Aihearkisto: Klaanon Rope

Omega-haarniska

Luola

Matoron lähdettyä Makuta Nui istui hetken tuolissaan aivan hiljaa ja liikkumatta. Hän ajatteli asioita jonkin aikaa. He tulisivat kohtaamaan jotain kammottavaa.

Lopulta hän nousi. Hän käveli erääseen huoneeseen, jonka ovi oli aina lukittu koodilla, jonka vain hän itse tiesi. Hän näppäili koodin ja astui sisään. Sisällä oli pimeää. Makuta sytytti suuren violettia valoa hohkaavan, katosta riippuvan pallon. Huoneeseen tuli hieman enemmän valoa. Siellä hän säilytti erästä asiaa, joka pääsisi pian käyttöön: hän kutsui sitä Omega-haarniskaksi. Hän katsoi sitä ja hymyili. Keltamustat panssarit ja erittäin makutanuimaiset piikit kiinnittivät huomion ensimmäisenä. Myös muutamat ketjut, jotka roikkuivat sieltä täältä, olivat hienoja yksityiskohtia. Haarniskaan kuului kaksi mittavaa sapelia, jotka hän oli takonut aikoja sitten.

Pian Makuta Nui oli siirtynyt uuteen haarniskaansa. Hän kokeili sitä hieman, totuttautui siihen. Lopulta hän marssi ulos huoneesta. Hän kuuli meteliä käytävistä. Muutama Skakdi saapui luolaan. He katsoivat Makutaa uhkaavasti. Tämä katsoi takaisin ja virnisti. Oli aika hieman leikkiä.

955 lämmittelee

Metsä

Yliluutnantti oli hänen sotilasarvonsa, 955 tunnuslukunsa. Hänen oikean nimensä pystyi lausumaan vain hyönteisen suulla. Ei sillä, että hän olisi tarvinnut nimeä, hän oli tyytyväinen päästessään tekemään työtään.

Nyt hän odotti puun oksalla kahta lähestyvää hahmoa. Tämä puku on yllättävänkin kevyt, hän ajatteli. Silti uskomattoman kestävä. Harvinaisen laadukasta jälkeä suunnitteluosastolta. Torakka oletti olevansa hyvässä piilossa, eikä ainoastaan paljaalta silmältä. Puku piilotti hänen ruumiinlämpönsäkin. Yliluutnantti kyyristyi, valmiina hyppäämään kohteensa kimppuun.

Alla Matoro The Blacksnow käveli ripeästi kohti Klaanin linnaketta. Tyypilliseen tapaansa hän tarkkaili ympäristöään, ja pysyi varuillaan. Viimeaikaiset tapahtumat ainoastaan rohkaisivat häntä pysymään entistä varovaisempana. Summerganon käveli Matoron perässä, muutaman metrin jäljessä, hänkin olkansa yli vilkuillen. He kuulivat lehtien havinaa yläpuoleltaan.

Yliluutnantti putosi jaloilleen, muttei kohteensa päälle, kuten oli tahtonut. Hän huomasi vastustajiensa olevan tavallista tietoisempia ympäristöstään. Torakka syöksähti eteenpäin ranneteriensä kanssa, muuta kokeneena miekkailijana Matoro ohjasti iskun vasemmalle puolelleen, ja vastasi nopealla kierrepotkulla. Toa hyppäsi sen jälkeen nopeasti hyökkääjän yli, kääntyi, ja laukaisi energia-hyökkäyksen suoraan torakan selkään. Summerganon keskitti voimansa miekkansa kautta jäähyökkäykseen.

Yliluutnantti myhäili mielessään. Puvun energianimemistoiminto ainakin toimi mallikkaasti. Toain hyökkäykset eivät tehneet häneen lainkaan vahinkoa. Seuraavaksi 955 päätti kokeilla pukunsa tykkiä. Hän kohotti laiskasti kätensä, ja laukaisi pienoisohjusryöpyn Summerganonin kimppuun, nauttien tilanteesta suuresti.

Summerganon heittäytyi täpärästi sivuun, ja mietti pikaisinta poistumista taistelusta. Hän ymmärsi vastustajansa olevan kyvykäs taistelija, eikä tahtonut joutua taistelemaan todennäköisyyksiä vastaan. Matorolla oli jo suunnitelma mielessään. Hän sivalsi miekallaan puusta suuren oksan irti, ja se tippui muutaman metrin syvyisessä kanjonissa virtaavaan jokeen.

