Valtava jyrähdys täräytti koko kivilinnoitusta. Se hajoitti laseja ja puisia huonekaluja sekä kaatoi hyllyjä. Toinen jyrähdys seurasi heti perään.
”HYÖKKÄYS!”, oranssi vartijamatoran huusi yläparvelta. ”HYÖKKÄÄÄÄYYYYYS!”, Caps-niminen ta-matoran jatkoi kiljumistaan. Tukikohta alkoi heräillä. Kukaan ei ollut pystynyt nukkumaan Capsin antaessa ilmoituksen.
Paksu kiviseinä romahti sisäänpäin kolmen Visorakien muurinmuurtajan taottua sitä. Valtavat määrät nelijalkaisia ”elämän viejiä” ryntäsi sisään. Matoro katsoi ylätasanteelta valtavaa visorak-armeijaa. Matoranit eivät selvitytyisi tästä mitenkään. Ei edes toien avulla. Hänen sisäinen sankarinsa valitti jotakin Matoron lähtiessä juoksemaan kohti sairasosastoa ja omaa huonettaan. Hän nappaisi kansiot ja Xxonnin mukaansa ja livahtaisi saarelta. Olisi hyödytöntä kuolla sankarillisesti kaukaisella saarella.
Matoro väänsi parvelta lähtevän oven kahvaa nopeasti ja veti puuoven auki. Yhtäkkiä rhotuka osui häntä jalkaan ja heitti paineaallolla hänet päin kaidetta. Toa nappasi nopeasti käsillään kaiteesta. Puinen vanha kaide notkui herkästi, ja juuri kun Toa ajatteli selviytyneensä, kaide romahti.
Matoron selkä osui kovaa johonkin kylmään. Hän kierähti osuman voimasta ja lensi kyljelleen kylmään maahan. Visorak hyppäsi hänen ylitseen. Hän oli pudonnut alas asti taistelun keskelle. Miekanisku piti kauempanan hyökänneen hämähäkin. Toa mietti pakokeinoa tilanteesta. Lattia oli täynnä erivärisiä hämähäkkejä, joiden huomio alkoi kiinnittyä toaan.
Toa mietti hetken ja ampui harppuunansa kattoon, väistäen juuri ja juuri yhden Vohtarakin sakset. Matoro kelasi itseään nopeasti ylöspäin, tavoitteenaan heilauttaa hänet takaisin yläparvelle. Silloin harppuuna irtosi ilmeisen lahosta puisesta välikatosta ja toa lähti taas putoamaan. Hän osui valloittajien muurinmuurtajan kattoon ja iski olkapäänsä siniseen kaiteeseen. ”Auts.”, Toa totesi lakonisesti usean tiputuksen jälkeen. Hän potkaisi nopeasti muurinmurtajan päällä olleen visorakin alas.
”Mitähän tässä sitten kannattaisi tehdä.”, hän mietti. Edessä avautui taistelu, tai pikemminkin visorakien suorittama teurastus. Hän seisoi yhden katapultin katolla katapultin vieressä. Sinisiä, hämähäkkien vetämiä vaunuja kulki yhteensä kolme aurassa.
Jokunen hämähäkki oli huomannut tunkeilijan ja kiipesi vaunun reunoja pitkin ylöspäin.
Matoro keksi pakosuunnitelman puolessa minuutissa. Katapultin mekanismin harjoitteluun kului sama määrä. Hän amui itsensä suurella katapultilla parvelle, pakoon visorakeilta. Sitten hän syöksyi ovesta sisemmälle tukikohtaan. Matoro haki syliinsä kansiot huoneestaan ja eteni Äksän huoneeseen. Koko rakennus oli kaaoksessa ja hyökkääjät tunkeutuivat pohjakerroksessa jatkuvasti eteenpäin.
Matoro istui hämärässä huoneessa tutkien vanhoja papereita. Lamppu sädehti pödälle himmeää valoa. Pienestä ikkunasta, joka oli ulkomuodoltaan lähempänä ampuma-aukkoa, kuului öisiä rahien ääniä. Yöllä kukaan ei poistuisi linnoituksesta, ainakaan vapaaehtoisesti.
Hän oli onnellisen tietämätön Klaanin tapahtumista.
