Kaikki kirjoittajan Manfred artikkelit

ANKKASAATANA
Retro

Mysterys Nuin makutan tehtävä

Kommentoi

Makuta Nuin luola

”Abzumo”, Matoro toisti epäuskoisesti.
”Kyllä”, Makuta vakuutteli. Matoron mielestä nimi kuulosti typerältä, mutta eipä ollut hänen asiansa, miten Suuri Henki nimesi Makutansa ennen kuin nämä pettivät hänet.

Hetken aikaa oli taas hiljaista. Makuta istui hiljaa tuolissaan. Hänen silmänsä näyttivät sammuneen. Matoro katsoi vielä kerran paikkoja. Hän käveli Makutan näön ulottumattomille tuolin takaista huonetta kohti. Sitten Makuta yhtäkkiä puhui:
”Minulla on sinulle pyyntö.” Matoro hätkähti.
”Niin?”
”Minä suunnittelen erästä retkeä.” Matoro katsoi Makuta Nuin tuolin selkänojaan.
”Ja miten se liittyy minuun?” Matoro kysyi kummastuneena. Makuta huokaisi.
”Ajattelin, että voisin tarvita ’tiimin’, kuten te Toat sanotte. Parhaiten tuntemani klaanilaiset ovat poissa, joten ehkä sinä voisit kerätä meille kuuden hengen ryhmän.”
Matoro seisoi hetken hiljaa.

”Miksi aina kuusi…” hän mutisi.
”Anteeksi…?” Makuta rykäisi.
”Kyllä, suostun pyyntöösi”, Matoro sanoi hymyillen leveästi.

Luolasto

Metorakk sotilaineen hiiviskeli käytävissä. Skakdit olivat koko ajan varuillaan; he olivat vihollisen maaperällä. He tulivat ensimmäiseen risteykseen.
”Mihin suuntaan?” joku Skakdeista kysyi. Metorakk pysähtyi kuuntelemaan. Kaikki käytävät näyttivät samanlaisilta. Lopulta he joutuivat valitsemaan yhden.

Aika kului. He kävelivät käytävää pitkin. Se tuntui yhä vain menevän syvemmälle ja syvemmälle. Lopulta he saavuttivat käytävän pään. Metorakk oli aivan pöllämystynyt, sillä tunneli päättyi seinään. Se oli umpikuja. Sitten tapahtui jotain vielä arvaamattomampaa: lattia sortui. He putosivat entistä syvemmälle. Pudotus oli hyvin korkea. Kesken pudotuksen lämpötila alkoi nousta huimasti. Metorakk katsoi alaspäin ja näki – laavaa. Hän melkein hätääntyi, mutta sai säilytettyä itsehillintänsä. Hän tarkasteli ympäristöä. Hän sai tartuttua kiinni seinässä olevasta halkeamasta. Muutama Skakdi putosi sulaan laavaan ja paloi hengiltä. Loput selvisivät Metorakkin tavoin. Hitaasti he lähtivät kiipeämään takaisin ylös.

Retro

Mysterys Nuin makutan tarina

Kommentoi

Makuta Nuin luola

Makuta oli aivan hiljaa. Hän käveli ympäri huonetta. Lopulta hän puhui:
”Tällainen hetki. Oletko miettinyt sitä?”
”Mitä…?”
”Ajattelitko, että Nazorakien ja Skakdien samanaikainen hyökkäys olisi sattumaa?”
”Minä… tuota…”
”Aivan. Ja epäilen havaintojeni perusteella vahvasti, että samaan aikaan saarelle aikoo hyökätä myös Zyglakeja. Ajattele, mitä tapahtuisi, jos nämä kolme osapuolta liittoutuisivat.”
”Kuulostaa pahalta.”
”Sitä se onkin. Ja pahenee koko ajan. Oletko ihmetelly, missä Guardian on?” Makuta sanoi.
”Toki. Kaikkihan sitä miettivät. Hän vaikuttaa kadonneen kuin tuhka tuuleen.”
”Ilmeisesti tämä ’katoaminen’ liittyy tähän ongelmaamme. En voi sanoa mitään varmaa, mutta minulla on epäilyksiä.”
Hetken aikaa oli aivan hiljaista. Sitten Matoro rikkoi hiljaisuuden:
”Miten sait torakat perääsi?”
”Ah, se vasta onkin mielenkiintoinen tarina”, Makuta Nui sanoi maireasti. ”Kerronpa sen sinulle, jotta mitään ei jäisi epäselväksi.”
Makuta aloitti tarinansa.

