Kaikki kirjoittajan MaKe artikkelit

En ole itsekriittinen, minä vaan kirjotan paskasti...
Retro

Amazuan merirosvotiimi

Kommentoi

Yön Timo II

“Me olemme jossain… näillä main”, Amazua pyöritteli mekaanista sormeaan saarta esittävän kartan koillisaluetta. “Skakdien leiri tuo. Täplä.” Palkkasoturi piti pouheessaan tarpeettoman tauon napauttaessaan sormensa kahdesti kartan saaren sisäalueella olevaa pyöreää merkkiä.

“Häh? Missä”, Gatta suorastaan heittäytyi pienen pöydän pinnan peittävän kartan päälle tihruten hiemna kapteeninsa osoittamaa pistettä sormellaan. “Eeettei vaan ole kärpäsen kakka?” Amazua korjasi merkintävirheensä Onu-Matoranin alistuessa kohtaloonsa. Oli se…

Seuraavaksi Amazua kiinnitti piraattien huomion kartan saaren itäosassa siaitsevaan laguuniin. “Täällä on laguuni. Se saa toimia parkkialueenamme. Mikäli emme halua kiertää saaren vastakkaiselle puolelle, on se paras vaihtoehto lyhyimmälle reitille.”

Piraattipoppoo silmäili hieman laguunin ja isoleukasiten liskomiesten leirin välistä aluetta. Se oli suurilta osin vihreää, lukuunottamatta sinistä vanaa ja harmaata länttiä.

“Noniin, tarvitsen mukaani muutaman apulaisen”, Amazua kiinnitti piraattiensa huomion näiden tuijotettua karttaa hetken. “Otan teidät neljä mukaani”, palkkasoturi osoitti sormensa Tokkaan, Lyaniin, Gattaan ja Pakuun. Tokan ja Lyanin ilmeille levisi hymy. Tokkaa kiehtoi lähinnä viidakkosaaren kasvusto, Lyan vain piti viidakkoja siisteinä paikkoina. Gattan ja Pakun ilmeet viestivät lähinnä hämmennystä.

“Kapteeni”, Gatta kysyi varovasti, “saanko kysyä, miksi?”
“Kokki tuntuu ymmärtävän jotain trooppisten kasvien päälle. Huivipää taas olisi mäkättänyt yhtä lailla kuin viime kerralla kun en laskenut häntä mukaan”, Amazua siirsi huomionsa takaisin Onu-Matoraniin, “Sinä taas tunnut omaavan ominaisuuden ampua kaikkea mikä liikkuu. Moni villieläin nimittäin saattaa yrittää syödä aivomme.”

“Entäs minä”, Paku kysyi.
“Olen saanut kuvan että te kaksi olette jonkin sortin ‘bestikset'”, Amazuan suoritti lainausmerkkieleen sormillaan, “olisi tökeröä tapattaa vain toinen teistä.”

Gatta ja Paku olivat hiljaa…

[spoil]Tällainen lyhyt pätkä lähinnä introksi. Lisäksi tämänkin pätkän ilmanntuminen olis isaattanut kestää hirmuisen kauan jos olisin yrittänyt saada suunnittelemani pikuuden tehtyä blaa blaa…[/spoil]

Retro

Tuulta purjeisiin

Kommentoi

Meri

“Maata ohoi!” huivipäisen Lyanin railakas huuto kaikui mastosta. Matoran oli havainnut poppoon määränpään kaukoputkellaan. Kannella siaitsevan neljän Matoranmerirosvon katse kiinnittyi paatin keulaan. Horsiontissa oli pienellä tihrustelulla havaittavissa rehevää maata.

Takakannen huonerakennelman oven saranat narahtivat, mikä kiinnitti piraattien huomion. Auringossa kiiltävä metallinen käsi työnsi oven tieltään niin että se paukahti seinään. Tummahaarniskainen kasvomaskiin sonnustautunut Amazua astui esiin. Silmät eivät erottuneet hohtavan punaisen visiirin takaa, mutta silti hahmon pystyi olettamaan katsovan kohti edellämainittua kaukaista maa-aluetta, uppoutuen ajatuksiinsa hetkeksi. Gaggulabiossa täyttyivät tyypillisen gangsteripomon piirteet myös siinä määrin, että vitkastelu saati epäonnistuminen olivat tämän mielestä kuin syntejä, joista rangaistuksena oli vähintään fyysinen kurinpito tai enintään kuolema. Hyvin valitettavaa oli se että hänen tapauksessaan pantiksi joutui radiopuhelin.

“Kaikki miehet kannelle”, palkkasoturi huudahti syvänluonteisella äänellään. Pienessä hetkessä neljä Matorania oli kasaantunut kannelle riviin. Amazua käveli hitain vakain askelin lautakantta pitkin miehistönsä tykö. Äskeisessä huoneessa kapteenin kanssa ollut Koli kipitti nopeasti rivin jatkoksi kapteeninsa ohi. Lyan tömähti kuin usoraan ylhäälrä Gattan ja Nanyn väliin. Amazua pysähtyi Kolin viereen tarkastellen suoraryhtistä sekalaista joukkiota hetken.
“Tässäkö kaikki”, Amazua kysähti levittäen avonaisen kätensä Matoranien syyntaan.

Koli oli juuri avaamassa suutaan, kun Amazua huomasi että hänen jalkojaan nyki. Samassa palkkasoturi huomasi seisovansa kasiluukun päällä. Painon siirryttyä pois luukku aukesi ja sinivihertävä Matoran kömpi ylös. Tämän veriset kädet viittasivat siihen että Matoran oli ollut juuri käsittelemässä mestattua lokkia. Pian tämän perässä kannen alta raahautui koukkukätinen miehistön teknikkona toimiva Kiro. Amazuan oli vieläkin vaikea ajatella kaksikoukkukätistä Matorania kyseiseen pestiin. Hän kuitenkin päätti olla miettimättä asiaa tarkemmin. Se ylitti hänen käsityskykynsä kirkkaasti. Kaksi viimeistäkin Matorania asettui riviin muiden sekaan.

Amazua laski hetken vaimeasti sormillaan. Matoranien määrä alkoi olla sellainen kuin hän oli muistanutkin. Palkkasoturista oli suorastaan huojentavaa nähdä villipäinen ja ylienerginen joukkio seisomassa hiljaa ja rauhallisesti. Ehkä tästä sorkusporukasta olisi ainakin johonkin…
“Miehet”, Amazua aloitti kävellen eteenpäin. Nany yritti peittää happamuutensa sen suhteen että kapteeni ei korjannut ilmaustaan hänen suhteensa mitenkään, “Saavumme pian päämääräämme. Tehtävämme on yksinkertainen: vaellamme vaarjone täyttämän viidakon halki, aikeinamme noutaa Skakdijoukot leiristään, ja kuljettaa heidät takaisin ‘Bio-Klaanin saarelle'”. Saavutettuaan rivin pään Amazua kääntyi ympäri, kävellen takaisin menosuuntaansa.

“Suoritettuamme rantautumisen kokoan mukaani n. puolesta miehistöstäni koostuvan seurueen. En aio odottaa teiltä suuria. Haluan kuitenkin huomauttaa, että olette vastuussa itse itsestänne. Mikäli viidakon eläimet tai alkuasukkaat hyökkäävät kimppuunne aikomuksenaan vetää suolenne irti ruoakseen, on turha itkeä minua apuun.”
Amazua pysähtyi Matoranrivin keskelle. “Tohtori”, hän aloitti, “kuinka pian saavumme perille?” Matoranien kapteeni viittais tällä selvästi rivin toisessa reunassa seisovaan Koliin. Muut merirosvoista loivat vaimean katseen Ko-Matoraniin. Tämä ei tätä kuitenkaan suuresti häirinnyt.

