Aihearkisto: Klaanon Rope

Retro

Isku Nazorak-pesään: jääkalikkazyglak-Manu

Kommentoi

Bio-Klaanin saaren alla laavluolastossa sijaitseva Zyglakien kylä

Ensinnäkin, Matoro on tajunnut että he eivät voi jatkaa pakoa laavavirtaa pitkin. Uusi putous.
Toiseksi, viisikko pistettiin vankiselleihin. Manu tekeytyi tavalliseksi Zyglakiksi.
Matoro tutkailee paksujen kivisten kaltereiden – ei, pilareiden, lävitse kylää. Tämä on suuri sivutunneli laavaluolassa. Paljon räsyisiä, laavakivestä ja panssareista tehtyjä talontynkiä sekä seinässä olevia luolia. Heidän vankilansa oli luola, jossa oli vain katossa aukko.

“Zyglakit asuvat täällä. Heillä pitää olla suhteellisen yksinkertainen reitti pois.”, Matoro ajattelee ääneen.
“Juu. Kenties joku luola?”, Keetongu ehdottaa.

“Hei, haluatte varmaan tietää että Zyglakit meinaavat heittää teidät laavaan auringonnousun aikaan”, kalterien taa tullut Manu-Zyglak sanoo.
“Mitä kello on?”, on ensimmäinen kysymys sellistä.

“Zyglakien mukaan aamuyö. Aurinko nousee parissa tunnissa.”, Manu sanoo. “Koitan hankkia teidät pois. Niin juu, ja uloskäynti on laavajoen yllä, katossa menevä köysirata.”

“Erittäin hyvä tieto. Pystyskö harhauttamaan kun me pakenemme omin avuin?”, Matoro kysyy.

Manu lähtee poispäin nyökäten.

“Miten meinaat että häivymme?”, Glatorianking kysyy.
“Jäädytetään – haurastetaan yksi pilari. Sitten sen saa kaadettua.”, Matoro sanoo ja vinkkaa Keetongulle.
Matoro laskee kätensä kiviselle pilarille.
Vaalenasinistä kohmetta leviää kiven pintaa pitken Matoron kädestä. Kuuluu räsähdyksiä kun kivi muuttuu sisältäpäinkin jääksi. Jään Toa kumartuu kun Keetongu lyö kovaa kivipaatta. Se iskeytyy puoliksi ja viisikko on vapaa.

He lähtevät hipsimään ulos sellistä. Kauempaa kylästä kuuluu huutoja ja näkyy savua. Pari taloa on syttynyt palamaan.
Kiitos Makuta Nui.

Hännätön Zyglak juoksee suoraan heidän luo. Manu osoittaa vankilan yllä olevaa tasannetta, josta lähtee köysirata.

“Millä me tuonne pääsemme?”, Mahriking kysyy.
“Portaat. Vankilanne sivulla.”, Manu ohjeistaa ja he lähtevät juoksuun portaille.
Oudonkielinen huuto kuuluu heidän takaansa. Joukko Zyglakeja huomasi heidät ja hälyttää muutkin.

Klaanilaisjoukko kiipeää portaat.
“Pysähtykää!”, tasanteella oleva vahti huutaa ja osoittaa heitä varsijousella.
“Öh, emme.”, Glatorianking sanoo, heittäytyy maahan, potkaisten Zyglakia jalkaan. Tämä horjahtaa, ja melkein tippuu laavaajokeen.

“Saasta!”, se karjaisee ja potkaisee hopean Toan maahan. Keetongu ryntää ystävänsä avuksi ja lyö kohdetta suoraan kasvoihin. Manu tulee mukaan ja saa iskettyä Zygkailta aseen pois. Summerganon jäädyttää vartijan.

Portaista kuuluu melua. Matoro hyppää ensimmäisenä puiseen “koriin” joka roikkuu köysien varassa. Make tulee heti hänen taakseen.
“Kahta Toaa enempää ei näihin mahdu!”, Manu sanoo ja ohjaa muita taaempiin koreihin.

Summerganon työntää jääkuutio-Zyglakin suoraan ahtaisiin portaisiin hyökkääjien tielle. Hän sinkoaa muutaman jäästäeen portaikkoon ja hyppää köysiradan vaunuun Keetongun kanssa.

