Kategoria: Klaanon Rope

Bio Klaanin Linnoitus, asuintilat

Domek käveli taas tutuissa, laajoissa valkoisissa käytävissä, kävellen ohi saman kukkaruukun ja ikkunan ohi. Hänen jalkansa oli parantunut tarpeeksi, mutta hänen kyynärvartensa oli yhä siteissä.
Hän ei enään ollut yhtä elävöitynyt arkiseen tapahtumaan kuin olisi ennen. Klaanilaisiakin oli paljon vähemmän kuin yleensä, eivätkä hekään tuntuneet olevan keskittyneitä maailmaansa. Feterrojen hyökkäys oli selvästi vaikuttanut heihin hyvin paljon, eivätkä he tulisi toipumaan siitä niin nopeasti.
Kultapunainen Toa saapui taas asunnonsa eteen, otti avaimensa esiin ja avasi oven. Hän sytytti valot ja ensimmäinen asia minkä hän näki huoneessa oli hänen tumma lierihattunsa joka makasi maassa. Domek otti hatun käteensä ja katseli sitä hyvin tyhjästi.

”… öhm, anteeksi”, ääni kuului hänen takana.
Domek säikähti hieman tästä, mutta käänsi katseensa oven eteen jossa seisoi pieni punainen ja keltainen Matoralainen Kiril-naamiolla.
”Ai, terve Nookki”, Domek vastasi Matoralaiselle hieman lakonisesti.
”Sinua käsketään tyrmään. Sinun iltavuorosi, katsos”, Nookki sanoi hieman veijarimaisella sävyllä.
”Niin, tiedän. Itsehän sinne ilmoittauduinkin”, Domek huokaisi.
”Ja löysit näköjään hattusikin. Hieno homma. Sinä erotut aina niin hyvin kaikesta muusta sen kanssa”, Nookki lausui.
Toa käveli piittaamatta ovesta ulos ja toivotti Nookkille lähtiessä, pidelleen lierihattua kädessään laittamatta sitä päähän.

Bio Klaanin Tyrmä

Valtavien paperikasojen seassa GT huokaisi tylsyydestä; hän ei keksinyt mitään tekemistä työnsä aikana. Vaikka uusi vanki olikin tuotu paikalle, BodyGuard vahti hyvin tarkasti ja tiukasti, mikä esti GT:n puhumasta vangin kanssa. Hopeanvaaleanpunainen nais-Toa alkoi taitella tyhjistä papereista, joista vain osa näytti muistuttavat jonkinlaista Rahia ja kaikki muut hyvin abstraktia modernitaidetta taidegallerioiden pohjakerroksista.
GT:n huokaistaessaan taas, oveen koputettiin, jolloin hän melkein salaman nopeudella kiisi avamaan sen.
”Hei GT”, kultapunainen Toa Domek tervehti.
”Domek! Moi! Sinua en ole nähnyt aikoihin! Mitä sinä täällä teet?”, GT vastasi yhtä innokkaasti kuin yleensä.
”Ilmoittauduin tyrmän iltavahdiksi eilen, tulin tänne tuuraamaan Santoria”, Domek vastasi hieman innottomasti.
”Ahaa, aiotko olla täällä kauankin?”, GT kysyi heti.
”En tiedä, en oikein ajatellut siitä”, Domek vastasi, ”mutta siis, mitä tietä kautta pääsen erikoisvankien selleihin?”
”Seuraa vain minua”, GT sanoi ja lähti Domekin edeltä. ”Muuten, miksi et laita hattuasi päähän?”, GT kysyi Domekilta samalla.
”En vain taida tänään”, Domek vastasi.

Domek vältteli pitämästä silmäkontaktia vankien kanssa. He liikkuivat pölyisen korridorin läpi ja kävelivät useiden eri sellien ohi. Domek ei tottunut kovin hyvin synkkiin kivikäytäviin, mutta kesti sitäkin vähemmän heidän peräänsä heitettyjä vankien kirouksia ja kuiskauksia.
Käveltyään pitkän tovin, he viimein saapuivat Santor luokse, joka seisoi sellien edessä.
”Moi Super Santor!”, GT tervehti Toaa, joka vastasi tervehdykseen takaisin.
”Tässä olisi Domek tuurraamaan sinua”, GT sanoi hiukan juhlallisesti.
”Selvä”, Santor vastasi hieman piristyneemmän kuuloisena ja alkoi marssimaan pois. Liikkuessaan ohi Santor varoitti Domekia tietyistä vangeista. Domek asettui samaan kohtaan sellin eteen, samalla kun GT seurasi Santorin perässä hyvästeli Domekia positiivisesti.

