Tunneli oli pitkä ja yllättävän valoisa. Koko katto oli koristeltu sinisin ja keltaisin valokivin. Nuo värivalot tanssivat yhdessä varjojen kanssa valkoisilla, riimuja täyteen kirjoitetuilla seinillä.
Amazua oli jatkuvasti varuillaan. Hän oli melkein pudonnut ääriomaperäiseen aukeava luuku-ansaan. Luolastossa olisi vielä yhdeksän ansaa sen Toan muistiinpanojen mukaan. Hän luotti haarniskaansa ja voimiinsa, mutta tiesi että ei kannata olal liian luottavainen omiin kykyihinsä. Pitkä letka piraatteja käveli hänen takanaan, kuka tehden mitäkin. Joukko oli ottanut jokaisen arvokkaan esineen tunneleista.
Seinästä syöksyi nopealla liikkeellä terä. Amazuan metallinen käsi ehti ottaa sen vastaan ja vääntää sen mutkalle. Seuraavalla askeleella ilmeisesti jollakin liiketunnistinsysteemillä varustetut terät pyörähtivät esiin seinästä. Palkkasoturi onnistui tekemään ne helposti pelkin käsin vaarattomiksi.
Piraattimatoranit kuiskivat jotakin tyytyväisinä.
Nimdasaari, pyhättö
”Tuolla”, Xxonn viittoi metästä nähtyään puiden lomasta rakennuksen. Matoro vaikutti huojentuneelta ja kiihdytti kävelyvauhtiaan kahden matoranin koittaessa pysyä perässä.
Suuren järven rannalla odottava valkokivinen rakennus näytti vaatimattomalta kaukaa katsottuna. Se oli rakennettu pystyyn asetetuista kalkkikivisistä lohkareista joiden päälle oli kasattu kiviä poikittain. Koko yksi seinämä oli auki, eräänlaisena ovena. Paikka olisi täydellinen puolustuksellisesti, sillä se sijaitsi rantakukkulan laella suuren aukion keskellä.
Neljä Klaanilaista lähtivöt nousemaan loivaa mäkeä ylöspäin nopeaan tahtiin. He olivat kävelleet tänään jo paljon ja lisää oli odotettavissa. Kun Matoro etummaisena siirtyi ovesta sisään valoisaan, pieneen rakennukseen, hän huomasi joukon matoraneja aseiden kanssa katsovan heitä.
”Lisää haudanryöstäjiä! Tapetaan!” yksi matoran karjaisi ja osoitti keihäällään nelikkoa. ”Ei ei ei. Emme ole ryöst-” Matoro aloitti mutta hänen jalkojensa juureen lentänyt keihäs keskeytti hänet. ”A ha. Mitä te sitten olette?” keihäsmatoran kysyi, näyttäen siltä että voisi heittää toisen keihään koska vain.
Matoro pohti tilannetta. Amazua on todennäköisesti jo syvällä maan alla. Matoraneista voisi olla hyötyä. ”Keitä olette?” munkki tivasi. Kaksi matorania lähestyivät joukkoa osoittaen keihäillään.
”Me haluamme pysäyttää sen alas menneen haudanryöstäjän ja sen roistojoukon”, Jardirt sanoi nopeasti, edes valehtelematta. Lyhyt ja heikon näköinen matoran olisi tasaisempi neuvottelukumppani.
”Me selviämme heistä itsekkin. Nyt, häipykää. Emme halua vääräuskoisia pyhille paikoillemme”, munkki jatkoi. Pari muuta uhittelivat edelleen keihäillään.
”Mitä jos me nyt ottaisimme rauhallisesti ja ottaisimme ryypyt pekkaan”, Notfun änki sisään. ”Ryypyt mitä?” munkki kysyi nopeasti. Kapteeni ehti sanoa ”Rom-” ennenkuin munkit räjähtivät. Ei, ne eivät räjähtäneet kirjaimellisesti. Ne vain suuttuivat koska alkoholi on yksi suurimpia paheita heidän uskonnossaan.
Matoro kyykistyi ja hänen päähänsä tähdätty keihäs meni pahasti huti. Hellänpuoleinen potku toista lähellä olevaa matorania jalkaan ei vaikutanut juuri mitenkään keihäällä sohivaan tyyppiin. Matoraneja vastaan taisteleminen oli ikävintä mitä Toa voi joutua tekemään. Äks katsoi kysyvästi Jään Toaa väistäessään yhden keihäänpiston. Matoro ei keksinyt järkevää toimintastrategiaa. He eivät voisi käyttää voimaa noita vastaan. Sitten hän miltei huusi matoraneille ”Olen Itroz!” Munkkijoukko hiljeni. Klaanilaisjoukko jähmettyi.
