Bio-Klaanin saari, Lehu-metsän eräät, kenties pohjoiset osat
Sinä pidät sitä karttaa väärin päin, Kepe huomautti. Ihan tiedoksesi. Snowie mutristi suutaan. Hmmmm. Niin. Valkoinen klaanilainen pyöräytti kartan toisin päin.
Eikun sillain toisessa suunnassa väärin, tiedemies vielä oikaisi. Änh.
Koko aamupäivän metsässä vaellettuaan kaksikko oli onnistunut harhautumaan syrjään polulta ja kadottamaan itsensä kartalta. Hetki sitten Snowman oli ikään kuin paikantanut heidät, mutta ilmeisesti ei ollutkaan. Nyt he istuivat paksulla ja näennäisen ikivanhalla kannolla tekemässä uutta kartoitusta. Istuimeksi se oli muuten oikein hyvä, mutta se oli pahuksen kostea. Muutenkin metsässä oli hieman hiostava tunnelma, eikä tuuhean kuusikon takia sinne edes paistanut kunnollista auringonvaloa. Lisäksi kaikkialla oli ihmeen hiljaista. Jos kokeilisin navigaattoria vielä kerran? Josko signaali toimisi paremmin? Kepe ehdotteli kovasti. Taas. Vastauskin oli sama. Eeei. En tahdo enää yhtään ainutta keltaisia, punaisia, karhuhainkirjavaa tai minkään muunkaan väristä katua. Niinnojoo. Kepe oli melkein jo ehtinyt kaivaa pienen kämmenpiipittimensä esiin, mutta lopetti reppunsa penkomisen. Koska olihan se ihan kamala laite. Se oli johdattanut heidät useamman kerran harhaan, kerran he olivat eksyneet matkalla linnakkeelta telakan näyttelylle. Vain koska he olivat tahtoneet testata laitetta. Ja Paacokaan ei vastaa? Snowie varmisti. Ei vastaa ei. Katsos, radioni on edelleenkin viritetty käyttämään Valvojaa tukiasemana, mutta ei tämä saa siihen yhteyttä. Heei, mitä sille muuten kuuluu? …Paacolle? Mistä minä- Eikun Valvojalle.
Siitä oli aikaa, kun Snowie oli viimeksi kuullut Valvojasta. Kepen rakentama Verstaan supertietokone oli ollut viime aikoina ihmeen hiljainen. Jaa Valvoja. Se valvoo puolisilmällä Iggyä, mutta pääosin se on ollut virransäästöllä järjestelmäpäivityksen takia. …monta viikkoa? Tai peräti kuukautta tai jotain? Se on iso tietokone.
Snowie oli juuri olemassa ihan , kun Kepe jatkoi. Entäs sinä sitten? Ei, minua ei voi päivittää, olen pahoillani. No heh heh. heh … …
Kepe pudisti päätään, mutta yritti vielä. Sinulla on johdatuksen naamio, Mata Nuinen aika sentään. Mikset sinä… johdata? Eeh. Tiedän, että se näyttää porkkanalta, mutta naamio se on silti, huolestuttavaa kyllä, kasvojesi alla. Lumiukko näpelöi nenäänsä. Kenties se ei toimi? Tai se johdattaa minut voittoon jokaisessa argumentaatiomittelössämme? Kepe oli ei-huvittunut. Jos se ei toimi, voisit käyttää jotain hyödyllistä Kanohia. Mnjah. Äh, luovutan, Kepe huokaisi ja keskittyi karttoihin. Hetken sitä tutkailtuaan ja vertailtuaan lähiympäristön pinnanmuotoja, tiedemies nousi seisomaan. Uskoisin, että tuo on oikea suunta. Snowie nappasi reppunsa ja laukkunsa maasta, sulloi puoliksi syödyn patongin tärkeään patonkisäiliöönsä, jonka kiinnitti laukkunsa kylkeen ja nousi hänkin. Vailla erityistä tarmoa duo lähti matkaamaan kohti metsän siimeksiä.
Ja löysi viimeöisen leiripaikkansa. …olenko ainoa, josta tuntuu, että tämä ei etene…
Kun oveen koputettiin, laivastonsiniseen viittaan sonnustautunut 002 käänsi katseensa ikkunasta ovelle ja ilmoitti sen olevan auki.
Puiset pariovet vedettiin auki ja sisään asteli kolme Nazorakia. Kaksi ensimmäistä kantoivat tummalla pressulla peitettyä jotakin kahvoista ja kolmas osoitteli kantamusta kiiltävän puhtaalla kiväärillä. Niin? Amiraali kysyi saapujilta nilkuttaessaan työtuolilleen. Tämä yritti karata, sir, toinen kantajatorakoista vastasi ja riuhtaisi pressun syrjään. Alta paljastui torakkavalmisteinen akvaario, jossa oli paksut panssarilasiseinät ja tanssiva sisältö. Troniella oli mielenkiintoinen suhtautuminen vankeuteen.
Amiraalin kulmat nousivat hieman. Kala? Akvaariota välissään kantavat torakat vilkaisivat toisiaan. Kyllä, sir. Tämä vonkale tässä oli osa sitä klaanilaisjoukkoa, joka, eh, sijaitsi hetkellisesti laivassamme.
Puhujan hermostunut äänensävy oli hyvin selitettävissä, sillä koko Klaanilaisten pako Rautasiiveltä oli Amiraalille herkkä puheenaihe. Lisäksi, sir, ilmoititte tahtovanne tämän työpöyydällenne. Aivan niin, aivan niin, Amiraali muisteli. Laskekaa hökötys tuohon. Hän osoitti sormellaan suuren mahonkipöytänsä nurkkaa.
Torakat kevensivät lastiaan, ja laskivat kalasäiliön määrättyyn asemaan. Kolmikko oli juuri lähtemässä, kun heistä pisin ja ilmeisesti urhein tai vaihtoehtoisesti tyhmin vielä kääntyi ympäri. Myöskin, sir… hän aloitti ikään kuin epävarmasti. …laivan lääkintäosasto tahtoo tietää, mitä ylimääräisellä kuurilla tehdään. Neuloja on nyt kahtakymmentä kolmea SLT-valmistelua varten, mutta-
Amiraalin ilme puhui ja torakat poistuivat nöyrinä.
Oletpas sinä ankaraa torakkaa, kuului pirtsakka ääni 002:n päässä. Eiväthän he mitään pahaa sinulle kuitenkaan tahtoneet, suorastaan hyysäävät. Siniviittainen torakka kääntyi hitaasti akvaariota kohti. Minun puhetapani kuuluu steppaavalle sintille miten? hän kysyi väsyneellä äänellä. Niin väsyneellä, että Tronie päätti tehdä huomion.
Herra torakka kuulostaa uupuneelta, jeh?
Herra torakka sulki silmänsä, veti syvään henkeä ja vastasi. Uupunut? Siltä se tänne vesiboksiin vaikuttaa. Voi tietty olla että neste vääristää tai jotain mutta- Hah. Hah hah. Hah hah hah. Amiraalin nauru oli kylmä, niinkuin torakkaimperiumin kakkosjohtajalle kuuluukin. Mutta se oli myös väsynyt. Hah hah hah hah….
Tronie kallisti kalanpäätää. Olen näin hyvä koomikko? …hah hah hah hah… Vai onko kasvoillani jotain? Tänne on niin vaikeata saada kunnollista peiliä… ….ha.
