Kaikki kirjoittajan Manfred artikkelit

ANKKASAATANA
Retro

Isku Nazorak-pesään: toinen lähtö

6 kommenttia

Kidutuskammio – taas

Glatorianking riuhtoi ja rimpuili yrittäen päästä irti häntä kuljettavien torakoiden otteesta. Kauhu alkoi täyttää häntä, kun hän näki, mihin häntä vietiin. Ensin hänet oli pakotettu tekemään raskasta työtä kaivoksilla, ja nyt hullu Makuta aikoi kiduttaa häntä.

”Elämä potkii, ystävä”, pilkkasi toinen torakoista.
”Joo, emmehän me voi mitään sille, että se sekopää tahtoo ki-” Toisen torakan lause päättyi kesken, kun hänen päänsä murskautui Makutan kynsien väliin.
”Olit ssssanomassssa?” Abzumo sanoi ivallisesti. Torakan raato mätkähti maahan. Toinen torakka hylkäsi vangin ja pakeni paikalta. Abzumo tarttui Glatoriankingin kurkusta ja iski tämän pään seinään. Siihen, missä pää oli iskeytynyt kiveen, oli murtumia. Gekko menetti tajunsa.

Herätessään Glatorianking huomasi olevansa sidottuna isoon, kiviseen telineeseen, joka muistutti ratasta. Hänen kätensä ja jalkansa oli sidottu rattaaseen, jolloin hän ei pystynyt liikuttamaan muuta kuin keskiruumistaan. Hän koetti rimpuilla edelleen, mutta se ei auttanut. Hänen päätään särki. Hänen mieltään siveli jokin limainen ja inhottava. Se tuuditti hänen psyykeään rauhan tunteeseen, mutta hän tiesi, että tämä oli vain illuusiota. Hän katseli hieman ympärilleen. Kauhun tunne palasi nopeasti, kun hän näki kaksi mustaa Nazorakia, jotka pitelivät käsissään pitkiä metallitankoja. Abzumo hymyili vieressä.

Glatorianking halusi kirkua. Hänen päänsä täyttyi epätoivosta, kun torakat valmistautuivat iskemään.
Ei, Toan on oltava urhea, minä kestän, hän ajatteli. Mieli muuttui, kun torakat alkoivat piestä hänen raajojaan tohjoksi pyörän pyöriessä hitaasti ympäri. Kaiken lisäksi hänelle tuli huono olo. Tuska oli mitä kammottavin. Hänen panssarinsa menivät pirstaleiksi, kun niitä oli hakattu muutaman minuutin ajan. Kaikki se tuntui karmealta. Hän ei huutaisi, hänen olisi kestettävä.

Torakat sen kun jatkoivat vain; ne eivät lopettaneet, vaikka aikaa tuntui kuluneen ikuisuus. Glatorianking ei enää tuntenut raajojaan kovin hyvin. Hän oli menettää tajunsa uudestaan, kun torakat yhtäkkiä lopettivatkin. Hänet irrotettiin telineestä. Hän putosi lattialle voihkaisten. Hän ei pystynyt liikkumaan. Hänen raajansa olivat tohjona – lähes kirjaimellisesti.

Abzumo alkoi miettiä, mitä käyttäisi Toaa vastaan seuraavaksi. Hän päätyi silpomaan Toan lihaa irti. Glatorianking ei pitänyt ajatuksesta. Hänet sidottiin jälleen uuteen telineeseen. Pian Abzumo otti esiin veitsen ja alkoi henkilökohtaisesti töihin. Glatorianking katseli kauhuissaan, kuinka Makuta lähestyi häntä pitkä veitsi kädessään. Kun tämä alkoi viillellä sadistisen kiihkon vallassa Glatoriankingin kättä, Gekko tunsi päänsä räjähtävän. Viiltävä kipu viilteli häntä, hänen teki mieli kirkua. Ja sen hän itse asiassa – tällä kertaa – tekikin. Makuta nauroi: viimeinkin hän oli saanut Toan murtumaan. Glatorianking valitti tuskiaan, karjui kuin Tahtorak, joka kärsii tukoksesta. Hänen kätensä olivat aivan täynnä teräviä viiltoja, hän ei pystynyt liikuttamaan niitä. Epämääräistä nestettä valui lattialle suurin mitoin. Gekko ei halunnut muuta kuin pois tästä paikasta. Takaisin rakkaaseen Klaaniin. Irti hullun Makutan kidutusvempeleistä. Hän kiljui taas. Makuta lopetti hetkeksi.
”Kerrohan, minne sinä ja ystäväsi olisitte olleet matkalla?” Abzumo sanoi.
”Minä… en tiedä…”
”Sinä tiedät. Minä tiedän sinun tietävän.”
”Minä en… tiedä, mitä… sinä luulet minun tietävän.” Glatorianking hymyili. Abzumo irvisti. Gekko sai suuren sähköiskun ja kirkui kuin pikkuinen Ga-Matoran.
”Ehkäpä fyysinen kidutus ei saa sinua kertomaan. Mielenhallinta on hankalaa, olet melkoisen vahva – typerästä olemuksestasi huolimatta. Mutta tiedän, mikä saisi Toan kuin Toan polvilleen. Paitsi kaikkein moraalittomimmat. Katsotaan, millainen sinä olet.” Makuta nauroi kaamealla tavalla. Glatorainking mietti, mikä mahtaisi olla karmeampaa kuin tämä, jota hän joutui kokemaan. Hän sai hienoisen hengähdystauon.

