Aihearkisto: Klaanon Rope

Retro

Destralille ja sen ohi XXIV: Voi ei se olikin etelän taikamanaatti

6 kommenttia

Taivas meren yllä, jättiläismanaatti

Alkuhuuman jäljiltä neljä manaatin selässä roikkuvaa sankaria tajusivat ongelmansa – ensinnäkin, manaatti ei totellellut käskyjä. Etelän taikamanaatit lensivät omia reittejään eikä niitä voinut komennella.
Toiseksi, manaatin selässä pysyminen oli välillä varsin tuskallista.
Kolmanneksi, joukkio ei tiennyt missä manaatti parhaillaan lensi.

”Tota tota. Ideoita, seuraava siirto?”, Matoro ajatteli ääneen roikkuen manaatin niskassa kiinni.
”Ei ideoita. Odottaa täällä selässä vaan?”, Äks ehdotti.

”Hei, tämä man-”, Seran oli sanomassa, kun ääni peittyi kovaan huminaan ja matoranin huutoon. Manaatti syöksyi äärimmäisen jyrkässä kulmassa miltei suoraan alaspäin, kohti merta.

Vesi iskeytyi vasten lentävän manaatin tönkön muotoista päätä, lennättäen pärskeitä valtavasti ilmaan. Suuri olento lipui nopeasti vedenpärskeiden läpi, antaen seinämän vettä iskeytyä tämän selässä matkustaneisiin vapaamatkustajiin.

Hetkessä koko tilanne oli ohi, ja nelikko yritti pysyä pinanlla vahvassa aallokossa.
”Olett-”, Matoro huusi jotakin, mutta aalto iski hänet hetkeksi veden alle, katkaisten sanan.
Jään Toa koitti zoomata kiikarisilmäänsä kauemmas aaltojen lomassa. Hän nosti päänsä pinnalle pärskien vettä.
Nopea vilkaisu ympärille paljasti sen, että lähistöllä ei ollut saaria, ei luotoja, ei mitään.
Äksä ja kaksi matorania näkyivät kamppailevan veden varassa takanapäin.
Matoro otti pari nopeaa vetoa, pyrkien uimaan aallokossa. Hän piti itseään suhteellisen hyvänä uimarina, mutta kova merenkäynti esti kaiken harkitun liikkumisen.
Toa kelasi päässään toimintavaihtoehtoja. Niitä oli tasan kaksi.

Tehdä jotakin tai olla tekemättä.

Ensimmäisessä tuntui olevan huomattavasti suuremmat pelastumisen mahdollisuudet.

Retro

Zakaz 16: Nektannin palkkamurhaajat

5 kommenttia

Baari

Guardian heräsi hätkähtäen salaman iskuun. Manu istui ikkunan vieressä ja katseli ropisevaa sadetta. Guartsun katsoessa kelloa tämä hyppäsi alas ikkunalaudalta.
”Ne tulevat. Ne etsivät meitä.”
Skakdi katsoi Makutaa kysyvästi.
Tämä avasi oven ja osoitti hänelle viereistä huonetta. Guardian raahasi Warrekin mukanaan toiseen huoneeseen. Manu asetteli tyynyjä vuoteille peittojen alle. Sitten hänkin hiippaili toiseen huoneeseen. He sulkivat oven. Huone oli samanlainen kuin heidän omakin huoneensa, paitsi että se oli tyhjä. Guartsu heitti Warrekin sängylle ja istahti itse toiselle. Manu katseli ulos ikkunasta.

Hetki kului. Sitten kuului hiljaisia askeleita, jotka juuri ja juuri erottuivat sateen äänten alta. Kuului oven narahdus viereisestä huoneesta. Sitten ääni, kuin miekkoja olisi vedetty huotristaan. Sen jälkeen alkoi kuulua sivallusten ääniä. Raivon karjahduksia. Manu kääntyi pois ikkunasta ja sulki verhot. Nopeita askeleita. Sitten ne olivat poissa.

