Aihearkisto: Klaanon Rope

Retro

Kerosiinipelle

Kommentoi

Verstas

“Tulkoon valo”, sanoi Valvoja.

Verstaan ovi aukesi päästäen valon tulvahtamaan sisään. Oviaukossa seisoi hyvin hämmentyneen näköinen otus, joka pyyhälsi sisään kuin koira pakkasesta. Ovi sulkeutui sen perässä, ja valonpuute palasi. Otus läähätti. Valvoja tuhahti tympääntyneenä ja sammutti pienet, välkkyvät valonsa.
Dox huoahti helpotuksesta. Hän sytytti öljylamppunsa, ja tarkisti ettei huoneessa ollut hänen ja Valvojan lisäksi muita. Siellä kuitenkin oli. Hän kuuli takaansa hengitystä ja kääntyi, valaisten pedon kasvoja. Vaanija mylväisi ja huitoi ilmaa käsillään. Se sokaistui, mikä antoi Doxille hetken aikaa reagoida.

Dox lähti juoksuun. Hän syöksyi varaston puolelle, hänelle tutuimmalle alueelle. Hän sammutti soihtunsa ja eteni seiniä tunnustelemalla. Hän vilkaisi taakseen. Kaksi silmää kiilui pimeässä häntä etsien. Se ei kuitenkaan nähnyt nenäänsä pidemmälle. Dox luuli jo pelastuneensa, kunnes Vaanija alkoi nuuhkia ilmaa. Se kävi takaa-ajoon halki pimeiden hyllyrivien.
A4, luki erään hyllyn päässä. A5 seuraavassa. A6. A7. A8. A9… Dox jatkoi juoksuaan henkensä kaupalla. A42, A43, A44, A45… Hän kääntyi oikealle, pois pääkäytävältä, kahden taivaisiin ulottuvan varastohyllyn väliin. B45 luki sen toisessa päässä. C45. D45. E45. F45…
Dox alkoi olla jo syvällä varaston uumenissa. Hän kuuli sydämentykytyksen päänsä sisällä. Hän ei jaksaisi enää kauaa.

Dox saapui kaukana ylhäällä ollutta kattoa kannattelevalle betonipilarille. Sen kylkeen oli pultitettu ruosteiset tikkaat. Hän alkoi väsyneenä kavuta niitä ylös, toivoen Vaanijan hukkaavan hänen jälkensä.
Ei. Se jatkoi takaa-ajoa, kiiveten tikkaita hänen perässään. Hän saapui pienelle tasanteelle, jolla oli laatikko. Erittäin lupaavan näköinen laatikko. Hän vilkaisi alas. Maanpinta oli kymmeniä metrejä hänen allaan. Vaanija oli puolimatkassa ylös. Kuola valui sen suusta noroina, pisarat putosivat alas.

Dox kiskaisi laatikon auki. Ei se ollut laatikko, se oli aarrearkku. Sen sisällä oli kymmeniä kankaisia ja metallisia ihmeitä. Tällaista artifaktikokoelmaa hän ei ollut vielä koskaan nähnyt.
Hän otti käteensä yhden. Se oli metallinen puolipallo, jonka ympärillä kulki nauha. Nauhan alla oli pelikortteja ja tulitikkuaski. Esine oli vieläpä vanha, Suurta Päivitystä edeltävältä ajalta. Sen arvo oli lähestulkoon mittaamaton. Ja kaikki muut esineet arkussa olivat samaa laatutasoa.

Vaanija tarttui Doxin jalkaan. Hänen huomionsa oli herpaantunut liian pitkäksi aikaa. Dox yritti ravistaa olentoa irti, mutta se ei päästänyt.

“Hattuuuhh!” Ignika kuolasi.

