Amazua seisoi paikallaan. Kakkialla häntä ympäröi olemattomuus ja tyhjyys. Hän oli yksin. Mutta silti onnensa kukkuloilla. Miten siis olla onnellinen? Ehkä juuri siksi… Amazua alkoi kävell äeteenpäin. Hitaasti, mutta varmasti. Lähestyessään määränpäätään hän kiristi tahtiaan. Hän ponnisti. Lankku hänen allaan vääntyi hieman alaspäin vetovoiman ja kannatellun voiman yhteisvaikutuksesta. Amazua ponnisti. Hän työnsi kehoaan eteenpäin. Hän levitti raajakkeensa pudotessaan alaspäin. Tunne oli suorastaan ältsi. Estääkseen kivuliaan mätkähdyksen hän kohdisti vartalonsa kohtisuoraan alas, kädet ristissä edessään.
Hän sukelsi. Suoraan mereen. Kolikkomereen… Muutamakymmen kolikko lennähti ilmaan, kunnes putosivat takaisin muiden kolikoiden sekaan kuin neula heinäsuopaan. Kolikoista muodostuvan loputtomiin ulottuvalta tuntuvan meren pinta oli tyyni. Amazua nousi takaisin pintaan. Hän pyyhki viimeisetkin kolikot pois naamaltaan. Hän heittäytyi selälleen, jääden lillumaan kauniin meren pinnalle. Suustaan hän sylkäisi ulos kolikoita, jotka muodostivat ilmaan perin omaperäisen suihkulähteen. Ama jatkoi kellumista. Hän lainhethti hiljaa ja rennosti kolikkomeren hellässä huomassa. Tätä onnellisempi ei voisi olla. Hän ei tarvinnut ketään. Paitsi nämä pienet, ujouttaan mykät loputtomat kumppaninsa. Hän alkoi uida. Kroolia, selkä-, rinta-, perho-, alkeisselkä- ja vesipallouintia, jopa koiraa. Hän tuns itsens ävapaammaksi kuin koskaan…
Amazua jouti katkerana jättämään haaveensa sikseen ja jatkamaan seinien tutkimista. Ne olivat täynnä merkkejä. Jossain oli oltava jokin merkki Nimdasta. Tähän mennessä hän oli kuitenkin törmännyt vain outoihin synboleiihn ja vieraaseen hippikirjoitukseen. Hän mottaisi rautaisella nyrkillään seinää. Turhautuneena. Klaanilaisista hän ei nyt jaksanut välittää. Taistelu ei selkeästi jaksanut nyt kiinnostaa kumpaakaan osapuolta…
[spoil]Roope Ankka- sarjakuvalla ja Smurfiilimonadipullolla ei sitten ollut osaa eikä arpaa tähän viestiin…[/spoil]
Guardian istui teräksisen laatikon päällä kuunnellen Makuta Nuin tarinaa mietteliäänä. Nynrah-haamu Pordok istui lattialla ja räpytteli silmiään vilkkaasti. Hän yritti keksiä jotain sanottavaa, mutta siinä kesti hetken aikaa. “Miltä…tarkoitan…miltä”, matoran aloitti epävarmasti. “Tarkoitan…haarniskathan ovat makutoille kuin kehoja. Miltä haarniskan menettäminen tuntuu? Se, kun se vahingoittuu?” Matoranin ja skakdin edessä leijuvan Avhrak Va:n sininen silmä pätki. Luoti oli repinyt sen kylkeen aukon, josta näkyi vihreää ja mustaa nestekaasua, joka leijaili robotista ulos ja takaisin sisään. Haarniska on ruumiimme, Makuta Nui sanoi. Ainoa ruumis, joka meillä on koskaan ollut. Ilman sitä en tunne asioita samalla tapaa. En tässä robotissa, en suloisessa väliaikaiskehossani. Kun olen haarniskassani, minä…öh. Tunnen kaiken. Myös sen kivun, joka tulee sen tuhoutuessa.
Guardian puri hampaansa yhteen. Hän mietti kaikkea sitä vahinkoa, jonka hän oli nähnyt Manun erilaisille haarniskoille tapahtuneen. Makuta kuitenkin vaikutti ottavan kehonsa tuhoutumisen suhteellisen kevyesti, joten skakdin mielessä kävi hetken ajatus, että ehkä kipu ei ollut niin suuri. Tai ehkä makutat olivat yksinkertaisesti jo tottuneet vartalon täydellisestä tuhoutumisesta aiheutuvaan kipuun. Guardian katsoi Avhrak Va:n sisällä olevaa vihreää kaasua mietteliään näköisenä. Voiko sellaiseen koskaan tottua, skakdi mietti.
Eli kyllä, Manu sanoi. Se sattuu. Yllättävän paljon. Senkö vain halusit tietää? Matoran ei uskaltanut katsoa Avhrak Va:n ainoaa silmää. Se tyytyi nyökkäämään varovaisesti.
“Mutta Manu hyvä”, Guardian sanoi vaitonaisesti. “Eikö se, että ei tunne mitään ole pahempaa kuin mikään kipu?”
Avhrak Va käänsi sinisen robottikatseensa Guardianiin ja katsoi skakdia pitkään. Telepaattinen kanava oli täysin hiljainen. Vihreä nestekaasu liikehti yhä samalla tapaa. Hiljaisuutta kesti pitkään. Makuta ei vaikuttanut tietävän itsekään, mitä vastata. Niinpä, se aloitti hämääntyneen kuuloisena. Niinpä…kai.