Koli vetäisi hieman henkeä. “Nnnoh, ottaen huomioon ilmavirran metrisekunttisen nopeuden ja sen aiheuttaman vesimassan liikkeen vaikutuksen laivaamme, kuitenkin liittäen mukaan laivamme massan määrän, oletan että saavutamme rantautumistoimenpiteelle otollisen siainnin…”
“Nnnööörtti”, Gatta keskeytti. Hän piteli kättään pystysuunnassa vasemmalla poskellaan yrittäen mukamas peittää sen että juuri hän oli äskeisen huudahduksen takana. Nany tökkäisi tätä kylkeen olkapäällään. Hetken oli hiljaista.
“…tunnissa”, närkästynyt Koli lausui loppuun. Toisaalta hän oli jo tottunut moiseen kohteluun.

Amazua oli hetken hierovinaan kasvomaskinsa leikamusosaa. Hän ei ollut moksiskaan siitä mitä äsken tapahtui. Hän aprikoi.
“Kysymys.”
Kukin pienistä piraateista sai kapteeninsa väistämättömän huomion.
“Kuinka lujaa purjeiden kankaiden sidos on?”
Matoranit olivat hiljaa. Osa siksi koska oli ihan pihalla asian sihteen, osa taas pohti asiaa mielessään. Pian Lyan nosti kätensä varovasti. Amazua antoi tälle sanattomasti luvan puhua.
“Nooh, yleensä purjelaivojen purjeet on tehty tavallisesti punotusta kankaasta, mutta näiden leukaperien paattien purjeet on hieman toisenlainen juttu. naru on kuin puoliksi jotain metallia. Kenties tavallista narua ja jotain… rautalangan tapaista.” Le-Matoranin viimeisissä sanoissa oli havaittavissa epävarmuutta. Kenties hänelle aiheutti paineita yrittää päteä uuden, vaativan oloisen kapteeninsa edessä.

“Skakdit tunnetusti ovat joko ryöväreitä tai kauppamiehiä”, Koli aloitti oman puheenvuoronsa, “Bio-Klaanin saaren Skakdit ovat hyvän organisoitumisensa lisäksi varustukseltaan myös hyvin eteviä. Ilmeisesti ryhmä on vaellellut siellä täällä ja kerännyt otollista varustusta kaupallisin keinoni sieltä täältä – tai ryövännyt ne.”

“Ette siis olekaan niin erilaisia.” Amazuan kommentti löi jokaisen Maotranin jälleen hiljaiseksi. Tämä oli historiallista. Koli jatkoi. “Purjeiden kankaan koostumus on mitä ilmiömäisin merenkäyntiin. Myönnettäköön että melkoista laatutavaraa. Voimakkaat myrskytuulet tarjoavat otollista lisäpuhtia sen sijaan että repisivät purjeet riekaleiksi.”
“Pienoinen lisäpaine ei siis liene pahasta?”
“…en usko”, Koli ei vielä ymmärtänyt mitä hänen kapteeninsa ajoi takaa.

Amazua asteli piskuisesta miehistöstään hieman kauemmas. Hän oli valmis jakamaan käskyjä.
“Sinä, Nuijapää”, palkkasoturi osoitti metallisen sormenpäänsä Pakua kohti.
Matoran ehti sulatella lempinimeään hiukan. Nimitys tuntui olevan vain vähäisesti perusteltavissa siihen, että hänen erityisosaamiseensa lukeutuivat myös nuijat.
“Asetu ruoriin. Varmista että kurssimme pysyy mahdollisimman suorana.”

Koli ihmetteli kapteeninsa argumenttiä. Tällaisella kulkuvauhdilla kriittinen kurssilta poikkeamisen todennäköisyysprosentti oli hyvin pieni. Paku teki työtä käskettyä tarttuen puisen ohjauspyörän hänelle suotuisammassa paikassa oleviin tappeihin niin lujasti kuin vain pystyi. Po-Matoranin mielestä itse kapteeni oli kuitenkin fyysisiltä voimiltaan hänen yläpuolellaan.

Amazuan sormenpää valitsi toisen kohteen. Tällä kertaa Lyanin. “Paviaani.”
Gatta ja Paku tirskahtivat ja alkoivat hihittää hiljaa.
Palkkasoturi siirsi sormensa pään kohti laivan ensimmäisen maston alimmaista, isoa purjetta. “Avaa tuo…” Amazuan sanat takertuivat hänen kurkkuunsa tajuttuaan ettei hän muistanut sen nimeä, “…mikälie purje, ja varmista, että sen kiinnitys on varmasti mahdollisimman tiukka.”

Pieni huivipää reagoi omaan uuteen nimitykseensä olankohautuksella loikkien pienen hetken päästä maston narujen viidakon kätköissä. Loput sietsemän Matorania katsoivat kun heidän kapteeninsa asteli laivan keskikannelle, sopivaan kohtaan, kääntäen katseensa laivan etumastoon. Mustanpuhuva purje oli avattu. Lyan ninjaili itsensä alas kapteeninsa viereen.
“Käydet kiristetty, kapteeni.”
Amazua nyökähti Le-Matoranin suuntaan. Koli nosti etusormeaan kysyvän varovasti.
“Kapteeni. Saanko tiedustella, mistä on kysymys?” Koli yritti parhaansa mukaan kuulostaa siltä ettei kykseenalaisitaisi kapteeniaan.
“Tämä paatti taitaa tarvita vähän lisää tuulta purjeisiinsa.” Palkkasoturi teki eleen joka voisi vaikuttaa siltä että hän aikoisi raapia kutisevaa selkäänsä. Tämän kuitenkin vetäistessä kätensä pois kyynärvarresta ulkonevan osan virkaa toimitti jonkin sortin kanuuna. Amazua otti sen vastaan vasemmalla kädellään.

Gattan silmät suurenivat Onu-Matoranin ihastellessa metallinharmaana auringossa kiiltävää laitetta. Se oli koostumukseltaan pitkä piippu liitettynä ilmeisimmin tekniikkaa sisältävään laatikko-osaan, joka koostui suurilta osin paneeleista. Piipun alapuolelle oli liitetty jonkinlainen säiliö. Normaalisti tuliaseissa kyseisenlaisessa osassa säilöttiin ammukset. Kapteenin pitelemä ase ei kuitenkaan osoittanut minkäänlaisia merkkejä laukaisumekaniikasta. Kaiken lisäksi se ei vaikuttanut ollenkaan siltä että sen sisään olisi edes liipasinta saati kahvaa. Tai kättä tarttumaan siihen. Aseen eri osista pieneltä osin pilkottavat järjestetyt johdot ja virtapiirit viittasivat pikemminkin elektroniikkapitoisuuteen.

Epävarmuus valtasi piraatit heidän kapteeninsa osoittaessa aseen kohti laivan purjetta.
“Ei kai se aio romuttaa paattimme”, Gatta kuiskasi vierelleen asettuneelle Lyanille.
“Naama rullalle”, Amazua tuhahti. Kumpikin Matoran säpsähti palkkasoturin yllättävää kuuloa.