Toa raapi päätään. Laboratoriosaaren sijainnista hän ei ollut löytänyt mitään tietoja. Ainut sitä lähelläkään oleva tieto koski Itrozin ”valvontasaarta”. Jokaiselle makutalle oli joskus määritelty alue, josta nämä olivat vastuussa ja jonka asioista nämä huolehtisivat. Itrozilla se oli Pohjoisen Mantereen itärannikko. Sijaitsisiko saari sen lähettyvillä? Matoro oli siirtänyt Nimdasta kertoneen dokumentin pöydän sivuun. Se oli revitty ja sen alaosa puuttui. Joko makuta itse oli melkoisen vainoharhainen tai sitten jotakin muuta oli tapahtunut.
Vainoharhaisuus, paranoia, Matoro mietti. Hänen ajatuksensa harhailivat. Se johtui varmaankin vähästä unesta.
”Ei tästä tule mitään”, Matoro totesi ja meni nukkumaan. Suurin osa kaikista tukikohdassa nukkui. Vain pari vartijamatorania valvoi.
[spoil]Lyhyt oli. Minulla on sille toki syynsä. Ensinnäkin, minulla oli veilä vähän kuumettä tätä tekiessäni. Toiseksi, olin liian innostunut tuosta edellisestä viestistä. [/spoil]
Matoro tunsi olonsa huojentuneeksi. Destralilta hankittu Itrozin kansio oli edelleen tallessa. Vain kaikki muu oli pielessä. Se oli pieni haitta se.
Matoro käveli hetken yksin kivikäytävillä. Tukikohta oli ankea kivikolossi. Se oli ainut paikka jossa Matoranit elivät. Matoron tunteet käski tekemään jotakin näiden matoranein hyväksi. Järki sanoi toisin. Lisäksi jokin outo asia tunteiden ja järjen rajamailta käski hankkia Nimdan.
Toa asetteli asioita päässään tärkeysjärjestykseen. Ensinnäkin hän halusi syötävää. Toisena hän tutkisi dokumentit ja hankkisi Äksän kuntoon. Sitten he tutkisivat missä ovat.
Matoro tuli kiviseen sairashuoneeseen. Eräs hopea matoran lähti samalla huoneesta. Äksä istui sängyllään jalka sidottuna. Hän selvästi voi jo paremmin.
”Päivää. Mikä on olo?”, Matoro kysyi tuttavallisesti. ”Mikäs tässä. En saa rasittaa jalkaani pariin päivään.”, Äks vastasi. Matoro näytti miettivän. ”Hei, lepää sinäkin. Et ole kunnossa.”, Xxonn sanoi rennosti Matorollle. ”En osaa levätä tälläisellä hetkellä.”, Matoro aloitti. ”Pitäisikö sinusta meidän auttaa näitä matoraneja?”, hän kysyi.
”Öööh. Kyllä minusta.”, toipilas vastasi sängyltä. ”Noh, katsotaan lisää jossain välissä. Menen tutkimaan sijaintimme ja tämän kansion.”, Matoro kertoi ja lähti huoneesta.
Pian matoranit opastivat hänet Irvanin luo sotkusieen huoneeseen, joka oli täynnä karttoja, aseita, kirjeitä ja muuta epämääräistä. Kaiken keskellä saaren kovia kokenut johtajamatoran mietti tulevaa. Irvanilla oli ruskea haarniska sekä kanohi Miru, josta puuttui pieni pala poskesta. Se myös näytti kovin kuluneelta.
Hän havahtui vieraan tullessa huoneeseen.
”Eh, päivää.”, Matoro tervehti. ”Onko täällä karttaa tästä ja lähisaarista?”
Irvan kaiveli paperietaan ja heitti kellastuneen kartan Toan eteen pöydälle. Vanhaan karttaan oli piirretty Iganatan saari sekä muutamia saaria sen pohjoispuolella. Etelässä oli kerrottu olevan pelkkää merta.
”Nämä pohjoisessa olevat saaret ovat asumattomia?”, Matoro kysyi. ”Emme tiedä mitä niistä on jäljellä visorakien jäljiltä.”, Irvan kertoi apeana. ”Missähän suunnassa olisi Metru Nui täältä katsottuna?”, Matoro kyseli, aloittaen mielestään tunnetuimmasta maamerkistä. ”Voi, se on kaukana kaukana. Sinne matka kestää ikuisuuksia ja taas ikuisuuksia.” ”Ööh. Entäs Eteläinen Manner? Haen ilmansuuntaa.” ”Eteläinen Manner – ironista kyllä – on kaukana pohjoisessa.”, Irvan kertoi. Matoro alkoi hahmottaa missä he olivat. Eteläisillä saariketjuilla.
