Operaatio Beeta osa 58: Nesteiden ja virtapiirien yhteensopivuus

Uppoava ilmalaiva, meri

Vesi näytti ensin pysyvän pohjassa ammottavan reiän tuntumassa, mutta juuri, kun tiimi oli huokaisemassa helpotuksessa, alkoi se levitä ja vedenpinta alkoi nousta suurella tahdilla.

Samalla sekunnilla sekä Killjoy, että tilassa olleet vahkit saivat sätkyn ja tarttuivat lähimpiin katossa oleviin putkiin ja jäivät roikkumaan niistä. Matoro, Summerganon ja Kapura olivat ainoat lattialla nyt seisovat ja ennen kuin ehtivät avata suutaan tästä merkillisestä käänteestä, ovi aukesi ja ohjaamoon syöksyi vahki, joka astui märälle lattialle ja pudotti samalla merkilliset kiekot, joita kantoi.

Vahki ei ehtinyt sanoa sanaakaan, kun vesi ylsi tätä jo polvitaipeisiin ja se alkoi kipinöimään.

”Ei, ei, tämä eighrzzzzz…”

Vahkin kipinäsuihku levisi jalkaa pitkin vartaloon ja oikosulku sai koko sen koneiston räiskähtämään kirkkaasti. Tämän jälkeen vahki rysähti lattialle eikä enää liikkunut, upoten samalla veteen.

Killjoy roikkui nyt katosta entistä tiukemmin ja avasi radioyhteytensä kaikkiin aluksen vahkeihin.

”Varoitus, alus uppoaa ja täytyy parhaillaan vedellä. Lentokykyiset yksiköt, tehkää kattoon reikiä ja auttakaa kaikki yksiköt ja varusteet turvaan, ennen kuin vesi peittää koko aluksen!”

Kapura ei selkeästikään ollut tilanteeseen tyytyväinen ja hänkin tarttui katon paneeleihin ja siirsi katseensa Killjoyyn.

”Sinunkaan pukusi ei varmaan pidä vedestä?”

”Sanotaan, että tämä on kastunut jo kerran. Järjestelmät jouduttiin sammuttamaan sen jälkeen neljäksi tunniksi, jotta vesi valuu pois. Jätän tällä kertaa väliin.”

Matoro ja Summerganon astuivat lähemmäksi reikää. ”Vesi ei ole meille ongelma, tapaammeko pinnalla?”
Killjoy nyökkäsi ja antoi Aizenille merkin. Tämä latasi kätensä pumpputoimintoisen räjähdepatterin ja amui kattoon valtavan reiän. Vesi ulottui Matoroa ja Sugaa jo vyötäisille.

”Tavataan saarella.”

Hahmot katosivat näkyvistä ja Killjoy siirsi huomionsa katon reikään: ”Vähempikin olisi riittänyt Aizen.” Aizen virnisti ja tarttui Sarajiin, käynnistäen samalla rakettimoottorinsa, samanlaiset, kuin Killjoylla.

Killjoy ja Kapura tekivät saman tempun ja Killjoykin liihotti matkustajansa kanssa reiän yläpuolelle.

”Odottakaa siinä, haemme teidät pian”, Killjoy huikkasi ja liihotti taivaalle. Siellä heitä ei odottanut paljoakaan parempaa, sillä Rhotukoita vilisi ympäriinsä ja Killjoy joutui tekemään täyden päivätyön väistelläkseen niitä. Killjoy ja Aizen ainoina lentokykyisinä ohittivat vedessä uivat Matoron ja Summerganonin ja kiidättivät lastilaisensa pienen muurimaisen kiviröykkiön luokse, jonne aluksen kolme jäljelläollutta lentokykyistä pioneeria olivat jokainen tuonut yhden vahkin mukanaan.

Killjoy ja Aizen lasteineen laskeutuivat, samalla heidän luokseen ja painautuivat selkä kiveä vasten, suojautuen jatkuvalta tulitukselta. Ganon ja Matoro nousivat maihin, Matoro tiukasti teleskooppisilmäänsä puristaen. Tämän maski oli nyt jo takaisin hänen päässään.

Killjoy käänsi katseensa kohti uppoavaa ilmalaivaa. Se oli jo miltei kokonaan uponnut, mitään ei ollut enää pelastettavissa. Killjoyn radiosta kuului vain rätinää ja sekalaisia avunhuutoja.