Pian Makuta kuitenkin palasi. Ja hänellä oli mukanaan ruskeanpinkki mytty. Glatoriankingin kauhuksi mytty osoittautui Helmekaksi, yhdeksi Klaanin iloisimmista Matoraneista.
”Jos sinua ei saa puhumaan kiduttamalla, saat katsella, kun kidutan pikkuista Helmekaa.” Makuta hymyili irvokkaasti. Glatorianking tunsi viimeistenkin voimiensa katoavan. Matoran heräsi. Hän oli tuskissaan. Glatorianking näki jo nyt, että tästä tulisi kaikista pahinta kidutusta.

Makuta tunki Helmekan samanlaiseen telineeseen kuin Glatoriankinginkin. Sitten hän otti jostain esille pitkiä piikkejä. Helmeka katsoi häntä anovasti.
”Valmisssssta, Helmeka?” Abzumo sähisi. Matoran nielaisi. Sitten hän sulki silmänsä. Abzumo lävisti hänen kätensä piikillä. Matoran parkui tuskissaan, Glatoriankingin korvat särkyivät kuin hauras lasi. Hänen päänsä sisään tunkeutuva ääni sai hänen hermonsa pettämään. Hän alkoi itkeä hiljaa. Matoranin huuto lisääntyi toisen piikin myötä. Abzumo päätti lävistää koko ruumiin suurella piikillä. Matoran kiljui hervottomasti ennen kuolemaansa. Tai niin Gekko luuli. Hän oli todella järkyttynyt näkemästään. Makuta oli mielenvoimillaan pakottanut hänet katsomaan.
Annetaan typeryksen luulla, että Matoran on kuollut, Makuta ajatteli. Ehkä se auttaa minua saamaan hieman tietoja.

”Nyt. Minne olitte matkalla? Minne toiset ovat yhä matkalla?”
”En tiedä”, Glatorianking sanoi hitaasti, pää painuksissa. ”Sitä ei ehditty kertoa minulle ennen sieppaustani.” Makuta oli tällä kertaa ilmeetön.
Puhunee totta, hän ajatteli.
”Hyvä on, Glatorianking”, hän jatkoi. ”Mitä muita tehtäviä Klaani suorittaa päihittämiseksemme?”
”En tiedä”, Gekko vastasi kylmän rauhallisesti. ”En ollut suuressa kokouksessa.”
”Valehtelet.”
”Niin teen.” Gekko, joka luuli Helmekan heittäneen henkensä, oli täysin varma siitä, mitä halusi. Hän ei antaisi Makutan saada tietoja haltuunsa.
”Miksi?”
”Koska en voi antaa sinun saada tietää yhdestäkään. Itse asiassa en edes tiedä mitään.”
”Sinä. Olet typerä.”
”Niin, se voi olla mahdollista, mutta samoin olet sinäkin.” Makuta katseli tyrmistyneenä Toaa, joka kidutustelineeseen sidottuna uhmasi häntä. Lihat oli revitty irti käsistä, luut murskattu. Hänellä ei ollut potentiaalia minkään muunlaiseen vastarintaan kuin verbaaliseen.
”Sinä et taida ymmärtää tilannetta”, Abzumo sanoi. ”Ssssssinä et ymmärrä.”
”Ymmärrän. Minä en anna tietoja, ja sinun on pakko tappaa minut, kuten tapoit hänet.”
”Sinä… et voi… sanoa… noin.”
”Voin. Ja sanon. Sanoin itse asiassa jo.” Makuta kavahti taaksepäin. Hänen kasvonsa vääristyivät vihan irvistykseen.
”SINÄ KUOLET!” hän karjui. Hän otti esiin suuren keihään ja lävisti sillä Glatoriankingin mahan. Gekko vingahti ja sylki vihreää nestettä. Makutan suu vääntyi groteskiin hymyyn.
”Nyt, minun lienee pakko tappaa sinut.” Hän otti esiin viikatetta muistuttavat aseen. Hän kohotti sen iskuun.

