Keskellä merta, Domekin vene purjehti pohjois-koiliseen päin. Tuuli oli rauhoittunut hieman eikä ulvonnut enään yhtä kovaa kuin lähtiessään ja aallot olivat paljon tyynempiä. Lokkien äänet kaikuivat veneen ympärillä. Valon Toa katsoi taakseen Klaanin saareen päin, eikä nähnyt enään muuta kuin noin nyrkin kokoinen läikkä veden päällä. Domek tunnusteli ilmaa uudestaan sormellaan. Tuuli puhaltaa juuri oikeaan suutaan, Valon Toa päästi kätensä peräsimestä hetkeksi ja nousi ylös puuarkun päältä. Yhtäkkiä, arkku avautui ja sieltä putkahti Matoralainen. Domek melkein putosi veneestä tästä tapahtumasta.
”Huaah, viimein ulkona!”, Matoralainen henkäisi helpottuneena ja hieroi hieman päätä. ”Mitä… Kuka… KUKA HIIVATTI SINÄ OLET?! MITÄ TEET TÄÄLLÄ?!”, Domek kyseli kovalla äänellä arkussa olevaa Matoralaista. ”Öhm, anteeksi. Nimeni on Pegghu. Olin, öhm, kävelyllä”, Pegghu vastasi hieman hätiköivästi. ”Keskellä iltaa.” ”Öh, niin.” ”Kaupungin ulkopuolella.” ”Palasin serkkuni luolta.” ”Matoran kylä on lännessä. Veneeni idässä.” ”Minulla on huono suunnantaju.” ”Ja silti löysit tiesi serkkusi luokse.” ”… Öh, mutta silti nukahdin veneesi arkun sisään” ”Joka oli pensaiden piilossa.” ”Löysin sen sattumalta.” ”Oli myös mukavaa sinulta piilottaa sen takaisin kasvistoon.” ”Öh… katsos…” ”Pois paatistani.”
Domek otti Pegghun käsivarsista kiinni. Pegghu alkoi hätäilemään entisestään. ”EI! Älä! Minä olen vain eksynyt Matoralainen! Mitä minä muka tekisin teille?!” ”Jaa-a, ei sitä koskaan tiedä”, Domek sanoi välinpitämättömästi ja alkoi pidellä Pegghua veneen yli, ”Kai osaat uida takaisin?” ”OKEI! MINÄ TUNNUSTAN!”, Pegghu huusi, ”Olen vartiomies Klaanista! Moderaattori Blade lähetti minut tarkkailemaan sinua koska lähdit yksin ilman lupaa! En halunnut tätä itsekään! Minä vannon sen!” ”Hienoa, että tunnustit”, Domek sanoi ja päästi Pegghun takaisin veneen päälle. Valon Toa laittoi arkun kiinni ja asettui takaisen sen päälle. ”Eli siis”, Pegghu aloitti, ”minne olemme matkalla? Kuinka kauan ennen kuin olemme perillä” ”Zakaziin”, Domek vastasi, ”ainakin noin kaksi päivää”. ”… Miksi Zakaziin?”, Pegghu näytti huolestuneelta. ”Tärkeä asia hoidettava”, Domek sanoi ja alkoi katsomaan veneen sivussa olevaan pieneen arkkuun, ”hyvin tärkeä asia.”