Guardian nojasi takanaan olevaan seinään ja piti katsekontaktinsa sinisessä kamerasilmässä. Hän otti selästään pienen kangaslaukun, johon oli ommeltu Klaanin laivaston kankainen tunnus. Laukussa oli jotain isoa. Guardian avasi napit ja näytti laukun sisältöä Avhrak Va:lle. Laukussa oli musta, metallinen naamio. “No mitä sitten odotat?” Guardian sanoi keveä hymy kasvoillaan.
Tummanvihreä ja musta makuta-haarniska seisoi ylväänä Makuta Nuin takana. Katosta ja seinistä roikkuvat ketjut ja vaijerit pitivät Toan kokoista haarniskaa juuri ja juuri pystyssä. Pitkien, vihreän ja mustan väristen laihojen raajojen päissä oli teräväkyntiset kädet ja jalat. Suuret, mustat lepakonsiivet sojottivat haarniskan selkäosasta, mutta ne oli suljettu tilankäytön vuoksi. Joitakin teräksisiä varaosia lojui haarniskan jaloissa. Lommoinen Avhrak Va leijui aivan Mutranin haarniskan edessä. Sininen kamerasilmä hohti ja tuijotti suoraan sisälle haarniskaan. Sitten se kääntyi takaisin Guartsun puoleen ja katsoi kangaskassin sisällä olevaa naamiota.
Jos Va olisi voinut hymyillä, se olisi tehnyt niin juuri nyt. Sininen silmä räpsähti sammuksiin. En. Mitään.
Teräksinen lautanen kolahti lattialle tyhjänä. Aavemaisesti leijuva vihreä ja musta nestekaasu lensi ulos sen sisältä. Se kierteli ja kaarteli läpi ilman, liikkuen kohti tummanvihreää haarniskaa kuin tuulen puhaltamana. Kaasussa ja sen liikehdinnässä oli jotain äärimmäisen epäluonnollista. Sen sisältä kuului hiljaisia, epäinhimillisiä ääniä. Vähitellen kaasu imeytyi päättömän ja kaulattoman Makuta-haarniskan sisälle, pois näkyvistä. Haarniskan aukoista hohti vihreä kajo kuin toisesta maailmasta. Makutan ääni oli innostunut, mutta hidastempoinen. Minun…ruumiiini. Minun ruumiini.
Guardian nousi seisomaan ja nosti molemmin käsin kangaskassista pikimustan ja teräksisen naamion, jonka pinta oli kylmän jäinen. Hän katsoi naamiota sen tyhjiin silmäaukkoihin hetken ja otti askeleen kohti vihreänhehkuista haarniskaa. “Olen kanniskellut tätä ihan tarpeeksi kauan”, Guardian sanoi. “Ja en yhtään pidä siitä, miltä tämä näyttää. Mutta pidän siitä, kun keskustelukumppanillani on kasvot.”
Makuta-haarniskan käsi nousi yhtäkkiä tönkösti ja elottomasti ylös ja kohottautui kohti Guardiania. Minun. Guardian ojensi mustan naamion makutan käteen. Se tarttui siihen tiukasti petomaisilla kynsillään ja asetti haarniskan verkkaisesti siihen kohtaan, missä pään olisi pitänyt olla. Vihreä nestekaasu syöksyi haarniskan sisältä suoraan naamioon, muodostaen kaasusta eräänlaisen kaulan. Silmäaukoissa syttyi välittömästi punainen hohde ja kylmän metalliseen naamioon repesi suuaukko. Suu puhui ensimmäiset sanansa välittömästi innokkaalla äänensävyllä. Sanoista ei vain ikävä kyllä sattunut saamaan selvää.
“Arrrar ghfjlyk grrrrruaaah”, suu karjahteli Manun tutulla äänellä. Äänessä oli järjettömästä sisällöstä huolimatta innokkuutta. “Suusi uu. Usiusiu. Siu uus. Suuuuuuusshhh!” Vihreän kaasun ympärille muodostui jokseenkin groteskisti kaula, joka rakentui osa osalta haarniskasta kohti päätä, joka alkoi muodostua naamion alle. Pikimustat lonkerot ja jänteet yhtyivät toisiinsa ja pian antidermis ei enää hohtanut mistään aukosta.
Haarniska natisi uhkaavasti. Sen sisällä liikehti jotain ja koko haarniska heilahteli voimakkaasti puolelta toiselle. Ketjut ja vaijerit eivät kestäneet, vaan napsahtivat kaikki keskeltä poikki, vapauttaen haarniskan. “Haha ha. Ha ha ha. HA HA AAAH.“ Makuta köhäisi. “Suusi uu. UUSI SUU. Noin.”
Guardian kohotti kulmaansa. “Vaikeuksia?” Makutan pää kääntyi naksahdellen ja tutut silmät katsoivat Guardiania tuttu lämpimän punainen kiilto sisällään. “Oletko koskaan joutunut opettelemaan käyttämään uutta suuta?” Makuta kysyi. Se ilmehti kasvoillaan hämmentävästi samalla. “Oho, uusi naama. Tai oikeastaan tuttu naama, mutta…en osaa.”
“Tiedätkö, mitä sanotaan Muakalla ratsastamisesta?” Guardian sanoi hymyillen.
