Aihearkisto: Retro

Vanhan foorumin rope.

Yö kauhu: Apugeneraattori

Komentokeskus

Kepe saapui Klaanin keskeisempiin osiin tulitikkujen valaistessa tietä. Viimeinen oli juuri polttamassa hänen sormiaan, kun hän löysi oven, jossa luki “Komentokeskus”.

Hän avasi oven ja astui sisään. Huone oli laaja, ja sen seinillä oli monensorttisia monitoreja. Ohjauspöydät peittivät lattian. Tavallisesti monitoreissa olisi näkynyt kuvia ympäri linnaketta ja pöydät olisivat piippailleet merkityksellisesti. Nyt se oli pimeä ja autio. Yksi hahmo näkyi pääkontrollipaneelin edessä öljylampun kanssa.

“Paaco!”

Tämä kääntyi katsomaan. “Kas, terve”, hän vastasi ja potkaisi paneelia. Se pysyi vaiti.
“G käski meidät korjaamaan apugeneraattoria”, Kepe aloitti. “Sattuuko sinulla olemaan ylimääräisiä valonlähteitä?”
Paaco osoitti laariin huoneen nurkalla. Se oli täynnä soihtuja.

Hetkeä myöhemmin, portaikossa syvyyksiin

Kepe ja “kaikki parhaat taistelijat”, Dox, Ignika ja Paaco, raivasivat tietään kohti apugeneraattoria. Konehuone oli kerroksen verran aulasta alaspäin mutta julmetun käytävälabyrintin takana.

Kepe kantoi laatikkoa, joka sisälsi apugeneraattorin kriittisimpien osien varakappaleet. Kaikilla heistä oli soihdut, jotka valaisivat pimeät käytävät kelvollisesti. Askeleet kaikuivat autiossa kerroksessa. Taistelun ääniä kantautui kaikkialta ylhäältä. Jostain kuului jyrähdys, ja katonpalasia tipahteli heidän päälleen.

Dox ja Ignika eivät näyttäneet lainkaan tietoisilta siitä, mitä oli tekeillä. Dox pälyili ympärilleen pelokkaasti, Ignika puolestaan hyppi ympäriinsä yliaktiivisesti. Kepe ei ollut varma, oliko ollut oikein päästää heidät ulos omasta pienestä universumistaan suureen ulkomaailmaan. Paaco kuitenkin yritti parhaansa mukaan selittää heille yön tapahtumia.

He saapuivat suurelle, metalliselle ovelle. Se oli kiinni ja lukossa, mikä oli yllättävää ottaen huomioon generaattorin joutuneen räjäytetyksi. Kepe kaivoi esiin ruosteisen, suurehkon avaimen ja avasi oven. Se kolahti seinään. Huoneeseen syntynyt korkeapaine purkautui ulos puhaltaen sankarien kasvoille ylen suuren määrän savua.

Suuren huoneen täyttävä generaattori oli tuusan nuuskana. Sen turbiinit olivat suurimmaksi osaksi kunnossa, mutta akselit ja teknisemmät laitteistot olivat äärimmäisessä epäkunnossa. Kepe lähetti Doxin ja Ignikan etsimään jotain tolppaa akselinkorvikkeeksi, mutta vasta heidän lähdettyään tajusi, että nämä mitä luultavimmin eksyisivät eikä heitä kuuluisi vähään aikaan takaisin. Hän ja Paaco asettivat mukanaan tuomaa uutta laitteistoa paikalleen.

Yö kauhu: Jake ja Punaisen miehen torjuttu tarjous

Bio-klaani, adminsiipi

Jake juoksi admin-siipeä kohti. Sen portti oli auki, kun Jake käveli eteenpäin, myös komentohuoneen panssariovi oli auki. Itseasiassa se oli rikki. Jake katsoi sisään. Siellä oli Visokki, GK, ja varjo-olento jonka Jake oli nähnyt aiemminkin. Viimeksi Jake ei ollut pelännyt olentoa, koska oli nähnyt sen aiemminkin, mutta nyt reaktio oli erinlainen. Varjomassasta pyrki kokoajan ulos käsiä, jalkoja, lonkeroita ja silmiä. Kolmen äänen sekoitus puhui nyt varjomassan keskeltä: “Nyt, pienet ystäväni, on aika kuolla.”

