Hans ja Plaploo tuijottivat Bladiksen ovea pettyneinä. Kukaan ei avannut koputukseen täälläkään, aivan kuin kukaan modeista ei olisi tavoitettavissa.
”Mitä me nyt teemme?” Plaploo kysyi oranssilta toveriltaan hädissään. ”En… En tiedä. Kyllä meidän on jotain keksittävä.” ”Voisiko tämä liittyä jotenkin sotatilaan? Tämähän… tämähän voi olla vakavaa!” ”Siinä tapauksessa” Hans aloitti, ja piti lyhyen dramaattisen paussin ”meidän on tehtävä asialle jotain.”
Matoralaiset näyttivät hetken liki uhmakkaan päättäväisiltä, mutta pian he taas tuijottivat toisiaan hiljaa.
”Eli… Mitä me käytännössä tehdään?” ”Öööh. Kerrotaan jollekulle?”
[spoiler=Krhm.]Kyllä niin aivan, G on tässä vähintäänkin yhtä paljon kirjoittajana kuin minä.[/spoiler]
Admin-siiven kokoushuone
Make sulki oven perässään, ja ja kääntyi voitokkaana kohti huoneen klaanilaisia. Nyrkissään hänellä oli Nimdan siru. Tilauksenne hän hymähti ojentaessaan pienen metalliesineen Tawalle. Kiitos keltainen Toa vastasi, ja kääntyi kohti parasiitin riivaamaa Snowmania. Viimeksi kun Snowie koski tätä sirua, hän sai yhteyden Visokkiin. Miten tällä kertaa?
Hän nosti Snowmanin kättä, ja asetti sirun sen keskelle. Tawa puristi lumiukon käden nyrkkiin. Kaikki huoneessa katsoivat keskittyneinä sairasvuoteella makaavaa klaanilaista ja odottivat.
Snowmanin kasvojen tekohymy hyytyi hieman. Lumiukon sisällä olevan hahmon äänensävy kuitenkin pysyi samana. Snowmanin ja parasiitin äänen epäpyhä yhteensulautuma nauroi ivallisesti. ”Hihii. Vai niin. Mitä luulette saavuttavanne?”
Tawa ei vastannut loiselle. Muut huoneessa olijat tuntuivat ottavan tämän ikään kuin käskynä olla hiljaa. Snowmanin pää kääntyi klaanilaisesta toiseen löysin liikkein, mutta kaikki tuntuivat välttävän katsekontaktia. ”Hämähäkki pääsi tänne aiemmin juuri ja juuri”, loinen sanoi. ”Ja se pieni pää melkein käristyi sisältäpäin siinä kontaktissa. Miksi se pystyisi parempaan ny-” Loisen puhe keskeytyi. Snowmanin kasvot menivät täysin tunteettomaksi. Same osoitti lumiukon kättä sormellaan. Muut kääntyivät katsomaan. Kämmen puristi Nimdaa tiukasti ja voimakkaasti. Siru hohti sinistä, aavemaista valoa. Vähitellen valo alkoi toistua myös lumiukon silmissä.
”…hei, tyypit?” Snowmanin ääni ehti sanoa, kunnes toinen ääni peitti sen alleen. Snowmanin suulla huudettiin, mutta huutaja oli parasiitti. Se karjui petomaisesti usealla äänellä, mikä sai monet huoneessaolijat peittämään korvansa ja etenkin puolirahi Make näytti erityisen ahdistuneelta. Oli kuin hän olisi kuullut jotain, mitä muut eivät. Epäinhimillistä, sielua riipivää karjumista kesti aivan liian pitkään. Karjunnan alta kuului häiritsevää rikkinäistä radiota muistuttavaa kohinaa, joka pureutui hiljattain Tawan ja moderaattorien päihin.
Pian huuto lakkasi, mutta riipivä kohina jäi häiritsemään kaikkien huoneessaolevien ajatuksia. Yhä pöydällä makaava Snowman räpytteli nyt silmiään ja tiiraili ympäristöänsä. Lumiukko ei näyttänyt tietävän, missä oli, mutta Toan vilpittömästä katseesta kuitenkin näki, että hän oli paikalla. Hän ei ollut enää joku muu. Tawa katsoi lumiukon kasvoja helpottuneena, mutta helpotuksessa oli pieni ripe epäröintiä. Admin lähestyi vuodetta hitaasti. Snowie? Lumiukko katseli ympärilleen, huomaten olevansa tuttujen kasvojen ympäröimä. Kaverit? Mitä… Mitä tapahtuu? Yritämme selvittää, mitä pääsi sisällä tapahtuu Kepe vastasi virnistäen. Vaikka minusta moinen tutkimus olisi pitänyt aloittaa jo vuosia sitten. Lumiukko hymyili takaisin. Sinä tiedät, mitä minä sinun mielipitäistäsi ajattelen. Rationaalisia ja tieteellisen näkökulman antavia? Uskottele sinä vain itsellesi noin. … …
Kupe tarttui Snowien kädestä, ja katsoi tämän ranteeseen kiinnitetyn piippaavan laitteen mittareita. En millään tahtoisi keskeyttää rakentavaa juttutuokiotanne.. lääkintätoa aloitti …mutta tämä ei oikein lupaa hyvää.
Kepe ja Snowman kääntyivät katsomaan. Kupe käänsi elintoimintoja skannaavan koneen näyttöä hieman. Snowmanin ruumiinlämpö oli vaarallisen korkealla ja elintoiminnot poukkoilivat hallitsemattomasti. Lumiukko nielaisi hiljaa. ”Ööööh. En ole mikään ekspertti näissä. Voisitteko…selittää?”
Kupe pudisti päätään. Hän nosti kättään varovaisesti ja osoitti sormellaan Snowien käden suuntaan. Kaikki kääntyivät katsomaan. Snowmanin nyrkki oli puristunut yhä tiukemmin sokaisevan sinisenä hohtavan Nimda-sirun ympärille. Käsi tärisi halllitsemattomasti, vaikka Snowman oli muuten täysin rauhallinen. ”Ööööh.”
Sitten tapahtui jotain muutakin. Sänkyyn kiinnitetyn näytön lukemat välkkyivät hetken, ja alkoivat sitten järjestäytyä uudelleen. Kupe, hoitajamatoran ja Kepe syöksähtivät varmistamaan johtojen liitoksia, mutta missään ei tuntunut olevan vikaa. Kupe kääntyi Snowien puoleen, joka vaikutti holtitonta kättään lukuun ottamatta aivan normaalilta. Mitä tapahtuu? Make ihmetteli hieman hätääntynyt ilme kasvoillaan. Onko kaikki okei?
