Kaikki kirjoittajan Guardian artikkelit

Minä mitään Klaanonia kirjoita. Minä kirjoitan scififantasiatoimintalänkkäripoliisisarjakauhukomediaa.
Retro

Pitkän yön alku

9 kommenttia

Pimeys

GK heräsi ja näki vain mustaa.

Sitten hän päätti avata silmänsä. Se ei auttanut. Huone, jonka kylmällä kivilattialla hän makasi oli vailla minkäänlaisia valonlähteitä. Oli myös täydellisen hiljaista ja GK ei pystynyt kuulemaan edes omaa hengitystään.

”Haloo?” hän yritti kokeellisesti puhua pimeyteen. ”Onko täällä ketään?”
Toan epätoivoiset huudot kaikuivat takaisin jostain kaukaa antaen kuvan siitä, että huone oli valtava. Kaikumista kesti hetken ennen kuin äänet katosivat pimeyteen.

GK kokeili liikkua ainoastaan tajutakseen, että ei pystynyt siihen. Hän pystyi yhä tuntemaan kaikki raajansa, mutta ne eivät yksinkertaisesti ottaneet vastaan komentoja.
Toan mieleen hiipi häiritsevä ajatus. Ajatus ei ollut sellainen, jota hän olisi halunnut ajatella, mutta sitä ei saanut sulkea pois täysin.

”Ei”, joku puhui pimeydestä hiljaa. ”Et ole kuollut.”

Jos huoneessa olisi ollut valoa, pelästyneen ja helpottuneen ilmeen epäpyhä yhdistelmä olisi ollut havaittavissa GK:n kasvoilla.
”Ku-kuka siellä?”

”Et ole tosiaankaan kuollut, GK”, pimeydessä puhuva ääni sanoi sivuuttaen aiemman kysymyksen. ”Koska minä olen käynyt toisella puolella ja tiedän, minkälaista siellä on.”
Kuusi punaista silmää syttyi pimeyteen suoraan GK:n kasvojen eteen ja niiden muodostaman ympyrän keskellä puhui hirviömäinen, leuaton suu.
”Toisella puolella ei ole edes pimeyttä, poikaseni”, suu sanoi etäisesti Matoranilta kuulostavalla äänellään. ”Siellä ei ole mitään. Tyhjää. Pohjatonta tyhjyyttä. Ei ääniä. Voit vaikka avata suusi ja huutaa kauhusta, mutta pian sinulle selviää, että sinulla ei ole suuta. Sinulla ei ole suuta ja haluat huutaa.”

GK tuijotti silmiä hiljaisena. Hän päätti olla sanomatta mitään.
”Minä ja ystäväni juuri pelastimme sinut sieltä, poikaseni!” kuusisilmäinen olento sanoi ylpeänä. ”Toisin kuin yleensä luullaan, Zyglakit ovat aivan yhtä hyviä korjaamaan vammoja kuin aiheuttamaan niitä. Ainoa syy, miksi et voi liikkua on se, että en tahdo sinun liikkuvan vielä. Mutta kohta tarvitsen apuasi, hyvä ystävä.”

Kuusisilmäiset kasvot tulivat epämiellyttävän lähelle GK:ta.
”Ja sinähän varmasti autat henkilöä, joka juuri veti sinut takaisin toiselta puolelta?”
Jos leuaton suu kykenisi hymyilemään, se hymyilisi leveästi.

Bio-Klaani, komentokeskus

”Sinussa on loinen, Snowman!” Guardian huusi kädessään olevaan kommunikaattoriin uudelleen ja uudelleen. Hän toisteli sitä puolen minuutin ajan, vaikka Snowmanin kasvot äsken näyttänyt vihreä ruutu näytti vain lumisadetta.
Lopulta Guardian luovutti. Hän heitti kommunikaattorin kädestään seinään ja potkaisi yhden komentokeskuksen tuoleista kumoon karjaisten voimakkaan skakdinkielisen kirosanan.

Joku ilmeisesti kuuli Guardianin karjahduksen, sillä komentokeskuksen ovi avautui naristen. Guardian kääntyi katsomaan. Oviaukossa seisoi Paacona tunnettu vihreä Toa, joka piti ovenkahvasta kiinni kasvoillaan mitä provosoivin ilme.
”Ongelma?” Paaco sanoi.

”Kyllä”, Guardian vastasi vielä selvästi hieman äreänä. ”Snowman ja Ämkoo ovat lentomatkalla. Snowmanin sisällä on jotain limaista ja ikävää. Heitä piti varoittaa, mutta nämä mahtavat laitteesi eivät toimi.”

Paaco käveli huoneeseen ja katsoi laitteita pitkään.
”Oletko kokeillut käynnistää ja sammuttaa uudelleen?” hän sanoi.

”Kyllä?” Guardian sanoi kysyvästi.

”Sitten en voi tehdä mitään.”

”…”

”Tai siis. Nämä laitteet kyllä ilmoittaisivat, jos vika olisi tällä puolella. Arvaanpa, että tässä on joku häiriösignaali käytössä.”
Paaco nosti Guardianin potkaiseman tuolin pystyyn ja istui sille.
”Anna minulle minuutti”, hän sanoi. Guardian vastasi myöntävästi ja käveli ulos komentokammiosta. Hän kääntyi kohti sitä siipeä, jossa hänen oma huoneensa sijaitsi, mutta ei ajatellut kovin tarkasti, minne oli menossa.
Guardian ei jostain syystä ollut tilanteesta kovin huolissaan. Vaikka Paaco ei saisikaan yhteyttä korjattua, tilanne ei vaikuttanut erityisen vakavalta. Ämkoo kyllä huomaisi, jos Snowmanissa olisi jotain vikana.
Ainoa asia, joka vaivasi Guardianin mieltä oli mahdollisuus, että Avde oli jo pistänyt Snowmanin tekemään jotain ennen näiden lähtöä. Pieni ja huomaamaton pommi lentokoneen siiven alla voisi lopettaa tehtävän tehokkaasti ajoissa.

Guardianin sisäinen monologi keskeytyi, kun käytävän kaikki lamput sammuivat. Pimeyttä kesti viisi sekuntia ennen kuin lamput aktivoituivat uudelleen. Guardian pysähtyi ja katsoi ympärilleen.

Hän aavisti pahaa.

Retro

Gekon painajainen

6 kommenttia

Kidutuskammio

Abzumo pyöritteli viikatetta käsissään hitaasti. Sadistinen Makuta oli heilauttanut teräasetta kohti edessään makaavaa vangittua Toaa jo kolme kertaa ainoastaan pysäyttääkseen iskun ennen osumaa.
Abzumo piti tilanteesta ja olisikin voinut sanoa, että hän nautti jokaisesta sekunnista koko sielullaan, jos hänellä olisi sielu. Makutan kasvoilla oli nautiskelevan pirullinen hymy, joka vain leveni viikatteen jokaisella heilahduksella.
Glatoriankingin kasvoilta ei loistanut enää edes kipu. Toassa oli havaittavissa vain puhdasta pelkoa ja epätoivoa. GK oli alistumassa kohtalolleen ja oli varmaa, että hän kuolisi kidutuskammion tunkkaiseen pimeyteen seuranaan vain sadistinen Makuta, kaksi tunteettomasti tuijottavaa Nazorakia ja omat ajatuksensa. Edellämainituista musertavinta seuraa olivat hänen ajatuksensa.

