Aihearkisto: Retro

Vanhan foorumin rope.

Bloszarin PTSD

Ilmaraptori

Maailma pyöri. Väärään suuntaan. Bloszarilla oli ongelmia. Hän oli ennenkin saanut telepaattisia iskuja, mutta ei tuon kaltaista. Hän oli onnistunut hetkellisesti olemaan normaalisti, mutta heti päästyään Ilmaraptorille, ne palasivat.

Illuusiot. Välillä hän oli kaupassa. Välillä Bio-Klaanissaan, omassa huoneessaan. Välillä Arkkienkelissä. Välillä metsäsässä. Välillä Ta-Metrussa. Tuo ei ollut hyvä juttu.

Toa otti käteensä linkkuveitsensä. Monikäyttöinen. Yksi sen voimista on Haun suojautumisvoima. Muut olivat luulleen sen olevan Blozin naamiovoima. Tai no siinä oli Haun suojautumisvoima. Liiallinen käyttö oli saanut sen jotenkin rikki.

Toa yskäisi. Ja naamio lähti samalla irti. Olo oli kurja. Piti ponnistella ylös. No, helpommin sanottu kuin tehty.

Mitäköhän Matolle ja Oraakkelille oli käynyt? Voittaneet Zumo-painijan? Kuolleet? Tulleet jotekin jännästi Ilmaraptorille Blozin tietämättä? Kaikki olisivat mahdollisia. Koska Toalla ei ollut aavistustakaan, missä Ilmaraptorilla hän oli.

Ääniäkään ei kuulunut. Joko kaikki olivat huljaa (mikä oli aika epätodennäköistä) tai sitten Bloszar oli kuuroutunut (mikä oli nyt aika todennäköistä, muttei suotavaa) tai sitten hän oli äänieristetyssä huoneessa (mikä olisi suotavaa).

Tai pian hän alkoi kuulla ääniä. Moottorin ääniä. Pienen pieniä ääniä.

“Hyvä. Ainakaan en ole kuuroutunut.”

Toa ummisti silmänsä. Yritti nukkua. Mutta hän näki vain Arkkienkelin tapahtumia. Ja kuuli Zumon naurua. Joten ei nukkumista.

Huone oli lakannut pyörimästä. Toinen hyvä asia.

Mitä hyvää Klaani on meille aiheuttanut? Bloz kysyi itseltään.

Kodin, ystäviä.

Sekä ystävän menetyksen, monia läheltä-piti-melkein-kuolin -tilanteita ja nämä pelot. Plus varmaan nämä oudot…

“Pää kiinni minä!” Toa huusi.

Ja pian hän tajusi, ettei huoneessa ollut ketään.

Bloz meni makamaan sängylle tai sängyn tapaiselle ja otti viitan naulakosta itselleen.

Meillä ei ole täällä enää mitään. Lähdetään Klaanista saavuttumamme kotiin…

“Mmh… hiljaa minä”, Toa kuiskasi ja nukahti.

Donny

Klaanin sairasosasto

Suuri Norsupäästäinen näytti hyvin eksyneeltä seistessään Klaanin sairasosaston käytävällä. Majesteettisen viidakon pedon verestävä katse oli nauliutunut vierellä levittäytyvään sairaalasänkyyn, jonka reunalla istuivat Guardian ja Enki. Sängyn keskellä makasi Norsupäästäisen klaaniin tuoma matoran, jonka sydänvalo sykki jo hieman kirkkaammin. Useampi hoitaja hääräsi tuon tuosta vakavasti haavoittuneen veljeskuntalaisen äärellä. Kaikkien onneksi matoranin kaulan paikkeilla oleva pahasti tulehtunut haava oltiin jo saatu tyrehtymään ja veljeskuntalaisen selviäminen vaikutti jo todennäköiseltä.

“Hän sanoi nähneensä kaiken”, Guardian sanoi mietteliästäkin mietteliäämmällä äänellä. “Hän ei voinut puhua mistään muusta kuin Ämkoosta.”
“Olikohan hän Ämkoon seurassa kun kaikki tapahtui”, Enki jatkoi kurtistaen kulmiaan. Sitten Enki kumartui hieman lähemmäs potilaan kasvoja. “Kuka sinä edes…”
Kuului jokunen pakotettu yskäisy ja potilas avasi silmänsä arpeutuneen mahiki-naamionsa takana.
“Meneur”, matoran sanoi väsyneellä äänellä, jonka Enki tunnisti oitis. “Nimeni on Meneur.”
Enki tuijotti toipilasta hieman hämmästyneenä suoraan silmiin. Guardian tunsi itsensä erittäin ulkopuoliseksi kahden le-matoranin katseenvaihdon aikana, rykäisi sitten ja sanoi:
“Ilo nähdä, että olet tajuissasi. Huomaan, että kykenet puhumaan. Haluatko jatkaa siitä mihin jäit?”
Mahiki-kasvoinen veljeskuntalainen käänsi katseensa hitaasti puhuneen adminin tykö. Meneur katseli Guardiania hetken jokseenkin arvioivan näköisenä, hengitti hetken syvään ja nyökkäsi sitten.