Juuri kun Kupe oli vastaamassa, monitori rauhoittui. Lukemat palasivat mittaamaan lumiukon elintoimintoja, kaikki paitsi yksi. A-aivotoimintoja mittaava käyrä… hoitajamatoran aloitti. Miksi se… pysähtyi? ”Hehe”, rehellisyyden nimissä erittäin huolestunut Kepe kuiskasi katsoen Snowieta silmiin. ”Minä en ainakaan huomaa mitään ero-” Kepen puhe keskeytyi, kun Samen valkoinen käsi peitti hänen virnuilevan suunsa. Kaikki tuijottivat mittareita ja havaitsivat kauhukseen Snowien ruumiin kaikkien elintoimintojen hidastuvan. Aivotoimintokäyrä oli jo täysin pimeänä.
”Snowman”, Kupe sanoi katsoen elintoimintomittaria huolissaan. ”Niin?”, vielä typertyneenä hymyilevä lumiukko kysyi. ”Olethan tosi rauhassa juuri nyt?” ”…ainakin yritän.” ”Okei, tosi hyvä että olet rauhassa. Tämä seuraava lause on nimittäin vähän pelottava.” ”Antaa palaa.” ”Sinun elintoimintosi ovat pysähtymässä.”
Snowmanin hymy hyytyi lopullisesti. Hän sanoi ”apua”, mutta niin hiljaa, että se oli vain luettavissa lumiukon huulilta.
”Mutta…” Tawa aloitti. ”Miksi Visokki ei tee mitään?”
”Ehkä hän ei pysty”, Snowman sanoi. Kaikki kuitenkin huomasivat, että nyt suusta tulevat sanat eivät olleet lumiukon omia. Lohduttomien äänten kuoro puhui jälleen. ”Hi hi. Ehkä täällä ei ole tarpeeksi tilaa. Hyvä yritys, hämähäkki.”
Snowman räpytteli silmiään. Hän avasi suunsa puhuakseen taas, mutta nyt kuului vain hänen oma äänensä. ”Aaaah! Kuka tuo oli? Puhuinko minä juuri?”
Sitten yhdessä silmänräpäyksessä lumiukon ilme muuttui jälleen tyhjäksi ja ääni vaihtui. ”Hiii. En olekaan kokeillut näitä osia hänen päästään aiemmin. Saisinkohan sydämen pysäytettyä jostain kokonaan…” Ruumiin ohjaus vaihtui välittömästi takaisin Snowmaniksi. Hän ei vaikuttanut kovin iloiselta sanomastaan ja kuulemastaan.
Kupe nielaisi. Hän nyökkäsi lääkintämatoranille ja osoitti laukkua, jossa leikkaustarvikkeet olisivat. ”Same ja Make! Voisitteko pidellä Snowmania paikallaan?” Moderaattorit tarttuivat tuumasta toimeen äärimmäisen epävarmoina, kun Kupe ja lääkintämatoran valmistelivat leikkausvälineitä.
Loisen ääni hihitti jostain Snowmanin sisältä. Lumiukko itse näytti poikkeuksellisen ahdistuneelta. Lääkintäskannerin hiljenevä piippaus ei auttanut tilannetta yhtään.
”Naiset ja herrat”, loinen sanoi lumiukosta, ”tänään teemme tieteelliseen kokeen: Voikohan pelkoon kuolla?”
Tawa ja Kepe jäivät ainoina tuijottamaan lääkintäskannerin ruutua. ”Onkohan tämä ihan turvallista?” Kepe kysyi epäröivänä katsellen leikkausoperaation valmistelua. ”Parasiitti on kuitenkin vielä täysin kunnossa, entä jos se-” Kepe vaiennettiin tänään jo toista kertaa. Tällä kertaa käsi kuului Tawalle. ”Mmmph rmmmgh?” Tawa katsoi tarkkaan lääkintäskannerin ruutua. Hän ei ymmärtänyt näkemäänsä aluksi, mutta sitten se valkeni.
Näytölle muodostui sanoja.
Älkää.
Leikatko.
Parasiitti.
Vahva.
Kaverit? Miksi te hiljenitte? Snowman oli hämillään, ja huolestuneen näköinen. Sanat jatkoivat ilmestymistään monitorin ruudulle.
Snowman.
Kuolee.
Heeeei. Mitä tapahtuu?
Same lois Snowmaniin tylyn katseen, ja lumiukko tajusi vaieta. Visokki? Tawa kysyi hiljaa, pitäen katseensa monitorissa.
Minä.
Oma.
Elegantti.
Itseni.
Jos emme voi leikata parasiittia isti Snowmanista, niin mitä voimme tehdä?
Voisitte.
Kuunnella.
Kohinaa.
Klaanilaiset katsoivat toisiaan yllättyneinä, eivätkä oikein tienneet, mitä tehdä. Kaikki koettivat olla hiljaa, ja kuunnella, mutta parasiitti piti huolen, ettei se ollut helppoa. Hih. Tein juuri kiintoisan havainnon. Ilmeisesti pelkojen syntymiseen vaadittavia ärsykkeitä voi muovata melko vapaasti.
Kuunnelkaa.
Kohinaa.
Mutta mitä tapahtuu parasiitti jatkoi jos niitä ärsykkeitä keksii lisää. Ja lisää. Ja lisää.
Kohina.
Same sulki silmänsä ja mielensä, koettaen keskittyä aivoissaan kuuluvaan taustameluun. Visokki yritti ottaa heihin yhteyttä, ja parasiitti teki parhaansa estääkseen sen.
Snowmanin hengitys kiihtyi, ja kuulosti kaikin puolin ahdistuneemmalta. Lisäksi hänen katseessaan tapahtui jotain. Asteittan, mutta selkeästi lumiukon silmissä näkyi kauhu. Snowman? Kepe kiinnitti huomionsa vuoteella makaavassa klaanilaisessa tapahtuviin muutoksiin. Same! Make! Tawa korotti ääntään huomattavasti. Tiukentakaa otteitanne. Mitä te… Mitä täällä tapahtuu? Miksi- Snowmanin ääni säröili hieman hänen katseensa harhaillessa ympäri huonetta äkkinäisin liikkein. Hän on menossa paniikinomaiseen tilaan Kupe ilmoitti kohotettuaan katseensa mittareista. Parasiitti ei pelleile. Hän näyttää pelkäävän… kaikkea.