Manu heittää ylimääräisen vaunun päin Zyglakeja. Glatorianking juoksee viimeiseen vaunuun. Manu vääntää seinässä olevaa vipua joka vapauttaa vaunut ja eeppisellä hidastuksella hyppää viimeiseen vaunuun Glatoriankingin viereen.

Kolme vaunua lähtevät kiitämään köysirataa pitkin allaan laavajoki.

Valitettavasti Zyglakeilla oli toinen “vaunu-asema”, josta he lähtivät pakenijoiden perään. Se onkin sitten ihan seuraavan kirjoittajan tehtävä.

Retro

Punaisen miehen lahja

Kommentoi

Klaanilinnake

Kapura sulki Klaanin ruokailuosaston oven ja lähti kävelemään huonettaan kohti. Aula oli hiljentynyt. Muutama Klaanilainen oli tehtävällä jossain kaukana. Kapura ei pitänyt siitä, koska olisi itse halunnut auttaa. Kapura lähti kävelemään ylös portaikkoa tähyillen samalla ympärilleen. Jokin tuntui olevan väärin. Mutta tämähän oli Klaanilinnake. Mitä täällä voisi tapahtua?

Kapura avasi huoneensa oven. Hän pysähtyi nähdessään Matoranin tai ainakin jotain, joka muistutti Matorania. Merkillinen hahmo oli kääntänyt kasvonsa poispäin Kapurasta. Kapura aikoi sanoa jotain, mutta hahmo ehti ensin.

“Ystävä”, hahmo sanoi kylmällä mutta vahvalla äänellään. “Mitä pelkäät?”
Kapura vilkuili ympäriinsä. Huone, jossa hän oli alkoi vähitellen pimentyä. Pienet valonlähteet heikkenivät itsekseen ja oli kuin pimeys olisi syönyt niitä.
Valonlähteet heijastivat Matoranille pitkän varjon. Varjo alkoi laajentua itsekseen. Se hajosi moneen osaan ja muistutti pian suuren puun oksia.
Silloin Kapura tajusi, mitä näki.

Oksamaiset varjot tarttuivat hänen jalkoihinsa. Ne alkoivat kiertyä hänen ympärilleen hitaasti, mutta niiden ote puristi tiukasti. Pieniä kuihtuneita lehtiä ilmestyi systimustiin oksiin. Yrittäessään irrottaa oksia jaloistaan Kapura havaitsi kauhukseen, että oksilla oli silmät.

Matoran naurahti tunteettomasti.

“Älä pelkää, ystävä”, se sanoi. “Minulla ei ole syitä tappaa sinua, haluan vain pyytää palvelusta.”
Sen sanottuaan Matoranin varjon peittämään takaraivoon ilmestyi punainen silmäpari. Se tuijotti suoraan Kapuraan ja pian Kapura tiesi jossain sisällään, mitä hahmo halusi.

“En petä heitä”, Kapura sanoi kuulostaen hiukan itsevarmemmalta kuin todellisuudessa oli.

“Naamiosi…” Hahmo kuiskasi, mutta Kapura kuuli sen erittäin hyvin. “Se ei toimi kunnolla…”

“Shan, elementtivoimien naamio, joka luo satunnaisia elementtihyökkäyksiä. Ei sitä kukaan pysty hallitsemaan”, Kapura sanoi kuulostaen jälleen hieman itsevarmemmalta.

“Mieti, jos voisit”, hahmo sanoi ja käänsi päätään hitaasti Kapuraa kohti. Juuri silloin, kun Kapura olisi nähnyt olennon silmät, se oli poissa.

“Mieti.” Sanat kaikuivat Kapuran päässä.

[spoil]G kirjoitti osan tästä, suurimmaksi osaksi Avdea.[/spoil]

Retro

Epäilyttäviä päivityksiä

Kommentoi

Meri

Killjoyn piirit aktivoituivat. Kypärän navigointijärjestelmät syttyivät ja lihasten virtapiirit toimivat jälleen. Killjoy ihmetteli, mikä oli keskeyttänyt lepohetkensä. Sitä ei kuitenkaan tarvinnut hakea kaukaa.

“Killjoy! Creedy tässä. Sain sen valmiiksi.”

