Kaikki kirjoittajan Matoro TBS artikkelit

Retro

Deltan temppeli 20: Muinaista munkkiteknologiaa

Kommentoi

Nimdasaari, maanalaiset käytävät

“Minulla on huono tunne tästä…” Matoro mumisi irroittaessaan katseensa matoranista.
“Jokin on syönyt sen aivot”, Notfun selitti ja tökki pienellä miekallaan ruumista.
“Se oli varmasti hippi”, hän jatkoi.
“Mitä sinulla on niitä hippejä vast-“
Seinämä aukosta syöksyi köynös. Se iskeytyi Jään Toaa naamioon ja löi Notfunin maahan.
Seinistä tuli lisää kasvilonkeroita. Matoro huitaisi yhden poikki miekallaan, ja se paljastui ontoksi.
“Mitä nämä ovat?” Äks kysyi ääneen yrittäessään repiä hänen ympärilleen kietoutuvia lonkeroita irti. Hänelle tulee väkisinkin mieleen Destralin seinä, jonka sisään hän joutui.
“Koetetaan päästä eteenpäin”, Matoro huusi ja löi kasveja poikki Energiaterällään. Notfun hakkasi kasveja pienellä sapelillaan mutisten jotakin hipeistä.
Jardirt ei nähnyt mitään. Kasivt peittivät hänen päänsä ja yrittivät naamion aukoista sisään. Hän tunsi niiden porautuvan hänen päänahkaansa, mutta sitten ne veltostuivat ja putoilivat. Matoron vetäisi kädellään Jardirtin pois pätkittyjen kasvien joukosta. Hieman edempänä Äks ja Notfun syöksyivät pois käytävästä, ja Jään Toa sysäsi myös Jardirtin juoksuun. Hän latasi miekkaansa energiaa ja juoksi itsekkin.
Aalto energiaa korvensi lonkerot matkalta.

Minuuttien kuluttua Toat olivat jättäneet tuon ansan taakseen ja harhailivat taas tunneleissa.
“Huh”, Äks kommentoi lyhytsanaisesti.
Matoro puhisi jotain puhdistaessaan valkoisesta miekastaan vihreää mössöä.
“Aivoja imeviä kasviksia. Mitä vielä?”

“Kamut hei. Kattokaa”, Jardirt huusi. Hintelä matoran osoitti päättyvään käytävään. Se päättyi kuin seinään. Itseasiassa seinän vastakohtaan, tyhjyyteen. Metrien päässä alapuolella oli puinen silta, joka näytti olevan kiinni vain huoneen keskellä olevasta tolpasta.

Matorokin saapui oviaukkoon. Pimeyden läpi näki, että seinässä oli vastaavanlainen aukko toisella puolella huonetta. Sillan toisella puolella oleva osa oli ylhäällä, oven tasalla.

“Minä menen”, Matoro sanoi hiljaa ja asetti harppuunansa vapaalle. Hän sitoi vaijerin kiviin ylhäällä ja lähti laskeutumaan varovasti sillalle.

Pikkukiviä putoili alas. Allaoleva kuilu oli niin syvä, ettei yökiikarilla nähnyt sen pohjalle.
Toa kelasi varovasti harppuunaansa ja pudottautui onnisutneesti puiselle sillalle, joka rusahteli hänen allaan.
Toa lähti kävelemään varovasti siltaa pitkin. Kun hän pääsi puolivälin yli, hänen takanaan oleva pää sillasta nousi ja edessä oleva laski.

Matoro pähkäili muodostunutta dilemmaa. Heitä oli neljä, ja raskaamman piti olla aina toisessa päässä jotta muut pääsisivät ylös toisesta päästä.
Kevyet matoranit astuivat ensimmäisinä varovasti sillalle.
“Fun, Jar, tulkaa tänne painoksi. Äks, tule vasta sitten”, Matoro ohjeisti.

Silta natisi uhkaavasti matoranien kävellessä varovaisesti sen läpi Matoron vierelle. Kun Äks astui sillalle, Matoro ja Matoranit nousivat ylöspäin ja toinen puoli sillasta laski. Kaikki neljä kävelivät varovasti sillan keskelle.
“Mitä nyt?”, Xxonn kysyi pohtivan näköiseltä Matorolta.
“Hmm. Jos sinä menet ensin, sillä me kolme pystymme pitämään sillan tuosta päästä ylhäällä. Sitten matoranit menvät yksi kerrallaan ja… minä keksin jotakin”, Matoro selitti.

Suunnitelma pantiin käytäntöön. Äks oli pian turvallisesti toisessa oviaukossa ja sitoi Matoron harppuunan sille puolle. Matoranit siirtyivät toiselle puolelle.
Kun sillan toinen pää oli vielä ylhäällä, Jään Toa syöksyi juoksuun. Silta siirtyi alemmas kovaa vauhtia, mutta Matoro luuli ehtivänsä juosta sen päähän vielä sen ollessa tarpeeksi korkealla.
Yksi lankku petti ja Jään Toan jalka syöksyi sen läpi.
Silta pamahti ala-asentoon ja Matoro joutui yrittämään uudestaan. Silloin hän tajusi, että hänhän voisi kiivetä harppuunansa avulla kun kerran Äks piteli sen päätä oikeassa paikassa.