Jake oli jähmettynyt pelosta, mutta hän liikkui eteenpäin. Hän latasi aseensa ja ampui Avdea. Ei tapahtunut mitään, vaikka Jake ampui sarjaa Avdeen ja jokainen luoti osui. NYT oli oikeasti pelon paikka. Jake syöksyi Avdea päin. Hän otti miekkansa, jonka oli takonut itse. Hän iski Avdea kovaa. Mitään ei taaskaan tapahtunut, paitsi että osa Avden varjokäsistä tarrasi Jakea ja heitti Jaken seinään. Sen jälkeen yksi lonkero otti GK:n, ja heitti hänet Jaken päälle. GK nousi. Niin teki Jakekin, Jake yritti käyttää maan ja jään elementaalivoimiaan, hän loi hieman kiveä, ja jäädytti sen. Sitten hän heitti sen Avdea päin. Yksi Avden kourista otti sen, ja heitti sen Jakeen itseensä.

“Sinun on turha yrittää, ystäväni. Olisit nyt tällä puolella huonetta, jos olisit ottanut tarjoukseni vastaan. Etpä ottanut”, Sanoi Avde, ja kaksi varjokättä tarttui Jakeen, heilautti Jaken tajuttomalla ruumiilla GK:n maahan, ja heitti molemmat seinään. Kaikki pimeni. Ainoastaan Visokki jäi tajuihinsa, ja hän olisi nyt yksin Avdea vastaan…

Yö kauhu: Punainen mies ei huomannut minua

Bio-Klaani (mitä muuta on odotettavissa?)

GK juoksi, juoksi lujempaa kun kokskaan ennen, ilman mitään lisävarusteita. Avde seurasi häntä itseasiassa hän jopa ehkä johdatti Avdea, mutta toisaalta Admin siipeen oli ehdittävä ennen häntä.
Musta massa kuitenkin oli nopea, GK litistyisi sen alle jos ei tekisi mitään.
Hän Hyppäsi seinää vasten ja ritti roikkua nyrkkirautansa kanssa kiinni seinässä, Avde ei selvästikkään välittänyt hänestä jaa kiiti likeltä GK:stä ohi, Gk hakkasi seinää miekallaa ja siitä irtosi pala ja hän tippui seinältä.
Noustuaan hän lähti juoksuun. Kulman takan näkyi Avde jolle ositti vastarintaa Visokki Rhotukoita ampumalla Visorak parka olisi tuhoon tuomittu ilman apua.

[spoil]Epic Avde VS Visokki, GK ja Jake Battle..[/spoil]

Päätös pelastukseen

BIO-klaani

Jake oli juuri räjäyttänyt seiniä ja opastanut Avdea, kuolemanpelon seurauksena. Nyt hän tajusi jotain. Hän oli pettänyt klaanin. Täysin vahingossa, tajuamatta tekoaan. Hän ei edes ollut Avden liittolainen tai mitään muutakaan, mutta hän oli silti pettänyt klaanin. Viidessä sekunnissa Jake teki päätöksen. Hän aikoi korjata virheen minkä oli tehnyt, hän aikoi tällä kertaa jättää sen itsesäällissään rypemisen ja auttaa klaania. Tämä olisi se hetki jolloin pitäisi tehdä jotain jos tekisi, koska tämä saattoi olla koko klaanin historian viimeinen hetki. Jake otti aseensa selästään, viritti sen taisteluvalmiuteen, ja lähti liikkeelle.

Isä ja poika tuulikaapissa

Nazorakien kokoushuone

Huoneen ovelta kuului koputusta. Kenraalin tuoli kääntyi kohti ovea, ja hän painoi kaukosäätimen nappia. Ovi aukesi, ja sisään astui lyhyehkö torakka.
“Mitä asiaa?” Kenraali tiedusteli.
“Turvakameroissamme näkyy jotain yllättävää. Suosittelisin kääntämään kamerakanava kahdeksalletoista.”

