Vankityrmä, piraattimatoranien ilma-alus
“Au” Snowman mutisi noustessaan istuma-asentoon. Hänen päätään särki kovasti, kipu oli vieläkin melko huimaavaa. Hän nosti toisen kätensä otsalleen, ja toivoi tykyttävän kivun lievittävän pian. Hän oli kuitenkin ilkeiden matoranmerirosvojen ilma-aluksen vankityrmässä, ja olisi ehkä ihan hyvä päästä pois.
Lumiukko tutkaili ympäristöään. Hänen sellinsä oli pieni, kalterit eristivät sen muusta huoneesta. Ikkuna oli kaltereiden toisella puolen. Vähävaloisen huoneen ovensuussa istui yksinäinen vartija, ja Snowmanin tavaratkin näyttivät olevan siististi hyllyssä vähän matkan päässä. Jyminän ja tärinän loppumisesta päätellen Ämkoo ei enää pommittanut ilmalaivaa.
“Hei, ei sinulla ruokaa sattuisi olemaan?” Snowman kysyi matoranvartijalta.
“Hiljaa sellissä!”
“Mistä tämä ilkeys?”
“Arrr, hiljaa sellissä!”
“Mutta muista, pikku ystävä, että nöyryys on hyve.”
Matoran kääntyi kärttyisänä kohti vahdittavaa vankiaan. Tämä oli hieman liian suulas hänen makuunsa.
“Mitä höpäjät, lihava toa?”
“Sanotaan vaikka” Snowman aloitti, ja piti ‘taiteellisen paussin’ “Että kohta nähdään kuka komentaa ja ketä.”
“Luuletko pelottavasi minua? Olet kaltereiden takan, minä en.”
“Mutta ehkä haen tällä jotain takaa, tällä puheen sorinallani, tällä jatkuvalla läpätykselläni?”
“Mitä muka? Tahdot ärsyttää minut antamaan avaimen?”
“Tai ehkä harhautan sinua?”
Snowmanin mielestä tämä pikku juttutuokio oli oikein huvittava. Hän piti siitä, kuinka matoran ei kiinnittänyt mitään huomiota hänen puuttuvaan käteensä. Okei, olihan huone pimeä, mutta silti.
“Toivon, pikku kaveri, että otat tästä opiksi” Snowman julisti, kun hänen toinen kätensä ryömi esiin matoranin takaa, ja kolkkasi tämän.
Ne eivät ikinä odota toan näköisen tyypin osaavan irrottaa ruumiinosiaan. Mutta se on heidän menetyksensä.
Sitten Snowman siirsi itsensä vähä vähältä, pieninä palasina kaltereiden läpi, ja kokosi itsensä toisella puolen uudestaan. Kasattuaan itsensä lumiukko tallusti hyllylle, ja otti varustelaukkunsa.
“Kaikki tallella. Tämäpä mukavaa. Plussaa myös siitä, että päänsärky hellittää hieman” hän höpisi itsekseen, ja raotti ovea varovasti. Hän kurkisti hitaasti ovenraosta, ja huomasi käytävällä olevan muutamia matoraneja. Snowman perääntyi vankilahuoneeseen, ja mietti mahdollisuuksiaan. Okei, äkkiäkös minä heidät selättäisin. Mutta taistelu on aina suunnitelma B. Mikä muu auttaisi? Paitsi tietenkin, jos…!
Hän kaivoi laukusta esiin molemmat hakkunsa, ja iski huoneen pienen ikkunan lasin säpäleiksi. Sitten hän kiipesi ikkunasta ulos, ja heilautti toisen hakun tukevasti laivan ulkoseinään. Ja sitten toisen, hieman ylemmäs. Ja sitten taas toisen. Pian Snowman kiipesikin varustelaukku olallaan ilmalaivan ulkoseinämää ylös, kohti aluksen kantta. Voisin melkein olla vilkaisematta alas, hän tuumi. Mutta toisaalta, maisemat ovat varmaan upeat. Joten miksei? Hän katsahti olkansa yli, ja myönnettäköön, maisemat olivat upeat. Mutta oli hän kyllä mielestään hieman liian korkeallakin. Tästä huolimatta hän kapusi ylös, ja yhyttikin pian laivan kannen korkeuden.
Snowman kurkisti varovasti kannen tapahtumia kaiteen yli. Matoranpiraatit lähentyivät laskeutunutta lentokonetta, koettan kovasti näyttää itsevarmoilta ja hurjilta. Lumiukosta näky oli enemmänkin huvittava, mutta toisaalta. Kuka hän oli kritisoimaan, lumiukon ja toan epämääräinen yhdistelmä, joka roikkui matoranilmalaivan kannen reunalla vakoilemassa. Lisäksi hänellä oli voimistuva päänsärky. Nopeasti voimistuva, huimaava päänsärky.
Ei, ei nyt.
“Apua!”
[spoil]Selviääkö lumiukomme tästä kinkkisestä tilanteesta? Vai murskautuuko hän kuolemaansa? Se selviää ensi jaksossa! TO BE CONTINUED!!!
…anteeksi.[/spoil]