Bio Klaanin Linnoitus
”Hei Same! Tarvitsen sinua keksimään Toa ryhmällemme uusi teema”, Takaman huusi Moderaattorin perään. ”Mitä, taas? Vastahan te aloitte käyttämään sitä ajoneuvo-teemaanne?”, Same vastasi. ”Niin, mutta olemme jo käyttäneet ajoneuvo-teemaamme jo noin kaksi kertaa peräkkäin. Vaihtelu virkistää.” ”Miksette odota kunnes Domek palaa ja keksii teille uuden teeman? Hän on parempi näissä kuin minä” ”Mutta en voi odottaa. En halua käytää tätä saman tyylistä trikoota kaksi kertaa.” ”Miksi käytätte niitä naurettavia trikoita? Miten ne muka auttavat?” ”Miten niin?” ”Unohda. Miksette sitten käyttäisi jotain aiempaa teemaanne? Kuten tuota Lintu-Rahi tai taruolento-teemaanne? Minä pidin niistä erittäin paljon …mikä on hieman uskomatonta.” ”Okei, mutta emme tiedä mitä hyvää ryhmäasentoa voisimme käyttää. Itse haluaisin ryhmäasentoa 6-E, mutta Pohakin mielestä 9-B on parempi. Kowabrasta taas 2-C.” ”… Miksi teidän on pakko käyttää ryhmäasentoja?” ”Miten niin miksi?” ”Ääh, unohda. Tehkää mitä haluatte, älkää enään kysykö minulta näistä”, Same huokaisi, ”mutta voisit sentään vähentää noita räjähdyksiä. Ne saattavat vahingoittaa siviilejä”. ”En lupaa mitään”, Takama sanoi ja lähti pois.
Bio Klaanin Selli
Sheelika kuuli askelien ääniä kaukaa sellinsä sisällä. Harvoin Klaanin tyrmässä oli tarpeeksi hiljaista kuulemaan jonkun askelien äänen toistuvan läpi. Tämä oli yksi niistä päivistä. Usein tähän aikaan osa tyrmän vangeista olivat ruokasalissa ja toinen osa sellin sisällä nukkumassa. Näin pystyttiin välttämään hallitsemattomista vankilakapinoista. Riippuen rikoksista, osa vangeista eivät edes pääse ruokasaliin vaan joutuivat syömään likaisista astioista, joita annetaan vangeille pienistä oviaukoista. Sheelika päätti valita toisen vaihtoehdon. Vaikka hän olikin Toa, hän ei siltikään halunnut jakaa samaa huonetta sadan muiden vankien kanssa. Hetken kuluttua, askeleet pysähtyivät ja hopeanvaaleanpunainen Toa GT pilkisti sellin eteen. ”Moi!”, Toa tervehti pirteästi. Sheelika ei vastannut. ”Toin muuten evästä tänne jota voisit syödä, jos on nälkä”, GT ilmoitti iloisesti, ”muuten, mikä olikaan nimesi?” ”… Miksi olet täällä?”, Sheelika viimein kysyi, ”mitä oikein yrität?”. ”Miten niin?”, GT kysyi harmittomana. ”Miksi haluat puhua kanssani? Etkö tiedä mitä olen tehnyt?”, Sheelika jatkoi. ”En tiedä mitä olet tehnyt”, GT myönsi, ”mutta näytät ihan mukavalta ihmiseltä, siksi haluan puhua kanssasi.” ”Minäkö? Mukava ihminen?”, Sheelika toisti hieman ymmällään, ”ihmisten ulkonäkö huijaa aina, kuten ihminen itsekin”. ”Niin noh, mutta et ainakaan huijaa minua nyt”, GT hymyili. Sheelika hiljeni.
Domek nuolaisi sormeaan ja piteli sitä ilmassa hetken. Hänen huivinsa liehui väsymättä, tuuli oli selvästikin hyvin kova. Aaltojen huumaava ääni kävi kilpaa lokkien ulvonnan kanssa. Domek piteli toisessa kädessään lierihattua tiukasti, ettei se karkaisi ilmanvirtauksen mukana. Ilmansuunta oli oikea. Valon Toa käveli rannan takana olevaa tiheää pensaikkoa päin. Hän työnsi ja nosti pois kasviston edestään, paljastaen veneen sen alta. Domek otti veneen päältä lojuvat pyöreät puukepit ja teki nistä radan joka johti aluksen suoraan mereen. Toa nosti maston valmiiksi ja hyppäsi kannelta pois työntämään venettä veteen. Domek puski kaikella voimallaan venettä ja sai sen viimein työnnettyä pois pensaiden välistä keppiraiteelle.