”Mukava tyttö, eikö olekin?”, Sinimustavalkoinen nais-Toa Sheelikan ääni kuului sellistä. Domek ei vastannut ja jatkoi vartioimista.
Sheelika käveli lähemmäksi kaltereita.
”Kerrohan, mitä sinun kaltaisesi valon Toa tekee täällä”, Sheelika kysyi pehmeällä äänellä.
”Ei ole sinun asiasi”, Domek vastasi tunteettomasti, mutta hieman ärsyyntyneisesti.
”Miksi noin salaileva? Emmehän me ole vihollisia”, Sheelika jatkoi ja ulotti yhden kädestään kaltereiden välistä ja laittoi Domekin kasvoihin, ”voisimme jopa olla parhaimmat ystävät”.
Domek käänsi päänsä pois Sheelikan kädestä ja pysyi silti hiljaisena.
Sheelika alkoi tulla kärsimättömämmäksi ja silloin vilkaisi kultapunaisen Toan kädessä olevaan hattuun.
”Hieno hattu sinulla”, Sheelika aloitti taas vietteliäästi, ”miksi et laita sitä päähäsi?”. Sheelika kosketti Domekin päälakeen, ”hatun koko on kyllä väärä sinulle, mikset vaihda sitä uuteen? Onko se jonkun tärkeän?”.
Sheelika silloin alkoi ulottamaan kätensä lierihattua päin,
jolloin Domek melkein refleksimäisesti tarttui voimakkaasti Sheelikan käteen ja kääntyi häneen päin.
”Pidä likaiset kätesi pois hatusta”, Domek käski heti uhkaavammalla äänellä Sheelikaan päin. Nais-Toa ei reagoinut tähän hyvin, mutta yritti hillitä itsensä. Domek päästi irti ja kääntyi taas poispäin Sheelikasta, hänen haavoittunut käsivarteensa sattui liiallisesta rasituksesta.
Sheelika perääntyi takaisin sellin sisälle.
”… Et ollut Klaanissa kun oli vielä jäsenenä, vai mitä?”, Sheelika kysyi katkerasti. Kesti hetken ennen kuin Domek vastasi myönteisesti.
Sheelika jatkoi kyselyään: ”Kerro, mitä muut klaanilaiset sanovat minusta”.
”Sinä tapoit Matoralaisia ja vahingoitit muita klaanin jäseniä. Rikoit Klaanin ensimmäisen säännön”, Domek vastasi välinpitämättömästi. ”… He saavat sen kuulostamaan niin yksinkertaiselta”, Sheelika kertoi, ”luuletko, että minä tahdoin sitä?”. Valon Toa pysyi vaiti.
”He tuomitsivat minua, kutsuivat minua murhaajaksi, vaikka eivät ymmärtäneet tilanteesta yhtään. Kukaan ei ymmärtänyt, kukaan ei tahtonut. Eivät edes Adminitkaan. Luovuttivat minut Makutoille ja unohtivat minun olemassaolon”, Sheelika alkoi puhua yhä ja yhä vihaisemmin, mutta Domek pysyi vaiti. Hän ei halunnut uskoa täysin rikollisen tarinaan, koskaan ei voi olla liian varma.