955 ajatteli kokeilla taas uutta pukunsa ominaisuutta, tämä oli hänestä hyvinkin nautinnollista. Hän kaivoi vyöltään pienen pommin, ja sinkaisi sen kohti Summerganonia. Toa menetti tasapainonsa paineaallon vaikutuksesta. Torakka astui vastustajaansa kohti, ja kokeili jälleen uutta kikkaa. Hän laukaisi käsivarrestaan vaijerin, joka sitoi Summerganonin maahan kiinni. Matoro kuitenkin syöksähti torakan ja Klaanilaisen väliin, ja katkaisi säilällään vaijerin. 955 huitaisi kädellään Matoron syrjään, ja tämä lensi kaaressa monta metriä.

Summerganon vastasi tähän nopealla taklauksella, ja torakka kaatusi selälleen. Jään toa koetti kiinnittää hyökkääjän maahan elementaalivoimillaan, mutta haarniskoitu Nazorak vain nousi jaloilleen ja hypähti taaksepäin.

Eiköhän tämä ollut tässä, 955 mietti. Kaksikko selvästikin osasi taistella, eikä tahtonut heidän oppivan liikaa hänen aseistuksestaan. Nyt hän odottaisi heidän seuraavaa siirtoaan.

Klaanilaiset loikkasivat Matoron huudosta joen mukana vauhdikkaasti virtaavaan tukkiin roikkumaan. Edessä oli suurehko koski, mutta sen ei pitäisi tuottaa vaikeuksia tällä lautantapaisella. Sitäpaitsi joki virtasi Klaanin linnaketta kohti. Summerganon osasi odottaa Matoron seuraavaa huudahdusta:
“Valitan, herr torakka, mutta valitettavasti tämä jää muistiin päivänä….”
955 keskeytti tylysti lauseen laukaisemmalla ranteestaan uuden liudan ohjuksia, tällä kertaa kohti kanjonin seinämää. Kallionlohkareet romahtivat ilmeisesti Klaanilaisten päälle, mutta 955 arveli heidän jääneen henkiin, mahdollisesti tajuihinsakin. Kuitenkin hän totesi lähdön hetkensä koittaneen. Puvun muitakin ominaisuuksia olisi hyvä testata, ja ennen pitkää varsinaiselle tehtävällekin täytyisi lähteä.

Aktivoidessaan pukunsa rakettimoottorit Nazorak mietti vielä mielessään kokemuksen olleen harvinaisen virkistävä, tusken aiheuttaminen oli aina yhtä tyydyttävä kokemus. Vaikka hän myönsikin tällä kertaa tyytyneensä lähinnä uusien vempaimiensa testailuun. No, ehkä ensi kerralla sitten, hän tuumi.

Isku Nazorak-pesään: Suga haluaa tiimiin

Suo

Summerganon samosi yhä suolla… Ketään ei näkynyt eikä mistään kuulunut yhtään mitään. Usvaa ei ollut paljoa, mutta Summerganonista tuntui, että hän olisi pimeyden ja sumun saartama ja aivan ulottumattomissa. Mutta hän jatkoi silti. Edessäpäin alkoi näkyä puita. Ensin niitä oli vain harvakseen, mutta hyvin pian eteen avautui kunnon metsä. Summerganon kuuli jo ääniä. Ne tuntuivat etäisiltä, mutta äänien kuuleminen antoi Summerganonille virtaa ja hän pisti oitis juoksuksi.

Näköpiiriin ilmestyy kalliota ja Summerganon kuulee vesiputouksen äänen. Ja askelia… ne lähestyvät. Summerganon piiloutuu suuren kiven taakse laittaa käden miekalle. Askelten äänet kovenevat. Puiden välissä näkyy hahmo… Summerganon ei tunne pelkoa eikä jännitystä, vaan on jopa hieman huvittunut ja ikäänkuin aavistaa jotain… jotain, mikä ei ole pahaa. Syy tälle paljastuukin pian: hahmo paljastuu Matoro The Blacksnowiksi. “Viimein tuttuja…”, Summerganon sanoo huokaisten.

Matoro selittää nopeasti tilanteen: Iskuryhmä, Nazorakit…

Summerganon hymyilee ja tuntee taas olevansa vireessä ja innoissaan.
“Jos iskuryhmässä on tilaa, olisin mielelläni mukana…” hän sanoo hymyillen.

