Aihearkisto: Retro

Vanhan foorumin rope.

Retro

Nazorakien ansapataljoona

Kommentoi

Xiantoksen Koti

Peelo ihmetteli Kongun positiivista asennetta Xiantokseen. Melkeinpä halveksui. Ennen kuin Kongu ehti aukaista suutaan, Peelo jatkoi:

”Lähden nyt Klaaniin, jos haluat apuani näissä ihmejutuissasi, tai muuten vaan kaipaat minua, tule ihmeessä Kahvioon”, Peelo myhäili omahyväisesti, ja käveli ovesta ulos, potkaisten sen keveästi kiinni.

Metsää pitkin kävellessään Peelo katseli ympärilleen. Hartaasti. Jokin oli vialla. Nimittäin pari askelta häntä edessäpäin oli ansakuoppa, jonka pohjalla oli isoja rautapiikkejä. Peelo ei sinne kuitenkaan pudonnut, sillä ennen kuin hän ehti osua piikkeihin, hän levitti kätensä ja jalkansa ja painoi ne tiukasti kuopan reunoille jottei putoaisi.

Pian ylhtäältä kuului vaimeaa puhetta, ja askelia. Ne lähestyivät, ja kuopan yläpäähän ilmestyi kolme pettyneen näköistä Nazorakia. Yksi niistä yritti pökätä Peelon keihäällään alas kuopan pohjalle, mutta Peelo otti keihäästä kädellään kiinni, ja heilautti itsensä sen avulla ylös potkaisten Nazorakia sen kasvoille.

Pian Kongu ilmaantuikin paikalle ja näki kolme hakattua Nazorakia maassa.

”Tulithan sinäkin”, peelo huikkasi alas puun oksalta, säikäyttäen Kongun.

Peelo hyppäsi oksalta alas, ja kysyi heti: ”Raahasit tuon Xiantoksen sekopäänkin mukana. No, ehkä kahvi selventää hänen päätään”, Peelo sanoi, osoitti Kongulle ja Xiantokselle tietä, ja seurasi perästä.

Retro

Xian lapsi

Kommentoi

Xiantoksen koti

Kongu huomasi, että Xiantoksen pöydällä oli viesti:

Xiantoksen nimellä viitataan Xia-saareen, ja hän asui siellä. Hänestä tuli myöhemmin palkkionmetsästäjä ja Pimeyden metsästäjä, josta ei tiedetä paljoa mitään miten hänestä tuli sellainen.

Xiantos asui myös vähän aikaa Mata Nuilla, jossa hän ärsytti Kongua tappamalla hänen ystäviä. Myöhemmin hän ilmestyi ärsyttämään taas Kongua Bio-Klaanin saarelle. Ehkä hänelle maksettiin taas.

Kun Xiantos onnistui tappamaan joitakin, hän otti heiltä aina esineen. Eräs makuta myös maksoi hänelle tapoista isoja summia. Hänellä alkoi ilmetä ihmeellisiä oireita tapoista. Ne eivät kuitenkaan ollut kaikkiaikaisia, vaan katosivat välillä.

Xiantos sai samalta makuutalta lierihaatun, ja joltakin tyypiltä pitkälahkeisen trenssin. Joltakin hän otti konepistoolin ja joltakin katanan sekä kynnet. Ketkään muut kuin murhatut ovat nähneet Xiantoksen naaman tai muilla vaatteilla kuin nykyisillä. Ainoat tuntomerkit ovat Xiantoksesta ryöstetyt tavarat ja punaiset silmät.

Xiantos on rakentanut Mt. Ämkoon juurelle mökin, ja siihen liittyvän tunnelin. Hän tuli ”tohtorin” kanssa saarelle suunnilleen kaksi vuotta sitten. Tohtori oli tukihenkilö, joka kertoi Xiantokselle hänen oireistaan mitä hänellä oli ja antoi lääkkeitä. Nykyään tohtori on kuollut, eikä palkkionmetsästäjän uusista oireista tiedetä

”Hän luultavasti näkee hallusinaatioita”, Kongu mietiskeli.
”Eh”, Peelo sanoi jännästi, ”Se on aika selvää.”
”MINUN VATSAAN ISKETTIIN HAKULLA!” Xiantos alkoi taas huutamaan.
”Jätetään se tänne”, Peelo halusi, että niin tehdään.
”Minulle on ihan sama”, Kongu mielisteli, ”Olen vain huolissani hänestä.”
”Miten sinä voit olla huolissasi henkilöstä, joka yritti murhata ystäväsi?” Peelo toisti kysymyksensä.
”Oikeastaan”, Kongu mutisi, ”Muutama ystäväni tapettiin.”
”Sinä olet oudompi kuin Xiantos”, Peelo väitti, ”Erittäin naiivia.”

