Aihearkisto: Retro

Vanhan foorumin rope.

Zakaz 17: Pako aavikon yli

Zakaz, puoliaro

”Pystyt nopeampaan, senkin ruma karvakasa!”
”Manu.”
”Olen nähnyt sinun kaltaisesi pyörivän unissaan nopeammin!”
”Manu.”
”Miksi tällä yhdentekevällä lattiamatolla ei ole kaasupoljinta? Minkälainen makuta luo rahin, jossa ei ole-”
Manu”, Guartsu keskeytti. ”Se voisi varmaan hengittää paremmin, jos pitäisit noita valjaita oikein.”
”Vaiti.”

Sade oli ohi.
Tiikerimäiset ratsut jatkoivat epätasaista matkaansa. Kaikista paikoista märät matkalaiset kuivattelivat itseään paahtavassa auringonpaisteessa. Välillä Guardian ja Warrek heiluttelivat harjojaan ravistaakseen pois viimeisetkin vedet. Omalla muakallaan ratsastava Makuta Nui otti inhoten etäisyyttä vettä ympäriinsä sinkoavaan skakdikaksikkoon aina kun se tapahtui.

”…onko teidän aivan pakko.”
Guardian nyökkäsi hymyillen omahyväisesti. Vastaukseksi Manu vetäytyi syvemmälle kaapuunsa. Makuta piti mykkäkoulua joitakin minuutteja, mutta sitten se kysyi jotain:
”Seuraako joku meitä?”

Guardian kääntyi ympäri ja ojensi muakan valjaat Warrekille. Hän sulki oikean silmänsä ja näytti äärimmäisen keskittyneeltä. Mekaaninen vasen silmä kohdistui, tarkensi ja vaihtoi väriään siristen kuin heinäsirkka. Kaiken läpäisevällä katseellaan Guardian tutki ympäristöä jonkin aikaa ennen kuin silmävalon väri vaihtui lopulta tutun punaiseksi.
Guardian kääntyi kohti Manua ja kohautti olkapäitään. ”Jaa-a.”
Manu tuhahti vääntäen hupun sisältä hehkuvan punasilmäisen katseensa merkilliseen kurtistukseen. ”Miten niin ’jaa-a’?”
”En nähnyt ketään”, Guardian vastasi, ”mutta lämpöskanneri nappasi jotain punertavia läikkiä.”
Manu heilautti valjaita vauhdikkaasti kehottaakseen muakansa nostamaan vauhtia. ”Ehkä ne olivat aavikkoraheja.”
”Toivotaan”, Guartsu sanoi vilkuillen vesihöyryntäyteistä märkähiekkaista aromaisemaa. Alueen harva kasvillisuus näytti menestyvän paremmin kuin aikoihin.
Joskus harvoin luontoäiti palkitsi jopa aavikkoa.

Matka kiihtyi pääasiassa sen takia, että nyt ratsun valjaista kiinni pitävä ja krapulastaan epäinhimillisellä nopeudella toipunut Warrek innostui kisailemaan Manun kanssa muaka-ratsastuksen mestaruudesta. Guardian katui välittömästi, että oli antanut valjaat Warrekille. Hän piti kuitenkin erittäin hienona sitä, että Warrek ja Manu tulivat toimeen keskenään.
Pian kahden muakan selässä istuvat kolme ratsastajaa näkivät horisontissa pilkottavan kalastuskaupungin. Takaisin muakan valjaihin siirtynyt Guartsu kuitenkin viittoi ratsastajia aivan toiseen suuntaan, mikä sai useita kysymyksiä heräämään Manun päässä.
”Hei”, makuta ärähti, ”veneitä saa aivan toisesta suunnasta.”
”Tiedän.”
”Ja emme ole menossa sinne.”
”Jep.”
”Mitä olet vailla?”