Dox vilkaisi esinettä kädessään, näytti hetken hyvin onnettomalta, jonka jälkeen hän alkoi takoa Vaanijaa sillä päähän. Se ulvaisi kivusta ja huitaisi esinettä kädellään. Se putosi alas. Dox katsoi murheellisena sen perään. Hän otti laatikosta toisen, joka näytti korvalääkärin peililtä. Vaanija sai kasvoihinsa kohdistuvaa murjontaa ja päästi otteensa irti Doxin jalasta. Ja samalla myös tikkaista. Se putosi, putosi, putosi, putosi korviaraastavasti ulvoen alla olevaan pimeyteen. Kuului tömähdys, jonka jälkeen oli hiljaista.

Dox riemuitsi. Hän oli päässyt eroon Vaanijasta, ainakin toistaiseksi. Hän hyppi riemusta laatikon ympärillä. Hän ei kuitenkaan huomannut köyttä, johon kompastui. Kompastui, ja tönäisi laatikon alas. Alas tasanteelta. Alas pimeyteen. Pois hänen luotaan.

Tuona yönä Klaanin linnakkeen halki kantautui tuskallinen ulvaisu, jonka vertaista ei siellä koskaan oltu kuultu. Se läpäisi linnakkeen joka ikisen kiven, kantautui sen joka ikiseen kolkkaan. Mutta kukaan ei koskaan saanut tietää, mikä oli saanut noin pienen olennon aiheuttamaan noin suuren äänen.

Komentokammio

Räjähdys heitti Kepen ja Paacon seinään. Sen hiljettyä jostain kantautui huuto, jonka he selvästi kuulivat, vaikka räjähdys oli saanut heidän korvansa miltei kuuroutumaan.

Arkistot

Vaehran oli täysin tietämättömänä linnakkeen tapahtumista, omassa rauhassaan muuraamassa uutta väliseinää Arkistoihin löytämistään ikonisista kivistä. Hän säikähti äkillistä huutoa, joka sai hänet pudottamaan taltan varpailleen.

Trooppinen saari

Snowman oli varma, että oli kuullut erään tutulta kuulostavan äänen. Mutta hän kohautti olkiaan ja laittoi sen päänsärkynsä piikkiin.

Verstas

Dox masentui. Hän oli joutunut eroon suurimmasta aarteesta koskaan. Kyyneleet valuivat hänen silmistään pudoten alas pimeyteen. Tuona hetkenä hän oli onnettomin olento maailmassa, eikä kukaan ollut lohduttamassa häntä.

Hänen mieleensä tulvahti kuitenkin ajatus. Ehkä ylempänä olisi vielä lisää aarteita? Tätäkin mahtavampia, mittaamattoman arvokkaita?
Hän lähti kiipeämään tikkaita ylös, toiveikkaana.

Jonkin ajan kuluttua hän saapui toiselle tasanteelle. Se oli keskellä täydellistä tyhjyyttä. Ei aarrearkkuja ei mitään. Tikkaat eivät jatkuneet enää tästä ylöspäin.
Hän huomasi kuitenkin sillan, joka jatkui kohti kaukana edessä, näkymättömissä, ollutta seinää. Hän astui sille, se narahti. Jos hän olisi voinut valoisammassa ympäristössä nähdä allaan levittäytyvän suunnattoman varaston, hän olisi saanut pahan akrofobisen kohtauksen.

Sillan metallikaiteet tuntuivat kylminä hänen käsiään vasten. Se oli niin kapea, että vain yksi henkilö saattoi kulkea sitä pitkin kerrallaan. Hän jatkoi matkaansa eteenpäin, silloin tällöin ohittaen suunnattomia pylväitä ja taivaasta roikkuvia köysiä.

Hän saapui ovelle. Ovessa ei ollut kahvaa, mutta se aukesi työntämällä. Se narahti kuulostaen siltä, kuin sitä ei olisi oltu avattu vuosisatoihin. Hän löysi itsensä uudesta huoneesta, joka oli huomattavasti edellistä pienempi. Hän tunnusteli seinää. Kaltereita? Kaltereita Verstaassa? Mikä paikka tämä oli?
Doxin käsi löysi valonkatkaisijan. Se sytytti katon loisteputket, joiden epäluonnollinen valo häikäisi hänet, sekä ympäröivien sellien epäsiistit asukit. Hän oli löytänyt salaoven Klaanin tyrmiin. Hän vilkaisi taakseen, ja huomasi oven kadonneen.

