Kaikki kirjoittajan Snowman artikkelit

Retro

Pesässä on aina tunkkaista

Kommentoi

Trooppinen saari, erään tallin edusta

Snowman ei tohtinut avata silmiään, makasi vain siinä odottaen viimeistä iskua. Hän ei ollut kuin Matoro, hän ei tässä tilanteessa pystynyt enää yrittämään jotain improvisoitua pakoyritystä jotain mukamas ovelaa letkauttaen. Hän oli kauhuissaan.

Ja siinä maatessaan hän myös toivoi, ettei olisi eronnut Ämkoosta. Tätä ei silloin tapahtuisi, Ämkoon kanssa ei ollut vaaraa hävitä yhdelle huonosti aseistautuneelle torakalle. Tämä oli vain niin… turhaa.

Paitsi että, hän mietti, olen tässä nyt jo aika pitkään retkottanut kauhulla odottaen. Miksi mitään ei tapahdu?

Lumiukko avasi varovaisesti silmänsä. Hän ei nähnyt miekkaa pitelevää torakkaa.

Snowman nousi seisaalleen katsellen pöllämistyneenä ympärilleen. Nazorakista ei tosiaan näkynyt merkkiäkään. Ainoa hahmo oli kadun toisessa päässä seisova matoran, joka viittoi Snowmania luokseen. Valkoinen toa poimi varusteensa kadulta ja lähti talsimaan kohti pientä hahmoa.

”Mitä tapahtui?” Snowman ihmetteli päästyään puhe-etäisyydelle. Ruskea matoran vastasi esitellen kädessään olevaa Kanoka-laukaisinta: ”Tason 9 teleportaatiokiekko. Harvinaisia, mutta hyödyllisiä.”

SS Rautasiipi

Tump. KLONK. Tump. KLONK. Tump. KLONK.

Eräs Rautasiiven navigoinnista huolehtivista lukuisista torakoista terästi kuuloaan.

Tump. KLONK. Tump. KLONK. Tump. KLONK.

Amiraalin metallijalasta lähtevä metallinen kolina oli helposti tunnistettavissa. Torakka valmistautui tekemään kunniaa, samoin kuin kaikki muutkin huoneessa ollevat nazorakit. Pian komentosillan ovi avautuikin, ja laivaston johtaja asteli viitta liehuten sisään. Amiraali askelsi ala-arvoisempien nazorakien pokkuroinnista piittaamatta suuren ikkunan luo, ja asettui tuijottamaan merelle.
”No” eräs komentokeskuksen vanhimmista ja luotetuimmista torakoista aloitti. ”Mites pesässä?”
Amiraali mulkaisi olkansa yli tuimasti puhujaa. Kysymyksen esittänyt torakka arveli 002:n ilmeen olevan kannanotto hänen toverilliseen puhetapaansa, mutta odotti silti saavansa vastauksen.
”Siellä oli yhtä tunkkaista kuin aina ennenkin” Amiraali totesi. ”Ja se ottelu, johon minut kutsuttiin meni täydeksi kaaokseksi. Jostain syystä en ole yllättynyt. Mutta sain ilmoitettua Kenraalille suunnitelman etenemisestä.”
”Hän oli tyytyväinen?”
”Totta kai. Olemme ilmeisesti koko yhdyskunnan ainoat nazorakit, jotka hoitavat tehtävänsä kunnolla.”

Tämän sanottuaan Amiraali kääntyi kannoillaan, ja lähti astelemaan kohti huonettaan.

Tump. KLONK. Tump. KLONK. Tump. KLONK.

Retro

Solid Snowman laukeaa

Kommentoi

Trooppinen saari, Nazorakein tukikohta

Oli tullut aika vapauttaa matoralaiset, auttaa heidät veneisiin ja pakoon tästä kurjasta leiristä.

Varsin etevästi mättääksi naamioitunut Snowman tarkkaili uuden zamor-kiväärinsä kiikaritähtäimen läpi matoranien vankilana toimivan sellin edessä seisovia hahmoja. Ampuminen ei tulisi kyseeseen, piilo täytyisi pitää viimeiseen asti. Matoralaisvastarinta oli ollut aivan oikeassa, varsinaisia vartijoita oli vain neljä, mutta lähiympäristössä pyöri erilaisten partioiden muodossa useita kymmeniä vihollisia. Se urhea le-matoran oli sanonut harhauttavansa partiot. Selvä, Snowman tuumi. Minulle jäävät siis varsinaiset vartijat.

Pienieleisesti lumiukko tarkensi kiikariaan. Vaikka Snowman ei ollutkaan Klaanin parhaita taistelijoita, yllätyksen turvin hän kyllä arvioi voittavansa torakan, sopivasti ajoitettuna muutamankin. Mutta varsinaisen ongelman muodostikin se, että yksi vartijoista oli skakdi.