Jään Toa lähti huoneesta pois ja jäi hänelle ja Xxonnille annettuun pieneen puukalusteilla sisustettuun huoneeseen. Hän heitti Destralilta ottamansa kansion pöydälle ja istuutui.
Kannessa luki suurella ”Makuta Itroz”. Toa avasi tummanruskean kansion ja mursi Veljeskunnan sinetin. Sen sisällä makasi useita vanhoja paperidokumentteja.
Ensimmäisessä kerrottiin sitä samaa mitä Manu oli kertonut, Makutojen – tai Itrozin esihistoriaa. Matoro mietti olivatko kaikki Makutat eläneet alunperin täysin samalla tavalla.
Sitten tuli useita piirroksia, ensin Makutasta ja sitten tämän raheista. Niissä oli oudointa se, että Itrozilla ei ollut päässään kanohi Cencordia, joka hänen paikallaan kuitenkin oli seinällä. Toa skippasi ne tylysti ja jatkoi penkomistaan. Sitten hän löysi jotakin kiintoisaa. Sisäansio nimeltä ”Projekti Nimda”.
Matoro avasi sen nopeasti. Siinä oli ensin kuvia Nimdan sirpaleista sekä hapertunutta tekstiä niiden alla. Siitä ei saanut mitään selvää. Sitten tuli pitkä tekstipätkä aiheesta ”Tutkimus myyttisitä artekrafteista”. Siitä ei paljastunut juurikaan mitään mielenkiintoista.
Sitten tuli tekstiä projektista, jossa pyrittiin luomaan ase joka hyödynsi Nimdan voimaa. Paperi oli revitty puolivälistä sivua. Seuraavassa paperissa luki vain ”Projekti epäonnistunut” punaisella.
Matoro siirsi alakansion pöydälle ja kävi taas dokumenttien kimppuun. Henkilökuva Makutasta. Lista luoduista Raheista. Teloitussyy.
Matoro avasi viimeisen ja luki sen. ”Teloitettu epäonnistumisessa uskotussa tehtävässä sekä Makutain velvollisuuksien laiminlyönnistä.”
Sitten kansio loppui.
Matoro tuijotti tyhjyyteen hetken. Sitten hän ryhdistäyti ja otti kansion uudestaan käsiinsä. Jokainen tavu olisi luettava kaikkien mahdollisten mainintojen löytämiseksi
Meri
Tuuli puhalsi ulapalla, nostattaen korkeita aaltoja. Keltamusta skakdi seisoi rauhassa perämies-skakdin vieressä laivan puisella komentosillalla.
Gaggulabio seisoi lippulaivansa, Akbsklsdflsfldaxin komentosillalla. Hän oli saanut juuri tiedon siitä että Notfun oli lähtenyt satamasta. Hän oli pistänyt Skakdien koko laivaston, kolme alusta, liikkeelle. Laivat eivät olleet kovin hääppöisä, mutta ne riittäisivät Notfunin piraattilaivan tuhoamiseen. Gaggulabio halusi takaisin sen, mitä Notfun oli tältä anastanut.
Kärkimmäinen skakdien puulaivoista oli jo ampumaetäisyydellä Notfunin joukkojen laivasta. Operaatio Kumiankka oli aloitettu. Joku skakdi oli kysnyt Gaggulabiolta hetki sitten operaation nimen alkuperää. Sama Skakdi oli nyt ladattu tykkiin.
Sitten ne alkoivat räjähdellä. Laivan miehistö juoksi ympäriinsä puolipaniikissa. Sitten alkoi sataa kuulia. Eräs huono-onninen skakdi ammuttiin tykillä purjeeseen.
”EI EI EI EI EI!”, Notfun huusi täysillä kaivaen pistooliaan. Kaksi laivaa tulittivat hänen alustaan molemmilta sivuilta ja kolmeas kulki takavasemmalla. Hän tiesi niiden kuuluvan Gaggulabiolle joka halusi häneltä vihreää mönjää.
”Kapteeni! Mitä me teemme!”, Jardirt huusi komentosillalle. Silloin Notfun tarttui ruoriin ja alkoi kääntä äsitä täysiympyröitä. Skakdien sotalaivassa jokainen ihmetteli. Notfunin sotalaivassa jokainen ihmetteli.
