Aihearkisto: Retro

Vanhan foorumin rope.

Retro

Toa Kapura

Kommentoi

Klaanin käytävä

Kapura maleksi Klaanin käytävillä, suunnaten kohti työpaikkaansa pohjakerroksessa: Aseidentakojan pajaa. Kapura oli joskus Mata Nuilla oppinut aseiden takomisen jalon taidon. Jouduttuaan Klaaniin Kapura oli aloittanut työnsä pajalla, ja nopeasti kehittynyt yhdeksi Klaanin parhaista takojista.

Hän saapui pajan koristeellisen sisäänkäynnin luo. Oveen oli kaiverrettu Matoran takomassa Hauta. Kapura varmisti että ketään ei ollut näkyvissä, ja painoi hellästi Matoranin Hunan vasenta silmänreikää. Salaovi avautui.

Kapura miltei juoksi alas portaita. Kellarin rakentaminen pajaan oli ollut raskasta työtä, mutta sen arvoista. Seinille oli ripustettu Kapuran takomia miekkoja. Keskellä huonetta oli suuri pöytä, jonka alle oli kätketty työkaluja. Kapura napsautti valot päälle. Tilaukset olivat sikin sokin tärkeän näköisessä arkistokaapissa. Kapura asteli arkistokaapin luo ja avasi ylimmän lokeron. Tilauksia oli viisi.

Kahden tunnin työn jälkeen arkistokaapin tilauslokero oli tyhjentynyt, ja viisi uutta lähitaisteluasetta oli työnnetty “Valmiit”-lokeroon pöydän alle. Kapura ajatteli lähtevänsä huoneeseensa ja kutsuvansa juoksupojan, mutta jotain tapahtui.

Yksi ruosteisisessa katossa roikkuvista punaisista lampuista sytti. Pieni luukku, joka johti pajan ulkopuolisille varattuun tilaan aukesi. Toinen punainen valo syttyi.

Kapura jännitti lihaksensa.

Tilauslomake putosi luukusta.

Kapura nappasi tilauslomakkeen käteensä ja luki sen. Se oli Matorolta. Kapura luki lapun.

“Tilaaja: Matoro Tilaus: Pienehkö miekka oranssilla moottorisahaterällä. Tärkeys: Kiireellinen”

Kapura ryhtyi työhön. Ensin hän valitsi käytettävät metallit ja sulatti ne uunissa. Tämän jälkeen Kapura ryhtyi takomaan miekkaa muotoonsa. Sen jälkeen Kapura asensi moottorisahaterät ja kaiversi kahvaan koristeellisen Bio-Klaanin vaakunan. Hän oli tyytyväinen työhönsä, ja päätti siksi viedä miekan Matorolle henkilökohtaisesti.

Kapura sammutti valot ja lähti ylös.

Retro

Bob ei saa ylityölisää

Kommentoi

Klaanin linnake

Järkyttyneen näköinen matoran seisoi erään korkeahkon rakennuksen katolla. Se katseli ympärilleen heikosti täristen kunnes lopulta lyyhistyi kasaan.
“K-kaikki työ… Turhaan…”

Toinen matoran taputti pikkuista katonkorjaajaa olkapäälle.
“Noh noh, Bob. Ryhdistäydy. Urakka ei koskaan valmistu, jos et aloita nyt.”

Bob nousi heiveröisesti pystyyn, hapuillen epätoivoisesti työkalupakkiaan. Linnakkeesta tuskin löytyi yhtäkään kattoa, joka ei vaatisi huoltotöitä. Tämä oli kauheaa.

“Ai niin”, toinen matoran aloitti. “Pomo sanoi, että emme voi maksaa sinulle ylityölisää. Sori.”

Bob pudotti työkalupakin, polvistui, käänsi surkeat kasvonsa kohti taivasta ja huusi:
“EEEEEEEEEEEEEIIIIIIIIIIIIIIIIII…!!!”

Retro

Mr.Killjoy

Kommentoi

Klaanin sairasosasto

Killjoy makasi sängyssään avuttomana ja kylki sidottuna. Hänen ympäriltään oli kadonnut porukkaa suurella tahdilla ja niin toat, kuin matoranitkin olivat edes vähän levättyään jättäneet osaston. Killjoy oli vangittuna tälle osastolle, hän ei voinut lähteä kävelemään kuin muut, hän ei voinut kuin maata omien ajatustensa kanssa. Lisäksi hän tunsi itsensä valtavan alastomaksi ilman pukuaan.