Ei sillä, etteikö Snowmanilla olisi ollut kokemusta skakdien kanssa taistelemisesta. Hänen arkkivihollisensa oli skakdi, mutta se tervakeuhkoinen rääpäle ei ollut mikään oikea vertailukohta. Tämä vartijana toimiva yksilö näytti vahvalta ja kokeneelta taistelijalta. Plus sillä oli kolme torakkaa kavereinaan.

Siksi Snowman olikin kehitellyt päässään suunnitelman. Suunnitelman, jonka onnistumisesta ei ollut mitään takeita, mutta pitihän sitä aina jotain yrittää.

—

Ternok katseli, kuinka muutama matoralainen keräsi esinteitä suureen läjään parin tunnelin luolamaisessa risteyskohdassa. Siihen kerääntyivät yhteen kasaan vastarinnan keräämät Cordakin ammukset, Zamor-kuulat, kaikki mikä saattaisi räjähtää. Kova homma se oli ollut, ja jotkut väittivät tämän olevan tuhlausta. Mutta tässä se oli, nyt tai ei koskaan.

”Muistakaa, veljet, kun yllämme oleva rakennus sortuu päällemme, lähdemme liukkaasti pois. Aivan kuin pelkkä tunnelin romahtaminen ei aiheuttaisi riittävästi riskiä, paikka kuhisee pian varmasti nazorakeja. Pysykää varjoissa, älkääkä pelätkö käyttää näitä” Ternok sanoi, taputtaen Kanoka-kiekonheitintään.

—

Saarella oli suhteellisen hiljaista, kunnes yllättäen korviahuumaava pamaus kuului jostain nazorakein tukikohdan länsilaidalta. Sitten kuului rakennuksen sortumisen ääni yhdeistettynä torakkain huudantaan. Kaikki nämä kaikuivat tukikohdan lukuisista seinistä sekoittuen kamalaksi sekamelskaksi. Partiot rynnistivät kohti räjähdyksen ääntä.

Näinä hetkinä muuan torakka oli kiitollinen siitä, että vartioi tallia. Häntä ei oikein huvittanut juoksennella ympäri tukikohtaa, oli enemmänkin hänen tapaistaan istuskella paikallaan tekemättä erikoisemmin mitään.

Hänen kolme vartiokumppaniaan näyttivät huomattavasti vähemmän tyytyväisiltä. Skakdi ja kaksi torakkaa näyttivät uteliailta, ja kovin turhautuneilta siitä, että olivat ainoat henkilöt monen rakennuksen säteellä jotka eivät saaneet tietää mitä tapahtui.

Silloin kulman takaa tuli näkyviin jotain. Se oli valkoinen matoran, jolla näytti olevan jotain oranssia naamallaan. Se työnsi suurehkoa kärryä edellään, ja sen lastina oli jotain valkoista, joka näytti lumelta. Matoranin käsien liikkeissä tuntui kuitenkin olevan jotain eriskummallista, aivan kuin ne olisivat olleet todella tönköt.

Kun kärrit tulivat lähemmäksi tallia, vartijoista vanhin nazorak pysäytti sen.
”Hoi, mitä kuskaat?”
Torakka ei saanut kysymykselleen vastausta, mutta huomasi jotain. Kärryissä kuljetettava valkoinen mössö näytti liikkuvan. Hän viittoi muut luokseen, ja osoitti skakdia ja toista torakoista ottamaan matorania käsistä.
”Tutkikaa myös, ettei pikku veitikalla ole mitään yllätyksiä” hän lisäsi. Nazorak kierteli pitkillä harppauksilla valkoista matorania ja tämän kärryjä puhuessaan. ”Tiedätkö, mikä tekee vartijan työstä mielenkiintoista?”
Matoran ei vastannut.
”Se on nähdä, kuinka säälittäviä yrityksiä väki tekee vapauttaakseen muita vankiloista.”
Matoran pysyi vaitonaisena.
”Luuletko olevasi ensimmäinen, joka yrittää salakuljettaa asioita aivan nenäni alta? Tiedoksesi, et ole. Ensi kerralla, käske kavereitasi pysymään liikkumatta, kun kohtaatte partion!”
Tämän sanoessaan torakka kohotti keihäänsä, ja iski sillä nopeasti kärryjen lastia. Nazorakin yllätykseksi hän ei kuitenkaan kuullut matoranien kiljuntaa, vaan huomasi kärryn valkoisen sössön väistävän keihään, ja pian lumimassa imaisi torakan sisäänsä.

Samanaikaisesti matorania käsistä pitelevät torakka ja skakdi irrottivat otteensa huomatessaan käsien vetäytyvän matoranin ruumiiseen, paljastaen altaan jotain metallista. Ennen kuin vartijat ehtivät kissaa sanoa, käsien sisältä paljastuneet Cordak-laukaisin ja vanha painetykki laukesivat.

