Kaikki kirjoittajan Manfred artikkelit

ANKKASAATANA
Retro

Zakaz 12: Auringonlaskun kanjoni

Kommentoi

Zakaz, Kanjoni

Kaksi väsynyttä lehmää käveli – tai pikemminkin laahusti – varjoisan kanjonin poikki. Niiden ratsastajat olivat epäluuloisia kanjonin takia. Se oli erittäin syvä ja varjoisa. Siellä voisi vaania ties mitä salamurhaajia. Nyt oltiin Zakazilla eikä kuulunut asiaan olla varomaton. Ainakaan, jos tahtoi pysyä hengissä.

Guardian tarkasteli kiikarisilmällään ympäristöä koko ajan. Makuta taas hautoi päässään uusia ideoita. He kulkivat pitkän kanjonin pohjalla melko pitkään, sillä pitkä kanjoni oli pitkä. Makuta leikitteli tuolla lausahduksella hetken. Sillä välin Guardian havaitsi jotain kivien takana jonkin matkan päässä.

”Meillä taitaa olla seuraa”, Guartsu sanoi hiljaisella äänellä. Makuta nyökkäsi. Guardianin tilalle asettui pieni illuusio-Skakdi samalla, kun Guardian itse pudottautui erääseen suureen lohkeamaan tiellä.

Makuta jatkoi matkaa kahden lehmän ja illuusion kanssa. Guardian hiippaili halkeamaa pitkin suurien kivien taakse ja lähti kiertämään mahdollisen väijyttäjän taakse. Hän kurkisti varovaisesti oman kivensä takaa väijytyspaikkaa. Siellä piileksi jokin, jonka yllä oli rähjäinen, ruskea kaapu. Kädessään olento piteli suurta tikaria. Guardian hiippaili sen taakse pistooli kohotettuna. Kun hän oli saapunut olennon taakse, hänen teki mieli sanoa: ”Freeze!” Sen sijaan hän sanoikin:
”Laske tikari rauhallisesti maahan ja nosta kätesi ylös, näkyville. Minulla on ase.”

Olento totteli. Se laski tikarin hitaasti ja nousi sitten. Guardian tosin huomasi pistoolinsa piipun olevan olennon kädessä. Olento katsoi häntä punaisilla silmillään. Guardian piteli hyödytöntä metallikappaletta kädessään. Olento paiskasi piipun menemään. Sen hupun raosta ei näkynyt mitään. Pelkkä synkkä, musta varjo näytti tuijottavan Guardianin silmiin. Olento uhkui synkkää voimaa. Guardian tunsi olonsa epämukavaksi. Olento oli nyt kääntynyt kokoaan hänen puoleensa. Se tuntui tuijottavan häntä, vaikka Guardian ei nähnytkään sen silmiä.

”Kuka on ystäväisemme?” kuului ääni kivien takaa. Olento kääntyi. Makuta käveli tätä vastaan – mutta pysähtyi kuitenkin turvallisen välimatkan päässä. Hetken aikaa olento seisoi liikkumatta paikoillaan. Sitten se levitti hitaasti kätensä ja perääntyi varjoisaan nurkkaukseensa. Guardian ja Makuta näkivät sen katoavan pimeään halkeamaan.

Kului hetki. Kului toinenkin. Sitten Guardian puhui.
”Mikä se oli?”
”En tiedä.”
”Sinulla lienee kuitenkin aavistus?”
”On. Mutta en sano mitään tässä vaiheessa.”
”Hyvä on.”

He kääntyivät takaisin lehmien puoleen. Ongelmaksi osoittautui niiden puute; lehmät olivat poissa. Ne näkyivät kauempana: kaksi pientä hahmoa juoksi horisontissa poispäin. Jokin oli ne säikyttänyt.
”Ilmeisesti jatkamme kylään jalan”, Guardian tuhahti. Parivaljakko puki mustan kaavun päälleen ja lähti tarpomaan kohti kylää, joka oli aivan lähellä, kanjonin vieressä. Pian he saapuivat ulos kanjonista. Aurinko oli jo painumassa mailleen. Kylä näkyi matalammalla heidän alaan levittäytyvällä tasangolla.

Retro

Zakaz 10: Ken lehmällä ratsastaa

Kommentoi

Zakaz, joutomaa

Tasaisella aavikoituneella seudulla talsiva Skakdi oli matkalla lähimpään kylään. Se oli kaukana. Hänen kävelyvauhtinsa oli hidas. Hän oli vanha ja turvautui kävelykeppiin. Mutta sitten hän tallautui lehmän jalkojen alle.

