Kummallinen, joskaan ei kummallisin vuoren näkemä trio tallusteli vuoren rinnettä. Heidän määränpäähänsä, kylään, jonka nimeä Kepe ei muistanut, oli vielä pitkä matka.
Kepe ja Snowie askelsivat keulassa, Make hieman taaempana, ehkä hieman ulkopuolisen oloisenakin. Hänelle täytyy keksiä jotain tekemistä, Kepe ajatteli. Hänen mieleensä ei kuitenkaan sillä hetkellä tullut mitään.
Matka jatkui usean, suhteellisen hiljaisen tiiman ajan. Lopulta he pysähtyivät ruokatauolle erään suuren kallionlohkareen viereen.
”Kuulkaas. Mietin tässä jotain”, Kepe aloitti muovipaketista kaivettua kolmioleipää jauhaen. ”Että jos tämä maailma jossa olemme ei olekaan totta.”
”Ai missä mielessä”, Snowie kysyi.
”Jos tämä onkin vain jonkin sairaan mielen päässään luoma seikkailukertomus. Että me olemme vain yksittäisiä hahmoja, mahdollisesti sivuosissa, jossain fiktiivisessä tarinassa. Jota tuskin on edes nidottu kirjaksi, vaan se on julkaistu jossain hämärässä tietoverkossa.”
”Eikö olisi vielä pahempi jos tämä olisi jonkinlainen roolipeli. Että meitä kaikkia ohjaisi joku meitä itsiämme vastaava tyyppi.”
”Mieti millaiset tyypit meitä ohjaisivat.”
”Huhhuh.”
”No, onneksi se on mahdotonta. Mehän tiedämme hyvin olevamme tässä. Ajattelen, siis olen ja niin edelleen. Heh.”
”Heh.”
”Mutta entä jos juuri nyt joku tuolla jossain hymyilee itsekseen laitettuaan meidät sanomaan tällaisia asioita. Hymyilee sille, että me epäilemme hänen olemassaoloaan, vaikka hän onkin olemassa ja voi vaikuttaa ajatuksiimme niin, että koko ajan ajattelemme hänestä jotenkin väärällä tavalla.”
”Aika kaukaa haettua.”
”Mutta täysin mahdollista. Et voi kiistää.”
”Vai voinko.”
”…”
”…”
”Jatketaan matkaa.”
Outo tila
Doxista tuntui siltä kuin hän olisi tuijottanut tuon itseään kopioivan Toan sinisinä leimuaviin silmiin iäisyyden. Tämä syöksyi häntä kohti, valmistautuen lyömään häntä aseellaan.
Dox väisti luonnottomalla liikkeellä sivulle ja iski veitsensä, Ikuisen palkkionsa Toan takaraivoon. Tämä kaatui maahan kuin hidastettuna. Sillä hetkellä, kun tämän naamio koski maata, sininen tuli sammui. Toien kasvoton kopioarmeija katosi.
Ristiretkeläiset kokosivat jäljelle jääneet joukkonsa ja iloitsivat. Taistelu oli voitettu.
Dox henkäisi syvään.
Jostain kaukaa kantautui ääni kuin tuulen tuomana.
Desable astui ulos Elämänmuotojen muokkaamisen osaston ovesta. Projekti Peur I eteni hyvin: kiitos Mielenvoimien osastolle siirtyneen Joueran, projektin onnistuminen oli periaatteessa turvattu täydellisesti. Jouera oli onnistunut saamaan paljon vaikutusvaltaa, ja Mielenvoimien osaston johtamisen hänellä oli siteitä myös Elämänmuotojen muokkaamisen ja Elämänmuotojen luomisen osastolle. Huhuttiin, että Jouera oli käyttänyt vaikutusvaltaa ja suostutellut hiljattain valtaan astuneen Diereuen aloittamaan kolmen osaston yhteisprojektin. Varmaa oli kuitenkin vain se, että lähipäivänä julkistettaisiin Mielenvoimien osaston tärkeä projekti. Se oli niin tärkeä, että epäonnistumisesta jopa vaikutusvaltaisinkin työntekijä saattoi menettää nimensä ja sen myötä kaiken vaikutusvaltansa. Desable ei kuitenkaan tiennyt projektista muuta kuin sen, että sen tarkoitus oli kuulemma vahvistaa lajin mieltä. Tähän johtopäätökseen oli tultu sen nimen, Suoja I:n perusteella.
Tavallisia liikeratojaan pitkin kulkevien työntekijöiden läpi kulki Desablea kohti Jouera, joka näytti innokkaalta. Tunteiden näyttäminen oli perinteen mukaan vain vaikutusvaltaisempien yksilöiden oikeus. Desable arveli, että Jouera halusi tietää entisen osastonsa projektin edistymisestä.
”Kerro Projekti Peur I:n edistymisestä”, Jouera sanoi. Desable piti pienen tauon.
”Projekti edistyy normaalia vauhtia. Aloitamme koehenkilön testaamisen lähipäivinä”, Desable sanoi lopulta. Jouera ei näyttänyt, mitä uutinen merkitsi hänelle.
”Haluan olla läsnä testauksessa”, Jouera sanoi.
”Pidän huolta asiasta henkilökohtaisesti”, Desable sanoi. Kumpikin kääntyi palatakseen työhönsä. Desable työnsi Elämänmuotojen muokkaamisen osaston oven auki ja suuntasi kohti ovea, johon oli kirjoitettu ”Peur I”. Desable astui sisään ja tarkasteli koehenkilöä.
Klaanin piha, nykyaika
Kapuran ajatukset palasivat nykyhetkeen. Hänen vieressään oleva olento ei enää huutanut, mutta Painovoimaterä leijui vielä ilmassa.
”Miksi näytit tämän minulle?” Kapura kysyi. Ei vastausta. Sen sijaan Matoranin varjo, jonka päällä Painovoimaterä yhä leijui, alkoi hitaasti liikkua poispäin Kapurasta.
”Jätä edes aseeni”, Kapura huusi. Ei vastausta. Hetken päästä olento oli jo kadonnut.
Kapura katsoi hämmentyneenä olennon perään. Tästä olisi raportoitava tapaamisessa.
