Tehmut tarkkaili suuresta nojatuolistaan Hydraulisen Vapauden kamppailua Nazorakien suurta Koita vastaan. Vihollisten herneenpalkoaluksen ohjausjärjestelmät olivat selvästi vioittuneet, sillä se ei ollut kääntänyt paremmassa taistelukunnossa olevaa kylkeään Bio-Klaani Laivaston höyrykonetta vastaan. Hydraulisen vapauden kiivas Cordak-tulitus oli tuhonnut suurimman osan Koin vasemman sivustan Zamor-aseista, ja huomattavasti paremmassa kunnossa olevan oikeanpuoleisen asekannen tykit ja pyssyt seisoivat toimettomina. Vielä ilmassa olevat Lohrakit kiertelivät Koin ympärillä ja aiheuttivat vahinkoa siellä, mihin Vapauden pitkä käsi ei yltänyt.
Mutta ei Hydraulinen Vapauskaan ollut selviytynyt ilman vahinkoja. Kaksi koinpuoleisen sivustan telineissä olevaa nostopropellia oli ammuttu säleiksi. Tehmut oli joutunut sammuttamaan myös kaksi toisen puolen nostopropellista, jottei alus olisi kiepsahtanut kyljelleen. Ilmalaiva pysyi yhä ilmassa, mutta sen nosto ylemmäs ei enää onnistunut. Miesvahingoilta Hydraulisen Vapauden miehistö oli kuitenkin välttynyt. Alusten panssarointi oli ollut huomattavasti halvempaa kuin aseistus, ja jokaisen Cordak-tykistöä suojasi ampuma-aukoilla varustettu paksu seosmetallilevy. Zamorit olivat polttaneet siihen kuoppia ja lommoja, mutta ne eivät olleet päässeet vielä läpi. Tehmut pelkäsikin enemmän potkurien puolesta.
Tehmutin sekundantiksi ruvennut Ämtur katseli suurella kuparisella kaukoputkella ja Akakunsa teleskooppisilmällä Koin järjestelmiä ja jakeli huomiota taistelun kulusta. Zamor-tulitus vaimeni. Ämtur yritti selvittää tilanteen syyn ja tarkensi aluksen etuosaan.
”Aaargh”, hän sanoi yhtäkkiä ja laski kaukoputkensa, ”Meille tuli ongelmia. Ne lataavat jotain tosi jytkyä pommia meidän päämme menoksi. Itse asiassa” ne taitavat tähdätä juuri komentosiltaa! Jolla me seisomme! Tämä ei kyllä kestä tuota, pitäisikö meidän evakuoitua aluksen alaosiin piakkoin?”
”Toki pitäisi”, Tehmut sanoi ja käveli hänen vierelleen, ”Mutta se sujuu paremmin erään manööverin kautta.”
”Minkä manööverin?” Ämtur kysyi. Häntä hermostutti. Hän olisi ollut mieluummin lentämässä pientä hävittäjäkonetta kuin seisomassa täällä isojen täsmäohjusten maalina.
”Tämän maailmanajan tyylikkäimmän väisömanööverin avulla, poikaseni”, Tehmut vastasi, avasi yhden komentopöydän laatikoista, otti sieltä pienen rauta-avaimen, irrotti komentonojatuolin istuintyynyt ja avasi avaimella siellä olevan luukun. Luukussa oli pieni komentopaneeli ja suuri vipu. Ämtur ja Tehmut tarttuivat kumpainenkin siihen kaksin käsin ja väänsivät sen alas.
Jossain aluksen sisäosissa valtava rautapaino pääsi alas tukiensa päältä ja vajosi hitaasti alaspäin. Suuret kiilahihnapyörät ja hammasrattaat lähtivät pyörimään. Koko komentosilta nytkähti ja alkoi vajota. Pian se oli aluksen monin seinäkerroksin ja panssarilevyjen suojaamassa öljylamppujen valaisemassa rahtiruumassa.
”Aika huikaisevaa”, Ämtur kommentoi. ”Nojatuoleista voi löytää kummallisia asioita.”
”Tosiaankin voi. Harmi vain, että joudumme johtamaan tätä taistelua sokkona. Menkäämme ylemmille kansille, taistelu ei ole vielä ohi”, Laivaston varapomo vastasi. He lähtivät komentosillalta ja menivät ylemmille kansille johtaville tikkaille.
Koi, Ohjuspatterikansi
Ohjusaseman komentaja 168 valvoi 088:n käskyn toimeenpanoa Koin vasemmanpuoleisella ohjuspatterikannella. Valtava raskas ohjus oli asetettu patteriin, ja laukaiseminen alkoi olla ajankohtaista.
”Aloittakaa lähtölaskenta. Tulta viidennellä”, 168 sanoi alempiarvoisille miehistötorakoille. ”Mikä ipana komentaakaan tuota romukasaa, hänestä ei ole kohta muistoakaan jäljellä.”
Yksi.
”Öh, pieni ongelma, komentaja”, yksi heijastesuojakypärällä varustetuista ampujatorakoista (kaksi) sanoi, ”Kohde ikään kuin katosi. Näemme vain panssaroitua puukylkeä.”
Kolme.
”Hmh?” komentaja 168 hymähti, ”Ehtikö joku pommikoneistamme ensin? Kerrankin niistä keltanokista on hyötyä.” Hän käveli ampujan näytön luo.
Neljä.
”Eh, ei aivan. He taisivat esiväisää.”