Ei Snowman siinä tähdätä pystynyt, mutta niin lyheltä välimatkalta hän oli varma osumasta. Vartijat hänen molemmilta puoliltaan lennähtivät kovaa kyytiä eri suuntiin, ainoastaan törmätäkseen rakennusten seiniin. Kärryn Snowman työnsi viimeistä nazorakeista kohti, ja samaan aikaan kärryn lumimassa pulpautti ulos Zamor-kiväärin. Snowman nappasi sen ilmasta, ja loikkasi maassa makaavan Skakdin viereen. Ennen kuin palkkasoturi ehti nousta, pamautti matoran-kokoinen lumiukko sitä päähän aivan lähietäisyydeltä muutamia kertoja tainnuttavilla Zamoreilla.

Ei tästä ehkä tyylipisteitä irtoa, Snowman mietti, mutta ainakaan tuo kaveri ei herää muutamaan tuntiin.

Samassa kärryn nurin työntämä Nazorak kuitenkin pääsi jaloilleen, ja kärryyn imaistu torakka vapautui lumesta. Kun vielä kolmaskin hyönteinen tokeni, sukelsi Snowman äkkiä Zamor-tulitukselta suojaan lähimmän nurkan taakse.

Lumiukko mietti tilannettaan. Skakdi oli poissa pelistä. Hieman epämiehisellä tavalla, mutta Snowman olikin aina arvostanut enemmän luovaa toimintaa kuin turhaa sankarimaisuutta. Ongelman muodostivat nyt kolme torakkaa ja se tosiseikka, että suurin osa lumiukon lumimassasta oli kärryssä. Matoranin kokoisena hänellä ei ollut voimaa taistella suoraan takaisin.

Mutta kun eräs torakoista hyppäsi nurkan taakse hoitamaan valkoisen matoranin päiviltä, ei Nazorak yllätyksekseen nähnytkään ketään.
”Se ryökäle on kadonnut!”
”Mitä?”
”Niin niin, se on piilossa tässä jossain.”
”No, hajaannutaan. Ei se kauas ole voinut pötkiä.”

Heti, kun kaksi muuta torakkaa olivat hieman etäämmällä, nurkan taakse kurkistanut torakka tunsi jonkun kuristavan itseään takaa päin. Eräs kadun pensaista oli hypännyt hänen niskaansa, ja pian Nazorak menetti tajuntansa. Snowman oli ylpeä naamioinninkyhäämisnopeudestaan.

Kahdesta jäljellä olevasta torakasta suurempi käveli pimeällä, kapealla kujalla.
”Matoraaan! Tule esiin! Pääsemme kaikki helpommalla.”
Nazorak jatkoi kulkuaan, kunnes huomasi pahvilaatikon. Pahvilaatikon, joka ei selvästikään kuulunut siihen, ulos kadulle.
”Voi pikku matoran, kai minun on nyt lopetettava etsintä. Olet niin hyvin piilossa” torakka sanoi ivallisesti, ja nauroi tyhmästi päälle. Sitten se ampui zamorillaan pahvilaatikon säpäleiksi, mutta ei yllätyksekseen huomannutkaan matoranin kuollutta raatoa.
”Mitähäh?”
Sitten valkoiset kädet tarttuivat Nazorakia takaa päin, erään pernapensaan suunnalta, ja niin oli tämäkin torakka poissa pelistä. Pahvilaatikko oli kevyt varuste, joka oli Snowmanista aina hyvä ottaa mukaan varustelaukkuun.

Pian Snowman olikin siirtynyt tallin edustalle, kaatuneen kärryn viereen. Hän yhdistyi siinä olevaan lumeensa, ja poimi maasta aseistuksensa. Kolme vartijaa hän oli voittanut hiippailulla. Eiköhän yksi torakka hoituisi ihan silläkin, että Snowman oli poikkeuksellisen luihua hyönteistä kahta päätä pidempi ja yli tuplasti painavampi.

Lumiukko kuuli takaansa sen saman torakan äänen, joka hänet oli ensinnä pysäyttänytkin.
”Kas kas, sinähän se ovela kaveri oletkin. Ja huomaan, ettet olekaan mikään matoran.”

Snowman kääntyi ympäri, ja samassa nazorak iski miekallaan. Lumiukko torjui iskun hakullaan, ja vahvempana sai torakan miltei irrottamaan otteen säilästään. Nazorak oli kuitenkin nopeampi, ja teki saksipotkun. Snowman lennähti maahan tiputtaen molemmat lyömäaseensa, ja torakan miekka sivalsi nopeasti. Valkoinen toa kierähti täpärästi sivuun, mutta taas torakan potku löysi kohteensa. Snowman tunsi kyljessään kovaa kipua, ja käpertyi sikiöasentoon suojautuakseen Nazorakin potkuilta.
”Olisit tunkeilija vain pitäytynyt raukkamaisuudessa” torakka julisti kohottaessaan miekkansa valmiina viimeiseen iskuun. ”Taistelijaksi sinusta ei ole.”