Parasiitti aloitti naurunsa. Se ei kuitenkaan jäänyt vaimeaksi hihittelyksi, vaan siihen tuli lisää ääniä mukaan. Ei kestänyt kauaa, kun hohottamassa oli jo kokonainen kuoro ääniä, jotka eivät kaikessa monipuolisuudessaan kuulostaneet siltä, kuin olisivat voineet lähteä samasta eliöstä. Make ja Same painoivat tosissaan vastaan Snowmanin aloittaessa hätäisen rimpuilun, vaikka Mahrikingin kasvoista näki, että äänet aiheuttivatkin hänessä pahoinvointia. Hoitajamatoran kääntyi selin sairasvuoteeseen ja peitti korvansa koettaen sulkea naurun päänsä ulkopuolelle. Kupe tuijotti silmä kovana näyttöä, ytittäen saada tilanteeseen jotain järkeä.
Tawa! Same huusi nauravan kuoron yli. Sulje mielesi, meillä on jo yhteys Visokkiin! Se on heikko, mutta on kumminkin. Sähkön Toa noudatti vinkkiä parhaansa mukaan. Hän yritti olla keskittymättä nauruun, olla keskittymättä holtittomasti rimpuilevaan klaanilaiseen, tai hiljaa nyyhkyttävään matoraniin. Hän sulki silmänsä, ja painoi päänsä alas. Ja kuuli yhä demonisen kuoron, kuuli hädässä olevat klaanilaiset.
Tawa istuutui lattialle, ja laittoi jalkansa ristiin. Visokki, nyt olisi hyvä hetki, hän sanoi mielessään. Olet hyvä tässä. Klaanin paras. Nyt, tee taikasi, ja sano minulle jotain.
Kohina oli silti liian vaimeaa verrattuna huoneen muihin ääniin. Parasiitti lopetti naurunsa hetkeksi, vain aloittaakseen puheensa. Tämähän paljastui oikeaksi pelkuriksi. Ei minun tarvinnut kuin vain vähän nostaa muutamia tunteita pintaan, ja heti tämä meni aivan hysteeriseksi. Miten käykään vihan kanssa? Huono kohde Kepe vastasi Snowie ei ole niinkään kova ärsyyntymään kuin ärsyttämään. En edes muista, milloin olisin nähnyt hänet oikeasti vihaisena. Hih. Kuulehan tiedemies. Sinun lienee parasta pysytellä koneiden parissa jatkossakin, mielen toiminnasta et ymmärrä pätkääkään. Kiltit ja rauhalliset, heitä vasta täytyykin varoa. Mutta ei sinua voi syyttääkään, tiedemies. Eihän sinulla ole kunnollista kontaktia muihin, käytät kaiken aikasi yksin pimeydessä, koneiden parissa.
Sitten parasiitti vaihtoi taas omaan ’naurava piinallinen kuoro’ -repertuaariinsa, ja jätti Kepen tuijottamaan melko mitäänsanomattomana takaisin. Kupen oli pakko kääntyä hoitajamatoranin puoleen, jottei tämä olisi täysin vaipunut epätoivoon. Kaoottisessa tilanteessa moderaattorit saattoivat vain keskittyä rimpuilevan Snowmanin pitämiseen vuoteessa.
Tawa istuutuii huoneen keskelle ja risti jalkansa, koettaen keskittyä telepaattiseen yhteyteen vanhan ystävänsä kanssa. Visokki. Kerää voimasi. Olen kuulolla.
Kas kas kas parasiitti puheli. Hänellä on kyllä kärsivällisyyttä, myönnetään. Tai ehkä vain vertaan sitä hänen urheuteensa, joka loppui huomattavasti nopeammin kesken.
Kupe vilkaisi olkansa yli lumiukon elintoimintoja kuvaavia mittareita. Hän ei pitänyt näkemästään. Tyypit… Snowien ruumiinlämpö huolettaa minua. Se kohoaa. Nopeasti.
Tawa koetti olla välittämättä kaikesta ympärillään. Keskittyä vain kohinaan. Keskittyä vain yhteyteen.
Tawa. Visokki? Mata Nuin kiitos, luulin ettei tämä ikinä onnistuisi. Nyt, kuuntele tarkkaan. Saatan tietää, miten saamme Avden parasiitin pois Snowmanin ruumiista. Tawa nielaisi. Antaa kuulua. Snowman rimpuili moderaattorien otteessa, mutta silti Make ja Same näyttivät keskittyvän sisimpäänsä mahdollisimman hyvin. Kepekin näytti keskittyneemmältä kuin aikoihin. Se ei kuule meitä nyt, Visokin ääni sanoi. Siksi tarvitsin tämän yhteyden. Tähän asti se on kuunnellut teitä. Se lukee teitä ja käyttää reaktioitanne hyväksi. Mutta tämä yhteys on sitten turvallinen? Same ajatteli. On. Olen tarkkaillut sitä. Ja en usko sen edes yrittävän tappaa Snowmania.
…mitä tarkoitat? Tawa pohti.
Miettikääpäs. Miksi tuo otus haluaisi tappaa Snowmanin? Mikä taktinen hyöty siitä olisi Allianssille ja Avdelle?
Tuossa on järkeä, Tawa pohti. Jostain kaukaa kuitenkin kaikui yksi Kepen ajatuksista, joka oli harvinaisen pysäyttävä: Entä jos…se on vain sen mielestä kivaa?
Kaikki katsoivat hetken Snowmania, jonka sisällä hihitti jokin. Niin, Visokki ajatteli. En ole ollenkaan varma tästä, mutta jotain on tehtävä! Tawa, luulen, että Snowman ei ole sen oikea kohde.
Tawa pysähtyi hetkeksi pohtimaan. Se…haluaako se minut?
Visokki oli hiljaa hetken. En tiedä. Siinä olisi järkeä. Välillä kuulen, kuinka Avde ja Se puhuvat. Ne…ne haluavat ’syödä valkoisen kuningattaren’.
Tawa ja moderaattorit katselivat toisiaan epäroivinä. Me olemme siis siirtämässä sitä minuun. Nättiä.