”Nektannin palkkamurhaajat”, Manu sanoi hiljaa. Guartsu nyökkäsi. Heidän ei ollut enää turvallista jäädä Zakazille. Yhtäkkiä Warrek heräsi.
”M-mitäh?” hän mumisi. Guardian nosti pöydällä olevan vesikannun ja tyhjensi sen sisällön entisen sotalordin naamalle. Warrek pärski hetken ja iski sitten nyrkillä Guardiania naamaan. Tämä mätkähti maahan.
”Auts”, Guartsu sanoi noustessaan ylös. ”Minähän vain herätin sinut.”
”Ei olisi tarvinnut”, Warrek sanoi kiukkuisesti.
”Aamu sarastaa pian. Tarvitsemme veneen”, Makuta Nui sanoi. Warrek ravisti päätään. Vettä roiskui ympäriinsä. Guartsu heitti hänelle pyyhkeen. He alkoivat tehdä lähtöä.
Noin kahdenkymmenen minuutin kuluttua kolmikko oli ulkona. He lähtivät kulkemaan kohti satamaa, josta he voisivat etsiä sopivan venekauppiaan tai -vuokraajan.

Retro

Destralille ja sen ohi XXIII: Se ei ole sinivalas

7 kommenttia

Tuhoaja

Matoron ja Äksän laskettiin heidän kuolemaansa. Ison lihansyöjäkalan kitaan. Sellaisen, joka pystyisi hotkaisemaan heidät molemmat yhdellä ainoalla puraisulla. Sitten Matoro keksi. Hän ampui jäätä kädestään narulle, joka piteli heidät.

”Yarr”, kapteeni karjaisi, ”Mit’ se tekee?”

”Näyttää siltä, että hän jäähdyttää narun”, perämies Arrar vastaa.

”En salli sitä. Ampukaa heidät!”

Piraatit alkoivat ampua heitä, mutta he alkoivat heiluttaa köyttä.

”Oletko varma, että tämä on viisasta?”, pahoinvoiva Äksä kysyy.

”Luota minuun”, Matoro vastaa.

Sitten yksi piraattien luoti osui jäähdytettyyn naruun. Naru meni katki ja kaksikko alkoi pudota pedon kitaa kohti. Matoro kuitenkin ampui harppuunaansa mastoon. Kaksikko pysähtyi hieman ennen kuin osuivat pedon kitaan. He kiipesivät nopeasti ylös kannelle. He yrittivät myös vältellä piraattien ampumia luoteja. Kaksikko hyppäsi kannelle ja nappasivat kansiot ja aseensa (kapteeni vain viskasi ne sivuun, kun halusi tehdä kaikesta nopeampaa). He sitten juoksivat hakemaan Matoranit, jotka olivat köytettyinä kauempana.

Sitten he näkivät, kun vedessä uiskenteli sinivalaan kokoinen olento. Se ei kuitenkaan ollut sinivalas. Se näytti enemmän manaatilta. Manaatti alkoi kohota vedestä ilmaan. Matoro päätti, että he pystyisivät pakenemaan piraateilta manaatilla.

”Hypätkää manaatin päälle!”, hän huudahti.

Hän, Äks ja kaksi Matorania hyppäsivät jättiläismanaatin päälle, kun se aina vaan kohosi enemän ilmaan, kunnes se oli pilvien korkeuksissa.

”Destraliin päin!”, hän huudahti, manaatti kääntyi ja he lensivät Destralille, sillä välin, kun piraatit karjuivat nelikon perään.

[spoiler=…]Jättiläislentävämanaatti oli Martin idea.[/spoiler]

Retro

Destralille ja sen ohi XXII: Ei kun hups sori se kapteeni olikin nimeltään Manos mun moka

6 kommenttia

Tuhoajan takakansi

Matoron nopea potku kaatoi laivan perämiehen ruoria vasten. Arrar- niminen sidorakin lajia oleva perämies karjaisi nimensä ja nappasi toan jalasta kiinni. Matoro loi jäästä elementti-iskun joka jäädytti olennon rintaa. Se irroitti toan jalasta, ja sai itsensä tajuttomaksi nopean potkun saattelemana.

Matoro nappasi perämiehen vyöstä pistoolin ja heitti sen vyölleen. Äksä syöksyi hänen viereensä kolkattuaan kapteenin kabinetin ovella seisseet vartijat. Kaksi matorania odottivat peräkannella.

Nyt haettaisiin nopeasti se kansio ja kaikottaisiin paatilta vaikka pelastusveneillä.
Kaksi sankaria syöksyivät kapteenin huoneen taidelasiseinän läpi (kyllä, aivan jok’ikisessä laivassa pitää olla taidelasiseinä). Matoro laskeutui kevyesti suuren flyygelin päälle, tulittaen pistoolista laukauksia kolmea merirosvoa päin. Yksi piraateista veti pöydän joukon eteen suojaksi, mutta Äksän hehtaaritykki repi sen pirstaleiksi.