Klaanilinnoitus, Makuta Nuin huone

”Tuota noin. En haluaisi kertoa… monestakin syystä…” Makuta Nui sanoi Matorolle.
”Ja ne syyt ovat?”
”Ne paljastavat hieman… asioita, joita en haluaisi paljastettavan.”
”Kuten?”
”Ööh…” Makuta Nui sanoi. Hän mietti hetken. Sitten hän kohautti olkiaan ja teleporttasi itsensä huoneesta. Matoro katsoi hölmistyneenä hetken paikkaa, jossa Makuta oli hetki sitten istunut. Sitten hän kirosi ja lähti huoneesta. Hänen pitäisi vielä kerätä varusteita, mutta Manu ei pääsisi pulasta näin helposti.

Makuta Nui oli jo kerännyt tarvitsemansa tarvikkeet matkaa varten. Hän lähti kohti tapaamispaikkaa.
En voi kertoa ihan kaikkea heille, hän ajatteli, en vielä…

Retro

Isku Nazorak-pesään: Genesis

7 kommenttia

Bio-Klaani, kokoushuone 2

”Kutsuin teidät tänne nyt samasta syystä, kuin alun perinkin laitoin Matoron teidät kasaan kokoamaan. Minulla on tehtävä, ja tarvitsen tiimin.”
Koko porukka oli kasassa, lukuun ottamatta Glatoriankingiä, joka vaikutti kadonneen: Matoro, Keetongu, Summerganon ja MahriKing istuivat tuoleissa kuuntelemassa Makutan selostusta.

”Vaikka Gekko on kadonnut kuin Sonicle chatin uumeniin, meidän pitää toteuttaa operaatio pian. Minulla alkaa olla jo kiire tämän kanssa.”
”Mikä tarkalleen ottaen on tehtävä, jos saan kysyä?” Summerganon uteli. Makuta hymyili.
”Me varmistamme, että torakoita ei enää ikinä synny.” Muut huudahtivat hämmästyneenä.
”Miten se olisi mahdollista?” Make kysyi.
”Me tunkeudumme torakoiden luolastoon ja etsimme torakoiden lähteen. Sitten me tuhoamme sen”, Makuta vastasi.
”Miten torakoita syntyy?” Keetongu tivasi. Makuta naksautti kieltään.
”Niin… tuota. Noh. Me menemme paikkaan, jossa niitä syntyy, ja tuhoamme kaiken.”
”Vältteletkö vastausta?” Matoro ihmetteli.
”Ööh. En?”
”Sinä välttelet. Mitä et kerro meille?”
”Minä tuota…” Makuta Nui mietti hetken. ”Ette uskoisi, vaikka kertoisinkin. Ja jos kertoisin, ette lähtisi mukaani.” Hän naurahti ontosti. Muut katsoivat toisiaan hämmentyneinä.

”Varusteita”, Makuta jatkoi, ”tulee ottaa mukaan. Asia selvä?”
”Harvinaisen”, Suga sanoi. ”Mutta. Ööh. Millaisia varusteita tarvitsemme?”
”Tarvitsemme tietysti aseita, mahdolliset kommunikaattorit tietysti, tehokkaan pommin, jolla voimme tuhota paikat. Sitten kaikenlaista sälää, jota keksitte ottaa mukaan maan alle. Minä en keksi enempää.” Hän hymyili epämääräisesti. Muut päättivät ottaa mukaan kaiken, mitä vaaralliselle tunneliseikkailulle Nazorakien luolastossa voisi ottaa.

”Minä hankin kommunikaattorit, järjestätte itse omat tavaranne.”
”Selvä”, muut vastasivat yhteen ääneen.
”Me kohtaamme tässä huoneessa kolmen tunnin kuluttua, ja silloin jokaisella on varusteensa mukanaan”, Manu sanoi, ja avattuaan huoneen oven poistui sen kautta ensimmäisenä. Muut lähtivät kaikki omille teilleen hankkimaan varusteita.

Klaanisaaren alla olevat kaivokset

Muutama Nazorak raahasi Glatoriankingiä kaivoksiin. Häntä oli pahoinpidelty reilusti. Hän katseli ympärilleen löytääkseen pakotien. Sellaista ei ollut. Joka puolella työskenteli Matoraneja, muutamia Toia, joitain Zyglakeja sekä monia Nazorakeja. Ilmeisesti ne joutuivat sinne oltuaan huonoja sotilaita.

Gekko heitettiin kiven päälle kallioseinän viereen. Hänet kahlittiin kallioon prototeräsketjulla. Torakka potkaisi häntä päähän ja nauroi.
”Ilkeä Makuta tulee pian, ja sitten sinua kidutetaan”, torakka hihitti. Toinen potkaisi myös Glatoriankingiä ja sanoi:
”Silloin olet pulassa. Hän saa kaiken, minkä haluaa. Usko.” Glatorianking katseli apean, kun hänen vangitsijansa lähtivät. Hän tosin havahtui päälleen putoavaan hakkuun, jonka työnjohtaja, lihava, vihreähkö torakka, heitti.