Linnakkeen foorumi oli yllättävän tyhjempi kuin se yleensä on. Yleensä aukiossa olisi ollut linnakkeen aktiivisimpia ja tärkeimpiä sijainteja, joissa olisi useita erilaisia tapahtumia ja hyvin paljon ihmisiä kokoontuneena, mutta Kolmannenkuun festivaalin jälkeen asukkaat mieluimmin lepäävät kotona kaiken juhlimisen jälkeen.
Klaanilainen nimeltä Nookki oli yksi harvoista joka oli aukiolla. Matoralainen istui tylsistyneenä foorumin penkeillä ja yritti keksiä jotain hauskaa tekemistä sillä välin kun kaikki muut olivat joko kodeissaan tai suorittamassa tehtävää Klaanin ulkopuolella.
Silloin paikalle saapui hyvin tuttu vanha kasvo.
Terve, keltavalkoinen, viittaan pukeutunut Toa saapui Matoralaisen eteen ja tervehti häntä.
Kas Axel, päiviä, Nookki vastasi heti paljon innokkaampana ja hyppäsi penkistään tapaamaan vanhaa Klaanilais-ystäväänsä. Miten olet pärjäillyt? Oikein hyvin, kiitos. Oliko hienot Kolmannenkuun festivaalit? Axel sanoi yhtä ystävällisesti. Tietysti! Joten, mitä sinä olet tehnyt viime aikoina?
Mutta ennen kuin Axel ehti aloittamaan, toinen vanha Klaanilainen käveli paikalle.
Moi, mustaharmaa Toa, jolla oli valkoinen Kanohi tervehti Klaanilaisia. Oho, terve Timikaki, Nookki ja Axel vastasivat äänen Toalle. Pitkästä aikaan Totta tuo Missä Kyberi ja Reteloki on? Axel kysyi, mutta ennen kuin Timikaki ehti vastata, kolmas Klaanilainen saapui paikalle, tällä kertaa panssaroitu Sciludomilainen.
Laosi, moi Joo, terve, Laosi vastasi paljon innottomasti verrattuna muihin. Tekin siis saitte viestin? Kyllä vain Juu-u Mikä viesti? Nookki kysyi hämmentyneenä. Kävin juuri äsken Adminin puheilla, hän sanoi ettei hän lähettänyt mitään viestiä Linnoituksen ulkopuolella oleville Klaanilaisille koko viikon ajan, Laosi selitti muille Klaanilaisille, jotka hämmentyivät vielä enemmän kuin Nookki. Hetkinen, mutta minä sain tämän viestin juuri toissa päivänä, Axel huomautti Laosille. Tarkoitatko ettei nämä viestit ole Adminien lähettämiä? Timikaki veti johtopäätöksen, mikä sai myöntävän vastauksen Laosilta. Timikaki otti esiin aukinaisen kirjekuoren ja näytti sen muille. Mutta tässä kirjeessä on Adminien leima. Mitä tämä oikein merkitsee? Minä en tiedä, Laosi vastasi hieman synkästi.
Nookki tunsi itsensä taas poissuljetuksi ja tylsistyi taas.
Zakaz
Lähin kylä täältä on suoraan luoteeseen päin. Kylä on rakennettu jyrkänteen viereen, ette erehdy paikasta. Oven edessä Valon Toa Domek katseli kompassiaan hetken ja käänsi itsensä Zaiggeran ohjaamaan suuntaan. Pegghu seurasi Toan mukana. Domek, Valon Toa kääntyi Zaiggeraan päin kuullessaan hänen nimensä. Vie terveiset Solkaille. Domek hymyili ja hyvästeli Skakdi naista. Vierailijat poistuivat Zaiggeran puumökiltä, Pegghu hyvästellen Skakdeja myös. Warrek vilkutti kevytmielisesti takaisin. Olivatpas mukavia veikkoja nuo tyypit, eikö vain luutnantti? Warrek hymyili Zaiggeraan päin vierailijoiden kadotessaan kauaksi horisonttiin. Mitä sanoisit jos…? Ei, kenraali, Zaiggera keskeytti Warrekin heti ja palasi takaisin majaansa. No voi skarararar
***
Hei Domek, Pegghu sanoi seuratessaan Valon Toaa kylää päin. Niin? Valon Toa vastasi kääntämättä päätään ja jatkoi kävelemistä. … Ei mitään, unohda, Matoralainen kuitenkin vastasi. Domek kohotti kulmaansa, mutta päätti jättää huomioimatta ja keskittyä matkaan.
Klaani saari, luola
Monivärinen Zyglak-joukko aterioivat kostean luolan sisällä. Toisin kuin olisi voinut odottaa, ruokailu oli yllättävän rauhallinen ja suhteellisen sivistynyttä. Ruoka oli jaettu kaikille yhtä paljon eikä kukaan riidellyt annetusta määrästä. Selviytymisen vuoksi oli hyvin tärkeää, että ravintoa riitti kaikille ja pysyisivät hengissä.
Luolan seinää vasten istui mustaharmaa Zyglak, Welsix. Welsix kuului joukon vanhimpiin ja kokeneimpiin jäseniin ja on aina ollut monissa tapahtumissa mukana. Hänen kanssa istui yhtä iäkäs ja kokenut, tummanvihreänvalkoinen Zyglak; Olthal.
Aina inhonnut tätä muhennosta, Welsix valitti, ei koskaan tarpeeksi mausteita. Kyllä, kovin. He eivät enää tee näitä kuin ennen vanhaan, Olthal vastasi myöntävästi. …Joten, mitä ajattelet Guechexistä, vanha kuoma? On huonompiakin ollut. Nuorukaisella on kyllä tarmoa. Sangen. No, pari hiomatonta kulmaa siellä täällä, mutta ei huonompi. Operaatiota on kuulema viivästetty hieman, jotta hänen perhe ehtisi lähettää turvaan. Sanoisin, aika turhan suojaava. Ainakin nuorukainen yrittää. Kyllä, kovin. Ja mitä kauemmin tämä venyy, sitä parempi. En oikein luota siihen karttaa tarjoavaan veikkoon. Z.M.A, eikö ollut? Z.M.A se oli. Totta, epämiellyttävä mies. Ja se metallikone? En ole nähnyt mitään sen kaltaista vuosiin. Sanoisin, silloinkin ne olivat perin kömpelöitä ja hitaita. Tekniikka on kehittynyt vuosien varrella pelottavasti. Sangen. Jokin noissa on kyllä jotain tuttua, en kyllä muista tarkalleen mitä. Ikä tuo vitsauksia muistille. Varsin. Muuten, oletko kuullut…”
”Miten hemmetissä me pääsemme tuon yli.” Manu ei ollut tyytyväinen tilanteeseen. He olivat saapuneet isoon saliin, joka kuitenkin oli kohtalaisen täynnä metalli- ja lasiputkia. He olivat suurella metallikorokkeella. Pronssinväriset seinät hohkasivat kuumuutta. Korokkeen ympärillä oli tasainen, kupliva, vihreä happomeri, joka jatkui muutaman kymmenen metriä eteenpäin, kunnes vastaan tuli toinen koroketaso. Se oli seinän vieressä, ja seinässä oli ovi. Ovi oli pyöreä ja pronssinen, kuten muukin huone.