”Peru-”
ViisSHIIIIIIUPH
Joku räjähti paikassa, jossa oli ennen sijainnut Hydraulisen vapauden komentosilta. Yksi rungon nostopotkureista sai vahinkoa, mutta muuten laarikaupalla ruutia ja räjähteitä meni Kewoille.
Komentosillan asejärjestelmänäytössä Raskaat Ohjukset -kohdan perässä oleva numero kaksi muuttui ykköseksi. 088 oli raivoissaan.
Tuli ja metalli kohtasivat. Linnoituksen kivisillä muureilla seisovat ilmatorjuntatykit rätisivät väkivaltaisesti laukaisten öiselle taivaalle tonneittain tulikuumana hehkuvaa rautaa, pienten smaragdien näköisiä ja tappavan vaarallisia Zamor-ammuksia ja sokaisevan purppuraisia energialaukauksia, jotka ukkosiskun lailla pudottivat Nazorakien syöksypommittajia. Tykkien puikoissa oli kirjava klaanilaisjoukko. Pikkuruiset matoranit latasivat tykkeihin lisää ammuksia pidellen tiukasti korvistaan kiinni, kun taas pieni joukko Toa-sotureita keskitti kaiken elementaalienergiansa matoranien suojaamiseen. Linnoituksen läntisen muurin suunnalla tykkitulta ylikorosti sateenkaaren väreissä hehkuva kuuden Toan elementaalienergia. Liian lähelle muuria uskaltautunut hävittäjä sai kokea äärimmäisen nopean ja äärimmäisen ylivedetyn tuhon Toa Cendai Angorangerien käsissä.
BladeVezon marssi keskellä kivistä muuria heittäen viimeisen sinihehkuisen lamauttimensa maahan. Hänen viestintänsä ilmatorjunnasta vastaaville matoraneille oli pääasiassa sanatonta. Sodan jyrinän alta ei kuullut paljoakaan. ”Keskittäkää tuli!” Bladis karjui hiekkapaperinkarhealla äänellään tykinjyskeen yli. ”Antakaa ötököiden maksaa!”
”Ötökät” olivat eri mieltä. Kun kymmenkunta verkkaisesti lentävästä syöksypommittajasta laukaistua pienoisohjusta iskeytyi muuriin, Bladiksen pelastivat vain tämän nopeat refleksit. Hopeinen skakdi lennähti kasvoilleen kivuliaasti kivimuuriin, kun jotain räjähti tulisella voimalla hänen takanaan. Bladiksella ei ollut aikaa makailla. Vaikka skakdin pää täyttyi halkeamisen tunteesta ja suu verestä, moderaattori nousi parhaansa mukaan takaisin pystyyn, ainoastaan nähdäkseen ohjusiskun aiheuttamat jäljet. Kaikki ilmatorjuntatykit kolmenkymmenen metrin säteellä olivat kappaleina tai vahvasti korjauksen tarpeessa. Niitä operoivat matoranit makasivat maassa joko tajuttomina tai täysin elottomina. Muurin edessä, Klaanin linnoituksen sisäpihan yläpuolella leijaili ylimielisesti paikallaan yksi syöksypommittaja. Hitaasti uutta iskua varten aseistautuvan aluksen ohjaamossa oli pilotti, jonka silmissä oli joko suurta määrätietoisuutta tai puhdasta murhanhimoa.
BladeVezon tuijotti vihaisesti pilottia, joka vaikutti keskittyvän nyt täysin hopeiseen skakdiin. Tämän vyötäröllä roikkuva vihreähehkuinen moderaattorikivi ei vain ollut auktoriteetin merkki ja tunniste. Se myös maalasi valtavan maalitaulun BladeVezonin päälle. Hopeinen skakdi nielaisi pikaisesti.
Syöksypommittajan pilotti ei puolestaan jäänyt testailemaan nieluelimistönsä toimivuutta, vaan lähti uuteen iskuun. Epäorganisoidun näköisesti sujahtelevat pienoisohjukset tärisyttivät koko muuria tai lentelivät sen yli, osuen lopulta pieneen rannikkometsikköön. BladeVezon joutui perääntymään yhden ilmatorjuntatykin raadon taakse. Skakdi piteli kuuloelimistään tiukasti kiinni ja yritti suojautua tykin taakse.
Skakdi vavahti hieman, kun huomasi jalkojensa juuressa makaavan, elottoman tykkimatoranin. Ga-matoranin Komau oli säröjä täynnä ja sen palovammat olivat puistattavat jopa taisteluja nähneen skakdin mielestä. Matoranin vieressä makasi ohjusiskussa hajonnut ammussäiliö. Punaisia Kanoka-kiekkoja lojui pitkin maastoa. Ga-matoranin vyötäröllä oli Zamor-pistooli. Suljettuaan ensiksi matoranin silmät kunnioittaen BV nappasi Zamor-pistoolin oikeaan käteensä ja yhden Kanoka-kiekoista vasempaan. Sitten hän juoksi kovempaa kuin aikoihin.
Syöksypommittaja lopetti muurin tulittamisen vasta kun kivipöly ja savu peittivät näkyvyyden täysin. Jos tämä ei riittäisi lopettamaan moderaattorin sätkimistä, mikään ei. Torakkapilotti arvioi hyökkäystehokkuutensa uudelleen, kun savuverhon keskeltä syöksähti punaisena hehkuva tulen Kanoka-kiekko. Kiekko kalahti terävä reuna edellä syöksypommittajan ohjaamon panssarilasiin ja tarttui siihen takiaisen lailla. Pilotti kaatoi kuuman juomansa pelästyksissään rinnuksilleen ja ampui refleksinomaisesti koko ohjussarjan uudelleen kohti muuria. Muurista sinkoileva kivimurska naarmutti aluksen pintamaalausta ja vaikeutti harmaan klaanilaisskakdin hahmottamista.