Kongu hiljeni taas.

[spoiler=Paha juttu]Tiedän. Ei niin tarinallista.[/spoiler]

Retro

Nynrah osa 5: Muonavajaus

Kommentoi

Kirikori II, Xian pohjoispuoli

Höyrytoiminen ilma-alus lensi rauhallisesti Hopeisen meren yössä. Maata ei ollut juuri näkyvissä. Guardian ja Keetongu olivat päättäneet kiertää Xian pohjoiskautta, sillä kumpikaan ei halunnut altistaa operaatota Xialaisten arvaamattomalle tykkitulelle. Keetongu napsutteli kojelaudan koordinaattilaskinta.

”Laskelmieni mukaan pääsemme saavutamme Maailman Itämuurin ylihuomen aamulla”, Keetongu sanoi katsoen koelautaa, ”Hyvällä tuurilla ja selkeällä säällä löydämme Koilisväylän saman päivän iltapäivällä. Meri Xian ja Odinan välissä ei ole kaikista rauhallisinta aluetta, joten olisi enemmän kuin hyvä päästä Hopeisen Meren kapeimmasta kohdasta nopeasti.”

”Entä muonavarat? Et varmaankaan varannut ruokaa parille lisämatkustajalle?” Guartsu kysyi ja nousi katsomaan koordinaattorilaskimen näyttöä.

Onko sinulla nälkä? Et vain haluaisi tappaa jotakuta?

”Me emme tapa ketään”, Guartsu sanoi Manulle. ”Ja sinä olet kaasua. Et sinä tarvitse ruokaa.”

En tarkoittanutkaan ruokaa, Guartsu hyvä.

”Meidän on tosiaan pienennettävä päiväannoksia”, Keetongu vastasi välittämättä Manfredin telepaattisesta viestinnästä, ”Emmekä saa lisää ruokaa ennen kun pääsimme läpi Koilisväylästä. Nämä Xian lähisaaret ovat kuulemani mukaan aika pitkälti miinoitettuja. Guartsulla lienee sodanaikaista kokemusta Xialaisten miinoista?”

”Joo, onhan minulla”, Guartsu vastasi ja virnisti purkille.

”Karttojen mukaan väylän takana on muutama rauhallisempi saari. Siellä meidän pitää hankkia lisää muonavaroja ja varmaankin tappaa jotain, ellemme halua selvitä kasviravinnolla. Jos Nynrahin tilanne on pahempi, meidän on parasta olla paremmissa ruumiin voimissa. Milloin söitte viimeksi?”

”Muistan juoneeni teetä. Muuten, taisit mainita viestintälaitteistosta. Onko mahdollista viestittää Klaaniin tilanteestamme?”

”Jep, minulla on suora yhteys Laivaston tukikohtaan, ja se on toiminut hyvin ainakin tänne asti”, Keetongu vastasi ja otti luurin kojelaudan lokerosta suuren luurin. Hän paineli laivaston koodin lähettimeen ja nosti luurin korvalleen.

”Terve, Tehmut. Joo, ihan hyvin on sujunut. Tuota, joo, soitin, koska tarvitsisin palveluksen. Lähetä joku pojista viemään viesti Tawalle. Kyllä, suoraan Tawalle. Ei hän teitä syö. Nappasimme Guardianin ja Manun Zakazilta. Jep, Admin-Guardianin juuri. He ovat kunnossa. Ai niin. Yritä hankkia jostain lisää Cordak-panoksia. Niitä kuluu paljon.”

Retro

Nynrah osa 4: Agitato!