Sellien olennot olivat täysin tunnistamattomia raunioita. Ne kalusivat luita likaisilta metallilautasilta ja joivat astioista, joka toimivat samalla toiletteina. Dox oli kuullut kertomuksia paikasta, jonne Bännityiksi kutsutut henkilöt joutuivat. Nyt hän huomasi sen olevan totta.
Viimeisessä sellissä, joka oli lähimpänä raskaasti panssaroitua turvaovea ulos, oli hahmo, joka ei näyttänyt olleen siellä niin pitkään kuin toiset. Se viittoi kohti vartijan vartiopistettä ja sen takana seinällä roikkuvia sellien avaimia.

“jos päästät mut ulos et saa mitään hahahaa läppä saat hatun”, hahmo sanoi.

Dox mietti hetken vilkuillen seinällä roikkuvia avaimia hahmon tarjousta. Tyrmien vartija oli näköjään poissa, eikä kukaan ei tulisi varmaankaan koskaan tietämään mitään. Sitä paitsi aarre on aina aarre. Mutta ehkä hänen ei pitäisi. Mutta aarre. Mutta moraali. Mutta aarre.

Hetken kuluttua, katsoessaan ovesta ulos ryntäävää, maanisesti nauravaa hahmoa, Doxille tuli äkillinen syyllisyydentunne.

Verstaan varaston pohjalla

Ignika makasi lattialla. Hän oli kuin unessa. Taivaalta satoi kymmeniä ja kymmeniä hattuja hänen ylleen. Hän tunsi ajan pysähtyneen ja leppoisan musiikin soivan hänen päässään. Hän nappasi ilmasta hatun ja sovitti sitä päähänsä. Hän nappasi muutaman lisää. Hän kieriskeli hatuissa. Hän nauroi.

Retro

Isku Nazorak-pesään: pakoyritys epäonnistuu

Kommentoi

Nazorakin tukikohdan selli

Sellin ovi avautui. Pakosuunnitelmaa tekevät Matoro, Keetongu ja Summerganon nousivat kohtaamaan tulijat, mutta ovensuuhun ilmestyneet lukuisat Skakdi-aseet saivat heidät nostamaan kätensä kohti kattoa. Metorakk ei halunnut heidän karkaavan tällä kertaa. Hänellä oli mukanaan kymmenkunta häijynnäköistä ja tappavaa skakdisoturia.

“Nyt ulos ja liikettä. Teidät siirretään.”, Metorakk murahti. Hänen äänensä oli vakava. Pari Skakdia osoitte heitä ilkeän näköisillä skakdikivääreillä.

Kolmella Klaanilaisella ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tanssia Metorakkin pillin mukaan siihen asti, että Make ja Manu lentäisivät pelastamaan heitä. Jos he olivat enää elossa.

Skakdit marssivat vakavana. Matoron aivot raksuttivat. Hän voi jo paremmin, eikä tämä ollut ensimmäinen kerta, kun hän oli skakdien vankina vaihtamassa selliä. Helkkari, tämähän oli rutiinia. Metorakk, vartijoita, pako. Kaikki oli selvää.
“Seuraavan tolpan kohdalla hyppäämme”, hän kuiskasi Summerille. Summer viestitti saman Keetongulle.

Tolppa tuli. Matoro pinkaisi skakdikehän läpi juoksuun kuten tuhat kertaa aiemminkin.

Mutta vauhti pysähtyi. Kauimmaisena oleva, erittäin häijynnäköinen sikaria polttava skakdi otti kiinni Matoron käsivarresta, vetäisi salmannopeasti vyöltään yksinkertaisen mutta tehokkaan skakdimutkan ja osoitti sillä Matoron takaraivoa.

“Ei tällä kertaa, Mutalumi… Me emme ole ötököitä.”

Skakdinyrkki heilahti. Matoro kaatui tajuttomana maahan.