Amazua tähtäsi toisella kädellään edelleen tukemansa aseen piippua sopivaan kohtaan. Olisi paha paikka jos masto katkeaisi. Pian palkkasoturin pitelemä ase päästi selkeän latautumista viestivän äänen. Ääni oli kuin matalatempoinen, pitkäkestoinen PIIP, joka voimistui hiljalleen. Gatta odotti hiljaa haltioituneena.
“Muuten.” Amazua sai vielä kerran alaistensa huomion. “Kannattaa tarttua kiinni jostain.”
Matoranpiraatit tuskin ehtivät tulkita kapteeninsa puheita kun pamaus kuului.

Zamorin lailla kiitävä palkaksotruin aseen paineaalto paiskautui laivan mustaan isopurjeeseen. Laiva hytkähti voimakkaasti koko pinta-alaltaan vieden Matoranmiehistöltään jalat alta. Tämä toimi vasta esipotkaisuna laivan pian saavuttamalle huimalle kiidolle kohti määränpäätänsä.

Pakulla oli kovasti töitä ruorin pitämisessä yhdessä samassa asennossa tuulen paiskatessa Matoranin kasvoja. Kapteenia lukuunottamatta jokainen irtonainen asia laivan kannella lennähti laivan peräkannelle. Palkkasoturin vaivoin hallinnassa pitelemä laite vapautti valtaisaa painetta purjekangasta kohti. Amazuan jalat tekivät lujasti töitä välttääkseen tämän itsensäkin kellahtamisen kumoon. Valtaisaa purjealusta pystyi sillä hetkellä pitämään melkein moottoriveneenä. Suurikokoisena moottoriveneenä.

Minuuttien päästä päästä tilanne rauhoittui. Amazuan tykin toiminta lakkasi melkein kuin se olisi hyytynyt. Palkkasoturi rentoutti jäsenensä kumartuen pienoiseen lepoasentoon. Myös Matoranmiehistä alkoi palata tolpilleen.

Puiseen seinään liimautunut Gatta valahti kannelle. Matoranin mustan Pakarin ja seinän pintakäsitellyn puun välinen litka synnytti ininää. Paku seisoi edelleen lievästi sanoen hieman uupuneena, vapisevat kädet yhä kiinni ruorissa, huolimatta siitä että jalat pettivät hänen altaan. Veltto Lyan makasi maassa. Äskeinen välikohtaus ei haitannut häntä yhtään Nanyn lennähdettyä hänen päälleen. Le-Matoranin ilme viesti tämän olevan irstauden kuningas.

“Tuo… oli aika siistiä”, hieman pökerryksissä oleva Gatta hörähti kapteeninsa suuntaan. Tämä ei kuitenkaan tuntunut kiinnittävän asiaan huomiota.
“Mikä tuo härpäke oikeen on”, Gatta puhisi kääntyessään vatsalleen.
“…painetykki.”
Muutaman tolpillaan olevan Matorani sekä Amazuan katseet kiinnittyivät Kiroon tämän tunnistaessa laitteen. Fe-matoran oli saanut toisellak oukkukädellään hyvän otteen kannen lankusta.
“Uudenlaisen sodankäynnin edelläkävijä. Koottu jokainen mutteri kerrallaan Nynrahin taitavimpien käsityöläisten sormenpäillä.” Kiro sai painiskella hieman irottaakkseen koukkunsa puulankusta. “Yksi Pimeyden metsästäjien pyytämistä aseista. Massiivisen tuhon väline, jolla on kyky murentaa vuroia ja halkaista meriä. Lopulta sen valmistuskuitenkin lopetettiin toimintavirheiden takia.”

“Ilmankos se strutsin näköinen hyypiö pyyti kiskurihintaa”, Amazua kommentoi matoranin kertomaa. Palkaksoturi nousi pian suoraryhtisenä asettaen kädessä pitämänsä aseen takaisin selkäänsä, palauttaen tilalle normaalin, hopeisen kätensä. Jutustelun aika tulisi myöhemmin. Miehistön kapteeni loi katseen suoraan eteen. Nany asetti kätensä tahattomasti Lyanin naamalle ponnistaen itsensä ylös. Muutama muu piraatti huomasi häkellyksekseen saaren olevan tuskin puoen kulometrin päässä.

“Päivitetty arvio, tohtori?” Amazua käännähti hitaasti laivan takakannen suuntaan. Kiusaantunut Koli kurkisti varovasti päälleen lennähtäneen tynnyrin sisältä…

Retro

MahriKing

Kommentoi

[spoil]http://fi.klaanon.wikia.com/wiki/Amaatit[/spoil]

Meri

Kirkas aurinko paistoi. Hieno kirkkaansininen taivas heijastui kauniisti lähes tyynen meren pintaa vasten. Yönmusta, hieman kookas, kaksimastoinen alus lipui hiljalleen lähes tyynen veden päällä. Kaikkialla oli hiljaista. Yksikään merilintu ei vaakkunut tai rääkkynyt, mahdollisesti siksi koska sellaisia ei ollut lähimaillakaan. Ja vaikka olisi, kiväri ojossa laivan kannen reunarakennelmaan nojaava Gatta olisi varmaan ampunut ne hetkessä alas. Nyt hän kuitenkin tyytyi istumaan paikoillaan tylsistyneenä. Sama meininki täytti koko laivan. Iso ja väritön paatti tuntui jotenkin epäsopivalta niinkin pienelle javärikkäälle poppoolle.

Ilma oli ollut tyyni koko päivän, mikä tiesi hieman huonoa purjealuksille. Nany istui hienossa risti-istunta-asennossa laivan etumastoa vasten kiillotellen nyt likaantuneella valkoisella rätillä hienoja heittoveitsiään. Ga-Matoran ihasteli hetken juuri puhtaaksi saamansa veitsen kiiltoa auringonvalossa. Kiron niihin taiteilemat hienot kaiverrukset saivat hänet melkein suremaan sitä että kyseiset veitset oli tarkoitettu heitettäväksi vihollisten rintamuksen läpi. Paku ja Ardo viettivät aikaansa pelaten korttia. Kortit olivat vanhoja ja tahraisia. Oli ihme ettei Lyan ollut jo nukahtanut maston tähystyskoppiin.

Gatta rikkoi kannella vallinneen hiljaisuuden.
“Kauanko olemme jo oikeen purjehtineet?”
“Muutaman päivän”, jo seuraavan veitsiyksilönsä puhdistamiseen siirynyt Nanya vastasi ohimennen.
“Hassua, tuntuu usealta kuukaudelta.” Gattan kommentti sai varman jokaisen Matoranin toivomaan, että jossain olisi jokin tarinankirjoittaja tai jokin muu ylempi voima, johon olisivat voineet närkästyneet katseensa kohdistaa.

Hiljaisuus laskeutui jälleen laivan ksnnelle kuin hetkeksi patjan päältä vetämistä varten pois otettu lakana. Kaikki viisi Matoranpiraattia syventyivät omiin ajatuksiinsa. Gatta naputteli kiväärinsä tukkia hieman kärsimättömän oloisena. Niiden isoleukaisten Skakdeiksi kutsuttujen liskomiesten nouto jostain korvesta ei ollut niitä mieluisimpia asioita. Jotenkin se, että se oli annettu työtehtävä, vei siitä kaiken hohdon ja seikkailunhalun.
“Tämä homma ei ole ollut kovin nautinnollista sen jälkeen kun se Skakdien palkkahemmo nousi kapteeniksemme.” Onu-matoranilla kesti hetken huomata että hän oli sanonut äkseisen ääneen. Hänen piraattitoverinsa käänsivät hetkeksi katseensa häneen, keskittyen vaimeasti pian taas omiin tekemisiinsä. Nanya avasi pian suunsa.
“Myönnettäköön.” Gatta vuorostaan käänsi silmänsä Ga-Matoraniin. Tämä vilkaisi vielä hieman viiemistä putsaamaansa veitseä, huomaten siinä veilä likaa. “Palkkasoturille ja sitä mukaa Skakdeille työskentely kieltämättä tuntuu epämiellyttävältä.”