Retro

Amiraalin aitiopaikka

Kommentoi

Nazorakein tukikohta, gladiaattoriareena

Amiraali 002 katsoi korkealla olevan aition suuren panssarilasin läpi valtavaa petoa, joka karjui joka suuntaan. Tahrorakissa oli kiinni keihäitä ja pitkiä miekkoja, jotka edelliset areenalle viedyt olivat siihen iskeneet ennen syödyksi tulemista. Ja heillä oli sentään ollut aseet.

Amiraalin vieressä seisoi ympärilleen kiusaantuneena vilkuileva sinistä barettia kantava torakka 1034. Hän ei oikeastaan tiennyt, mitä mieltä oli pääsystään tänne aitioon seuraamaan ottelua. Oli ollut suuri kunnianosoitus Amiraalilta ottaa hänet mukaan, vain harva nazorak päästettiin näihin erillisiin luksusaitoihin. Mutta ei 1034:stä ollut suurta hupia katsella kenenkään teurastamista. Eihän hahmolla olisi mitään mahdollisuuksia taistella tahtorakia vastaan.

Amiraali istui tyynesti suurella istuimellaan, katse suureen rahipetoon näennäisen keskittyneenä. Hänen mielensä kuitenkin askarteli aivan muualla. 002 oli kovin kiinnostunut siitä, tapaisiko hän Kenraalia henkilökohtaisesti tällä vierailullaan pesään. Hänellä olisi nimittäin asiaa.

Retro

Vastarinnan juonet

Kommentoi

Trooppinen saari, matoralaisvastarinnan päämaja

Huone oli vaatimaton ja pieni, mutta se oli tupaten täynnä väkeä. Muita paljon pidempi Snowman kuunteli pienten hahmojen keskustelua hiljaa, ja piti kiinni rinnassaan olevasta viillosta. Edes matoralaisten taitavimmat lääkitsijät eivät olleet osanneet auttaa lumiukkoa tämän oudon anatomian vuoksi.

No, kipu kasvattaa luonnetta enemmän kuin mikään, Snowman koetti uskotella itselleen huonolla menestyksellä.

Matoralaiset olivat jo pidemmän aikaa käyneet kiivasta neuvottelua tovereidensa vapauttamisesta. Paon turvaaminen oli melko selkeää, mutta vihollispartioiden hoitaminen pois tieltä aiheutti ongelman. Matoralaiset olisivat kovasti halunneet käyttää strategiaa ”toa menee ja kukistaa pahikset”, vaikka Snowman olikin kovasti selittänyt olevansa moiseen täysin kykenemätön.

Pitkään paikoilla junnanneen keskustelun käänsi lopulta uusille urille Ternokiksi kutsuttu matoralainen, jonka Snowman käsitti vastarintaliikkeen jonkinsorttiseksi kenttäjohtajaksi:
”Hyvä on sitten. Otan joukon urheimpia veljiäni ja sisariani, ja luomme harhautuksen vähän matkan päässä. Toa voinee kukistaa jäljelle jäävät vartijat?”
”Öh, toivon mukaan, mutta eikö tuo suunnitelma ole vähän liian-”
”Parempia ideoita?”
”En voi kyllä väittää, että olisi.”

Kun matoralaiset siirtyivät yksityiskohtien suunnitteluun, iski Snowmanille taas kova päänsärky. Silmissä sumeni, ja yhdistettynä haavan poltteeseen tunne oli melko sietämätön. Ei tätä, ei taas, lumiukko mietti. Hänen keskittymiskykynsä ja tarmonsa oli muutenkin tiessään. Hän ei enää ahdistunut ajatuksistaan pettää Klaani. Hän ahdistui siitä ajatuksesta, että oli ehkä tehnyt sen jo.

Retro

The Pensasman

Kommentoi

Trooppinen saari, pimeä tunneli nazorakein tukikohdan alla

Yhä pensaaksi naamioituneen Snowmanin ja kolmen matoralaisen muodostama joukkio saapui määränpäähänsä. Tunneli avartui hieman suurempaan tilaan, ja jostain pääsi auringonvaloakin sisään.

Eräs matoraneista nosti sormensa suun eteen varmistaakseen muiden pysyvän hiljaa. Hän kohosi puiselle laatikolle ja kurkisti aivan katonrajassa olevasta pienestä reiästä ulos. Kaksi muutakin matorania kohosivat tarkkailemaan ulos, ja Snowman päätti liittyä joukkoon. Hänen ei kuitenkaan täytynyt ängetä laatikon päälle, hän oli muutenkin riittävän pitkä.

Ikkuna tuntui avautuvan suuren puurakennuksen luonnonvaraiselle sisäpihalle.
”Torakat eivät juuri käytä tätä pihaa” eräs matoraneista kuiskasi lumiukolle.

Snowman huomasi aukion olevan melko tyhjillään. ”Mikä tämä rakennus on?” hän kysyi.
”Tänne he pakottavat kaikki vangitut ystävämme aina rankan työpäivän päätteeksi. Olimme onnekkaita päästessämme pakoon.”
”Eli jonkin sortin vankila?”
”Alunperin se oli pelkkä talli raheille, mutta kyllä. Nyt siellä on myös vangittuja matoraneja.”