Mielenlukuun kykenevä Makutakin kuuli GK:n jokaisen ajatuksen. Fyysisellä ja henkisellä tuskalla pehmennetyn Toan alitajunnan oven avaaminen oli Abzumon mielelle luvattoman helppoa. Hän olisi voinut vahvistaa kaikkia tämän negatiivisiä tunteita, mutta sille ei ollut tarvetta. Epätoivo oli ylittänyt tapahtumahorisontin. Paluuta ei enää ollut.
”Toa, muista tämä”, Abzumo sanoi heilauttaen viikatetta taaksepäin viimeistä iskua varten. ”Tumminta on aina ennen kuin kaikki on sysimustaa.”
Silloin Makuta heilautti asettaan. GK vain katsoi viikatetta eikä enää aikonut edes huutaa.

Sitten yhtäkkiä viikate pysähtyi ilmassa GK:n silmien edessä. Hetken aikaa Toa luuli, että tämä oli jälleen vain osa Abzumon pitkään kestänyttä henkistä kidutusta, mutta purppurainen Makuta näytti olevan pysähtymisestä aivan yhtä yllättynyt kuin GK.

”Hänet”, tunteeton ja metallinen ääni sanoi jostain Abzumon takaa. Se oli voimakas, mutta oli kuin puhuja ei olisi koskaan aiemmin käyttänyt ääntään. Puhe oli hidasta ja tauotettua ja vaikutti siltä, että puhuja joutui pakottamaan jokaisen sanan ulos suustaan. ”On. Säästettävä.”

Abzumo päästi irti viikatteesta. Hänen yllätyksekseen se ei pudonnut maahan, vaan jäi leijumaan juuri siihen kohtaan, mihin se oli pysähtynyt. Makuta ja kaksi sinikätistä Nazorak-agenttia kääntyivät ympäri nähdäkseen puhujan.

Kidutuskammion suuri teräsovi oli avattu ja suuri määrä valoa tunkeutui sisään. Oviaukossa seisoi noin Toan kokoinen vaalea hahmo, jonka piirteet eivät olleet näin kaukaa tunnistettavissa.
Oli itseasiassa liioittelua sanoa, että hahmo oli millään tapaa Toan kaltainen. Kyllä, se oli yhtä pitkä ja yhtä leveä kuin Toa, mutta sen anatomia oli erilainen. Hahmon ruumiin mittasuhteet olivat groteskit ja eivät käyneet järkeen. Hahmon pitkä kaula ja raajat saivat sen näyttämään siltä, kuin sen koko ruumista olisi pidennetty venyttämällä väkivaltaisesti.

Näinkin kaukaa Abzumo kykeni näkemään, että hahmon selässä oli pitkä katana. Hahmo piti toista kättään selkänsä takana, mutta toisella se osoitti jonnekin Abzumon taakse. Kun hahmo heilautti sormeaan vaitonaisesti, ilmassa leijuva viikate päätti pudota lattialle kolahtaen rumasti.

”Avde lähetti ssssinut, eikö?” Abzumo sanoi pettyneenä ja halveksivana hahmolle. Hahmo nyökkäsi hitaasti, josta kävi ilmi, että jopa sen liikkeissä oli jotain väärää. Hahmon ruumis liikkui hyppien ja sätkien kuin jonkinlainen groteski marionetti.

”Syvällä Naurulla käyttöä Toalle”, se pakotti ulos suustaan. ”Saa. Elää.”

”Hyvä on”, Abzumo sanoi. ”Mutta en ajatellut vielä lopettaa.”

Groteskin epämuodostuneen vaalean hahmon pää nuokahti kumoon. Abzumo ei ollut täysin varma, oliko tämä liike täysin hallittu.

”Sinulla. Vielä yksi.”

Abzumo nyökkäsi ja katsoi Helmekaa. Hänellä ja Matoranilla tulisi olemaan vielä hauskaa ainakin niin kauan kuin Matoran kykenisi tuntemaan jotain pienessä kehossaan.
”Hyvä on. Agentit, sitokaa Toa ja antakaa hänet friikille.”

Retro

Dinem

9 kommenttia

Postikeskus

Visokki tuijotti tiskin takana seisovaa Ga-Matorania silmiin. Ga-Matoran oli puhunut kohta jo kolme minuuttia yhteen menoon ja ei näyttänyt merkkejä väsymisestä. Kellonajasta huolimatta Matoran jatkoi puhettaan samalla innostuneella ja kirkkaalla äänellä kuin aikaisemminkin. Matoranin pirteys oli paranormaalia.
Visokki oli oppinut vuosien aikana, että telepatia oli erittäin hyvä tapa keskeyttää sanatulvat, sillä mieleen istutetun viestin huomaisi pakostakin. Hämmennyksekseen Visokki kuitenkin huomasi, että Ga-Matoranin puhetulva esti Visokkia keskeyttämästä jopa tämän mielessä. Astuttuaan pirteän pikkuneidin sokkeloiseen mieleen hän kauhistui sitä, minkälaisen groteskin vesiputouksen hajanaiset ajatukset pystyisivät muodostamaan.

”…niin, ja minä olen tosiaankin uusi täällä, en ole tottunut näihin tapauksiin, sillä viime työpaikassani ei ollut hirveästi näitä ’mörkö paketissa tunkee itsensä vastaanottajan korvasta sisään ja pyrkii tekemään tämän tahtonsa orjaksi’-tapauksia, mutta toisaalta viime työpaikassani pääasiassa pistin hintalappuja tuotteisiin, mikä ei ole yhtä kivaa, koska ei pääse sosialisoimaan näiden kaikkien ihanien heppujen kanssa, sillä kaupanomistaja ei pitänyt siitä, että puhuin asiakkaille ja se omistaja oli muuten tosi hassu oranssi Matoran, miksiköhän senkin värisiä on olemassa, tai no, mitä väliä, ei minulla ole mitään eri värejä vastaan, kaikki ovat Mata Nuin edessä yhtä mahtavia tyyppejä, mutta toisaalta…”

Visokki yritti suojata mieltään hetkeksi. Liikaa infoa. Liikaa infoa. Ihan liikaa infoa.
Hän päätti vaihteeksi yrittää keskittyä Matoraniin itseensä vain pystyäkseen pitämään ajatuksensa kasassa. Sininen pirteä Ga-Matoran nähtävästi totteli nimeä ”Dinem”, sillä se oli ommeltu hänen olallaan roikkuvaan vihreään kangaskassiin. Kassissa oli myös kukkakuvioita ja joillain kukilla oli häiritsevän pirteä ilme. Dinem-nimeä totteleva Matoran siirteli laukkua levottomasti olalta toiselle.
Visokki mietti hetken, voisiko tämä olla potentiaalinen merkki siitä, että Matoran oli hermostunut ja valehteli. Pieni sukellus Dinemin pään sisään olisi todennäköisesti selvittänyt, valehteliko tämä, mutta Visokki ei tehnyt sitä siinä pelossa, että jäisi mieleen vangiksi ja saisi vastustamattoman halun ommella kukkakuvioita kaikkialle.

”…ja minulla on tällaiset verhotkin, minusta ne ovat todella symppikset, mutta niitä tulee harvoin käytettyä sen jälkeen, kun lemmikki-Gukkoni vatsa oli kuralla-”

Visokki sai voimansa kerättyä ja onnistui vihdoin keskeyttämään Dinemin puhetulvan. Hän hämmästyi itsekin, miten pystyi siihen.

”Eli sinä et tiedä, kuka tämän lähetti?”

Dinem oli hetken hiljaa. Hän katseli pohdiskelevana ja siirsi yhden sormen suunsa alle. Ga-Matoranin leveä hymy ei ollut kuitenkaan muuttunut miksikään.