Retro

Abzumo nauttii kiduttamisesta

7 kommenttia

Torakoiden luolasto, kidutuskammio

Helmeka heräsi. Hän ei voinut hyvin. Hän ei tiennyt, missä oli. Hänen päätään särki. Särki. Hän yritti avata silmänsä, mutta luomet tuntuivat hyvin raskailta. Hän sai avattua silmänsä tuskallisten ponnistelujen jälkeen. Maailma näytti sumealta. Hetken katseltuaan hän alkoi jo nähdä jotain. Hän oli pimeässä huoneessa. Joka puolella oli erilaisia tuskallisen näköisiä välineitä, joihin hän ei halunnut katsoakaan. Hänet oli kahlittu – piinapenkkiin. Se oli puinen, ja hänen raajansa olivat kiinni ketjuilla. Ketjut johtivat isoihin rattaisiin. Hän käänsi kauhuissaan katseensa pois.

Sitten yhtäkkiä kitisevä ääni kuului huoneen toisesta päästä. Ovi avautui. Hän pystyi juuri ja juuri näkemään sen. Sisään astui Makuta julma ilme kasvoillaan. Hän hymyili karmeasti Helmekalle, joka ei enää pystynyt hillitsemään itseään, vaan kirkui. Makutan hymy leveni.
”Päivää. Olen Makuta Abzumo. Ja sssssinä olet…?”
”Aaaaa…”
”So, so. Eipäs kiljuta aikuisten kuullen. Se on… epäkohteliasssta.”
Abzumo sinkosi sormestaan pienen salaman, joka sähköisti Matoranin naamiota.
”Meillä on tänään varmasssssti haussskaa.”
”Eii… ei… eiii…”

Seuraavaksi Abzumo teki jotain hyvin inhottavaa: hän irrotti Matoranin ketjuista, ja heitti hänet isoon pataan. Pata oli niin suuri, että Toa olisi mahtunut siihen. Makuta napsautti sormiaan, ja jostain kaadettiin vettä pataan. Padan alle sytytettiin tuli. Pian vesi alkoi kiehua. Matoran taas alkoi kiljua. Aluksi se oli pelkkää voihketta, mutta kivun lisääntyessä huuto alkoi voimistua. Abzumo oli istahtanut suureen nojatuoliin katsomaan ”näytöstä”. Hän nautti suuresti saadessaan katsella typerän pikku olennon kärsivän. Matoranit eivät palvoneet Makutoja vaan ”Suurta Henkeä”. Se ei ollut oikein reilua. Kaikki Makutat halusivat hallita Matoraneja, mutta Abzumolla oli myös hieman erilaisia tavoitteita kuin muulla Veljeskunnalla. Siksi hän edusti aina itseään.

Matoran rukoili heitä lopettamaan. Abzumo vain lisäsi lämpötilaa. Pian pikku Helmeka menetti tajunsa.
”Vähentäkää lämpöä ja herättäkää tuo. Haluan kuulustella.”
Pian Helmeka oli palannut ikävään todellisuuteen.
”No niin, ystäväiseni”, Makuta huokaisi. ”Kerrohan minulle nimesi.”
”E-en…” Makuta läimäisi Matorania kasvoille. Lujaa.
”Harkitsehan uudestaan vastaustasi.”
”Olen… Urnip.”
Makuta läiskäisi uudestaan, voimakkaammin. Matoran parahti.
”Älä valehtele minulle!” Abzumo huusi. ”Olet erittäin tylsä Matoran, Helmeka. Etkö tiedä omaa parastasi?” Matoran vapisi ja kiemurteli tuskissaan. Vesi alkoi taas polttaa.”
Näin ollen Matoran alkoi taas vaikertaa. Pian hän karjui veden ollessa jo lähes tappavaa.
”Ottakaa hänet pois, haluan kokeilla muitakin lelujani.”

Seuraavaksi Matoran pääsi kokeilemaan laitetta nimeltä rautaneitsyt (iron maiden). Se oli oikein mukava ruumisarkun kaltainen vempele, jonka sekä pohjassa että kannessa oli piikkejä. Matoran laitettiin sisään. Kansi sullottiin kiinni. Kaamea parku kuului sisältä vaimeahkosti. Abzumo hymyili maireasti. Hän laittoi päänsä aivan arkun viereen ja kuunteli.
”Anteeksi, en kuullut aivan kunnolla”, Makuta sanoi lepertelevästi ja avasi kannen. Piikit olivat vääntyneet mikä mihinkin suuntaan, suurin osa oli lävistänyt Helmekaa.
”Miksi… teet tämän…?” hän itki. Makuta nauroi sadistisesti ja kumartui aivan Matoranin naaman lähelle. ”Koska pystyn.”
Matoran katsoi apeasti kiduttajaansa.
”Ei hätää, pikkuinen. Sinä et tule kuolemaan täällä. Et ainakaan tänään.”
”Etkö… halua… tietoja?”
”Sinulla ei ole.”
”Onhan.”
”Mutta et halua kertoa.”
”Miksi…”
Minä tiedän.
Matoran alkoi taas nyyhkyttää. Kipu oli valtava.
”Seuraavan vehkeen vuoro!” Makuta julisti.