“Ymmärräthän hyvin, ettei meillä ollut vaihtoehtoja, kultaseni.”
Nany tunnisti liiankin hyvin yläpuoleltaan kuuluvan äänen. Mastosta laskeutunut Lyan tuijotti ihastuksensa kohdetta ylösalaisin köydestä röikkuen yllään tuttu härsi virnistyksensä. Se olisi saattanut olla entistä härskimpi jos Le-Matoranin kulmakarvat olisivat erottuneet kuivuneen veren tahriman huivin alta. Nany vastasi tähän tökkäämällä sormellaan kanssapiraattinsa poispäin sormellaa. Köysikeikari lennähti narun varassa hieman taaksepäin, heilahtaen pian kohti maston vastakkaista puolta. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta. Heilahdusta säesti Matoranin epämääräinen “WHEEEE!”

“Kyllä minäkin Säännöstön tunnen”, Nany tokaisi vaimeasti kuin äskeistä ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta. Ga-Matoran asetti viimeisenkin veitsensä puhtaan pyyhkeen päälle muiden kiiltävien veitsiensä sekaan. Ardo asettui rennosti kannen reunarakennetta vasten voitettuaan pelin. Taas. “Hän päihitti edellisen kapteenimme”, De-Matoran aloitti puhumaan, “joten olemme velvollisia vastedes kunnioittamaan hänen tahtoaan, kunnes hänelle käy samoin kuin Notfunille. Henkemme ovat nyt hänen käsissään. Uskollisuus kapteenille on jokaisen miehistön jäsenen itsestäänselvä velvollisuus. Kuka tahansa voi kuitenkin vaatia titteliä itselleen, mutta on oltava valmis vastaamaan mahdollisista seurauksista…”

“…me kaikki tiedämme tuon”, Nany katsoi toveriaan naamallaan ihmetteleväinen ilme, “Miksi sinä meille luennoit?” De-Matoran vastasi tähän tietämättömän ilmeen säestämällä olkien kohautuksella.

“Niillä entisillä kamuillamme riitti uskallusta yrittää vetää sitä kuonoon, ehkä koska kanssamme oli voittamattomana pidetyn Bio-Klaanin eliittiä”, tappiotaan tarpeeksi puinut Paku liittui juttutuokioon mukaan. Sisimmässään hän ymmärsi Ardon voittaneen vai nsiksi ,että jokaiseen pakan ässä-korttiin oli loiskunut jotain kallista alkoholijuomamerkkiä. “Oli se mitä miehiä hyvänsä, melko voimakas se ainakin on. Taklasi moisen jättiläisen tuosta vaan. Mikä sen nimi olikaan?”

“Taisi olla Mäksä?” “Tai Räksä…”, Lyan ja Gatta heittivät ilmoille omat arvauksensa.
“Uskon että se oli Äksä”, Ardo lopetti tovereidensa aloittaman nimirumban alkutekiöihinsä.
“…hemmetin tyhmä nimi”, Gatta mutisi huuliensa välistä.

Hiljaisuuden siistitty pussilakana vetätytyi jälleen laivan päälle. Kukaan ei keksinyt mitään sanottavaa. Kaikki olivat hiljaa vaipuneina omiin mietteisiinsä. Melkein kuin aika olisi pysähtynyt.

…

“KWAAK”

*BÄGN*

Gatta laukaisi hillitysti ylös tähdätyn kiväärinsä. Tehokas, pieni zamorkuula kiiti äänennopeudella kohti taivaita. Lokkilinnun silmämunat pompsahtivat ulos silmäkuopista ammuksen murskatessa sen pienen pään. Nokka repsotti vastenmielisesti ruumiinosan jäänteistä, irroten lopulta ja jakautuen kahteen osaan. Veri roiskui hieman mestatun linnun mätkähtäessä suht. keskelle laivan kantta.
“Iltapalaa.” Gatta istahti samaan asentoon missä oli vielä hetki sitten istunut puhaltaen olemattomiin uskollisen aseensa piipusta tupruavat sauhut.

“Numa ei ole enää täällä”, Nany oudoksui Gattan siirtoa, “kenelle sinä enää yrität todistella suuria kykyjäsi?” Ga-Matoranin kommentti laukaisi jälleen hiljaisuuden. Piraattijoukkio ei ollut vielä tulltu ajatelleeksi, kuinka paljon hyvä tovereita oli jäänyt pois. Nany havaitsi Gattan ilmeen valahtavan melko apeaksi.
“En olisi uskonut, että sinä kaipaat häntä.”
“Ja pyh”, Gatta korjasi asenteensa Nenyn kommentin jälkeen, “Miksi minä kaipaisin sitä hätähousuista merilehmää?”

“Elämäsi lipuu ohi mekrityksettömän tuntuisena kuin alas lavuaarista virtaava hahavesi. Merkityksettömänä… Kilpailija on se joka luo läpäisemättömän tukkeen juoksevan virran tielle ja pian elämäsi saa täyttymystä. Kun tuppo vetäistään pois, ja pian kaikki lipuu kuin olemattomiin. Elämäsi on jälleen merkityksetöntä…”
Ardon puheet saivat Gattan ilmeen jälleen apeaksi. Hänen ei auttanut enää peitellä kaipuutaan entistä kilpailijaansa kohtaan. Toisaalta Ardon ilmeet saivat hänet tuntemaan itsensä pieneksi ja mitättömäksi. Ardo oli kuitenkin henkilö joka ei koskaan loukkaisi ketään ja tahtoi kaikille pelkkää hyvää. Hetken päästä Onu-matoran nosti jälleen katseensa kanssapiraattejaan päin.

“Huomaistteko muuten kuinka Numa yritti ampua hänet hengiltä”, Gatta kysähti hermoillen viitaten siihen, kuinka Numan tunnetusti tappavan pistoolin ammus oli kimmonnut heidän nykyisen kapeeninsa kasvomaskista suoraan toisen piraatin rintakehään.

“Hieman häiritsevää”, Ardo argumentoi, “ottaen kuitenkin huomioon, että ammukset eivät ole tämän maailman kantavin voima.” Toisinaan De-matoranin puheista ei ottanut oikeen selvää.
“Siltä tyypiltä lienee tosiaan hankala saada nirriä pois”, maston käysien viidakossa seillaileva Lyan oli ollut juttutiokion aikana vaiti melkein ennätyksellisen pitään. “Itse en uskaltaisi kokeilla.” Moni muu piraatti yhtyi kommenttiin.

“Toisaalta”, Paku avasi suunsa, “tiedä häntä mitä voimme saavuttaa moisen palkkatappajan alaisuudessa. Moinen tyyppi varmasti onnistuisi raivaamaan monet uhat tieltään, ja kerääntynyt pelko jam aine heijastuisivat varmaankin myös meihin.”

“Älähän unelmoi liikoja, hyvä ystävä”, Ardo kommentoi, “Arvoisa kapteenimme on Bio-Klaanin saaren suurimman Skakdin alaisuudessa. Ja kyseinen alue ei ole maailman mittakaavassa kovin merkittävä.”
“Varsinainen takapajula”, Gatta kysähti.
“Jos sen haluaa noin ilmaista.”