”En oikein tarkasti”, hän sanoi. ”Se oli joku Skakdi. Vaikutti kyllä vain lähetiltä, sillä ei ollut niitä rumia sisällissota-arpia. Vaikka ei arvissa mitään vikaa ole, ovathan ne ihan siistejä-”

Kiitos, Dinem, Visokki sanoi matoranin pään sisällä. Tämä riittää tältä kertaa. Puhutaan myöhemmin lisää niistä tosi tosi söpöistä kukkaverhoistasi.

Aluksi Dinem näytti siltä, kuin viesti hänen mielensä syvyyksistä olisi säikäyttänyt Ga-Matoranin oikeasti. Virhepäätelmä korjautui heti Matoranin palauttaessa hymyn kasvoilleen. Visokki oli tyrmistynyt.

”Ole hyvä! Nähdään, Hämis!”

Retro

Loistartunta

8 kommenttia

Adminien huone

Guardian seisoi kylmällä lattialla pitäen kommunikaattoria vasemmalla kädellään suunsa edessä. Hänen ilmeensä oli vilpittömästi hämmentynyt.

”Snowman on mikä?”

Kepen ääni huokaisi syvään langan toisessa päässä aiheuttaen äänekästä suhinaa. ”Snowmanissa on loinen”, hän sanoi selvällä painotuksella. ”Ja hän vei sen mukaan lentomatkalle.”

Guardianin katse harhaili Visokkiin ja Tawaan, jotka keskustelun sujuvuuden onneksi olivat jo tietoisia siitä, mitä Guardian ajatteli. ”Avde” ei ollut koskaan poistunut Snowmanin mielestä, vaan oli siellä edelleen. Erittäin suostuttelukykyisen parasiitin sijainti hyvänkin pilotin lumipohjaisissa aivoissa ei tekisi hyvää millekään lentomatkalle.

”Jos saan ehdottaa, niin heitä pitää käskeä laskeutumaan heti”, Kepe sanoi. ”ja muuten, jonkun pitäisi kai sanoa Radiakille jotain, Dox sai jonkinlaisen allergisen kohtauksen. Kumma juttu…”
Linja sulkeutui äkkiä. Joku olisi voinut huomata Kepen puheen nopeutuneen loppua myöten.

Guardianin kasvot muuttuivat poikkeuksellisen vakaviksi. ”Menen kommunikaatiohuoneeseen.”, hän sanoi käytännössä jo juosten kohti huoneen ovea. ”Heidät täytyy pysäyttää ennen yötä.”

Adminien palaverihuoneen ovi paukahti äänekkäästi kiinni ja sen lukittumisen monimutkainen tikitys hautasi kellon äänen alleen seuraavan kymmenen sekunnin ajaksi. Tawa ja Visokki jäivät huoneeseen kahdestaan. Nurkassa olevan suunnittelupöydän alta kuitenkin kömpi pian hopeinen Ussal, joka katsoi hoitajiansa anovasti. Se asteli mahdollisimman lähelle Tawaa ja Visokkia ja teki pienillä äänillään kaiken, että se huomattaisiin. Tawa ja Visokki onnistuivat kuitenkin jättämään huomiotta Nöpön toistuvat vingahdukset ravinnon perään.

Tawa katsoi ikkunasta pohdiskelevan näköisenä. Taivaan väri oli purppurainen ja tähtiä alkoi jo näkyä himmeinä.
”Pian on yö”, hän sanoi. ”Eikä pilven pilveä taivaalla. Ei edes tuule.” Tawa kääntyi takaisin Visokkiin.
”Liian rauhallista. En pidä tästä.”

Visokki pyöritteli silmiään. Hän erehtyi harhautumaan katseellaan hopeiseen Ussal-rapuun, mutta tajusi viime hetkellä katsoa muualle. Tietynlaiseen mielenhallintaan ei edes Visokki olisi varautunut. Nöpö raapi vauhdikkaasti lattiaa jaloillaan ja napsautti saksiaan kiinni ja auki aiheuttaakseen mahdollisimman paljon ääntä. Tawa ja Visokki olivat liian keskittyneitä ajatuksiinsa erehtyäkseen katsomaan sivulle.

”Se Matoran, joka kuljetti paketin Snowmanille vaikutti luotettavalta”, Visokki viesti Tawalle. ”mutta taidan jututtaa häntä uudelleen varmuuden vuoksi.”

Tawa nyökkäsi. ”Hyvä idea. Minäkään en kai aio nukkua. Voisi katsaista kontrolli…”
Tawan puhe keskeytyi, sillä hän oli erehtynyt katsomaan kontrollipaneelia. Toisessa nurkassa sijaitsevan metallinhohtoisen ja sinisillä napeilla täytetyn paneelin päällä seisoi hopeinen Ussal-rapu. Visokki oli jälleen kääntymässä, mutta viimeisellä mahdollisella hetkellä hän väisti katseellaan.
Nöpö seisoi paneelin päällä. Se katsoi Tawaa silmiin suurilla, tummilla, kiiltävillä, tärisevillä ja kaikin puolin suloisilla silmillään. Se piti pienellä suullaan hiljaista, mutta kuitenkin niin raskasta hengitystä, että sen tunti kauas. Loppusilaukseksi Ussal päästi niin säälittävän vingahduksen, että Visokki melkein hairahtui katsomaan.

Tawan silmät suurenivat ja hymy leveni. Se oli säälivä hymy, jossa oli kuitenkin pieni hippunen iloa.
”Taidan”, hän sanoi hitaasti ja aneemisesti, painottaen jokaisen sanan jokaista tavua aivan omalla tavallaan. ”ruokkia ensin Nöpön.”

Visokki katsoi Tawaa nyökäten hitaasti. Hän käveli ulos adminien komentokammiosta ja jatkoi iltaisen hiljaisilla käytävillä kohti postinkäsittelyosastoa.

Retro

Sota administon harteilla

6 kommenttia

Bio-Klaani, Admin-siipi

Guardian tuijotti ulos ikkunasta. Oli ilta ja punaisella taivaalla hehkuva aurinko alkoi lähestyä horisonttia. Guardian katseli Klaanin muurien sisäisiä tapahtumia. Pienet Matoran-työläiset kasasivat sotakoneita ja vahvistivat muurien puolustusta uutterasti muutaman Toan ja steltiläisen auttamina.

Guardian otti hörpyn kädessään pitelemästään kupista. Se oli juuri tarpeeksi kuumaa.

Sininen Skakdi oli juuri pitänyt pieniä keskusteluita muutamien klaanilaisten kanssa näiden tulevien tehtävien luonteista. Ämkoo ja Snowman tutkisivat Guardianille annettujen koordinaattien sijaintia. Makuta Nuin monipäinen tiimi tekisi hallitun iskun Nazorakien pesään. Killjoy lähtisi yksin Purifierin perään. Mikään tehtävistä ei tuntunut Guardianin mielestä erityisen varmalta.
Guardian otti toisen hörpyn. Hänen luottamuksensa klaanilaisiin ei ollut pieni, mutta oli silti vaikeaa ravistaa mielestä ajatusta, että Klaani oli vain pieni kala isossa vedessä.
Kyseisen ajatuksen katkaisi oven aukemisen ääni. Guardian tiesi takuuvarmasti tulijan olevan Tawa, vaikka ei edes kääntynyt varmistamaan arvaustaan. Jos kyseessä olisi Visokki, Guardian kuulisi neljän jalan tasaisen ja nopean kipityksen. Jos kyseessä olisi Ämkoo, Guardian ei kuulisi mitään.

