Höyrytoiminen ilma-alus lensi rauhallisesti Hopeisen meren yössä. Maata ei ollut juuri näkyvissä. Guardian ja Keetongu olivat päättäneet kiertää Xian pohjoiskautta, sillä kumpikaan ei halunnut altistaa operaatota Xialaisten arvaamattomalle tykkitulelle. Keetongu napsutteli kojelaudan koordinaattilaskinta.
”Laskelmieni mukaan pääsemme saavutamme Maailman Itämuurin ylihuomen aamulla”, Keetongu sanoi katsoen koelautaa, ”Hyvällä tuurilla ja selkeällä säällä löydämme Koilisväylän saman päivän iltapäivällä. Meri Xian ja Odinan välissä ei ole kaikista rauhallisinta aluetta, joten olisi enemmän kuin hyvä päästä Hopeisen Meren kapeimmasta kohdasta nopeasti.”
”Entä muonavarat? Et varmaankaan varannut ruokaa parille lisämatkustajalle?” Guartsu kysyi ja nousi katsomaan koordinaattorilaskimen näyttöä.
Onko sinulla nälkä? Et vain haluaisi tappaa jotakuta?
”Me emme tapa ketään”, Guartsu sanoi Manulle. ”Ja sinä olet kaasua. Et sinä tarvitse ruokaa.”
En tarkoittanutkaan ruokaa, Guartsu hyvä.
”Meidän on tosiaan pienennettävä päiväannoksia”, Keetongu vastasi välittämättä Manfredin telepaattisesta viestinnästä, ”Emmekä saa lisää ruokaa ennen kun pääsimme läpi Koilisväylästä. Nämä Xian lähisaaret ovat kuulemani mukaan aika pitkälti miinoitettuja. Guartsulla lienee sodanaikaista kokemusta Xialaisten miinoista?”
”Joo, onhan minulla”, Guartsu vastasi ja virnisti purkille.
”Karttojen mukaan väylän takana on muutama rauhallisempi saari. Siellä meidän pitää hankkia lisää muonavaroja ja varmaankin tappaa jotain, ellemme halua selvitä kasviravinnolla. Jos Nynrahin tilanne on pahempi, meidän on parasta olla paremmissa ruumiin voimissa. Milloin söitte viimeksi?”
”Muistan juoneeni teetä. Muuten, taisit mainita viestintälaitteistosta. Onko mahdollista viestittää Klaaniin tilanteestamme?”
”Jep, minulla on suora yhteys Laivaston tukikohtaan, ja se on toiminut hyvin ainakin tänne asti”, Keetongu vastasi ja otti luurin kojelaudan lokerosta suuren luurin. Hän paineli laivaston koodin lähettimeen ja nosti luurin korvalleen.
”Terve, Tehmut. Joo, ihan hyvin on sujunut. Tuota, joo, soitin, koska tarvitsisin palveluksen. Lähetä joku pojista viemään viesti Tawalle. Kyllä, suoraan Tawalle. Ei hän teitä syö. Nappasimme Guardianin ja Manun Zakazilta. Jep, Admin-Guardianin juuri. He ovat kunnossa. Ai niin. Yritä hankkia jostain lisää Cordak-panoksia. Niitä kuluu paljon.”
[spoil]Keetongu esittää: The Narrow Escape.[/spoil]
Saari lähellä Zakazin rannikkoa
Visorakeja oli joka puolella. Ne olivat piirittäneet Keetongun alueen laidalle. Ne olivat vielä joidenkin kymmenien metrien päässä, mutta ne lähestyivät uhkaavasti. Niiden pihtileuat naksuivat ja ne sihisivät sylkien vihreää limaa.
Visorakit muuttuivat Nazorakeiksi. Makuta Nui makasi Keetongun vieressä tajuttomana, Matoro ontui vasenta jalkaansa ja Mahriking yritti pitää torakat kaukana selustassa. Summerganon torjui lähimpiä Nazorakeja väsyneesti keskeltä katkenneella miekallaan. He olivat yksin.
Kanava vaihtui.
Keetongu heräsi puoliuneen. Hän huomasi jonkun pimeän tunkeutuvat mieleensä, mutta ei unenpöpperössä voinut vastustaa sitä. Vieras mieli ei ollut kuitenkaan hyökkäävä. Keetongu oli tuntenut sen ennenkin.