Matoran puhui pitkään ja hartaasti. Se selitti surumielisellä äänellä olleensa paikalla kun eliittinazorakin kanssa käydyn kamppailun jäljiltä heikko Ämkoo oli jättäytynyt nazorakeille vangiksi ja vaatinut neuvotteluja. Saaren rannalla oltiin Meneurin kertoman mukaan käyty hyvin lyhyt neuvottelu, jonka päätteeksi Ämkoo oltiin lyöty kahleisiin ja viety nazorakien ilmalaivaan.

“Mitä Ämkoo sanoi heille”, Guardian puhui äänellä joka ei kuulostanut edes kysyvältä. Enkistä tuntui, että pohjimmiltaan Guardian ei edes tahtonut tietää, vaan kysyi pelkästä adminin velvollisuudesta.
“Hän tarjosi nazorakeille tietojaan”, Meneur vastasi, piti hetken tauon tasatakseen raskasta hengitystään, ja jatkoi: “Ja taistelutaitojaan. Ämkoo lupautui luopumaan kaikista siteistään teitä kohtaan sillä ehdolla, että saisi pitää henkensä.”
Guardian nousi äkisti seisomaan.
“Minä en usko tuota”, Guardian sanoi äänellä joka säikäytti paikalle juuri astelleen matoran-hoitajan loikkimaan sinne mistä oli tullutkin. “Ämkoo ei pettäisi meitä pelkän henkensä takia. Minä tiedän. Olen ollut näkemässä.”
Enki oli sanomassa jotakin Guardianin sanoja myötäilevää, mutta Meneur ehti jo jatkaa:
“Oli toinenkin ehto.”

– – – –

Muuannes nazorak-alus

“Mitä sinä kuvittelet hyötyväsi tästä, typerys?” kysyi pilkkaava naisääni kalteroidun huoneen nurkkapenkillä lojuvalta ex-adminilta. Huoneen harmaanmustaa kattoa tuijottava Ämkoo naurahti ja upposi syvemmälle ainakin kaksi kokoa liian suureen nahkatakkiinsa. Sitten miekkapiru kääntyi katsomaan sinisenä hohtavaa puhujaa.
“Paljonkin. Ja kuule, eihän sinun pitäisi olla edes yllättynyt. Nimitit minua viimeisillä minuuteillasikin petturiksi, joten eikö sinun pitäisi lähinnä toitottaa jotakin kuten ‘mitäs minä sanoin’?”
Atyan haamun kasvoilla käväisi raivostunut ilme, joka kuitenkin katosi niin pian kuin oli tullutkin. Sinivalkeiden utukiehkuroiden ympäröimä nainen otti askeleen lähemmäs entistä oppilastaan.
“Sinä et saa sitä takaisin tällä tavalla. Ne tietävät varmasti mihin tähtäät.”
“Ehkä, mutta tiedätkö sinä?”
Atya nosti kätensä puuskaan ja kääntyi poispäin Ämkoosta.
“Luotat liikaa maineeseesi. Torakat saattavat tuntea nimen Miekkapiru ja tietää kuinka merkittävä valttikortti olisit jos he hankkisivat miekan sinulle. Ei kuitenkaan tarvitse olla kummoinenkaan strategioitsija tietääkseen mitä käy kun koittaa hallita paholaista. Nazorakit eivät tule koskaan luottamaan sinuun.”
“Ei heidän tarvitse”, Ämkoo sanoi ja nousi itsekin istumaan. Valtava nahkatakki näytti syövän koko Ämkoon kehon kätköihinsä kun tämä asteli pitkin hämärää huonetta.
“On katsos muitakin keinoja”, Miekkapiru lisäsi ja kalisteli sitten kalteroidun oven raskasta ketjulukkoa ainoalla kädellään.
“Miekka ei edes ole heillä”, nainen lisäsi tuomitsevasti ennen kuin katosi. Ämkoo ei sanonut tuohon enää mitään, vaan vei kaiken huomionsa käytävälle ilmestyneeseen torakkavartijaan.
“Kuule, kaveri. Mene johtajasi luo ja kerro, että tahdon puhua tämän kanssa nyt heti. Meillä jäi aikaisemmin mitä mielenkiintoisin neuvottelu kesken.”
“Puhu kunnioittavammin, vanki”, nazorak vastasi ja katseli Ämkoota halveksuvasti. “Parempi, että vain totuttelet selliisi, klaanilainen. Siellä sinä tulet nimittäin pysy-“
Nazorak oli tukehtua kun punahehkuinen varjokäsi iskeytyi kaltereiden välistä kiinni tämän kurkkuun.
“Niin vähän sinä tiedät, typerys”, Ämkoo sihisi kaltereiden läpi. “Pidä kiirettä, kurja raukka. Kärsivällisyydelläni on rajansa.”