“Se, että se on epätasaista ja ratsu haisee pahalle”, Manu sanoi psykoottinen virne naamallaan. Guardian oli sanomassa, että hän ei tarkoittanut aivan tätä. Hänen puheensa keskeytyi, kun Makuta Nui päätti pyöräyttää päänsä kokonaan ympäri. “Ai, tällä niskalla voi tehdä näinkin”, Manu sanoi innostuneena, kääntäen päänsä pöllömäisesti takaisin oikein päin. “Tämä niska on hyvä. Minä pidän.”
Sitten Makuta liikautti jalkojaan varovaisesti. Hän otti pari pientä askelta eteen ja taakse. Sitten hän napsautti teräväkyntiset sormensa petomaiseen asentoon ja liikutteli käsiään edestakaisin. “Oooh, jalat. Jalat. Ja kädet. Minä pidän. En ehkä väristä, mutta…”
Manun “ihon” läpi myllersi inhottavan näköinen värähtelevä aaltoliike, joka vaihtoi jokaisen vihreän kohdan siniseksi. Oli kuin makuta olisi luonut nahkansa kuin käärme. Aaltoliike toistui pian ja hetkessä haarniskan siniset kohdat olivat verenpunaisia. Verenpunainen vaihtui pian kuitenkin takaisin alkuperäiseksi vihreäksi. “…se on korjattavissa.”
“Minusta vihreä kyllä sopii sinulle”, Guardian sanoi, vaikka ei ollut ihan varma, ymmärsikö näkemäänsä täysin.
“Ai, sehän mukavaa”, Manu sanoi katsellen uusia raajojaan. “Onkohan tässä vielä jotain…”
Tapahtumaa suu auki tarkkaillut matoran Pordok nosti kätensä ylös ja päätti vihdoin puhua. “Siivet, herra makuta. Olin mukana kokoamassa noita Mutranin mittojen muk-“ Matoran keskeytyi Makutan huudahdukseen. “Siivet!” Sillä sekunnilla suuret, lepakkomaiset siivet räjähtivät auki kuin kaksi mustaa sateenvarjoa ja saivat makutan näyttämään huomattavasti kookkaammalta ja uhkaavammalta. Siipien kärjet osuivat joihinkin varaston seinillä roikkuviin työkaluihin ja varaosiin ja ne putoilivat lattialle. Makuta sulki ne takaisin kiinni selkäänsä ja otti muutaman askeleen. “Kävelyä pitää vielä vähän harjoitella”, Manu sanoi. “Mutranilla on tyhmät jalat. Mutta…ööö…kiitos kovasti, pikku matoran.”
“O-o-ole hyvä”, matoran sanoi varovaisesti.
Guardian tarkisti parhaillaan kiväärinsä lippaita ja tarkkaili varastohuonetta, jossa kolmikko oli. Seinillä oli paljon erilaisia aseita ja työkäluja. Jossakin lojui Exo-Toan pää ja jossakin sen tykki. Seinissä erottui useita erikokoisia Makuta-haarniskoja varten luotuja syventymiä, joissa oli kaikissa ketjuja ja vaijereita haarniskojen pystyssä pitämiseen. Ainoastaan yhdessä syventymässä oli kuitenkin ollut haarniska. Guardianin ilme oli pohdiskeleva.
“Hei”, hän sanoi katse seinissä. “Matoran. Pordokhan sinä olit?” “…niin?” “Sinä olet ollut vastuussa tämän huoneen huoltamisesta, etkö?” “Kyllä, herra Gurvana”, matoran sanoi. “Täällä säilytetään makuta-haarniskoja, eikö?” “Kyllä?” Guardian kääntyi kohti matorania. “Missä kaikki muut haarniskat sitten ovat?”
Matoran nielaisi. “Se…Arstein piti näkemästään. Ei haarniskoista, vaan niiden metallista. Sulatti ne kaikki osaksi sitä seosta, josta se tekee niitä…’Feterroja’. En voi väittää ymmärtäväni…” “Miksi tämän kaverini tässä haarniska ei sitten kelvannut hänelle? Onko se tehty eri materiaalista?” Matoranin ilme oli hämmentynyt. “Öööh, ei?”
Guardian nousi välittömästi seisomaan ja katsoi Manun haarniskaa tiiviisti. “Miksi se jätti tänne yhden haarniskan.”
Makuta avasi suutaan. Hän oli sanomassa jotain, mutta sitten hän ymmärsi. “Haarniskassani on jotain.” Makuta ja sininen skakdi katsoivat toisiaan silmiin. Molempien katse oli jäätynyt. “Voi”, Manu aloitti. “Skarrarararr”, Guardian jatkoi.
“Aivan!” innokas, omahyväinen ja matala miesääni kaikui metallisesti koko huoneen läpi. Vaikutti siltä, että se tuli tehdasrakennuksen yleiskaiuttimista. “Olen positiivisesti yllättynyt, rakkaat ystäväni. Ymmärsitte, että tämä on ilmiselvä ansa.”
Guardianin ilme vääntyi vihaiseksi. Valkoiset, terävät hampaat pilkistivät skakdin suusta. “Zorak von Maxitrillian Arstein, otaksun”, skakdi sanoi vihansa läpi.
“Zorak von Maxitrillian Arstein”, ääni kaikui täsmälleen samalla sävyllä kuin Guardian oli puhunut, mutta lisäsi: “Kahdeksas. Ja te taas olette käsittääkseni…Pordok, ahkera matoran. Guardian, viimeinen vartija. Makuta Nui, saastainen hirviö.” Arsteinin äänensävy katkeroitui huomattavasti, kun hän puhui Manusta. Manu olisi halunnut räyhätä Arsesteinille hieman, mutta nyt oli ilmeisesti parempi keskittyä kuuntelemaan. “Asiakas- ja työntekijätiedot löytyivät yllättävän helposti. Aaveet ovat perin järjestelmällisiä. Mutta, menkäämme asiaan.”