Klaanitoveri lähellä Zakazia
Vankina Zakazilla G:n kanssa
Aiotaan tappaa
Länsirannikon lähellä, autiomaassa, Nektann-aseman lähellä
Vuoriston eteläharjanteilla
Aiotaan tappaa
Manu?
Zakaz
Guardian oli köysissä. Palkkionmetsästäjien johtaja oli ottanut hänen kiväärinsä ja skakdit olivat taluttaneet Sätkyn parin metrin etäisyydelle Klaanin administa. Makuta Nuille annettiin vähän väliä kovia iskuja keskittymisen herpaannuttamiseksi. Ainoa asia, joka kiinnitti Guartsun huomion, oli kuitenkin Sätkyn silmät. Niiden hullulla kiillolla olisi voinut valaista vaikka koko Onu-Metrun arkiston.
Yhtäkkiä Guartsun ympärykset olivat tyhjinä Nektannin palkkionmetsästäjistä.
Sitten Sätky päästettiin irti.
Saari lähellä Zakazin rannikkoa
Herätettyään Matoranit Keetongu syöksyi aluksestaan ulos ja repinyt pois Kirikori II:n piilottavat kasvinosat. Matoranit sytyttivät tulen parhailla tervahaloilla tulipesään ja saivat sen pellin hehkumaan oranssina. Pian Kirikori II kohosikin ilmaan suuremmalla nopeudella kuin koskaan aikaisemmin. Molemmat Matoranit lämmittivät uunia, ja Keetongu kävi alusta ohjatessaan läpi Cordak-konekiväärit ja muut tärkeät järjestelmät. Zakazille oli kuitenkin ainakin viidentoista minuutin matka suurimmillakin nopeuksilla. Manun ja G:n pitäisi nyt vain kestää.
Zakaz
Sätky ponkaisi irti köysistään ja syöksyi kita auki ja kieli pitkällä kohti Guartsua. Hullu Skakdi ponkaisi kohti Klaanin adminin naama, joka sai köysistä huolimatta kaadettua itsensä lihaveitsiä vastaavien hampaiden edestä.
Sätky-showhun uppoutuneet Skakdit olivat unohtaneet maassa makaavan Makutan, joka yritti tukkia pahimpia kaasuvuotojaan pienillä kivillä. Manu kuitenkin huomasi G:n huonon tilanteen ja yritti auttaa häntä parhaansa mukaan niillä Makuta-voimilla, mihin raatokeholla pystyi. Sätky ei ilmeisimmin ollut Rahi, mutta Rahien määritelmä oli aina ollut häilyvä, joten Makuta keskittyi Rahienhallintavoimiinsa ja Sätkyn silmien loisteeseen.
Sätky pysähtyi. Se nousi poikkeuksellisen lyhyiden takaraajojensa varaan ja nuuhki ilmaa. Hullun kiilto sameni, sen silmät muuttuivat hyvin epäskakdimaisen harmaaksi. Se uikutti hieman, laskeutui takajaloilleen ja juoksi pois.
Palkkionmetsästäjät olivat sanattomia ja hyvin, hyvin pettyneitä. Johtaja oli raivoissaan. Hän astui maassa makaavan Guardianin luo ja nosti tämän kovakouraisesti pystyyn. Hän vetäisi esiin zamormutkansa ja oli jo ampua Klaanin adminin siihen paikkaan, mutta muisti sitten skakdimaisen kieroutuneen kunniantuntonsa tappaa vihollisensa tyylikkäästi. Hän painoi aseensa Guartsun ohimolle ja sähisi hänelle naama todella punaisena.
Sinä olen skarrarrarin ovela pirulainen. Olisimme voineet ampua sinut sinne skarrarin kalliolle. Mutta ei, poikien piti saada hupia. Ja nyt Sätky on poissa. Parasta kuunnella skarrarrarrin tarkkaan, Vartija. Minulla on parisenkymmentä miestä, aseesi ja Nektann-torni. Sinulla on mukana vuotava Makutan raato. Meillä on vielä rutkasti aikaa saada sinut kiroamaan se päivä jona synnyit.
Guardian nosti katseensa ja katsoi johtajan hartian yli länteen zoomaten kiikarisilmällään. Aika kliseisesti sanottu, Dorkamimus. Ja sitä paitsi… Linnut ovat jo ilmassa.