Varjokouran ote irtosi ja nazorak putosi yskien ja pärskien lattialle. Sitten torakka nousi vapisten ylös, varoi katsomasta Ämkoota tämän verenpunaisiin silmiin ja poistui paikalta.

Amazuan merirosvotiimi

Yön Timo II

“Me olemme jossain… näillä main”, Amazua pyöritteli mekaanista sormeaan saarta esittävän kartan koillisaluetta. “Skakdien leiri tuo. Täplä.” Palkkasoturi piti pouheessaan tarpeettoman tauon napauttaessaan sormensa kahdesti kartan saaren sisäalueella olevaa pyöreää merkkiä.

“Häh? Missä”, Gatta suorastaan heittäytyi pienen pöydän pinnan peittävän kartan päälle tihruten hiemna kapteeninsa osoittamaa pistettä sormellaan. “Eeettei vaan ole kärpäsen kakka?” Amazua korjasi merkintävirheensä Onu-Matoranin alistuessa kohtaloonsa. Oli se…

Seuraavaksi Amazua kiinnitti piraattien huomion kartan saaren itäosassa siaitsevaan laguuniin. “Täällä on laguuni. Se saa toimia parkkialueenamme. Mikäli emme halua kiertää saaren vastakkaiselle puolelle, on se paras vaihtoehto lyhyimmälle reitille.”

Piraattipoppoo silmäili hieman laguunin ja isoleukasiten liskomiesten leirin välistä aluetta. Se oli suurilta osin vihreää, lukuunottamatta sinistä vanaa ja harmaata länttiä.

“Noniin, tarvitsen mukaani muutaman apulaisen”, Amazua kiinnitti piraattiensa huomion näiden tuijotettua karttaa hetken. “Otan teidät neljä mukaani”, palkkasoturi osoitti sormensa Tokkaan, Lyaniin, Gattaan ja Pakuun. Tokan ja Lyanin ilmeille levisi hymy. Tokkaa kiehtoi lähinnä viidakkosaaren kasvusto, Lyan vain piti viidakkoja siisteinä paikkoina. Gattan ja Pakun ilmeet viestivät lähinnä hämmennystä.

“Kapteeni”, Gatta kysyi varovasti, “saanko kysyä, miksi?”
“Kokki tuntuu ymmärtävän jotain trooppisten kasvien päälle. Huivipää taas olisi mäkättänyt yhtä lailla kuin viime kerralla kun en laskenut häntä mukaan”, Amazua siirsi huomionsa takaisin Onu-Matoraniin, “Sinä taas tunnut omaavan ominaisuuden ampua kaikkea mikä liikkuu. Moni villieläin nimittäin saattaa yrittää syödä aivomme.”

“Entäs minä”, Paku kysyi.
“Olen saanut kuvan että te kaksi olette jonkin sortin ‘bestikset'”, Amazuan suoritti lainausmerkkieleen sormillaan, “olisi tökeröä tapattaa vain toinen teistä.”

Gatta ja Paku olivat hiljaa…

[spoil]Tällainen lyhyt pätkä lähinnä introksi. Lisäksi tämänkin pätkän ilmanntuminen olis isaattanut kestää hirmuisen kauan jos olisin yrittänyt saada suunnittelemani pikuuden tehtyä blaa blaa…[/spoil]

Sairas sekä mieleltään että keholtaan

Bio-klaanin Sairasosasto

“Urgh…” toa raotti silmiään. Retki kahvioon ja kokemattomuus laitteisiin joissa on pyörät olivat koituneet hänen turmiokseen. Toa yritti kääntyä sängyssä ja tunsi sitten pistävää kipua ympäri kehoaan.

“Herra, te olette sairas, sekä mieleltänne, että keholtanne. Saariseikkailunne olisi voinut repiä teidät. Oli siis oikeastaan tosi hyvä, että nyt menit kaatumaan, muuten ei vaivoja olisi huomattu. Me vielä toistaiseksi emme ole saaneet mikä mieltänne vaivaa, mutta yritämme. Voit joutua olemaan täällä kauankin.

“Ahaa”, Gekko sanoi ja jäi katselemaan poiskävelevää hehkeää matorania.

Matoran näki toan silmäkulmastaan ja virneen jonka tämä yritti piiloottaa viitta-kaapuhybridinsä alle.

“Lieneeköhän tuo sitten normaalia käytöstä”, Matoran ajatteli.

Datamuisti

Klaanin linnake

Peelo oli suunnistanut tiensä Klaanin pesuhuoneeseen. Siellä oli hiljaisempaa ja yksinäisempää kuin hän aluksi oletti, mutta sehän kelpasi hänelle aivan mainiosti. Hän ei ikinä pahemmin puhunut muille huolistaan ja ajatuksistaan. Ja juuri nyt kyseisiä huolia ja ajatuksia oli hänen mekaaninen päänsä täynnä.