Täytyy edes yrittää, Visokki sanoi, mutta olkaa valmiina. Se vaihtaa kohdetta heti kun sinä…avaudut.
…?
Se pääsi Snowien sisään, kun Snowie nukkui, Visokki sanoi. Mielen täytyy olla avoin. Pahaa-aavistamaton. Sinun pitää näyttää pelokkaalta ja anovalta. Tawa nyökkäsi ja katsoi muita ajatusyhteydessä olevia. He näyttivät ymmärtäneen asian täysin.
Olkaa valmiina, Visokki viesti. Huomaatte kyllä, jos se on tulossa ulos. Mutta teidän pitää olla tosi nopeita.
Entä jos emme ole?, Kepe kysyi, ja sai vastauksensa kirjaimellisesti ajatuksen nopeudella: Sitten se saa Tawan.
Hyvä on, Tawa sanoi. Ei tässä muutakaan voi. Kaikki, olkaa valmiina nappaamaan se heti kun Visokki antaa merkin.
Visokki puhui taas, mutta hämähäkin ääni oli nyt suorastaan epävarma. Anteeksi, Tawa, mutta se ei toimi. Heti kun parasiitin ote Snowmanista ja Nimdasta herpaantuu, en voi puhua teille enää.
Kepe ei pitänyt kuulemastaan. Eli…nappaamme sen fiilispohjalla? Ehhhh.
Tawa kurtisti kulmiaan. Visokki. Ennen kuin katoat lopullisesti, kerro edes missä olet.
En voi. Anteeksi.
Miksi et? Pyydän, kerro!
Visokki tuntui väistävän kysymystä. Hän sanoi vielä vain jotain pientä: Napatkaa se.
Kohina kaikkien mielissä vaimeni. Nyt oli jäljellä enää vain epätoivoisesti rimpuileva Snowman, parasiitin riipivä nauru ja seinäkellon jätättävä ääni. Tawa nielaisi. Hänen täytyisi olla uskottava. Hänen täytyisi näyttää oikeasti pelokkaalta. Klaanin pääadmin sulki silmänsä ja keskittyi. Hän kulki ajatuksissaan jonnekin kauas menneisyyteen ja kaivoi esiin sanoja, jotka hän luuli jo unohtaneensa.
Sinä olet turha. Sinä olet hyödytön. Sinä olet tyhjä.
Minä voin tehdä sinusta täyden.
Kylmä hiki nousi pintaan. Jotkin asiat oli tarkoitettu unohdettaviksi. Niiden kaivaminen esiin toi myös ylös tuntemuksia, jotka oli haudattu jonnekin syvälle.
Et voi tuhota minua. Minä olen itse tuho. Sinä? Et mitään.
Tawa avasi silmänsä ja katsoi Snowmania silmiin. Klaanin pääadminin kasvoilla oli jotain, jota kukaan ei ollut nähnyt niillä koskaan aikaisemmin. Se oli pelkoa. ”Pyydän. Jätä hänet rauhaan. Ota…ota minut.”
Snowmanin kasvot vääntyivät virneeseen, jossa oli jotain tyhjää. Loinen katsoi sähkön Toan kasvoja. ”Kyllä, neiti”, se sanoi, pitäen tyhjän katseensa Tawassa. ”Sinä olet parempi, neiti. Sinut haluamme, neiti.”
Sitten Snowmanin pää retkahti veltosti taaksepäin, ja oli aivan hiljaista. Tawa, Same, Make, Kupe, hoitajamatoran ja Kepe tuijottivat kaikki ääneti vuoteella makaavaa hahmoa.
Yllättäen lumiukko aloitti hillittömän vapisemisen. Moderaattorikaksikko syöksyi äkkiä paikoilleen pitelemään valkoista hahmoa aloillaan, kun Snowien heiluminen muuttui täysin hysteeriseksi, ja hän alkoi yskiä ja kakoa. Muutkin vuoteen vierellä auttoivat lumiukon paikallaan pitämisessä, ja elintoimintoja tarkkailevat monitorit heittäytyivät aivan villeiksi.
Äkkiseltään se kuitenkin loppui. Snowie jähmettyi paikalleen merkilliseen asentoon, rintakehä eteenpäin työntyneenä. Klaanilaiset irrottivat otteensa hänestä.
Lumiukon vartalo nyki muutaman kerran luonnottoman oloisesti, ja valkoisen rintakehän läpi työntyi jotain mustaa.
Ja mustaa se oli. Lumiukon elastisesta rintakehästä ulos tiensä raapiva olento oli musta kuin pimeys tähtien välissä. Se liikkui letkeästi kuin ilman luiden tai ulkoisen tukirangan tuomaa rajoitetta. Kun tarpeeksi sen mustasta ruumiista oli tullut ulos Snowmanin kehosta, se avasi kaksi verestävän punaista silmää, jotka sijaitsivat pikimustan pään vastakkaisilla puolilla. Ne katselivat ympärillä olevia klaanilaisia liikkuen kuopissaan villisti. Pian olennon koko pää tuli ulos. Paksu kaula työnsi sen pientä ja pyöreää päätä ulos lumiukon rintakehästä. Keskellä päätä olennon silmien välissä ulkoni terävä nokka, joka napsahteli saksimaisesti auki ja kiinni. Pitkä, pieniä punaisia silmiä täynnä oleva kieli höllyi nokan sisällä.
Klaanilaiset katsoivat vähitellen ulos tunkeutuvaa olentoa epäuskoisina ja hieman kauhuissaan. Kukaan ei tiennyt tarkalleen, miksi olentoa olisi pitänyt kutsua. Kaikille tuli mieleen yksi äärimmäisen sopiva sana, mutta sen käyttäminen olisi liian absurdia. Olento nousi Snowmanin rintakehään kaivamastaan kuopasta kokonaan. Pyöreän pään alla oli isompi pyöreä vartalo, jossa oli terävä pyrstö. Olentoa kannattelivat pitkät ja laihat jalat, jotka olivat vielä osittain Snowmanin sisällä. Olento käänteli nyt pyöreää ja terävänokkaista päätään ympäri luonnottomasti, tarkkaillen ympäröiviä klaanilaisia.