Johtaja sysäsi köytetyn Guartsun maahan ja katsoi taivaalle. Jokin musta lähestyi keski-ilmassa suurella nopeudella. Se ei ollut ainakaan pilvi ja tuskin suuri lintukaan, sillä niitä ei juuri Zakazilla nähty. Johtaja kaivoi aavikkokiikarinsa varustevyöstään ja kiikaroi lähestyvää kohdetta. Hän sylki monet skarrarrit kun tunnisti sen Klaanin alukseksi.
Pojat, meille saattaa tulla ongelmia. Nyt ne skarrarin Nektannit lämpimiksi. Vangit teloitetaan välittömästi. Sitokaa skarrarin Vartijanpenikka raajoista lähimpään Nekkuun ja räjäyttäkää kappaleiksi kun alus tulee näköetäisyydelle.
Guartsu kannettiin yhteen Nektann-ilmatorjuntatorniin. Hänet raahattiin tykin leveän piipun alapuolella olevalle huoltotasanteelle ja sidottiin piipun eteen sen ympärillä sojottavista piikeistä. Asento ei jättänyt Guardianille juuri liikkumavaraa.
Kirikori II, väli-ilma, kahden kilometrin päässä Nektann-torneista
Keetongu ohjasi Kirikori II:n huippunopeudella autiomaan halki. Edessä näkyi kaksi valtavaa tykkitornia. Keltainen rahi kaivoi esiin yksilinssisen kaukoputkensa ja katsoi niitä lähempää. Hän näki sinisen hahmon toisen tykin piipun edessä ja zoomaus paljasti sen Guatsuksi. Ilmeisin vaihtoehto olisi tuhota tykin järjestelmät, mutta silloin Kirikori II olisi vapaana maalina toiselle tykille. Lisäksi räjähtävät tykin ruutivarastot olisivat luultavasti kohtalokkaat Klaanin adminille.
Tykin juurella näkyi joitakin Skakdeja, jotka latasivat aseitaan ja tähyilivät aavikkokiikareilla taivaalle. Maassa makasi myös epämääräinen hahmo, jonka Keetongu päätteli Manuksi. Manuhan oli menettänyt fyysisen asunsa sinä kohtalokkaana yönä. Matkaa torneille oli nyt vajaa kilometri.
Skakdit alkoivat ampua alusta zamor- ja plasma-aseillaan. Ne eivät kuitenkaan tehneet merkittävää vahinkoa, sillä suurin osa ammuksista osui aluksen etupanssareihin ja Keetongun yllättävä sivuluisu väisti loput ammuksista. Päästyään sopivalle etäisyydelle Tongu laski sormensa Cordak-konekiväärien liipaisimille ja alkoi syöstä räjähtäviä panoksia kohti palkkionmetsästäjiä.
Skakdikonnat joutuivat kaaoksen valtaan maaston ja tovereidensa räjähdellessä ympärillään. Osa piiloutui kallioiden väliin, mutta suurin osa jätti ampumisen sikseen ja pakeni tykkitornien suojaan. Manu jätettiin vaille vartioita. Hän tukki yhä kolojaan, jottei vuotaisi kuiviin.
Ternok, laskeudu köysitikkailla ja poimi Makuta Nui alukseen. Hän on tuo ruskea epämääräinen hahmo tuon kallion välissä, Keetongu sanoi puheputkeen, joka yhdisti ohjaamon ja pannuhuoneen. Hän hidasti Kirikori II:n vauhtia ja vähensi korkeutta Manun yläpuolella. Ternok vapautti ruuman köysitikkaat rullastaan, avasi alaluukun ja laskeutui Manun luo Zakazin pinnalle. Manu hyppäsi tikkaille ja kiipesi Matoranin kanssa alukseen.
Manu astui aluksen ruumaan. Hän oli iloinen siitä, että hänen telepaattinen viestinsä oli mennyt perille, mutta hän vuoti yhä pahasti ja Guartsu oli pahoissa ongelmissa. Hän kompuroi ohjaamoon Keetongu vierelle.
Päivää. Tuota, Guartsu on tuossa tykissä. Ne taitavat aikoa räjäyttää hänet. Pitäisi varmaan pelastaa hänet. Ja sitten, minä vuodan.