Ensimmäiset kaikonneet potilaat olivat kaksi matorania hänen vierestään. He eivät kuulema saaneet nukuttua Killjoyn hengityksen rahistessa vieressä. Killjoy kuitenkin tiesi, että he olivat lähteneet vain hänen rujon ulkomuotonsa takia. Hän näki sen heidän katseistaan heti kun heidät tuotiin paikalle.

Hänen Xia-reissunsa myöhästyisi nyt parilla päivällä. Hänen lääkityksensä oli vahva, mutta Radiak oli sanonut, että hän on liikuntakykyinen vasta kolmen päivän päästä. Heti sen jälkeen hänen tulisi palata mökilleen ja vaihtaa takaisin tavallinen pukunsa. Killjoy oli harmissaan stealth-pukunsa menettämisestä, mutta Creedy sanoi voivansa muokata hänen glide-puvustaan uuden, Killjoyn Xian matkan aikana. Creedy oli myös kertonut ainakin hänen itsensä mielestä hurjan tarinan, kuinka hän oli piileskellyt komentotornin ylimmässä kerroksessa, kun yksi Feterra oli tullut aivan oven taakse kolkuttelemaan.

Nämä olivat vain osa Killjoyn huolista. Guardian oli käynyt aiemmin tapaamassa Killjoyta ja oli kertonut Visokin kadonneen. Siitä hetkestä lähtien Killjoyta oli suututtanut vielä enemmän se fakta, ettei hän voinut tehdä mitään. Ei kerrassaan mitään…

Retro

Troopperi

Kommentoi

Bio-Klaani

Troopperi oli kerännyt porukan Matoraneja vietäväksi turvapaikkaan, ja käveli vaivalloisesti eräällä käytävällä, kun hän kuuli mutkan takaa äänen:

Yksi teistä on kuollut…

Matoranit pelästyivät, ja Troopperi liikkui niin hiljaa kuin pystyi nurkalle. Hän kurkisti varovaisesti, ja näki pari Feterraa leijailevan ikkunasta ulos pois.

“Ne siis lopettavat.”

Jonkin ajan päästä

Aamu koittaa Klaanilla. Troopperi astui pääovista pihamaalle. Matoranit olivat lähteneet omille teilleen korjaamaan rakennuksia. Paljon väkeä olikin korjaamassa hajonneita taloja, linnakkeen seiniä ja piharakennuksia. Troopperi päätti hakeutua jonnekkin hoitoon, hänellä oli yhä vakava vamma.

Retro

Gekon mieletön remppa, osa 1: Syvä reikä seinässä

Kommentoi

Klaanin piha

Glatorianking seisoi pihalla masentuneen näköisenä hän oli mennyt pihalle kenenkään huomaamatta Hörypilvenaikana. Hän päätti ettei ole tekemisissä uhrien kanssa vaan auttaa korjaamisessa, Gekko hyppäsi rikkoutuneiden seinien avulla katolle ja siellä hän kuuli taukoamatonta paukutusta.

Matoran hakkasi lautoja ja ties mitä kiinni kattoon, tuntui kun hänen palkkansa olisikaksinkertaistunut jokaisella naulalla, sillä hän oli aina vain innokaampi.
“Hei”, Glatorainking sanoi varovaisesti.

Matoran juoksi rakennustarvike kasan luo ja halasi sitä.
“Aarteeni!”.

“Okei… hoida sinä se.”
Glatorainking hyppäsi alas ja päätti mennä auttamaan kahvioon.

Kahvion ikkkuna oli irti ja matoranin ruho roikkui sieltä poikittain,

“Glatorianking koitti vältellä katsomasta sitä laittaessaan kylttejä paikalleen. Sitten hän vielä loppusilaukseksi laittoi ison taulun seinälle jossa oli pilapiirros Feterrasta, tämä napautti Matoranin ruhon seinän toiselle puolen.

Glatorianking alkoi järjestelemään kahvikuppeja ja ruokaa kaappeihin ja järjesti tuolit. Sitten hän meni ulos ja haki Matoranin, joka oli… herännyt.

