että mielesi on näin heikkona.

Killjoy jähmettyi, hän ei uskonut häntä puhuttelevan äänen olemassaoloa.

Minä en halunnut vahingoittaa sinua, olen pahoillani, mutta minun on pakko käyttää tilaisuus hyväkseni, tämä on ainutlaatuinen hetki.

”Visokki?”

Retro

Mr.Killjoy

Kommentoi
Spoileri ValitseNäytä
Spoileri ValitseNäytä
Spoileri ValitseNäytä
Retro

Mr.Killjoy

Kommentoi

Killjoyn mökin rauniot

Vartioon jätetty Nazorak naukkaili zane-juomaansa ja pyyhki leukojaan päätettyään tähän asti pisimmän kulauksensa. 3543 hölskytteli pulloa ja laski hieman kapeita aurinkolasejaan nähdäkseen sen sisällön. ”Hoi, tämäkin pullo tyhjeni!”

Raunioiden takaa hyppäsi tällöin toinen tuntosarveton ja hämmentävän kiiltäväkuorinen Nazorak, joka kantoi pitkää heihästä. ”Hiivatin imbesilli! Enkö minä sanonut sinulle ettet saa juoda kaikkea yksin, minä maksoin tuon pullon.”

”Älähän uhittele siinä 4443, olemme olleet vartiossa jo kohta kolme päivää eikä täällä ole tapahtunut mitään. Pitäähän minunkin saada jotain virikkeitä.” 3543 hikkasi päälle ja nousi hitaasti seisomaan.

4443 asteli nyt eteenpäin keihäs tanassa osta punaisena. ”Taistelemmeko sitten uudestaan, jos kerran virikkeitä halajat?”

3543 nappasi maahan isketyn valtaisan pitkän lihakirveen maasta ja nosti sen olalleen. ”Antaa tulla vain, häviäjä ostaa seuraavan pullon!” Tämän sanottuaan 3543 hyppäsi yhdellä kevyellä loikalla pienen romusta kasautuneen kukkulan päälle ja loi katseensa tulevaan vastustajaansa.

”Vai otat taas ylämaaston, eikö viime kerta opettanut ettei se auta keihästäni vast-” 4443:n puhe keskeytyi siihen paikkaan ja tämän hyönteisensilmänsä laajenivat kauhusta. 3543 alkoi tivaamaan oliko tämä jokin temppu, sillä 4443 tuijotti suoraan sinne missä 3543 parhaillaan seisoi. Lopulta tämäkin kuitenkin tajusi kääntyä ympäri ja salamannopeasti hyppäsi toverinsa viereen, sillä maa kukkulan takana oli yllättäen alkanut kohota. Kivenlohkareet lohkesivat irti, kun valtava metallinen pää nousi kohonneen maan keskeltä.

Nazorakit puristivat aseitaan tiukemmin kuin olisi kenties pitänyt ja 4443 onnistui vangingossa katkaisemaan oman keihäänsä. Nyt he molemmat katuivat ottaneensa mukaan vain lähitaisteluaseita.

Metallinen jättiläinen oli saanut valtavat kouransa maan pinnalle ja veti itseään nyt ylös. Sen ruumis muistutti ylikasvanutta Laava-apinaa, jollaisia kaksikko kammosi jo aivan tarpeeksi. He löysivät itsensä perääntymästä vasten seinää. Jättiläinen oli vääntänyt itsensä jo seisoma-asentoon ja sen silmiin syttyi pienet punaiset valot. Metallihirmu lähti täyteen juoksuun kohti kaksikkoa ja näiden kahden huutaessa kurkku suorana, ainakin kymmenmetrinen jättiläinen vain juoksi näiden yli, huomaamatta kumpaakaan.

”Mä en enää koskaan juo…”

Bio-Klaanin metsikkö

Puut katkesivat metallisen hirmun repiessään itselleen tietä metsän läpi. Sen sisällä olevalla matoranilla oli vain yksi tavoite: Päästä Klaaniin ja löytää ystävänsä, oli tämä sitten elävä tai vain eloton ruumis.