Trooppinen saari, metsä
Ämkoo nousi varovasti pystyyn pitkäkuonoisen vesieläimen selässä ja valmistautui hyppäämään rantaan. Ilman Toan epäonneksi eväkäs olento ei kuitenkaan tahtonut toimia seisoma-alustana kovinkaan pitkään ja pian Ämkoo rojahtikin kohti veden pintaa ja upposi äänekkäästi kiroten syvyyksiin.
Ämkoo avasi silmänsä samalla kun Toan jalat tavoittelivat joen pohjamutaa. Ämkoo katseli hämillään ympärillään uiskentelevia mitä ikävimmän näköisiä kaloja, äyriäisiä ja muutamaa tunnistamatonta otusta. Ohitse lipui myös muuan kilpikonna, joka virnuili Ämkoolle aivan liian omahyväisesti.
Jokidelfiini ei aikonut antaa uuden leikkitoverinsa hukkua ja otus auttoikin varsin vastahakoisen Ämkoon takaisin pintaan. Pienen vastustelun jälkeen Ämkoo suostui lopulta kapuamaan takaisin järkyttävän ruman nokkaolennon selkään, ja katsahti sitten Snowieta.
Lumiukko katseli vuorostaan Ämkoota ja tämän uutta eväkästä tuttavuutta hieman huvittuneena. Tapiiri röhkäisi, eikä ymmärtänyt mistään mitään.
“Tuotanoin, voisimme jatkaa matkaa. Minusta tuntuu, että nazorakit ovat vielä perässämme”, Snowie ehdotti kuunnellen samalla kaukaisuudesta kaikuvia moottoriajoneuvojen ääniä. Ämkoo nyökkäsi ja yritti sitten ohjata pitkäkuonoista ohjusta muistuttavan kulkupelinsä kohti rantaa.
Delfiini ei suostunut tekemään yhteistyötä. Ämkoon potkiessa olentoon vauhtia, jokidelfiini ainoastaan innostui ja lähti uiskentelemaan pitkin jokea, päästellen samalla omituisia naksahtelevia ääniä. Ämkoo ei tietenkään tästä tykännyt, vaan kiroili vesieläimelle mätkien tämän päälakea ainokaisella nyrkillään.
Lumiukko huokaisi ja katsahti tapiiria. Kärsänsä päälle laskeutuneeseen sudenkorentoon syventynyt eläin havahtui huomattuaan delfiinin katoamisen. Tapiiria ei tarvinnut käskeä seuraamaan, vaan se lähti tarpomaan pitkin joen rantaviivaa, seuraten keskellä jokea iloiseen sävyyn pomppivaa jokioliota.
Muiden edelle kirinyt torakkajeeppi lähestyi joen rantaviivaa. Jeepin katolla päivystävä nazorak tiiraili ympärilleen ja havaitsi pakenevan kaksikon. Torakka ei ollut uskoa silmiään.
“Tuota.”
“Niin?”
“Tuolla ne menevät. Mutta… Tai katso itse.”
“…”
Jeeppi käänsi itsensä nopeasti ympäri ja ajoneuvo peruutti joen rantaveteen. Yksi jeepin ohjaamossa istuneista torakoista loikkasi ulos ja syöksähti auton kuormalavalle. Torakka repi vauhdikkaasti kuormalavan päällä olleen suojapressun tieltään ja kiskoi sen alla piilossa olleen vesiskootterin esiin. Nazorak työnsi laitteen veteen, hyppäsi sen kyytiin ja käynnisti skootterin.
Taitavan kuulonsa avulla sameassa vedessä suunnistava jokidelfiini oli jo hetki sitten havainnut taustalla pärisevät nazorak-ajoneuvot, mutta vedessä pulikoidessaan se ei ollut osannut pitää rannalla pauhaavia koneita vaarallisina. Nyt susiruman vesieläimen aivot alkoivat kuitenkin raksuttaa. Jokin on vedessä, sen aivot sanoivat. Vaara. Vaara. VAARA.