“Ups.”, Hän sanoi kun Matoranin elämävalo alkoi hehkua kirkkaamin ja tämä hieroi päätään.
“Olitkin vain pyörtynyt, vien sinut lääkintäosastolle. “Keittiö Matoran” Otti hänet ja laittoi pedille. GK meni katsomaan huonettaan, itseasiassa sen paikalla oli syvä reikä seinässä, vain ovennuppi oli jäljellä “…”

Retro

Matoro TBS

Kommentoi

[spoil]Joo, Make on expertti “mahdollisimman pitkissä visteissä jotka eivät vie juonta eteenpäin millään lailla”[/spoil]

Bio-Klaanin linnake

Matoro painaa seinästä hissinkutsuntanappia.
Liukuovi aukeaa.
Liiskaantunut matoran näkyy hissin lattialla. Katto on sortunut sen päälle.

“Hissikuilussa yksi kuollut lisää…” Matoro ilmoittaa tylsistyneesti radioon.
“Nyt sitten tuli täysi kaksikymmentä täyteen. Tulemme hakemaan sen.”, Darack vastaa toisesta päästä.

“Miksi minulle tuli yhtäkkiä tunne, etten halua mennä hissillä?”, Matoro toteaa itsekseen. Hän lähtee kävelemään portaita ylöspäin.

Jään Toa syöttää jäsenkorttinsa huoneensa oven vieressä sijaitsevaan kortinlukijaan. Ovi pihahtaa auki ja Matoro sytyttää valot.

Ensimmäiseksi hän heittäytyy sängylleen selälleen. Matoro kelaa teleskooppisilmänsä dokumenttitoiminnon avulla tapahtunutta.

Vain vähän aikaa sitten hän lähti Nazorakien luolastoon. He selvisivät lukemattomista ongelmista suhteellisen hyvässä kunnossa. He taistelivat tätä Makuta Abzumoa vastaan vähintään kolmesti. He pääsivät Torakoiden kaikista varjelluimman salaisuuden luo. Ja sitten he… Luovuttivat.
Sitä Matoro ei voinut käsittää. Heillä olisi ollut vielä hyvä mahdollisuus 000:n tuhoamiseen, näin jälkeenpäin ajatellen.
Pesä oli kaaoksessa. Heillä olisi ollut TÄYDELLINEN tilaisuus huijata 000 johonkin asevarastoon ja räjäyttää se.
“Ja sitten luovutimme…”

“Ja sen takia menetin molemmat miekkani ja parannuskiveni…”

Sitten, kuin tilanne ei olisi ollut tarpeeksi turhauttava, Klaaniin oli hyökätty ja paikka oli raunioina.

Matoro istuu pöytänsä ääreen. Hän vetäisee yhdestä laatikosta setin erilaisia linssejä ja osia. Oikeasti teleskooppisilmät eivät ole kiinteä osa naamiota, ne on lisätty erikseen. Matoro ottaa keskimmäisestä teleskooppisilmästä kiinni ja kierittää varovasti rikkinäisen linssin irti. Hän asettaa tilalle uuden skannerilinssin.

“Hmm. Parannuskiviä löytyy vain Xialta. Pitää poiketa siellä jossain välissä.”, Matoro pohtii.
Hän lähtee Klaanin alakertaan auttamaan korjaustöissä.

[spoil]Muistakaa laittaa ne singinne hiivattiin![/spoil]

Retro

MahriKing

Kommentoi

Klaanin sairaalaosasto

Make aukaisi hitaasti silmänsä. Hän katseli valaistua, valkoista kattoa. Hän yritti nousi ylös. Hänen lähes koko keskivartalonsa oli sidottu siteillä. Siteen pinnan alta hän erotti isohkon, punertavan haavan. Auts…

Ga-Matoran käveli hänen luokseen.
“Kas, olet viimein hereillä”, Matoran sanoi asetettuaan päänsä Maken pään yläpuolelle.
“Vuoden havainto”, Make äännähti ivallisesti. “Missä minä olen?”
“Klaanin sairasosastolla. Tehtävänne Nazorakien pesässä koitui melkein kohtalokkaaksi. Onneksi kuitenkin pääsitte elävinä ulos ja takaisin Klaaniin. Pyörryit sen robttitaistelu naikana, onneksi olet taas tajuissasi.”
“Ja voitimme vissiin taistelun Nazorakinvaasiota vastaan?”
“Häh?”
“Ooh, ei mitään.”
“Noh, koita nyt levätä.”
Ga-Matoran poistui viereiseen huoneeseen. Pian Make nousi hitaasti ylös. Hän löntysteli hitaasti kohti ovea. Viereisen huoneen oven ikkunasta hän pystyi näkemään sairaspedillä makaavan, lähes kokovartalokipsissä olevan Summerganonin, joka yritti hörpätä pienen siemauksen pillimehua. Tämän vieressä istuskeli outoja mutiseva Radiak asennossa, joka sai tämän muistuttamaan biomekaanista rinkeliä.
“Ja mihinkäs sitä ollaan menossa?”, Ga-Matoran kysyi Maken takaa hänen ollessaan juuri kulkemassa ulos sairaalasiiven oviaukosta.
“Hiivattiin”, Make vastasi hieman ärtyneenä. Hän oli maannut sängyssä vammautuneena jo kyllin kauan.
“Tuo haavasi on edelleen ongelma, takaisin petiin siitä!”, Ga-Matoran äännähti käskevästi.
“Ainoa ongema on että sinä et ole siellä minne kuulut, eli keittiössä”, Make ärähti kävellen ulos ovesta. Samalla hän tunsi pienen déjá vun mielessään. Ihan kuin tämä olisi koettu jo aikaisemmin…