Alus liukui yllättävän nopeasti raidetta, jolloin Valon Toa joutui juoksemaan mereen päin kiitävää venettä perään. Alus pääsi veteen. Domek hyppäsi veneen kannelle ja nosti purjeen esille. Valon Toa otti karttansa ja kompassinsa esiin ja alkoi etsimään sijaintiaan ja kohdettaan. Auringonvalo heijastui kompassista, mutta se ei estänyt häntä. Domek vilkaisi hetken kannella olevaa lierihattuaan ja laittoi sen heti veneen edessä olevaan pieneen laatikkoon turvaan. Sijainnin tarkistettua Domek otti peräsimen ohjauksen ja käänsi sen kello yhteentoista, suuntaen aluksen pohjois-koiliseen päin, suoraan Zakazin saarta.
”Täältä tullaan Zoorac. Ole varuillasi”, Domek ilmoitti päättäväisenä.
Bio Klaanin Linnoitus
Tawa katseli ulos Tornin ikkunasta. Alhaalla Klaanin asukkaat olivat siltikin rakennustöiden parissa. Tawa huokaisi ja asettui työpöytänsä ääreen. Visokki oli yhäkin kateissa. Sähkön Toa toivoi parasta ja yritti olla miettimättä asiasta keskityäkseen olennaiseen. Sheelikan kuulustelu ei ole edennyt yhtään. Edes Samen ja Bladiksen ”Hyvä kyttä, paha kyttä”-rutiinikaan ei saanut mitään irti. Tawa mietti hetken Sheelikan kertomusta. Oliko se tosiaan hänen syytä? Ei, teit vain mitä sinun piti, Tawa mietti itsekseen. Et olisi voinut tietää. Admin jatkoi paperitöiden raivaamista. Juuri silloin oveen koputettiin. Sähkön Toa antoi luvan ja sisään käveli Moderaattori Same. ”Domek on kateissa”, Same ilmoitti yhtä vakavalla äänensävyllään. ”Tiedän sen”, Admin vastasi, ”hän jätti tämän viestin”. Tawa kaivoi esiin pienen paperilapun ja näytti Moderaattorille, ”hän sanoi lähtevänsä pois hetkeksi ja että se on hyvin tärkeää”. ”Yksinkö? Mutta eihän voi lähteä yksin matkoille”, Moderaattori väitti. ”Tiedän, siksipä käskin Bladen lähettämään jonkun seuraamaan häntä”, Tawa kertoi. Same oli vähemmän kuin tyytyväinen tästä tiedosta.
Domekin veneen päällä olevassa arkussa, jonka päällä Domek istuu juuri nyt
”… Huaah, missä minä olen?”
Tuntematon
Toa Chakra heräsi. Hänen päätä särki erittäin paljon kun hän yritti muistella mitä oli tapahtunut. Metalliolennot. Nyt hän muisti mitä tapahtui; Metalliolennot hyökkäsivät Bio Klaaniin ja tuhosivat Linnoitusta. Hän yritti saada kontaktia muille, mutta joutui niiden Olentojen hyökkäämäksi. Toa Chakra huomasi pian jotain olevan pielessä. Kaikki oli sumeaa ja sinistä ja hän leijui limaisen nesteen sisällä.
”Kas, olet viimein herännyt”, ääni kuului ja Toa Chakra näki edessään sumean, mustan siluetin. Toa Chakra ei voinut liikuttaa käsiään ja jalkojaan nesteen sisällä, puhumisesta puhumattakaan. ”Olenkin jo toivonut pitkään tutkia täysiveristä Toaa kuten sinua”, siluetti puhui taas, ”mahdollisuudet ovat loputtomat”. Samalla Chakran silmiin ilmestyi useita muita, paljon kookaampia siluetteja viereen. ”Tiedotus: Mestari Z.M.A, yksi Klaanin ryhmistä ovat palanneet Klaanin saarelle.”. Chakra tunnisti äänen heti. Se oli Metalliolento. Chakra alkoi panikoida. ”Mitä? He ovat jo perillä?”, siluetti vastasi yllättyneellä sävyllä, ”näyttää siltä, että meidän on kiristettävä aikatauluamme. Onko ”Substanssi Kraxi” valmis?” ”Vastaus: Kyllä”, Metalliolento vastasi. ”Hienoa, tiedät mitä tehdä”
Metalliolennon siluetti katosi Chakran silmistä. Koneiden ääni kuului taustalla ja neste alkoi muuttua. Hetken päästä, Chakra huusi.