Guardian ravasi lehmällään päin suurta kaktusta ja parkaisi.
”Et sinäkään ole tainnut ajella vähään aikaan, G”, Manu naureskeli. Hänen ajokkinsa käveli verkkaisesti juuri sinne, minne hän itse halusi.
”Senkin pirullinen Makuta”, Guardian raivosi. ”Käytät rahinhallintavoimiasi!”
”Niin teen”, sanoi Manu ivallisesti.
”En sittenkään haasta sinua kilpailuun”, Guardian tuhahti. ”Huijaisit.”
”Niin tekisin.”
”…”
”…?”
”Hurr.”
”Anteeksi?”
”Ei mitään.”
”Selvä.”

He tallustivat vielä tunteja. Sitten he pysähtyivät pitämään taukoa. Aurinko porotti kuumasti. Guartsu lypsi heille hieman maitoa.
”Olemmeko vielä kaukanakin määränpäästämme?” Makuta Nui kysyi.
”Emme. Pian olemme itse asiassa perillä. Tuolla kanjonin takana sijaitsee kohteemme.”
”Onhan sinulla jonkinlainen suunnitelma siltä varalta, että jokin menee pieleen?”
”Hmmm-hmm.”
”On?”
”On”, Guartsu sanoi, mutta lisäsi mielessään vielä: … toivottavasti…

Liigan tukikohta

Kuka se oli?

”Mnä… n… tedä… aaargh!”

Kuristettu torakka lensi päin seinää, johon törmätessään se levisi luonnottomasti vihreäksi tahmaksi. Abzumon silmät hehkuivat raivosta.
”Kysyn uudestaan, torakat. Kuka se oli?”
Muut torakat vakuuttelivat häntä syyttömyydestään.
”Minä en usko teitä, saastat! Te tiedätte, ketä täällä kävi!”
Eräs torakka yskäisi heikosti ja alkoi sitten puhua.
”Me emme ole ne, jotka olivat silloin vahtivuorossa.”
”Ette tosiaan”, Makuta tuhahti halveksivasti.
Hän käveli huoneen toiseen päähän ja katseli ruhjoutuneen torakan jäännöksiä. Nazorakista jäänyt tahma valui seinää pitkin. Se näytti erittäin ällöttävältä muiden Nazorakien mielestä. He pelkäsivät Makutaa, eivätkä suotta: tämä oli murhannut jo useamman miehen paluunsa jälkeen. Yksi näistä oli ollut heidän ystävänsä, tai niin ystävä, kuin Nazorakeilla voi olla.

Makuta mutisi itsekseen. Torakoiden silmät seurasivat pelokkaina. Sitten hän yhtäkkiä huudahti:

”Kysyn viimeisen kerran:

KUKA HEMMETTI TUHOSI MINUN HUONEENI?”

Torakat vapisivat.
”Saa-saanemme hake…a vahtivuorossa olleet?” kysyi torakoista sillä hetkellä korkea-arvoisin.
”MENE”, sylkäisi Abzumo.

Pian torakka palasi mukanaan vahtivuorolaisista toinen.
”Teille toimitettiin jotakin, herra”, vartija sanoi ja nielaisi kuuluvasti.
”Ja mitä ssssssssse oli?” Abzumon silmät olivat pelkät viirut. Hänen kielensä lipoi huulia. Torakan polvet tutisivat.
”Teille tuotiin… Toa… joka… tavallaan… pa-pa-pa…”
”Pa-pa-pa?” Makuta toisti halveksuen.
”Pakeni”, torakka parkaisi ja lysähti maahan nelin kontin. Makuta polkaisi hänen päänsä murskaksi.
”Missä toinen on?” hän kysyi säälimättömästi.
”Ehti tehdä itsemurhan, ennen kuin noudin hänet, herra”, torakkakomentaja sanoi. Hän odotti iskua, mutta sitä ei tullut. Makuta mietti.
”Millainen se Toa oli?”
”Emme tiedä, herra”, komentaja sanoi varovasti. ”Tapoitte juuri ainoan tietolähteen…”
”Hiljaa, saasta. En tarvitse neuvojasi!” Torakka värähti ja vetäytyi sivuun, kun Abzumo paiskasi oven saranoiltaan ja poistui huoneesta.

Se on varmasti jokin typerä klaanilainen, joka onnistui toimittamaan itsensä lahjapaketissa. Se oli salajuoni, jonka avulla ne sotkivat huoneeni. Murrrr.

