Kaikki kirjoittajan Umbra artikkelit

Rakennan maailmani neljänteen seinään nojaamalla ja sitä naarmuttamalla.
Retro

Mielisolmu

Kommentoi

Klaanin sairasosasto

Jatkoa edelliseen Umbra-viestiin…

”Umbra? Nimesi on siis Umbra? Luulin että tässä universumissa on vain kaksi Umbraa, minä ja se rullaluisteleva värihirviö Voya Nuilta…” Umbra huudahti kun hän sai kuulla edessään olevan ylisuuren Ba-Matorania muistuttavan olennon olevan nimeltään Umbra. Moderaattori ajatteli että tämä oli joko Paaco tekemä temppu Mahikillaan, tai Visokki leikki illuusiokyvyillään Umbran hajanaisessa mielessä.

”Puhun totta, ystäväiseni”, Matoran köhisi. Hänen oransseilla kasvoillaan oli jotenkin tutunoloinen pilkahdus. Ne muistuttivat Umbran omia silmiä, jotka hän näki aina peilikuvassaan. Muuten koko matoran oli ihan uppo-outo.

Umbra muisti joskus kuulleensa juttua siitä ettei heidän maailmansa olisi ainoa todellisuus. Kohtalolla oli kuulemma voima luoda erilaisia vaihtoehtoismaailmoja jotka eroavat toisistaan mitä erilaisimmin tavoin.

”Oletko toisesta maailmasta?” Moderaattori kysyi ihmeissään. Hän tunsi oudon yhteyden hänen ja matoranin välillä. Yhteyden, joka kertoi heidän olevan samanlaisia, mutta samalla hyvin erilaisia.

”Miten päädyit tähän maailmaan?” Umbra kysyi, katsellen surkeaa olentoa edessään. Putket loivat lisää protodermistä tämän panssarille, samalla kun protodermis katosi ja syöpyi pois pikkuhiljaa, sitä mukaan kun se oli kasvanut takaisin.

”Se on pitkä tarina, mutta voin näyttää sen sinulle”, Matoran sanoi, sulkien silmänsä. Kolmisorminen violetti koura otti kiinni Umbran kädestä ja kaksikko sukelsi mielen syvyyksiin. Kaksi samankaltaista mieltä kohtasi toisensa tässä universaalissa kohtaamisessa. Samanlainen mieli, erilainen kohtalo. Kohtalo… Miten kohtalo muuttuukaan…

Kaikki alkoi pyöriä vinhasti kun moderaattorimme syöksyi mielen syvyyksiin. Hän näki ympärillään muistojen kuvia mitä moninaisemmista ja oudoimmista tapahtumista ja olennoista. Olentoja joita hän ei koskaan tulisi tapaamaan ja olentoja, jotka olivat Umbrallekin tuttuja tai tutunoloisia… Lentäen läpi oudon avaruuden ja nähden mitä moninaisempia kuvia muistoista.

Umbra tunsi pahoinvoivansa kun hän tömähti valkoiseen huoneeseen, valkoiseen steriiliin huoneeseen. Hänen henkensä meni tämän violettimustan matoranin ruumiiseen. Umbra katseli käsiään kun hän sai uuden ruumiin. Koko tämä olemus oli hyvin voimaisa, mutta myös erityisen haavoittuvainen, Umbra ajatteli. Hän oli nyt matoran, eikä voisi puolustaa itseään juuri mitenkään.
Umbra katseli mielenkiinnolla kuinka hopeiset putket menivät hänen sydänvaloonsa ja sen takana olevaan pieneen punaiseen kiveen. Ne syöttivät häneen energiaa, joka tuntui elementaalienergialta.

Kesti jonkun aikaa ennen kuin Umbra huomasi valkokaapuiset tiedemiesmatoranit. Jokaisen matoranin kaavussa oli violetilla karikatyyrinen teksti Bateh. Umbra tiesi että Ba viittasi painovoimaan, mutta ei tiennyt mihin teh sana viittasi.

”Koe: Umbra, miten sujuu elementaalienergioiden kanssa?” yksi tiedemiehistä huusi. Hopeista hauta kantava ko-matoran tuli lähemmäs Umbraa mukanaan laite joka mittasi ja tutki energiatiloja.

Umbraa puistatti tämä että hän oli nyt koekaniini, jossain oudossa projektissa joka näemmä viittasi elementaalienergioiden antamiseen matoraneille. Moderaattori katseli mielenkiinnolla näitä tavlllisia mutta älykkäitä tiedemiehiä jotka tutkivat häntä. Moderaattori näki eräällä pöydällä muutamia erilaisia kuulia, jotka epäilemättä liittyivät tähän kokeeseen jonka osallinen hän nyt oli.
Umbra otti muutaman askeleen tässä uudessa olomuodossaan. Totuttelu matoranin ruumiiseen oli hiukan hankalaa ja letkut vaikeuttivat liikkumista entisestään. Entinen Valon toa oli nyt taas vaihteeksi matoran…

”Sinun ei kannata liikkua liikaa”, yksi tiedemiehistä sanoi, kun näki kuinka putket alkoivat kiristyä. ”Energiansyöttösi on vielä kesken”, hän jatkoi.

Umbra katseli kovin uteliaana steriilillä pöydällä olevia kuulia, joita oli monenlaisia. Oli isoja, jotka muistuttivat eri elementtejä ja pieniä joita oli 42 eriväristä. Umbra tajusi että nämä ehkä liittyivät Makutojen rahkshi-voimiin.

Katsellen ympärilleen, Umbra huomasi huoneen valkoisuuden ja puhtauden. Tässä paikassa todella satsattiin puhtauteen ja järjestykseen. Seinät olivat täynnä hyllyjä väärällään keksintöjä ja erilaisia lasipurkkeja ja säiliöitä joissa oli mitä ihmeellisimpiä asioita. Sankarimme huomio kiinnittyi kuitenkin erääseen pöytään, jossa oli musta tykki. Tykin yläpuolella koreili hologrammikuvana Kanohi Olmak, ulottuvuusporttien naamio.

Tiedemiehet paiskivat kovasti töitä ympäri huonetta. Jotkut kirjasivat ylös mitä säiliöissä tapahtui, toiset keskittyivät oudon tykin korjaamiseen tai muihin askareisiin. Erilaiset näyttöpäätteet olivat yleisiä matoranien työskentelypaikkoja.

Sankarimme päätti harhailla ja tutkia tätä uutta muistojen maailmaa, vaikka pahaenteinen varjo oli juuri laskeutumassa ja työntämässä lonkeroitaan…

Toisen maailman Umbra, violettimustassa matoranin kehossa oleva sankarimme, kieppui vinhasti läpi mielen ja muistojen syövereiden. Erilaiset ikkunat avautuivat ja heijastivat kuvia tämän maailman Umbran eri elämän vaiheilta.

Yhdessä muistojen ikkunassa, noppa putosi lattialle, kääntyen Metru Nuin symboli ylöspäin. Matkaajamme näki kuinka nopan joka toisella sivulla oli violetilla Bateh-koron tunnus. Hän näki myös kuinka suuri neuvostontapainen, joka koostui mitä moninaisemmista olennoista, pidätti hengitystään, jolloin joku pudotti lattialle valkoisen kuulan.

Matoran, taikka Toa,
silti sankari
kantaja voiman naamion,
vain Toa hän on.
Muodonmuutos
petomainen,
tulee muuttamaan kaiken.
Kokee muodonmuutoksen,
hyvän,
pahan,
huonon,
sellaisen ,
jakaantuen
kahdeksi,
jotka
tahtovat
yhdeksi.
Valon voimat
valjastaen
synkän varjon
poistaen
sankari nousee
taistelee ja kaatuu.
Valo ilman
Varjoa
Varjo ilman
Valoa
Tulee
tuho
kauhea
sielun syövyttää
ja tuhoaa.
Makutan tiedot
saatuaan,
sankari tulee
muuttumaan,
lopulliseen
muotoonsa,
tuoden
mukanaan
tuhoa.

kuului kuulan sisältä. Muisto vaihtui, ja sankarimme näki edessään, kuinka harmaakultainen Toa murskaantui taistelutantereella sinivalkoisen peikon iskun voimasta. Syntyi sokaiseva valonsäde jolloin keltavihreä, kirjurinsauvaa ja Rurua kantava matoran muuttui Toaksi.