Nazorakien mysteeriteräs

Klaanin linnake

Troopperi istuu kahviossa ja hörppää kahvistaan. Hän miettii missä Matoro on. Yllättäen Hikka tulee hänen viereensä. Se kantaa suussaan samaista kiveä, jonka se löysi kukkuloilta. Troopperi vilkaisee kiveä. Hän vilkaisee sitä. Yllättäen hän huomaa sinä jotain.

Halkeama

Troopperi ottaa kiven käteensä tutkiakseen sitä.

Kuuluu ritinää. Halkeama kasvaa. Hikka ihmettelee vieressä.

“Ei se Hikan hampaista tule. Tämä on saanut kovempiakin iskuja” hän sanoo muistellessaan hetkiä natsitorakoiden kanssa tapellessaan Turagan majassa. Yllättäen kuuluu kova räsähdys. Kivi hajoaa sirpaleiksi. Kaikki kahviossa olijat havahtuvat ääneen. Räsähdys kuulosti erittäin voimakkaalta. Troopperi kerää sirpaleet lattialta ja menee Klaanin labraan.

Laboratorio

Valkotakkinen Matoran vilkaisee sirpaletta mikroskoopilla. Hän Viittaa Troopperille. Troopperi kurkistaa mikroskooppiin. Sirpaleessa näkyy pieni metallinkappale. Nopea zoomaus. Ei epäilystäkään. Se on pala Nazorakin veitsestä. Troopperi ottaa veitsen laukustaan, ja vilkaisee sitä. Kärjestä on lohjennut pala. Troopperi älyää, että jos pala veistä olisi katkennut häneen, se olisi ollut tuhoisaa. Troopperi antaa veitsen Matoranille ja sanoo:
“Tee tällä kokeita. Selvitä ainakin sen materiaali” Matoran nyökää, ja siirtyy töihin. Troopperi poistuu huoneesta miettien, mitä vaikutuksia samasta metallista taotut aseet voisivat aiheuttaa.

Isku Nazorak-pesään: värvätään tiimi

Makutan kammio

Matoro on sisi saanut tehtäväkseen hankkai kuuden Klaanilaisen tiimin.
“Hei, minkäsortin retki on kyseessä? Onko täällä luolassasi syötävää?”, Matoro kyselee. Hän on huomattavasti piristyneempi nyt kun tietää miksi on täällä.
“Tiimi toimii… Iskuryhmänä.”, Makuta Nui sanoo ja iskee silmää.
Matoro päättää sitten häipyä Klaaniin. Hakemaan niitä neljää muuta heppua.
Pitänee käväistä samalla Chat-kahviossa syömässä.

Matoro kääntyy ovelle ja lähtee vaeltamaan tunneliverkostoon.

Tunneli

Matoro kävelee rauhassa pimeää tunnelia. Hän toivottavasti osaa takasin. Jään Toa huomaa paljon jälkiä käytävässä. Puheensorinaa.
Skakdien ääniä!, Matoro ajattelee. Hän näkee epämääräisen hahmon hoippuvan pimeydessä, sivutunnelin päässä. Kattoon kajastaa punaista valoa laavasta.
Mitä he täällä tekevät? Pitää harhauttaa ne pihalle…, Matoro tuumaa. Hän iskee miekan lappeella kiviseen seinään.
“Hei, täällä on joku!”, kuuluu käytävästä. Matoro odottaa muutaman sekunnin ja pingahtaa (Onko tuo edes sana) juoksuun. Äääniä kuuluu takaa, jotkut lähtevät juoksuun.

Metorakk pääsee ylös ja lähtee kovaa Toan perään, katsoen ensin selustansa.

Matoro tajuaa että edessäpäin on sivutunneli josta tulee pari Nazorakia. Jään Toa vilkaisee taakseen, hänen perässään on Skakdeja. Nazorakit ottavat sapelinsa ja keihäänsä, Matoro lähestyy ja miettii mitä tehdä.
Upea aika kehittää suunnitlema…
Mustavalkoinen Toa ottaa askelia sivuun, koulutetut vartijatorakat tietävät tämän merkitsevän syöksyä vastakaiseen suuntaan, heidän yli. Matoro ponnistaa ja hyppää.
Nazorakit heilauttavat aseensa heille opetetulla tavalla, ja niiden pitäisi lävistää yli hyppäävän Toan rintakehä. Ennekuin ne ehtivät tajuta, Matoro on hypännyt suoraan niiden yli, luolan seinää viistäen. Nopea aseenkorjausliike melkein osuu Matoroon joka laskeutuu ja ampuu jäätä nopeasti Nazorakjoukkoon.
Jään Toa jatkaa kiitoaan, toivoen putouksen luona olevan oven aukeavan sisältä.
Upeaa!, Matoro ajattelee kun näkee seinässä jonkinsortin skannerin, joka kysyy Klaanin tunnusta. Matoro asettaa jäsenkorttinsa lukijaan ja ovi aukeaa.
Putous näkyy suoraan hänen edessään.