Kenraali käänsi tuolinsa taas kohti näyttöä, ja painoi nappia kaukosäätimestä. Ruutuun ilmestyi kuva pimeästä torakoiden käytävästä, jota kulki muutama Nazorak ja suurempi, haarniskoitu hahmo. Kenraali yllättyi.
“Onko tuo… Makuta Nui?”
“Siltä näyttää, johtaja.”
“Viekää hänet tuulikaappiin.”
“Selvä.”

Manun takana kävelevän torakan radiosta kuului puhetta. Hän sai selkeän ohjeistuksen, ja ilmoitti lajitovereilleen uudesta määränpäästä.

Pian seurue saapuikin suurelle teräsportille, jonka ovet aukesivat hitaasti. Nazorakit komensivat Makuta Nuin astumaan sisään. Manu kyllä huomasi jotain epäilyttävää, ei torakoiden pesä ollut vielä näin lähellä Klaania. Mutta juuri kun hän oli astunut sisään, ovet paukahtivatkin nopeasti kiinni torakoiden jäädessä ulkopuolelle. Eräs seinä paljastui suureksi näytöksi, ja siihen ilmestyi kuva harmaata takkia pitävästä, suuressa tuolissa istuvasta torakasta.

“Hauska nähdä, että olet tullut tapaamaan minua. Viime kerrasti onkin niin pitkä aika, makuta.”
Manu katseli huuoneessa ympärilleen, ja Kenraali lisäsi: “Tiedän, että sinulla on paljon erilaisia voimia. Älä kuitenkaan edes harkitse teleporttaavasi pois tai mitään, sviittisi on eristetty moiselta.”
“Haha! No mutta! Ykkönen. Siitä tosiaan on aikaa. Voi Steve, aika on merkillinen asia. Saanhan kutsua sinua Steveksi?” Manu katseli yhä ympärilleen huoneessa. “Mitäs tällainen teleporttauksen esto on? Ja mihin ovat kadonneet käytöstapasi?”
“Mitä, kakkukahvejako odotit? Ja se teleporttauksen esto, olemme hieman kehittyneet sitten viime visiittisi.”
“Ah. Tietysti. Te olette aivan liian älykkäitä minulle. Kuinka nokkelaa, Steve.” Tämän sanottuaan Manu vielä hihitteli päälle.

Kenraali mulkaisi Manua pahasti.
“Kuitenkin, mitä haet täältä, makuta?”
“Sinua. Eikö ole mukava tavata vanhaa ystävää pitkästä aikaa?”
“Ei.”
“Kuinka töykeää. Etkö oppinut viime kerrasta mitään?”
“Nyt, makuta, lopeta irvailu, ja kerro oikea asiasi!”
“Ah. Ajattelin, että saisin kohdata sinut kasvoista kasvoihin. Tiedäthän, ilman, että välillämme on… väliaineita. Mutta: mitä luulet minun haluavan, kun tunkeudun pesään kuuden hengen iskuryhmä mukanani?”
“Pitäisikö kuuden pelottaa minua? Tiedät kyllä, että minulla on hieman enemmän väkeä komennossani.”
“Etkö tajunnut hyvää juttuani? Ehkä se ei ollutkaan niin hyvä, kuin luulin, Steve.”
“Makuta, kannattaisi suhtautua minuun vakavammin. Pidä hauskaa karsinassasi, kunnes keksimme sinulle parempaa käyttöä. Näkemiin.”

Juuri, kun Kenraali oli sulkemassa yhteyden, hän vielä lisäsi: “Äläkä kutsu minua Steveksi!”

Sitten näyttö sammui, ja Manu jäi yksin pieneen huoneeseen.

