Kaikki kirjoittajan Matoro artikkelit

Retro

Kaunis on sodassa kuolla

Kommentoi

Bio-Klaanin ilmatila

088 tunsi kaikkien lankojen karkaavan käsistään. Hän oli täynnä vihaa Nazorakien johtoa kohtaan. Hän luuli operaation johtamisen olleen kunnia. Oikea hyökkäys.
Ei, se olikin vain outo nappuloiden siirto suurella shakkilaudalla.

Häviäminen ei ollut sellaista, johon Nazorakit olisivat tottuneet. Se oli useimmiten aivan uusi tunne. Uusi musertava tunne.

Koi lipui hiljaa yötaivaalla eteenpäin, kohti etelää. Kohti merta.
Suuri, palava ja harmaa hieman herneenpalon mallinen alus oli ollut vielä tänään aamulla Nazorakien ilmalaivaston haavoittumattomimpia aluksia. Vielä aamulla kukaan ei voinut uskoa, että kaikki päättyisi näin.

Koko alus tärähteli iskun raskaita cordakeja syöksyessä aluksen vasempaan kylkeen. Pieniä panssarinpalasia lenteli torakoiden kanssa eri suuntiin; 088 kaatui komentosillalla. Nazorak nosti itsensä ylös ottaen tukea metallikaiteesta. Hän nappasi mikrofonin ohjauspöydästä ja alkoi karjua käskien tukikohtaa lähettämään hävittäjiä.

Mt. Ämkoo, tukikohta

”Miksi radiosta kuuluu… bassoa?” Nazorak kuulokkeineen ihmetteli ääneen.
”Kirottua. Klaani häiritsee signaalia”, hänen työkumppaninsa vastasi vierestä.
”… bassolla?”

Bio-Klaanin ilmatila

Hydraulinen Vapaus ajoi yllättävän nopeasti kohti Koita. Koi oli kahdesta aluksesta järeämpi, mutta Vapaus oli nopeampi ja ketterämpi sekä täydellisessä kunnossa.

Alukset avasivat tulen toisiaan kohti. Raskaita cordakeja iskeytyi Koin kylkiin ja taakse, kun taasen Nazorakit tulittivat lukuisista kääntyvistä tykkipattereistaan järeitä zamor-ammuksia sekä pienoisohjuksia vastatulta. Alhaalta käsin kahden massiivisen aluksen tulitaistelu oli varmasti henkeäsalpaavaa katsottavaa. Suuret alukset liikkuivat hitaasti kohti merta.

”Kaikki pommiyksiköt, huomio”, 088 yritti sanoa kylmän rauhallisesti mikrofoniin. Torakka tärisi.
”Päätehtävä peruttu. Toissijainen tehtävä: Pommittakaa Klaanin ilmalaivaa”, nazorak lausui. Hän ei ollut varma, menikö viesti perille.

Suuresta panssarilasista tehdystä etuikkunasta näkyi edesspäin merta niin pitkään kuin vain näki. Horisontti oli pimeä, aurinko nousisi muutamassa tunnissa.
Tavallaan 088 oli ylpeä itsestään. Hän ei luovuttaisi. Hän taistelisi loppuun asti, niinkuin Nazorakin piti. Vaikka kaikki oli jo menetetty, hän voisi aina taistella loppuun asti.

Kapteeni tönäisi toisen ohjaajan pois ohjainpisteestään ja avasi ilmalaivan asejärjestelmiä ohjaavan ikkunan.

Raskaat Zamor-tykit
6/10 toiminnassa

Zamor-konekiväärit
17/20 toiminnassa

Ohjuspatterit
3/4 toiminnassa

Pommeja
234/560 jäljellä

Raskaat ohjukset
2/2 jäljellä

088 myhäili. Hänellä oli edelleen mukavasti tulivoimaa Klaanin ilmalaivan pudottamiseen. Hän arveli, että yksikin kunnollinen osuma propelleihin tai komentosillalle eliminoisi aluksen.

Hän avasi aluksen muuta kuntoa käsittelevän ikkunan. Miltei koko aluksen takaosa välkkyi punaisena.
Ohjaus oli poissa pelistä. Kyljet olivat saaneet lukuisia osumia.

”Pistäkää ohjukset laukaisuvalmiiksi. Automaattitähtäys ilmalaivaan”, 088 käski rutiininomaisesti päästäen ohjaajan takaisin paikalleen. Sitten hän lähti kävelemään pitkin pääkäytävää. Kaksi nazorakia seisoi kylmästi asemissaan pääkäytävän molemmin puolin.
”Te kaksi. Hakekaa aluksemme pommiekspertiltä sytyin ja virittäkää se pommiruuman räjähteisiin. Tuokaa laukaisin minulle.”

Torakoilta kesti hetken reagoida käskyyn. Kaksikko lähti nopeasti käytävää pitkin toteuttamaan annettua tehtävää, kyselemättä. Aluksella ei saanut puhua tappion mahdollisuudesta, mutta jos komentaja oli antanut käskyn valmistaa alus räjäytettäväksi, tilanteen piti olla epätoivoinen.