Killjoy iski raivoissaan nyrkillään kiveen. He olivat juuri menettäneen kymmenen sotilasta, useita työskentelijöitä ja kommunikaattoreita plus lääkitsijät.
Nelikon lisäksi heillä oli nyt Aizen ja Saraji, plus kolme lentokykyistä kevyesti aseistettua pioneeria, sotilas, lääkitsijä ja yksi aseistamaton työntekijä…
vastassa kymmenittäin otuksia, joista Killjoy ei ollut ennen tätä päivää kuullutkaan.

Matoro käänsi katseensa epätoivon partaalla roikkuvaan Killjoyyn:

”Taitaa olla suunnitelman paikka.”

Trooppinen saari: Marionetti VS Lumiukko

Pimeä

”Visokki?” Snowman oli hämillään. Hän oli luullut, että se Avdeksi kutsuttu oli näiden psyykkisten hyökkäysten takana. Ei suinkaan Visokki.
”Minä juuri” hämähäkin ääni vastasi näkymättömistä.
”Sinä… sinäkö minun päässäni olet?”
”En.”
”Vaan?”
”Avde on päässäsi. Minä… no, olen hänen kanssaan hieman samankaltaisessa yhteydessä. Hän se sinun mieltäsi riivaa.”
”En millään tahtoisi kuulostaa ilkeältä, mutta miksi minä sitten puhun sinulle?”
”Tajusin, että mielesi on taas hyökkäyksen kohteena, ja päätin iskeä väliin. Kerro, koskitko Nimdan sirua?”
Snowmania häiritsi, kun hän ei nähnyt puhujaa, mutta jatkoi silti.
”Tuota, kait minä sitä hipaisin.”
”Eli siis sen takia… Aa, tässä on nyt järkeä.”
”Tuota… Täh?”
”Nyt ei ole aikaa selittää. Olen täällä varoittamassa sinua.”
”Varoittamassa?”
”Avde pääsi sisällä. Hän tietää missä olet, Snowman. Hän tietää missä Nimdan siru on!”

Silloin mustuus väistyi humisten, ja tilalle tuli sademetsä ja auringonvalo. Mutta Snowmanin yllätykseksi hän ei ollut Matoralaisten ympäröimä. Hän näki edessään vain yhden hahmon.

Lumiukko kohottautui ensin istumaan, ja sitten hitaasti seisomaan, koko ajan tarkkaillen hahmoa. Tuntomerkit täsmäsivät. Tuon täytyy olla se Mäksän maintsema miekkamies.

Marionetti osoitti Snowmania miekalla.

Piru vie.

Lumiukko mietti vaihtoehtojaan. Pakeneminen ja piiloutuminen taitavat olla aika lailla poissa laskuista, jos olinpaikkani on tiedossa. Tuo ei näytä varsinaisesti sellaiselta tyypiltä, joka luopuu aikeistaan puhumallakaan. Entäs taistelu? Jos tuo kaveri voitti Mäksän, mitä mahdollisuuksia minulla muka on?

”Valmistaudu.”

Valkoisen hahmon ääni karmaisi Snowmania. Se ei kuulostanut luonnolliselta, ja siinä mielessä sopikin hyvin hahmon muuhun olemukseen. Aivan kuin näkymättömät langat olisivat liikutelleet sitä.

”Eh, teillä taitaa nyt olla väärä henkilö, en oikein harrasta tällaisia kaksintaisteluita… Olen enemmänkin semmoi-”
”Valmistaudu.”

No hemmetti, ei kai tässä muukaan auta, Snowie tuumi, ja hivutti kättään varustelaukkuunsa. Hän löysi Ämkoon käden alta etsimänsä, ja nosti painetykkinsä esiin.

ShhhhhhklonkPAAUUUM!

Snowman liukui aseensa potkaisun voimasta vähän matkaa taaksepäin, säilyttäen vaivoin tasapainonsa. Muutama puu napsahti poikki, hiekka pöllysi ja kasvillisuus painautui maata vasten paineen alla. Ja Marionetti seisoi hievahtamatta paikallaan.
”Oletkin kova kaveri,” Snowman aloitti. ”Jonain päivänä sinusta tulee vielä oikea poi-”

Seuraavat sekunnit olivat Snowmanille hyvin epäselvä valkoinen sekamelska, johon liittyi viiltävää kipua, ja lopputulemana hän makasi maassa tuijottaen edessään seisovaa Marinettia tämän miekan vartta pitkin.
”Nimda” se sanoi.
”Hyvähän sieltä miekan kahvapuolelta on puhua, ja…. Onko tuo Mäksän miekka? Sinä senkin-”
”Nimda.”