”Terve”, Guardian sanoi juomakuppi puoliksi suussa.
”Helei”, Tawa vastasi. ”Kaikki näyttäisi olevan valmista tältä päivää. Muurien puolustusta on lisätty. Vartiovaloja on myös lisää yötä varten.”

”Hienoa kuulla”, Guardian vastasi rauhallisesti kääntäen päätään hieman Tawan suuntaan. ”Mutta olemmeko me valmiita?”
”Siihen minä en osaa vastata”, Tawa sanoi.

Guardian nyökkäsi. ”Sota. Ikävä sana.”

”Miten niin?”

”Kai se oli täysin korrekti sanavalinta, mutta en pidä sen kaiusta. Minulla ei ole kovin voitokasta sotakokemusta, tiedäthän. Me emme ole armeija.”

”Voisimme tietysti hakea apua”, Tawa ehdotti. ”Killjoyn armeija ei tule olemaan tarpeeksi.”

”Apua?” Guardian kysyi epäuskoisena. ”Keneltä? Mata Nuin ritarikunnaltako?”

Tawa pudisti päätään. ”Ritarikunta ei antaisi meille apua. Paitsi jos luovutamme Manun, Ämkoon ja Visokin heille.” Tawa ja Guardian olivat hetken hiljaa. Kummankaan ei tarvinnut sanoa, että kyseessä ei ollut vaihtoehto, jota sietäisi käyttää.
Guardian joi kuppinsa tyhjäksi. Hän kääntyi ympäri, käveli huoneessa olevan kaapin luo ja laittoi kupin pois.
”Taidan lähteä huomenna”, Guardian sanoi sulkien kaapin oven.

Tawa nosti kulmaansa yllättyneen näköisenä. ”Minne?”

”Etelään. Ja ehkä käyn myös kotona.” Guardian katsoi ensimmäistä kertaa keskustelun aikana Tawaa silmiin. ”Pari ystävää etelässä ovat minulle kiitollisuudenvelassa. Ja Zakaz, no…”
Guardian ei sanonut loppua, sillä se oli turhaa. Tawa näytti ymmärtäväiseltä.
”Me selviämme hetken”, hän sanoi vaitonaisesti ennen siirtymistä uuteen aiheeseen. ”Muuten, mitä luulet Nimdan olevan?”

”Henkilökohtaisesti en ole varma, haluanko tietää”, Guardian vastasi. ”Mutta se on ase, sen verran tiedän. Mutta…jos se on ase, onko meillä oikeus käyttää sitä tässä sodassa?”

Tawa olisi selvästi halunnut vastata jotain, mutta keskustelu keskeytyi Visokin rynniessä sisään. Sekä Tawa että Guardian kääntyivät kohti naispuolista Vohtarakia, jonka vihertävistä silmistä hohti asian vakavuus. Telepaattinen verkko iskeytyi kolmen adminin välille miltei automaattisesti, yhdistäen Tawan, Guardianin ja Visokin mielet yhdeksi kommunikaatioväyläksi. Tällä Visokki ilmaisi muille , että tämä keskustelu tultaisiin käymään ilman sanoja.

Jotain tärkeää, Visokin ääni kaikui vakavana. Joku toi Snowmanille tämän paketin.
Visokki pudotti pihtiensä välissä olevan sinivalkoisen postipaketin, jossa oli Bio-Klaanin leima. Paketin osuessa lattiaan siinä olevasta raosta tupsahti ulos pieni pilvi valkoista jauhoa. Jauho laskeutui lattialle hitaasti leijaillen ja muodosti täydellisen valkoisen ympyrän paketin ympärille.

En tiedä, mitä tämä on, mutta Snowman tainnutettiin sillä, Visokki sanoi. Yksi omistamme kuljetti tämän Snowmanille tietämättä sisällöstä. Sen vaikutus kesti kai parikymmentä minuuttia, eli juuri tarpeeksi sille, että joku tai jokin kävi Snowmanin luona.

Guardian ja Tawa kurtistivat kulmiaan. Molemmat miettivät kiivaasti, mitä Visokki voisi tarkoittaa. Pian punainen hämähäkki vastasi tähän pohdiskeluun puoliautomaattisesti.

Joko kaasussa oli jotain tai sitten vastassamme on telepaatti, Visokki sanoi. Oli miten oli, minulla on tallenne Snowmanin muistoista. Katsokaa tarkkaan.

Etkö voi vain tallentaa sitä myöhemmin katsottavaksi tai jotain? Guardian mietti.
Visokki katsoi häntä vakavana. En ole nauhuri. Keskittykää nyt.

Tawa ja Guardian nyökkäsivät. He sulkivat silmänsä yhteistoimin ja Visokki teki pian samoin. Visokki keskittyi pian koko mielensä voimilla työntämään Snowmanin muiston muiden ajatuksiin. Pian kaikki kuulivat voimakasta sydämentykytystä ja jotain alkoi näkyä.

Muisto ei ollut täydellinen. Siinä oli joitain aukkoja ja kaikki ei tapahtunut takuulla samoin kuin alunperin, mutta hajanaisista muistinsiruista Guardian ja Tawa kykenivät hahmottamaan tasaisen kuvan tapahtumista. Häiritsevintä kuitenkin oli, että muistikuvassa oli paljon sysimustia aukkoja. Aukkoja, jotka vaikuttivat syövän muistoa ympäriltään. Yksi aukoista osui juuri siihen kohtaan, jossa Snowman oli vastaamassa mystiselle ”Avde”-nimellä kulkevalle hahmolle.
Kolme adminia avasivat silmänsä. He katsoivat toisiaan pitkään huolestuneen näköisinä. Tawa avasi suunsa ensimmäisenä.
”Luuletteko, että hän-”
”Ei”, Guardian sanoi. ”En halua uskoa, että hän suostui.”

Epämiellyttävä hiljaisuus täytti huoneen. Adminit katselivat toisiaan seinäkellon pitäessä kodikasta tikitystään.
”Toisaalta minä luotin Sheelikaankin”, Guardian sanoi katkerana, laskien katseensa lattiaan.
Tawa kääntyi kohti Guardiania. ”Sheelika ei ollut petturi!” hän sanoi tiukasti.

”Ei”, Guardian sanoi pyöritellen päätään vaimean ironinen hymy kasvoillaan. ”Ei petturi. Ihan tavallinen piraka vain.”

”Sheelika ei ollut piraka”, Tawa sanoi. ”Se, mitä hänelle tapahtui oli minun syytäni.”
Visokki päätti vaihtaa aihetta vauhdikkaasti.
”Oli meillä petturi tai ei, saimme sentään lisätietoa”, hän sanoi tällä kertaa tavallisella telepaattisella viestillä. ”Avde. Sanooko mitään?”
Tawa ja Guardian vastasivat kieltävästi. Guardian kyykistyi maahan ja tarkkaili pakettia. Hän käänsi sen ympäri ja pian valkoinen jauhe suihkusi lattialle. Se muodosti valtavan pilven, joka leijaili hitaasti sotkien lattian samalla.

”Älä hengitä sisään”, Visokki sanoi. Guardian otti jauhekasasta kourallisen käteensä. Hän tunnusteli jauhetta liikuttelemalla sitä sormillaan ja kaatamalla sitä toiseen käteensä. Guardian nosti vasemman kätensä kasvoillensa ja nuuhkaisi varovaisesti.

”Tämä ei ole kemiallista. Olisimme jo unten mailla.”

”Mitä se sitten on?” Tawa kysyi kiinnostuneena.

