Trooppinen saari: Arsenal Snowman Expansion

Trooppinen saari, pimeä kellari

”…ja täällä säilytämme aseistustamme” Ternok-niminen Le-Matoran lopetti puheensa.

Snowman katseli melko vaikuttuneena ympärilleen pölyisessä tilassa. Hän katseli hyllyssä olevia aseita: Kanoka-laukaisimia, keihäitä, puukkoja, Zamor-aseita… Tämän kaiken matoranien vastarintaliike oli onnistunut haalimaan nazorakeilta, ja he olivat myös saaneet huomaamatta eristettyä osia tukikohdasta omiksi tiloikseen. Kaikesta huolimatta toiminnassa oli paljon epäkohtiakin, joista Snowman olisi saanut lohkaistua montakin hyvää vitsiä.

Häntä ei kuitenkaan varsinaisesti huvittanut.

Lumiukko ei jaksanut uskoa Ämkoon toimineen niin kylmästi. Hän oli jättänyt nämä matoranit vaille apua. Totta kai Snowman itsekin tiesi tehtävän suorittamisen äärimmäisen tärkeäksi, mutta hänestä olisi silti ollut täysi vääryys hylätä matoralaiset. Sitä paitsi miten Ämkoo muka oli varma, ettei pala olisi yhtä hyvin voinut tulla esille vastarintaliikettä auttaessa?

Mutta ennen kaikkea Snowmania häiritsi hänen oma suuttumisensa. Ämkoo oli vain ajatellut Klaanin parasta, ja Lumiukko oli huutanut toverilleen. Snowman ei ollut tottunut kiihkoilemaan, ja tämä oli todella vaikea tilanne. Varsinkin, kun hän tiesi mahdollisesti riskeeranneensa tehtävän.

Ikkunan ääressä pihalle tarkkaillut matoran viittoi äkkiä kaikkia menemään matalaksi ja olemaan hiljaa. Snowman liimautui lattiaan, ja vilkaisi huoneen katon tuntumassa olevasta ikkunasta ulos. Hän näki torakkapartion marssivan rakennuksen ohi, ja sireeneistä päätellen he yhä etsivät Klaanilaisia.

Nazorakit kuitenkin kulkivat ripeästi ohi, ja Snowman kiitti tästä kellarin naamioitua ovea. Vaaran mentyä ohi lumiukko tallusti taas asehyllylle. Eräs Suurta Komauta kantava matoran esitteli ylpeänä hyllyn pisintä asetta: ”Ja tämä tässä on zamor-tarkkuuskivääri. Saimme sen vastikään, kumppanisi tempauksen ansiosta.”
Snowman ymmärsi matoranin viittaavaan Ämkoon kaatamaan torniin. Ilmeisesti matoranit olivat sen tähden saaneet käsiinsä tämän aseen. Kivääri näytti sitä pitelevät matoranin kannossa suorastaan koomiselta pituutensa vuoksi, mutta matoran jatkoi: ”Ajattelimme antaa sen sinulle kiitoksena.”
Snowman oli hieman hämillään. ”Öh, kiitos.” Hän sanoi, ja otti aseen vastaan. Ilokseen hän huomasi sen piipun olevan kokoon taitettava, ja sai sen tungettua varustelaukkuunsa hakkujen, oman painetykkinsä ja Kapherin vanhan Cordak-tykin seuraksi.

Pian matoranit kutsuivat Snowmanin seuraamaan pieneen tunnelliin josta he olivat tulleetkin. Lumiukko kyyristyi, ja lähti tarpomaan pikkukavereiden perässä kohti pimeyttä.

Porttiin oli maalattu sana: Avde

Klaanin lähellä oleva joki

Troopperi heitti vieheen veteen. Hetken päästä hän nosti vedestä jotain.

”What the…?” Troopperi huusi kun hän katsoi kirjavaa, kyllä kirjavaa Rukia, joka tuijotti silmillään häneen. Hän heitti kalan veteen takaisin.