Datamuisti. Se oli hänellä vieläkin saman nyrkin sisällä puristuksissa. Peelo ojensi kätensä lavuaarin pöytää kohti ja laski datamuistin siihen. Tämän jälkeen hän ojensi kummatkin kätensä eteenpäin, nojasi lavuaariin ja antoi päänsä lopahtaa alaspäin. Hän veti syvään henkeä, ja huokaisi aivan yhtä syvästi. Hän nosti päänsä. Edessä oli peili.

Hän katsoi itseään peilistä pitkään ja hartaasti. Tällaisina hetkinä Peelo tuppasi usein miettimään syvällisiä asioita. Mikä oli hänen oikea tarkoituksensa. Tekeekö hän oikein auttaessaan Klaania. Pitäisikö Datamuistista kertoa jollekulle muulle.

Mutta ei tällä kertaa. Tällä kertaa hänen päänsä oli tyhjä. Pienintäkään ajatuksen poikasta ei ollut. Hän oli täysin avuton. Hän ei tiennyt mitä pitäisi tehdä. Datamuisti on tärkeä, sen verran hän tiesi. Mutta kuinka tärkeä. Onko kyse elämästä ja kuolemasta. Onko datamuistilla pelkkiä aseiden pohjapiirroksia.

Toivottoman ajatustuokion keskeytti pieni kipinä, joka sinkosi hänen kyynerpäästään lattialle. Kyseinen kyynerpää oli vaurioitunut tappelussa Skakdeja vastaan. Peelo yritti taivutella kättään, ja huomasi kuinka paljon se hänen kätensä liikkuvuutta oikeasti haittasi.

Peelo suoristi selkänsä ja nosti vasemman kätensä rintansa tasolle. Hän avasi pienen, tiukasti suljetun luukun, ja painoi sen alla olevaa nappia. Siinä samassa pieni savupössähdys tuli ilmoille Peelon panssarien välistä, ja haihtui lähes yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Torson ja käsien panssarit kolahtivat kylmälle lattialle, ja niiden alta paljastui tummansävyinen keho, jonka päällä näytti olevan lihaksien näköisiä mustia osia.

Spoileri ValitseNäytä

Tämä oli ensimmäinen kerta kun hän otti panssarinsa pois labran ulkopuolella. Peelolla oli paljon vapaampi tunne, ja hän alkoikin heti puristella käsiään nyrkkeihin, jatkaen pienellä venyttelyllä. Sen jälkeen hän tarrasi kaasunaamarinsa sileistä sivuista kiinni, irrotti sen varoivaisesti, ja laski sen lavuaarin viereen pöydälle. Sen alta paljastui pääkallomainen naamavärkki, jonka eriväriset silmät hohtivat huoneen hämäryydessä. Vasen silmä punaisena ja oikea vihreänä. Peelo katsoi kasvojaan pitkään ja hartaasti peilistä.

Siinä ne olivat. Hänen oikeast kasvot. Häntä oltiin aina kielletty ottamasta kaasunaamaria pois. Vaikkei Peelo ymmärtänyt miksi, hän laittoi sen kuitenkin pian takaisin. Se oli hänestä niin hieno.

Peelo vilkaisi panssareitaan ja hymähti. Ei kai hän niitä nyt vielä tarvitsisi, ne ovat epäkunnossa muutenkin. Hän käänsi katseensa datamuistia kohti, otti siitä sormillaan varoivaisesti kiinni ja tutkaili sitä tarkemmin. Sen toisella puolella oli erittäin pieni logo, joka muistutti kättä.

Peelo puristi datamuistin nyrkkinsä sisään ja käveli pesuhuoneesta ulos.

Sairasosaston nimekkäin potilas

Bio-klaanin Sairasosasto

Tohtori Kupe istui työpöytänsä äärellä mietteliäänä. Kahvikupin ja tietokoneen väliin oli asetettu siististi ohut potilaskansio, johon Kupe ei ollut koskenut aikoihin.
Toa avasi kansion ja aloitti kirjoittamisen.

BIO-KLAANIN SAIRAANHOITOPIIRI HOITORAPORTTI

Admin Tawa
Bio-Klaani

Tarkk. os.
Admin Tawa, 0.06.00
BYS, Madisiininen tulosalue, tarkk. os.
Hoitoaika: Määrittelemätön.
Dg: R55 Synkopee
FF20.0 Määrittämätön paranoidinen psykoosi
L90.5 Halkeamia

Tulosyy: tulee bk–puolelta lähetteellä synkopeen vuoksi päivystykseen.

