Kaikki kirjoittajan Snowman artikkelit

Retro

Tahdon laivani takaisin

Kommentoi

SS Rautasiipi

Amiraali 002 siirsi katseensa pois ikkunasta, takaisin häntä puhutelleeseen nuoreen Nazorakiin.
”Ja väität siis, että saatte hallin jälleen kiiltävän puhtaaksi uusia kokelaita varten?” hän kysyi kylmällä äänensävyllä.
”Kyllä, ilman muuta herra Amiraali. Meistä alkaa tulla jo aika hyviä tässä siivouksessa.”
”Hmph. Varmasti.”

Amiraali kääntyi kannoillaan, ja jätti nuorukaisen seisomaan käytävään. Laivaston komentajan teräksinen jalka kolisi vain vaimeasti purppuraa kokolattiamattoa vasten, mutta hän tiesi silti hyvin, että kaikki sen kuulevat jännittyivät ja koettivat näyttää mahdollisimman kiireellisiltä.

Amiraali ei ollut varma, muistiko enää aikoja, jolloin hän oli kyennyt puhumaan alaisilleen ilman näiden tarpeetonta pokkurointia.

Pian hän kuitenkin havahtui mietteistään, ja astui metalliovesta eräälle Rautasiiven suuren hallin parvekkeista. 002 nojautui metalliseen kaiteeseen, ja kumartui hieman eteenpäin.

Ja ennen tämä halli oli täynnä urheita torakoita, valmiina matkustamaan halki tyrskyisimpienkin merten, hän ajatteli antaessaan katseensa kiertää valtavaa hallia.

Suuri joukko Nazorakeja työkaluineen ehosti muutenkin uusia koulutustiloja. Maalitaulut vaihdettiin uusiin ja luokkahuoneiden paperit ajettiin silppurin läpi. Kaikesta saatavilla olevasta hankittiin päivitetty versio, ja vanhat päätyivät romutettavaksi. Nazorakit eivät olleet poikkeus.

Kaikki Rautasiiven torakat eivät enää jaksaneet odottaa innolla uusien koulutettavien saapumista. Hohto oli mennyt useimpien mielestä jo neljännen ”kelpaamattoman” erän jälkeen. Toisaalta, 000 sai syödäkseen.

Huhu kiersi Rautasiiven käytävillä, että uusin ”Uusi sukupolvi” olisi läpimurto, vaativimmatkin testit läpäisevä. Ilmeisesti tämä Makuta Abzumo oli osallistunut perimän muokkaamiseen.

Kunhan nyt vain saisivat kelpaavan erän kasaan, Amiraali mietti. Tahdon laivani jälleen omaan komentooni.

Retro

Profeetan polku: Ko-Huna-Koro

Kommentoi

Mt. Ämkoon rinteet, Ko-Huna-Koro

Kolme klaanilaista seisoivat pienen aukion keskellä. Kylä koostui ilmeisesti lähes pelkistä igluista, vain muutama rakennus oli puusta valmistettu. Kukaan klaanilaisista ei kuitenkaan nähnyt ristin sielua koko asutuskeskuksessa.

”Mmm. Huhuhuu?” Snowman äänteli, mutta hänen huhuilunsa hukkui ulisevaan myrskytuuleen.
”Jos kokeilisimme, onko ketään kotona?” Kepe aloitti. ”Tuo iso, pyöreä rakennus voisi olla hyvä aloituspaikka.”
”Kuulostaa hyvältä.”

Snowie aloitti päättäväisen tarpomisen kohti puista taloa hintelämpirakenteisen Kepen seuratessa toverinsa lumeen auraamaa reittiä pitkin. Make ei kuitenkaan liikahtanutkaan talolle päin.

Kepe huomasi tämän, ja koputti lumiukkoa olkapäälle.
”Ös, Snowie?”
”Niin?”
Kepe loi merkitsevän katseen kohti alakuloisesti kyyristelevää moderaattoria.
”Mitä nyt?” tiedemies kysyi punaiselta puolirahilta.