Lattialla lojuva Avhrak Va:n romu käynnistyi. Sen sininen silmä heijasti nyt huoneen seinälle suoraa videokuvaa. Jonkinlainen skakdi istui tuolillaan hämärässä huoneessa, jonka metalliset seinät olivat tummat, mutta kellertävää väriä. Huone ei vaikuttanut olevan tehdasrakennuksista. Se muistutti enemmänkin jonkinlaista ohjaamoa. Skakdin piirteitä ei hahmottanut huonon kuvanlaadun ja vähäisen valaistuksen takia, mutta sillä vaikutti olevan jonkinlainen peittävä vaate hartioillaan. Guardian veikkasi jonkinlaista viittaa.
“Asia on perin yksinkertainen ja kerron sen nopeasti, että pääsen tarkkailemaan, mitä tämä sekasorto toisessa tehtaassa on. Makutanne haarniskassa on kolmekiloinen Kralekus 4 000 -luokan nanoräjähde. Saatatte tietää, että se on xialaista tuotantoa.”
Pordok oli jäätynyt paikoilleen kauhusta. Guardian puri hampaansa yhteen ja katseli Manun haarniskaa, yrittäen päätellä, missä kohtaa pommi voisi olla.
“En ole vielä aktivoinut räjähdettä, koska…no, minä arvostan työkykyisiä matoraneja. Minä arvostan myös sinua suuresti, Guardian. Olen kuullut kaikesta tekemästäsi, ja täytyy sanoa, kuulut harvinaiseen ryhmään.”
Zorak von Maxitrillian Arstein VIII nojasi syvemmälle tuoliinsa. “Meidän kaltaisiamme skakdeja ei ole enää paljoa. Siksi annan sinulle täyden mahdollisuuden selviytyä tästä.”
Makuta Nuin ilmeessä oli sekä hienoista paniikkia että vihaa. “Ai, ja entäs minä sitten?” hän kysyi happamasti.
“Sinä olet makuta. Se riittäköön vastaukseksi. Kun aktivoin räjähteen, aikaa räjähdykseen on tasan kolmekymmentä sekuntia. Minua tavallaan kiinnostaa, ehditkö irroittaa tai edes löytää räjähdettä siinä ajassa.”
Arstein naurahti. Guardianin käsi puristui nyrkkiin. “Aika alkaa nyt. Hei hei, matoran. Hei hei, vartija. Hei hei, makuta.”
Lattialla lojuva Avhrak Va:n romu sammutti kaikki valonsa ja seinälle heijastettu videokuva katosi näkyvistä. Jokin alkoi piippaamaan hiljaa Manun haarniskan sisällä.
Zairyh matkasi merta pitkin tyytyväisenä siitä, ettei häntä oltu huomattu. Aurinko paistoi. Zairyh käänsi silloin tällöin katsettaan. Mitään ei näkynyt. Tyytyväisenä siitä hän uppoutui jälleen ajatuksiinsa. Ensin oli löydettävä jotain elämää. Tutkittava muistoja. Vaihdeltava saarta. Kunnes löytyisi hyödyllistä tietoa Makuta Itrozista. Joueraa kukaan tuskin tuntisi. Mutta jos Itroz oli elossa, hän tietäisi todennäköisesti jotain mielispesialistin olinpaikasta.
Lautan ohi liitävä varjo keskeytti Zairyhin ajatuksen. Zairyh katsahti ylös odottaen näkevänsä linnun. Sitä ei näkynyt. Hän katsahti taakseen.
Sata viittaan pukeutunutta hahmoa leijui veden päällä.
Zairyhiin iski paniikki. Olennot eivät hyökänneet. Zairyh tunnusteli niiden mieliä. Ei epäilystäkään. Jokainen oli suojattu täsmälleen samalla tavalla kuin Joueran. Joueraa ei kuitenkaan näkynyt joukossa.
Joukko aloitti hyökkäyksensä. Mielensisäisiä hyökkäyksiä sateli joka puolelta. Olennot leijuivat ja muodostivat piirin Zairyhin ympärille.
Zairyh jatkoi epätoivoisena olentojen tutkimista hyökkäysten pommittaessa häntä. Tätä taistelua Zairyh ei voittaisi taistelemalla. Olentojen suojauksesta oli pakko löytyä reikä.
Zairyh tunsi pientä kipua. Hän yritti torjua hyökkäyksiä. Hyödytöntä. Zairyh sai yhtä hyökkäystä pidäteltyä muutaman sekunnin, mutta siinä samassa toinen jo iski häneen tarkassa muodostelmassa.
Tarkassa muodostelmassa. Zairyh keskitti kaikki voimansa iskujen heikentämiseen ja tarkasteli niitä. Jokainen olento lähetti vuorollaan hyökkäyksen. Seuraava olento. Mielensisäinen isku. Seuraava. Isku. Seuraava. Isku. Miksi ne eivät hyökänneet samaan aikaan?
Kipu yltyi. Zairyh lopetti iskujen heikentämisen ja keskitti voimansa muualle. Kipu vain paheni ja paheni.
Eri värisiä viittoja kantava joukko ei osoittanut voitonriemua.