Uusi ikkuna ja muisto. Tällä kertaa matoranimme seisoi suuren linnoituksen edessä. Taivaisiin kohoava mahtava kivilinnoitus, jonka suuri portti ja kyltti sen yläpuolella säteilivät rauhaa ja turvaa, Bioklaanin linnoitus. Matoranimme huomasi kuinka kokematon ja nuori soturi meni linnoituksen sisätiloihin…

Muisto vaihtui niin nopeasti kuin oli alkanutkin. Seuraavassa hetkessä sankarimme tuntui repeytyvän kahtia, kun pitkän keihään säde osui häneen. Maahan vierähti musta, eloton ruumis ja syntyi suuri voiman aura, jonka turvin keltainen soturi pakeni paikalta, jättäen mustan olennon pahuuden olentojen kynsiin. Muisto vaihtui ja Umbra pyöri päättömästi mielen avaruudessa.
Ba-Matoran Umbran ruumis siirtyi outoon, keltamustaan Toan ruumiiseen. Totuttelu Toan ruumiiseen sai alkaa, Umbra ajatteli. Matoran, joka oli nyt tämän maailman vastineensa ruumiissa, rojahti maahan kehon painosta. Polvilleen maassa oleva valon toa nousi hitaasti ylös. Tumma, hiiltynyt ja kuollut maa allaan, toa nousi kunnes hänen katseensa kohtasi jotain kammottavaa.

Joukko eriskummallisia Toia oli jäätyneenä paikalleen taisteluntiimellyksessä. Toat olivat niin eriskummallisen näköisiä, ettei edes hän, toisen maailman olento, joka oli kokenut mitä moninaisempia asioita, tiennyt mitä elementtejä toat edustivat. Tämä ei tosin ollut kauhean tärkeää, mutta kumminkin. Syy miksi toat olivat paikoillaan, oli heidän edessään. Suuria voimia hallitseva, varjo-olento.

Äkkiä pääkipu iski lujasti matoranin mieleen. Hän oli nyt väärässä kehossa, se voisi olla syy, muttei se ollut pääkivun aiheuttaja. Jokin iski mielensisäisen iskun häneen. Jokin outo, mutta samalla tuttu.

”Ystäväsi ovat minun, veljeni”, ääni soturin pään sisällä sanoi. ”Luovuta ruumiisi minulle ja Toiveiden kivi, kuten on tarkoitettu, sillä kaksi joiden täytyy olla yksi”, ääni rahisi ja jatkoi. ”Olen sinua voimakkaampi ja olet ollut ilman minua jo tarpeeksi pitkään, etkö olekin?”

Umbra ei sanonut mitään, vaan muisto jatkui. Jokin häiritsi telepaattista kanavaa. KraUmbra siirsi mielensä tutkimaan häiriötä, jolloin myös Umbra sai saman kuvan ja yhteyden itselleen.

Pienellä kukkulalla, hiukan kauempana riutuneen taistelukentän suurimmilta taistelutantereilta, joukko Zyxaxin johtamia Zyglakeja odotti kärsimättömästi että heidän johtajansa, vihreäsininen Zyxax, tekisi päätöksensä hyökätä toain kimppuun. Suurin osa Zyglakeista oli joko tapettu tai paennut, koska makuta ei ollut kertonut tarvitsevansa elinvoimaa itselleen, jolloin zyglakit oli uhrattu Rhak’elakkin lepyttämiseksi, joka tässä tapauksessa tarkoitti sitä että liskomiehet tekivät rituaali-itsemurhat, antaen KraUmbralle elinvoimaa.

Zyxax katseli pientä, eliittisotilaista koostuvaa joukkiotaan. Hänen urheimmat ja lojaaleimmat miehensä, jotka olivat valmiita kuolemaan Zyglakien herrarodun puolesta taistelussa vääräuskoisia, eli Toia vastaan. Zyxax mietti miten parantaa joukkojensa hiukan latistunutta mielialaa ja päätti pitää taistelutahtoa nostattavan puheen. Vihreäsininen zyglak nousi seisomaan maasta, kavuten kivipaadelle. Zyxax katsoi joukkojaan. Niin ylväitä ja taistelunkaraisemia sotureita saisi hakea ja kaukaa. Nämä olivat hänen heimoveljiään ja Zyglakien herrarodun uljainta kastia. Rhak’elakkin sotureita, valmiina kuolemaan uskontonsa ja kansansa takia.

”Veljeni. Jo ammoisina aikoina suuri rotumme on ottanut mittaa universumin taisteluihin, taistellessaan vapauden ja uskomme puolesta. Meidän pitää muistaa että aikana ennen aikaa, Suuri Rhak’elakk jumalamme, joka syntyi kuun säteistä ja tähtien tuikkeista ja nousi meren syövereistä, tuoden mukanaan meidät, Zyglakit, tähän maailmaan. Rhak’elakk, Jumalamme, polvistumme eteesi ja vuodatamme sinun kunniaksesi vääräuskoisten verta, verta joka ruokkii pohjattoman olemuksesi ja syvyyksien minäsi. Ota vastaan uhrauksistamme suurin, marttyyrina, uskon, sinun puolestasi taisteleminen, meidän henkemme. Me olemme Zyglakeja, jumalamme valittu kansa. Turvaamme sinuun, Valkoiseen demoniisi ja Karzahniin, manalan portinvartijaan, johtajiimme, oi suuri Rhak’elakk. Anna meille voimaa tänä yönä voittaa tämä taistelu, Sinun kunniaksesi, sillä me taistelemme, valtaamme ja voitamme. Me olemme Zyglakeja! Miehet, jos emme voita, Tänä iltana illastamme Karzahnissa!” Zyxax lopetti puheensa ja nosti kätensä ilmaan, alkaen karjua ilmaan, nostaen taistelutahtoa.

Muut hänen miehensä yltyivät suosionosoituksiin ja taistelumieliala kohosi ihan silmissä. Tämän jälkeen soturit kumartuivat johtajansa edessä, tehden pyhän kolminaisuuden triangelin merkin rintaansa. Zyglakit nousivat ja pukivat taisteluhaarniskansa ja ottivat räjähtävät keihäänsä sekä suuret kilpensä käyttöön. Oli aika teurastaa Toia.

KraUmbran mieli kommunikoi kärsimättömästi Zyxaxin, Zyglakien johtajan kanssa. Puoli-makuta halusi että Zyglakit tulisivat tappamaan staattisen kentän ja hidastusvoimien alla olevat Toat, joiden paikallaan pitäminen vei voimia.

”Voisitko pitää kiirettä joukkojesi kanssa?” Makuta iski Zyglakin mieleen.
”Oi kyllä, johtajani. Joukkoni lähtevät juuri taisteluun näitä vihollisiasi vastaan. Eliminoimme nämä Toat mielihyvin”, Zyglak ajatteli, alkaen johtaa joukkojaan kohti toia.
’
Umbra kuunteli kauhistuneena mitä telepaattisella kanavalla keskusteltiin. Makuta puhui absoluuttisesta voimasta ja siitä että Toat olivat hänen ja hänen tavoitteensa tiellä, hänen piti yhdistyä Veljensä, Umbran kanssa, koska Kohtalo niin määräsi.

Ba-Matoranin mieli ei voinut tehdä mitään, mikä olisi muuttanut muistoa, sillä muistojaan ja historiaa ei voi muuttaa…

Klaanin sairaalaosasto
Umbra ja hänen toisen maailman vastineensa olivat joutuneet johonkin transsimaiseen tilaan. Heidän silmäluomensa välkkyivät jatkuvasti ja molempien suusta tuli pientä vaikerrusta ja välillä huutoakin. Moderaattorimme oli pudonnut velttona lattialle, hytkyen aina välillä, kuin kouristuksen saaneena. Ba-Matoranimme oli vielä pysynyt sängyssään, mutta hänkin kouristeli ja oli vaarassa että hän putoaisi lattialle.

Sairaalan hoitajat tulivat nopeasti katsomaan mitä oli tapahtunut. Lattialla makaava toan röhjäke oli liian vaikea nostaa ylös, mutta Ba-Matoranin he saivat sidottua sänkyynsä, ettei tämä putoaisi alas kovalle lattialle.

Matoranit koettivat herättää Umbraa, joka makasi lattialla, läpsimällä tätä ja heittämällä vettä tämän päälle. Toa ei reagoinut ja matoranien neuvot alkoivat käydä vähiin.
”Tarvitsemme mielispesialisteja auttamaan, sillä uskon että tämä johtuu vain mielestä”, eräs hoitaja tuumasi…

Retro

Kenraali ja Kalittu

Kommentoi

Klaanin yläkerrokset, alkuilta, pommituksenjälkeinen päivä

Maan Toa Nurukan katseli tähtitaivaalle, jossa tuhannet tähdet alkoivat välkkyä merkiksi yön ja pimeyden tulosta. Viime vuorokausi oli ollut myös hänelle erityisen raskas kun hän oli joutunut näkemään taas siviiliuhreja ja sodan tuomia vaurioita. Monet menettivät jotain itselleen arvokasta, muttei hän. Lukuisten taisteluiden veteraanina Nurukan oli päättänyt ettei kiintyisi liikaa mihinkään maalliseen ja piti ystävinään vain joitain harvoja henkilöitä. Deleva ja Umbra olivat niitä harvoja, jotka hän pystyi jopa laskemaan ystävikseen. Maan toa katseli kuinka muutama tähdenlento valaisi yötaivasta. Tähdenlento oli merkki toivosta, sen hän tiesi, sillä jokaisen taistelun jälkeen on vuorossa korjauksien aika. Lopullista taistelua ei koskaan tapahdu, sillä kaikki kiertää kehää.