Marionetti liikutti miekan terää Lumiukon kasvoja kohti. Snowman vilkaisi syrjäsilmällä vieressään maassa lojuvaa keppiä.

Se riitti Marionetille, joka yhä miekalla maassa lojuvaa Snowmania osoittaen asteli luonnottamasti sauvanpuolikkaan luo. Valkoinen hahmo kumartui, aivan kuin sen ruumista olisi lähtenyt naru, jota olisi nyt löysennetty. Se nappasi kepin käteensä, ja katosi viidakon siimekseen.

Snowman nousi seisomaan, ja ihmetteli. Se… Sekö antaa minun jäädä henkiin? Mutta miksi? Mitä se merkitsee?

Putoaminen

Kukkulainen alue Klaanin saaren luoteisosissa

Troopperi kiipesi vaikeakulkuisilla kallioilla vaivalloisesti ylöspäin. Hän oli lähtenyt Klaanilta tutkimaan saaren pohjoisosia kolme päivää sitten, kun hän tunsi laiskottelevansa vai Klaanilla. Hän oli edennyt monia kymmeniä Kioja Klaanista pohjoiseen, ja saapunut tälle suurelle kallioiden halkomalle alueelle. Maassa kasvoi vain tunturikasvillisuutta; kanervaa, vaivaiskoivuja ja erilaisia varpukasveja. Rahihavaintojakin oli vähäisesti. Taivaalla kaarteli metsästäviä haukkoja.

Noin tunnin päästä Troopperi oli päässyt tämän korkean tunturin huipulle. Taivas oli runsaan pilvipeitteen peitossa, aurinkoa ei näkynyt. Nämä suuret kalliot olivat täynnä halkeamia, joihin varomattomat matkaajat saattoivat pudota. Troopperi tunnusteli sauvalla maata; petollinen kasvusto saattoi peittää tällaisen rotkon suuta. Hän istahti suuren kiven päälle istumaan. Siinä hän katseli ympärilleen. Hän näki idässä korkean lumihuippuisen Mt. Ämkoon kohoavan maanpinnalta, etelässä hän näki alavampia nummia ja metsäisiä seutuja, ja kaukana meren, jonka rannalla Klaanin linnoitus oli. Siinä istuessaan hän unohti varoa, ja alkoi kävellä ympäriinsä. Hän astui varomattomasti pieneen kuoppaan, ja horjahti eteenpäin kohti kalliossa ammottavaa rotkoa. Hän putosi ja jäi roikkumaan pienen pensaan oksasta kuilun ylle. Naps. Oksa katkesi, ja Troopperi putosi syvyyksiin.

Operaatio Beeta osa 57: Frostelusten hyökkäys

Trooppisehko saari merellä

”Naamiossani… naamiossani asuu joku.”, Matoro selitti nopeasti rantahietikolla istuen.

”… siis mitä?”, Suga kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Tämä on kuin huonosta fantasiaelokuvasta.Tuon naamion sisällä asuu joku tai jokin, joka ’vapautui’ kun tulimme tälle saarelle.”, jään Toa jatkoi.

”Ja se tahtoi Nimdan.”, hän sanoi vielä. Paratiisisaari ei tuntunut enää niin paratiisilta.

”Miksi kaikki tuntuu aina kallistuvan näihin pieniin siruihin?”, Killjoy puheli, sormeillellen valkoista Nimdan sirua käsissään.
”Ja me emme edes tiedä kunnolla mitä ne ovat.”, Kapura lisäsi.

”Lähdetään täältä.”, naamioton Matoro ehdotti.
”Kannatan ajatusta.”, Suga sanoi. Kolmikko lähti kävelemään rantaviivaa pitkin kohti valkoista ilmalaivaa. Mustavalkoinen toa nappaa naamionsa käteensä ja lähti itsekkin muiden perään.

”Me lähdemme. Moottorit käyntiin, kurssi kohti Klaania. Saimme tästä saaresta tarpeeksi.”, Kenraali Killjoy ilmoittaa jämäkästi vahkeille radioitse ja asettuu aluksen oleskelutiloihin muiden kanssa.

Neljä Klaanilaista ovat toipuneet nopeasti, vaikka eivät olekkaan vielä huippukunnossa. Kestäisi kauan ennekuin he olisivat täydellisesti parantuneita.

