Aihearkisto: Klaanon Rope

Kenttätestaus suoritettu

Torakkain asevarasto

”Emme saaneet vasemman kätesi liikkuvuutta aivan normaaliksi. Haarniska kärsi laavakylvyssä kuitenkin sen verran pahoja vaurioita.”

Yliluutnantti kuunteli tyynesti insinööritorakan raporttia haarniskansa korjauksesta.
”Entä tykki, se kuitenkin toimii normaalisti?”
”Kyllä, aivan oikein.”

Mainiota, Yliluutnantti ajatteli. Hän siveli taistelupuvun pintaa käsillään, kävi sen läpi vaihe vaiheelta. Kaikki muodot tuntuivat hyviltä, vaarallisilta. Kun hänen sormensa lopulta hipoivat teriä, 955 tunsi olonsa hyvinkin nautinnollikeksi. Tämä oli eräs parhaista apuvälineistä, joita torakka voisi toivoa.

Juuri sopivasti Kenraali saapui huoneeseen, merkitsevä hymy kasvoillaan. Yliluutnantti tiesi, mitä tämä tarkoitti. Operaatio voisi alkaa.

Aave

Ties kuinka monenteen kertaan korjatussa veneessä keskellä merta ties kuinka monetta kertaa, matkalla kohti alati lähenevää määränpäätä.

Kun veneen pohjaan ilmestynyt, Nazorakien luotaimen spontaanin itseräjäytyksen tuottama reikä oli korjattu, matka jatkui taas. Ilma alkoi selvästi kylmetä, ja se tuntui jopa jään toasta ja lumesta koostuvasta samanlaisesta epäluonnollisen kalsealta. Kumpikin heistä tiesi matkan pikku hiljaa lähenevän loppuaan, mutta pahimman olevan vasta edessä. Ehkä koko tarinan lopullisen lopun.

”Kuinka pitkä matka tästä on maaliin”, Kepe kysyi. Snowman vastasi mitäänsanomattoman ympäripyöreästi, kuin salaten jotain. Tehtävän salaisuus ja sen todellisen tarkoituksen mysteeri alkoi taas korostua.

Saaria alkoi näkyä ympäristössä yhä enemmän, ja aava meri oli pikku hiljaa jäämässä taakse. Taivas oli harmaiden, aavemaisten pilvien peitossa. Ilmapiiri oli hyvin uhkaava. Jos tämä olisi ollut elokuvaa, tässä kohdassa olisi soinut kaukaista ja mystistä sotarummutusta. Oli kuitenkin aivan hiljaista. Kuin edes tuuli ei olisi uskaltanut puhaltaa.

Läheiseltä saarelta, joka oli metsän peitossa, kaikui värisyttävä huuto. Parvi yönmustia lintuja lehahti ilmaan. Huudon aiheuttajasta ei ilmennyt muuta merkkiä.

Entä jos se olikin vain heidän mielikuvituksensa tuote? Kuvitelmaa? Niin he ainakin toivoivat.

Pikkuhiljaa luonnoton sumu alkoi luoda peittoa heidän ylleen. Veneen vauhti hiljeni selittämättä. Vesi liplatti, moottori hurisi hiljaa. Muuten oli aivan hiljaista.
Mihinkään suuntaan ei nähnyt kymmentä metriä pidemmälle.
Luonnottoman sumun ylle lankesi luonnoton varjo, joka karmi kummankin urhean sankarimme selkäpiitä. Varjo tuntui syövän ympäristöä, vaikka oli vasta keskipäivä. Kumpikin heistä pysyi hiljaa, huolestuneita silmäyksiä toisiinsa luoden.

Vene pysähtyi. Oli aivan hiljaista.

Kepe tarkkaili ympäristöä. Yhtäkkiä Snowman tarttui häntä hihasta sen näköisenä kuin olisi nähnyt aaveen ja osoitti kokan suuntaan.

Vedenpinnan yläpuolella leijui muodoton, musta varjo, joka haki olemusta pitkillä, mustilla nauhoilla.

Verstas

Dox kuunteli, mitä äänellä oli sanottavanaan.

”Vuokraaja ja Viitoittaja ovat kohdanneet Vihollisen, ja se viivästyttää heitä matkalla Vartijan luokse. Veistäjä ja jopa itse Varoittaja tulevat vielä puutumaan asioihin.”