”Minä en tiedä”, Guardian sanoi ymmällään. He eivät olleet odottaneet tulevansa… ”… pannuhuoneeseen?” Keetongu sanoi kysyvästi. ”No jos sitä voi kutsua siksi”, Manu sihisi. Jostain pääsi kuuma höyrypurkaus. ”No, emme me tähän voi jäädä”, Guardian sanoi reippaasti. ”Vaan?” Manu äyskäisi. Guardian ei ollut kuulevinaan. Hän tutki heidän vieressään olevaa laitetta. Keetongu taas tutkaili avointa lasiputken päätä, joka oli tasanteen reunalla. Putki kiemurteli heidän ylleen ja katosi jonnekin muiden sekaan.
Makuta Nui kyllästyi odottamiseen ja yritti lentää. Hän kuitenkin sai höyrypurkauksen naamalleen ja oli pudota happoon. Keetongu auttoi tasanteen reunalla roikkuvan Makutan ylös. ”Jos happopinta olisi ollut parikin metriä ylempänä, olisit puoliksi vainaa”, Tongu sanoi. ”No, puoliksi”, Manu huokaisi.
Guardian tuli heidän luokseen. ”Tuossa putkessa on melkoinen imu”, hän virkkoi, ”ja taidan nyt tietää, mitä tuo laite tekee.” ”Ja?” Tongu ja Manu sanoivat yhteen ääneen. ”Tulepas Manu vähän tännepäin”, Guardian sanoi viekoittelevasti. ”Ööh?” Guardian käveli laitteen luokse Manu käsipuolessaan. Sitten hän äkkiarvaamatta nosti Makutan ilmaan ja heitti hänet laitteen päällä olevaan suppiloon. Kiljaisten Makuta katosi laitteen sisään. Kuului kolinaa, ja pian laitteen alareunassa olevasta putkesta vieri esiin tölkin näköinen esine, joka oli suunnilleen sen kokoinen, että Toa mahtuisi sen sisään tiukasti pakattuna.
”Ei minulle voi tehdä tällaista! Olen varjojen herra, ilkeä tiedemies, pimeyden valtias! Ei minun arvolleni sovi tällai-” Guardian oli jo vierittämässä Manua pois laitteen luota. Skakdi työnsi Manun lasiseen putkeen, ja vetävä voima sieppasi purkin mukaansa. Kuului karjumista ja kolinaa, kun purkki liikkui putken sisällä. Nyt sekä Guartsu että Tongu tarkkailivat toista tasannetta. Hetken kuluttua sen yllä olevasta lasiputken avoimesta päästä putosi metallipurkki tasanteelle. Purkin kansi rikkoutui Makutan käden lävistäessä sen. Kiroileva Makuta Nui nousi ulos aivan liian ahtaasta purkista ja katseli sitten hetken ympärilleen. Guardian hymyili. Manu heristi nyrkkiään hetken ja väänsi sen jälkeen vipua oven vieressä. Haposta nousi metallisilta tasanteiden väliin. Klaanilaisparivaljakko käveli sillan yli Makutan luokse. ”Ja mikähän idea tuo, piru vieköön, oli olevinaan?” ”No, ainakin se toimi”, Guardian sanoi virnistäen. Tongukin hymyili.
He kulkivat ovesta. Käytävä oli niin ikään pronssinen, mutta sitä valaisivat vihreät lamput. Ritilälattian alla kiehui vihreä happo. ”Mitähän ainetta tuo on?” Manu pohti. ”Se ei näytä miltään tuntemistani hapoista. Yleensä ne ovat värittömiä tai –” ”Jooospa jättäisimme kemian oppitunnin ja keskittyisimme ongelmaamme”, Tongu äyskähti. He olivat nimittäin tulleet toiselle ovelle, joka näytti olevan lukossa. Tongu yritti vääntää pyöreää kahvaa, mutta se ei liikahtanutkaan. ”Minulla on ikävä tunne…” Manu aloitti ja kääntyi katsomaan taakseen – juuri sopivasti nähdäkseen Avhrak Van sulkevan sisäänkäynnin. Zorak von Maxitrillian Arstein VIII:n ääni alkoi kaikua käytävässä: ”Tämä on jälleen naurettavan helppoa, pojat. Menette tavalliseen kaasuansaan.” ”Ai, ei oikein teidän majesteettisen koreutenne tapaista”, Manu sanoi, ”järjestää näin tavanomaista ansaa.” Kaasu alkoi virrata eräistä rei’istä huoneen seinissä. ”Ei niin. Olisin oikeasti halunnut säästää teidät nähdäkseni, mutta en todellakaan voinut olla kokeilematta, millainen olisi kaasuansa yhdistettynä happoansaan.” Hänen puhuessaan ritilälattian alla olevan hapon pinta alkoi kohota uhkaavasti. ”Senkin sairas sekopää!” Keetongu huusi. ”Otan tuon kohteliaisuutena sinulta, ystäväiseni. Nyt, paetkaa. Haluan kuitenkin loppujen lopuksi nähdä teidät elävinä.” Manu pyöritteli silmiään.
Tilanne alkoi olla tukala. ”Mitä, jos vain kuolisimme tänne? Ei saisi tavata meitä”, Manu ehdotti. Guardian pudisti päätään. Hän yritti keksiä ratkaisun. Keetongu yski. Hän oli pisin, joten häneen kaasu vaikutti ensimmäisenä. ”Neurotoksiinia. Pyh”, Manu hymähti. Sitten hän istahti lattialle ja alkoi meditoida. Kaikki yrittivät ahdistuneena etsiä ulospääsyä tilanteesta.