Viimein joku rohkeni avata suunsa. ”O-oletko sinä se Itroz? Makuta Itroz?” ”Kyllä olen. Tarvitsen sirua uudestaan tutkimuksia varten”, Matoro valehteli. Hän tiesi juuri olevansa äärimmäisen heikoilla jäillä. Jos hän paljastuisi, se olisi menoa se. ”Olisit heti sanonut, arvon Itroz. Autamme sinua aina sen sopimuksemme nojalla”, munkki kertoi ystävällisesti, tajuten vasta nyt ”tunkeilijan” ja Itrozin yhdennäköisyyden. Lisäksi Makutat muuttavat usein muotoaan. Ity oli edelleen valkomusta ja hänellä oli teleskooppisilmä ja tuo miekka.
”Niin, joo”, Matoro sanoi hetken ajatuskatkoksen jälkeen. Heti hän tajusi kuinka tyhmästi oli sanonut. Nuo matoranit tiesivät Itrozista enemmän kuin hän itse.
”Saammeko mennä Nimdan kammioon ja samalla hoitelemaan ne haudanryöstäjät?” Matoro kysyi vakavoituneena. ”Nämä ovat Kavereitani Veljeskunnasta. Täysin luotettavia”, hän jatkoi ja viittasi muihin Klaanilaisiin. Munkki näytti nörästi tietä portaikkoon ja nelikko lähti alas munkit mukanaan. Matoron otsalla helmeili jatkuvasti kylmä hiki. Olisi vain ajan kysymys koska nuo alkaisivat epäillä.
Tuskanhiki kiilteli Ämkoon vihreän naamion otsalla Toan nostellessa raskaasta kivestä valmistettua painoa vasemmalla kädellään. Painon kahvana toimiva hiekanruskea hamppuköysi narskui Toan kämmentä vasten vihreänmustan soturin ilmeen kiristyessä entisestään.
Lopulta Ämkoon voimat pettivät ja paino jysähti maahan. Toa huohotti, oikoi väsynyttä raajaansa ja nousi sitten ylös istumapaikan virkaa toimittaneen sammalta kasvavan kannon päältä.
Ämkoon ainoan luonnollisen käden treenaamiselle löytyi hyvä syy. Edellisenä iltana Bakmei oli pannut merkille, että varjokäden nähtyään jopa aivovauriosta kärsivä marakatti ymmärtäisi hyökätä Ämkoon kimppuun vasemmalta puolelta. Varjoenergiasta koostuva raaja särkisi tarpeen vaatiessa suhteellisen helposti vahvemmankin vihollisen panssarin, mutta tähän raakaan voimaan ei tulisi luottaa liikaa. Valkean turagan opit ruumiin ja mielen tasapainosta olivat kieltämättä järkeviä, eikä siksi ollutkaan ihme, että Bakmei oli määrännyt Ämkoon nostelemaan painoja läpi yön.
”Joko sinä lepäät?”
Ämkoo kääntyi paikalle saapunutta Bakmeita kohti, kumarsi jälleen kerran tavan vuoksi ja virnisti sitten kevyesti.
”Rajani taisi tulla vastaan. Jatkan ihan pian.” ”Ota kampela”, Bakmei tokaisi ja heitti hätäisesti paistetun vedenelävän nälkäiselle Toalle. Ämkoo tarttui kalaan, näykkäisi tästä palasen ja vilkuili sitten ympärillään avautuvan metsikön suuntaan.
Sitten Enki saapui.
”He saivat koodin auki”, vihreä matoran ilmoitti tehtyään ensin kunniaa sekä Ämkoolle että turagalle. Bakmei ei reagoinut juuri mitenkään matoranin saapumiseen, vaan häipyi omien puuhiensa pariin.
”Hyvä. Osaatko sanoa tässä vaiheessa mitään itse sisällöstä?” Ämkoo kysyi ja istui taasen alas. ”En paljoa. Sen voin sanoa, että olit oikeassa. Ainakin valtaosa tekstistä on Atyan itsensä kirjoittamaa.” ”Hyvä. Kääntäkää kaikki.” ”Käskystä.”
Enki nyökkäsi ja valmistautui tekemään lähtöä. Ämkoon voimakas rykäisy kuitenkin sai matoranin pysähtymään.
”Niin?” ”Olisi vielä yksi juttu.”