Pian Matoran roikkui katossa jaloistaan. Ketjut kiristivät, ja jo se aiheutti tuskaa. Mutta kun Helmeka kuuli, mitä hänelle seuraavaksi aiottiin tehdä, hän menetti itsehillintänsä ja sekosi. Hän nauroi ja itki yhtä aikaa, kunnes hänen päätään käristettiin kuumalla raudalla. Se ei ollut vielä kidutusmenetelmä, jonka Abzumo oli hänelle seuraavaksi valinnut; Helmeka sahattaisiin kahtia. Makuta alkoi nauraa sekopäisesti, mutta kun oli tukehtua, lopetti ja oli sen jälkeen varovaisempi. Kaksi torakkaa – sinikätiset, mustat ja salaperäiset – olivat pitelemässä sahaa. Se oli hyvin tylsä saha. Ja ruosteinen. He alkoivat sahata Matorania haarusvälistä. Matoran kirkui minkä kerkesi, mutta inhottavat hyönteiset jatkoivat toimiaan. Abzumo katseli valtaistuimeltaan ja hihitteli. Matoran menetti tajunsa melko pian, mutta hänet herätettiin uudestaan.

Kun melko syvä haava oli aiheutunut olentoparalle, hänet kiinnitettiin uudestaan piinapenkkiin. Hän tosin oli jälleen pyörtynyt tässä vaiheessa.
”No niin, Helmeka rakas. Missä Guardian oli, kun hän oli niin pitkään poissa Klaanista?”
”Hän… hän etsi… jotain. Se oli… Nimda.”
”Kuten arvelinkin. Hienoa, mehän edistymme. Ei tämä enää kauan satu.” Abzumo kiristi ketjuja, Matoran vinkaisi.
”Mistä Ämkoona tunnettu entinen admin saapui?”
Helmeka jaksoi niinkin huonossa tilassaan panna merkille, että Abzumon suhiseva s oli melkein kokonaan kaikonnut.
”Hän… en tiedä.”
”Etkö?” Ketjut kiristyivät. Matoran kiljui jälleen.
”Alat kuulostaa jo tylsältä. Et kai halua, että katselen kuolemaa?”
”Eii… en tiedä. Oikeasti!”
”Hyvä on. Uskon sinua, mutta taidan vielä hieman kiristääää.”
”Eiiiiaaaaaaargh!”
Makuta nauroi taas.
”Viimeinen kysymys – tältä erää: Mitä Klaani suunnittelee? Kuinka paljon he meistä tietävät?”
”He… tietävät, että olette olemassa, ja että teillä on armeija. He…” puhe keskeytyi tuskalliseen korinaan. ”… he aikovat… puolustautua… jotenkin.”
”Miten?”
”En… tiedä.”
”Hyvä on.” Makuta lisäsi reilusti kireyttä, mutta päästi yhtäkkiä ketjut irti.
”Nyt seuraa jotain jännää!” hän hihkaisi. ”Minä ruoskin sinua hieman tällaisella sähköjutulla.”
Matoran menetti nyt tajunsa pelkästä ajatuksesta, joka sisälsi lisää kipua. Makutan hymy hyytyi.
”Pah, eiväthän ne enää kestä edes perusjuttuja. Viekää tuo pois, en enää tahdo leikkiä sen kanssa.” Torakat veivät Helmekan sanomatta sanaakaan.
Voi maailman menoa, Makuta ajatteli.

Bio-Klaani

Makuta Nui oli nyt uudessa ruumiissa ja ruumiin voimissaan. Nyt olisi aika kutsua iskuryhmä kokoukseen. Tehtävä olisi mahdollisesti lyhyt, mutta sitäkin tärkeämpi. Torakoiden aika saattaisi olla lopussa.

Retro

Killjoy on suuri olento

5 kommenttia

Suuri huone. Valkoinen. Sen seinien vierustat ovat täynnä pöytiä, joilla lojuu kemikaaleja viruskalvoja. Huone on suuri laboratorio. Ovi aukenee. Kaksi tummaa hahmoa astuu sisään. He ovat valmiina luomaan.

Aineita yhdistellään epämääräisesti. Räjähdykset kuumentavat lattioita. Taustalla soi urkumusiikki. Kuka lienee laittanut päälle. Limainen, inhottava otus on syntynyt. Se ei ole toivotunlainen. Se heitetään ulos linnoituksen ikkunasta kaatopaikalle, Destralin synkimmälle osalle.

Uusi yritys. Siitä tulee jotain hyvin epämuodostunutta. Toinen hahmoista kiroaa. He ovat jo kuluttaneet paljon aikaa.