Kun happo oli saavuttanut ritilälattian ja klaanilaisille tuli entistä tukalampi olo, Manu nousi seisomaan ja sanoi: ”No niin, antakaapa vanhan Manfredin pelastaa tilanne.” Guardian katsoi kysyvästi Manua, ja Keetongu kaatui tajuttomana lattialle. Manu tarttui kiinni katossa olevista putkista ja repi niitä irti. Lisää kaasua alkoi vapautua. ”Mitä sinä teet!” Guardian, joka tunnusteli Tongun pulssia, ähkäisi epätoivoisena. ”Lisään kaasua”, Manu vastasi seesteisesti ja jatkoi putkien repimistä. Hän repi jokaisen putken irti. Kaasua tuli huoneeseen jo niin paljon, että oli hankala hengittää. ”Nyt – hengittämättä pari sekuntia, kiitos”, Manu ilmoitti ja veti syvään henkeä. Guardian teki samoin. Ei sillä, että välttämättä selviäisimme hengissä tästä, mutta kannattaahan jotain yrittää, Manu viestitti. Guardianin keuhkot olivat tyhjentyä hätkähdyksen voimasta. Keetongu ei hengittänyt. Hänen tapauksessaan tilanne oli paha.
Kului hetkinen. Sitten ovet räjähtivät ulospäin. Guardianin korvat soivat voimakkaasti, mutta muuten hän oli jokseenkin kunnossa. Kaasu pääsi nyt ulos kummastakin ovesta. ”Mitä sinä teit?” Guartsu huusi Manulle. ”Älä huuda!” Manu huusi takaisin. ”ANTEEKSI”, Guardian karjui takaisin. ”KAASUN TILAVUUS KASVOI ISOMMAKSI KUIN HUONEEN TILAVUUS. OLISIMME IHAN HYVIN VOINEET KUOLLA PURISTUKSIIN, MUTTA OVET MENIVÄT RIKKI ENSIN.” ”HUUTAMINEN TEKEE SINUSTA HIENON KUULOISEN.” ”AI? IHANKO TOTTA?” Keetongu avasi silmänsä, sen ainoan. Sitten hän katsoi huutavaa kaksikkoa. ”Voi elämä.” Hän huomasi, ettei kuullut omaa ääntään kovin hyvin. ”AI, NYT SINÄKIN HERÄ-” Tongu tukki Manun suun toisella kädellään samalla, kun piteli toisella päätään. Kaasu alkoi poistua elimistöstä. ”Ja mitäs nyt?” Guardian sanoi hiljempaa. ”Tulette tapaamaan minua, veikkoset rakkaat.” Guardian katsoi ylleen: Avhrak Feterra ja kymmeen Vata leijuivat heidän yllään aseet tähdättynä heihin.
Troopperi tajusi hakkaavansa päätänsä pöytään. Hän mietti, mikä järki siinä oli. Jos hänellä olisi ollut hattu, siinä olisi viitosen seteli musikaalisen nautinnon tarjoamisesta eräälle asiakkaalle, jonka naamataulu muistutti maustekurkkua. Hatun sijasta viitosen seteli lillui hänen kahvikupissaan. Troopperi otti setelin sieltä pois, ja puristi sen kuivaksi. Setelissä olevaan moderaattorin kuvaan, tuli kahviläiskä. Troopperi ryysti höyryävää kahvia. Maustekurkkunaamainen asiakas olisi antanyt hänelle rahaa taas hienosta musiikista, ellei olisi minuuttia sitten tuhlannut kaikkia loppuja rahoja apteekissa laksatiiviin ja muovipäihin.
Troopperia vastapäätä istui pöydässä karvalakkipäinen matoran. Matoran näytti siltä, kuin olisi käynyt punttisalilla. Hän alkoi selittää Troopperille:
”Nyt kun lopetit musisoimisen, voisin kertoa sinulle jotain.”
Troopperi kohensi ryhtiään. Hänet oli kutsuttu tänne jotain päiviä sitten tapaamaan karvalakkipäistä Matorania. Ikävä kyllä paikalla oli lauma karvalakkipäisiä Matoraneja, joilla oli kokous. Troopperi ei vieläkään tajunnut miten oli voinut tuhlata monta päivää kahviossa.
”Muistanet sen Turagan, joka vangitsi sinut silloin kerran?”
”Kyllä.”
”Minulla on sinulle tehtävä koskien häntä. Eräs Matoran oli nähnyt hänet saaren pohjoisrannikolla erään majan pihalla parin Nazorakin kanssa jonkin laitteen kimpussa. Ota selvää mikä, se on, ja varmista, ettei hän juonittele Nazorakien kanssa.”
”Eli siis minun pitää mennä sinne, ja tutkia hänen vehjettään?”
”Kyllä”, Matoran sanoi kiinnittämättä mitään huomiota Troopperin omituisesti ilmaisemaan asiaan. ”Olemme huolestuneet etenkin siitä, että laitteessa lukee ”atomi pomi”.”
”Atomi pomi? Oikeinkirjoituksen tasosta kuulostaa siltä, että Turaga todellakin juonittelisi Nazorakien kanssa. Manu pitäisi tästä tehtävästä.”
”Tuossa on vielä kartta, johon on merkitty talon sijainti.”
Matoran poistui kahviosta.
Troopperi päätti lähteä huoneeseensa hakemaan tarpeellisia varusteita. Hän lähtisi tänä iltana matkaan. Kartan perusteella hän arvioi matkaan kuluvan nopeudesta riippuen 4-8 päivää. Parhaaksi vaihtoehdoksi osoittautui kiertää Mt. Ämkoon itäpuolelta.
Matkalla Troopperi vaivautui ostamaan lehden, jotta tajuaisi jotain siitä, mitä viime aikoina on tapahtunut.