”Tuo ei näyttänt oikein Rukilta. Muutenkin, se oli pieni. Pitäisikö mennä raportoimaan johonkin tutkimuskeskukseen?”

Troopperi oli ollut kiinnostunut kalastuksesta kun hän aikoja sitten kokeili sitä siinä pikku kylässä, jota kutsuttiin Ga-Koroksi. Tavarat keräten Troopperi lähti vaeltamaan kohti Klaania.

Hän käveli vehreässä metsässä. Kuu ”paistoi”. Muutama Makika äänteli jossain lähistön lamella. Klaanilla ei ollut käynt outoja asioita aikoihin. Tokihan hän muisti tapahtumat Mt. ÄmKoon luona, ja Matoron katoamisen ja paluun Klaanille, mutta ei itse Klaanilla ollut käynyt mitään erityistä. Troopperi astui ulos kauniista, vehreästä metsästä. Hän näki edessään harmaan linnakken, jonka muurit olivat korkeat. Sen ikkunoita oli hajalla, ja metsän laitaan asti oli sinkoutunut tavaraa. Hän ikiruhti sisään ja syötti porttikoodin. Prototeräksestä taottu portti rämähti äänekkäästi auki. Porttiin oli maalattu teksti ”Avde”, ja siellä riehui taistelu.

Tässä voi olla huomattavasti asiavirheitä, sillä en ole seurannut tätä topiccia, enkä viitsi käydä tätä monsteria läpi.

Trooppinen saari: Miekkapiru ja torakat

Trooppinen saari, Nazorakein tukikohta

Tukikohdassa kuhisi. Nazorakit olivat järjestäytyneet ryhmiin ja etsivät järjestelmällisesti tukikohtaan pudonneita tunkeilijoita. Jokainen rakennus, kuja, nurkka ja muu piilopaikka tuli vuorollaan torakkapartion tutkimaksi.

Eräs keihäin varustettu partio tutki parhaillaan ahdasta asevarastoa. Hämärän huoneen perukoilta löytyi runsaasti mahdollisia piilopaikkoja, joten torakat astelivat varovaisin askelin eteenpäin, pitäen tiukasti kiinni aseistaan.

”Olkaa varuillanne”, yksi torakoista totesi tovereilleen. Toiset nyökkäilivät vastaukseksi ja nostivat keihäänsä hieman koholle.
”Minulle väitettiin…”, sama torakka aloitti, ”…että toinen niistä on yksi Klaanin johtajista.”

Muut torakat pysähtyivät ja kääntyivät säikähtäneen näköisinä puhujaa kohti. Tämä nielaisi äänekkäästi ja jatkoi vielä:
”Sama, joka voitti yliluutnantin.”

Huoneeseen laskeutui häiriintynyt hiljaisuus. Torakat katselivat tuon tuosta olkansa yli vaihtaen jatkuvasti painoaan jalalta toiselle.

”Voin tietenkin olla väärässä”, puhelias torakka sanoi yrittäen kuulostaa toiveikkaalta. Hän kuitenkin epäonnistui ja sai toiset tuijottamaan itseään tuimin ilmein.

”Ämkoo”, taaempana seisonut torakka sanoi. Hän tunsi nimen.
”Makutansurma. Miekkapaholainen. Olen kuullut tarinoita.”
Hieman muita raskasrakenteisempi torakka otti askeleen lähemmäs muita ja liittyi keskusteluun.
”Minäkin. Tappanut joskus Makutan.”
”Yksinkö? Eihän Toa mitenkään voi…”
”Ei se ole pelkkä Toa, kuulemma.”
”Mikä sitten?”
”En minä tiedä. Etsitään se niin voit kysyä.”
”Pärjätäänkö me edes sille?”
”No… Onhan meillä keihäät.”

Torakat tuijottivat hetken keihäitään ja sitten toisiaan.