Zairyh keskitti viimeiset voimansa valtavan iskun luomiseen ja odotti oikeaa hetkeä. Se tuli.
Zairyh lähetti mielensisäisen iskun kohti tummanpunaista viittaa kantavaa hahmoa, joka oli seuraavana hyökkäysmuodostelmassa.
Olento ei ehtinyt purkaa iskua vaan lähetti sen eteenpäin toiselle olennolle. Toinen olento, kirkkaankeltaista viittaa kantava, ei hänkään ehtinyt tuhota iskua hyökkäysmudostelman vuoron liikkuessa häntä kohti vaan lähetti sen jälleen eteenpäin.
Zairyh odotti. Hyökkäysmudostelmaan tuli muutamia säröjä silloin tällöin olentojen lähettäessä hyökkäystä toisilleen, mutta se vain jatkui.
Epätoivo valtasi Zairyhin.
Yhtäkkiä Zairyh vaistosi iskun osuneen johonkin pahasti. Toiveikkaana hän nosti katseensa kohti hiljaista sotajoukkoa.
Sotajoukko lopetti hyökkäykset, mutta yksikään ei ollut vahingoittunut.
Mihin hyökkäys oli sitten osunut?
Zairyh haravoi alueen tarkasti. Sitten jotain löytyi.
Mieli oli pieni ja heiveröinen. Ei yhtään muistoja. Ei monimutkaisia suojauksia.
Mikä tämä kummallinen ilmestys oli? Zairyh ei edes nähnyt mitään mielen kohdalla. Viittaan pukeutuneet olennot eivät jatkaneet hyökkäystä. Zairyh skannasi mieltä. Se oli niin heikko, että skannaus onnistui loistavasti. Mieli ilmeisesti lähetti refleksinomaisesti yhtä viestiä.
Auta.
Viittaa kantavat olennot hävisivät Zairyhin suureksi hämmästykseksi. Matoranin varjo liiti hiljaa kohti horisonttia.
Kaksi olentoa, jotka olivat kuin toistensa peilikuvat alkoivat armottomaan taisteluun.
Miekat kalahtivat toisiaan vasten.
“Minä voin voittaa sinut. Helposti”, Gekko sanoi pidellen miekkaansa.
“Jos viittaat edellisiin kertoihin olet väärässä, sillä Itroz. Et voi uskoakkaan kuink viisas hän on.”
“Mitä oletkin sanomassa se on valetta!”, Gekko huusi ja tönäisi vastustajansa kumoon.
“Ei, poikaseni. Se ei ollut valetta, silllä minä olen osa mieltäsi, ajatus joka haluaa tappaa sinut ja arvaa vain kuka sen iskoisti ‘päähäsi'”, musta toa sanoi rauhallsiesti ja nousi ylös ja kohotti miekkansa, mutta Gekko sai väistettyä ajoissa.
“Me, sinä ja minä, olemme hyvin samanlaisia, meissä on vain hiuksenhieno ero. Sinä olet ‘positiivista antidermistä’, sinä olet juuri tällä hetkellä vain kasa mönjää, joka näkee unta. Kenties ikuisesti, ja kenties muuttuu varmaksi jos et saa minua hengiltä”, Musta olento virnisti päin jo valmiiksi järkyttynenn toan naamaa.
“Mutta tiedätkös, minä en ole vielä kertaakaan hävinnyt sinulle käsirysyssä sinua vastaan”.
“Ai, kuules. Minustakin pimeys on aika tyyyylsäää… tulkoon valo”.
Koko alue kirkastui ja GK erotti tutun maiseman, klaanin.
“Miksi sinä veit minut tänne!”, Gekko huusi.
“Onko sillä välttämättä edes merkitystä?”, makuta sanoi rauhallisesti ja nosti oven ilmaan ja oli heittämässä sitä. Gekko syöksyi makutan vierestä tämän ilmassa kannattelevan oven ohi ja huitaisi makutaa jalkaan ja tämä menetti otteensa ja ovi rojahti päälle.
“Nyt sinä vasta mukamas tempun teit”.
Tällainen on mielenhaaskausta.
Säde iskeytyi mustaan toaan ja tämä alkoi huutamaan korvia särkevästi samalla kun yksinkertaisesti räjähti ilmaan.
Tule, puhutaan.
Gekko noukki maasta pudonneen pimeän miekan ja laittoi talteen.
Ääni neuvoi häntä kulkemaan eteenpäin.
Klaanin piha
“Tämä kveri alkaa käydä tosi kuumana, tulkaa välittömästi!”, Tawa huusi kohti linnoitusta ja sai pari toaa avukseen.
“Nyt tuhotaan tuo pirulainen!”, Tawa huusi ja kaksi toaa lähtivät hyökkäykseen.
“Kuum-“, makuta sanoi mutta keskeytti saadessaan miekasta päähänsä ja alkoi hoiperella taaksepäin,
“Arvon… admin. m-mitä te hyödytte tapostani?”
“Asiahan ei sinulle kuulu.”, Tawa löi keihäällään ja heitti makutan parin metrin päähän.
“Katso nyt tätä haarniskaa! Katso nyt tätä kehoa! Se on ihan räjähtääntynyt ja lähes käyttökelvoton. Ajattele mitä se sanoo kun näkee tämän tällaisessa kunnossa!”
“Luulen, että hän ei halua sitä kun sinun kaltaisesi saasta on olllut siinä”.
“No siinä tapauksessa-“, makuta keskeytti ja kiipesi kovaa vauhtia katolle.