Guardian heräili vähitellen. Heräämistä auttoi hieman se, että häntä läpsittiin kovakouraisesti molemmille poskille. ”Ylös siitä”, Makuta Nuin ääni köhi. Guardian avasi silmänsä ja huomasi vähitellen nojaavansa kylmää tehtaan seinää vasten. Ilmassa haisi kaasu ja savu. Skakdin selkään sattui. Mustelmia ja ruhjeita täynnä oleva Manu seisoi hieman kumarassa ja naksautti niskaansa ruman kuuloisesti. Hän köhi voimakkaasti. Keltainen jättiläinen, Keetongu seisoi seinän vieressä ja naputteli sormiaan vasten valtavaa mutta keskeneräistä Exo-Toan käsivartta, joka nojasi seinään. Keetongun takana hahmottuivat tehtaan kemikaalivaraston liekehtivät jäänteet. Oviaukko oli repeytynyt monta metriä suuremmaksi ja näytti nyt enemmänkin suurelta luolan suuaukolta.
”…oho”, oli Guartsun ensireaktio. Keetongu hymyili, mutta hänen yksinäisessä silmässään oli pientä tympeyttä. ”Kahdenkymmenentuhannen rattaan edestä kemikaaleja.” Makuta Nuin silmät pyöristyivät suuriksi ja hän raotti liskomaista etuhammashymyä. ”No… ainakin se kuoli?” ”Mikään ei selviytyisi tuosta”, Guartsu sanoi yskäisten. Kemikaalihuoneen kaasut maistuivat yhä hänen suussaan. Päätä särki.
Tunto palaili vähitellen Guardianin raajoihin ja hän huomasi, että puristi vieläkin tiukasti Vartija-kiväärinsä liipaisinta. Sarjatulitoiminnon kytkin oli ylhäällä ja lipas naksahteli tyhjyyttään. Vartija kurotti varovaisesti kättään varustevyölleen täyttääkseen kiväärin uudella. Pettymyksekseen hän huomasi, että lippaita oli jäljellä enää vain kolme. Guardian kurtisti kulmiaan. ”Voi skarrararr. Minulla on vain kolme lipasta jäljellä.”
Makuta Nui piteli kyljestään kiinni. Hän huomasi, että jokin liikkui irtonaisena hänen rintakehänsä sisällä. Varjojen olennon katse vääntyi kivuliaaksi ja se puristi kylkeänsä molemmilla käsillään. Jokin naksahti inhasti takaisin paikoilleen. ”ARGH”, Manu ärähti, mutta muutti ilmeensä pian pirulliseksi hymyksi. ”Luodit loppuvat, kun niillä ampuu”, hän sanoi sarkastiseen sävyyn. Guardianin ilme oli hapan. ”Viholliset kuolevat, kun niitä ampuu”, hän sanoi aivan yhtä sarkastisesti.
Keetongu hymyili. Hänenkin äänensävynsä tihkui sarkasmia. ”Loppupäätelmä taitaa siis olla, että…”, rahi aloitti. ”…vihollisia kannattaa ampua.” Guardian nauroi. Hän lopetti nauramisen huomatessaan, että hänen rintakehäänsä iski pistävä kipu. Skakdi huohotti ja piteli rintakehästään kiinni.
Keetongu havahtui ja siirsi kätensä pois seinään nojaavalta Exo-Toan raajalta. ”Kaikki kunnossa, Gurvana?” Guardian nyökkäsi valheellisesti purren hammasta. Hän siirsi kiväärinsä selkäänsä, mutta piti oikean kätensä rintakehällään. Guartsu nosti vasemman kätensä ylös. Makuta Nui asteli kohti skakdia, tarttui tämän kädestä ja auttoi hänet pystyyn.
”Kiitos”, Guardian sanoi hiljaa. Kipu rintakehässä alkoi kadota, mutta ei kokonaan. Hän siirsi katseensa takaisin liekkehin. ”Poistatan sarjatulitoiminnon. Vie liikaa ammuksia. Kukaan ei sitten…kerro Zaiggeralle.” ”Mmmm-hm”, Makuta Nui vastasi, kääntyen itsekin liekkejä kohti. ”No, ainakin Arsesteinin lelu on rikki.” Manu naurahti hiljaa ja ivallisesti. Tasan sekunnissa Nynrahin tehtaiden ilmoitusradiokanava aukesi kohinalla. Kohinan päätyttyä Zorak von Maxitrillian Arsteinin ääni kuului jälleen äänekkäästi ja kristallinkirkkaana.
”Voi, Makuta!” Zorak lausui juhlavasti. ”Sinun jos jonkun olisi pitänyt oppia jo, että kaunokaiseni on suunniteltu loppuun asti.” Makutan ilme täyttyi ärtymyksellä. Hän etsi katseellaan huoneen katonrajasta mahdollista valvontakameraa ja pohti ruminta tietämäänsä käsimerkkiä. Pohdinta kuitenkin päättyi lyhyeen, sillä liekkien joukosta kuului ääniä.
Äänet olivat mekaanisia. Jotain naksahteli. Joku puhui. Koko kolmikko käänsi katseensa tuleen. Liekeissä käveli joku.
”Mitä”, Guardian aloitti. Manu jatkoi innokkaasti. ”Hel-”
Liekehtivästä oviaukosta asteli jokin, joka oli ilmiliekeissä. Sen metallinen pintakerros oli tahrittu tummilla kemikaaleilla, jotka paloivat napalmin lailla. Feterrasta ei ollut jäljellä paljoakaan, mutta se liikkui. Puolet sen alaruumiista oli räjähtänyt irti ja mukana oli kadonnut sen lentomoottori – tai mikä sen sitten ilmassa pitikään. Se ei kuitenkaan estänyt Feterramaista metalliraatoa liikkumasta. Pitkiä, luurankomaisia käsiä oli jäljellä vain kolme ja nekin olivat halkeamispisteessä. Monista puuttui sormia, mutta se ei etenemistä hiljentänyt. Mekaaniset nytkähtelyäänet ja sähköinen särinä täyttivät huoneen, kun liekehtivä raato käveli kohti kolmikkoa huterien käsiensä varassa. Ilmiliekeissä olevan ja hämähäkkimäisesti lattiaa pitkin juoksevan Avhrak Feterran haarniska oli revennyt täysin auki monesta kohtaa ja sisältä valui jotain mustaa. Se, mitä päästä oli jäljellä pyöri ympäri kuin karuselli. Vaikka Makuta Nui oli saanut metalliolennon silmäaukot umpeutumaan, oli kemikaaliräjähdys repinyt sen naaman auki ja kaksi heikosti särisevää silmää roikkui kiinni pään jäänteessä juuri ja juuri. Kolmas oli jäänyt matkalle.