Se, mitä pilotti ei tiennyt, oli että BV oli kadonnut tämän näköpiiristä jo kauan sitten. Hopeinen skakdi seisoi aivan toisella puolella muuria, tähtäillen Zamor-pistoolilla syöksypommittajan ohjaamossa kiinni olevaa, tulisena hehkuvaa Kanoka-kiekkoa.
Bladis virnisti ja painoi liipaisimesta. ”Hasta la vista, mulk-”
Kaikki äänet peittyivät räjähdyksen alle, kun Zamor kohtasi Kanokan. Lentokonetta ohjannut torakka ei ehtinyt edes huutaa, kun Kanoka vapautti tulisen elementtivoimansa. Räjähtävä isku repi jopa ohjaamon panssarilasin sadoiksi pikku palasiksi, jotka sinkoutuivat jokaiseen ilmansuuntaan. Syöksypommittajan molemmat siivet repeytyivät ukkosenjumalan vasaraa vastaavasta osumasta irti välittömästi ja sekunneissa koko aluksen etuosan peitti liekkimeri. Savuava ja liekehtivä aluksen runko alkoi pyöriä verkkaisen holtittomasti alaspäin, kohti linnoituksen sisäpihan katuja. Se leijaili kohti matoranien täyttämää mukulakivetystä kuin lehti. Kuin liekehtivä, kolme tonnia painava räjähdysherkkä lehti. Vaikka äännähtelyä ei tykinjyskeen alta kuullutkaan, matoranit huusivat kauhusta.
BladeVezon katseli pommittajan liikehdintää purren hampaansa tiukasti yhteen. Aikaa ei ollut hukattavissa. Bladiksen katse keskittyi mukulakiviseen kauppakatuun, jota liekehtivä alus lähestyi. Sitten hän vilkaisi muurinreunalla seisovaa matoran-käyttöön tarkoitettua zamor-ilmatorjuntatykkiä. BladeVezon painoi pientä kytkintä kämmenpohjassaan, jolloin kuunvalossa kiiltävä ranneterä työntyi esiin skakdin kädestä. Hopeinen skakdi tarttui ilmatorjuntatykkiin ja viilsi sen jalustaa raivokkaasti ranneterällään. Nopean kipinäsuihkun myötä raskas konekivääri irtosi jalustastaan, jolloin hopeinen skakdi otti siitä tiukasti kiinni. BladeVezon hyppäsi alas muurinreunalta kantaen uutta asettaan.
Ilmatorjuntatykkiä ei oltu tarkoitettu käsikäyttöön. Se ei Bladevezonia pysäyttänyt. Ensiksi hän päätti kuitenkin keskeytyä laskeutumiseen..
* *
Pilvet olivat odottaneet vuoroaan jo liian kauan. Nyt sade piiskasi Klaanin linnoituksen muureja ja sen sisällä olevia rakennuksia. Same harppoi kattoja pitkin sateesta märkä otsanauha liehuen tuulessa, valtava Nazorak-verellä värjätty viikate oikeassa kädessä ja vasen käsi vasemmalla ohimolla. Kommunikaattori pirahti kahdesti. ”Paaco?” Same ärähti kommunikaattoriin. ”Idolisi, Sameliiniseni.” Paacon puheen taustalta kuului äärimmäisen kovaäänistä bassojytinää ja jonkinasteiselta vapinakohtaukselta kuulostavaa näppäimistöjen kalketta. Paacolla oli perin selvästi töitä.
”Perääntyvätkö ne?” valkoinen moderaattori huohotti hypäten tiilikatolta toiselle, pirstoen nopeilla askelillaan alas kaduille viisi tiiltä. Joku kattoihin erikoistunut matoran tulisi takuulla olemaan hyvin vihainen, mutta Samella oli tärkeämpääkin ajateltavaa. ”Ömm. Että. Ötökkäpellet näyttävät siirtävän tuota isoa aluksenröhjäkettä kauemmas rannikosta.”
Same laskeutui pyörähtäen puukatolle niin sulavasti, että sateen keskeltä ääntä ei edes erottanut. ”Joko ne perääntyvät tai sitten niillä on jotain uutta mielessä…” ”Mitä pirun väliä. Sinulle oli viesti. Partaterä tarvitsee apua Alastomalta Lepakolta.” Same oli huomauttamassa, kuinka koodikieli oli turhaa, koska mahdolliset salakuuntelevat nazorakit saisivat korviinsa vain Paaberin sykähdyttäviä bassobiittejä. Hän oli kuitenkin oppinut, että Paacon kanssa ei välttämättä kannattanut väitellä.
Jollain tasolla Same myös piti koodinimestä ”Alaston Lepakko”, vaikka hän ei sitä ääneen myöntänytkään.