Nurukan muisteli aikaa, jolloin hän komensi toia Metru Nuilla. Turaga Dume ja the Shadowed One olivat riidoissa keskenään, koska roistomaiset Pimeyden metsästäjät halusivat perustaa tukikohdan Metru Nuille. Siihen yksinvaltiaana toimiva Dume ei tietenkään suostunut ja hän karkoitti metsästäjien Kummisedän diplomaatit kaupungistaan. TSO ei pitänyt tavasta jolla Dume hoiti asioita, aloittaen sodan Legendojen kaupungissa. Lukuisat Toat kutsuttiin taistelemaan kaupungin puolesta, suuren Toa Lhikanin rinnalla. Se oli hienoa aikaa… Nurukan muisteli, mutta silläkin oli varjopuolensa. Sodassa hänet tunnettiin hyvin, nyt kaikki ovat unohtaneet hänen nimensä.

Muisto siirtyi toiseen kun Nurukan sulki silmänsä. Maan toan mielessä hän oli nyt Avra Nuin saarella, taistelemassa Makuta Bitilin hyönteisistä koostuvaa rahiarmeijaa vastaan. Hirviömäiset Weartax-hämähäkit olivat tappavia, mutta mutaatiotykin ja maan elementaalivoimien avulla Nurukan nousi suureksi sankariksi ja häntä palvottiin saarella suurena Toa-päällikkönä. Oli hienoa tuntea itsensä tärkeäksi, vanha maan toa mutisi ja huomasi ettei hän ollut enää oikein samanlaisessa asemassa. Kukaan täällä ei tuntunut tietävän tai muistavan hänen urotekojaan.

Muisto siirtyi toiseen ja Nurukan muisti jotain. Hän oli kirjoittanut kirjan, Metru Nuin sodan aikana, ja lisännyt siihen salaisiksi luokiteltuja asiakirjoja joita ei enää sodan jälkeen tarvittu. Kirja oli jätetty Onu-Metrun arkistonhoitajille, jotka lupasivat huolehtia kirjasta.

”Kirja voisi olla hyvä lisä Klaanin kirjakokoelmiin”, Nurukan mutisi ja ajatteli että tämä voisi olla erään jään toan ja erään valon toan tehtävä, hakea Kirja Legendojen kaupungista…

Nurukanin unelmoinnin keskeytti plasman Toa Deleva, punavalkoinen Toa, jonka toinen puoli ruumista oli täysin hopeinen ja mekanisoitu. Toa oli kokenut sotien varjopuolet. Hän oli menettänyt koko saarensa asukkaat Metorakkin skakdeille, jotka myivät Matoranit orjiksi. Tästä syystä Deleva kantoi kaunaa kaikkia Skakdeja kohtaan. Toa ei ollut kovin hyvin tottunut Klaanin liberaaliin ilmapiiriin, jossa oli mitä moninaisempia olentoja. Hän ei voinut sille mitään että oli niin ennakkoluuloinen skakdeja kohtaan.

”Mitä ajattelet, vanha ystävä?” Deleva viimein sanoi jotain, katsahtaen samalla taivaalle. Punainen tähti loisti kirkkaana taivaalla. Tähti oli kaunis, vaikka Deleva olikin nähnyt sen jo tuhansia kertoja taivaalla. Iltataivaan kauneutta ei voinut edes taistelujen ja elämän koulima toa kiistää.

Nurukan säpsähti ajatuksistaan. Maan Toa katsahti ystäväänsä ja vastasi: ”Ajattelin juuri vanhaa, mennyttä aikaa. Eikö se ollutkin hienoa, Delevä?”

Plasman toa ei sanonut mitään. Menneisyys oli hänen osaltaan täynnä arpia ja kipeitä haavoja. Arpia, jotka eivät olleet vielä täysin parantuneet ja tulevaisuus oli vielä täysin avoin.

Kaksikko jäi muurinharjalle ajattelemaan elämän kysymyksiä ja muistelemaan menneitä…

Retro

Flygelin pako alkaa & kaimojen kohtaaminen

Kommentoi

Metsä, klaanin saari

Sade piiskasi tätä metsän reunaa, jossa ei ruohokaan tohtinut kasvaa. Nazorakit olivat pumpanneet tänne kaikkia aseteknologian sivutuotteina tulleita jätekemikaaleja, jolloin metsä oli alkanut kuolla ja kuristaa itse itseään. Surullinen, valkomusta zyglak istui pienen, saastuneen puron luona katsellen omaa kuvajaistaan. Hän oli nimeltään Flygel ja hänet oli karkotettu lajinsa parista.

Kaikki oli alkanut siitä kun Flygel oli palannut kotiinsa, kotarakennelmalle. Zyglakien koko sisämaakylä oli vaurioitunut pahoin. Vedenalainen tulipalo suuressa kirkossa ja vesivoimalan täydellinen tuhoutuminen olivat olleet kova takaisku jo muutenkin universumin vihatuimmaksi lajiksi kutsutuille zyglakeille.

Taistelu kahta klaanilaista vastaan oli saanut aikaan nämä vahingot, mutta silminnäkijöiden mukaan Flygel oli ollut vastuussa näistä tihutöistä. Pääpapilla oli muutenkin paljon hampaankolossa tieteisiin nojaavaa Flygeliä vastaan, joten tämä oli vain hyvä tekosyy saada kansan mielipiteet tiedemiestä vastaan. Pappi oli pakottanut Flygelin kirjaamaan Rhak’elakkin pyhiä tekstejä ylös, joka oli todella kauhea rangaistus Flygelille, koska hän ei pitänyt vihaan perustuvasta uskonnosta, jonka perimmäinen tarkoitus oli vain johtaa harhaan tyhmiä ja heikkoja.

Ei kestänyt kauaakaan kun Flygelille alkoi riittää tämä kaislapaperille ja kivitauluille kirjoittaminen. Flygel pakeni vankilastaan ja häntä ei enää päästetty zyglakien pariin. Elämä erakkona odotti, mutta niinhän Flygel oli aina ollut, erakko ilman ystäviä tai rakkaita…

Klaanin sairasosasto

Umbra heräsi valkoisessa ja puhtaassa sairaalapedissään. Hän katseli ympärilleen. Valkoiset verhot peittivät kaiken näkyvyyden. Moderaattori mietti kuinka kauan hän oli oikein ollut täällä. Nimda oli jotain liian suurta, jopa hänen kaltaiselleen valon toalle. Miten jokin esine yksinään pystyi sisältämään näinkin suuria voimia. Jos joku yhdistäisi nämä palaset yhdeksi, minkälainen voima näistä oikein tulisi, jos yksikin siru voi olla näinkin voimakas…

Umbra mietti sitä miksi hän ei ollut ollut Linnoituksessa silloin kun linnoitukseen hyökättiin. Yö Kauhussa monet menettivät henkensä ja tapahtui mitä kauheimpia asioita, kaikeasta Umbrakaan ei ollut saanut kuulla. Tästä eteenpäin Umbra ei enää lähtisi Helryxin reissuille, sen hän lupasi. Koko ritarikunta oli vain suuri hörhöjen poppoo.

Äkkiä jokin kosketti Umbran mieltä. Jokin toinen mieli, joka tuntui samalla niin tutulta ja samalla niinkin etäältä. Kuin hänen veljensä mieli, tämäkin tuntui aika hämmentävältä.

Umbra nousi istumaan. Moderaattori avasi veti vasemmalla kädellään verhon syrjään. Hän hyppäsi lattialle, horjuen vähän aikaa. Lepo oli vienyt häneltä tasapainon vähäksi aikaa. Keltamusta soturi nousi ja lähti tallustamaan ympäri käytävää, oudon mielen johdattaessa häntä luokseen.

Sairaanhoitajia tuli Umbraa vastaan ja hänelle vilkutettiin ja tervehdittiin iloisesti. Ei ollut jokapäiväistä nähdä moderaattoria täällä sairasosastolla.

Mieli alkoi voimistua kun Umbra käveli eteenpäin osastoa. Umbra lähestyi ja lähestyi kohdettaan. Viimein hän tuli perimmäisen pedin luokse. Mieli oli suurin tässä kohtaa osastoa.

Umbra kysyi hiljaa: ”Kuka siellä on?”
Ei vastausta. Moderaattori lähestyi valkoista verhoa. Verho avautui Umbran edessä ja hän näki edessään heikohkon suht isokokoisen violettimustan Matoranin, joka oli kytkettynä laitteistoihin.

”Olen Umbra, olemmeko tawanneet?” Matoran sanoi.

