Aihearkisto: Klaanon Rope

Mr.Killjoy

Killjoyn mökki

Salaluukun avattuaan ja näppäiltyään salasanan koodikorttiin, portaat aukesivat ja Killjoy asteli niitä alas. Hän tiesi, että tuleva operaatio ei tulisi olemaan mukava, hän ei tehnyt tätä mielellään usein.

Huone näytti isolta verstaalta, jonka yleiskuvaa hallitsivat kuitenkin lasivitriinit, joiden jokaisen sisällä oli taisteluhaarniska.

6 kappaletta haarniskoja, jokainen eri käyttötarkoitusta varten. Killjoy meni ensin vitriineistä tyhjän luokse ja naputteli siihen liitettyllä näppäimistöllä koodin.

Sitten hän asteli täysien vitriinien eteen ja pysähtyi mustaharmaan haarniskan kohdalle. Puku erosi Killjoyn perinteisestä muillakin tavoin, kuin vain väriltään. Tämä puku oli selkeästi nykyistä linjakkaampi ja solakampi. Lisäksi sysimustaa rintapanssaria komisti tummanharmaa logo, jossa oli skorpionin häntä.

Killjoy asteli huoneen päätietokoneen luo ja avasi ääniyhtyden.

“Stealth-puku, täydet patterit FF-9 ammuksia ja ionikatana. Tarkista myös moottorien energiatila.”

Tietokone alkoi raksuttaa sanojen johdosta ja seinästä aukesi suuri taso, jolle Killjoy asettui makaamaan.

“Aloita.”

Koneet hyökkäsivät katosta Killjoyn haarniskan kimppuun. Ruuvarit, porat ja pihdit alkoivat irroittaa panssaria Killjoyn päältä. Killjoy nytkähti hieman, eräiden pihtien ottaessa kylkipanssarin irti hyvin kovakouraisesti.

Lopulta koneet saivat tehtävänsä tehdyksi ja kypärä irroitettiin Killjoyn kasvoilta puhdistettavaksi.

Killjoy katsoi kehoaan. Kyynärtaipeihin asti sulaneet kädet ja tyngiksi lyhentyneet jalat tuskin liikkuivat itsestään. Killjoy pystyi näkemään omien elintensä toiminnan vielä hyvin ohuen rintakehää peittävän orgaanisen massan alta ja huoneen seinällä oleva peili paljasti sen, minkä Killjoy yritti raskaimmin salata.

Täysin sulaneet ja muodottomaksi vääntyneet harmaat kasvot. Huulten irvistys kuvotti häntä edelleen. Hän näki edelleen vanhan naamionsa kappaleita törröttävän hänen kasvojensa sisuksista, hänen kallonsa oli ohut ja hauras, hänen sulaneet silmänsä oli korvattu punaisilla keinotekoisilla…
Killjoy käänsi katseensa pois, sillä hän ei edelleenkään kestänyt katsoa itseään.

Musta haarniska lähestyi häntä yläpuolelta. Raajat porautuivat hänen hermoihinsa, laatat vahvistivat ruumiin ja usean minuutin huudon ja tuskan jälkeen se oli ohi.

Killjoy hoippui yläkertaan juurivaihdetussa puvussaan. Se pitäisi testata, tämä olisi ensimmäinen kerta, kun sitä käytettäisiin tositoimissa.

Killjoy painoi nappia ja koko hänen ruumiinsa muuttui täysin läpinäkyväksi, miltei näkymättömäksi.

“Täydellistä.”

Isku Nazorak-pesään: Mysterys Nuin makuta ei kerro kaikkea

Klaanin linnoitus

Jään Toa koputtaa suurta puuovea. Siinä roikkuvassa metallilaatassa lukee “Makuta Nui”. Ovi avautuu naristen, ja Matoro näkee Makuta Nuin pöydän ääressä syventyneenä ajatuksiinsa.

“Manu.”, Matoro lausuu ja kävele sisään.
Makuta havahtuu ja huomaa sisään tulleen Jään Toan.
“Et kertonut kaikkea kokouksessa.”, Matoro aloittaa.
“Entä sitten? Näette kaiken ajallaan.”
“Tästä ei tule mitään jos me emme pysty luottamaan toisiimme. Tämä ei yksinkertaisesti onnistu näin.”, Matoro selittää.
“Vastasin tähän jo kokouksessa, ‘Ette uskoisi, vaikka kertoisinkin. Ja jos kertoisin, ette lähtisi mukaani.”, Manu vastaa hymyillen.
“Tästä ei tule mitään näin. Meidän kaikkien pitää tietää.”, Matoro jatkaa.