* *
Sateen pesemällä torilla oli kaaos, kun vain peräpropellin ilmassa pitämä, liekehtivä syöksypommittaja leijaili lehden lailla kohti vilkkainta kaupan ja elämän keskusta. Matoranit juoksivat paniikissa jokaiseen suuntaan, sillä arvaamattomasti lentelevän ilma-aluksen rataa ei voinut arvioida mitenkään. Oli kuin nazorakien alukset olisi suunniteltu tarkasti viemään pudotessaan mukanaan mahdollisimman monta vihollista. Syöksypommittajan liekehtivä raato oli jo osumassa suoraan erääseen majataloon. Sen selviytyminen ei vaikuttanut todennäköiseltä.
Lentokoneen raadon lentorata muuttui hieman, kun räjähtävä Zamor-ammus osui voimakkaasti sen kylkeen, lennättäen sitä kauemmas majatalosta. Aluksesta irti räjähtäneet metallinpalaset rikkoivat majatalon ikkunoita. ”Anteeksi tuosta!” pienikokoista ilmatorjuntatykkiä kaksin käsin kantava BladeVezon huusi vilpittömän pahoillaan. Matoranit katsoivat hämmästyksissään, kuinka hopeinen skakdi pomppi epätasaisesti torikatokselta toiselle, pysyen vaivoin pystyssä käsissään olevan tykin massiivisuuden takia.
Osuman voimasta nyt toiseen suuntaan lennähtänyt syöksypommittaja alkoi lähestyä epäilyttävästi torin toista reunaa. Matoranien paniikki ei vähentynyt. Bladis pomppasi vaivoin erään katukaupan katokselle huomaamatta, että se oli kankainen ja repeytyi hänen teräväkyntisten skakdi-jalkojensa alta moneen osaan. Bladis putosi harvinaisen epämiellyttävästi valtavaan hedelmäkasaan ja kompuroi hetken kankainen katos päänsä päällä. Lopulta skakdi sai riuhtaistua punaisen rievun päältään ja nosti vaivoin tykin olkapäälleen.
Toista rakennusta kohti epätasaisesti surraava pommittaja sai jälleen maistaa tykkiä, jolloin se lennähti taas eri suuntaan, kauemmas rakennuksesta. BladeVezon kiristeli hampaitaan ja näytti nolaantuvan hieman, kun huomasi onnistuneensa taas rikkomaan tusinan ikkunoita.
”Öh… ylläpito maksaa tämän” BV sanoi hymyillen leveästi hedelmäkauppiaalle, jonka kaupan hän oli juuri pahoinpidellyt. Kauppias ei vaikuttanut erityisen tyytyväiseltä.
Bladis jatkoi juoksenteluaan ja laukoi tykillään kohti vain vaivoin ilmassa pysyttelevää pommikoneen runkoa. Hän pystyi vaikuttamaan ammuskelullaan sen lentorataan, mutta alus menetti korkeutta kaiken aikaa. Ennen pitkää sen täytyisi pudota. BV kiristeli hampaitaan.
Alus tuntui valinneen laskeutumispaikakseen aivan torin keskustan, joka alkoi tyhjentyä vauhdikkaasti klaanilaissoturien organisoimana, mutta ei tarpeeksi nopeasti. Väkeä oli liikaa.
Bladis katsoi kauhuissaan, kuinka räjähdysaltis alus vaappui kohti keskustaa menettäen korkeutta jatkuvasti. Aivan sen mahdollisessa törmäyspisteessä konttasi vahingoittunut Toa-soturi, jonka oikean jalan tilalla oli vain sideharsoa ja murtuneita luita. Toan aika alkoi käydä vähiin.
Tai niin oli helppo uskoa. Jotain valkoista välähti salaman lailla torin keskipisteessä juuri ennen kuin aluksen liekehtivä raato törmäsi maahan musertuen omasta painostaan lopullisesti. Ennen kuin BV ehti räpäyttääkään silmiään, oli Same hänen edessään kyyryssä kantaen pitkillä valkoisilla käsillään vahingoittunutta Toa-soturia. Samen takana vielä näkyvä syöksypommittajan raato räjähti lopuksi tulivuoren teholla kappaleiksi aivan kuin kruunaten koko tilanteen.
BladeVezon ja Same katselivat hetken toisiaan. Same laski häntä kiittäneen Toa-soturin hellästi maahan ennen kuin nousi täyteen pituuteensa. ”Anteeksi lievä myöhästymiseni”, Same sanoi viileällä äänensävyllä. ”Missä pirussa sinä olet kuhnannut?” BladeVezon sanoi hieman happamasti, nostaen otteestaan lipuvaa tykkiä parempaan asentoon. ”Ja minä kun luulin että pärjäisit hetkenkin ilman apuani”, Same sanoi hiljaa kohottaen kulmaansa, vilauttaen pientä virnettä. ”Oli miten oli, löysin meille lisää leluja.”
Bladis näytti innostuneelta, kun Same otti selästään jotain, joka näytti metalliselta varsijouselta. Terävän nuolenkärjen sijasta aseesta törrötti kuitenkin jotain pyöreää ja kranaattimaista. Bladis pudotti valtavan ilmatorjunta-aseensa katukivetykseen ja tarttui varsijousta muistuttavaan aseeseen tiukasti. Same ojensi moderaattorikollegalleen vielä pieneltä sytyttimeltä näyttävän laitteen, joka näytti skakdin valtaisassa kämmenessä hieman säälittävältä. BV katsoi valkoista taistelutoveriaan hetken kysyvästi.