Matoro näpersi teleskooppisilmälaittensa kanssa.
”Äh, kiinnikkeet ovat murtuneet ja skanneri on rikki. Tämän saa kuntoon vasta Klaanissa.”, toa toteaa tylsiintyneenä ja asettaa sydämen muotoisen osan pöydälle.

Muutaman tunnin kuluttua…

Meri

”Kenraali, näemme useita saaria. Tuletteko katsomaan?”, radiosta ilmoitettiin. Joy pyöräytti turhautuneena päätään ja astelee aluksen käytäviä pitkin ohjaamoon, jossa kaksi eliittivahkia, Aizen ja Saraji, istuivat. Suuren lasin läpi näkyi vuoristoisia pikkusaaria, ilmeisesti lumen vallassa. Meressä kellui jäävuoria.
”Maasto muuttui aika täydellisesti.”, Joy totesi ensin.
”Lämpötila riippuu kupolin valokivien ja valaistavan/lämmitettävän kohteen välisestä etäisyydestä. Olemme nyt Xian ja Pohjoisen Mantereen kupolien taitoskohdassa.”, Saraji luennoi metallisella äänellä.

”Selvä. Miksi pyysitte katsomaan?”, kenraali kysyi.
Aizen ojensi Killjoylle monimutkaisen näköiset kiikarit ja kehoitti katsomaan tarkempaan.

Joy katsoi laitteen läpi saaria. Hän näki useita moniraajaisia, rumia olentoja.
”Frosteluksia.”, toinen eliittivahkeista mainitsi.
”Ne ovat huomanneet meidät. Ensimmäiset ampuivat rhotukoillaan meitä kohti.”, se jatkoi.

”Ampukaa ne.”, Killjoy antoi yksinkertaisen käskyn.
”Kyllä, ajattelimem tehdä niin, mutta tämä on A-luokan luksusilmalaiva. Ei sota. Tässä ei ole aseistusta.”
Kenraali iski kädellään kypäränsä otsaan.

Jotakin osui ilmalaivan kylkeen sihisten.
Kolme muuta Toaa ryntäsivät aluksen sivuikkunoihin, tajuten olevansa Frosteluksia pommituksen kohteena. Nämä älykkätä rahit ovat hyvin reviiritietoisia eivätkä siedä ketään – ei ketään – maillaan.

”Onko tässä aluksessa aseita?”, Summer kysyi eräältä vahkilta.
”A-luokan luksusalus. Ei aseita.”, tämä vastasi koneäänellä.
”Vahkijoukot: Avatkaa tuli”, radiosta komennettiin. Reilu tusina robottia alkoivat ampua aluksen ikkunoista alaviistoon.

”Mitä rhotukoita noilla on?”, Kapura kysyi taistelun melskeessä.
”Vähän kaikkia, ja sehän tässä se huono juttu onkin.”, Matoro vastaa tulituksen keskellä.

Aluksen pohjaan osunut rhotuka räjäyttää lattiaa irti.
”Tämä alus ei kestä moista menoa!”, paikalle syöksynyt Killjoy ilmoitti.
”Moottorit sammuvat!”, joku huusi.
”Ah, Myrkkylentäjien rhotuka. Eliminoi kohteen lentokyvyn, oli se sitten biologinen tai mekaaninen taito.”, Matoro puheli itsekseen.
”Emme kaipaa biologian luentoa. Keksitään jotain!”, Kapura sanoi tulisesti.
”Onko tässä pelastusveneitä? Kelluuko tämä?”, Suga kyseli.
”Periaatteessa kyllä, mutta tuo reikä lattiassa.”, Joy sanoi, osoittaen isoa reikää.

Silloin valkoinen alus romahti kylmään veteen.

Operaatio Beeta osa 56: Tekninen tauko

Trooppisehko saari merellä

”Eijei, tuo on varavirtrepulsori, se syöttää virtaa kypärään vielä senkin jälkeen, kun muu puku on sammuksissa. Tämän avulla se varoittaa minua tuntematomasta liikkeestä, vaikka olisin unessa. Se tuli yllättävän hyödylliseksi venereissullamme…”

Killjoy istui Kapuran kanssa hietikolla kypärä sylissään. Hän oli juottanut johdot takaisin yhteen ja opetti Kapuralle samalla tekniikan alkeita. Killjoy laittoi kypärän takaisin päähänsä ja sen juuressa olevat tapit napsahtivat kaulapanssariin saumattomasti. Killjoy pudisteli päätään ja kokeili sen liikkuvuutta, se toimi taas.