Delfiini päästi ilmoille mitä omituisimman rääkäisyn, hyppäsi korkealle ilmaan ja katosi sitten veden alle. Snowie tarkkaili vesiolion outoa toimintaa rannalta käsin ja helpottui huomatessaan, että delfiini ilmestyi pian takaisin pinnan tuntumaan litimärkä ilman Toa mukanaan. Ämkoon sanoinkuvaamaton ilme kohdistui tällä kertaa suoraan eteenpäin.
“Mitä nyt”, Ämkoo totesi kylmästi. Toa ei viitsinyt edes huutaa.
Delfiini vastasi ratsastajalleen uudella rääkäisyllä ja lähti kiitämään sitten hurjaa vauhtia pitkin veden pintaa.
Lumiukko katseli kaikkea tätä kummastuneena, kunnes kuuli itsekin kaukana lähestyvän vesiskootterin julman pärinän. Silloin Snowie huomasi myös jeepin, joka lähestyi tapiiria uhkaavalla vauhdilla.
“Hei”, Snowie aloitti tuuppien kärsäkästä ratsuaan. “Tuli kiire!”
“Snörk”, tapiiri vastasi ja tunki maasta hetki sitten löytämänsä pilaantuneen hedelmän laiskasti suuhunsa. Sitten olento höristi korviaan, tajusi itsekin jeepin olemassaolon ja vauhdikas pakomatka jatkui.
Toinenkin torakoiden jeepeistä saapui lopulta joen rannalle. Tätä seuranneet viidakkomönkijät eivät osanneet odottaa äkkinäistä jarrutusta ja joutuivatkin suorittamaan kovin epäpäteviä väistöliikkeitä ollakseen törmäämättä huomattavasti suurempaan ajoneuvoon. Pääosin tästä syystä mönkijät syöksyivät yksi kerrallaan joen sameaan veteen, kohdaten näin loppunsa.
Jeeppiä ohjannut tummahko nazorak pudisti päätään ja komensi pintaan nousseet sotilaat nopeasti oman ajoneuvonsa kyytiin. Sitten jeeppi lähti seuraamaan rannalla havaittavia varsin sekavia ja sotkuisia jälkiä.
Ämkoo piteli parhaansa mukaan kiinni aivan liian liukkaasta ratsustaan. Jokidelfiini oli todellakin kuin ohjus. Se tuskin edes kosketti joen pintaa kiitäessään eteenpäin. Vihreä Toa teki kaikkensa pysyäkseen otuksen kyydissä, yrittäen samalla kommunikoida maata pitkin vähintään yhtä nopeasti kulkevan toverinsa kanssa.
“Snowie!”
“No?”
“Mitä me nyt oikein- lopeta tuo hemmetin roiskiminen -teemme?”
“En minä tiedä!”
“Okei!”
“Tiedätkö sinä?”
“No, ajattelin, että me… VARO OKSAA!”
“WOAH. Kiitos! Niin?”
“Että me näin alkuun hoitelemme nuo torakat ja mietimme jatkoa vasta sitten!”
“Millä sinä kuvittelet meidän tekevän niin?”
“Öööh…”
Kaksikon valaiseva keskustelu keskeytyi kun nazorak-vesiskootteri ilmestyi delfiiniohjuksen rinnalle. Torakka kohotti kättään aikomuksenaan ampua Ämkoo alas ratsunsa kyydistä.
Samalla kun torakka painoi liipaisinta, Ämkoo keskitti elementaalivoimiensa rippeet tämän ajoneuvoa kohti. Vesiskootteri heilahti ja torakan ammus lennähti kauas viidakkoon.
Eräs mitä suloisin apina torkkui iloisin mielin rehevänlaisen viidakkopuun latvustossa. Apinan unet keskeytyivät vallan ikävästi zamor-ammuksen paiskautuessa päin marakatin kasvoja. Savuava apinanraato putosi alas puusta.
Eräs mitä terävimmillä hampailla varustettu pienehkö kissapeto-rahi päivysti viidakon pohjakerroksessa, astellen äänettömin askelin eteenpäin. Petoeläin ei ollut syönyt päiväkausiin ja se oli suoraan sanoen nääntymässä nälkään. Silloin sen eteen kuitenkin putosi valmiiksi kypsennetty ateria. Kissapeto oli iloinen.
