Kaikki kirjoittajan Snowman artikkelit

Retro

Snowmanin tunnustukset

Kommentoi

Klaanilinnake, käytävä

Snowman kirmasi itselleen suorastaan tuulispäämaistä vauhtia kohti Klaanilinnakkeen länsiosia. Aikataulutus ei ollut mennyt ihan odotetulla tavalla: Huoneeseen, tavarat vamiiksi, pihalle auttamaan evakuointihommissa, kirjeen kirjoittaminen ja sitten lentohangaariin. Mutta ei. Ympäri saarta saapuneet matoranit olivat osoittautuneet melko hankaliksi hallittavaksi, vaikka osaisikin rakentaa itsestään jos minkämoista aitaa ja porttia. Kun väenpaljous oli lopulta työn ja tuskan jälkeen muuttunut siisteiksi jonoiksi, oli Snowman kiireesti kirmannut huoneeseensa. Hän oli asettautunut pienen kirjoituspöytänsä ääreen, ja kaivanut esiin paperia ja kynän. Hän oli raapustanut pikaisen kertomuksen unestaan, toivoen siitä olevan apua. Kirjoittaminen oli ollut lumiukolle melko vaikea homma.

Oli ollut hankalaa kirjoittaa aiheesta neutraalisti, hän oli oikeasti miettinyt Avden tarjousta. Jos kaikki olisi oikeasti loppunut siihen? Taisteluilta oltaisiin vältytty, ja… Mutta, ei sekään voinut olla oikein. Lumiukon moraalista tasapainoilua oli helpottanut se tieto, ettei hän edes olisi sinä yönä Klaanissa. Mutta asioista kertomatta jättäminen oli hänen henkilökohtaisten kokemustensa pohjalta hyvin vaarallista, joten hän oli tehnyt päätöksensä ilmoittaa Klaanin johtajille.

Sitten Snowman oli napannut kirjeen, todistusaineistosta käyvän unikaasupaketin ja varustelaukkunsa. Hän oli juossut respan tiskille, ja käskenyt antamaan kirjeen ja paketin Tawalle, heti paikalla. (Myönnettäköön, että käskyjen antaminen ei ollut Snowmanin vahvoja puolia.) Siitä hän oli suunnannut kulkunsa kohti lentohangaaria, ja nyt hän hölkyttikin hengästyksissään halki Klaanin sinimattoisten käytäväin.

Snowman katsahti ikkunoista ulos. Hän huomasi tuulen nousevan, ja pilvirintaman lähestyvän Mt. Ämkoon takaa. Tuskin tuosta mitään myrskyä syntyy, Snowman ajatteli. Ehkä hieman sadetta, mutta emme me Klaanilaiset ole sokerista tehtyjä.
Entäpä lumesta?
”Woah!” Snowman huudahti ”Kuka siellä, paljasta its-… Ai, hei Visokki.”
Katosta laskeutui lumiukolle hyvin tuttu, hämähäkin kaltainen hahmo.
Sain viestisi. Tawa ei ollut paikalla, otin asiakseni avata paketin.
”Okei, sopii hyvin, ja… Kuinka edes ehdit tänne? Olen juossut pää kolmantena jalkana Klaanin halki, ja sinä vain kirit minut tuosta vain?”
Neljä jalkaa on enemmän kuin kaksi.
”…kiitos tästä.”
Ole hyvä. Mutta aiheeseen. Tarkoitat joka sanaa, jonka kirjeessäsi kirjoitit?
”Totta kai.”
Siinä tapauksessa tämä saattaa olla hyvinkin vakavaa, ja asialle on tehtävä jotain. Tarvitsen johtolankoja.
Snowmanin silmissä tuntui pimenevän. Hän oli kuulevinaan outoa, etäistä melodiaa, ja kaikki tuntui jotenkin aineettomalta. Seinien sävy muuttui hämmentävän turkoosiksi. Ja yllättäen kaikki olikin taas normaalia.
Kiitos, käyn esittelemässä nämä muistot Tawalle ja Guardianille.
Niine hyvineen Visokki kipitti vikkelästi pois lumiukon näkyvistä.
”Olen aina pitänyt Visokista” Snowman pohti ääneen ”mutta nuo mielivoimat ovat jotain hyvin pelottavaa.”

Snowman jatkoi juoksuaan kohti hangaaria. Hän ei tahtonut myöhästyä yhtään enempää.

