Kaikki kirjoittajan Snowman artikkelit

Neqetta

Bio-Klaanin linnake

Snowie istui käytävän lattialla, Verstaan laboratorion oven vieressä. Hän nojasi seinään, ja napsutteli sormillaan laiskasti vihellyksensä tahtiin. Lumiukko oli päättänyt tulla kohtaamispaikalle jo hyvissä ajoin, ja löikin päänsä sisällä pientä vetoa, kumpi tulisi ensin, Kepe vaiko Make.

Siinä odotellessaan hän huomasi Matoralaisen kävelevän risteävää käytävää pitkin heitellen maahan paperilappusia.
”Hoi!” Snowie huudahti tummansiniselle pikkuhahmolle. ”Mitä puuhaat?”

Ga-Matoran kääntyi puhuttelijaansa kohti, ja vastasi valkoiselle, käytävällä retkottavalle hahmolle kallistamalla päätään kysyvästi.

”Niin juuri, sinä siellä” Snowie jatkoi. ”Tulepas käymään.”

Vaikka Snowman ei millään lailla kuuluntkaan Klaanin johtoportaaseen, tunsi hän vastuukseen tehdä voitavansa Klaanin hyvinvoinnin kannalta. Hän oli kuulunut järjestöön jo sen melko varhaisista ajoista lähtien, ja velvollisuudentunto oli vain kasvanut ajan myötä.

Sitä paitsi roskaaminen on ruma tapa.

Kun kasvoillaan suurta Komauta kantava, melko siro, mutta kovapintaisen näköinen Matoralainen oli parin metrin päässä lumiukosta, Snowie avasi taas suunsa.
”Öh, onko noilla papereilla joku oikeakin tarkoitus, vai-”
”On.”

Snowman yllättyi Matoralaisen tylystä vastauksesta.
”Tuota, hienoa, ettet roskaa ihan vain roskaamisen riemusta. Et vissiin tahtoisi kertoa, miksi sinä nä-”
Ga-Matoran tyrkkäsi tekstillä täytetyn paperinpalan lumiukon käteen. Snowie silmäili sitä hetken, ja käänsi sitten katseensa Matoralaiseen.
”…öh. Tämä on aika rajua settiä, oletko varma, että on ihan hyvä idea heitellä näitä ympäriinsä?”
”Sananvapaus.”
”Niin, joo, mutta…” Snowie aloitti, mutta keskeytti sitten hetkeksi kootakseen ajatuksensa. ”Hei. Kerropas minulle, mikä nimesi on?”
”Neqetta.”
”Noh, Neqetta, oletko kirjoittanut tämän itse?”
”Olen.”
”Kerropas. Mikä sai sinut kirjoittamaan tällaista tekstiä?”
”Mietipä sitä.”
”Eikun ihan tosissaan. Tämä on aika vakava asia, miksi sinä-”
”Lue se ääneen.”

Snowman katsahti tylyä Ga-Matorania kummasti, mutta nosti sitten paperin eteensä, ja avasi suunsa:
”Klaanilaiset. Meidän on lopetettava tykkänään tämä ’Nimdan’ sirpaleiden metsästyksen tukeminen. Miksikö? Miksi ei, sanoisin. Etsimme niitä vain, koska Adminit ovat näin meille sanoneet. Järjestömme johtajat siis tahtovat kerätä yhteen tämän superaseen palaset tuhotakseen sen. Kuinka uskottavalta tämä kuulostaa? Kaikki muutkin osapuolet tässä sodassa aikovat käyttää sitä, miksi olettaisimme Adminien hankkiutuvan siitä eroon?”