“Hei, kiusankappale! Olet piiritetty!”, Metorakk huutaa. Skakdijohtaja on pystähtynyt vajaan sadan bion päähän muutaman Skakdin ja Nazorakin kanssa. Matoro näkee teleskooppisilmällään ison ketjun Nazorakeja putouksen toisella puolella.
“Onnittelut, Gaggulabion kaveri.”, Matoro aloittaa ivallisella sävyllä. Metorakk ei pidä nenäkkäistä vangeista.
“Te muistatte tämän päivän päivänä, jolloin melkein nappasitte Matoro The Blacksnow’n!”, Matoro laushtaa, laukaisee ranteesta harppuunan ylöspäin, iskuhaka tarttuu kallioon ja Matoro vetäisee itsensä tyylikkäästi putousta ylöspäin, kadoten luolassa katsovien silmistä. heittäytyy ylhäältä kalliolle putouksen sivulle ja jäädyttää veden väliaikaisesti. Jään Toa lähtee, joskin märkänä, mutta erittäin pirteänä ja itsevarmana kalliolle. Nazorak-kehä pitänee kiertää.

Yliluutnantti 955

Keskustelukammio

”Kenraali, kutsuitte?”
Nazorakien johtaja kääntyi oviaukolle, josta kylmä ääni oli kuulunut.
”Aivan oikein. Pyysin sinut tänne aivan erityisestä syystä.”
Oviaukolle saapunut hahmo asteli verkkaisesti johtajansa luokse. Kenraali oli huoneeseen saapunutta torakkaa lähes kaksi päätä lyhyempi, mutta kaikesta näki, että Kenraali oli silti se ylempi auktoriteetti. Tulija oli epätavallisen harmaa nazorakiksi, ja hänen ulkokuorensa oli tavanomaista rakeisempi.

Kenraali pyysi tulijaa huonen nurkassa olevan pienen näytön luo, ja painoi sen vieressä olevaa nappia. Kuvaruutu heräsi eloon, ja näytti sumeaa kuvaa merestä. Molemmat torakat tuijottivat silmä kovana näyttöä, ja siitä erottui pieni piste kiitämässä veden halki. Tarkemmin tutkailtuna pitkä torakka tunnisti sen veneeksi, jonka kyydissä oli kaksi hahmoa.
”Tämä tallenne on kahden päivän takaa, mereltä hieman Klaanista etelään.” kenraali valaisi.

Pitkä torakka tunsi hyvin nazorakien suunnitelman lähettää kauko-ohjattavia vakoojakameroita etsimään Klaanista ilmeisesti kadonnutta johtohahmoa, Guardianiksi kutsuttua skakdia. Torakka jopa tiesi tämän etsinnän tarkoituksen, ja sitä tietoa ei monille oltu uskottu. Nyt hänessä jo heräili toivo siitä, mikä hänen roolinsa tässä kaikessa olisi.

Kenraali jatkoi: ”Nuo kaksi hahmoa veneessä eivät selvästikään kumpikaan ole Guardian, edes valeasussa. Kuitenkin he ovat paras johtolankamme: he lähtivät jopa muilta Klaanilaisilta salassa, joten he saattavat hyvinkin olla osana jossain salaisessa tehtävässä. Sellaiselle oletamme Guardianin kadonneen.”

Nyt pitkää nazorakia jo suorastaan kihelmöi. Tämä vaikutti todella lupaavalta.

”Myrskyjen takia olemme kuitenkin menettäneet yhteyden kameraan. Tarvitsemme jonkun jäljittämään noita kahta, selvittämään heidän matkansa tarkoituksen, ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan…” Kenraali piti tauon. ”Vangitsemaan Guardianin, jat tuomaan hänet minulle. Päätin lähettää tehtävään parhaiten soveltuvan miehen asialle, joten päädyin sinuun, yliluutnantti 955.”
Luonnollisesti, pitkä torakka ajatteli. Jotakin hänestä kertoi jo se, että Kenraali oli lähettämässä häntä tälle tehtävälle yksin.

Jossain päin merta. Edelleen.

