Aihearkisto: Retro

Vanhan foorumin rope.

Kauhujen aamu

Bio-Klaani, ulkopiha

Oli aikainen aamu. Kukaan ei ollut nukkunut.
Tawa ja Guardian tarkkailivat Klaanin linnoituksen tämänhetkisiä korjausoperaatioita. Välillä Kupen johtama ensiapuryhmittymä kantoi ulos ruumiita. Osa ruumiista liikkui, mutta välillä melankolisesti liikkuvien hoitaja-Matoranien kantamien hahmojen sydänvalot olivat mustia.
Guardian ja Tawa eivät puhuneet keskenään. He katselivat linnoitusta, joka oli kärsinyt hyökkäyksessä.

“19 kuollutta”, Guardian sanoi hiljaa.

“Älä”, Tawa kuiskasi. “Ei nyt.”

“Suurin osa Matoraneja”, Guardian jatkoi. “Tiedätkö, että harva niistä edes taisteli vastaan?”

Läheisellä kivellä istui yksi Matoran-vartijoista. Se piteli kädessään vihreän naamion sirua ja katseli jonnekin merelle.
Guardian ja Tawa olivat taas hetken hiljaa.

“Visokkia ei ole näkynyt”, sininen skakdi aloitti. “Luuletko, että Avde-“
Tawa keskeytti Guardianin. Guardian ei ollut koskaan kuullut Tawan yleensä lempeää ääntä näin vihaisena.
Ei! Älä.

Guardian katsoi Tawan visiirin takaa katsoviin silmiin hetken sanomatta mitään. Silmissä oli vihaisuutta, mutta keltaisen nais-Toan kasvoilta paistoi myös huolestuneisuus. Hän tiesi, mitä Guardian oli sanomassa, mutta ei halunnut kuulla sitä.
Guardianin katse laskeutui maahan, vaikka Tawa katsoi häntä yhä.
“Hänet löydetään kyllä”, Guardian rauhoitteli ilman, että oli varma sanomastaan. “Ne löytävät aina.”

Tawankin katse laskeutui jonnekin alas.

“Ja hän on aivan kunnossa”, Guardian sanoi hiljaa perään. “Olen varma siitä.”

* * *

Apuvoimageneraattorin luona oli vilkasta. Suuri osa klaanilaisista oli auttamassa vahingoittuneiden hoitamisessa ja linnakkeen korjaustöissä, mutta tämä pieni sekalainen joukkio keskittyi etsimään johtolankoja öisen sähkökatkoksen aiheuttajasta.

Valkoinen titaani, moderaattori Same oli kyyristynyt räjähdyspaikalle aivan generaattorin viereen. Hän pyyhki pölyä ja tutki alkuperäisen sähkökatkoksen aiheuttaneen pommin sirpaleita. Moderaattori nosti niitä silmiensä tasolle ja tutki tarkemmin.

“Bladis”, Same sanoi takanaan toimettomana seisovalle hopeiselle Skakdille. “Tule katsomaan.”

Terävällä haarniskalla varustettu Skakdi käveli Samen viereen ja kyyristyi hieman.
“Mitä löysit?”

Same näytti BV:lle vasemmassa kädessään olevaa sirua. Mustaksi kärähtäneessä ja puoliksi sulaneessa metallinpalassa oli kiinni jotain siniseltä lasilta tai muovilta näyttävää.
Hopeisen Skakdin silmät aukenivat ymmärtäväisen näköisenä. Jotenkin yllättävästi hän kuitenkin kohautti olkapäitään ja irvisti perin skakdimaisesti.
“Ei. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä katson. Kerro minulle.”

Same näytti pettyneeltä.
“Mikä tämä sitten onkaan, se loi jonkin sortin elektromagneettisen pulssin”, Same sanoi. “Vihollinen pisti varman päälle.”
BV tuijotti sinistä palaa kiihkeästi. “Kuka marsusäteilyn nimessä on M.A.Z?” skakdi sanoi osoittaen pommin osassa olevaa kolmen kirjaimen yhdistelmää.
Same käänsi palaa itseään kohti ja katsoi tarkemmin.

“Luulen, että sen pitäisi olla A.M.Z”, hän sanoi siristellen punaisia silmiään, “mutta ei tuosta järjestyksestä voi olla varma.” Sen sanottuaan valkoinen moderaattori kutsui jokseenkin lyhyen steltiläisen luokseen ja ojensi pommin osan tälle.
“Vie jollekin tutkijoistamme.”