“Kanna hänet, kasa!” Skakdi karjaisi ja osoitti aseellaan Keetongua. Keetongu nosti maassa makaavan Matoron varovasti. He jatkoivat kulkuaan sieluttomien, metallisten käytävien läpi.

Retro

Troopperin salakäytävä

Kommentoi

Bio-Klaani

Troopperi oli juossut Feterraa pakoon sisäpihalla olevan kiven taa.

“Mikä se oli?” hän mietti, “Ainakin vaikea se oli tuhota. Kenen hallinnassa nämä metallioliot ovat, ja miksi ne ovat hyökänneet Klaanille?”

Troopperi kuuli taas Feterran ääniä, mutta tämä ei huomannut häntä. Sen mentyä ohi, Troopperi alkoi liikkua varovaisesti kohti yhtä pärakennuksen salaovista.

Pian hän oli päärakennuksen itäsiiven luona. Troopperi tunnusteli seinää, ja painoi sormellaan kivien väliseen halkeamaan piilotettua nappia. Seinään aukesi aukko, josta Toa puikahti sisälle.

Valot sytytettyään hän huomasi olevansa valkoseinäisellä käytävällä. Käytävän toisella seinällä oli ovia muutaman metrin välein. Täällä ei näkynyt mitään merkkiä vihollisten olemassaolosta. Käytävän toisessa päässä oli ovi, josta pääsi pääaulaan. Troopperi lähti kulkemaan kohti ovea, toivoen tapaavansa aulassa Klaanilaisia.

Retro

Ollaan ihan palasina

Kommentoi

Klaanin ulkopiha

Jake aj Glatorianking… palasina näkivät Feterrojen suuntavaan heitä kohti, Gkyritti epätoivoissaan ryömiä suojaan ainoan kätensä avulla, pahaksi onneksi Feterrat huomasivat toan.

GK, oli lopen uupunut kaikkeen tähä pakenemiseen ja tunsi elämänsä olevan päättymässä. Jake koitti heitellä GK,n miekkaa Feterroita päin, mutta nämäolivat selvästi uusia, ne jotka Gekko oli kohdannut kahviossa oli jo hakatttu aiemmin.

“Jake… toivon, että päädymme hyvään paikkaan.”, GK sanoi murheissaan.
Jake puristi hammastaan kun feterra löi hänenmiekkaansa:Ei, GK, me selviämme tästä ja lupaan, että saat uuden kehon.”

Feterrat ampuivat GK:n ironneet palaset tuhkaksi, Glatoriankingin silmästä tipahti kyynel märälle nurmikolle, hän oli oikeasti kauhuissaan, kauhuissaan enemmän kuin Avden sisällä.

Feterra ampui GK:n miekan Jaken kädestä ja Gk kurottautui sen luo.
“Jake. Lupaa minulle ettet kuole.”, GK nousi viha silmissään “kyykyyn” ja raahautui kohti Feterroja, ne olivat keskittyneet vain Jakeen.

Jake iski yhden puun katki ja Feterrat hämmentyivät oudosta liikkeestä, “muistatte tämän päivänä kun…” Jake heitti sankarillisesti kepillä Feterraa, joka oli hämmentynyt tapahtuneesta.

Jake otti GK: miekan laittoi sen selkäänsä omansa kanssa, ja otti Gekon harteillensa ja lähti juoksuun.

“Katsos nyt, pidin lupaukseni.”

“Et ihan kokonaan, lupasit minulle myös uuden kehon.”

“Ai niin.”

“Tule GK, mennään.”

Kaksikko eteni pusikossa kohti Keetongun pajaa juosten torjuessaan ja väistäessään ohi kiitäviä säteitä.