Aiemmin voinut vielä normaalisti. Myöhemmin menettänyt tajuntansa, minkä vuoksi tuotu osastolle. Heräsi tajuttomuudestaan paranoidisessa psykoosissa. Tässä yhteydessä vaipunut uudelleen synkopeeseen. Ei aiemmin todettuja perussairauksia. Ei reagoi ulkoisiin ärsykkeisiin.
Sydänaskultaatiosta tasainen, nopea rytmi, ei sivuääniä. EKG:ssa SR, p. 82/min. Matala T-aalto rintakytkennöissä. RR 116/73. Labroissa Hb 141, CRP alle 3, Na 138, K 2, 9, Krea 64. Selvää neurologista poikkeavuutta ei tullut esille.
Potilas otettu seurantaan tarkkailuosastolle.

Suunnitelma: Potilas pysyy osastolla seurannassa.

Toa Kupe
ylilääkäri
AR/0.00.06/rep

Pako kannibaalien kylästä

Bio-Klaanin saari, ilmatila siinä linnakkeesta vähän pohjoiseen

Ilmavirta suhisi Bladiksen pään vieressä, sillä alus oli vailla kattoa. Telakalta käyttöön saatu, noin neljä metriä pitkä menopeli kiisi vauhdikkaasti puolensadan metrin korkeudella maanpinnasta. Koneen runko muistutti hieman pitkulaista, metallivahvisteista puutynnyriä, josta lähti kolme äärimmäisen lyhyttä ja eteenpäin kaartunutta kuparisiipiparia. Perässä oli kolme propellia: kaksi suurta perätysten ja yksi hieman muita alempana. Kulkuhärpäkkeen pohjassa oli kevyellä kaasulla täytetty välipohja tuomassa keveyttä. Etuosa muistutti ylösalaisin käännettyä valtamerilaivan keulaa sillä erotuksella, että siinä missä keulakuva olisi sijainnut, oli ohjaajan syvennys. Same istui siinä yksinään, vaikka tilaa olisi ollut kahdellekin. Bladis nökötti taaemmassa tilassa, joka sijaitsi tynnyrintapaisen etuosassa. Takapenkissä oli etunsa ja haittansa verrattuna pelkääjän paikkaan: Bladiksen istuin oli miellyttävällä, purppuraisella pehmusteella vuorattu ja se oli sohvamaisuudessaan oikein mukava. Toisaalta, hän koki aluksen takapenkkipaikan tuulilasin puutteen häiritseväksi. Toisaalta toisaalta, vain hieman idiootin näköiset lentäjänlasit pelastivat paljon.

Skakdimoderaattori vilkaisi aluksen reunan yli. Alla levittäytyvä maisema oli metsäinen, syksyinen ja raikas. Etelässä, takana päin näkyi Klaanilinnake ja sitä ympäröivä kaupunki, jotka hohtivat kauniina pimenevässä illassa. Idässä ensimmäiset tähdet loistivat Nui-Koron lakeuden, Kaja-Wahin Kuumien kenttien ja rannikon kalastajakylien takaa. Pohjoista maisemaa hallitsi Ämkoon mukaan nimetty suuri vuori, ja lännessä näkyi silkkaa laskevan auringon värjäämää metsää, mitä nyt takavasemmalla, aivan saaren lounaisimmassa kulmassa, asutusta oli niin paljon, että metsä oli suurelta osin siirtynyt.

Näkymä oli raikas ja viileä, mutta edes tuulen tuiverruksessa ja yläilmoissa Bladis ei tuntenut kylmää. Osittain, koska aivan hänen selkänojansa takana oli suuren osan aluksen rungosta vievä ilmassa täyttämätön hiiliuuni, alus kun oli prototyyppi lyhyenmatkan kiiturista, ja osittain, koska tilanne oli sinänsä kuumottava. Vain noin kymmenen minuuttia sitten Same oli tullut hänen luokseen kaupungin tyylikkään foorumin luokse, jossa hän oli ollut opettamassa Matoralaisille sotastrategiaa. Moderaattorikaksikko oli kirmannut minkä kerkesi kaupungin katuja ja kauniita siltoja pitkin Telakalle, josta he olivat saaneet tämän vauhtilotjan alleen. Nopeaa hiilen lapioimista, navigoinnin opastusta ja swoooh, alus oli ilmassa. Ja kaiken aikaa Same oli selostanut tilannetta Bladikselle. Kaikesta päätelleen Kepe ja Snowie olivat hankkiutumassa majesteettisiin ongelmiin.

Bladis vilkuili hermostuneena luoteeseen.

Au, missä?

Sekä Kepen että Snowien ranteet tunsivat kireät köydet ympärillään, mutta tiedemies-Toa oli ensimmäinen, joka sai silmänsä auki.
“Ehrämä-äh?” hän aukoi suutaan.