Toa painoi jalkansa kivistä, pystysuoraa seinää vasten ja veti vaijerin tiukaksi.
Hän otti askeleen seinää pitkin.
Toisen.

Kivipinta tuntui luistavan herkästi. Jään Toa onnistui nousemaan yhä ylemmäks, ja lopulta sai kiinni reunasta.

“Hyvä. Jatketaan”, Notfun sanoi ja astui eteenpäin. Ilmeisesti se oli painolaatta, sillä jostain kuului hammasrattaiden kolinaa.

Kattoon muodostui piikkejä ja se alkoi laskea.
“Eih”, Matoro ehti todeta. Nyt pitäisi syöksyä nopeasti käytävän läpi tai he jäisivät tähän jumiin.
“Oooops…”, Notfun valitteli. Ajattelematta hän pysähti juoksuun Jardirt kintereillään.
Äks ja Matoro sinkoutuivat mukaan.

Näytti hyvältä, käytävän loppu häämötti. Notfun ja Jardirt syöksyivät siitä, mutta ilmeisesti uusi painolaatta aiheutti käytävän molemmissa päissä olevien ovien sulkeutumisen.
Äks kirosi. Katto laskeutui koko ajan.

“Saatteko sitä auki!” Matoro huusi oven läpi. Hän kumartui mahdollsiimman matalaksi pois piikkien tieltä.

Oven toisella puolella matorankaksikko oli paniikissa. Mitä pitäisi tehdä.
Notfun yritti ampua paksua kiviovea turhaan. Jardirt tunnusteli muutamien valokivien valaisemia käytäviä ja hänen köätensä osui mekanismeihin.
Hän väänsi jotakin hammasratasmaista. Myös sen huoneen katto alkoi laskeutua. Hän väänsi paniikissa toista osaa. Ei mitään. Hiki helmeili matoranin otsalla.
Notfun oli myös hieman hermostunut. Hän ryntäsi perämiehensä luo ja tunnusteli kivisiä hammasrattaita.

Nopean päätöksen jälkeen hän otti sapelinsa ja iski sen poikittain kaikkien rattaiden väliin.

Kaikki pysähtyi.

Matoro ja Äks makasivat aivan lattiaa vasten. Kylmät piikit koskivat jo heidän selkäänsä eikä katto ollut kaukana.

“Työnnetään nämä pyörimään päinvastaiseen suuntaan”, Notfun selitti. Hän otti miekasta kiinni kaksin käsin ja työnsi Jardirtin kanssa. Rattaat saivat alkuvauhdin ja alkoivat muuttaa koneiston suuntaa.

Äks ensin ryömi ja sitten juoksi ovesta läpi Matoro kannoillaan.
“Huh”, oli Jään Toan ensimmäinen toteamus turvassa. Hän pyyhki hikeä naamiostaan ja osoitteli joukko lähtemään käytävää eteenpäin.

“Tuo taisi olla seitsemäs ansa, vai?”, Äks kysyi.
“Aye. Ja nämä näyttävät pahenevan loppua kohden”, Jään Toa vastasi.

Retro

Deltan temppeli 18: Ninja-ryhmä

Kommentoi

Nimdasaari

Neljän Toan ryhmä oli kävellyt jo hyvän aikaa alati pimenevää trooppista metsää pitkin kohti saaren keskiosia.
Tämä Samol oli kertonut saaren keskellä sijaitsevasta järvestä ja sen rannalla olevasta “Nimdan pyhätöstä” ja matorankylästä, jonne he nyt olivat matkalla. Kylässä he voisivat toivon mukaan levätä jasaada syödäkseen ennen kuin jatkaisivat matkaa Klaaniin.

Puusto oli yksitoikkoista. Erikorkuisia, kuivia trooppisia puita ja saniaisia. Aluskasvillisuutta ei ollut kovin paljoa, ja monesti metsässäkin pohja oli vain hiekkaa. Näytti siltä, että kasvit sinnittelivät joka kesä selvitäkseen. Vettä ei ilmeisesti ollut kovin valtavasti.

“Tuon kivikon jälkeen tulee joki”, Samol neuvoi viittoen nousevaan kivikkoon. Väsyneet Toat seurasivat yli-energistä pikkutoaa vaikeassa maastossa. Onneksi aurinko ei enää porottanut täydeltä terältä, vaan oli nyt laskeamssa mereen. Saaren ilta oli lämmin ja kuiva, mutta pian se muuttuisi tropiikin kylmyyteen.

