Aihearkisto: Retro

Vanhan foorumin rope.

Mysterys Nuin tappajakani

Klaanin Linnake

“Juu, jos sinulla on tässä helposti saatavilla jonkun sortin kävelijää niin pistäppä valmiiksi. Tulen ilmoittamaan kun lähdemme.”, Jään Toa ilmoittaa ja lähtee pois hallista. Matoro vilkaisee Chat-kahvioon, Mahriking istuu pödän ääressä lukemassa viimeviikkoista Klaanilehteä. Matoro istahtaa vastapäätä tätä Klaanilaista, ja aloittaa tervehtimällä. Make nostaa päänsä lehdestä, tarjoaa makkaraa sekä kysyy mitä asiaa.
“Tuotanoin, MaNu tarvitsee Klaanilaistiimiä johonkin hommaansa. Tehtävä sisältää todennäköisesti taistelu-“, Matoro selittää tilannetta.
“JEE! Tulen heti, täällä on tylsää.”, Mahriking innostuu.
“…Minne menemme?”, hän jatkaa, nyt hiljempaa.
“Haemme vielä yhden tyypin, sitten lähdemme Keeton meille hankkimalla ajoneuvolla Manun luo, hän on viidakossa.”, Matoro selventää.

MaNun luola

Vaaleanpunainen jänismäinen hirviö kävelee hitaasti synkkää käytävää. Se silmäilee yhdellä punaisella silmällään seinämiä, ja havaitsee Torakan, joka jähmettyy paikalleen. Keihäs lentää, iskeytyy Rahin rinnasta läpi, mutta olento ei siitä hätkähdä, osoittaa kädellään Nazorakia, joka kaatuu kuolleena maahan: Rahi pystyy tohamaan heikkomielisten tajunnan.

Metorakk on palaamassa tunneleiden kautta tukikohtaan. Hän oli miehineen etsimässä Matoroa metsästä, muttei löytänyt. Skakdi jähmettyy nähdessään hieman itseänsä pidemmän, kahdella jalalla kulkevan olennon.
Suuri Rahi osoittaa Skakdia kädellään, Metorakk tuntee kosketuksen mielessään. Skakdijohtajan pää täyttyy kivusta, mutta se kestää Rahin voimat.
Pienissä aivoissaan otus miettii alkavansa syömään kun on hoidellut tämän saaliin.
“En tiedä mikä sinä oikein olet, mutta taidan tehdä sinusta selvää… Kokeilit jonkunnäköistä mielihyökkäystä, mutta epäonnistuit.”, karhea ääni sanoo, ja Skakdi lähtee hyökkäykseen. Rahi on kummissaan, nostaa kätensä huitaisee Metorakkia. Kova lyönti vavisuttaa Skakdi panssaria, mutta hän pysyy pystyssä, ja iskee tikarin Rahiin. Se mylväisee, mutta pian unohtaa ja huitaisee Metorakkin maahan. Otus painaa itseään kaatuneen uhrinsa päälle, painaen jalkansa tämän rintaan. Murskaava voima kohdistuu Skakdiin. Metorakk pitää kuitenkin pään kylmänä, ja iskee moukarillaan olentoa polveen. Vaalenpunainen rahi karjaisee, Metorakk kierähtää pois jalan alta ja lyö moukarilla kohdettaan selkään. Raji kääntyy ja lyö kohti Skakdia, tämä kierähtää, mutta sitten Rahin terveen jalan potku osuu kohdettaan leukaan. Metorakkin kypärästä lentää siruja itse kypärän ja suusuojan irrotessa paloiksi, hampaita lentää ja Skakdi lentää kovaa vauhtia käytävän reunaan, verta vuotavana.
Rahiotus on varma voitostaan. Metorakk ottaa viimeisenä keinonaan Zamorinsa, lataa siihen piikkikuulan ja tähtää.
Tämän on osuttava, Skakdi tuumii ja puristaa liipaisinta. Piikeillä höystetty kuula lähtee lentoon, lentää kohti olennon päätä, ja iskeytyy suoraan olennon yhteen silmään. Piikkinen kuula lävistää silmän, iskeytyy pään läpi voimalal ja osuu seinään Rahin takana. Se kaatuu maahan, tunneli alkaa tosin vavista ja ilmeisesti sortuu tärähdyksestä.
Metorakk lähtee haavoittuneena äkkiä pois luolasta, ja takana alkaa jo rymistä, kiviä putoilee.