“Btw, jos se paikka kerran on niin merkityksetön, miksi Skakdit, jättiliskot ja oudot humanoidimuurahaiset(?) näkevät niin paljon vaivaa saadakseen sellaisen takapajulan haltuunsa?”
Kaikki hiljenivät Pakun argumentin edessä. Kukaan tuskin tiesi vastausta.
“Ja ennen kaikkea, miksi kapteenimme tapainen tyyppi vaivautuu keskellä ei mitään asustavan Skakdin alaisuuteen” Nany möyhensi soppaa omalla kysymyksellään.
“Palkkasoturille eniten merkitsee palkka”, Ardo selitti ystävälleen, “Arvon herra Kakkulapiolla on hallussaan paljon valtaa ja karismaa, näemmä myös mammonaa.”

“Ja naurettava leuka”, Lyan lisäsi. Gatta ja Paku hihittivät. Tämä oli yksi niistä hetkistä joina Nany piti kolmikkoa ärsyttävänä.

“Skakdit ovat perusteeltaan brutaaleja ja yksinkertaisia rosvoja”, Ardo jatkoi analyysiaan välittämättä välikommenteista, “Ne kaipaavat karsimaattista johtohahmoa pystyäkseen mihinkään merkittävään. Vähän kuin piraatit.”
Gattaa hieman puistatti ajatus siitä että heillä ja niillä salamantereilla oli jotain yhteistä.
“No, joka tapauksessa, meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin totella arvoisan kapteenin määräyksiä. Ken tietää mitä seikkailut tuovat tullessaan.”
“Missä hän muuten on”, Lyan tajusi kysyä.

“Kartoittanut matkantekoamme sen valkoisen nörtin kanssa tuolla jo pitkään”, Gatta viittasi laivan peräkannelle rakennettuun kaksikerroksiseen huonerakennelmaan. Hänen katseensa harhautui laivan kannen keskiosaan ja lokinraatoon. “Pitäisikö tuo siivota…?”

[spoil]Lol tämän kanssa vähän kesti. Nyt akteeksi lähden Äksää pakoon.[/spoil]

Retro

Make nuolee haavojaan + Pommitorakat 3 Double Feature

Kommentoi

Klaanin sairaalaosasto, Zyglakien epäonnistuneen operaation jälkeinen päivä

Maken silmät avautuvat hitaasti. Klaanilainen yllättyy suuresti ympäristöstä josta itsensä löytää. Sankka tumma savu ja tuulen vanavedessä tanssivat kipinät peittävät lähinäkyvyyden. Silti maassa makaava Klaanilainen tuntuu tunnistavan taustalla erottuvat muodostelmat oman järjestönsä linnoituksen arkkitehtuuriksi. Korkeina roihuavat lieskat leimuavat kaikkialla. Make nousee hitaasti puolipystyyn eturaajojensa tykö. On kuuma. Niin kuuma. Klaanilainen tuntee hikipisaroiden valuvan pitkin kroppaansa. Tämä tunne on hämmentävän uusi.

Make on tuskin päässyt pystyasentoon ennen kuin alkaa tuntea valtaisaa pistelyä vatsassaan. Kipu leviää nopeasti pitkin moderaattorin jokaista hermoa tehden liikkumisen hetken aikaa miltei mahdottomaksi. Tästä huolimatta Klaanilainen pakottaa itsensä pystyyn. Hän huojuu hieman. Ilma tuntuu hyvin ahdistavalta ja tunkkaiselta. Maken tekisi mieli vetää pitkä sisäänhengitys, mutta ilma on siihen aivan liian ohutta. Moderaattorin katse terävöittyy hiljalleen. Tämän kauhuntuntemuksia voi tuskin sanoin kuvailla hänen katsoessaan eteensä.

Verta. Luunkappaleita. Eri ruumiinosien jäänteitä. Sisäelimiä… Kaikkialla. Jos Maken vastaa ei tuntuisi vallanneen tyhjiö, tämä varmaan voisi hyvin pahoin. Tyydytystä ei synny Klaanilaisen tunnistaessa entiset ruhot Zyglakeiksi. Tämä on kuin jokin sairas iso vitsi. Jopa Zyglakien kaltaisille alhaisille olennoille tämä oli jotain hyvin julmaa. Muutama refleksinomaisesti sätkivä ruumiinosa ei helpota Maken oloa. Hän ei haluaisi nähdä kaikkea tätä julmuutta ja raakutta.

Make havaitsee jäännekasan keskellä tumman olennon. Sen olemus ei takana leimauvien lieskojen kirkkauskontrastin vuoksi tule esille. Olento kuitenkin vaikuttaa kyykkyasentoiselta humanoidilta. Sen vartalon muotoilussa on kuitenkin jotain outoa. On kuin suuri joukko teriä olisi isketty sen vartaloon. Tässä tapauksessa kuitenkin kehon sisäpuolelta käsin. Otus liikahtaa hieman. Vaikka sen silmät hekuvat kirkkaan oransseina, Make voi kuvitella sen katsovan suoraan häneen. Kumpikin tuojottaa toisiaan määrittelemättömän ajan, hievahtamattakaan. Maken kasvoilta kuvastuvat halveksunta ja epätoivoinen viha.

Nämä tunnetilat muuttuvat pian pahimmaksi mahdolliseksi järkytykseksi ja suoranaiseksi kauhuksi. Liekit hälvenevät hetkessä miltei olemattomiin. Verilöylyln takana olleen olennon kasvot saavat Maken havahtumaan pahemman kerran. Ne ovat hänen omat kasvonsa. Klaanilainen hämmentyi pahemman kerran. Hänen päänsä täyttyi hetkessä epämiellyttävillä ja raskailla kysymyksillä. Onko tuo kammottava groteski ilmestys hän..?

Maken kasvoja kantavan olennon suu raottui hieman. Hetkessä sen suunympärys ja leika täyttyivät hampaiden välistä pulppuavalla verellä. Sen suu vääntyy epämukavan laajaan virneeseen. Make alkaa vasitomaisesti perääntyä otuksen suun alkaessa avautua. Se ei enää ole edes suu. Pikemminkin ammottava petomainen kita. Make katselee pakonomaisesti ympärilleen. Joka ikinen lieska ja kipinnähippunen tutuvat vetäytyvän kohti kaaoksen keskellä seisovaa otusta.

Make huomaa otuksen kurkun alkavan leimuta. Pian koko hirviön suu hehkuu oranssina. Kuin portti suoraan Helvettiin… Kipinät ja liekit valetavat hänen ohitseen matkalla kohti uutta kotiaan. Vastapäisen otuksen Makelle kuuluvan suun sisältö leimuaa kuin aurinko. Kaikki ympäristön hehku ja lämpö katoavat. Jäljelle jää vain kylmä pimeys. Vilunväreet valtaavat Klaanilaisen ihon. Tämä kuitenkin keskittyy tuijottamaan kauhulla otusta, joka pian pyyhkisi kaikki esteet tieltään, jättäen jäljelle vain valtaisna kasan tuhkaa…

Hetkessä kaikki Maken ympäriltä pyyhkiytyy tämän takaa valumaan lähtemään pimeyteen. Kaikkialla on vain tyhjää. Klaanilaisen edessä näkyy vain kuvio. Sen tarkka muotokieli jää epäselväksi. Hetkessä Make havaitsee kuvion alkavan hehkua kirkkaan oranssina. Vaikuttaa kuin se toimisi esteenä jollekin valtaisalle voimalle, joka olisi puskemassa läpi. Ja se olisi vain ajan kysymys…

Maken silmät avautuivat. Klaanilainen huomasi tuijottavansa valkeaa, muutamalla loisteputkivalolla vatustetua kattoa. Makella ei kestänyt kauaa havaita missä hän oli. Sairaalaosaston huone oli muodostuntu hänelle eräänlaiseksi toissiaiseksi huoneeksi. Maken ajatukset harhailivat hetken äskeisessä kokemuksessa. Oliko se taas vain yksi hänen lukuisista viimeaikaisista merkityksettömistä painajaisunistaan? Niin saattoi olla. Joka tapauksessa, tämänkertainen tuntui jotenkin epämiellyttävän todentuntuiselta.

