Kaikki kirjoittajan Kapura artikkelit

kisa bio = tyän antaja :333
Retro

Toa Kapura

Kommentoi

Tuntematon, kauan aikaa sitten

Diereu istui ja tuijotti alas tiiviisti.

Harmaan valtaistuimen ja sille johtavan marmoriportaikon alapuolella joukko mustia, viittaa kantavia olentoja toisti samoja liikeratojaan. Diereué oli aina rakastanut tuon toistuvat liikkeen harmoniaa. Piti olla tarkkanäköinen huomatakseen olentojen poikkeavan edes millin kivilattiaan painautuneesta urasta.

Niin ei koskaan tapahtunut.

Diereu oli erilainen kuin edeltäjänsä. Siinä missä aikaisemmat johtajat olivat nauttineet asemastaan ja muiden tarkkailusta hän ei pitänyt siitä, kun häntä kutsuttiin “Johtajaksi”, “Ylhäisyydeksi” tai “Hänen Filharmoniseksi Ylhäisyydekseen”. Mutta Diereu ei valittanut. Hän ei voinut. Joskus hänestä tuntui, että hän oli syntynyt väärään lajiin. Mutta koko äärettömän pitkän elämänsä hän oli tähdännyt tähän pisteeseen. Eikä elämä tästä paranisi.

Joku nousi ylös portaita. Diereu hätkähti mielensisäisesti huomatessaan, kuinka paljon aikaa edellisestä kerrasta oli. Mutta nyt kaikki muuttuisi.

Portaita ylös nouseva hahmo näytti samalta kuin kaikki muutkin. Hänen tummansiniseen viittaansa oli kirjattu tuntemattomalla kielellä “Jouera”. Diereu tiesi millä asialla tämä oli ja vaivautui vain nyökkäämään hitaasti.

Joueran jännitys ei ollut luettavissa tämän kasvoilta.

Kaksikko seisoi tai istui liikkumattomana muutaman minuutin. Kumpikaan ei lähettänyt mielensisäisiä viestejä. Sitten se tapahtui.

Jokaisen suuressa huoneessa paikallaolijan suusta kuului epätoivoinen henkäisy. Diereu vapisi tuolillaan ensimmäistä kertaa elämässään. Jouera ja kaikki muut makasivat lattialla, josta he yrittivät refleksinomaisesti nousta.

Ensimmäinen kerta moneen vuosisataan, kun olentojen harmoninen liike keskeytyi.

Diereue nousi seisomaan ja osoitti Joueraa sormellaan yhä vapisten. Tummansinisestä viitasta katosivat kirjaimet. Jouera ei voinut hillitä itseään vaan juoksi alas portaita.

Diereue katsoi alas ja tajusi, että ei eläisi kauan.

[spoil]Välähdysselkä. Kyllä, nuo nimet viittaavat johonkin.[/spoil]

Retro

Toa Kapura

Kommentoi

Tuntematon

Hiljaisuus.

Huoneen esineet olivat pölyn peitossa. Katossa ei roikkunut yhtäkään lamppua valaisemaan kalliomaisia seiniä tai koristeellista mattoa. Ainut elonmerkki huoneessa oli täysi hedelmäkulho lipaston päällä. Metallinen laatikko sekä taitavasti kirjailtu nojatuoli sijaitsivat huoneen vastakkaisilla seinillä. Nojatuolilla istui huoneen ainut elävä asia liikkumattomana.

Se ei nukkunut.

Hahmon piirteitä oli vaikea erottaa pimeässä huoneessa. Nojatuolin vieressä lattialla makasi mytyssä hahmon ainut vaatekappale: vanha tummansininen viitta. Sen päällä ei näkynyt pölyä.

Korkea ääni rikkoi huoneen harmonian.

Oli nojatuolissa istuva hahmo yllättynyt tai ei, hän ei näyttänyt sitä vaan nousi hiljaa seisomaan. Tummansininen viitta nousi maasta ja kiinnittyi hänen selkäänsä. Hahmo kuulosteli ääntä ja paikansi nopeasti sen lähteen.

Metallisen laatikon ruutuun oli syttynyt vihreä valo.