Kommentoi

ZMA

Käytävillä kaikui musiikki. Pianon kumea ääni täytti punahehkuisen tukikohtarakennelman.
Sinistä pakaria kantava punainen matoran käveli kohti teräksistä ovea. Se oli poikkeuksellisesti auki. Matoranin perässä kuului hiljaisia askelia, jotka kuuluivat isommalle hahmolle. Hahmo ei kuulostanut hengittävän.
Pian kaksikko astui suureen huoneeseen. Huoneen katonrajassa oli joukko suuria lamppuja, jotka sinihehkuisella kajastuksellaan valaisivat kaiken. Voimakkainta valaistus oli huoneen keskipisteessä, jossa oli suuri piano. Tummaa takkia olkapäillään kantava skakdi seisoi pianon edessä ja iski pitkät sormensa sen näppäimiin uudelleen ja uudelleen. Skakdi näytti eläytyvän tekemäänsä täysin. Se avasi terävähampaisen suunsa ja karjahti.
”Agitato!”

Huoneen seinänrajoilla oli pöytiä ja lipastoja. Seinillä roikkui monenlaisia soittimia. Osa niistä oli merkitty kolmikirjaimisella ZMA-tunnuksella. Muusta tukikohdasta poiketen tila muistutti suuresti jonkinlaista taidehuonetta.
Musiikki räjähti liekehtivään, mutta harmoniseen raivoon. Zorak hymyili leveästi.
”Con fuoco”, hän sanoi kuin kuiskaten, mutta erittäin kovaäänisesti. Samalla hänen silmänsä kävi huoneen oviaukon luona. ”Tervehdys, Avde.”

Sinipunainen matoran hymyili viekkaasti. ”Arstein. Soittelemassa tällaisella hetkellä?”

Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksannen takin helmat liehuivat musiikin tahtiin. Hän vetäisi yhden merkillisiä nuotteja täynnä olevan sivun pois pianonsa telineeltä oikealla kädellään ja siirsi katseensa uuteen sivuun. Hän teki tämän pelkästään tottumuksesta, sillä musiikin hän muisti ulkoa.
”Kunpa vain ymmärtäisit tämän arvon, rakas Avde”, Arstein naurahti. ”Havaitsen, että toit käsinukkesikin.”

Marionetti seisoi liikkumattomana mestarinsa takana. Se olisi tuijottanut Arsteinia, jos olisi omistanut silmät. Nukke ei edes sätkinyt holtittomasti, vaan seisoi paikallaan kuin patsas.
”Hän seuraa aina narujaan”, Avde sanoi. ”Hän löytää aina kaikki. Minutkin.”

”Lievästi karmiva design, saanen sanoa”, Zorak sanoi värähtäen hienovaraisesti. ”Allegro. Jos antaisit minun katsoa hänen sisälleen…”
Avde hymähti. ”Hän ei ole yksi koneistasi”, hän sanoi. ”Hän osaa jotain, mihin yksikään kone ei koskaan pystyisi.”

”Ahahah. Mitä siis, ystäväiseni?”

Avde katsoi Marionettia hetken. Hän ei sanonut tälle mitään, mutta laiha valkoinen hahmo näytti silti ymmärtävän jotain. Se kääntyi vähitellen ympäri ja käveli huoneen ovea kohti laihojen jalkojensa kantamana. Ei kestänyt edes kymmentä sekuntia ennen kuin aavemainen nukke oli kadonnut täysin näkyvistä. Pian se arvatenkin taas astelisi aaltoja pitkin läpi hyytävän kylmän merituulen. Sillä oli tehtävää. Tehtävää löytyi aina.
”Uskollisuus”, Avde sanoi vienosti.”Osaatko ohjelmoida uskollisuutta?”
ZMA naurahti pitäen kätensä kuitenkin tiiviisti pianon koskettimilla. ”En tiedä. Mistä tiedät sen olevan mahdotonta?”

Punainen Mies tuntui ikään kuin sivuuttavan tämän kysymyksen. ”Olet taitava koneiden kanssa, Arstein. Mutta koneet ovat vain koneita.”
”Ne eivät ole koneita”, Arstein sanoi enemmänkin itselleen kuin Avdelle. ”Ne ovat kaunokaisiani.”