Lääkintämatoran oli kohdannut tänään jo monenlaisia asioita. Pelottavuudessaan ja absurdiudessaan tämä kuitenkin ylitti kaiken. ”Mi-mi-mi-mik…” matoran aloitti. Hänet kuitenkin keskeytettiin. Musta ja groteski loinen avasi terävän nokkansa ja puhui kirkkaalla ja pirullisella äänellään. Ääni sai huoneen lasiesineet resonoimaan voimakkaasti. ”Mi-mi-mikä se oooooon”, hirviö kirkui pilkallisesti. Sitten sen ruumiissa avautui jotain.
Olento paljasti siipensä. Se avasi ne täyteen mittaansa. Siivet olivat hyvin lintumaiset, mutta niiden molempien sisällä oli kolme verenpunaista silmää, jotka tarkkailivat ympäristöä nykien. Siipien kärjissä oli myös vähän sinistä hohtoa. Se oli ainoa kohta hirviön ruumiissa, joka ei ollut musta tai punainen.
Yönmusta olento kääntyi kohti Tawaa ja räpytteli siipiään kuin valmistautuen lentoon. Se nauroi. Infernaalisen närhen nauru täytti koko huoneen.
Pieni Matoralainen kaivoi esiin valtavan, kellertävää nestettä sisältävän lääkeruiskun, ja ojensi sen Kupelle. Snowman katsoi sitä epäluuloisena. Miksi se on noin iso? Kupe hymyili vaisusti. Ekstraiso annos. Tämä voi sattua.
Silloin puiseen oveen koputettiin rauhallisesti kolme kertaa. Taitaa olla Kepe. Make käänsi messinkisestä kahvasta, ja kaikille tuttu valkovihreä tiedemiestoa asteli sisään. Kaipasitte? SPINNYMAN! Snowie huudahti iloisena. Miten olet pärjäillyt? Mitenkäs minä. Sinä se olet, jonka päästä kaivamme parasiittia. Sinun kuulumisia tässä pitäisi kysellä.
Loistavaa Tawa puuttui keskusteluun. Nyt kun olemme kaikki täällä… Kepe, mikä Snowien pään sisällä oikeastaan on?
Kepe astui lähemmäs Snowieta ja näytti tarkkailevan tätä hetken pohdiskelevana naamionsa kiikarisilmän läpi. Valkovihreä Toa raapi leukaansa. ”Totta puhuakseni en tiedä”, Kepe vastasi, ”mutta näin sellaisen jo aikaisemmin silloin yöllä. Niitä oli ilmeisesti toinenkin siinä paketissa, jonka kautta ensimmäinen päätyi Lumiukon pääkoppaan.”
Tawan kasvoille vääntyi kysyvä ilme. ”Miltä se näytti?”
”Niljakas. Musta. Paljon silmiä. Paljon raajoja. Lisäksi se näytti olevan harmissaan, kun löin sitä vaahtosammuttimella” Lievät inhonväristykset kulkivat Kepen vartalon läpi. ”Olisin tutkinut sitä enemmän, mutta koko klöntistä ei löytynyt aamulla jälkeäkään.” En tahtoisi olla ilonpilaaja Same aloitti mutta millä saamme sen pois Snowmanista?
Kukaan ei osannut vastata, mutta Tawan ajatukset olivat astetta valmiimpia kuin muiden. Tarkoituksena olisi, että otamme siihen näin alkuun vain yhteyden. Jos ei onnistu, nukutamme Snowien ja yritämme yhteyttä sitä kautta. Onhan sekin jo edistysaskel.
Kukaan ei keksinyt suunnitelmasta valitettavaa, ja kaikki huoneessa kerääntyivät sairasvuoteen ympärille. Pitkäksi venyvän odottavan hiljaisuuden vallitessa Snowie katseli muita hieman hämillään. …minun pitäisi tehdä jotain? Muodostaa yhteys? Tuota, miten? Eh, jos vaikka ajattelisit sitä parasiittia oikein kovasti?
Snowman sulki silmänsä, ja muut odottivat vierellä. Ei minkään tapahtuessa odottavat ilmeet vaihtuivat pikku hiljaa pettyneisiin.
Tawa kääntyi Kupen puoleen, joka nosti ruiskun kaikkien näkyville. Tämä nukuttaa lumiukon, mutta sen pitäisi pitää parasiitti hereillä. Luulisin, että näin saamme sen esiin. Niin, hyvää yötä sitten kaikilleEEAAUH! Tuohan sattuiiiih… Sitten Snowmanin silmät sulkeutuivat, ja hänen päänsä retkahti taaksepäin.
Hän on niin soma nukkuessaan.
Oli hetken hiljaista. Huoneessa olijat tuijottivat Snowmanin velttoa valkoista ruumista jonkin aikaa. Snowmanin ranteeseen kiinnitetty elintoimintoja tarkkaileva laite piippasi tasaiseen tahtiin. Kaikki oli kunnossa, mutta se tilanteessa olikin niin epäilyttävää. Tawa astui lähemmäs. Hän kumartui aivan Snowmanin pään viereen ja katsoi tätä pitkään. ”Snowman”, Tawa sanoi tyynesti. ”Kuuletko minua?”
Lumiukko ei vastannut. Hän oli selvästi tajuton. Huoneessa olevan tiimin yllätykseksi joku kuitenkin vastasi. Snowmanin suu raottui lievästi ja hiljaista hihitystä alkoi kuulua. Ääni ei kuitenkaan kuulunut valkoiselle Toalle. Se oli aivan liian hiljainen ja tunteettoman lohduton. ”Se nukkuu”, ääni sanoi Snowmanin suusta. ”Se nukkuu. Se uneksii.”
Snowmanin silmät aukesivat, mutta niiden katseessa ei ollut sitä varovaista optimismia, josta valkoinen toa oli tunnettu. Katse oli tyhjä ja lasittunut.
”Se näkee painajaista. Mutta se ei herää.”
Snowmanin pää kääntyi tuskaisan hitaasti kohti Kupea ja lääkintämatorania. Kaksikko katsoi erikoisen eloisaa potilasta epäuskoisina. Snowmanin tekohymy alkoi olla jo perin karmiva.
”Te ette anna sen herätä.”
Kepe katsoi huolestuneena Tawaa. Tätäkö me halusimme? En… En tiedä vielä.
En tiedä, mikä olet, Make huudahti oliolle mutta tiedän, ettet voi voittaa meitä sotkemalla Snoukan päätä! Lopeta tuollainen, ja näyttäydy:
Olio hihitti kimeästi Snowmanin suulla hetken. Snowmanin pää nousi pian ylös, vaikka muu vartalo pysyi velttona. Pää kääntyi hitaasti kohti Makea pitäen saman tyhjän tuijotuksensa.