(Odotellessa Manun postia…)

Kohde: Valottu

Bio Klaanin linnake, klaanilaisten asuintilasiipi.

Ilta alkoi hämärtyä, yö oli noussut.
Bio Klaanin asuintilojen laajoissa, valkoisissa käytävissä Valon Toa Domek marssi ja tanssahteli tyytyväisesti “Huudon Vaeltaja – Pahuuden Wahi”-kirjansa kanssa, silloin tällöin pysähtyäkseen katsomaan seinien ikkunoista ulos ja laittamaan sen alla olevan kukkaruukun sijoilleen. Kun vastaan tulleet klaanilaiset alkoivat kysyä missä hän oli koko päivän, ainoa vastaus minkä he saivat oli Valon Toa pyyntö ilmoittamaan hänelle välittömästi jos joku saapuu ovelle kysymään kaveria nimeltä “Aarnikotkamies”, jotta hänellä olisi aikaa paeta nopeasti ikkunasta. Klaanilaiset ymmärsivät heti, ettei kannata kysyä enempää.
Muutamien askelieen päästä Domek saapui oman asunnon eteen. Hän otti esiin avaimensa ja mietti hetken kuinka mukavaa olisi viimein nukkua päivän päätteeksi.
Mutta juuri silloin hän alkoi tuntea hyvin karmaisevan olon, joka sai hänet tuntemaan hyvin levottomaksi. Valon Toa päätti yrittää olla piittaamatta siitä ja meni sisälle. Hän sytytti valot ja alkoi lukemaan kirjaansa. Puolentunnin kuluttua Domekin päätti, hän menisi nukkumaan aikaisemmin, viimein kun olisi saanut mahdollisuuden.
Mutta hän ei voinut. Valon sammuttaessa, hän alkoi tuntea taas saman karmaisen olon, joka tuntui painavan hänen rintakehää kuin suuri kivenlohkare. Toan päähän alkoi tunkeutua hyvin masentavia ajatuksia ja hän alkoi tuntea kuin joku tai jokin olisi tulossa häntä päin.
Jos maailmassa oli jotain, mikä pelotti Domekia eniten, yksi niistä olisi ollut uhka jota ei voi tunnistaa. Kuten monet Av-Matoralaiset, Domek tunsi itsensä erityisen tukalaksi pimeydessä vaikka olisikin tutussa ympäristössä, koska pimeys usein piillottaa itseensä monia asioita joita se ei halua kenenkään näkevän ja jäävän sen jälkeen elossa kertoa siitä. Siitä syystä Valon Toa myös pelkäsi kuolemaa tietyn verran, koska aivan kuten pimeys, hän ei voinut ymmärtää sitä, eikä kuolema koskaan anna hänen ymmärtävän. Hän makasi vuoteessa unettomana hyvin pitkään, kunnes hän viimein nousi ylös ja sytytti kaikki rauhoitakseen itseään taas.
“… Miksi? Hiivatti, miksi juuri nyt?”, Domek mietti, “sama tapaus jo päivälläkin”.
Istuessaan hetken vaalean vuoteensa päällä, hän yhtäkkiä muisti hänen aikaansa omassa alitajunnassa, jossa hän oli ollessaan tajuttomana ja tapasi näsäviisastelevan superegonsa, ärsyttävän idinsä ja viisaan egonsa. Mutta siellä hän tapasi myös yhden hahmon, joka ei koskaan pitänyt kuulua paikalle: Avde.
Hyytävä tunne alkoi taas nousta Valon Toan selkäpiitä myöten. Vaikka hän ajatteli hoitavansa asian Avden kanssa erittäin hyvin, häntä silti pelotti mitä Avde saattaisi tehdä.
Siinä hetkessä Domek muisti, ettei jostain syystä koskaan kertonut asiasta Admineille tai kenellekään muulle, vaikka yleensä hän ei epäröisi raportoimaan asiasta ennen. Hän lähti heti ovea päin ja päätti kertoa tästä heti Admineille, vaikka joutuisikin mahdollisesti taas kuulla muilta kuinka tämä on vain hänen vainoharhaa, mutta tällä kertaa Domek oli varma siitä mitä hän näki. On liian sattumanvaraista joutua saman otuksen hyökkäämäksi, mikä on seurannut häntä jo saarella ja sitten tavata alitajunnassaan näsäviisastelevan superegonsa, ärsyttävän idinsä ja viisaan egonsa sekä vastenmielisen varjoseinän. Hän ei jättäisi tätä asiaa ilman minkäänlaista käsittelyä.