Kepe tarkensi naamionsa vasemman puolen silmän linssejä. Snowmanin taivaalta alas ampuma, savuava möhkäle ei ollut enää aivan huippukunnossa, mutta melko paljon hän siitä silti uskoi saavansa selville.
”Öh” hän aloitti vakuuttavasti ”Tämä on selvästi jonkinlainen kamera. Ja näyttää siltä, että se olisi seurannut meitä pidempäänkin, ainakin koordinaattilevykkeen tietojen mukaan. Kuitenkin tämän signaalin lähettimen virtalähde näyttää olevan oikosulussa…”
”Hei, Rätsie” Snowman keskeytti. ”Tiedät, että minulle puheen solina on musiikkia parhaasta päästä, huomaahan sen jo siitä, etten osaa pitää naamaani kiinni, mutta haluat kenties hieman padota tuota tiedehöpinää, se kuuluu vain ymmärtämättömille korville.”
”Olkoon. Varmana voisin tästä laitteesta sanoa lähinnä sen, että se on vakoillut meitä jo pidemmän aikaa, onnistumatta kuitenkaan lähettämään pariin päivään mitään dataa.”
”Isoveli valvoo?”
”Tavallaan.”
”Ahdistavaa.”
”Eikö vain olekin.”

Nazorakien asevarasto, se tarkimmin vartioitu osasto

Yliluutnantti 955 tunsi outoa mielihyvää katsellessaan edessään olevan haarniskan ranteesta lähteviä teriä, niiden sulavia, tappavia sivalluspintoja. Ja se muodon harmonia, jonka puvun toisen käden brutaalit tykit muodostivat. Hän tuijotti nazorakien prototyyppivoimahaarniskan kypärän elottomiin silmiin, ja tuli suorastaan iloiseksi.

”Siinä on kaikki edellytykset tehtävääsi varten” Kenraali selitti. ”Se mahdollistaa nopean liikkumisen niin maalla, merellä kuin ilmassakin, ja kykenee uskomattoman nopeaan informaation analysointiin jäljitystä varten. Luonnollisesti se myös tehostaa kykyjäsi tappajana uskomattomamissa määrin, panssari on kevyttä mutta äärimmäisen vahvaa. Puku on suunniteltu imemään siihen kohdistuvat elementaalihyökkäykset, joten toista ei pitäisi olla liiemmälti vaivaa. Jopa makutat on otettu huomioon, varsinkin, kun yksi työskentelee Klaanille. Jos se kourankuvatus tarttuu sinuun, pystyt hetkessä irrottamaan osan, johon käsi on iskeytynyt, ja vältät imaistuksi tulemisen.”

Yliluutnantti 955 nyökkäsi vastaukseksi. Hän tiesi vallan mainosti, miksi Kenraali oli valinnut hänet tehtävää varten. Se ei johtunut hänen ylivertaisista taidoistaan taistelussa. Se ei johtunut siitä, että hän oli uskomattoman älykäs. Se ei johtunut hänen kyvyistään jäljittää lähes mitä tahansa missä tahansa, vaikka ilman näitä uusia apuvälineitäkin. Se ei johtunut hänen äärimmäisestä lojaaliudestaan nazorakeille. Se johtui siitä, että hän rakasti työtään, rakasti sitä enemmän kuin yksikään toinen torakka. Ja tämä tehtävä sai hänet aivan erikoisen hyvälle tuulelle, onnellisemmaksi kuin vuosiin. Hän melkein hymyili.

”Oletan tietenkin, että tahdot hieman koeajeluttaa sitä ennen varsinaista tehtävää?” Kenraali kysyi, tietäen vastauksen jo ennen kuin se tuli.
”Tästä pitäisi tulla hauskaa.”

Kävellessään pois huoneesta Kenraali toivoi hartaasti mielessään uskollisen eliittisotilaansa onnistuvan tehtävässään. Hän ei luottanut ”liittolaisiinsa” pätkän vertaa, ja Klaanin johtohahmo vankina osoittautuisi varmasti hyväksi pelimerkiksi.

Mysterys Nuin makutan tehtävä

Makuta Nuin luola

”Abzumo”, Matoro toisti epäuskoisesti.
”Kyllä”, Makuta vakuutteli. Matoron mielestä nimi kuulosti typerältä, mutta eipä ollut hänen asiansa, miten Suuri Henki nimesi Makutansa ennen kuin nämä pettivät hänet.