Feterra yritti vielä puhua jotain, mutta sai aikaiseksi vain yksittäisiä sanoja. Tunteettomat lausahdukset olivat epäselviä eivätkä liittyneet mihinkään. ”K-k-k…KäSkY: k-uoL-E. K-k-k-k-EhoTuS. k-YS-ymyssss.” Satunnaisten mekaanisten lausahdusten alta kuuluva voimakkaampi ääni kuulosti tuskaisalta huudolta. ”vALOn t-t-t-Toa. Z-M-A. Z-M-A. Z-MA. Z-M…” Vielä yksi silmä putosi irti Feterrasta. Olento jatkoi yhä nopeaa etenemistä käsiensä varassa. Guardian haparoi vielä hieman puutuneilla käsillään revolveriaan vyötäröltään ja Makuta Nui tähtäsi hämähäkkiraatoa omalla Feterra-kourallaan. Keetongu katsoi ainoalla silmällään omaa tykkiään, joka lojui vielä lattialla. Hän ei ollut aivan varma, ehtisikö sen luokse.
Kävelevä, palava ja sulaneella metallilla päällystetty raato pysähtyi kahden metrin päähän kohteistaan ja horjui hetken kolmella luurankomaisella jalallaan. Se näytti valmistautumaan ponnistamaan ilmalentoon. Ennen hyppyään Feterran päästi vertahyytävän rääkäisyn, jossa ei ollut enää merkkiäkään mekaanisuudesta. Sitten se ponnisti. ”MOLEMMAT ALAS!” Keetongun kumea ääni karjaisi raivokkaasti. Guartsu ja Manu hätkähtivät ja tottelivat välittömästi.
Kun Keetongun heilauttama irtonainen Exo-Toa-raaja kohtasi hämähäkkimäisen Feterra-romun kasvot, syntyvä metallin rusentumisen ääni oli korviahuumaava. Kahden irtonaisen käsiraajan jäännöksiä ja useita satunnaisia ja hyvin liekehtiviä metallikappaleita kolahteli huoneen lattialle ja seiniin. Feterran yksikätinen jäännös lensi takaisin liekkeihin.
Sen käsi jatkoi yhä psykoottista sätkimistä. Keetongu pudotti pahasti lommoutuneen Exo-Toa-raajan lattialle ja Guartsu ja Manu nousivat varovaisesti pystyyn. Feterran raato liikkui yhä kituvasti. Kolmikko päätti juosta.
Sukellusvene Vartin päässä Nynrahista
Zorak von Maxitrillian Arstein tarkkaili Nynrahin valvontakameroiden kuvamateriaalia intensiivisesti pystyasennosta. Tuoli seisoi tyhjänä hänen takanaan Zorakin nojatessa hieman näyttörykelmän ohjauspaneelia kohti. Harmaa skakdi paljasti koko hammasrivistönsä virneeseen, kun hän löysi oikean kameran. Pitkän tehdaskäytävän läpi juoksivat revolverilla tähtäilevän Guardianin perässä Feterra-kouransa käyttöä harjoitteleva Manu ja suurta tykkiä kaksin käsin kantava Tongu. He eivät vaikuttaneet huomioivan käytävän valvontakameraa. Zorak tarttui radiopuhelimeen ja painoi linjan auki. ”Sektori 5”, hän kuiskasi.
Ampiaisparven lailla syöksyvät Avhrak Va -lautaset täyttivät käytävän, mutta satunnaiset revolverin osumat pudottivat niitä. Keetongu räjäytti jykeviä Cordak-ammuksia saadakseen parven hajaantumaan, mutta huoneeseen virtasi vain lisää. Manu kamppaili käytävän päässä olevan turvaoven lukitusjärjestelmän kanssa jonkin aikaa ennen kuin turvautui lateraaliseen ajatteluun ja lainasi Keetongun tykkiä. Kolmikko jatkoi juoksuaan seuraavan huoneen läpi.
”Jännittävää. Tuossa huoneessa ei ole kameroita. Antakaa hetki, tutkin pohjapiirustuksia…”
”Eli…kerrataan!” Guardian läähätti ampuen satunnaisia laukauksia perässä roikkuviin lautasiin. Hän laski äänenvoimakkuuttaan huomattavasti, että ZMA ei kuulisi. ”Meidän pitää…pysäyttää näiden ja Feterrojen tuotanto.”
Suuri räjähdys tuhosi kokonaisen Va-parven. Keetongu huusi äänen alta. ”Minulla on idea!”
”Mahtavaa”, Manu sähisi. ”Mutta meidän pitäisi varmaan selviytyä myös hengissä.” ”Yritetään”, Guartsu sanoi. ”Ja pelastaa matoranit?” Manu kohautti olkapäitään ja kyykistyi Va:n energia-ammuksen alta. ”Ei kai niin vaikeaa.” ”Ja murtaa jokainen luu ’herra ZMA:n” ruumiissa”, Tongu sanoi irvistäen. ”Oikein mielelläni!” Makuta Nui naurahti.
”Tutkin vähän pohjapiirustuksia, ystäväiseni. Olisitte voineet valita paremmankin huoneen.Ja niin, niistä luista…” Zorak von Maxitrillian Arstein piti uhkaavan tauon. Sitten hän karjahti rauhalliselle mielentilalleen epätyypillisesti. ”YHTÄKKIÄ, MURSKAIN.”
Huoneen seinästä valtavan rysähdyksen säestämänä syöksyvä murskain pysähtyi, kun Keetongu otti sen kahdella kädellä vastaan. Keltaisen jättiläisen nyrkit kaivautuivat metalliseinämään, joka yritti musertaa kaikkia kolmea klaanilaista. Vahva rahi siirtyi vähitellen taaksepäin, mutta onnistui kuitenkin pidättelemään murskainta tarpeeksi kauan, että kolmikko pystyi vetämään itsensä pois sen edestä. ”Mi…mitä”, Manu inahti. ”Ihmettelette varmaan, miksi käytävään on asennettu tehokas metallinmurskain.” ”Tavallaan”, Keetongu jyrisi huohottaen. ”Myös ystävänne Q kyseenalaisti muutokseni pohjapiirustuksiin. Vastaus teille: samasta syystä kuin tuohon toiseen seinään.” Jotain rysähti.