[spoiler=Tärkeää]Tietyistä syistä, tämäkin tapahtuu vähän ennen muiden viestejä tai samaan aikaan. Tämä tapahtuisi noin samaan aikaan kuin muut edelliset kaksi viestiäni. Saatatte sanoa, että tämä on päätä särkevää, mutta uskokaa minuun: Se sattuisi vielä enemmän jos en kertoisi.[/spoiler]
Suuren, maanalaisen kirjasto hallin sisällä oli kaksi klaanilaista. Kirjojen täyttämät hyllyt ympäröivät Domekin ja Arkistopitäjä Vaehranin joka askelta hallissa, kerroksessa ja korridoreissa. Suuntaessaan syvemmälle arkistojen uumeniin, valot alkoivat himmeä vähitellen. Valon Toa pohti, olivatko Klaanin remonttiryhmä kitsaimpia saitureita mitä hän ei ole koskaan tavannut.
”Tässä ollaan; Osasto 7-A. Kaikki uusimmat ja merkittävimmät tietokirjat ovat tässä. Täältä jos mistään pitäisi löytyä sitä mitä etsit. En kyllä lupaa mitään”, Vaehran sanoi pysähtyessään suuren kirjahylly rivin eteen. Valon Toa kiitteli Vaehrania ja Tulen Toa jätti Domekin yksin kirjahyllyjen kanssa. Domek alkoi heti ottamaan hyllyistä erillaisia kirjoja mitkä näyttivät sopivilta ja selaili niitä. Yksi nimi, tai pikemminkin lyhenne, oli hänen mielessä: ”ZMA”. Toa selaili erillaisia kirjoja ja kääröjä ja yritti etsiä minkä tahansa ”ZMA”:han liittyvän tiedon, mikä auttaisi häntä etenemään. Mutta mistään hän ei löytänyt mitään mikä liittyisi sanaan ”ZMA”. Zakaz, Zamor, Zadatth, Zivon, Zyglak… Mutta ei ”ZMA”:ta. Yhdessä kirjojen takana löydetyssä käärössä oli erillaisia reseptejä ruokiin, jossa käytetään suurimmaksiosaksi Madu-hedelmiä ja Visorakien lihaa. Monet listan ruokalajien nauttimiseen täytyy myös pitää lähettyvillään noin kymmenen gallonaa vastamyrkkyä, lääkeyrttejä ja ruoansulatus-pillereitä. Toisessa käärössä oli taas Vortixxilaisia rakkausiskelmiä, jonka laulut tuo kaikille ei-Vortixxilaisille myötähäpeää pelkästään siitä, että ovat käärön kanssa samassa huoneessa. Tunteja tuntui kuluvan, eikä Domek yhäkään löytänyt mitään mikä auttaisi häntä etenemään. Himmeiden valojen vaikutuksesta Domekin alkoi vähitellen väsyä. Ja ennen kuin Toa huomasikaan, hän sulki jo silmänsä ja alkoi vaipumaan uneen.
”Domek.”
Erittäin tuttu ääni kuului Valon Toan korvissa. Ääni, jota hän ei kuvitellut kuulevansa enään koskaan. Domek nousi ylös ja alkoi katsomaan siihen suuntaan mistä hän ajatteli äänen kuuluvan. Domek näki hänet. Valon Toa ei voinut uskoa silmiään ja laittoi kätensä suunsa eteen. Hän ei ole muuttunut yhtään, hän oli juuri sellainen kuin oli vuosia sitten. Mutta hän ei näyttänyt yhtä iloiselta. Hän tuijotti Valon Toaa kylmästi. Domek huomasi tämän eikä enään riemuitse. Henkilö käänsi selkänsä Domekille ja alkoi kävelemään pois. Valon Toa alkoi juoksemaan hänen perään epätoivoisesti, mutta jostain syystä ei pystynyt liikkumaan enään eteenpäin. Yhtäkkiä Domek tunsi suunnattoman polttavan kivun hänen käsivartensa läpi. Hän käänsi katseensa taakseen eikä käsittänyt mitä näki. Abstrakti ja suunnaton varjomainen Olento oli napannut hänet monilla tuhansilla raajoillaan Toan käsivarsiin ja samalla kietoi muut raajansa Domekin ympäri.