Snowie piti pienen paussin, ja oli kommentoimassa tekstiä Matoralaiselle, kun sininen hahmo kuitenkin vaiensi hänet jäätävällä katseella.
”Jatka lukemista.”
Snowie käänsi katseensa jälleen papereihin, ja jatkoi.
”Kuinka suurella varmuudella luotamme tähän nelikkoon? Kuuluuko ’totuuden ääni’ kenties Visorakille? ’Elämän Viejät’, jotka ovat ajaneet muita lajeja sukupuutton. Kuinka monet teistä, arvon klaanilaiset, ovat edes puhuneet tälle Visokille kasvotusten? Tai kenties Guardian? Luotammeko sotaisan historian omaavaan Skakdiin, joka ei edes käytä oikeaa nimeään?”
Snowman katsoi Ga-Matorania oudoksuen, mutta ei enää koettanut kommentoida lukemaansa, vaan jatkoi.
”Ja kaikista pahimpana tämä Ämkoo. Onko hän Toa? Onko hän osin makuta? Hän on enemmän poissa kuin paikalla, ja huhu kiertää, että hän vihaisi meitä klaanilaisia. Tawa on ainoa, joka vaikuttaa edes etäisesti luotettavalta. Yksi neljästä ei siltikään ole hyvä saldo. Onko meidän todella annettava moisten käskyttää meitä keräämään asetta? Kenties koko universumin voimakkainta asetta, ja me olemme etsimässä sitä heille. Adminit väittävät tuhoavansa sen, mutta voimmeko ottaa sen riskin?”

Snowmanin päästyä paperin alalaitaan, hän taitteli arkin laukkuunsa.
”Kuules, Neqetta. Mistä sinä sait päähäsi kirjoittaa tällaista?”
”Etkö muka ole itse miettinyt samaa asiaa?”
”En.”

Ga-Matoranin kovapintainen tuijotus ja itsevarma olemus alkoivat hieman rakoilla Snowmanin rauhallisen luottamuksen kohdatessaan. Lumiukko jatkoi puhettaan.
”Enkä minä sitä paitsi usko, että sinäkään olisit saanut tällaista päähäsi ilman hyvää syytä. Ihan oikeasti, mistä sinä sait idean kirjoittaa tämän?”
Ga-Matoran päätti, että valkoisen hahmon kanssa oli turha väitellä. Sininen hahmo kaivoi pienestä repustaan uuden paperin, ja ojensi sem Snowmanille.

Lumiukko lukaisi tämän paperin läpi. Sen sisältö oli samantyyppistä, mutta kieliasussa oli jotain mätää. Aivan kuin sen kirjoittaja ei puhuisi äidinkielenään matorania. Teksti oli kuitenkin vaikuttavaa, ja sen kirjoittaja selvästikin hallitsi kirjoittamisen.
”Mistä löysit tämän?” Snowman ihmetteli.
”Näitä oli pihalla muutamaa kappale. Ajattelin, että tämän kirjoittaja on hoksannut jotain fiksua, ja ajattelin jatkaa hänen aja-”
”Niin, mutta sinulla ei ole aavistustakaan, kuka tämän on kirjoittanut?”
”On tässä alalaidassa allekirjoitus.”

Neqetta osoitti sormellaan Snowien pitämää paperia. Siinä luki kolme numeroa.

005.

Hans ja Plaploo 7: Paaber

Bio-Klaanin linnake

Hans, Plaploo ja Jarp seisoivat oven edessä. Kukaan ei sanonut sanaakaan. Hans tarttui ovenkahvaan ja henkäisi. Hän ei tiennyt mitä ajatella. Mitä oven takana olisi heitä vastassa? Hän yritti kerätä tarpeeksi rohkeutta voidakseen avata oven ja kohdatakseen äänilähteen aiheuttajan.

Hans käänsi ovenkahvaa hieman. Ilmassa vallitsi pieni hiljaisuus. Mysteerinen äänikin oli loppunut hetkeksi. Hans käänsi ovenkahvaa vielä enemmän, ja ovi aukesi raolleen. Hans, Plaploo ja Jarp kurkistivat ovenraosta sisään.

”En näe mitään, väistä toope.” Plaploo kuiskasi.

”En minäkään näe mitään. Ehkä pitäisi avata ovea vielä hieman…” Hans ehdotti.

Hans työnsi ovea hieman eteenpäin. Ovi oli harvinaisen painava kokoisekseen. Jarp katseli ovea mielenkiintoisena.

”Hän on selvästi vahvistanut tätä ovea metallilla ja yrittänyt äänieristää sen. Silti kaikki ääni kuuluu läpi. Fail.” Jarp totesi.

”Siltä näyttää. Näettekö te mitään?” Hans kuiskasi.