Make pyyhkäisi hieman otsaansa. Suunnilleen tämän jälkeen hän huomasi hikoilleensa. Oikeastaan tarkemmin tunnusteltuna suuri osa sairaalasängystä oli märkä. Klaaniainen ei kuitenkaan pitänyt tätä kovin merkittävänä, hikoilu saattoi kuulua hyvinkin normaariin reaktio kyseisenlaisille epämiellyttäville yökokemuksille. Klaanialinen havaitsi metallisen maun suussaan. Ilmeisesti hikoilu oli johtanut lievään nestehukkaan. Make helpottui nähdessään pullollisen vettä viereisellä pöydällä. Kaikenlaiset tervehdyskortit olivat siinä yhä. Sekä epämiellyttävän näköinen lautasellinen outoa mössöä.

Maken ponnistaessa hellästi pystyyn hän yllättyi siitä, kuinka läsnä vatsan vihlonta oli edelleen läsnä. Pieni pään jomotus oli ymmärrettävää. Make älähti vaimeasti. Häntä arvelutti hieman yrittää poimia oudon ateriansa vieressä lepäävää pulloa. Kyseinen annos vaikutti siltä kuin se olisi olltu aikeissa tarttua Maken käteen ja kiskaista tämän kerta heitolla sisuksiinsa. Toipilas ei kuitenkaan ehtinyt suorittaa kyseistä toimenpidettä Ga-Matoranin avatessa oven. Tämän kasvot vaikuttivat hieman yllättyneiltä tämän nähdessä Maken niin hyvänoloisena.

“H-huomenta”, Matoranin äänessä oli aisittavissa tiettyä hämmennystä.
“…huomenta”, Make vastasi tähän kohteliaasti.
“Mikä on vointi?” Matoranin ääni oli niin hellän tätimäinen kuin oli mahdollista.
“Varsin mainio, kiitos kysymästä. Vastaa toki kihelmöi hieman edelleen.”
Make havaitsi Matoranin ilmeen muuttuvan entistä hämmentyneemmäksi. Se ei vaikuttanut Klaanilaisen mielestä lupaavalta.
“…jotain pielessä”, Make kysähti hieman huolestuneen oloisena.
Hoitajamatoran viittasi katseellaan Makea nostamaan peiton vatsansa päältä. Make yllättyi negatiivisesti nähdessään kyseisen ruumiinosansa. Hän ei ollut syystä tai toisesta ollenkaan huomannut, että se oli peiltetty siteellä. Sidoksen alta pilkotti jotain punaista ja kuivunutta.

Maken hämmentynyt katse nousi nopeasti takaisin Matoraniin. Tämän katse taas viesti yllättyneisyyttä Klaanilaisen tietämättömyydestä.
“Löydettyämme sinut siinä kunnossa oli melko yllättävää, että selvisit tuon vähemmällä.” Hoitajan sanat tekivät Klaanilaisesta yhä hämmentyneemmän.
“…mitä sinä tarkoitat?”
“..etkö muista?”
Make oli vaiti. Syvä hiljaisuus laskeutui huoneeseen moderaattorin luodessa uuden katseen vatsassaan pilkottavaan sideharsoon. Hoitajamatoran katsoi parhaaksi selventää asiaa.

“Viime yönä linnakkeemme joutu oletetun hyökkäyksen kohteeksi. Tarkemmin en tiedä, mutta ilmeisesti kyseessä oli tarkoitus olla salamurha.”
Make empi mielessään seuraavaa kysymystään voimakkaasti: “Ketkä hyökkäsivät?”
Vastaus oli omiaan pyyhkimään moderaattorin viimeisimmätkin hyvän tullen rippeet ilmaan kuin puupölyn.
“Zyglakit…”
Hetkessä Maken mieli täyttyi muistikuvilla.

Make kävelee hyväntuulisena melko muinaismaiseksi jäänellä Klaanin linnakkeen käytävällä. Kyseinen linnakkeen osa toki on olut jo pitkään yksi paikan hiljaisimpia. Kaikki muuttuu Zyglakin astuessa hiljalleen esiin varjoista ikkunoiden valoon.

Make yrittää epätoivoisesti puolustautua liskomaisen humanoidin hyökkäyksiä vastaan.

Hän makaa maassa. Ja voi erittäin pahoin…

“Eräässä käytävässä nkäyi selviä taistelun merkkejä. Esineitä ja ikkunoita oli palasina.”

Aprikoiva Make poimii lattialta ensimmäisen esineen jonka saa sormiinsa. Taulun

Hän yrittää käyttää kahta koristeena toiminutta teräasetta puolustautuakseen. Mutta hänestä ei ole vastusta Zyglaksoturille.

Make iskee epätoivoisesti purukalustonsa päänsä ympärille kiedottuun häntään. Zyglak älähtää ja heittää Maken selkä edellä suoraan koristeelliseen ikkunaan. Ikkuna ei kestä…

Matoranin sanat alkoivat tuntua yhä etäisemmiltä epämiellyttävän kokemuksen palautuessa Maken mieleen. Silti hän tuntui kuulevan päässään tarkkaan jokaisen Matoranin lausuman sanan.

Maken selkä kokee kovan iskun ikkunan sirpaloituessa hänen takanaan. Hetkessä hän putoaa kovalla vauhdilla alas päin. Make ehtii juuri ja juuri kääntää katseensa uhkaavasti lähestyvään ruohikkoon ennen törmähtämistään maahan.

Zyglak laskeutuu hänen viereensä. Siinä kaikki…

Hoitajamatoran huomasi potilaansa suuresti häkeltyneen ilmeen. Tämä selvästi mietti omiaan. Tästä huolimatta tämä tuntui kuuntelevan hyvin tarkasti.
“Ei ole tarkkaan tiedossa, mikä hyökkääjät lopulta päihitti. Mutta jälki oli kaikkeam uutak uin hellävaraista…”
Maken mieli täyttyi uusista muistoista. Tällä kertaa pelottavan tuoreilla.

Korkea liekkimeri ympäröi kaikkea. Raadeltujen ruumiiden keskellä seisova hirviömäinen otus karjuu voitonreimuisesti. Maken suulla…

Uudet järkyttävät tuntemukset valtasivat Maken. Hänen suussaan tuntema maku ei johtunut mistään nestevajauksesta. Se oli veren maku…

Matoran oli surumielinen nähdessään moderaattorin painivan yksin hämmennyksensä kanssa. Siitä huolimatta hänen tulisi kertoa loputkin.
“Sinut löydettiin läheiseltä katolta. Melko huonossa kunnossa.”

Make liihottelee kömpelösti yrittäessään nousta ylöspäin. Hänen voimansa ovat lopussa. Mutta valloittava tekijä on halu päästä elossa pakoon tilanteesta.