BV kaiveli kovakouraisesti läpi pommin osien kasan ja suorastaan haisteli yksittäisiä osia löytääkseen jotain uutta. Kasan äsken huolellisesti järjestänyt Same katsoi hieman ärtyneenä vierestä.

Pian BV pysäytti kaivamisen. Hänen ilmeensä jäätyi yllättyneeksi.
“Same”, Skakdi sanoi varoen, “et tainnut huomata jotain.”
“Mitä?”

BV nosti kasasta kanisterimaisen, läpinäkyvän ja huomattavasti kärähtäneen esineen ja ojensi sen Samelle. BV katsoi Samea silmiin ja nielaisi äänekkäästi.
“Se Z.A.M:n tai M.Z.A:n tai Z.M.A:n tai minkälie sähköaaltopulssiverme oli ihan oma juttunsa”, BV aloitti. “Itse pommi taas tuli…no…”

Same kallisteli mustaksi palanutta kanisteria ja mustan kemikaalin viimeiset tipat valuivat hänen valkoisille käsilleen. Same katsoi kanisteria pitkään.
Siinä luki “Verstas”.

Nazorakien pesä

Kenraalimajuri 014 -koodinimellä tunnettu tummanruskea torakka tarkkaili panssarilasin läpi, kun kaksi yönmustaa Nazorak-agenttia teki jotain sanoinkuvaamatonta joukolle rivisotilaita. Lasin takana olevan pimeän huoneen tapahtumista ei saanut selvää, mutta välillä agenttien käsissä välähti jotain sinistä. Jokaisen välähdyksen jälkeen yksi torakka käveli ulos huoneesta harvinaisen poissaolevan näköisenä.

Kukaan ei pitänyt Sinisistä Käsistä. Aina kun joku sai tietää jotain sotilasarvonsa yläpuolelle ulottuvaa, tämä hiljainen kaksikko yksinkertaisesti ilmestyi paikalle. Kädet saivat töitä etenkin nyt, kun viiden klaanilaisen joukon hyökkäys pesään oli selvittänyt rivisotilaille joukon Nazorakien syvimpiä salaisuuksia. Agentit 019 ja 020 tulivat paikalle ja sen jälkeen kukaan ei muistanut mitään.

Kenraalimajuria tämä ei olisi haitannut, jos hän ei olisi ollut seuraavana vuorossa.

Torakkajohtajaa ei raivostuttanut se, että hänet muutettaisiin käytännössä toukan tasolla olevaksi työläiseksi. Paljon enemmän 014:ta ärsytti se, että muistinpyyhkäisyn tekisivät alempiarvoiset.

Sinisen välähdyksen jälkeen 0014:n mieli keskittyi vain kuningattaren munien lämmittyslaitteiden kunnossapitoon.

Matoro TBS

Bio-Klaani

Matoro on päässyt jo ylös. Hänellä on toistaisesksi siteet haavojensa päällä, ja vasta niiden parannuttua hänelle laiteteaan panssarointi.
Matoro tutkailee aikansa kuluksi mitä Klaanissa on tapahtunut. Tai siis, kaikkihan tietävät mitä tapahtui mutta kaikki muu onkin sitten avoinna.

Hyökkäys teki suuria tuhoja. Darack ja kylmiön pojat ovat keränneet ruumiit ja selvittäneet Klaanin tappiot. Mahroxin ja vajaan kahdenkymmenen matoranin, mm. Frottikin ja Levahin ruumiit on löydetty eri puolilta aluetta. Laivastosta kuoli kaksi soturia, Ornu ja Tuthak. Kissabion kappaleita on löytynyt ties mistä.
Haavoittuneita on valtavasti. Moni Klaanilainen on haavoittunut pahasti, vakavimmat ongelmat on Toa Chakralla ja Killjoylla.
Kymmeniä Matoran-taloja on tuhoutunut täysin, ja tulipalo on vahingottanut suurta osaa rakennuksista. Itse linnake on kärsinyt suuria vahinkoja, esimerkiksi useita seiniä on romuna.