Retro

Uudet työt; ensimmäiset evakot

Kommentoi

Bio-Klaanin saaren ranta

Pieni joukko matoraneja astui pois teräksenharmaasta veneestä. Heidän seurassaan oli muutamia, raskaasti aseistettuja Steltiläisiä, joilla oli pitkät viitat. Seurue asteli hiekkarannan poikki sanaakaan sanomatta, kohti Klaanin linnaketta. Pian heitä vastaan tuli vihreän värinen matoran. Tämä pikku klaanin saaren asukas kysyi muukalaisilta, keitä he olivat.
”En koskaan käytä liikeasioissa oikeaa nimeäni” vastasi ryhmän ensimmäisenä kävelevä harmaa matoran hieman ylimielisesti. ”Olemme tulleet koko matkan Nynrahilta, ja täkäläisellä makutalla on kuulemma meille töitä.”

Nazorakein tukikohta

Itse Kenraali 001 oli tarkkailemassa, kun huoneen, jonka ovessa luki 000, oven takaa saapui suurehko joukko nazorakeja kantaen metallisia säiliöitä. Jokaista syväjäädytyssäiliötä kohden oli neljä torakkaa kantamassa. Kenraali asteli joukkion ensimmäisenä kuljetettavan säiliön luo, ja katsoi sen kyljessä olevasta läpinäkyvästä luukusta. Kaikki näytti normaalilta.
”Kuljettakaa koko erä SS Rautasiivelle, siellä annetaan lisäohjeita” 001 käski. Torakat lähtivät kuuliaisesti kantamaan raskasta taakkaansa.

Bio-Klaanin linnake, kahvio

Snowman oli valmistellut kaiken tehtäväänsä varten, ja istui nyt kahviossa. Se oli melko tyhjillään, ja vähäiset keskustelijat puhuivat melko hiljaa, ja äänensävyt olivat paljon tavanomaista vakavampia.

Snowman kävi kuumeista keskustelua Keetongun kanssa Klaanin laivastosta. He olivat yhtä mieltä siitä, että se oli aivan liian pieni. Aivan liian pieni kohtaamaan nazorakien ja zyglakien yhdistetyn laivaston.
”Ja vaikka zyglakit laskettaisiinkin pois, jäämme silti selvästi suppeammaksi osapuoleksi” Keetongu mietti. Hän oli alkanut asennuttaa Klaanin höyrytoimiseen laivastoon lisää panssarointia ja tulivoimaa, mutta se ei silti tuntunut millään riittävän.
”Mutta emmekö voisi olettaa, että vihollisemme joukkojen pääpaino on jalkaväessä? Ehkä emme joudu kohtaamaan heitä meritaistelussa lainkaan?” Snowman ehdotteli optimistisena.
”Ei toimi noin” vastasi Keetongu asiantuntevasti ”Nazorakeilla on liian tulivoimaisia laivoja. He saattaisivat hyvinkin käyttää sitä tulitukena linnaketta vastaan. Niiden kantomatka ja tarkkuus mahdollistavat hyvinkin täsmällisen pommituksen, ja pelkään pahoin, että maavoimamme lytättäisiin jo senkin takia.”
”Eli jotain olisi kehitettävä.”
”Aivan. Vielä kun keksisi, että mitä.”

Keskustelun jatkuttua vielä hetken melko hedelmättömänä kaksikko hajaantui omille teilleen. Snowman jatkoi pihalle, ja aikoi mennä auttamaan eri puolelta saarta evakoitujen matoranien majoittamisessa.

Retro

Avde lumiukon unissa

Kommentoi

Riippukeinussaan makaavan, menneitä muistellessaan nukahtaneen Snowmanin mieli, eräs suurehko saari vuosia sitten

Matoranin kokoiseksi itsensä muokannut Snowman käveli saaren suurimman asutuskeskuksen katuja pitkin. Tarkoituksena oli etsiä saaren matoranvoimien Kapteeni Ryhtinä tunnettu päällikkö, ja saada tämä ymmärtämään, että hänellä oli väärät henkilöt vankilassa. Kaduilla vaelsi tottuneen oloisesti matoraneja sinne tänne. Pian lumiukko löysi matoranvoimien päämajan. Hän koputti oveen, ja jäi odottamaan rauhallisesti. Hän oli hermostunut, mutta onnistui silti säilyttämään tyyneytensä. Kului hetken aikaa. Snowman katseli olkansa yli. Oliko jotain tapahtunut?