Ja juuri Valon Toan ottaessaan kiinni ovenkahvasta, hän tunsi hyvin ahdistuneen olon; hän ei halunnut lähteä ulos huoneestaan ja tavata ketään. Hän ei halunnut kävellä yksin synkissä käytävissä. Kuin noituudella isketty, Domek alkoi sen sijaan perääntyä pois ovesta päin ja istui takaisin vuotensa päälle. Hän ei tosiaankaan tiennyt miksi, mutta jostain syystä hän tunsi ettei hänen pitäisikään puhua asiasta kenellekään. Valon Toa alkoi hätääntyä tästä eikä voinut enään edes kävellä paikallaan edestakaisin rauhallisesti. Jälleen kerran, hän yritti rauhoittaa itseään useilla tavoilla, kunnes hän meni ikkunan luokse ja nosti verhot pois.
Domek katseli ulos. Linnake oli silti valoisa näin myöhään illallakin. Hän katseli ylös rauhallista iltataivasta ja näki useita tähtiä ja Punaisen Tähden koristamassa tummansinistä taustaa, jotka ovat aina rauhoittivat jokaista elämänmuotoa.
Katselleessaan tähtiä, Domek muisti kuinka eräs erittäin tärkeä henkilö on hänelle kerran sanonut:
“Jos minulta kysytään mitään, valo ja varjo ei pitäisi katsoa mitenkään erillaisina. Päinvastoin, valo ja varjo tarvitsevat toisiaan elääkseen, aivan kuten elämä ja kuolema. Valo ei olisi olemassa, ellemme tiedä mikä varjo olisi, samoin kuten emme tietäisi mikä valo olisi jos varjoa ei olisi olemassa. Me saatamme pelätä varjoa, koska emme ymmärrä sitä, mutta olen varma että varjo pelkää myös meitä, koska se taas ei ymmärrä valoa. Todellinen tasapaino saavuttaa vain jos joku ymmärtäisi tämän ja hyväksyisi sen tiedon, ja käyttämäisi molempia voimia hyväkseen. Ainoa asia, mikä erottaa valon ja varjon on sen käyttäjä itse.”

Muistellen tämän, Domek viimein rauhoittui ja käveli sänkyynsä nukkumaan. Hän päätti ajatella positiivisesti ja kiitti tätä henkilöä taas hänen avustaan. Siinä hetkessä, Domek vaipui uneen.

Mutta juuri ennen uneen vaipumistaan, yksi pieni ajatus vilahti Valon Toan mieleen:

“Mitä jos hän olikin väärässä?”

Tuntematon sijainti

brzzt

“Arstein, olen löytänyt Valon Toan. Hän on Bio Klaanin linnakkeen asuintilasiivessä, kuten olet arvannut. Olen tutkinut saarta ja olen löytänyt useita reittejä jotka voivat olla suunnitelman hyväksi.”

“Hienoa. Hyvää työtä, Sheelika rakkaani, hyvää työtä.”

“Tosin, paikalliset Zyglakit ovat hyvin levottomia. Heillä on juuri vallankiista meneillään.”

“Kas, mikä hieno sattuma. Voimme käyttää tätä tilaisuutta hyväksemme. Ovatko “he” valmiita?”

“Kyllä. Yksi käsky, niin voimme viimein pyyhkiä tämän inhottavan saaren pois kartalta.”

“Kaikki ajallaan, rakas Sheelika.”

“Mutta emme voi enään odottaa! Tämä on tilaisuutemme, voimme viimein nujertaa Klaanin ja saada Tawan pään vadille! Mitä vielä tarvitsemme!?”

“Jos olisit keskittynyt muuhun kuin sinun omaan verenhimoosi, ymmärtäisit täysin mitä tarkoitan.”

“Mutta… mitä… oikein… tarkoitat?!”