”Emme. Siellähän on täysin pimeää. Pitäisikö meidän mennä sisään?” Plaploo ehdotti.

”EI MISSÄÄN NIMESSÄ. Ainakaan vielä. Ensin selvitämme kuka tai mikä on tämän äänen takana.” Hans sanoi.

”Älä huuda tai se kuulee meidät.” Plaploo sanoi.

”Tiedän, mutta sisälle ei vielä mennä. Täällä on liian hiljaista. Elokuvissakin sankari on paikassa jossa on täysin hiljaista. Sitten yhtäkkiä KAPOU! Vihollinen hyökkää. Meidän on pakko olla varuillamme.” Hans sanoi.

”Saanen sanoa että puhutte suoraan oven edessä olevaan mikrofoniin.” Jarp sanoi.

”Rentoa. Voimmekin samantien mennä sisään.” Plaploo sanoi ja alkoi kävellä ovea päin.

”Odota vielä hetki! Kysyn yhden asian.” Hans sanoi. ”Kröhöm. Anteeksi. Olemme tulleet selvittämään miksi kuulemme ääniä päässämme.”

”Asian ilmaisutaidosta täysi kymppi, toverini.” Plaploo sanoi.

”Turpa kiinni.” Hans sanoi.

hiljaisuus

”Joko huoneessa ei ole enää ketään tai kyseinen äänimies on hyvin hiljaista sorttia.” Plaploo totesi. ”Joka tapauksessa meidän on pakko mennä sisään joskus.”

”Niin meidän valitettavasti on pakko. Odotetaan vielä hetki.” Hans sanoi.

”Milloin?” Plaploo kysyi.

”Nyt.” Hans käski.

Kolmikko työnsi oven kokonaan auki ja astui sisään. Kaikkialla oli pimeää. Ovi sulkeutui heidän takanaan ja katosta putosi aikalaskuri, jossa oli minuutti aikaa.

”Noniin. Pakotiet suljettu ja minuutti aikaa minuutin-päästä-alkavaan-mikälie-juttuun. Kiitos, Plappis.” Hans totesi.

”Eipä kestä.” Plaploo sanoi.

Kolmikko katsoi kelloa hartaasti loput 50 sekuntia. Kun aika loppui, oli hiljaista.

hiljaista

hiljaista

hiljaista

*vaimea humina**

”Mikä tuo on?” Plaploo kysyi.
”En tiedä enkä ole varma haluanko tietää.” Hans sanoi.
”Totta kai haluamme tietää.” Plaploo sanoi.

*ääni joka kuulostaa siltä kuin joku mysteerinen henkilö avaisi oven*

”AUTTAK-”
”HYS! Tämä on hetki jota olemme odottaneet pitkään.” Plaploo sanoi.

*askelien ääniä. keksikää tähän itse joku jännittävä ääni. en jaksa itse*

*keksimäsi ääni*

*keksimäsi ääni vielä kerran*

*keksimäsi ääni auto-tunetettuna*

!!!!!!!!

!!!!

!

”Moi tyypit.”

”No morjens. Kuka olet?” Plaploo kysyi.

”Olen Paaber. Teen musiikkia.”

”Eli siis kaikki äänet joita olemme kuulleet ovat sinun aiheuttamiasi?” Plaploo kysyi.

”No siis. Teen musiikkia. Siihen vaaditaan ääntä. Ja hyvät kajarit.”

”Aivan. Olisiko mitään mahdollisuutta että soittaisit biisejäsi hieman hiljempaa?” Plaploo kysyi.

”Itseasiassa ei. Te olette kunniavieraitani, joten liittykää toki mukaan discoon.”

”Toki.” Plaploo sanoi.

”EMME TODELLAKAAN JÄÄ!” Hans sanoi.

”JA HANSKA VOIKIN PITÄÄ TURPANSA KIINNI!” Plaploo sanoi. ”Me tulemme mukaan.”

”Erinomaista. Sain tänään muuten asennettua Tron-skinit discooni.” Paaber sanoi.

”Se on hienoa, mutta minä ainakin tahtoisin läht-”

Hansin lause keskeytyi, ja katosta laskeutui jättimäinen discopallo ja discolattia Tron-väreillä.