”Mutta jos se kerran voitti yliluutnantin… Eikä se ole edes yksin. Onko se toinenkin vahva?”
”Rauhoitu! Me vain etsitään ne. Tehdään hälytys heti jos jotain löytyy. Niitä on vain kaksi ja meitä on… Paljon.”

Vielä hetki sitten epäröinyt torakka muodosti iljettäville kasvoilleen ilkeän hymyn.

”Joo.”
”Noniin, juttutuokio on ohi. Jatketaan.”

Silloin joukon hiljaisin jäsen asteli esiin. Tämä nazorak oli hieman muita tummempi eikä ollut sanonut vielä sanaakaan. Torakka pysähtyi seisomaan muiden eteen ja heitti keihään syrjään.

Silloin illuusionaamion vaikutus lakkasi. Ämkoo seisoi torakkapartion keskellä mairea ilme kasvoillaan.

”Olen otettu. Jopa tuollaiset raukat tuntevat nimeni.”

Torakat kavahtivat kauhuissaan taaksepäin. Joukon urhein kuitenkin toipui säikähdyksestä muita nopeammin ja syöksyi huutaen Ämkoota kohti. Mustanvihreä käsi nappasi nopealla liikkeellä kiinni hyökkääjän keihäästä. Seurasi väistöliike ja kierrepotku jonka jälkeen torakan ote keihäästä irtosi. Nazorak kaatui maahan Ämkoon viereen. Tämä koitti nousta ylös, mutta yritys keskeytyi Ämkoon iskiessä torakkaa niskaan tämän omalla keihäällä.

Muut torakat eivät ehtineet tehdä mitään. Ämkoo kiskaisi miekkansa esiin ja pyöräytti sitä muutaman kerran ilmassa. Torakat kaatuivat yksitellen huoneen lattialle.

”En pidä tästä”, Ämkoo totesi puoliääneen itsekseen. ”En hitto soikoon pidä tästä.”

Mikään ei mennyt nyt suunnitelmien mukaan. Ämkoon ja Snowien tehtävään kuului ainoastaan mystisen palan etsintä. Pakkolasku yllättäen matkalle sattuneeseen nazorak-tukikohtaan oli jo itsessään valtava ongelma, eikä Lumiukon käytös parantanut millään tavalla tilannetta. Ämkoo ei ollut osannut odottaa Snowien itsepäisyyttä. Hän tiesi kyllä Lumiukon olevan avulias luonne, mutta tämä meni liian pitkälle.

Ne matoranit. Ämkoo tunsi itsekin sääliä heitä kohtaan, mutta tässä tilanteessa tehtävän onnistuminen tuli asettaa kaiken edelle. Eikä Ämkoo kokenut edes olevansa millään tapaa velvollinen auttamaan matoranien vastarintaliikettä.

Matoranien suojeleminen oli vielä joskus ollut Ämkoon ensisijainen tehtävä, mutta ei enää. Ämkoo ei ollut enää aikoihin nimittänyt itseään Toaksi. Se arvonimi vietiin häneltä kauan sitten.

Klaania Ämkoo oli kuitenkin mielestään velvollinen auttamaan. Hän ei ollut edes varma miksi, mutta niin kuitenkin oli. Tunsiko hän olevansa klaanilaisille jotain velkaa? Kenties.

Ämkoo astui ulos varastorakennuksesta ja aktivoi aineettomuuden naamiovoiman. Yksikään torakka ei ehtinyt nähdä kun Ämkoo haihtui ilmaan ja jatkoi matkaansa kevyen tuulenvireen lailla. Pian tämän jälkeen Ämkoon silpomien nazorakien ruumiit löydettiin.

Hälytyssireenit jatkoivat soimistaan.