”Älä paina siitä ennen kuin ammus on kiinni vihollisessa”, Same sanoi pyöräyttäen puukkoaan sormensa ympärillä. ”Se olisi soturille hieman nolo loppu.” Leveä hymy ilmaantui harmaan skakdin kasvoille, kun hän ymmärsi täysin uuden aseensa toiminnan. Samekin otti omansa selästään ja latasi sen valmiiksi hyökkäykseen. ”No, kollegani?” Same sanoi viileästi. ”Mitä nyt?”
BladeVezon kytki uuden lelunsa varmistimen voimakkaalla otteella pois päältä ja virnisti niin leveästi kuin vain skakdi voi. ”Nyt opetetaan arvon Kenraali 001 tanssimaan.”
Minä tahansa muuna hetkenä Same pääasiassa pudistaisi päätään toverinsa ylivedetyille letkautuksille. Tänä yönä hän kuitenkin oli nähnyt tarpeeksi. Valkoinen koura puristui tiukasti aseen ympärille. ”Minä vien.”
Palanutta puutavaraa oli pitkin poikin. Make nosti jalkaansa mahdollisimman korkealle. Hän halusi mielellään välttää kontaktin maasta törröttävän, keihäänkärkeä muistuttavan puukappaleen kanssa. Hengästynyt mode otti tukea tiiliseinästä. Hän ei osannut tarkkaan sanoa kuinka pirtkän matkan oli laahustanut, mutta sillä matkalla ei pitäisi tuntua kuin olisi jahdannut tyynysi vienyttä norsupäästäistä. Make käännähti, antaen koko selkämyksensä painautua seinään. Hiljalleen hän valui sitä pitkin istuen maassa. Oli pakko levähtää. Hänen vatsataan kuului erilaisia häiritseviä ääniä. Uusi kipuaalto. Make vaikeroi hieroen vatsaansa. Kesti hetken ennen kuin helpotti. Make kaivoi repustaan pienen valkoisen purkin. Hän pyöritti korkin auki, ottaen sisältä pienen tablettikapselin. Make rauhoittui. Hänen alavartalonsa tuntui heikolta. Ei auttanut kuin levätä hetki.
Make olisi voinut katsoa ympärillään olevia jäännöksiä linnakkeen Matorankyläalueista, mutta piti torkkujen ottoa otollisempana vaihtoehtona… ”KAPOW* Make ehti ummistaa silmänsä muutamaksi minuutiksi, kunnes kovaääninen jysähdys katkaisi hänen ajatuksensa kuin sirkkeli mittanauhan. Make katsoi silmät ammollaan edessään kohoavaa savupilveä. Samassa suuri paine painoi hänet suoraan kiinni tiiliseinään. Make ampaisi kunnostaan huolimatta pystyyn, juosten pois kivimurikoiden ja puupökkelöiden tieltä. Kuultuaan toisen jysäyksen Make tajusi, ettei nyt kannattaisi pysähtyä. Jokainen askel sai Maken tuntemaan entistä enemmän siltä kuin hän olisi pian lysähtämässä maahan. Mutta hän vain jatkoi. Ja jatkoi. Väistellen romua niin ketterästi kuin osasi, hän jatkoi.
Välittämättä siitä, että hänen vauhtinsa hidastui, hän jatkoi. Ja jatkoi. Linnakkeen suuri päätorni näytti olevan aina vain lähempänä. Make joutui pian hätkähtämään muutaman metrin moden taakse tipahtavaan pommiin. Klaanilainen lennähti paineaallon voimasta jonkin matkaa eteenpäin, kierähtäen pari kertaa. Mode lätkähti oikealle kyljelleen tomuiseen maahan. Yhtäkkiä tuntui kuin hänen voimansa olisivat poissa. Make nosti päänsä ylös. Linnakkeelle oli vielä kymmenien metrien matka. Mutta jalat eivät vain kantaneet.
Make kirosi. Jos hän jäisi tähän makaamaan, lopulta joku pommi melko suurin todennäköisyyksin osuisi vielä hänen selkärankaansa. Make käännähti mahalleen, nostaen ylävartalonsa irti maasta. Hän päätti yrittää laahautua käsiensä voimalla Klaanin porteille. Voimat eivät kuitenkaan riittäneet kuin muutamaan kädennostoon. Make oli epätoivoinen. Tämä olisi pirun kenkku aika ja paikka kuolla…
Snowie ei pitänyt siitä tunteesta, kun joku oli kapuloinut hänen suunsa. Ensinnäkin se oli sangen kivuliasta, ainakin liian tiukalle kiristettynä, ja toisekseen silloin ei voinut puhua. Ja Snowie piti puhumisesta. Varsinkin, kun arveli ystäviensä hengen riippuvan siitä. Mmpfh mmmmf! Sanoit tuon jo. …
Maassa makaava ja sievästi paketoitu lumiukko oli jo useaan otteeseen yrittänyt avata keskustelua vangitsijansa kanssa. Ilmeisesti Matoralaisella oli kuitenkin parempaa tekemistä, kaappien penkomista ja jonkin elektronisen härpäkkeen kanssa puuhaamista, joten tähänastiset kommunikaatioyritykset olivat jääneet sangen lyhykäisiksi ja yksipuoleisiksi.
Siinä sidottuna ja pötkötellessään Snowie oli jo hetken tarkkaillut huonetta. Pormestarin työhuone vaikutti aivan tavalliselta, mitä nyt siniviittainen Po-Matoran oli penkonut sen huolella. Lisäksi hän näytti kaivavan pöydän alta esiin jonkinlaista johtohärpäkettä, jonka Snowie arveli olevan jotain, mistä Kepsukka olisi ottanut selvän.