Dox nielaisi. Valvoja oli puhunut.

Jääsaari 9: Tahdottomien marssi

Ath-Koro, valkoisen temppelin sivuovi

Niskaan hyppäävä pimeyden metsästäjä ei ollut ensimmäinen asia, jota Guardian odotti juostessaan ulos Ath-Koron temppelin sivuovesta. Punamustaan haarniskaan sonnustautunut hahmo hyppäsi hänen selkäänsä ja riuhtaisi hänet painiotteella voimakkaasti päin Ath-Koron temppelin valkoista seinää. Guardian murahti kivusta.

Pian metallinen käsitykki osoitti suoraan Guardianin kasvoihin. Sitä pitelevän pitkäraajaisen Pimeyden metsästäjän kasvoilla oli illkeä virnistys.

Guardian katsoi metsästäjää suoraan silmiin tämän aseen ohi.
”Olemmeko me tavanneet?” Guardian kysyi metsästäjältä ironisen kohteliaasti, kun otti huomioon hänen vihaisen ilmeensä.

”Emme vielä”, punamustan jätin matala ääni sanoi. Se naurahti psykoottisesti.

Guardianin katse viileni.
”Niin, tietenkin”, hän sanoi sarkasmia tihkuvalla äänensävyllä. ”Olisin varmasti muistanut viehättävät kasvosi. Millä yliampuvalla koodinimellä sinut on siunattu, metsästäjä?”
Punamusta jätti hymyili pirullisesti. Sitten se liikautti olkapäitään hienovaraisesti. Pian äänekkään roihahduksen myötä metsästäjän selästä lennähti polttavia liekkikaaria.
”Purifier”, metsästäjä sanoi innokkaasti. ”Sisäistä se, pian et nimittäin muuta enää koskaan sisäistäkään.”

Guardian tarkkaili vihollistaan miettien tarkasti kaikkia mahdollisia skenaarioita. Hän oli tällä hetkellä ansassa ja kykeni näkemään, että Purifierin liipaisinsormi oli nopea. Tavallinen hyökkäys pysähtyisi kuin…seinään, kyllä.
Oli pelattava aikaa ja mahdollisesti myös metsästäjän hermoja.

”Nättiä”, Guardian sanoi sellaisella äänensävyllä, että hitaimmatkin tajuaisivat, mitä hän oikeasti tarkoitti. ”Oletko harkinnut uraa pyroteknikkona tai nimeämispäivän viihdyttäjänä? Luulen, että ne olisivat lähempänä kyvykkyytesi tasoa.”

Purifierin virne ei kadonnut. Hänen tykkinsä sisällä syttyi jokin. Metsästäjä naurahti.
”Ainoa viihdyke, jota sinä tulet saamaan, on katsoa oman ruumiisi palavan”, metsästäjä sanoi äänessään häiriintynyttä intoa.

Guardian katsoi suoraan tykin piippuun. Se oli tarpeeksi lähellä, mutta hän ei ollut täysin varma, osaisiko Purifier varautua kaikkeen. Hän ei myöskään ollut täysin tietoinen, millä Purifier oli ampumassa häntä kohti. Toisaalta taas ase vaikutti latautuvan joka sekunti, joten jotain oli tehtävä.
Guardian kurtisti kulmansa ja kohdisti katseensa tykin piipussa hehkuvaan ammukseen. Hän tunsi oikean silmänsä kuumentuvan. Se oli valmis. Nyt kaikki oli kyse vain ajoituksesta.
Plasma, Guardian ajatteli. ”Päälle.”

Sekunnin kymmenesosan ajan Guardian näki molemmissa silmissään pelkkää punaista ja tunsi lämmön kasvoillaan. Plasmasäde välähti suoraan tykin sisään ja loput sekunnista Purifier ehti ihmetellä, mitä oli juuri tapahtui.
Guardian hyppäsi sivuun. Voimakas räjähdys heitti Purifierin taaksepäin ja tulinen myrsky levitti käsitykin osasia joka suuntaan. Purifier lensi kohti syvää kinosta ja upposi siihen. Katsottuaan tarkemmin Guardian huomasi, että hanki oli sulanut metsästäjän alta.
Guardian otti pistoolinsa esiin. Hän latasi sen ja tähtäsi kuopan suuntaan tasaten hengityksensä.