Sekunnin päästä Guardianilla oli käsissään jotain mustaa ja etäisesti kiväärin muotoista. Warrek ja Makuta Nui eivät olleet täysin varmoja, missä Guardian oli säilyttänyt entistä kivääriä.
Sininen skakdi heitti kiväärin Manua kohti rennosti. Makuta piti eripariset Nazorak-kätensä tiukasti valjaissa, mutta sen kaavun alla olevasta rintakehästä syöksähti tummanpuhuva, aavemainen kolmas käsi, joka tarttui kivääriin tiukasti. Manu tuijotti tummaksi palanutta ja keskeltä epätoivoisesti kiinni hitsattua tuliasetta hetken.
”Vau,” Makuta sanoi lievästi sarkastinen sävy äänessään. ”Mikset vain suoraan hanki uutta?” Tämän sanottuaan Makuta heitti kiväärin takaisin kohti Guardiania, mutta aseen ottikin kiinni Warrek. Myös keltamusta sähkön skakdi tutki vuorostaan Guardianin entistä Vartija-kivääriä.
”Aijai”, hän äännähti. ”Ongelmana on se, että tämä taitaa olla…viimeinen ’Vartija’. Nektann teetti muista kuokkia ja lapioita.”
”Ah”, Manu vastasi, kiinnittäen hetkeksi huomiota siihen, kuinka hiljaiseksi Guartsu oli mennyt. ”En kyllä näe tuossa paljoa korjattavaa.”
Warrek tuhahti. ”No en kyllä minäkään.”

Guardian tarttui tummanpuhuvaan kivääriin ja veti sen vikkelästi Warrekin käsistä, mutta piti katseensa yhä eteenpäin. ”Te ette olekaan mekaanikkoja.”
”No…en”, Manu vastasi. ”Mutta olimme muutenkin menossa Nynrahille. Eikö tuliluikkusi voisi korjauttaa siellä?”
Guardian pudisti päätään. ”Ei tarpeeksi hyvä.”
”…mitä”, Manu sanoi. ”Ne osaavat tehdä Makuta-haarniskoja. Eikö se riitä?”
”Ei”, Guardian toisti. ”Minun mekaanikkoni on parempi.”

Warrek oli hetken hiljaa mietiskelevän näköisenä. ”Hei, eversti. Tiedänhän, kenestä on puhe?”
”Jos nyt et ole päätäsi aivan tyhjäksi juonut.”
Warrekin kasvoille vääntyi innostunut virne. ”O-ho-ho. En minä häntä koskaan unohtaisi.”

Manu tiiraili Warrekin ja Guardianin keskustelua hämmentyneenä. Hän kuitenkin tiesi sisimmässään, että pääsisi piakkoin tutustumaan jälleen yhteen uuteen ihastuttavaan skakdi-tuttavuuteen ja tämän nopeaan asekäteen. Manu ei suorastaan malttanut odottaa.

Kauempana

Musta skakdi istui märän ja nahkealehtisen pensaan takana. Olennon kaulalla roikkui vesipullo, josta skakdi otti välillä kulauksen. Käsissään skakdi piti kiikareita, jotka se välillä siirsi silmiensä eteen ja tarkensi parhaansa mukaan.

Skakdin takana hiekkaisella maaperällä makasi neljä muuta skakdia, jotka vilkuilivat toisiaan ja viestivät käsimerkein. Yksi teroitti suurta veistään tummalla kivellä, toinen taas puhdisti sisällissodanaikaista tarkkuuskivääriään osa osalta harjalla ja liinalla. Yksikään ei avannut suutaan sanoakseen sanaakaan. Kaikki odottivat merkkiä pensaan takana istuvalta tarkkailijalta.
Lopulta musta skakdi siirsi toisen kätensä hitaasti pois kiikareilta ja näytti tovereilleen kolmea sormea. Vähitellen sormet puristuivat nyrkkiin yksi kerrallaan. Viimeisen sormen heilahdettua alas koko skakdi-joukko nousi hiljaa ylös maastosta.

Aavikko

Kolmikko oli pysähtynyt hetkeksi juottamaan ratsujaan ja he pystyivät nyt kauhukseen huomaamaan, kuinka paljon vettä yksi Muaka kykeni tuhlaamaan heidän säiliöistään. Ratsastajille ei tulisi jäämään paljoa.
”Hei”, Manu sanoi yhtäkkiä, kääntyen taaksepäin.

”Mitä?” Guartsu kysyi pidellen vesitynnyriä Muakan kuonon edessä. Vettä pärskyi joka suuntaan ja se kasteli Guardianin haarniskan.

”…en tiedä. Luulen kuulleeni jotain.”

”…kuten?”

”Öh. Saattoi olla vain minä.”

Guartsu katsoi Manua hetken ihmeissään ennen kuin päätti vain unohtaa koko jutun. Kääntyessään takaisin Muakaa kohti hän havaitsi, että kissaeläin oli onnistunut jo litkimään koko tynnyrin kuivaksi.
Guardianin ilme muuttui happamaksi.
”…senkin ahne lihakasa.”
Tähän vastaukseksi muaka lipoi kieltään pirullisena. Guardian kohautti olkapäitään ja nousi takaisin sen selkään.