Meri

Zairyh oli liikkunut päiviä. Kaksi Toaa olivat ohittaneet hänet mutta kiitos paksun sumun he eivät tienneet Zairyhistä. Bio-Klaanin saari näkyi jo horisontissa.

Zairyh kolusi Kapuran muistia, mutta ei löytänyt mitään kiinnostavaa. Toan lempipaikka Klaanin pihalla. Klaaniin hyökänneet metalliset tappokoneet. Välähdyksiä Zairyhin kotisaaresta. Zairyh palasi yhä uudestaan erääseen muistoon. Viittaan kietoutuneen hahmon muistoon. Hahmo näkyi vain välähdyksen verran, aivan kuin muistot saaresta. Mutta oliko se todella yksi heistä? Jos oli, mitä hän suunnitteli?

Lautan iskeytyminen Klaanin saaren rantahietikkoon keskeytti Zairyhin ajatukset. Kiitos Kapuran suojaamattoman mielen hän tunsi loistavasti koko linnoituksen ja sen ympäristön. Zairyh käveli sataman halki yrittäen näyttää mahdollisimman vähän psykopaattiselta hirviökasvilta, joka on Toan ruumiissa. Kerran tai pari muutama Matoran katsoi häntä oudosti, mutta pikainen mielensisäinen hyökkäys hoiteli tuijottajan. Zairyh nauroi mielessään suojaamattomille mielille ja palautti muistiinsa lauseen, jonka oli kuullut joskus liian kauan aikaa sitten.

“Muisti. Et tarvitse lahjontaa muuttaaksesi motiiveja. Et tarvitse uhkailua muuttaaksesi puolta.”

Portinvartijamatoranit lähestyivät. Kapuran muistia penkoessaan Zairyh oli saanut selville, että Matoranit tunsivat Kapuran vain ulkonäöltä. Vaikka kaksi Toaa olisivat levitelleet tarinaa saaren tapahtumista, Matoranit todennäköisesti päästäisivät hänet sisään.

Zairyh käveli. Hän toisi nimeä mielessään.

Vaehran. Vaehran.

Kävellessään eräällä autiolla käytävällä Zairyh kuuli hämmästyneen äänen takaataan.

“Kapura?” Summerganon kysyi.

Zairyh kääntyi Toaa päin ja katsoi tätä kylmästi.

“Et ole nyt oma itsesi”, Summerganon sanoi. Zairyh oli hetken hiljaa.

Mistä arvasit?

Kapuran ruumiista syöksyi ulos juuria. Ne kiertyivät Summerganonin kurkun ympärille.

Retro

Toa Kapura

Kommentoi

Tuntematon saari

Zairyh käveli kohti rantaa. Toat ilmeisesti olivat vielä saarella. Mutta Kapuraa he eivät löytäisi mistään. Ja lavastuksesta oli huolehdittu.

Kävellessään Zairyh kävi läpi Toan muistoja. Kun ruumis oli täysin hänen hallussaan, muistojen läpikäyminen oli helppoa. Mutta jokin huolestutti Zairyhiä. Toan muistoja oli käpälöity. Zairyh tunnisti heidän kädenjälkensä.

Ainakin yksi heistä oli siis elossa. Mutta miksi selviytyjä oli käpälöinyt Tulen Toan muistoja? Oli tarkoitus mikä tahansa, se oli epäonnistunut. Ja Toa ei tuntunut tietävän mitään heistä. Mutta kuitenkin Zairyh oli varma heidän osuudestaan asiassa.

Viittaan kietoutunut hahmo Kapuran muistissa. Zairyh oli yrittänyt palauttaa muistin ennalleen, mutta tuloksetta. Mitä jos muistia peukaloinut henkilö oli joku muu kuin yksi heistä? Siinä tapauksessa Zairyhillä oli vihollinen tai ystävä, joka tiesi jotain heistä.

Tieto. Asia, jota ei löytyisi tältä saarelta. Mutta Toan muistin läpikäyminen oli paljastanut yhden mahdollisen paikan tiedon etsimiseen.