088 jatkoi kävelemistään harmaa takki tiukasti päällään. Lukuisat erisävyiset kunniamerkit loistivat hänen rintaansa vasten.
Aluksen keskellä sijaitseva hangaari, jota käytettiin rakettirepputorakoiden ollessa mukana, oli nyt täynnä roinaa. Seinät molemmilta puolilta olivat ottaneet osumaa, ja aseistuskin nimenomaan tältä kohtaa oli tuhottu. Mekaanikkonazorak yritti saada yhtä vähemmän kärsinyttä ohjuspatteria toimimaan.

”Peräsimen korjaus on nyt etusijalla. Unohtakaa aseistus, alus pitää saada liikkuvaksi. Mene, ja sano sama työtovereillesi.”
Jälleen, torakka lähti kyselemättä.

Ah, rotumme on ylivertainen muihin nähden. Onko muissa roduissa moista tottelevaisuutta? Onko muissa roduissa samaa järjestelmällisyyttä ja tehokkuutta kuin meissä? 088 ajatteli onnellisena.
Nyt ylivertaisen rodun ylivertainen laisvato oli häviämässä Klaanin teknologisesti vuosisatoja takana oleville aluksille.

Retro

Itsemurhaisku

Kommentoi

Bio-Klaanin ilmatila

Valkoinen räjähdys kohosi majesteettisen suuren, harmaan ilmalaivan kyljestä. Jotain putosi alas pimeyteen liekkien nuollessa aluksen kylkeä. Zamor-konekiväärit rätisivät, mutteivät pysyneet Klaanin Laivaston nopeiden hävittäjä-alusten perässä.

088 oli erittäin hermostunut. Alus tärähti, kapteeni horjahti hieman. Nazorak hoiperteli aluksen komentosiltaa eteenpäin. Harmaatakkinen torakka syöksyi suuren, 180 asteen näkymät tarjoavan komentosillan ikkunalasin luo. Hänen molemmilla sivuillaan oli ympyrän malliset järjestelmiä ja vipuja täynnä olevat ohjauspaikat, joissa kaksi kypäräpäistä torakkaa yrittivät epätoivoisesti pitää aluksen kurssin.

Taivas oli pimeä savusta ja yöstä. Silloin tällöin välähti jotain, joko ilmassa tai maassa. Pimennettyä Klaania ei enää nähnyt hyvin, mutta alhaalla näkyvistä heijastuksista torakka päätteli saapuvansa pian sataman ylle.

088 oli menettänyt aluksensa hallinnan. Nopeiden hävittäjien iskut toiseen kylkeen olivat vahingoittaneet kriittisesti toisenpuoleisen peräsimen ohjausta, ja aluksen takaosan järjestelmät pätkivät. Mekaanikkonazorakit yrittivät tehdä hätäisiä korjauksia monimutkaisiin sähköjärjestelmiin.

Nazorak-kapteeni oli äärettömän turhautunut ja vihainen. Koi oli nazorakien teknisen osaamisen mestariteos, siinä oli kaikki. Ja nyt alkeelliset hävittäjät olivat voittamassa sitä. Ylimielisyys oli kostautumassa.

”Kääntäkää! Eikö tämä kirottu laite pysty kääntymään takaisin pohjoiseen?” 088 raivosi toisen pilotin selän takana.
Jossain tärähti.
”Sir, peräsin on vaurioitunut. Emme saa ohjattua. Pääperäsimet ovat kärsineet vahinkoa ja varaperäsimiin johtavat sähköjohdot ovat ilmeisesti saaneet osuman. Mekaanikkomme yrittävät-” pilotti selitti. 088 ei jaksanut kuunnella, vaan kääntyi ja käveli ripeästi poispäin komentosillalta.

Cordakit eivät lävistäisi ilmalaivan runkoa, torakka tiesi. Mutta kylkien tykkiaukoista sisään ammuttuina saattoivat tehdä pahaa jälkeä, niinkuin oli käynyt. Alus olisi niin kauan voittamaton, kuin se pysyisi ilmassa. Ja niin kauan kuin sen moottorit panssarin alla pelaisivat, alus pysyisi ilmassa. Alus olisi turvassa niin pitkään kunnes vastaan tulisi jokin Laivaston suurista aluksista.

Ja se oli vain ajan kysymys. Siispä oli toimittava nopeasti. Koi ei tulisi selviämään kohtaamisesta Klaanin suurten lausten kanssa yksin. 088 kirosi nazorakiksi. Hänelle oli kerrottu Klaanin Laivaston olevan rupusakki, josta ei olisi vaaraa. Hänelle oli kerrottu, ettei mitään riskiä olisi. Hän ei käsittänyt miksi johtoporras oli valehdellut hänelle. Ei ollut ksye siitä etteivätkö Nazorakit tietäisi, he olivat täysin selvillä Klaanin joukoista. Oli kyse siitä, että hänelle ei haluttu kertoa. Hänelle ei haluttu kertoa, että tämä tehtävä oli itsemurhaisku.

Itsemurhaisku.

Äkkiä 088 katui sitä suurta kunniaa, joka hänelle oli osoitettu kun hän oli saanut Koin komentoonsa.