”Puhuin sinulle aiemmin metsästysretkestäni. Satuin olemaan metsässä juuri silloin, koska olin havainnut Skakdien hiiviskelevän Klaanin ympärillä. Kun sitten lähdin seuraamaan eräitä niistä, huomasin, kuinka ne melkein vangitsivat teidät kaikki. Mutta sitten hämäsit niitä ja vain sinä jäit vangiksi. Siinä vaiheessa, kun he aikoivat tappaa sinut, minun oli puututtava asioiden kulkuun.

Kun olimme saapuneet turvallisesti Klaaniin, yritin etsiä herra Ilonpilaajaa. Hän on ilmeisesti lähtenyt kuten Guartsukin. En ehtinyt saada häntä käsiini. Niinpä menin tapaamaan Kerosiinipelleä. Ja tietysti hänkin oli poissa. Yritin löytää Summerganonin, hänellä saattaisi olla tietoja. Mutta ei. Hän oli vieläkin etsimässä teitä suolta. Lieneekö vieläkään palannut.

No, jouduin lähtemään uudelle metsästysretkelle ilman seuraa. Näistä mainitsemistani henkilöistä olisi syntynyt loistava tiimi; heihin luotan eniten. Klaanilaisista en tunne muita niin hyvin. Sinut opin kyllä tuntemaan.” Makuta myhäili salaperäisesti.

”Siispä”, hän jatkoi, ”lähdin matkalleni. Pian sain huomata, että Skakdeja ei enää liikkunut paikalla. Kun olin tappanut niitä kaksi kappaletta, ne ilmeisesti varoivat nähdyksi tulemista hieman enemmän. Kiertelin ympäri saarta. Lopulta väsyin ja jäin rantakalliolle lepäämään hetkeksi. Silloin näin sen. Nazorakien laiva purjehti saaren ohi. Menin sitten veteen. Uiskentelin siinä laivan vieressä ja kuuntelin keskusteluja. En kuullut sinne alas paljon mitään, joten päätin nousta ylös laivaan. Niin hiljaa kuin pystyin hiippailin veneeseen.

Kuuntelin jonkin aikaa Nazorkaien puhetta. En ymmärrä niiden matoranin-sekaista kieltään tarpeeksi hyvin, että olisin voinut tajuta kaiken, mutta sain selville tarpeeksi. He puhuivat jotain Klaaniin hyökkäämisestä. Tietysti jostain saapui joku rivitorakka ja huomasi hiljaisen läsnäoloni. Pako oli täpärällä; niitä oli paljon. Ne lähtivät perääni. Ne eivät ole kovin hyviä lentäjiä, mutta tarpeeksi nopeita, jotta voisivat ajaa minua takaa.”

Hetken aikaa oli taas hiljaista.
”Ja sinä tiedätkin loput”, Makuta sanoi.

”Ovatko Nazorakit siis niitä ’vihollisiasi’, joista puhuit?” Matoro uteli. Makuta Nui hymyili.
”Eivät oikeastaan. Ne ovat yhteisiä vihollisiamme. Mutta minulla on ollut muitakin vihollisia elämäni aikana, ja pelkään, että yksi heistä on tulossa saarellemme. Hän on Makuta, kuten minä. Ja hänen nimensä on Abzumo.”