Jardirt ja miehistö kävelivät eteenpäin. Jardirtiä harmitti edelleen Notfunin kuolema.
“Yarr. Pysähtykäämme, ja viettäkäämme hiljainen hetki Notfunin muistoksi”, Jardirt julisti, ja otti kapteeninhattunsa pois päästä.
Sitten lattialuukku aukesi. Hetkinen. Ei auennut, ainakaan siellä, missä Jardirt ja miehistö talsivat, koska tämä lattialuukku johti Atheonin temppelin siivouskomeroon.
SAMAAN AIKAAN ATHEONIN KAMMIOSSA
Notfun yritti nykiä luukkua auki, mutta se ei auennut.
“Hitto. Miksei tämä aukea. Vihaan hippejä. Paljon. Rommia. Nyt. Hipit. Kuolkaa”, Notfun mutisi…
Q-miestä ei ollut vielä löytänyt. Yleispätevästä huipputeknologiatehtaasta nopeasti tappajarobotteja valmistavaksi liukuhihnalabyrintiksi muutetussa tilassa yhden pienen Matoranin löytäminen tarjosi haasteensa. Toisaalta kaikki se roju ja käytöstä pakon edessä pois tuupatut koneet tarjosivat jopa konetuliaseetta ja kahta Matorania kantavalle jättikykloopille paljon piilopaikkoja. Avhrak Vat olivat leijuneet ohi tasaisin väliajoin, mutta tähän mennessä Laivaston edustajilla oli käynyt tuuri. Keetongu tunnistaisi kyllä Q-miehen hänet nähdessään, olihan insinööriaave käynyt Klaanissa joskus vuosia sitten. Tongun muistikuvien mukaan Matoran oli poikkeuksellisen pitkä ja hänellä oli keltainen Komau.
Keetongu kiersi yhden teollisuussalin liukuhihnakompleksin reunaa Matoranit olkapäillään. Viisi silmää näkisi enemmän kuin yksi. Hallin reunalla näkyi joukko levähdysparakkeja. Niissä oli jykevät rautaovet ja pienet, likaiset ikkunat. Parakkien eteen oli kasattu kaikenlaista roinaa johtokimpuista suuriin sammioihin. “Yhdessä ikkunassa on valo”, Ontor huomautti. Tongu kääntyi, varmisti reitin selvyyden ja käveli parakkien luo. Hän kumartui ja kurkisti ikkunasta sisään. Ikkunat sotkeneesta ruskeasta tahnasta huolimatta kyklooppi tunnisti ainoalla silmällään etsimänsä henkilön. “Bi-bibibibingo.”
Ovi näytti olevan lukittu koodilukolla, joten Tongu potkaisi sen sisään. Se kävi yllättävän helposti ottaen huomioon oven paksuuden, mutta toisaalta saranat olivat melko ruosteiset. Qinfatheous lensi työtuolistaan selälleen kun ovi lennähti sisään. Pitkällä Matoranilla on laiha, mustapunaninen keho ja, kuten Tongu oli muistanut, keltainen Komau. Hän kuitenkin huomasi, ettei kyseessä ollut Rautainen Kuolema, ja veti työkakkulansa takaisin naamionsa päälle. “Lukitsivat minut tänne”, hän totesi.
“Jaahas, joo. Tuota, Keetongu Bio-Klaanista, saatat muistaakin. Ehkä tuo ovi pitäisi..” Tongu vastasi.
“Ovi, tosiaan. Näytähän tuota D-88-Cordakia,” Q-mies sanoi. Matoranit hyppäsivät maahan Tongun olkapäiltä, ja keltainen kyklooppi laski aseensa maahan ja asetti oven takaisin paikoilleen. Q-mies alkoi tutkimaan hävittäjäkoneesta irrotettua raskaan sarjan sarjatuliasetta.
“Kolmosrummussa taitaa olla ylikuumenemisongelma? Saisit korjattua sen kääntämällä kulmasitojaa 90 astetta ja tekemällä koko johdinjärjestelmän pienenpään tilaan. Jos minulla olisi työkaluni, voisin yrittää korjata sen, mutta se perhanan Arsteini sotkee kaiken”, Q-mies vastasi.
Tongu kumartui asetta tutkivan Matoranin viereen ja tutki asettaan. Ontor ja Ternok menivät tutkimaan pöydällä olevia papereita.
“Ostin nämä aseet vasta vähän aikaa sitten enkä ole juuri tutkinut niitä, mutta havaitsin kyllä ongelman. Mutta tosiaan, olemme kuoleman tehtaassa” Käyvätkö ne robotit täällä usein? Miksi sinut edes lukittiin tänne?”
“Öh, ne Arsteinin robotit” Nerokkaita luomuksia, mutta väärässä tarkoituksessa. Nelikätisiä ei ole näkynyt täällä päiviin. Lautaset käyvät tarkastamassa muutaman kerran päivässä ja tuovat tarvittavat ravinnon. Pistivät minut tekemään kaavoja toisarvoisiin projekteihin. Energian kulutus kasvoi liian suureksi, ja jouduimme patoamaan joen.”
“Meidän kannattaisi varmaan jättää tämä paikka, kaikkien Matoranien ja muiden siis. Tiedätkö hyvää pakoreittiä tässä teknologialabyrintissa? Katselin ympärilleni, mutta sinulla lienee paremmat tiedot tästä kaikesta” Mukanani on sitten korkea-arvoinen veteraaniskakdi ja Makuta, joka etsi itselleen kehoa. He kyllä poikkesivat omille teilleen” Keetongu sanoi. Paikka oli epämiellyttävä.