Jake saa pyörät

Klaanin ulkopuolella, ei kovin kaukana klaanista

Jake ryömi maassa käsillään. Hänellä ei ollut jalkoja, eikä mitään millä voisi ottaa yhteyttä klaaniin, Jake oli vielä vuorokausi sitten ollut kuolleena keskellä laavaa silpoutuneena, mutta jotain oli tapahtunut. Kukaan ei tiedä mitä, mutta jotain. Jake oli jo näköetäisyydellä klaanista – vuorokauden ryömiminen oli tuottanut tulosta. Kuitenkin näky oli kauhistuttava. Klaani oli tuhoutunut melkein täysin. Jake näki ruumiita ja palanutta romua linnakkeen ympärillä. Jake näki tumman hahmon lähestyvän häntä. Kun se oli jo näköetäisyydellä Jakeen, hän näki että se oli matoran. Matoran tuntui myös näkevän Jaken. “Kuka oletkaan, haen apua, odota hetki”, Matoran huusi Jakelle ja lähti takaisin linnakkeeseen päin. Sitten kaikki pimeni.

Bio-klaani

Jake herää. Hän on klaanissa. Hän yrittää liikkua. “Hmm…?”, Jake yllättyy. Hän voikin liikkua. Ja kaiken lisäksi hallitusti. Kuitenkin hän tuntee että jalkoja ei ole. Hän katsahtaa hitaasti siihen, missä ennen nukahtamista ei ollut jalkoja. Siinä ovat nyt…

Pyörät. Hän huomaa pyörät. “Selvvä…”, Jake sanoo erittäin hämmentyneenä. “Jaah, heräsit sitten lopulta, vai?” Tuttu ääni sanoo. Jake katsahtaa eteensä. Hän näkee keltaisen isokokoisen rahin. “Keetongu. Kiitos. Tämä helpottaa elämääni erittäin paljon. Juuri tässä vähän aikaa sitten ryömein 26,5 tuntia päästäkseni laavajärveltä klaaniin”, Jake vastaa. “Joo, ei tarvi kiitellä. Muuten, et ole enään toa, jos huomasit, tai ainakaan et näytä sellaiselta”, Keetongu toteaa Jakelle. “Jep, mielestäni näytän vähän niinkuin joltain ankkarahin ja auton fuusiolta, hallitsenkohan vielä jäävoimat?” Jake vastaa. Sitten hän yrittää jäädyttää ämpärissä olevaa vettä. Se ei onnistu. Itseasiassa vesi rupeaa kiehumaan ja ämpäri palaa.

“Et taida enään hallita jäätä, luulisin.”

“Niin minäkin luulen. Tämä vaikuttaa jotenkin enemmän tulelta.”

“Mielenkiintoista… Erittäin mielenkiintoista.. Ehkä mutaatiosi syy voidaan selvittää, tule, mennään.”

WWWRRRRRROOOOOOOMMMM – Ja Jake huristeli Keetongun perään.

Kerosiinipelle

Klaanin linnake

Taistelu tuntematonta vastaan oli ohi. Savuavat rauniot ja haavoittuneet klaanilaiset olivat lohduton näky. Mutta Kepe tiesi, että he selviäisivät tästä ja paikkaisivat tuhot. Ennen pitkää. Kaikki jäljet tästä yöstä eivät kuitenkaan koskaan katoaisi. Jokaisen mieleen ja muistoihin oli jäänyt tästä haava, joka ei paranisi siinä missä fyysiset vammat.

Hän katsoi merelle. Aurinko nousi horisontin takaa. Paksu pilvipeite oli väistymässä. Aamu oli tullut. Koko saari voisi hengähtää.

Klaanilaiset alkoivat organisoida häthätää alkaneita pelastustoimia. Kepe, tekniikan ihmelapsena, otti asiakseen paikata linnakkeen fyysisiä vammoja ja korjata järjestelmiä.
Läheisen, taistelulta välttyneen matorankylän asukkaat tulivat sankoin joukoin heidän avukseen.

Linnakkeen portti oli jyrätty. Joku taitava seppä saisi valmistaa uuden, entistä ehomman. Kuin ihmeen kaupalla portin saranat olivat kunnossa, mikä säästi töitä. Pikkuhiljaa hahmottui muitakin vastaavia tapauksia; vauriot eivät suurimmaksi osaksi olleet niin pahoja kuin miltä näyttivät.

Ongelmia tuottivat satunnaiset häiriöt sähkönjakelussa. Päägeneraattoria miettiessään hänelle tuli mieleen Visokin poissaolo. Ehkä jonkun pitäisi lähteä hänen peräänsä? Visokin puute alkoi pikkuhiljaa hahmottua muillekin. Tämä herätti levottomuutta läsnäolleiden joukossa.