Make nosti katseensa matkaseuraansa.
”Tämähän on aika eristynyt kylä. He eivät välttämättä tunne minua, ja minä kuitenkin näytän miltä näytän, ja-”
”Höpsis” Snowie huikkasi. ”Ongelmaasi vähättelemättä uskoisin, että selviämme pienimuotoisella PR-toiminnalla. Tule nyt, mennään katsomaan, ketä täällä oikein asustaa.”

Hetken mietittyään Make suoristi ryhtiään, ja lähti hänkin tarpomaan kohti suurta puista rakennusta.

Bio-Klaanin linnake, Samen työhuone

Pitkä valkoinen moderaattori tunsi toivon kipinän syttyvän sisimmässään. Hän oli saanut paperipinojen rivistön perääntymään, vihollinen oli selkeästi tappiolla. Ja vaikka sodan menetyksen olivatkin kovat (Same hieroi toisella kädellä kipeitä niskojaan ja vilkaisi liian lyhyiksi käyneiden lyijykynien hautuumaana toimivaa pahvilaatikkoa), niin kaikki alkoi näyttää vaivannäön arvoiselta.

Nyt Same mahtui jo laskemaan mukin pöydälleen tahraamatta samalla äärimmäisen tärkeiksi luokiteltuja papereita.

Mutta Same oli kokenut soturi, hän tiesi, että työtä oli vielä paljon edessä. Hän otti seuraavan paperinivaskan käteensä. Se oli Gekon toimittama, Nazorakien dokumentteja sisältävä arkkinippu.

Vaikuttaa kiireelliseltä.

Same siirsi dokumentit kiireellisten papereiden pinoon.

[spoiler=heh]…anteeksi Gekko. Minun oli pakko.[/spoiler]

Retro

Neqetta

Kommentoi

Bio-Klaanin linnake

Snowie istui käytävän lattialla, Verstaan laboratorion oven vieressä. Hän nojasi seinään, ja napsutteli sormillaan laiskasti vihellyksensä tahtiin. Lumiukko oli päättänyt tulla kohtaamispaikalle jo hyvissä ajoin, ja löikin päänsä sisällä pientä vetoa, kumpi tulisi ensin, Kepe vaiko Make.

Siinä odotellessaan hän huomasi Matoralaisen kävelevän risteävää käytävää pitkin heitellen maahan paperilappusia.
”Hoi!” Snowie huudahti tummansiniselle pikkuhahmolle. ”Mitä puuhaat?”

Ga-Matoran kääntyi puhuttelijaansa kohti, ja vastasi valkoiselle, käytävällä retkottavalle hahmolle kallistamalla päätään kysyvästi.

”Niin juuri, sinä siellä” Snowie jatkoi. ”Tulepas käymään.”

Vaikka Snowman ei millään lailla kuuluntkaan Klaanin johtoportaaseen, tunsi hän vastuukseen tehdä voitavansa Klaanin hyvinvoinnin kannalta. Hän oli kuulunut järjestöön jo sen melko varhaisista ajoista lähtien, ja velvollisuudentunto oli vain kasvanut ajan myötä.

Sitä paitsi roskaaminen on ruma tapa.

Kun kasvoillaan suurta Komauta kantava, melko siro, mutta kovapintaisen näköinen Matoralainen oli parin metrin päässä lumiukosta, Snowie avasi taas suunsa.
”Öh, onko noilla papereilla joku oikeakin tarkoitus, vai-”
”On.”