”Hei muuten”, Warrek sanoi äkkinäisesti. ”Nynrah. Mitä skarrararia te Nynrahilla teette?”

Makuta Nui veti kaapuaan pois päältään ja osoitti rujoa tilkkutäkkimäisesti kasaan karsittua kehoaan. ”Uusi haarniska olisi kiva.”
Warrek kohotti kulmaansa. ”Hmh. Niinkö saita sinä olet, että ei voinut tilata paikan päälle?”
Manu naurahti. ”Ei, vaan-”
”Kyllä on”, Guartsu keskeytti virnuillen.
”…vaan Nynrahin mörökölleihin ei ole saatu yhteyttä.”

”Vai…niin”, Warrek sanoi hitaasti laskevalla äänensävyllä. ”Ymmärrän, eversti. Ymmärrän, makuta. Asia on vain niin, että…”

Guardianin kasvoilta katosi virne. Hän vakavoitui ja laskeutui ratsultaan alas.
”Mitä?”
Warrek katsoi aurinkoon hetken. Sitten hän vilkaisi Manua ja Guartsua.
”Minulla ei ole ollut vuosiin näin hauskaa”, skakdi sanoi hymyillen alakuloisesti. ”Ja sitten te lähdette. Niin kaikki tekevät.”

Guardian oli hetken hiljaa. Hän taputti Warrekia selkään.
”Hei. Kamu. Älä viitsi. Tässä me vielä olemme.”
Warrek nyökkäsi hitaasti pitäen ilmeensä samanlaisena. ”No, lähdetäänpäs sitten matkaan.”

Hetken hiljaa ollut Manu päätti yhtäkkiä korottaa ääntänsä. Hän pyrki kuitenkin tekemään sen niin kohteliaasti kuin vain pystyi.
”Hei, ketä me edes olemme menossa tapaamaan?”

”En usko, että tunnet häntä”, Guardian vastasi tyynesti.

”No…nimi edes.”

Warrekin kasvoille vääntyi leveämpi hymy. ”Hän on ’Zaiggera’, ’Aavikon kukka’. ’Hiljainen kuolema’. Ja toivon, että en ole hänelle enää velkaa.”

Tappaja (Kejan)

Bioklaanin päärakennus, huone 982

Eräs Matoran nimeltä Keja istui kirjoituspöytänsä edessä. Hän luki lempikirjaansa, Miten kasvatat pinkit mursusi. Ilta oli ollut rauhallinen. Yhtäkkiä puhelin soi.

”Hei. Haluatko tulla huomenna meille?”, puhelimesta kuului ääni.

”Kyllähän min-”, Keja vastasi, mutta keskeytti. Koko huone oli pimennyt ja puhelu katkennut. Matoran katsoi huoneen perälle. Siellä ei näkynyt mitään.

Keja sulki silmänsä hetkeksi, ja avasi ne. Huoneen perälle oli ilmestynyt kultainen hau.

”Kuka sinä olet? Mitä teet täällä?”, Matoran kysyi.

Olento ei vastannut.

”Kerro het-”, Kejan puhe keskeytyi, kun huoneen perältä syöksyi kaksi mustaa tervamaista piikkiä. Ne tulivat siitä, missä olennon käsien kuuluisi olla. Ne syöksyivät salamannopeasti Kejan suuhun, ja tulivat tämän silmistä ulos pirstoten tämän maskin. Sitten ne syöksyivät takaisin olennon sisälle. Matoranin kasvot olivat tuohutuneet, ja ne vuosivat verta. Sitten samat tervamaiset piikit syöksyivät takaisin, ja lävistivät tämän mahan.

”Voit kutsua minua kuolemaksi”, hahmo sanoi kylmästi, ja kultainen hau huoneen perältä oli kadonnut. Samoin olento.

Kultaisen kievarin kyltillä

Lehu-metsän raja. Joki.

Hopeinen toa oli uupunut. Hänen perässään pyöri energinen muakan poikanen. Sillä vain riitti energiaa. Blezer huokaa. ” Kuules pikkuinen… Minä en jaksa tätä enään kauaa… ” Toan sanat kuulostivat erittäin raskailta kuin kivet.