“Ehdimmekö ennen pimeää kylään?” Umbra kysyi huolestuneen näköisenä Kiven Toalta.
“Tota noin. Saatamme joo. Jokivartta kulkeminen on helppoa joten olemme kai parissa tunnissa kylässä”, kuului vastaus.
“Mitähän elukoita tällä saarella asustaa?” Deleva kysyi hätistellen ympärillä pörrääviä niazeskejä poispäin.
“Oi, täällä on paljon raheja. Burnakit on varmaan vaarallisimpia”, Kiven Toa selitti.
“Eli ei jättiläis-hirviö-raheja jotka pitävät koko saarta pelossa? Ihanaa”, Plasman Toa sanoi. Kukaan ei nauranut, vaikka Deleva itse piti vitsiään hyvänä.
Kivikkoinen mäki loppui ja sen takaa avautui tähän aikaan vuodesta kapea joki. Se ui syvällä hiekkaisen uoman pohjalla ja näytti odottavan talven sateita, kuten kaikki muukin tällä saarella.

“Näyttää surkealta”, Umbra kommentoi ihan ensiksi.
“Joo, tällä saarella on sade- ja kuiva kausi”, Samol selitti.

Joen ranta oli kapea, hietikkoinen siivu kivikkoisen mäen ja kapean joen välissä. Maassa oli jotakin kasvillisuutta, mutta muuten kaikki näytti kuivalta ja kuolleelta. nelikko ylitti joen nopealla hypyllä ja jatkoivat kävelyä joen uomaa myöten. Mitä syvemmälle saaren sisäosiin mentiin, sen suuremmiksi kasvit muuttuivat.

Umbra pyyhki hikeä naamiostaan.
“Kauanko vielä?” hän kysyi.
“Puoli tuntia jokea pitkin”
“Ihanaa”
“He kaverit. Tuli mieleen. Mitä ne skakdit toimittivat rannalla”, Deleva huusi takaa. Hän auttoi Nurukania, sillä vanhus ei meinannut pysyä muiden tahdissa.
“Ei mitään tietoa. Satunnaisia ryöväreitä?” Umbra ehdotti.

Yhtäkkiä, NINJOJA.

Umbra kuuli epämääräisen tärähdyksen ja hänen näkökenttänsä peittyi savuun. Hän sai potkun selkänäsä ja kaatui maahan. Musta hahmo tippui jostakin korkealta Delevan niskaan kaataen Plasman Toan. Tikari iskeytyi hieman ohi toan rintakehästä Delevan kierähtäessä ja potkaistessa hyökkääjää.

Umbra alkoi nähdä käyttäen elementtiään. Hän näki vilauksen mustasta olennosta ja ampui suuntaan lasersäteen. Joku iski veitsellä häntä selkään. Valon Toa karjaisi ja iski miekallaan taakseen. Se kalahti mustaan hahmoon joka nappasi aseen kärjestä. Kun Umbra keskittyi savussa vetämään miekkaansa, joku löi häntä mahaan ja kaatoi Toan. Samassa valtava nuija heitti kaksi hyökkääjää jokeen Samolin valtavan nuijan osuessa niihin. Heti kun Samol tuli Umbran luo, ylhäältä hyppäsi joku hänen kimppuunsa.

Deleva oli onnistunut pitämään yhden hyökkääjän etäällä plasmalla, mutta ei selvästikkään pystynyt siihen kauaa. Olentoja ilmestyi sieltä son täältä, mutta soturi arvioi ettei niitä olisi kovin montaa. Ne vain olivat äärimmäisne nopeita. Pimeä viidakko oli kuin luoto niille.
Hän ampui palavan aallon. Musta hahmo hyppäsi korkealle ilmaan väistääkseen heitellen samalla epämääräisiä metalliteriä. Deleva käytti Kakamaansa väistöliikkeeseen, mutta sai lyönnin selkäänsä. Kuului ryminää ja ninja oli poissa. Nurukan oli ottanut tykkinsä käyttöönsä ja kanavoi nyt sen kautta elementaalivoimaansa.

Musta olento ilmestyi veteraanitoan eteen. Maan Toa löi, mutta toinen oli nopeampi. Katana lävisti ensin Nurukanin olkapään ja sitten osui kylkeen. Toa kaatui maahan.

Retro

Deltan temppeli 15: Matoro ei ole Itroz

Kommentoi

Nimdan temppeli, maan alla

Portaikon jälkeen oli tullut esiin käytävä aivan tavalliseen kiveen kaivettuna. Se oli harmaan ja ruskean sekavaa yhdistelmää, aivan erilaista kuin juhlallisessa pyhätössä.

“Te siis halusitte uudestaan tutkimaan Sirua? Miksi niin pitkän ajan jälkeen?” Matoranien ylipapintapainen kysyi vieressään kävelevältä Matorolta. Tai Matorolta, jota he luulivat Itroziksi.

“Minulta jäi aikanaan tutkimukset kesken… eräästä syytä. Palasin jatkamaan niitä”, Matoro kertoi varovaisesti.
Matoran katsoi epäluuloisena mutta sitten ojensi kätensä eteenpäin.