”Sain muuten eilen uuden biisini valmiiksi. Haluatteko kuulla?”

”EI!” Hans rääkyi.

”KYLLÄ!” Plaploo kiekaisi.

”Ravistettuna, ei sekoitettuna.” Jarp purjosi.

Mikäli tähän voisi kirjoittaa jotain mikä kuvaisi yhdessä lauseessa kolmen ihmisen hetkellistä kuuroutumista ja Disco-valoihin sokaistumista mahdollisimman ytimekkäästi, kirjoittakaa se puolestani tähän. Itse en keksinyt mitään.

Asiasta kukkaruukkuun. Paaberin biisiä voisi kuvailla kolmella sanalla. Bassopelleily, 8bit ja Wannabe-Hardcore. Joka tapauksessa kolme matoraniamme näyttivät pitävän biisistä, vaikkeivat kuulleet siitä mitään.

Sitten jotain tapahtui. Paaber katosi. Savuna ilmaan. Saman tien musiikki loppui.

”…Se oli ihan hyvä.” Hans totesi.

”Kyllähän se. Toivottavasti hän julkaisee sen pian.” Plaploo sanoi.

”Pitäisikö meidän kohta lähteä, nyt kun tiedämme mikä aiheutti nuo äänet?” Hans kysyi.

”Ette vielä.”

Valot syttyivät. Viereisestä ovesta astui huoneeseen jokin vihreä. Jokin iso. Jokin… Ja mitähän kettua minä selitän? Se oli Paaco, Klaanin moderaattori.

”Moi tyypit. Toivottavasti nautitte äskeisestä. Päästin Alter Egoni rellestämään vapaasti hetken ajaksi. Mitäs teille?” Paaco kysyi.

”Mitäs tässä.” Hans vastasi.

”Eipä erikoista.” Plaploo sanoi.

”Kahvi.” Jarp sanoi.

”Se on hyvä asia. Kuulin kun puhuitte ja oletan että saitte selville sen mitä olitte etsimässä.” Paaco sanoi.

”Kyllä saimme! Olimme todella helpottuneita kun saimme tietää että se olikin vain Paaber!” Hans riemuitsi.

”Kaikki on taas hyvin! Nyt voimme jatkaa jokapäiväistä elämäämme!” Plaploo iloitsi.

”No niin lapset! Kun lähtee etsimään jotain niin usein myös saa siihen vastauksen! Ja kun juuri sinulla (Aivan, sinä joka luet tätä!) on aivan erityinen sydän, on rakkaus ylitsepääsemätön asia tässä maailmassa! Nyt on hyvästien aika! Heippa!”

[spoil]…kuten jotkut ehkä jo tajusivatkin, Paaco kirjoitti tämän osan. Lisäksi Hans ja Plaploo ovat hänen keksimiään nimiä. Kaikki kunnia/armoton kritiikki hänelle. heh[/spoil]

Hans ja Plaploo 6: Nyt mennään!

Bio-Klaanin linnake, pimeä käytävä

Yhä leivoksen maun suussaan maistava Snowie pysähtyi. Hän mietti hetken huomista päiväänsä ja äskeistä keskustelua.

Matka tiedossa. Vaarallinen matka, ja olen lähdössä sinne kahdestaan Kepsukan kanssa.

Ahdistunut Make, joka kaipaa tekemistä. Tahtoo tuntea olevansa hyvä ja tekevänsä hyvää.

Lisäksi Make voi tarpeen tullen niin sanotusti vetää pahiksia turpaan.

Hän käännähti ympäri, ja huomasi puolirahin moderaattorin loittonevan selän.
”Maakeee.”
”Hm?”

Make huomasi Snowmanin harppovan häntä kohti pimeällä käytävällä.
”Make, toveri. Et sattuisi kaipaamaan tekemistä?”
Moderaattori vastasi kohottamalla hieman kulmiaan.
”No, katsos”, Snowie aloitti. ”Minä ja Kepe olemme ikään kuin lähdössä reissulle huomenna. Ja suoraan sanottuna, se voi olla vaarallistakin. Jos sinulla ei ole muuta tekemistä, niin voisit olla hyvä lisä joukkioomme. Plus, porukassa on aina hauskempaa, vai mitä?”
Make mietti hetken, ja avasi sitten suunsa.
”Kerro lisää.”