Retro

Mysterys Nuin makutan kotona

Kommentoi

Nyt tästä vasta pitkä tulikin. Hupsista. Ja anteeksi, että liikutin sinua näin paljon, Matoro, mutta se oli vähän pakko, kun tulit mukaani.

Metsä ei niin lähellä Klaania

Makuta Nui kulki tiheässä kasvillisuudessa erittäin nopeasti. Matoron oli hankala pysytellä mukana. Makuta oli sulauttanut siipensä pois, hän oli muuttunut muotoon, jossa hänen oli helppo kulkea aluskasvillisuudessa. Viidakosta kuului ääniä; rahit ääntelivät melko paljon. Sen huomasi, kun keskittyi kuuntelemaan. Välillä puiden välistä saattoi vilahtaa eläimiä, välillä jokin saattoi jopa juosta Matoron edestä. He tarpoivat metsässä varmaankin tuntikausia, tai siltä se ainakin Matoron mielestä tuntui. Hän ihmetteli, minne Makuta mahtoi johdattaa häntä. Tämä tuntui vain kiihdyttävän vauhtiaan.

Pitkältä tuntuneen ajan kuluttua jotain tapahtui: metsästä syöksyi rahi Matoron kimppuun. Matoro kaatui maahan eläimen painosta. Liian myöhään hän huomasi, että se oli Tuhon kyy. Kuusipäinen käärme sihisi ja katsoi Toaa julmasti. Makuta näytti jo kadonneen lehvästöön. Matoro oli kauhuissaan, olihan tämän rahin hengitys tappava. Matoro huomasi Makutojen sadistisen luonteen tässä asiassa. Millainen henkilö loisi rahin, jonka hengitys voi tappaa minkä tahansa eläimen tai kasvin? Käärme laski yhden päistään kohti Matoroa. Matoro yritti välttää sen suuta. Se sihisi hänelle. Suurin osa päistä kääntyi nyt hänen suuntaansa. Se valmistautui tappamaan.

Juuri silloin viidakosta syöksyi jotain. Se jokin iski pitkällä miekalla ja sivalsi käärmeen kaikki päät irti. Ruumis retkahti rennoksi Matoron päälle. Hän työnsi sen inhoten pois päältään. Makuta Nui seisoi hänen vierellään laittaen miekan pois.
”Vältä kuolemista”, Makuta lausui.
”Minne itse katosit, kun tarvitsin apua?” Matoro ärisi.
”Minähän autoin sinut taas pulasta.”
Matoro ei keksinyt tähän vastausta. Kaikki hänen mielessään olevat vastaukset tuntuivat liian turhilta. Makuta harppoi jo viidakkoon. Matoro seurasi kiireesti.

Taas erittäin pitkältä tuntuvan ajan jälkeen he saapuivat vesiputoukselle. Matoro arvasi jo, että he menisivät sen taakse. Se tuntui niin itsestään selvältä. Hänen uskomuksensa hieman horjui, kun vesiputouksen takana ei näyttänyt olevan minkäänlaista oviaukkoa, mutta kun Makuta Nui painoi jotain salaista kytkintä, seinään avautui mustana ammottava aukko. He menivät sisään. Käytävä oli aivan pimeä. Pian Makuta Nui kuitenkin sytytti jonkinlaisen sähköä säilövän lampun salamavoimillaan. Matoro huomasi, että he olivat jonkinlaisessa risteyskohdassa. Lamppu oli keskellä avaraa tilaa. Joka suuntaan lähti käytäviä. Lamppu valaisi melko kauas käytäviin. Makuta mietti hetken, ennen kuin lähti johdattamaan heitä syvemmälle. Matorolle alkoi jo tulla melkoisen kuuma.

Matka kesti vieläkin. Matoro arveli, että he olivat nyt jo meren pinnan alapuolella. Ja vielä matka jatkui yhä syvemmälle. Käytävä vietti hieman alaspäin, ja koko ajan tuli pimeämpää. Ei mennyt kuitenkaan enää kauan, kun he jo tulivat uudelle ovelle. Ovessa oli ilmeisesti jonkinlainen koodilukko; Makuta syötti koodin, ja ovi aukesi. He menivät sisään.