“Siinä. Nimdan temppelin sisäänkäynti”, matoran ilmoitti ylpeänä. Hän osoitti suurta oviaukkoa ansojen valtaamaan labyrinttiin. Luolan edessä oli laskettu, yhdestä kivenlohkareesta tehty laskusilta. Koska mekanismeja ei näkynyt, Toa oletti niiden olevan sisäpuolella. Naamion skannaustoiminto varmisti asian.

“Aiotteko te tulla tästä eteenpäin?” Matoro kysyi.
“Emme. Ja toivoisimme että et ottaisi myöskään tovereitasi mukaan. Emme halua vääräuskoisia temppeliin”, matoran selitti.

Matoro mietti mitä nyt kannattaisi tehdä.

“Ath rael thel”, matoran sanoi.
Matoro meinasi kysyä “Mitä?” mutta sulki suunsa ajoissa.

Matoran katsoi kysyvästi Toaa.

“Tappakaa. Tuo ei ole Itroz!” Matoran jatkoi välittömästi. Matoro hyppäsi kyperkeikan eteenpäin ja huusi “Juostaan temppeliin!”

Äks iski kyynerpäällä monet keihäin aseistautuneet munkit maahan ja syöksyi eteenpäin kohti laskusiltaa.

Jään Toa lähti myös juoksuun keihäiden lennellessä takaa päin.
“Laitatkaa portti sulkeutumaan!” Matoro huusi. Jardirt ja Notfun olivat jo ehtineet laskusillan luo.

Yksi lyhyt iskukeihäs osui Matoroa jalkaan. Toa kaatui kovaa maahan. Takaa-ajajien silmät näyttivät täysin luonnottomilta. Jokin uskonnollinen transsitila taistelussa, hän ajatteli.

“Kuolkaa hipitaaargh!” Notfun karjui ja tulitti epämääräisesti piilukkopistoolillaan väkijoukkoon. Matoraneja kaatui mutta pian aseesta loppui luodit. Keihäs rei’itti hänen kapteeninhattunsa ja matoran kaatui selälleen maahan tavoitellessaan sapeliaan.

Jardirtistä tilanne ei näyttänyt lainkaan hyvältä. Notfun oli menettänyt hermonsa. Silloin tyypistä ei olisi kuin harmia. Pieni monivärinen matoran syöksyi sillan toiseen päähän ja alkoi tutkia kivisten hammasrattaiden ja vipujen muodostamaa viidakkoa.

Oikea vipu löytyi. Kivinen silta alkoi nousta hitaasti mutta varmasti.
Samalla sillalla ollut Notfun lähti vierimään sisään ja Äks ehti hypätä kiinni sillan päähän. Hän koitti tavoitella Matoroa kädellään mutta välimatka oli liian suuri. Jään Toa ponnisti ja hyppäsi, ja onnistui nappaamaan toisella kädellään sillan reunasta.

Kivinen silta oli jo noussut 50 asteen kulmaan. Sen pinta täytyyi lentelevistä veitsistä ja keihäistä. Matoro kamppaili saadakseen vedettyä itsensä sillan toiselle puolelle. Äks oli jo valmiina pudotatutumaan sillan toiselle puolelle ja koitti vetää Jään Toaa ylös. Toiminta alkoi olla erittäin vaikeaa mitä pystymmäs silta nousi.

Jotain terävää osui Matoroa selkään. Hän karjaisi ja miltei menetti otteensa sillasta. Vain Äksän käsi piteli häntä mukana.

“Pysätytä silta!” Xxonn huusi tukalasta asennosta sisällä olevalle Jardirtille. Matoran pyörutteli sormiaan ja ihmetteli mitä tekisi. Hän tarttui vanhaan kiviseen vipuun ja väänsi sitä.

Silta putosi monta metriä alaspäin. Tärähdys miltei nyrjäytti Äksän käden ja sai Matoron menettämään otteensa. Hän lähti putoamaan alla vellovaan sekopäiseen matoranjoukkoon. Juuri kun matoranit huusivat jotain Jään Toa laukaisi harppuunansa joka kilahti salin kattoon.

Moottori harppuunassa alkoi kiskoa Toaa suurella nopeudella ylöspäin. Musta hahmo syöksyi lähelle luolan kattoa ja kierähti ilmassa voltin. Matoro irroitti harppuunan lennossa ja laskeutui voltilla nousevan laskusillan huipulle.

“Kukaan ei saa kiinni Matoro The Blacksnow’ta, tyypit!” Matoro huusi innoissaan ja sukelsi Klaanilaistoverinsa kanssa sillan toiselle puolelle. Laskusilta kalahti kiinni.

Retro

Deltan temppeli 13: Matoro on Itroz

Kommentoi

Nimdasaari, maanalaiset käytävät

Tunneli oli pitkä ja yllättävän valoisa. Koko katto oli koristeltu sinisin ja keltaisin valokivin. Nuo värivalot tanssivat yhdessä varjojen kanssa valkoisilla, riimuja täyteen kirjoitetuilla seinillä.