Avde käveleskeli huoneen seinämiä pitkin. Hän tutki monenlaisia nuottinippuja ja soittimia, joita Zorak von Maxitrillian Arstein VIII:n allekirjoitus koristi. Zorak paineli koskettimia nyt hieman rauhallisemmin.
”Adagietto. Minun täytynee kiittää sinua, ystäväiseni.”
”Mistä niin, Arstein?” Avde sanoi hymyillen. Hänen kädessään oli kaikella todennäköisyydellä Zorakin suunnittelema puhallinsoitin.
”Resurssit. Autoit minua pääsemään niihin käsiksi.”
”Ah, mukavaa”, Avde sanoi. ”Toivottavasti saat armeijasi kokoa kasvatettua.”

”Armeijan, Avde hyvä?” Zorak sanoi kysyvästi. Hän keskittyi jälleen hetkeksi pelkästään soittamiseen. ”Sotiminen on barbaarimaista. Tiedät hyvin, että en ole sotilaskomentaja. Minä olen…taiteilija.”

Avde käveli lähelle Zorakia ja katsoi tätä silmiin. ”Kyllä, ymmärrettävää”, hän sanoi. ”Sisällissota ei tainnut kohdella sinua hyvin, ystävä?”
Zorak ei vastannut hetkeen mitään.
”Avde hyvä”, hän sanoi tunteettomasti katsomatta yhteistyökumppaniinsa. ”Ihailen kyllä historian ja psykologian tuntemustasi.”
”Voi, kiitos”, Avde sanoi hymyillen leveämmin. Hän lähti kävelemään pois huoneesta sanomatta sanaakaan. Ennen ovesta astumista matorania muistuttava hahmo kuitenkin avasi vielä suunsa hetkellisesti.

”Huominen on suuri päiväsi, Zorak”, Avde sanoi ystävällisesti. ”Toivotan onnea.”
”Kuten myös, Avde. Kuten myös. Crescendo.”

* * *

Nynrah
Paja

Oli keskiyö. Tummansininen, vaaleansinistä Calixia kantava matoran-nainen makasi pöydän alla. Hän yritti olla hengittämättä.
Huoneen ovi aukeni hitaasti. Pöydän alla oleva matoran käänsi katsettaan hitaasti ovea kohti. Joku tuli oviaukosta sisään, mutta yksikään jalka ei astellut puisella lattialla. Suuri hahmo liikehti pajassa miltei äänettömästi.
Matoran ei uskaltanut edes räpsäyttää silmiään. Sen hengityskin oli salpautunut. Matoranin ainoa toivo oli, että hätäviesti olisi mennyt perille.

Ensimmäistä kertaa vuosiin matoran sulki silmänsä ja rukoili.

* * *

[spoiler=. . .]Kiitos avusta, Domek[/spoiler]

Retro

Zairyhin saari 11: Kapurasta tulee nukke

Kommentoi

Tuntematon saari

Zairyh käveli kohti rantaa. Toat ilmeisesti olivat vielä saarella. Mutta Kapuraa he eivät löytäisi mistään. Ja lavastuksesta oli huolehdittu.

Kävellessään Zairyh kävi läpi Toan muistoja. Kun ruumis oli täysin hänen hallussaan, muistojen läpikäyminen oli helppoa. Mutta jokin huolestutti Zairyhiä. Toan muistoja oli käpälöity. Zairyh tunnisti heidän kädenjälkensä.

Ainakin yksi heistä oli siis elossa. Mutta miksi selviytyjä oli käpälöinyt Tulen Toan muistoja? Oli tarkoitus mikä tahansa, se oli epäonnistunut. Ja Toa ei tuntunut tietävän mitään heistä. Mutta kuitenkin Zairyh oli varma heidän osuudestaan asiassa.

Viittaan kietoutunut hahmo Kapuran muistissa. Zairyh oli yrittänyt palauttaa muistin ennalleen, mutta tuloksetta. Mitä jos muistia peukaloinut henkilö oli joku muu kuin yksi heistä? Siinä tapauksessa Zairyhillä oli vihollinen tai ystävä, joka tiesi jotain heistä.

Tieto. Asia, jota ei löytyisi tältä saarelta. Mutta Toan muistin läpikäyminen oli paljastanut yhden mahdollisen paikan tiedon etsimiseen.