Lopulta oven kuitenkin avasi ko-matoran, joka hieman töykeästi kysäisi: ”Mitä asiaa?”
Snowman mietti sopivinta lähestymistapaa. Hän ei kuitenkaan keksinyt siihen hätään mitään erityisen fiksua: ”Viekää minut johtajanne luo.”
”Hah” hopeinen matoran naurahti ”Meillä on kädet täynnä hommia muutenkin, viimeaikaisten tapahtumien johdosta.”
”Oikeasti, minun täytyy saada puhua Kapteeni Ryhdille.”
”Kiitos, ja näkemiin.”
Ko-matoran oli jo sulkemassa ovea, kun Snowman vielä huudahti: ”Kylän siivooja on terroristi!”
Hetken hiljaisuuden jälkeen ko-matoran aloitti: ”Nuo ovat vakavia syytöksiä. Onko sinulla esittää perusteluja väitteillesi?”
Matoranin kokoisenakin Snowman oli melko vahva, ja kiskaisi ko-matoranin ovesta ulos, ja veti tämän syrjään kahden talon väliin. Lumiukko tukki matoranin suun ja sitoi tämän kädet ja jalat löytämällään köydellä. Tänään ei ollut Snowmanin paras ”puhu itsesi ongelmista” -päivä.

Siitä hän tallusti suoraan sisään ja Ryhdiksi kutsutun matoranin huoneeseen. Kapteeni katsoi tulokasta hämillään:
”Kuka olet?”
”Se ei ole nyt tärkeää, vaan se, että sinulla on kaksi syytöntä henkilöä vangittuina, kun taas syyllinen kauheuksiin on yhä vapaalla jalalla!”
”Selitä minulle, miksi nämä kaksi ’syytöntä’ juuri pakenivat vankilasta?”
Tätä Snowman ei ollut kuullutkaan, ja vetihän se kieltämättä melko sanattomaksi. Nämä paenneet vangit olivat kuitenkin Snowmanin mittavan henkilökohtaisen kokemuksen mukaan sitä tyyppiä, jotka eivät jää istuskelemaan vaaran uhatessa. Kapteeni Ryhti jatkoi:
”Tahdotko, että hälytän toat hakemaan sinut pois?”
”Älkää hätiköikö, Kapteeni. Ystäväni tässä on täysin kunnollinen” sanoi ovesta sisään asteleva matoran rauhalliseen äänensävyyn.

Snowman pysähtyi miettimään kuullessaan äänen. Tämä ei nyt ollut oikein, jotain kaavaa rikottiin. Jokin oli pahasti pielessä, ja… Hetkinen. Tämähän on unta, Snowman ymmärsi. Tämä on unta vuosien takaisesta seikkailustani! Mutta siinä tapauksessa, kuka tuo on? Snowman katsoi hämillään tulokasta.

”Kuka sinä oikein luulet olevasi?” Ryhti tiedusteli kulmat kurtussa huoneeseen saapuneelta, sinipunaiselta matoranilta. Tämä ei kuitenkaan vastannut, heilautti vain sormeaan. Samassa matoranin varjo muuttui valtavaksi kouraksi, joka tarttui Kapteeniin, ja heitti tämän seinään. Ryhti lysähti tajuttomana lattialle. Huoneeseen tullut matoran kääntyi Snowmaniin päin, ja sanoi: ”Yleensä olen joko ’ystäväsi’ tai ’vihollisesi’. Kun olen oikein hienolla päällä, olen ’Punainen Mies’. Tai ’Syvä Nauru’. Tällä kertaa voisin kuitenkin olla ihan vain… Avde.”