Kepe antoi muutamalle avuliaalle matoranille ohjeet kuljettaa tuhoutunut Feterra Verstaalle tutkittavaksi. Siitä voisi saada irti paljon tietoa heidän vihollisistaan. Ja ehkä jopa selville lähestulkoon tuhoutumattoman vihollisen heikot kohdat.

Matoro TBS

Bio-Klaani

Kauhujen Yö alkaa olla lopuillaan. Liekit lepattavat pimeydessä sortuneen linnoituksen ympäristössä. Pitkin aluetta löytyy haavoittuneita Klaanilaisia ja Matoraneja ruumiiden joukosta.
Pimein hetki on aina juuri ennen auringonnousua.

Kaksi matorania tarttuvat ison puupalkin molemmista päistä ja heittävät sen pois. Umbra ja muutama muu siirtelee suuria sortuneita metallipalkkeja sivuun.

Vähän aikaa sitten Matoro putosi alas kellariin johtavaan portaikkoon, ja Feterra sorrutti yllä olevan parven ja osan kattoa portaikkoon.

Suurin osa haavoittuneista on viety sairaalaosastolle. Kaikki kynnelle kykenevät sammuttavat tulta ja pelastavat haavoittuneita.

Pelastajat löytävät pahasti vahingoittuneen Jään Toan romun seasta. He nostavat Matoron lähellä oleville leijuville paareille ja tämä kiidätetään erääseen Matoran-taloon joka on tällä hetkellä tilapäissairaala.

Kaikkialla vallitsee sekavat ajatukset. Mitä ne olivat? Mitä ne tahtoivat? Miksi ne tulivat? Ja ennekaikkea, miksi ne lähtivät niin nopeasti?
Klaanin ulkoportti oli suorastaan jyrätty – siihen ei pystyisi edes plasma. Jokin paljon robotteja voimakkaampi, synkempi olento oli myös käynyt Klaanissa.

Matoro avaa silmiään hitaasti saatuaan piristävän ruiskeen. Hänen alavartalossa ja selässä on suuria aukkoja panssaroinnissa. Yksi teleskooppisilmistä on särkynyt, niin että entisen skannerin läpi näkyy vain sekavaa lumisadetta ja mustaa.

Jään Toa pitelee päätään. Hän tutkailee ympäristöä. Matoron ympärille avautuu pienehkö huone puisilla seinillä. Katossa on iso aukko ja mustunutta puuta, ilmeisesti tulen sammutuksen jäljiltä.
Seinällä on pieni pöytä täynnä erilaisia rusikuja ja muita tarvikkeita lattialla olevasta laukusta. Perällä on tyhjä, avoin kaappi.
Katossa kimaltelee valokiviä. Ne luovat himmeän loisteen mökkiin. Kynttilä palaa pöydällä.

Vihersininen jaloa Matatua kantava matoran saapuu huoneeseen.
“Olet näemmä herännyt. Lepää”, matoran sanoo ohimennen, pakkaa pöydän tarvikkeet laukkuun ja lähtee taas pois.
“Eräs matoran lensi kolmen lasiseinän läpi Chat-kahvion seudulla. Hänessä on muutama tuhat lasinsirua, pitää mennä.”, matoran kertoo ja lähtee.
Matoro jää hämärään mökkiin.

Jake

Jaken ruumis makasi laavan keskellä, silpoutuneena, mustana, tuhoutuneena. Jake oli kuollut. Mitään toivoa ei enään ollut. Ataman tekemä vahinko ja laavaan tippuminen yhdessä olivat aiheuttaneet täydellisen tuhoutumisen. Jotain kuitenkin tapahtui. Pieni valonkipinä. Pieni valonkipinä, joka sai laavan purkautumaan. Laavajärven laavat lensivät yhtäkkiä ylöspäin, ja kuolleen Toan ruumis olisi kohta lopullisesti tuhoutunut. Kun laava oli tulossa takaisin alas, se pysähtyi ilmaan ikäänkuin suojakentäksi. Se valui suojakentän reunoja pitkin takaisin maahan, ja kun laava oli valunut, outo hahmo oli täysin kuivalla kivipinnalla pitelemässä energiakenttää kasassa. Tällä hahmolla ei ollut kuitenkaan jalkoja. Se oli Jake. Laava oli muodostanut jostain kumman syystä Jakelle uuden kehon, paitsi jalat, joista ei ollut jäänyt mitään jäljelle. Hän ei ollut enään toa. Jake nousi hiljalleen ilmaan kun se oli voimakenttänsä kanssa laavan päällä, se haihdutti voimakentän pois, ja siirtyi maalle. Jake oli elossa.