”En tiedä. Haiskahtaa metallilta. Kepe saa tutkia.” Guardian otti postipaketin käteensä ja tutki sitä tarkemmin. ”Avasiko Snowman tämän itse vai…?”

”En usko”, Visokki sanoi. ”Näetkö, se on revitty auki sisältä. Snowman ei avaisi pakettia noin.”

”Jokin tuli ulos omin avuin”, Tawa sanoi aavemaisesti.
Guardian käänsi paketin ympäri. Tehdessään sen hän huomasi, että lähettäjä oli ollut ystävällinen ja kirjoittanut nimikirjaimensa. Kolme pyöreää kirjainta seisoi paketissa, mutta Guardian ei osannut yhdistää niitä yhteenkään tietämäänsä nimeen. Hän kääntyi katsomaan Tawaa ja Visokkia.

”Kuka on Z.M.A?” hän kysyi hämmentyneenä.

”Niin paljon kysymyksiä, niin vähän vastauksia”, Tawa sanoi pistäen kätensä ristiin. ”En pidä tästä.”

Retro

Allianssi valitsee kohteensa

9 kommenttia

Allianssin komentokammio

Kenraali seisoi ylväänä suunnittelupöydän edessä. Hän oli suunnattoman vihainen, mutta ei näyttänyt sitä. Oikea johtaja ei antaisi tunteiden sekoittaa ajatuksiaan.
Skakdi-johtaja Gaggulabio istui kauempana pöydästä pienellä tuolilla ja tarkkaili pöydän päällä olevia karttoja ja papereita. Gaggulabio ei perustanut paljoakaan kartoista ja sotasuunnitelmista. Istuminen tunkkaisessa komentohuoneessa ja karttojen tutkailu ei ollut voittanut sisällissotaa hänelle. Sodat voitettiin tappamalla viholliset mahdollisimman perusteellisesti.

Tämä näkemysero ei lämmittänyt Kenraalin ja Gaggulabion jo valmiiksi huonoja välejä erityisen paljoa. Toisaalta taas kaikki, mitä Kenraali 001:n ja Gaggulabion välisestä suhteesta tarvitsi tietää oli se, kenellä valuutta oli, kenelle se annettiin ja kuka hakattiin kuoliaaksi.
Uudella haarniskalla varustettu Metorakk seisoi johtajansa vieressä lojaalina. Suunnittelupöydän vastakkaisella puolella seisoi Makuta Abzumo ja jossain tämän takana varjoissa sijaitsi kaikella todennäköisyydellä Allianssin ”yhteinen hyväntekijä”. Kaikki olivat hiljaa.

”En tiedä teistä, mutta tämä tappioiden putki alkaa vähitellen kyllästyttää minua”, Gaggulabio sanoi kärkkäästi. ”Antakaa vain minun ja poikieni näyttää pahimpamme.”

Kenraali kääntyi viileän näköisenä kohti Gaggulabiota. Hänen kasvonsa olivat tyynet, mutta torakan äänen aggressiivisuus paistoi läpi.
”En maksa sinulle puhumisesta. Sinä ja joukkosi voitte aivan vapaasti yrittää tunkeutua yksin tuon linnoituksen teräksisten seinämien läpi, jos se on noin helppoa.”

”Ssssotaisalla kivipäällä on kuitenkin pointti”, Abzumo sanoi. ”Terästorakkanne on mennyttä. Klaani on täyssssin tietoinen tilanteesssta. The Shadowed Onen sssssaaastaiset kriminaalit odottavat nurkan takana. Kaiken huipukssssi Zyxax on poisssa ja jäljellä on vain hajanainen joukko Zyglakeja.”

”Jos saan muistuttaa, niin Zyxax nimitti ennen lähtöään varajohtajan tälle operaatiolle”, Metorakk sanoi varovaisesti johtajansa vierestä. ”En kyllä edes muista nimeä. Joku nyhverö. En usko kestävän puolta viikkoa.”

Kenraali nojasi pöytään. Hän tuijotti tarkasti siihen, mutta ei keskittynyt näkemäänsä. 001 oli ollut paljon vaikeammissakin tilanteissa ja tuhonnut paljon isompiakin vastustajia, mutta jokin tässä tilanteessa veti hänen tajuntansa lukkoon.
”Avde”, Kenraali sanoi korottaen ääntään. ”En kuule sinun ehdottavan mitään.”

Oli hetken hiljaista. Joku olisi voinut luulla, että Avde ei ollut huoneessa, mutta Kenraali, Abzumo ja Skakdit haistoivat toisin. Avde oli kuitenkin hiljaa pitkän hetken, ennen kuin vastasi.

”Voi voi”, Avden pilkkaava ääni sanoi. ”Siirsitte mustan tornin liian aikaisin. Se on hyödyllinen yksikkö. Nyt valkoinen lähetti söi sen. Huono siirto. Ja nyt oma lähettimme on poissa laudalta.”

Gaggulabio nousi seisomaan. Hänen ilmeensä oli poikkeuksellisen vihainen.
”Lopeta tuo lautapelisaasta ja sano vaihteeksi jotain hyödyllistä!”

Abzumo kääntyi kohti Gaggulabiota.
”Kivipää. Vaikene.”
”Mutta…”
”Vaikene.”

Gaggulabio päätti istua varovaisesti. Abzumo kääntyi takaisin pimeyteen päin.
”Niin? Olit sssssanomasssa?”
”Syödessään tornin lähetti otti perin suuren ja rohkean askeleen alueellemme”, Avde sanoi. ”Seuraava siirto? Syödään lähetti.”
Sen jälkeen Avde ei sanonut mitään. Abzumo kääntyi kohti Kenraalia. He tuijottivat toisiaan sanattomasti. Metorakk hieroi leukaansa ymmärtäväisen näköisenä. Gaggulabio oli lievästi hämmentynyt, mutta kiinnostunut.

Kenraali katsoi Abzumoa silmiin. Sen jälkeen hän nyökkäsi ja otti kommunikaattorin vyötäröltään.

”Agentit 019 ja 020”, Kenraali sanoi. ”Komentohuoneeseen kohde 175:n kanssa.”

Kesti hetken, että komentohuoneen järeä ovi aukesi. Kaksi yönmustaa Nazorakia käveli sisään. Niiden ihon ja panssarin väri sulautui varjoihin täydellisesti eikä edes kiiltänyt silloin kun nämä tulivat todella lähelle huoneen valonlähdettä. Torakoiden haarniskat oli myös suunniteltu niin, että mikään ei hidastaisi niiden liikkeitä tai aiheuttaisi enemmän ääntä kuin olisi sopivaa. Kaiken kaikkiaan torakat olivat niin virtaviivaisia, että niitä tuskin huomaisi edes kaikuluotaimella.
Torakoiden silmien päällä oli tumma lasinen visiiri, joka suojasi ja piilotti niiden silmät. Ainoat asiat, jotka torakoiden ruumiissa eivät olleet yönmustaa olivat niille kirurgisesti rakennetut mekaaniset kädet, joiden tummansininen sävy erottui hieman paremmin pimeydestä. Käsien mekaanisuus oletettavasti mahdollistaisi nopeammat refleksit ja vaikeuttaisi torakan tunnistamista.

Sinisissä käsissään torakat raahasivat Matoranin kokoista hahmoa, jonka värit erotti pimeydessäkin vaaleanpunaiseksi ja ruskeaksi. Hahmo oli tajuton, mutta elossa. Sen pään yli oli vedetty musta säkki.