Seuraava luomus on jotain suurta. Se on iso. Se on valtava. Se karjuu luojilleen. Se iskee toista luojistaan niin, että tämä lentää seinän läpi. Toinen hahmoista nauraa julmasti. Limainen jättiläinen alkaa tuhota paikkoja.

Paikalle saapuu Exo-Toia kahlitsemaan olennon suurilla ketjuilla. Luojat ovat onnistuneet luomisessaan. Seuraava vaihe voi alkaa.

”Manu?” Matoro palautti Makutan takaisin maan pinnalle. Lehdistötilaisuus oli ohi. Heidän olisi aika poistua. Makuta Nuin väliaikainen ruumis oli hänen omasta mielestään äärimmäisen ruma. Ajatus katkesi myös inhottavasti.
”Kyllä, kyllä. Ja kaikki tämä vain, koska Killjoy on suuri olento”, tämä vastasi.
”Öh.”
”Siis ei Suuri Olento. Hän on tietääkseni olento ja melko suurikin vielä.”
”Ööh.”
”Ei sinun tarvitsekaan ymmärtää. Pääasiahan on, että minua ei kutsuttu niihin puutarhajuhliin.”
”Öööh.”
”Se oli Rasva-Apinan syytä.”
”…”
”…”
”Mitä ovat Suuret Olennot?”
”Hmm. Uskoakseni olentoja. Ja varmaan ovat suuria nekin.”
”Okei…”
”Tiedätkös, pelaamme nyt erän Simpukkashokkia.”

Retro

Kidnappaus

6 kommenttia

Laiva Nazorakien satamassa

Pieni lintumainen rahi liiteli meren yllä. Se näki laivan satamassa pikkuisella saarella. Se laskeutui kaiteelle. Sitten se istahti odottelemaan. Pian ulos hytistä tuli Makuta. Tämä otti linnun sisään hyttiin. Lintu kertoi tietonsa, ja se päästettiin pois. Se lensi. Lensi kauas. Uudelle vakoiluretkelle.

Abzumo oli tyytyväinen. Hänen tietonsa olivat saaneet vahvistuksen. Törrödäx ei saisi Nimdan siruja ennen häntä. Mutta tietenkään muu osa liittoumasta ei saisi tietää siruista. Avde oli… ongelma. Hänen aikeistaan ei Abzumo tiennyt mitään, mutta luultavasti ne liittyivät siruihin.

Bio-Klaanin linnoitus, puutarha (taas)

Helmeka käveli jälleen puutarhassa.
”Oih, Ämkoo. Minun täytyy keksiä hänelle jokin yllätys. Olenhan hänen ykkösfaninsa”, Matoran ajatteli ääneen.

Pensaassa oleskelevat Nazorakit kuulivat joka sanan. He päättivät siepata sisäpiirin Matoranin. Tietoa kyllä irtoaisi.

Helmeka ei ehtinyt edes kirkaista, kun hän oli jo säkissä ja matkalla Nazorakien tunneleihin.

Retro

Miekkapirun visiitti

8 kommenttia

Bio-Klaanin linnoitus, Makuta Nuin huone

Makuta Nui odotti. Odotti ruumista. Ruumista, jossa hän voisi olla. Olla, kunnes saisi uuden, paremman. Paremman siinä suhteessa, että se olisi viimein Makutahaarniska. Makutahaarniska pitäisi teettää Nynrah-haamuilla. Nynrah-haamuilla, joita ei Klaanissa ollut.

Huone oli sisustettu Makuta Nuin maun mukaan. Jokainen voi kuvitella mukavia pieniä yksityiskohtia, joita huoneesta voisi löytää. Väriskaala pyöri verenpunaisessa ja mustassa. Katosta roikkui ketjujen varassa mitä kummallisimpia esineitä ja asioita. Pöydätkin roikkuivat katosta ketjuilla sen sijaan, että olisivat seisseet lattialla jalkojen varassa. Pöydillä oli erinäisiä kemikaaleja. Huoneen perällä oli suuri, koristeellinen antiikkitakka. Sen ympärillä oli koristeellisia (verenpunaisia) sohvia ja nojatuoleja. Yhdellä näistä oli purkki, jossa Makuta Nuin olemus oli.

Sitten sisään ovesta, joka sattui sillä hetkellä olemaan lukitsematon, astui – Ämkoo.
”Terve, Manfred”, hän sanoi iloisesti.
Mitä hittoa… Makuta Nui ajatteli.
”Sinulle tuodaan ruumis tässä pian”, Ämkoo jatkoi.
Hyvä on. Ja miksi vaivaudut itse kertomaan tästä?
”No, minä ajattelin, että ehkä teen sen mieluummin itse, kuin annan tuon sekopään Matoranin tehdä sen.”
Sisään pomppi pinkinruskea Matoran, joka alkoi hyppiä Ämkoon ympärillä.
”Aloillasi, Helmeka. Hus. Mene pois.”
Makuta Nui katsoi Matorania kummissaan.
”Hän on seurannut minua koko ajan ollessani Klaanissa ja halunnut toteuttaa jokaisen pikku asian, josta mainitsen.”
Ämkoo lähti huoneesta Matoran kannoillaan. Pako oli selvästi tavoittelemisen arvoinen.