[spoil]Kiitos Manulle, joka kirjoitti omat replansa.[/spoil]

Turbulenssia

Lentokone

“Au” Snowman protestoi pientä hypähdystä, jonka johdosta hän oli lyönyt päänsä lentokoneen ohjaamon kattoon, ja herännyt torkuiltaan.
“Anteeksi. En oikein voi ilmakuopille mitään” vastasi Ämkoo.
“No, ainakin heräsin. Mites, kauanko nukuin?”
“Vajaat puoli tuntia. Koeta vain nukkua, matkamme on pitkä.”
“Etkö itse tahtoisi nukkua?”
Ämkoo taputteli kädessään olevaa kahvikuppia.
“Ai juu. No, jatka vain ohjastusta” Snowman totesi, ja sulki taas silmänsä. Pian hän uinuikin taas Ämkoon jatkaessa valvomista.

[spoil]Miniosa tuntui asiaankuuluvalta.[/spoil]

Guardian

Bio-Klaani, käytävä

Guardian tähtäsi kiväärillään sätkivää mustaa olentoa pitkään. Hän odotti, että se lopettaisi vastenmielisen yskimisensä ja sätkimisensä ja valahtaisi veltoksi. Kuvottavan varjovanukkaan yskäisyt ja vinkaisut alkoivat vähitellen hidastua ja lopulta sen lonkeromaiset raajat kaatuivat lattialle lässähtäen nestemäisiksi. Guardian tökkäisi mustaa limaa kerran kiväärinsä pistimellä eikä se reagoinut.
G kääntyi kohti Kepeä.

“Kiitos”, hän sanoi henkäisten hitaasti. “mutta vaahtosammutin?”
Kepe oli hiljaa hetken ja siirteli painoaan jalalta toiselle. Hän nosti kädessään olevaa tyhjää purkkia päänsä tasolle ja katsoi sitä epävarmana.
“Vaihtoehtoina olivat lasinsirut, Cordak ja tämä”, hän sanoi.

“Etkö sinä ole Toa?” Guardian sanoi silmät puoliksi ummessa.

“Joo?”

“Sinä voit jäädyttää asioita ja luoda köynnöksiä.”

“…ja?”

“Ja ensimmäinen asia, joka tuli mieleesi, oli vaahtosammutin.”

“…minä panikoin, hei. Jotain piti tehdä.”

“Ainakin se toimi.”
Guardian kytki kiväärinsä varmistimen päälle ja laittoi sen selkäänsä. Hän katsoi maassa olevaa mustaa limaa hetken yökiikarillaan varmistaakseen, liikkuiko se.
“Lämpö. Päälle.”

Lima oli kylmempi kuin Tawan reaktio parin kuukauden takaiseen kahviojekkuun. Tämä tarkoitti, että lonkeroisen möykyn täytyisi olla kuollut, mutta Guardian ei ollut täysin varma, oliko lima koskaan ollut elossa.
“Lämpö pois. Skanneri. Päälle.”

Guardianin silmän mikrotietokoneen osoitin lukittui limaan ja kulutti viisi sekuntia sen analysoimiseen pitäen tasaista piipitystä. Piipitys loppui pehmeään “valmis”-ääneen. Skannauksen tulos ja liman ominaisuudet ilmestyivät Guardianin silmäskannerin näytölle.

404. Virhe. Skannatussa kohteessa ei järkeä. Ei. Ei. Ei. Virhe. Virhe. Virhe.
se sattuu

liian pimeää

auttakaa

äiti

Viestin sisällöstä ei ollut selvästi paljoakaan hyötyä Guardianille. Hän päätti vain sulkea skannerin.

“Mitä täällä tapahtuu?” Kepe kysyi huolestuneena.
Guardian harkitsi hetken, mitä vastaisi. Todennäköisesti joku teknisesti taitava oli häirinnyt Klaanin radiosignaaleja ja pommittanut apuvirtageneraattorin. Ei ollut salaisuus, että Kepen tekninen osaaminen olisi viholliselle hyödyllistä.
Kepe olisi kuitenkin yksi niistä harvoista, joilla oli tarpeeksi teknistä tietotaitoa apuvirtageneraattorin korjausoperaatioon. Vaihtoehtoja ei ollut.

“Petturi”, Guardian sanoi. “Petturi tapahtuu.”
Kepen silmäkulma nousi saaden hänet näyttämään hämmentyneeltä. “Mitä?”