Joki pauhasi aivan polun vieressä. Sen virta ei ollut suuri, mutta jonkinmatkan päästä se yltyi.

Blezer pysähtyi katsomaan tuota virtaavaa vesivanaa. ” Joki virtaa aina mereen taikka järveen… ” hän sanoo pennulle joka juoksee ympäriinsä mistään välittämättä.

Jonkin matkaa rannikkoa kohti

Polku oli muuttunut suhteelisen leveäksi tieksi. Se oli hyvässä kunnossa.
Pian toan edessä oli risteys. Risteyksessä oli tienviitta. Tuossa kyseisessä viitassa luki erittäin hienolla käsialalla kaiverretut sanat. Kultainen Kievari.

” Kultainen Kievari… Vihdoinkin sivitsystä ” Blezer toteaa pennulle joka edelleen ravaa ympäriinsä.

Toa alkaa kävellä tienviitan osoittamaan suuntaan. Aivan silkka ajatuskin levosta ja ruoasta sai hänet iloiseksi.

Tien varressa oli lamppuja. Toisaalta mikään niistä ei palanut. ympäröivät puut kävivät tiheämmiksi jälleen ja joen solina jäi taakse.

Tien päässä alkoi häämöttää rakennus. Se ei ollut hääppöinen. Puusta tehty pieni koppero jonka ikkunoista ei paistanut valo. Se näytti autiolta. Suorastaan karmaisevan autiolta. Eikä tuossa rakennuksessa ollut mitään houkuttelevaa, mutta Blezer ei ollut saanut lepoa niin pitkään aikaan, että karhunluolakin olisi näyttänyt huokuttelevalta nukkumapaikalta.

Ei kulunut kauaakaan kun toa ja pentu olivat ehtineet talon ovelle.
Blezer koputti oveen. Tuulenpuuska vetäsi oven auki. Toa katsois sisälle. Kievari näytti paljon isommalta siältä kuin se oli ulkopuolelta.

Toinen tuulenpuuska tulee sisältäpäin. Se oli aivan kuin kuiskaus, mutta siitä ei ottanut selvää. Joko se oli jotain omituista kieltä. Tai sitten se oli vain tuulahdus.

Yhtäkkiä sisältä kuuluu rapinaa. Blezer kaatuu selälleen kun jokin tempaisee häneltä jalat alta. Muakan poikanen oli juossut hänen jalkojensa välistä kaataen hänet selälteen.

” Odota! Älä mene! ” Blezer huokaa ” Toivottavasti se ei sotke paikkoja.

Lattia narahtaa kun Blezer astuu sisälle ovesta. Hän katsoi ympärilleen. Siällä ei ollut ketään. Takassa kyti pieni hiilos joka valaisi vain hieman.
Jostain syystä ikkunoista ei tullut sisälle valoa.

Jälleen kerran talossa kulkee tuulenpuuska. Ovi pamahtaa kiinni Blezerin takana.

Tohtori on poissa

Xiantoksen talo ja tunneli

Niitä tuli vain, ja lisää. Xiantos oli uupunut Nazorakien hyökkäykselle. Hän ihmetteli miksi ne hyökkäsivät hänen kauniille puiselle talolle. Nazorakeja oli enää jäljellä 13. Xiantos otti pienen pistoolin taskustansa ja alkoi ampua katana toisessa kädessä. Hän tajusi, että ei jaksaisi pidellä niitä kauaan, joten hän perääntyi taloonsa. Hän etsi kynsiä repustansa. Reppu oli kadonnut.

”Kongu…”

Xiantos heitti katanan nurkkaan ja, kun Nazorakit mursivat oven hän alkoi ampua talossa olevalla konekiväärillä.

”HEHEHEHE!”

Zamorkuulat lentelelivät ympäriinsä. Nazorakeilla oli samanlaiset konekiväärit. Xiantos juoksi rappusia alas luoliin, johon neljä Nazorakia seurasivat häntä. Ne olivat ainoat selviytyjät siitä joukosta. Kaikilla oli konekiväärit. Nyt oli torakoiden vuoro tulittaa. Xiantos lähti juoksemaan eteenpäin, syvemmälle tunnelia. Tohtori käveli ulos tunnelissa olevasta huoneesta.

”Mitä tää…”, kuului tohtorin viimeiset sanat.
”EII!”

Tohtori makasi maassa kuolleena. Xiantos otti vihaisena pistoolinsa esille ja alkoi ampua. Pian kaikki neljä Nazorakia oli maassa.