“Heheh. Voi rakas Sheelika, olet hyvin naivii. Hahahahahah.

brzzt

Spoileri ValitseNäytä

Sota administon harteilla

Bio-Klaani, Admin-siipi

Guardian tuijotti ulos ikkunasta. Oli ilta ja punaisella taivaalla hehkuva aurinko alkoi lähestyä horisonttia. Guardian katseli Klaanin muurien sisäisiä tapahtumia. Pienet Matoran-työläiset kasasivat sotakoneita ja vahvistivat muurien puolustusta uutterasti muutaman Toan ja steltiläisen auttamina.

Guardian otti hörpyn kädessään pitelemästään kupista. Se oli juuri tarpeeksi kuumaa.

Sininen Skakdi oli juuri pitänyt pieniä keskusteluita muutamien klaanilaisten kanssa näiden tulevien tehtävien luonteista. Ämkoo ja Snowman tutkisivat Guardianille annettujen koordinaattien sijaintia. Makuta Nuin monipäinen tiimi tekisi hallitun iskun Nazorakien pesään. Killjoy lähtisi yksin Purifierin perään. Mikään tehtävistä ei tuntunut Guardianin mielestä erityisen varmalta.
Guardian otti toisen hörpyn. Hänen luottamuksensa klaanilaisiin ei ollut pieni, mutta oli silti vaikeaa ravistaa mielestä ajatusta, että Klaani oli vain pieni kala isossa vedessä.
Kyseisen ajatuksen katkaisi oven aukemisen ääni. Guardian tiesi takuuvarmasti tulijan olevan Tawa, vaikka ei edes kääntynyt varmistamaan arvaustaan. Jos kyseessä olisi Visokki, Guardian kuulisi neljän jalan tasaisen ja nopean kipityksen. Jos kyseessä olisi Ämkoo, Guardian ei kuulisi mitään.

“Terve”, Guardian sanoi juomakuppi puoliksi suussa.
“Helei”, Tawa vastasi. “Kaikki näyttäisi olevan valmista tältä päivää. Muurien puolustusta on lisätty. Vartiovaloja on myös lisää yötä varten.”

“Hienoa kuulla”, Guardian vastasi rauhallisesti kääntäen päätään hieman Tawan suuntaan. “Mutta olemmeko me valmiita?”
“Siihen minä en osaa vastata”, Tawa sanoi.

Guardian nyökkäsi. “Sota. Ikävä sana.”

“Miten niin?”

“Kai se oli täysin korrekti sanavalinta, mutta en pidä sen kaiusta. Minulla ei ole kovin voitokasta sotakokemusta, tiedäthän. Me emme ole armeija.”

“Voisimme tietysti hakea apua”, Tawa ehdotti. “Killjoyn armeija ei tule olemaan tarpeeksi.”

“Apua?” Guardian kysyi epäuskoisena. “Keneltä? Mata Nuin ritarikunnaltako?”

Tawa pudisti päätään. “Ritarikunta ei antaisi meille apua. Paitsi jos luovutamme Manun, Ämkoon ja Visokin heille.” Tawa ja Guardian olivat hetken hiljaa. Kummankaan ei tarvinnut sanoa, että kyseessä ei ollut vaihtoehto, jota sietäisi käyttää.
Guardian joi kuppinsa tyhjäksi. Hän kääntyi ympäri, käveli huoneessa olevan kaapin luo ja laittoi kupin pois.
“Taidan lähteä huomenna”, Guardian sanoi sulkien kaapin oven.

Tawa nosti kulmaansa yllättyneen näköisenä. “Minne?”

“Etelään. Ja ehkä käyn myös kotona.” Guardian katsoi ensimmäistä kertaa keskustelun aikana Tawaa silmiin. “Pari ystävää etelässä ovat minulle kiitollisuudenvelassa. Ja Zakaz, no…”
Guardian ei sanonut loppua, sillä se oli turhaa. Tawa näytti ymmärtäväiseltä.
“Me selviämme hetken”, hän sanoi vaitonaisesti ennen siirtymistä uuteen aiheeseen. “Muuten, mitä luulet Nimdan olevan?”

“Henkilökohtaisesti en ole varma, haluanko tietää”, Guardian vastasi. “Mutta se on ase, sen verran tiedän. Mutta…jos se on ase, onko meillä oikeus käyttää sitä tässä sodassa?”