”Kummajainen. Tulilisko. Friikki.”
Make näytti hämmentyneeltä. Hän ei keksinyt vastattavaa. ”Näitä sinä kuulet. Ja vaikka et kuulisi, tiedät, että joku ajattelee.” Olento heilutteli Snowmanin päätä edestakaisin kuin testimielessä. ”Sinulla on paljon unia, peto. Paljon painajaisia. Paljon asioita, joita et ymmärrä. Yksinkertainen rahi.”
Snowmanin pää kääntyi hitaasti poispäin Makesta. ”Ja. Sitäpaitsi. Te sanotte, että me sekoitamme ’Snoukan’ päätä. Se ei ole totta. Me. Me näytämme hänelle. Valon.
Valon? Tällä kertaa puhuja oli Same. Jos tämä on sitä, kuinka koetat saada meidät epäilemään tekojemme oikeudenmukaisuutta kertomalla asiat omasta kieroutuneesta näkökulmastasi, säästä itsesi vaivalta. Luuletko tosiaan, että saat uskomme Klaaniin horjumaan?
Tavallisesti niin kurinalaisen Samen ote viikatteestaan kiristyi, ja Tawa laski kätensä pitkän moderaattorin olkapäälle. He vaihtoivat pikaisen katseen, ja keskittyivät sitten taas Snowmaniin.
”Mitä suotta. Teidän uskonne. Se horjuu jo.” Snowmanin pää rojahti takaisin veltoksi pöydälle, mutta pirullinen tekohymy ei kadonnut. ”Joku petti teidät. Ehkä tämä tässä. Ehkä joku muu.”
Kupe ja hoitajamatoran katsoivat toisia hämillään. Petti? Mitä… mitä tuo tarkoittaa? Tawa kääntyi kohti kahta lääkintäeksperttiä. Pahoin pelkään, että meillä on joukossamme petturi. Yöllisen hyökkäyksen alku on vieläkin meille kaikille epäselvä, mutta ne eivät olisi päässeet sisään Klaaniin ilman avustusta sisäpuolelta. Sitä paitsi Kepe puuttui keskusteluun generaattorin räjäyttänyt pommi oli Verstaasta. Emme tietenkään ole voineet kertoa kaikille Same huomautti vastaukseksi kahden lääkintäosaston työntekijän ilmeisiin. Jos joukossamme on petturi, ei välttämättä ole kaikista viisain ajatus toitottaa sitä kaikille. Tilanne saattaisi kehittyä arvaamattomaksi. Mutta… mutta… puhuja oli ahdistuneen näköinen hoitajamatoran. Tämähän on kamalaa! Jos emme voi luottaa toisiimme, niin kehen sitten?
Snowmanin veltosta ruumiista kuului jälleen kimeää hihitystä. Kun olio lumiukon sisällä puhui, se vaikutti yrittävän imitoida hoitajamatoranin ääntä pilkallisesti. ”Tääämääähän on kamalaaaa.” Hoitaja otti askeleen taaksepäin. Loinen puhui jälleen, tällä kertaa omalla lohduttomalla äänellään. ”Hoitsutoran. Pelkkä pikkutyttö. Halusi aina parantaa maailmaa. Halusi näyttää rohkealta. Pelkää enemmän kuin kukaan muu. Hih.”
Kupe astui sairaalasängyn ja Matoranin väliin, ja vastasi tuimasti Snowmanin tyhjään tuijotukseen.
Ajat tällä varmasti jotain takaa Tawa sanoi katse tiiviistii parasiitin riivaamassa valkoisessa hahmossa. Et sinäkään meitä kiusaisi ihan vain piruuttasi, oletan?
”Ei, neiti”, loinen sanoi kohteliaasti. ”Tälle on tarkoitus, neiti.”
Tawa ei vastannut, tuijotti vain Snowmanin kasvoja.
”Teidät pitää saada pelkäämään, neiti”, loinen jatkoi. ”Kaikki teistä, neiti.”
Tawan täysin neutraali ilme muuttui jonkinasteiseksi hämmennyksen ja ärtyneisyyden välimuodoksi.
”Ehkä koputus lakkaa silloin. Ehkä se lakkaa.” Loisen ääni oli huomattavasti hiljaisempi. Kukaan ei keksinyt mitään vastattavaa pitkään minuuttiin. Kokoustilan yksinäisen seinäkellon raksutus ei antanut hiljaisuudelle rauhaa, vaan täytti sen tasaisella äänellään, kuin metronomi. Painostavan kovaääninen hiljaisuus oli matoran-paralle liikaa, ja lopulta hänen hermonsa pettivät. Mikä sinä olet!?
Snowien löysänä roikkuva pää kääntyi hieman kohti hoitajamatorania. Silmien tyhjä katse näytti etsivän jotain, jota se ei tulisi löytämään. ”Minä. Me. Sillä ei väliä. Et ymmärtäisi.”
”Joskus en minäkään”, parasiitti sanoi suorastaan tunnustavalla äänensävyllä.
Kepe kallisti hieman päätään tuijottaessaan parasiitin hallitsemaa ystäväänsä. Sitten hän käänsi katseensa Tawaan. Eikö tämä mene jo aika absurdiksi? Tai siis, onko meille tästä oikeaa hyötyä? Minusta ei ole mieluisaa katsella Snowieta tuollaisena. En usko, että meistä kenestäkään on. Tawa vastasi pitäen kuitenkin katseensa sairasvuoteella makaavassa hahmossa. Kupe, oletko saanut mitään irti?
Klaanin lääkintäekspertti käänsi katseensa mittareista Tawaan. Hän pudisti päätään.
Mittarin lukemissa ei ollut mitään vikaa. Snowmanin elintoiminnot olivat samanlaisia kuin aiemminkin. Toisaalta lumenkaltaisesta aineesta käytännössä kokonaan koostuvan olennon elintoimintojen tutkiminen ei ollut erityisen helppoa edes Kupelle.
Loinen hihitti edelleen. Nyt se käänsi Snowmanin päätä ja katseli vuorotellen Snowmanin ruumista ympäröiviä klaanilaisia. ”Laboratorion erakko. Sankarin nahkaan pukeutuva hirviö. Pakenija. Te…te kaikki pelkäätte.”