“Minkä?”, Killjoy ihmetteli vielä pöpperössä unestaan.

“Uusi päivitys. Tein uuden ohjelmiston pukuusisi, latasin sen juuri, testaa sitä”, Creedy puhkui innosta ja olipa hänen ääneensä eksynyt ripaus ylpeyttäkin.

Killjoy nousi ylös ja aktivoi loputkin järjestelmistään. Hän alkoi selaamaan ominaisuuksia. Kun hän oli käynyt läpi uuden tarkemman kohdelukituksen, liikeratasäätimen ja lämmönjakajan, nousi kypärän takana lepääville kasvoille hymy:

“Sähkökeho.”

“Kyllä vain. Optimoin pukusi siten, että se kestää sähköä miltei täydellisesti. Voit esimerkiksi lentoon noustessasi kerätä sähköä yläruumiiseesi ja syöksyessäsi alas kohteeseen, tulee sinusta käytännössä yksi valtava salamaohjus”, Creedy selitti, “Miten muuten, oletko saanut asiat sovittua Guardianin kanssa?”

“En vielä, odotan hetkeä, jolloin saamme puhua kahden. En välttämättä halua kaikkien tietävän asiasta.”

“Selvä, ilmoita minulle, kun asia on hoidettu”, Creedy sanoi ja yhteys katkesi.

Oli vielä täysin pimeää ja muut hänen ympärillään nukkuivat, lukuunottamatta Domekia, joka nuokkui ruorin ääressä selkeästi valmiina nukahtamaan. Killjoy laukaisi pienen sähköpurkauksen Domekiin, joka havahtui välittömästi.

“Ai juu, anteeksi”, Domek säpsähti ja jatkoi ohjaamista.

Killjoykin vaipui takaisin veneen laitaa vasten.

“Virta, pois.”

Retro

Miekkapiru kotimatkalla

Kommentoi

Nukkuvilla klaanilaisilla täytetty pienehkö merialus

Domekin kanssa käymänsä varsin filosofisen ja monitulkinnallisen rupattelutuokion jälkeen ÄmKoo asteli varovaisesti veneen etuosaan, väistellen askelillaan parhaansa mukaan nukkuvia kumppaneitaan. Tästä seurasi muutama varsin akrobaattinen liikesarja. Lopulta ÄmKoo onnistuikin pääsemään veneen etuosaan ja istahti alas kääntäen katseensa taivaalle.

Pilvet lipuivat verkkaiseen tahtiin pitkin tähtien kirkastamaa taivasta. ÄmKoo huokaisi.

“Enpä olisi uskonut päätyväni heidän seuraansa takaisin näin pian”, tummanpuhuva Toa-hahmo ajatteli. ÄmKoo oli jo vuosikausien ajan mennyt ja tullut oman tahtonsa mukaan. Siinä missä hän oli tiivis osa Klaanin historiaa, hän tunsi olevansa myös yksi joukon ulkopuolisimmista henkilöistä. ÄmKoo kantoi mukanaan tietynlaista mystisyyden painolastia, eikä hän osannut hankkiutua siitä eroon.

“Voisin tietenkin jäädä Klaaniin tällä kertaa vähän pidemmäksi aikaa”, hän pohti itsekseen, miltei ääneen. ÄmKoo tiesi kuitenkin, että se tuskin olisi mahdollista. Klaanin käytävät eivät kotoisuudestaan huolimatta vetäneet häntä puoleensa. Lämminhenkisen kommuunin seinien sisällä hän tunsi itsensä häkkilinnuksi. Hänen luontonsa veti häntä pois, tietämättömille teille.

Uusi huokaus. Vilkaisu kuorsaavia kumppaneita kohtaan. Katse takaisin taivaalle.

Nyt ÄmKoo ei kuitenkaan aikonut kadota aivan heti. Guardian oli tehnyt mielenkiintoisen ehdotuksen, josta ei yksinkertaisesti voinut kieltäytyä. Tiedossa olisi vaarallinen ja jännittävä seikkailu.

ÄmKoo otti paremman asennon aluksen reunalla ja kurkotti kädellään kohti veden lainehtivaa pintaa. Pienehkö valoa tuottava mustekalahirviön pikkuserkku yritti tehdä tuttavuutta hänen sormiensa kanssa.