Matoro syöksyi polvilleen lipastojen juurelle ja repi auki laatikoita. Kapteenilla oli uskomattoman paljon erilaista romua kaapeissaan. Viimein Toan käsiin osui ruskea kansio, jonka sisältä pursusi Itrozin papereita.
”Sain sen!”, Matoro ilmoitti nopeasti, tavoitellen toveriaan katseellaan.
Silloin kuului outo hajoamisen ääni ja valtava paine tarttui toaa kaikkialta kehosta. Hän syöksyi kovaa mustaa flyygeliä päin, ja soitin jatkoi matkaansa syöksyen puuseinän läpi pääkannelle. Hetken kuluttua Äks lensi korkeassa kaaressa lasiseinän läpi ja osui mastoon.

”Painetykki”, yksi piraateista aloitti. Mustan värinen toalta näyttävä olento poimi maasta mustan kolmikolkan. ”Harvinainen ase, joka ampuu painetta.”
Pitkä, musta viittaan pukeutunut kapteeni asteli hitaasti kannelle. Matoro näki heikosti laudanpätkien joukosta ja tunsi pyörtyvänsä pian.

”Olen kapteeni Manos. Joko te antaudutte?”, hän kuuli äänen. Tämä painetykkiä pitelevä tummanpuhuva hahmo nauroi.

Matoro ei tuntenut maata jalkojensa alla. Hän nosti päätään, joka tuntui painavan tuhansia kiloja. Sitä se kovat iskut päähän teettää, hän ajatteli huvittuneesta.
Silloin vasta hän tajusi roikkuvansa köytettynä Äksää vasten. Ilmassa.
Nopea panikoitunut vilkaisu ympärille; hänet oli tosiaan köytetty Äksään selkä selkää vasten. Köysi heilui tuulessa aina välillä. Alhaallapäin oli pelkkää sinistä ja pitkä puutolp – hetkonen. Hän roikkui pää alaspäin.

Alla vellohti merta.
Jokin olento liikahti aaltojen alla.

”Tällä laivalla on yritetty kapinaa tai hyökkäystä ennenkin.”, kapteenin ääni kajahti. Kymmeniä piraatteja seisoi laivan kannella katselemassa tuhoonsa tuomittua kaksikkoa, jotka roikkuivat pää alaspäin köytettynä meren yllä.
”Se ei ole onnistunut kertaakaan.”
”Kerta se on ensimmäinenkin”, Matoro sanoi hammasta purren. Piraattijoukko puhkesi nauramaan.

”Sanokaa hei pikku ystävälle!” samainen kapteeni Manos huuteli kannelta.
Matoro katsoi ylöspäin – tai siis alaspäin – ja näki ikävän hammasrivistön kurkistavan vedestä.
Kala avasi suunsa ja paljasti tuhansia pieniä violetteja silmiä kitalaestaan. Se ie kuitenkaan ollut suurin ongelma. Eniten toaa huoletti lukuisat sahalaitaiset hampaat.

”Laskekaa hitaasti!”, Manos komensi. Piraatti laivan mastossa alkoi kelata hitaasti suurta puolaa.

Retro

Dox etsii Nimdaa Verstaassa

6 kommenttia

Outo tila

Dox jatkoi kulkuaan lauman perässä. Puolisääreen ulottuva vesi alkoi jo häiritä askelia kuin harvinaisen löysä tahma. Mistä kummasta vesi oikein oli peräisin? Entä oliko se edes vettä?
Se oli kirkasta, nestemäistä ja läpinäkyvää. Hän uskalsi maistaa sitä; se ei maistunut miltään. Ehkä hieman suolaisemmalta kuin klaanilainen kraanavesi.

Laumaa vesi ei näyttänyt haittaavan. Se eteni tasaista vauhtiaan kohti vieläkin tuntematonta määränpäätään. Doxille alkoi olla jo vaikeaa pysyä sen perässä ja vauhdissa.