Killjoy päätti jatkaa tarvikkeidensa testausta. Hän nosti ainoan jäljellä olevan miekkansa tai oikeastaan sen kahvan ja painoi nappia. Kokoontaittuva miekan terä nousi pystyyn pala kerrallaan saranoiden avulla.

”Hmm, hieman tummunut, mutta ei muuten pahassa kunnossa.”

Killjoyta harmitti miekkansa kohtalo. Hän osaisi kyllä tehdä uuden, mutta tämä kyseinen kadonnut miekka oli se, jonka Niz oli antanut hänelle Metru Nuin paraatissa…

Kapura havahtui yhtäkkiä: ”Hei, missäs Matoro muuten on?” Summerganon oli ilmestynyt heidän taakseen: ”Mietin aivan samaa, hän oli tässä Äskeeeeenghhh!

Killjoy ja Kapura nousivat salamana seisomaan.

”Se… se on Matoro.. hänen äänensä.” Killjoy ja Kapura katsahtivat toisiinsa. Killjoy avasi radioyhteyden alukseen: ”Aizen, pystytkö määrittämään Matoron sijainnin, kadotimme hänet?”

”Hetki vain. … … Hän on aivan viidakon reunamilla. Teidän kohdastanne luoteessa.”

Kolmikko lähti juoksuun, Killjoy kuitenkin kompastui, sillä hänen päässään vihlaisi yllättäen.

”Ois… kaa e is. Ski.”

Suga auttoi hänet nopeasti ylös. ”Hän koettaa kertoa meille jotain.”
Kapura nyökkäsi, sama oli tapahtunut juuri hänellekin: ”Puhui jotain maskistaan.”

”Tuolla!” Summerganon huusi ja muutkin näkivät sen. Valkomusta hahmo oli polvillaan maassa päätään pidellen.

”Tkaa ois!”

”Matoro, puhu selkeämmin, emme ymmärrä mitä koetat sanoa”, Killjoy yritti suostutella, jolloin Matoron suu aukesi puoliväkisin:

”OTTAKAA TÄMÄ HEMMETIN MASKI POIS!”

Salamannopeasti Kapura tarttui Matoron naamioon ja viskasi sen rantahietikolle heidän vierellään. Matoro huohotti päätään pidellen.

”K-k-kiitos…

Ken aasilla ratsastaa

Bioklaanin päärakennus, Notfunin huone.

Matoranpiraatti heräsi. Hän olin nukkunut liikaa.

”JARR HARR. Nukuin kolme päivää, kuusi tuntia ja kahdeksan minuuttia. Nyt on rommin aika”, Notfun ärisi.

Kohta punamaskinen matoran käveli klaanin hattukauppaan.

”Yksi hattu, kiitos, voisi olla kapteeninhattu. Minä näet olen kapteeni, kässäätkö?”, Notfun sanoi myyjälle ja paiskasi pari kolikkoa pöytään.

Kohta merirosvo käveli rahitallille. ”Minä olen merirosvo, eli varastan merellä, miksi en myös maalla?”

Notfun ratsasti aasimaisella surkeassa kunnossa olevalla rahilla ulos klaanista. ”Rommia pitää löytää. Se on loppu.”

Operaatio Beeta osa 55: Cencord rikkoo hiljaisuuden

Trooppisehko saari merellä

Matoro läveli saaren rantaviivaa pitkin täysin omiin ajatuksiinsa upputuneena. Jokin tässä paikassa kiehtoi häntä. Jokin herätti hänessä muistoja.
Matoro kääntyi kohti trooppista metsää. Hän livahti saniaisten ja herakeke-kukkien joukosta viidakkoon ja vain käveli eteenpäin.

Viimeinkin vapaa.
”…?”
Viimenkin olen kotona.
”Kuka puhuu?”, Matoro kysyi hölmistyneenä metsän keskellä. Hän kuuli ääniä päässään. Sitten hän tajusi olevansa keskellä metsää.
”Miten olen joutunut tänne?”

Olen tämän saaren hallitsija. Sinun onneton ruumiisi on nyt orjani.
Matoro tajusi tilanteesta van sen, että jokin mielenvoimia omaava olento yritti hallita häntä, ilman että hän pystyi edes suojaamaan mieltään.
Makutat lukitsivat minut naamioon. He halusivat, että en ikinä vapaudu.
Hikipisara valuu kanohi Cencordin pintaa. Matoro yritti huutaa, mutta tajusi, ettei pysty hallitsemaan kehoaan kunnolla.