Jotain rysähti. Zorak seisoi paikallaan pidellen tiukasti kiinni kommunikaattoristaan. Tavallaan hän toivoi onnistuneensa, mutta harmaa skakdi ei halunnut menettää Guardianin tasoista vastustajaa ennen tämän näkemistä silmästä silmään. ZMA:n mielessä oli ristiriitaisia tunteita. ”Kuolitteko, ystäväiseni?” hän sanoi kommunikaattoriin. ”Kuolitteko?”
Hetken oli hiljaista. ”Suunnitelmissasi oli yksi aukko”, Keetongun ääni sanoi. Zorakin ilme oli merkillinen. ”…niin mikä, jättiläinen?” ”Cordak-tykki.” Zorak von Maxitrillian Arsteinin toinen kämmen puristui nyrkkiin. ”…ah. Niitä siis…valmistetaan vielä.” ”Jep.” ”No…pysykää siinä, missä olette, niin kaunokaiseni vain…vangitsevat teidät..” ”Emme ajatelleet.” Toisesta päästä kuului jälleen juoksuaskelia.
Matoro lähetti minulle tämän viestin otsikolla sgoreytryuiiyr. Koska tämä on Matoron viesti, minut lienee oikeutettu tuplapostaamaan.
Nimdan pyhättö Ranta
Umbra ei uskonut silmiään. Järven pinta oli laskenut hetkessä monta metriä. Aivan kuin amme, jonka pohjasta olisi poistettu korkki. Deleva ja Nurukan tulivat Valon Toan perässä rannalle. Samol oli juossut parinkymmenen metrin päässä olevaan Nimdan pyhättöön katsomaan, olisiko matoranit siellä. Sitten kivinen luukku nousi hiekasta ja punamusta matoran syöksyi ylös. Heti sen perään luukusta änki ylös harteikas olento, jonka Umbra tunnisti Axonnin lajiksi. Olennolla oli olkapäällään – Matoron ruumis. Umbra järkyttyi ja syöksyi luukulle. Nyt alhaalta tuli sekalaista joukkoa merirosvoilta näyttäviä matoraneja sekä valkoasuisia, siistejä matoraneja. ”Mitä karzahnia täällä tapahtuu?” Umbra ihmetteli ääneen. Äks juoksi nopeasti sivuun väkijoukosta ja heitti Matoron ruumiin hiekalle ja tarkisti pulssin. Ei mitään. Klaanilainen yritti unohtaa sisällään vellovan pelon, muttei kyennyt siihen.
Sinä hankit sen minulle.
”Hei, oletteko te klaanilaisia?” Umbra syöksyi Äksän viereen ja kysyi. ”Olemme…”, Äks mumisi hiljaa, antaen äänen kadota ilmaan. Valon Toa katseli Matoron ruumista. Hän ei suostunut uskomaan, että Matoro olisi kuolleena hänen edessään. ”Mitä on tapahtunut?” Umbra kysyi. Äks ei vastannut. Rinnan lävistyshaava puhui karua kieltään.
Teet sen, koska et voi muutakaan
Kaikki tuntui hidastuvan Umbran ympärillä.
Sitten hän kuuli tutun äänen.
Olen elossa
Umbra olisi pudonnut tuoliltaan, jos olisi istunut.
”Matoro?” hän kysyi. Äks katsoi Umbraa hämmästyneenä.
Olen naamiossa
Umbra horjahti maahan. Mielensisäisiä viestejä.
Parannuskivi
Valon Toa puristi nyrkissään Metorakkilta saamaansa sinistä kiveä. Täydellinen ajoitus.
Umbra kumartui ruumiin ylle. Hän ei ollut aivan varma, miten kiveä käytettiin kunnolla, mutta se näytti toimivan jollain tasolla itsekseen. Hän asetti sinisen kiven Matoron sammuneen sydänkiven päälle. Siniset säikeet lähtivät lentoon haavoja kohti, mutta sitten kiven hohde sammui. Keltainen toa ihmetteli tapahtunutta. Tarvitsiko kivi ulkoista energiaa, vai pitäisikö sen latautua? Umbra asetti kätensä kiven päälle ja loi säteen elementaalivoimaansa kiveä kohti. Valonsäde imeytyi siniseen kiveen, joka alkoi taas hohtaa.
Toa alkoi syöttää elementaalienergiaansa kiveen. Siniset kipinät lentelivät kivestä, joka muutti elementtienergiaa voimaksi kudosvaurioiden korjaamiseen. Umbra syötti lisää ja lisää elementaalivoimaa, kunnes se yhtäkkiä loppui kuin seinään. ”Hei! Sinä! Axonnin lajilla on elementtivoimia. Käytä niitä kiveen”, Umbra määräsi nopeasti. Äks näytti neuvottomalta. ”En minä osaa niitä käyttää kunnolla”, hän vastasi. ”Yritä!” Umbra sanoi ja syöksyi väkijoukon halki etsimään muita Toia.
Äks kumartui ruumiin ylle ja koitti loihtia käsistään energiaa. Hän muisteli vanhalla kotisaarellaan saamiaan opetuksia.
”Keskity”, hän mumisi.
Deleva syöksyi Äksän takaa mustan ruumiin luo. Plasman Toa kumartui Umbran viereen ja alkoi kanavoida plasman elementaalivoimaa siniseen kiveen. Ruumiin vammat alkoivat kadota näkyvistä sinisten kipinöiden iskeytyessä niihin. Deleva keskittyi ja kanavoi viimeisetkin voimansa ruumiiseen.
Mitä aiot, Makuta?
Herättää sinut henkiin.
Sinä kykenet hallitsemaan mieltäni. Mikset ole ottanut ruumista hallintaani?
Miksi olla maalitaulu, kun voi ohjata muita kuin marionettinukkeja?
Matoro alkoi tajuta mihin kaikkeen Itroz oli vaikuttanut. Sama Makuta kykeni ohjaamaan hänen ja kaikkien hänen ympärillä olevien mieliä.
Mutta valitan, nyt sinun on mentävä. Hankkimaan Nimda minulle.
Matoro tunsi putoavansa kylmyyden läpi.