Amazua oli jatkuvasti varuillaan. Hän oli melkein pudonnut ääriomaperäiseen aukeava luuku-ansaan. Luolastossa olisi vielä yhdeksän ansaa sen Toan muistiinpanojen mukaan. Hän luotti haarniskaansa ja voimiinsa, mutta tiesi että ei kannata olal liian luottavainen omiin kykyihinsä. Pitkä letka piraatteja käveli hänen takanaan, kuka tehden mitäkin. Joukko oli ottanut jokaisen arvokkaan esineen tunneleista.

Seinästä syöksyi nopealla liikkeellä terä. Amazuan metallinen käsi ehti ottaa sen vastaan ja vääntää sen mutkalle.
Seuraavalla askeleella ilmeisesti jollakin liiketunnistinsysteemillä varustetut terät pyörähtivät esiin seinästä. Palkkasoturi onnistui tekemään ne helposti pelkin käsin vaarattomiksi.

Piraattimatoranit kuiskivat jotakin tyytyväisinä.

Nimdasaari, pyhättö

“Tuolla”, Xxonn viittoi metästä nähtyään puiden lomasta rakennuksen. Matoro vaikutti huojentuneelta ja kiihdytti kävelyvauhtiaan kahden matoranin koittaessa pysyä perässä.

Suuren järven rannalla odottava valkokivinen rakennus näytti vaatimattomalta kaukaa katsottuna. Se oli rakennettu pystyyn asetetuista kalkkikivisistä lohkareista joiden päälle oli kasattu kiviä poikittain. Koko yksi seinämä oli auki, eräänlaisena ovena. Paikka olisi täydellinen puolustuksellisesti, sillä se sijaitsi rantakukkulan laella suuren aukion keskellä.

Neljä Klaanilaista lähtivöt nousemaan loivaa mäkeä ylöspäin nopeaan tahtiin. He olivat kävelleet tänään jo paljon ja lisää oli odotettavissa.
Kun Matoro etummaisena siirtyi ovesta sisään valoisaan, pieneen rakennukseen, hän huomasi joukon matoraneja aseiden kanssa katsovan heitä.

“Lisää haudanryöstäjiä! Tapetaan!” yksi matoran karjaisi ja osoitti keihäällään nelikkoa.
“Ei ei ei. Emme ole ryöst-” Matoro aloitti mutta hänen jalkojensa juureen lentänyt keihäs keskeytti hänet.
“A ha. Mitä te sitten olette?” keihäsmatoran kysyi, näyttäen siltä että voisi heittää toisen keihään koska vain.

Matoro pohti tilannetta. Amazua on todennäköisesti jo syvällä maan alla. Matoraneista voisi olla hyötyä.
“Keitä olette?” munkki tivasi. Kaksi matorania lähestyivät joukkoa osoittaen keihäillään.

“Me haluamme pysäyttää sen alas menneen haudanryöstäjän ja sen roistojoukon”, Jardirt sanoi nopeasti, edes valehtelematta. Lyhyt ja heikon näköinen matoran olisi tasaisempi neuvottelukumppani.

“Me selviämme heistä itsekkin. Nyt, häipykää. Emme halua vääräuskoisia pyhille paikoillemme”, munkki jatkoi. Pari muuta uhittelivat edelleen keihäillään.

“Mitä jos me nyt ottaisimme rauhallisesti ja ottaisimme ryypyt pekkaan”, Notfun änki sisään.
“Ryypyt mitä?” munkki kysyi nopeasti.
Kapteeni ehti sanoa “Rom-” ennenkuin munkit räjähtivät. Ei, ne eivät räjähtäneet kirjaimellisesti. Ne vain suuttuivat koska alkoholi on yksi suurimpia paheita heidän uskonnossaan.

Matoro kyykistyi ja hänen päähänsä tähdätty keihäs meni pahasti huti. Hellänpuoleinen potku toista lähellä olevaa matorania jalkaan ei vaikutanut juuri mitenkään keihäällä sohivaan tyyppiin.
Matoraneja vastaan taisteleminen oli ikävintä mitä Toa voi joutua tekemään.
Äks katsoi kysyvästi Jään Toaa väistäessään yhden keihäänpiston.
Matoro ei keksinyt järkevää toimintastrategiaa. He eivät voisi käyttää voimaa noita vastaan.
Sitten hän miltei huusi matoraneille “Olen Itroz!”
Munkkijoukko hiljeni. Klaanilaisjoukko jähmettyi.

Viimein joku rohkeni avata suunsa.
“O-oletko sinä se Itroz? Makuta Itroz?”
“Kyllä olen. Tarvitsen sirua uudestaan tutkimuksia varten”, Matoro valehteli. Hän tiesi juuri olevansa äärimmäisen heikoilla jäillä. Jos hän paljastuisi, se olisi menoa se.
“Olisit heti sanonut, arvon Itroz. Autamme sinua aina sen sopimuksemme nojalla”, munkki kertoi ystävällisesti, tajuten vasta nyt “tunkeilijan” ja Itrozin yhdennäköisyyden. Lisäksi Makutat muuttavat usein muotoaan. Ity oli edelleen valkomusta ja hänellä oli teleskooppisilmä ja tuo miekka.