Silloin askelia alkoi kuulua käytäviltä. Vankien huudot ja kiroukset alkoivat kuulua äännekkäämmin kuin koskaan, hautaen askeleiden kaiun.
Domek käänsi päänsä käytävän puoleen ja näki keltaisen Toan ja korkean titaanin hänen takana; Se oli Tawa ja BodyGuard.
”Ehtoota”, Domek tervehti pää-Adminia. Sheelika näytti äärimmäisen murhanhimoiselta, mutta yritti hillitä itseään; hän ei pystyisi taistelemaan kahleet käsissä kolmea klaanilaista.
”Helei”, Tawa vastasi saapuen Domekin luokse, ”miten kätesi voi?”
”Ihan hyvin, ei paljon muuta”, Domek vastasi lakonisesti. Sheelikan suuttumuksen ääni kuului selliltä.
Tawa vilkaisi hieman Sheelikaa päin.
”Hyvä kuulla. Tulin tänne puhumaan Sheelikan kanssa, jos ei haittaa”.
”Ei tietenkään”, Domek vastasi, ”siis täällä vai missä?”
”Kuulusteluhuoneessa. Avaa sellin ovi”, Tawa käski Domekia, joka avasi sellin kalterit heti. Nais-Toa käveli ulos sanomatta tai tekemättä mitään.
”Sinun ei tarivtse tulla mukaan”, Tawa ilmoitti Domekille ja lähti BodyGuardin kanssa viemään Sheelikan.
Joukon lähdettyä Valon Toa jatkoi vartioimista. Yhdessä paikassa seisominen rasitti hieman Toan jalkoja, joten hän päätti kävellä hieman ja liikkui pois Sheelikan sellin edestä.
Käveltyään vasta kahden metrin, Valon Toa hätkähti saapuessan toisen sellin eteen.
Sellin asukas seisoi oven lähellä; hänen naamansa peitetty huiveihin ja kaulaan ripustettu kyltti. Hän piteli painavasti kahlitut kätensä tiukasti kiinni kaltereista, mutta ei liikkunut yhtään.

Vanki kikatti hyytävästi Toaa päin.

Tawa ja BodyGuard saapuivat Sheelikan kanssa kuulusteluhuoneeseen. Huone oli hyvin pieni, sen keskellä oli työpöytä jossa oli tuoleja vastakkain. Ainoa valonlähde koko huoneessa oli pieni valokivi.
”Voit mennä BodyGuard. Voin hoitaa tämän itse”, Tawa vakuutteli titaanille, joka lähti vastahakoisesti mutta tottelevaisena.
Sheelika istui huoneen perässä olevaan tuoliin, kun taas Tawa istui hänen eteen.
Molemmat olivat hiljaa hetken, kunnes Tawa aloitti puhumisen:
”Helei”

Ei vastausta.

”Sheelika. Haluan vain auttaa sinua…”

”Et halua. Haluat vain puristaa minusta tietoa ja lukita minut ikuisiksi ajoiksi”, Sheelika vastasi hyvin kiivaasti.

Tawa jatkoi.
”Sheelika, sinun täytyy ymmärtää, ihmisiä on tapettu ja riistetty kodistaan ja omaisistaan…”

”Et ymmärrä mitään”, Sheelika jatkoi.

Tawa yritti olla piittaamatta ja jatkoi puhumista:
”… Emme halua kenenkään kuolevan enään. Jos voisit…”

”Kuuntele minua…”, Sheelika alkoi sanoa.

”… Kertoa meille miksi…”

”Kuuntele minua.”

”… Liittolaisesi tekivät tämän…”

”Kuuntele minua.”

”… Tai edes kuka tämän teki…”

”Kuuntele minua.”

”… Voisimme ehkä…”

”MIKSI ET KARZAHNI KUUNTELE MINUA EDES KERRAN ELÄMÄSSÄSI!”

Sheelika löi raivostuneesti työpöytää.

Tawa hiljeni.
Hiljaisuus peitti huoneen taas.

”… Tiedätkö, mitä tapahtui kun karkotitte minut Klaanista?”, Sheelika aloitti, ”tiedätkö läheskään?”

”Makutat ottivat sinut takaisin”, Tawa vastasi hyvin syyllisenä.

”Mutta tiedätkö, mitä he tekivät?”, Sheelika jatkoi. Tawa ei vastannut kysymykseen ja hänen katseensa alkoi yhä keskittyä pois Sheelikasta.

”Sinä jos kukaan pitäisi tietää, minkälaiset Makutat ovat”, Sheelika sanoi, ”He eivät pidä siitä, kun yksi alaisistaan eroaa heistä”.

Sheelika otti kahlitut kätensä pois pöydän päältä.
”Kun minut karkotettiin pois Klaanista, Makutat lähettivät Rahkshinsa vangitsemaan minut ja viemään takaisin heidän luokseen. Yritin taistella vastaan, mutta tiedät minkälaiset Rahkshit ovat. He saivat minut kiinni ja kolkkasivat minut.”

Sheelika lopetti hetken ja veti syvään henkeä. Hänen hengitys vapisi hieman.