Retro

Ilmatorjunnan rätinää

Kommentoi

Bio-Klaani

Klaanin tilanne oli kaoottiseen kokonaistilanteeseen nähden yllättävän järjestäytynyt. Huolimatta kuin kirkkaalta taivaalta alkaneesta salamaiskusta, pommisuojiin siirtyminen oli sujunut yllättävän hyvin. Suurempi heikkous oli pommisuojien heikko kunto ja keskeneräisyys, Niiden rakentamisessa ei oltu suotta pidetty kiirettä, ja nyt se kostautui.

Bio-Klaanin linnoituksen yläkerrat olivat tyhjentyneet nopeasti. Toimintasuunnitelmaa ilmahyökkäyksen varalle oli harjoiteltu vain kerran, eikä kukaan pitänyt mahdollisena sitä, että se tulisi nyt.

Klaanin harvat pommeilta selvinneet ilmatorjuntatykit rätisivät muurinharjalta, mutta pimeyden ja tulihelvetin paradoksaalisessa yhteistanssissa ei kyetty maasta käsin toimimaan. Kaiken lisäksi tulipalot olivat tehneet paikoin täydellisen savuverhon kaarteleville pommittajille.

Erilaiset sireenit kaikuivat yössä. Sekavasta kakofoniasta oli tunnistettavissa ainakin Klaanin palolaitoksen nopea ja kimeä huuto sekä Klaanin ilmahälytyksen matalan surullinen ulina.

[spoiler=Bluu]Laimea ja lyhyt pätkä, odottelen että Tongu saa postattua ilmataistelua… jossa voi kestää, kun hänen koneensa on rikki.[/spoiler]

Retro

Kahviossa Nurukanin ja Delevan kanssa

Kommentoi

Bio-Klaani
Kahvio

Kahviossa, tuossa Klaanilaisten jalossa ajanviettopaikassa, oli juotu jo monta kierrosta kuumia kaakaoita ynnä muita Klaanin perinnejuomia. Iloinen puheensorina vallitsi Kahviossa, kun väki siirtyi sinne pikku hiljaa päivän askareilta. Ilta oli vilkasta aikaa.

Eräässä nurkkapöydässä istuivat myös Matoro sekä kaksi Umbran tiimin Toaa, Nurukan ja Deleva.
Taisteluja nähnyt viisas ja vanha maan toa ja tämän puoliksi hopean ja punavalkoisen kirjava kumppani istuivat ja siemailivat jotain kahvintapaista ainetta kanistereita muistuttavista juoma-aseteista. Kaksikko ei oikein tiennyt mitä he edes tekivät täällä linnoituksessa, eiväthän he edes olleet klaanilaisia.
Deleva murahti. Hän ei pitänyt siitä että tätä sekalaista komppaniaa johti sininen skakdi, jolla oli työläisenä mustahopeinen skakdi. Delevalla oli paljon vihaa Skakdeja kohtaan ja tästä syystä häntä sanottiin joskus rasistiksi.
”Koeta nyt rauhoittua vanha kuoma”, Nurukan sanoi, siemaillen kahviaan. Kuuma neste tuntui hyvältä kurkussa ja maistuikin varsin piristävältä. Vanha toa ei ollut usein nauttinut kahvia matkoillaan.
”En minä sille voi että se Metorakk-hirviö myi kyläni ja pilasi lajinsa maineen silmissäni. Saisinpa kostaa sille Skakdin hirvitykselle”, Deleva murahti, mulkoillen eräässä pöydässä istuvaa skakdia.

”Hmm, mitäs te olette pitäneet tästä paikasta? Oletteko meinanneet liittyä Klaaniin?” Matoro kysähti, keskeyttäen kaksikon keskustelun.
”Katsotaan, poikaseni”, Nurukan vastasi jään toalle. ”Jos tämä poppoo osoittautuu liittymisen arvoiseksi, niin kyllähän minä voisin liittyä, Helryxin suunnitelmat kun ovat niin järjettömiä, että…”
”Älä mainitse sitä veden toaa joka haluaa tuhota kaikki makutat”, Deleva murahti, lyöden nyrkkinsä pöytään. ”Sen neidin takia melkein menetin henkeni.”
”Näkee, että olette kokeneet kovia. Minäkin olin samalla tavalla katkeroitunut joskus kauan sitten, kun menetin tiimini, mutta Klaani muutti elämäni”, Matoro kertoi.

”Ai, yrität saada meidät liittymään klaaniin puhumalla, jään toa?” Nurukan mutisi. ”Sanat ovat sanoja, mutta vain teot puhuvat puolestaan. Olen nähnyt tämän universumin loiston ja tuntenut sen pahuuden. Uskotko että minunlaiseni konkari tarvitsisi tällaista paikkaa itselleen?”
”Olen tismalleen samaa mieltä”, Matoro kertoi. ”Teot puhuvat paremmin kuin sanat, vaikka sanojenkaan voimaa ei sovi aliarvioida. Ja takaan sen, et menetä mitään jäämällä Klaaniin. Täällä on kaikki, mitä vain voi toivoa”, Matoro jatkoi. Hän halusi tutustua tähän maan toaan paremmin.