Yön Timo muutti hitaasti kurssiaan törmäyskurssille yhden laivan kanssa.
Silloin Matoranien suuremman laivan kylki iskeytyi Skakdilaivan keulaan tuhoisin seurauksin. Matelijamaisen miehistön laiva iskeytyi ensin hieman taaksepäin ja sai sitten täyslaidallisen Yön Timon tykeisetä. Notfunin laivan keula oli kärsinyt tuhoja mutta mielipuolinen kapteeni jatkoi laivan manoveerusta Gaggulabion lippulaiva Akbsklsdflsfldax pääsi tulitusetäisyydelle, ja huono-onninen kurssiltaan puskettu laiva jäi sekä Skakdien että Notfunin laivojen tulitukseen.
”Arrr! Tuhotkaa ne liskoörvelit!”, Notfun karjui komentosillalla, ruori toisessa kädessä, rommipullo toisessa. Hän pyöritteli ruoria satunnaisesti eri suuntiin. Joka suunnassa räjähteli kuulien iskeytyessä puisiin kylkiin. Joitakin räjähtäviä kumiankkoja vielä lenteli taivaalla.
Matoro rullasi nopealla liikkeellä paperidokumentit vyöhänsä. ”Tänne tulee pian väkeä. Pitä häipyä ja äkkiä!”, Matoro sanoi nopeasti, tutkien katseellaan huonetta. Kaksi ovea. Toisesta he tulivat, ja näemmä toisesta he menisivät.
Äksä ampui voimakkaan ammuksen oveen lähettäen sen ilmaan. Hän ampui muutaman suojalaukaukauksen taaksepäin kaksikon juostessa matalaan ovesta. Rahskhien säteitä iskeytyi ovenpieliin ja lattiaan.
Eteen avautui pimeä ja suora käytävä. He olisivat täydellisiä maaleja moisessa paikassa. ”Mitä teemme?”, Xxonn kysyi nopeasti juostessaan. ”En tosiaankaan tied-”, Matoro yritti vastata mutta jalkaan osunut varjosalama heitti hänet maahan. Jään Toa kierähti taitavasti pystyyn. Hän ampui satunnaisia elementti-iskuja taaksepäin, hidastaen rahksheja.
Kaksikon eteen ilmestyi yhtäkkiä mustaa massaa. Seinämä. Matoro ja Äksä törmäsivät pimeydestä ilmestyneeseen seinämään, mutta tällä kertaa ehtivät siitä pois ennen kuin seinä alkoi vetää. He olivat umpikujassa. Koko käytävä leimusi mustan ja tummanpunaisen väreissä ja seiniä tuntui tulevan kaikkialle. Maailma pyöri kaksikon silmissä.
Sitten kaikki pimeni.
”Iltaa, matoset.”, mustan ja valkoisen värinen makuta lausui hiljaa. Matoro alkoi erottaa muotoja pimeyden joukosta. Häntä huimasi taas. Toa koitti liikkua. Hän ei voinut. Xxonn kökötti Matoron vieressä. Punaiset jähmetyskentät säikeet kiertelivät kaksikon ympärillä estäen kaikki liikkeet.
Makutan pitkä, luinen pää kääntyi Matoroon. Olennon silmistä paistoi tyhjyys. ”Mikä sai teidät niin epätoivoisiksi että tulitte tänne?”, Krika kysyi hitaasti. Makutan valkoiset alueet suorastaan hohtivat varjojen joukosta.
Matoro silmäili huonetta. Ei ollut mitään huonetta. Vain pimeyttä.
Matoro yritti selventää ääntään. Hän mietti mitä kaikkea kannattaisi kertoa. Nimdasta hän ei mainitsisi mitään.
Samaan aikaan Krika kirosi mielessään. Tällä olennolla oli mielensuojaus.
”E-etsin tietoja Makuta Itrozista…”, Matoro pystyi kertomaan. Krikan demoniset silmät pimeydessä miettivät hetken. Sitten Makuta taas puhui. ”Te pienet toat siis tulette universumin vaarallisimpaan paikkaan vain… kouluesitelmän vuoksi?”, Krika kyseli, tavanomainen pilkka äänessään.
Seurasi hiljaisuus.
”Kaikki ovat onnellisia jos tapamme tiedät. Paitsi te, mutta teiltähän ei kysytä.”, Krika kertoi. Sitten hän vain katosi.