Tawa olisi selvästi halunnut vastata jotain, mutta keskustelu keskeytyi Visokin rynniessä sisään. Sekä Tawa että Guardian kääntyivät kohti naispuolista Vohtarakia, jonka vihertävistä silmistä hohti asian vakavuus. Telepaattinen verkko iskeytyi kolmen adminin välille miltei automaattisesti, yhdistäen Tawan, Guardianin ja Visokin mielet yhdeksi kommunikaatioväyläksi. Tällä Visokki ilmaisi muille , että tämä keskustelu tultaisiin käymään ilman sanoja.

Jotain tärkeää, Visokin ääni kaikui vakavana. Joku toi Snowmanille tämän paketin.
Visokki pudotti pihtiensä välissä olevan sinivalkoisen postipaketin, jossa oli Bio-Klaanin leima. Paketin osuessa lattiaan siinä olevasta raosta tupsahti ulos pieni pilvi valkoista jauhoa. Jauho laskeutui lattialle hitaasti leijaillen ja muodosti täydellisen valkoisen ympyrän paketin ympärille.

En tiedä, mitä tämä on, mutta Snowman tainnutettiin sillä, Visokki sanoi. Yksi omistamme kuljetti tämän Snowmanille tietämättä sisällöstä. Sen vaikutus kesti kai parikymmentä minuuttia, eli juuri tarpeeksi sille, että joku tai jokin kävi Snowmanin luona.

Guardian ja Tawa kurtistivat kulmiaan. Molemmat miettivät kiivaasti, mitä Visokki voisi tarkoittaa. Pian punainen hämähäkki vastasi tähän pohdiskeluun puoliautomaattisesti.

Joko kaasussa oli jotain tai sitten vastassamme on telepaatti, Visokki sanoi. Oli miten oli, minulla on tallenne Snowmanin muistoista. Katsokaa tarkkaan.

Etkö voi vain tallentaa sitä myöhemmin katsottavaksi tai jotain? Guardian mietti.
Visokki katsoi häntä vakavana. En ole nauhuri. Keskittykää nyt.

Tawa ja Guardian nyökkäsivät. He sulkivat silmänsä yhteistoimin ja Visokki teki pian samoin. Visokki keskittyi pian koko mielensä voimilla työntämään Snowmanin muiston muiden ajatuksiin. Pian kaikki kuulivat voimakasta sydämentykytystä ja jotain alkoi näkyä.

Muisto ei ollut täydellinen. Siinä oli joitain aukkoja ja kaikki ei tapahtunut takuulla samoin kuin alunperin, mutta hajanaisista muistinsiruista Guardian ja Tawa kykenivät hahmottamaan tasaisen kuvan tapahtumista. Häiritsevintä kuitenkin oli, että muistikuvassa oli paljon sysimustia aukkoja. Aukkoja, jotka vaikuttivat syövän muistoa ympäriltään. Yksi aukoista osui juuri siihen kohtaan, jossa Snowman oli vastaamassa mystiselle “Avde”-nimellä kulkevalle hahmolle.
Kolme adminia avasivat silmänsä. He katsoivat toisiaan pitkään huolestuneen näköisinä. Tawa avasi suunsa ensimmäisenä.
“Luuletteko, että hän-“
“Ei”, Guardian sanoi. “En halua uskoa, että hän suostui.”

Epämiellyttävä hiljaisuus täytti huoneen. Adminit katselivat toisiaan seinäkellon pitäessä kodikasta tikitystään.
“Toisaalta minä luotin Sheelikaankin”, Guardian sanoi katkerana, laskien katseensa lattiaan.
Tawa kääntyi kohti Guardiania. “Sheelika ei ollut petturi!” hän sanoi tiukasti.

“Ei”, Guardian sanoi pyöritellen päätään vaimean ironinen hymy kasvoillaan. “Ei petturi. Ihan tavallinen piraka vain.”

“Sheelika ei ollut piraka“, Tawa sanoi. “Se, mitä hänelle tapahtui oli minun syytäni.”
Visokki päätti vaihtaa aihetta vauhdikkaasti.
“Oli meillä petturi tai ei, saimme sentään lisätietoa”, hän sanoi tällä kertaa tavallisella telepaattisella viestillä. “Avde. Sanooko mitään?”
Tawa ja Guardian vastasivat kieltävästi. Guardian kyykistyi maahan ja tarkkaili pakettia. Hän käänsi sen ympäri ja pian valkoinen jauhe suihkusi lattialle. Se muodosti valtavan pilven, joka leijaili hitaasti sotkien lattian samalla.