Make käveli Klaanin käytävillä. Rakennus oli melko selkeästi remontin tarpeessa. Joissain käytävissä tajuttomia Matoraneja, joita muut Matoranit nostelivat hitaasti paareille. Eräässä seinässä oli iso reikä, josta näkyi ulos. Maisema oli karu, Klaanin piha ei ollut sillä hetkellä ihan mitä kauneimmillaan. Asia tuskin tästä tosin mököttämällä paranisi. Toivottavasti kahvio ei ollut kärsinyt pahasti. Maken ohi huristi pieni jonollinen paareja kantavia Matoraneja, huolimatta siitä, että jotkut paareilla makaavista tyypeistä olivat melko isokokoisia. Pian koko jono olikin huispannut kulman taakse, Make oli kuulevinaan pienen elefanttimarssin kuiskauksen erään Matoranin suusta. Make saapui kahvion eteen, ovi oli suht huonossa kunnossa, Maken huonoksi onneksi myös huoneen sisätilat. Myös kahvion ikkunassa oli reikä, josta näkyi pihalle, sama karu maisema näkyi myös kahvion huoneesta. Make päätti olla menemättä ulos, siellä oleskelu olisi liian masentavaa.

Make ei huomannut nelikouraisen, metallisen, kolmisilmäisen metalliotuksen nousevan sortuneen katon osien alta katsoen häntä murhaavasti. Feterra leijaili hiljaa hänen taakseen. Make kuitenkin huomasi attiaan taittuvan varjon, jolloni huomasi puolituhoutuneen koneolennon takanaan. Make oli kauhuissaan. Ei taas… Juuri kun olento oli tarttumassa Makeen pihdeillään, outo lasersädeirroitti yhden sen kourista. Feterra sekä Make katsahtivat säteen tulosuuntaan. Ilmassa leiuva, keltapunasävuinen Matoran, jolla oli viitta, katsahti Feterraan turhautuneesti. “Luulin jo hoidelleeni sinut.” Matoran syöksähti koneolentoa päin, lävistäen sen rintakehän osittain. Make perääntyi. Ilmassa edes takaisin psykoottisen sudenkorennin tyyliin lentävä Matoran lenteli Feterran ympärillä, iskien sitä jokaisella ohilennollaan, jolloin siitä irtosi jokunen osa. Sama toistui muutaman kerran, kunnes vuorossa oli otuksen pää. Omaperäisen naulakon tapaiseksi rakenteeksi riisuttu Feterra kaatui kolahtaen lattialle. Make katsoi ruhon yllä leiailevaa Matorania, jonka viitta liehui melkein olemattomasta tuulesta huolimatta. “Ei hätää, kansalainen”, Matoran lausahti ylevästi, “Se tuskin nousee tuosta enää”. Matoranin rannekkeessa oleva valo alkoi piipata. “Täytyy mennä.” Matoran lennähti ulos seinän reiästä huudahtaen ilmoille hämärän lausahduksen; “SUPERMATORANIT, MATKAAN!” Muutama samalla lailla kaksiväristä Matorania viittoineen nousi Klaanin pihalta lentoon, kadoten horisonttiin, jälkeensä he jättivät oudon kaasumuodostelman. Make seisoi äimistyneenä keskellä ränsistynyttä huonetta. Tämän on pakko olla unta…

Make aukaisi hitaasti silmänsä. Hän katseli valaistua, valkoista kattoa. Mitähän äsken oli juuri tapahtunut. Make nousi istumaan sairaalavuoteestaan. Äskeisestä unijaksosta poiketen hänellä ei ollut haavaa tai sidettä rintakehässään. Samalla hän katsahti ympärilleen. Hän ei ollut Klaanin sairaalaosastolla, oikeastaan paikkam uistutti rähjäistä kylpyhuonetta. Hänen sänkynsä vieressä oli pieni TV, joka avautui. Make näki teeveestä oudon, klovnimaiseksi maskeeratun hahmon. Hahmo tuotti hetken kameraa ja aloitti puhumisen; “Tervehdys, Make, tahdotko pelata peliä?”