[spoil]Kamalaa kieltä, mutta sama se.[/spoil]

Isku Nazorak-pesään: jarruvipu

Nazorakien luolaston rahtitunneli, kiskot, muutaman metrin pituinen vaunu, n. parinkymmenen bion päässä laava-altaasta

Kaikki vaunulla ratsastavat olivat hädissään, oli pikaisesti keksittävä jotain. Vaunu syöksyisi pian laavaan, sulaen metallimassaksi vieden Klaanilaiset mukanaan. Keetongu mietti kuumeisesti poispääsyä, samalla kun muut yrittivät aseidensa avulla hidastaa vaunua. Mikään ei kuitenkaan auttanut. Siinä vauhdissa pois hyppääminenkin oli riskialtista. Manu ja Make olisivat voineet pelastaa itsensä lentämällä, mutta he olivat edelleen liian huonossa kunnosa liikkuakseen pesässä kaksin. Vaunu kiisi kovaa vauhtia alamäkeä. Aika loppuisi pian. Ei ollut vaihtoehtoja, oli hypättävä kyydistä. ”Okei, kun annan merkin, hyppäämme pois!”, Keetongu huusi vaunun metelin yli. Muut eivät oikein pitäneet ideasta, mutta he tiesivät, että se ol iainoa mahdollisuus selvitä hengissä, ainakin osittain…

”Yksi”, Keetongu aloitti laskemisen, kaikki ottivat hyvän hyppyasennon ja valmistautuivat loikkaan.
”Kaksi”, Keetongu jatkoi. ”Ko…”. ”Hetkinen”, Summerganonin lausahdus keskeytti Tongun, ”Hyppäämmekö heti kun sanot ”kome” vai vasta me-tavulla?” ”EI NYT”, Tongu karjaisi, ”kolm…”
Yllättäen vaunu kuitenkin pysähtyi kuin seinään. Kaikki lensivät vaunun kyydistä, suoraan selälleen, noin metrin päässä kiskojen päästä. Kaikki olivat hämillään. Tongu katsahti ihmeisään vaunua, Make oli yhä siellä. Tongun katsahtaessa Maken oikeaa kättä hän huomasi tämän juuri kääntäneen vipua, joka oli vaunun kyljen alapuolella. Vivun varteen oli liimattu pieni tarra. ”Jarru”…

Cliffhangeeeer OWND!

Trooppinen saari: Syö lähetti

Trooppinen saari, ranta

Kaapuun verhoutunut hahmo käveli rantahiekassa. Se oli Toan kokoinen, ei päästänyt minkäänlaisia ääniä ja oli juuri saapunut saarelle. Hahmon askeleet olivat rauhallisia ja harkittuja, mutta sen raajojen liikkeissä oli jotain löysää ja sielutonta. Hahmon liikkeet loivat mielikuvan joko valtavasta nukketeatterista tai pysäytyskuva-animaatiolla toteutetusta pelottavasta opetusvideosta. Silti hahmossa oli jotain synkeää päättäväisyyttä, joka antoi ymmärtää, että se tiesi täysin, mitä oli tekemässä.

Kaapu valui vähitellen pois hahmon päältä ja jäi leijailemaan ilmaan kuin valtava lehti. Vähitellen kaapu kulkeutui kohti yhtä rantapalmuista ja ripustautui roikkumaan. Hahmo jatkoi matkaa kuin ei olisi huomannut tätä ilmiötä lainkaan.

Kaavun alla vitivalkoisessa hahmossa oli vielä vähemmän sielua, kun sen todellisen olemuksen näki. Töksähtelevän nukkemaiset liikkeet yhdistettynä hahmoa ympäröivään valkoisen tyhjyyden auraan loivat yhdessä jotain häiritsevää.

Hahmon kävely nopeutui hieman, kun se jätti kaapunsa jälkeensä ja pääsi pois hidastavasta rantahiekasta. Rantaan jääneiden jalanjälkien kohdalla hiekka alkoi pian leijailla aavemaisesti ja sekoittui pieniksi pölypilviksi, joiden jäljiltä hiekka jäi yhtä tasaiseksi kuin ennen hahmon saapumista. Myös nukkemaisen hahmon jalkojen alle tallautuneet ruohonkorret nousivat joidenkin sekuntien päästä tasaisesti pystyyn.