Zairyh oli saapunut rantaan. Hän vilkaisi viimeisen kerran kohti saarta, jota vihasi. Kenties se oli joskus ollut kukoistava kaupankäynnin keskus. Mutta se oli ennen heitä. Se, miten he olivat tuhonneet koko saaren ilman surun häivää saadakseen sen omaan käyttöönsä paljasti, miten vaarallinen vihollinen Zairyhillä oli perässään. Tähän mennessä kumpikin osapuoli oli vain hankkinut tietoa toisesta ja hyökännyt lähinnä välikäsien avullam kuten Tulen Toa, jonka muistia he olivat todennäköisesti muutelleet ja jonka kehoa Zairyh nyt käyttäisi.

Mutta kohtaamisen aika tulisi vielä. Zairyh tiesi sen. Ja he tiesivät sen. Siis jos heitä oli useampia elossa.

Zairyh havahtui ajatuksistaan. Toa-kehon jalanpohjan panssarointi halkesi paksun juuren työntyessä ulos. Samoin kävi toiselle jalanpohjalle. Juuret puristivat muutaman ympärillä kasvavan puun irti jättäen jälkeensä vain kannon. Hetken kuluttua Zairyhin vieressä makasi yhdeksän puunrunkoa siistissä rivissä. Zairyhin lonkeromaiset juuret kiertyivät puiden ympärille kuin narut. Hetken kuluttua lautan tapainen kulkuneuvo oli valmis.

Zairyh astui lautan päälle ja työnsi sen veteen juuriensa kanssa. Kapuran matkakumppanit etsivät ilmeisesti Kapuraa. Mutta kuinka kauan?

Zairyh työnsi lisää juuria Toan jalkapohjien läpi kauhomaan vauhtia kiitollisena siitä, että ne eivät väsyneet kunhan ravintoa riitti. Juurten liikkuessa refleksinomaisesti Zairyh keskittyi määränpäähänsä.

Bio-Klaanin arkisto

Retro

Toa Kapura

Kommentoi

Pimeys

Kapura vajosi pimeyteen. Hänen viimeinen muistikuvansa oli Zairyh. Kapura ei tuntenut raajojaan. Eikä muita ruumiinosia. Mitä oli tapahtunut? Oliko hän kuollut? Tuskin. Zairyhin puheesta päätellen hänellä oli käyttöä Kapuralle. Se, että hän ei saanut mielensisäisiä viestejä huolestutti Kapuraa hieman. Entä jos Zairyh oli menettänyt kiinnostuksensa Kapuraan ja jättänyt tämän pimeyteen ikuisiksi ajoiksi?

Tuntematon saari, laboratorio

Zairyh tunnusteli uutta kehoaan. Kiinnostuneena hän yritti liikuttaa uusia raajojaan, mutta ei onnistunut. Toan keho ei reagoinut käskyihin. Mutta se ei Zairyhiä haitannut.

Kapuran entinen keho pullistui ja liikahteli oudosti, kun Zairyhin juuret työnsivät tieltään orgaanisen lihasmassan ja sisäelimet. Ulkoa päin Kapuran keho näytti yhä entiseltä, mutta niin asia ei ollut. Zairyh astui kömpelöt ensiaskeleensa.
“Vihdoin”, Zairyh sanoi. Hänen uusi suunsa ei liikkunut, eikä ääni kuulostanut Kapuran ääneltä. Mutta se ei haitannut. Soluttautuminen ei ollut osa suunnitelmaa.

Zairyh ojensi kätensä ja liikutteli sormiaan. Vaikka orgaaninen aines oli työntynyt sivuun alkuperäiseltä paikaltaan, Toan keho pysyi yhä kasassa. Zairyh katseli entistä asuinpaikkaansa uudesta kuvakulmasta ja tajusi vapautensa ensi kerran kunnolla. Vaikka hänen juurensa olivat vaistonvaraisesti imeneet ravinteita muista kasveista ja pitäneet tunkeilijat loitolla, Zairyh ei ollut ikinä nähnyt muuta kuin hallin likaisen nurkan. Vaikka Zairyh ei muistanut, kuinka paljon aikaa hän oli viettänyt vankilassaan, hänestä tuntui, että hän näki sen kunnolla ensi kerran.

Liikkumattoman juurimassan vieressä oleva tietokone piippasi pitkästi.

Zairyh huokaisi. Yllätyshyökkäyksen mahdollisuus oli siis mennyt menojaan.