Matoro katseli hämmentyneenä ympärilleen. He olivat ilmeisesti syvemmällä, kuin Matoro oli osannut arvioida. Kutakuinkin valtaisan salin keskellä oli suuri laava-allas, johon valui laavaa suurena virtana katossa olevasta reiästä. Ilmeisesti tämä oli maanalainen laavavirtaus, eli he olivat erittäin syvällä maan alla. Altaasta laava valui pieninä ”puroina” uusiin luoliin seinissä olevista aukoista. Luolan seinät olivat hiekanharmaat ja täynnä kaiverruksia, seinämaalauksia ja kirjoitusta. Myös muutama raskas, kivinen ovi oli näkyvissä, mutta jokainen oli suljettu. Huoneessa oli myös suuri määrä ylellisiä huonekaluja: sohvia, nojatuoleja ja pöytiä oli yhdessä kohtaa huonetta, suurimmalla laavavirtojen erottamalla maakappaleella. Makuta istua rojahti yhteen tuoleista.
”Ole kuin kotonasi”, hän tokaisi. Matoro katseli yhä ällistyneenä paikkaa. Hän istahti sohvalle vastapäätä Makutaa.
”Mikä tämä paikka on?” hän kysyi.
”Hmm… Voisinkohan kutsua tätä pesäkseni?” Makuta Nui vastasi. ”Olen tehnyt täällä pieniä valmisteluja tällaista hetkeä varten jo hyvinkin pitkän ajan.”
”Mitä valmisteluja?”
”Ensinnäkin: aseita. Voit löytää yhdestä huoneesta kokonaisen asevaraston. Toiseksi: luolastostani löytyy huone, jossa sijaitsevat kaikki jähmetysputkeni. Olen sullonut luomuksiani niihin. Niitäkin on tässä ajan mittaan kertynyt jonkin verran. Kolmanneksi: tietoa. Olen arkistoinut tärkeätä tietoa vihollisistani ja ystävistänikin. Kääröistä löytyy tietoa myös omasta elämästäni, kohtaamistani ja luomistani raheista sekä Bioklaanista.”
”Tämä… on uskomatonta”, Matoro sanoi. Hän mietti tätä kaikkea.
”Keitä tarkoitat ’vihollisillasi’?”
Makutan kasvoille oli levinnyt vastenmielinen hymy.

Viidakossa Metorakk Skakdeineen oli tullut vesiputouksille. Vesi oli hukuttanut kaikki jäljet. Metorakk kirosi huonoa tuuriaan.

Retro

Mysterys Nuin makutan mysteeri

Kommentoi

Metsä lähellä Klaania
Taistelu oli jatkunut jo pitkään. Pari torakkaa oli kuollut, suurin osa tajuttomista taas herännyt. Matoron voimat alkoivat olla lopussa. Makuta Nui iski nopealla miekan viillolla kahdelta Nazorakilta pään irti. Vielä neljätoista oli jäljellä. Viisi ahdisteli Matoroa, ja loput olivat Makutan kimpussa.

Matoro jäädytti muutaman torakan. Makuta Nui päätti absorboida kaksi kappaletta. Ne olivat niin lähellä toisiaan, että hän nappasi ne helposti samalla kertaa. Punainen varjokäsi veti ne Makutan luo ja sulautti ne hänen ruumiiseensa. Heikot mielet yrittivät pysyä hengissä, mutta Makuta Nuin mieli musersi ne.

Torakoita oli kuitenkin vielä kymmenen jäljellä. Manu ja Matoro yhdistivät voimansa jää-varjoiskuun, joka tuhosi muutaman torakan hiukkasiksi.

Seuraavaksi he keksivät käyttää uudenlaista tekniikkaa: Matoro jäädytti torkana ja Makuta Nui murskasi heti jään ja sen sisällä olevan torakan. Pian kaikki torkat oli voitettu.