Agentit heittivät tajuttoman Matoranin lattialle Abzumon eteen. Makuta tuijotti Matorania hetken pohdiskelevan näköisenä ennen kuin väänsi irvokkaat kasvonsa pirulliseen hymyyn. Lähetin syömiseksi oli ehkä uhrattava sotilas, mutta se olisi sen arvoista.

Retro

Avde lumiukon unissa

9 kommenttia

Riippukeinussaan makaavan, menneitä muistellessaan nukahtaneen Snowmanin mieli, eräs suurehko saari vuosia sitten

Matoranin kokoiseksi itsensä muokannut Snowman käveli saaren suurimman asutuskeskuksen katuja pitkin. Tarkoituksena oli etsiä saaren matoranvoimien Kapteeni Ryhtinä tunnettu päällikkö, ja saada tämä ymmärtämään, että hänellä oli väärät henkilöt vankilassa. Kaduilla vaelsi tottuneen oloisesti matoraneja sinne tänne. Pian lumiukko löysi matoranvoimien päämajan. Hän koputti oveen, ja jäi odottamaan rauhallisesti. Hän oli hermostunut, mutta onnistui silti säilyttämään tyyneytensä. Kului hetken aikaa. Snowman katseli olkansa yli. Oliko jotain tapahtunut?

Lopulta oven kuitenkin avasi ko-matoran, joka hieman töykeästi kysäisi: ”Mitä asiaa?”
Snowman mietti sopivinta lähestymistapaa. Hän ei kuitenkaan keksinyt siihen hätään mitään erityisen fiksua: ”Viekää minut johtajanne luo.”
”Hah” hopeinen matoran naurahti ”Meillä on kädet täynnä hommia muutenkin, viimeaikaisten tapahtumien johdosta.”
”Oikeasti, minun täytyy saada puhua Kapteeni Ryhdille.”
”Kiitos, ja näkemiin.”
Ko-matoran oli jo sulkemassa ovea, kun Snowman vielä huudahti: ”Kylän siivooja on terroristi!”
Hetken hiljaisuuden jälkeen ko-matoran aloitti: ”Nuo ovat vakavia syytöksiä. Onko sinulla esittää perusteluja väitteillesi?”
Matoranin kokoisenakin Snowman oli melko vahva, ja kiskaisi ko-matoranin ovesta ulos, ja veti tämän syrjään kahden talon väliin. Lumiukko tukki matoranin suun ja sitoi tämän kädet ja jalat löytämällään köydellä. Tänään ei ollut Snowmanin paras ”puhu itsesi ongelmista” -päivä.

Siitä hän tallusti suoraan sisään ja Ryhdiksi kutsutun matoranin huoneeseen. Kapteeni katsoi tulokasta hämillään:
”Kuka olet?”
”Se ei ole nyt tärkeää, vaan se, että sinulla on kaksi syytöntä henkilöä vangittuina, kun taas syyllinen kauheuksiin on yhä vapaalla jalalla!”
”Selitä minulle, miksi nämä kaksi ’syytöntä’ juuri pakenivat vankilasta?”
Tätä Snowman ei ollut kuullutkaan, ja vetihän se kieltämättä melko sanattomaksi. Nämä paenneet vangit olivat kuitenkin Snowmanin mittavan henkilökohtaisen kokemuksen mukaan sitä tyyppiä, jotka eivät jää istuskelemaan vaaran uhatessa. Kapteeni Ryhti jatkoi:
”Tahdotko, että hälytän toat hakemaan sinut pois?”
”Älkää hätiköikö, Kapteeni. Ystäväni tässä on täysin kunnollinen” sanoi ovesta sisään asteleva matoran rauhalliseen äänensävyyn.

Snowman pysähtyi miettimään kuullessaan äänen. Tämä ei nyt ollut oikein, jotain kaavaa rikottiin. Jokin oli pahasti pielessä, ja… Hetkinen. Tämähän on unta, Snowman ymmärsi. Tämä on unta vuosien takaisesta seikkailustani! Mutta siinä tapauksessa, kuka tuo on? Snowman katsoi hämillään tulokasta.

”Kuka sinä oikein luulet olevasi?” Ryhti tiedusteli kulmat kurtussa huoneeseen saapuneelta, sinipunaiselta matoranilta. Tämä ei kuitenkaan vastannut, heilautti vain sormeaan. Samassa matoranin varjo muuttui valtavaksi kouraksi, joka tarttui Kapteeniin, ja heitti tämän seinään. Ryhti lysähti tajuttomana lattialle. Huoneeseen tullut matoran kääntyi Snowmaniin päin, ja sanoi: ”Yleensä olen joko ’ystäväsi’ tai ’vihollisesi’. Kun olen oikein hienolla päällä, olen ’Punainen Mies’. Tai ’Syvä Nauru’. Tällä kertaa voisin kuitenkin olla ihan vain… Avde.”

Snowmanille tuli outo olo. Hän tiesi tämän olevan unta, mutta silti se tuntui todelta. Tai ei ainakaan unelta. Huoneeseen tulleessa hahmossa oli sitä paitsi jotain pahasti vialla. Snowman toivoi kovasti heräävänsä pian.
”Hyvä on, ’Avde'” hän aloitti. ”Mitä haluat, ja mitä ihmettä teet unessani?”
”Erittäin hyviä kysymyksiä, Snowman. Erittäin hyviä” hahmo vastasi ”Minulla on sinulle pari lisää.”
Lumiukosta tilanne meni hetki hetkeltä huolestuttavammaksi. Mistä tuo tiesi hänen nimensä, ja miksei hän voinut herätä? Avde jatkoi: ”Tämä on unesi. Tämä on mielesi. Miksi kysyt jotain itseltäsi, kun jossain sisimmässäsi tiedät jo vastauksen?”
Snowman ahdistui enemmän ja enemmän. Oliko tämä enää unta?
”Mistä olet varma, että minä en ole sinä?” Avde jatkoi hymyillen vaimeasti. Silloin hänen varjonsa alkoi vääntyä Snowmanin näköiseksi.
”…eikö tämä ole jo aika absurdia?” lumiukko sai sanotuksi, eikä ollut varma, oliko se viisasta.
”Tämähän on unta, rakas ystävä.” Nyt Avden hymy kävi todella huolestuttavaksi. Huone vääntyi kaikkien luonnonlakien vastaisesti aivan kieroon, ja Snowman alkoi melkein voida pahoin. Avde jatkoi: ”Ja sinulla on todella, todella absurdi mieli, ystäväni. Kaikella kunnioituksella.”
”Jos tämä on kerran unta, niin miksen voi herätä? En väitä olevani mikään aamuvirkku, mutta tämä menee jo huolestuttavan pitkälle.” Snowman kysyi.

Avden hymy leveni entisestään. Snowman huomasi yllätyksekseen sen olevan mahdollista.