”Tarvitsen viisisataa torakkaa”, Abzumo kajautti saapuessaan 001:n kammioon. Tämä kohotti katseensa papereistaan ja mulkoili Makutaa hämmästyneenä.
”Et saa.”
”Saan.”
”Et.”
”Minä tarvitsen ne. Otan kiinni klaanilaiset ja petturit, jotka juoksentelevat ulkona.”
”Mitä sinä hourailet? Olisimme saaneet ne jo kiinni.”
”Ette näköjään saaneet! Ne ovat tuhonneet minun huoneeni!”
”Jospa sinä nyt häipyisit häiritsemästä puuhiani!”
”Hyvä on, Steve, jos et kerran usko minua.”
”Älä kutsu minua Steveksi!”

Makuta marssi pois raivoissaan.

Retro

Zakaz 8: Makuta Nui rypee itsesäälissä

5 kommenttia

Makuta Nui käveli ja mietti.

Hän mietti hieman elämäänsä. Mitä se oli ollut? Pelkkää samaa tyhjää Matoranien suojelua ja Rahien luomista. Terry-poju petti Miserixin ja ryhtyi hallitsemaan. Manu ei jaksanut enää veljeskunnassa. Se oli rappiolla.

Minä tiedän, kuka olisi paras Makuta johtamaan sitä, Manu ajatteli.

Tietysti. Kukapa olisi parempi. Abzumo julistettaisiin kuolemaan heti, kun paras mahdollinen johtaja olisi vallassa. Mutta huipulle oli pitkä matka. Siihen tarvittaisiin – torakoita. Suuri armeija voisi pysäyttää Makutat. Helposti. Mutta ei siitä mitään tulisi, projekti epäonnistui.

Manu vihasi. Hän vihasi veljeskuntaansa. Hän vihasi Matoraneja, Toia, Turagoita. Ja torakoita. Ja Abzumoa. Sihisijä ei ansaitsisi elää. Ansaitsiko Manu? Ei. Ei kukaan ansaitsisi. Koko Universumi ansaitsi kuoleman.

Kuka oli luonut kaiken?

Kuka oli luonut heidät?

Olivatko he ylipäätään olemassa?

Oliko mitään olemassa?

Miksi tuo kivi yritti kommunikoida hänen kanssaan?

Näiden kysymysten pohtimiseen meni muutama tovi. Ei sillä, että millään olisi ollut mitään väliä.

Itsesääliin sortuminen ei ollut hyväksi. Sitä paitsi pitkittynyt syyllisyydentunne vaikuttaisi negatiivisesti mielenterveyteen. Kukapa sellaista haluaisi?

Kenen mielenterveys oli kunnossa? Eksistoiko mielenterveys?

Typerät kysymykset herättivät vain lisää kysymyksiä. Näin ollen Manu päätti olla pohtimatta Universumia hetkellä, jona Rahkshit olivat piirittäneet hänet eräällä eteläisellä saarella. Ne olivat halpatuotannossa syntyneitä, ensimmäisen asteen Kraatoista tehtyjä haarniskoita. Niitä hallitsevat oliot olivat varmasti yhtä heikkoja.

Ja pian ne olivat kuolleita. Ne eivät mahtaneet mitään Makutoista omaperäisesti parhaimmalle. Tämä oli mielipide, mutta sitä ei toki sopinut kyseenalaistaa. Varsinkaan itse.

Manu keräsi ajatuksensa. Se ei ollut vaikeaa, kun myrsky heitti vettä hänen päälleen. Guardian yritti ohjata venettä ankarien luonnonvoimien yrittäessä tuhota heidät. Manu hymyili hetken, ennen kuin ryhtyi jälleen tähystämään, mitä edessäpäin näkyili.

Pitäisikö minun aloittaa uusi projekti? Manu pohti. Luoda jotain uutta, torakoiden kaltaista?

Hän hymyili.

Tällä kertaa en epäonnistuisi.

”Mitä sinä virnuilet, me kuolemme tänne!”
”Ai, tosiaan. Anteeksi, G.”
Manun jatkaessa tähystämistään hänen aivonsa työskentelivät uuden idean parissa.

Mwahahahahaha.