Jonkin ajan kuluttua vesi ylsi jo ahdistavasti polviin saakka. Hän vaihtoi juoksuvaihteelle ja saavutti joukon. Vain hopeinen humanoidi reagoi tähän; hän vilkaisi Doxin suuntaan, vain ohimennen.
Pian maastossa näkyi ensimmäinen muutos sitten veden ilmestymisen. Hän näki sen jo pitkästä matkasta, koska oli kiivennyt erään suuren ja nelijalkaisen selkään. Tämä ei näyttänyt olevan moksiskaan.

Se oli musta viiva, joka halkoi valkeuden vasemmalta oikealle. Se oli noin puolen metrin levyinen, sileä ja siisti jälki maassa. Sillä ei näyttänyt olevan mitään merkitystä ennen kuin he ylittivät sen.

Dox tunsi paineaallon valahtavan itsensä läpi.

”Nimda.”

Kuiskaus kaikui hänen päässään.

Jonkin ajan kuluttua ilmestyi toinen viiva, veden yltäessä jo sitä kohtaan välinpitämättömän humanoidin kaulaan. Musta suora näkyi lainehtivan veden läpi kuin uimahallin lattia. Tämä viiva oli hieman kapeampi kuin edellinen.

Matka jatkui.

Vesi jatkoi myös. Nousuaan, tosin.

Aivan muualla

Manu yskäisi.

Retro

Destralille ja sen ohi XXI: Pako Tuhoajan ruumasta

5 kommenttia

Tuhoajan ruuma

Nopean katsauksen jälkeen oli selvinnyt, että tyhjä huone ruumassa oli täynnä hyllyjä ja tyhjiä, lukittuja laatikoita. Laatikot olivat kaikki avattu. Ovi ja seinät olivat vahvistettu teräksellä ja pieni ikkuna oli kalteroitu. Jos siitä meinasi läpi, putosi mereen laivan takaosasta.
Lisäksi oven murtaminen aiheuttaisi suuren kohun, eikä heillä ollut aseita.

Ainoat varusteet mitä heillä oli, oli Äksän käsitykki, Matoron tarttumakoukku ja pieni terä sen sisästä.

”Eikö tuosta ikkunasta mahdu matoran ahtautumaan läpi?”, Matoro kysyi.
”Luulen että mahdun, jos siinä ei olisi kaltereita.”, Seran vastasi mittaillen pyöreää ikkunaa.

Matoro astui kalteroidun ikkunan eteen. Hän asetti kätensä sitä vasten ja kutsui elementtivoimaansa.
Jäänsiniset säikeet kiertyivät metallitankojen ympärille huokuen kylmyyttä. Jään elementtienergia katosi metalliin.
Äksän nyrkinisku hajoitti kalterit mereen. Matoro työnsi päänsä pienestä ikkunasta läpi, katselleen ympärilleen. Alla vellohti meri ja takana näkyi aavikkosaaren siluetti. Ikkuna oli laivan takaosassa. Kapteenin hytti näytti olevan suoraan yllä. Tai sen ulkoseinä.

Matoron tähystäessä Fe-matoran Seran oli saanut veistettyä Matoron pienellä veitsellä hyllyistä irrotetuista puutolpista teroitettuja hakoja. Hän asetti niitä vyöhönsä, jossa roikkui myös nippu Matoron harppuunan varakaapelia.

”Ser, oletko valmis?”, Matoro kysyi, vetäen päänsä pois ikkunasta. Hau-kasvoinen matoran nyökkäsi ja hyppäsi ikkunankarmille.
Matoro työnsi kätensä ulos ja ampui tarttumakoukun laivan kylkeä myöten ylöspäin. Se kilahti kiinni puiseen kaiteeseen korkealla ylhäällä. Toa kelasi koko kaapelin ulos harppuunastaan ja vetäytyi ikkunasta. Seran nappasi ohuesta langasta kiinni ja ahtautui ikkunasta.

Raudan Matoran horjahti köyden varaan kovaan tuuleen. Hän kiinnitti kaapelin vyöhönsä ja iski puisen piikin laivan kylkeen kovaa. Hän alkoi liikutella itseään sivusuunnassa. Pitäisi löytää toinen ikkuna, joku kalteroimaton. Sitten pitäisi hakea avain ja avata ruuman ovi.

Seran liikkui kylki menosuuntaan seinää vasten. Kaapeli hänen hyössään antoi periksi ylävisitoon, joten matoran nousi itsekkin siihen suuntaan. Hän jo näki yhden ikkunan.