Zairyh oli saapunut rantaan. Hän vilkaisi viimeisen kerran kohti saarta, jota vihasi. Kenties se oli joskus ollut kukoistava kaupankäynnin keskus. Mutta se oli ennen heitä. Se, miten he olivat tuhonneet koko saaren ilman surun häivää saadakseen sen omaan käyttöönsä paljasti, miten vaarallinen vihollinen Zairyhillä oli perässään. Tähän mennessä kumpikin osapuoli oli vain hankkinut tietoa toisesta ja hyökännyt lähinnä välikäsien avullam kuten Tulen Toa, jonka muistia he olivat todennäköisesti muutelleet ja jonka kehoa Zairyh nyt käyttäisi.

Mutta kohtaamisen aika tulisi vielä. Zairyh tiesi sen. Ja he tiesivät sen. Siis jos heitä oli useampia elossa.

Zairyh havahtui ajatuksistaan. Toa-kehon jalanpohjan panssarointi halkesi paksun juuren työntyessä ulos. Samoin kävi toiselle jalanpohjalle. Juuret puristivat muutaman ympärillä kasvavan puun irti jättäen jälkeensä vain kannon. Hetken kuluttua Zairyhin vieressä makasi yhdeksän puunrunkoa siistissä rivissä. Zairyhin lonkeromaiset juuret kiertyivät puiden ympärille kuin narut. Hetken kuluttua lautan tapainen kulkuneuvo oli valmis.

Zairyh astui lautan päälle ja työnsi sen veteen juuriensa kanssa. Kapuran matkakumppanit etsivät ilmeisesti Kapuraa. Mutta kuinka kauan?

Zairyh työnsi lisää juuria Toan jalkapohjien läpi kauhomaan vauhtia kiitollisena siitä, että ne eivät väsyneet kunhan ravintoa riitti. Juurten liikkuessa refleksinomaisesti Zairyh keskittyi määränpäähänsä.

Bio-Klaanin arkisto

Retro

Deltan temppeli 3: Amazuan aluksenvaltaus

Kommentoi

Yön Timo II, Meri

Matoro käveli – tai hiippaili – hiljaa öisen laivan kannella. Hän ei saanut millään unta ajatuksiltaan vaikka ei ollutkaan nukkunut kunnolla vähään aikaan.
Oli tapahtunut liikaa liian lyhyessä ajassa. Destralin vierailu, Mäksän kaverit, Rozum.

Oli sysimusta yö. Laiha kuunsirppi heijastui hieman synkkien pilvien läpi. Tähtiä ei näkynyt.
Merenkäynti oli tasaista ja yöllinen merituuli puhalsi oikeaan suuntaan. Aurinko nousisi jokusen tunnin kuluttua.

Jään Toa kiipesi jyrkkiä portaita komentosillalle, jossa nyt Notfun ohjasi väsyneen näköisenä. Matoro tervehti häntä laiskasti ja jäi nojaamaan laitaa vasten, katse kaukana merellä.

”Onko sinulla mitään tietoa määränpäästämme?” Notfun kysyi.
”Saarella sijaitsee jonkin sortin… temppeli”, Matoro aloitti.
”… jotain hippejäkö siellä on?”
”Ath-jumalaa palvovat munkit rakensivat sen. Joku Nimda-kultti”
”Eli hippejä”
”Ihan miten vain. Paikka on kuin aarteenmetsästyselokuvasta: maanalainen labyrintti ja ansoja”
”Ja niitä hippejä”
”Anna nyt jo niiden hippejesi olla. Ne munkit ovat todennäköisesti kuolleet aikoja sitten!”
”…”

Hiljaisuus.

”Tehän näytätte tulevan hyvin toimeen”, Matoron ja Notfunin takaa kuului ivallinen laushadus. Harmikseen Notfun tunnisti äänen. Hän ja Jään Toa kääntyivät äänen suuntaan. Synkkä, tumma hahmo seisoi ohjaushytin katon laella. Hahmon kasvomaskin silmäraon ja pienen sydänkiven punainen hehku valaisi hahmon synkkää haarniskaa.

