Aavikkosaari, satama
Viileä aamu oli muuttunut tuskallisen kuumaksi päiväksi. Polttavat auringot käristivät satamaa kahdesta suunnasta.
Tämä oli näemmä niitä saaria, jotka osuivat kahden muun saaren aurinkojen taitteeseen. Oikeastaan ne auringot olivat massiivisia valokiviä, mutta Matoro ei katsonut fiksuksi aloittaa tieteellistä pädentää täällä.
Hän, Xxonn ja kaksi matorania olivat suunnitelleet lähtevänsä pian seuraavalle saarelle. Matoro oli tutkinut karttoja ja saanut selville että saariketju oli ties kuinka pitkä.
Ilma oli hiostava. Jään Toa pyyhkäisi otsaansa ja katsoi toista aurinkoa nopeasti.
”NE TULEVAT! SUOJAAN!”, joku huusi kovaa sataman majakasta. Huutaja oli majakanvartija Lock, kauan kadonneena olleen Capsin veli.
Kukaan ei voinut olla huomaamatta huutavaa Lockia.
Kaupunki alkoi vilistä. Kirkuvat Matoranit juoksentelivat rakennuksiin. Joku tönäisi Seranin maahan.
Pölyä nousi kylänraitilta. Matoro yski hiekkapölyä ja ihmetteli kaaoksen syytä.
Silloin Jään Toa huomasi etäällä merellä laivan. Sen mastossa heilui kokopunainen lippu.
”Merirosvoja-”, Xxonn totesi nopeasti.
”Mennään piiloon hetkeksi.”, Matoro sanoi. Nelikko juoksi viimeisenä varastoon raskaat reput selässään. Heillä oli mukanaan kaikki tavaransa. Majataloon ei uskaltanut jättää mitään.
Laiva lipui satamaan. Irvan näki ovenraosta kuinka laivan keula painoi Seilaavan Manaatin aalonmurtajaa vasten murskaten sen.
Sekalaista väkeä alkoi virrata laivasta kylään. Joku huuteli komentoja ja hampaisiin asti aseistautuneet matoranit ja muut olennot alkoivat availla rakennusten ovia.
* * *
Matoro oli varsin ylpeä toveriensa kanssa rakentamastaan laitteesta. Oven karmin yläosasta lähti köysi pianoon, joka oli kiinnitetty vapaasti roikkumaan katosta. Se oli taka-asennossa pitkän kepin ollessa ovea vasten, pitäen pianon kaukana. Jos oven avaisi, keppi katkeaisi ja sisään tulija jäisi pianon alle.
Nelikko livahti taka-ovesta. He miettivät mikä olisi paras veto.
”Hei! Te neljä!”, pitkänpuoleinen merirosvo huusi kulmalta. Se lähti juoksemaan nelikkoa kohti miekka tanassa. Neljä muuta juoksivat rakennuksen takana tätä pakoon.
Piraatti kailotti näheensä tyyppejä.
”Luulen että olemme ongelmissa…”, Seran voihki heidän livahtaessa rakennuksen kulman taa.
Heidän edessään oli yhtäkkiä pitkä, Sidorakin lajia oleva merirosvo joka pyöritteli pitkää miekkaansa.
”Päivää. Ryöstäisin kernaasti arvoesineenne jos sopii. Laukut tähän.”, se sanoi.
Kukaan ei likkunut.
”Minä olen mursujutsun mestari. Te saatte totella minua!”, merirosvo huusi.
”Näytä meille joku mursujutsu-liike”, Matoro pyysi kauniisti mahdollisimman tyhmä ilme kasvoillaan.
Hujoppi alkoi huitoa miekallaan ilmaa. Äksän laukaus käsitykistä heitti merirosvon pitkälle seinän läpi.
Kahden klaanilaisen ja matoranin joukko jatkoi puolijuoksuna rakennuksen etupuolelle. Nyt rakennuksen takaa kuului ääniä.
”Eivät nuo voi olla noin tyhmiä”, Xxonn pidätteli nauruaan kävellessään. He olivat pian ansoittamansa oven edessä.
”Haluan huijata jonkun niistä tämän pianon alle”, Matoro selitti taputtaen ovea. Silloin kuului kova räksähdys ja sitten tömähdys.
Piano oli syöksynyt oven läpi, jyrännyt Matoron ja Äksän ja sitten lentänyt hiekkaan. Hölmistynyt piraatti tuli hajonneesta oviaukosta katsomaan – hän oli vain siirtänyt sisäpuolella keppiä. Se oli ollut näemmä jonkinlainen ansa.
Takaovesta tulleet piraatit piirittivät kaksi matorania ja tajuttomat Klaanilaiset. Pian merirosvot lähtivät köytettyjen matoranien ja joukon matkatavaroiden kanssa. Kylästä oli revitty kaikki irtain, joka oli nyt kuljetettu suureen purjelaivaan. Merirosvolaivan kyljessä luki mustalla tekstillä ”TUHOAJA”.
* * *
”Mitä… tapahtui?”, Matoro mumisi hiekkaa suussaan. Hän makasi kasvoillaan hiekkaisella kadulla. Äksä makasi pää hiekassa aivan pianon vieressä. Soitantalaitteen päällä oli katkenneet köydet.
Toa nosti päänsä. Hän muisti piano-ansan.
Sitten hän tajusi että hänen reppunsa, jossa oli ollut Itroz-dokumentit, oli vohkittu.
”Äks! Äks!”, Matoro huusi puoliääneen. Hän loi jäähilettä titaanin naamiolle, ja silloin Xxonn pomppasi pystyyn.
”Tavarat ja matoranit ovat poissa!”, Matoro aloitti hätääntyneenä.
Äksä katseli ympärilleen nopeasti – hänen silmiinsä osui juuri satamasta lähtevä merirosvolaiva.
”Nuo ovat vieneet ne, sano minun sanoneen!”, Äksä uhosi ja nousi aloittaakseen sprintin satama-altaalle.
Matoro juoksi tämän perässä.
”Miten meinasit tavoittaa laivan?”, Matoro kysyi takana hoiperrellessaan vielä pianon iskun jäljiltä.
”Keksitään jotain hienoa!”, Äks kertoi.
”Kannatan. Improvisoidut suunnitelmat ovat hien-”, Matoro aloitti kunnes lensi suoraan satama-altaaseen Äksän perässä.
Kaksikko nousi nopeasti ylös vedestä, tajuten juosseensa liian pitkälle.
”Miksi täällä ei ole veneitä?”, Äksä kirosi katselleessaan tyhjää satama-allasta. Sitten hänen silmiinsä osui satama-altaassa usikenteleva manaatti.
Jos tilanne olisi ollut sarjakuvaa, idealamppu olisi pamahtanut palamaan kaksikon pään päälle.
* * *
Manaatti kiisi kuin rasvattu salama pitkin aallokkoa. Äks istui sen suurella pinnalla pitäen kiinni olennon päästä.
Klaanilaisella roikkui panssarissa kiinni Matoron tarttumakoukku, ja Toa itse hoippui vesisuksilla kaukana takana. Manaatin suuri nopeus kiidätti helposti kaksikkoa eteenpäin, kohti ulapalle ehtinyttä piraattilaivaa.
Matoron tarkoitus oli päästä vesisuksilla laivaan hakemaan tarvikkeet ja mahdollisesti napata vene matoraneille.
Kaiken piti onnistua.