– – –
Myöhemmin päivällä Ämkoon veljeskunnan päämajan tykönä nousi ilmaan tummanharmaa haukkarahi. Selässään se kantoi turkoosia kanohi kakamaa kasvoillaan kantavaa vihreänkirjavaa matorania. Matoran tarttui vyötäisillään roikkuvaan radiolaitteeseen ja puhui: ”Testaan yhteyttä. Täällä Tedni, suuntana Klaani. kuuleeko päämaja?”
Nektann makasi pöydän alla. Miten hän oli sinne päätynyt, sitä hän ei tiennyt. Hän tiesi vain, että jokin oli hyökännyt ja tarkka-ampunut viisitoista hänen kolmestakymmenestä sotilaastaan. Heihin oli iskenyt paniikki, ja muutama jalkoihin jäänyt Skakdi oli tallautunut kuoliaaksi. Nektann olisi kyllä poistunut pöydän alta, mutta eräs soturi nimeltä Bodyrakk oli päättänyt tuupertua kyseisen pöydän päälle. Pöydän jalat olivat musertuneet suuren Skakdinjärkäleen alle, ja Nektann oli jumissa. Kaiken lisäksi salaperäinen sala-ampuja ammuskeli lisää hänen sotilaitaan ainakin äänistä päätellen. Ei olisi pitänyt luottaa siihen Makutaan, Nektann ajatteli. Lisäksi olimme varomattomia omalla maaperällämme. Sitä virhettä en tee toiste.
Hetkisen kuluttua Nektann oli saanut raahattua ruhonsa pois pöydän alta. Tarkka-ampuja päätti osua häntä jalkaan. Sotalordi karjaisi hypähtäen pystyyn. Hän kuitenkin kaatui saman tien jalkaan sijoitetun luodin takia. Nektann kierähti nopeasti pois näkyviltä suuren tynnyrin taakse. Hän oli onnellinen vartioaseman kalustuksesta, vaikkakin se kattoi vain muutaman tuolin, pöydän ja pari tynnyriä.
Nektann vilkuili ympärilleen etsien katseellaan sala-ampujaa, joka oli verottanut vartioaseman ryhmästä jo yli puolet. Hän käytti strategista ajattelukykyään etsiäkseen parhaat tarkka-ammuntapaikat. Erään pienen mäennyppylän huipulla kasvavan kaktuksen takana oli sotalordin mielestä kolmanneksi paras paikka tarkka-ampujalle. Siispä tämä luultavasti olisi siellä. Paras paikka oli huono paikka, koska sinne voitiin odottaa väijytystä. Toiseksi paras paikka oli vielä liian hyvä paikka, jos ampuja oli hyvä. Toisaalta ehkä juuri siitä syystä tarkka-ampuja valitsisi ensimmäisen paikan; jos sitä odotettiin, sitä ei oikeasti odotettu. Nektann lakkasi sotkemasta päätään mokomilla ajatuksilla ja otti esiin löytämänsä zamor-singon. Sitten hän laukaisi kohti mahdollista tarkka-ammuntapaikkaa. Kuului räjähdys. Suojautunut Nektann nousi esiin tynnyrin takaa ja vilkuili kukkulalle. Ammuskelun ääniä ei enää kuulunut.
Sotilaat, ilmoittautukaa! Nektann huusi. Kymmenen ääntä vastasi. Perhana. Kaksi kolmasosaa kuoli Skakdit tulivat esiin piiloistaan. Kuoliko se, joku pohti. Ehkä. Toivottavasti, Nektann vastasi. Ja piru periköön sen Makutan, joka päätti hyökätä minun kimppuuni!
Matorankylä oli kuolemanhiljainen. Puiset rakennukset huojuivat lämpimässä tuulessa. Suurimman majan ovi oli irti.
Matoro käveli hitaasti toiset Klaanilaiset perässään. Kylä näytti autiolta.
”Minulla on huono tunne tästä”, Matoro sanoi ohimennen. Hiekkaisella päätiellä näkyi raskaita väkijoukon jälkiä.
”Täällä on ollut suuri väkijoukko”, Jardirt ilmoitti tutkien maata. ”Entinen miehistöni ehkä?” Notfun ehdotti.
”Hei, tämä ovi on lyöty irti”, Matoro hihkaisi nostettuaan suurimman mökin puuovea. Siinä oli reikä, joka näytti nyrkin tekemältä. Toalle tuli ensimmäisenä mieleen se laivan kaapannut metallikäsi.
”Outoa. Missään talossa ei ole väkeä”, Äks ihmetteli ääneen tutkittuaan pari mökkiä. ”Tämä suurin mökki näyttää olevan jonkinlainen kylän keskus”, Jään Toa puhui taloon tulleelle piraattikaksikolle. Hän penkoi hyllyjä yrittäen löytää mitä tahansa. Notfun katseli ympärilleen tylsistyneenä. ”Entä jos me vain seurataan noita jalanjälkiä?”