Ja koetti avata silmiään enemmän. Ilmeisesti edessä levittäytyi, viime aikain teeman mukaisesti, metsää. Ja vieläpä synkeää kuusimetsää. Oikeastaan niin synkeää, että Kepen mieli teki muutaman johtopäätelmän. Ensinnäkin, oli jo myöhäinen ilta. Toisekseen he olivat matalalla. Jonkinlaisessa jyrkkärinteisessä laaksossa tai kanjonissa tai…

Hän näki nyt selvemmin. Sekä hän että Snowie olivat sidottuina kahden suuren kallion väliin. Niin suuren, että ylös kiipeäminen olisi hyvin vaivalloista, vaikka käyttäisikin jäävoimia ja muodonmuutoskykyä. Suurilla lohkareilla oli leveimmillään yli kymmenen metriä väliä, mutta väli oli huomattavasti lyhyempi klaanilaisten kohdalta. Kepe ei kyennyt nostamaan päätään niin paljon, että olisi nähnyt kunnolla, mitä edessä oli.

Hetkonen, miksi?

Kepe tutkaili asentoaan. Hänet oli sidottu käsistä ja jaloista jonkinlaiseen puutelineeseen, niin, että hän muistutti Matoralaista Y-kirjainta ilman ympyrää. Mielenkiintoinen ja epämiellyttävä yksityiskohta oli, että köysi piti niskaan kiristetyn lenkin avulla hänen kasvojaan kohti maata.
“Au, miksi näin?” hän kyseenalaisti kohtaloaan.

“Emme tohdi pilata yllätystä”, kuului ääni klaanilaisten takaa, mutta korkeammalta.

Kepe hämmästyi ja yritti vähäisellä liikkumavarallaan läpsäistä Snowmania hereille. Yritys epäonnistui, mutta päätti siirtyä audiokeskeisempään juoneen.
“Snowie, herää!”
“Mnömnöm, ei ole vielä aamu, Turaga S-”
“Herää!”
“Oho.”
“…”

Toinenkin klaanilainen avasi silmänsä, ja ääni takaa jatkoi.
“Ihan vakavissaan. Tämä on teille mieluisampaa näin. Mitä vähemmän aikaa näette heidät, sitä vähemmän aikaa näette totuuden.”
Kepe tunnisti puhujan. Ääni kuului sille Ruru-kasvoiselle Matoralaiselle, joka oli päästänyt heidät kylään.
“Ainakin löydätte – kohtalonne kuolemassanne”, lisäsi se valtaistuinsalin tuntemattomalle puhujalle kuulunut ääni, pitäen sanojen väleillä mitaltaan hieman väärältä tuntuvan tauon.
“Aivan, totta”, kylän vale-Turaga liittyi keskusteluun.

Koko kyläkö siellä on jauhamassa? Kepe mutisi ajatuksissaan. Turaga jatkoi.
“Harva saa toimia näin konkreettisena uhrina. Moni voi kuvitella tekevänsä jotakin toisen hyväksi kuollessaan, tekevänsä jonkin sankarillisen, viimeisen urotyön. Mutta, te, ulkomantulaiset, te olette osa kylämme selviämistä. Koska he vaativat uhrinsa. Heillä on nälkä.”
“Juurikin näin, päällikkö”, Ruru-kasvo puhui. “Mutta meidän ei enää tarvitse nähdä tätä. Ei enää.”

Poistumisen ääniä.

“Poikani, otitko heiltä Sanansaattaja Tadnen Kartaston kuten käskin?”
“…En. Anteeksi, päällikkö…”
“Se on nyt liian myöhäistä. Ne tulevat pian.”
“Saat – maksaa tästä”, tuntemattoman olennon alakuloinen ääni totesi.

Sitten hiljaisuus.

Sanansaattaja Tadnen Kartasto? Nui-Koron kirja? Selvisipä siinä sen “arvottoman, pienen matoralaisen” nimi.

“Snowie?”
“Kepson?”
“Tahdotko sinä-”
“Voi kyllä.”

Hassu muljahdus tapahtui, ja lumiukko mätkähti kasvoilleen sammaleiseen maahan.
“No au”, hän totesi kammetessaan itsensä polvilleen. Snowie oli käyttänyt voimiaan ja oli lipunut köysistä helposti irti. Nyt hän nousi jaloilleen ja alkoi aukomaan toverinsakin solmuja. Kun kummatkin olivat vapaat, he puntaroivat mahdollisuuksiaan.
“Okei”, Kepe aloitti ja vilkuili ympäriinsä. “Suuntia on vain yksi.”
Ainoastaan eteenpäin pääsi, kaikkialla muualla suuret lohkareet tukkivat tien.
“Öh”, Snowie havainnoi. “Sinun reppusi ja minun reppuni ja laukkuni. Miksi?”
“Kappas.”

Hieman puutelineistä taaksepäin tosiaan olivat klaanilaisten vermeet läjänä.
“Ehkä he eivät tahtoneet olla varkaita?” Kepe ehdotti.
“Niin. He vain sitoivat meidät tänne keskelle metsää… Eräänlaisesta syystä?”
“Uhrilahjamaisesta syystä, pelkään ma.”