“Mutta nythän me menemme aivan asioiden edelle, Keetongu hyvä”, Q-mies vastasi, “Tiedän, miksi tulit tänne. Tilauksesi, uusi aluksen runko. Olen todella pahoillani viivästyksestä. Se on valmis, ollut jo pitkän aikaa, mutta sitten se Skakdinkuvatus tuli ja sotki ihan kaiken. Eivät antaneet lähettää vanhoja tilauksia. Uskoisin, että meidän on annettava sinulle alennusta, tiedäthän, Haamujen kunnia” Sitä säilytetään varastossa 9C joenuoman toisella puolella.”
“Mmm-m. Se taitaa olla nyt pienimpiä ongelmiamme. Vaikka toisaalta, lautaset ampuivat vanhan alukseni alas. Jos aiomme poistua saarelta lentäen, meidän täytyy korjata se tai hankkia kokonaan uusi alus. Mutta niin, oliko sinulla karttaa tai vastaava?”
Q-mies käveli pöytänsä luo, aukaisi yhden laatikon ja otti sen pohjan pois. Välipohjan alla oli pieni salalokero. Qinfatheous kaivoi sieltä kirjasen, pienen jakoavaimen ja tehtaan lyijykynällä ja punaisella musteella maalatun pohjapiirroksen.
“Muistikirja, ensimmäinen työkaluni ja kartta. Tässä kaikki mitä tarvitsen, hän sanoi ja aukaisi kartan. “Meidän on parasta käyttää tätä huoltotunnelia, se lähtee muutaman kymmenen metrin päästä. Kun pääsemme valimoon, tähän näin, voimme edetä rautasiltoja pitkin alueen yli. Se on epämiellyttävä paikka: Sulia metalleja ja valtavia uuneja. Sitten pääsemme pois tehtaasta täältä, ja voimme ylittää padon kapeaa siltaa pitkin ja hakea aluksesi varastosta.”
“Eiköhän mennä”, Tongu sanoi, otti kolme Matorania hartioilleen, Cordak-tykkinsä käteen ja potkaisi oven ulos.
Lajinsa viimeinen kyklooppirahi-Matorantrio-ilmasta ilmaan-asekombinaatio juoksi parakeilta hallin toiselle puolelle huoltotunnelin luukun luo. Q-mies neuvoi Tongulle luukun aukaisumekanismin ja rypäs hyppäsi tunneliin. Keetongu työnsi vielä luukun eteen käytöstä poistetun sahauslaiteen seuraajien harhauttamiseksi. Tunneli oli onneksi tarpeeksi suuri, mutta Tongun piti hölkätä kyyryssä. Tunnelissa haisi ummehtuneelle ja ruosteelle ja se haarautui välillä. Vasemmalla olkapäällä istuva Q-mies toimi kartanlukijana ja neuvoi uljasta ratsuaan mutkissa. Pian he olivatkin alittaneet kaksi suurinta takomohallia ja pääsivät Valimolle.
Huoltotunneli nousi ja muuttui pian portaikoksi. Se puhkaisi Valimon lattian ja nousi rautakehikkoportaikkona ylös. Valimossa on tukalan kuuma ja sen yläpuolella risteili, kuten Qinfatheous oli kertonut, rautasiltojen verkosto. Salissa risteili hypnoottisen tanssin tapaan nostureissa kiikkuvia rautasammioita, sähkömagneetteja, kouria ja muita teollisia värkkejä.
Sankarirypäs kiipesi siltojen tasolle ja Tongu juoksi taas Q-miehen kertomaa reittiä salin yläpuolella. Sillat eivät tarjonneet minkäänlaista suojaa robottisilmien katseilta, ja Tongu päätti luottaa yksinkertaisesti nopeuteen. Tukahduttava kuumuus kuitenkin hidasti juoksemista kovin ja Keetongun piti pysähtyä hengähtämään.
Muutaman sadan metrin päässä lentävä lautanen huomasi joukkion. Se raportoi Valimon sisäänkäynnillä valvovalle Feterralle.
Keetongu nousi ja jatkoi juoksemistaan. He olivat jo salin puolessa välissä, ja alhaalla näkyi suuria sulan metallin altaita. Tämä oli paikka, josta ei tosiaankaan halunnut pudota. Keetongu mietti, miten saisi yhteyden Guartsuun ja Manuun, oliko Manulla jo oikea ruumis ja olivatko he edes hengissä.
Matka edessä lyheni ja lyheni. Nostokurjet jatkoivat hypnoottista tanssiaan. Sillan pää ja salin takaovi lähenivät. Enää pari sataa metriä, ja he pääsisivät ulos tästä kauheasta teollistumisen irvikuvasta.
Sitten, voiton ja toivon huuman keskellä, vanhat painajaiset palasivat.
Avhrak Feterran kiiltävä nelikätinen hahmo ilmestyi kymmenen metrin päähän sankareistamme ja asetti olkapäidensä plasma-aseet hyökkäysasentoon. Sen robotintarkat aistit vastaanottivat informaatiota tunkeilijoista. Sen kylmistä silmistä paistoi piittaamattomuus ja kuolema. Keetongun sydän oli pysähtyä. Hän käänsi Cordak-aseensa varovasti leijuvaa robottia kohden, mutta tiesi, että räjähtävät panokset vahingoittaisivat häntä itseään enemmän kuin robottia tältä etäisyydeltä.