”Kuule, olet itseasiassa aika viisas jään toaksi. Ja yllättävän puhelias”, Nurukan kertoi. ”Meillä Metru Nuilla jään ja maan matoranit eivät tulleet kovin hyvin juttuun keskenään, mutta olen sitä mieltä että sinun kanssasi tulisin juttuun oikein hyvin. Voin harkita Klaaniin liittymistä, mutta epäilen vähän tätä jäsenien laajaa skaalaa, joka teillä on. On niin makutoja, toia, matoraneja, raheja ja skakdeja… Eli jos jonkinlaista ryömijää”, Nurukan kertoi.
Deleva kuunteli keskustelua mielenkiinnolla. Hän ei halunnut enää tehdä ritarikunnan hommia ja oli luvannut Umbran kanssa jättävänsä Mata Nui – uskoisten hörhöjen joukon. Mutta se että joukossa oli Skakdeja, sitä plasman toan oli vaikea sulattaa.

”Meno on vain piristävämpää kun on paljon erisorttista ryömijää”, Matoro kertoi. Sanasta ”ryömijä” hänelle tuli jostakin ihmeen sysytä mieleen Manfred turbaani päässä. ”Ja tosiaan, olen itsekin huomannut että liian moni jään toa ja matoran on turhan epäsosiaalinen.”

”Epäilen tätä teidän johtajaanne, admini Guardiania”, Deleva sanoi, puuttuen keskusteluun. ”Miten voitte antaa näin paljon valtaa ja auktoriteettia skakdille?”
”Sinun pitää tavata joskus Gee”, Matoro aloitti. ”Muutat käsityksesi Skakdeista”
”Missäs se teidän Geenne muuten oikein on?” Deleva kysäisi. Oikeastaan hän ei menettäisi mitään Guardianin tapaamisessa.
Asia tuli tarkemmin Matoron mieleen vasta nyt. Gee oli lähtenyt pitkä aika sitten jonnekin Manfredin kanssa, eikä heistä ollut sittemin kuulunut mitään. ”Tuota, luulen että hän on jossain päin maailmaa tehtävällä”, Matoro tyytyi vastaamaan.

”Suorittaako Klaani oikein tehtäviäkin, ja mitä tehtävät oikein koskevat?” Nurukan kysäisi mielenkiinnolla. Maan toa ei halunnut olla vain vanhus, joka istuisi paikallaan juomassa kahvia kahviossa.
”No vähän vaihtelee”, Matoro aloitti ja nojasi taaksepäin pehmeään nojatuoliin. ”Tällä hetkellä pääpaino on Nimdan jahtaamisessa. Siitä olettekin kuulleet jo. Muutenkin suurin osa nykyisistä operaatioista liittyy tavalla tai toisella sotaamme Allianssin kanssa”

“Mikä tämä ‘Allianssi’ oikein on?” Deleva kysäisi. Hän halusi tietää lisää klaanin vihollisista.

”’Pahuuden Paha Liiga’ on tätä saarta asuttavien ötököiden, skakdi-palkkasotruein ynnä muun satunnaisen, raivohullun porukan muodostama liittoutuma joka tahtoo omista syistäähn tuhota Klaanin. Tällä hetkellä ei ole mitään oikeaa sotaa, jotain pieniä konfilkteja vain. Suurin tappiomme oli Yö Kauhun nimellä kulkeva outo hyökkäys Klaaniin joitakin kuukausia sitten”

”Nyt meni mielenkiintoiseksi. Ötököitä. Skakdeja. Raivohullua porukkaa. Ja sitten tämä Yö Kauhu. Mitä silloin oikein tapahtui?” Nurukan kysäisi ja halusi tietää lisää. Deleva oli myös kiinnostunut aiheesta, olihan vihollisten puolella skakdeja.

”Yö Kauhun tapahtumat ovat pitkälti epäselvät. Joukko metallisia tappajarobotteja hyökkäsi yhtäkkiä Klaaniin sen jälkeen kun joku tai jokin oli räjäyttänyt pommin Klaanin päägeneraattorin luona. Ne tappoivat minkä ehtivät, mutta kun saimme yhden tapetuksi, ne lähtivät”, Matoro selitti. Hän huomasi puhuvansa niinkin ahdistavasta asiasta kuin Yö Kauhusta rennosti ja normaalisti. Nukkejan kohtaamisesta oli jotain hyötyäkin.

”Kuulostaa mielenkiintoiselta”, Deleva sanoi yhtäkkiä. Plasman toalle oli jostain tullut kauhea hinku jäädä tänne linnoitukseen joksikin aikaa. Ainakin hän voisi olla piilossa ritarikuntalaisia ja saada täältä ehkä uusia ystäviä.
”Minä sanon, että jäädään tänne joksikin aikaa ja katsotaan mitä tapahtuu”, Nurukan sanoi ja hymyili. Paikan ilmapiiri oli alkanut tarttua häneen ja hän tunsi pienen hetken kuin olisi ollut kotonaan. ”Muuten, missä Umbra on?”
”U taisi mennä hoitamaan moden velvollisuuksiaan”, Matoro vastasi lyhyesti. ”Mutta mitä jos otetaan toinen kierros ja jatketaan syvällistä keskustelua?”