Räsähdys metsästä.

“Oi voi voi, minä pidän tästä niin poikkeuksellisen vähän”, Snowie ilmoitti.
“Jeh. Huomasitko, kuinka Turaga viittasi siihen, että täältä tulee kohta jotain nälkäistä?”
“Valitettavasti?”
“Millainenkohan Rahi sieltä tulee? Ilmeisesti jotain, mikä on pelottanut tai, tuota, syönyt kaiken näistä metsäin osasta. Nyt on vain pidettävä pää kylmänä ja-”

Metsien keskeltä ilmestyi hahmo. Se oli tuiki tavallinen Matoralainen, jolla oli hieman rähjäinen, harmaa ulkoasu ja tummanpunainen naamio.

“…hetkinen mitä.”

Matoralainen avasi suunsa ja hymyili. Hetki hetkeltä lähenevän hahmon naamion alta paljastuivat teroitetut hampaat. Eikä naamio ollutkaan tummanpunainen. Se oli vain kuivuneen veren peitossa. Samoin kuin kaikkien muidenkin Matoralaisten, jotka ilmestyivät sen rinnalle.

“Tämä, tämä ei niin ole totta.”

* * *

“Okei, alamme lähestyä kannibaali-Matoralaisten aluetta!” Same ilmoitti tuulen pauhunan yli Bladikselle. Takapenkillä matkustava skakdi laski kätensä vierellään lepäävälle kiväärille. Hän ei pitänyt pikkukavereiden räjäyttämisestä, mutta nämä kaverit ilmeisesti purivat.
“Same!” Skakdi huusi.
“Kerro!”

Keskustelu käytiin sangen kovaäänisesti ilmavirran jylyn peittäessä normaalin puheen.

“Mitä kannibaali-Matoralaiset edes ovat? Ja miksi emme tienneet niistä mitään? Ja ennen kaikkea, mitä skarrarrarria!”
Same käänsi katseensa taaksepäin, kohti Bladista. “Sanoin jo, en tiedä niistä mitään muuta kuin mitä Nazorak-dokumentissa sanottiin! Ne kuitenkin riittivät pelottamaan torakat pois ja ovat ilmeisesti aktiivisia!”

Kuinka vähän tiedämmekään tästä metsästä, Bladis ajatteli katsellessaan alla levittäytyvää puustoa. Jonain päivinä hän mietti, olivatko Tawa ja Visokki perustaneet kotinsa oikealle saarelle.

* *

Hwoooosha-wuuuum!

Kepen elementaalivoimat olivat tavalliseen tapaansa ruosteessa, mutta riittivät saamaan liian nälkäiset Matoralaiset hetkeksi pois pelistä. Klaanilaiskaksikko otti tilanteesta kaiken irti ja kirmasi kannibaalijoukon läpi paitsi että ei kirmannutkaan, koska niitä oli paljon ja he päätyivätkin vain joukon keskelle. Matoralaisia oli kaiken muotoisia ja kokoisia, mutta yhdistäviä tekijöitä kuitenkin löytyi: Kaikki olivat resuisia, naamiot olivat varsinkin suun ympäriltä ahdistavan tummanpunaisia ja kaikilla oli hyvin nälkäinen katse.
“Okei, jotain muuta sitten”, Kepe järkeili jännittyneen kireällä äänellä.
“Ehkä tämä?”

Snowie kaivoi mukaan nappaamastaan olkalaukusta varsin epäkorjatun painetykin.
“Mitä sinä tuolla?” Kepe ihmetteli ja katseli hieman kauhuissaan kohti ripeästi astelevaa Matoralais-joukkoa.

Tsssssshhhh, ilma suhisi laitteessa. Sitten se lakkasi kokonaan toimimasta, nyki hetken hassusti, ja teki sitten tehtävänsä. Tavallaan.

BLATSOVIEEEEEE!

Paineaalto lennätti kaikkea vähän mihin sattuu: maa pöllysi ja sammalta viskautui ilmaan, klaanilaiset rämähtivät maahan, Matoralaisia lenteli sinne tänne ja eräs kuusipuu oli kaatua.
“Okei, jotain ihan muuta…” Snowie tuumaili pidellen jyskyttävää päätään kun Kepe jo nousi pystyyn.
“Onko sinulla tuolla laukussa mitään toimivaa?”

Matoralaiset nousivat hekin jaloilleen.

“Tuota, eväät toimivat aina?”
“Aagh, joskus sinä olet niin…”
“Niin?”
“Niin sinä!” valkovihreä Toa kiljaisi.

Tuimailmeinen Kepe ojensi kätensä toverilleen, joka auliisti tarttui siihen ja nousi pystyyn. Vainoajat olivat enää muutaman metrin päässä kaikilla suunnilla.
“Ylös!” Kepe huusi.
“Mitä se-”
“YLÖS!”