“Niin, joo”, Matoro sanoi hetken ajatuskatkoksen jälkeen. Heti hän tajusi kuinka tyhmästi oli sanonut. Nuo matoranit tiesivät Itrozista enemmän kuin hän itse.

“Saammeko mennä Nimdan kammioon ja samalla hoitelemaan ne haudanryöstäjät?” Matoro kysyi vakavoituneena. “Nämä ovat Kavereitani Veljeskunnasta. Täysin luotettavia”, hän jatkoi ja viittasi muihin Klaanilaisiin.
Munkki näytti nörästi tietä portaikkoon ja nelikko lähti alas munkit mukanaan. Matoron otsalla helmeili jatkuvasti kylmä hiki. Olisi vain ajan kysymys koska nuo alkaisivat epäillä.

Retro

Deltan temppeli 12: Voimaa Isä Athilta

Kommentoi

Nimda-saari, matorankylä

Matorankylä oli kuolemanhiljainen. Puiset rakennukset huojuivat lämpimässä tuulessa. Suurimman majan ovi oli irti.

Matoro käveli hitaasti toiset Klaanilaiset perässään. Kylä näytti autiolta.

“Minulla on huono tunne tästä”, Matoro sanoi ohimennen. Hiekkaisella päätiellä näkyi raskaita väkijoukon jälkiä.

“Täällä on ollut suuri väkijoukko”, Jardirt ilmoitti tutkien maata.
“Entinen miehistöni ehkä?” Notfun ehdotti.

“Hei, tämä ovi on lyöty irti”, Matoro hihkaisi nostettuaan suurimman mökin puuovea. Siinä oli reikä, joka näytti nyrkin tekemältä.
Toalle tuli ensimmäisenä mieleen se laivan kaapannut metallikäsi.

“Outoa. Missään talossa ei ole väkeä”, Äks ihmetteli ääneen tutkittuaan pari mökkiä.
“Tämä suurin mökki näyttää olevan jonkinlainen kylän keskus”, Jään Toa puhui taloon tulleelle piraattikaksikolle. Hän penkoi hyllyjä yrittäen löytää mitä tahansa.
Notfun katseli ympärilleen tylsistyneenä.
“Entä jos me vain seurataan noita jalanjälkiä?”

“…”
“…”
“Miksi me emme tajunneet tuota aikaisemmin” Jardirt ihmetteli.
“Niin! Minun porukkani ei varmasti osaa liikkua huomaamattomasti! Metsää pitkin menee vana roskaa, tallottuja oksia ja tyhjiä pulloja”, Notfun hehkutti.
“Katsotaan nyt ensin löytyykö täältä jotakin”, Matoro huomautti ensin ja avasi yhden puisen lipaston.
Sieltä paljastui erittäin vanhan näköinen kirja.

“Ath”, hän luki ääneen otsikon. “Tämä on niiden-“
“Hippien”, Notfun sanoi väliin.
“… matoranien uskonnollinen kirja”
“Mitä siinä on?” Xxonn kysyi.
Toa avasi kirjan.
Kirjoitus oli jotakin outoa kieltä.
“Lue itse”, Matoro sanoi ja heitti kirjan Äksälle.
“Eihän tästä saa mitään selvää!”
“Ei niin”, Matoro vastasi ja heitti kirjan hyllyyn. “Eli mennään näppituntumalla jälkien perässä”

Nimda-saari, pyhättö

“Ne ryövärit tuhoavat temppelimme ja ryötstävät aarteemme!” matoran kailotti kaadunneen alttarin päällä. Parikymmentä aseistautunutta uskovaista seisoivat rinkinä hänen ympärillään, valkoisen Nimdan Pyhätön seiniä vasten.
“Me emme salli sitä! Me saamme Athilta voimaa tuhota ne!” ilmeisesti ylipappi vaahtosi.

Joukko nosti aseitaan ja hurrasi. Sitten he alkoivat mennä yksi kerrallaan portaikkoa alas soihtujen ja keihäiden kanssa.

Retro

Deltan temppeli 10: Sankarit saapuvat saarelle

Kommentoi

Kelluva lankku, meri

Kummitusten Suo. Zyglakien laavaluolasto. Pinkki jänis. Abzumo. Torakoiden kuningatar. Yö Kauhu. Nimda TSO:lla. Destral. Rozum. Laboratorion äänet. Muistiinpanot. Mäksän energiakäsi. Zombi-Toat. Kasetti. Laivakaappaus.

Liikaa tapahtumia. Liian vähän aikaa.
Nimda.

Miksi kaikki tuntui lopulta kietoutuvan Nimdan ympärille? Kaikki jahtaavat sitä tietämättään mikä se on. Mikä se on?
Se on valkoinen metallisiru. Mitä muuta se on?
Jotakin, jonka takia kannattaa tappaa.