…

Retro

Yritys tuhota Nimda

Kommentoi

Klaanin linnoitus

Bladis käveli ripeään tahtiin kirkkaalla käytävällä. Hän ja Umbra ohittivat suuren sinisen seinävaatteen, joka kuvasi Klaanin moderaattoreita. Heidän eteensä tuli vahvannäköinen ovi sekä pieni kameratunnistus. Bladis asetti vihreän modekivensä kameran eteen ja ovi aukesi. Umbra ja hopeamusta skakdi astuivat ovesta sisään ja saapuivat kiviseen huoneeseen. Moderaattorien päähuoneessa oli jokaisen moderaattorin nimikkonojatuolit, jotka oli kirjailtu jokaisen moderaattorin omilla väreillä. Yhdellä seinällä oli kone josta sai ostettua Bohrok Energy drinksiä, jota moderaattorit usein käyttivät yövuoroillaan. Eräällä kiviseinällä koreili kuva Klaanin admineista ja moderaattoreista sillä ainoalla kerralla kun kaikki olivat paikalla linnoituksessa. Kuvan ottamisesta oli jo kulunut ties kuinka kauan ja välillä tuntui että klaanilla oli aika löyhät säännöt henkilökuntansa suhteen. Umbra istahti keltamustalle nojatuolilleen ja venytteli käsiään. Oli mukavaa olla taas kotona. Bladis otti laukustaan widgetin ja työnsi pienen rattaan koneeseen. Hän valitsi itselleen jotain virvoitusjuomaa automaatista. Kuului kolinaa ja juomakanisteri putosi Skakdin eteen lattialle. Bladis poimi vihreän juomakanisterin ja kaatoi siitä juomaa kurkkuunsa. Ai että kun oli hyvää, Skakdi sanoi ja istahti nojatuoliin.

”Miksi edes tulimme tänne, Umbra?” Bladis kysyi kollegaltaan. Hän ei ollut ollut kauhean usein kaksin kollegansa kanssa.
”On vain hyvä että sinäkin käyt täällä päämajassamme, pomo”, Bladis sanoi ja lisäsi ”missä muuten olet ollut nämä viimeiset viikot ja mikä on tuon uuden lookkisi tarkoitus?”

”Pitkä tarina, joka pitää sisällään taistelun kaksostani vastaan, joukon noviisi-Toia joiden kohtalosta en halua edes puhua sekä rauhallisen saariryhmän. No siitä tuli aikamoinen murhenäytelmä ja nyt kannan veljeni muistoja pääni sisällä. Oliko muuta?” Umbra töksäytti.
Bladis oli ennenkin kuullut näistä Umbran retkistä joten hän ei sanonut mitään, punnitsi vain asioita. Minkäköhän takia Umbra edes oli lähtenyt Klaanista ilmoittamatta kellekään…”, Skakdi ajatteli, mutta muisti sitten Umbran yhteyden ritarikuntaan, joka piti häntä pihdikkäässä kuolonkourassaan.

”Olitko tuolla tehtävällä sen muinaisen diivan takia?” BV kysäisi Umbralta. Muinaisella diivalla Bladis viittasi ritarikunnan johtaja Helryxiä, joka ei halunnut päästää Umbrasta irti. Umbralla ja ritarikunnalla oli jotain hampaankolossa toisiaan kohtaan.

”Olin, mutten ole enää. Nyt olen päättänyt etten lähde enää sen typerän veden toan tehtäville ja katkaisen siteeni siihen mätään organisaatioon joka tottelee johtajaansa sokeasti. Mikä Mata Nuin tahto ylipäätänsä on? Itse olen ajatellut että se on rauha universumiin, mutta hörhöjen fundamentalistien poppoo haluaa sotaa vain tähän maailmaan. Eli oli ihan hyvä että lähdin”, Umbra sanoi.

Pian Bladis kuitenkin avasi pöydällä olevan tietokoneen ja kirjautui moderaattorin tunnuksilla sisään Klaanin turvajärjestelmään. Hän katsoi nopeasti läpi huomiota vaativat asiat, kuten sotavalmistelut. Lopulta hänen silmänsä osuivat yhteen kohtaan, Nimdan valvontaan ”jotta sen voisi tuhota”. Skakdi jäi miettimään miksi jotain esinettä pitäisi valvoa, jos se pitäisi tuhota.

”Uu, katso”, Bladis sanoi ja käänsi näyttöä moderaattori-toveriaan päin. Hän osoitti Nimdan tietoja.

”Miksi ihmeessä me varjelemme yhtä sirua jos me halueamme tuhota sen?”
”Jos nyt ensin joku selventäisi minulle jotain tästä Nimdasta. Miksi se edes on niin tärkeä meille ja mitä me niillä siruilla teemme?” Umbra sanoi jo vähän ärsyyntyneenä kun oli ollut ulalla jutuista jos jonkin aikaa.
”No me emme niinkuin juurikaan tiedä siitä”, Bladis aloitti ”Tiedämme, että sillä on jotain suuria voimia ja että pahikset ovat sen perässä”, skakdi kertoi.
”Suurin osa tiedosta on peräisin siitä kun Gee kävi Nimdanpalvojien saarella tässä vähän aikaa sitten“ ”Niin, Geen mukaan siruilla tosiaan oli voimia. Niitä palvottiin tyyliin jumalina ja tosiaan, kun kerran muutkin niitä tavoittelevat, niin ne ovat arvokkaita. Ne ovat siis ilmeisesti jonkinsorttinen voimakas ase.”

”Minua epäilyttää tässä asiassa se että Guardian tietää näistä siruista näinkin paljon. Jokin minussa sanoo että muutkin Adminit ovat sotkeutuneet näiden sirujen mysteeriin ja he pimittävät meiltä muilta jotain tärkeitä tietoja. Löytyykö sieltä koneelta mitään tietoa Nimdasta, BV?” Umbra sanoi, katsahtaen ystäväänsä.

Skakdi napsautti kuluneella hiirellään Nimda-sanaa ja esiin aukeni lyhykäinen tiedosto. Sen hallitsevin piirre oli kuva Alfa- ja Beeta-siruista. Sivulla oli myös tietoja Nimdan havaituista ominaisuuksista sekä tiedettyjen sirujen sijainneista. Sivulla oli myös maininta siitä, että Klaani etsi Nimdaa tuhotakseen sen, sillä se on liian vaarallinen päätyessään muiden käsiin.
”Eli siis tietokoneen mukaan Nimdan palanen on jossain täällä linnoituksessa ja Adminit haluavat sen tuhottavan, joten pitäisikö meidän lähteä tuhoamaan sitä sirua, Umbraseni?” Bladis sanoi, lukien koneelta sirun olinpaikan.

”Hmm… Taika-aseen tuhoaminen voisi kyllä auttaa klaania, mutta eikö se siru voi tehdä meille jotain? Ja olemmeko tarpeeksi voimakkaita sen tuhoamiseen?” Umbra kysäisi

”Käsittääkseni ne kuusi sirua yhdessä ovat huippuvaarallinen superase, ei yksittäiset sirut”, Bladis selvensi. ”Kyllä meillä aina tulivoimaa löytyy, olemmehan me Umbra ja Bladis, ja tuskin se siru meille itsessään mitään tekee. Eihän sillä mitään omaa tahtoa ole, eihän?” Bladis kertoi.
”Hyvä on, lähdetään tuhoamaan se voimallinen siru. Saamme sentään jotain järkevää tehtyä täällä”, Umbra sanoi. ”Johda minut Nimdan luokse, toveri”.
Tämän sanottuaan he jättivät huoneen.

Matka pikku hiljaa hämärtyvän Klaanin käytävillä johti heti Admin-siiven alapuolella olevaan holvihuoneeseen, jossa oli jälleen kerran tarkat tunnistukset. Modekivi takasi jälleen kerran pääsyn sisään huoneeseen. Bladis kytki seinän sähköpääkeskuksesta hälyttimet pois päältä ja lähti marssimaan huoneen keskellä olevan, lasikuvun alla olevan Beetan luo.

Umbra ei ollut eläissään nähnyt mitään vastaavaa. Valkoinen, lasikuvun alla oleva metallinen siru, joka säkenöi suuria energioita, jotka Umbra tunsi ympäri kehoaan. Siru oli samalla kaunis, että kammottava. Kaksikko asteli kiven luokse, jolloin valon kajo yltyi. Bladis piteli silmiään kirkkaan valon osuessa hänen silmiinsä, jolloin Umbra koetti himmentää metallinkappaleen hohtoa. Hän otti yhteyden kiven valonlähteeseen, muttei saanut sitä himmennettyä. Jokin ei täsmännyt sirussa. Skakdi asetti kätensä varovasti lasikuvun kummallekin puolella. Hän nosti puoliympyrän mallista, panssarilasista tehtyä kupua hiljaa ylöspäin. Sirussa oli jotakin hypnoottista. Skakdia huimasi, eikä se ollut samanlaista huimausta kuin Sisällissodan pommitusilmalaivoissa koki. Se oli jotain erilaista.

”Mikä sinun on, Bladis?” Umbra kysyi toveriltaan. Skakdi hoippui lasikupu käsissään, melkein kaatuen kivilattialle. Umbraa hämmensi Bladiksen käytös. Pian hän itsekin alkoi huomata jotain outoa. Huone täyttyi erilaisista ja eriväisistä palloista. Palloja oli eri kokoisia ja ne aaltoilivat, samalla vääristäen huoneen tilaa. Toa koetti pudistaa päätään. Pallot pysyivät ja Bladis oli yhtäkkiä viherpinkki. ”Mitä täällä tapahtuu!” Umbra huusi.