Eräs mitä värikkäin salamanterieläin taapersi päättäväisesti eteenpäin väistellen parhaansa mukaan itseään suurempia olentoja, ja ilmoitellen tuon tuosta myrkyllisyydestään joillekin uhkarohkeille pikkueläimille. Salamanterin matka pysähtyi sen saavuttua maassa makaavan ruokamyrkytykseen kuolleen kissaeläimen tykö.
“Kaikkea näkee”, salamanteri ajatteli ja jatkoi kulkuaan.
Eräs mitä omituisimmalla vesipelillä kulkeva ilman Toa teki kaikkensa pudottaakseen vihollisensa tämän ärhäkkään vesiskootterin kyydistä. Ämkoo sai kuitenkin huomata, että mitä enemmän hän uskaltautui käyttämään elementtivoimiaan, sitä harmaammaksi ja sumeammaksi hänen jo valmiiksi hatara näkökenttänsä muuttui. Toa ei lopulta uskaltanut ottaa enempää riskejä vaan painautui lujasti vastenmielistä ratsuaan vasten, toivoen ihmettä.
Samaan aikaan Lumiukko huomasi olevansa pulassa. Rallitapiiri alkoi silmin nähden väsyä ja ylikuormitettu viidakkojeeppi olikin saavuttamassa tätä. Tilannetta ei lainkaan parantanut se seikka, että torakat olivat alkaneet tulittaa.
Lumiukko piteli yhdellä kädellä tiukasti kiinni tapiiristaan, kaivaen toisella kiivaasti laukkuaan. Hetken ajan Snowie luuli löytäneensä sieltä jotain tilanteeseen sopivaa, kiskaisi esineen esiin ja tunnisti sen Ämkoon irtonaiseksi kädeksi. Snowie tunki irtoraajan nopeasti takaisin laukkuun, vilkaisten sivusilmällä Ämkoota. Vihreän Toan ilmettä oli mahdotonta määritellä.
Ämkoon vierellä kiitävä torakka huomasi käyttäneensä kaikki panoksensa. Nazorak kaivoi vyöltään esiin ikävän näköisen veitsen ja lähti sitten skootterillaan lähemmäs Ämkoota. Torakka huitaisi.
Ämkoo onnistui väistämään, mutta jokidelfiini sai osuman. Järkyttynyt vesipeto vinkui ja huitaisi vahvalla pyrstöllään nazorakia kohti. Torakka menetti tasapainonsa ja putosi skootterinsa kyydistä.
Jeepin katolta tilannetta seuraannut torakka ärähti ja kaivoi esiin kevyen kertasingon. Se ei ollut ollenkaan tyytyväinen vettä pitkin kulkeneen kumppaninsa toimintaan ja päättikin hoidella Ämkoon pois päiväjärjestyksestä. Torakka ampui.
Jokidelfiini räjähti. Valtava vesipatsas nosti pitkäkuonoisen eläimen kappaleet korkealle ilmaan, sirotellen ne sitten pitkin jokea. Veden alla päivystäneet piraijat iloitsivat.
Nazorak naurahti ja heitti kertasingon syrjään. Veden laskeutuessa torakka koki kuitenkin pettymyksen huomatessaan, että kaikki ei ollut mennyt ihan suunnitelmien mukaan.
Vesiskootteri pärisi eteenpäin. Ämkoo oli viime hetkellä onnistunut vaihtamaan menopeliään ja nyt käsipuoli Toa istuikin skootterin kyydissä selkä menosuuntaa kohti, kaivellen ajoneuvon pienehköä tavaratilaa.
“Mitä se luulee löytävänsä…”, torakka kysyi puoliääneen samalla kun tämän toveri tarjosi tälle uutta kertasinkoa. Nazorak latasi tämän ja valmistautui ampumaan uudestaan.
“No mutta kappas”, totesi Ämkoo nostaen löytämänsä kranaatin esiin skootterin tavaratilasta. Ilman Toa käänsi katseensa rantaa kohti ja virnisti.
Torakat vastasivat virnistykseen irvistyksellä.
Viuh. Kolin kolin kolin.
“Eikä”, ehti yksi torakka todeta.
Sitten räjähti.
[spoil]HIIHIAHAHAHAHAHA. Tämän pilkutukset menevät ihan miten sattuu. En jaksa korjata. Smääh.[/spoil]