Matoro havahtui ajatuksistaan tömähdykseen. Jään Toa piteli päätään. Hän oli onnistunut nukkumaan pari tuntia. Uni oli ollut kaikkea muuta kuin rauhoittavaa.
Toa haparoi itsensä pystyyn ja tähyili ympärilleen. Äksä ja Jardirt olivat laivan keulan tietämillä ja kiskoivat köysiä. Notfun käveli kohti ja selitti jotain perillä olemisesta. Matoro valpastui välittömästi ja siirtyi keulaan. Edessä näkyi hietikkoinen, matalapuustoinen saari. Takana oli Pohjoisen Mantereen rannikko.

“Nuo tyypit jättävät meidät tähän ja jatavat matkaansa. Me saamme tuon veneen saarelle menoon”, Fun selitti tilannetta.
“Millä tulemme pois?”
“MINUN laivallani tietysti”
“Aha”, Matoro totesi nopeasti. Puolelle tusinalle tehty pelastusvene tippui veden pinnalle ja Jardirt hyppäsi sinne ensimmäisenä.

“Hei. Miksei tämän paatin kapteenia näy juurikaan tällä laivalla?”, Matoro kysyi hiljaa Notfunilta.
Matoran oli hetken hiljaa ja avasi sitten suunsa.
“Öh, hän ei tykkää minusta. Tai toisinpäin”
“Onko se syy olla piilossa koko matka? Näimme hänet vain matkan alussa”
“En tiedä. Mitä jos unohdetaan koko heppu…”
Matoro huokaisi. Ei tuosta ottaisi selvää. Hän hyppäsi Äksän perässä veneeseen. Kun Notfunkin oli paikalla, he lähtivät soutamaan kohti hietikkoista saarta mystisen rahtilaivan jatkaessa matkaansa.

Kyseinen saari, sisämaa

“Missä on Nimdan temppeli”, musta hahmo aloitti ja iski pienen majan oven nurin.
“E-ette voi mennä sinne…” matoran sopersi ja vetäytyi taaksepäin.
“Kysyin missä”, Amazua vastasi ja nosti matorania kurkusta. Hän heitti pienen le-matoranin maahan ja kääntyi huoneen muiden henkilöiden puoleen.

“P-pyhättö on saaren keskellä. Ath-järven rannalla”, ko-matoran vastasi särisevällä äänellä.
“Mutta Nimdan luona ei ole käyty tuhansiin vuosiin. Temppelin maanalainen osa on sinetöity….”
Muutama matoran sopersi rukousta Athille. Musta hahmo oli varmasti Atheon. Atheon oli tullut saarelle tuhoamaan ja tappamaan.

Amazua ja kymmenen matorania olivat matkanneet melko nopeasti päivän aikana sisämaahan. Laivaa oli vartioimassa parikymmentä jäljellä olevaa piraattia.
Nimdan pyhättö sijaitsi saaren suurimman järven rannikolla varsin idyllisessä paikassa. Näköala järvelle oli kaunis ja koskematon. Valkoinen ja pienikokoinen pystykivistä tehty pyhättö odotti yksinään puhtaan luonnon keskellä. Amazua iski metallinyrkkinsä puuoven läpi ja heitti jonkin papintapaisen järveen. Valoisa ja taiteellinen temppeli oli täynnä arvoesineitä ja kaiverruksia seinissä. Piraatit pakkasivat arvotavaraa mukaansa Amazuan etsiessä maanalaisen osan sisäänkäyntiä. Hän potkaisi marmorisen altatrin nurin.

Bingo.

Laatta murskautui hänen nyrkkinsä alle. Portaikko alas oli täynnä kiveä.

Retro

Deltan temppeli 9: Kaappari saapuu saarelle

Kommentoi

Yön Timo II, meri

Amazua katseli itsekseen laivan keulassa merelle. Hän avasi Notfunin kaukoputkea ja tähyili eteenpäin.
He olisivat saarella pian.

Amazua oli hyvällä tuulella. Laivankaappaus oli sujunut ongelmitta ja juopon kapteenin miehistö oli nyt hänen puolellaan. Hän menisi saarelle, kävelisi ansojen läpi, ottaisi Nimdan ja häipyisi. Lisäksi se niin kovin Gaggulabion pelkäämä Jään Toa vaikutti aika helpolta vastukselta. Tai ainakin Amazua oli voittanut sitä kovempiakin tyyppejä. Häntä sensijaan ei ole voittanut… kovin moni.

Miksihän Gaggulabio pelkäsi Toaa niin paljon? Varmaan jokin outo pakkomielle, palkkasoturi ajatteli.