“Älä hengitä sisään”, Visokki sanoi. Guardian otti jauhekasasta kourallisen käteensä. Hän tunnusteli jauhetta liikuttelemalla sitä sormillaan ja kaatamalla sitä toiseen käteensä. Guardian nosti vasemman kätensä kasvoillensa ja nuuhkaisi varovaisesti.

“Tämä ei ole kemiallista. Olisimme jo unten mailla.”

“Mitä se sitten on?” Tawa kysyi kiinnostuneena.

“En tiedä. Haiskahtaa metallilta. Kepe saa tutkia.” Guardian otti postipaketin käteensä ja tutki sitä tarkemmin. “Avasiko Snowman tämän itse vai…?”

“En usko”, Visokki sanoi. “Näetkö, se on revitty auki sisältä. Snowman ei avaisi pakettia noin.”

“Jokin tuli ulos omin avuin”, Tawa sanoi aavemaisesti.
Guardian käänsi paketin ympäri. Tehdessään sen hän huomasi, että lähettäjä oli ollut ystävällinen ja kirjoittanut nimikirjaimensa. Kolme pyöreää kirjainta seisoi paketissa, mutta Guardian ei osannut yhdistää niitä yhteenkään tietämäänsä nimeen. Hän kääntyi katsomaan Tawaa ja Visokkia.

“Kuka on Z.M.A?” hän kysyi hämmentyneenä.

“Niin paljon kysymyksiä, niin vähän vastauksia”, Tawa sanoi pistäen kätensä ristiin. “En pidä tästä.”

Raptorit riitelevät kuin matoranit kanokasta

Metsäaukiolla

Klaanin saaren sankassa metsässä, joukko Zyglakeja selvitti välejään. Zyxaxin lähtö oli jättänyt saaren Zyglakeille ongelman. Heidän johtajansa katosi kaukaiselle saarelle taistelemaan Makutan kanssa Toa-ryhmää ja Matoraneja vastaan, jättäen heidät yksin tänne viheliäiselle saarelle Nazorakien, Skakdien ja muiden ärsyttävien olentojen kanssa. Nyt joukko Zyglakeja oli kerääntynyt metsäiselle, suurten puiden reunustamalle aukiolle, jota sävyttivät kuolleiden puiden rungot.

“Zyglakien johtajuus kuuluu minulle, koska minä olen voimakkain!” piikikästä kypärää kantava Zyglak sanoi, iskien falanginsa päin taistelutoveriaan, joka otti aseesta kiinni, katkaisten sen kappaleiksi.

“Taisteluita ei voiteta voimalla, vaan taktiikalle”, Zyglak sanoi, potkaisten maasta kiven päin vihollistaan, jolloin kivi osuin tätä silmään ja Zyglak kaatui maahan.

Ympärillä joukko Zyglakeja oli seurannut taistelua hiukan ihmetellen. Nämä Zyglakit eivät olleet vallanhimoisia vaan tarvitsivat vain suuren johtajan joka auttaisi heitä listimään Klaanilaiset. Ei sen enempää. Tappaa ehkä muutaman Matoranin samalla.

Maahan kaadettu Zyglak piteli silmäänsä, kun voittaja aikoi iskeä miekallaan vihollisensa pään paikaltaan.

“Tee se mitä teetkin, sillä sinä olet voimakkain”, Zyglak sanoi, katsoen kuinka suuri ja kulunut terä välkkyi valossa. Terä olisi viimeinen asia minkä hän näkisi elämänsä aikana.

Iskien miekkansa vihollisensa kaulan lävitse, vihreää nestettä lensi ilmassa ja roiskui hänen päällensä.

Zyglak nousi, jättäen kuolleen vihollisensa maahan ja nosti kätensä ilmaan. Zyglakit alkoivat kerääntyä hänen ympärilleen.

“Kansani, minä johdan teidät vielä moniin voittoihin, sillä en lähde Makutojen tarjousten perässä muita maita valloittamaan. Tästäpäivästä lähtien Kalgyz hallitsee Bio-klaanin saaren Zyglakeja!”

Zyglak joukkion takana, pieni Zyxaxin paluusta unelmoiva joukkio katosi vähin äänin. Tämä kapinaryhmä ei pitänyt siitä että Kalgyz voitti heidän johtajansa, Vylgazin.