“Klaanilaiset. En tunne heistä montaakaan kunnolla”, ÄmKoo jatkoi pohdiskeluaan. “Uusia on varmasti tullut jo paljon lisää, kenties vanhoja on myös lähtenyt. Kuinka moni heistä enää tuntee minut? Kuinka moni luulee tuntevansa? Monelleko olen vain häilyvä tarina?”

ÄmKoo kääntyi jälleen vilkuilemaan veneessä lepäilevää joukkiota. Sitten hän vilkaisi pikaisesti Domekia. Valon Toa vilkaisi takaisin ja nyökkäsi. ÄmKoo ei ollut aivan varma syystä, mutta nyökkäsi kuitenkin tavan vuoksi takaisin, virnistäen samalla.

“Tämä on hyvä joukko”, ÄmKoo totesi itselleen. Sitten hän istahti veneen pohjalle, etsi jotain mihin nojata ja rentoutui. Ei, hän ei nukkuisi. ÄmKoo ei nukkunut koskaan. Hän päätti kuitenkin sulkea silmänsä ja levätä, kuunnellen samalla veneen hiljaisen lipumisen aiheuttamia ääniä. Veneen pohjan kylmyys kuitenkin vaikeutti tätä rentoutumisoperaatiota.

“Istuitko tarkoituksella päälleni?”, Snowman kysyi varovasti.
“En”, kuului uutta istumapaikkaa hakevan ÄmKoon vastaus.

Retro

Neuvonpitoa zakazlaiseen tapaan ε

Kommentoi

Pieni saari lähellä Klaania

Zyxax katseli auringonlaskua. Monet ajattelisivat auringonlaskun olevan kaunis. Mutta Zyglak halveksui kaikkea kaunista. Hän halusi tuhota kaiken kauniin.

Hän polkaisi maahan pienen kukkasen jalkojensa juuresta ja tuhahti.
Saastaa, hän tuhahti. Mitä me Zyglakit hyödymmekään tästä yhteistyöstä? Kosto. Saamme kostaa Bio-Klaanille. Mitä Skakdit hyötyvät? He saavat rikkauksia. Nazorakit saavat elintilaa. Mutta. Mitä Avde hyötyy? Hän haluaa palasen jotain kristallia. Olisiko siitä hyötyä Zyglakeille? Mitä sillä tekee. Pitäisikö asiasta ottaa selvää?

Zyglakin pohdinta keskeytyi, kun Gaggulabio tuli ulos läheisestä bunkkerista. Klaanisaarta ja lähisaaria yhdistivät Nazorakien tunnelit. Liitouma oli rakentanut tukikohtia erinäisille pikku saarille ympäri Klaania, jotta heillä olisi hyvä asema. Tällä hetkellä Zyxax ja Gaggulabio olivat Klaanisaaresta pohjoiseen päin.

Gaggulabio myhäili itsekseen.
”Tapoin juuri kuusi klaanilaista.”
Zyxax murahti väheksyvästi. Gaggulabio jatkoi monologiaan:
”Jätin ne luolaan, jonne valuu laavaa.” Vieläkään hän ei saanut minkäänlaista kunnollista vastausta. ”Suljin oven kivellä.” Zyglak oli hyvin passiivinen. Gaggulabio murjotti hetken. Sitten Zyxax yhtäkkiä puhui:
”Otitko huomioon, että luolassa saattoi olla pakoteitä?”
”Öh”, Skakdi ähisi, ”ei kai siellä ollut muita kuin se laavan sisääntuloreikä.”
”Onko mukana jään Toia?”
”On?”
”Sitten he päässevät pakoon.”
”Päässevät?”
”Unohda, Skakdi. Sinä et näytä ymmärtävän aivan kaikkea, mitä sanon sinulle.”
Gaggulabio näytti loukkaantuneelta. Mutta sitten kenraali 001 saapui.

”Tervehdys, otukset”, hän sanoi tekopirteästi. Muuta vain nyökkäsivät. Kumpikin katseli valtaisaa laivaa, joka lipui aavemaisesti kohti saarta. 001 tuli myös katsomaan. Hän asetti käden silmiensä päälle lipaksi ja katsoi laivaa. Sen keulakuva oli verinen nais-Toa, jonka ruumis oli silvottu. Purjeet olivat repaleiset, airot soutivat heikosti kaikuvan rummun tahdissa.
Orjakaleeri? Nazorak mietti.