Snowmanille tuli outo olo. Hän tiesi tämän olevan unta, mutta silti se tuntui todelta. Tai ei ainakaan unelta. Huoneeseen tulleessa hahmossa oli sitä paitsi jotain pahasti vialla. Snowman toivoi kovasti heräävänsä pian.
”Hyvä on, ’Avde’” hän aloitti. ”Mitä haluat, ja mitä ihmettä teet unessani?”
”Erittäin hyviä kysymyksiä, Snowman. Erittäin hyviä” hahmo vastasi ”Minulla on sinulle pari lisää.”
Lumiukosta tilanne meni hetki hetkeltä huolestuttavammaksi. Mistä tuo tiesi hänen nimensä, ja miksei hän voinut herätä? Avde jatkoi: ”Tämä on unesi. Tämä on mielesi. Miksi kysyt jotain itseltäsi, kun jossain sisimmässäsi tiedät jo vastauksen?”
Snowman ahdistui enemmän ja enemmän. Oliko tämä enää unta?
”Mistä olet varma, että minä en ole sinä?” Avde jatkoi hymyillen vaimeasti. Silloin hänen varjonsa alkoi vääntyä Snowmanin näköiseksi.
”…eikö tämä ole jo aika absurdia?” lumiukko sai sanotuksi, eikä ollut varma, oliko se viisasta.
”Tämähän on unta, rakas ystävä.” Nyt Avden hymy kävi todella huolestuttavaksi. Huone vääntyi kaikkien luonnonlakien vastaisesti aivan kieroon, ja Snowman alkoi melkein voida pahoin. Avde jatkoi: ”Ja sinulla on todella, todella absurdi mieli, ystäväni. Kaikella kunnioituksella.”
”Jos tämä on kerran unta, niin miksen voi herätä? En väitä olevani mikään aamuvirkku, mutta tämä menee jo huolestuttavan pitkälle.” Snowman kysyi.

Avden hymy leveni entisestään. Snowman huomasi yllätyksekseen sen olevan mahdollista.

”Unikaasu huoneessasi auttaa siinä.” Avde valaisi.
Snowman ymmärsi olevansa todellisessa pulassa. Hän kyllä muisti saaneensa paketin, jota ei ollut vielä ehtinyt avata. Avde jatkoi: ”Okei, tunnustan. En ole alitajunnastasi. Olen ystäväsi. Ystävä, jonka visiittiaika riippuu suuresti siitä, kuinka valveilla olet.”
”Huumasit minut? Aikamoinen ystävä. Tohdinko kysyäkään, mitä seuraavaksi?”
”Voi, tohdit kyllä. En pyydä sinulta paljoa. Kun yö tulee, päästät minut sisään.”
”Silkasta ystävien pettämisen riemusta?”
Avde naurahti kolkosti. Kaikki huoneen ikkunat paiskautuivat kiinni, ja varjo alkoi täyttää huonetta. Snowman huomasi punaisten silmien avautuvan ympärillään.
”Sinä et petä ystäviäsi, Toa. Sinä pelastat heidät” Avde aloitti ”Jos päästät minut sisään, kaikki tulee olemaan ohi. Saan haluamani. Allianssi hajaantuu”
Snowman kuunteli vaitonaisena, kun Avde jatkoi puhettaan: ”Sinä tiedät, että te ette voita tätä sotaa.”
Snowman ei sanonut mitään, kuunteli vain Avden sanoja.
”Nazorakit. Zyglakit. Skakdit. Metsästäjät. Veljeskunta. Ihan liikaa, eikö?”
Lumiukko mietti kuulemaansa, sanaakaan sanomatta.
”Klaanin lattia tulee lainehtimaan ystäviesi verestä. Se ei tee niin, jos sota loppuu ennen alkuaan.”
Avde piti tauon, ennen kuin jatkoi: ”Mikä on sinulle tärkeintä?”
”Eh, minä… En oikein ole hyvä tekemään päätöksiä omillani. Tämä on todella tärkeä asia, en minä ole oikea henkilö tähän…” Snowman vastasi epävarmana.
”Voi, sinä olet juuri sopiva, Snowman. Juuri sopiva.” Avde asteli kiusallisen lähelle lumiukkoa, ja lisäsi: ”Ja enkö minä muka näytä luotettavalta?”
”…oikeasti, tahdot ehkä kääntyä jonkun muun puoleen, olen se heppu, joka istuu kahviossa ja syö patonkia…”

Hetken oli aivan hiljaista.

”Tiedätkö, että Ämkoo olisi tuskin voittanut sen saastaisen torakan ilman sinun ja ystäväsi toimia?”
Snowman tuijotti hiljaisena Avdea silmiin, joka jatkoi:
”Olet pieni lumipallo, mutta vieriessään alas mäkeä voi siitäkin tulla jotain suurta.”
”Mutta…”
”Niin…?”
Snowman ei keksinyt mitään sanottavaa.

Samassa Avde kuitenkin haihtui huoneesta. Tai oikeastaan koko huone haihtui. Snowman avasi silmänsä, ja huomasi olevansa turvallisesti omassa riippukeinussaan.