”…” ”…” ”Miksi me emme tajunneet tuota aikaisemmin” Jardirt ihmetteli. ”Niin! Minun porukkani ei varmasti osaa liikkua huomaamattomasti! Metsää pitkin menee vana roskaa, tallottuja oksia ja tyhjiä pulloja”, Notfun hehkutti. ”Katsotaan nyt ensin löytyykö täältä jotakin”, Matoro huomautti ensin ja avasi yhden puisen lipaston. Sieltä paljastui erittäin vanhan näköinen kirja.
”Ath”, hän luki ääneen otsikon. ”Tämä on niiden-” ”Hippien”, Notfun sanoi väliin. ”… matoranien uskonnollinen kirja” ”Mitä siinä on?” Xxonn kysyi. Toa avasi kirjan. Kirjoitus oli jotakin outoa kieltä. ”Lue itse”, Matoro sanoi ja heitti kirjan Äksälle. ”Eihän tästä saa mitään selvää!” ”Ei niin”, Matoro vastasi ja heitti kirjan hyllyyn. ”Eli mennään näppituntumalla jälkien perässä”
Nimda-saari, pyhättö
”Ne ryövärit tuhoavat temppelimme ja ryötstävät aarteemme!” matoran kailotti kaadunneen alttarin päällä. Parikymmentä aseistautunutta uskovaista seisoivat rinkinä hänen ympärillään, valkoisen Nimdan Pyhätön seiniä vasten. ”Me emme salli sitä! Me saamme Athilta voimaa tuhota ne!” ilmeisesti ylipappi vaahtosi.
Joukko nosti aseitaan ja hurrasi. Sitten he alkoivat mennä yksi kerrallaan portaikkoa alas soihtujen ja keihäiden kanssa.
Notfun käveli ympyrää. Hän yritti etsiä aarretta, mutta ei löytänyt sellaista. Tästä hän tuli pahalle tuulelle. Hetken kävelyn jälkeen hän kuitenkin löysi mielenkiintoisen näköisen kiven, johon oli kaiverrettu erään ”jumalan” symboli.
Notfun tunnisti symbolin kuolleen muinaisen jumaltoan symboliksi. Hän otti kiven käteensä.
Miksi kaikki tuntui lopulta kietoutuvan Nimdan ympärille? Kaikki jahtaavat sitä tietämättään mikä se on. Mikä se on? Se on valkoinen metallisiru. Mitä muuta se on? Jotakin, jonka takia kannattaa tappaa.
Matoro havahtui ajatuksistaan tömähdykseen. Jään Toa piteli päätään. Hän oli onnistunut nukkumaan pari tuntia. Uni oli ollut kaikkea muuta kuin rauhoittavaa. Toa haparoi itsensä pystyyn ja tähyili ympärilleen. Äksä ja Jardirt olivat laivan keulan tietämillä ja kiskoivat köysiä. Notfun käveli kohti ja selitti jotain perillä olemisesta. Matoro valpastui välittömästi ja siirtyi keulaan. Edessä näkyi hietikkoinen, matalapuustoinen saari. Takana oli Pohjoisen Mantereen rannikko.
”Nuo tyypit jättävät meidät tähän ja jatavat matkaansa. Me saamme tuon veneen saarelle menoon”, Fun selitti tilannetta. ”Millä tulemme pois?” ”MINUN laivallani tietysti” ”Aha”, Matoro totesi nopeasti. Puolelle tusinalle tehty pelastusvene tippui veden pinnalle ja Jardirt hyppäsi sinne ensimmäisenä.
”Hei. Miksei tämän paatin kapteenia näy juurikaan tällä laivalla?”, Matoro kysyi hiljaa Notfunilta. Matoran oli hetken hiljaa ja avasi sitten suunsa. ”Öh, hän ei tykkää minusta. Tai toisinpäin” ”Onko se syy olla piilossa koko matka? Näimme hänet vain matkan alussa” ”En tiedä. Mitä jos unohdetaan koko heppu…” Matoro huokaisi. Ei tuosta ottaisi selvää. Hän hyppäsi Äksän perässä veneeseen. Kun Notfunkin oli paikalla, he lähtivät soutamaan kohti hietikkoista saarta mystisen rahtilaivan jatkaessa matkaansa.
Kyseinen saari, sisämaa
”Missä on Nimdan temppeli”, musta hahmo aloitti ja iski pienen majan oven nurin. ”E-ette voi mennä sinne…” matoran sopersi ja vetäytyi taaksepäin. ”Kysyin missä”, Amazua vastasi ja nosti matorania kurkusta. Hän heitti pienen le-matoranin maahan ja kääntyi huoneen muiden henkilöiden puoleen.