Bio-Klaanin linnake

Hans, Plaploo ja Jarp seisoivat kaikki paikallaan. He siirsivät katseensa sähköpulssinjäljittimestä oveen, jonka edessä seisoivat. Sitten taas laitteeseen. Ja sitten oveen.
”Ei tämä voi olla totta…”
”Se, se on. Laitteeni ei valehtele!”
”Mutta että tämän oven takaa. Ei se voi…”
”Sen täytyy.”
”Mutta, tämähän on kamalaa. Jos paha on päässyt tuonne…”
”Mitä me voimme tehdä?”
”Nyt oikeasti, haetaan joku paikalle!”
”Ei, tämä saattaa paheta hetki hetkeltä. Nyt mennään sisään!”

Ääniä Verstaan oven takaa

Bio-Klaani, Verstaan laboratorio

Kepe poimi videokasetin käteensä, ja kastahti Snowmaniin.
”Eli. Käyn näyttämässä tämän Tawalle, ja menen sitten Arkistoihin penkomaan vähän tietoja. Tavataan täällä… Kappas. Kello onkin noin paljon. Jos nähtäisiin huomenna, puolenpäivän aikoihin?”
”Näin tehdään. Tuota, saatko osan noista varusteistani kuntoon huomiseksi?”
”Katson, mitä saan tehtyä.”
”Ihanaa, Tultsukka.”
”…joo. No, menen nyt, heippa.”
”Morjens.”

Niine hyvineen Kepe poistui laboratoriostaan, ja jätti Snowien seisomaan yksin kaikkien laitteiden keskelle.

Verstaan lukitun oven suunnalta kuului aavemaisia ääniä.

Lumiukkokin poistui labrasta.

Hans ja Plaploo 5: Signaalin lähde

Bio-Klaanin linnake

Hans, Plaploo ja Jarp kävelivät jännittyneinä eteenpäin. Klaanin tutut käytävät näyttivät nyt ahdistavilta, suuret ikkunat turvattomilta ja ystävien huoneiden ovet porteilta pimeyteen. Kukaan ei uskaltanut nostaa katsettaan Jarpin mittarista. Se jäljitti mystisen signaalin lähdettä.

Rytmikäs viestitys oli kuitenkin heikosti kuultavaa, ja sähköisen äänen lähdettä mittaavan insinööri-työkalun käyttäminen oli välttämätöntä. Alaan kouluttamattoutumat Hans ja Plaplookin ymmärsivät, kuinka laite toimi: Ruudulla välkkyvä, pieni keltainen neliö vilkkui sitä useammin, mitä likempänä he olivat äänen lähdettä.

”Hans”, Plaploo aloitti hermostuneena, ja toivoi tulkitsevansa laitetta väärin.
”Hm?”
”Pahat aavistuksemme taisivat osua oikeaan. Signaalin lähde… Se on Klaanin linnakkeen sisällä!”

Kepe, millä tekosyyllä tahansa

Bio-Klaanin linnake

Snowie vihelteli kävellessään sinimattoista käytävää pitkin. Hän katsahti heijastustaan suuren ruutuikkunan pinnasta sen ohi tepastellessaan. Näytti siltä, kuin hän olisi ollut lähdössä matkaamaan.

Olalla roikkuva laukku oli täynnä aseistusta. Hän ei kuitenkaan ollut suinkaan matkalla kohti huikeaa seikkailua, vaan Verstasta. Niin ylpeä kuin Snowie olikin Ihmematoran MacRygevv -henkisestä radionkorjausoperaatiostaan, oli se jättänyt suurimman osan hänen varusteistaan täysin käyttökelvottomaan kuntoon. Siksipä hän olikin päättänyt mennä tapaamaan Kepeä. Vaikka ainahan Snowmanista oli hauskaa tavata vanhaa kunnon Rättua, millä tekosyyllä hyvänsä.

Matka-lookia korosti myös lumiukon pään ympäri kietaistu otsanauha. Mutta sitten taas toisaalta kahviosta haettu täytepatonki ei varsinaisesti saanut Snowiesta näyttämään erityisen uskottavalta sankarilta.