Torakka pyyhkäisi suupielestään syljen pois laivastonsinisellä hihallaan. Tiedätkö, mitä minä en tahdo tehdä elämälläni? Mistäs minä moista? Kuunnella nöyristelyä. En käsitä, mistä moisia löydetään. Amiraali nojasi pöytänsä kulmaan. Aikoina, kun vielä seilasimme sakaroita, miehistöni ei ollut tällainen.
Tronie kiersi pari kierrosta pienessä maljassaan ja katseli ympärilleen. Huoneen seinät olivat monenlaisilla tavaroilla kyllästetyt: Karttoja oli enemmän kuin moni jaksoi laskea, uusia ja haalistuneita. Jotkut niistä esittivät Klaanin saaren rannikoita, mutta osa kuvasi vesistöjä, joista Tronie ei ollut kuullutkaan. Seinälle oli ripustettu myös hienoimpia Nazorak-aseita, vaikka ne eivät edustaneetkaan kaikkein uusinta uutta. Lisäksi seiniä koristi myös yksi täytetty miekkakala, pahamaineisen laavamureenan pää sekä pienen pieni pätkä suuren suurta lonkeroa. Wanhat ajat hyvät ajat? Hmph, Amiraali tuhahti. Torakkaimperiumi on nyt mahtavampi kuin koskaan.
Ulkona puhalsi kostea ja kylmä merituuli, mutta huoneen paksut ikkunat estivät sen havaitsemisen sisältä käsin. Kokenut merenkävijä kuitenkin kuuli sen ulvonnan. Silti vaikutat hieman kärttyisältä. Sano tuo sille merimiehelle, jonka lävistin tällä, 002 murahti viitaten harppuunaiseen jalkaansa.
Hmmm, Tronie mietti päässään ja Amiraalin moisessa. Sinä et vaikuta henkilöltä tahi hyönteiseltä, joka murhaa alaisiaan turhan tähden… …mistä sinä muk- Minulla sattuu olemaan erinomainen persoonantuntemus. Näen se jo silmistäsi. Plus telepaattisia voimia. Ei, sinulla on syysi. Mutta mikä…
Älä keskeytä minua, eväkäs! Amiraalin kynnet puristuivat pöydän ympärille entistä voimakkaammin. Muutaman sekunnin hän piti tiukkaa otetta tasosta, kunnes yhtäkkiä päästi irti. Hän käveli hiljakseen huoneen pienimmälle, pyöreälle sivuikkunalle, joka sijaitsi työpöydästä katsoen vasemmalla. Panssarilasia ympäröi messinkinen kehys. Ulkona puhalsi yhä merituuli. Kalan suorittama psykologinen analyysi. Mikä päivä. Sinä murhaat alaisesi tuosta vain. Oman rotusi ja kulttuurisi edustajan. Mutta kun kohtaat klaanilaisia, kohtelet meitä yksilöinä…
002 avasi pientä ikkunaa kalan jatkaessa kummankin pään sisäistä monologia. Nazorakin tottuneet kädet napsauttivat pienet salvat auki.
Mutta sinä et kuitenkaan kunnioita klaanilaisia. Mutta kohtelet klaanilaisia paremmin kuin torakoita. Sehän tarkoittaa…
Pyöreä ikkuna aukesi naristen. Tuuli oli kuitenkin laantunut ja Amiraalin kasvot otti sen sijaan vastaan sama ei mikään kuin mikä huoneessa vallitsi. Nazorak huokaisi syvään ja sulki ikkunan, samoilla tehokkailla otteilla kuin oli sen avannutkin.
…että pidät torakoista vielä vähemmän.
Amiraali 002 kääntyi kannoillaan. Hän alkoi marssia viitta liehuen kohti huoneen puisia pariovia. Minun ei tarvitse kuunnella tätä, sintti. Tronie yllättyi ja tämän ajatuksenvirta katkesi, kun Amiraali heitti viittansa akvaarion peitoksi. Nilkuttava upseeri poistui huoneesta eleettömästi ja sulki ovet perässään. Harppuunan töminä SS Rautasiiven upseerien osaston kätytävistön mattoja vasten kuului vielä pitkään. Kala jäi kellumaan säiliöönsä. Hän ei edes tanssinut, jäi vain pimeyteen miettimään.
Hum.
Huoneessa oli täysin hiljaista.
Mitäköhän muille vangeille kuuluu?
Toisaalla
Ruki avasi silmänsä. Missä… Hänen päätään särki kovasti.
[spoil]Kiitos Tronielle luvasta käyttää hahmoaan.[/spoil]
Keskellä merta kyyhöttävä maapläntti oli pinta-alaltaan pieni ja koostumukseltaan kivinen. Pieni mutta yllättävänkin jyrkkärinteinen kukkula kohosi keskellä saarta ja mäen rinteellä kasvoi muutama pieni puu. Vehreyttä toivat myös rannalla pitkänä kasvavat heinät, vaikka ne alkoivatkin jo hieman kellertää. Kauempana vesirajasta kasvoi lähinnä vihreää, pitkää villiruohoa ja huojuvia sinisiä kukkia, jotka näyttivät erityisen kauniilta ilta-auringossa. Ainoat merkit asutuksesta olivat yksinäinen laituri, mökki sekä niitä yhdistävä polku. Savupiipusta tuprutti savua ja mökistä kuului keskustelun ääniä. Se oli harvinaista ottaen huomioon saaren asukasluvun olevan yksi ja vierailijamäärän vähäinen.
Kuitenkin kyseisenä päivänä keskustelu vuolasi virtaasti. Valko-oranssi Steltinpeikko Kapher ja pieni postinkantaja-Matoralainen istuivat vaatimattoman puupöydän ympärillä ensiksimainitun kotona. Kapherista oli oikein mukavaa kuulla uutisia ulkomaailmasta, erakon elämä kun oli hieman yksinäistä. Toisaalta, se oli myös mukavaa ja rauhallista.
Kaksikko keskusteli maailman menosta jo useammatta tuntia putkeen ja nautiskeli kahvin riemusta. Huoneen vakioäänet, takkatulen rätinä ja kellon raks-raks-raksutus toivat miellyttävän lisänsä siihen, miltä mökissä kuulosti.
…ja katso nyt tätäkin, postinkantaja sanoi ja osoitti pöydälle levitetyn paikallisen sanomalehtisjulkaisun artikkelia. Pohjoisessa ’Bio-Klaanin saarena’ tunnettu saari valmistautuu sotatilaan. Tapahtumien kulku on ulkopuolisille hyvin epäselvä, mutta Nazorak-rahien uskotaan olevan liikekannallepanon takana. Myös nimellä ’Nimda’ kulkevalla muinaisella esineellä uskotaan olevan vaikutusta asiaan.
Hetkonen, Kapher keskeytti matalalla äänellään. Bio-Klaani? Matoralainen nosti katseensa lehdestä. Juu, se on semmoinen oudohko pakolaisseurue jotka ovat kyhänneet linnoituksensa tästä vähän pohjoiseen. Heitä joht- En minä sitä, peikko selitti itseään. Olen kuullut heistä. Oikeastaan, olen kohdannut sieltä tulevia matkalaisia. Kahteen kertaan. Pienen vastakeskustelijan katse oli epäuskoinen. Eihän sinulla käy täällä ketään.