Viidakko oli rehevä ja vaikeakulkuinen. Tai niin olisi voinut sanoa, jos sen läpi kulkeva hahmo olisi ollut Matoran.
Valtavat lehdet, puut, köynnökset ja ruohonkorret suorastaan väistivät valkoista hahmoa. Ne heiluivat itsekseen pois sen tieltä, vaikka saarella oleva tuuli oli hyvin vaimea ja hahmo ei tehnyt pienintäkään näkyvää liikettä siirtääkseen esteitä. Välillä kasvillisuus oli kuitenkin liian tiheää.
Silloin pitkä ja kliinisen puhtaana kiiltävä teräsmiekka lennähti itsekseen hahmon selässä roikkuvasta pidikkeestä ja teki selvää kasvustosta nopein ja huomaamattomin liikkein. Sen jälkeen se pyyhki lehtien jäämät päältään yhteen metsän suurista saniaisista ja leijaili kevyesti takaisin lepopaikkaansa.

Hahmo ei puhunut eikä todennäköisesti edes hengittänyt. Sen ajatuksissakin oli hiljaista, jos ei ottanut huomioon yhtä uudelleen ja uudelleen kaikuvaa viestiä Mestarilta.

”Syö lähetti.”

Trooppinen saari: Vastarinnan Ternok ja hajaantuminen

Trooppinen saari, matala käytävä Nazorakein tukikohdan alla

Ämkoo kuunteli takanaan vaeltavan Snowmanin yskintää. Hän toivoi sen olevan pelkkää pimeän tunnelin pölyisyyttä, lumiukon yllättävät sairaskohtaukset olivat huolestuttavia.

Kaksi Le-Matorania pysähtyivät, samoin kuin Klaanilaiset heidän takanaan. Käytävä päättyi puiseen luukkuun. Toinen kaavutetuista pikkumiehistä koputti oveen lyhyen, rytmikkään sarjan, ja kaikki neljä odottivat hiljaisuuden vallitessa.

Hetken kuluttua luukku kuitenkin avautui, ja sen takaa paljastui lisää vaatimattomiin kaapuihin pukeutuneita matoraneja. Klaanilaiset katselivat ympärilleen ahtaassa tilassa. Se näytti olevan jonkinlainen varsinaisten huoneiden väliin rakennettu lymyilypaikka, ja siellä olevat matoranit keskeyttivät hiljaisen puheensa Klaanilaisten ja heidän kahden oppaansa astuessa sisään. Eräs matoralaisista nousi seisomaan, ja asteli tulokkaiden luo.
”Kiitos, Ternok” hän sanoi toiselle Klaanilaisia hakeneista matoraneista, ja kääntyi sitten kahden pidemmän tulokkaan puoleen. ”Ette näytä pahemmin välittävän nazorakeista?”
”Meillä on omat erimielisyytemme” Ämkoo vastasi katsellen ympärilleen, ja kysyi vielä johtajaksi otaksumaltaan matoranilta: ”Mikä tämä paikka on?”

Koko huoneen ilmeisesti ainoa Onu-Matoran levitteli käsiään. ”Tämä on operaatiomme tukikohta. Se on vaatimaton tila erään varastorakennuksen sisässä, mutta huomaamaton, ja täältä on hyvät kulkuyhteydet.”
Ämkoon epäilevän katseen johdosta mustabeige matoran jatkoi: ”Kun nazorak-kaappaajat saapuivat koteihimme ja alistivat meidät tekemään likaiset työnsä, otin johdon käsiini ja aloitimme rakentamaan huomaamatonta tunneliverkostoa. Se oli suhteellisen helppoa, rakensimme muutenkin tämän paikan suurimmalta osin, eivät torakat huomanneet omaa pikku projektiamme.”
Ämkoo ei kuitenkaan tuntenut saaneensa kysymykseensä vastausta. ”Mutta mikä tämä kokoontumisenne on? Ja kuka sinä olet?”
”Tämä on paikallisten matoranien vastarintaliike. Emme alistu torakkain sortoon ilman taistelua!” Onu-Matoran julisti, ja lisäsi vielä ojentaen kätensä: ”Olen Viari.”