Pian Snowman olikin Verstaan ovella. Hetken puntaroituaan hän päätti olla koputtamatta, koska oli aina kivaa yllättää Spinny. Sitten hän kiskaisi oven auki.
”Heei Tults-”

Snowie kuitenkin sulki suunsa huomatessaan Kepen ja yllättäen Matoron ilmeisen keskittyneinä jonkin pienen ja ilmeisen oleellisen ympärillä.

”Keskeytänkö jotain?”

Sodalta näyttää

Bio-Klaanin linnakkeen pihamaa

Maa rapisi Snowien jalkojen alla. Ilma oli harmaa ja navakka tuuli puhalsi meren suunnasta. Jo muutama päivä oli kulunut siitä, kun hän oli päässyt sairasosastolta. Nyt hän oli tullut kävelylle rakkaalle Klaanin pihamaalle, ja seurasi hiekkatietä kohti muurissa olevaa porttia.

Lumiukon vierellä kulki pieni tumma sammakkorahi, Napo. Se viipelsi valkoisen isäntänsä rennon letkeään askellukseen verrattuna suorastaan hyperaktiivisesti, loikkien suuntaan ja toiseen ja nuuhkien jatkuvasti ympäriinsä.

Snowman oli tuntenut mielensä harvinaisen kevyeksi muutaman päivän parasiitin poistumisen jälkeen. Ja vaikka hän olikin taas oma positiivinen itsensä, sai sotatila hänetkin hieman tavallista synkemmäksi. Oli vaikea ymmärtää, kuinka muutama kahvion vakioasiakas ei enää viettänytkään aikaansa lämpimän kupposen ja hyvien juttujen parissa, vaan mullan alla. Snowie ei ollut Klaanissa hautajaisten aikaan, ja häneltä oli kestänyt aikansa oppia, kuinka moni Klaanin asukas olikaan menettänyt henkensä ”Kuoleman Rautaisen Pataljoonan” nimityksen saaneiden metalliolentojen hyökkäyksessä.

Portille saapuessaan Snowie otti ottanut Napon syliinsä. Tiukennetut turvatoimet saivat muurin vartioasemalla toimivat Matoralaiset hermostuneiksi, eikä lumiukko tahtonut tehdä heidän työtään enää yhtään vaikeammaksi villisti ryntäilevällä lemmikillään.
”Moi tyypit”, Snowman tervehti tuntemiaan Matoralaisia, jotka isuivat muuriin kiinnitetyssä kopissa.
”Sinun täytyy näyttää jäsenkorttisi”, vastasi oudon jännittyneen kuuloinen vartijamatoran.
”Hm? Kyllähän sinä minut tunnet. Sitä paitsi olen vain menossa kävelylle, et kai sinä sitä varten-”
”Uusi protokolla. Meidän täytyy pitää kirjaa menijöistä ja tulijoista.”
”Jaa, no, öh. Kait tuo kuulostaa ihan fiksulta”, Snowie totesi, ja näytti pientä korttia virkailijalle.
”Kiitos.”

Lumiukko jatkoi kulkuaan lievästi menosuuntaan viettävää hiekkatietä pitkin, ja kumartui laskemaan lemmikkinsä maahan. Snowie ja Napo lähtivät talsimaan kohti metsää.

Kyseinen Snowmanin mieluisin kävelyreitti alkoi Klaanin pihamaalta, jatkui portti neljän kautta koukaten metsään ja lopulta päättyi linnakkeen yhteydessä olevan Matoran-asutuskeskuksen satamaan.

Snowie oli kulkenut polun lukemattomia kertoja läpi, ja tunsi sen kuin omat taskunsa. Tällä kertaa häntä kuitenkin odotti suuremman luokan yllätys, kun hän askelsi puiden katveesta kivikadulle metsäetapin loputtua.

Rauhaisan lahden laituripaikat olivat kaikki täynnä, ja meressä kellui laivoja pilvin pimein. Kadut olivat tungokseksi asti täynnä kiiresiä Matoralaisia, Toia ja jopa Vortixxeja ja Steltiläisiäkin. Lisäksi melkein kaikki kadunkulkijat olivat aseistautuneita, mikä oli noin sadan prosentin lisäys aseistautuneespitoisuudessa normaaliolosuhteisiin verrattuna.