Kapherin valtava keho nousi hitaasti ja raskaasti ylös tuolista. Väärin, hän sanoi tallustaessaan jykevin mutta rauhallisin askelin pienelle ruutuikkunalle. Ulkona kukat kukkivat kauniisti. Hm? Minulla on käynyt täällä, sinun lisäksesi, tietty, kolme kertaa vierailijoita. Keskimmäinen visiitti oli sangen epämieluisa, Steltiläisiä sotilaita. Kapher rapsutteli leukaansa. Mutta kaksi muuta tapausta tulivat Klaanin saarelta.
Kapher kertoi, kuinka kaksi Toamaista henkilöä, toinen pulskanlainen ja lupsakka ja toinen hieman kuikelo älykkö olivat käyneet saarella pitämässä myrskyä jokin aika takaperin. He olivat esittäytyneet Bio-Klaanilaisina ja olleet kaikin puolin mukavia. Kapher uskoi heidän olevan oikealla asialla.
Mutta ennen heitä, jopa ennen Steltiläisiä, peikko jatkoi kertomaansa. Kävi eräs Matoralainen. Olin vasta muuttanut tänne, kun hän tuli anomaan yösijaa. Pieni raukka oli väsynyt, nälkäinen ja peloissaan. Postinkantaja tuijotti takassa loimuavaan tuleen ja kuunteli kertomusta. Annoin raasulle ruokaa ja katon pään päälle yön ajaksi. Hän jäi mieleeni erityisen hyvin, koska hän oli selvästi epätoivoinen. Aivan kuin olisi pelännyt jotain. Kapher siemaisi pitkän ja hieman liian äänekkään hörppäyksen kahvikupistaan. Minusta tuntuu, että hän pelkäsi jonkun haluavan häneltä… Sen.
Matoralainen käänsi kateensa Kapheriin. Hän ei ollut kuullut näin jännittävää tarinaa sitten sen, kun Mestari Mauri oli hävittänyt kynttilänsä hiilivarastoon ja eräs turisti eksyi sienimetsällä. Sen? Minulle jäi kovin epäselväksi, mikä se oikeastaan oli, Kapher vastasi matalalla äänellään. Se näytti jonkilaiselta kaulakorulta, jossa roikkui… Kapher piti vahingossa dramaattisen tauon. Hän nimittäin huomasi jotain. …tuo.
Kapher osoitti paksulla sormellaan lehtiartikkelin karkeaa piirrosta Nimdan sirusta.
Taivas oli harmaata kuin kaikki. Hai laski katseensa yläilmoista ja siirsi sen vihreään, köyttä paikkaavaan hahmoon. Le-Matoran Olkar istui väsyneen näköisenä selkä kaidetta päin ja silmät köyteen naulittuna, aivan kuin hän olisi tahtonut nähdä mahdollisimman vähän maailmaa. Mikä herätti ruoria puristavassa Haissa tunteita, sillä hän tiesi Olkarin tahtovat tutustua maailmaan mahdollisimman paljon.
Ei, Hai ajatteli. Hän oli palkannut viisi Matoralaista kanssaan hoitamaan Hildemaria, ja laivalla oli enää kaksi, hekin kuin vain varjoja entisistä persoonistaan.
Ta-Matoran Gefel, toiminnan mies numero yksi. Hän nuokkui hytissään katsellen kohti taivaanrantaa.
Le-Matoran Olkar, useimpia uteliaampi ja loppujakin vilpittömämpi. Hän tuijotti köyttä kuin odottaisi sen kuristavan hänet.
Vain… Ei.
Sininen Toa huokasi syvään. Olkar. Vihreä Matoralainen kohotti katseensa. Voitko ottaa ruorin muutamaksi hetkeksi?
Pieni hahmo vastasi tekemällä työtä käskettyä ja Toa kiitti nyökäten. Hai suuntasi askelensa kohti keulaa. Kansi kolisi hänen jalkainsa alla yhtä rytmikkäästi kuin Hildemarin kylkeen iskeytyvät matalat vaahtopäät. Pelastusveneen takaa paljastui kuitenkin istuva Matoro. Hai pysähtyi niille sijoilleen ja kääntyi pois. Hai arvosti Matoroa ja piti hänestä, mutta ei juuri nyt kestänyt kyseisen klaanilaisen seuraa. Sen saaren jälkeen Hain tunne oli vain vahvistunut: aivan kuin Matoro olisi vajonnut. Hai ei osannut määritellä mihin: Oliko se oman mielensä syvyyksiin, menneisyyteensä vai jonnekin aivan muualle. Haille tuli kuitenkin huono olo mustahaarniskaisen Toan seurasta. Asiat muuttuivat väärään suuntaan ja kaikki samanaikaisesti.
Bloszar ei ollut millään lailla poikkeava tapaus: Hai ei kyennyt olemaan tämänkään klaanilaisen seurassa sillä hetkellä. Tulen Toan sisällä tuntui olevan vain pohjaton suru ja kaipaus. Kuin kipinä olisi sytytetty hänen sisällään vain tullakseen sammutetuksi saman tien. Ja kaiken tämän Hai olisi kestänyt, mutta muut tuntuivat tukeutuvan häneen henkisenä tukipilarina. Hän oli tavallaan otettu, mutta aivan kuin hän olisi ollut laivallaan jonkinsorttinen voima, jonka tehtävänä on kannatella muita. Aivan kuin Hai itse ei olisi ollut yhtään sen rikkinäisempi tapaus.
Toisinaan Hai mietti, miksi hän edes osti Hildemarin. Klaanin puolustaminen, kyllä. Veden voimat merellä, hyvä ajatus, kyllä. Mutta siinä oli jotain muutakin. Hai ei tiennyt, oliko vastaus saman usvan peitossa, johon horisontti kietoutui, vai oliko se aivan ilmiselvä.
Sininen Toa käveli laivansa kaiteelle ja jäi nojaamaan metallireunaa vasten. Hän tiesi jalkainsa alapuolella olevan sellinä käytettävän hytin, jossa pidettiin raajavammaista torakkaa. Ylikersanttina esittäytynyt torakka ei ollut juuri puhunut tultuaan poimituksi merestä saaren lähellä. Nazorak oli vain maannut sängyssä ilmeisen kuumeisena ja nähnyt levottomia unia. Jotain, mihin harva uskoi soturirodun kykenevän. Vangin kohtelu oli löyhtynyt paljon Killjoyn poistuttua alukselta. Matoro, Bloszard, Hai, Troopperi, Gefel ja Orkal eivät katsoneet asiakseen kiusata harmittomaksi tehtyä vihollista enempää.
Klaanissa, Hai tiesi, on paljon veteraaneja. Ja kaikki käsittelevät haavojaan eri tavalla. Ja Hai oli yksi heistä. Hai tunsi kuitenkin jotain aivan erilaista sodasta, kuin Guardian tai Same tai Killjoy tai useimmat muutkaan siitä arpeutuneet. Hai oli ollut omassa sodassaan Matoralainen. Hän oli ollut se, mitä Toat suojelivat ja Skakdit ryöstivät. Hän oli ollut se, mitä Steltiläiset käyttivät tavaroiden kantamiseen ja eräät Zyglakit aterioimiseen. Hän oli maannut räjähdysten keskellä, vallihaudoissa. Pattitilanteessa, tietäen, että hän ei voinut vaikuttaa asioiden kulkuun. Vaikka hän olisi ollut kuinka rohkea, motivoitunut tai hullu hyvänsä, hän ei silti olisi voinut kääntää tilannetta ympäri. Hai tunsi, millaista oli olla pattitilanteessa, muiden armoilla.