Snowman yllättyi Matoralaisen tylystä vastauksesta.
”Tuota, hienoa, ettet roskaa ihan vain roskaamisen riemusta. Et vissiin tahtoisi kertoa, miksi sinä nä-”
Ga-Matoran tyrkkäsi tekstillä täytetyn paperinpalan lumiukon käteen. Snowie silmäili sitä hetken, ja käänsi sitten katseensa Matoralaiseen.
”…öh. Tämä on aika rajua settiä, oletko varma, että on ihan hyvä idea heitellä näitä ympäriinsä?”
”Sananvapaus.”
”Niin, joo, mutta…” Snowie aloitti, mutta keskeytti sitten hetkeksi kootakseen ajatuksensa. ”Hei. Kerropas minulle, mikä nimesi on?”
”Neqetta.”
”Noh, Neqetta, oletko kirjoittanut tämän itse?”
”Olen.”
”Kerropas. Mikä sai sinut kirjoittamaan tällaista tekstiä?”
”Mietipä sitä.”
”Eikun ihan tosissaan. Tämä on aika vakava asia, miksi sinä-”
”Lue se ääneen.”

Snowman katsahti tylyä Ga-Matorania kummasti, mutta nosti sitten paperin eteensä, ja avasi suunsa:
”Klaanilaiset. Meidän on lopetettava tykkänään tämä ’Nimdan’ sirpaleiden metsästyksen tukeminen. Miksikö? Miksi ei, sanoisin. Etsimme niitä vain, koska Adminit ovat näin meille sanoneet. Järjestömme johtajat siis tahtovat kerätä yhteen tämän superaseen palaset tuhotakseen sen. Kuinka uskottavalta tämä kuulostaa? Kaikki muutkin osapuolet tässä sodassa aikovat käyttää sitä, miksi olettaisimme Adminien hankkiutuvan siitä eroon?”

Snowie piti pienen paussin, ja oli kommentoimassa tekstiä Matoralaiselle, kun sininen hahmo kuitenkin vaiensi hänet jäätävällä katseella.
”Jatka lukemista.”
Snowie käänsi katseensa jälleen papereihin, ja jatkoi.
”Kuinka suurella varmuudella luotamme tähän nelikkoon? Kuuluuko ’totuuden ääni’ kenties Visorakille? ’Elämän Viejät’, jotka ovat ajaneet muita lajeja sukupuutton. Kuinka monet teistä, arvon klaanilaiset, ovat edes puhuneet tälle Visokille kasvotusten? Tai kenties Guardian? Luotammeko sotaisan historian omaavaan Skakdiin, joka ei edes käytä oikeaa nimeään?”
Snowman katsoi Ga-Matorania oudoksuen, mutta ei enää koettanut kommentoida lukemaansa, vaan jatkoi.
”Ja kaikista pahimpana tämä Ämkoo. Onko hän Toa? Onko hän osin makuta? Hän on enemmän poissa kuin paikalla, ja huhu kiertää, että hän vihaisi meitä klaanilaisia. Tawa on ainoa, joka vaikuttaa edes etäisesti luotettavalta. Yksi neljästä ei siltikään ole hyvä saldo. Onko meidän todella annettava moisten käskyttää meitä keräämään asetta? Kenties koko universumin voimakkainta asetta, ja me olemme etsimässä sitä heille. Adminit väittävät tuhoavansa sen, mutta voimmeko ottaa sen riskin?”

Snowmanin päästyä paperin alalaitaan, hän taitteli arkin laukkuunsa.
”Kuules, Neqetta. Mistä sinä sait päähäsi kirjoittaa tällaista?”
”Etkö muka ole itse miettinyt samaa asiaa?”
”En.”

Ga-Matoranin kovapintainen tuijotus ja itsevarma olemus alkoivat hieman rakoilla Snowmanin rauhallisen luottamuksen kohdatessaan. Lumiukko jatkoi puhettaan.
”Enkä minä sitä paitsi usko, että sinäkään olisit saanut tällaista päähäsi ilman hyvää syytä. Ihan oikeasti, mistä sinä sait idean kirjoittaa tämän?”
Ga-Matoran päätti, että valkoisen hahmon kanssa oli turha väitellä. Sininen hahmo kaivoi pienestä repustaan uuden paperin, ja ojensi sem Snowmanille.