Minä olen enemmän kuin minä

Sumun keskellä veneessä

“Niin”, varjo jatkoi. “Teidän – ei pidä tästä kulkeman.”
“Mutta sinulla ei ole mitään konkreettista syytä estää meitä”, Snowman intti.

Snowman oli kerännyt rohkeutensa ja kävi kiivasta väittelyä saaristoa riivaavan henkiolennon kanssa. Kepe huomasi varjon alkavan pikkuhiljaa kalveta. Se ei enää ollut pimeydenmusta, vaan hämäränharmaa, mutta ei vielä kuitenkaan yhtä valkoinen kuin tämän kasvoilla leijuva Pakari. Sen tahdonvoima ei näyttänyt olevan kovinkaan vahva. Toisaalta sillä ei ilmeisesti ollut ollut väittelykumppania vuosisatoihin.

“Me palaamme – vielä asiaan – me palaamme”, se mylväisi ja haipui pois. Sen lähtöä saatteli pettynyt henkäys.
Sumu alkoi hälvetä, ja pian lähiympäristön saaret alkoi jo erottaa.
“Sepäs oli virkistävää”, Snowman sanoi.

Vene jatkoi matkaansa. Pian heidän päämääränsä näkyi jo horisontissa. Se oli lumivalkoinen, suuri saari. Omituinen sininen valo hohti sisämaasta.
“Siinä se nyt on. Matkamme määränpää.”

Vene pysäköitiin suojaisaan lahteen, ja kaksikko astui maihin. Vaikka sumu oli kadonnut, kolea ilma leijui edelleen ympäristössä. Jos tämä olisi ollut elokuvaa, olisi paikalla soinut “varokaa heikkoa jäätä” -musiikki.
“Minne tästä”, Kepe kysyi.
“Eteenpäin”, Snowman vastasi.
“Missä suunnassa on eteenpäin?” Kepe kysyi, Snowmanin pyöriessä ympyrää.
“…”
“…”
Leppoisa veneretki muuttui tarpomikseksi polvensyvyisessä lumihangessa.

Pikku hiljaa lumihiutaleita alkoi putoilla heidän päälleen. Pikku hiljaa se yltyi myrskyksi.

Verstas

“Niin… Minä olen siellä. Minä olen täällä. Minä olen enemmän kuin minä.”

Kenttätestaus suoritettu

Torakkain asevarasto

”Emme saaneet vasemman kätesi liikkuvuutta aivan normaaliksi. Haarniska kärsi laavakylvyssä kuitenkin sen verran pahoja vaurioita.”

Yliluutnantti kuunteli tyynesti insinööritorakan raporttia haarniskansa korjauksesta.
”Entä tykki, se kuitenkin toimii normaalisti?”
”Kyllä, aivan oikein.”

Mainiota, Yliluutnantti ajatteli. Hän siveli taistelupuvun pintaa käsillään, kävi sen läpi vaihe vaiheelta. Kaikki muodot tuntuivat hyviltä, vaarallisilta. Kun hänen sormensa lopulta hipoivat teriä, 955 tunsi olonsa hyvinkin nautinnollikeksi. Tämä oli eräs parhaista apuvälineistä, joita torakka voisi toivoa.

Juuri sopivasti Kenraali saapui huoneeseen, merkitsevä hymy kasvoillaan. Yliluutnantti tiesi, mitä tämä tarkoitti. Operaatio voisi alkaa.