”Ssinä taass”, Notfun huudahti oudolla, sihisevällä äänellä.
”Tunnetteko te”, Matoro kysähti piraattikapteenilta.
”Ikävä kyllä. Tuo örvelö jahtasi minua vaivaisen putelin takia, petti lupauksensa tunkien pääni homeiseen perunasäkkiin. Se käyttää itsestään nimitystä Amazua.”
”Hyvin epäkohteliasta”, Amazua huudahti hytin katolta omahyväisellä, synkällä äänellään. Hän oli selvästi loukkaantunut, ”Tämäkö on kiitos aluksesta? Ei ilemisest iriittänyt että pääsi sullottiin parhaaseen mahdolliseen säkkiin joka silloin oli saatavilla. Olisimme myöntäneet sinulle viimeisen toiveenkin.”
”RIITTÄÄ JO TUO RÄPLÄYS, ALAS SIELTÄ”, Notfun äksyili katolle päin.

Amazua hyppäsi alas katolta. Tuulenvire riitti hänen mustan viittansa liehuttamiseen. Puu kolisi hahmon laskeuduttua puiselle kannelle. Matoro ei nähnyt hahmoa kunnolla tämän kehon piilotellen viitan varjoissa.

”Mitä sinä meistä haluat”, Matoro kysyi hieman epävarmasti.
”En itse asiassa mitään”, Amazua vastasi. Hän näki Jään Toan hermostuneisuuden. ”Sain jo tarvitsemani tiedon. Voisin tehdä teille pahimpani, mutta olen liian mielissäni tästä tehtävänannosta. Poistutteko rauhassa?” Amazua viittoi kannen laitaa päin. Tämä sai sekä Toan että Matoranpiraatin tuohduksiin.
”Älä uhkaile meitä”, Matoro huusi uhkaavana, ”Meillä on ylivoima!”
”Ihanko tosi”, Amazua kysähti ivailevaan sävyynsä.

Matoroa hermostutti tapahtumien uusi käänne. Hän mittaili outoa ”Amazuaa” jaloista kasvoihin. Viitta peitti suurimman osan mustaa hahmoa, mutta selviten erottui Pakarin näköinen kasvomaski punaisella visiirillä. Hahmo vaikutti suurikokoiselta mutta Matoro uskoi päihittävänsä tämän, ja olihan laiva täynnä piraatteja.

Oli kaksi keinoa. Vastustajan voittaminen taisteluitse tai puhuminen.
Silloin Jään Toa kierähti ja huitaisi kovaa miekkansa terällä Amazuaa. Mustanpuhuvan olento sai iskun joka repi hänen viittansa irti, vahingoittamatta panssaria. Iskusarja jatkui Matoron hyppypotkulla ja miekaniskulla niskaan, mutta Ama onnistui tarttumaan Matoroa jalasta ja heitti tämän kovaa kaidetta vasten. Musta hirviö tarttui pihtikädellään Matoroa kurkusta ja nosti tätä.
”Odotin sinulta paljon enemmän. Viimeisiä sanoja” hän sanoi kylmästi.
”On aivan sama mitä sanon, ne eivät jää viimeisekseni”

Amazua irrotti otteensa ja Matoro putosi kohti merta.

”Nyt. Sinä. Luovutat laivan kapteeniuden minulle jotta saat elää, eikö niin” Ama kääntyi matoranin puoleen.
Notfun oli hiljaa. Hän mietti tilannetta.
Amazua vaihtoi painetykkiproteesinsa ja tähtäsi.
Silloin alkoi tapahtua. Paineammus sähähti kovaa taivaalle energia-aallon kaataessa Amazuan kannelle. Ennnekuin hän ehti nousta, mustavalkea hahmo syöksyi mastoon ammutun harppuunan voimalla kohti vihollistaan valkoinen miekka hehkuen. Amazua yritti nousta, mutta Matoro oli nopeampi ja potkaisi vihollisensa paria tynnyriä päin. Amazua nousi ja iski Lävistimellään, Matoro torjui iskun taitavasti. Jään Toa pyörähti ja löi Amazuaa olkapäähän energiaterällä, ja jätti selvästi viillon. Jään Toa iski voitonriemuisasti kohdettaan jalkaan, mutta kaatuessaan Amazua nappasi toisen käden pihdeillään Matoroa kurkusta. Toa yritti pyristellä vastaan mutta sai osuman Amazuan punaisesta kipusäteestä. Matoroa alkoi yhtäkkiä huimata ja hän alkoi tuntea alati voimistuvaa kipua. Sitten musta hahmo nousi ja löi nyrkillään Toaa kasvoihin. Matoro sylkäisi verta ja hoippui taaksepäin, vain saadakseen osuman painetykistä. Hän syöksyi kovaa takaseinän läpi pelastusveneiden luo. Musta olento ei vaivautunut lähtemään perään vaan muutti toisen kätensä kranaatinheittimeksi. Laukaus ja koko takaseinä kaatui pelastuslauttoineen mereen.