Mutta se ei ollut välttämätöntä suunnitelman onnistumiseksi. Kunhan Zairyh saisi kasaan tarpeeksi muistoja, jotta voisi päätellä heidän nykyisen olinpaikkansa. Se oli kaikki, mitä tarvittiin. Ei, ensimmäisen vastaantulevan Toan muistoista ei löytynyt mitään liian hyödyllistä. Ei, yllätyshyökkäykseen ei ollut mahdollisuutta. Mutta silti Zairyh oli varma suunnitelmansa onnistumisesta.

Mutta se ei onnistuisi välittömästi. Vielä tarvittiin jotain. Ja sen Zairyh saisi. Hän ei tiennyt, mistä se johtui, mutta jotenkin Zairyh aisti kahden muun Toan lähteneen saarelta. Kenties Toan keho soveltui paremmin mielenvoimien käyttöön. Tai sitten heidän viimeiset suojauksensa olivat pettäneet. Älykkäitä kasveja pelkäävän Toan ilmestyminen saarelle tuntui mahdottomalta onnenpotkulta.

Zairyh asteli kohti ovea ajatukset suunnitelmassa.

Retro

Toa Kapura

Kommentoi

Tuntematon saari

Kapura oli hiljaa. Hän oli juuri avaamassa suutaan, mutta sitten uusi mielensisäinen viesti tavoitti kolmikon.

Aiotko kieltäytyä kutsusta?

Osa juurista kääntyi uhkaavasti Summerganonia ja Serania kohti. Muutama kietoutui heidän raajoihinsa ja esti liikkumisen.

Sepä harmi.

Muutama juuri kiertyi Summerganonin kurkun ympärille.
“Tajusin”, Kapura sanoi hiljaa ja lähti kävelemään mystisen vaiston ohjaamana. Kasvillisuus tiheni. Juuria näkyi enemmän ja enemmän, ja ne liikahtelivat Kapuran kulkiessa ohi. Raheja ei näkynyt vieläkään. Kapura tajusi tilanteensa toivottumuuden: Hän oli kävelemässä kohti mystistä paikkaa saarella, jolla ei todennäköisesti ollut asutusta. Ja hänen matkakumppaninsa olivat pahimmassa tapauksessa kuolleita.

Jatka.

Kapura havahtui mietteistään. Mielensisäinen viesti tuntui vahvemmalta. Äänensävyäkin erotti hieman: se kuulosti siltä, kuin joku olisi odottanut jotain todella kauan. Itse ääni ei kuulostanut miltään Kapuran tuntemalta lajilta.

Lähellä.

Kapura erotti puiden takana jotain harmaata ja massiivista. Vihreät juuret hänen ympärillään liikahtelivat hieman.

Niin lähellä.

Kapura erotti harmaan kohteen: se näytti olevan jonkinlainen jättiläismäinen halli. Peltikatossa oli useita reikiä, ja seinät olivat revenneet sieltä täältä tarjotessaan kulkureittiä juurille. Kasvillisuutta alueella ei juuri ollet. Hallin takaa Kapura erotti joukon muita rakennuksia, jotka eivät olleet niin ränsistyneitä. Maassa lojui lasinsirpaleita.

Vihdoin.

Kapura asteli hermostuneesti kohti hallia, jonka ovet makasivat maassa ruosteisina. Hän erotti vain pimeyttä oviaukosta.

Sisältä kantautui nauru, joka kuulosti kummalliselta, aivan kuin nauraja ei olisi tästä maailmasta.
“Sisään”, kuului oudolla äänellä naurun lomasta. Kapura asteli sisään halliin hermostuneena.
“Kuka sinä olet?” Kapura kysyi. Nauru lakkasi. Johonkin hallin pimeyteen ilmestyi kaksi suurta, punaisena hehkuvaa silmää.
“Minä olen…”, kuului lauseen aloitus punaisten silmien kohdalta.

Zairyh.

Valot räpsähtivät päälle. Kapura erotti hallin epätavallista sisustusta: Lattia oli täynnä lasinsiruja ja tyhjiä koeputkia, jotka olivat jo kauan aikaa sitten valuttaneet sisältönsä maahan. Seinissä oli kiinni ilmeisesti toimivia koneita, joista kulki johtoja nurkkaan.

Nurkan perällä oli paljon lasinsiruja ja korokkeen tapainen jalusta. Jalustan päällä oli olento.