Miten voisit pyristellä mielenvoimiani vastaan? Toit minut saarelleni, täällä minua ei voiteta. Haluan viimeinkin kostaa makutoille vangitsemiseni.

”Anteeksi että utelen… Mutta miten?”, Matoro kysyi. Hän ei kontrolloinut enää vartaloaan lainkaan.

N͚͈̹͚̙͎͂̈́̄ï͡m̡ͪda͓̹̦̲ͥ͗͗̚ ̤̦ͧ̃̊̓ͮ ̻̮͍ ̧̻̮̽ͥ͗ͭ̚ ̥̲̺̻ͤͯ͂̽͋ ̗̬ͥͨ̈ ͛ͤͥ̚͝N̢̼̼͈ͯ̾̽͆͂̏ͅi͙̜ͨ̓̉ͨ̇͌̽͡m̨͓̫̫͆̅̎̂ͣͦͫď̸̩̮͚̥̩̞̼͂̍ͩa̵̼̗̻ ̠͒̅̌̉̓̒̽N͉̼̘̗̊͒̒̂ͨỉ̴͖ͥ̓̐͗̍m̠̼͖̈͛d͈͖̯̲a̦̱͔̳̼͚̟͒͒̔̇͠ ̠͉̤ͩ̊̉N̖ͧI̖̬ͤ͋ͥM̶͔̯̯̠̗͚D̗̼̠̼͓̹̎͆ͯ̈́̋̎A̛͕͊́ͫ͌ ̘̟̼̙̽N̟̻̪͆ͩ̐̔ͥͅi̯̻̺̫ͫm̴͊̿̆̐d̓͠a̳̣̥͓͔̹̓ͨͩ ̙̏ͨ̆́͘
̰ǹ̄̂̃̋ͮi̫̲͇̬̟̹̅̑ͦ̒ͅm̵͕̥̙̍̌̑̅̒͛d̲̤͎͙̗̣̬͑̾́͑͝a͆̚ ̵̹̬̞͉̥̜̳̋̃̄̏ͭ̓N͍͍̝I̘M̪͇̠͈͓̪͔ͮͨ̊̈ͦḐ̲̻͚̖͍̘͕̓͛A̯̬͇̰ͥ̏ͤ̄̂̓ͤ ̶͚͚̠̱̹̾N͓̱̱̝͉͖͗ͫ̎̔́I̪͙͡M̞̻͔̦D͓̟̬̻̐͂̿̄̿ͧ͠Ạ̉ ̱͔̬̪̟n̐ͣ́͊i̦̘͖̱̼͛ͥͨ͐m̗͇͔͇̬͙͗͟d̷͉̥̫̱̥̤̎a̬͎̯̤̭͍͛͋ͯ͆ͭͧ ̣ͤ̎̒̌n̤̣̹͉͔̱͜i̮̘̘̻̩̲͎̇̋͂ͤ̂̋͘m̧̖͙̣̜͙ͯ̈͌ͤ̔̈́͌d͎̮̘̱́̉ͣ͗̏a̦̐
̫͆ͬ̔̊ͪ͒͑N̂̾̊̽͝I͚̗͒͢M̥̝̞̜̲ͮ̔͂͌̊̆D͍͎̪̞A̰͚͈̫̭̮͌̃ͨ̈̈ ̸̃̾ͮ ̵̩̮͈̠̜ ͯ̀N͕͓̠̦̥ͯ̾͐͌̿̆î̴͐ͦͦ̍ͥm̝̬͔̣̟͌͛̃d͖̞̦̟͌͐a͉̣̘͕̝̺ͦ̈́̄͑̓̇̃ ̗N̴̲̲̯̳̫͖i͙̣̺ͫ̔ͪm̼̿̏̑̀ď̢͇̪̖̜̪̦̯̏̓̓̐a̻̙ͫ̾̚ ͓̳̫̪̣̻̎ṋ̏͒ͭi̊ͤ̓͌̄ͭ̆mͭ̾͏d͈͈̦͋ͨ̀̉ͅa̤͓̣͂ͦ͑̂
̜͕ͤ͢N̫̣̫ͮ̉̄i̪ͪ̽ͨ̐͌̕ṁ̵̹̞̄ͨ̓̀̈D̹̻͕̟̪̠͑͑ͪͥ͊A͙̖͟ ̀͆̓ͦ̌̓̚ͅn͍̜̟̗̩̎ͭ́͠î̢̗͈͉̤̆͗̊ͬ̈m͚͛ͮͯd̢͕ͭ̾̔ͧ̾ą͕̟̖̎ ̷̥̘͖̤̼͔̪͂̈́N̶̝ͪ̀͛̈̄ͮ̊î̴̠̥ͬ̃ͭ̂͑̓m͋͏̰̟͓̞D͕͔̎͂ͧ͗̌̂ã͆̎̉̄ ̵̲̻̟̽͑̀͐n̡͎̟͖ͯ̚ï͚͎̫̋͌̓̓̀͞m̙̫͙͕̄̍̍d̻̺͈̉̈́̈́ͭ̆ͧ͞a̓̎ͥ̊ ͌͗ͅN̺̻̖͍̣̥ͮ͗̀̔̚̕I̎ͤͭ̾ͭ͒Ḿ̩̩̙͍̝̱̏ͮͪͬͮ̕D́͡A̠̭̲͗ͨ
̛̜͚͔̎ͮ́̽͆ ̠͔̑̃ͥ̇ͬͣ̃N̙̥̦͉̔͋̏̿I̖̦͈ͬ̍ͩ̄͋ͮ̏I͉̮͉̪̮̹͓͊M̽ͤ͋͐̓ͧͅM̸̙̤̝͓̣̫ͫͫͥ͊̂ͥ̏D̠̝̲͕̀̈ͥ͘ͅD͕̤̱͉ͣ́ͨ͗̇͝Ă̪̣͑̌͞Ä̬͔̠̠̦̙̘̓ͬ͋ͩ̍ ̹̼̭̬ͧ̅͒̂́̉͜N̖̮͐̀̔̍i̲̟̱̺̦̳̐͌̈́ͤm̛̳̩̊d̷̼ͯ̉ͨã̖̜̲͓͂ͯ̚ ̀ͨ̅n̳̟̠̟̱͉̬i̓̌͞ḿ̮͉̮̗̪̀̈́ͯͯ̚̚d̪̄̋͐ȧ̰̓ͪ
̤̠͖͂̂̔͌ͦͭ͟