Yksi asia vaivasi Snowien päätä kovin: Hän tunnisti tummansinisen värin ja viittaa paikallaan pitävään pyöreään hopealaattaan kaiverretun Hahnah-ravun Nui-Koron symboleiksi, mutta silti tämä Po-Matoralainen tuntui olevan salaa kyseisen asutuskeskuksen johtohahmon työhuoneessa. Jokin tässä koko asetelmassa ei vain täsmännyt.
Siksipä Snowie tuumikin olevansa kaksoikiekonheittimen kanssa heiluvan Matoralaisen kanssa samalla puolella. Ja siksipä keskusteleminen olisi kivaa. Ja siksipä lumiukkoa varsinkin harmitti olla suukapuloituna.
Bio-Klaanin ilmatila Torakka numeroltaan 1457 käänsi koneensa takaisin vakaaseen lentoon. Pommittaja oli laskenut osan tappavasta lastistaan Bio-Klaanin linnakkeen päälle, ja nyt ne kylvivät tuhoa sen pihalla. 1457 oli jokseenkin huonolla tuulella. Aamulla hän oli kaatanut koneensa moottoriin sen sokeripitoisen litkun, jota torakat normaalisti juovat, ja kapteeni 789 oli räyhännyt hänelle, ja uhannut häntä erilaisilla torakallekin epämiellyttävillä kidutusmenetelmillä. Hän ei kuitenkaan välittänyt kapteenin raivosta, vaan häntä suretti pikemminkin sen hyvän litkun kohtalo höyrystyä koneen moottorissa. Koneet 7-9, kääntykää uuteen syöksyyn, kohteenanne on muurin torni F. Selvä, ilmoitti torakka radioon, ja käänsi koneensa syöksyyn kohti muurin itäkulmauksessa olevaa tornia.
Bio-Klaani Troopperi juoksi pihalla kohti muurin tornia. Ensiapuryhmät olivat vaaraa uhmaten kuljettamassa erään toisen tornin romahtamisesta henkiin jääneitä Matoraneja sisälle suojaan. Troopperi olisi mielellään jäänyt auttamaan, mutta hänellä oli omia tehtäviä, joilla oli enemmän merkitystä. Ilmatorjuntatykkien käyttäjistä oli puutetta, kun osa oli kuollut pommien iskeytessä pihaan kesken matkan osaan ulkomuurin varustuksista. Troopperi oli päättänyt mennä käyttämään erästä tykkiä, näin saataisiin ehkä vähemmän uhreja. Hän juoksi tornille, nousi sen huipulle vievät kierreportaat ylös ja meni tykkitorniin sisälle. Hän istuutui tuoliin, ja väänteli paria namikkaa. Heti syttyi näytölle valoja, heikko tutkakuva, ja muuta tietoa näytölle. Yksi heikosti näkyvä punainen piste lähestyi tornia. Troopperi rupesi kääntämään tykkiä sitä kohti. Pian hän näki itsekin lähestyvän pommikoneen, joka näytti olevan valmiina sylkemään sisältään taas uuden lastin pommeja Klaanin linnakkeeseen. Hän painoi paria nappia, ja alkoi tähdätä koneen lentoradalle. Kone lähestyi. Troopperi laukaisi tykin.
Koneen ohjaamossa istuva torakka 1457 ehti vain älähtää, kun tykki sylkäisi sen tielle sirpalepilven, ja kone alkoi pudota kohti maata.
088 tunsi kaikkien lankojen karkaavan käsistään. Hän oli täynnä vihaa Nazorakien johtoa kohtaan. Hän luuli operaation johtamisen olleen kunnia. Oikea hyökkäys. Ei, se olikin vain outo nappuloiden siirto suurella shakkilaudalla.
Häviäminen ei ollut sellaista, johon Nazorakit olisivat tottuneet. Se oli useimmiten aivan uusi tunne. Uusi musertava tunne.
Koi lipui hiljaa yötaivaalla eteenpäin, kohti etelää. Kohti merta. Suuri, palava ja harmaa hieman herneenpalon mallinen alus oli ollut vielä tänään aamulla Nazorakien ilmalaivaston haavoittumattomimpia aluksia. Vielä aamulla kukaan ei voinut uskoa, että kaikki päättyisi näin.
Koko alus tärähteli iskun raskaita cordakeja syöksyessä aluksen vasempaan kylkeen. Pieniä panssarinpalasia lenteli torakoiden kanssa eri suuntiin; 088 kaatui komentosillalla. Nazorak nosti itsensä ylös ottaen tukea metallikaiteesta. Hän nappasi mikrofonin ohjauspöydästä ja alkoi karjua käskien tukikohtaa lähettämään hävittäjiä.
Mt. Ämkoo, tukikohta
”Miksi radiosta kuuluu… bassoa?” Nazorak kuulokkeineen ihmetteli ääneen. ”Kirottua. Klaani häiritsee signaalia”, hänen työkumppaninsa vastasi vierestä. ”… bassolla?”
Bio-Klaanin ilmatila
Hydraulinen Vapaus ajoi yllättävän nopeasti kohti Koita. Koi oli kahdesta aluksesta järeämpi, mutta Vapaus oli nopeampi ja ketterämpi sekä täydellisessä kunnossa.