Kuopasta sinkoutui liekkejä ylöspäin. Purifier huusi raivokkaasti.
”Sinä”, metsästäjä karjaisi äänellä, joka muistutti voimakasta metsäpaloa. ”Senkin!”
Voimakkaan äänen säestämänä Purifier hyppäsi kuopasta selkäliekit roihuen. Hän laskeutui Guardianin eteen ja karjui vihaisesti.
Purifier hyökkäsi täydellä voimalla Guardianin kimppuun ja tuliryöpyt sulattivat lähialueen kinoksia vauhdikkaasti. Guardian vastasi tuleen pistoolillaan.

* *

Matoranit marssivat kohti temppeliä. Niiden sinisenä hohtavat silmät näkivät kahden hahmon taistelevan keskenään temppelin toisella puolella, mutta siitä ne eivät välittäneet. Matoranit tiesivät, että toisella hahmoista oli jotain, joka ei kuulunut hänelle.

Valtava armeija marssi kohti temppelin sivuovea. Matoranien kädet vääntyivät nyrkeiksi samanaikaisesti.
Tunkeilijoiden täytyisi palaa.

”Nimda.”

* *

[spoiler=Ja vielä yksi juttu.]…ai niin, ja Killjoy oikeastaan kirjoitti puolet tämän dialogista. Kiitos hänelle.[/spoiler]

Isku Nazorak-pesään: Torangan vahvistus

Keetongu Sep 30 2010, 05:27 PM

Klaanin linnake
”Hmm, voisinpa tullakin. Voisimme käyttää näitä lentopelejä, ne voittavat kyllä patikoinnin. Kuulin reissustanne. Jotain samantapaista kaiketi tulossa?”

”Ehkäpä”, Matoro vastasi. ”Onko sinulla mitään, millä voi liikkua maalla?”

”Juu, ruumissa on erilaisia käveliöitä, minun itseni suunnittelemia, niillä pääse aika pitkälti mihin tahansa niin kauan kuin vettä ja polttopuuta on saatavilla. Ilmoita tai käske jonkun ilmoittaa kun olette valmiita.”

Bunny the Killer Thing

Klaanin linnake

Matoro hyräilee kävellessään Klaanin rauhallisilla käytävillä. Hän etsii käsiinsä muutaman Klaanilaisen ja lähtee takaisin MaNun luo.
Matoro tilaa ensin Chat-kahviossa ruoan, nauttii sen nopeasti ja menee lähellä olevaan hangaariin. Suuressa metallihallissa kohoaa valtavana puinen Steampunk- laiva. Jään Toa vilkuilee ympärilleen ja havaitsee Keetongun yhden aluksen kannella.

Matoro kiipeää köysitikkaita kannelle.
”Onko sinulla jotain kesken?”, hän aloittaa.
Keltainen hahmo nousee.
”Ei, ei mitään. Onko sinulla jotain erityistä?”, Keetongu kysäiee.
”Makuta Nui tarvitsee Klaanilaisia johonkin hommaan. Onko sinulla luppoaikaa, voit tulla mukaan?”

Luolat

Makuta Nuin luola on sortunut. Täällä olleet ”luomukset” ja rahi-kemikaalit ovat nyt sekoittuneet, ja elossa olleet Rahit päässeet pois.
Joku pieni rahi on sihisevän Makuta-viruskalvon alla ja muutat pikkuhiljaa muotoaan. Olennon päälle kaatui paljon erilaisia Makutojen kemikaaleja.

Nazorak-kaksikko katsoo entistä suuaukkoa Makutan luollalle. Nyt siinä on röykkiö kiveä ja maata. Kuuluu outoa kolinaa, toinen torakka tarkentaa kuuloaan. Silloin valtava kivi iskeytyy torakkaa päähän, koko muu kroppa litistyi lattiaan samalla. Nazorakeista toinen vetää miekkansa, odottaa mikä juuri avautuneesta aukosta tulee…

Olennossa on vaalenapunaista ja valkoista, sillä on pitkät ylöspäin sojottavat korvat, yksi psykoottisen näköinen silmä, turkki, kaksi kättä, kaksi jalkaa, pieni hännäntynkä. Se on noin kahden Toan korkuinen, ja Nazorak ei ole ikinä nähnyt moista. Olennon suusta roikkuu tunnistamattomia rahin kappaleita.
Se näkee torakan, osoittaa tätä töppökädellään ja hyönteisen pää pimenee lopullisesti.