Lumiukko lukaisi tämän paperin läpi. Sen sisältö oli samantyyppistä, mutta kieliasussa oli jotain mätää. Aivan kuin sen kirjoittaja ei puhuisi äidinkielenään matorania. Teksti oli kuitenkin vaikuttavaa, ja sen kirjoittaja selvästikin hallitsi kirjoittamisen.
”Mistä löysit tämän?” Snowman ihmetteli.
”Näitä oli pihalla muutamaa kappale. Ajattelin, että tämän kirjoittaja on hoksannut jotain fiksua, ja ajattelin jatkaa hänen aja-”
”Niin, mutta sinulla ei ole aavistustakaan, kuka tämän on kirjoittanut?”
”On tässä alalaidassa allekirjoitus.”

Neqetta osoitti sormellaan Snowien pitämää paperia. Siinä luki kolme numeroa.

005.

Retro

Hans ja Plaploo 7: Paaber

Kommentoi

Bio-Klaanin linnake

Hans, Plaploo ja Jarp seisoivat oven edessä. Kukaan ei sanonut sanaakaan. Hans tarttui ovenkahvaan ja henkäisi. Hän ei tiennyt mitä ajatella. Mitä oven takana olisi heitä vastassa? Hän yritti kerätä tarpeeksi rohkeutta voidakseen avata oven ja kohdatakseen äänilähteen aiheuttajan.

Hans käänsi ovenkahvaa hieman. Ilmassa vallitsi pieni hiljaisuus. Mysteerinen äänikin oli loppunut hetkeksi. Hans käänsi ovenkahvaa vielä enemmän, ja ovi aukesi raolleen. Hans, Plaploo ja Jarp kurkistivat ovenraosta sisään.

”En näe mitään, väistä toope.” Plaploo kuiskasi.

”En minäkään näe mitään. Ehkä pitäisi avata ovea vielä hieman…” Hans ehdotti.

Hans työnsi ovea hieman eteenpäin. Ovi oli harvinaisen painava kokoisekseen. Jarp katseli ovea mielenkiintoisena.

”Hän on selvästi vahvistanut tätä ovea metallilla ja yrittänyt äänieristää sen. Silti kaikki ääni kuuluu läpi. Fail.” Jarp totesi.

”Siltä näyttää. Näettekö te mitään?” Hans kuiskasi.

”Emme. Siellähän on täysin pimeää. Pitäisikö meidän mennä sisään?” Plaploo ehdotti.

”EI MISSÄÄN NIMESSÄ. Ainakaan vielä. Ensin selvitämme kuka tai mikä on tämän äänen takana.” Hans sanoi.

”Älä huuda tai se kuulee meidät.” Plaploo sanoi.

”Tiedän, mutta sisälle ei vielä mennä. Täällä on liian hiljaista. Elokuvissakin sankari on paikassa jossa on täysin hiljaista. Sitten yhtäkkiä KAPOU! Vihollinen hyökkää. Meidän on pakko olla varuillamme.” Hans sanoi.

”Saanen sanoa että puhutte suoraan oven edessä olevaan mikrofoniin.” Jarp sanoi.

”Rentoa. Voimmekin samantien mennä sisään.” Plaploo sanoi ja alkoi kävellä ovea päin.

”Odota vielä hetki! Kysyn yhden asian.” Hans sanoi. ”Kröhöm. Anteeksi. Olemme tulleet selvittämään miksi kuulemme ääniä päässämme.”

”Asian ilmaisutaidosta täysi kymppi, toverini.” Plaploo sanoi.

”Turpa kiinni.” Hans sanoi.

hiljaisuus

”Joko huoneessa ei ole enää ketään tai kyseinen äänimies on hyvin hiljaista sorttia.” Plaploo totesi. ”Joka tapauksessa meidän on pakko mennä sisään joskus.”