Taistelu oli herättänyt suuren osan laivan miehistöstä, myös Äksän. Notfun oli livahtanut alas kannelle käskemään joukkonsa aseisiin. He odottivat muodostelmassa kannella.

Amazua ilmestyi portaita alas. Pistoolit ja kiväärit alkoivat soida.
Seuraavat minuutit olivat piraateille kaaoksenomaisia. Musta olento vaikutti haavoittumattomalta. Se syöksyi kuin musta tornado läpi kannen pyyhkien kaiken tieltään. Ensimmäinen huomattava vahinko aiheutui Äksän ampuessa tykillään Amazuaa kylkeen. Palkkionmetsästäjä kuitenkin selätti kokemattoman Klaanilaisen raivoisalla lähitaisteluhyökkäyksellä ja judoheitolla mereen.

Amazua käännähti pian itsensä kasvotusten mustaa jaloa Hunaa käyttävän piraattimatoranin kanssa. Matoran oli mielissään. Notfun ei turhaan ollut nimittänyt häntä ”Nopeimmaksi asemieheksi”. Zamorpistooli osoitti Amazuan otsaan. Matoran painoi liipaisinta.

TZOINK

Matoran oli hetkessä hämillään. Vastustajan kasvomaski oli täysin kunnossa. Sen sijaan Matoran kuuli kauhukseen taustaltaan kollegansa tuskanhuudot. Hetkellistä useiden desibelien äänivyöryä seurasi äänekäs loiskahdus.

Viidessätoista minuutissa kaikki oli ohi. Notfun, Jardirt, Klaanilaiset ja osa merirosvoista oli heivattu yli laidan irronneen puutavaran joukkoon ja Ama oli ottanut laivan komentoonsa.

”Kohteena Nimdan saari! Missä on perämeihenne”, Amazua huudahti.
”Öh, heititte hänet laidan yli”, eräs Matoran huomautti varovasti.
”…”
”…”
”Kuitenkin, joku astukoon ruoriin ja ohjatkoon aluksen näihin koordinaatteihin!” Amazua ojensi oheisen paperilapun äsken puhuneelle Matoranille. Hän asetti kätensä selkäänsä, vetäisten pian esiin valtavan, terävän koukun. Hän kohotti käden eteenpäin. ”Noniin, kohti NIMDAA!”

…

Hiljaisuus iski. Amazua katseli Matoranjoukkojaan. Ne eivät tehneet mitään. Ne vain seisoivat. Ihan kuin olisivat odottaneet jotain. Mutta mitä? Suora käsky oli annettu, eivätkä Matoranit olleet moksiskaan. Hän karjui juuri käskynsä ilmoille, mitä muuta näiden pipanoiden liikkeellesaantiin tarvittiin? Voisiko olla… Amazuasta se tuntui melko ärsyttävältä, mutta ilmeisesti muuta vaihtoehtoa ei ollut… hän päästi ilmoille kuuluvan karjaisun: ”YARRRRRR!!”

Hetkessä aluksen kansi töyttyi suosuonosoituksista ja aplodeista. Hetkessä vene kiisi täyttä vauhtia eteenpäin. Nimdaa kohti…

[spoil]Matoro kirjoitti tästäkin sitten osan.[/spoil]

Retro

Valottujen suosekoilu osa 38: Parempi kertoa Samelle

Kommentoi

Klaani, Samen huone

Toa kaiveli muististaan viime viikkojen tapahtumia mielestään.