Tiedemies-Toa tarttui lähimmän kuusen alaoksista ja alkoi kavuta. Snowie teki samaa perässä. Samoin kuin myös Matoralaiset, jotka ottivat nyt juoksuvaihteen päälle ja kiipesivätkin klaanilaisia nopeammin. Yksi tarttui Snowieta jalasta.
“Eääh, se tarttui minuun!” Lumiukon ääni muuttui korkeaksi.
“Ravistele se irti!” Kepe kiipesi kaiken aikaa ylös mutta katseli kuitenkin alas.
Snowien valkea jalka vispasi villisti ees ja taas mutta nälkäinen pieni nainen ei päästänyt irti ja upotti hampaansa lumiukon koipeen.
“Minä niin tulen katumaan tätä…”

Plomps vain ja Snowien jalka irtautui ruumiista, jääden sitä raastavan Matoralaisen hampaisiin.
“Minä olen vain vaatimatonta mössöä, miksi sinä edes tahtoisit syödä minua?”

Kaksi klaanilaista kiipesivät aina korkeammalle kohti kuusen latvaa, mutta niin tekivät heidän seuraajansakin, ja vieläpä huomattavasti kovemmalla vauhdilla. Lisää pikkumiehiä tarttui Snowieen kiinni ja tämän oli luovuttava koko alaruumiistaan, jottei jäisi ahnaiden hampaiden kitaan.
“Tämä on epähienon syvin olemus!” lumiukon yläruumis puhui raahatessaan itseään ylöspäin pelkillä käsillään. Kepe teki samaan aikaa havainnointia. Kuusen latvasta näki kauas. Näki taivaalla kiitävän ilma-aluksen. Hän etsi omasta repustaan mitään, löysi jotain, ja kaivoi sen esiin. Se oli näätäkarkotin-suojageneraattori, mutta sai kelvata. Siinä oli iso ja epävakaa patteri. Toa heitti sen korkealle ilmaan ja sinkautti sormistaan jäämöntin sen perään. Osuma oli kelvollinen, ja PAM.

* *

Same näki hieman oikealla puolellaan räjähdyksen puun latvain yllä ja sukelsi siihen suuntaan. Missä räjähtää, siellä klaanilaiset kirmaa, hän muisti vanhan, tyhmän ja surullisen paikkaansapitävän sananlaskun. Alus mennä viiletti kovaa kyytiä ja moderaattorikaksikko varmistui kohteestaan. Kuusen latvassa oli selvästi puolitoista henkilökohtaisen tilan puutteesta kärsivää klaanilaista.
“Bladis!” Same ilmoitti tasaisella mutta kovalla äänellä.

Skakdin ei tarvinnut edes vastata, vaan hän nappasi vierestään kovalatinkisen putkenpätkän. Aseessa oli kahva ja kolmen sormen liipaisin, mutta muuten se oli hyvin yksinkertainen ja sulavalinjainen putkilo. Joka oli ladattu sähköisellä tainnutuskranaatilla. Bladis tähtäsi rutiininomaisesti ja veti liipasimesta. Överin purppurana hohkaava lasipäällysteinen ammus pitkän metallivartensa kanssa sihahti kertasingon piipusta ulos ja osui suoraan maaliinsa: puoli tusinaa Kepeä ja Snowienpätkää ahdistelleita Matoralaisia tipahti alas puusta, jättäen vain muutaman klaanilaisten kimppuun. Bladis arveli sen ostaneen heille muutaman vaaditun sekunnin, kun Same ohjasti ilma-aluksen puun vierelle.

“Hypätkää kyytiin!” Selakhilaani huusi puussa kyhjöttävälle puolitoistakolle. Kepe hyppäsi Samen viereen ohjaajan syvennykseen ja Bladis kiskaisi valkoisen puolimiehen kyytiin takaosaan. Samen jalat polkaisivat pontevasti polkimia ja laite lähti kiitämään pois ahnaiden syöjähenkilöiden luota.

“Okei, se oli ihan, ihan liian lähellä. Kiitos”, Kepe puhui Samelle.
“Kiva nähdä teitäkin!” Same ilmoitti avonaisen aluksen takaosasta. “Aloimme jo pelätä, ett-”

Hetkeksi nelikon silmät sokaistuivat välähdyksestä ja korvat kuuroutuivat jyrähdyksestä. Ukkonen iski aluksen takaosaan lujasti. Ukkonen oli sikäli ukkonen, että se korvensi aluksen perän ja menopeli alkoi menettää holtittomasti korkeutta. Ukkonen ei ollut sikäli ukkonen, että se oli ärhäkän sinisenä hohtava ja iski alhaalta päin.

[spoil]Kiitos Spinnylle eräistä kriittisen tärkeistä kohdista.[/spoil]