”Niin meidän valitettavasti on pakko. Odotetaan vielä hetki.” Hans sanoi.

”Milloin?” Plaploo kysyi.

”Nyt.” Hans käski.

Kolmikko työnsi oven kokonaan auki ja astui sisään. Kaikkialla oli pimeää. Ovi sulkeutui heidän takanaan ja katosta putosi aikalaskuri, jossa oli minuutti aikaa.

”Noniin. Pakotiet suljettu ja minuutti aikaa minuutin-päästä-alkavaan-mikälie-juttuun. Kiitos, Plappis.” Hans totesi.

”Eipä kestä.” Plaploo sanoi.

Kolmikko katsoi kelloa hartaasti loput 50 sekuntia. Kun aika loppui, oli hiljaista.

hiljaista

hiljaista

hiljaista

*vaimea humina**

”Mikä tuo on?” Plaploo kysyi.
”En tiedä enkä ole varma haluanko tietää.” Hans sanoi.
”Totta kai haluamme tietää.” Plaploo sanoi.

*ääni joka kuulostaa siltä kuin joku mysteerinen henkilö avaisi oven*

”AUTTAK-”
”HYS! Tämä on hetki jota olemme odottaneet pitkään.” Plaploo sanoi.

*askelien ääniä. keksikää tähän itse joku jännittävä ääni. en jaksa itse*

*keksimäsi ääni*

*keksimäsi ääni vielä kerran*

*keksimäsi ääni auto-tunetettuna*

!!!!!!!!

!!!!

!

…

”Moi tyypit.”

”No morjens. Kuka olet?” Plaploo kysyi.

”Olen Paaber. Teen musiikkia.”

”Eli siis kaikki äänet joita olemme kuulleet ovat sinun aiheuttamiasi?” Plaploo kysyi.

”No siis. Teen musiikkia. Siihen vaaditaan ääntä. Ja hyvät kajarit.”

”Aivan. Olisiko mitään mahdollisuutta että soittaisit biisejäsi hieman hiljempaa?” Plaploo kysyi.

”Itseasiassa ei. Te olette kunniavieraitani, joten liittykää toki mukaan discoon.”

”Toki.” Plaploo sanoi.

”EMME TODELLAKAAN JÄÄ!” Hans sanoi.

”JA HANSKA VOIKIN PITÄÄ TURPANSA KIINNI!” Plaploo sanoi. ”Me tulemme mukaan.”

”Erinomaista. Sain tänään muuten asennettua Tron-skinit discooni.” Paaber sanoi.

”Se on hienoa, mutta minä ainakin tahtoisin läht-”

Hansin lause keskeytyi, ja katosta laskeutui jättimäinen discopallo ja discolattia Tron-väreillä.

…

”Sain muuten eilen uuden biisini valmiiksi. Haluatteko kuulla?”

”EI!” Hans rääkyi.

”KYLLÄ!” Plaploo kiekaisi.

”Ravistettuna, ei sekoitettuna.” Jarp purjosi.

Mikäli tähän voisi kirjoittaa jotain mikä kuvaisi yhdessä lauseessa kolmen ihmisen hetkellistä kuuroutumista ja Disco-valoihin sokaistumista mahdollisimman ytimekkäästi, kirjoittakaa se puolestani tähän. Itse en keksinyt mitään.

Asiasta kukkaruukkuun. Paaberin biisiä voisi kuvailla kolmella sanalla. Bassopelleily, 8bit ja Wannabe-Hardcore. Joka tapauksessa kolme matoraniamme näyttivät pitävän biisistä, vaikkeivat kuulleet siitä mitään.

Sitten jotain tapahtui. Paaber katosi. Savuna ilmaan. Saman tien musiikki loppui.

”…Se oli ihan hyvä.” Hans totesi.

”Kyllähän se. Toivottavasti hän julkaisee sen pian.” Plaploo sanoi.