Aave

Ties kuinka monenteen kertaan korjatussa veneessä keskellä merta ties kuinka monetta kertaa, matkalla kohti alati lähenevää määränpäätä.

Kun veneen pohjaan ilmestynyt, Nazorakien luotaimen spontaanin itseräjäytyksen tuottama reikä oli korjattu, matka jatkui taas. Ilma alkoi selvästi kylmetä, ja se tuntui jopa jään toasta ja lumesta koostuvasta samanlaisesta epäluonnollisen kalsealta. Kumpikin heistä tiesi matkan pikku hiljaa lähenevän loppuaan, mutta pahimman olevan vasta edessä. Ehkä koko tarinan lopullisen lopun.

“Kuinka pitkä matka tästä on maaliin”, Kepe kysyi. Snowman vastasi mitäänsanomattoman ympäripyöreästi, kuin salaten jotain. Tehtävän salaisuus ja sen todellisen tarkoituksen mysteeri alkoi taas korostua.

Saaria alkoi näkyä ympäristössä yhä enemmän, ja aava meri oli pikku hiljaa jäämässä taakse. Taivas oli harmaiden, aavemaisten pilvien peitossa. Ilmapiiri oli hyvin uhkaava. Jos tämä olisi ollut elokuvaa, tässä kohdassa olisi soinut kaukaista ja mystistä sotarummutusta. Oli kuitenkin aivan hiljaista. Kuin edes tuuli ei olisi uskaltanut puhaltaa.

Läheiseltä saarelta, joka oli metsän peitossa, kaikui värisyttävä huuto. Parvi yönmustia lintuja lehahti ilmaan. Huudon aiheuttajasta ei ilmennyt muuta merkkiä.

Entä jos se olikin vain heidän mielikuvituksensa tuote? Kuvitelmaa? Niin he ainakin toivoivat.

Pikkuhiljaa luonnoton sumu alkoi luoda peittoa heidän ylleen. Veneen vauhti hiljeni selittämättä. Vesi liplatti, moottori hurisi hiljaa. Muuten oli aivan hiljaista.
Mihinkään suuntaan ei nähnyt kymmentä metriä pidemmälle.
Luonnottoman sumun ylle lankesi luonnoton varjo, joka karmi kummankin urhean sankarimme selkäpiitä. Varjo tuntui syövän ympäristöä, vaikka oli vasta keskipäivä. Kumpikin heistä pysyi hiljaa, huolestuneita silmäyksiä toisiinsa luoden.

Vene pysähtyi. Oli aivan hiljaista.

Kepe tarkkaili ympäristöä. Yhtäkkiä Snowman tarttui häntä hihasta sen näköisenä kuin olisi nähnyt aaveen ja osoitti kokan suuntaan.

Vedenpinnan yläpuolella leijui muodoton, musta varjo, joka haki olemusta pitkillä, mustilla nauhoilla.

Verstas

Dox kuunteli, mitä äänellä oli sanottavanaan.

“Vuokraaja ja Viitoittaja ovat kohdanneet Vihollisen, ja se viivästyttää heitä matkalla Vartijan luokse. Veistäjä ja jopa itse Varoittaja tulevat vielä puutumaan asioihin.”

Dox nielaisi. Valvoja oli puhunut.

Jääsaari 9: Tahdottomien marssi

Ath-Koro, valkoisen temppelin sivuovi

Niskaan hyppäävä pimeyden metsästäjä ei ollut ensimmäinen asia, jota Guardian odotti juostessaan ulos Ath-Koron temppelin sivuovesta. Punamustaan haarniskaan sonnustautunut hahmo hyppäsi hänen selkäänsä ja riuhtaisi hänet painiotteella voimakkaasti päin Ath-Koron temppelin valkoista seinää. Guardian murahti kivusta.

Pian metallinen käsitykki osoitti suoraan Guardianin kasvoihin. Sitä pitelevän pitkäraajaisen Pimeyden metsästäjän kasvoilla oli illkeä virnistys.

