Avomerellä
Keskellä merta, Domekin vene purjehti pohjois-koiliseen päin. Tuuli oli rauhoittunut hieman eikä ulvonnut enään yhtä kovaa kuin lähtiessään ja aallot olivat paljon tyynempiä.
Lokkien äänet kaikuivat veneen ympärillä.
Valon Toa katsoi taakseen Klaanin saareen päin, eikä nähnyt enään muuta kuin noin nyrkin kokoinen läikkä veden päällä.
Domek tunnusteli ilmaa uudestaan sormellaan. Tuuli puhaltaa juuri oikeaan suutaan, Valon Toa päästi kätensä peräsimestä hetkeksi ja nousi ylös puuarkun päältä.
Yhtäkkiä, arkku avautui ja sieltä putkahti Matoralainen. Domek melkein putosi veneestä tästä tapahtumasta.
”Huaah, viimein ulkona!”, Matoralainen henkäisi helpottuneena ja hieroi hieman päätä.
”Mitä… Kuka… KUKA HIIVATTI SINÄ OLET?! MITÄ TEET TÄÄLLÄ?!”, Domek kyseli kovalla äänellä arkussa olevaa Matoralaista.
”Öhm, anteeksi. Nimeni on Pegghu. Olin, öhm, kävelyllä”, Pegghu vastasi hieman hätiköivästi.
”Keskellä iltaa.”
”Öh, niin.”
”Kaupungin ulkopuolella.”
”Palasin serkkuni luolta.”
”Matoran kylä on lännessä. Veneeni idässä.”
”Minulla on huono suunnantaju.”
”Ja silti löysit tiesi serkkusi luokse.”
”… Öh, mutta silti nukahdin veneesi arkun sisään”
”Joka oli pensaiden piilossa.”
”Löysin sen sattumalta.”
”Oli myös mukavaa sinulta piilottaa sen takaisin kasvistoon.”
”Öh… katsos…”
”Pois paatistani.”
Domek otti Pegghun käsivarsista kiinni. Pegghu alkoi hätäilemään entisestään.
”EI! Älä! Minä olen vain eksynyt Matoralainen! Mitä minä muka tekisin teille?!”
”Jaa-a, ei sitä koskaan tiedä”, Domek sanoi välinpitämättömästi ja alkoi pidellä Pegghua veneen yli, ”Kai osaat uida takaisin?”
”OKEI! MINÄ TUNNUSTAN!”, Pegghu huusi, ”Olen vartiomies Klaanista! Moderaattori Blade lähetti minut tarkkailemaan sinua koska lähdit yksin ilman lupaa! En halunnut tätä itsekään! Minä vannon sen!”
”Hienoa, että tunnustit”, Domek sanoi ja päästi Pegghun takaisin veneen päälle. Valon Toa laittoi arkun kiinni ja asettui takaisen sen päälle.
”Eli siis”, Pegghu aloitti, ”minne olemme matkalla? Kuinka kauan ennen kuin olemme perillä”
”Zakaziin”, Domek vastasi, ”ainakin noin kaksi päivää”.
”… Miksi Zakaziin?”, Pegghu näytti huolestuneelta.
”Tärkeä asia hoidettava”, Domek sanoi ja alkoi katsomaan veneen sivussa olevaan pieneen arkkuun, ”hyvin tärkeä asia.”
Bio Klaanin Linnoitus
”Hei Same! Tarvitsen sinua keksimään Toa ryhmällemme uusi teema”, Takaman huusi Moderaattorin perään.
”Mitä, taas? Vastahan te aloitte käyttämään sitä ajoneuvo-teemaanne?”, Same vastasi.
”Niin, mutta olemme jo käyttäneet ajoneuvo-teemaamme jo noin kaksi kertaa peräkkäin. Vaihtelu virkistää.”
”Miksette odota kunnes Domek palaa ja keksii teille uuden teeman? Hän on parempi näissä kuin minä”
”Mutta en voi odottaa. En halua käytää tätä saman tyylistä trikoota kaksi kertaa.”
”Miksi käytätte niitä naurettavia trikoita? Miten ne muka auttavat?”
”Miten niin?”
”Unohda. Miksette sitten käyttäisi jotain aiempaa teemaanne? Kuten tuota Lintu-Rahi tai taruolento-teemaanne? Minä pidin niistä erittäin paljon …mikä on hieman uskomatonta.”
”Okei, mutta emme tiedä mitä hyvää ryhmäasentoa voisimme käyttää. Itse haluaisin ryhmäasentoa 6-E, mutta Pohakin mielestä 9-B on parempi. Kowabrasta taas 2-C.”
”… Miksi teidän on pakko käyttää ryhmäasentoja?”
”Miten niin miksi?”
”Ääh, unohda. Tehkää mitä haluatte, älkää enään kysykö minulta näistä”, Same huokaisi, ”mutta voisit sentään vähentää noita räjähdyksiä. Ne saattavat vahingoittaa siviilejä”.
”En lupaa mitään”, Takama sanoi ja lähti pois.
Bio Klaanin Selli
Sheelika kuuli askelien ääniä kaukaa sellinsä sisällä. Harvoin Klaanin tyrmässä oli tarpeeksi hiljaista kuulemaan jonkun askelien äänen toistuvan läpi. Tämä oli yksi niistä päivistä.
Usein tähän aikaan osa tyrmän vangeista olivat ruokasalissa ja toinen osa sellin sisällä nukkumassa. Näin pystyttiin välttämään hallitsemattomista vankilakapinoista.
Riippuen rikoksista, osa vangeista eivät edes pääse ruokasaliin vaan joutuivat syömään likaisista astioista, joita annetaan vangeille pienistä oviaukoista.
Sheelika päätti valita toisen vaihtoehdon.
Vaikka hän olikin Toa, hän ei siltikään halunnut jakaa samaa huonetta sadan muiden vankien kanssa.
Hetken kuluttua, askeleet pysähtyivät ja hopeanvaaleanpunainen Toa GT pilkisti sellin eteen.
”Moi!”, Toa tervehti pirteästi. Sheelika ei vastannut.
”Toin muuten evästä tänne jota voisit syödä, jos on nälkä”, GT ilmoitti iloisesti, ”muuten, mikä olikaan nimesi?”
”… Miksi olet täällä?”, Sheelika viimein kysyi, ”mitä oikein yrität?”.
”Miten niin?”, GT kysyi harmittomana.
”Miksi haluat puhua kanssani? Etkö tiedä mitä olen tehnyt?”, Sheelika jatkoi.
”En tiedä mitä olet tehnyt”, GT myönsi, ”mutta näytät ihan mukavalta ihmiseltä, siksi haluan puhua kanssasi.”
”Minäkö? Mukava ihminen?”, Sheelika toisti hieman ymmällään, ”ihmisten ulkonäkö huijaa aina, kuten ihminen itsekin”.
”Niin noh, mutta et ainakaan huijaa minua nyt”, GT hymyili.
Sheelika hiljeni.