[spoil]U & Martti -tuotanto esittää: THE DIALOGI[/spoil]

Retro

Koin Ensimmäinen Tehtävä

Kommentoi

Nazorakien lentotukikohta
Bio-Klaanin saari

Kapteeni 088 käveli ryhdikkäästi metallista laskusiltaa pitkin. Hänen pitkä, ruskea takkinsa hulmusi hieman kovassa pohjosituulessa, joka alkoi tähän aikaan jo olla kovin kylmää. Varsinkin Mt. Ämkoon pohjoisrinteden tukikohdassa.

Torakka suoristi hieman kapteeninlakkiaan ja veti harmaan takin tiukasti ruskean kehonsa ympärille. Takin rintapieltä koristi useampi arvomerkki sekä hänen hiljattain saamansa kapteenin merkki. Hän oli edennyt tavallisesta ilmavoimien torakasta komentamaan yhtä Ilmavoimien suurimmista aluksista: Koita.

Metallinen laskusilta loppui pian ja kapteeni siirtyi astelemaan kierreportaita ylöspäin kahden saattajansa kanssa. Kylmä teräs kolisi inhottavasti, mutta kolmikko saapui suhteellisen nopeasti suurelle tasanteelle. Se oli kuin lentotukialus, mutta se oli kiinnitetty jyrkkään vuorenrinteeseen, ikään kuin kielekkeeksi. Yhdessä nurkassa oli jälleen kerran teräksestä tehty rakennelma, jossa sotilaat viettivät aikaansa.

Kapteeni loi katseensa aluksiin. Neljätoista pyörein muodoin koristeltua syöksypommittajaa odottivat tiukassa muodostelmassa lentäjiään. Koneet olivat keskiosaltaan hieman herneenpalon mallisia, mutta niiden takaosa muuttui lähes neliöksi joka kätki sisäänsä voimakkaan moottorin. Siipien alle saisi laitettua runsaat määrät räjähteitä ja erilaisia asejärjestelmiä.

Tukikohdan ylpeys kuitenkin oli massiivinen Koi.
Vaaleanharmaa ilmalaiva odotti ylväänä lentokentän päässä, katsoen alas kallioerämaahan. Aluksen kylkeä koristi suuri Nazorakien tunnus sekä punaruskeat raidat, jotka menivät koko matkan aluksen kärjestä aina suuriin peräsinlapoihin asti.
Ulkopuolelta aluksen aseistusta ei käytännössä edes huomannut: kaikki oli sisäänvedettävää parhaan mahdollisen auredynamiikan aikaansaamiseksi. Taisteluvarustuksessaan aluksen kyljistä pistäisi useita järeitä ilmatorjuntatykkejä. Koin, kuten muidenkin nazorakien ilmalaivojen, pääasiallinen aseistus oli kuitenkin syvällä aluksen sisällä. Pudotuskapseleita torakkasotilaille sekä erilaisia pommeja riitti suuriinkin hyökkäyksiin.

088 katseli ylpeänä komentamaansa alusta vasten vaaleaa taivasta. Pian koittaisi Koin ensimmäinen suuri tehtävä.

Retro

Bladis pesee hampaat

Kommentoi

Bio-Klaani

Bladevezon heräsi muhkuraiselta pediltään. Hän oli nukkunut yönsä todella huonosti, nähden painajaisunia Mafia Pommista ja syvällä linnoituksen tyrmissä piileskelevästä matatu-pedosta. Skakdi venytteli käsiään, venytteli metallisia sormiaan ja huomasi erään asian. Yhdessä sormista koreili punainen lanka, joka oli kääritty rusetille. Bladis ihmetteli ääneen, mikä kumman naru se oli, mutta ajatteli ettei se ole kovin tärkeää, koska hän ei muista siitä mitään.
Bladis hyppäsi sängystään, laittoi pörröiset aamutohvelinsa jalkaan ja suuntasi pesemään hampaitaan. Hän asteli wc-tiloihin ja katsoi itseään peilistä. Hampaissa oli vähän töhnää siellä täällä, mutta kunnon hampaiden pesu saa hampaat taas loistamaan. Kuten skakdeille aina opetetaan, hampaista on paras pitää huolta, koska kuoleman kohtaaminen säihkyvällä hammasrivillä on useimmiten kunnioitettavampaa kuin rikkinäisellä ja haisevalla kalustolla kuoleminen. Yleensä se on myös hohdokkaampaa, sanan varsinaisessa merkityksessä.
Bladis otti hammasharjansa, laittoi siihen tahnaa ja alkoi jynssätä vimmatusti hampaitaan. Skakdi oli todella nopea hampaiden pesijä, olihan hän pessyt hampaitaan tuhansien vuosien ajan. Lopulta Bladis otti hanasta vettä pieneen kuppiin, kaatoi vettä suuhunsa ja purskutteli varsin äänekkäästi, jolloin vesipisaroita lensi peiliin ja ympäri allasta. Sitten skakdi sylkäisi kaiken pois suustaan. Valkoinen hammasrivi kiilteli mukavasti huoneen valaistuksessa.
Bladis asetti mukinsa pöydälle ja näki taas tämän oudon narun sormensa ympärillä. Mikä kumma tämä naru on, Bladis ihmetteli, lähtien ovestaan ulos ja partioimaan klaanin linnoituksen käytäville.