Pian laiva oli aivan saaren vieressä. Ankkuri – joka näytti sen pienen hetken näkyessään ilmassa hyvin koukeroiselta – jysähti meren pohjaan. Liittolaiset menivät lähemmäs katsomaan. Maihin laskettiin laskusilta, jota pitkin käveli tumma hahmo Visorakeja seuranaan. He huomasivat tämän olevan Makuta.

”Tervehdysss, yssstävät”, Abzumo lausui sihisten omituisella tyylillään. Se kävi torakan herkkiin korviin.
”Kuka olet ja mitä haluat?” tiukkasi Gaggulabio. Abzumo hymyili.
”Olen Makuta Abzumo ja minulla olisssi teille hieman lisää joukkoja ssssotaan Bio-Klaania vassstaan.”
”Okei”, Skakdi sanoi, ”mutta miksi puhut noin oud-” Hänen puheensa keskeytyi, kun Zyglak tukki hänen suunsa kädellään.
”Mitä joukkoja olet tuonut mukanasi?” Nazorakien johtaja kysyi.
”Ah, minulla on Visssorakeja, sekä Exo-Toia. Muutamia Rahkssshejakin on, mutta niitä voi luoda lisää. Sitten kaleeristani löytyy Matoran-orjia yllin kyllin.”
”Vaikuttaa hyvältä”, sanoi Skakdi vapauduttuaan Zyglakin otteesta. ”Mitä sinä hyödyt liitosta meidän kanssamme, Makuta?” Abzumo hymyili edelleen.
”Minulla on hieman… henkilökohtaisia kaunoja. Tahdon kossstaa.”
”Kenelle?”
”Koko Bio-Klaanille. Sekä muutamalle yksityishenkilölle.”

Makuta tutustui paikkoihin, ja hänen armeijaansa kotiutettiin saarille. Zyxax ajatteli yhä kristallinpalasta. Makuta ei tiennyt siitä tai Avdesta. Mitä tapahtuisi, kun nämä kaksi persoonaa kohtaisivat? Sitten Zyglak kuuli päässään äänen:
Avde?
Hän katsoi Makutaa. Tämä virnisti hänelle. Hän käänsi katseensa pois.
Lieneekö tämä sittenkään niin hyvä idea? hän ajatteli kulkiessaan tunneleita pitkin omien joukkojensa luokse.

Retro

Veneilyä mainiossa seurassa

Kommentoi

Meri

Hiljaisuutta oli kestänyt jo jonkin aikaa. Kaikki olivat väsyneitä, ja miettivät maailman menoja. Nyt oli tekeillä jotain suurta, kaikki aistivat sen. Domek oli kuitenkin harvinaisen hyvä keventämään tunnelmaa, ja alkoikin Snowmanin kanssa keskustelmaan heidän mahtavasta elokuvaprojektistaan. Nekin heistä, jotka pitivät ajatusleikkiä tyhmänä, osallistuivat keskusteluun. Se sai heidän ajatuksensa pois kaikista raskaista ajatuksia, jotka myhivät heidän päissään, ja tarjosi mukavaa vaihtelua.
“Teistä en tiedä” Killjoy innostui “Mutta minä ainakin haluaisin sen aulassa työskentelevän hehkeän toan näyttelemään jotain roolia.”
Idean vastaanotto oli yleisesti hyväksyvä. Killjoy ei aluksi tahtonut myöntää itselleenkään, että oikeasti viihtyi Klaanilaisten seurassa. Hänessä oli vielä paljon Pimeyden Metsästäjää, vaikka Klaanilaisten kanssa työskentelikin.