Bladis yritti nousta, muttei siinä onnistunut. Häntä huimasi ja tuntui kuin joku olisi käytellyt aivoporaa hänen polvilumpioonsa. ”Nimda… Nimda”
Siru välähti voimakkaasti peittäen sekunneiksi huoneen valkeuteen. Skakdin mieleen nousi Sisällissodan kauhut: kaasut, räjähdykset, veri, kuolema. Tuhannet pienet porat tuntuivat poraavan hänen päätään joka suunnasta. Skakdi ähkäisi ja kääntyi epämääräisesti kyljelleen. Hänestä tuntui siltä, kuin hän olisi menettämässä tajuntansa. Valon Toan mielen täyttivät sekavat ajatukset. Umbran mielenterveys oli alkanut horjua jo hänen veljensä muistojen yhdistyessä Umbran muistojen kanssa, ja hänen muistaessaan muistoja jotka eivät ollet hänen. Valon Toa piteli päätään. Päänsärky vain kasvoi kun ajatukset ja muistot sekoittuivat. Hän tunsi kuinka hänen veljensä muutettiin makutamaiseksi antidermismassaksi Mutranin kokeessa, kuinka kylällinen matoraneja kuoli hänen takiaan ja kaikkea muuta. Umbran psyyke ei kestänyt, ja hän rojahti lattialle. Bladevezonin näkö ja todellisuudentaju alkoi sumentua valkoiseksi massaksi. Sitten hän tunsi kaiken pimenevän.

Myöhemmin, kultavihreä moderaattori, Paaco kävi tutkimusretkellä Nimdahuoneessa, ja löysi kaksi kollegaansa maasta. Kaksikko vietiin toipumaan sairaalaosastolle, jossa heille annettiin lepoa ja lääkkeitä.

[spoil]Team U&M vauhdissa. JIIHAA[/spoil]

Retro

Deltan temppeli 42: Voitokas Umbra

Kommentoi

Nimda-saari

Umbra seisoi keltainen miekka kourassaan, ja oikean käden musta exo-kanuuna ladattuna Sinisen Skakdin edessä. Valon Toan ja Skakdin lähellä oli maassa kolme Toaa ja metsäpalon alku oli taustalla, tuomassa maailmanlopun tunnelmaa tähän kahden kolossin kohtaamiseen.

Miekka iski vasten miekkaa, kun kaksikko otti mittaa toisistaan. Umbra laukaisi tykkinsä lähietäisyydeltä kohti kohdettaan, Metorakkin lentäessä vähän matkaa taaemmas. Skakdi käynnisti jalkojensa turbiinit, lentäen täysillä päin Umbraa ja samalla viiltäen miekallaan Umbran vatsapanssariin syvää naarmua.

Umbra parahti, ampuen tykillään lentävän skakdin selkään, jolloin Skakdi putosi kivun voimasta maahan. Selkä ei ollut niin hyvin panssaroitu kuin skakdin muu ruumis.

Metorakk oli nelin kontin maassa, nousten karikosta pystyyn. Skakdi oli vihainen, sen näki oranssista silmistä ja siitä kuinka skakdi puristi aseitaan kourissaan.

”Mitä järkeä meidän edes on taistella?” Umbra sanoi, väistäen skakdin toisen heittotikarin ja ottaen kiinni toisen, jonka Toa heitti päin Metorakkin leukaa. Tikari viilsi veden skakdin leukaan uurteen, josta alkoi tihkumaan verta.

”Allianssi on Klaanin vihollinen, ehkä siksi, typerä Toa”, Metorakk murahti, pyyhkien veripisarat hopeiseen kämmeneensä. Skakdi paiskasi oikealla kädellään hopeisen miekan kohti Umbraa, jolloin keltamusta soturi joutui torjumaan iskun omalla miekallaan. Uupumus näkyi Umbran kasvoilta ja olemuksesta, kun Metorakkin onnistui taivuttamaan Umbraa kohti maata.

”Olet häviöllä, Toa. Kun olen hoidellut sinut, tapan kylmänviileästi ystäväsi”, Metorakk sanoi, lyöden iskusarjan Umbraa kohti. Toisella kädellään skakdi iski tikariaan kohti Toaa, toisella miekkaansa. Umbra oli alakynnessä, hänen pitäisi saada voimansa taas käyttöönsä.

Kirkas valonsäde sokaisi Metorakkin, kun Umbran kanohi Mordus päästi pienen henkäyksen voimistaan. Metorakk koetti saada silmänsä nopeasti auki ja otti pistoolinsa toiseen käteensä.

”Sinä kirottu Toa, et pelannut reilulla pelillä”, Metorakk murahti, ampuen sokkona Umbraa zamoreilla. Umbra väisteli hyökkäyksiä perin akrobaattisesti, jota ei olisi uskonut Umbran ruumiinrakenteesta.

Umbra käytti jalkojensa turbiineita, lentäen Metorakkin taakse. Skakdin kuulo oli kuitenkin tallessa jolloin sininen skakdi huomasi yllätyshyökkäyksen, sattuen kääntymään juuri sopivasti päin Umbran ammusta. Metorakk lensi läheiseen puuhun, mennen tajuttomaksi.

Voitokkaana, Umbra noukki Metorakkilta jääneen sinisen kiven maasta, laittaen sen rintapanssariinsa. Kiven energiaa siirtyi Umbraan, korjaten hänen kudosvaurioitaan.

”Tämä kivi on jotenkin tutunoloinen, se parantaa…” Umbra mutisi. Sitten Toa muisti ”Tämähän on Matoron parannuskivi!”

Umbra päätti käyttää kiven energioita muiden herättämiseen, ja sai perin nopeasti ystäviään hereille. Toat nousivat maasta, katsellen hyökkääjää, joka makasi puun alla. Pieni metsäpalon alku oli alkanut nuolla muita metsän puita ja kasvustoa.

”Saanko hoitaa tämän metsäpalon alun?” Deleva kysyi, alkaen imeä liekkien lämpöä itseensä. Puoliksi mekaaninen Toa täyttyi lämpimästä energiasta, jolloin Deleva alkoi hohtaa oranssia valoa ja lämpöä. Pysykää kauempana, Toa sanoi, osoittaen käsillään kohti taivasta. Suuri annos kuumaa energiaa lähti toan käsistä muodostaen ison patsaan taivaalle.

”Tämä pitää vapauttaa aika nopeasti, muuten meille tulee vieläkin tukalammat paikat”, Deleva mutisi, kanavoiden yhä lämpöenergiaa kohti taivasta.

Viimein energia Delevan sisältä loppui ja Toa palasi normaaliksi. Uupuneet Toat päättivät siitäkin huolimatta, että olivat uupuneita, jatkaa matkaansa kohti Nimda-temppeliä ja Matoro TBSn olinpaikkaa.

Retro

Deltan temppeli 40: Metorakk kohtaa Umbran trion

Kommentoi

Nimda-saari

Sininen hahmo hiipi metsässä, tai oikeastaan vaani. Hän oli nimeltään Metorakk ja hän metsästi Toia. Eräs Toa, nimeltään Matoro The Black Snow, oli Metorakkin mustalla listalla, mutta paremman puutteessa muutkin toat kelpasivat skakdi-komentajalle. Käyttäen tarkkaa kuulo- ja hajuaistiaan, Veden skakdi oli huomanut joukon Toia vähänmatkan päässä ja päättänyt nujertaa Toat, koska ainoa hyvä Toa oli kuollut Toa. Hyvällä tuurilla näillä Toilla oli yhteyksiä klaaniin, siihen sekalaisten pellejen joukkoon, joka mainosti olevansa hyvän puolella.

Metorakk päätti hiipiä pahaa-aavistamattomien uhriensa taakse ja ampua heitä zamor-pistoolillaan, jossa oli tähtäinlaitteisto. Veden skakdi käytti tällä kertaa pääasiassa punaisia ammuksia, jotka uhriin osuessaan halvaannuttavat uhrin toiminnot.

Veden skakdi hyppäsi tähystämään kallioiselle mättäälle. Hän katsoi pistoolinsa tähtäimestä Toa-joukkoa. Keltamusta, keltaruskea, musta ja valkopunainen, mutta puoliksi hopeinen Toa laahustivat metsässä. Skakdi päätti hiipiä lähemmäs.

”Minulla on huono tunne tästä,” Nurukan sanoi, katsoen ympärilleen. Metsäretki oli ollut liian rauhallinen. Äkkiä veteraani-toa näki jotain vihreillä silmillään. Jokin sininen hyppi ketterästi, käyttäen jonkinlaisia turbiineja hyppyjensä vauhdittajina, kohti Toia. Olento piilotteli puiden katveessa, lähestyen toia.