“Joku häiritsi Klaanin sisäisiä radioaaltoja ja vahingoitti apuvirtageneraattoria”, Guardian sanoi. “Joku päästi vihollisen sisään.”

“Ovatko Nazorakeja vai…?”

Guardian näytti merkillisen ilmeen. “En tiedä. Jotain mekaanista on liikkeellä. Mahdollisesti. Mutta tämä musta möykky ja tuo nauru…”
Sininen Skakdi piti pohdiskelevan hiljaisuuden.
“Kepe”, hän sanoi.

“Niin?”

“Herätä kaikki parhaat taistelijat ja hae Paaco. Yrittäkää korjata apugeneraattori parhaanne mukaan. Haluan jotain hiton valoja.”

“Miten luulet minun löytävän oikean paikan tässä pimeydessä?” Kepe kysyi skeptisesti. “Toisilla ei ole yökiikaria.”

Guardian ei vastannut kysymykseen heti. Hän käveli kaapille, josta Kepe oli juuri kaivanut esiin vaahtosammuttimen. Kepe ei nähnyt mitään, mutta hän kykeni kuulemaan tavaroiden putoilevan seiniltä kolisten, kun Guardian kaiveli hyllyjen läpi kiireisesti.
Pian Skakdi palasi Kepen luo. Guardian ojensi Kepelle jotain pientä ja kevyttä. Se oli neliön muotoinen.

Kepe katsoi kysyvästi.
“Ne ovat tulitikkuja”, Guardian vastasi yksiselitteisesti.

Kepen suu aukesi puoliksi. Suusta ulos lennähtävä “mitä” oli niin tunteeton, hämmentynyt ja hidas, että sen oikea kirjoitusasu olisi “Mitä.”

“Ei löytynyt muuta”, Guardian vastasi. “Noilla vähillä tikuilla löydät tiesi edes Paacon luo. Jossain pitäisi olla hätäsoihtuja, mutta ei näemmä tässä kaapissa.”

Kepe oli sanomassa jotain taskulamppujen hyödyllisyydestä, mutta sitten valkovihreä Toa muisti tilanteen vakavuuden. Hän lähti juoksemaan toiseen suuntaan. Pian hän kuitenkin hidasti hieman vain huutaakseen jotain Guardianille.
“Mihin sinä sitten menet?”

“Kuulithan naurun?” Guardian huusi takaisin.

“Niin?”

Guardian kääntyi kohti toista käytävää ja otti kiväärin selästään.
“Se on menossa admin-siipeen.”

Admin-siipi

Musta massa syöksyi läpi käytävien ja konferenssihuoneiden villipetolauman tavoin. Se veteli itseään eteenpäin pitkillä ja höllyvillä käsillään, joita oli kymmeniä. Välillä massalla oli pää, välillä se katosi sen satojen raajojen kaaoksen keskelle. Valtavalla rujolla hammasrivillä varustettu suu nauroi edelleen, mutta nyt erilaisia ääniä oli kuusi. Äänet vaihtelivat korkeuksiltaan. Yksi kuulosti Matoranilta, toinen oli käärmemäistä sihinää ja kolmas oli matalaa demonista murinaa, joka tärisytti lasisia esineitä ja ikkunoita Klaanin linnoituksessa. Yksi olennon kuudesta äänestä kuulosti kuitenkin enemmän itkulta kuin naurulta.

Välillä pienet Matoraneilta tai Toilta näyttävät hahmot ilmestyivät mustan massan eteen. Ne nostivat säälittävät aseensa kohti massaa ja vetivät liipaisimistaan. Ammuksia lenteli läpi ilman ja jotkut niistä osuivat, mutta useimmat vain läpäisivät yönmustan hirviön, joka ei näyttänyt merkkejä kivusta vaan vain jatkoi epäluonnollista naurukuoroaan.