Parasiitti väänsi kaikilla voimillaan Snowmanin kasvoille leveämmän hymyn. ”Ehkä siksi hän petti teidät”, loinen jatkoi.
Tawa räpytteli silmiään. ”Puhutko Snowmanista?”
”Ehkä”, loinen sanoi. ”Hän on kuitenkin yksi kuudesta. Punainen Mies sanoo, että niitä on viisi muuta.”
Normaalisti viileä Same harppoi kohti Snowmanin velttoa kehoa kasvoillaan poikkeuksellisen määrä ärtymystä. Valkoinen moderaattori katsoi Snowmanin silmiin pitkään. ”Sinä olet hänen kehossaan”, Same sanoi. ”Sinä puhut hänen suullaan. Ja silti kehtaat väittää, että hän petti meidät.”
Parasiitti oli taas hiljaa. Se hymyili. ”En minä osaa häntä ohjata”, olento sanoi. ”Jos Punainen Mies voisi vain ohjata häntä…tai ylipäätään ketään…sotaa ei olisi.” Snowmanin pää nytkähti kohti Samen kasvoja. ”Päätös on aina nuken. Nukke sitoo narunsa. Hihi.”
Mata Nui soikoon, se on Snowman! Vanha, luotettava Snowman! Maken ääni oli huomattavasti normaalia voimakkaampi. Hän ei ikinä tahdo kenellekään pahaa, on yksi meistä harvoista, joka ei meinaa suostua tappamaan edes teikäläisiä. Luuletko meidän todella uskovan, että hän olisi pettänyt Klaanin?
Hih. Hih. Ehkä arvonne menevät ristiin. Ehkä hän ymmärsi rauhan arvon Klaanin kustannuksella. Parasiitti piti paussin, ja kaikki vain tuijottivat ääneti. Tai ehkä täällä ei ole enää riittävästi ’Snowieta’, ehkä tämä kävi liian ahtaaksi meille kahdelle.
Tawan silmissä kirkastui, ja hänen ryhtinsä suoristui hetkessä. Ei kahdelle. Kolmelle. Snowie sanoi Visokinkin olevan yhteydessä teihin. Hän sanoi yhteyden avautuneen, kun hän oli kosketuksissa Nimdan sirun kanssa! Pian, menk- Olen jo matkalla! Make huikkasi, levitti siipensä, ja viiletti matalalentoa pois kokoustilasta, ja käytävää pitkin kohti Nimdan säilytystiloja.
Tawa kääntyi taas kohti parasiitin riivaamaa Snowieta. No niin. On aika hakea lisää pelaajia areenalle.
[spoil]Kiitokset Guartsulle, joka kirjoitti tästä varmaan enemmän kuin minä.[/spoil]
Tawa laski sisäpuhelimen luurin. ”Hän sanoi tulevansa niin pian kuin pääsee, vaikka harmittelikin jotain ’ensimmäisen kahvitaukonsa päiväkausiin’ keskeyttämisestä.” ”Hienoa. Eli alamme olla valmiita?” Same kysyi huoneen nurkasta. ”Siltä näyttää. Olisin kyllä halunnut johtoportaasta enemmän väkeä, mutta niillä on mentävä, mitä on.” Tawa totesi harmittelevaan sävyyn.
Huoneessa oli kuusi henkilöä, kuten Guardian olisi varmasti noteerannut. Tawan ja Samen lisäksi paikalla olivat jonkinlaisella siirreltävällä sairaalapedillä makaava Snowman, vieressä mittareita tutkailevat Kupe ja muuannen avustava hoitajamatoran, sekä ovensuussa seisova Mahriking.
Snowie irrotti juuri päästään otsanauhaa, ja heitti sen Samelle. ”Osaat käsitellä näitä.” Same nyökkäsi vastaukseksi.
”Tuota… Missä muut modet ovat?” Make ihmetteli. ”Visokki, Guardian ja Ämkoo ovat kaikki muualla. Jonkun täytyy hoitaa käytännön asiat.” Tawa selitti rauhalliseen äänensävyyn. ”Selvä homma. Toinen kysymys: Mitä me oikeastaan teemme täällä?” Tawa mietti sanojaan hetken. ”Vihollisemme on tehnyt Snowielle jotain…” Lumiukko vilkutti iloisesti. ”…ja me tahdomme tietää tarkalleen mitä. Mitä ikinä onkaan, se liittyy läheisesti Avdeksi kutsumaamme viholliseen, joten tämä saattaa osoittautua hyvinkin kriittiseksi. Kepe on tutkinut asiaa tarkemmin, ja kun hän saapuu, voinemme aloittaa.
”Öh, tyypit?” Kupe nousi ryhtiinsä sängyn säätimien äärestä. ”Kepe oli oikeassa. Snowien sisällä elää jotain.”
Hans ja Plaploo seisoivat aution huoneen keskellä, ja olivat hädissään. ”Nyt ihan oikeasti, kuulin sen taas!” ”Mikä se on?” ”Ei aavistustakaan.” ”Pitäisikö meidän kertoa jollekin modelle?” ”Kai meidän on pakko.”
Matoranit askelsivat varovasti kohti portaikkoa, mutta silloin se kuului jälleen, tällä kertaa hieman voimakkaampana.
”Se… Siinä on rytmi!” ”Mutta mikä se on?” ”En tiedä. Mennään nyt vain jonkun moden puheille.”
Käytävä ristesi kahteen eri suuntaan. Ämkoo ja Snowman katsoivat toisiaan. ”Selitä sinä Tawalle. Tiedät, että aion lähteä.” ”Tiedän.” ”Snowie.” ”Mäksä?” ”Nähdäänkö taas joskus?” ”Ilman muuta.”
Ämkoo lähti kävelemään käytävän vasenta haaraa, loitoten koko ajan Snowmanista. Lumiukko katsoi toverinsa perään muutaman hetken, ja aloitti sitten itse matkansa kohti Admin-siipeä.
Koko pitkän matkan ajan Snowie ihmetteli ympärillään olevia remonttitöitä. Ämkoo oli kertonut saaneensa radion välityksellä tietoja, että Klaaniin oli heidän matkansa aikana hyökätty, ja että vahingot olivat mittavat. Ja vaikka suurin osa vaurioista olikin jo korjattu, oman kodin näkeminen hyökkäyksen jälkeen oli shokki.