”Kun heräsin iskusta, olin keskellä tyhjyyttä. Mustaa mitättömyyttä oli ympärilläni, mutta en pystynyt liikkumaan. En tiennyt missä olin ja yritin vain väittää itselleni tämän olevan vain unta.

Juuri silloin… Juuri silloin, käsiä ilmestyi minun ympärille. Monta mustaa kättä ilmestyi ja tarrautuivat tiukasti kiinni raajoihini. Kädet olivat kuin kiehuva vesi minun ihoni päällä. En voinut huutaa kivusta, mutta mikään ääni ei syntynyt suustani. He eivät antaneet minun huutavan.
Raajani tuntuivat palavan irti ruumiistani. Kipu ulottui luuytimeeni saakka. Silloin kaksi, punaista silmää ilmestyi eteeni. Ne katsoivat minuun, enkä voinut siirtää katsettani pois. Lisää mustia käsiä ilmestyi ympärilleni ja ne kietoutuivat kehoni ympärille. Ne polttivat. Ne polttivat minun ihoni päällä ja tuntui kuin se repisi yksitellen jokaista verisuontani ja raapi niitä.
Lisää silmiä ilmestyi ympärilleni, jokainen heistä keskittivät katseensa minuun.
He olivat ylimielisiä, he tietävät olevansa parempia ja olivat hyvin kylläisiä siitä. Heidän silmien ilmestyessä ympärilleni myös lisää käsiä, jotka nappasivat ja ympäröivät jokaista kehoni osaa, jättäen vain yhden silmästäni näkyville.
Niiden kosketus, se tuntui kuin vastasulatettuja neuloja olisi upotettu minun ruumiini sisään. Kasvoni paloivat niiden käsien alla.

Ja minä vain katsoin. En voinut huutaa.

Kun kipu oli ympäröinyt minun koko kehoni, he alkoivat puhua. Heidän ääni oli korvia raastava. En, en pysty kuvailemaan sitä.

He eivät pelkästään puhuneet; he pilkasivat minua.

He pilkkasivat jokaista minuun liittyvää asiaa.

Minun olemustani, minun tekoni, kaikki. He nauroivat minua päin ja vain tiukensivat otteensa.

Kehoni paloi sisältä päin. Se tuntui kuin kuohuva vesi olisi minun sisälläni.

Tunsin, kuinka hermostoni pureskeltiin ja raavittiin.

Heidän raajoistaan purkautui esiin useita eri Rahien silmiä, jokainen niistä tuijottivat minuun halveksuttavasti.

Minä paloin.

Minä aloin itkemään. Ja juuri sitä he toivoivatkin.

Kyyneleeni tuntui kuin hiekkapaperi olisi hierottu silmiini. Silloin heidän kätensä alkoivat repiä minua. Ne repivät minut sisältä päin ja repivät minut auki. Raajani vedettiin useisiin suuntiin. Ne alkoivat repiä kasvojani.

Ne repivät yhden ainoan silmäni, mikä oli vielä näkyvillä.

En nähnyt mitään. Tuska oli ainoa asia minkä tunsin. Heidän pilkkaukset olivat ainoa asia mitä kuulin. Pimeys oli ainoa asia mitä näin.

Sitten, yksi pitkä ja laiha hahmo ilmestyi eteeni. Se oli heidän herransa, heidän johtaja. En tiennyt mitä tapahtui, mutta minä näin taas. Minä kuulin ja minä tunsin kuinka ilma ympärilläni kosketti minua.

Hän tuijoitti minua.
Hän ei ollut halveksiva, hän ei ollut ylimielinen, hän ei pöyhkeillyt olemuksestaan ja asemastaan.

Hän vain katsoi minuun.

Hänen katseensa, se ei ollut mitään, mikä olisi syntynyt tästä maailmasta.
Se on kaikkea, mitä me emme edusta, mutta oli jokaisessa sydämmessämme.
Se on osa meitä.

Se oli tyhjyys.

Se oli Makuta.”

Silloin Tawa nousi tuolistaan ja alkoi kävelemään ovea päin.
”Ja tiedätkö mitä, Tawa?”, Sheelika nopeasti lisäsi, ”kaukaa katsottuna, hän näytti melkein sinulta.”

Tawa poistui huoneesta.

[spoiler=OOC]Juuri näin.[/spoiler]