Matoro tunsi menettävän tajuntansa tämän olennon pommittaessa hänen mieltäänsä tällä sanalla.

Valottujen suosekoilu osa 18: PAHA GEKKO kuolee…

Eeeppinen taistelu metsän reunassa, järven vieressä

Toa oli järkähtämättömän sitkeä, Mustassa, palavassa haarnsikassaan ja naamio sulaneen ja hajonneena lähestyi heitä.

”Umbra, et sitten ehtinyt olla painamatta?” Surullinen Glatorianking sanoi synkkänä.

”E-ehkä torakka erehtyi”, Umbra yritti takelellen.

Panokset: tyhjä.

Pala nousi Umbran kurkkuun, sinko oli tyhjä.

”Ehkä siinä on virhe, pakko olla virhe!”, Umbra hakkasi singon kojetaulua ja se hajosi.

Sitten hän tähtäsi kohti etenevää tuhoa.

Naks

”Ei laukaise…”, Umbra kohotti singon päänsä yläpuolelle ja paiskasi sen kohti Palavaa toaa.

Toa katsahti hetken sinkoa, sitten hän kohotti kätensä sitä kohti ja se räjähti pirstaleiksi Glatorainkingin anelevien silmien edessä.

”Hyvästi, Umbra tästä olisi tullut mahtava voitto, mutta nyt minä kuolen…”, GK sanoi kyyneliä pidellen, samalaiseen olo tilaan hän oli joutunut kun Abzumo oli leikkinyt hänen päänsäpäällä kirveellä.

Toan ruumis oli ollut raunio, nyt hänen mielensäkkin alkoi muistuttaa sitä.

”GK, lupaan, että onnistumme tässä, luota itseesi, olet toa!”, Umbra huusi sanat sellaisella voimalla, että GK:n onneksi Liekehtivä musta toa katsahti Umbraa kohti.

”Yritä selvitä, kaveri.” ja kyynel vierähti pitkin GK:n Avohkiita.

”Onpas tämäkin olevinaan liikuttavaa.” Musta toa heitti miekan kohti Umbraa ja tämä väisti kauhuissaan miekan viimeisellä hetkellä.

”En olisi odottanutkaan,että olet kömpelö, matoraninkuvatus.”,jos tämän olisi sanonut joku jokseenkin ei selväpäinen Skakdi Umbra olisi toden näköisesti näyttänyt tälle kaapin paikan, mutta nyt tilanne oli täysin erilainen.