”Mehän muodostaisimme hyvän taisteluparin”, Makuta myhäili.
”Mitä sinä teet täällä?” Matoro puuskutti.
”Minä… tuota…” Makuta näytti miettivän hetken vastaustaan. Matoro odotti. Lopulta Makuta sanoi: ”Sinun on nyt parasta tulla minun mukaani. Kaikki selviää sinulle pian.”
Mitä tämä on? Matoro ihmetteli. Lähtisikö hän Makuta Nuin matkaan?

Retro

Mysterys Nuin makuta vastaan nazorakit

Kommentoi

Klaanilinnake
Matoro käveli käytävällä. Väkeä kulki ohi. Hän tunsi itsensä hyödyttömäksi. Hän ei pystyisi täältä tekemään mitään auttaakseen ketään. Hän ei tiennyt, minne muut hänen ryhmästään olivat menneet. Hän vaelsi linnoituksen itäosiin ja istahti pehmeälle sohvalle yhdessä oleskeluhuoneessa. Hän lopulta hän nukahti.

Tunneilta tuntuneen ajan kuluttua hän heräsi. Hän haukotteli ja katsoi kelloa. Hänen olisi parasta mennä omaan huoneeseensa nukkumaan. Mutta sitten – hän näki ikkunasta ulos katsoessaan Makuta Nuin lentävän ohi. Hänen perässään lensi suuri joukko nazorakien jetpack-jääkäreitä. Matoro jäykistyi paikoilleen. Hän näki, kuinka lepakkomainen hahmo lensi kohti saaren sisäosia.

Matoro mietti ankarasti. Lopulta hän teki päätöksen.
Saatan vielä katua tätä, mutta…
Matoro avasi ikkunan ja hyppäsi ulos. Hän sattui olemaan kahdeksannessa kerroksessa. Hän pelastui luomalla jäisen laudan itselleen. Hän surffasi sillä alempien kerrosten katoilla kohti metsää, jonne Manu johdatti torakoiden laumaa. Ne saavuttivat häntä uhkaavasti. Matoro sai jalkansa maan pinnalle ja juoksi perään. Pian hän oli metsässä ja menetti näköyhteyden. Hänet valtasi epätoivo.

Hän juoksi. Lopulta hän saapuikin aukiolle, josta hän näki jotain valtaisaa: Makuta Nui taisteli kaikkien torakoiden kanssa. Matoro katsoi hetken epätoivoista sotaa. Hänen mieleensä alkoi muotoutua suunnitelma.

Retro

Mysterys Nuin makuta vierailee Verstaassa

Kommentoi

Makuta Nui ja Matoro olivat saapuneet linnaan. Matoro meni pian Kapuran, Umbran ja Jaken luokse; he olivat aulassa, vasta saapuneet. Makuta Nui jatkoi eteenpäin. Hänellä oli hieman asioita selviteltävänä. Hän meni alas, Kerosiinipellen verstaalle.
”Kepe? Oletko täällä?” Ei vastausta. Pahus, Makuta ajatteli, Kepe on jossain poissa. Noh, täytyy pärjätä ilman.
Umbra oli menossa huoneeseensa, kun Makuta Nui ilmaantui hissistä. Hän käveli nopeasti ulos ovesta. Umbra mietti, mitä tämän mielessä oli.

Makuta nousi lentoon heti ulos päästyään – ja suuntasi Killjoyn talolle. Pian hän laskeutui pihalle. Mökki näytti autiolta. Makuta katsoi sisään ikkunoista. Ei mitään. Hän koputti oveen ja odotti. Oli pitkään hiljaista. Pian hän luovutti, Killjoy ei ollut sisällä.

Manu palasi linnoitukseen.
”Missä on herra Ilonpilaaja?” hän kysyi nopeasti.
”Hän lähti jonnekin Gukollaan jo kesken pelastusretken”, sanoi Kapura.
”Hitto soikoon”, Manu kirosi. ”Miksi kaikki ovat poissa?”