Retro

Guardian

Kommentoi

Komentokammio

Lommoja ja halkeamia täynnä oleva Feterra leijui paikallaan kalibroiden aseitaan ja tuijottaen Guardiania ja Tawaa. Sininen Skakdi ja keltainen Toa seisoivat koneen edessä pidelleen keihäitään kaksin käsin. He tuijottivat robottimaista hyökkääjää päättäväisinä.
Avrahk Feterran aiemmin järkkymätön sieluttoman sininen katse oli vaihtunut punaisemmaksi. Sen mekaanisen pään oikealla puolella oleva silmä oli täysin pimeänä ja vasemmalta tuijottava säröili ja lepatti epätasaisesti.

Guardian ja Tawa vilkaisivat toisiaan nopeasti ja nyökkäsivät. Sekunnin päästä Tawa loikkasi sähköisten äänten säestämänä paikallaan leijuvan Feterran alle, pyörähti maata pitkin ja hyppäsi pystyyn valmiissa taisteluasennossa. Nyt adminit olivat mekaanisen kuoleman sylinterin molemmilla puolilla. Feterra käänsi päätään ja aseitaan ja yritti saada molemmat adminit näkökenttäänsä, mutta silmävahinkojen takia sen näkö ei ollut tarpeeksi tarkka. Feterran keskimmäinen ja suurin silmä supistui vihaisen näköiseksi. Rikkinäinen silmä rätisi sähköisesti.

Tawa ja Guardian eivät elehtineet. He lähtivät molemmat kävelemään ympäri Feterraa rauhallisesti samaan suuntaan ja pysyen aivan yhtä kaukana vihollisesta. Adminit pitivät keihäänsä matalina ja Guardianin keihään viikatemainen kärki suorastaan raapikin lattiaa pitäen piinaavaa ääntä. Paikallaan leijaileva Feterra kääntyi rauhallisesti kävelevien kohteidensa mukana, mutta siirteli pitkiä ja ohuita käsiään levottomasti erilaisiin asentoihin. Kädessä sojottavat neljä sormea napsahtelivat yhteen ja auki yksitellen ikään kuin testinä ja varmistuksena siitä, että kaikki toimisi. Kirkkaan valkoisia energiapurkauksia hyppi sormesta toiseen. Feterran olkapäät alkoivat punertaa.

“Yksi. Kaksi. Kolme. Nyt.”

Tawa ja Guardian iskivät varoittamatta keihäillään samanaikaisesti. Nopearefleksinen Feterra ampui kahdella kädellään yhden valkoisen latauksen kutakin adminia kohti, mutta sekä Tawa että Guardian astuivat sivuun juuri oikealla hetkellä. Molempien keihäät osuivat robottimaisen sylinterin päähän täydellisellä ajoituksella ja viimeinen pieni toimiva osa Feterran vasemmanpuoleisesta silmästä pimeni täysin. Tawa ja Guardian eivät kuitenkaan pysähtyneet siihen, vaan löivät uudelleen ja uudelleen. Adminien aseet osuivat robottimaisen olennon päähän tehokkaalla rytmillä ja vaikka Feterra yrittikin vastata hyökkäykseen tulituksella tai edes napata keihäistä kiinni kourillaan, se ei onnistunut siihen rajallisella näkökentällään.

“Allegro.”

Tawa ja Guardian kiristivät tahtiaan. He hyppelehtivät Feterran ympärillä hallitusti ja iskivät keihäillään yhä nopeammalla tahdilla vähät välittäen osumapisteestä. Feterra alkoi ärsyyntyä jo näkyvästi ja ampui punaisia plasmaräjähdyksiä satunnaisesti ympärilleen. Se pyöritti päätään villlisti yrittäen etsiä edes toista hyökkääjistä.

Feterra hidastui hieman. Tawa ja Guardian pysäyttivät iskusarjansa ja vetivät keihäänsä valmiiksi.

“Crescendo.”

Silloin adminit sysäisivät keihäänsä kohti metalliolentoa. He eivät osanneet varautua seuraavaan.

Päätään villisti pyörittävä Feterra katosi sekunneissa. Tawa ja Guardian joutuivat tekemään nopean liikkeen, että välttäisivät toistensa seivästämisen. Adminit katselivat ympäriinsä hämmentyneinä olennon äkillisestä katoamisesta. Edes keinotekoiselle teleportaatiolle tyypillistä valonvälähdystä ei ollut näkynyt hetkenkään verran. Olento oli vain kadonnut. Adminit miettivät kuumeisesti minuutteja ennen kuin kuulivat äänen ylhäältä.