[spoil]Spoilereista suurin, G kirjoitti Avden osat. Mikä yllätys.[/spoil]

Retro

Lumiukko – ninjan sidekick

Kommentoi

Bio-Klaani, Suuri sali

Snowman istui takarivissä pohdiskellen kuulemaansa. Hän oli kyllä tiennyt suunnilleen, mitä oli tekeillä, mutta tilanteen mittakaava alkoi hahmottua hänelle vasta nyt. Hänen vieressään Kepe avasi suunsa:
”Tule, mennään verstaalle. Olisi varmaan hyvä tehdä muutamia turvajärjestelyjä tilanteen takia.”
”Itse asiassa” Snowman aloitti ”En tule. Minulla on asioita hoidettavana. Tällä kertaa jopa ihan oikeita, ei ’niitä tavallisia'”.
”Ymmärrän. No, nähkäämme piakkoin.”

Snowman poistui salista tapojensa vastaisesti ensimmäisten joukossa. Hän harppoi käytävien halki portaikkoon, ja askelmat ylös päästyään lähti kävelemään huoneelleen. Oven takana odotti tuttu makuuhuone riippukeinuineen. Tällä kertaa Lumiukko kuitenkin suuntasi raskaalle, lukitulle kaapilleen. Yhdistelmälukko aukesi tutulla tavalla hassusti naksahtaen, ja Snowman vetäisi liukuovet syrjään. Hän otti kaapista kaksi suurta hakkuaan, ja testasi niiden mekaanisten osien toimivuutta. Tällä kertaa hän ottaisi aseistusta mukaan. Tehtävillä oli tapana onnistua sulavammin, kun oli varustusta mukana.

Snowman mietti, oliko ollut hyvä ajatus lupautua Ämkoon avuksi tälle tulevalle tehtävälle. Mustavihreä admin oli pyytänyt lumiukkoa ’tärkeälle tehtävälle’, vähän niinkuin Guardian ennen venereissua. Asiat saisivat tällä kertaa mennä hieman sulavammin, hän ajatteli, ja se taas puolestaan voi olle hieman vaikeaa. Viime yrittämällä olin sentään täysissä voimissani, nyt olen vielä hieman toipilas.

Viime päiviä lukuunottamatta Snowman ei ollut suorittanut kenttähommia aikoihin, eikä muutenkaan omannut mitään kovin kummoisia kykyjä tai voimia. Kaikesta huolimatta hän ymmärsi vielä mieltää itsensä mielessään sankariksi: kerran hän oli pelastanut kokonaisen saaren orjuudelta ja riistolta. Tosin hän ei ollut tehnyt sitä yksin, ja päivän tapahtumat pyörivät hänen mielessään vielä näinä päivinäkin.

Snowman oli huomannut sen saaren suurimpaan kylään saapuessaan matoran-ystävänsä makaavan pienen kiven takana kauhusta kankeana.
”Oletko kunnossa?” Snowman oli huohottanut toverilleen. Pieni matoran oli kohottanut katseensa lumiukkoon, sanomatta kuitenkaan sanaakaan. Taistelusta huolimatta Snowman oli tuntenut oleellisimmaksi rohkaista matorania, mutta se oli tuntunut kaikin puolin vaikealta. Eikä vähiten sen takia, että tämä matoran, Weltey nimeltään, oli eräs urheimmista lumiukon tuntemista henkilöistä. Hän oli etsivä, eikä ollut ainoastaan taistellut mitä vaarallisimpia petoja vastaan, hän oli myös uskaltanut toimia koko saaren yleistä mielipidettä vastaan aiheuttaen itselleen mitä huonoimman maineen. Kuitenkin Weltey oli lopulta ollut avaintekijänä saaren todellisen pahan paljastamisessa.

Snowman oli onnistunut rohkaisemaan ystäväänsä tuona epätoivon hetkenä, ja yhdessä he olivat liittyneet taisteluun. Jälkikäteen lumiukko, hänen ystävänsä veden toa Elgen, sekä paikallisen toatiimin johtaja olivat yhteistuumin naureskelleet Snowmanin onnistuneen rohkaisussaan ehkä vähän liiankin hyvin: Weltey piti mahtipontista puhetta ja poseerasi kukistetun vihollisen päällä.

Toinen kyseisen päivän tapahtuma, joka oli jäänyt Snowmanin mieleen harvinaisen hyvin, oli hänen yllättävä liittolaisensa. Tai pikemminkin ’vihollisen vihollinen’, mutta silti lumiukosta oli tuntunut harvinaisen hämäävältä työskennellä yhdessä arkkivihollisensa kanssa. Valkoinen toa ja sinivihreä mutanttiskakdi olivat yhdistäneet voimansa, ja lyöneet näin kaikkia uhkaavan pahan. Yhteistuumin he olivat myös todenneet sen olleen virkistävää. Ja kun skakdi oli lopulta poistunut paikalta, tällä kertaa poikkeuksellisesti koettamatta murhata Snowmania, oppi lumiukko viimeistään silloin, kuinka apu tulee aina odottamattomalta suunnalta.