Seuraavaksi Makuta liiteli Summerganonin huoneen ikkunalle. Huone oli tyhjä. Hän vilkaisi vielä Summerganonin lempiajanviettokohteet. Ei mitään. Hän meni vielä Sugan ovellekin koputtelemaan, vaikka ikkuna näytti tyhjän huoneen. Kun hän saapui ovelle, huomasi hän lapun, joka oli kiireessä kirjoitettu:
”Olen rämeellä pelastamassa tyyppejä.”

Manun pään täytti turhautuminen. ”Tyypit” oli jo pelastettu. Hän laski kymmeneen, meni ikkunalle ja avasi sen. Hän heittäytyi ulos ja avasi siipensä. Pian hän liiteli ilmassa ja muutti muotoaan; hänestä tuli kuin suuri siivekäs lepakko, lyhyet raajat, siipipoimu eturaajojen ja kylkien välissä, naamioon kasvoi terävät hampaat, raajojen päihin terävät kynnet – vaikkakin hänellä oli jo ennestään käsissään sellaiset. Tämä uusi ilmestys lähti liihottelemaan kohti saaren keskustan syvää viidakkoa.

Retro

Mysterys Nuin Makuta esittäytyy

Kommentoi

Kukkula Mt. ÄmKoon juurella

Klaanilaiset kompuroivat sokeina maassa. Skakdit laskeutuivat kukkuloilta tähdäten koko ajan klaanilaisiin.
”Hyvä saalis”, sanoi toinen. ”Tämä jään toa tässä on sotkenut johtajan suunnitelmat monesti. Minä tapan hänet ja saan mainetta.”
”Etkä muuten tapa, minä haluan mainetta aivan yhtä paljon”, toinen murahti haastavasti.

Ehkä saan ne tappelemaan keskenään, jos hieman ärsytän niitä, Matoro ajatteli. Hänen näkönsä alkoi palautua. Hän huomasin lämpökamerasilmällään muiden kömpivän kauemmas tappelevista skakdeista. Jos hän toimisi oikein, muut pääsisivät pakoon.
”Kumpi teistä on voimakkaampi? Kumpi pystyy tappamaan minut paremmin?” hän sanoi.
”Hiljaa, Toa!” toinen skakdi karjaisi. ”Emme ole niin typeriä, että tappelisimme ja antaisimme teidän siten päästä karkuun.”
”Tuota noin…” toinen skakdeista sanoi ja katseli ympärilleen. Klaanilaiset olivat kadonneet kukkuloiden taakse. Toinenkin skakdi katseli joka puolelle ja sai raivokohtauksen, minkä johdosta hän iski nyrkillään toista naamaan. Tämä kaatui kuin kuolleena, ja hetken Matoro luuli tämän kuolleen, mutta hetken kuluttua skakdi kuitenkin nousi.

”Senkin typerä kinloka! Päästit ne karkuun!” toista lyönyt skakdi räyhäsi.
”Sinähän se päästit, kun halusit vain valtaa ja kunniaa, älä minua syytä.”
”Sinä halusit yhtä lailla!”
”Älä nyt huuda ja päästä tätäkin karkuun. Haluathan palkintosi. Minua ei enää kiinnosta, kun päästit muut karkuun. Mutta pitäisi kai meidän yrittää näyttää siltä, ettemme ole mitään helposti huijattavia typeryksiä!”

Matoro ei pitänyt asioiden saamasta käänteestä. Skakdit raahasivat hänet kukkuloiden taakse leiriinsä, joka oli metsässä. Se ei ollut Klaanin lähimetsiä vaan itse asiassa hyvin kaukana Klaanista, jotta kukaan klaanilainen ei löytäisi sitä kovin helposti. He kävelyttivät Matoroa tunteja. Leriin oli hänen mielestään aivan liian pitkä matka, ainakin kädet sidottuna. Ihme kyllä, hänen silmiään ei sidottu, ja hän uskoi pystyvänsä palaamaan Klaaniin, jos onnistuisi vapautumaan.