”Mitä nyt taas, vanhus?” Deleva murahti. Häntä välillä ärsytti Nurukanin huomautukset. Mutta oli ymmärrettävää että jotain oli vialla kun ei ollut tapahtunut toimintaa metsäretken aikana.

”Paljonko Nimda-temppelille on vielä matkaa?” Umbra kysyi seuruetta johtavalta Kiven Toa Samolilta.

”Nimda-temppeli on ihan pienen kivenheiton päässä”, heimonaamiota kantava Toa sanoi. Kiven Toa osoitti sormellaan eteenpäin, jolloin pilkahdus Nimda-temppelistä näkyi viidakon kätköistä.

”Hyvä, jatkakaamme siis matkaa”, Umbra sanoi, kun laukauksia kuului lähistöltä. Punaisia zamoreita lensi ilmassa kohti Nurukania ja Samolia. Toat kaatuivat nopeasti maahan. Delevan onnistui torjumaan ammuksia plasmakilvellään, jota Toa piteli mekaanisessa kädessään.
”Valmistaudu, Umbra”, Plasman Toa sanoi, kun sininen olento lähestyi heitä paraikaa. Umbra ei ajatellut muuta kuin ”Mitä karzahnia juuri tapahtui”, ja otti miekkansa selästään vasempaan käteensä.

Olento tulitti Toia jonkin aikaa, heittäen sen jälkeen tarkan heittoveitsensä kohti Umbran keltaista miekkaa. Miekka putosi keltamustan Toan kädestä, kun veitsi palasi takaisin kohteelleen, paljastaen hyökkääjän siniseksi, hopeista kypärää kantavaksi skakdiksi, jolla oli hopeinen kiiltävä haarniska ja ilkeä virne kasvoillaan.

”Tervehdys, Toat”, Metorakk sanoi ottaen hopeisen, pitkän miekan selästään. ”Valmistautukaa tuhoonne, isot Matoranit”, Skakdi sanoi, ampuen pistoolillaan Umbraa. Valon toa torjui ammuksen tykillään, heittäen samalla miekan lentämään kohti Metorakkia. Keltainen miekka pyöri vauhdilla kohti skakdia, osuen Metorakkin hopeiseen mahapanssariin. Pieni sininen kivi tipahti iskusta maahan, Skakdin jalkoihin.
”Miksi hyökkäät kimppuumme, typerä Skakdi?” Umbra kysyi Skakdilta, kun miekka palasi ilmalennoltaan takaisin Toan käteen. Skakdi vain hymyili, eikä vastannut mitään.

”Hän on skakdi, eivät skakdit anna vastauksia ilman taistelua”, Deleva sanoi, ladaten jousensa ja ampuen sillä panoksen kohti skakdia. Kuumennettu nuoli lensi ilmassa kohti Metorakkia, joilloin skakdi torjui iskun miekallaan, lennättäen panoksen päin suurta puuta, sytyttäen sen tuleen.
”Jalot Toat eivät mielellään sytytä metsäpaloja, eiväthän?” Skakdi murahti. ”Siksi tuomitsenkin teidät, Toat, kuolemaan metsäpalon aloittamisesta. Ai niin, te kurjat. Ette sattuisi tietämään mitään Matoro Kuralumesta?”

Ajatukset risteilivät Umbran päässä. Oliko Matoro tällä saarella? Jos oli olisi hienoa löytää kauan kadoksissa ollut ystävä, joka oli aina tien päällä.

”Mitä tiedät Matorosta, sinä Skakdin rumilus, joka ei ole paljastanut edes nimeään?” Umbra murahti, osoittaen keltaisella, valolla ladatulla miekallaan Skakdin kurkkua. Ilmekään ei värähtänyt Metorakkin kasvoilla, kun skakdi sanoi. ”Ota miekkasi pois, niin kerron sinulle. Olen Metorakk, Gaggulabion skakdi-joukkojen komentaja ja olen täällä Nimda-sirun ja Matoro TBS:n perässä”, Skakdi sanoi, Umbran laskiessa miekkaansa pois skakdin reviiriltä.

Menneisyys palautui Delevan mieleen, kun hän kuuli nimen ”Metorakk”. Viha täytti toan sydämen kun Toa muisti mitä Metorakk-niminen skakdi oli tehnyt hänelle menneisyydessä.
”SINÄ! Sinä siis teit minusta tällaisen, puoliksi mekaanisen Plasman Toan!” Deleva huusi vimmastuneena, silmät loistaen kostonhimoa ja nyrkit kuumentuneina plasmavoimista. ”Nyt minä vihdoin saan kostoni, kuten Metsästäjät minulle opettivat!”

Kipinät lensivät ilmassa, kun Deleva viittoi Umbran väistymään syrjään Metorakkin edestä. ”Tämä taistelu on minulle, olen sitä odottanut vuosituhansia”, Deleva sanoi iskien kuumennetulla kilvellään Metorakkia.
Metorakkin haarniska suojasi Skakdia pahemmilta palovammoilta, kun Skakdin onnistui harkitulla niskalenkillä heittää Deleva päin yhtä metsän puuta, liekkien nuollessa puun juuria. Plasman Toa pudotti aseensa maahan, kaatuen tajuttomana maahan, punaisen Kakaman pudotessa heinikkoon.

”Nyt on sinun vuorosi, Toa Umbra”, Metorakk sanoi, iskien miekkansa kohti Umbraa. Keltainen miekka torjui iskun, mutta kestäisikö Umbra kauaa koulutetun Skakdi-sotajohtajan iskuja, varsinkin kun hänen elementaalivoimansa olivat todella heikot ja mieli täynnä kysymyksiä, muttei vastauksia…

Retro

Lennonjohtajan esiintyminen

Kommentoi

Klaanin linnoituksen käytävät

BladeVezon käveli klaanin kivisiä, valokivin ja soihduin valaistuja käytäviä. Hopeamusta skakdi mietti mitä Umbra oli sanonut. Oliko se edes Umbra? BladeVezon mietti. Violettimusta Matoran oli vaikuttanut siltä että tämä oli puhunut totta. Eikä Matoran nyt tarkemman tarkastelun perusteella vaikuttanut yhtään mielenvikaiselta. BladeVezon käveli käytäviä, kohti moderaattorien päähuonetta, kun kranaboxaava, kultavihreä Toa, Moderaattori Paaco, tuli Bladista vastaan.

”Hei”, Skakdi huikkasi, kun virkaveli meni outojen suusta tehtyjen ja käsiä kaikukoppana käyttävien äänien säestämänä hänen ohitseen. Paaco ei kuullut. Bladis korotti ääntään ja huusi ”HEI!”
Paaco pysähtyi. Toa alkoi kävellä takaperin, jalat kiinni maassa, kohti Bladista. Paaco liikkui perin robottimaisesti. Olikohan tämäkin jotain hänen esityksiään, joita klaanin tyttömatoranit katsoivat usein huvittuneina.

”Kuulithan sinä”, Bladis sanoi, kun Paaco oli tarpeeksi lähellä. ”Mikä meno, Paaco-boy?”

”Mikäs tässä. Hieno keli, aurinko paistaa ja niin edelleen. Nyt on aika kranaboxata”, Moderaattori kertoi. Mahikia kantava sankari oli todellakin hyväntuulinen tänään.

”Et sattuisi tietämään mitä Umbraksi itseään kutsuva Matoran sanoi Portaaleista?” Bladis aloitti, varovasti. Hän ei tiennyt miten virkaveli reagoisi tähän.

”Onko Umbra täällä? Matoranina? Mitä hiivattia? Jos hänellä asiaa on, on hänen luonaan pakko käydä”, Paaco aloitti, kiihtyneenä. ”Missä rakas virkaveljeni oikein on?” hän kysyi vielä.
”Umbra on tällä hetkellä klaanin sairasosastolla, eikä hän voi kovin hyvin…” Bladis nieleskeli. ”Hän vaikutti kovin sekavalta ja ankealta, sekä heikolta. Ei yhtään Umbramainen”, Bladis sanoi synkästi.