Kuitenkin riippumatossaan makaavan Snowmanin mieltä vaivasi yksi asia: Olisiko hänen roolinsa tällä Ämkoon tehtävällä ’apu odottamattomalta suunnalta’ vaiko ’sankari, joka kuitenkin tiukan paikan tullen jäätyy’?

Retro

Harjoitushalli merellä

Kommentoi

SS Rautasiipi, Nazorakein laivaston lippulaiva

Amiraali 002 katseli suuren hallin viimeistelyä lasikopista komentosillan yhteydestä. Remontti oli lähes valmis, ja halli näytti suurelta labyrintilta. Maalitaulut olivat paikoillaan, ja liikkuvat seinät asennettu. Enää pari hassua työläistä puursi urakan parissa, ja muutama laivaston sotilas olikin jo katselemassa ennen niin tutun hallin uutta ilmettä. Amiraali kääntyi pois, eiköhän kaikki olisi valmista uuden sukupolven varalle.

Eräs Rautasiiven navigoinnista vastaavista nazorakeista käänsi katseensa välkkyvistä kaikuluotausmonitoreista työnantajaansa. Hän jaksoi vieläkin ihmetellä Amiraalin nilkuttamatonta kävelyä, ottaen huomioon tämän toisen jalan olevan mekaaninen. Nytkin 002 asteli tasaisen varmasti komentosillan toisessa päässä sijaitsevalle, suurelle ulosaukeavalle ikkunalle vailla mitään tietoa tästä viasta.

Silloin huoneen ovelle saapui vaarallisen näköinen hahmo.
”Aah, hei 437” Amiraali tervehti. ”Korjaus sujui hyvin?”
”Kyllä.”
Kyborgitorakka käveli 002:n viereen, ja katsoi hänkin ulos ikkunasta. 437 avasi suunsa:
”Luulet Kenraalin suunnitelman toimivan?”
”Virallisestihan en saisi kyseenalaistaa ylemmän auktoriteetin johtoa…”
”Aivan, mutta eikö hän pääsisi helpommalla, jos vain kertoisi siitä meille kaikille? Tämä salailu saa monet levottomaksi. Onko tämä viisasta?”
Amiraali hymyili sisäisesti. Normaalisti ehkä olisikin.

Retro

Rautasiiven tunnelma

Kommentoi

SS Rautasiipi, Nazorakien laivaston lippulaiva

Amiraali 002 katsoi ylellisen hyttinsä ikkunasta ulos kohti panssarilasin toisella puolen aukenevaa merta. Hän oli nojautunut hieman eteenpäin, ja näytti mietiskelevän jotain. Nazorakin kasvoilla oli hyönteismäisen suun johdosta vallan epämieluisan näköinen hymy.

Tämä torakoiden laivaston johtaja suoristi ryhtinsä, ja asteli huoneensa ovelle. Amiraali oli tänään harvinaisen hyvällä tuulella. Toisin kuin suurimmalla osalla torakoista, hänellä oli kunnianhimoa. Ja eilen illalla hän oli kuullut hyvät uutiset: Kenraalin auktoriteetin suoranainen kyseenalaistaminen joukkojen toimesta. Protestoivat torakat olivat olleet johtajansa epäonnistumisia vastaan: osa torakoista ei tuntunut kuuntelevan johdon ohjeita ylipäänsä. Voimakkaat soturit 437 ja 666 eivät toimineet ohjeistuksensa, vaan vaistonsa varassa. Se ei ollut torakoiden kaltaista, he eivät olleet mitään skakdeja. Lisäksi kaikkein voimallisimmalla haarniskalla varustetun Yliluutnantti 955:n kuolema oli aiheuttanut melkoisen moraalin laskemisen rivitorakoiden joukossa. Kenraalin harmiksi suurimmalle osalle Nazorakeista ei voitu kertoa mitään salaisesta suunnitelmasta, joka olisi luonnollisesti muuttanut rivitorakkain asenteita. Mutta ei se minua häiritse, Amiraali ajatteli. Kenraalin suosion laskiessa minä saan osakseni aina vain enemmän arvostusta.