ZUAAAAARGH…….

Make nousi hätkähtäen ylös sängystään. Huh, se olikin vain unta… Make katsahti eteensä. Violetti, vihreä, keltainen ja punainen olento katselivat häntä hymyilevin kasvoin.

ZUAAAAARGH…….

Make nousi hätkähtäen ylös sängystään. Huh, se olikin vain unta… Make katsahti eteensä. Hän huomasi olevansa jälleen Klaanin sairaalahuoneessa. Hän huomasi kuitenkin pian leikkaushaavan vatsassaan. Ga-Matoran käveli hänen luokseen. “Make, olet jo herännyt? Oli tosi jaloa luovuttaa pernasi sitä tarvitsevaslle Kikanalolle!”

ZUAAAAARGH…….

Make nousi hätkähtäen ylös sängystään, tuntien kuitenkin pisteilään kivun rintakehässään. Hän katsahti alas, hänen rintakehässään oli jälleen side, jonka alta pilkotti isohko haava. Ei kai taas… Ga-Matoran käveli hänen luokseen. “Kas, oletkin hereillä”, Matoran sanoi yllättyneesti. “Älä yritä mitään, senkin hallusinaatio”, Make karjaisi äänekkäästi. Hän nappasi sänkynsä vieressä olevan tulin, joka löi Matorania päähän. “Hei!”, Matoran huudahti lyöden Makea takaisin jonkin sorttisella kirurgivälineellä. “Auuu”, Make ulvahti. “Hetki, tuohan teki kipeää… Olen siis hereillä?” “Ni mitäs muutakaan”, päätään hierova Matoran huudahti. “Sori”, Make lausahti, tosin hieman ironiseen sävyyn. Hän alkoi löntystää hitaasti ulos huoneesta. Viereisen huoneen oven ikkunasta hän pystyi näkemään sairaspedillä makaavan, monista vartalon osista siteillä sidotun olevan Summerganonin, joka hörppäsi pienen siemauksen pillimehua. Tämän vieressä istuskeli outoja mutiseva Radiak asennossa, joka sai tämän muistuttamaan biomekaanista rinkeliä.
“Ja mihinkäs sitä ollaan menossa?”, Ga-Matoran kysyi Maken takaa hänen ollessaan juuri kulkemassa ulos sairaalasiiven oviaukosta.
“Hiivattiin”, Make vastasi hieman ärtyneenä. Hän oli maannut sängyssä vammautuneena jo kyllin kauan.
“Tuo haavasi on edelleen ongelma, takaisin petiin siitä!”, Ga-Matoran äännähti käskevästi.
“Ainoa ongema on että sinä et ole siellä minne kuulut, eli keittiössä”, Make ärähti kävellen ulos ovesta… Huh, déjá vu…

Retro

Makuta Nui

Kommentoi

Matoran-kylä, trooppinen saari

He eivät ehtineet puolustautua. Kaikki tapahtui niin nopeasti. Kukaan ei osannut odottaa hyökkäystä temppeliin. Suuri lauma Visorakeja saapui paikalle, niitä suorastaan virtasi sisään joka aukosta. Matoranit, jotka rukoilivat temppelissä, olivat kauhuissaan. Monet Matoranit tapettiin tai mutatoitiin. Isä Bartax piiloutui peloissaan suuren jumalpatsaan taakse. Sitten kaikki pysähtyi. Kuului askeleita. Joku astui temppeliin.

”No niin, pikkuinen. Kessskussstelkaamme hieman yhden esssineen olinpaikasssta”, kuului ääni. Kylmä. Sihisevä. Julma.
”Olet luvatta astunut pyhän Athin temppeliin, pakana!” Veli Ghor yritti siis vieläkin epätoivoisesti puolustaa temppeliä.
”Olen luvatta teidän Athinne temppelissssä, ssssillä teillä on jotain, mitä tahdon.”
”Häpäiset Athin pyhyyden! Häivy temppelistämme!” Julmaa, hiljaista naurua alkoi kuulua. Bartax uskaltautui kurkistamaan patsaan takaa. Pitkä hahmo, joka levitti varjonsa temppeliin, seisoi oviaukon edessä. Se oli pukeutunut mustaan viittaan, joka liehui sisään tulevan ilmavirran voimasta. Auringon viimeiset säteet kehystivät tämän pelottavan hahmon.