Erääseen rakennuksen ikkunoista syttyi valo, ja nelikko painautui pois ikkunasta.
”Okei, olet nyt nähnyt kohteemme. Tuolta vapautamme kaikki matoranit.”
”Tuolta? Eikö sen luulisi olevan aika tarkasti vartioitu?”
”Usko pois, tulee helpommaksi vapauttaa kaikki veljemme ja sisaremme kerralla, kuin koettaa muiluttaa heitä kesken työpäivän.”

Hetken hiljaisuuden jälkeen tähän asti vaitonaisena pysynyt matoran vakavana lisäsi: ”Olemme koittaneet.”

Sitten matoranit laskeutuivat pois laatikolta, ja lähtivät kulkemaan takaisin matalaan tunneliin. Snowman kyyristyi, lähti letkan jatkoksi ja harmitteli mielessään kipeytyviä niskojaan.

—

Muuan nazorak tyynnytteli karsinassaan olevaa husi-lintua. Mitä se nyt noin pillastui? hän tuumi, tietäen niiden yleensä käyttäytyvän villisti vain vaaran uhatessa. Ehkäpä se kuuli jotain.

Torakka nappasi keihäänsä telineestä, ja katsoi tallin ovesta ulos. Ulkona oli täysi tohina päällä, Klaanilaisia etsittiin vielä. Mutta siihen lintu oli jo tottunut. Sitten torakka asteli sisäpihan ovelle. Sielläkään ei kuitenkaan vaikuttanut olevan mitään.

Mutta juuri kun nazorak oli palaamassa sisään, kiinnitti hän huomionsa ensimmäisen kerran kasvillisuuden vallassa olevan sisäpihan keskellä sijaitsevaan maastonkohoumaan. Se vaikutti kaikin puolin epäluonnolliselta. Hän käveli aivan sen luo, ja tökki sitä keihäällään.

Ei reaktiota.

Sitten nazorak kumartui, ja tutki sitä lähempää. Aivan kuin… Siinä olisi ollut jonkinsorttinen ikkuna-aukko

—

Snowman oli kuulevinaan heidän takaansa tunnelista outoa rapinaa, ja juuri kun hän oli ilmoittamassa havainnostaan muille virheä välähdys keskeytti hänet.

Energiakuula osui erästä kolmesta matoranista jalkaan, ja tämä kaatui lattialle huutaen tuskissaan. Nelikko huomasi heitä takaa-ajavan torakkajoukkion, ja Ternokiksi kutsuttu matoran otti heti johdon käsiinsä.
”Heku, vie Zala turvaan. Minä ja uusi ystävämme hoidamme takaa-ajajat!”
”Hoidammeko?”

Jo silloin torakat saapuivat iskuetäisyydelle, ja niistä ensimmäinen hyökkäsi puukon kanssa Snowmanin kimppuun. Pimeässä ja ahtaassa tunnelissa vääntö oli hyvin epäselvää, mutta väkevämpänä osapuolena Snowman sai heitettyä nazorakin pois kimpustaan. Seuraava torakka kuitenkin iski heti kiinni, ja sekava paini jatkui.

Ternok huomasi toan olevan vaikeuksissa, ja sai idean. Hän ei käytävän ahtauden vuoksi kyennyt Snowmanin takaa taistelemaan torakoiden kanssa, mutta onnistui nappaamaan lumiukon varustelaukusta hassun näköisen Cordak-laukaisimen. Hän latasi sen, ja jäi odottamaan sopivaa hetkeä.

”Menes nyt siitä” Snowman ähkäisi tyrkätessään taas yhden nazorakin etäämmäs, vain saadakseen jälleen uuden taisteluparin. Tämä torakka onnistui haavoittamaan Snowmania rintaan.
”Hei! Matalaksi!” Ternok huusi Snowmanille, ja tämä pienellä viiveellä heittäytyikin maahan.

Vihreä matoran ampui kolme laukausta kohti torakoita, ja viimeisen suuntasi kattoon.
”Tule, toa, tule!” hän huusi Snowmanille, joka raahasi itseään maata pitkin kohti Ternokia. Katonpalasia ropisi tulituksesta nopeasti toipuneiden torakoiden niskaan. Ne onnistuivat viime hetkelle sukeltamaan pois tunnelin romahtamisen tieltä, mutta jäivät auttamatta erilleen takaa-ajettavistaan.

”Nyt toa, mennään” Ternok aloitti ”Meidän täytyy varoittaa muita, ja ilmoittaa tämän tunnelin täydestä eristämisestä.”
Snowman nyökkäsi myöntymisen merkiksi, ja tunsi suurta kipua rintaansa tulleen viillon tähden. Plus tämä pahuksen tunneli on niin matala, että niskojani tulee vielä kolottamaan oikein kunnolla.