Qinfatheous ei kuitenkaan aikaillut. Kun Feterra analysoi kyklooppia ja sen isoa pyssyä, Nynrah-aave hyppäsi lähellä olevan nosturin tikkaille ja kiipesi nopeasti ohjaamoon. Parilla vivun väännöksellä hän kiepsautti nostokurjen roikuttaman vahvan sähkömagneetin Rautaisen Kuoleman yläpuolelle ja painoi kytkintä.
Valimohallin pohjalla olevassa sammiossa muhiva sula, nestemäinen rauta vastasi sähkömagneetin kutsuun. Yhtenä hohtavan oranssina suhauksena sen pyyhki tieltään rautasillanpätkän olemattomiin ja veti Feterran mukanaan ylös. Rautainen Kuolema päästi korvia ja sydäntä vihlovan huudon kun sula metallimassa pyyhki sen lähes olemattomiin.
“Kuinka mahtava onkaan magnetismin maaginen voima oikeissa käsissä”, Q-mies tokaisi mietteissään ja hyppäsi Keetongun selkään. Keltainen Rahi tuijotti äimänä sillassa olevaa aukkoa, jonka päät hohtivat oranssina ohi kiitäneen lämpöaallon jäljiltä.
“Mrhh.. Hipit. Arh. Vihaan niitä. Ja tuo valkohujoppi. Mitä se luulee miekkailevansa..”, Notfun mutisi hyppiessään kivillä kohti luukkua.
Matoro ja Marjonetti taistelivat, nukke tuntui hetken olevan alakynnessä, mutta se hyppäsi ylös, ja tasoitti tilanteen.
“Matoro.. Minun pitää kertoa jotain”, Notfun selitti.
“Ärhh.. Etkö nää, että minulla ei ole aikaa?”, Matoro ärähti.
“No kuitenkin. Oikeasti tässä ei ollut kyse mistään ulottuvuusportista.. Yarr. Vaikka se tuntuukin vaikealta kertoa, menetin tajuntani, ja heräsin hieman sekavana”, Notfun selitti taistelevalle Toalle.
“Hei. Nyt ei ole oikeasti aikaa. Muutenkin, arvasin tuon jo ennestään”, Matoro ärisi, ja pääsi taistelussa niskan päälle.
Notfun oli nyt tarpeeksi korkealla, ja veti luukun kahvasta. Hän pääsi ulos.
“Matoro, tämä on auki jos haluat joskus tulla”, Notfun huusi, ja otti kulauksen rommipullostaan.
[spoil]JAKEEEERGH! Minä olin jäällä sinetöidyn oven toisella puolella. Noh, sovitaanko että tuo sinun viestisi tapahtui juuri ennen tonnipostia? Silloin ei synny mitään outoa.
Joo, sovitaan. Hyvä.[/spoil]
Nimdan saari Atheonin kammio
Suuri kammio oli hyvin tyhjä. Sen keskustaa hallitsi Atheonin valtava patsas, mutta muuten huone oli kalusteeton. Matoro mietti kuumeisesti mitä tekisi. Notfun oli ehtinyt sisään juuri ennen kuin hän oli sulkenut oven jäällä. Nukke pääsisi tänne pian.
“Mistä ihmeestä sinä tänne ilmestyit?” Matoro kysyi hermostuneena kävellessään pitkin huonetta. “Öööh. Jumaljuttuja. Ulottovuusportti”, Notfun selitti jotakin ja koitti pysyä Toan perässä. “Unohda että edes kysyin”, Matoro mutisi ja katseli ympärilleen. Hän huomasi yökiikarillaan huoneen perällä kivisen kaapin, ja syöksyi sinne katsomaan. Ruosteinen lukko irtosi helposti. Kaapissa oli Athin kirja, paljon muita kääröjä ja kirjoja sekä rivi eripituisia seremoniamiekkoja.
Matoro mutisi jotain ja huokaisi. Hän siirtyi pois kaapilta ja kohdisti katseensa kattoon.
Hetken mietittyään hän kuitenkin nappasi varuille yhden pitkän miekan ja pujotti sen vyöhönsä Energiateränsä viereen.
Atheonin punahehkuisen patsaan yllä näkyi katossa epämääräisiä viivoja. Se näytti luukulta.
Hymy nousi Jään Toan suulle ja hän alkoi miettiä etäisyyttä. Riittäisikö harppuuna tästä vai pitäisikö kiivetä ensin patsaalle.
Silloin kivinen ovi iskeytyi jään sirpaleiden kanssa kovaa patsaan jalustaan. Kivitomun takaa käveli täysin eleettä valkoinen nukke.
Punaisten valokivien ja ilmassa leijuvan pölyn aikaansaama efekti sai Marionetin näyttämään entistäkin karmeammalta sen kävellessä rauhallisesti patsaan ohi. Olento piti Äärtä pystyssä päänsä sivulla.
Matoro astui askelia taaksepäin. Hän otti Energiateränsä eteensä puolustusvalmiuteen.
“Häivy täältä, jotenkin. Toimin paremmin yksin”, Matoro kuiskasi äreästi Notfunille. “Koita päästä luukulle”, Matoro jatkoi viitaten kattoon. Matoran mietti hetken ja syöksyi patsaan toiselle puolelle.
Marionetti pysähtyi muutaman metrin päähän Matorosta. Punaiset valokivet patsaan jalustassa saivat taistelijat aavemaisen punaiseksi.