002 käveli ripeästi mutta arvokkaasti laivan käytäviä pitkin. Edestäpäin kuului metallin kalketta. Ilmeisesti rakennustyöt oli siis jo aloitettu. Amiraali varmistui tästä saapuessaan laivan
suurimpaan, suorastaan valtavaan halliin. Tykkejä raahattiin vaijereilla pois, väliseiniä pystytettiin ja metallikehikoita hitsattiin. Ylpeänä torakkana Amiraali ei pitänyt siitä, mitä Kenraali teki hänen laivalleen, mutta ymmärsi kyllä toiminnan tarpeellisuuden. Mutta, jälleen Amiraalin onneksi ja Kenraalin epäonneksi, suuri massa rivitorakoita ei ollut perillä suunnitelmasta.

Bio-Klaanin saaren ranta

Snowman oli jäänyt itsekseen vielä kiinnittämään veneensä rantaan, ja harppoi nyt kovaa kyytiä tavoittaakseen muut. Lumiukon askeleet painautuivat rannan mutaan suurina ja selkeinä. Jalkaterien asento oli hänelle ominaisen harottava, ja Kepe olikin joskus sanonut tunnistavansa valkoisen toverinsa pelkän hupaisan kävelytyylinsä perusteella matkojenkin päästä.

Poikkeuksena normaaliin Snowman kuitenkin käveli melko ripeää vauhtia: vaikka hän tunsikin olevansa Klaanin saarella kotonaan ja viihtyi siellä, tiesi hän myös saaren olevan täynnä vaaroja. Pian hän kuitenkin kiri muun seurueen, ja liittyi joukkoon kirjavaan.

Retro

Esikunnan raportit

Kommentoi

Nazorakein tukikohta

Kenraali 001 piti kädessään raporttia viime päivien tapahtumista, eikä ollut varma, tulisiko pitämään lukemastaan.

Ensinnä oli laivaston tiedote. Ominaiseen tapaansa Amiraali 002 oli delegoinut raportin kirjoittamisen muille, hän ei harrastanut ”turhien kirjeiden” raapustelua. Kenraali ei oikeastaan ollut lainkaan yllättynyt huomatessaan raportin olevan pitkälti täynnä tyhjää, torakoiden laivastolla hieman harvemmin oli erityisen kriittisiä velvollisuuksia, tulivoimaisuudestaan huolimatta.

Maavoimien johdolta saatu viesti oli pidempi, ja 003 oli henkilökohtaisesti kirjoittanut sen. Toistuva teema raportissa oli, kuinka ”torakoita oli menetetty, mutta mitään ei saatu aikaiseksi”. Mutta siinä nyt ei ollut mitään uutta eikä ihmeellistä. Kenraali kuitenkin myhäili mielessään, asiain laita tulisi muuttumaan. Hän luki raporttia eteenpäin, ja katsoi, mitä haarniskoiduille eliiteille kuului. Ainoastaan kyborginen 437 oli suorittamassa tehtävää, muut odottivat reservissä. Mitään menetyksiä ei tässä joukossa ollut.

Seuraavat raportin osat Kenraali kävi läpi hyvin nopeasti, hän tahtoi pikaisesti päästä tiedeosaston tekstiin. Siinä se oli, tutkimusten johtajan, 006:n, kirjoittama teksti. Siinä oli hänen varsin hyvin tiedostamansa Yliluutnantti 955:n valitettava kuolema. Mutta niin etevä sotilas kuin hän oli ollutkin, kriittisempää oli saatu tieto prototyyppivoimahaarniskasta. Siitä, joka oli aivan eri kaliiperia, kuin muiden torakoiden käytössa olevat haarniskat. 955:n puku oli uniikki, ja myös voimallisempi kuin muut. Mutta nyt se oli tuhoutunut.

Salaisen palvelun johdossa olevan 007:n raportti oli tiivis paketti, josta kuitenkin kävi hyvin selville, kuinka vakoojakamerat toimivat jopa odotettua paremmin. Ainoastaan myrskyt aiheuttivat toimintahäiriöitä.

Kenraali 001 vei raportin arkistoijalle, ja lähti astelemaan huoneeseensa. Pieniä takaiskuja huomioimatta operaatio sujui hyvin.