Retro

Zakaz 7: Kylmä yö

5 kommenttia

Stelt, pieni majatalo räkäisessä kauppasatamassa

Oli aamuyö. Makuta Nui makasi sängyllä ja oli Guardianin vuoro vahtia. Kaksikko oli kaiken järjen mukaan kadottanut väkivaltaisen torakkaeliitin perästään, mutta kumpikaan ei pystynyt nukkumaan. Omilla univuoroillaan klaanilaiset pääasiassa teeskentelivät lepäävänsä. Molemmat olivat uppoutuneet ajatuksiinsa.
Steltillä oli kylmää. Viileä merituuli levitti valkoisia lumihiutaleita ympäri rantakylää, jota Guardian katseli majatalon huoneen ikkunasta.

Kumpikin klaanilaisista tiesi, että nukkumisesta ei tulisi mitään. He odottaisivat todennäköisesti vielä Guardianin univuoroa, minkä jälkeen he suuntaisivat kohti rantaa ja vuokraisivat uuden veneen joltain rannan steltiläisistä kauppiaista. Sen jälkeen matka Zakazia kohti jatkuisi.

Guardian tutki lumimyrskyä katseellaan. Se oli jo hellittämässä hieman, mutta tuulet häiritsisivät Manun ja Guartsun venematkaa vielä pitkään.
Huomaamattaan Guardian sulki silmänsä ja nojasi ikkunalasia vasten.
Sillä välin, kun Guartsu nukkui, Manu kävi vuokraamassa heille veneen tietäen, että he tuskin koskaan palauttaisivat sitä. Siinä ei kestänyt kauan. Pian hän jo palasi surkeaan majataloon. Guardian hätkähti hereille, kun ovi paiskautui auki.
”Meillä on vene”, Manu sanoi.
”Okei, lähdetään”, Guardian sanoi vielä hieman unisena.

Venessä Guardian vaipui ajatuksiinsa ja lopulta nukahti uudelleen. Makutakin oli mietteissään ohjatessaan venettä. Se oli rentoa puuhaa niin kauan, kuin kalat eivät käyneet liian häiritseviksi. Nynrahilla oli tosiaan jotain pielessä. Muuan steltiläinen kauppias oli tilannut eräältä Nynrah-haamulta aseita. Tilausta ei ollut toimitettu. Aikaa tästä oli jo viikko.
Mitä se voisi olla? Kuka häiritsee yhteyttä?

Laiva seilaili merellä, tosin väärään suuntaan, mutta Guardian ei herännyt ennen kuin Manu oli ehtinyt korjata asian. Sitten Guardian lopulta heräsi. Hän oli hieman virkistynyt.
”Nukuitko hyvin?” Manu sanoi teennäisesti.
”En”, Guartsu vastasi, ”mutta ainakin nukuin.”
”Kerrohan vähän tästä ystävästäsi.”
”Hmm. Hän on entinen Skakdi-sotalordi. Ja juoppo. Eipä hänestä ole enempää kerrottavaa.”
”Ja luulet saavasi häneltä tietoja?”
”Minä saan häneltä tietoja.”
”Selvä.”
Oikeasti Guardian ei ollut niin varma, että Warrek tietäisi kaiken, mitä hän lähti Zakazilta hakemaan. Mutta se oli paras tietolähde, jonka hän pystyi keksimään. Ja todennäköisesti vanha roisto tietäisi sitä sun tätä.

Meren aallot iskivät laivan kylkiin, kylmyys tunkeutui luuytimiin saakka. Lumihiutaleet, terävät sellaiset, pistelivät niitä kohtia ruumiista, joita viitta ei suojannut. Yö alkoi saapua. Heillä oli vielä ainakin kolme samanlaista päivää edessä. Sitä oli ikävä ajatella.

He näkivät pikkuisen luodon.
”Tuonne”, Guardian sanoi osoittaen luotoa käsi täristen. Manu nyökkäsi ja ohjasi veneen luodolle. He kiinnittivät veneen köydellä kantoon, joka olikin luodon ainoa asukki. Vaikka he tiesivät, että kukaan ei siellä heidän kimppuunsa yrittäisi käydä, he asettivat vahtivuorot. Manu meni veneeseen nukkumaan. Guardian vahti venettä ja tarkkaili ympäristöä. Kylmässä.

[spoil]G kirjoitti puolet.[/spoil]

Retro

Zakaz 6: 666 hyökkää majataloon

4 kommenttia

Nazorakein trooppinen tukikohta

Abzumo käveli ruumiiden keskellä. Torakoiden ylivoima oli vienyt voiton pienestä Matoran-ryhmästä. Makutaa kiinnosti, mikä oli saattanut nämä Matoranit sellaiseen taisteluvireeseen. Hän otti muutaman ruumiin tutkimuksia varten. Muutaman kymmentä torakkaa oli kuollut. Niiden toverit raahasivat niitä joukkohaudattavaksi muutaman kilometrin päähän tukikohdasta. Matoranit eivät pystyisi sellaiseen tuhoon. Abzumo oli varma, että tämä liittyi jotenkin Nimdaan.