Hän huomasi ajatuksiensa kulkevan taas sille polulle, jolla ne olivat olleet Hildemarin hankinnan kanssa.
Hai vihasi ja pelkäsi pattitilanteita. Pattitilanteet olivat levottomia, ja ne olivat tehneet Hain levottomaksi. Mutta merellä niitä ei syntynyt. Se oli mahdottomuus. Merimiesten kohtalo oli huomattavasti kaksijakoisempi: joko voitettiin, tai sitten ei. Hai kuitenkin tiesi, että kumpikin lopputulos oli voitto pattitilanteesta. Kumpikin vaihtoehto päättyi rauhaan.
[spoil]Hai, olen pahoillani, jos tein hahmollasi jotain sopimatonta. Hän kuitenkin kutsui tulla kirjoitetuksi.[/spoil]
[spoil]Musiikin voi hyvin antaa soida vaikka koko osan.[/spoil]
Bio-Klaanin saari, heinää kasvava tasanko
Avaran maiseman keskellä päättäväisesti istuvalle kivelle, joka oli kuin pohjoisen horisontin peittävän Ämkoo-vuoren kateellinen pikkuserkku, oli levitetty saaren kartta. Se oli melko vanha ja lukuisten taittelukohtien halkoma, mutta siitä sai kuitenkin hyvin selvää. Kepe ja Snowie olivat kumartuneet kartan vierelle ja laskeneet laukkunsa ja reppunsa ympäröivään heinikkoon. Ottaen huomioon syksyisen ajankohdan, viime päivät olivat olleet melkoisen kuivia, eikä kaksikon tarvinnut murehtia varusteidensa, tai hyvänen aika sentään, eväidensä kastumista. Vaikka Kepellä olikin äärimmäisen modernilla ja ennen kaikkea rakkaudella suunnitellulla tiivistekelmukkaisella vuorattu rinkka.
…ja nyt suuntaamme länteen? Snowie varmisti Kepen matkasuunnitelmaa. Juuri näin, vastasi tiedemies. Ihanaa, kun olet näin hyvä matkanjärjestäjä. Paitsi että… …mitä paitsi?
Snowie naputteli valkealla sormellaan karttaa. Tuuman tai tovi aiemmin Kepe oli vetänyt iloisen sinisellä viivalla heidän reittinsä paperille. Se kulki ensin länsirannikon valtatietä pitkin Klaanin linnakkeelta pohjoiseen, siitä Nui-Koron rinteille jostain nykyisen torakkaiston hallitseman vyöhykkeen kohdilta, harhailua lumessa, ja siitä laskeutumisen suoraan etelään, kohti Nui-Koroa. Vanhalta pääkaupungilta matka oli johdattanut kaksikon askeleet hieman kierosti koukaten kartan vasemman laidan suuntaan. Vaikka reitti oli sinänsä ihan looginen ja noudatteli jonkinlaista tiestöä ja asutuskeskusten sijaintia, näytti se …hieman liian Turkas-huuruisen Niddin patikointiretkeltä eikä varsinaiselta tutkimusmatkalta. … …
Kepe nappasi kartan käsiinsä ja alkoi sen huolellisen taittelun. Mutta tänne päästiin, vai mitä? hän huomioitti asiaankuuluvasti. Snowie katsoi länteen. Niin… Tänne.
Heidän matkansa seuraava etappi oli Lehu-metsä, saaren Ämkoo-vuoren eteläisen puoliskon koko länsiosuudet peittävä valtava ja laajalti tutkimaton metsä. Pääosin havupuustosta koostuva kasvillisuus sai omat mielenkiintoiset vivahteensa trooppisemmista kasveista, ja Kummitusten Suo oli flooraltaan aivan omaa luokkaansa.
Se oli saaren niitä osia, joita Allianssi ei ollut juuri havitellut. Siinä missä Zyglakit kyllä taisivat sissisodan vaikeassa maastossa, olihan Lehu-metsän rannikkoseutu ollut niiden koti jo kauan ennen alueen Matoralais-asutusta, oli metsän sydän suuri mysteeri ja pelonkin kohde. Se suojasi Klaanin linnaketta Allianssin hyökkäyksiltä tehokkaasti, mutta ei ollut harvinaista, että Matoralaisia tai väkevämpiäkin sotureita hävisi Lehun siimekseen.
Metsässä oli myös Matoralais-asutusta, mutta eteläosien omaperäisesti nimetun Hu-Koron lisäksi asutuskeskuksilla ei ollut yhteyttä Bio-Klaaniin tai muuhunkaan maailmaan. Kepen mielestä sikäläiset kylät olivat sen takia täydellisiä alkuperäiskulttuurien tutkimiselle ja Profeetan salaisuuksien selvittämiselle. Snowiesta se oli aika lailla karmivaa.
Lumiukko heitti repun selkäänsä ja laukun olalleen. Hän suoristi värikkääksi kirjaillun stolakangasasian, jota Kepe ei mieltänyt vaatteeksi, ja kiristi otsanauhaansa. Tuo paikka on aika ikävä öisin. Ehkä meidän kannattaisi sittenkin odottaa aamuun? hän vielä ehdotti. Nyt on aamu, Kepe löi henkisesti. …seuraavaan aamuun? … …
Kepe ei kuitenkaan vielä nostanut reppua harteilleen. Hetken saat kuitenkin vielä kerätä kanttiasi. Nyt voisi nimittäin olla hyvä hetki lähettää Klaaniin tarkat koordinaattimme ja laittaa mukana tieto myös kulkusuunnastamme. Valkovihreä Toa kaivoi reppunsa suurimmasta sivutaskusta laatikon mallisen laatikon, joka olikin laatikon muotoinen radio. Hän asetti sen tukevasti kivelle, napautti harmaata kytkintä ja väänteli hassun näköistä ympyrähärpäkettä. Surrur, kone sanoi. Hurrur? Kepe sanoi.
Hän ei saanut Klaanin puolelta vastausta. …haloo?
Laatikkoradio räsähti. Ai se olitkin sinä. Luulin ääntä eräänlaiseksi masiinaksi tai ötökäksi. Mitä pelleni pellolla?
Äärimmäisen heikkolaatuinen ääni kuului Paacolle. Tietty.
No mitäpä me, Kepe vastasi Snowien kuiskuttaen taustalla jotain terveisten lähettämisestä. Tiedemies huitoi kätösellään toverinsa loitommas ja jatkoi radiokeskusteluaan: Lähetän sijaintimme tarkat maantieteelliset arvot ja viritän tämän toosan kirjaamaan myös kulkusuuntamme niin, että Klaanin koneet osaavat laskea summittaisen reittimme. Asia selvä, b- Älä sano sitä, Kepe epätoivoili. -eibe, Paaco päätti lauseensa.