Skakdi käveli käytäviä pitkin hopeamustassa sotisovassaan, toruen aina välillä liian kovaa huutavia tavallisia jäseniä ja juoksi seinille tuhertavien matoranien perässä. Välillä piti auttaa laamansa hukanneita matoraneja tai jotakin muuta yhtä turhanpäiväistä, mikä kävi skakdin hermoille.
Yhdellä seinällä oli keltaisella spray-maalilla kirjoitettu ”Kuka vartioi admineita?” Bladis otti kylmän viileästi tuhertaneen matoranin jalasta kiinni ja roikotti rääpälettä ilmassa, kylmän hien pudotessa matoranin naamalta.

”Pudota tuo rääpäle, vanha kaveri!” kuului äkkiä ääni käytävältä. Bladis pudotti matoranin maahan, jolloin matoran putosi päälleen kivilattialle ja naamio vieri pois matoranin kasvoilta. Pelokas pikku häirikkölähti nopeasti varjoihin.
Käytävän päässä oli joukko uupuneita sotureita. Kaksi Bladis tiesikin, Matoron ja keltamustan soturin, Umbran, jolla oli taas jokin uusi hahmo. Oliko tämäkin jotain muodonmuutospelleilyä, sitä Bladis ei tiennyt.
”Umbra, sinuakin näkee pitkästä aikaa! Ja Matoro, sinäkin olet palannut. Miten tehtävä meni ja ennen kaikkea, saitteko Nimdan?” Bladis kysyi, valkoisen hammasrivin loistaessa. ”Keitäs nämä kaksi korstoa teidän mukananne ovat?”

”Olen Nurukan, Metru Nuin sodan veteraaneja”, Nurukan sanoi, ”ja tämä tässä on Deleva”, musta soturi sanoi, osoittaen kyynärkynsillään punavalkoista Delevaa, joka oli kädet puuskassa. ”Deleva ei pidä Skakdeista, he kun myivät hänen kansansa orjiksi”, Nurukan selitti hämmentyneelle Bladikselle.
”Mitä Umbra tekee klaanissa ja miksi olet ollut noin kauan poissa?” Bladis kääntyi Umbran puoleen.
”Liian pitkä tarina, kerron sen joskus Amaja-ympyrässä. Mitä tälle paikalle on tapahtunut?” Keltamusta moderaattori kysyi. ”Ja selittäkää minulle Feterroista, Nimdasta ja näistä Nazorakeista jotain”.
”No siis, Nazorakit ja Feterrat ovat Klaanin suurimmat uhkat näinä Pimeinä aikoina”, Bladis kertoi. ”Ja Nimda on artefakti jonka Klaani ja pahuuden liittouma, Allianssi haluavat käsiinsä. Sitten on näitä muita pienempiä tahoja joita Nimda kiinnostaa”.
”Okei. Eli siis ei mitään vakavaa. Jokin mahtava muinaisesine, jolla on voima tuhota koko maailman ja se on kuudessa palassa, olenko oikeassa?” Umbra väläytti. ”Miksi aina kuusi…”
”Vähän niin kuin noin. Olemme nyt sotatilassa Nazorakien kanssa. Torakat ovat vallanneet saaren pikkuruisia Matorankyliä ja ne suunnittelevat invaasiota klaaniin,” Bladis kertoi. ”Matoro, saitteko sirun sieltä munkeilta?”
”Emme saaneet sirua, menetimme laivan ja melkein kuolin”, Matoro kertoi ja nosti ranteesta katkennutta kättään.

“Auts. Näyttää pahalta”, Bladis totesi. “Mutta hei, mennään Kahvioon. Mitä me suotta tässä käytävällä olleen.”
Vihaisen näköinen siivoojamatoran pääsi kärryinensä viimein käytävältä läpi, kun viisikko oli lähtenyt.
Klaanin vaaleanharmaat, puhtaat käytävät tuntuivat tutun turvallisilta. Joukko käveli suuren keskustelusalin läpi, jossa oli kymmeniä pöytiä ja tuoleja. Katon rajassa roikkui valtava seinävaate koristeltuna Klaanin tunnuksella.

“Täällä on ollut melko hiljaista”, Bladis selitti. “Kaikki kynnelle kykenevät auttavat Klaanin puolustusten kuntoon saamisessa. Lisäksi tänään aamupäivällä sattui… onnettomuus aulassa jota korjaamassa on väkeä. Sitten vielä moni Klaanilainen on maailmalla ja vain yksi admin on paikalla…”

Matoro painoi vihreää nappia huoneen seinässä kutsuakseen hissin alas. Hetken odottelun jälkeen hän painoi toisen kerran, eikä vieläkään mitään.

“… miksi hissi on aina rikki kun sitä tarvitaan…” hän mutisi. Umbra kääntyi marmorisiin kierreportaisiin muiden seuratessa.

“Nazoista mitään uutta?” Jään Toa kysyi vierellään kävelevältä Bladikselta.
“Hiljaista on. Ovat vain käyneet sukellusvenesotaa”, mode vastasi.
“En tajua. Niitä on enemmän kuin meitä, niillä on parempi kalusto kuin meillä… mikseivät ne hyökkää jo?” Umbra mietti ääneen.
“Ei mitään tietoa”, Bladis mutisi.
“Noh, se on meidän onnemme”, Matoro puhui.