”P-pyhättö on saaren keskellä. Ath-järven rannalla”, ko-matoran vastasi särisevällä äänellä. ”Mutta Nimdan luona ei ole käyty tuhansiin vuosiin. Temppelin maanalainen osa on sinetöity….” Muutama matoran sopersi rukousta Athille. Musta hahmo oli varmasti Atheon. Atheon oli tullut saarelle tuhoamaan ja tappamaan.
Amazua ja kymmenen matorania olivat matkanneet melko nopeasti päivän aikana sisämaahan. Laivaa oli vartioimassa parikymmentä jäljellä olevaa piraattia. Nimdan pyhättö sijaitsi saaren suurimman järven rannikolla varsin idyllisessä paikassa. Näköala järvelle oli kaunis ja koskematon. Valkoinen ja pienikokoinen pystykivistä tehty pyhättö odotti yksinään puhtaan luonnon keskellä. Amazua iski metallinyrkkinsä puuoven läpi ja heitti jonkin papintapaisen järveen. Valoisa ja taiteellinen temppeli oli täynnä arvoesineitä ja kaiverruksia seinissä. Piraatit pakkasivat arvotavaraa mukaansa Amazuan etsiessä maanalaisen osan sisäänkäyntiä. Hän potkaisi marmorisen altatrin nurin.
Bingo.
Laatta murskautui hänen nyrkkinsä alle. Portaikko alas oli täynnä kiveä.
Ilma-alus oli saapunut sankan sumun vyöhykkeelle. Keetongu ei nähnyt, minne ohjata. Hänen täytyi luottaa täysin navigaatiolaitteistoon. Omiin silmiin ei ollut luottamista.
Guardian istui tuolissa huolestuneen näköisenä. Manu lillui edelleen lasisessa purnukassaan. Eikö ole ironista, hän sanoi, että minä olen lasipurkissa. Guardian katsahti häneen. Jos minä olisin omassa ruumiissani, minä Tiedetään, Guartsu huokaisi silmiään hieroen. Olisit hävittänyt tämän sumun. Olin kyllä sanomassa, että olisin voinut kuurata tuulilasin, mutta miten vain.
He lensivät sumussa muutaman tunnin ajan. Kaikki näytti yksitoikkoisen samalta sumussa. Guardian koetti nukkua hetken. Pian tuli vaihdon aika. Guardian tarttui ruoriin, Tongu painoi pehkuihin. Ehkä parinkymmenen minuutin kuluttua Ternok sanoi: Herra Guardian, me olemme nyt viidenkymmenen kilometrin päässä Nynrahista. Sepäs mukava uutinen, Guartsu vastasi väsyneenä. Käypä herättämässä Tongu. Kun Tongue herää, kielipeli alkaa, Manu sanoi hihittäen.
Hetken kuluttua keltainen jättiläinen talsi heidän luokseen. Edestäpäin kajasti valoa. Sitten, yhtäkkiä, sumu loppui. Muutaman metrin välillä se hälveni olemattomiin. Nyt he näkivät meren ja heidän edessään odottavan saaren.
Saari, jonka he näkivät, ei ollut mikään kaunis näky. Ilmasta käsin näkyi monia tulipaloja. Savupatsaat nousivat korkealle Nynrahin taivaalle. Rakennuksia näkyi palasina siellä, missä asutusta oli. Kasvillisuus oli suurimmaksi osaksi liekeissä. Mitä tämä on? Guardian kuiskasi ja iski nyrkkinsä pöytään. Keetongu sulki ainoan silmänsä hetkeksi ja avasi sen sitten uudestaan. Näky oli todellinen. Ai oliko täällä jokin ongelma, vai? Manu ivasi.
He alkoivat laskeutua Nynrahia kohti. Mutta heidät yllätti joukko lentäviä pikku aluksia. Ne olivat lautasen muotoisia ja ampuivat heitä kohti. Mikä pahinta, ne olivat liian pieniä maalitauluja. Ne vahingoittavat jotakin ja pahasti, jos emme pian laskeudu, Tongu ärisi tarttuen ohjaimiin. Koko alus huojui ja tärisi. Guardian kaatui lattialle kompastuttuaan tuoliin. Manu purkki putosi lattialle ja kieri Tongun jalkojen juureen. Keltainen rahi yritti kaikin voimin joko karistaa tai tuhota hyökkääjät. Hän ohjasi alusta vasemmalle ja oikealle, mutta pienet lentävät lautaset pysyivät heidän kannoillaan. Ne olivat aivan aluksen vasemmalla puolella ja ampuivat reikiä Kirikori II:n kylkeen. En saa niitä karistettua! Tongu huudahti. Guardian oli noussut pystyyn ja koetti nyt pitää asemansa. Hän ei onnistunut, vaan aluksen keikahtaessa viidenkymmenen asteen kulmaan vaakatasosta lensi toiselle puolelle alusta ja iski päänsä ikkunalasin läpi.