Keskustelu oli kaikin puolin lennokasta, ja hyppi nopeasti aiheesta toiseen. Nyt oltiin päästy kummitustarinoihin asti, kenties pimenevä ilta oli osasyynä tähän. ÄmKoo tapansa mukaan teki hyvää työtä järkyttäessään muita, ja se olikin kyseisessä porukassa jo aika kova saavutus. Jopa “kovapintainen skakdien sisällissodan veteraani” tunsi kylmiä väreitä kuunnellessaan ÄmKoon juttuja.
“Kaiken kaikkiaan sanoisin, että tuossa jutussa oli harvinaisen vähän järkeä” Kepe analysoi “Mutta vallan tunnelmallinen se silti oli.”
“Heh” Snowman naurahti “Kyllähän sinun Spinnyliini pitäisi nykyään tietää, että tärkeintä ei ehkä olekaan logiikka, vaan sielu. Kaikin puolin toimiva kokonaisuus voi lopahtaa sielun puutteeseen, oli se kuinka teknisesti virheetön hyvänsä.”
“Taasko alamme?” Kepe vastasi jo etukäteen valmiina argumentointiin.

Guardian hymyili sisäistä hymyään. Hän tiesi kaksikon väittelevän aiheesta kuin aiheesta, vaikka olisivatkin samaa mieltä. Kuinka kaksi muutoin niin asiallista keskustelukumppania saattoivatkin keskenään muuttua niin huvittavaksi katsottavaksi.

Domek oli siirtynyt hieman muista syrjemmälle. Hän istui yksinään veneen etuosassa luonnostelemassa tulevaa mestariteostaan, jalkaa taiteellisesti reunan yli roikottaen. Toisella kädellään Domek loi valoa koko porukalle, oli jo pimeää. Hän lupautui jäämään valvomaan, jos muut kävisivät nukkumaan.
“Muuten hyvä” Killjoy huomautti “Mutta meillä ei ole ankkuria, ja Mata Nui yksin tietää, kuinka syvää tässä on. Ellemme pysy liikkeellä, saatamme ajautua oikeastaan mihin vain.”
“No” Snowman aloitti “Eiköhän ystävämme Domek melko pian opi ohjastamaan tätäkin venhoa, jos vähän opastan.”
Niin valon toa sitten siirtyikin veneen takaosaan, ja lumiukko näytti hänelle veneellään navigoinnin perusteita.

Kepe pohti mielessään, kuinka koko sakki meinasi mahtua nukkumaan pienessä veneessä, mutta huomasi pian ratkaisun olevan oletettua yksinkertasempi. Läjässä. Toisaalta, hän ajatteli, miksi ei? Kai tämäkin täytyy kokea. Niinpä hän kömpi epäkäytännöllisesti jonkinmoiseen sikiöasentoon Guardianin jalkopäähän.

Pian Klaanilaiset olivat käyneet nukkumaan, ainoastaan Domek ruorissa ja veneen reunalla istuva ÄmKoo olivat hereillä. Mustavihreä hahmo oli päättänyt pitää huiviin pukeutuvalle toalle vähän aikaa seuraa. Siinä he sitten rupattelivat illan pimetessä, ja totesivat matkaavansa harvinaisen mainossa seurassa.

Retro

Guardian ja Ämkoo

Kommentoi

Meri, yllättävää

Guadian tuijotti pinnan alle lämpökatseellaan. Muut veneessäolijat odottivat aseet valmiina pidätellen hengitystään.
“Snowman”, Guardian sanoi pitäen katseensa yhä suurimmassa lonkeropedossa. “Nosta vauhtia. Mieluiten varovaisesti.”

Snowman totteli. Veneen vauhti nopeutui asteittain.
Guardian piti katsekontaktin suurimmassa meripedossa. Jos hän kääntyisi, peto ja sen suloinen perhe tajuaisivat tilanteensa koittaneen.
Meripedon naama oli, kuten aiemmin ilmaistiin, ruma. Jos sanaa “ruma” ei olisi ollut olemassa, se oltaisiin keksitty juuri tätä olentoa varten. Olennon pää oli pilaantuneen hedelmän muotoinen ja näköinen lihamöykky, jonka useat silmät oli sijoiteltu ympäri päätä juuri niin sekalaisesti, että oli kuin luontoäiti olisi tarkoituksenmukaisesti pyrkinyt täydelliseen epäsymmetriaan. Silmät olivat pieniä ja ne sijaitsivat rujoissa kraatereissa. Olennon iho oli täynnä paksuja paiseita, suuria arpia ja pieniä raajoja, joille ei aina välttämättä löytynyt järkevää toimintoa.
Joissakin kohdissa olennon muinaista ihoa törrötti suuria harppuunoita tai keihäitä. Se ei vaikuttanut välittävän niistä.