“Bravo”, erittäin elävältä ja sarkastiselta kuulostava ääni sanoi epäselvän särinän keskeltä. Guardian ja Tawa katsoivat ylös ja näkivät lommoisen Feterran leijuvan suoraan yläpuolella. Puhuva ääni oli kuitenkin aivan liian luonnollinen kuuluakseen Feterralle. Puhuja oli selvästi jossain kaukana mikrofonin takana.
“Bravo, bravo. Hieno esitys. Nyt, aplodit.”
Mikrofonin takana istuva henkilö taputti yksinään. Feterra päätti hypätä mukaan ja laukaisi kaanonina kaikuvan sarjatulen valkoisia tainnutuslaukauksia Tawan ja Guardianin päälle. Adminit ryntäsivät mahdollisimman kauas Feterran pommituksesta, mutta yksi ammus osui Guardiania olkapäähän ja sai hänet horjahtamaan. Guardianin olkapää valahti liikkumattomaksi ja käsi puutui välittömästi.

“Esirippu.”

Jotain punaista ja hehkuvan kuumaa räjähti Tawan ja Guardianin takana. Guardian kaatui maahan paineaallon voimasta eikä kuullut hetkeen mitään.

* * *

Sydän

Visokki seisoi keskellä reaktorihuoneen sinistä valoa. Reaktorin matala humina kuului Visorakin vasemmalta puolelta.

Jokin seisoi yhden reaktorihuoneen suuren pylvään varjossa.

“Mikä valo”, Syvän Naurun kuoroääni sanoi. “Niin kirkas. Niin puhdas.”

Visokki ei vastannut.

“Älä huoli. En ole tuhoamassa sitä. En edes voisi. Se polttaa. En ole täällä sen perässä.”

Visokki lähestyi varjoa.
“Mitä sinä haluat?” hän viesti Avdelle.

Avde hykerteli itsekseen. “Nimdan.”

“Miksi?”

“Työnantajani haluaa sen. En kyseenalaista työnantajani tahtoa.”

Visokki näytti hetken pohdiskelevalta. Hän katsoi kahta punaista silmää pimeydessä ja imi itseensä varovaisesti yksittäisiä ajatuksia.
“Työnantaja”, Visokki viesti mystisesti. “Ja työskentelet Nazorakien kanssa. Ja Tawa kertoi, että Sheelikakin oli täällä. Ja kuka Z.M.A sitten onkaan, hän lienee ystäväsi.”

Varjoissa vilahti leveä valkoinen hymy. “Minulla on paljon ystäviä”, Avde sanoi ivallisesti.

“Niin on”, Visokki sanoi. “Pelaat aika monella kentällä. Kuinka moni ‘ystävistäsi’ elää vielä, kun tämä kaikki on ohi?”

“Näytät surulliselta”, Avde sanoi sivuuttaen kysymyksen. “Haluatko olla ystäväni?”

Visokki käveli lähemmäs varjoa sanattomasti. Hänen avaamansa psyykkinen tietokanava alkoi täyttyä piinaavasta kohinasta.
“Kenet klaanilaisista suostuttelit petturuuteen?” Visokki sanoi painostavana.

“Jos kertoisin, särkisin pienen sydämesi. Hän oli luotettava.”

“Kerro.”

Varjojen keskellä seisova Avde pudisti mustaa niljaisen ja pitkän kaulan kannattelemaa päätään. “Voin antaa sinulle kuusi nimeä. Tämä ei kuitenkaan tule olemaan ihan niin helppoa, Visokki. Tietoa tiedosta.”

Visokki piti saman tiukan kysyvän katseensa. Valtavan sinihohtoisen reaktorin humina melkein peitti alleen jostain muualta linnoituksesta tulevat taistelun äänet.