”Äks,” Matoro aloitti. Vastaukseksi kuului epämääräistä muminaa. ”Oletko kunnossa?” ”En. Emme ole kunnossa.”, Äksä vastasi. Punainen aaltoilu kaksikon kehoilta hiipui pikkuhiljaa Makutan lähdettyä. Se vapautti sankareiden lihakset. Kentän kadottua kokonaan kumpikin heistä iskeytyi selälleen maahan.
Ei, ei maahan. He leijuivat pimeydessä.
Matoro koitti liikkua. Kaikkialla oli vain pimeyttä. Hän ei tuntenut mitään askelissaan – hän vain käveli pimeydessä.
Hän muisti muinaisen opetuksen Makutasta.
”Mutta Makuta on täällä nyt, näissä palaneissa puissa, tässä kuolleessa maassa. Kaikki tämä on Makutan tuhoamaa eikä puhdistu siitä ikinä. Niin hänestä tulee vahva. Hän tuhoaa asioita.”
Jään Toa katseli ympärilleen. Ainut mitä hän näki, oli Äksän hehkuva sydänvalo. ”Tämä taisi sitten olla tässä.”, Matoro sanoi masentuneena.
”Sinähän olet normaalisti optimisti. Näet aina asioiden valoisat puolet!”, Äksä rohkaisi. ”Näetkö täällä valoisia puolia.”, Matoro sanoi.
Hetken hiljaisuus.
”Sitä minäkin. Ainut positiivinen asia täällä on se, että meillä on se kansio tässä vyössäni.”
Silloin kirkas valo tuli jostakin takaa, häikäisten kaksikon pimeään tottuneet silmät. Pimeyteen aukesi valoa tännä oleva aukko jota reunusti violetti siluetti. Kaksikko lähti juoksemaan kohti valoa. Aukko pimeydessä suureni hitaasti. Matoro hypääsi aukosta pitkän vauhdin jälkeen. Hän iskeytyi kovaa hietikkoon ja iski kätensä kiveen. Äksä lensi häntä päin. Matoro katsoi nopeasti ympärilleen. Visorakeja. Matoraneja. Raheja.
”… ZIVONIN!!!”, kuului kova huuto.
Portista Pimeyden Ulottovuuteen astui ulos hirviömäinen legendojen Visorak – massiivinen Zivon. Sen kymmenmetrinen pistin saalisti vastustajia ja aisteja tuhoavat rhotukat alkoivat lennellä.
Kun olento oli tullut pois pimeydestä, portti sulkeutui sen vanneen Kahgarakin toimesta. Kaksi klaanilaista tajusivat olevansa keskellä Visorakien ja paikallisten valtavaa taistelua.
Musta limamainen massa painoi Jään Toaa joka suunnasta. Matoro kykeni liikkumaan, mutta seinä antoi periksi kuin muovi; se venyi muttei hajonnut. Hän huomasi seinän aukeavan takaa ja sulkeutuvan edestä, liikuttaen vankejaan kohti tuntematonta määränpäätä.
Outo massa tunkeutui Matoron mustan haarniskan jokaiseen aukkoon. Se tuntui kylmänä ja kosteana kaikkialla, eikä Matoro nähnyt mitään.
Xxonn oli huomannut saman. Hänellä oli myös vaikuksia liikkua, mutta hän yritti tavoitella seinältä nappaamansa hehtaaritykin liipaisinta. Se oli paras idea mikä hänen päähänsä tuli. Matoro koitti käännellä päätään. Massa oli hieman läpinäkyvää, kuin mustaa lasia, ja sen läpi näkyi heikosti toisen Klaanilaisen katoava siluetti. Jään Toaa alkoi huimata; happi oli loppumassa. Tämä seinä ei saisi häntä hengiltä.
Vaimea laukaus kuului kaempaa seinän sisästä. Säde puhdasta energiaa oli syöksynyt Xxonnin tykistä, ja massan liike oli pysähtynyt hetkeksi. Siihen oli muodostunut reikä. Matoro tunsi massan hellittävän otettaan hitaasti. Sitten se alkoi taas puristaa, ja reikä kuroutui kiinni. Pakokauhu alkoi levitä hiljaa Matoron päässä. Hän pyrki kokoamaan ajatuksensa jatkuvaa painetta ja hapenpuutteesta aiheutuvaa päänsärkyä vastaan.