Snowman vastasi kätellyyn innokkaasti, Ämkoo näytti vieläkin varautuneelta. Sitten Klaanilaiset paikalle tuonut Le-Matoran puuttui keskusteluun: ”Ja nyt tarvitsemme apua.”
”Ternok on oikeassa” Onu-Matoran aloitti. ”Olemme hankkineet veneetkin valmiiksi pakomatkaa ja naapurisaarelle tilapäisesti vetäytymistä varten. Oikeastaan meiltä puuttuu enää hieno nimi, ja operaatiomme ensimmäiset askeleet voidaan ottaa. Tarvitsemme kuitenkin taistelijoita, jotta saamme toverimme vapautettua nazorakien valvovan silmän alta, ja sitten voimme-”

Ämkoo kuitenkin keskeytti matoralaisten puheen: ”Onnea yritykseen, meillä on tässä vähän kiire.”
Snowman näytti yllättyneeltä, ja katsoi toveriaan.
”Mitä sinä nyt?”
”Guardian antoi meille tehtävän, eikä matoranien auttaminen sisälly siihen. Tiedät kyllä mitä olemme etsimässä.”
Snowmanin kasvoille levisi yhä tyrmistyneempi ilme. ”Mutta emmehän me vain voi…”
”Me emme ole pelastamassa maailmaa tai mitään.”
”Oikeastaan ehkä olemme.”
Ämkoo kurtisti kulmiaan ja tuijotti toveriaan. ”Sitä suuremmalla syyllä meidän täytyy pysyä suunnitelmassa”, hän vastasi happamasti.
”Mutta emme me vain voi hylätä pikkukavereita pulassa” Snowman sanoi päättäväisenä.

Silloin Ternok puuttui keskustelun kulkuun. Hän katsoi Ämkoota suoraan silmiin.
”Pyydän, etkö voisi auttaa meitä? Sinähän olet Toa…” hän vetosi.
”Ei. En ole.”
”Aika lähellä kuitenkin. Emmekö me muka voi-” Snowman huomautti väliin, mutta tuli itse Ämkoon keskeyttämäksi: ”Me olemme tässä keskellä vihollistukikohtaa ja meillä on kiire!”
”Ja nämä matoranit elävät selvästi ahdingossa! Heitä käytetään säälimättä orjatyövoimana!”
”Meillä ei ole aikaa tähän! Jokainen minuutti jonka hukkaamme näiden matoranien kanssa kiskoo meitä vain kauemmas määränpäästämme. Ja minä lupasin Guardianille, että me tuomme sen palan.”

Hetken aikaa Ämkoo ja Snowman tuijottivat toisiaan ääneti. Ämkoo avasi suunsa uudelleen, puhuen painokkaasti ja itsevarmasti: ”Mieti Klaanin tilannetta. Meillä ei ole varaa epäonnistua nyt.”
”Enkä voi vain katsoa sivusta, kuinka viattomia, rauhaa rakastavia matoraneja käytetään hyväksi ja tapetaan mielivaltaisesti!” Snowmanin äänensävy oli kireä.
”Jos asia on sinulle noin tärkeä, voimme päästää nuo pikkuiset tuskistaan vaikka heti. Pääsemmepähän sitten jatkamaan työtämme.”
Snowmanin katseesta näki, että hän otti sen vakavammin, kuin mitä Ämkoo oli tarkoittanut.
”Asiamme ovat selkeästi eri tärkeysjärjestyksissä.” lumiukko totesi itselleen hyvin epätyypillisen jäätävään äänensävyyn. Ämkoon vastaus oli ärtynyt: ”Olet vähän turhan pehmeä jopa lumiukoksi.”
Silloin Snowman teki jotain, jota hyvin harva Klaanilainen oli koskaan kuullut. Hän huusi vihaisesti.
”Jos sinä et tahdo auttaa pulassa olevia, voit aivan hyvin poistua tehtävää jatkamaan! Minä jään!”