Manun ajatukset sinkoilivat sinne tänne purkin pyöriessä lattialla ympäriinsä. Mikä kummallisinta, Guartsu aisti hänen päässään pyörivän erilaisia monimutkaisia yhtälöitä ja kaavoja. Manu, eikö matematiikalle löydy parempiakin ajankohtia? G, me joudumme pakkolaskeutumaan! Tongu murahti ja käänsi vasemmalle. Muutaman kymmentä robottilentäjää murskaantui aluksen kylkeen. Suunnilleen saman verran jäi jäljelle. Tongu huudahti voitonriemuisena, mutta ei ehtinyt iloita kauan, kun jostain kuului posahdus. Aha. Ne hajottivat höyryventtiilin Ja se on ? G kysyi. Paha asia, Tongu vastasi.
He laskeutuivat kohti kallioista maaperää. Rysähdys oli kova, mutta kovin paljon vahinkoa se ei aiheuttanut Kirikori II:lle. Hetken kuluttua sekä Guardian että Keetongu olivat aseistautuneet ja raahanneet itsensä ulos aluksesta. Sitten alkoi ammuskelu. Kymmenisen lentävää lautasta lensi heitä kohti. Ne eivät tähdänneet klaanilaiskaksikkoon vaan maassa röhnöttävään alukseen. Muutaman he ampuivat alas suoralta kädeltä, mutta robotit viisastuivat ja alkoivat tehdä monimutkaisia liikesarjoja. Niihin oli nyt huomattavasti vaikeampi osua.
Alukselle oli aiheutunut jo paljon vaurioita, kun robotteja oli ilmassa enää kolme. Ne päättivät, että oli järkevää alkaa ampua kaksikkoa, joka oli tuhonnut suurimman osan niiden hyökkäysjoukoista. Yksi paljasti kaksi terää kyljissään ja syöksyi Guardiania kohti. Tämä olisi silpoontunut kahteen osaan, ellei Tongu olisi heittäytynyt sen päälle niin, että se lensi maahan ja rysähti klaanilaisen painon alle.
Sillä väli Guartsu harjoitti tarkka-ammuntaa kiikarisilmineen ja vartija-kivääreineen. Lopulta enää yksi lentävä lautanen oli jäljellä, mutta se ei hyökännytkään, vaan lähti pakoon. Se ei saa päästä karkuun! Guartsu henkäisi. Hän yritti juosta sen perään ja ampua sitä vielä, ennen kuin se katosi kallioiden taakse. Keetongu pyyhälsi ähisten hänen vierelleen. Hetken he vain seisoivat paikoillaan. Sitten he kääntyivät mustunutta alustaan kohti. Palanut puu oli reikiä täynnä, mutta alus oli varmaan yhä, ja varsinkin korjauksen jälkeen, lentokykyinen.
Mitäs nyt? Tongu sanoi. En tiedä, Guartsu vastasi. Ehkä noudatte minut täältä? Ai, juu, Guardian sanoi vaisusti. Vaikka eihän Manu sitä kuullut. Guardian ja Keetongu kävelivät sisään alukseen. Matoranit tulivat pois pöydän alta, ja Guardian nosti Manun purkin ylös. Sain laskettua lentorata ja mahdolliset pakkolaskupaikat, mutta kukaan ei tainnut kuunnella minua Guartsu kohautti olkiaan. Keetongu sanoi: Oli vähän kiire Manu tyytyi hymähtämään vastaukseksi. Mitä meidän nyt pitäisi tehdä? toinen Matoraneista kysyi. Ei kai auta muu, kuin alkaa tutkia, mitä on tapahtunut. Ja kannattaa välttää kuolemista. Guardian pyöritteli silmiään ja sanoi: Joku näyttää vallanneen tämän saaren, ja Hyvä huomio, Manu kommentoi. ja meidän täytyy selvittää, kuka ja miksi. Tongu nyökkäsi. Meidän pitää pelastaa saaren Matoranit ja vapauttaa heidät alistajien hirmuvallasta. Kuka ikinä tekikään nuo robotit oli fiksu mies, Manu jatkoi Tongun virkkeen loppuun. Olin sanomassa täysi idiootti, Tongu hörähti. ai. Mitä me teemme? Matoranit kimittivät yhteen ääneen. Teidän taitaa olla pakko tulla mukaamme, Guartsu sanoi. Täällä on vaarallista. Eli meidän täytyy jättää Kirikori? Tongu sanoi haikeasti. Kyllä, Guardian vastasi, ainakin vähäksi aikaa. Onhan meidän poiskin päästävä. Jos mitään poispääsyä on. Pessimismiä tuollainen. Realismia. Eli pessimismiä. Ehkä arkimerkityksessään. Entä, jos olen ontologinen realisti? Guardian ei vaivautunut vastaamaan.