Verstaan nokkamies läimäytti kädellä otsaansa. Paaco radion toisessa päässä sen sijaan jatkoi: Teillä on varmasti kiireinen päivä edessänne ja vähän akkua käytössänne, joten toivotan omille pojillemme maailmalla onnea matkaan ja hyvää kuunneltavaa patikoinnin ratoksi. Paacon ääni vaihtui basson epämääräiseen jytinään, ja Kepe löi kätensä uudelleen otsalleen. Snowie sen sijaan nappasi radion olalleen ja nyökytteli päätään siitä pauhaavan musiikin tahdissa. Kepekin poimi varusteensa ja kiinnitti repun paikalleen kaikilla huolestuttavan monilla soljilla. Samalla hän puheli: Tuo Paaco… …on niin mukava, Snowie katsoi asiakseen muuttaa sanojen sisällön mieleisekseen. Muistatko sen kerran kun- …joo. Tai kun- Valitettavasti. Entäs- Ynh. Et olisi aina niin negatiivinen, Spännutar. … …
Ja niin alkoi kaksikon matka kohti Lehu-Metsän siimeksiä.
…sitä paitsi jos akkua todella on vähän, miksi hän olettaa meidän käyttävän radioa musiikin kuunteluun? Kepe vielä mumisi.
Bio-Klaani, Samen toimisto
Same kuoli sisäisesti paperipinon äärellä.
Bio-Klaanin saari, Lehu-Metsän pohjoisosat
Päivän tultua puoleen Kepe ja Snowie olivat edenneet syvämmellä metsään, mutta eivät olleet päässeet yksimielisyyteen kahdesta asiasta: Siitä, oliko tämä todellakin polku vaiko no eipäs, ja siitä, että no jos onkin niin sitten se on oksanaama-rahien juomapaikkapolku vaiko kenties tuskinpa vain, höntti.
Joka tapauksessa matka oli sujunut vaarattomissa merkeissä, ja pelottavampia asioita oli ollut kentiespolulle kaatunut kuusi. Kummatkin klaanilaiset olivat kuitenkin käyttäneet aikaansa korpimailla vaeltamiseen, eikä Lehu-metsäkään ollut heille uusi tuttavuus, joten uljaasti he kulkivat eteenpäin.
Sitten jossain rasahti ja kumpikin piti äännähdyksen, joka yhteisestä sopimuksesta ei jälkikäteen ollut kiljuntaa.
No hei, Snowie päätti olla urhea. Jos joku peikko hyökkääkin kimppuumme, voin tehdä sille Palavan Ja Myös Kipinöivän Kuutin Kämmenotteen. …minkä, Kepe kysyi, ja teki mahtipontisen kulmainkohotuksen. No kyllä sinä tiedät. Se yksi vaarallinen ja söpösti nimetty taisteluote. …eikun joo. Se, Kepe hyväksyi.
Noin kahdeksi sekunniksi.
Miten Karziessa sinä sen muka osaat? Snowie yritti kovasti näyttää loukkaantuneelta. Opin sen aikoinani munkkiluostarissa. … Mitä, miten niin … Et sinä- Juupas. Eipäs. Juupas. … …
Tutkimusten johtaja 006 tarkkaili lattiaa vain senttien etäisyydeltä. Betoninen pinta oli, kuten suurin osa Nazorakien upseeriston muistakin tiloista, moitteettoman siisti. Lika ja pöly oikein loistivat poissaolollaan. Jopa haju oli suorastaan hämmentävän neutraali. Yleistä epäjärjestyksen tuntua loi kuitenkin vajaan metrin päässä 006:n naamasta sijaitseva levinnyt paperipino. Lisäksi tiedemiehen alaleuat olivat erittäin kipeät äskeisestä kohtaamisesta lattian kanssa.
006 kampesi itsensä melko vaivalloisesti pystyyn. Ilmeisesti kukaan ei ollut nähnyt nöyryyttävää kompastumista. Sitä minä viimeiseksi kaipaisin, tiedemies ajatteli apeana. Hänen mielentilansa ei ollut viime päivinä ollut varsinaisesti huipussaan, ja uusien tutkimusten stressi painoi torakan mieltä. Ja kaiken päälle hän oli vielä myöhässä huippukokouksesta. Juuri kun Nazorak oli kumartumassa kerääkseen papereitaan, nosti metallinen koura ne hänen puolestaan. Mit- 006 säikähti ja kompastui uudelleen, tällä kertaa kuitenkin selälleen. Hän ei ollut huomannut Harmaana Aineena tunnetun metallijätin nopeaa saapumista. Siinä harmaa rotisko nyt kuitenkin oli. Tässä paperinne, torakkaherra, Abzumon palvelija ilmoitti palauttaessaan tutkimustulokset tutkijalle.
Ki-kiitos, 006 sopersi ja nousi jälleen seisomaan. En kuullut askeleitasi. Torakka loi katseen Harmaan Aineen rullaluistinjalkoihin. …ai niin. Yleinen virhe, torakkaherra.
Älä katso, älä katso, 006 muistutti itseään. Mutta nyt minun on lähdettävä, hei vaan, hän huikkasi lattiaa tuijottaen. Se oli edelleenkin puhdas. Hei hei, torakkaherra.
Vasta päästyään käytävän seuraavan kulman taakse 006 uskaltautui kohottmanaan katseensa maasta. 006 tiesi moisen olevan totuuden mukaisesti heikkoutta, muttei kyennyt katsomaan Harmaan Aineen aivosäiliötä. Se ei ainoastaan muistuttanut siitä, mitä he olivat tehneet Uudelle Sukupolvelle, vaan myös kiinnitti huomiota siihen tosiseikkaan, että Abzumo oli todella tehnyt saman joskus aiemminkin. Pahinta tutkimuksia johtavasta torakasta oli kuitenkin, että Makuta oli tehnyt palvelijastaan niin kiltin.
006 oli jo miltei päässyt häiritsevistä ajatuksistaan, kun hän saapui kokouskammion ovelle. Kaksi vartiossa olevaa Nazorakia tekivät asiaankuuluvan sotilastervehdyksen ja nostivat keihäskiväärit oven edestä. Kummankaan haarniska ei ollut erityisen paksu, mutta sitäkin runsaammin mitalein varustettu. Useat metalliset merkit roikkuivat eri värisistä kangasnauhoista. Yleisin väri oli verenpunainen. Raskaat metalliovet aukesivat itsestään, ja 006 astui sisään.
Huone muistutti suurta osaa Nazorakien muistakin kokoushuoneista: keskellä oli pitkä pöytä, jonka ympärille oli aseteltu siististi tuoleja. Seiniä koristivat erilaiset kartat, ja roikkuipa eräällä seinällä lentokonetta esittävä taulukin. Pöydän päätypaikan vastainen seinä oli täysin tyhjä, sillä se oli varattu katossa roikkuvaa piirtoheitintä varten. Yleisilmeeltään huone oli synkähkö, mutta pöytä oli hyvin valaistu. Anteeksi, että olen myöhässä.
Hänen pahoittelunsa kuittenkin kaikui kuuroille korville. Kaikesta päätellen huippukokous ei ollut mennyt aivan suunnitelmien mukaisesti: Ainoastaan Kenraali 001, Amiraali 002 sekä tiedustelun johtaja 007 olivat paikalla, eikä kukaan edes istunut mahonkisen kokouspöydän ympärillä. 007 oli tavalliseen tapaansa hieman syrjemmällä, kuin osana varjoja, ja korkeimmat päälliköt olivat ilmeisesti eräänlaisen räjähtäneen keskustelun pyörteessä. He seisoivat pöydän toisella puolen liki toisiaan. Merivoimain ylipäällikkö näytti kuitenkin melko lannistetulta, kun Kenraali puhui. … siksikin siirrämme vangit pois alukseltasi.