Lyhyen ikuisuuden pituisen ajan kuluttua joukko pääsee yhteen Klaanin ylimmistä julkisista kerroksista. Kyseisessä kerroksessa sijaitsee muun muassa kokoustiloja sekä Kahvio.
Porukka saapuu hiljaisenpuoleiseen kahvioon. He tilaavat Herra Mokelilta kahvion kuuluisaa sinappipatonkia ja käyvät istumaan tummanpunaisille sohville.

[spoil]U teki osan tästä.[/spoil]

Retro

Deltan temppelin epilogi: skararar nyt Amazua

Kommentoi

Nazorak-luolat
Gaggulabion toimisto

Skakdipomo istui hienossa, ruskeanahkaisessa toimistotuolissaan. Hänen edessään oli puinen pöytä, täynnä kaikenlaisia papereita. Hän ei kuitenkaan nyt kiinnittänyt niihin yhtään huomiota niihin. Huone oli hieman pimeä. Takaseinällä oleskeli pari isokokoista, aseistettua vartijaskakdia, jotka kuitenkin osasivat pysytellä huomaamattomina.

Pöydällä oli hienosti kuvioitu, tummanruskeita sikareita sisältävä laatikko. Sikareita oli laatikossa ainakin parisenkymmentä. Muutama oli ilmeisesti jo poltettu. Sikarin pää muuttui hetkeksi hehkuvan oranssiksi Gaggulabion siemaisun aikana. Pian se läähtyi jälleen harmahkoksi. Sikarin päällyslehdessä oli hieno, kullanvärinen merkki. Siinä luki jotain Skakdien kielellä. Gaggulabio puhalsi suustaan hienon savurinkulan. Hän asetti sikarin pöydän päälle, töpötellen sitä muutamaan otteeseen pikkusormeltaan. Hieman lisää tuhkaa leijui alas tuhkakuppiin. Skakdi suoritti uuden imaisun. Hieno atomipommin räjähdystä muistuttava savupatsas leimahti ulos tämän huulten välistä. Se hetki tuntui siltä kuin koko maailmassa ei olisi ollut huolen häivää.

Pian alkoi kuulua piippaava ääni. Labio kääännähti tuolillaan tyylikkäästi. Hän painoi pöydällä lepäävän vastaanottimen nappia. Ääni lakkasi.
”Mitä asiaa?”, Gaggulabio lausui värkkiin kiinnitettyyn telineeseen asetettuun mikrofoniin.
”Minä täällä.” Kaiuttimesta kuului matalahko, pienen rosoisuuden säestäm äääni. Skakdipomo tunnisti tämän heti.
”Ahh, Amazua. Olenkin odotellut uutisiasi jo hyvän aikaa. Toivottavasti tehtävä oli menestys.”
”Oikeastaan ei ihan. Sirua ei ollut.”
Pian Amazua alkoi kuulla omasta kommunikaattoristaan yskivää, suorastaan vinkulelumaista ääntä. Henkivartijaskakdi antoi Gaggulabiolle muutaman näpäkän läppäisyn selkään. Sammunut, limaisen nesteen peittämä sikari pompahti ulos hänen nielustaan. Labio piteli kurkkuaan yskien hetken. Tämä väänti kasvoilleen teennäisen hymyn.
”köh Khuulehan. Tiedän että olet kiusoittelevaa tyyppiä, mutta köh thämmöinen on jo aika ilkeää. Sen kun kerrot kuinka revit sirun vastustajiesi kylmistä, elottomista raajakkeista.”
Hiljaisuus laskeutui. Skakdin hymy vääntyi hitaasti raivoa kuvaavaan irvistykseen.
”S-sinä… sinä et saanut sitä?” Gaggulabio sanoi hitaasti, kuin jokaisen sanan sanominen olisi aiheuttanut valtavaa tuskaa. Henkivartijasta kenraali näytti olevan aivan räjähtämäisillään.
”Kukaan ei saanut. Sirua ei ollut saarella”, Amazua korjasi kylmän rauhallisena.
”SINÄ EPÄONNISTUIT, SKRARARAR! SINÄ YLIHINTAINEN PALKKASOTURINHYVÄKÄS! SINÄ EPÄONNISTUIT!”

Gaggulabio iski mikrofonin täydellä voimallaan kivilattiaan. Herkkä, Nazorakeilta saatu laite hajosi tuhansiksi sirpaleiksi pitkin hämärän kammion lattiaa.

Gaggulabion raivokohtaus alkoi laantua voimattomaksi vihaksi ja itsesääliksi. Skakdinkielisiä kirosanoja tulvi hänen suustaan kuin haukia ylävirtaan konsanaan.

Kaksi vartijaa katselivat pelokkaina huoneen takaosassa. Gaggulabio kääntyi heitä kohti ja alkoi raivota epäonnistumisesta ja siitä että hän tarvitsi uuden radion.

Vartijoiden poistuttua Gaggulabio heitti työpöytänsä ylälaatikon auki ja otti sieltä lasipullon. Hän joi pullon suoraan tyhjäksi.
Pian uusi laite tuotiin pöytään, ja se viritettiin pian Amazuan laitteen taajuudelle.