Matoron pää
Mieli Matoron kanohissa mietti myöskin tilannetta. Se halusi Nimdan. Se halusi Nimdaa enemmän kuin mitään muuta. Jos tämä Toa kuolisi, myös hän kuolisi.
Mieli ei antaisi sen tapahtua.
Lonkeroseinä
Matoro tunsi päänsäryn voimistuvan. Kaikki keinot alkavat olla kokeillut. Hänen viimeisiksi sanoiksi jäisivät selitys siitä miksi hän selviäsi elossa Destralilta.
Käytä naamiota, joku kuiskasi. Matoro luuli kuulevansa harhoja. Käytä naamiota, mäntti., kuiskaus sätti häntä. Matoro muisti tämän äänen. Se kuului olennolle joka oli aiheuttanut hänelle vain ongelmia. Hänellä olisi ehkä muutama sekunti aikaa ennenkuin happi loppuisi totaalisesti. Hän aktivoi naamionsa.
Matoro ei käyttänyt naamiotaan paljoa, sillä se oli raskas käyttää. Lisäksi hän ei varmaksi edes tiennyt mitä kaikkea sillä voisi tehdä. Hän aisti seinän yksinkertaisen mielenympärillään. Sitten hän hyökkäsi, keskittyen lujasti.
Siinä meni muutama sekunti. Elävä seinä jäi mielensisäisen hyökkäyksen kohteeksi. Sitten se löystyi ja vajosi kumiseksi massaksi lattialle. Matoro veti keuhkonsa täyteen Destralin käytävien viileätä ilmaa. Hän oli selvinnyt jäleen kerran.
Sitten hän juoksi katsomaan Xxonnia, joka makasi mielellä taltuteun seinän massan joukossa.
[spoiler=Mörr.]Öeeeeeh. KGB ei tainnut lukea edellistä viestiä? Aiheutit juuri hienon aikaparadoksin. Mitä jos sovimme että Äksän viesti tapahtui Koogeebeen viestin jälkeen. Lisäksi tuossa KooGeeBeen viestissä on muitakin ristiriitoja… No siis, jatkan Äksän viestistä. Ja hei, käytän tässä vanhaa Youtube playeria koska tämä valitti jotain uutta käyttäessäni.[/spoiler]
Destral
Matoro ja Xxonn kyyristelivät Destralin tukikohdan pimeydessä. He olivat juuri tulleet ilmeisesti makutoiden ”arkistoihin” jossa he säilyttivät tietojaan. Kaikki oli toistaiseksi hyvin. Siis hyvin ottaen huomioon että he olivat kaksin Makutojen tukikohtasaarella jonne kukaan ei useinkaan menisi.
Matoro avaa I-kirjaimella varustetun metallilaatikon. Se on ruostunutta metallia ja täynnä papereita.
Varjoissa liikahtaa jokin kaukana ovella. Xxonn havahtuu. ”Matoro!”, hän kuiskaa. ”Kohta”, Matoro vastasi suoraan ja kumartui enemmän laatikkoon. Hän selasi papereita.
Makuta katseli kaksikkoa varjoista. Se ei tiennyt mitä nämä tunkeilijat tekivät täällä. Vain täysidiootit tulisivat saarelle noin kevyesti varustautuneena. Yksi nopea liike ja kumpikin heistä makaisi kuolleena maassa.
Pimeä arkistohuone suorastaan henki pelkoa. Ainoat valonlähteet tulivat kahden olennon silmistä ja sydänkivistä sekä sitten Matoron volitakiin asentamasta pienestä lampusta. Toa selasi papereita ja alkoi tajuta, että Makutoiden kansioita säilytettiin toisaalla. Nämä olivat vain yleistietoa.
”Sitä ei ole täällä.”, Matoro kuiskasi.
Silloin Xxonn heittäytyi kovaa Matoroa päin, heittäen kaksikon suoraan nurkkaan. Makuta oli iskenyt arkistokaappiin suurella miekallaan.
Kolme olentoa tuijottivat toisiaan silmänkään värähtämättä. Matoro tiesi, että tuo Makuta tappaisi heidät, sillä ei voisi aloittaa taistelua. Jos taistelu alkaisi, paikak olisi täynnä rahksheja. Xxonn tiesi aivan saman asian. Makuta taasen tiesi tappavansa kaksikon helposti.
