Pieni trooppinen saari, metsän laita
Snowman pyöritteli lahjaansa käsissään, tyrmistynyt ilme kasvoillaan. Matoralaiskokoinen puolikas sauva, ei sinänsä mitään ihmeellistä. Se oli valmistettu puusta, ja näytti melko vanhalta. Sauvan yläosa oli koristeltu erilaisin helyin, jalometalleja ja lasia. Yksi koriste kuitenkin poikkesi muista, se oli eri sävyinen ja sen pinta tuntui erilaiselta. Snowman tunnisti sen Nimdan siruksi.
”Tiedämme, ettei se ole juuri minkään arvoinen, mutta se merkitsee meille paljon. Lisä-” lahjan antanut matoralainen selitti, mutta tuli pian lumiukon keskeyttämäksi.
”Tuota, kiitos. Tämä… Tämä on oikein hieno. Se….”
Whooooeeeeeeehhh.
Kivun aalto tuntui kulkevan Snowmanin pään läpi. Ei nyt.
Lumiukko tiukensi otettaan sauvasta, ja otti muutaman askelen suuntaan, johon oli nähnyt Ämkoota vietävän. Matoralasilla ei ole aavistustakaan tämän arvokkuudesta, eikä vaarallisuudesta. Minun pitää päästä Ämkoon luo, ei kai hän voi kaukana olla. Ihan tuon mutkan takana…
WHOOOOOOEEEEHHH.
Snowman lysähti polvilleen, ja hänen näkökenttänsä tuntui sumenevan hetki hetkeltä. Ympärille kerääntyvät matoralaiset vain lisäsivät ahdistuksen tunnetta. Kivun pahetessa ja tajunnan sumentuessa lumiukko sai huulilleen muutaman irtosanan.
”Nimda. Ämkoo. Vaara.”
Sitten valkoinen hahmo rojahti tajuttomana maahan hölmistyneiden matoralaisten keskelle.
—
Jaahas. Tätäkö taas? Mieleni uuden psyykkisen hyökkäyksen kohteena?
Onpas täällä taas mustaa. Missään ei mitään. Taaskaan. Hiton ahdistavaa. Paitsi että. Liikkuuko tuolla jotain? Ei, sehän onkin vain valoa. Sinne siis.
Hmm, onko tämä ovi? Vai repeämä. Vai mikä. Jos koskisin siihen…
Pieni alus mutaisen joen pohjassa, vuosia sitten
Sekä Snowman että Domek alkoivat turhautua ahtaassa tilassa kykkimiseen. Tilanne ei kuitenkaan lumiukon mielestä suvainnut pintaan nousemista, joten toistaiseksi alus pysyi pohjamudissa. Domek tuijotti vielä hetken pyöreästä ikkunasta ulos, ja kääntyi sitten valkoisen toverinsa puoleen.
”Vihaan tätä. Koko päivä joenpenkassa. Meidän on käytävä toimiin.”
”Mutta meidän on mietittävä toimiamme tarkkaan. Tällä kertaa sanat on valittava todella tarkasti…”
”Miten tämän nyt selittäisin… Snowman.”
”Niin?”
”Muistatko sen kerran, kun saimme sen matoran-konnan paljastettua vetämällä ”hyvä kyttä paha kyttä -rutiinin”?
”Ilman muuta, se oli aika-”
”Tämä ei ole sama asia. Tässä pelkät hoksottimet eivät auta. Tästä emme selviä puhumalla.”
Pimeä
Sepäs oli… jotain. Kyllähän minä tuon muistan, olimme Domsun kanssa hänen hattuaan myöten ongelmissa. Mutta kyllä me siitä selvisimme, ei siinä mitääÄÄÄÄÄÄH!
Pimeä huone, vuosia sitten
Ohuet seinät olivat täynnä reikiä, joista siivilöityi tunkkaiseen huoneeseen kirkkaita valonsäteitä. Snowman ja Guardian olivat kumpikin kiinni ruosteisessa, keltaisessa telineentapaisessa. Heidän molempien mustuneisiin rintakehiin oli kiinnitetty kasa johtoja. Huoneessa leijui kitkerä kärähtänyt haju.
Kahden Klaanilaisen edessä tumma hahmo pyöritteli terävän näköistä instrumenttia käsissään. Kiduttamista ammatikseen harjoittava Steltiläinen oli kuitenkin kiusallisessa tilanteessa. Tämmöinen ei käynyt päinsä, mitä pomokin sanoisi?
”En… Aio sanoa… Sitä enää kertaakaan…” Guardian sai suustaan, ja katsahti Snowieen. ”Moinen mutkistaa asioita.”