Retro

Arsenal Snowman Expansion

Kommentoi

Trooppinen saari, pimeä kellari

”…ja täällä säilytämme aseistustamme” Ternok-niminen Le-Matoran lopetti puheensa.

Snowman katseli melko vaikuttuneena ympärilleen pölyisessä tilassa. Hän katseli hyllyssä olevia aseita: Kanoka-laukaisimia, keihäitä, puukkoja, Zamor-aseita… Tämän kaiken matoranien vastarintaliike oli onnistunut haalimaan nazorakeilta, ja he olivat myös saaneet huomaamatta eristettyä osia tukikohdasta omiksi tiloikseen. Kaikesta huolimatta toiminnassa oli paljon epäkohtiakin, joista Snowman olisi saanut lohkaistua montakin hyvää vitsiä.

Häntä ei kuitenkaan varsinaisesti huvittanut.

Lumiukko ei jaksanut uskoa Ämkoon toimineen niin kylmästi. Hän oli jättänyt nämä matoranit vaille apua. Totta kai Snowman itsekin tiesi tehtävän suorittamisen äärimmäisen tärkeäksi, mutta hänestä olisi silti ollut täysi vääryys hylätä matoralaiset. Sitä paitsi miten Ämkoo muka oli varma, ettei pala olisi yhtä hyvin voinut tulla esille vastarintaliikettä auttaessa?

Mutta ennen kaikkea Snowmania häiritsi hänen oma suuttumisensa. Ämkoo oli vain ajatellut Klaanin parasta, ja Lumiukko oli huutanut toverilleen. Snowman ei ollut tottunut kiihkoilemaan, ja tämä oli todella vaikea tilanne. Varsinkin, kun hän tiesi mahdollisesti riskeeranneensa tehtävän.

Ikkunan ääressä pihalle tarkkaillut matoran viittoi äkkiä kaikkia menemään matalaksi ja olemaan hiljaa. Snowman liimautui lattiaan, ja vilkaisi huoneen katon tuntumassa olevasta ikkunasta ulos. Hän näki torakkapartion marssivan rakennuksen ohi, ja sireeneistä päätellen he yhä etsivät Klaanilaisia.

Nazorakit kuitenkin kulkivat ripeästi ohi, ja Snowman kiitti tästä kellarin naamioitua ovea. Vaaran mentyä ohi lumiukko tallusti taas asehyllylle. Eräs Suurta Komauta kantava matoran esitteli ylpeänä hyllyn pisintä asetta: ”Ja tämä tässä on zamor-tarkkuuskivääri. Saimme sen vastikään, kumppanisi tempauksen ansiosta.”
Snowman ymmärsi matoranin viittaavaan Ämkoon kaatamaan torniin. Ilmeisesti matoranit olivat sen tähden saaneet käsiinsä tämän aseen. Kivääri näytti sitä pitelevät matoranin kannossa suorastaan koomiselta pituutensa vuoksi, mutta matoran jatkoi: ”Ajattelimme antaa sen sinulle kiitoksena.”
Snowman oli hieman hämillään. ”Öh, kiitos.” Hän sanoi, ja otti aseen vastaan. Ilokseen hän huomasi sen piipun olevan kokoon taitettava, ja sai sen tungettua varustelaukkuunsa hakkujen, oman painetykkinsä ja Kapherin vanhan Cordak-tykin seuraksi.

Pian matoranit kutsuivat Snowmanin seuraamaan pieneen tunnelliin josta he olivat tulleetkin. Lumiukko kyyristyi, ja lähti tarpomaan pikkukavereiden perässä kohti pimeyttä.

Retro

Vastarinnan Ternok ja hajaantuminen

Kommentoi

Trooppinen saari, matala käytävä Nazorakein tukikohdan alla

Ämkoo kuunteli takanaan vaeltavan Snowmanin yskintää. Hän toivoi sen olevan pelkkää pimeän tunnelin pölyisyyttä, lumiukon yllättävät sairaskohtaukset olivat huolestuttavia.

Kaksi Le-Matorania pysähtyivät, samoin kuin Klaanilaiset heidän takanaan. Käytävä päättyi puiseen luukkuun. Toinen kaavutetuista pikkumiehistä koputti oveen lyhyen, rytmikkään sarjan, ja kaikki neljä odottivat hiljaisuuden vallitessa.

Hetken kuluttua luukku kuitenkin avautui, ja sen takaa paljastui lisää vaatimattomiin kaapuihin pukeutuneita matoraneja. Klaanilaiset katselivat ympärilleen ahtaassa tilassa. Se näytti olevan jonkinlainen varsinaisten huoneiden väliin rakennettu lymyilypaikka, ja siellä olevat matoranit keskeyttivät hiljaisen puheensa Klaanilaisten ja heidän kahden oppaansa astuessa sisään. Eräs matoralaisista nousi seisomaan, ja asteli tulokkaiden luo.
”Kiitos, Ternok” hän sanoi toiselle Klaanilaisia hakeneista matoraneista, ja kääntyi sitten kahden pidemmän tulokkaan puoleen. ”Ette näytä pahemmin välittävän nazorakeista?”
”Meillä on omat erimielisyytemme” Ämkoo vastasi katsellen ympärilleen, ja kysyi vielä johtajaksi otaksumaltaan matoranilta: ”Mikä tämä paikka on?”