Äksä sai idean. Se tosin voisi tappaa heidät molemmat. Hän ampui nopeasti käsitykillään Makutaa rintaan. Laukaus kuului pitkälle, mutta Makuta horjahti taaksepäin. Seuranneen sekunnin aikana Matoron nopea iskusarja valkoisen tappavalla energiaterällä oli kaatanut pitkän hahmon maahan. Klaanilaiset luulivat hetken onnistuneensa, mutta varjojen olennon voimat heittivät Matoron takaseinään ja Makuta syöksyi ylös, kohti Äksää. Tämä heittäytyi maahan ja kierähti turvaan varjosalamalta.
Matoro kuuli paljon askelia. Huoneeseen oli tulossa joku. Jään Toa heitti Volitakinsa pois ja nappasi oikean naamionsa. Hän tarvitsisi teleskooppisilmiä. Huone avautui vihreänä toan katsellessa sitä yökiikarilla. Hän tajusi miten he pakenisivat.
Xxonnilla ei mennyt hyvin Makutaa vastaan; hän oli onnistunut parissa väistössä mutta oli myös saanut muutaman kipeän osuman. Matoro lähti syöksyyn kohti kaksikkoa ja huoneen nurkkaa, potkaisten pitkää vihollista takaraivoon. Toa kierähti Makutan päältä, väistäen tämän iskun. Aalto kylmyyttä kaatoi Makutan maahan sekunteja ennen kuin Makuta ehti aktivoida kylmyyden kestokyvyn.
”Äksä! Kaappien päälle!”, Matoro huusi, koittaen hyödyntää aikalisän. Hän oli itse lopettanut hyppynsä kaapeille ja iski miekkansa ohueen metalliin seinän yläosassa.
”Suljettu ikkuna. Näkyi vain yökiikarilla.”, Matoro selvensi. Äksän suuri hahmo kiipesi metallisten kaappien päälle.
Silloin heitä kohti alkoi sataa Rahkshien voimasäteitä. Kaksikko hyppäsi avoimesta ikkunasta alas, tai pikemminkin Matoro hyppäsi ja Äksä roikkui perässä. Pudotus olisi ollut kymmeniä metrejä suoraan kallioille ellei Matoro olisi laukaissut harppuunaa tukikohdan ylempään seinään. Jään Toan robottikäden moottori kelasi kaapelia nopeasti, vieden samalla kaksikkoa ylöspäin. ”Älä putoa.”, Matoro sanoi lyhyesti, koittaen keventää tunnelmaa itsestäänselvyydellä. Xxonn keskittyi vain pitelemään kiinni Jään Toasta. Pian kaksikko oli tasanteella Makutojen linnoituksen ylemmässä osassa.
”Siis. Tuolla ei ollut Makutojen omia tietoja.”, Matoro selitti kun kaksikko oli turvassa reunalta. ”Seuraava siirto?”, Xxonn kysyi. Matoro mietti. Hän oli käynyt Destralilla ennekin, muttei ollut tosiaankaan saanut käsitystä paikoista. Hän oli vain roikkunut muiden mukana. Sitten hän muisti laboratorion Epäonnistuneiden Makutojen Seinän lähellä, jossa hän näki Itrozin nimellä varustetun kansion.
”Sain idean.”, Matoro sanoi hiljaa. ”No?” ”Epäonnistuneiden Makutojen Seinä. Siellä on laboratorio jossa pidetään tietoja vanhoista Makutoista.”, Matoro lausui varmemmin mitä hän oli.
Matoro oli hetken mietinnän kuluttua todennut, että paras tapa ratkaista naamion arvoitus olisi mennä tutkimaan Destralilta tietoja Itrozista. Samalla saattaisi paljastua jotakin Klaaniakin hyödyttävää tietoa Nimdasta. Makutojen tukikohtaan meno suoraan olisi kuitenkin itsemurha, Matoro tiesi. Tehtävä piti hoitaa kaikessa hiljaisuudessa. Sitä varten olisi hyvä hankkia Volitak, Huna tai jokin muu vastaava naamio. Hän siis tarvitsisi ensinnäkin hyvin Destralin tuntevan henkilön sekä mahdollisesti jonkin ajoneuvon. Uiminen ei huvittanut. Toa lähti huoneestaan.
”Hei, terve Matoro!”, Xxonn tervehti pirteästi käytävällä Jään Toaa. Tervehditty pysähtyi, katsoi lihaksikasta hahmoa ja muisti tämän veneen.