Guardian katsoi metsästäjää suoraan silmiin tämän aseen ohi.
“Olemmeko me tavanneet?” Guardian kysyi metsästäjältä ironisen kohteliaasti, kun otti huomioon hänen vihaisen ilmeensä.

“Emme vielä”, punamustan jätin matala ääni sanoi. Se naurahti psykoottisesti.

Guardianin katse viileni.
“Niin, tietenkin”, hän sanoi sarkasmia tihkuvalla äänensävyllä. “Olisin varmasti muistanut viehättävät kasvosi. Millä yliampuvalla koodinimellä sinut on siunattu, metsästäjä?”
Punamusta jätti hymyili pirullisesti. Sitten se liikautti olkapäitään hienovaraisesti. Pian äänekkään roihahduksen myötä metsästäjän selästä lennähti polttavia liekkikaaria.
“Purifier”, metsästäjä sanoi innokkaasti. “Sisäistä se, pian et nimittäin muuta enää koskaan sisäistäkään.”

Guardian tarkkaili vihollistaan miettien tarkasti kaikkia mahdollisia skenaarioita. Hän oli tällä hetkellä ansassa ja kykeni näkemään, että Purifierin liipaisinsormi oli nopea. Tavallinen hyökkäys pysähtyisi kuin…seinään, kyllä.
Oli pelattava aikaa ja mahdollisesti myös metsästäjän hermoja.

“Nättiä”, Guardian sanoi sellaisella äänensävyllä, että hitaimmatkin tajuaisivat, mitä hän oikeasti tarkoitti. “Oletko harkinnut uraa pyroteknikkona tai nimeämispäivän viihdyttäjänä? Luulen, että ne olisivat lähempänä kyvykkyytesi tasoa.”

Purifierin virne ei kadonnut. Hänen tykkinsä sisällä syttyi jokin. Metsästäjä naurahti.
“Ainoa viihdyke, jota sinä tulet saamaan, on katsoa oman ruumiisi palavan”, metsästäjä sanoi äänessään häiriintynyttä intoa.

Guardian katsoi suoraan tykin piippuun. Se oli tarpeeksi lähellä, mutta hän ei ollut täysin varma, osaisiko Purifier varautua kaikkeen. Hän ei myöskään ollut täysin tietoinen, millä Purifier oli ampumassa häntä kohti. Toisaalta taas ase vaikutti latautuvan joka sekunti, joten jotain oli tehtävä.
Guardian kurtisti kulmansa ja kohdisti katseensa tykin piipussa hehkuvaan ammukseen. Hän tunsi oikean silmänsä kuumentuvan. Se oli valmis. Nyt kaikki oli kyse vain ajoituksesta.
Plasma, Guardian ajatteli. “Päälle.”

Sekunnin kymmenesosan ajan Guardian näki molemmissa silmissään pelkkää punaista ja tunsi lämmön kasvoillaan. Plasmasäde välähti suoraan tykin sisään ja loput sekunnista Purifier ehti ihmetellä, mitä oli juuri tapahtui.
Guardian hyppäsi sivuun. Voimakas räjähdys heitti Purifierin taaksepäin ja tulinen myrsky levitti käsitykin osasia joka suuntaan. Purifier lensi kohti syvää kinosta ja upposi siihen. Katsottuaan tarkemmin Guardian huomasi, että hanki oli sulanut metsästäjän alta.
Guardian otti pistoolinsa esiin. Hän latasi sen ja tähtäsi kuopan suuntaan tasaten hengityksensä.

Kuopasta sinkoutui liekkejä ylöspäin. Purifier huusi raivokkaasti.
“Sinä”, metsästäjä karjaisi äänellä, joka muistutti voimakasta metsäpaloa. “Senkin!”
Voimakkaan äänen säestämänä Purifier hyppäsi kuopasta selkäliekit roihuen. Hän laskeutui Guardianin eteen ja karjui vihaisesti.
Purifier hyökkäsi täydellä voimalla Guardianin kimppuun ja tuliryöpyt sulattivat lähialueen kinoksia vauhdikkaasti. Guardian vastasi tuleen pistoolillaan.