Amazuan uusi työpaikka

Gaggulabion työhuone

”Amazua, hoidit tehtäväsi mainiosti. Haluat varmasti jäädä leipiini? Noin upeita sotureita näkee harvoin”, Gaggulabio pauhasi työpöytänsä takaa mustalle mystiselle hahmolle.
Amazua kuunteli ilmeenkään värähtämättä. Hän otti Gaggulabion pöydältä säkin rahaa, palkkionsa.
”Lähden nyt”, hän sanoi hiljaa, ilmeettömänä.
Musta hahmo nousi ja kääntyi ovelle.

Kolme pitkää, lihaksikasta skakdia syöksyivät oven eteen aseet tanassa.
Toiset vartijaskakdit piirittivät Amazuan ja osoittivat aseillaan palkkasoturia.

Gaggulabio hymyili. Hän nosti jalkansa pöydälleen, nojasi taaksepäin ja venytteli käsiään.
”Kuulehan, Amazua”, hän aloitti.
”Asia on niin, että kun tarjoan sinulle töitä, niistä ei kieltäydytä”

”Nyt. Sinä joko jäät vakituisesti töihin minulle tai päädyt Zakazlaisen teräkasvin ruoaksi. Saat päättää itse”, Gaggulabio puheli. Hän oli ennen rakastanut kiristystä ja sitä, kuinka hän näki uhrinsa toivottomana. Nyt sana ”kiristys” toi hänelle mieleen vain yhden asian.

Notfunin, sen rommia täyteen pumpatun matoranin omahyväisen ilmeen.

Amazua laskemoi päässään vaihtoehtojaan. Hyvällä tuurilla hän kykenisi selättämään vartijat ja pakenemaan huoneesta, mutta hän oli syvällä Nazorakien tukikohdan uumenissa.
Gaggulabio hälyttäisi varmasti nazorakitkin vangitsemaan hänet. Olisi liian riskialtista paeta.

”Palkka juoksee taatusti, aivan kuten ennenkin”, Labio taivutteli. Hän tosiaan halusi tämän erinomaisen soturin joukkoihinsa.

Amazua mietti. Hän tajusi että hänellä ei ole juurikaan vaihtoehtoja.

”Otan työn”, hän sanoi päättävisesti.

Gaggulabio hymyili. Hän sai taas kerran tahtonsa läpi.
”Teit viisaan päätöksen, Amazua”, skakdi hymyili. ”Haluatko kuulla tehtäväsi nyt heti?”

Amazua nyökkäsi. Tällä välin vartijaskakdit olivat jo siirtyneet takaisin huoneen kulmille.

”Klaani etsii jotakin ’Nimdaa’, kuten myös Abzumo, Metsästäjät ja varmasti moni muukin. Emme tiedä mikä se on, mutta tiedämme että se on äärimmäisen arvokas”, Gaggulabio kertoi, painottaen viimeisiä sanoja.
”Maksan ruhtinaallisesti jos toimitat tämän Nimdan minulle”

”Paljonko?”

”En sanoisi tarkkoja summia, mutta sanon, että Notfunista luvattu palkkio on pikkurahoja siihen verrattuna.”

Maanalaiset taistelumursut

SUUREN YLIMURSUTTAJAN SALI, MAANALAINEN MURSUKOHTA

”Jake, mies joka saavuit taivaista, viemme sinut nyt SUUREN YLIMURSUTTAJAN puheille. Hän lyö sinut taistelumursuksi”, Mursu sanoi, ja vei Jaken SUUREN YLIMURSUTTAJAN puheille.

Eräs saari Destralin vieressä

Yön Timo II oli rantautunut. Notfun, ja miehistö poistuivat laivasta. Kapteenillamme oli ennen aarteenetsintää kuitenkin muuta tekemistä. Hänen piti tehdä kyltti, jossa luki, että laivaa ei saa polttaa, varastaa, siinä ei saa pitää juhlia, tai sillä ei saa lyödä manaatteja, tapiireja, tai mursuja.

”Noin. Se on valmis. Jardirt, huolehdi näistä merirosvoista. Menen hakemaan aarteeni”, Notfun komensi, ja käveli luolaan lapionsa kanssa.