Olennon vastenmielisyydestä huolimatta Guardianin täytyi myöntää, että sen poikaset olivat jollain luonnottoman rumalla tavalla erittäin hurmaavia.

Jonkin ajan kuluttua vene oli niin kaukana, että olentoja ei näkynyt. Guardian kääntyi kohti veneessäistujia. “Hyvää työtä, kaikki”, hän sanoi.
Vene jatkoi matkaansa vauhdikkaasti. Välillä juuri ja juuri tolpillaan pysyvä Kepe joutui tutkimaan merikarttoja varmistaakseen, että Snowman ei liikkunut muiden potentiaalisten sushi-alueiden lähistöllä, mutta muuten oli rauhallista. Killjoy istui etupäässä tuijotellen merta kohti uppoutuneena ajatuksiinsa. Domek lojui erittäin epäkäytännöllisessä asennossa yrittäen luonnostella kuvaa yläpuolella olevasta pilvisestä taivaasta. Snowman pyöritteli ruoria vihellellen satunnaisesti.

Ämkoo ja Guardian istuivat takaosassa uppoutuneena keskusteluun. He tuijottivat molemmat horisontissa vielä juuri ja juuri näkyvää jääsaarta.

“Voit varmaan kertoa, miten eksyit tuonne juuri sopivasti”, Guardian sanoi kysyvästi.
Ämkoo mietti hetken ennen vastaamista. “Minulla on lähteeni”, hän sanoi. “Eräs vanha ystävä, jolle olin kiitollisuudenvelassa. Hän lähetti minulle viestin, jossa vihjasi, että saattaisit tarvita apua.”

“Ymmärrän”, Guardian sanoi. “mutta oletko varma, että ystäväsi pelaa meidän maaliimme?”
“En kysynyt”, Ämkoo vastasi vaitonaisesti ja antoi sanattomasti ymmärtää, että hänen luottamuksensa ystäväänsä kohtaan oli suuri. “Hänellä on muuten asiaa sinulle.”

Guardian kääntyi katsomaan Ämkoota kysyvästi. Ämkoo ojensi Guardianille pienen kellertävän paperinpalan. Guardian tarttui siihen ja avasi sen. Paperilla oli pitkä numerosarja, jota Guardian luki hiljaa ääneen päässään monta kertaa.
“Koordinaatit, kenties?” Guardian kysyi laittaessaan paperinpalaa talteen.

“Mahdollista”, Ämkoo vastasi. “Nyt, jos sinäkin valaisisit, mitä varten olit eksynyt tuonne.”
“Olen talviurheilun suuri ystävä, tiesitkö sen?”
“Ai, ymmärrän.”
“Ei, siis oikeasti”, Guardian sanoi. “Klaaniin rantautui joitakin viikkoja sitten pieni ryhmittymä rikollisia. He uhkasivat omistavansa ‘vaarallisen aseen’ ja tappavansa kaikki matoranit, jos eivät saisi haluamaansa.”

“En ole kuullut tästä.Mitä tapahtui?”
“Tiedätkö ne xialaiset miinat, jotka jäivät jostain vanhasta Zyglak-hyökkäyksestä rannalle?”
“Niin?”
“Normaalisti tässä ei olisi mitään hauskaa, mutta se oli hienoin ilotulitus hetkeen. Jälkisiivouksessa kuitenkin löysimme aseen, josta ryhmä oli puhunut. Se oli pieni metallinen siru, jonka pinnassa oli hologrammimaisia ominaisuuksia.” Kertoessaan tätä Guardian piirsi sormellaan ilmaan sirun muotoa.
“Joidenkin testien jälkeen tajuttiin, mitä rikollisryhmä olisi voinut saada aikaan”, Guardian jatkoi. “ja sirun mukana oli kartta, jossa oli merkittynä kaksi saarta. Toinen oli tietenkin Klaani ja toinen tämä pieni eteläinen jääloukku.”

Ämkoo hiljeni pohdiskelemaan.
“Oletan siis, että meillä on nyt kolme palaa”, hän sanoi.
Guardian huokaisi. Hän ryhtyi selittämään, kuinka kaikki muuttujat eivät osuneet saarella aivan täysin yhteen. Pimeyden metsästäjillä oli nyt kaksi osaa ja kartan mukaan Klaanin sisällä sijaitsevaa ei oltu vielä suurista etsinnöistä huolimatta löydetty.

