Nimdan temppeli
Tunneli oli kaaoksessa. Oven alta valui vettä, ja merirosvot yrittivät munkkien kanssa päästä ylös meneviin portaisiin. Samoihin, joista munkit olivat tulleet.
Valkohopea matoran oli vielä hetki sitten hallinnut tilannetta. Nyt se oli riistäytynyt käsistä, eivätkä munkit kyenneet tekemään mitään järjestäytynyttä. Kaikki yrittivät pakokauhun vallassa kapeaan kierreportaikkoon.
Äks ampui suurella käsitykillään pari laukausta ilmaan.
Tässä ei ole mitään paniikkia! Emme huku, vettä ei tule tarpeeksi nopeasti. Pääsemme kaikki pois hyvässä järjestyksessä! hän yritti sovitella.
Kaikki oli hetken hiljaa. Xxonn luuli onnistuneensa, mutta sitten hänkin havaitsi sen, mikä oli muita pelottanut.
Parin valokiven valaisemana näkyi Po-Matoran piraatinvermeissä ja naamio halki. Tämä matoran, Pegeg nimeltään, oli kuollut pudottuaan Trollaajamadon kuoppaan. Nyt se seisoi rentona muun joukon edessä. Jokin musta piti matoranista kiinni takaa.
Notfunin oikea silmä nyki. Kylmä hiki valui merirosvokapteenin naamiota pitkin ja sen alaleuka vapisi.
”Pogeg?” Notfun sanoi, pakotettu hymy kasvoillaan. ”Eheh. Pogeg, vanha juomakamu ja…tosi…tosi…epähippi heppu. Älä nyt ota tätä mitenkään vakavasti, mu-mu…”
Rusentuneen, mutta paikallaan seisovan matoranin suu aukeili veltosti ja sanoja tuli ulos. Ne eivät olleet hänen sanojaan.
”Niin, kapteeni?”
Notfun kalpeni ja nielaisi niin äänekkäästi, että kammiossa kaikui. ”…sinä olet kuollut. Ei…ei millään pahalla.”
Pogegin suulla naurettiin ja kuollut matoran otti pari ontuvaa, löysän nukkemaista askelta eteenpäin. Monesta osasta vakavasti vahingoittuneen ja kaikin puolin selvästi kuolleen matoranin löysät kädet heiluivat puolelta toiselle sen astellessa. Polvilumpiottomat jalat kestivät viisi askelta, mutta kuudennella raato rojahti eteenpäin.
Se ei kuitenkaan kaatunut maahan, sillä jokin jäi pitämään sitä ylhäällä. Musta, suorastaan lonkeromaisen letkeä käsi piti neljällä pitkällä sormella kiinni Pogegin päästä. Matoranin silmät hohtivat aavemaisesti kuin kaksi pientä kynttilää.
Mustan käden omistaja käveli pois varjoista ja aavemaisesti hohtavien silmien valoon. Notfunin sekalaisesti kuiskaileva miehistö vaikeni lopullisesti nähdessään, mikä piteli kiinni Pogegin päästä.
Pogegin suu nauroi kylmästi ja sieluttomasti.
”Hi. Hi. Hi.”
Nukke oli yönmusta, mutta sen iho ja haarniska olivat jonkinlaista kiiltävää materiaalia. Merirosvojen ja Xxonnin epäuskoiset kasvot heijastuivat olennon rintakehästä.
Olento oli pitkä, mutta sen löysän ryhdin takia sen pää oli Toan korkeudella. Sen pikimusta vartalo oli kaukana minkäänlaisista ihannemittasuhteista. Olennon hartiat olivat käsittämättömän leveät, mutta sillä oli ohut ja suorastaan siro vyötärö. Hirviön kädet olivat uskomattoman pitkät muuhun vartaloon verrattuna. Toinen piti tiukasti kiinni kuolleen matoranin halkeilevasta päästä ja toinen roikkui löysästi paikallaan, ylettyen helposti olennon omiin polviin.