”Hei, kiinnostaisiko lähteä eräälle matkalle?”, Matoro kysyi, tietäen tämän Klaanilaisen suostuen. Hän oli ollut lievästi sanottuna innostunut edellisellä tehtävällä. ”Tottakai! Koska lähdemme?”, Äksä innostui. Kaksikko lähti kohti satamaa.
Kaksikko oli kohta Klaanin hämärässä satamassa. Muutamat matoranit liikkuivat yössä rakennusten lomissa. Useita vettä pitkin kulkevia ajoneuvoja kellui satama-altaassa. ”vettä pitkin kulkevia ajoneuvoja” siksi että sana ”vene” ei tee oikeutta eräälle jättiläismanaatille joka kelluskeli rauhassa merivedessä.
”… menemme siis Destralille tutkimaan Makutojen tietoja. Saaren sijaintia ei tiedetä tarkkaan, joten tarvitsemme jonkun kuka osaa sinne.”, Matoro selitti, kuten oli selittänyt koko matkan.
Musta hahmo varastossa havahti. Joku mainitsi Destralin. KooGeeBee nousi säkkikasasta ja vilkuili ikkunasta laiturilla olevaa kaksikkoa. Hän mietti hetken jatkaako uniaan, mutta hän halusi tietää mistä puhuttiin. Makutojen tukikohtasaaresta ei puhuttu muina miehinä. Sitten hahmo syöksyi ulos.
”Anteeksi, mitä puhuitte Destralista?”, hän kysyi yllättävän kohteliaasti. Kaksi klaanilaista ihmettelivät ensin mustaa toamaista hahmoa, mutta sitten Matoro kysyi ”Tunnetko tien Destralille?”
”Kyllä, mutten mieluusti palaisi sinne. Minulla on ikäviä muistoja paikasta.”, KooGeeBee selitti. ”Tuota. Tarvitsismme jonkun tiennäyttäjäksi.”, Jään Toa selvensi. ”Hei, oletko uusi? En ole ennen nähnyt sinua.”, Xxonn kysäisi hahmolta. ”Eh, olen uusi. Nimeni on KooGeeBee.”, hän vastasi. ”Uusia Klaanilaisia onkin tullut mukavasti viime aikoina.”, Matoro myhäili, mutta sitten vakavoitti ilmeensä.
”Olen Matoro ja tämä tässä Xxonn. Tuletko oppaaksi Destralille?” ”Öööh. Eikö sinne mano ole itsemurha?”, KooGeeBee kysyi. ”Tottakai on, jos meidät huomataan. Meitä ei huomata.”, Matoro vastasi. ”Noh, mikäpä siinä.”, KBG vastasi miettien mihin hän oli taas menossa.
Hetken kuluttua joukko oli Xxonnin punaisen moottoriveneen kyydissä, kiitämässä pitkin öistä merta.
”Pahus, missä Manfred on kun häntä tarvitaan.”, Matoro pohti kävellessään leppoisaa hiekkatietä kohti Klaania. Hän tarvitsisi jonkun Makutan tietoja. Tietoja tästä Makuta Itrozista. Arkistoista ei löytynyt suuremmin tietoja. Vain se, että Itroz oli sulkeutunut ja yksinäinen makuta joka omistautui projekteilleen. Hän on mahdollisesti tehnyt Matoron naamion, sillä hänen nimensä löytyi kaiverrettuna naamiosta, sanojen ”Projekti Nimda” kanssa. Tämä Itroz liittyy jollakin tapaa Nimdaan, Matoro oli miltei varma. Jos hän saisi jostakin tietoonsa Makutan ”laboratoriosaaren” sijainnin, asioita saattaisi ratketa.
Ensimmäinen mahdollisuus kyseisen tiedon saamiseksi olisi joltakin Makutalta kysyminen. Toinen vaihtoehto olisi Destralille meno. Se ei erityisemmin houkutellut Matoroa.
Klaanin suuri portti avautui jään toan kävellessä siitä läpi. Klaania ympäröivien matoranaluiden vilinä oli hiljentynyt mutta joitakin matoraneja, kuten aina-ahkera Bob, työskenteli vielä. Mainitun tapauksessa katonkorjaajana.
Matoro syötti tunnuksensa Klaanin rakennuksen ovenkarmissa sijaitsevaan kortinlukijaan. Paineovi avautui ja hyvin valaistu Klaanin aula sinisine mattoineen paljastui. Matoro asteli salin läpi kohti huonettaan.