Toisaalla. metsässä

Sheelika käveli savisessa metsässä, ampuen sormenpäistään varjosalamoita vastaan tuleviin Raheihin ja kaikkeen mitä näkikään. Puissa olevat salaman kuvat sekä kuolleet kalat ja sammakot puroissa muistuttivat maailmaa siitä että Salaman Toia oli vielä elossa.

Ampuen pienen Kewan alas puusta, Sheelika pysähtyi kuuntelemaan. Joukko Zyglakeja marssi hänen,lähteltään ja he eivät huomanneet Salaman Toaa, koska hän oli piiloutunut puun taakse kuullessaan ääniä.

“Kalzygista ei saa tulla Zyglakien johtajaa”; yksi joukon jäsenistä, joka kantoi piikikästä hopeista kypärää, sanoi muille ryhmän jäsenille.

Sheelika kuunteli tätä sanan vaihtoa mielenkiinnolla. Joukko Zyglakeja, joiden johtaja lähti kaukaiselle saarelle metsästämään Toia. Hän laittoi nämä tiedot muistiin ja alkoi hiipiä pois metsästä.

Tullessaan pienelle lammikolle, suuri Niazesk parvi hyökkäsi Sheelikan kimppuun, mutta hän loi suuren salamaiskun, joka tappoi kaikki inhottavat hyönteiset kerralla. Pieniä kärpäsiä putosi lammikkoon, jossa pienet Ghekulat napsivat niitä innolla.

“Inhoan hyönteisiä, inhoan Raheja, mutta haluan Tawan pään vadilla!” Sheelika puhui itsekseen, seuraten pieniä merkkejä, joita oli maastossa, kohti Bio-Klaanin linnoitusta.

“He eivät osaa piilottaa järjestöään ex-jäseniltä”, Sheelika sanoi itselleen, kun löysi pienen polun jolla oli paljon Toan ja Matoranin jälkiä.

Laivasto järjestäytyy

Klaanin lentoalushalli

Matka Manun tiimin kanssa alkaisi pian. Tämä sopi Keetongulle mainiosti, sillä hän ei vieläkään tajunnut, mitä hyötyä oli ollut uhmata kuolemaa laavatunneleissa. Onneksi Manu oli tullut tällä kertaa Klaaniin eikä toisin päin.

Keetongu piti viimeistä neuvonpitoa Klaanin lentoaluksista vastaavien Onu-Matoranien kanssa. Keetongu piti näistä pikku veikoista. Häntä kuitenkin inhotti ajatus lähettää heidät yksin taisteluun, jos hän ei itse kerkisi Klaaniin Suureksi Taisteluksi. Jos sellaista edes tulisi. Ehkä niin kävi vain elokuvissa. Ehkä Klaani vain räjäytettäisiin maan tasalle.

“Kun torakat hyökkäävät, on tärkeää pitää määrätyt ryhmät kasassa. Lohrak-rykmentti hoitaa kevyet ja nopeat alukset, joita on kaksikymmentä kappaletta. Mestari Ornu johtaa Lohrakeja.”

Kolmisenkymmentä Onu-Matorania teki kunniaa ja marssi virittelemään höyryaluksiinsa vasta-asennettuja tykkejä. Heitä johti Matoran, jolla oli tummanharmaa Kakama.

“Keskikokoisten alusten sisäisestä operoinnista vastaa Kane-ra-ryhmä. Aluksia on kolmekymmentäkaksi ja vaikka ne ovat kaikkea muuta kuin sotalaivoja, toivon, että niistä on hyötyä taistelussa. Kane-rojen päämies on Mestari Agnes.”

Neljäkymmentä Matorania teki kunniaa ja marssi pois johtajanaan Matoran, jolla oli oranssi Hau.

“Suurten alusten sisäisestä operoinnista vastaa Kraawa-ryhmä. Aluksia on kolme. Toivon itse pääseväni komentamaan aluksia lippulaivamme Tahtorakin kannelta. Mutta jos en pääse, Mestari Tehmut ottaa komennon. Toivon kuitenkin saapuvani.”

Loput Matoranit poistuivat tehden kunniaa. Heitä johti vanha matoran, jolla oli violetit olkasuojukset ja samanvärinen jalo Huna.