Väliaikaisena laboratoriona toimivan huoneen ovi avautui Abzumon astellessa sisään. Yksi Matoran paiskattiin tutkimuspöydälle. Makuta otti suuren veitsen ja avasi ruumiin. Sen jälkeen hän mietti, miksi oli niin tehnyt, kohautti olkiaan ja jatkoi puuhiaan.

Matoranista ei selvinnyt mitään mielenkiintoista. Se oli vain ruumis. Aivan tavallinen. Makuta kirosi ja heitti ruumiin ulos ikkunasta. Kaikki meni pieleen. Klaanilaiset pääsivät karkuun, zombi-Matoranit tappoivat joukkoja, eivätkä paljastaneet salaisuuksiaan kuoltuaan, siru oli yhä kateissa.

Stelt

Tumma hahmo hiippaili kohti majataloa. Se luikahti sisään ikkunasta, jonka huoneen asukas oli avannut kuumuuden takia. Pian äänetön murhaaja oli tappanut huoneen asukkaan, että todistusaineistoa ei varmasti jäisi.

Murhaaja hiippaili huoneeseen, jossa tiesi parin klaanilaisen nukkuvan. Hän ei antaisi heidän päästä pakoon tällä kertaa.

Hiippailija avasi huoneen oven vältyttyään nähdyksi tulemisen aulassa. Sängyissä oli jotain. Pimeydessä olento hymyili. Hän meni toisen sängyn luokse ja otti esiin miekkansa. Juuri, kun hän aikoi lävistää sängyllä makaavan hahmon, hänen takaansa jokin iski häntä päähän. Hän pudotti miekkansa.

”Hyvä yritys, 666”, Manu sanoi, ”mutta se ei onnistunut. Olit lävistää tyynyt. Vanha temppu.”
”Makuta, sinä kuolet!” kapteeni huusi ja ryntäsi kohti Makutaa aseetta.
Tämä väisti niin, että 666 ryntäsi suoraan ikkunan läpi.
Guardian tuli pois pimeästä nurkasta.
”Hyvä, että järjestimme vartiovuorot. Ilman olisimme kuolleet.”
”Tosiaan”, Manu vastasi. ”Jospa vaihtaisimme majataloa? Omistaja saattaa sitä paitsi tulla valittamaan ikkunan takia.”
”Hyvä idea tosiaan”, Guartsu tokaisi. He hiippailivat ulos aivan yhtä hiljaa, kuin 666 oli hiippaillut sisään. Paitsi, että he eivät murhanneet steltiläisiä.

Retro

Nimdan hulluuteen ajamat

4 kommenttia

Nazorakpartio katseli merta rannalla. Siellä tapahtui jotain kummallista: merestä nousi Matoraneja. Ne tulivat kuin olisivat kävelleet koko meren läpi. Niiden silmät hehkuivat punaisena, ja aavemaisen kuoron ääni kantautui korkealle muurille.
”Nimda. Nimda. Nimda. Nimda.”
Nazorakit olivat hieman huvittuneita.
”Ampukaa niitä tykeillä.”
Nazorakit ampuivat. Matoran, johon osui, lennähti palasina ilmaan. Muuta jatkoivat etenemistään hitaasti, mutta varmasti. Nazorakit alkoivat kauhistua, sillä Matoranit eivät välittäneet tuskasta. He ammuskelivat kivääreillään, mutta Matoranit vain tulivat täyteen reikiä. Pian joukko torakoita oli kuollut, ja Matoranit jatkoivat kohti Nazorak-tukikohtaa.

Nazorakein trooppinen tukikohta

”Kutsukaa apujoukkoja”, joku muurilla seisovista torakoista huusi, kun kolme Matorania oli hänen kimpussaan. Ne repivät hänen silmänsä irti ja purivat poikki hänen kaulansa. Ne kiipesivät muurin sileää seinää pitkin musertamalla seinään ensi syvän lohkeaman ja kiipesivät niiden avulla.

Torakoita juoksi kauhuissaan ympäriinsä, ja Matoranit tappoivat niitä ehtiessään. Jotkut torakoista olivat tarpeeksi rohkeita ammuskellakseen Matoraneja edelleen, mutta monikaan ei ehtinyt kuolla.