”Mitä skarrarrararria Umbralle on oikein tapahtunut!? On pakko lähteä hänen luokseen, nyt eikä viidestoistapäivä”, Paaco sanoi. Hänen oli pakko tietää, mitä virkaveli meinasi.
”En tiedä onko minun parasta lähteä mukaan kanssasi, Paaco”, Bladis sanoi. ”Umbra ei vaikuttanut edes tuntevan minua”, hän jatkoi. ”Sotkisin vain asioita”.
”Höpsis. Tulet mukaani, nyt ja heti”, Paaco sanoi, ottaen Bladista kädestä kiinni. Tummanvihreä nyrkki puristi skakdin nyrkkiä aika kovaa, kun Paaco lähti johdattamaan ystäväänsä kohti sairasosastoja, jotka Bladis tunsikin jo liian hyvin…

Paaco ja Bladis viilettivät käsi kädessä ympäri klaanin sokkeloisia käytäviä. Muutama Paacoa fanittava tyttömatoran pyörtyi matkalla, nähtyään idolinsa sädehtivän hymyn. Osa faneista juoksi Paacon ja Bladiksen perässä pitkän matkaa, mutta kaksikon onnistui eksyttää yli-innokkaat fanit.
”Miten oikein teet tuon?” Bladis kysyi virkaveljeltään, joka myhäili tyytyväisenä eräässä roskiksessa. Paaco kurkisti kannen alta. Matoranit olivat menneet ohi, oli aika vaihtaa suuntaa portaikkoon.
”Se on tätä Paacomaista charmia”, kultavihreä toa väläytti, naurahtaen. Bladis roikkui Paacon kannoilla, vaikka moderaattori vaikuttikin vähän eksyneeltä.
”Jos sanon suoraan, en muista missä sairasosasto on”, Paaco lopulta myönsi. Hän oli juoksuttanut Bladista ympäri linnoitusta, piilottanut hänet ja ystävänsä roskikseen, jolloin talouspaperirulla oli tarttunut skakdin jalkapohjaan ja kaikkea muuta mukavaa.
”Pitikö tuo nyt sanoa…” Bladis tuhahti. Hän lähti viemään Paacoa oikeaan suuntaan, talouspaperirulla oikeasta jalasta roikkuen. Valkoinen paperivana jäi skakdin jälkeen, kun tämä käveli eteenpäin itsevarmasti, vaikka haisikin roskilta. Paaco tirskahteli tuon tuostakin, vaikka hänen olkapanssarissaan olikin jugurttitahroja.
Viimein kaksikko päätyi sairasosaston ovelle. Bladis puisteli talouspaperin jaloistaan, katsoen Paacoa, joka nauroi hänen vieressään. Moderaattori ei pian nauraisi, kun he astuisivat sairasosastolle.
Bladis avasi oven. Valkoinen, inhottavan valkea huone oli täynnä rykimistä ja yskimistä. Hengityssuojaimin varustettuja hoitajia juoksenteli ympäriinsä, kantaen ruiskuja ja lääkepulloja potilailleen. Täällä tuntui siltä että kaikki ei ollut kohdallaan.
Kupe huomasi nopeasti Bladiksen ja Paacon. Punavalkoista naamiota kantava toa tuli nopeasti tervehtimään kaksikkoa, ihan kädestä pitäen. Toa ojensi kaksikolle hengityssuojaimet, etteivät he saisi pöpöä itselleen.
”Mitä sinä täällä taas teet, Bladis?” Kupe kysyi. Liian pirteä ja iloinen toa oli samalla rauhoittavaa, mutta myös pelottavaa, ottaen huomioon sairasosaston, joka oli täynnä sairaita.
”Haluaisimme käydä tapaamassa Umbraa”, Bladis vastasi, hengityssuojaimen hyppiessä oudosti hänen valkoisen hammasrivinsä edessä.

”No, sinähän osaat sinne, etkö osaakin, kaveri?” Kupe sanoi iloisesti. Tämä iloisuus ja rauhallisuus oli Bladiksesta karmivaa.

Bladis nyökkäsi, lähtien talsimaan kohti vaikeasti sairaiden osastoa. Hän otti Haulla koristellun oven kahvasta kiinni, avaten oven. Kuoleman pistävä haju täytti skakdin sieraimet, kun hän ja Paaco astuivat huoneeseen.

”Miksi täällä on näin jäätävä fiilis?” Paaco kysyi. Häntä puistatti tämä koko paikka.

”Koska tänne tuodaan vaikeasti sairaat”, Bladis sanoi lyhyesti. Hän halusi mahdollisimman nopeasti pois täältä.

Kaksikko käveli ripeästi Umbran luokse. Matoranin punkan verhot olivat auki, ja kaksikko näki Umbran mahapanssarin, joka oli murtunut, mutta jota pitivät yllä protodermistä luovat laitteistot. Umbran raajoihin ja ympäri kehoa oli laitettu putkia, jotka puhdistaisivat kehoa viruksesta.

”Hei vain, skakdiystäväiseni”, Umbra sanoi vaisusti. Hänen kehonsa alkoi muuntautua keltaisen väriseksi. Bladis katsoi hetken matorania. Ei tämä matoran ihan tavallinen sentään ollut. Jotain ihmevoimia tällä oli.

”Hei”, Bladis sai sanottua. ”Tässä on Paaco, kuten halusit”, hän jatkoi.

”Oikein hyvä. Ja hei sinullekin, Paaco”, Umbra sanoi. Matoran loi etusormeensa valonsäteen. Säde toimi tehokkaana valona, synkässä kuoleman valtaamassa huoneessa.

”Hei Umbra”, Paaco vastasi. Kultavihreä Moderaattori ei ollut oikein elementissään täällä kuoleman loukossa, mutta koetti pitää yllä pirteän puolensa. ”Mitä asiaa sinulla oli minulle?”

”Haluaisin antaa sinulle ja virkaveljellesi tehtävän”, Umbra sanoi vaisusti. ”Tuolla metsässä, lähellä Zyglakien sisämaatukikohtaa, on muutama juttu mitkä teidän pitäisi hakea. Minun musta miekkani ja eräs ulottuvuusportaaleja luova tykki pitäisi hakea sieltä. Olisin kiitollinen jos nämä kaksi minulle rakasta asiaa voitaisiin saada klaanilaisten hoteisiin”, Umbra kertoi. Matoran köhi hiukan. Muutama metallinkappale lensi hänen suustaan sängylle.

Bladis nyrpisti nenäänsä. Hän ei pitänyt sairaista. Moderaattori katsoi epäuskoisesti Paacoa. Suostuisiko hän tehtävälle, vai ei?

”Hmm… Mitä hyötyä noista välineistä olisi meille ja klaanille?” Paaco kysyi lopulta, punnittuaan Umbran tarinaa. Hän halusi vastauksia.

”No siis, miekan arvo on lähinnä tunnepitoista. Sen avulla voin hallita voimiani paremmin ja auttaa näin klaania ja tykki taas. Sen voisi ehkä korjata. Tiedän että eräs jota kutsutte Kepeksi, voisi korjata sen”, Umbra kertoi. ”Kuvitelkaa tykki, jonka avulla voitte ampua Allianssin toiseen universumiin, tappamatta heistä ketään. Eikö se olisi hieno tie rauhaan?”

Paaco punnitsi tämän pikkumiehen sanoja. Olisi kyllä tehokasta siirtää portaaleilla toimivalla tykillä koko Allianssi toiseen maailmaan, mutta mistä tiesi ettei pikkumies ollut ihan pipi päästään. Paaco päätti lopulta ottaa riskin ja lähteä Bladis mukanaan hakemaan tavaroita.

”Hyvä on, Umbra”, Paaco sanoi lopulta. ”Hyväksyn tehtävän, mutta Bladis, tuletko sinä avukseni?” Toa kysyi, kääntyen virkaveljensä puoleen.

Bladis katseli hetken näitä kahta olentoa, jotka odottivat hänen vastaavan myöntävästi. Lopulta skakdi sai sanottu ”Kyllä, lähden mukaasi, Paaco, etsimään tykkiä ja miekkaa, vaikka se kuulostaakin vähän kaukaa haetulta. Tykki joka ampuu portaaleja…”

”Hienoa, Paaco ja BladeVezon. Olen teille ikuisesti kiitollinen”, Umbra köhi. ”Suonette anteeksi, mutta tarvitsen lepoa”, hän jatkoi, laittaen verhon tielle. Bladis ja Paaco jäivät katsomaan hölmistyneenä kuinka pikkukaverin punkasta alkoi kuulua kuorsausta.

”Eli lähdetääkö metsäretkelle etsimään sitä tykkiä ja miekkaa?” Paaco kysyi Bladikselta. Moderaattori-toa lähti kävelemään kohti huoneen ovea, väistellen vastaantulevia hoitajia ja muita toimittajia.

Moderaattorit lähtivät sairasosastoilta ja lähtivät pakkaamaan tarvikkeita reissua varten…

Lennonjohtotorni

Sininen Toa istui pyörötuolissaan, tutkaillen erilaisia tietokoneruutuja, joista näki muunmuassa ilmaliikenteen, päivän sään, ilman kosteuden ja tuulen nopeuden. Herra Lennonjohtaja, Taatti istui tyytyväisenä, kahvikuppi pöydällään, aloittamassa uutta työpäiväänsä. Hänen tulisi taas ohjata klaaniin saapuvaa lentoliikennettä ja valvoa tutkaa, siltä varalta että Allianssi päättäisi hyökätä ilmasta käsin. Viimeaikoina oli ollut tylsää, kun Keetongu, Höyrykoneilmavoimien johtaja, oli ollut matkalla, eivätkä Onu-Matoranit pahemmin toimineet ilman häntä, mitä nyt välillä lähtivät tiedustelulennoille saarelle, tutkimaan Nazorakien tukikohtia ja raportoimaan niistä Tawalle.