Retro

Sankarit palaavat kotiin

9 kommenttia

Ranta

666 ja hänen sotilaansa juoksivat metsiköstä rannalle. Aallot iskivät hiekkaiseen rantaan voimakkaasti. Ketään ei ollut paikalla. Vain veneenromu makasi hietikolla, ja jokin rapu-Rahi kipitti sen rungolle. 666 nosti suuren aseensa, mahtavan zamor-konekiväärinsä, ja tulitti. Rapu kuoli jo ensimmäisestä osumasta. 666 oli turhautunut. Ei mitään. Tyhjää. Klaaniin ei kannattaisi hyökätä. Heillä ei ollut muita vaihtoehtoja kuin lähteä takaisin tukikohtaan.

Bio-Klaani

Matoran nimeltä Helmeka käveleskeli Bio-Klaanin puutarhassa lähellä eteläistä porttia. Kuinka kaunis päivä olikaan. Hän hiipi ulos portista. Muutama Matoran oli myös kävelyllä; Urnip ja Peluk kävelivät hänen edellään tietä pitkin poispäin.
Kuinka ihanaa, Helmeka ajatteli, linnut laulavat, kukat kukkivat… Nui-Rama sieppasi Urnipin… Helmeka raapi päätään ja ajatteli hetken. Ehkä hänen tulisi tehdä ilmoitus asiasta.

Silloin hän näki jotain: olentoja käveli metsästä häntä päin. Hän katsoi tarkasti. Ensimmäinen tulijoista oli Skakdi.
”APUA!” Helmeka huudahti ja yritti juosta karkuun. Skakdi sai kuitenkin hänen olkapäästään otteen ja veti hänet takaisin. Helmeka katsoi kauhuissaan Skakdia. Metallinen kiikarisilmä katsoi häntä punaisena hohtaen. Guardian.

”Oho”, Matoran sanoi, ”Guartsu palasi.”
”Hienoa, että huomasit sen”, Guardian sanoi happamasti ja laski Matoranin alas. ”Menisimmekö takaisin sisään?”
Helmeka katsoi muita tulijoita. Mr.Killjoy, joka oli aina pelottanut häntä, tallusteli Guardianin jäljessä, ja vihreää ainetta lillui hänen vanavedessään. Kerosiinipelle ja Snowman tulivat heidän jäljessään. Viimeisenä marssi Ämkoo. Helmeka järkyttyi niin, että ei ollut pysyä pystyssä.
”Ämkoo!” hän huudahti innoissaan ja alkoi pomppia adminin ympärillä. Tämä yritti estää Matorania pomppaamasta päälleen.

He kävelivät sisään portista. Yllättäen Tawa juoksi heitä vastaan.
”Guartsu, oletteko kunnossa?”
”Totta kai”, Guardian vastasi. ”Miksi emme olisi?”
”Yhteys katkesi. Paaco otti teihin yhteyttä, mutta…”
”Mutta?”
”Emme saa enää yhteyttä Paacoon. Hänenhän piti tulla teitä vastaan”, Tawa sanoi huolissaan.
”Asialle täytyy tehdä jotain”, Guardian vastasi. ”Muuten… tarvitsisimme jonkinlaisen yleiskokouksen. Voisitko järjestää kaikki klaanilaiset, jotka kykenevät tulemaan, suureen saliin ”lehdistötilaisuutta” varten?” Tawa kurtisti kulmiaan.
”Lehdistötilaisuuden?”
”Niin… no… ei”, Guardian sanoi vaivaantuneena, ”en keksinyt parempaakaan sanaa.”
”Okei…” Tawa huokaisi. ”Toivottavasti asiasi on tärkeä.”
”Äärimmäisen tärkeä”, Guardian painotti.

Tawa siirtyi seuraavaan kohtaan. Hän tarkasteli Killjoyta hetken.
”En näe pahemmin jutusteltavaa sinun kanssasi”, hän tokaisi. Killjoy jatkoi linnaan kaupungin läpi. Manu yritti lipua hänen perässään, mutta Tawa pysäytti hänet.
”Eipäs mennä mihinkään, senkin limainen mönjä”, Tawa sanoi julmasti. ”Sinulle pitää saada ruumis, etkä varmasti kulje puhtoisen linnani läpi ilman sellaista.”
Pah, en minä valuta, Manu valitti.
”Älä siinä mutise, mene tapaamaan Keetongua. Hän palasi juuri matkalta sinun luoksesi. Ja kantoi loukkaantunutta Summerganonia.”
Kyllä, rouva.
”Älä rouvittele minua, Manu. Minä kyllä tiedän juttusi. Täysi hulluhan sinä olet, mutta et tyhmä. Sinä suunnittelet jotakin.”
Voi kiitoksia, rouva.
Tawa huokaisi ja siirtyi Kepen ja Snowmanin kimppuun.
”Mitä teille on tapahtunut? Olette molemmat palasina. Sairaalasiipeen. NYT. Radiak odottaa teitä, kullat.” Kepe ja Snowman raahautuivat paikalta hyvin kiusaantuneina.