Fe-Matoran ahtautui sisään pienestä, pyöreästä ikkunasta. Matoran tajuaa, että parin metrin päässä on pitkä korttipeluupöytä kymmeninen merirosvoineen.

”Oho”, Seran totesi.
Pari merirosvoa lähti juoksemaan kohti ikkunaa. Ne iskeytyivät kovaa ikkunankarmiin matoranin pudottautuessa kaapelin varaan.
Seran putosi hetken aikaa nopeasti, kiristi kaapelin sekä syöksyi takaisin kohti vankilansa ikkunaa. Matoran irvisti. Ikkunasta sateli satunnaisia laukauksia laivan kylkeä pitkin.

”Minä osuin ikkunalle, jossa ne olivat!”, Seran selitti nopeasti. Luulen, että marirosvot tulevat selliimme!”, hän jatkoi.

Matoro tajusi suunnitelman menneen pieleen.
”Äks, räjäytä ulkoseinä!”, hän huusi lopulta kääntäen punaisen titaanin kättä.
Klaanilainen ihmetteli hetken mutta sitten ampui. Ikkunaseinä räjähti kovaa, lennättäen puutavaraa mereen. Matoro nappasi roikkuvasta kaapelista ja lähti kiipeämään ylöspäin. Pian Irvan hyppäsi myös kiipeämään. Äks ampui pari laukausta kohti ovea ja hyppäsi Seranin mukaan kiipeämään kaapelia pitkin.
Piraaatteja rynnisti kovaa selliin Äksän voimakkaiden laukausten jäljiltä. Merirosvot ihmettelivät hetken minne vangit olivat menneet, kunnes joku vilkaisi ammutusta ikkunasta ylöspäin. Joukkion oli kiipeämässä komentosillalle.

Retro

Destralille ja sen ohi XX: Kapteeni Klint

7 kommenttia

Meri

Manaatti kiisi, kuin tuuli, saavuttaen piraattien laivan, Tuhoajan. Sen päällä istui Xxonn. Matoro oli kiinnitettynä Äksään tarttumakoukulla ja hän itse oli vesisuksilla kaukana takana. Hänen piti päästä laivan kyytiin suksista. Manaatti kuitenkin sukelsi pinnan alle yllättäen, kun Matoro oli aikonut hypätä sen kylkeen ja kiivetä ylös.

”Paha manaatti!!”, Äks oli huutanut, ”Ylös! Ylös!”

Se ei kuitenkaan auttanut. Manaatti oli kuivunut auringon kuumuudesta ja halusi mennä pinnan alle. Xxonn irottautui manaatista ja Matoro vesisuksista. Tuhoajalla, kapteeni oli kuitenkin humannut kaksikon, ratsastamassa manaatilla.

”Yarr”, se karjaisi, ”tuo iso, punainen maakrapu, se näyttäisi hyvält'”

”Mitä tarkoitatte, kapteeni?”, perämies, Arrar kysyi.

”Tuo se laival'”, kapteeni Klint vastasi ”Syödään se”

”Se varmaan maistuu extrarapealta, uudessa uppopaistimessame”

”Yarr. Vihdoin pääsis’ käyttöön se”

”Mutta mitä tekisimme tuolle valkoiselle tyypille?”, Arrar kysyi.

”Arr. Tuos seki’ laival’. Ei ikin vois’ olla liikaa ruokaa.”

”Kyllä, kapteeni”

Perämies kääntyi ja käski miehistön noutamaan Äksän ja Matoron. Äks oli melkein hukkumassa, kunnes neljä vahvaa käsivartta tarttui häneen.

”Oletteko te enkelejä?”, Xxonn kysyi.

”Kyllä. Olemme enkeliä”, matala ääni vastasi ja puinen pamppu löi hänet tajuttomaksi.

Seuraavaksi hän löysi itsensä puisesta huoneesta. Huoneessa oli pari Matorania istumassa surullisina ja Matorokin lojui siellä.

”Matoro”, hän kuiskasi.

”Niin?”

”Missä me olemme?”

”Uskon, että olemme piraattien ruumassa”, Matoro vastasi.

”Nouse ylös. Häivytään täältä”

Matoro nousi ylös. Hän meni kaltereiden luo, jotka niin kuin vankilassa, estivät pääsyn ulos. Hän okeili niitä.

”Ruostumatonta terästä!”, hän sanoi.