Kapura ei pystynyt hillitsemään itseään.

Hän huusi.

Samainen tuntematon saari, kauan aikaa sitten

“…Toa-kanisterit ovat miltei lähtövalmiita, jään kaipaamaan tätä paikkaa”, Tapnok julisti iloisesti ja katsoi ulos ikkunasta. Aurinko paistoi kirkkaasti. Tässä säässä oli vaikea kuvitella, miksi Pohtur ja Darek olivat seonneet.
“Minäkin”, Kapura totesi unisesti miettien Pohturin ja Darekin mysteeriä, jonka oli jo asianmukaisesti merkinnyt muistiin.
“Kuuntele noita ääniä, laittavat varmaan kanistereita valmiiksi”, Tapnok sanoi iloisesti.
“Merkitsen senkin muistiin”, Kapura sanoi ja kirjoitti lauseen alun: “Ulkoa kuuluu ään-“

Kapuran kirjoitus keskeytettiin.

Puisen mökin seinät pirstoutuivat.

Raoista syöksyi sisälle monta vihreää, paksua juurta. Kapura katseli kauhistuneena, kun ne kiertyivät Tapnokin kaulan ympärille.

Po-Matoran rimpuili. Hän yritti sanoa jotain. Kapura oli jähmettynyt paikoilleen.

Tuntematon saari, nykyhetki

Kapura katsoi kauhistuneena huoneen nurkkaan.

Olento muistutti hieman kasvia. Paitsi että Kapura ei ollut eläessään nähnyt mitään, joka muistuttaisi vähemmän elävää olentoa. Olentoa peittivät samaiset vihreät juuret, ja se mahdollisesti koostui niistä kokonaan. Silmät (vai olivatko ne vain rakoja juurimassassa) hohtivat epäluonnollisen kirkkaina. Olento ylettyi täsmälleen korokkeelta kattoon. Juuret sen pinnalla liikahtelivat koko ajan.

Zairyh.

Kapura yritti ottaa tukea jostain. Hän ei pystynyt seisomaan, vaan kaatui lattialle kauhistuneena. Lonkeromaiset juuret kiertyivät hänen käsiensä ja jalkojensa ympärille. Kapura ei yrittänyt tehdä vastarintaa. Hän ei voinut. Kapura ajatteli vain yhtä sanaa.

“Morbuzakh.”

Zairyh liikahteli levottomasti, ja sanoi: “Ei.”

Paljon enemmän.

“Mitä”, Kapura sanoi huohottaen saatuaan puhekykynsä takaisin. “Saaren Matoranpopulaation tuhoaja on… huonekasvi?”

Voi. Yrittää esittää rohkeaa.

Minä tiedän.

Kapura tunsi oudon tunteen. Hän näki vilaukselta kuvia, jotka tuntuivat sopivan hänen tarinaansa. Joitain hän ei tuntenut. Ta-Matoran kompastuu Toa-kiveen. Kolme hahmoa ratsastaa Gukko-linnuilla. Avde uhkailee Morbuzakhilla. Ta-Matoran raapustaa mökin seinään kirjoitusta.
“Mmmmitä sinä teet”, Kapura mutisi.

Käyn läpi muistosi

Se ei satu

Hihih

Muistojen tulva jatkui. Tummanpunainen Toa sulloutuu Toa-kanisteriin katsellessaan metsäpaloa. Joukko kristallikiipijöitä hyökkää. Musta viittaan kietoutunut hahmo ojentaa kätensä.

Hän

Musta viittaan kietoutunut hahmo ojentaa kätensä.

Se on hän

Kapura avasi silmänsä. Hän nousi huterasti ylös. Zairyh liikahteli levottomasti ja näytti voitonriemuiselta, vaikka juurimassan ilmeitä oli erittäin vaikea tulkita. Kahden silmänreiän alle avautui kolmas reikä.
“MISSÄ HÄN ON”

MISSÄ HÄN ON

Kapura kavahti taakse. Hallin lattiaan tuli halkeamia juurien noustessa maan alta. Zairyh huusi.
“MINÄ KYSYIN SINULTA!” Zairyh karjui.

MISSÄ HÄN ON

Musta viittaan kietoutunut hahmo ojentaa kätensä.