Valon Toa
Domek ei pystynyt keskittämään ajatuksiaan. Jokin tuntui kuin olisi tunkeutunut hänen mieleensä. Jokainen avunhuuto mikä hänen suustaan ei kuulunut. Valon Toa yritti välttellä Olennon katsetta, mutta ei voinut. Sen katse oli jotain täysin selittämätöntä ja muukalaista.
Valon Toa
Varjo-käsi läpäisi Valon Toan rintakehän. Valon Toa ei tuntenut mitään.
D o m e k
Domek kaatui taaksepäin kirjahyllyyn, pudottaen kirjoja Toan päälle. Hän tärisi hieman ja hikoili. Valon Toa alkoi tunnustelemaan rintakehäänsä ja raajojaan. Ei haavaa, ei edes pienintäkään naarmua. Hän tarkasteli jokapuoleen, eikä nähnyt mitään. Domek nousi jaloilleen ja sytytti kämmeniinsä valon leimahduksen. Ei vieläkään mitään. Domek kaatui takaisin lattialle ja yritti rauhoittaa itseään. Pian Valon Toa huomasi kirjan hänen jalkojen juurella. Hän nosti sen ja selaili sitä hetken. Se oli kirja Zakazin sisällissodasta, jonka kirjoitti useat sotaveteraanit ennen heidän kuolemaansa. Yhdessä kohdassa oli henkilötiedot useimmista sodan merkittävimmistä henkilöistä. Useat niistä eivät edes yrittäneet olla neutraaleja.
Warrek
Nektannia vastaan taistellut sodanherra. Suhteellisen hyvä päälikkö, mutta hajamielinen juoppo, joka ei loppujen lopuksi saanut mitään aikaan. Tunnettu sodassa erikoisista taidoistaan ja tempuista. Nykyään hän on mahdollisesti jossain Zakazin baarissa juomassa itseään hautaan.”
Zaiggera
”Yksi Warrekin tärkeimmistä luutnanteista. Sotaisa ja helposti raivostuva nainen, mutta erittäin kuuma pakkaus. Yksi kirjoittajista kirjoittajan ystävistä yritti pokata häntä, mutta katkeutti pikkusormensa ja menetti osan hampaistaan. Nykyään hän asuu yksikseen pienessä mökissä ja ampuu kaikki jotka yrittävät lähestyä maalleen.”
Zaktan
”Se Pirakan penikka olisi pitänyt heittää Takea-haille.”
Zameckirg
”Urhea Z.S.L. Yrittäjä-laivan kapteeni ja myöhemmin amiraali. Tunnettu taisteluistaan Syväläisiä vastaan ja voitokkaista meriretkistään ja sodistaan. Kuoli uskomattoman laimeasti kun silta putosi hänen päälleen.”
Domek haukotteli hieman ja nauroi osalle tekstin sisällölle silloin tällöin. Vaikka hän ei löytäisi koskaan etsimäänsä, oli silti mukavaa lukea jotain vaihteeksi. Toan kääntäessään sivua, hän löysi jotain yllättävää.
Zoorac Makhsitirilien Arsatain AKA. ZMA
Toisin kuin muut sivun henkilötiedot jotka olivat parhaimmillaan noin kolmasosaa sivua pitkä, koko sivussa ei lukenus muuta kuin ZMA:sta.