Helpommin sanottu kuin tehty, Keetongu vastasi. Jos aiomme pelastaa adminimme, jonkun meistä pitää laskeutua tuon tykin luo. Silloin olisimme helppo kohde.
Tykkiin sidotulla Guartsulla oli kuitenkin suunnitelma. Kun palkkionmetsästäjät oivat poistuneet, hän leikkasi heikolla silmäplasmasäteillä jalkojen ja käsien köydet poikki ja hyppäsi huoltotasanteelle. Hän halusi kuitenkin saada Vartija-kiväärinsä takaisin ennen pakenemista, sillä sen takia hän oli koko matkalle lähtenyt.
Palkkionmetsästäjät saivat tykin latauksen suoritettua. Johtaja painoi voitonriemuisena punaista laukaisupainiketta. Nektannin palkkio kyllä hyvittäisi kaiken vaivan ja menetetyt miehet, kunhan vain Vartijan saisi hengiltä.
ZAP. Ampumapesäke pimeni.
Öhh, pomo. Sulake taisi palaa.
Sulake? Mitä skarrarrin tunareita te oikein olette?
Näillä ei ole ammuttu kolmeenkymmeneen vuoteen, ja aavikkotuulet ja eroosio ovat huomattavan kuluttava voima.
NYT TURPA KIINNI! Jos se skararrrarararrrin Vartija ei suostu kuolemaan hienosti, minä hoitelen sen omin käsin! Hän vetäisi tupesta suuren sahalaitaisen puukon ja kapusi tikkaita pitkin huoltotasanteelle.
Johtaja ei kuitenkaan löytänyt tykkiin sidottua vankiaan. Sen sijaan hänen kimppuunsa hyppäsi kahden jäähdystyputken välistä aseeton, mutta hyvin määrätietoinen sininen Skakdi. Ennen kuin Johtaja ehti skarrarria sanoa, hänet lyötiin napakalla vasurilla kanveesiin. Guartsu nappasi kiväärinsä sekä yhden täyden plasmalippaan johtajan vyöltä.
Tornin juurella olevat Skakdit huomasivat tapahtumat ja alkoivat ampua Guartsua, joka hyppäsi huoltokäytävän seinämän taakse ja vastasi tulitukseen vanhalla kiväärillään. Huomattuaan tapahtumat ilmasta käsin Keetongu kaarsi Kirikori II:n tornia kohti ja hajotti ampuvan Skakdijoukon Cordak-tulituksella.
Manu, saatko Guartsuun telepaattisen yhteyden? Käske häntä juoksemaan avoimempaan maastoon, jossa voimme napata hänet köysitikkailla. Saan kyllä pidettyä viholliset loitolla, Keetongu sanoi Manfredille. Adminin vapautuminen helpotti selvästi tilannetta, mutta häntä olisi mahdotonta poimia tykin vierestä.
Manu nyökkäsi ja keskittyi telepatiavoimiinsa. Kirikori II kaarsi kauemmaksi mutta palasi pian tornin luo. Hän käski Ternokia laskemaan tikkaat uudelleen ja hidasti vauhtia. Kun Guartsu syöksyi juoksuun tykin juurelta, Keetongu ohjasi aluksen hänen yläpuolelleen. Sininen Skakdi tarrautui omituisessa asennossa köysitikkaisiin. Ternok rullasi niitä ylöspäin samalla kun Guartsu kipusi kohti aluksen alaluukkua. Jotkut palkkionmetsästäjät yrittivät vielä ampua karannutta saalistaan, mutta aluksen vauhti oli liian kova. Guartsu astui alukseen huohottaen ja loi viimeisen silmäyksensä Nektannin kätyreihin aluksen takaikkunasta. Täytyisi olla varovaisempi jatkossa.
Oli sen päivän ilta, jona Keetongu oli käynyt Pohjoismantereen kaupungissa korjaamassa konettaan. Kirikori II:n ohjaus toimi nyt täydellisesti. Aurinko oli laskemassa länteen Pohjoismantereen vuorien taakse ja sen valo kultasi tyynenä kimaltelevan Hopeisen meren. Sää oli täydellinen. Keetongu rentoutui ajoistuimellaan ja katseli kaunista maisemaa. Klaanissa ei ollut tapahtunut mitään erityisempää viime päivinä. Kaiken lisäksi Laivaston matoranit olivat saaneet ostettua jokusen taktisen Kanoka-kiekon Klaanin ympärillä hääriviltä asekauppiailta ja lieroilta. Kiskurihintaisia ne olivat olleet, mutta mahdollisen piiritystilanteen varalle oli pakko ostaa aseita.