Koko huoneen ilmeisesti ainoa Onu-Matoran levitteli käsiään. ”Tämä on operaatiomme tukikohta. Se on vaatimaton tila erään varastorakennuksen sisässä, mutta huomaamaton, ja täältä on hyvät kulkuyhteydet.”
Ämkoon epäilevän katseen johdosta mustabeige matoran jatkoi: ”Kun nazorak-kaappaajat saapuivat koteihimme ja alistivat meidät tekemään likaiset työnsä, otin johdon käsiini ja aloitimme rakentamaan huomaamatonta tunneliverkostoa. Se oli suhteellisen helppoa, rakensimme muutenkin tämän paikan suurimmalta osin, eivät torakat huomanneet omaa pikku projektiamme.”
Ämkoo ei kuitenkaan tuntenut saaneensa kysymykseensä vastausta. ”Mutta mikä tämä kokoontumisenne on? Ja kuka sinä olet?”
”Tämä on paikallisten matoranien vastarintaliike. Emme alistu torakkain sortoon ilman taistelua!” Onu-Matoran julisti, ja lisäsi vielä ojentaen kätensä: ”Olen Viari.”

Snowman vastasi kätellyyn innokkaasti, Ämkoo näytti vieläkin varautuneelta. Sitten Klaanilaiset paikalle tuonut Le-Matoran puuttui keskusteluun: ”Ja nyt tarvitsemme apua.”
”Ternok on oikeassa” Onu-Matoran aloitti. ”Olemme hankkineet veneetkin valmiiksi pakomatkaa ja naapurisaarelle tilapäisesti vetäytymistä varten. Oikeastaan meiltä puuttuu enää hieno nimi, ja operaatiomme ensimmäiset askeleet voidaan ottaa. Tarvitsemme kuitenkin taistelijoita, jotta saamme toverimme vapautettua nazorakien valvovan silmän alta, ja sitten voimme-”

Ämkoo kuitenkin keskeytti matoralaisten puheen: ”Onnea yritykseen, meillä on tässä vähän kiire.”
Snowman näytti yllättyneeltä, ja katsoi toveriaan.
”Mitä sinä nyt?”
”Guardian antoi meille tehtävän, eikä matoranien auttaminen sisälly siihen. Tiedät kyllä mitä olemme etsimässä.”
Snowmanin kasvoille levisi yhä tyrmistyneempi ilme. ”Mutta emmehän me vain voi…”
”Me emme ole pelastamassa maailmaa tai mitään.”
”Oikeastaan ehkä olemme.”
Ämkoo kurtisti kulmiaan ja tuijotti toveriaan. ”Sitä suuremmalla syyllä meidän täytyy pysyä suunnitelmassa”, hän vastasi happamasti.
”Mutta emme me vain voi hylätä pikkukavereita pulassa” Snowman sanoi päättäväisenä.

Silloin Ternok puuttui keskustelun kulkuun. Hän katsoi Ämkoota suoraan silmiin.
”Pyydän, etkö voisi auttaa meitä? Sinähän olet Toa…” hän vetosi.
”Ei. En ole.”
”Aika lähellä kuitenkin. Emmekö me muka voi-” Snowman huomautti väliin, mutta tuli itse Ämkoon keskeyttämäksi: ”Me olemme tässä keskellä vihollistukikohtaa ja meillä on kiire!”
”Ja nämä matoranit elävät selvästi ahdingossa! Heitä käytetään säälimättä orjatyövoimana!”
”Meillä ei ole aikaa tähän! Jokainen minuutti jonka hukkaamme näiden matoranien kanssa kiskoo meitä vain kauemmas määränpäästämme. Ja minä lupasin Guardianille, että me tuomme sen palan.”

Hetken aikaa Ämkoo ja Snowman tuijottivat toisiaan ääneti. Ämkoo avasi suunsa uudelleen, puhuen painokkaasti ja itsevarmasti: ”Mieti Klaanin tilannetta. Meillä ei ole varaa epäonnistua nyt.”
”Enkä voi vain katsoa sivusta, kuinka viattomia, rauhaa rakastavia matoraneja käytetään hyväksi ja tapetaan mielivaltaisesti!” Snowmanin äänensävy oli kireä.
”Jos asia on sinulle noin tärkeä, voimme päästää nuo pikkuiset tuskistaan vaikka heti. Pääsemmepähän sitten jatkamaan työtämme.”
Snowmanin katseesta näki, että hän otti sen vakavammin, kuin mitä Ämkoo oli tarkoittanut.
”Asiamme ovat selkeästi eri tärkeysjärjestyksissä.” lumiukko totesi itselleen hyvin epätyypillisen jäätävään äänensävyyn. Ämkoon vastaus oli ärtynyt: ”Olet vähän turhan pehmeä jopa lumiukoksi.”
Silloin Snowman teki jotain, jota hyvin harva Klaanilainen oli koskaan kuullut. Hän huusi vihaisesti.
”Jos sinä et tahdo auttaa pulassa olevia, voit aivan hyvin poistua tehtävää jatkamaan! Minä jään!”