Luola

Notfun kaivoi maata, maassa oli ollut äsken rasti. Lopulta Notfunin lapio osui arkkuun, ja hän nosti sen. Notfunilla oli avain. Hän avasi arkun, ja sieltä paljastui kultainen Pakari. Notfun heitti edellisen maskinsa pois, laittoi sen arkkuun, ja pisti Pakarin kasvoilleen.

Destralille ja sen ohi XXVI: Sinappilaivalla kohti Destralia

Sinappilaiva, meri

Meren aaltoilu kuului puisen seinämän läpi Matoron huoneeseen. Hän istui pöydän ääressä ruuman huoneessa, Itrozin kansio pöydällä.
Öljylamppu loi aavemaista valoa huoneeseen.

Nyt tämä kansio pitäisi tutkia perin pohjin…, Matoro ajatteli.
Ensimmäisissä lehtiöissä makutojen historiasta ei löytynyt mitään Itrozista. Yleistietoa makutoista.

Itrozin omakuva hämmensi Matoroa. Makutalla ei ollut päässään kanohi Cencordia, joka kuitenkin oli tämän paikalla Epäonnistuineden Makutojen Seinällä. Sensijaan naamiona toimi jokin Matatun näköinen naamio (EN puhu Matatusta, vaan siitä Nujun naamiosta).
Itse makuta näytti siltä miltä suurin osa heitä; tummanpuhuva hahmo, lepakonsiivet ja punaiset silmät.

Seuraavat rahipiirrokset Matoro vain selasi läpi. Paljon erilaisia raheja. Itroz oli ilmeisesti keskittynyt älykkäisiin raheihin. Erikoistunut mieleen.
Toa nappasi käsiinsä Nimdan nimellä kulkevan alakansion. Hän nosti sen varovaisesti suuremman kansion välistä ja avasi sen.
Kuvia Nimdasta.
Tämä sivu näyttää ikivanhalta. Paperi on erilaista mitä muu kansio ja tekstistä ei saa selvää, Matoro ajatteli tunnustellessaan hapertunutta, hieman ruskeahtavaa paperia.
Tekstin tulkkaus vaatisi kanohi Rauta

”Tutkimus myyttisistä artekrafteista”, Matoro luki otsikon.
Hän selasi monisivuista esseetä erilaisista ”myyttisistä artekrafteista”.
Nimda, Makoki-kivet, Vahi, Ignika, Avohkii, Artakhan sauva, Avainkivet… Ne ovat kaikki täällä.
Itroz vaikutti myös innokkaalta arkeologilta.

Matoro luki ajatuksella koko esitelmän läpi. Se ei juurikaan kartuttanut hänen tietojaan Nimdasta, mutta avasi uutta tietoa muutamasta muusta asiasta.
Lähdeluettelo. Tämäpä kiintoisaa, Matoro ajatteli ja oli jo valmis kääntämään seuraavan sivun, kunnes jokin hänen päässään käski lukea lähteet.

Makutojen arkistot #74, Destral
Makutojen arkistot #87, Destral
Makutojen arkistot #91, Destral
Suuret Arkistot #764, Onu-Metru
Suuret Arkistot #954, Onu-Metru
Henkilökohtaiset arkistot, Rozum

”Rozum? Mikä paikka se on?”, Matoro mietti väkisin. Hän oli tainnut löytää laboratoriosaaren nimen.
Enää olisi yksi ongelma.
Missä se on.

Matoro kirjoitti nimen erilliselle paperille ja jatkoi kansion selaamista.
Seuraava paperinippu oli otsikoitu ”Projekti Nimda”.

Projektinimike: Nimda I
Tavoite: luoda täydellinen ase, hyödyntää mielenvoimia
Status: ase ei tarpeeksi suuritehoinen

Projektinimike: Nimda II
Tavoite: luoda täydellinen ase, hyödyntää mielenvoimia
Status: räjähti käytössä

Projektinimike: Nimda III
Tavoite: luoda täydellinen ase, toimii yksin mielenvoimilla
Status: keskeneräinen

Matoro mietti. Onko Itroz Nimdan luoja? Vai onko koko projekti Nimda nimenomaan kanohi Cencordin luominen? Jos projekti Nimdan piti luoda Mielen Naamio, sen pitäisi olla jäänyt keskeneräiseksi näiden tietojen mukaan.
Matoro ei ollut enää lainkaan varma mistään Itroziin liittyvästä.
Hän käänsi sivua.