”Pitäisikö meidän kohta lähteä, nyt kun tiedämme mikä aiheutti nuo äänet?” Hans kysyi.

”Ette vielä.”

Valot syttyivät. Viereisestä ovesta astui huoneeseen jokin vihreä. Jokin iso. Jokin… Ja mitähän kettua minä selitän? Se oli Paaco, Klaanin moderaattori.

”Moi tyypit. Toivottavasti nautitte äskeisestä. Päästin Alter Egoni rellestämään vapaasti hetken ajaksi. Mitäs teille?” Paaco kysyi.

”Mitäs tässä.” Hans vastasi.

”Eipä erikoista.” Plaploo sanoi.

”Kahvi.” Jarp sanoi.

”Se on hyvä asia. Kuulin kun puhuitte ja oletan että saitte selville sen mitä olitte etsimässä.” Paaco sanoi.

”Kyllä saimme! Olimme todella helpottuneita kun saimme tietää että se olikin vain Paaber!” Hans riemuitsi.

”Kaikki on taas hyvin! Nyt voimme jatkaa jokapäiväistä elämäämme!” Plaploo iloitsi.

”No niin lapset! Kun lähtee etsimään jotain niin usein myös saa siihen vastauksen! Ja kun juuri sinulla (Aivan, sinä joka luet tätä!) on aivan erityinen sydän, on rakkaus ylitsepääsemätön asia tässä maailmassa! Nyt on hyvästien aika! Heippa!”

…

…

…

…

[spoil]…kuten jotkut ehkä jo tajusivatkin, Paaco kirjoitti tämän osan. Lisäksi Hans ja Plaploo ovat hänen keksimiään nimiä. Kaikki kunnia/armoton kritiikki hänelle. heh[/spoil]

Retro

Hans ja Plaploo 6: Nyt mennään!

Kommentoi

Bio-Klaanin linnake, pimeä käytävä

Yhä leivoksen maun suussaan maistava Snowie pysähtyi. Hän mietti hetken huomista päiväänsä ja äskeistä keskustelua.

Matka tiedossa. Vaarallinen matka, ja olen lähdössä sinne kahdestaan Kepsukan kanssa.

Ahdistunut Make, joka kaipaa tekemistä. Tahtoo tuntea olevansa hyvä ja tekevänsä hyvää.

Lisäksi Make voi tarpeen tullen niin sanotusti vetää pahiksia turpaan.

Hän käännähti ympäri, ja huomasi puolirahin moderaattorin loittonevan selän.
”Maakeee.”
”Hm?”

Make huomasi Snowmanin harppovan häntä kohti pimeällä käytävällä.
”Make, toveri. Et sattuisi kaipaamaan tekemistä?”
Moderaattori vastasi kohottamalla hieman kulmiaan.
”No, katsos”, Snowie aloitti. ”Minä ja Kepe olemme ikään kuin lähdössä reissulle huomenna. Ja suoraan sanottuna, se voi olla vaarallistakin. Jos sinulla ei ole muuta tekemistä, niin voisit olla hyvä lisä joukkioomme. Plus, porukassa on aina hauskempaa, vai mitä?”
Make mietti hetken, ja avasi sitten suunsa.
”Kerro lisää.”

Bio-Klaanin linnake

Hans, Plaploo ja Jarp seisoivat kaikki paikallaan. He siirsivät katseensa sähköpulssinjäljittimestä oveen, jonka edessä seisoivat. Sitten taas laitteeseen. Ja sitten oveen.
”Ei tämä voi olla totta…”
”Se, se on. Laitteeni ei valehtele!”
”Mutta että tämän oven takaa. Ei se voi…”
”Sen täytyy.”
”Mutta, tämähän on kamalaa. Jos paha on päässyt tuonne…”
”Mitä me voimme tehdä?”
”Nyt oikeasti, haetaan joku paikalle!”
”Ei, tämä saattaa paheta hetki hetkeltä. Nyt mennään sisään!”