Veli Ghor seisoi alttarin takana vähän matkan päässä patsaasta. Alttari oli keskellä huonetta, patsas sijaitsi seinän vieressä. Temppelissä ei ollut varsinaista ovea; vain oviaukko oli keskellä etuseinää. Temppelin seinät olivat hiekan väristä kiveä, johon oli kaiverrettu koriseita ja kuvauksia jumalallisista asioista, joita paikallisen Ath-koron asukkaat yrittivät päivittäin tulkita. Alttarin takana oli suuri Athia esittävä patsas, mutta pienempiä patsaita – kuten tämä, jonka takana Bartax piileksi – sijaitsi ympäri huonetta.

Kylläpä veli Ghor on urhea, isä Bartax ajatteli. Suuri hahmo lähestyi Ghoria. Ghor pysytteli alttarin takana ja otti esiin hänelle liian pitkän, koristeellisen lyömämiekan. Makuta nosti kätensä ja osoitti punaista Ta-Matorania. Miekka lensi tämän kädestä, ja tämä kaatui polvilleen lattialle. Ghorin ylle lankesi varjo. Hän kohotti katseensa ylös. Violetinmustan Kanohi Avsan silmäaukoista tuijottivat punaisena hehkuvat silmät. Hampaat näyttivät teräviltä.

”Kerrohan minulle, Ghor: miltä tuntuu olla marttyyri?” Ghor katsoi Makutaa kauhuissaan. Kyynel vierähti hänen naamiolleen. Makuta oli kyykistynyt Matoranin puoleen ja silitti tämän päätä pitkäkyntisellä kädellään.
”Älä huoli, pikkuinen”, hän tyynnytteli. ”Ei se satu – kovin paljon.”
Matoran tuijotti Makutan julmaa hymyä järkyttyneenä. Makuta oli juuri rusentanut Athin patsaan painovoimavoimillaan keskeltä aivan kasaan. Toinenkin yksinäinen kyynel tipahti maahan. Makuta nousi taas seisomaan. Bartax sulki silmänsä ja kätki kasvonsa käsiinsä samalla kyyristyen patsaan taakse vielä paremmin. Hän ei uskaltanut katsoa.

Kuului tuskallinen parkaisu, joka tuntui jatkuvan ikuisuuteen. Sitten kuului sihinää, kuin jotain höyrystyisi. Jotain nestettä valui lattialle. Sitten jotain selvästi purskahti ja huuto päättyi. Mutta kaiku jatkoi edelleen.

Bartax avasi silmänsä. Hän nosti epätoivoisesti päänsä. Lattialla oli punaista tahmaa. Ghor oli poissa. Makuta katsoi leviävää ainetta tunteettomasti. Sitten toinen elossa olevista munkeista paiskattiin alttariin, jonka takana Ghor oli hetki sitten seissyt, ja joka nyt oli osittain punaisen tahman peitossa.
”Kerro, minulle, Peluk: missssä on Nimdan ssssiru?”
”En… tiedä… Kunpa tietäisinkin…”
”Sinä valehtelet”, mairea ääni vastasi.
”E-en. Se on o-ollut kateissa jo vu-vuosisatoja…”
”Hyvä on, pappi.” Bartax katsoi, kuinka miekka lennähti huotrastaan. Sitten pää lensi kaaressa alttarin yli ja tarttui punaiseen tahmaan. Nyt aine värjäytyi vihreäksi nesteestä, jota valui lattialle.
”Etsikää loput munkit ja vangitkaa kyläläiset koteihinsa. Tahdon sen sirun. Ja sen myös saan.” Bartax pelkäsi entistä enemmän. Hän kyyristeli patsaan takana. Pian patsasta ei ollut, sillä Visorakit siirsivät sen.
”Kassss… Mitäs meillä täällä”, Makuta virnuili. ”Itse isä Bartax, tämäpä hienoa.”
Bartax katsoi kuolemaa silmiin lannistuneena.
”Meille tulee hauskaa vielä tänään”, Makuta sanoi. Visorakit raahasivat isän pois. Temppeli oli tyhjä. Athin patsaan silmien alla oli vihreitä kyyneleitä.