Jotkut säälittävistä tinasotilaista eivät ymmärtäneet väistää edes silloin, kun musta massa tuli lähemmäs. Jotkut niistä yrittivät yhä vastarintaa pienillä teräaseilla. Yleensä ne lensivät päin seiniä. Välillä ne lensivät niiden läpi. Jos kaoottisen massan keskellä oli yhä mieli, sen täytti suuri huvittuneisuus.

Musta massa alkoi saapua määränpäähänsä. Syvä Nauru ei ollut tarvinnut aikaisemmin näkemänsä Toan opastusta löytääkseen kohteensa. Ainoa syy, miksi kammottava massa oli antanut Toan opastaa hetken aikaa oli se, että se nautti suuresti pienen olennon sisällä vellovasta pelosta. Syvä Nauru oli jättänyt Toan jälkeensä jo minuutteja sitten.

Tämä punaisen ja mustan sekava yhteensulautuma tiesi, mitä etsi ja tiesi, missä se oli. Kohteen olemus heijastui kauas Klaaniin. Harva kykenisi tuntemaan sen lähettämät aallot, mutta Syvä Nauru haistoi, maistoi, tunti, kuuli ja näki ne.
Ja kyseiset aallot olivat kauneinta, mitä Syvä Nauru oli koskaan nähnyt tuhannella silmällään. Se oli puhdasta ja voimakasta ja se tulisi kuulumaan työnantajalle.

Adminien komentokammio

Visokki seisoi taisteluvalmiudessa pimeässä komentokammiossa. Valot olivat poissa, mutta Visorak kykeni tarkoilla aisteillaan kuulemaan ja haistamaan, että jotain oli tulossa.

Jokin iskeytyi komentokammion paksuun metallioveen. Ovi tärähti voimakkaasti, mutta pysyi kiinni liitoksissaan. Pian ovi tärähti kuitenkin uudelleen.

Hohtava Rhotuka-kiekko alkoi latautua Visorakin selässä.

Isku Nazorak-pesään: vihdoin perillä

Se elää yhä. Miksi se elää? Miksi en tappanut sitä, kun olisi ollut mahdollisuus? Kunnianhimo, ahneus, ylpeys. Valta. Voima.

Se elää. Se elää.

Näen itse virheeni joka kerta, kun se osoittaa hedelmällisyytensä tulokset.

Pimeys. Hävitys. Turmio. Tyhjyys.

Pelkkää tuhoa näen ympärilläni.

Kun kuolema saa kaiken.
Minun on korjattava virheeni.

Eikö sssse ole mieluinen? Vieläkään?

Kylläh.

Sssssitten voissssimme tyytyä ssssiihen.

Tietysti. Mutta onko meidän pakko?

Ssssse on paha. Sssse on ilkeä. Ssssse on ennen kaikkea tuottava. Ssssse on tärkeintä. Haluammehan valtaa.

Haluammeko todella?

Sssssinä päätät itsssse. Minä haluan…

Entäpä muut?

En välitä heisssstä. Olemme kumppaneita. Muut sssssaavat nuolla…

… mitä?

Unohda sssse.

Älä yritä. Terry petti jo veljeskunnan johtajan. Miserix on kuollut. Ainakin jos ne vätykset suorittivat tehtävänsä.

On mahdollissssta, että eivät.

Vihjailet jotain?

Mahdollisesssssti.

Sihise itseksesi. Minä en ole kiinnostunut asiasta. Mieluiten tuhoaisin tuonkin.

Eiiii. Sssssitä ei sssssaaa tuhota.

Mitä hyödymme siitä?

Sssssaa nähdä…

Äsh. Minun täytyy ajatella asiaa.

Tietyssssti…

Miksi. Miksi sen piti jäädä henkiin.

Nazorakien tunnelit, suuri kammio

”… Manu!” Matoro kirkui Makutan korvaan.
”Mtähhäh.”
”Mitä me teemme?”

He katselivat suurta salia. Nazorakit eivät olleet vielä huomanneet heitä. Makuta Nui mietti. Pitkään. Muut alkoivat hermostua.