Alukset avasivat tulen toisiaan kohti. Raskaita cordakeja iskeytyi Koin kylkiin ja taakse, kun taasen Nazorakit tulittivat lukuisista kääntyvistä tykkipattereistaan järeitä zamor-ammuksia sekä pienoisohjuksia vastatulta. Alhaalta käsin kahden massiivisen aluksen tulitaistelu oli varmasti henkeäsalpaavaa katsottavaa. Suuret alukset liikkuivat hitaasti kohti merta.
”Kaikki pommiyksiköt, huomio”, 088 yritti sanoa kylmän rauhallisesti mikrofoniin. Torakka tärisi. ”Päätehtävä peruttu. Toissijainen tehtävä: Pommittakaa Klaanin ilmalaivaa”, nazorak lausui. Hän ei ollut varma, menikö viesti perille.
Suuresta panssarilasista tehdystä etuikkunasta näkyi edesspäin merta niin pitkään kuin vain näki. Horisontti oli pimeä, aurinko nousisi muutamassa tunnissa. Tavallaan 088 oli ylpeä itsestään. Hän ei luovuttaisi. Hän taistelisi loppuun asti, niinkuin Nazorakin piti. Vaikka kaikki oli jo menetetty, hän voisi aina taistella loppuun asti.
Kapteeni tönäisi toisen ohjaajan pois ohjainpisteestään ja avasi ilmalaivan asejärjestelmiä ohjaavan ikkunan.
Raskaat Zamor-tykit 6/10 toiminnassa
Zamor-konekiväärit 17/20 toiminnassa
Ohjuspatterit 3/4 toiminnassa
Pommeja 234/560 jäljellä
Raskaat ohjukset 2/2 jäljellä
088 myhäili. Hänellä oli edelleen mukavasti tulivoimaa Klaanin ilmalaivan pudottamiseen. Hän arveli, että yksikin kunnollinen osuma propelleihin tai komentosillalle eliminoisi aluksen.
Hän avasi aluksen muuta kuntoa käsittelevän ikkunan. Miltei koko aluksen takaosa välkkyi punaisena. Ohjaus oli poissa pelistä. Kyljet olivat saaneet lukuisia osumia.
”Pistäkää ohjukset laukaisuvalmiiksi. Automaattitähtäys ilmalaivaan”, 088 käski rutiininomaisesti päästäen ohjaajan takaisin paikalleen. Sitten hän lähti kävelemään pitkin pääkäytävää. Kaksi nazorakia seisoi kylmästi asemissaan pääkäytävän molemmin puolin. ”Te kaksi. Hakekaa aluksemme pommiekspertiltä sytyin ja virittäkää se pommiruuman räjähteisiin. Tuokaa laukaisin minulle.”
Torakoilta kesti hetken reagoida käskyyn. Kaksikko lähti nopeasti käytävää pitkin toteuttamaan annettua tehtävää, kyselemättä. Aluksella ei saanut puhua tappion mahdollisuudesta, mutta jos komentaja oli antanut käskyn valmistaa alus räjäytettäväksi, tilanteen piti olla epätoivoinen.
088 jatkoi kävelemistään harmaa takki tiukasti päällään. Lukuisat erisävyiset kunniamerkit loistivat hänen rintaansa vasten. Aluksen keskellä sijaitseva hangaari, jota käytettiin rakettirepputorakoiden ollessa mukana, oli nyt täynnä roinaa. Seinät molemmilta puolilta olivat ottaneet osumaa, ja aseistuskin nimenomaan tältä kohtaa oli tuhottu. Mekaanikkonazorak yritti saada yhtä vähemmän kärsinyttä ohjuspatteria toimimaan.
”Peräsimen korjaus on nyt etusijalla. Unohtakaa aseistus, alus pitää saada liikkuvaksi. Mene, ja sano sama työtovereillesi.” Jälleen, torakka lähti kyselemättä.
Ah, rotumme on ylivertainen muihin nähden. Onko muissa roduissa moista tottelevaisuutta? Onko muissa roduissa samaa järjestelmällisyyttä ja tehokkuutta kuin meissä? 088 ajatteli onnellisena. Nyt ylivertaisen rodun ylivertainen laisvato oli häviämässä Klaanin teknologisesti vuosisatoja takana oleville aluksille.
Yksi pommeista osui kellotorniin aivan komentotornin vieressä ja sen luoman paineaallon seurauksena Saraji paiskautui kasvot edellä portaikkoon. Miekka selässään, vasen käsi kasvoillaan ja oikea käsi raahaten tajutonta Metsästäjää, hän juoksi kohti alakertaa.
Killjoyn pää kopisi vasten portaikkoa. Saraji katui unohtaneensa Joyn kypärän Tawan huoneeseen. Pysyvä aivovaurio tästä vielä puuttuisi. Lähestyessään alempia kerroksia, Saraji äkkäsi siivouskomeron ja pysähtyi sen eteen: Olen pahoillani Kenraali, mutta olet nyt vähän tiellä. Täällä olet suojassa pommeilta, joten älä liiku mihinkään. Vahki nakkasi Metsästäjän surutta komeroon ja sulki oven. Matka jatkui kohti alakertaa.
Aula oli kaaoksessa. Turvamiehet viittoilivat porukkaa sisään linnoitukseen ja sitä kautta kellareihin. Kaiken kärjessä oli Tawa, joka loikki pitkin pihaa napaten Matoraneja mukaansa, tuoden nämä salamannopeasti turvaan. Paluureissultaan Tawa äkkäsi Sarajin ja pysähtyi: Sinä uusi, en ehtinyt kysymään nimeäsi.