Kuuluu aseen laukaus.

Maken viimeisetkin voimat tuntuvat haihtuvan olemattomiin. Hän mätkähtää metalliselle katolle…

Maken mielikuvat pysähtyviät siltä seisomalta. Kaikki epäselvät muistikuvat olivat kadonneet hänen mielestään. Klaanilaisen sormet hellittivät otettaan sairaalapeitteestä. Tuhannet uudet kysymykset tulvivat hänen mieleensä.

Hoitajamatoran oli surumielinen moderaattorin tilasta. Niin ikävältä kuin ajatus tuntuikin, huonosta tilastaan huolimatta uppiniskaisesti toimintaan syöksynyt Make oli itse suurin syyllinen. Hän ei kuitenkaan tiennyt kaikkea.
“Mitä sinä oikein ajattelit”, Matoran kysyi huolestuneella äänensävyllä, yrittäen pitää jäkättävyytensä kurissa.
Moderaattori oli hetken vaiti.

Maken raivolla ei ole rajaa, kun käytävän varjoista ilmestynyt Zyglak laskee maahan pienen Matoranin ruumiin…
“
…en mitään”, Make vastasi vaimeasti. “En yhtään mitään…”

Paksun metallilevyn suojissa, muutaman metrin päässä Matoron jäädyttämästä pommista

Kaksi Nazorakia alkoi jo kyllästyä metallilevyn takana kyykkimiseen.

[spoil]Toki minulla oli hieman enemmänkin Makematskua kuin tämä, mutta tuo vaan tuntui sopivalta kohdalta lopettaa.[/spoil]

Retro

MahriKing

Kommentoi

Welcome to the jungle!

Metallinen kalahdus kaikui pitkin öistä viidakkoa kahden miekan iskeytyessä toisiaan vasten. Nazorakien eversti ja ninjaveljeskunnan johtaja jakoivat tiukan katseen keskenään silmästä silmään. Kumpaisenkin taistelijan äärimmilleen jännittynyt miekkakäsi tärisi kummankin yrittäessä työntää toista voimakkaammin kauemmas, molempien painaessa jalkojensa kynnet mahdollisimman jykevästi maahan. Niin Ämkoo kuin 437:kin loi hetkellisen katseen vastustajansa aseeseen. Kumpikin osoitti täydellistä kestävyyttä sekä tehokkuutta. Pian aseiden kontaktissa syntynyt voima kuitenkin vapautui ja kumpikin kamppailijoista lennähti taaksepäin. Huojuva Mäksä joutui tekemään kaikkensa säilytääkseen tasapainonsa. Hänen vastustajansa mekaaninen jalka ilmeisesti ei totellut painovoiman lakeja.

Hiljaisuus laskeutui metsään kummankin soturin ottaessa tukevamman asennon. Ämkoo ja 437 päästivät muutaman äänekkään hengähdyksen.

“Alan päästä jyvälle tuosta tekniikasta”, 437 ajatteli ja laski hieman teräänsä. “Klaanilainen luottaa nopeuteensa, muttei pärjää keholleni raa’assa voimassa. Jos saan täyden osuman tuosta miekasta, peli on pelattu. En anna sen tapahtua.”

437:n asekäsi päästi kevyen sihahduksen samalla kun kädestä esiin työntyvä miekka lyheni hieman. Samalla kädestä työntyi myös esiin lyhyt kenttäpuukko, jonka Eversti kiskaisi irti ja poimi sitten toiseen käteensä. Kahdella terällä aseistautunut torakka lähti harppomaan Klaanin adminia kohti.

Ämkoo ei jäänyt ihmettelemään, vaan heilautti miekkansa pituussuunnassa kehonsa sivulle ottaakseen vauhtia tehokkaaseen pistoliikkeeseen. Valkea katana välähti kuunvalon loistaessa sen terää pitkin ja eversti sai nähdä vaivaa väistääkseen äkkinäisen iskun. Torakka onnistui varomaan lähestyvää terää heittäytymällä hieman taaemmas ja heittämällä samalla kantamansa puukon klaanilaisen kasvoja kohti.

Silloin miekkapaholainen teki kuitenkin nimelleen kunniaa. Pikainen kiskaisu toi miekan takaisin Ämkoon etualalle torjuen samalla ilman halki viilettävän puukon ohjaten sen kauas metsän pimeyteen. Liike jatkui Ämkoon ottaessa pitkän askeleen edemmäs ja tarttuen samalla miekkaansa kaksin käsin.

Korkeassa kaaressa tapahtuva viilto miltei tavoitti everstin, joka horjahti äkillisen väistönsä voimasta taaemmas joutuen väistämään seuraavan lyönnin kierähtämällä maata pitkin sivuun.

Tottumattomaan silmään Ämkoon seuraava liike olisi saattanut näyttää miltei tanssilta, mutta eversti tunnisti monimutkaisen koreografian. Nazorak katsoi hämmästyneenä kun admin hyppäsi vauhtia otettuaan ilmaan heittäytyen samalla vaakatasoon, pyöri villisti ja jakeli samalla torakkaa kohti useita taitavasti tähdättyjä pistoja. Sitten toinen Ämkoon jalka käväisi maassa ja miekkapiru lennähti miekka ojossa everstiä kohti.

Legendaarinen katana oli vähällä tehdä tuttavuutta everstin rinnuksen kanssa, mutta nazorak ennätti viime hetkellä käynnistää selkäänsä asennetut suihkumoottorit. Lentolaitteella ei ollut aikaa kerätä tarpeeksi voimaa taivaalle nousemiseen, mutta eversti sai suihkumoottoreista kuitenkin juuri tarpeeksi lisäenergiaa hypätäkseen pois huippunopean miekaniskun tieltä. Ämkoon katse seurasi loitommas laskeutuvaa nazorakia.

“Hieno väistö”, Ämkoo mainitsi. Nazorak ei ollut varma aistiko tämä Ämkoon äänessä ihailua vaiko ironiaa, mutta sillä ei ollut väliä.
“Minä tunnen tuon miekkatekniikan”, 437 puhui. Nazorakin äänestä paistoi hämmennys kun tämä jatkoi:
“Aamuyön muaka. Tuon taitajia ei pitäisi olla enää hengissä.”

Ämkoo yllättyi saadessaan näyttöä torakan tiedoista. Pienen yllättyneisyyden päätteeksi miekkamies naurahti, ja vastasi:
“Silti seison tässä edessäsi.”

“Valkean turagan oppeja”, 437 jatkoi. “Joillekin tuo kaikki on pelkkää legendaa.”
“Vanhus elää ja voi hyvin”, Ämkoo sanoi ja kohotti asettaan. “Voin viedä tälle kuolinterveisesi.”

Eversti nauroi ääneen ja käynnisti suihkumoottorinsa uudelleen. Moottorien ladattua itsensä täyteen voimaansa nazorak ponnisti ja sanoi:
“Ei ole tarvetta.”

Sitten torakka lähti syöksymään huimaa vauhtia Ämkoota kohti. Miekkamies yritti väistää laitonta vauhtia kohti syöksyvän eliittisotilaan, mutta eversti kykeni luonnollisesti ohjaamaan lentonsa suuntaa. Edes Ämkoon uhmakas miekanisku ei riittänyt pysäyttämään hyökkäyksen omalla terällään torjuvaa torakkaa ja nazorak pamahti koko painollaan vihollistaan vasten.