Abzumo tuli asumuksensa parvekkeelle ja katseli hölmistyneenä sekasortoa, joka pihalla vallitsi. Yksi Matoran kiipesi ylös parveketta kohti. Abzumo katsoi sen kulkua julmasti ja ampui varjosäteen, joka hajotti Matoranin palasiksi. Mutta yhä vain niitä tuli ylös.

Suurin osa vartiossa olleista torakoista oli kuollut. Noin puolet Matoraneista oli kuollut. Mutta loput jatkoivat raivokkaasti etenemistään.

user posted image

Lisää Nazorakeja tuli linnoituksesta. Useampi Matoran menetti henkensä, mutta jäljellä olevat hyökkäsivät raivoissaan vastustajaa päin. Jokainen Nazorak sai itseensä kiinni takiaisen lailla roikkuvan Matoranin, joka raapi, puri ja tappoi kaikin mahdollisin keinoin.

Abzumo katsoi joukkojensa tappiollista taistelua. Tämä ei voinut olla totta. Mistä nämä hullut tulivat?

Retro

Abzumon uhrialttari

4 kommenttia

Trooppinen saari, Ath-koro

Ei kovinkaan kaukana Ämkoon ja Snowmanin seikkailuista toisella saarella pimeässä temppelissä oli häkissä isä Bartax. Hän oli jo huonossa kunnossa kidutuksen ja väkivaltaisen kohtelun sekä väsymyksen ja henkisen kärsimyksen jäljiltä. Saari oli nyt Nazorakien vallassa. Abzumo oli asettanut niitä vartioon joka puolelle. Omat joukkonsa hän oli ottanut mukaansa toiselle saarelle.

Huoneeseen saapui luutnantti 789. Hän oli saaresta henkilökohtaisesti vastuussa Abzumolle. Hän katseli hetken ympärilleen ja totutteli huoneen hämärään. Sitten hän äkkäsi Bartaxin. Torakka meni Matoranin luo ja kalautti häkkiä miekkansa lappeella.
”Hoi, haluaisitko olla hieman poikien mätkittävänä? Pääsisit vähän ulkoilemaan.” Hän hykerteli itsekseen omalle nokkeluudelleen. Matoran nosti katseensa häneen.
”Pyydän…” hän sanoi käheällä äänellä.
”Mitä?” torakka ilkkui. ”Etkö halua enää kärsiä?”
”Voisitko… sytyttää kynttilät, jotta voisin… lukea viimeisen rukouksen?”

Torakka alkoi nauraa. Hän suostui pyyntöön pilkaten kuitenkin Matorania ja tämän uskontoa.
”Tiedätkös, Parta-ax”, Nazorak ivasi sytyttäessään kynttilöitä, ”te uskonnolliset katsotte asiat aivan liian mustavalkoisesti. Teidän maailmankuvanne on vääristynyt.”
Hän kääntyi Bartaxiin päin. Kynttilät hänen takanaan alkoivat kasvattaa liekkejään.
”Nazorakit eivät ole paha imperiumi, eikä Ath ole rakastava jumala. Hän on vain kuva, jota palvotte.”
Matoran nosti päänsä voitonriemuisena. Katsellessaan liekkien palamista hän tokaisi luutnantille:
”Eikä tuo keskimmäinen ollut kynttilä.”

Nazorak-komentajan hymy hyytyi. Hän käännähti äkkiä katsomaan kynttilää. Kynttilän ”sydän” oli palanut jo kokonaan, ja liekki kosketti jo vahaa. Hänen kasvonsa vääntyivät epätoivoiseen irvistykseen. Hän yritti rääkäistä kauhusta, mutta räjähdys ehti päästää äänensä ensin. Alttari sinkoutui palasina ympäri huonetta tappaen muutaman häkeissä olevan Matoranin. Bartax katseli ilotulitusta.

Häkin ovi avautui. Ulkoa päin tulleet soturimunkit olivat saapuneet vapauttamaan apotin ja vangitut veljet. 789 makasi vielä elossa huoneen nurkassa. Hän oli menettänyt kaikki raajansa, ja kärsi kovia tuskia. Verta valui joka puolella. Bartax meni hänen luokseen.
”Pyydän!” torakka henkäisi. ”Auta… minu…a…”
Bartax katseli häntä kylmästi.
”Ath kanssasi”, hän sanoi, ja viilsi päänä poikki torakalta. Sen jälkeen hän piirsi ilmaan pyhän Athin symbolin ja siunasi ruumiin.