He astuivat ulos aluksesta. Kirikori II:sta nousi savua. Vielä pahemmin savusi ympäristö. Minne tahansa he katsoivat, he näkivät savupatsaan, jos toisenkin. Kasvillisuus oli joko tulessa yhä edelleen tai palanut maan tasalle. Nynrahilla oli olut hiekkaranta ja trooppista kasvillisuutta, mutta nyt tilalla oli tuhkainen hiekkakerros ja palaneita käppyröitä. Taivas näytti violetilta ja valkoiset pilvet pyyhkivät sitä kuin pyyhekumi paperia. He olivat laskeutuneet jonkinlaisen kylän viereen. Kylä oli tuhoutunut hiljattain. Savuavia rakennuksia oli muutama, ja suurin osa oli romahtamispisteessä tai jo luhistunut. He kävelivät kylän halki. Ei ristin sieluakaan näkynyt matkan varrella. Guardian pälyili epäilevänä ympärilleen. Hän oli odottanut tapaavansa vihollisia heti siltä seisomalta, kun he astuivat ulos aluksesta toisen kerran. Keetongu katseli murheellisena tuhottuja maisemia. He saapuivat pienelle järvelle. Oletan, että tämän järven vesi ei tavallisesti ole punaista, Manu totesi. He jatkoivat kävelyään eteenpäin. Edessä kohosi pienoinen kukkula, jonka huipulle he päättivät kiivetä nähdäkseen, mitä edessäpäin oli. Epäluuloinen Guardian ryömi rinteen ylös ja kurkisti varovasti toiselle puolelle kukkulaa. Maisema jatkui samanlaisena näköesteisiin asti. Näitä olivat suuret siirtolohkareet sekä palaneet puut.
Guartsu viittoili seuralaisilleen, että oli turvallista tulla. Keetongu, joka kantoi Manun purkkia, ja Matoranit hänen jäljessään kipittivät rinteen huipulle. Sitten he jatkoivat eteenpäin palaneeseen metsään. Tropiikin kulottunut kasvillisuus oli puolittain elossa, mutta noen peitossa. Jotain oli tapahtunut Nynrahin saarella. Eikä se varmasti ollut ollut miellyttävää kenenkään mielestä.
Zakaz
Kuinka niin ssssinulla ei ole heitä?
Nektann huokaisi ja vilkaisi olkansa yli sotureitaan. He kaikki seisoivat tykkitornilla, jonka luota klaanilaiset olivat ovelasti paenneet. Sotilaat olivat hermostuneita. He seisoivat rivissä Nektannin takana ja pälyilivät johtajaansa sekä toisiaan. Nektannin edessä oli suurehko näyttö, jonka sisuksista pällisteli Abzumon julma pärstä. Minulla ei ole niitä, Nektann sanoi, koska ne pääsivät karkuun.