Ongelma höyrytoimissa ilma-aluksissa oli se, ettei niitä voinut jättää lentämään itsekseen. Auringon viime säteiden valaistessa merta Keetongu etsi Pohjoismantereen ja Zakazin välin saaristosta suojaisan pienen metsikkösaaren yksilinssellä kiikarillaan ja laski Kirikori II:n sen rantahiekalle. Keetongun naamioidessa alusta kasvullisuudella Ternok ja Ontor sytyttivät nuotion rantahiekalle. Keetongu paistoi illalliseksi pannullisen pekonia ja Husin munat mieheen.
Kolmikon syötyä he menivät aluksen pieneen ruumatilaan, levittivät punkkansa ja kävivät nukkumaan. Nynrahille olisi ainakin neljän päivän matka. Keetongu mietti ennen nukahtamistaa matkan seuraavia vaiheita. Heidän pitäisi päästä Xian toiselle puolelle Xian Käytävään. Siellä universumin taivaisiin kohoava Itämuuri yhtäkkiä loppui ja aukaisi tien maailman itäiseen takapajulaan: Odinalle ja vihdoin Nynrahille. Toivottavasti Klaani vain kestäisi hänen matkansa ajan.
Oli Keetongun toisen matkapäivän aamu. Keetongu oli seurannut Laivaston Matoranien juhlintaa radion kautta ohjauksen lomassa eilisen illan. Nyt oli kuitenkin aika palata arkeen, sillä Nynrah oli vielä kaukana.
Matka oli sujunut rauhallisesti. Ainoat huomattavat elonmerkit olivat olleet muutama Kahu-lintu ja alapuolella uinut Viiltovalasparvi. Kirikori II:n peräsin oli kuitenkin vaurioitunut pahoin Nazorakein tulituksessa ja se haittasi aluksen ohjaamista varsinkin jyrkissä käännöksissä. Keetongu suunnitteli laskeutumista seuraavan Matoran-kaupungin kohdalla. Onneksi Pohjoismanner oli suhteellisen sivistynyt paikka.
Hansikaslokerosta löytyneen kartan mukaan seuraava suurehko kaupunki oli parinkymmenen kilometrin päällä mantereen pohjoisrannikolle virtaavan joen suistolla. Keetongu kaivoi esiin yksilinssisen kiikarinsa. Kaupunki näkyi hyvin ylhäältä käsin. Se oli jonkin verran suurempi kuin Klaania ympäröivä Matoran-kylä ja vaikutti suunnilleen yhtä teollistuneelta.
Keetongu laski aluksensa kaupungin laidalla sijaitsevaan ilma-alusten hangaariin. Hän antoi korjaaja-Matoranille muutaman mutterin ja käski tämän korjaamaan aluksen peräsimen Ternokin ja Ontorin kanssa. Siinä kestäisi aikansa, joten Keetongu päätti kierrellä kaupungilla ennen lähtöä. Hän hyppäsi jonkinlaisen kiskobussin kyytiin (se toimi pahalta haisevalla ja hyvin äänekkäällä moottorilla) ja suuntasi keskustaan.
Kulkupeli pysähtyi kymmenen minuutin kuluttua kaupungin keskusaukion liepeille. Siellä oli suihkulähde, joka esitti kolmea Toaa jonkilaisen katoksen alla. Jalustassa oli kuparilaatta, johon oli painettu Matoran-aakkosin:
GENDOPOLIKSEN SUURET TOA-SANKARIT TOA ARESTON TOA KONDUK TOA XOPPOS Lähtivät puolustamaan oikeutta Metru Nuille
Vesi suihkusi murheellisesti rapistuneiden kivitoien käsistä.
Keskusaukion ympärillä oli normaaleja kaupunkiasioita. Nuhruinen baari, Rahiliike, majatalo, tekniikkapuoti (Sisällissodan aikaiset Ehlek Kombi-mikroaltouunit puoleen hintaan!) ja sekatavarakauppa, joka näytti jatkuvan pitkälle maan alle.