Taatti katseli ulos suuresta ikkunastaan. Oli tulossa hieno päivä, ja hän olisi taas koko päivän sisällä, pyörittelemässä peukaloitaan ja juomassa kahvia. Joskus lennonjohtajan työ saattoi olla vain todella tylsää.

Äkkiä Toa katsahti tutkaan. Jokin keskikokoinen kohde lähestyi linnoitusta, ihan siedettävällä nopeudelle. Taatti otti heti mikrofoonin käteensä, alkaen huutaa radioaalloilla ohjeita lentäjälle.

”Täällä lennonjohto, tunnistautukaa”, Taatti sanoi asiallisesti mikrofooniin. Hän odotti vastausta. Sitä ei tullut.

”Haloo! Pitää tunnistautua, jos puhutellaan” Taatti sanoi taas. Mitään vastausta ei kuulunut vieläkään. Kohde lähestyi linnoitusta koko ajan.

”Pitääkö minun usuttaa Steampunk-laivasto kimppuusi, että vastaat?” Taatti alkoi olla kärsimätön. Vastausta ei kuulunut vieläkään.

Taatti siristi silmiään. Hän näki jo vihreän pisteen lentävän kohti linnoitusta. Se lähestyi koko ajan.

”Vastaa jo!” Taatti huusi. Eihän kohde tietenkään vastannut. Kuului korvia vihlova rääkäisy ja suhahdus. Kohde oli lentänyt linnoitukseen.

”Oli mitä oli, se ei ainakaan torakka ollut, sillä torakat olisivat huutaneet mikrofoniin täysillä ’Sieg Haili’…” Taatti mutisi itsekseen. Hän päätti unohtaa koko jutun ja syventyä ristisanatehtävien ratkomiseen. Se tämän päivän jännityksestä.

Umbran huone

Vihreä Kahu saapui Umbran huoneeseen, aikamoisella ryminällä. Siivoton linnun oma koppi kärsi jonkinverran vahinkoa, kun Kahun jalat raapivat lattiaan uria. Linnun jarrutus ei ollut mitään parhaasta päästä. Kahu rääkäisi. Se etsi isäntäänsä. Mitään ei kuulunut. Harmistunut lintu päätti osoittaa mieltään, laittaen yhden seinän sileäksi.

Retro

Näin pandemiat syntyvät

Kommentoi

Klaanin käytävät

Hopeista metallihaarniskaa kantava skakdi, BladeVezon, käveli klaanin valokivin ja soihduin valaistuja kivikäytäviä. Hän oli vähän aikaa sitten käynyt Tawan luona, viemässä aika huonoja uutisia koskien Umbran kohtaloa. Nyt Bladis oli matkalla kohti Klaanin sairasosastoa, ottamaan selvää huhujen todenperäisyydestä.

Skakdi asteli kolmivarpaisilla jaloillaan itsevarmasti, mutta hiukan haikeasti kiviselle ovelle. Bladis kurotti skakdisormillaan oven kahvaa, avaten oven ja astuen sisälle laajahkolle sairasosastolle. Kaikki sairasosastolla oli todella valkoista, ihan Bladista inhotti. Valkoista kuin lumi, valkoista kuin Artakha, josta matoranien tarut kertoivat. Nyt sairasosastolla oli tavallista enemmän asukkeja. BladeVezonin kävellessä käytävn perällä odottavalle ajanvaraustiskille, skakdi pani merkille, ett erilaisten suojaverhojen takaa kuului kovaa yskintää, oksentelua ja vaikerrusta. Tauti ei kuulostanut tavanomaiselta flunssaepidemialta, se oli jotain uutta.

Bladis nappasi seinällä roikkuvasta pussista hengityssuojaimen, ettei saisi tautia ja asteli ajanvaraustiskin takana olevan päivystäjän, punavalkoista naamiota kantavan Toan, Kupen luokse.

”Hei, Bladis tässä. Haluaisin tietää missä on matoran nimeltään Umbra”, BladeVezon sanoi, hengityssuojaimen liikkuessa ihmeellisesti valkoisten skakdihampaiden edessä.

”Aaaa. BladeVezon. Moderaattorikamu. Veimme Umbran vaikeuden tapausten osastolle”, Kupe sanoi aika ystävällisesti ja tuttavallisesti. Jotenkin Bladisia häiritsi sana ”vaikeiden tapausten osasto”.

”Okei selvä. Voitko viedä minut sinne?” moderaattori-skakdi kysyi. Kupe nousi seisomaan penkiltään, lähtien viittoloimaan Bladista oikeaan suuntaan.

”Mitä täällä oikein on tapahtunut, kun täällä on näin tungosta?” Moderaattori kysyi sinipunaiselta toalta. Skakdi ei pitänyt tästä sairaiden suurehkosta määrästä.

”Voi. Kaikki alkoi jonkinaikaa sitten. Matoraneja vain saapui tänne valittamaan yskää ja oksentelua, sitten huomasimme että heidän haarniskansa alkoivat murtua ja he joutuivat jäämään tänne. Nyt sairaanhoitajamme ovat täysin työllistettyjä ja desingfiointiaineesta alkaa olla huutavaa pulaa. Voisitko viestiä tavarantoimittajillemme että tarvitsemme lisää sitä?” Kupe kertoi taukoamatta.

Bladis punnitsi näitä sanoja, kun hän ja Kupe astuivat uudelle ovelle. Kupe avasi haulla koristellun oven, jolloin kaksikko astui sisään uuteen huoneeseen. Tämä huone oli täynnä koneita, jotka pitivät pahoin haavoittuneita elossa.

”Yngh”, Bladis äännähti, kun pistävä haju meni hänen herkkään skakdisieraimeensa. Täällä haisi Kuolema. Skakdia puistatti tämä paikka, ja jos tämä paikka puistatti skakdia, niin se oli jotain todella karmaisevaa.

Kupe ei kiinnittänyt itse huomiota näihin vakavasti sairaisiin, vaan käveli määrätietoisesti kohti päämäärää, oikeassa nurkassa olevaa petiä, jossa oli verhot edessä. Sairaanhoitaja tervehti ystävällisesti virkaveljiään ja siskojaan, välittämättä yhtään paikan masentavasta ilmapiiristä.

Viimein kaksikko saapui perille. Kupe avasi potilaan verhon, jolloin heikohko, violettia ja mustaa panssaria käyttävä, erilaisiin protodermistä erittäviin laitteisiin kiinnitetty Umbra heräsi.

Matoran nosti vaivalloisesti etusormeaan. Pieni valonsäde syttyi sormeen. Matoran hymyili riutuneella mustalla pakarillaan. ”Hei”, kuului heikkona matoranin suulta.

BladeVezon katsoi epäuskoisesti tätä matorania. Oliko tämä hänen virkaveljensä, monien taisteluiden kokema valon Toa? Ei. Tämä oli vain isohko matoran, joka oli kuoleman kielissä.

”Hei”, kuului skakdin, hengityssuojaimen takana olevasta suusta. Sana terve olisi tässä tilanteessa ollut todella tahditonta.

”Kukas sinä olet?” Matoran kysyi hiljaa.

”Eihän tämä tyyppi edes tunne minua”, Bladevezon mutisi hiljaa itsekseen. ”Olen BladeVezon, klaanin moderaattori. Ja sinä kuulemma olet Umbra, eikö totta?”

”Aaa. Moderaattori. Minun tämän maailman veljenikin on moderaattori. Keltainen soturi…” hiljainen ääni sanoi.

”Mitä sinä oikein puhut?” Bladis sai sanottua. Kupe antoi murhaavan katseen Bladikselle. ”Hän ei ole ihan henkisesti terve”, sairaanhoitaja kuiskasi skakdin korvaan.

”Puhun totta, ystäväiseni. Olen Umbra, mutta vain toisesta maailmasta. Glatorianking voi todistaa sen… Olimme hänen kanssaan retkellä…” Violettimusta olento sanoi.

”Hmm… Kuulostaa enemmän sairaan hourailuilta, kuin Umbran, mutta olkoon. Pitää kai sinua uskoa. Pitääkö minun seuraavaksi etsiä se vietävän Gekkomieskin?” Bladis mutisi. Häntä ärsytti juosta ympäri linnoitusta klaanilaisten perässä.

”Meidän on varmaan parasta lähteä, ettei mielisairaus tartu”, Bladis kuiskasi Kupelle. Toa katsoi hetken molempia, matorania joka oli kuoleman sairas, ja moderaattoria, joka uskoi että mielisairaus tarttuu mielisairaan, jota ei ole todistettu mielisairaaksi, seurassa olemisen aikana. Lopulta toa päätyi siihen johtopäätökseen, että olisi parempi lähteä pois tämän sairaan luota ja antaa matoranien hoitaa hänet kuntoon, jos häntä voi parantaa.

Kaksikko oli vaihtanut katseita, että olisi aika lähteä, kun Umbra avasi suunsa taas kerran. ”Paaco. Tuokaa Paaco tänne… Asiaa Portaaleista…”

Valkoinen verho meni Umbran eteen ja hän oli taas ihan yksin.