Abzumo kohotti kulmaansa ja asetti hetken kuluttua kätensä leualleen, jota alkoi hivellä mietteliään näköisenä. Sssse ei ole vaihtoehto, Skakdi. Mitä sinä puhut, Nektann sihahti. Minä teen mitä tahdon. Nyt näyttää vain siltä, että sinä jäit ilman vankejasi ja minä ilman rahojani. Ei aivan niinkään, Nektann. EI? Ei. Nektann oli turhautunut sananvaihtoon ja purkaakseen kiukkuaan iski tajuttomaksi sotilaan, joka eturivissä oli yrittänyt kurkkia hänen keskusteluaan. Sitten hän kääntyi takaisin Makutan puoleen ja karjui: Sinä väität, että tämä ei ole ohi! Mitä sinä kuvittelet, saastainen Makuta? Että minä aikoisin yrittää uudelleen? Minun ei olisi alun alkaenkaan pitänyt yrittää tehdä kauppaa sinun kaltaisesi typerän pellen kanssa! Minulle ei ole aiheutunut muuta kuin harmia. Ja kyllä, halusin tekosyyn tapattaa Warrekin, mutta se ei vain ole tarpeeksi Makutan kanssa asioimiseen! Minä tarvitsen jotakin, mikä pitää minut iskussa. Haluan päästä tapattamaan jonkun. Sellaisia me Skakdit olemme. Mutta minä en päässyt, mikä turhauttaa minua erittäin isosti, enkä edes saanut rahojani! Ja nyt minä joudun puhumaan vielä lisää sinun kanssasi, Makuta. Minua kyllästyttää puhuminen. Skakdeja ei ole tehty puhumaan! ME OLEMME TAPAJIA! Makuta kuunteli raivoamista hetken, mutta kohotti sitten kätensä. Nektann vaikeni heti. Abzumo hymyili ilkeästi ja sanoi: Sssssanoinko minä Hän piti taukoa. että sinä ssssaisit yrittää uudestaan? Mitä sinä Sssssanoinko minä, että sinä joutuisit puhumaan kansssani vielä lisää? No mitä skarrarrarrin väliä sil- Ssssssssssssanoinko minä, Abzumo kuiskasi, että sssssinä ssssselviäisit hengisssssä Hän alkoi nauraa hiljaa. ssssselviäisit hengissä tämän kessssskusssstelun jälkeen? Nektann oli aivan hiljaa ja vain mulkoili Makutaa. Tämäkin oli hiljentynyt ja katseli Nektannia suoraan silmiin. Oli hiljaista kauan. Sotilaat alkoivat hermostua. Monet kiemurtelivat paikoillaan paahtavassa auringossa. Useat Skakdit pohtivat, kuinka paljon kello mahtoi olla ja kuinka kauan he ehtisivät vielä istua baaritiskillä.
Lopulta Makuta puhui jälleen. Minä oletin, Nektann, että ssssinä onnissstuissssit. Mutta ssssinä et onnissstunut. Ssssinä petit luottamuksssseni etkä ssssaaanut eliminoitua kolmea henkilöä, joissssta kakssssi oli Sssskakdeja ja ykssssi Makuta, jolla ei ollut voimiakaan. Minä ehdin jo toivoa, että ssssaisssin haluamani ja lähetin jopa erään palvelijoisssstani hakemaan sssssitä. Nektann vilkuili nopeasti ympärilleen. Mitä sinä olet tehnyt, Makuta? hän sylkäisi. Makuta katsoi edelleen hänen silmiinsä. Hyvässsti, Nektann. Sssse on ohi. Sitten helvetti pääsi irti.
Aurinko porotti korkealta taivaalta. Oli keskipäivä ja Klaanin linnakkeessa oli erityisen paljon hälinää. Klaanilaiset pysähtyivät kukin vuorollaan ihmettelemään linnoituksen keskelle ilmestynyttä kärryjen ja telttojen hässäkkää. Yleisimmät kysymykset olivatkin ” Mitä tämä nyt on ” ja ” Mitä täällä oikein tapahtuu ”.
Tivolin johtaja, Amaka asteli kohti korkeahkoa puusta rakennettua lava systeemiä. Hänen palkkaamansa vartiat seurasivat vanavedessä. Harvinaisen kirkas aurinko sai tulisen hahmon palamaan normaalia koreammin.
” Herrasväki… Rahit ja muut otukset. Minulla on lio ja kunnia ilmoitaa kansalle, että maineikas Kolmannenkuunfestivaali on saapunut maan kuuluun kaupunkiinne!” Amaka huusi suorastaan sydäntä lämmittävällä vanhuksen äänellä.
Kun väkeä oli alkanut kerääntyä lavan ympärille. Väkirykelmästä kuului kysymys ” Mikä ihme on Kolmannenkuunfestivaali?”. Väki joukko suorastaan kuohui ihmetyksestä. Mitä ilmeisemmin Kolmannenkuunfestivaali ei ollut kovinkaan kuuluisa klaanin saarella.
Amaka avaa kurkkunsa ” Krhm… Ette kai te yritä väittää, että sana ei ole kantautunut meidän mahtavasta Gladiaattori-areenasta eikä ainutlaatuisista herkuistamme joita myymme?… Noh eipä se mitään. Kerta se on ensimmäinenkin.” Amaka hengähtää syvään ja lopettaa lyhyen puheenvuoronsa sanoin ” Nyt menkää, tutkikaa, ihmetelkää ja ennenkaikkea iloitkaa siitä että Kolmannenkuunfestivaali on saapunut tänne!” Väkijoukko alkoi hurrata ja lopulta hajaantua, jolloin Amaka kääntyi ympäri ja käveli alas lavatla omalle teltalleen ja katosi sen uumeniin.
[spoil]En jaksa kirjoittaa pitkiä posteja…[/spoil]