Retro

Ääniä Verstaan oven takaa

Kommentoi

Bio-Klaani, Verstaan laboratorio

Kepe poimi videokasetin käteensä, ja kastahti Snowmaniin.
”Eli. Käyn näyttämässä tämän Tawalle, ja menen sitten Arkistoihin penkomaan vähän tietoja. Tavataan täällä… Kappas. Kello onkin noin paljon. Jos nähtäisiin huomenna, puolenpäivän aikoihin?”
”Näin tehdään. Tuota, saatko osan noista varusteistani kuntoon huomiseksi?”
”Katson, mitä saan tehtyä.”
”Ihanaa, Tultsukka.”
”…joo. No, menen nyt, heippa.”
”Morjens.”

Niine hyvineen Kepe poistui laboratoriostaan, ja jätti Snowien seisomaan yksin kaikkien laitteiden keskelle.

Verstaan lukitun oven suunnalta kuului aavemaisia ääniä.

Lumiukkokin poistui labrasta.

Retro

Hans ja Plaploo 5: Signaalin lähde

Kommentoi

Bio-Klaanin linnake

Hans, Plaploo ja Jarp kävelivät jännittyneinä eteenpäin. Klaanin tutut käytävät näyttivät nyt ahdistavilta, suuret ikkunat turvattomilta ja ystävien huoneiden ovet porteilta pimeyteen. Kukaan ei uskaltanut nostaa katsettaan Jarpin mittarista. Se jäljitti mystisen signaalin lähdettä.

Rytmikäs viestitys oli kuitenkin heikosti kuultavaa, ja sähköisen äänen lähdettä mittaavan insinööri-työkalun käyttäminen oli välttämätöntä. Alaan kouluttamattoutumat Hans ja Plaplookin ymmärsivät, kuinka laite toimi: Ruudulla välkkyvä, pieni keltainen neliö vilkkui sitä useammin, mitä likempänä he olivat äänen lähdettä.

”Hans”, Plaploo aloitti hermostuneena, ja toivoi tulkitsevansa laitetta väärin.
”Hm?”
”Pahat aavistuksemme taisivat osua oikeaan. Signaalin lähde… Se on Klaanin linnakkeen sisällä!”

Retro

Kepe, millä tekosyyllä tahansa

Kommentoi

Bio-Klaanin linnake

Snowie vihelteli kävellessään sinimattoista käytävää pitkin. Hän katsahti heijastustaan suuren ruutuikkunan pinnasta sen ohi tepastellessaan. Näytti siltä, kuin hän olisi ollut lähdössä matkaamaan.

Olalla roikkuva laukku oli täynnä aseistusta. Hän ei kuitenkaan ollut suinkaan matkalla kohti huikeaa seikkailua, vaan Verstasta. Niin ylpeä kuin Snowie olikin Ihmematoran MacRygevv -henkisestä radionkorjausoperaatiostaan, oli se jättänyt suurimman osan hänen varusteistaan täysin käyttökelvottomaan kuntoon. Siksipä hän olikin päättänyt mennä tapaamaan Kepeä. Vaikka ainahan Snowmanista oli hauskaa tavata vanhaa kunnon Rättua, millä tekosyyllä hyvänsä.

Matka-lookia korosti myös lumiukon pään ympäri kietaistu otsanauha. Mutta sitten taas toisaalta kahviosta haettu täytepatonki ei varsinaisesti saanut Snowiesta näyttämään erityisen uskottavalta sankarilta.

Pian Snowman olikin Verstaan ovella. Hetken puntaroituaan hän päätti olla koputtamatta, koska oli aina kivaa yllättää Spinny. Sitten hän kiskaisi oven auki.
”Heei Tults-”

Snowie kuitenkin sulki suunsa huomatessaan Kepen ja yllättäen Matoron ilmeisen keskittyneinä jonkin pienen ja ilmeisen oleellisen ympärillä.

”Keskeytänkö jotain?”