Keetongu astui sekatavarakauppaan. Hän ei ollut nähnyt semmoista tavaranpaljoutta edes Klaanin syysmarkkinoilla. Mahin kallosta tehty lyömasoitin, Kanohi Mahikilla toimiva televisio ja valtava teleskooppikäsi olivat vain muutamia tavaroita, jotka kiinnittivät Keetongun huomion. Tiskin takana istui Akakua kantava Po-Matoran, jonka vasemman silmän päälle oli pistetty neliluuppinen kiikari. Seitsemänsilmäisen Matoranin vaikutelma oli kerrassaan psykoottinen. Matoran tutki jotain suurta varpaankynneltä näyttävää eikä huomannut Keetongua.
”Öhh. Huomenta?” Keetongu kysyi.
Parinkymmenen sekunnin kuluttua Matoran irrotti katseensa esineestään ja vilkaisia Tongua.
”Huomenta huomenta! Mitä saisi olla? Ostatko halpoja postikortteja!”
”Ehh, kunhan katselen. Mutta tuota… Onko sinulla yhtään Nimdaa myytävänä?”
Matoran mietti hetken. Sitten hän johdatti Keetongun alakertaan ja siellä olevaan syvennykseen, jonka edessä oli helmiverho. Syvennyksessä oli korkeita hyllyjä täynnä erilaisia tavaroita, joista Keetongu tunnisti muutaman soittimiksi. Myyjä kiipesi korkeille tikapuille ja otti eräältä hyllyltä kumman vekottimen. Se oli koottu ontoksi kaiverretusta Kikanalon sarvesta, kahdesta nahkapussista ja suuttimesta.
”Tämä”, myyjä sanoi nostaen laitteen päänsä korkeudelle, ”on Nimba. Eteläisten Matoran-heimojen soitin, jota käytetään paimenessa tuhkakarhujen karkoittamiseen. Kahdeksantoista mutteria, kymmenen paketoituna.”
Keetongun ilme oli sanoinkuvaamaton.
Puolen tunnin päästä hän oli jo koneessaan matkalla kohti Nynrahia. Myyjämatoran tutki varpaankynnen riimukirjoituksia.
Kirikori II kiisi rannikkoa pitkin lähellä merenpintaa. Ämköö-vuori piirtyi taivaaseen oikealla. Keetongu istui ohjaimissa ja katseli kaunista maisemaa. Aurinko nousi vuoren takaa kullaten sen korkean huipun.
Kasvavassa valossa Keetongu näki suurehkon kappaleen merellä lähellä rannikkoa. Se oli laiva, joka oli jättämässä laituria. Keetongu veti kojelaudan lokerosta suuret kiikarit ja katseli laivaa. Se oli Nazorakein sotapaatti.
Ne olivat jo rannikolla. Oliko se jo alkanut? Olivatko pohjoisen kylät kaatuneet ja marssivatko Nazorakit kohti Klaanin muureja?
Pitkään asiaa miettimättä Keetongu otti yhteyden Telakalle.
”Kuuleeko Tehmut? Tässä Kirikori II, Keetongu. Torakanpentujen rautapaatti edessäpäin, Ämkoo-vuoren länsipuolella. Eivät odota minua. Hyökkään. Lähetä kolme keskisuurta ja niin monta pommia kuin on varaa antaa.”
”Ei ole järkevää hyökätä kimppuun suin päin! En halua tästä uutta kauhejen yötä!” Kuului vastaus radiosta.
”Ne eivät odota minua. Ja nämä torakat kuolevat helpommin. Me olemme laivasto ja tämä on sotaa.”
Keetongu käynnisti aluksen moottorit täyteen tehoonsa ja laskeutui aivan merenpinnan yläpuolelle. Hän lähestyi torakoiden Hürfundia tutkan alapuolelta. Keetongu ei ollut ennen taistellut sotalaivoja vastaan, mutta hän ei odottanut minkäänlaista ketteryyttä alukselta, joka makasi veden päällä.
Päästessään ampumaetäisyydelle Keetongu käynnisti aluksen keulan sivuilla olevat Cordak-tuliaseet. Räjähtävät ammukset puhkaisivat Hürfundin rautakuoren ja sytyttivät sen miehistöhytit palamaan, mutta alus pysyi pinnalla.