”Voisimme tappaa ne?” Make ehdotti.
”Tuollaista puhetta Modelta”, Keetongu moitti.
”Klaanin koodi ei kiellä tappamista”, Make sanoi kohauttaen olkiaan.
”Mutta se säätää tappamista viimeiseksi vaihtoehdoksi”, Matoro sanoi.
”Älkää nyt, itsekin tapatte kaikki!” Make valitti.
”HILJAA.” Kaikki säpsähtivät. Ääni oli lähtöisin Makuta Nuista.

He katsoivat hiljaa Manua. Tämä katseli ympärilleen. Sitten hän aivan yhtäkkiä lähti kävelemään kohti torakoita.

Muuta juoksivat perässä, hätääntyneinä.
”Mitä luulet tekeväsi?” Summerganon kuiskasi. Makuta ei vastannut. Lopulta torakat näkivät heidät. Ne juoksivat heidän luokseen ja kohottivat aseensa.

”Tervehdys, Nazorakit”, Makuta huudahti iloisesti. ”Tulin tapaamaan johtajaanne.”
Manun tiimi tuijotti häntä ällistyneenä, torakat taas epäluuloisina.
”Mitä ajat takaa, Makuta?” yksi torakoista kysyi.
”Toistan hieman hitaammin, että retarditkin ymmärtävät:

Minä. Tulin. Tapaamaan. Teidän. Rakasta. Johtajaanne. Hän. On. Torakka. Numero. 001. Is that savvy?”

Torakka raapi hetken päätään. Toinen näytti raivoisalta.
”Etkö sinä tajua?” se rääkäisi kumppanilleen. Loput torakat pysyttelivät taaempana. ”Se pilkkaa sinua!”
”Kyllä minä tajusin, ole hiljaa!”
”Hienoa, että saitte viimein kiinni punaisen langan pään”, Makuta hihitti.
”… lanka?”
”Turpa kiinni, idiootti”, toinen torakka sanoi ensimmäiselle ottaen ohjat käsiinsä. ”Tulette mukaani. Vien teidät tyrmiin odottamaan kohtaloanne.”
”Ei”, Makuta Nui vastasi, ”en sanonut niin. Minä tapaan johtajanne.”
”Ei käy.”
”Kyllä se käy.”
”Ei. Te menette tyrmään, tai muut-” Nazorakin lause jäi kesken varjosäteen lävistäessä hänen päänsä. Säde osui kattoon. Kiviä putosi tappavasti joidenkin Nazorakien päälle.

user posted image Makutan voimahuuto kantoi hyyyvin pitkälle. Koko muu tiimi seisoi jännittyneenä vieressä.
”Mitä hemmettiä sinä teet?” Make tivasi.
”Huudan?”
”Äh.”

Torakat lähestyivät heitä. Varovasti. Makuta ei välittänyt; hän tarttui yhtä torakoista päästä ja nosti tämän ilmaan. Torakka kirkaisi.
”Missä pomonne on, kultaseni?”
”Eeeeh…”
”Vastaahan.”
”Tiesitkö, että kuulostat melkoisesti Abzumolta?” Makuta Nuin silmät laajenivat.
”Kuinka niin?” Ote Nazorakin päästä tiukkeni.
”No, hän kutsuu meitä torakoita kultasiksi…” Vihreänruskeaa tahmaa lensi ympäriinsä. Lähimmät torakat kastuivat. Makuta itse ei kastunut limasta; hänellä kun oli suojakenttävoima.

Torakat muodostivat saattueen Makutan ympärille. Muiden ympärille muodostui toinen saattue. He lähtivät kulkemaan luolastoon.
”No niin”, Makuta sanoi reippaasti, ”edistystä.”

Pian vastaan tuli risteys. Makuta saatettiin toiseen, muu ryhmä toiseen.
”Minne meidät viedään?” Matoro hätääntyi.
”Luultavasti sinne tyrmään”, Makuta Nui tokaisi. ”Mutta te pakenette. Tapaamme sitten keskellä pesää, okei?”
”Selvä”, Make sanoi. Muu ryhmä ei ollut niinkään varma asiasta. Makuta Nui hymyili itsekseen. Vihdoinkin. Hän tapaisi jälleen ykkösen.