“Entä torakat”, Ämkoo kysyi. “Oliko se panssaroitu köriläs hakemassa yhtä näistä…osista?”
Guardian ravisti päätään. “En usko”, hän vastasi. “Kitiinikuoriset ystävämme halusivat oletettavasti minut. Nazorak-, Zyglak- ja Skakdi-hyökkäyksiä on ollut lähiaikoina niin paljon, että luulen kyseessä olevan jonkinlainen liittouma. Aavistan pahaa.”

“Jos voin auttaa jotenkin, kerro vain”, Ämkoo sanoi. “Tarvitsette kaiken avun, jonka voitte saada.”
Guardian katsoi Ämkoota. Hän hieroi suurta sinistä leukaansa ja väänsi kasvonsa ovelaan virneeseen.
“Luulen, että keksin jo jotain”, Guardian sanoi. Hän kuiskasi jotain tämän korvaan. Pian Ämkookin jakoi samanlaisen virneen.
“Pidän tästä”, hän sanoi.

Snowman päätti vaihteeksi liittyä keskusteluun, sillä ei ollut hänen tapaistaan olla hiljaa näin pitkään.
“Anteeksi, jos keskeytän jotain tosi tärkeää”, hän sanoi kuiskaten. “mutta viitsisittekö kertoa, mitä Kepsukalle on tehty. Se hänen vammansa oli aika paha.”

Guardian kääntyi ympäri.
“Pientä kenttäapua vain”, hän sanoi. “pari trikkiä, jotka opin sisällissodassa. Ne auttavat tämän matkan ajan, mutta perillä antaisin hänet Radiakille.”

“Eli käytännössä…” Snowman aloitti. Hän pelkäsi vastausta.

Guardian otti pienen pullon varustevyöltään. Sen sisällä oli vielä pieni tilkka läpinäkyvää nestettä.

“Kredipselleeniä”, Guardian sanoi. “Sisällissodassa tätä käytettiin kaasumaisessa muodossa. Se sai viholliset näkemään harhoja. Pieni annos sai Kepen todella rentoutuneeksi ja filosofiseksi.”

Snowman kurtisti kulmiaan. “…ja…”

“Pistin hänet käyttämään omia voimiaan”, Guardian vastasi. “Hänen keskivartalossaan oleva haava on jäädytetty ja sidottu umpeen köynnöksillä. Hän itse luulee, että annoin hänelle taikalääkettä, joka vain korjasi hänet. Niin on ehkä parempi. Ja hän on muuten iloisempi, kohteliaampi ja positiivisempi kuin vuosiin.”

Snowman nyökkäsi ja hymyili väkinäisesti.

Retro

Oven takana 000

Kommentoi

Nazorakein tukikohta

Kenraali, numeroltaan 001, kaikkien torakoiden johtaja, käveli synkkää käytävää pitkin. Seinät olivat koruttomat ja valoja oli juuri ja juuri niin paljon, että näki eteensä. Hän pääsi käytävän loppuun, ja astui pieneen huoneeseen, jonka ainoa torakka nousi ja teki kunniaa.
”Lepo” Kenraali sanoi kylmästi. ”Ovatko pian valmiita?”
”O-olemme täysin aikataulussa” alempiarvoinen nazorak änkytti. ”En kuitenkaan suosittelisi menemään sinne.”
Kenraali tuijotti jäätävästi toista torakkaa, ja avasi suunsa: ”Luulin sinun sanoneen, ettei mitään ongelmia ole?”
”E-ei ongelmia, tämä on aivan normaalia. Joskus se pitää vain jättää rauhaan. A-antaa olla ilman valvontaa.”
Oli hetken hiljaista. Kenraali kuitenkin hyväksyi selityksen, ja asteli poispäin, kohti saapumissuuntaansa. Sitten hän vielä lisäsi olkansa yli: ”Kunhan päästät minut kulkemaan läpi seuraavan kerran, kun saavun tänne. Tämä erä on harvinaisen tärkeä.”

Niine hyvineen Kenraali poistui huoneesta. Siitä ovesta, jossa ei lukenut ”000”.