Nazorakien trooppinen tukikohta

”Ne ssssiissss päässssivät taassssss… pakoon?” Abzumo sanoi. Hän seisoi huoneen perällä selkä viestintuojiin päin.
”Ne… pakenivat… sukellusveneellä…”
”Ja se oli kallis…” sanoi toinen.
Abzumo ei vastannut. Torakat katselivat häntä pelokkaasti. Huoneessa oli niin varjoista, että he tuskin näkivät synkkää Makutaa.
Ssssssshhhh… eikö olekin surullisssssta?
Torakat hätkähtivät. Terävät kynnet painautuivat lihaan kummankin olkapäässä. Verta alkoi valua lattialle.
”Menkää…” sanoi hiljainen sihinä, ”ja etssssikää minulle ssssse ssssukellussssvene.”
Torakat pakenivat niin nopeasti kuin pystyivät.
Abzumon ajatukset olivat sirussa. Hänellä ei olisi aikaa jahdata klaanilaisia näin tärkeän esineen ollessa hänen ulottuvillaan.

Ath-koro

”Veljet”, Bartax huusi, ”sisaret!” Hän seisoi uuden alttarin vieressä. Se oli juuri tuotu.

”Meidän kansaamme tapetaan. Uskontoamme sorretaan. Arktisen Ath-koron ystävämme Nimdan palanen on VARASTETTU!”

Kuului muminaa ja valitusta.

”Tänään me marssimme Makutan joukkojen kimppuun ja tapamme ne VIIMEISEEN VISORKAIIN JA TORAKKAAN!”

Hurrausta.

Bartax alkoi suorittaa pyhää rituaalia.

Hän otti esiin veitsen.

”Oi Suuri ja Pyhä Ath”, hän lausui, ”anna meille voimaa toteuttaa tahtosi ja hankkia takaisin sen, mikä on otettu meiltä pois.”

Hän polvistui alttarille.

”Anna meille siunauksesi siihen, mitä meidän täytyy tehdä.”

Matoranit alkoivat hurrata.

”Anna meille meidän Pyhä, Muinainen Voimamme, jolla me tuhoamme vihollisesi ja kaiken, mikä Nimdaa pitää erossa meidän luotamme.”

Matoranit alkoivat huojua musiikin tahdissa.

”Ota vastaan uhrimme, jonka sinulle annamme saadaksemme siunauksesi jälleen!”

Matoranit huojuivat yhä voimakkaammin. Monet huusivat tahdissa.

Bartax kohotti veitsen. Tähän hän oli valmistautunut koko elämänsä. Hän saisi lopultakin pääsyn Pyhään Paikkaan. Mutta kynnys oli korkealla.

Hän uhrautui. Kansansa puolesta. Nimdan puolesta. Athin puolesta.

Hän ei huutanut. Ei parkunut. Ei kirkaissut. Hän vain kaatui alttarille. Veri valui Athin patsaan päälle.

Matoranien joukosta alkoi kuulua mutinaa:
”Nimda.”
Pian koko joukkio toisti monotonisesti yhtä sanaa:
”Nimda.”

Punahehkuiset silmät katsoivat kohti Nazorakien leiriä.

”Nimda. Nimda. Nimda. Nimda. Nimda.”

Joukko hitaasti huojuvia Matoraneja käveli leiriä kohti. Nazorakit näkivät heidän tulevan. He vitsailivat asiasta, kunnes näkivät joukon lähempää. Heitä alkoi pelottaa, kun punasilmäiset zombien lailla kävelevät Matoranit tulivat heidän luokseen. Eräs Nazorak nosti yhden Matoranin ilmaan ja heitti hänet kauemmas. Muuta saivat torakan kiinni, ja hän tallautui kuoliaaksi pienten jalkojen alla. Nazorakit juoksentelivat suuntaan ja toiseen. Kukaan ei päässyt pakoon. Kaikki kuolivat.

Retro

Zakaz 5: Taistelu 666:n kanssa

5 kommenttia

Meri

Guartsu ja Manu seilasivat kohti Steltin saarta. Oli jo erittäin pimeää. He ehtisivät nukkua Steltillä. Mutta tietenkään asiat eivät olleet niin yksinkertaisia: heitä vastaan purjehti Nazorakien huomattavasti suurempi vene, jolla oli raskas aseistus.