”Unikaasu huoneessasi auttaa siinä.” Avde valaisi.
Snowman ymmärsi olevansa todellisessa pulassa. Hän kyllä muisti saaneensa paketin, jota ei ollut vielä ehtinyt avata. Avde jatkoi: ”Okei, tunnustan. En ole alitajunnastasi. Olen ystäväsi. Ystävä, jonka visiittiaika riippuu suuresti siitä, kuinka valveilla olet.”
”Huumasit minut? Aikamoinen ystävä. Tohdinko kysyäkään, mitä seuraavaksi?”
”Voi, tohdit kyllä. En pyydä sinulta paljoa. Kun yö tulee, päästät minut sisään.”
”Silkasta ystävien pettämisen riemusta?”
Avde naurahti kolkosti. Kaikki huoneen ikkunat paiskautuivat kiinni, ja varjo alkoi täyttää huonetta. Snowman huomasi punaisten silmien avautuvan ympärillään.
”Sinä et petä ystäviäsi, Toa. Sinä pelastat heidät” Avde aloitti ”Jos päästät minut sisään, kaikki tulee olemaan ohi. Saan haluamani. Allianssi hajaantuu”
Snowman kuunteli vaitonaisena, kun Avde jatkoi puhettaan: ”Sinä tiedät, että te ette voita tätä sotaa.”
Snowman ei sanonut mitään, kuunteli vain Avden sanoja.
”Nazorakit. Zyglakit. Skakdit. Metsästäjät. Veljeskunta. Ihan liikaa, eikö?”
Lumiukko mietti kuulemaansa, sanaakaan sanomatta.
”Klaanin lattia tulee lainehtimaan ystäviesi verestä. Se ei tee niin, jos sota loppuu ennen alkuaan.”
Avde piti tauon, ennen kuin jatkoi: ”Mikä on sinulle tärkeintä?”
”Eh, minä… En oikein ole hyvä tekemään päätöksiä omillani. Tämä on todella tärkeä asia, en minä ole oikea henkilö tähän…” Snowman vastasi epävarmana.
”Voi, sinä olet juuri sopiva, Snowman. Juuri sopiva.” Avde asteli kiusallisen lähelle lumiukkoa, ja lisäsi: ”Ja enkö minä muka näytä luotettavalta?”
”…oikeasti, tahdot ehkä kääntyä jonkun muun puoleen, olen se heppu, joka istuu kahviossa ja syö patonkia…”

Hetken oli aivan hiljaista.

”Tiedätkö, että Ämkoo olisi tuskin voittanut sen saastaisen torakan ilman sinun ja ystäväsi toimia?”
Snowman tuijotti hiljaisena Avdea silmiin, joka jatkoi:
”Olet pieni lumipallo, mutta vieriessään alas mäkeä voi siitäkin tulla jotain suurta.”
”Mutta…”
”Niin…?”
Snowman ei keksinyt mitään sanottavaa.

Samassa Avde kuitenkin haihtui huoneesta. Tai oikeastaan koko huone haihtui. Snowman avasi silmänsä, ja huomasi olevansa turvallisesti omassa riippukeinussaan.

[spoil]Spoilereista suurin, G kirjoitti Avden osat. Mikä yllätys.[/spoil]

Retro

Olemme sodassa

10 kommenttia

Bio-Klaani

Ämkoo, Guardian ja Tawa kävelivät läpi Klaanin hallintosiiven käytävien. Ämkoo oli joutunut karkoittamaan ykkösfaninsa joitakin minuutteja sitten, mutta muuten kukaan muu hallintosiivessä ei näyttänyt edes huomioivan heitä. Kaikki klaanilaiset olivat valmistelemassa tulevaa tiedotustilaisuutta kiireisesti. Koska kaikki adminit olivat paikalla ensimmäistä kertaa kuukausiin, jokaisen klaanilaisen mieleen oli hiipinyt vaivihkaa ymmärrys siitä, että jotain suurta ja tärkeää oli tapahtumassa. Klaanilaisten työ oli vauhdikasta ja organisoitua.

Tawa, Guardian ja Ämkoo silmäilivät ympärilleen sanomatta mitään toisilleen. Ämkoo kuitenkin rikkoi kolmikon keskinäisen hiljaisuuden avaamalla suunsa.
”Hyvinhän tämä on pysynyt kasassa”, hän sanoi. ”mutta joku voisi sanoa tuolle Helmekalle pari valittua sanaa.”

”Mitä, etkö pidä faneistasi?” Guardian kysyi vaitonaisesti.

”Asia on enemmänkin niin, että en pidä ajatuksesta, että minulla on faneja”, Ämkoo vastasi. Guardian hymähti hiljaa.
Kolmikko saapui pian hallintosiiven osastoon, joka oli sallittu vain admineille ja moderaattoreille. Normaalisti teräksinen ovi olisi vaatinut avaimen, mutta nyt se oli jo valmiiksi auki. Valoisassa oviaukossa näkyi nelijalkaisen Rahin siluetti, jonka viirusilmät hohtivat vihreinä. Pian Tawa, Ämkoo ja Guardian tunsivat jotain mielessään. Oli kuin jokin voima olisi tunkeutunut heidän alitajuntojensa suojien läpi. Se ei kuitenkaan tuntunut heistä erityisen poikkeukselliselta, sillä adminien joukko oli tottunut Visokin telepatiaan kaikkien näiden vuosien aikana.
Visokki kykenisi aiheuttamaan pelkällä mielelläänkin valtavaa vahinkoa ja tunkeutumaan muiden adminien mielten syvimpiin salaisuuksiin, mutta hän ei tehnyt niin. Punaista Visorakia kohtaan tunnettiin suurta luottamusta.

”Tervehdys”, Visokin naispuolinen ääni kaikui Tawan, Guardianin ja Ämkoon mielissä. ”Palasit, Guartsu. Mukava nähdä pitkästä aikaa, Ämkoo.”

”Samoin”, vihreä Toa vastasi suullaan, vaikka hänen ja Visokin välillä oli mielten linkki. Suu vain yksinkertaisesti tuntui loogiselta tavalta kommunikoida.

”Koko johtoryhmä koossa jo?” Tawa sanoi Visokille kysyvällä äänellä.
Visokin vihreät silmät katsoivat Tawaan. ”Melkein”, hän vastasi. ”Kuulitte varmaan jo Umbran viestistä, että hänellä on velvollisuuksia muualla.”

”Entä Paacs?” Guardian kysyi. ”Mehän menetimme kontaktin häneen, eikö niin?”

Visokki pyöritti silmiään. Jos Visorakin kasvoille voisi muodostua sarkastinen hymy, se olisi jo nähtävissä.
”Väärä hälytys”, Visokin ääni sanoi. ”Paaco huomasi, että komentohuoneen erilaisista napeista sai aika tarttuvan rytmin. Ja vähän juuttui, jep…”

”Koomista”, Ämkoo sanoi tyynesti.
”Niin kai”, Visokki vastasi.

Oli pieni hiljaisuus. Adminit katselivat toisiaan hetken ja nyökkäilivät hitaasti. Sitten he päättivät kaikki astua samanaikaisesti sisään oviaukosta. Metallinen ovi sulkeutui automaattisesti takana.

Bunkkerimaisessa strategiahuoneessa oli adminien saapuessa jo viisi henkilöä. Pääteknikko Paaco seisoi rivissä ensimmäisenä. Hän yritti vaikuttaa hillityltä, mutta hänen jalkansa vipatti rytmikkäästi. Paaco oli epävirallisesti ottanut moderaattoriryhmittymän komennon Umbran poistuttua omalle tehtävälleen. Hänen takanaan seisoivat entinen merten sotaherra Dox, valkoinen Makutaa muistuttava jättiläinen Same, harvoin nähty mutta työssään uuttera teräshaarniskainen Skakdi BV ja juuri nimitetty moderaattorikokelas MahriKing, joka ei ollut vielä välttämättä ottanut osakseen moderaattoriuden täyttä vastuuta, mutta oli erittäin yritteliäs. Vaillinainen moderaattorijoukko tervehti admineita.

”Helei, ystävät”, Tawa sanoi. ”Tiedän, että olette olleet toimettomia hetken, mutta se muuttuu. Nyt töihin.”