Leiri oli melko aukealla paikalla. Toinen skakdi sytytti tulen nuotioon; toinen sitoi myös Matoron jalat ja heitti hänet vasten barrikadia, joka skakdeilla oli leirin ympärillä. ”Leiri” rajoittui resuiseen telttaan ja toisen skakdin sytyttämään nuotioon. Matoro vääntelehti ja yritti päästä köysistä, mutta ei onnistunut. Ne olivat liian kireällä ja ne oli valmistettu jostain materiaalista, jota ei niin vain muserrettu rikki.

Ilta oli jo pitkällä, ja oli melko pimeää. Skakdit suunnittelivat seuraavaa siirtoaan. Vaikka heidän johtajansa oli antanut heille tarkat ohjeet, tehtävä oli muuttunut. Tämä teki tilanteesta erikoisen.
”Minusta tuntuu”, toinen skakdeista sanoi, ”että tapan tuon toan ja otan häneltä naamion voitonmerkiksi.”
”Tee, mitä haluat”, toinen tokaisi. ”En saa kuitenkaan siitä mitään. Enkä halua osaa tahrautuneesta maineestasi.”
Ensimmäistä skakdia ärsytti toisen piruilu ja hän päätti kostaa tälle myöhemmin. Hän kumartui Matoron ylle ja alkoi puhua:
”No niin, toa. Matorohan oli nimesi, vai mitä?”
”En puhu sinulle, saasta”, Matoro tuhahti ja sylkäisi skakdin kasvoihin.
”Pian huudat tuskasta ja kuolet”, skakdi ärähti raivostuneena. ”Tästä tulee hauskaa! Nautin tästä!”

”Hauskaa, todella”, sanoi uusi ääni. Skakdi katsoi ympärilleen. Toinenkin näytti aivan yhtä ällistyneeltä. Ääni nauroi julmasti. Nauru tuntui kuuluvan kaikkialta.
”Ettekö näe minua? Ikävääää.” Varjoista ilmaantui käsi, koura, joka puristui skakdin kaulan ympärille. Terävät kynnet tunkeutuivat ninjan panssarin läpi, ja verta purskahti hieman skakdin rinnuksille. Tämä alkoi kiljua, mutta kiljuminen loppui, kun skakdi paiskattiin keskelle nuotiota. Kirkaisten kuin pieni tyttö se hyppäsi pois liekeistä. Toinen skakdi katsoi suu ammollaan toisen sekoilua, kunnes näki jotain.

Varjoista astui hahmo. Siivekäs, musta ja tummanpunainen. Haarniskaa koristavat prototeräspiikit hohtivat nuotion loimussa. Punaiset silmät välähtivät mustan naamion takana. Suuren Kanohi Kraahkanin, Varjojen naamion.

Hahmo kohotti kätensä ja ampui verenpunaisen säteen suoraan maassa makaavan skakdin vatsaan. Säde tunkeutui panssarin – ja koko skakdinretaleen läpi. Skakdi ulvaisi tuskissaan, rupesi sätkimään rajusti punaisen energiavirtauksen ravistellessa hänen hermosolujaan, ja lysähti sen jälkeen ruohikkoon. Toinen skakdi yllättyi toverinsa kuolemasta ja kävi raivoisaan hyökkäykseen. Mutta mustan hahmon vatsan kohdalta singahti varjoenergiasta koostuva käsi, joka sieppasi skakdin ja veti sekä sulautti hänet makutan ruumiiseen.

Matoro katsoi tätä kaikkea uskomatta silmiään. Kääntyikö onni? Hahmo käveli hänen luokseen ja katkaisi hänen siteensä.
”Tervehdys, Matoro Mustalumi”, Makuta Nui tervehti ja virnisti häijysti.

This post has been edited by Makuta Nui on Jul 1 2014, 10:05 PM