* *

Matoranit marssivat kohti temppeliä. Niiden sinisenä hohtavat silmät näkivät kahden hahmon taistelevan keskenään temppelin toisella puolella, mutta siitä ne eivät välittäneet. Matoranit tiesivät, että toisella hahmoista oli jotain, joka ei kuulunut hänelle.

Valtava armeija marssi kohti temppelin sivuovea. Matoranien kädet vääntyivät nyrkeiksi samanaikaisesti.
Tunkeilijoiden täytyisi palaa.

“Nimda.”

* *

Spoileri ValitseNäytä

Isku Nazorak-pesään: Torangan vahvistus

Keetongu Sep 30 2010, 05:27 PM

Klaanin linnake
“Hmm, voisinpa tullakin. Voisimme käyttää näitä lentopelejä, ne voittavat kyllä patikoinnin. Kuulin reissustanne. Jotain samantapaista kaiketi tulossa?”

“Ehkäpä”, Matoro vastasi. “Onko sinulla mitään, millä voi liikkua maalla?”

“Juu, ruumissa on erilaisia käveliöitä, minun itseni suunnittelemia, niillä pääse aika pitkälti mihin tahansa niin kauan kuin vettä ja polttopuuta on saatavilla. Ilmoita tai käske jonkun ilmoittaa kun olette valmiita.”

Bunny the Killer Thing

Klaanin linnake

Matoro hyräilee kävellessään Klaanin rauhallisilla käytävillä. Hän etsii käsiinsä muutaman Klaanilaisen ja lähtee takaisin MaNun luo.
Matoro tilaa ensin Chat-kahviossa ruoan, nauttii sen nopeasti ja menee lähellä olevaan hangaariin. Suuressa metallihallissa kohoaa valtavana puinen Steampunk- laiva. Jään Toa vilkuilee ympärilleen ja havaitsee Keetongun yhden aluksen kannella.

Matoro kiipeää köysitikkaita kannelle.
“Onko sinulla jotain kesken?”, hän aloittaa.
Keltainen hahmo nousee.
“Ei, ei mitään. Onko sinulla jotain erityistä?”, Keetongu kysäiee.
“Makuta Nui tarvitsee Klaanilaisia johonkin hommaan. Onko sinulla luppoaikaa, voit tulla mukaan?”

Luolat

Makuta Nuin luola on sortunut. Täällä olleet “luomukset” ja rahi-kemikaalit ovat nyt sekoittuneet, ja elossa olleet Rahit päässeet pois.
Joku pieni rahi on sihisevän Makuta-viruskalvon alla ja muutat pikkuhiljaa muotoaan. Olennon päälle kaatui paljon erilaisia Makutojen kemikaaleja.

Nazorak-kaksikko katsoo entistä suuaukkoa Makutan luollalle. Nyt siinä on röykkiö kiveä ja maata. Kuuluu outoa kolinaa, toinen torakka tarkentaa kuuloaan. Silloin valtava kivi iskeytyy torakkaa päähän, koko muu kroppa litistyi lattiaan samalla. Nazorakeista toinen vetää miekkansa, odottaa mikä juuri avautuneesta aukosta tulee…

Olennossa on vaalenapunaista ja valkoista, sillä on pitkät ylöspäin sojottavat korvat, yksi psykoottisen näköinen silmä, turkki, kaksi kättä, kaksi jalkaa, pieni hännäntynkä. Se on noin kahden Toan korkuinen, ja Nazorak ei ole ikinä nähnyt moista. Olennon suusta roikkuu tunnistamattomia rahin kappaleita.
Se näkee torakan, osoittaa tätä töppökädellään ja hyönteisen pää pimenee lopullisesti.