Bio-Klaani, Suuri sali

Bio-Klaanin linnoituksen suuressa salissa oli pitkästä aikaa äänekästä. Useimmiten salia käytettiin taistelu- ja taktiikkaharjoituksissa, mutta nyt se oli täytetty klaanilaisilla, jotka istuivat tuoleilla tai lattialla odottaen tiedotustilaisuutta. Harva klaanilainen tiesi, mitä oli tapahtumassa ja siksi kaikki kyselivät ja arvailivat. Puhemerestä pystyi ajoittain erottamaan yksittäisiä usein toistuvia sanoja. Näihin lukeutuivat ”Zyglak”, ”Nazorak” ja ”Ämkoo”. Oikeastaan kenelläkään ei ollut selvää kuvaa tilanteesta, mutta klaanilaiset kykenivät itsekin yhdistämään asioita toisiinsa. Useimmiten he olivat väärässä.

Jossain päin takariviä istuivat Kepe ja Snowman. Tämä erottamaton kaksikko oli etelän tapahtumien johdosta edelleen vammautuneen näköinen, mutta heitä vahtiva lääkintämies, Radiak, oli tehnyt parhaansa. Taisteluhaavat eivät edes näyttäneet vaivaavan kaksikkoa.

”Aika äänekästä”, Snowman sanoi.
”Sinä et ole erityisen hyvä tuomitsemaan tuolla saralla”, Kepe vastasi.
”Mitä, etkö nauti intellektuaalisista huomautuksistani, Räts hyvä?” Snowman sanoi kysyvästi.
”Tietysti nautin, Snowman”, Kepe sanoi. ”Tietysti nautin.”

Lähellä heitä istui keltainen Rahi-jättiläinen, insinööri Keetongu. Normaalisti pirteän näköinen Tongu tuijotti vaihteeksi vakavana alaspäin. Hänen vieressään istuva Toa, Summerganon oli hiljaa ja epäröi hetken, ennen kuin avasi suunsa. Tämä oli Tongulle arka paikka.

”Se…” SG aloitti, mutta etsi hetken oikeita sanoja. ”Se oli oikein hieno alus. Ja sinä olet oikein hyvä rakentamisessa.”

Tongu tuijotti käsissään olevaa metallista kouraa. Se muistutti suuresti täysin mekaanisen Ussal-ravun kättä.
Keetongu murahti hiljaa.

”Sitä ei olisi vain kannattanut jättää metsään”, Summerganon sanoi epäröiden. ”Vaikka emme tietenkään voineet arvata, että lähellä olisi Nazorakeja. Ja ehkä meidän olisi pitänyt antaa sinulle vielä hetki aikaa viimeistellä rapusi, ehkä valmis versio ei olisi räjähtänyt yhtä helposti raskaassa Zamor-tykityk-”
Keetongu keskeytti Summerganonin avaamalla suuren suunsa.

”Minä murskaan ne”, yleensä rauhallinen jättiläis-Rahi sanoi poikkeuksellisen vihaisesti. ”Minä viillän ne auki kurkusta nivusiin kuin Rukit. Sitten minä pistän ne osiin. Sitten minä rakennan niiden osista todella ison ja ruman patsaan, jonka väriskaalalla ei voitettaisi mitään taidekilpailuja. Sitten minä…”
Summerganon hymyili väkinäisesti. Hän taputti Keetongua selkään sanomatta mitään.

Pian koko sali hiljeni. Tilaisuus oli alkanut.
Neljä hahmoa käveli varjoista lavalle ja kaikki tunnistivat hahmot heti admineiksi. Adminien takana seisoi viisi moderaattoria ja monet yleisössä kysyivät kuiskaten, missä kuudes oli.

Tawa seisoi lavan keskellä virallisen näköisenä ja Ämkoo ja Guardian olivat hänen molemmilla puolillaan. Visokki seisoi Guardianin vieressä, mutta oli melko selvää, että hän ei tulisi puhumaan tässä tilaisuudessa paljoakaan. Puhuakseen Visokki joutuisi käytännössä käyttämään koko satapäistä yleisöä telepaattisena verkkona kuljettaakseen saman viestin kaikkien mieliin. Hän pystyisi siihen, mutta se oli liian raskasta ja voimia kuluttavaa jopa Visokin tasoiselle telepaatille.

Tilaisuus alkoi vihdoin. Tawa puhui. Naispuolisen Toan yleinen vaiteliaisuus ja epävirallisuus siirtyi kokonaan sivuun ja hän muuttui hetkellisesti todella karismaattiseksi puhujaksi.

”Hyvät klaanilaiset”, Tawa aloitti. ”Olemme sodassa.”

Tawan aloitus hiljensi koko salin pienimmätkin kuiskaukset. Kaikki vain tuijottivat.

”Valtaushaluiset Nazorak-joukot ovat mitä todennäköisimmin liittoutuneet lähialueiden yhdistyneiden Zyglak-joukkioiden kanssa. Kaikesta päätellen tämä joukkio on myös palkannut Skakdi-sotaherra Gaggulabion palkkasoturiarmeijan meitä vastaan. Lisäksi tämä Allianssi on saattanut ottaa joukkoihinsa muitakin vihollisiamme, sillä niitä meillä riittää.”

”Ehdotin nimikkeeksi ’Pahuuden pahaa liigaa’, mutta noille muille ei kelvannut”, Guardian sanoi nopeasti väliin. ”Joten mennään Allianssilla.”

”Tilanne on kriittinen”, Tawa jatkoi. ”Vihollistemme yhdistetty Allianssi omistaa enemmän joukkoja ja liittolaisia kuin me, ja pelkään pahoin, että he yrittävät korruptoida ystäviämme meitä vastaan.”

”Varautukaa siis mahdollisiin pettureihin”, Guardian sanoi. ”En uskoisi kenenkään klaanilaisen olevan helposti korruptoitavissa, mutta en ole aina oikeassa. Jos saan tietooni, että sinä olet petturi, sidomme sinut kahteen eri Mukauhun rautaketjuilla ja pelottelemme ne juoksemaan eri suuntiin.”

Kaikki adminit olivat hetken hiljaa. Ämkoo nyökkäsi hitaasti. Muuta ei tarvittu. Pian Tawa katsoi asiakseen jatkaa.

”Parannamme puolustusta ja lähetämme piakkoin useamman klaanilaistiimin erityisille tehtäville. Mutta ikävä kyllä parin vihollisen liittouma ei ole ainoa asia, josta meidän täytyy huolehtia.”
Joku moderaattoreista painoi nappia ja salin katonrajassa oleva näyttö käynnistyi. Pian holonäytöllä näkyi kuusi epämääräistä metallisirua, jotka pyörivät itsekseen. Niiden pinnan väri muuttui välillä siniseksi.

Guardian astui askeleen eteenpäin.
”Tämä tässä”, hän aloitti. ”On Nimda. Me emme tiedä, mikä se on. Me emme tiedä, mitä se tarkoittaa. Mutta olemme nähneet sen voiman jo kahdesti käytössä ja tiedämme, että joku vihollisliittoumassa, Pimeyden metsästäjissä ja ehkä jopa Makutain veljeskunnassa haluaa nämä osat käsiinsä. Kyseessä on käytännössä yksi tuhoisimpia aseita, mitä maailmaamme on luotu.”

”Meidän täytyy löytää se ennen vihollisiamme”, Tawa sanoi. ”Löytää ja tuhota.” Silloin Tawa piti pienen tauon ja antoi klaanilaisten nieleskellä kuulemaansa.
”Tiedotustilaisuus loppuu tähän”, hän sanoi vielä. Sen jälkeen adminit kävelivät pois lavalta, jättäen hiljaisen satapäisen joukon miettimään.