“En tiedä, mistä puhut”, Kapura sanoi todenmukaisesti.
“Pakko”, Zairyh sanoi hiljaa.

PAKKO

Juurimassa liikahteli. Katosta varisi maahan pölyä. Muutama johto katkesi.

VASTAA

VASTAA

Kapura tunsi kaatuvansa maahan, mutta hän ei tuntenut kipua. Kaikki näytti hidastetulta. Lopulta kaikki muuttui pimeydeksi.

Sinä vaadit tätä

“Mitä”, Kapura mutisi. Hänen olonsa oli huono.

Minun on yksinkertaisesti pakko tehdä se.

“Mistä puhut”, Kapura sanoi hitaasti.

Heistä.

Pimeys hälveni. Kapura avasi hitaasti silmänsä. Hän erotti muutaman juuren yhdistyvän eräänlaiseksi putkeksi hänen ja Zairyhin välille. Punainen valo Zairyhin silmissä himmeni. Putki alkoi hohtaa punaista valoa.

Pahoittelen.

Kapura näki pelkkää pimeyttä.

Retro

Toa Kapura

Kommentoi

Tuntematon saari

“…Liikkuiko joku äsken meidän takanamme?” Seran kysyi huolestuneena ja kääntyi ympäri. Ei mitään. Ei Rahia. Seran katsahti turhautuneena ympärilleen. Ei mitään tavallisesta poikkeavaa. Vain kasvusto, pääosin vihreät juuret, oli kasvanut huomattavasti. Mutta eiväthän kasvit päästäneet hiiviskelyn ääniä.
“Ehkä se oli joku Rahi?” Kapura ehdotti vaikka ei nähnyt Raheja missään. “Olisipa minulla jälleen se Rahien käyttäytymisestä kertova kirja mukana. Ehkä se kertoisi Raheista, jotka osaavat kätkeytyä kasvustoon.”
“Tai ovat näkymättömiä”, Summerganon sanoi hiljaa. Ketään ei miellyttänyt ajatus näkymättömästä Rahista, joka hiiviskeli heidän takanaan.

Vain yksi.

“Sanoitteko te juuri jotain?” Kapura kysyi. Oudot sanat jäivät kaikumaan hänen päähänsä.
“Se ei ilmeisesti ollut mielikuvitustani”, Seran sanoi mietteliäänä.
“Vaikuttaa mielensisäiseltä iskulta”, Summerganon sanoi. Ketään ei myöskään miellyttänyt ajatus älykkäästä, näkymättömästä Rahista, joka käytti mielenvoimia.
“Vai oliko se Rahi?” Kapura lausui kaikkia polttelevan kysymyksen ääneen. Jälleen jokin rasahti.

Vain yksi.

“Pitäisikö häipyä”, Kapura sanoi mutta kuulosti enemmän mietteliäältä kuin pelästyneenä. Matka olikin ollut melko tylsä.
“Kenenkään mieli ei taida olla suojattu?” Seran varmisti. Seurasi hiljaisuus.
“Okei, ehkä meidän pitäisi lähteä. Ei täältä kuitenkaan mitään löy-“, Summerganon aloitti.

Aika

“Juostaan!” Kapura huikkasi ja kaatui rähmälleen maahan. Hänen jalkansa olivat sotkeutuneet kasvillisuuteen.
“Miten me kaikki onnistuimme jäämään kiinni näihin juuriin”, Summerganon sanoi mietteliäänä auttaessaan Kapuraa ylös. Seran hakkasi hänen jalkansa ympärille kietoutuneita juuria.

Teidän osaltanne se on

“Niinpä. Miten ihmeessä”, Kapura sanoi hiljaa. Jokin rasahti jälleen, mutta tällä kertaa ääni kuului selvästi, aivan kuin jokin viidakossa lymyävä ei välittänyt enää piileskellä.
“Hei muuten, näissä mielensisäisissä viesteissä voi olla järkeä”, Summerganon sanoi. “Miten nämä nyt menivätkään? Ensin sanottiin ‘Vain yksi.’. Sitten-“

Ohi

Maan alta, puiden latvoista, syvältä viidakosta ja muista lukemattomista paikoista syöksähti vihreitä juuria. Mutta nämä eivät vaikuttaneet kasvimaiselta. Ne tönivät toisiaan, aivan kuin kilvoitellen parhaasta paikasta. Ja ne osoittivat tiettyyn pisteeseen. Juuriin sotkeutuneet Seran ja Summerganon näkivät sen. Juuret olisivat nähneet sen jos niillä olisi silmät.