Hänen silmiensä eteen tuli puolikas sivu, jonka puolitettu kohta oli palanut.
Yläosassa näkyi kuvia Nimdan siruista, jostakin sauvasta, erikokoisista kiteistä, kanoka-kiekoista… Oliko tässä ollut jonkinlainen resepti?
Miksi siitä puuttui puolet, sitä Matoro mietti eniten.

Tämän jälkeen tuli sivu, jossa luki vain ”Projekti epäonnistunut”.
Itroz ei siis saanut koskaan projektiaan valmiiksi?
Eli voisiko projekti ollakaan kanohi Cencord? Lisäksi näytti siltä että Nimda olisi ollut projektin esikuva, ei tuote.
Itroz yritti siis jäljitellä Nimdan voimaa.
Koko muistiinpanoissa ei oltu mainittu, tai edes näytetty, kanohi Cencordia. Silti naamiossa luki ”Makuta Itroz: Projekti Nimda”.

Matoro selvensi ajatuksensa ja heitti alakansion pöydälle.
Hän jaktoi tutkimustyötään.
Seuraavaksi tuli pitkä teksti otsikolla ”Henkilökuva”. Matoro luki sen, ja sai käsityksen siitä että kyseinen makuta olisi ollut sulkeutunut mielispesialisti, jota muut makutat lähinnä pilkkasivat. Hän ei pitänyt seurasta ja tekikin suurimman osan kokeistaan omalla tukikohtasaarellaan.
Toa vilkaisi lappua. Tukikohtasaari oli mitä luultavimmin se ”Rozum”.

Viimeinen sivu kansiosta on omistettu tekstille, joka kertoo että Itroz teloitettiin tärkeässä projektissa epäonnistumisessa. Matoro katsoi päiväystä.
Se osui kohdakkain Metru Nuin Makutan Vallankaappauksen kanssa.
Olisiko Itroz ollut Miserixin kannattaja ja kuollut siksi?
Ehkä.

Matoron päässä oli nyt paljon enemmän kysymyksiä kuin ennen kansion avaamista. Hän pakkasi kansion kunnolla ja lähti huoneesta, jättäen vain öljylampun liekin hohkaamaan yksinäistä valoaan.

”Hei! Onko karttaa?”, Matoro huusi kauempaa. Äksä ja useita matoraneja istuskeli laivan yläkannella, myös kapteenimatoran.

Yksi matoraneista hyppäsi ylös penkiltä ja lähti Toan luo.
”Näytän navigointihuoneen”, ga-matoran sanoi ja lähti melkein juoksemaan kohti yhtä ovea.

Pian Matoro ja tämä sininen matoran saapuivat suureen huoneeseen, joka oli täynnä karttoja sekä navigointivälineitä. Olipa huoneen keskellä suuri kompassikin.

”Tunnetko paikkaa nimeltä Rozum?”, Matoro kysyi muina miehinä tutkiessaan suurta karttaa.
Matoran oli hetken hiljaa.
”S-se tarujen Rozum vai?”, matoran kysyi hämmentyneenä.
”Mitä?”
”Etkö tunne legendaa Rozumin kuolonsaaresta?”
”… en ole perehtynyt teidän merilegendoihin, mutta kerro”
”Rozum on saari Pohjoisen Mantereen edustalla. Saaren ympärillä on suuri määrä karikoita ja sitä ympäröivää merta vartioi merikäärme joka voi upottaa laivoja syöksymällä niiden läpi! Sinne ei ole yksikään laiva päässyt, ikinä. Saari on täysin tavoittamattomissa!”, Matoran pauhasi.
Matoron ilme ei ollut vakuuttunut.
”Kai sieltä löytyy myös hirviömustekala ja tulivuori?”, Jään Toa kysyi ivallisesti.
”Olin juuri pääsemässä vaiheeseen, jossa massiivinen msutekala vetää laivat pohjattomiin syvyyksiin, ja vaikka saaren pinnalle pääsisikin, laavavirrat tuhoavat kaiken tieltään ja tulisade murskaa rantautujat!”

Hetken hiljaisuus.
”Jaha, ei kuulosta pahalta. Olen ollut pahemmissakin paikoissa”, Matoro totesi nopeasti. Hänestä näki että hän ei ollut uskonut sanaakaan.
”En kaipaa esitelmää saaren luonnontieteestä. Haluan sen koordinaatit”, hän jatkoi.
Matoran näytti Pohjoisen Mantereen lähivesien kartan vastahakoisesti. Siellä oli ympäröity punaisella koko pelätty alue.
”Tuo saari tuossa on Rozum”, Matoran osoitti sinisellä sormellaan karttaa ”Mutta et saa ketään merenkävijää tulemaan mukaasi. Kukaan ei ole niin hullu”
Matoron piti kysyä jotakin ivallista hulluudesta mutta katsoi asiallisemmaksi ottaa kartan ja nousta kannelle.