MahriKing

Nazorakien luolasto, metallilevyn takana suojassa, muutaman metrin päässä Matoron pysäyttämästä pommista

“Ehkä pommi on epälunnossa”, eräs Nazorakeista kuiskasi. “Vaiti! Minun pommini toimivat aina”, toinen karjui.

Allianssin arkea

SS Rautasiipi

Amiraali oli juuri tuijottamassa huoneensa ikkunasta ulos, kun hänen työpöydällään oleva sisäpuhelin soi. Hän otti muutavan askelluksen kohti pöytäänsä, ja painoi puhelimen välkkyvää nappulaa.
”Haloo?”
”Herra Amiraali, tukikohdasta on juuri tullut tieto, että Kuningatar on saatu taltutettua. Se on toistaiseksi tajuton, mutta kahleet on kiinni ja niitä on vahvistettu.”
”Vai niin” 002 vastasi, ja sulki yhteyden. Hänen ei tiennyt, oliko millään tasolla hämmästynyt Klaanilaisten naiiviudesta. Hyökätä niin pienellä joukolla Kuningatarta vastaan. Nazorakeilla kului joka kerta sen taltuttamiseen kymmeniä miehiä, ja Klaanin väki oli lähettänyt viisi soturia.

Amiraalista se oli säälittävää, muttei uhrannut asialle enempää ajatuksiaan. Hän askelsi pois huoneestaan, ja lähti kulkemaan käytävää pitkin. Tämä oli yksi niistä harvoista Rautasiiven käytävistä, joilla oli matto. Joidenkin mielestä se johtui 002:n turhamaisuudesta, toiset väittivät niiden olleen paikallaan jo ennen nykyisen Amiraalin virkaansa tuloa.

Amiraali saapui kierreportaikkoon. Hän laskeutui ne hieman hitaasti, joka toisen askelen kolahtaessa äänekkäästi. Seuraavaa käytävää reunustivat melko vanhanaikaiset lamput, ja kaikki seinällä roikkuvat taulut esittivät erilaisia torakoiden laivoja.

Käytävän puolesta välistä alkoi suuri portaikko, ja sen laskeuduttuaan Amiraali pääsi nopeasti suuren hallin pääoville. Niiden auettua hitaasti vastaan tuli papereita kädessään kantava sinistä barettia päässään kantava nazorak 1034, joka aloitti heti kunniaa vaivalloisesti paperinipun kanssa tehtyään puheensa.
”Herra Amiraali, koulutus sujuu aikataulussa. Peruskurssi on jo oikeastaan saatu suoritettua.”

002 ei vastannut mitään, keskittyi vain katselemaan täsmälleen samassa tahdissa lähitaistelua harjoittelevien torakoiden toimintaa.

Kummitusten Suo

Kolmen Zyglakin muodostama partio asteli mättäillä tarkkaillen koko ajan ympäristöään. Sinisen ja punaisen värinen matelija aloitti keskustelun ärtyneenä.
”Kerro vielä kerran Asza, miksi meidän täytyy olla tällä kammottavalla rämeellä ‘partioimassa’. Sen koommin Klaanilaiset kuin muutkaan saaren asukit eivät käytä tätä suota kuin poikkeustapauksissa. Miksi hitossa meidän muka täytyy vahtia tätä, he ymmärtävät aivan yhtä hyvin kuin mekin, että tämä paikka on saaren vaarallisimpien rahien koti.”
Joukkiota johtava, raskasrakenteinen Zyglak mietti hetken vastaisiko enää tähän kysymykseen. Hän kuitenkin lopulta päätyi selittämään.
”Koska eräs Nazorakien pesän vaikeiten vartioitavista sisäänkäynneistä sijaitsee tämän suon laidalla.”
”Ja miksi ötökät pistävät meidät omille asioilleen?”
”Naama umpeen, molemmat!” kolmas, hopean ja tummanvihreän värinen kumara Zyglak sähähti. ”Minusta tuntuu, että meitä tarkkaillaan.”

Hän osoitti koukkusormellaan pienen tiheikön suuntaan, ja kaikki kolme näkivät varjoissa kiiluvat viirusilmät.