Ruumis puhkesi huutoon. Kovaan huutoon. Matoro kouristeli oudosti ja tunsi samalla kivun kaikista ruumiinsa osista valtavana poltteena. Matoro näki sumeana usean henkilön olevan kumartuneena hänen ylleen. Hän koitti liikuttaa ruumistaan, muttei onnistunut. Toan päässä kiisi yksi ajatus.
Nimda.
Matoro ravisteli päätään. Hän huokaisi helpotuksesta kun huomasi ympärillään tuttuja – Xxonn, Umbra. Taivas oli sininen ja leppoisa tuuli kävi rannan läpi. Hän nosti itseään vaivoin istuma-asentoon. ”M-mitä on tapahtunut?” hän kysyi tokkuraisena, muistamatta mitään.
TÄSTÄ ALKAA JAKEN POSTI
Kun Äksä, Umbra ja Jardirt olivat kumartuneet Matoron ympärille, Notfun käveli ympäri rantaa. Hän oli huomannut jotain erittäin huolestuttavaa.
”Jardirt. Et ikinä arvaa mitä huomasin”, Notfun huusi perämiehelleen.
”Yarr. Kerro”, Jardirt huudahti takaisin.
”Yön Timo kolmas on viety. Ne veivät sen. Ne. Hipit. Taikka se kaapumies”, Notfun ärisi.
Seurasi syvä hiljaisuus laivan muistolle, jonka jälkeen Notfun alkoi kiertää miehistöä joka seisoi rivissä.
”Tehtävänne on rakentaa meille uusi laiva. Ja sinä, Matoro, nouse ylös. Sinäkin saat auttaa”, Notfun komensi, ”Laivan nimeksi tulee jotain omaperäisempää kuin aiemmin.. Miten olisi.. ..Yön Timo neljäs?”
Tässä kohtaa tapahtuu naamapalmu.
Äläpäs tuplapostaa. -MK Muttakun toinen on Matoron posti. Se ei ole minun postini. Nyt ne sekoittaa. Laita ne takaisin. -Jake Ainakaan Modeilla ei ole mahista siihen. Ja mikä tuossa muka niin sekaisin menee? -MK
Kapura käveli Klaanin pihassa, varoen sitä, että hänet nähtäisiin. Vaikka hän oli tarkkailujensa aikana kokenut suurimman osan Klaanilaisista melko luotettavasti, koskaan ei voinut olla liian varovainen. Kapura istahti erään harvinaisen ison puun taakse niin, että häntä ei nähtäisi Kapuran odottaessa tapaamista.
Auta.
Puun takaa näkyvä Matoranin varjo keskeytti Kapuran tulevaan tapaamiseen kohdistuvat ajatukset. Kapura nousi hiljaa ylös ja painautui puuta vasten.
”Tänään en saa tulla nähdyksi”, Kapura mutisi ja kohotti Painovoimateränsä ilmaan. Sen vasta hiottu terä kimmelsi auringonvalossa. Kapura valmistautui hyppäämään puun taakse ja kanavoimaan painovoimaa vakoilija-Matoraniin.
Mutta mitään vakoilija-Matorania ei näkynyt.
Hämmästyneenä Kapura tajusi, että vakoilija oli siirtynyt puun toiselle puolelle. Koska puun varjo lankesi puun toisen puolen alle, vakoilijan varjo ei näkynyt.
Harmistuneena siitä, että moinen ninja pystyisi vakoilemaan häntä Kapura asteli hitaasti taaksepäin. Vakoilijan oli ennen pitkää tultava pois. Ja Kapura oli valmiina.
Kapura erotti jälleen hieman vakoilijan varjoa. Se näytti olevan Hauta kantava keskikokoinen Matoran, joka seisoi liikkumatta.
Sitten varjo asteli Kapuraa kohti, mutta sen omistaja -jos sitä oli olemassakaan- ei ollut mukana. Kapura perääntyi. Voisiko tällainen olento olla Matoran ensinkään? Se tuntui mahdottomalta, ellei Matoranilla ollut näkymättömyyden mahdollistavaa teknologiaa tai naamiota.
Varjo muutti muotoaan hiljaa. Se kasvatti lonkeroita ja hiljalleen menetti Matoranin hahmonsa. Mutta silloin se ei enää ollut pelkkä varjo.
Kapura päästi hämmästyneen älähdyksen, kun tajusi, mikä hänen edessään seisoi. Morbuzakh. Mutta ei Zairyh.
Kapuran valtasi pelko, mutta sitten hän pysähtyi ajattelemaan asiaa. Miten Morbuzakh olisi päässyt Klaaniin? Ja miten se pystyisi naamioitumaan Matoranin varjoksi?
Morbuzakh ei näyttänyt tekevän mitään. Kapurakin seisoi hiljaa. Se oli virhe, sillä Morbuzakhin juuret lukitsivat hänen jalkansa maan sisältä.
Kapura kirosi ja teki ainoan loogiselta tuntuvat vaihtoehdon: vapautti Morbuzakhia kohti kulkevan liekkimeren.
Liekkien nuoliessa ruohoa ja Morbuzakhia Kapura käytti tilaisuuden hyväkseen ja hakkasi juuret poikki Painovoimaterällä. Voitonriemuisena hän käänsi katseensa jälleen Morbuzakhiin.
Raivokas liekkimeri ei ollut tehnyt sille mitään.
Auta.
Immuuni elementtivoimille? Kapura ajatteli uusien juurien vangitessa hänet. Nyt lähitaistelu oli mahdotonta.
Mutta kuka sanoi, että aseita voi käyttää vain lähitaisteluun?
Kapura heitti Painovoimateränsä kohti mutanttikasvia. Juuri ennen kuin se osui, Morbuzakh hävisi ja sen varjo muistutti taas Matoranin varjoa. Kapura huomasi juurten hänen jalkojensa ympäriltä hävinneen.
Painovoimaterä jäi kiinni ilmaan siihen kohtaan, missä varjon omistaja olisi.
Siltä kohtaa kuului voimakas huuto, joka pakotti Kapuran maahan.
Huuto ei ollut raivokas. Se ei ollut kuolemanhuuto. Se ei myöskään ollut totaalisen pelon huuto. Se oli sekoitus kaikkia noita, mutta silti se kuulosti epäinhimmilliseltä ja oudolta. Kapura tärisi maassa. Hän näki asioita. Kamalia asioita.