Ne osoittivat Kapuraa.

Retro

Toa Kapura

Kommentoi

Tuntematon saari

Toat katselivat ympärilleen. Mitään erikoista ei näkynyt. Tai no, maa oli epätavallisen täynnä vihreitä juuria, mutta se todennäköisesti oli vain merkki säännöllisen asutuksen puutteesta.
“Aika karu paikka”, Seran totesi.
“Älä muuta sano”, Summerganon säesti. “Mitäs nyt?”
“Katsotaan hieman ympärillemme”, Kapura sanoi.
“Mikä tuo on?” Seran kysyi ja osoitti erästä puuta. Toat käännähtivät katsomaan sitä päin.

Ensisilmäyksellä puu näytti täysin normaalilta. Kuten koko muukin saari, sekin oli outojen juurien peitossa. Tarkempi kataus paljasti, että se kasvoi jonkin puusta tehdyn rakennelman päällä.
“Mennään”, Summerganon sanoi. Klaanilaiset lähtivät hiljaisena kohti muodostelmaa. Lähemmäksi tullessaan kolmikko huomasi tarkempia yksityiskohtia: Laudoilta näyttävät puiset kappaleet oli naulattu myöskin puisen kehikon ympärille. Rakennelma oli melko varmasti jonkun entinen asumus. Seinissä oli reikiä, mutta ne eivät olleet talon läpi työntyneen kasvuston aiheuttamia.

“Täällä on asunut joku”, Seran sanoi.
“Ja muitakin”, Kapura sanoi katsahdettuaan syvemmälle viidakkoon. “Katsokaa!”

Katsoessaan Kapuran osoittamaan suuntaan Summerganon ja Seran näkivät jotain, jotka olivat luultavasti jonkinlaisen kylän jäänteet. Ensisilmäyksellä he erottivat vain kaksi tai kolme ränsistynyttä mökkiä, mutta puut ja vihreät, paksut juuret peittivät monia melkein kokonaan näkyvistä. Maassa näkyi useita kasoja, jotka näyttivät jäänteiltä ison Rahin hyökkäyksestä tai luonnonmullistuksesta. Tämäkin aukion tapainen paikka oli täynnä kasvustoa.

“Näyttää kylältä”, Summerganon totesi.
“Tuo on voinut olla nuotiopaikka”, Kapura arveli katsoessaan pientä mutta säännöllisen muotoista ränsistynyttä puupenkkimuodostelmaa, jonka keskellä oli sekalaista puusälää.
“Mikä tämän hävityksen on aiheuttanut?” Seran ajatteli ääneen.
“Ehkä Rahin hyökkäys… Tai pyörremyrsky… Kenties tämä on ollut sotatanner?” Summerganon pohti.

Kapura palasi mielessään outoihin uniinsa. Täysi pimeys. Punaista hehkua.

“Metsäpalo”, Kapura sanoi hiljaa.

Retro

Toa Kapura

Kommentoi

Klaanin satama

[spoil]Minä ja Suga teimme tämän yhdessä. Kiitokset hänelle.[/spoil]

Seran, Kapura ja Summerganon astuivat veneeseen, jolla he taittaisivat matkansa. Heitä taisi hieman jännittää, vaikka kolmikko lähtikin matkaan iloisin mielin. Kapura aloitti ohjaajana ja Seran vilkaisi vielä kerran Klaanin rantaa hieman haikeana, mutta tietäen ja uskoen, että hän palaisi. Summerganon näperteli miekkaansa hieman hermostuneesti. Vene lähti matkaan jättäen Klaanin sataman ja saaren taaksen ja pian sumu peittikin sen näkyvistä. Kun sumu lopulta hellitti, olivat he jo hyvässä vauhdissa merellä, vaikka Klaanin rannat yhä näkyivätkin selvästi.