”Kenelle? Sinulle?”
”Ihan yleisesti.”
”Mitä jos itsAAAAAAAAH!”
Sähkövirta kulki Klaanilaisten läpi, ja molemmat hytkyivät telineissään.
Guardian koetti hieman huvittavan näköisesti pitää vasemman silmänreiän peittävää huivia paikoillaan muljauttelemalla otsansa lihaksia, mutta jatkoi keskusteluaan Snowmanin kanssa.
”Ei minulla ole mitään moista vastaan sääntönä, mutta…” Hän piti pienen tauon ja koetti estää kipua saamasta ylivaltaa. ”Mutta sinun niin kutsuttu varustevyö on aivan naurettava ajatus! Änkeä nyt kaikki tavarat niin pieneen tilaan, et sinÄÄÄÄÄÄÄH”
Metsästäjien kiduttajasta tuntui pahalta jo ammatiylpeytensä puolesta. Eivätkö nämä kaksi keskittyisi hetkeksi muuhunkin kuin toisiinsa?
”Et sinä ole mikään pelihahmo. Et saa tungettua kaikkia tavaroita niin pieneen tilaan.”
Snowman huohotti, ja sai kerättyä itsensä äskeisen shokin jäljiltä. ”Mutta on sinun otettava huomioon, että…”
”Ole nyt hetki hiljaa, niin selitän mikä tuossa on vikana.”
Pimeä
Okei, tajuan. Joku pommittaa mieltäni omilla muistoillani. Mutta mitä hän ajaa takaa? En ymmärrä viestiÄÄÄÄÄH!
Pramean laivan sisäosat
Snowmanista tuntui ikävältä, kun hänen suunsa tukittiin haisevalla kankaanpalalla. Ikään kuin siinä ei olisi kylliksi, että hänet oli sidottu käsistä näihin kahteen piippuun. Hänen edessään oleva luihu skakdi räyhäsi sikari suussaan.
”Sinä valkea, hidastempoinen plösö! Eiköhän tuo pidä sinut hetken verran hiljaa. Tämä on suuri voittoni hetki, kerrankin sain sinut, ja nyt kerron kuinka voitin sinut. Kerron suuren suunnitelmani, ja sinä et tajua. Edes tämän kerran, ole hiljaa!
Pimeä
Aivan. Eli siis minun pitää vain… Niin. Aivan.
…
Silloin Snowman kuuli sen. Pimeyden keskeltä.
”Mata Nuin kiitos, luulin ettet koskaan tajua viestiäni ja vaikene. Kuinka luulet kuulevasi mitään, jos olet itse jatkuvasti äänessä?”
Se oli hyvin hiljainen ääni, aivan kuin se olisi tullut matkojen takaa. Se oli myös tuttu ääni.
Se oli Visokin ääni.
WHOOOOOOEEEEHHH.
Näin epämääräisten tuntomerkkien perusteella olisi varmaan voinut olla olemattakin… Zumoa löytää feikkisirun-tyylinen juoni…
Tässä on selvästi otettu ilo irti mahdollisuudesta kirjoittaa takaumia. ”kääntyi sitten valkoisen toverinsa puoleen” t domek. Hyvä juonipayoff alussa ja lopussa on aika luksusta retron tässä vaiheessa
Tämä oli tosi hyvä, ja ääneen lukeminen paransi koko hommaa. Se, miten tämä rakentaa Klaanin yhteistä historiaa on tosi tärkeää.Sattumanvaraisia kohtauksia, joo, mutta niistä tulee heti fiilis että näillä on niin paljon yhteistä historiaa. Tuntuu jotenkin erityisen ”klaanonilta” verrattuna muihin juoniin.
Outo pätkä! Tavallaan tämä muistuttaa monta uudempaa mysteerijuonta? Nimdatwistihän on erinomainen, samoin lopun Visokki. Mutta en ole ihan varma, mitä pitäisi miettiä siitä, että Snowmania on kidutettu sähköllä. Sen luulisi jättävän tyyppiin isommankin jäljen. Tässä se on tietenkin kuljetettu sisään Firefly-viittauksen varjolla… Mutta nykykontekstissa sen silti jotenkin rinnastaa aiempiin Helmeka-, Gekko-, zyglakkultti- yms. kidutusjaksoihin. Hmm. Ehkä Snowie ei vaan johda sähköä tai tuo lurjus käyttää jotain 20 voltin jännitettä.
Vika takauma liittyy varmaan siihen kun Snowie oli kaivamassa kultaa Klondi-Korossa
Hyvää Klaanonia (ja Fireflyta). Olinkin miettinyt, missä viestissä nämä kohtaukset olivat.