Pitkän hiljaisuuden jälkeen Ämkoo vastasi.
”Hyvä on.”
Hänen äänensävynsä oli pettynyt.

Ämkoo kääntyi kannoillaan, ja poistui tilasta. Ovensuusta hän vielä huikkasi: ”Teidän pitäisi antaa tälle nimeksi ’Operaatio Maata Näkyvissä’.”

[spoil]Kiitän Ämkoota, luonnollisesti kirjoitimme riidan kahteen pekkaan.[/spoil]

Retro

Vastarinta pelastaa

Kommentoi

Nazorakein tukikohta, kokoushuone

Nuori vartijatorakka katseli hieman peloissaan Kenraalia. Tämä näytti todella ärtyneeltä tuijottaessaan suurta näyttöä, joka näytti pelkkää lumisadetta. Vaikutti siltä, että toljottaessaan tuota valkoisen ja mustan sähköistä hytinää Kenraalin mielessä kasvoi ilmeisen suunnaton viha tilannetta kohtaan.

Abzumon taistellessa rahksiensa kanssa Klaanilaisia vastaan oli koko alueelta katkennut yhteys muuhun tukikohtaan. Videokamerat eivät toimineet ja radioyhteydet olivat sökönä. Lisäksi Kenraali oli ollut hieman pahalla tuulella Manun kanssa käymänsä videopuhelun jälkeen.

Yllättäen Kenraali kuitenkin kohdisti vihansa viattomaan kaukosäätimeen, joka räsähti hassusti torakan nyrkissä murskautuessaan pieniksi palasiksi.

Nuori vartija katsoi Kenraalin poistumista huoneesta. Hän oli erottavinaan johtajansa suusta sanat ”vihaan makutoja.”

Trooppinen saari, Nazorakein tukikohta

Snowman katseli tyynesti pensaasta, kuinka torakkapartio marssi ohi. Tässä hän oli hyvä, ja tunsi olonsa luontevaksi. Kun nazorakein äänet eivät enää kuuluneet, nousi lumiukko pensaasta, ja Ämkookin hyppäsi piilostaan.
”Eli…” Snowman aloitteli ”Mitäs nyt?”
”Mietin.”

Snowmanin mieleen ei tullut mitään henkevää sanottavaaa, ja hänkin keskittyi pohtimaan. Hän penkoi laukkunsa tarvikkeita inspiraation toivossa, muttei oikeastaan keksinyt mitään, jolla pääsisi pois pahojen nazorakein tukikohdasta. Saati löytäisi mystisen ”Nimdan” osaa.

Niin paljon kuin Snowman arvostikin naamiotaan, Kanohi Aixoria, ja sen johdattavaa voima, oli se silti hänestä vähän turhan valikoiva auttamisensa suhteen.

Silloin läheisen rakennuksen perustuksista kuului rapinaa.

Ämkoo tarkensi katseensa, ja täysin liikkumatta havainnoi äänen lähteitä. Snowman taasen avasi suunsa.
”Öh, haloo?”

Rapina lakkasi hetkeksi, mutta pian varjoista astui esiin kaksi lyhyttä hahmoa. Ne olivat matoralaisia, mutta väriä oli vaikea erottaa, kummatkin olivat pukeutuneet tummiin kaapuihin. Klaanilaiset tarttuivat aseisiinsa, ja ottivat taisteluasennontapaiset valmiiksi.

Toinen kaavutetuista matoralaisista otti hupun päästään, ja paljastui Le-Matoraniksi. Sama hahmo näytti kantavan vyöllään Kanoka-kiekonheitintä.
”Ei, ei kai taas…” Ämkoo kuvasti pahoja pelkojaan.

Klaanilaisten onneksi matoran ei kuitenkaan näyttänyt vihamieliseltä, ylimieliseltä, eikä muutenkaan merirosvomaiselta. Sen sijaan pienen hahmon silmistä kuvastui vakavuus, ja kenties alakuloisuuskin. Se viittoi kahta Klaanilaista seuraamaan. Ämkoo ja Snowman vilkaisivat toisiaan, eivätkä oikein keksineet mitään pikku kaverin seuraamista vastaankaan. He kumartuivat pieneen tunneliin, josta matoranit olivat tulleet, ja lähtivät seuraamaan. Ämkoo ei kuitenkaan päästänyt kättään miekaltaan.