”Karzahni”, Guardian kirosi. Oliko joku sittenkin saanut tietää heidän lähdöstään?
”Toden totta”, Manu virkkoi. Hän latasi toisen mukanaan olevista zamorpistooleista. Guardian teki samoin. Hänkin latasi vain pistoolin, sillä ei aikonut käyttää kivääriään tietystä syystä.

Kapteeni 666 oli hyvillään siitä, että oli sattunut paikalle. Klaanilaisten vene oli heidän tähtäimessään. Heidän suuren tykkinsä tähtäimessä, nimittäin. He olivat olleet tekemässä kauppoja Steltillä, kun tämä aivan mahtava tilaisuus hukuttaa pari klaanilaista ilmaantui.

Guardian huomasi tykin.
”Manu, ongelma.”
”Huomaan. Se pitää tuhota, tai olemme kalanruokaa.”
Tykki ampui. Onneksi se ampui ohi.

Kaksi klaanilaista hyppäsi vihollislaivaan, ja muutama Nazorak lensi yli laidan. Alkoi kuulua mätkähtelyä Guardianin heitellessä Nazorakeja pois tieltään. Manu taas kamppaili 666:n kanssa. Kapteeni oli ottanut hänen viitastaan kiinni ja paiskannut hänet laidan yli, mutta hän oli vetänyt tämän mukanaan. Nazorakeilla ei ole kiduksia. Joten 666 halusi pintaan. Manu ei päästänyt – ennen kuin torakka löi häneltä ilmat pihalle.

Guardian oli maassa, ja hänen päällään oli nyt viisi torakkaa. 666 nousi henkeään haukkoen veneen reunalle. Mutta sitten veneen pohjan lävisti varjosäde. Muutama Nazorak kuoli. Guardian katseli kauhuissaan jalkojensa väliä. Se oli ollut lähellä.
”MANU, PERHANA! TÄHTÄÄ!” Kuului purskahdus. Makuta pääsi pintaan.
”Miten se onnistuisi veneen alta? Nuo hulluthan vetivät minut kölin ali.”
Nazorakit olivat kavahtaneet kauemmas, ja G pääsi nyt hakaamaan lähimmän tajuttomaksi. Sitten 666 yritti halkaista hänet miekallaan, mutta osui vain Skakdin rintapanssariin sapelinsa lappeella. Guardian heilautti pistooliaan, joka osui torakkaa päähän. Musta kypärä putosi veteen, ja torakka lensi veneen pohjalle. Melkein heti se oli kuitenkin ylhäällä.
”Tappakaa Skakdi!” kapteeni karjui, ja Nazorakit ryntäsivät Guartsun kimppuun. Manu tarttui 666:n kurkusta takaa päin.
”Senkin pelkuri”, torakka kähisi yrittäessään vapautua, ”hyökätä nyt noin raukkamaisesti takaa päin…”
”Makutat ovat pelkureita, tiedäthän”, Manu sanoi julmasti ja jatkoi kuristamista. Mutta hän koki saman kuin kapteeni, sillä hänen takaansa eräs Nazorakeista ampui hänen selkäänsä. Sekä Makuta että tämän vanki kaatuivat lattialle.

Yksi alempiarvoisista Nazorakeista oli istunut veneen pohjaan tulleen reiän päälle tukkien sen. Muut olivat työn touhussa joutuessaan Guardianin tai Manun höykyttämäksi. Kaksikko oli jo turhan ruhjoutunut tässä vaiheessa reissua, mutta kumpikaan ei ollut vielä kuollut. Eikä kovin moni Nazorak. Silloin kapteeni 666 ryntäsi kohti tykkiä ja laukaisi kohti klaanilaisten pientä höyrypaattia. Se posahti tuusan nuuskaksi.
”Jos meidän laivamme menee kappaleiksi, niin tekee myös teidän”, sanoi Manu raivoissaan, tinttasi kapteeia turpaan ja tähtäsi tykin lattiaan. 666 lensi taas laidan yli, ja Guartsu piti kauhistuneet torakat pois Manun luota. Veneen pohja halkesi kahtia, ja suurin osa alle jääneistä torakoista kuoli julmasti. Guartsu oli hypännyt yli laidan laukaisuhetkellä. Manu hyppäsi heti laukaistuaan. Palasia sinkoili sinne tänne. Nazorakien ruumiita ajelehti pois. 666 alkoi uida kohti Steltiä. Samoin tekivät muutamat muut henkiin jääneet torakat. Guartsu ja Manukin lähtivät uimaan kohti rantaa; heidän pitäisi hankkia uusi vene – hetikohtapian aamulla kunnon yöunien jälkeen.