Hämmentynyt Snowman pysäytti ensimmäisen ohikulkevan Matoralaisen.
”Eh, miksi täällä on näin paljon ja hampaisiin asti aseistautunutta porukkaa?”
Punainen, silkkiseen kaapuun pukeutunut hahmo katsahti yllättyneenä Snowieta kohti kantamansa tavaralastin takaa.
”Hm? Tällaistahan tämä on ollut jo varmaan viikon. Bio-Klaanin sakki on ruvennyt satsaamaan aseisiin varmaan kuusinkertaisesti edelliseen verrattuna. Lisäksi lääkintätarpeiden, panssareiden ja jopa palkkasotureiden kysyntä on kasvanut melkoisesti, joten luonnollisesti me asiamme osaavat kauppamiehet tuomme tuotteemme tänne tarjolle. Olen itse toiminut täällä Kanoka-kauppiaana jo kaksi viikkoa putkeen, ja voin kertoa, voittoa pukkaa. Eipä huvittaisi kuulua tuohon Klaanin lössiin, taitaa tulla raukoille köyhät ajat, kun kaikki tämä valuutta virtaa taskuihimme.”
Snowman oli jo nostanut sormensa valmiiseen keskeyttämisasentoon, mutta Matoralainen jatkoi madaltaen ääntään.
”Ja mitä tähän aseistukseen tulee, niin sana kiertää. Skakdien, Zyglakien ja Nazorakien aluksia kaikkialla. Joku väittä nähneensä Makutan kaleerin! Ei tarvitse olla kartanon terävin pihvi ymmärtääkseen, että taisteluita syttyy. Pian. Meidän kauppiaiden täytyy olla varmoja, että pääsemmä turvallisesti pois, kun mähinä alkaa.”
Snowie ei ollut oikein samoilla linjoilla lipevän Matoralaisen kanssa, mutta kiitti kuitenkin tiedoista, ja jatkoi kävelylenkkiään.

Hans ja Plaploo 4: Jarp

Bio-Klaanin linnake

Pitkä käytävä tuntui lohduttomalta pelon vallassa oleville Matoralaisille. Hans ja Plaploo kuulivat kaiuttimien oudon äänen yhä selkeämmin. Mutta missään ei tuntunut olevan ketään, jolle lyhyt kaksikko olisi voinut valittaa asiasta.

Plaploo oli kuitenkin saanyt älynväläyksen. Hän oli hakenut sähköinsinööriystävänsä Jarpin auttamaan lähetyksen alkuperän selvittämisessä. Nyt tämä painovoiman Matoralainen kykki seinässä olevan avatun luukun vieressä, ja tökki sitä työkaluillaan.

Hermostuneina ympärilleen katselevat Hans ja Plaploo spekuloivat äänen lähdettä odotellessaan toverinsa työntekoa.
”Siinä on selvä rytmi. Mitä se merkitsee?”
”En tiedä. Kenties se on jonkinlainen Nazorakien koodi?”
”…mutta, silloinhan ne olisivat jo päässeet käsiksi viestintälaitteistoomme!”
”Kamalaa! Mutta, mitä muutakaan tuollainen rytmi voisi merkitä?”

Bio-Klaanin linnake, sairasosasto

Snowie makasi vuoteessa jo toista päivää ja rummutteli sormillaan lakanaa. Kupe oli vaatinut häntä vuodelepoon parasiitin revittyä hänen rintakehänsä auki. Omituisen anatomiansa vuoksi Snowie oli melkoisen hyvässä kunnossa, mutta lepo teki kieltämättä hyvää. Eikä aikakaan ollut käynyt pitkäksi: Tawa oli käynyt kuuntelemassa tarkan selostuksen matkan kulusta, ja Kepe oli ollut pitämässä seuraa. Lisäksi Snowie oli saanut viettää aikaa lemmikkinsä Napon kanssa. Ja olihan niitä vierailijoita muutenkin käynyt.

Nyt lumiukko kuitenkin nautiskeli omasta rauhasta, ja pötkötteli vuoteessa. Ja odotteli tilaamaansa voileipää, rentoutuminen teki nälkäiseksi.