Tumamnruskea puinen purjelaiva alkoi saavuttaa edessä siintävää saarta. Amazua kohotti taas kaukoputkensa ja katsoi kohti saarta.
Rannalla jatkui pitkälle hietikkoa. Dyynit kimaltelivat polttavan auringon alla. Hiekan jälkeen näkyi matalaa metsikköä ja puiden lomasta näkyi jokin rakennuskin. Kaukana matalan saaren takana siinsi sinisenä Pohjoisen Mantereen itäinen rannikko.

Laiva ankkuroitiin laguuniin ja Amazua lähti matoranjoukon kanssa rantaa kohti veneellä.

Zakaz, kauan sitten

Gaggulabio oli hyvällä tuulella. Metsästäjien ja Toien sota oli raunioittanut Metru Nuin ja nyt universumin valtakeskukset olivat keskipohjoisessa – Xia, Pohjoinen Manner, Zakaz. Zakazin saaren valta perustuu siihen, että liian montaa rikollisorgansiaatiota johdettiin tuolta kauan sitten tuhotulta saarelta käsin. Myöskin Gaggulabion palkkasoturien tukikohta sijaitsi Zakazin etelärannikolla, vähän matkan päässä Nektannin linnoituksesta. Skakdijoukot olivat laajentaneet valtaansa tehokkaasti kun suuri osa Toia oli Metru Nuilla. Kiven Skakdi oli muunmuassa vallannut yhden saaren Koillisväylän lähistöltä. Matoranit olivat myyty Karzahnille ja saaren rikkaat kaivokset otettu hyötykäyttöön.

Keltainen skakdi ojensi itsensä pitkäksi ja nosti jalat siistille, kalliista puusta tehdylle pöydälle. Zakazilla kaikki puu oli arvokasta tuontitavaraa.
Gaggulabio oli voimansa tunnossa. Hänen alaisuudessaan palveli lähemmäs kolmesataa Sisällissodan veteraania. Hän oli liittoutunut Zakazin suurimman sotalordin, Nektannin kanssa. Hänellä oli rahaa ja omaisuutta suuret määrät. Sotalordi otti hörpyn kallista Xialaista viiniä ja nautti elämästään.

Nazorak-pesä, nykyhetki

Gaggulabio veti syvään paksua Steltiläistä sikaria. Hän tunsi sen helpottavan hermostuneisuuteen ja rentouttavan skakdin ruumiin. Sotalordi oli viime aikoina entistä hermotuneempi. Hän ikävöi huippupätevää kenraaliaan, Metorakkia. Hän ei luottanut juurikaan Amazuaan, mutta palkkasoturi oli liian tehokas hylättäväksi. Skakdi puri hammastaan yhteen ajatellessaan Matoroa. Hän maksaisi sille Toalle vielä kalliisti kaikesta. Jään Toa oli piikki hänen lihassaan, häiritsi jatkuvasti kaikessa. Vai luuliko hän vain. Oliko hän itse hankkinut tämän Toan kimppuunsa? Gaggulabiota harmitti.

Vieraalla saarella, vieraassa tukikohdassa, rahien palveluksessa.

Skakdi imaisi taas sikaria ja koitti rentoutua.

Retro

Deltan temppeli 7: Muki kaakaota pitää skarppina

Kommentoi

Kelluva lankku, meri

Matorolla oli pitkästä aikaa harvinaisen tylsää. Hänellä ei ollut Ityn muistiinpanoja tutkittavana, hänellä ei ollut sivistävää lukemista tai hyvää elokuvaa, hän ei saanut pätkiä pahiksia tai pelastautua eeppisesti surmanloukusta harppuunalla.

Jään Toa taputti hymyillen oikean ranteensa harppuunalaitetta. Viisi prototeräksistä hakaa, sata bioa kaapelia ja voimakas kelalaukaisin. Maailman paras laite. Ikinä.

Ajan tappamisen nimissä Toa päätti kävellä komentosillalle ja tiedustella sijaintiaan. Kun he olivat tulleet laivalle, he olivat kertoneet saaresta jonne halusivat. Matoro ei tiedä miksi nuo suostuivat asiaan niin helposti, mutta mikäpä siinä.
Paatin puurappuset johtivat ahtaaseen hyttiin jossa yksi matoran hääri jotakin. Kapteeni oli muualla.
“Hei, missä olemme?”
“Hmmmhhhmm. Jossain Pohjoisen Mantereen rannikolla”, Matoran vastasi katsoen seinään haulattua vanhaa karttaa.
“Okei. Kauankohan meillä kestää?”
“Olemme aamulla perillä. Yö menee vielä”
“Jaha. Selvä, kiitos”, Matoro ilmoitti ja lähti.

Blaah, hän ajatteli. Yö vielä. Hänen olisi parasta nukkua jotta olisi skarppina saarella. Mutta pystyikö tässä tilanteessa nukkumaan. Hän rakasti seikkailua ja vaaroja. Ja hän selvisi aina. Se oli melkein vakio. Vaikka joskus meni tiukalle, hän selvisi.

Ainut mikä pitää minut täysin skarppina on kunnon muki kaakaota, hän ajatteli ja lähti penkomaan ruumaa.