”Mitäs pidät jos silvon valkoisen ystäväsi?”, kuului liekehtivän naamion alta.

GK yritti keksiä strategiaa, sillä olisi kiire.

”Umbra, ota tästä.”, GK heitti plasma aseensa Umbralle.

Toa otti miekan selästään ja nosti sen GK pään yläpuolelle, ”Sano hyvästit.”.

Ensimmäisen sanan kuullessaan Umbra painoi liipasimesta ja plasmaa lensi Toan käteen, miekka suli siihen kiinni.
Hämmentynyt toa katsahti Umbran kädessä olevaa asetta.

”Olet säästynyt suurimmilta vahingoilta, anna sinulle pinen lahjan.”
Toa repi Puoliksi irronneen tulisen haarniskan palasen ja heitti sen Umbran kasvoille. Matoran kaatui maahan ja köhi savua.

Umbra otti haarniskan palasen kasvoiltaan.

”Tämä on meidän taistelumme, häivy täältä keskenkasvuinen.”

GK:lla ei ollut suunnitelmaa, mutta jotakin oli yritettävä, ja hän nousi äkillsiesti maasta ja sivalsi toan ase käden irti.

Umbra käytti siitä seuraavaa parkaisua ja tilaisuutta hyväkseen ja ampui GK:n plasmaseella toaa rintakehään.

”Okei, olette johdossa, tapatte minut ja jatkatte pikku piknikkiänne, ei se minua liikuta, minä vain olen.”

”Ja siksi sinut luotiin ihan turhan takia.”

Henkilökohtaiset kysymykset eivät vaikuttaneet tyrannin mielentilaan.

GK sivalsi toisen jalan poikki ja toakaatui maahan.

Umbra laukaisi plasmaa kohti toan rintaa, nestettä alkoi valua ulospäin, vihreää nestettä.

”Antidermistä, se oli suojattu hyvin.”, Umbra sanoi helpottuneena.

”Olisiko vaihteeksi minun vuoroni?”, toa heitti väliin ja löi GK:n jalan poikki.

”Jaa… sekin oli… pelkkää johtosotkua, kiitä onneasi”.

Toa oli liian kiihtynyt huomatakseen vihreän nesteen valuva ulos hänen kehostaan.

Toan katse herpaantui vihreään lätäkköön maassa ja GK sai tilaisuuden iskeä ja sivalti ulos lisää vihreää antidermistä, toa alkoi tuntea sen mielen hajotessa.

”Niin, minä kuolen, mutta varmistan, että te tulette mukaani…”

Toa oli lataamassa energiaansa ja näytti siltä, että hän aikoisi luoda nova-räjähdyksen.

”Ei Mata Nuin nimeen, ei!”, GK huusi ja nousi kiireesti ylös.

”Se tuhoaa, meidät ja suuren osan metsää!”, Umbra kailotti hädissään.

”Umbra, anna ase tänne, jos kuolemme, ei ole syytä syyttää sinua.”

GK laukaisi plasma ammuksen ja se osui tuhoisin seurauksin toan päähän ja tämä kaatui humsiten maahan.

”Onkä hän…”,Umbra sanoi, mutta GK keskeytti, ”En usko.”
Molemmat etenivät varovaisesti kohti savuavaa ja humisevaa toan ruhoa.

Sen silmiin syttyi kiilto.

”Olette voittaneet, oletteko tyytyväisiä?”

”En yllättynytkään tästä.”, GK sanoi jokseenkin voitonriemuisesti.

Toan tajunta oli katoamassa.

Sen silmien loiste hiipui ja ruho kaatui.

Elämä oli kaikonnut.

***

Kesti hetken, että GK sai mekaaniset osat taas paikalleen.

”Voimme kai jatkaa matkaa.”, Hän sanoi helpottuneena, taistelu oli ohi.

”Mennään nyt järvelle, se oli alkuperäinen tarkoituskemme Zyglakit ovat saattaneet jo keksiä jotain korvaamatonta”, Umbra sanoi päättäväisenä.

”Hei, odota, tämä jos mikä oli rankkaa…”.

Ja kaksikko saapui järven rantaan.

[spoil]Mwahhhaa, se oli siinä, kirjoitin kaiken itse. Luulen, että Umbra sinulla on hyvä mahsollisuus jatkaa tästä.

Tähän ei sitten käytetty R&C, siitä syystä, että olin jo kuluttanut niistä parhaimman, tämä musiiki on Jak 3:sta.[/spoil]