Nuken jalat olivat melko tasaista Toa-kokoluokkaa, mutta käsiin verrattuna ne vaikuttivat lyhyiltä. Kun olennon epäsuhtaista anatomiaa tarkasteli, vaikutti siltä, kuin se olisi kursittu kasaan kymmenistä kuolleista olennoista.
Groteski ja vääristynyt, nukkemaisesti mutta jäykästi edestakaisin liikkuva yönmusta vartalo kantoi olkapäillään ellipsimäistä, liikkumattoman ja hieman etukenossa roikkuvan kaulan huipussa olevaa päätä.
Kyseinen pää oli aivan oma lukunsa. Mustan, ellipsimäisen ja kiiltäväpintaisen pään keskellä oli vitivalkoiset kasvot.
Kasvot olivat kiiltävää, puhdasta ja elotonta posliinia. Hahmottomassa ja kylmässä posliinissa oli pieniä kulumajälkiä ja haaleita tahroja. Orgaanisen näköiset, mutta pupillittomat, täysin aukinaiset ja kuvottavan kuivat silmät pyörivät kiiltäväpintaisten kasvojen silmäkuopissa kuin tarkkaillen merirosvoja ja Xxonnia. Oli kuitenkin mahdotonta sanoa, mihin silmät katsoivat.
Silmien alla oli posliiniin muotoiltu, leveähampainen hymy. Hampaat olivat epätodellisen valkoiset ja hymyilivät Nuken edessä olevalle joukolle. Hymyssä ei kuitenkaan ollut mitään aitoa, vaan sen laskelmoitu tekoystävällisyys karmi koko joukkoa.
Suuren, leveästi hymyilevän suun molemmilla puolilla oli punertavat posket. Punainen väri näytti kuitenkin enemmän kuivuneilta veritahroilta kuin oikealta lämmöltä.
Jostain olennon sisältä kuului radioaaltomaista kohinaa. Kohina ei kuulunut selvästikään olennon suusta, vaan pikemminkin jostain syvältä sen sisältä.
Välillä kuulosti siltä, kuin kohinan seasta erottuisi kirkkaita, lapsellisia ääniä.
Matoron liikkumatonta ruumista kantava Xxonn kalpeni. Hän kalpeni entisestään tajutessaan, että tekokasvoinen nukkeolento keskitti katseensa Äksän ystävän liikkumattomaan ruumiiseen.
Kylmä tunne hiipi läpi titaanin selkärangan.
”Ku-kuka olet”, hän yritti kysyä vahvana.
Posliinikasvoisen painajaisen pää retkahti sivuittain, jolloin selvisi, että pää ei ollut kovin tukevasti kiinni vartalossa. Pää jatkoi heilumista hetken aikaa, mikä sai sen näyttämään ontolta ja kevyeltä.
Olento näytti siltä, että se olisi halunnut vastata. Se osoittautui kuitenkin vaikeaksi ilman suuta.
Nuken kourassa kiinni oleva matoran avasi suunsa ja puhui kylmästi.
”Suu.”
Oli hetken hiljaista. Sitten se jatkoi.
”Tuon viestin.”
Äksä nielaisi. Hän hengitti raskaasti.
”Jään sotilas kaivautui liian syvälle.”
Hirviömäisen vatsastapuhujan pää retkahti toiselle puolelle. Tyhjä, aavemainen posliinihymy pysyi samana. Xxon katsoi olallaan lojuvaa ystäväänsä. Alakulo ja pelko hiipi urhean näköisen jättiläisen kasvoille.
”Älkää tehkö hänen virhettään.”
Pogegin ruumis rojahti lattialle ja sen silmävalot sammuivat. Posliinikasvoinen painajainen käveli takaisin pimeyteen täysin äänettömästi.
Radioaaltojen kaltainen kohina ja siitä erottuvat lapsenomaiset äänet joutuivat vähitellen pimeyden syömiksi.
[spoil]Gurkku teki tästä ison osan. Krediitit siihen suuntaan.[/spoil]