”Mitä jos minä räjäyttäisin seinän tykilläni?”, Äks kysyi.

”Siitä aiheutuisi liikaa kohua. Meillä ei ole muita aseita, joten ne tappaisivat meidät helposti”

Xxonn raapi päätään ja istuutui miettimään.

”Hei! Kaverit!”, Irvan huudahti.

Matoro ja Xxonn käänsivät katseensa ja näkivät siellä Irvanin ja Seranin, jotka kävelivät heitä kohti.

”He siis passittivat teidätkin tänne?”, Seran kysyi.

”Oletteko suunnitelleet yhtään pakomatkaa?”, Xxonn kysyi.

”Olemme suunnitelleet, mutta yhdelläkään niistä ei olisi mahdollisuutta”, Seran vastasi.

Matoro istuutui lattialle turhautuneena ja huokaisi.

”Hyvä puoli on ainakin se, että meidät syödään, niin kuin pirun kannibaalit, eikä tässä ole mitään hyviä puolia!”

Matoro mietti suunitelmaa. Sitten hän keksi sen, pienen harkinnan jälkeen.

[spoiler=Huoh!]No, huoh. Aloin kirjoittamaan tämän viestin klo. 3 aamuyöltä. Mutta kun en keksinyt mitään tämän jälkeen, joten Martti voi jatkaa.[/spoiler]

[spoiler=Arrar]Muuten, Matoro keksi nimen Arrar. Minä en kopioi Jakea![/spoiler]

Retro

Manaatti palkitaan

6 kommenttia

Yön Timo II

Notfun istui hytissään. Hänen hattunsa oli asetettu naulakkoon, ja hän laski paperilla jotain karttoihin liittyen vieressään harppi, viivotin ja mustekynä. Yhtäkkiä kapteeni ikäänkuin jähmettyi paikoilleen. Sitten hän nousi ylös ja käveli kannelle perämiehensä viereen.

”Jardirt, kerropa, paljonko on kuusi kertaa yhdeksän”, Notfun komensi perämiestään.

”Se on neljäkymmentäkaksi, kapteeni”, Jardirt vastasi.

”Totta, hyvin hoksattu. Saat palkankorotuksen”, Notfun kehui.

”Itseasiassa, meillä ei ole palkkaa, kelläkään meistä. Emme ole vielä ryöstäneet mitään”, Jardirt sanoi.

”Totta. Siksi saatkin palkankorotuksen. Tuon laskun myötä nimittäin pääsemme käsiksi suurempaan saaliiseen huomisen aikana”, Notfun kertoi, ja käveli takaisin hyttiinsä. Hän katsoi karttaa, ja aukinaisesta ovesta näkyvää aurinkokelloa, he olisivat perillä pian.

Pian, ei kuitenkaan niin pian, että olisimme jo huomisessa.

Notfun oli kutsunut miehistönsä koolle kannelle. Siiamilaiset Skadkiset, kieletön toa, ja lukuisat matoranit seisoivat kannella rivissä. Myös laivan apina, Apina nimeltään, oli rivissä. Jardirt seisoi hieman erillään rivistä. Notfun käveli meihistön takana.

”Herrat, en tarkoita pelkästään noita siiamilaisia kaksosia, kun sanon herrat, tarkoitan myös teitä muita. Paitsi tuota toaa, tai no itseasiassa tarkoitan häntäkin, mutta pyrin loukkaamaan häntä, jotta hän tuntisi itsensä syrijytksi, ja työtahti olisi nopeampaa koska hän haluaisi saavuttaa meid-”, Notfun keskeytti, ”Krhm. Olemme huomenna pääsemässä apajille. En tarkoita vielä, että pääsisimme jo saarelle, jonne pyrimme, mutta pääsemme erääseen rikkaaseen kaupunkiin. Valmistautukaa siis”.

”Kuitenkin, haluaisin puhua manaateista. Olen viime aikoina pelastunut manaatin avulla kaksi kertaa. Eli olen näille ihanille eläimille kaksi henkeä velkaa. Tämä siis tarkoittaa, että kaksi teistä syötetään manaatillemme. Otatte nyt kivi-paperi-sakset-turnauksen, ja kaksi voittajaa syötetään ihanille eläimille. Jardirt toimii tuomarina”, Notfun ilmoitti, ja käveli hyttiinsä.