Okei, onpas ristiriitainen homma. Yhtäältä, ajatus siitä että Visokki yrittää ottaa Snowieen yhteyttä, mutta lumiukkelin sisäinen monologi käy niin kuumana, että Visun pitää pommittaa Snowieta sen omilla muistoilla, jotka käskevät sitä olemaan hiljaa, on kekseliäs ja hauska. Hyvä minä!
Toisaalta, se että takaumat ovat ””viittauksia”” eli muusta mediasta suoraan napattuja kohtauksia, on vähemmän hyvä. Nykyvinkkelistä aika tylsä tapa tehdä taidetta! Ehkä sellainen viittauskimara jotenkin liittyy teini-ikään ja identiteetin rakentamiseen. Omaa heimoa signaloidaan kaikin keinoin, tai jotain sellaista. Kohtauksethan ovat siis Watchmenista, Fireflysta ja Roope Ankan elämästä ja teoista. Jälleen: minulle oli tärkeää, että klaanilais-hahmoilla on paljon yhteistä historiaa, ja tämähän oli minulle keino sisäänkirjoittaa Snowien menneisyyteen seikkailuja muiden klaanilaisten kanssa. Mikäs siinä, mutta kohtaus kakkonen sopii vähän huonosti Snowien hahmoon (koska ei sitä nyt oikeasti ole kidutettu, vaikka genre onkin olevinaan komedia). Varustevyösetti on jonkinlainen jatkojaloste Metal Gear Solidin ja sitä kautta ”Solid Snowman” -universumin jutuista. Jokilaivakohtauksen kohdalla minulta loppui vähän puhti (ja minulla on olevinaan tästä ihan oikea muistijälki!), mutta oikeastaan sen sopiikin olla vähän lyhyempi. Voihan Vigarok sentään…
Jollain tietoisuuden tasolla tämä ”ole nyt kerrankin hiljaa” liittyy saletisti ihmeen vahvaan yläastemuistoon. Oltiin kotiluokassa (L-luokka, eikö?) ja istuin tavallisella paikallani luokan oikeassa osassa. Oli varmaan matikan, fysiikan tai kemian tunti, tai ehkä luokanvalvojan vartti tms., ja puhua pälätin jotain joutavaa luokkatovereiden kanssa. Luokanvalvojamme suuttui minulle oikein tosissaan, ja viesti oli kutakuinkin: ”Etkö oikeasti osaa olla hiljaa? Tajuatko, että et voi kuunnella, jos koko ajan itse puhut?” ja se meni syvälle! Olen lähtökohtaisesti ollut kuitenkin kiltti oppilas (joskin näsäviisas ja hölöttäjä), enkä oikein tottunut ottamaan vastaan oikeaa suuttumusta. Viesti vastaanotettu oikein kunnolla, kun vieläkin muistan aika tarkasti! Tokihan minä tuostakin eteenpäin olen ollut kova puhua pälättämään, mutta siitä tilanteesta opin varmaankin jotain toisten kunnioittamisesta ja kuuntelemisesta. Niin että… minä luulisin että se oli tässä kohtauksessa taustalla! Snowman sai nyt oppia saman läksyn kuin minä! Koska onhan se nyt epäkunnioittavaa puhua itse koko ajan.
Tarinan koheesion kannalta tämä on kyllä hyvä käänne. Geen kanssahan tätä tietty suunniteltiin, mutta en tosiaan tietänyt missä Visokki on, tai mitään sellaista. Kohtaus toimii myös eräänlaisena ”Snowien päänsärky -payoffina”, vaikka sitä on tietty myöhemmin luvassa lisää.
PS. se että Nimda-sauvan koristeita kuvataan sanalla ”hely” on erityisesti tässä kontekstissa jotenkin kolonialistista.
Oikeastaan jotenkin sopivaa, että kohtaus joka ammentaa oikean maailman tilanteesta on tehty tulkitsemalla lukuisia muissa tarinoissa olleita kohtauksia… vaikea nähdä sitä itsessään tylsänä, että ne on viittauksia, kun tässä on tämmöinen määrä psykologisia kerroksia! Halusin vain jättää kommentin tähän, tällaiset behind the scenes -hommat retrojutuista ovat välillä tosi antoisia, etenkin kun ne porautuvat syvälle teini-soniemme päihin.
Vaikka nyt tunnistan kaikki nuo kohtaukset, kun sanot mistä ne on, niin ei minulla tämän ekalla uudelleenluvulla tullut asia mieleen. Onhan tuo jokilaiva tietty selvää Klondikea nyt kun miettii, mutta kun homma on punottu muuhun Klaanoniin niin en minä sitä osannut ajatella.