Amiraali siirsi painoa terveelle jalalleen. Eikö tuo ole liioittelua? Rautasiipi on- Ilmeisen turvaton sijainti! Sinä päästit klaanilaiset karkaamaan. Minä- Amiraali jätti kuitenkin lauseensa kesken. Hän selvästikin ponnisteli nielläkseen ylpeytensä. Merikarhun ilmeestä näki, että hänellä olisi ollut selityksiä, muttei nöyrtynyt niitä kertomaan.
Kenraali jatkoi: Kultakalan saat pitää.
002 katsoi vihaisen, suorastaan julman näköisenä esimiestään, käännähti ympäri ja asettui tuolilleen. Ylpeän merimiehen silmien palo sammui, ja jalkapuoli upseeri jäi tuijottomaan pöydän puupintaa. Tilannetta seurannut 006 hätkähti, kun Kenraali kääntyi häntä itseään kohti. Sinäkin saavuit. Hyvä.
Tutkimusten johtaja asteli kohti kaikkien Nazorakien johtajaa, mutta ei voinut olla vilkaisematta Amiraalia. 006 ei osannut lukea 002:n ilmettä, mutta siitä näytti puuttuvan jotain. 006 ei voinut olla muistamatta, kuinka Ylikersantti 1034 oli jäänyt klaanilaisten vangiksi.
Kuinka Organismin tutkimus edistyy? Kenraali kysyi. 006 suoristi hermostuneesti paperinippua käsissään. Heikonlaisesti. Emme ole erikoistuneita moiseen teknologiaan. Lisäksi suuri osa tutkijoista tuntuu pitävän koko touhua taikauskoisena hömpötyksenä.
Kenraali siristi silmiään, ja äänensävy tiukkeni. Olkoot vaikka mustaa magiaa, tämä tauti on parannettava. Se vaivaa parhaimpiamme kuin syöpäläinen, eikä meillä ole varaa menettää Sukupolvea. Ei Ath-Koron jälkeen. En minä väittänyt, että se olisi minusta turhaa. Kukaan meistä ei vain tunne Matoran-teknologiaa kyllin hyvin.
Lisäksi, 006 ajatteli hiljaa oman mielensä armeliaassa yksinäisyydessä. Raukkojen enempi kiduttaminen ei tunnu lainkaan oikealta. Sitten hän kuitenkin karkotti väärät ajatukset päästään ja keskittyi aiheeseen.
Entä 273? kysyi kolkko ääni nurkasta, ja 007 astui lähemmäs muita. Älykäs tapaus, ja käytti salaa elementaalikiveä töissään. Sana ’salaa’ sai useita mielenkiintoisia nyansseja tullessaan Tiedustelupalvelun johtajan torakansuusta. 006 rypisti otsaansa ja mietti. Ei, en usko teknologian olevan sama. Usko? Kenraali tivasi. Tiedä. Tiedän, ettei teknologia ole sama.
Kenraali nyökkäsi hyväksyvästi, ja jatkoi puhettaan. Hänestä tulikin mieleeni. Kuinka Ämkoo-vuoren valloitus etenee? Valmistelut ovat hyvässä vauhdissa, 007 vastasi syrjemmältä.
Kenraali hymyili sisäisesti. Siinä missä torakkain joukot olisivat kyenneet suorassa taistelussa murskaamaan Klaanin joukot itse linnaketta lukuun ottamatta helposti, piinasivat epäselvät rintamalinjat Nazorakeja. Saaren länsiosia hallitseva Lehu-metsä ja suuri vuori olivat toistaiseksi estäneet torakoita miehittämästä saarta pohjoisosia ja osaa itärannikosta lukuunottamatta kunnolla. Vuoren saaminen Allianssin haltuun olisi suuri edistysaskel, sillä se vähentäisi sissisodan mahdollisuuksia. Sen jälkeen jäljellä olisi enää Lehu-metsä, ja sen voisi tarpeen tullen vaikka polttaa.
001, 006 ja 007 kumartuivat pöydän ääreen tutkimaan vuoren karttaa. Siinä näkyivät torakkain kaivamat tunnelit, osa Ma-Wetiä, sekä Ämkoo-vuoren vähäinen tiedetty asutus. Muutama nuoli kuvasti parhaimpia etenemissuuntia ja pari kaarta symboloivat mahdollisia vihollisrintamia.
Kenraali, kuului Amiraalin kalsea, mutta jollain tapaa ontto ääni pöydän toisesta päästä. 002:n puhutellessa Kenraalia oli tavallisesti kuultavissa haastava äänensävy. Nyt se oli kuitenkin tiessään. Minulle esitettiin tänään kysymys. Rehellinen, hyvin perusteltu kysymys. Kenraali tuijotti takaisin ilmeenkään värähtämättä, mutta oli selvästi kiinnostunut. Amiraali jatkoi. Minulta kysyttiin, miksi me edes yritämme valloittaa näinkin syrjäistä maailmankolkkaa kuin Bio-Klaanin saari.
Maailmassa on monenlaista hiljaisuutta, mutta Amiraalin puheenvuoroa seurannut oli sitä kaikkein pysäyttävintä laatua.
Sääli, ettei minulla ollut antaa heille vastausta, 002 viimeisteli.
[spoiler=Loppukommentaattus.]Tosiaan joo, mielenkiintoista ettei tätä viimoista ole juuri kyselty. Saattaa olla heh että Gurpalla on näppinsä pelissä ja meille suunnitelmia tai jotain.[/spoiler]
Mukulakivinen aukio kylpi kaikissa sateenkaaren väreissä, kun kaupungin kirjavat asukit tungeksivat sen keskellä olevan, vanhan puulavan ympäristössä. Torin laidalla vanhan kivisen kellotornin vanha viisari jyskytti menemään jossain puolenpäivän kieppeillä. Ja aurinko paistoi.
Pormestari mulkoili puisella korokkeella komeilevia sankareita hyvin, hyvin vihaisesti. Jalkapuusta käsin. Kepe, Snowie ja Harkel sen sijaan olivat yhtä hymyä, ja Suflerykin näytti iloiselta. Tilapäisesti kaupungissa korkeinta valtaa käyttävä Nui-Korolainen, parlamentin puheenjohtajana toimiva Ga-Matoran, kiinnitti juuri pronssisilla, Hahnah-rapukaiverruksilla koristelluilla rintamerkeillä nelikon harteille tummansinisiä, lyhyitä viittoja. Harkelin ja Sufleryn kanssa Ga-Matoranilla ei ollut mitään ongelmia, mutta Klaanilaiset olivat kiusallisen pitkiä viitan tyylikkäälle ripustamiselle. Pian paikalle kuitenkin saatiin laatikko, ja työ jatkui. Klaanilaiset kumarsivat kiitollisina, vaikka Kepen mielestä Snowien ele muistutti hieman liikaa niiausta.