“Minä annan sinulle nimet”, Avde jatkoi. “Ja sinä näytät pääsi sisällön minulle. Tunnen Nimda Zetan jossain täällä, mutta en tiedä, missä se oikeasti on. Olen täysin varma, että olet nähnyt sen joskus. Tarvitsen vain yhden muiston, siinä kaikki.”

Avden lievästi Toamainen musta hahmo muuntautui. Sen monet raajat sulautuivat vähitellen yhdeksi mustaksi kasaksi, joka muodosti pylvään takana olevaan varjoon pienen oven. Sysimusta punaisten silmien täyttämä ovi aukesi naristen ja sisällä odotti vain tyhjää pimeyttä.

Visokki astui kohti ovea, mutta hidasti askeltaan mietiskelevän näköisenä. Hän siirsi koko mielensä voiman suojaukseen lähestyessään mustaa oviaukkoa.

“Kuusi nimeä yhdestä muistosta”, aukosta tuleva ääni kaikui. “Hyvä tarjous, eikö?”

Retro

Umbra, ei painovoima toimi noin!

Kommentoi

Klaanin sisäpiha

Umbra ja Levah juoksivat kohti Klaanin rikottua linnoitusta. Muutama muuri ja seinä oli kaatunut sisään ja ympäri linnoitusta kuului räjähdyksiä, plasma ja laseraseiden ääniä ja välkkyi elementaalienergiaiskujen valoja. Koko paikka oli sekasorron vallassa ja ilman täytti kauhistuneiden olentojen huudot.

“Tämä paikka tosiaan kaipaa remonttia”, Umbra sanoi Levahille kun kaksikko juoksi sisäpihalle. He näkivät kuinka outo sylinterimäinen olento ampui plasmasarjaa kohti Troopperia. Klaanilainen juoksi pakoon sarjatulta.

“Näistä Ninja varmaan varoitti”, Levah sanoi, alkaen ladata ilmasaksiaan.

Tuulenvire lähti saksista kohti kartiomaista, nelikätistä olentoa. Olento kääntyi ja alkoi tulittaa Umbraa ja Levahia.

“Olisit odottanut hiukan että keksin suunnitelman”, Umbra sanoi, väistäen täpärästi polttavan plasmapallon.

Toisaalla Troopperi juoksi klaanin seinämän viereen. Hän koetti piiloutua varjojen joukkoon oudolta olennolta.

Avrah Feterra lähestyi Umbraa ja Levahia, jotka olivat piiloutuneet pienen suihkulähteen rippeiden taakse. Feterra tulitti pieniä plasmapalloja kohti heitä ja suihkulähde mureni murenemistaan.

“Meidän pitää tehdä jotain eikä antaa kuoleman tulla”, Umbra sanoi, hypäten Feterran eteen. Vaihtaen värinsä violetin ja mustan kirjaviksi, Umbra sai käyttöönsä painovoiman elementaalivoimansa.

“Nyt nähdään kumpi on voimakkaampi”, Umbra sanoi, paiskaten painovoimalla Feterran päin klaanin muuria. Olento meni muutaman seinän lävitse, ja lähti lentämään kohti Umbraa. Vihaisena.

Umbra juoksi kohti Feterraa miekka kourassaan, ja iski olentoa tämän yhteen neljästä kädestä. Feterra torjui iskun helposti ja lennätti Umbran muutaman bion päähän.

Toisaalla, Levah latasi aseitaan, luoden tuulenpyörteen jonka hän ohjasi kohti Feterraa. Feterra alkoi pyöriä holtittomasti ja sen sensorit menivät hiukan sekaisin.

Umbra nousi, keräsi miekkansa ja huikkasi Levahin luokseen. Kaksikko lähti yhdessä taistelemaan nelikätistä robottia vastaan.

Umbra iski miekkansa Feterran metalliseen käteen ja Levah iski saksensa kiinni kahteen Feterran käteen. Feterra alkoi ravistella käsiään jolloin Levah roikkui kiinni käsissä. Tämän jälkeen robotti alkoi tulittaa plasmatykillään ympäristöä, yrittäen osua raajoissa roikkuvaan kohteeseen.