Metsässä rymisi Ämkoon lentäessä saamansa iskun voimasta pitkälle paksujen puiden sekaan. 437 ei antanut vastustajalleen aikaa toipua iskusta vaan jatkoi vauhdikasta lentoaan suoraan tätä kohti. Tämä koitui kuitenkin osaltaan myös everstin tappioksi, sillä lähestyttyään Ämkoota tarpeeksi sai torakka kokea tuntuvan iskun loisteellaan metsän verenpunaiseksi värjänneestä varjonyrkistä.

Iskuja sateli puoleen jos toiseen kaksikon kiitäessä rakettimoottorien huimalla vauhdilla pitkin metsän pohjakerrosta. Ämkoo onnistui useaan otteeseen torjumaan miekallaan torakan pitkän teräaseen harkitut lyönnit, mutta jokainen torjunta heitti klaanilaisen taaemmas juuri sillä samalla vauhdilla jolla nazorak kulki. Aluskasvillisuus sai väistyä vimmatusti toisiaan teräasein sohivan kaksikon tieltä samalla kun näiden vauhdikas kulku vei taistelun lähemmäs ja lähemmäs metsän rantapuolta.

[spoil]user posted image[/spoil]

Retro

MahriKing

Kommentoi

Bio-Klaanin kyläalueet, eilen

“…kuule, tiedän että olet siellä jossain”, Make puhisi itsekseen maassa. Muuta vaihtoehtoa ei ollut. Hänen viimeisetkin voimansa alkoivat hiipua. “JA tiedän että kuulet minut. En olisi uskonut sanovani tätä, mutta minä todella, todella tarvitsen sinua. Ja tiedän, ettei minun tilani sinua juuri hetkauta, mutta jos minä menen, menet sinäkin.” Maken koko lihaksisti veltostui. Se ei kuitenkaan ollut ainoa inhottava asia sillä hetkellä. “Kiltti…” Maken silmät ummistuivat suorastaan väkisin. Ilmeisesti tuli lähdön aika…

Räjähdyksen synnytämä hornankattila nieli lopulta loputkin puisesta pikku rakennelmasta. Perustusten pettäessä suuri asutustalo kaatui maahan korttitalomaisesti. Tyylikkäitä kipinäsuihkuja purkautui sinne tänne. Make makasi tuhon keskellä.

Pian moderaattorin oranssina hehkuva silmä avautui. Tämän sormet pureutuivat tiukasti kovaan maahan puolirahin ponnistaessa hitaasti ylös. Se onnistui lopulta saamaan takaraajansa tukevaan asentoon. Ympäristön tulimassat suorastaan imeytyivät hahmon iholle. Guartsun reaktiolta sokerin loppumiseen kuulostava karjaisu peitti taivaan.

Nasorakpommikone 27:n ohjaamo

“Mitä hemmettiä?” Nazorakpilotti katseli juuri pommittamaansa aluetta silmät suurina.

Bio-Klaani, pommituksen jälkeinen päivä

Make havahtui. Hän huomasi makaavansa valkoiseksi värjätyssä huoneessa. Pehmeät, mukavantuntuiset petivaatteet sulkivat hänet syleilyynsä. Make yritti nousta pystyyn. Hän kuitenkin sai huomata, ettei hänellä ollut energiaa. Onneksi tämä huone oli hänelle hyvinkin tuttu. Ga-Matoran käveli Maken luo.
“Kas, olet hereillä.”
“Vuoden havainto”, Make tokaisi.
“Sinä se olet sitten uppiniskainen. Henkihieverissä päätit juosta metri kaupalla. Ja raahaamaan sen kuusiraajaisen sontiaisen mukanasi.”
Siinä samassa maken mukava tunne katosi. Hän siirsi katseensa takaisin suoraan katon loisteputkivaloon. Matoran katsoi häntä ihmettelevästi.
“…mahdatko muistaa mitään?”
Make oli hetken vaiti. “…en”, hän vastasi vaimeasti.
Hoitaja taputti häntä olkapäälle. “Lepäähän nyt. Palaan myöhemmin analyysin kanssa.”
Pian Matoran oli poistunut huoneesta.

Maken tunnetila täyttyi epämiellyttävyydestä. Hämäriä muistikuvia tunki hänen silmiinsä.
Kaikki se tuho. Tuska. Hävitys. Hetken Makesta tuntui, kuin hän olisi nauttinut siitä. Kuin hän olisi suorastaan halunnut palavasti jatkaa sitä…
Make pudisti päätään. Hän tekisi niinkuin suloinen hoitaja neuvoi. Hän sulki silmänsä…

Maken mielen sisimmissä osissa

Jos lohikäärmeen suun lihakset olisivat olleet kyllin kehittyneet, se olisi varmaan virnistänyt leveästi…

Retro

MahriKing

Kommentoi

Bio Klaanin Linnake, maanalainen käytävä

“Ei tarvetta käyttää voimaa”, raudoissa oleva Nazorak yritti rauhoitella takanaan seisovaa titaania, kuitenkin tullakseen vain tönäistyksi eteenpäin. “Vaiti”, Bodyguard tokaisi matalalla äänellään. Kullanhopeinen Toa käveli heidän edessään. Nazorak näki edessään tunkkaisennäköisen betonikäytävän. Käytävän valaisivat vain muutamat katosta roikkuvat hehkulamput. Yksi niistä himmeni ja välkkyi vuoronperään. Se ilmeisesti piti vaihtaa. Kaksi vartijaa vankineen alkoi kävellä kalteriseinien täyttämää käytävä äeteenpäin. Nazorak katseli ympärilleen. Oli melko pimeää että sellien sisältö olisi näkynyt juurikaan. Pian Edessä kulkeva Toa Santor pysähtyi. Tämä poimi avaimen käteensä, painaen sen vieressään olevan sellin lukkoon.

*TSIK*

Mustanpuhuva kalteriovi aukesi inisten ja vinkuen. Bodyguard opasti Nazorakin seisomaan avonaisen oven eteen. Pian Nazora ktunsi kuinka käsiraudat poistettiin, tullen pia ntuupatuksi selliin. Toa paukautti sellin oven kiinni. Oven ja kaltereiden kontakti synnytti ikävän kalahduksen.

*TSIK*

Toa lukitsi jälleen sellin oven. Hetkessä molemmat olivat kävelemässä takaisin tulosuuntaan. Nazorak hieroi hetken kaikkia neljää rannettaan. Se loi katseen selliinsä. Seinät olivat värittömiä. Oikealla seinällä roikkui jonkin sortin vuode. Vassemmalla seinällä oli jonkin sortin lavuaari, hana, ja peili. Ikkunita ei ollut. Eipä se ollutkaan ihme näin maan alla. Torakan silmät alkoivat pikku hiljaa tottua pimeään. Se loi siinä samassa katseen vastakkaiseen selliin.

Musta, suurikokoinen hahmo istui veltossa asennossa sellin takaseinää vasten. Jos se olisi seissyt, se tuskin olisi mahtunut selliinsä. Hahmon käsivarret näyttivät oudon ohuilta olkapäihin ja kyynärvarsiin verrattuna. Molemmissa käsissään sillä oli nähtävästi kolme sormea. Hahmon kyynärvarret näyttivät sitlä, kuin niistä olisi revitty jotain irti. Sen mahdollisia kasvoja ei pystynyt havaitsemaan suuren kypärämäisen panssarin synnyttämän varjon takia. Sen selästä tuntui yhtyvän kattoon kaikenlaisia letkuja.

Nazorak asteli ihmettelevänä kohti sellinsä sänkyä.