Lopulta viimeinenkin hakanen kliksahti kohdalleen ja Ga-Matoran astui loitommas. Siitä hän käveli ryhdikkäästi takaisin tummaan, kiiltävästä puusta valmistettuun puhujanpönttöön, jonka ulkokuoressa komeili sama rapukaiverrus. Samasta pöntöstä käsin hän oli hetki sitten lukenut pormestarille jaetut syytökset. Asiat tulisivat kuulemma muuttumaan Nui-Korossa. Uudet vaalit pidettäisiin pikimmiten ja välit Bio-Klaanin väen kanssa koetettaisiin saada tervehenkisemmiksi. Vaikeat ajat tulisivat vaatimaan kahden saaren suurimman asutuskeskuksen saumatonta yhteistyötä. Lisäksi hän oli hehkuttanut klaanilaiskaksikon, viiksekkään komissaarion sekä ujon poliisilaitoksen sihteerin panosta asiaan.
Ja nyt nämä neljä sankaria, Ga-Matoran jatkoi juhlapuhettaan. Ovat virallisesti Nui-Koron Kaartin virallisia kunniajäseniä!
Hetken väkijoukko hurrasi, mutta sitten puheenjohtaja kumartui taas mikrofonin ääreen.
…paitsi että herra Harkel ja neiti Suflery kuuluvat jo kaartiin, joten he ovat kai sitten sekä tavallisia jäseniä että kunniajäseniä.
Lisää aplodeja, tällä kertaa melko vaisuja.
No ihan sama, nyt heillä on kiiltävämmät mitalit.
Raikuvat suosionosoitukset.
Seuraavaksi Ga-Matoran kutsui Harkelin vielä kertomaan yksityiskohtaista kuvausta rikoksen selvittämisestä ja esittelemään mahtavia naamakarvojaan.
Snowie, Kepe supatti vieressään seisovalle toverilleen. Hm? Valkoinen klaanilainen käännähti tiedemiestä kohti. Meidän täytyisi lähteä. Näinkö luulet? Tiedän. Minuun otettiin yhteyttä Klaanista sillä aikaa, kun poliisit syynäsivät kasaamaamme todistusaineistoa. Minulle jäi vähän epäselväksi, mitä kaikkea kotona on tapahtunut, mutta meidän kannattaisi suoritua tästä keikasta mahdollisimman pikaisesti.
Kaksikko suuntasi lavalta alas puisia portaita pitkin, ja väkijoukon keskeltä raivauduttuaan Snowie ja Kepe kulkeuttivat itsensä hieman syrjemmälle. Harkelin jatkaessa puhettaan ja suuren yleisön katseiden kohdistuessa niille suunnille oli kahden klaanilaisen helppoa suunnata askelensa kohti majataloa. Iloisen ryhmähengen pariin kumpikin olisi jäänyt kernaasti, mutta nukkumatta jäänyt yö sekä Nimda-uskonnon salojen selvittäminen ajoi kaksikkoa kohti lepoa ja matkan jatkamista.
Torin laidalla kumpikin vielä vilkaisi taakseen. Puulavalla Suflery näytti poikkeuksellisen eksyneeltä, kuin jotain katseellaan etsiväiseltä, ja Harkel loisti mikrofonin ääressä, viikset tuulessa liehuen.
Tummanpunainen ja solakka hahmo kiisi läpi meriveden. Sen voimakas häntä auttoi sen uskomattomiin nopeuksiin ja virtaviivainen pää halkoi vettä tehokkaasti. Yllättäen tämä torpedon lailla kiitävä matelija käänsi kurssinsa ylöspäin ja halkaisi veden pinnan. Se pääsi meren aallokosta yhdellä loikalla rantaan.
Nuori, hoikka Zyglak katsoi laskeutumispaikkaansa. Saaren länsirannikon tuuheat metsäosat sopivat naaraan tarkoituksiin hyvin. Se tarkkaili ympäristöään varovaisesti. Metsän oman puheen lisäksi mitään ei kuulunut.
Lehu, se ajatteli mielessään. Matoranin kieltä.
Lisko oli mielissään siitä, ettei sitä seurattu. Vaikka Skakdit pitivät mahdollisimman tarkkaa kirjaa Zyglakien tulemisista ja menemisistä, menettivät palkkasoturit täysin liskolajin hallinnan, kun oli kyse merestä. Skakdit eivät voineet estää Zyglakeja hakemasta merestä kalaa, eivätkä liioin voineet tietää, mihin liskot todellisuudessa menivät.
Enkä minä pidä tarkkailtavana olemisesta, tummanpunainen Zyglak ajatteli. Hän oli tullut taas tänne metsän rauhaan. Teräväkyntisten jalkojen askeleet johtivat samalle aukiolle kuin aina ennenkin. Muutama veitsi ja keihäs odottivat onton puun sisässä, valmiina harjoituksiin.
Rasahdus.
Nuori naaras seisahtui niille sijoilleen. Zyglak otti hiljaa vasemmalla kädellään käyrän heittoveitsen käteensä ja terästi kaikkia aistejaan. Hän tarkkaili ympäristöään niin keskittyneenä kuin kykeni. Yksittäisiä kellertäviä ja oransseja lehtiä putoili hiljalleen ilman halki ja kultaiset heinät huojuivat tuulessa. Mutta ei mitään rasahtavaa.
Paitsi-
Zyglak otti muutaman nopean askelen ja loikkasi. Ilmalennon aikana hän ehti kuitenkin havaita tehneensä niinkutsuttua hätävarjelun liioittelua, sillä rasahtelija oli toinen Zyglak. Päkts-muks.
Auuutsh! päästi naaraan hypyn kohteeksi päätynyt lisko suustaan. Mei, mitä sinä teet. Hm. Ei kannata hiippailla varjoista selustaani, nuori ja tummanpunainen törmäyksen osapuoli totesi noustessaan taas jaloilleen. Sitä paitsi mitä sinä edes teet täällä? Toinenkin Zyglak, nuori hänkin, väriltään sinivihreä ja sukupuoleltaan mies, nousi myös seisomaan. Minun piti varmistaa, kuka sinä olet, ennen kuin tulen esiin. Mei, tiedät, ettet saa karata tällä lailla.
Mei kääntyi toista matelijaa kohti. En minä kestä sitä paikkaa. Tiedät hyvin, mitä tarkoitan.
Hän tiesi hyvin, mitä Mei tarkoitti.
Bio-Klaanin saaren pohjoisosat, Allianssin luolatukikohta
Ruosteisen raudan värinen ja hajuinen, raskaasti haarniskoitu Skakdi-soturi repäisi seinällä roikkuneen, Zyglakien muinaista merijumaluutta esittäneen kivitaulun alas ja ripusti tilalle suurpiirteisesti piirretyn kartan. Sitten hän iski seinään kiinni muutamalla suurella naulalla rikkinäisen Matoran-naamion. Skakdi otti muutaman askelen poispäin seinästä ja ihaili sisustusteknillistä ratkaisuaan. Kyseinen valtavan luolan kattoon rakennettu huone oli nyt viimeistä piirtoa myöten kokenyt todellisen muodonmuutoksen. Nyt sitä saattoi kutsua todelliseksi sotapäällikön saliksi, ja korkea-arvoinen raudanharmaa Skakdi istui hyvin tehdyn työn päätteeksi valtaistuimelleen. Hän vilkaisi alas lattiaan asennetusta, luuritilällä peitetystä luukusta.
Hmph, hän tuumi mielessään tutkaillessaan katseellaan luuristikkoa. Tuon materiaali on vaihdatettava johonkin sivistyneempään. Kenties lähikylissä on vielä jotain irti revittävää.