Meri

“No, nyt sitä sitten ollaan matkalla”, huikkasi Kapura iloisesti. Hän ohjasi varmoin ottein Seranin ja Summerganonin kyhjöttäessä penkeillä ja katsoen ympärillään levittäytyvää merta.
“Sinä olet siis ollut aiemminkin Kapuran kanssa tehtävässä?”, Seran kysäisi Sugalta, joka nyökkäsi ja kertoi jotain vaiheikkaasta matkasta Xialle, jonne Kenraali Killjoy oli heidät johdattanut Nimdan sirun hakuun. Aamu muuttui pikkuhiljaa päiväksi, kun aurinko kohosi yhä korkeammalle ja valo lisääntyi.
“Minä voin ohjata sitten seuraavaksi”, Summerganon sanoi ja Kapura nyökkäsi.
“Mihinköhän me matkalla törmäämme?” Mietti Seran ääneen.
“Hyvällä tuurilla muutamaan Rahiin”, Summerganon sanoi optimistisesti.

“Hei, mikä tuo o-” Kapura aloitti, mutta ei ehtinyt lopettamaan lausettaan, kun jokin jättimäinen nousi pintaan. Olento näytti orgaaniselta ja oli tummanpunainen.
“Taitaa olla Jättiläismustekala”, Summerganon totesi. Mustekala ei näyttänyt liikkuvan.
“Hyökkääkö se?” Seran kysyi huolestuneena ja hieman kauhistuneena jättimäisestä otuksesta.
“En usko. Paina kaasua kuitenkin”, Suga sanoi Kapuralle. Kapura ryhtyi kaasuttamaan. Hetkeen Toat eivät sanoneet mitään vaan tuijottivat merirahia hiljaa.

Jättiläismustekala ilmeisesti päätteli että kolmikko sopi syötäväksi ja hyökkäsi. Se kiri veneen kiinni ja töytäisi sitä lujasti.
“Pitäkää kiinni”, Kapura mutisi ja painoi kaasua entistä enemmän. Vene nytkähti aavemaisesti ja lähti kiihdyttämään. Mustekala seurasi perässä.
“Se saa kiinni!” Seran huusi. Jättiläismustekala kiihdytti myös vauhtiaan ja kiri venettä kiinni.
“Sinähän olet Raudan Toa! Saatko tätä kulkemaan yhtään lujempaa?” Summerganon tiedusteli Seranilta.

“En kesken ajojahdin”, Seran sanoi. “Meidän pitää pysähtyä.”
“Selvä on”, Kapura sanoi ja hiljensi vauhtia kääntäen venettä niin, että Jättiläismustekala hipaisi vain keulaa.
“Tule!” Summerganon sanoi Kapuralle ja kaksikko hyppäsi veteen. Seran ahersi moottorin kimpussa.

Mutta mustekala ei joko huomannut kahta Toaa tai piti venettä parempana saaliina, kääntyi ympäri ja syöksyi venettä kohti.
“Ei onnistu! Pitää kiinnittää sen huomio jotenkin”, Summerganon sanoi. Mustekala töytäisi venettä ja melkein pudotti Seranin veteen.
“Yrittäkää pitää se kiireisenä!” Raudan Toa ähkäisi.

“Tuo mustekala keikuttaa venettä. Aika hankkiutua eroon siitä”, Kapura sanoi ja kuumensi vettä mustekalan lähellä. Rahi raivostui ja syöksyi Kapuraa kohti melko nopeasti kokoonsa nähden. Kapura yritti taas kuumentaa vettä, mutta se vain ärsytti Rahia. Jättiläismustekala tönäisi Kapuran veden alle.

“Kapura!” Summerganon huusi. Mustekala kiinnitti nyt huomionsa häneen ja syöksyi Sugaa kohti. Summerganon teki ainoan loogiselta tuntuvan ratkaisun ja hyppäsi otuksen päälle. Kummissaan Rahi kiihdytti vauhtia ja pyöri veneen ympärillä yrittäessään pudottaa Toan alas.

Summerganon teki taktisen tilannekatsauksen. Kapura oli juuri noussut pintaan ja sylki merivettä suustaan. Seran oli kiireinen moottorin kanssa eikä luultavasti kovin hyvä taistelija. Hän itse ratsasti pillastuneella Jättiläismustekalalla.

Menee todella hyvin.