”Äks, löysin laboratoriosaaren sijainnin”, Matoro huudahti iloissaan. Toinen Klaanilainen tuli Matoron luo ja katsoi karttaa.
”Hienoa. Saavumme Destralille parissa tunnissa, sitten voimme jatkaa tuonne”
”Näillä on jotain ihme legendoja tuosta paikasta. Kukaan matoran ei kuulemma uskalla purjehtia saarelle. Rehellisesti sanottuna, minä en usko pätkääkään huhupuheista”, Matoro kertoi.
”En väitä että uskoisin jokaisen legendan”, Äks aloitti. ”Mutta aika usein niillä on jotakin todellisuuspohjaa”
”Mitään todellisuuspohjaa. Kun tulemme Klaaniin, hankitaan joku tarpeeksi hullu laivuri viemään meidät sinne. Voimme tarvittaessa vaikka lentää jos pelottaa”, Matoro kertoi itsevarmana.

Samaan aikaan joku hykerteli Matoron pään sisässä.

[spoil]Se kuka keksii mistä nimi ”Rozum” tulee, saa keksin.[/spoil]

Valottujen suosekoilu osa 30: Lahja Imperiumilta

Järvi

Koko homma tuntui kuin kilpajuoksulta aikaa vastaan. Jos he nyt pysähtyisivät zyglakit repisivät heidät kappaleiksi armotta.

GK oli jäämässä jälkeen koska hänen jalkavoimansa ei riittänyt nopeaan liikkumiseen, koko haarniska oli niin raskas, hän yritti parhaansa mukaan estää Zyglakien etenemisen Umbran ja Fikoun kadotessa ylöspäin. Saatuaan Fikounsa pinnalle Umbra saapui takaisin syvyyksiin auttamaan ahdistetun Gekon Zyglakien keskeltä, painovoimavoimiensa avulla. Juuri ja juuri kaksikko selviytyi pinnalle, nyt Toa pääsisi voitolle.

Quewa läsähti uupuneena rannalle ja lähti kipittämään piiloon.
Glatorianking otti miekkansa tyytyväisenä esiin ja alkoi halkoa Zyglakien sumaa yhdessä Umbran kanssa kohti järveä. Zyglakien perääntyessä yksi näistä sivalsi Gekon haarniskan putken auki. Ilma lähti ulos kehosta ja veteen joutuminen tietäisi lähes välitöntä kuolemaa.

”Umbra, kokeiles tällä.”, Gekko sanoi noustessaan ja heitti Miekkansa Zyglakin ruhoon, jonka parkaisun jälkeen Umbra otti, miekan, käyttäen voimiaan hän heitti miekat eteenpäin kuin ne putoaisivat ja sitten takaisin käsiinsä muutama Zyglak oli päätä lyhyempi.

Sitten he huomasivat erään seikan, Zyglakeja nousi vain lisää järvestä, jatkuvalla syötöllä.

”Näetkö tuon rakennuksen”, Umbra osoitti rakennusta kukkulallla, ”Voisimme päästä sinne pakoon.”, Ei hullumpi idea, pakkohan tässä on jotain tehdä.

Kaksikko kiipeesi ylös ja näki oven, se oli lukossa.

”Mennäänkö katon kautta?”, GK ehdotti. Kaksikon kiivetessä Fikou ryömi ulos kolostaan ja koitti hidastaa Zyglakeja seitillään, mutta nämä puskevat siitä läpi raivolla. Kaksikon ja Quewan auttaessa seitillän nämä pääsivät nopeasti katolle. Rappautunut Nazorakien logo näkyi seinällä, ja Zyglakien kiivetessä pitkin seittiä, Quewa katkaisi sen. Silloin yksi Zyglak ilmestyi kuin tyhjästä ja kolmikko räsähti katon läpi, Zyglakin litistyessä toan ja Matoranin painon alle.

Kaksikko lysähti keskelle sokkelomaista keskusta, sähköpaneeleja ja ties mitä oli heidän tiellään. Sitten koko laitoksen läpi kaikui:

He ovat täällä…