Seuraavaksi Tawa katsoi Ämkoota. Hänen silmänsä kapenivat. Suu vetäytyi vain ohueksi viivaksi.
”Päätit sitten palata.”
”Joo…”
”Oliko hauskaa?”
”Kuinka niin?”
”Aiheutit suurta surua lähtiessäsi.”
”Minulla oli syyni…”
”Niin.”
”…”
”Minun vakiositaattini!”
”Niinkö?”
”On.”
Ämkoo näytti hetken hämmentyneeltä. Sitten Tawa hymyili hänelle.
”Tervetuloa takaisin, jäsen numero 2.”

Retro

Isku Nazorak-pesään: Kapteeni 666

8 kommenttia

Metsä, torakkatunnelin salainen sisäänkäynti

Kapteeni 666 astui ulos salaisesta tunnelista. Torakka tiesi sen olevan niin hyvin piilotettu, että kukaan ei voinut löytää sitä tietämättä, missä se sijaitsi. Hän hymyili itsekseen. Muutama Nazorak-sotamies ryömi ulos hänen jäljessään.

Torakka oli yksi parhaista taistelijoista koko armeijassa. Hänen haarniskansa, toisin kuin Nazorakeilla yleensä, oli musta. Hänellä oli rintapanssarissaan verenpunainen raita, joka ulottui oikeaan reiteen asti, ja olkasuojuksissaan piikkejä. Hän myös kantoi kilpeä, johon oli maalattu Nazorakien tunnus. Hänen miekkansa oli prototerästä.

Sitten metsästä kuului epämääräistä rapinaa. Torakat valmistautuivat yhteenottoon. Yksi peitti salakäytävän sisäänkäynnin. Silloin eversti 437 ilmestyi pusikosta. Hänen toinen kätensä oli rikki. Kapteeni naurahti.
”Mitä teille on tapahtunut, eversti ’Badass’?”
”Älä naura siinä, typerys. Päästä minut sisään. Guardian seurueineen on palannut. Mene tappamaan ne saman tien, jos itse uskot pystyväsi siihen.”
Kapteeni katsoi everstin menoa huvittuneena. Sitten hän katsahti miehiinsä ja sanoi hymyillen:
”Lähtekäämmepä nyt sitten saalistamaan klaanilaisia.” Verenjano silmissään hullu torakka lähti juoksemaan rantaa kohti nopeammin kuin rahi.

Ranta

Killjoy laskeutui purkin luokse. Mutta yhtäkkiä hänen päänsä täytti suuri ajatus:
VAPAUS!
Hän hätkähti tätä. Sitten hän katsoi purkkia; sen sisältö, vihreää limaa, valui hiekalle. Se nousi ilmaan kuin kaasu konsanaan ja lähti luikertelemaan kohti venettä. Killjoy seurasi sitä.

Manu pääsi veneelle, joka oli juuri rantautunut, ja ylitti reunan. Kaikki katsoivat sitä kummissaan. Sitten heidän päihinsä ponnahti ajatus: Pöö! Kaikki hätkähtivät.
”Tosi hauskaa, Manu”, Guartsu sanoi ärtyneenä. ”Olisimme voineet tappaa sinut.”
Ette olisi, Makuta Nui vastasi. Kukaan ei tapa minua. Se hullu torakka mechahaarniskassaan ei pystynyt, toinen hullu torakka kyborgiruumiineen ei pystynyt eikä Zyglak-laumakaan pystynyt.
”Saanko kysyä, kuka tämä limainen kaasu oikein on?” ÄmKoo keskeytti tähän väliin.
Saat, Makuta Nui vastasi. Olen Makuta Nui. Harmi, että näet minut näin avuttomassa tilassa. Jotain naurun tapaista välittyi heidän mieliinsä.
Olen kuullut sinusta, ÄmKoo, Makuta jatkoi, olet entinen admin, jonka muistoksi on rakennettu muistaakseni jopa temppeli. Klaanisaaren vuori on nimetty uudelleen sinun mukaasi.
Guardian katsoi antidermistä vihaisesti, ÄmKoo näytti hämmentyneeltä.
Mitä te odotatte? Eipä jäädä aikailemaan. Linnaan siitä, mars mars. He lähtivät kävelemään kohti Klaanilinnoitusta.