Snowie ei oikeastaan tiennyt, mitä ajatella. Olisiko hän tahtonut olla täällä hyökkäyksen aikana? Mikään ei tuntunut hirveämmältä, kuin olla poissa Klaanista sen tarvitessa apua, mutta minkä hän olisi mahtanut?
Tutut siniset matot kuitenkin peittivät lattioita, kuten aina ennenkin, ja siellä täällä näkyvät Matoralaiset olivat melko normaalin oloisia. Olivatko kaikki jo toipuneet?
Snowie oli myös hyvin kiitollinen Mäksän läimäytettyä oven kiinni sellaisella voimalla, että reportterijoukkio oli ymmärtänyt lopettaa seuraamisen. Hän ei tosiaan kaivannyt suurta ryysistä ympärilleen, vaikka kaipasikin Klaanilaisia.
Varsinkin tätä yhtä, lumiukko ajatteli koputtaessaan Tawan huoneen oveen.
Pian pariovet avasikin tuttu koko Klaanin johtaja. ”Snowman? Helei. Sin… Tule sisään. Mutta, missä Ämkoo on?” Tawan kasvoilta loistivat samanaikaisesti sekä ilo siitä, että hän sai todisteita silmiensä eteen kaksikon turvallisesta paluusta, että valtava määrä kysymyksiä.
Snowie astui ovista sisään, ja saapui Tawan työhuoneeseen. Sähkön Toa kuitenkin johdatti kaksikon vieläkin taaempaan huoneeseen Snowien vastatessa. ”Hän lähti.”
Kaksikko asettui pienen pyödän eri puolille pehmeille sohville. Tawa avasi suunsa ensin. ”En oikeastaan ole yllättynyt. Pahoillani, mutta yllättynyt. Nyt kun Guartsu on poissa ja Visokki kateissa, niin-” ”Ai niin. Visokista.” Tawan ilme muuttui entistä kysyvämmäksi. ”Minulla on jokin… telepaattinen juttu… joka. Öh, Nimdaan se kai liittyi, mutta sain yhteyden Visokkiin tai jotain.” ”Mata Nui, mitä minä ajattelen! Kepe tutki saamaasi pakettia. Sen mukana tuli… jotain. Meidän on saatava lääkäri tänne hetimmiten. Toivottavasti Kupe on päivystämässä.”
Tawa nousi, ja meni jonkinsorttiselle sisäpuhelimelle. Samalla Snowie nojautui eteenpäin ottaen kyynärpäillä pöydän puisesta pinnasta tukea. Päätä oli särkenyt jo pitkään, mutta tässä hiljaisuuden vallitessa se tuntui tavallistakin pahemmalta. Mutta nyt oltiin Klaanissa, täältä täytyi löytyä apua.
”Hienoa” Tawa sanoi. ”Lähettävät jonkun, ja saadaan sinut kuntoon.” ”Kiitos.” ”Eli, mitä Visokista?” ”Öh, se on pitkä tarina. Ehkä minun on aika kertoa kaikki lähdöstämme lähtien…”
Snowman katseli alla kiitävää merimaisemaa haltioituneena. Aamuauringossa kiiltelevät aallonharjanteet jäivät ohi yhdessä vilauksessa, vain tehdäkseen tilaa yhtä syvänsinisille veljilleen. Silloin tällöin horisontissa vilahti pieni saari, mutta pääosin pilvettömän taivaan alla oli vain merta.
Sanoinkuvaamaton oli myös tunne, jonka lumiukko koki raikkaan merituulen iskiessä kasvojaan vasten. Istuttuaan ahdistuneena siinä pienessä peltipurkissa mikään ei tuntunut tätä mukavammalta. Olihan se totta, että tehtävä oli mennyt huolellisesti pieleen. Nimdan siru oli sen valkoisen nukkesankarin matkassa, ja siihen päälle Mäksä oli vielä menettänyt kätensäkin. Mutta pienemmistäkin asioista kuin merenpohjasta pelastumisesta on iloittu, hän tuumi.
Merimetso teki pienen korkeudenmuutoksen, ja sekä lumiukko että Enki hypähtivät muutaman sentin ilmaan. ”Monenmoiselle kulkupelillä olen matkoja taittanut” Snowie aloitti ”mutta tämä vie kyllä voiton useimmista. Onko sillä nimi?” Enki kääntyi katsomaan taaksepäin. ”Vanha kunnon Repekk. Hienompaa lintua saa hakea.” ”Kieltämättä. Se on aika kaunis.” ”Kiitos, hän on silmäteräni.”
Snowie käänsi katseensa kohti Ämkoota. Klaanin Admin näytti nauttivan oloistaan suunnattomasti viilettäessään haukahtavalla olennolla taivaan sinessä. Hänen kasvoistaan loisti Ämkoon naamalle harvinaista lapsenomaista hymyä. ”Hitonmoinen haukkapilotti tuo Mäksä. Yhdellä kädellä tuommoista menoa” Snowie puheli hymyillen. Enkin hyväksyvän leveä virne riitti hyvin vastaukseksi.
Kaksi matoralaista istuivat pienen pöydän eri puolilla, ja pelasivat lautapeliä. He olivat ainoat henkilöt koko näköalatornissa.
”Hans?” toinen, haaleanvihreä matoralainen aloitti. ”Hm?” hänen pelikumppaninsa vastasi, kohottamatta kuitenkaan katsettaan pelilaudasta. Hän liikutti pientä mönttiä muutaman ruudun kohti laudan keskustaa. ”Eikö… Eikö tämä sotatila tosiaan huoleta sinua?”
Hopean ja oranssin värinen matoralainen katsoi keskustelukumppaniaan silmiin. ”Totta kai huolettaa, Plaploo, totta kai.” ”Niin, mutta-” ”Sinun vuorosi.”
Hetken matoralaiset jatkoivat peliään kaikessa rauhassa. Nappulat pomppivat ruuduilla ja noppia heitettiin. Sitten kuitenkin tapahtui jotain. Molemmat kohosivat äkkiä seisaalleen säikähtäneinä, ja katsoivat toisiinsa. ”Sinäkin kuulit sen?” ”Mikä se oli?” ”Ei aavistustakaan.” ”Se kuului kaiuttimista, eikö?” ”Joo.”
[spoil]Eivät muuten ole minun keksimiä nimiä.[/spoil]