Saraji, Vahki nyökkäsi, Entinen Metru Nuin erikoisjoukkojen johtaja. Jälleen yksi pommi tippui keskelle pihamaata ja kaksikko joutui peittämään korvansa kaaoksen keskellä. Tawa huusi epätoivoisesti metelin yli: Minä tarvitsen jonkun äkkiä ja olen kuullut sinun olevan yksi nopeimmista. Petuniani ovat tuolla, ole kiltti ja kastele ne. Kuten huomaat, minulla hieman kädet täynnä. Saraji tuijotti Tawaa hölmistyneenä ja levitti käsiään. Täällä on sota ja sinä huolehdit Petunioista? Mitä sinä oik- Tawa keskeytti Vahkin puheen ja pisti kätensä puuskaan: Tämä on käsky ja minä oletan että niitä noudatetaan. Saraji tuijotti adminia hetken, mutta kääntyi juoksuun, totellen saamaansa käskyä.
Mitäs helkuttia tuo nyt oli? Kuulosti ihan joltain härön kommuunin yölliseltä päähänpistolta… ei kukaan noin tyhmää ideaa keksi… Saraji juoksi pommituksen keskeltä kohti linnan sivusiipeä ja sen seinustaa. Punaiset petuniat hohkasivat pölyn keskellä Sarajin juostessa niitä kohti, tämä oli sotaa ja hän etsi katselukannua…
Muutamaa pitää hetkeä myöhemmin keltaisen kastelukannun kanssa juokseva Vahki syöksyi pommin alta kohti petunioita. Ne tulisi kastella nopeasti ennen kuin jotain peruuttamatonta tapahtuisi. Vahkin kallistaessa keltaista kannua, pommi iskeytyi suoraan Tawan petunioihin räjäyttäen nämä palasiksi. Pettymyksen huuto kaikui taistelun äänien yli. Vahki heittäytyi polvilleen maahan, hän oli epäonnistunut…
Killjoyn komero
Metsästäjä heräsi, hänen päätään jomotti. Aivan kuin joku olisi raahannut hänen päätään pitkin portaikkoa… ja miksi hän näki niin outoa unta.
Mppppph!
[spoiler=Hugalabugala]Minä en valvonut yötä Skypessä. Uskokaa. Oikeasti…. Se oli Donin idea.[/spoiler]
Klaanin johtoportaan kiireesti kokoama sekalainen seurakunta oli juuri saapunut satamassa sijaitsevaan hämärään halliin. Valtaosa joukkiosta huohotti hengästyneenä, sillä matka neuvonpitohuoneesta satamaan oli ollut vaarallinen, ja sakki olikin saanut useaan otteeseen väistellä taivaalta putoavia ammuksia.
”Kummat mahtavat olla voitolla”, pohti ääneen Gekko, nojaten väsähtäneenä rakennuksen seinään. Uupuneen klaanilaisen silmät tarkkailivat laiskasti muita läsnäolijoita.
Gekon vierellä muita paljon jämäkämmin seisova lääkintävahki pysyi vaiti. Tämän viereen maahan istahtanut punainen köriläs kuitenkin vaivautui vastaamaan: ”Taistelu näytti aika tasaiselta”, Äksä tuumaili. ”Näin monen torakka-aluksen ottavan osumia, mutta meidänkin väkeämme putoili kyllä alas.” ”Jos minä olisin tuolla taivaalla, sieltä sataisi pelkkiä torakoita”, mahtaili seurueen vihreä jäsen. Yhtälailla uupunut Konguboss vaikutti yllättävän vilkkaalta väsymystilastaan huolimatta, ja Toalla oli vaikeuksia pysyä paikoillaan. ”Ha ha”, Gekko murahti.
Silloin hallin lattiaan asennettu huomaamattoman oloinen pyöreä luukku aukesi. Luukusta pöllähti hieman vihertävää savua, kuului omituista rätinää ja aukosta kohosi esiin käsi.
”Hoi, te”, kuului käden oletetun omistajan ääni. ”Kiva, että löysitte perille.” ”Oletat meidän varmaan tulevan sinne”, Gekko sanoi ja kohottautui takaisin seisomaan. ”Jep. Ja kiirehtikää, muut odottavat jo.”
Pian seurueelle paljastui, että heitä odotellut hahmo oli klaanilainen nimeltään Peelo. Gekon mielestä lähestulkoon härskin kaasunaamarin taakse kasvonsa kätkenyt laiha musta hahmo oli vartonut jo tovin satamaan lähetettyä partiota, ja sillä välin valmistellut matka-alusta.
”Toivottavasti ette muuten kärsi vesipelosta”, Peelo mainitsi ja ohjasi joukon kulkemaan leveästä oviaukosta. Äksä oli vähällä kysyä toteamuksen syytä, mutta oven takana odottanut näkymä teki kysymisen turhaksi.
”Sukellusvene”, Gekko ihmetteli ääneen tuijottaen laajaan maanalaiseen huoneeseen luodun vesitien keskelle pysäköityä valtavaa teräksistä alusta. Virtaviivaisen oloinen metallipökkylä piti moottorien hurinan lisäksi epätasaista kolinaa, josta Gekko päätteli sisällä olevan väkeä. ”Minä vähän kuin olen vastuussa tästä”, Peelo selitti ja lähti astelemaan pitkin sukellusveneen kannelle vievää terässiltaa. Gekko, Äksä, lääkintävahki ja Koobee seurasivat tottelevaisesti perässä.