Pitkän hiljaisuuden jälkeen Ämkoo vastasi.
”Hyvä on.”
Hänen äänensävynsä oli pettynyt.

Ämkoo kääntyi kannoillaan, ja poistui tilasta. Ovensuusta hän vielä huikkasi: ”Teidän pitäisi antaa tälle nimeksi ’Operaatio Maata Näkyvissä’.”

[spoil]Kiitän Ämkoota, luonnollisesti kirjoitimme riidan kahteen pekkaan.[/spoil]

Isku Nazorak-pesään: laavahyppyri

Nazorakien pesän rahtitunneli

”Käännytään vasemmalle, se vei ruokavarastolle!”, Matoro hihkaisee. Heidän edessään on risteys kolmeen suuntaan.
”Menemme niiden pesän keskukseen?”, Keetongu puhelee.
”Ei, mennään sinne minkä nimeä kukaan meistä ei osannut.”, Mahriking ehdottaa.
”Eikö Manu sanonut tuntevansa paikat? Mennään ruokavarastoon.”, Matoro puhuu.
”Manu on puolitajuton!”, Summerganon huutaa.
”Enten tenten teelika menten hissun kissun vaapula viss-”, Mahriking aloittaa.
”KUMMASTA MENNÄÄN?”, Tongu huutaa keskeyttäen arvonnan.

He syöksyvät keskimmäisestä enekuin ehtivät väännellä raiteiden sivulla olevia vipuja.
Kylttiä ei osannut kukaan heistä tulkita.

Klaanilaisten vaunu syöksyy kovaa vauhtia pimeyteen, raide viettää alaspäin. Vaunu kiihtyy jatkuvasti, ajaen kovaa kohti tuntematonta määränpäätä. Valokiviä ei näy enää juurikaan, on ihan pimeää.

Seinämässä on kyltti nazorakinkielellä, ja sen vieressä valokivi. Matoro yrittää lukea sen, mutta he ajavat liian kovaa sen ohi.
”Noh, ei se kai ollut mitään tärkeää.”, Matoro toteaa. Heidän vaunu jysäyttää läpi vanhan puuesteen.

”Edessäpäin on punaista hohdetta!”, Mahriking huutaa.
”Minulla on huono tunne tästä.”, Matoro ilmoittaa kuivasti.
”Epäilen että siinä kyltissä luki jotain tyyliin ’vaara – pysähdy heti’.”, Keetongu puhelee.

Joukko huomaa parinkymmenen bion päässä, suoraan edessäpäin, syvän rotkon, jonka pohjalla on ilmeisesti laavaa. Paikalla on ollut joskus silta, mutta nyt siitä on jäljellä vain hyppyri suoraan laavaan.
Kiskot jatkuvat rotkon toisella puolella.

[spoil]Cliffhangeeeer![/spoil]

Isku Nazorak-pesään: vuoristorata

Yhä tukikohtamaisemmaksi muuttuva Nazorak-luolasto

Tik tik tik.

Klaanilaiset ryntäsivät poispäin Nazorakien pommista.

Tik tik tik.

Matoro kääntyi ja osoitte pommiaan energiamiekallaan.

Tik ti-ZAP

Tappavan tarkka energialataus osui pommiin ja pysäytti laukaisimen. Klaanilaiset pääsivät nilkuttamaan karkuun. Tunneli muuttui yhä tukikohtamaisemmaksi; vaikka seinät olivat yhä kiveä, tunneli oli tuettu raskaasti rautapalkeilla ja päällekkäin menevien tunnelien välillä oli metalliritilöitä.