[spoil]Joo, en ole yksin suunnitellut Nazorakein johtoporrasta. G on toiminut pääinsinöörinä.[/spoil]

Retro

Veneilyä mainiossa seurassa

Kommentoi

Meri

Hiljaisuutta oli kestänyt jo jonkin aikaa. Kaikki olivat väsyneitä, ja miettivät maailman menoja. Nyt oli tekeillä jotain suurta, kaikki aistivat sen. Domek oli kuitenkin harvinaisen hyvä keventämään tunnelmaa, ja alkoikin Snowmanin kanssa keskustelmaan heidän mahtavasta elokuvaprojektistaan. Nekin heistä, jotka pitivät ajatusleikkiä tyhmänä, osallistuivat keskusteluun. Se sai heidän ajatuksensa pois kaikista raskaista ajatuksia, jotka myhivät heidän päissään, ja tarjosi mukavaa vaihtelua.
”Teistä en tiedä” Killjoy innostui ”Mutta minä ainakin haluaisin sen aulassa työskentelevän hehkeän toan näyttelemään jotain roolia.”
Idean vastaanotto oli yleisesti hyväksyvä. Killjoy ei aluksi tahtonut myöntää itselleenkään, että oikeasti viihtyi Klaanilaisten seurassa. Hänessä oli vielä paljon Pimeyden Metsästäjää, vaikka Klaanilaisten kanssa työskentelikin.

Keskustelu oli kaikin puolin lennokasta, ja hyppi nopeasti aiheesta toiseen. Nyt oltiin päästy kummitustarinoihin asti, kenties pimenevä ilta oli osasyynä tähän. ÄmKoo tapansa mukaan teki hyvää työtä järkyttäessään muita, ja se olikin kyseisessä porukassa jo aika kova saavutus. Jopa ”kovapintainen skakdien sisällissodan veteraani” tunsi kylmiä väreitä kuunnellessaan ÄmKoon juttuja.
”Kaiken kaikkiaan sanoisin, että tuossa jutussa oli harvinaisen vähän järkeä” Kepe analysoi ”Mutta vallan tunnelmallinen se silti oli.”
”Heh” Snowman naurahti ”Kyllähän sinun Spinnyliini pitäisi nykyään tietää, että tärkeintä ei ehkä olekaan logiikka, vaan sielu. Kaikin puolin toimiva kokonaisuus voi lopahtaa sielun puutteeseen, oli se kuinka teknisesti virheetön hyvänsä.”
”Taasko alamme?” Kepe vastasi jo etukäteen valmiina argumentointiin.

Guardian hymyili sisäistä hymyään. Hän tiesi kaksikon väittelevän aiheesta kuin aiheesta, vaikka olisivatkin samaa mieltä. Kuinka kaksi muutoin niin asiallista keskustelukumppania saattoivatkin keskenään muuttua niin huvittavaksi katsottavaksi.

Domek oli siirtynyt hieman muista syrjemmälle. Hän istui yksinään veneen etuosassa luonnostelemassa tulevaa mestariteostaan, jalkaa taiteellisesti reunan yli roikottaen. Toisella kädellään Domek loi valoa koko porukalle, oli jo pimeää. Hän lupautui jäämään valvomaan, jos muut kävisivät nukkumaan.
”Muuten hyvä” Killjoy huomautti ”Mutta meillä ei ole ankkuria, ja Mata Nui yksin tietää, kuinka syvää tässä on. Ellemme pysy liikkeellä, saatamme ajautua oikeastaan mihin vain.”
”No” Snowman aloitti ”Eiköhän ystävämme Domek melko pian opi ohjastamaan tätäkin venhoa, jos vähän opastan.”
Niin valon toa sitten siirtyikin veneen takaosaan, ja lumiukko näytti hänelle veneellään navigoinnin perusteita.

Kepe pohti mielessään, kuinka koko sakki meinasi mahtua nukkumaan pienessä veneessä, mutta huomasi pian ratkaisun olevan oletettua yksinkertasempi. Läjässä. Toisaalta, hän ajatteli, miksi ei? Kai tämäkin täytyy kokea. Niinpä hän kömpi epäkäytännöllisesti jonkinmoiseen sikiöasentoon Guardianin jalkopäähän.

Pian Klaanilaiset olivat käyneet nukkumaan, ainoastaan Domek ruorissa ja veneen reunalla istuva ÄmKoo olivat hereillä. Mustavihreä hahmo oli päättänyt pitää huiviin pukeutuvalle toalle vähän aikaa seuraa. Siinä he sitten rupattelivat illan pimetessä, ja totesivat matkaavansa harvinaisen mainossa seurassa.