”Umbra oli saanut vihiä, että tykki olisi zyglakien käsissä, minäkin tarvitsin sitä ja menimme hakemaan sitä. Samoihin aikoihin jokin makuta ”käynnistyi”, se oli tämän maailman minä. Kohtasimme sen lopulta metsässä ja voitimme sen, se oli selkeästi kokematon ja leveili liikaa, se ei siis ollut saanut minkäänlaista koulutusta. Päädyimme järvelle ja huomasimme, että makuta ystävämme oli hankkinut uuden kehon, luisen jättimäisen zyglakin, se ilmeisesti lyöttäytyi yhteen Flygelin kanssa. Pääsimme pois järvestä zyglakien sähkövoimalalle jossa meitä odotti kasa kaikenlaisia ansoja jotka olivatkin vain makutan luomaa illuusiota. Päädyimme näiden kahden Zyglakin luo ja jouduimme erillemme voimalassa, jouduin vastakkain pahan itseni kanssa, kun Umbra sulkeutui toisaalle Fikounsa ja Flygelin kanssa. Kehkeytyi taistelu, joka johti siihen, että vesi alkoi tulvia sisään, kun olin päässyt otuksen niskan päälle se veti minut syvyyksiin ja päähäni sattui todenteolla. Pääsin lopulta voitokkaasti ulos voimalasta ja juoksin klaaniin”

Same mietti toan kertomusta, sitten jokin vinksahti hänen mielessään: ”Minun pitänee ilmoittaa Tawalle, tässä on jotain muutakin mätää kuin Umbra. Sinuna alkaisin juosta.”, Same sanoi Gekolle

”Eh, et ole tosissasi”, Gekko sanoi ja taputti modea selkään.
”En varmaan olekkaan, en ole nukkunut yhtään tämän kasan takia. Minun pitää muuten jatkaa tätä”

”Muistaisipa kertoa Umbrasta eteenpäin edes…”, Gekko mietti kävellesään moderaattorin huoneesta.

Retro

Kiintolevy

Kommentoi

Xiantoksen koti

Kongu ja Peelo kävelivät Xiantoksen mökin korjattuja rappuja pitkin sisälle. Xiantos istui nurkassansa vapisten ja hihittäen. Hänellä oli myös reppu sylissä, josta hän piti lujan otteen.

”Mikä ihme häntä vaivaa?” Peelo kysyi ihmetellen.
”En ole yhtään varma”, Kongu vastasi.
”Nazorakeja…”, Xiantos kertoi vapisten, ”Tunnelissa… Ne rikkoivat seinäni.”

Toa ja androidi katsoivat alas.

”Eihän täällä mitään ole”, Kongu totesi.
”Ei tämä seinä edes rikki ole”, Peelo jatkoi.
”NE OVAT SIELLÄ!”, palkkoinmetsästäjä huusi saadakseen sanan selväksi, ”MINÄ OLEN AIVAN VARMA! KATSOKAA EDESSÄNI!”
”Mitä hiivattia?” Peelo kysi.
”Hän on aivan tolaltaan”, Kongu jatkoi toteilemista.

Toa katsoi aukinaiseen reppuun mitä Xiantos piti tiukasti kiinni. Siellä oli vieläkin kynnet, mutta pohjalla kiilsi jokin. Jokin mistä Kongu ei ollut varma. Hän otti sen. Se oli jonkinlainen kortti, kiintolevy tai jotakin.

”Mikä tuo on?” Peelo uteli.
”Jokin kortti”, Kongu arveli.
”Mikä tuo ääni on?” Pikimusta hahmo kysyi ja otti ranneteränsä esiin.
”Tämä laite pitää jonkinlaista ääntä”, Kongu vastasi epävarmana ja kysi perään ”Mitä teemme Xiantoksen suhteen?”
”En ole varma”, kyborgi sanoi, ”mutta hänellä on hieno hattu.”
”Jep.”
”Miten muuten siedät vielä tuota palkkionmetsästäjää, kun hän puukotti sinua vatsaan?” Peelo kysyi, mutta Kongu vaikeni.

Kongu otti repun ja pisti sen selkäänsä kirveen eteen. Mukana oli repussa kynnet ja kortti. Toa käveli tunnelia kohti ja Peelo seurasi perässä. Kongu aavisti, että hän löytäisi sieltä jotakin. Hän myös löysi. Tohtorin huoneessa oli aivan samanlainen kortti kuin repun pohjalla.

”Tämä menee jo pelottavaksi”, Kongu sanoi.
”Pelottavaa et ole nähnyt tai kuullutkaan”, Peelo totesi pelottomana.