Aluksen komentaja Kapteeni 360 huomasin hyökkäyksen ja käski kaikki aseyksiköt pienemmän lentopelin kimppuun. Hän oli menettänyt jo yhden laivan ”kaktus-välikohtauksen” aikana, eikä hänellä ollut todellakaan varaa menettää toista.
Hüfundin tykit alkoivat laulaa ja Keetongu pakotettiin kauemmas. Hän sai väistettyä suurimman osan ammuksista, mutta kaksi latinkia osui viistosti aluksen keulapanssareihin, jotka kuitenkin kestivät.
Keetongu kaarsi Kirikori II:n saaren yläpuolelle, pois tykkien kantamalta. Kolme keskikokoista Klaanin laivaston ilma-alusta näkyi jo etelässä; ne tulivat täyttä vauhtia apuun. Keetongu otti niihin yhteyttä ja käski niitä lähestymään tutkan alapuolelta samalla kun Kirikori II, joka oli suurempia aluksia ketterämpi, ohjaisi tykkitulen muualle.
Suunnitelman mukaan Klaanin alusten tullessa Keetongu kävi uuteen hyökkäykseen. Hän sai ammuttua hajalle yhden Hürfundin kansitykeistä, mutta joutui heti pakenemaan tykkitulta. Ketterä alus sai osuman peräsimeen, mutta Keetongu sai ohjattua sen kauemmas.
Ansa toimi. Tehmut oli käskenyt miehiä pakkaamaan aluksiin muutaman niistä vähäisistä ohjuksista, joita Klaanilla oli. Nazorakein alus ei saanut väisettyä ajoissa ja ohjukset osuivat sen kylkiin ja ohjaamoon tappavan tarkasti. Alus upposi Klaanin saaren rannikon pohjamutiin eikä sitä nähty enää koskaan.
Sinä iltapäivänä Keskiuusi kievari oli täynnä juhlivia Laivaston Matoraneja.
Aamu sarasti. Keetongu varusteli valitsemaansa alusta, Kirikori II:sta Nynrahin pikamatkaa varten. Alus ei ollut kovin suuri, kolmenkymmentä metriä keulasta peräsimeen, mutta siinä oli voimakkaat potkurimoottorit sivuilla ja päällä. Alus oli tehty suurimmaksi osaksi Ämkoo-vuoren rinteillä kasvavista suurista kuusista, mutta asevarustelun takia siihen oli asennettu rautaiset keula- ja peräpanssarit ja kolme Cordak-sarjatuliasetta, joiden pidennetyt piiput pilkistivät puukuoren aukoista.
Keetongu oli valinnut mukaansa kaksi Onu-Matorania: Ontorin, joka kantoi tuhkanharmaata Pakaria ja Ternokin, jolla oli läpikuultavan violetti Kaukau. Höyryaluksilla ei voinut lähteä matkaan yksin; esimerkiksi jonkun täytyi täytellä uuneja silla aikaa kun kapteeni ohjasi.
Keetongu antoi lähtömerkin. Matoranit heiluttivat merkkilippuja. Telakan rautaovet aukaistiin ja Kirikori II liukui ulos raidetta pitkin.
Tongu käynnisti moottorit. Männät liikkuivat. Potkurin pyörivät. Alus nousi lentoon, ensin hitaasti, mutta kiihdytti sitten ja syöksyi taivaalle. Alus kaartoi meren rannalle ja lähti sitten kohti pohjoista rannikkoa pitkin.
Viime päivien aikana ajatus Nynrahista ja kuljetusten loppumisesta oli vaivannut Keetongun mieltä. Vaikka tapahtumat torakkarintamalla olivat olleet hiljaisia, laajempi sota oli ilmeisesti tulossa, ja Nynrahin möröiltä tilattu alus olisi tärkeä. Keetongu oli päättänyt ottaa kaksi rohkeaa Matorania mukaan ja lähteä pikamatkalle Nynrahille nopealla, pienehköllä höyryrahtilentoaluksella. Hän oli kutsunut laivaston johdon koolle kertoakseen suunnitelmistaan. Hän esitti, että Tehmut ottaisi väliaikaisjohdon matkan ajalta, mutta Keetongu yrittäisi olla viestintälaitteiden kanssa mahdollisimman paljon yhteydessä Klaaniin.