Suuren luolan maisema levittäytyi alla ja Skakdi virnisti rumaa hymyään niin, että koko hammasrivistö näkyi. Alhaalla, kivisen luolan purojen halkomalla pohjalla kaikki meni niinkuin pitikin. Zyglak-jonot kuljettivat Skakdien sotamateriaalia luolaan: miekkoja, keihäitä, kypäriä, kiväärejä, raskasta tykistöä. Muutama Skakdi tarkkaili työn laatua päällikön istuimistaan. Raudanharmaa Skakdi nousi omalta vastaavalta penkiltään, ja lähti kulkemaan huoneen nurkassa oleville askelmille. Se nousi ylöspäin, luolan katon sisään. Siitä pääsi kulkemaan tunnelia pitkin muihin valtavan pääluolan katossa roikkuviin rakennuksiin ja seinää pitkin myös pohjalle asti.
Hetken kuluttua raudanharmaa Skakdi pääsikin strategiapalaverihuoneeseen. Luonnollinen luola, jonka keskellä oli ollut suuri lampi, kylpi aiemmin valokivien sinertävässä hehkussa. Nyt lampi oli peitetty laudoituksella ja valokivet korvattu osin soihuilla, osin hehkulampuilla. Kaikki tämä oli kuitenkin vain pientä, sillä todellinen muutos oli huoneen käyttäjissä. Zyglakit eivät enää päättäneet omista asioistaan, vaan se työ oli nyt Skakdien.
Ja hyvä niin, sillä toisin kuin nuo skarrarin liskomiehet, me saamme hyödyllisiä asioita tehdyksi.
Samaan aikaan Klaanin saaren itärannikolla Skakdien joukko-osasto poltti erään pienen Matoran-kylän viimeisenkin asumuksen matalaksi.
[spoil]Ja sitten aivan toisaalle. Nämä osat eivät liity toisiinsa mitenkään, kunhan julkaisen samaan aikaan.[/spoil]
Nui-Koro, pieni rakennus
Lisää likaisia huonekaluja puski sisään Snowien aistien välityksellä, kun hän istui pubissa. Kepen ja Harkelin mentyä kabinettiin tekemään laskelmia lumiukko ja hento Suflery olivat jääneet kahden. Nyt oli jo aamuyö. He istuivat pienen pyöreän pöydän ääressä, jonka vahapintaiselle pöytäliinalle oli sulanut useampia kynttilöitä. Miksi, keltainen Matoralainen aloitti vaisusti. Miksi sinä et mennyt kabinettiin?
Snowie käännähti natisevalla tuolillaan katsomaan keskustelukumppaniaan paremmin. Klaanilainen oli yllättynyt, sillä tämä oli ensimmäinen Snowien kuulema kerta, kun tämä neiti aloitti keskustelun. Katsos, Snowie puhui mielestään hieman liian tietäväisellä äänellä. Ei minusta ole siellä mitään iloa. Poliisi ja tiedemies kasaavat todistusaineistoa veropetoksista, enhän minä sitä tajuaisi. Olisin vain tiellä. En minä oikeasti tahdo tungetella.
Sufleryn Suuren Kanohi Komaun takana hänen vihreät silmänsä muuttivat ilmettään. Snowie ei osannut sanoa, mihin suuntaan. Matoralainen kuitenkin jatkoi puhettaan. Et sinä nyt varsinaisesti tyhmältäkään vaikuta. Heh, lumiukko naurahti ja nousi seisomaan. En minä pidäkään itseäni tyhmänä. Mutta asiain laita on niin, että huomattavasti kyvyttömämpi käyttämään aivojani tällaisissa asioissa kuin vaikkapa tuo ystäväni takahuoneen puolella. Puhuessaan Snowman käveli vähän matkan päässä sijaitsevalle nuhjuiselle, tummanvihreällä sohvalle ja istahti sille kasvot keskustelukumppaninstaan poispäin.
Klaanilainen silti, Suflery vastasi loitonneelle Snowielle. Tiedän kyllä, mitä porukkaa olette. Vaikka me Nui-Korolaiset esitämme mieluusti olevamme saaren ’vanhan kaupungin’ parempaa väkeä, suuri enemmistö ihailee teitä silti. Vanhan pääkaupungin status merkitsee vähän oikean sankaruuden rinnalla. Mmmh. Tuota, en tiedä mikä esti sinua näkemästä minua ja Spinnykkää tuolla viiksikeisarin kämpillä, mutta emme varsinaisesti ole suuria sotureita. Klaanin tohelo-osasto, voisi jopa sanoa. Lyhyen naurahduksen säestämä juttu jatkui. Vaikka hei, Kepe on silti loistava tiedemies. Ei hän esitäkään olevansa mitään muuta.
Suflery kurottautui hieman parempaan ryhtiin ja koetti nähdä selin kääntyneen keskustelukumppaninsa kasvoja. Entä sinä? hän kysyi varovasti. Niin, siinäpä se. Minä ikään kuin olen mukana seikkailemassa, mutta siihen se usein jääkin.
Kabinetin puheensorina kuului asiallisena mutta epäselvänä muminana puuoven takaa. Kepe ja Harkel paiskivat selvästi töitä. Matoralainen oli hetken hiljaisuuden jälkeen juuri vastaamassa jotain, kun Snowie käänsi kasvonsa kohti Sufleryä. Lumiukon suupielet osoittivat ylöspäin, mutta Matoralainen ei osannut mieltää ilmettä hymyksi. Klaanilainen jatkoi puhettaan. Olen vähän pelkuri. Hei, kai sinä kuitenkin- Anteeksi keskeytys, mutta ei. Mitä minä osaan tehdä? Ainoa mainittava taitoni on piiloutuminen, oi kuinka sankarillista. Suflery ei enää vastannut. Enkä väitä, että näkymättömissä oleminen olisi jotenkin kunniatonta. Minä tunsin kerran… Tapauksen, joka kohtasi uhat pääsääntöisesti selkäpuolelta, mutta oli… On silti urheimpia tuntemiani seikkailijoita. Ja hän on sentään Nazorak-karkuri.
Jälleen tauko. Pubin ulkopuolelta kuului aamuisella työmatkallaan kulkevien Matoralaisten ja parin muunkin lajin ääniä. Todistusaineiston parissa työskentely oli jatkunut läpi yön, ja pian aurinko nousisi.
Ja parastahan tässä on ilman muuta se, että minä voisin oikeasti olla hyödyksi. Minä vain en ole. Nyt oli Sufleryn vuoro liikkua huoneessa. Hän nousi tuoliltaan, ja käveli hitaasti kohti Snowien sohvaa. Lumiukko kuitenkin jatkoi: Ja.. Ja… Se ei ole vain sitä. Tein valintani. En ole paras heppu luokittelemaan näitä, mutta… Joku voisi sanoa, että puukotan Klaania selkään.
Lumiukon katseessa näkyi selkeää ahdistusta. Keltainen, hento Matoralainen istui Snowien vierelle ja katsoi tätä tukevahkoa klaanilaista silmiin. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään, kun kabinetin ovi rämähti auki Kepen ja Harkelin saapuessa voitonriemuisesti paperinivohkaa kätösissään heilutellen huoneeseen, eikä Snowie saanut tietää, oliko Suflery ollut sanomassa hänelle jotain lohdullista tai syyllistävää.