Hetken aikaa oli taas hiljaista. Makuta istui hiljaa tuolissaan. Hänen silmänsä näyttivät sammuneen. Matoro katsoi vielä kerran paikkoja. Hän käveli Makutan näön ulottumattomille tuolin takaista huonetta kohti. Sitten Makuta yhtäkkiä puhui:
”Minulla on sinulle pyyntö.” Matoro hätkähti.
”Niin?”
”Minä suunnittelen erästä retkeä.” Matoro katsoi Makuta Nuin tuolin selkänojaan.
”Ja miten se liittyy minuun?” Matoro kysyi kummastuneena. Makuta huokaisi.
”Ajattelin, että voisin tarvita ’tiimin’, kuten te Toat sanotte. Parhaiten tuntemani klaanilaiset ovat poissa, joten ehkä sinä voisit kerätä meille kuuden hengen ryhmän.”
Matoro seisoi hetken hiljaa.

”Miksi aina kuusi…” hän mutisi.
”Anteeksi…?” Makuta rykäisi.
”Kyllä, suostun pyyntöösi”, Matoro sanoi hymyillen leveästi.

Luolasto

Metorakk sotilaineen hiiviskeli käytävissä. Skakdit olivat koko ajan varuillaan; he olivat vihollisen maaperällä. He tulivat ensimmäiseen risteykseen.
”Mihin suuntaan?” joku Skakdeista kysyi. Metorakk pysähtyi kuuntelemaan. Kaikki käytävät näyttivät samanlaisilta. Lopulta he joutuivat valitsemaan yhden.

Aika kului. He kävelivät käytävää pitkin. Se tuntui yhä vain menevän syvemmälle ja syvemmälle. Lopulta he saavuttivat käytävän pään. Metorakk oli aivan pöllämystynyt, sillä tunneli päättyi seinään. Se oli umpikuja. Sitten tapahtui jotain vielä arvaamattomampaa: lattia sortui. He putosivat entistä syvemmälle. Pudotus oli hyvin korkea. Kesken pudotuksen lämpötila alkoi nousta huimasti. Metorakk katsoi alaspäin ja näki – laavaa. Hän melkein hätääntyi, mutta sai säilytettyä itsehillintänsä. Hän tarkasteli ympäristöä. Hän sai tartuttua kiinni seinässä olevasta halkeamasta. Muutama Skakdi putosi sulaan laavaan ja paloi hengiltä. Loput selvisivät Metorakkin tavoin. Hitaasti he lähtivät kiipeämään takaisin ylös.

Kepe, olet unohtanut jotain

“…ja niin, ainahan se on niin että…”
“…”

Snowmanin monologi jatkui jo toista tuntia. Kepe ei enää kiinnittänyt siihen paljoa huomiota, mutta oli huomannut muutamaan otteeseen Snowmanin puhetavan aalloittaisen vaihtelun. Vaikka sisällöltään tämän puheesta ei käsittänyt pääasiassa mitään, välillä tämän itsevarmuus tuntui kohoavan jopa ylimieliselle tasolle ja välillä vajoavan jopa surkeaan itsesääliin. Hänen laskujensa mukaan kumpikin ääripää oli saavutettu tähän mennessä jo kolmesti.

Paatti jatkoi tasaista vauhtiaan eteenpäin, eikä mitään keskeytyksiä ilmennyt. Kepe oli tämän reissun aikana jo kokenut paljon vastoinkäymisiä ja toivoi loppumatkan sujuvan rauhallisesti. Vai toivoiko? Miksi hän ylipäätään lähtenyt matkalle mukaan? Snowmanin ylivertaisten suostuttelutaitojen (jotka pahimmillaan olivat karusti töksäytetty “ystävänpalvelus” päin naamaa) ansiosta vai jostain muusta syystä? Seikkailuja kokemaan, pitkästä aikaa? Laastaroidakseen oudon jotain tärkeää on vielä tekemättä -tunteen?

Tämän tunteen ajattelu toi mieleen toisen tunteen. Nyt olen unohtanut jotain tärkeää -tunteen. Hän kuitenkin huojentui muistaessaan ettei se ollut mitään sen vakavampaa, kuin että hän oli epähuomiossa lukinnut lähtiessään Doxin ja Ignikan varastoonsa. Eivätköhän he siellä selviäisi sulassa sovussa vähän aikaa. Kunhan eivät vain rikkoisi mitään.

Kepe siristeli silmiään. Oliko tuo musta piste taivaalla auringon vieressä lintu vai jokin muu?

Hänelle tuli nyt on jotain pahasti pielessä -tunne.