”Mutta ajat ovat vaaralliset, ja juuri nyt laivastolle on tarvetta. Matoranit tarvitsevat suuremman johtajan, joka nostaa työmoraalia ja hätätapauksissa vaikka taistelumoraalia”, Tehmut selitti. Hän oli Matoran kuten muutkin Keetongua lukuunottamatta laivastossa. Hän oli vielä huomattavan pieni Matoran, ja vaikkei hän ollutkaan syntynyt johtajaksi, hän osasi tehdä päätöksiä tiukissa paikoissa. Hän oli myös hyvä taktikko.
”Eikö Toa Hemiljou ollut aikoinaan Laivastossa? Hän olisi hyvä varajohtaja laivastolle! Suuri Toa ja Klaanin Sotien veteraani! Häntä rivimiehet seuraisivat!” selitti Wepon, toinen vastapalkatuista Ta-Matoraneista innoissaan. Hän oli liittynyt laivastoon kolmisen vuotta Hemiljou-välikohtauksen jälkeen.
”Hemiljou? Suuri Toa ja Klaanin sotien veteraani? Hän työskenteli rahtilaivastossa kolme viikkoa, koska oli pahasti veloissa Frakerakk-Skakdille. Sille, joka pitää peliluolaa eräällä Admininaukion sivukujalla.”, Tehmut sanoi.
”Minä muistan hänet! Hän pinosi kaikki kontit hutiloiden. Muistan, kun Frakerakk nosti hänet seinälle sen jälkeen, kun ”Suuri Toamme” oli käyttänyt palkkarahansa terästettyyn rommiin Keskiuudessa Kievarissa”, sanoi vanhempi rahtilastaaja Kormakh.
”Terästettyyn rommiin?” Tehmut kysyi.
”Joo, Keskiuuden erikoinen. Keskiviikkoisin puoleen hintaan. Hyvää, jos et ota liikaa.”
”Hemiljouta ei näkynyt sen jälkeen.”
”Minä pidän enemmän Vanhasta Kievarista. Sopivan välimatkan päässä Frakerakkin luolasta.”
”Frakerakkin pelit on peukaloituja.”
”Sinulla on vain huonoa tuuria.”
Keetongu nousi seisomaan. Matoranit vaikenivat.
”Selvä sitten. Lähden huomenna.”
Hassut pikku Matoranit. Kumpa ei olisikaan mitään sotaa.
Keetongu tarkasteli alempien päälikköjensä kanssa Laivastoon hakevien Matoranien lyhyttä riviä. Keetongu tunnisti erään Onu-Matoranin, joka oli joksus tehnyt hanttihommia pajan puolella, mutta muut olivat tuntemattomia. Siellä oli kahdeksan Onu-Matorania, kaksi Ta-Matorania ja hieman kauempana muista lattiaan tuijottava Ga-Matoran.
Keetongu aikoi ottaa kaikki hakiat laivastoon, tulivathan he kuitenkin vapaaehtoisesti. Sota oli tulossa ja kaikille löytyisi varmasti joku homma, olisi se sitten vaikka putkien puhdistamista.
Onu-Matoranit olivat helpoimpia työllistää. He olivat alusta alkaen kuin kotonaan ja osasivat höyrytekniikan alkeet.
Ta-Matoranit halusivat uunien puolelle hommiin. Vaikka se kuulostikin luontevalta, Keetongu oli salaa yllättynyt. Stereotypiat kun yleensä osottautuivat vääriksi. No, kuulemma tulen Matoranit kestivät kuumuttaa paremmin.
Ga-Matoran oli aika vaisu kertomaan vahvuuksiaan, mutta hän vaikutti älykkäältä henkilöltä. Keetongu pisti hänet hoitamaan laivaston paperitöitä ja kuljettamaan viestejä. Matoranin nimi oli Daiwen. Hän teki hommansa tunnollisesti eikä valittanut.
Kirjanpitäjän hankkiminen tuotti heti hedelmää. Keetongu sai käsiinsä asiakirjan, jonka mukaan Keetongu oli tilannut Nynrah-haamuilta erikoisvalmisteisen ilmalaivan rungon pari kuukautta sitten. Keltainen kyklooppi oli unohtanut koko asian viime aikojen hämminkien takia, mutta kun hän näki paperin, asia nousi takaisin hänen mieleensä. Uusi laiva olisi tärkeä sodassa Nazorakeja vastaan, ja Nynrah-haamujen olisi pitänyt saada se valmiiksi jo viikkoja sitten.