Kesti hekten ennen kuin palkkasoturi sai kerrottua raportin koko matkastaan. Siitä, kuinka siru oli yllättäen ilmeisesti siirretty muualle. Siitä, kuinka hän oli onnistunut saamaan joukoikseen pienen ryhmän piraatteja. Myös mystisistä kammiossa roikkuneista olennoista. Lopulta sammuneen Skakdikenraalin pää kopsahti pöytää vasten. Palkkasoturi sulki kommunikaattorinsa, kävellen ulos teknisten laitteiden valtaamasta teltasta. Erään asian hän oli kuitenkin jättänyt kertomatta…

Amazua muisti sen aikaiset tuntemuksensa liiankin hyvin. Hän ei ollut tuntenut mitään vastaavaa tuskin koskaan. Ahdistusta… pelkoa… kauhua… Pian kaikki palasi hänen mieleensä.

Kaapuhahmo lähestyi lähestymistään. Se oli pian katsekontaktissa. Se katse… Palkkasoturi tunsi jälleen olonsa hermostuneeksi. Niitä kasvoja hän ei unohtaisi. Amazua painautui kauhuissaan seinää vasten. Tuntuu kuin hänet olisi painettu sitä vasten. Todellisuudessa hahmo ei ollut minkäänlaisessa fyysisessä kontaktissa hänen kanssaan. Hahmo katsoi häntä tyhjillä, mustilla silmillään. Hahmo ei vaikuttanut elolliselta olennolta. Se oli kuin tyhjä, elävä haarniska. Amazuasta tuntui hetken kuin hän olisi tuojottanut itseään. Hahmo nosti kätensä…

[spoil]Make kirjoitti ison osan tästä.[/spoil]

Retro

Deltan temppeli 57: Klaanilaisten kotiinpaluu

Kommentoi

Nimdan saari

Skakdien leirissä saaren pohjoispäädyssä vallitsi kireä tunnelma.

”Hittolainen, eikö saarella tosiaan ole ainuttakaan purjehduskelpoista alusta?” skakdi puheli tuohtuneena leirinuotion ääressä. Toinen skakdi huikkasi jotakin epämääräistä juomaa ja kirosi itsekseen.
Gaggulabiolle oli lähetetty radiolla viesti tilanteesta ja sieltä oli luvattu, että kyyti saapuisi parissa päivässä. Se aika olisi vain odotettava.

”Kammiossa ei ollut sirua”, musta-asuinen skakdi aloitti puheensa. Sinihopea skakdi istui hänen edessään vihreän teltan sisällä. Teltassa oli kuuma, mutta silti viileämpi kuin ulkona. Jokin ötökkä pörräsi ilmassa.
”Mitä siellä oli?” Metorakk kysyi.
”Lähinnä ruumiita”, ninja kertoi. ”Merirosvoja ja paikallisia munkkeja. Tutkimme ne kammiot, jotka eivät olleet täynnä vettä”

Metorakk iski nyrkkinsä puiseen pöytään. Pöytä romahti.
”Klaanilaisilla on Nimda”, hän murisi.
”Ja te päästitte ne pakoon”
Ninja nro. 1 katsoi viisaimmaksi lähteä teltasta. Hän livahti kuumaan helteeseen pienempään telttaan, jossa muut ninjat olivat suojassa auringolta.

Bio-Klaanin saari
Sataman vartiotorni

”Hei, onko tuo Gaggulabion lippu?” Pyytoj kysyi toveriltaan.
Ko-Matoran ojensi kiikareita kaverilleen, joka myös katsoi alusta.
”Mata Nui, se on vihollisalus!” toinen panikoi.
Komaukasvoinen Ko-Matoran syöksyi alkeelliseen radiolaitteeseen. Hän katsoi hetken tornista käsin kaukana lipuvaa mustaa alusta, joka ei näyttänyt merkkiäkään vihamielisyydestä. Hän tarttui kuulokkeeseen ja napsautti päälle toiminnon, joka etsii yhteyden kyseisen laivan radioon.
Hän pisti varmuuden vuoksi hätäviestin Laivastolle.

Radiolaite tuuttasi. Lopulta kuului kohinaa ja joku vastasi.

”Olette Bio-Klaanin aluevesillä, skakdit. Kehoitan teitä kääntämään kurssinne, tai aluksemme upottavat teidät”, Pyytoj käski ääni hieman väristen. Hän ei osannut olla tiukan määräilevä.

Toisessa päässä oli hiljaista.

”… skakdit? Mitä hippiä?”

”… teidän laivanne mastossa liehuu Gaggulabion joukkojen lippu”

Toisessa päässä oli jälleen hiljaista.

Kuulokkeesta kuului etäisesti vihaisen matoranin karjuntaa miehistölleen. Kiikareilla näkyi, kuinka lippu putosi mastosta.

Radiossa puhuva ääni vaihtui.

”Haloo, olemme Klaanilaisia. Täällä puhuu Matoro, mukana on moderaattori Umbra ja jäsen Xxonn sekä muita Klaanin liittolaisia. Palaamme epäonnistuneelta tehtävältä. Selitämme aluksemme satamassa”

”Ah, okei. Tulkaa satamaan”, Pyytoj sanoi ja sulki radion. Hän ilmoitti vielä Laivastolle sen olleen väärä hälytys.