Nazorakit, jotka olivat ylemmässä tunnelissa, eivät huomanneet pommin pysähtyneen. He lymyilivät kulman takana suojassa räjähdykseltä ja latailivat sinkojaan. Se antoi Klaanilaisille tärkeän etumatkan.

Tuunneli päättyi raskaalle panssariovelle, jossa ei ollut kahvaa kuin toisella puolella. Ovessa oli kolmikerroksinen panssarilasi-ikkuna ja koodilukko.

Keetongu löi nyrkkinsä läpi lasista ja aukaisi kahvan sisäpuolelta. Klaanilaiset marssivat sisään halliin. Huoneessa oli kaksi ei kovin voimakkaan näköistä virkamiestorakkaa. Klaanilaiset heittivät ne ulkopuolelle ja Keetongu salpasi oven valtavalla jakoavaimella, joka lojui oven vieressä.

Tiimi päätti levähtää hetken, sillä Make ja Manu olivat liian huonossa hapessa jatkaakseen heti. Keetongu tarjosi heille parantavaa salvaa, josta hänen lajinsa oli ollut kuuluisa.

Matoro ja Summerganon katselivat ympärilleen hallissa. Se oli noin 30 metriä pitkä ja sen toisesta päädystä lähti monta suurempaa tunnelia. Tunneleihin johti jokaiseen kolme maassa olevaa pitkää rautapalkkia.

”Rata. Tämä on niiden rautatie”, Summerganon totesi. Matoro vilkaisi karttaa. Kyllä, halli oli merkitty karttaan torakankielisellä nimellään. Yksi tunneleista johti selvästi kohti pesää, toinen johti muonavarastolle (ahaa, nekin siis syövät) ja kolmas paikkaan, jonka nimeä kukaan tiimiläinen ei osannut tulkata.

KRA-KAM.

Ovi lensi sisään. Sen tilalla oli joukko torakoita, jotka latasivat uudelleen sinkojaan. Seuraava kuti osuisi Klaanilaisiin.

Tässä tilassa taisteleminen ei käynyt Klaanilaisille. Matoro ja Suga hyppäsivät yksinkertaiseen vaunuun, joka oli pesään vievillä raiteilla. Keetongu heitti Maken vaunuun ja auttoi Manua nousemaan kyytiin. Sitten hän kipusi sinne itse ja potkaisi vauhtia.

Vaunussa oli kaksi vipua, niitä lukuunottamatta se oli pelkkä lava pyörillä. Summer painoi ylhäällä olevan vivun alas ja vaunu sai lisää vauhtia. Samalla toinen vipu nousi ylös. Keetongu painoi vivun alas suurella voimalla ja vaunu kiisi tunneliin.

Vau. Tätä pitää käyttää kotopuolessa”, Keetongu alatteli. He alkoivat painamaan vivuja Summerin kanssa vuorotellen ja Klaanilaiset kiitivät yhä kasvavalla nopeudella kohti pesää.

Mutta Nazorakit olivat jo perässä. Ne käyttivät vaunua vanhasta tottumuksesta. Sinko lauloi. Klaanilaiset kumartuivat ja ammus lensi heidän ylitseen. Se räjähti seuraavassa kurvissa ja teki kolon seinään.

Sinko ladattiin uudestaan. Matoro ampui jääsäteen seuraavan vaunun renkaaseen, mutta kuuma metallirengas suli nopeasti. Niinpä Matoro ampui jääsäteen singon sisän ja teki ampumisen mahdottomaksi.

Sinko räjähti.

Vain muutama torakka pääsi hyppäämään vaunusta turvaan, ja nekin saivat vammoja iskeytyessään kiskoille.

Klaanilaiset kiisivät vaunullaan yhä lähemmäksi päämääräänsä.