Kaiken kauniinkin täytyy kuolla

Jake löysi itsensä klaanista. Hän käveli ympäriinsä ja mietti. Avde oli antanut hänelle mahdollisuuden muuttua takaisin entiselleen, mutta mitä Jaken pitäisi tehdä? Avde saattaisi käskeä Jakea tekemään mitä vaan, vaikka tappamaan jonkun ystävistään. Mutta Jake ei tekisi mitään sellaista.. Vai tekisikö…? …Ei. Hän ei haluaisi pettää heitä eikä varsinkaan tappaa.. Jake ajatteli ajattelemistaan mutta lopulta lopetti. Hän ajatteli että voisi teettää itselleen uuden, hieman aerodynaamisemman haarniskan ja uuden miekan, hän ei ollut sopeutunut raskaiden aseiden puolelle. Jake otti maasta pienen rahi-olennon. Hän katsoi sitä. ”Onpa kaunis…” Sitten Jake murskasi sen. ”…Mutta kaiken kauniinkin täytyy kuolla…”

Yliluutnantti, mikä paha tyyppi!

Pieni matorankylä Klaanin saarella

Yliluutnantti hymyili sisäisesti. Hän kierteli savuavassa, ja nyttemmin täysin hiljentyneessä kylässä, pienten talojen joukossa. Hän käveli avoinesta oviaukosta sisään mökkiin. Tai oikeastaan mökin puolikkaaseen, kaksi seinää olivat romahtaneet harmaaksi kivimurskaksi. Pöytä oli nurin, ja tavarat olivat suurimmalta osin tiessään. Vai on näillä raukoilla ollut ihan aikaa pakata tavaroitaankin, hän ajatteli. No, mikäs siinä. En minä mikään pahainen Skakdi-ryöväri ole.

Sitten Nazorak siirtyi suurempaan, osittain kallionseinämää vasten rakennettuun rakennukseen. Se huokui arvokkuutta ja perinteitä. Tai ei ehkä enää, nyt patsaat olivat säpäleinä ja taljat revenneinä. Lamput olivat kaatuneet pitkin lattioita ja suuri pöytä huoneen keskellä oli kahtia. Jossain nurkassa taisi maata matoranin eloton ruumiskin.

Tyytyväisenä kättensä jälkeen Yliluutnantti asteli pois kylästä. Olisi aika käydä vielä korjauttamassa puvun saamat vauriot, ja varsinainen tehtävä voisi alkaa.

Merellä. Ei muuta.

Snowman alkoi saada tarpeekseen tulppana olemisesta. Hän tiedusteli, josko lähistöllä näkyisi saaria, jossa paatin voisi korjata. Kepe ilmoitti hilpeästi matkan varrella olevan metsäisen saaren, jahka kokematon merimies saisi venosen sinne ohjastettua.

Lyhyen merimatkan ja töyssyisän rantautumisen jälkeen kaksi Klaanilaista kapusivat rantaan. He katselivat ympärilleen, ja näkivät joka suunnassa vehreää metsää. Kaipa niistä jonkinmoisen tukkeen saisi kyhättyä.
”Kepe?” Snowman aloitti ”Kasvivoimien käytön paikka?”
”Selvästi.”
Kepe katkaisi erään puun elementaalivoimillaan, ja muovasi vielä jäästä sahat kaksikolle. Metsurinhommat voisivat alkaa.

Siinä rungosta oksia karsiessaan Kepe pohti vielä ääneen, mikä se kamera oli ollut. Erityisesti teknologian hyönteismäisyys karmi häntä.
”Meinaatko, että sen takana olisivat Nazorakit?” Snowman vastasi toverinsa pohdintoihin.
”Mitään varmaa en voi sanoa, mutta eikö kameran pinnassa ollutkin samanlaista tuntua kuin torakoiden kuoressa?”
”Uhkaava ajatus.”
”Eikö vain olekin.”
”On.”
”Yleensä tuohon ei vastata.”
”Ei niin.”
”Hyvä kun tiedät.”
”Eikö vain olekin.”
”…”
”…”