Plasmaa lenteli ympäriinsä kuin palavaa öljyä öljylähteen palaessa.

Umbra väisteli plasmatulitusta ja kokosi pieniä kiviä maasta suureksi kivimassaksi jonka hän valmistautui iskemään päin tappajakonetta.

Juuri kun Levah päästi saksillaan irti Feterran raajoista, Umbra lennätti suuren kivimassan päin Feterraa. Isku naarmutti yhtä Feterran silmää siten että silmä meni oikosulkuun.

Feterran silmästä alkoi räiskyä kipinöitä kun rikkoutunut silmä alkoi vaikuttaa olennon järjestelmiin.

Feterra latasi aseensa plasma-ammusta lähestyvään Umbraan. Pieni Matoran olisi yleensä ollut helppo vastustaja Feterralle, mutta tämä olento käyttikin hyväkseen painovoiman elementaalivoimia, jotain jota Feterra ei oikein käsittänyt. Iskien ammuksen kohti Umbraa, Umbra kanavoi painovoimaa, lennättäen ammuksen kohti Feterraa. Ammus poltti Feterran plasmakanuunan tohjoksi.

Huomaten tilaisuutensa tulleen, Umbra ja Levah lähtivät juoksemaan pakoon Feterraa linnoituksen sisälle. Umbra joutui lennättämään painovoimavoimillaan suuren oven auki, koska hänen passinsa ja muut henkilötodistukset olivat tuhoutuneet.

“Tästäpä on tulossa outo yö…” Umbra ajatteli.

Linnoituksen sisäpihalla Feterra nousi, lähtien lentämään ja etsimään muuta saalista.

Retro

Vastarinnan juonet

Kommentoi

Trooppinen saari, matoralaisvastarinnan päämaja

Huone oli vaatimaton ja pieni, mutta se oli tupaten täynnä väkeä. Muita paljon pidempi Snowman kuunteli pienten hahmojen keskustelua hiljaa, ja piti kiinni rinnassaan olevasta viillosta. Edes matoralaisten taitavimmat lääkitsijät eivät olleet osanneet auttaa lumiukkoa tämän oudon anatomian vuoksi.

No, kipu kasvattaa luonnetta enemmän kuin mikään, Snowman koetti uskotella itselleen huonolla menestyksellä.

Matoralaiset olivat jo pidemmän aikaa käyneet kiivasta neuvottelua tovereidensa vapauttamisesta. Paon turvaaminen oli melko selkeää, mutta vihollispartioiden hoitaminen pois tieltä aiheutti ongelman. Matoralaiset olisivat kovasti halunneet käyttää strategiaa “toa menee ja kukistaa pahikset”, vaikka Snowman olikin kovasti selittänyt olevansa moiseen täysin kykenemätön.

Pitkään paikoilla junnanneen keskustelun käänsi lopulta uusille urille Ternokiksi kutsuttu matoralainen, jonka Snowman käsitti vastarintaliikkeen jonkinsorttiseksi kenttäjohtajaksi:
“Hyvä on sitten. Otan joukon urheimpia veljiäni ja sisariani, ja luomme harhautuksen vähän matkan päässä. Toa voinee kukistaa jäljelle jäävät vartijat?”
“Öh, toivon mukaan, mutta eikö tuo suunnitelma ole vähän liian-“
“Parempia ideoita?”
“En voi kyllä väittää, että olisi.”

Kun matoralaiset siirtyivät yksityiskohtien suunnitteluun, iski Snowmanille taas kova päänsärky. Silmissä sumeni, ja yhdistettynä haavan poltteeseen tunne oli melko sietämätön. Ei tätä, ei taas, lumiukko mietti. Hänen keskittymiskykynsä ja tarmonsa oli muutenkin tiessään. Hän ei enää ahdistunut ajatuksistaan pettää Klaani. Hän ahdistui siitä ajatuksesta, että oli ehkä tehnyt sen jo.