Keetongu katsoi sotakuntoon kiireessä muokattua laivuetta ja lähti kävelemään kohti asuntoaan, josta hänen piti hakea vähät tärkeät tavaransa ennen lähtöä.

Isku Nazorak-pesään: varusvarasto

Matoron huone, Bio-Klaani

Television maksaminen on nyt toissijainen asia. Matoro tutkii isoa arkkuaan.
Hän tietää, että matka on vaarallinen. Mutta hei, hän on aina selvinnyt. Miksi tämä olisi poikkeus?
Hän on selviytynyt lukemattomista surmanloukuista, väijytyksitä ja onnettomuuksista. Hän selviää aina.
Toisaalta tällä kertaa on muita mukana. Yksin ei tarvitse odottaa muita. Se vaikeuttaa tehtävää huomattavasti.

Matoro tutkailee varusteitaan. Hänen pitkä päämiekkansa, Energiaterä kiiltelee ikkunasta tulevasta valosta. Jään Toa tekee muutaman liikkeen aseella ja laittaa sen pöydälleen. Hän ottaa sivusta pienen ruuvimeiseelin tapauisen välineen ja kankeaa miekan kahvan tupen auki. Hän sujauttaa sisään jotain, laittaa kahvan normikuntoon ja iskee miekan vyölleen.
Sähkösäilä on hänen lyhyempi vara-ase. Se menee ilman modifointia vyölle.
Matoro tutkailee robottikättään. Iskuhaka, tehokas valo, pieni avattava terä, pullonavaaja (tehtävää ajatellen hyvin tärkeä) ja rannetietokone on yhditetty siihen pienen kontrollipaneelin lisäksi. Toa testaa teleskooppisilmiensä toimivuuden. Lämpökamera, skanneri, kiikari ja hyvin tärkeä yökiikari. Hän lisää teleskooppisilmäpaketin viereen naamionsa kylkeen pienen metallisen osan.

Matoro avaa huoneensa oven ja painuu käytävään. Häntä ei huoleta yhtään tuleva operaatio – sterssi vain pahentaa tilannetta. Klaanilaiset ovat selvinneet, ja selviävät nytkin.

Isku Nazorak-pesään: Killjoy ei pidä ideasta

Matoron asunto, Klaani

Matoro astui huoneeseensa ja lähti kohti asekaappiaan. Avattuaan kaapin, hän huomasi hämmästyksekseen, että hänen miekkansa olivat ilmestyneet sinne. Hän käännähti äkisti ympäri ja näki Killjoyn nojailevan seinään nurkassa.

“Torakoiden pesään astuminen on itsemurhaa. Vaikka miltei kaikki sotilaat ovat jo jättäneet pesän, on siellä edelleen tuhansia työläisiä. Teitä tarvittaisiin Klaanissa.”

Matoro otti teränsä ja alkoi tarkastamaan niiden kuntoa.

“Salakuuntelija… mutta jos onnistumme, sota saattaisi päättyä, ennen kuin se kunnolla alkaakaan..”

“Ei pääty, vaikka lähde tuhoutuisi, en usko, että nazorakien operaatio päättyy siihen. Armeija tulee, oli lähdettä tai ei.”

“Hyvin mahdollista, mutta ainakin se laskisi niiden taistelumielialaa ja jos voitamme sodan, ei nazorakeista enää ikinä ole meille vaaraa”, Matoro jatkoi ja laski tarkastetut teränsä sänkynsä päälle.

“Olet ehkä oikeassa… mutta pahoin pelkään, että pesässä saattaa olla jotain pahempaa mitä uskotte.”

Matoro kohotti katseensa. “Tiedätkö jotain, mitä me emme?”

“En tiedä mitään, arvailen vain… mutta huhut kertovat, että pesässä saattaisi olla jotain, mikä ei ole koskaan ennen nähnyt päivänvaloa.”

“Mitä tarkoitat?”

“En tarkoita mitään. Ota huomioon, että kaikki pesää koskevat jutut ovat vain puhtaasti huhuja.”

Matoro istuutui ja kiinnitti katseensa nyt asekaappiinsa: “Mikset muuten tulisi muk…”

Killjoy oli kadonnut.

“Vihaan kun hän tekee tuota!”

Matoro asteli kaapilleen mietteliäänä ja alkoi selaamaan valikoimaansa. Yllättäen, hän löysi pienen lapun liimattuna yhteen kilvistään:

“Maksa televisio.”