”Zoorac Mahkhsitirilien Arsatain on sodan alkuaikoina mahdollisesti elännyt hirviömäinen Skakdi soturi, jonka pelkkä olemassaolo taisteluareenalla sai viholliset perääntymään. Ne harvat jotka selviytyivät taistelusta oli usein kuvaillut ZMA:ta lähimmäksi asiaksi oikean maailman Irnakkiin. Erään tarinan mukaan eräässä taistelussa hän kirjaimellisesti raivasi tieltään jokaisen vihollisensa ja värjäsi koko taistelukentän verellä, ilman minkäänlaista naarmua tai väsymystä. Toisen tarinan mukaan hän tappoi oman komentajansakin kun tämä erehtyi seisomaan juuri siinä missä ZMA nousi maasta esiin, eikä kukaan uskaltanut sanoa tästä mitään. Silminnäkijöiden mukaan ZMA:n keho kipinöi salamoita ja hänen kasvonssan puhdasta raivoa, mutta useat kertomukset hänen ulkonäöstään kävivät ristiriidassa toisiensa kanssa. Useimmat vanhimmat asukkaat olivat väittäneet, että ZMA oli yksi ensimmäisiä Skakdeja, jonka Makuta itse oli luonut soturiksi. Erään mukaan yksi hänen alamaisistaan oli puukottanut tätä selkään ja heittänyt ruumiin rotkoon. ZMA:n olemassaolostaan on usein kiistelty, mutta huhujen mukaan
Domek käänsi sivua, mutta vastoin hänen odotustaan seuraava sivu oli peitetty maalilla ja tsen jälkeinen sivu revitty pois. Teksti loppui siihen. Domek selasi kirjaa uudelleen yrittäessään löytää lisää ZMA:sta, mutta kaikki mitä ylimääräinen tieto minkä hän löysi ei auttanut häntä millään tavalla.
Valon Toa alkoi pohtia lukemaansa hetken. Heillä on siis vastassaan Skakdien Mörkö itse. Epämiellyttävä ja uskomaton ajatus, mutta se oli ainoa johtolanka mihin voi tarttua. Domek nousi ylös ja otti kirjan mukaansa.
”Matka Zakaziin siis”, Domek julisti itselleen.
Bio Klaanin satama, monia vuosia sitten
”Olemme perillä”, Sheelika ilmoitti. ”Kiitos oikein paljon avusta Toa Sheelika”, yksi Matoralainen kauppias kiitteli Sheelikaa lämpimästi. Hän oli auttanut Matoralaisia purkaamassa heidän lastiaan satamalle ja kuljettanut ne tavaravarastoon. Muut Matoralaiset järjestelivät viimeiset lastit paikoilleen. ”Ilman sinua näiden purkaamiseen olisi kulunut ties kuinka kauan. Näyttää siltä, että tänään pääsemme kotiin paljon aikaisemmin kuin odotimme”, Matoralainen sanoi. ”Ei kestä”, Sheelika sanoi hyvin elottomasti, mutta kauppias ei huomannut sitä. ”No niin pojat, eiköhän nyt lähdetä kotiin”, Matoralainen ilmoitti kaikille muille. Muut vastasivat myöntävästi ja alkoivat suuntaamaan kauppiaan kanssa ovea päin. ”Eipäs hoppuilla”, ääni kuului heidän takaa. Pieni Matoralainen käveli varastohuoneen keskellä lastien takaa, . Kauppias katsoi häntä päin yllättyneenä. ”Rowash, mutta… Mutta…”. ”Luuletko etten tiedä mitä teet selkäni takana?”, Rowash keskeytti hänet ja käveli Sheelikan viereen, ”Kiitos avusta, Sheelika. En tietäisi mitä tekisin ilman sinua.” ”Mutta… Toa Sheelika, miksi sinä… Mitä…”, Kauppias höpisti eikä pystynyt puhumaan kunnolla. Sheelika ei vastannut ja siirsi katseensa alas maahan. Yhtäkkiä varaston sivulla oleva pieni ovi avautui ja sisään käveli useita Kiekonheittimiin aseistautuneita Matoralaisia. Kauppias ja muut alkoivat perääntymään. ”Rowash! Lupaan etten koskaan enään astu tiellesi, pyydän antaudun! Säästäkää meidät!” Rowash tirskui itsekseen, ”Pojat! Näytäkää heille täällä oikein määrää.” Matoralaiset laukaisivat kiekonheittimensä. Ainoa mikä kuului oli Kauppiaiden tuskanhuudot. Sheelika kaatui polvilleen, ”Mitä minä tein. Mitä minä tein.” ”Älähän nyt Sheelika rakas”, Rowash sanoi itsetyytyväisesti, ”Pelkkiä mitättömiä tyhjäntekijöitä”.
[spoiler=Tärkeää]Tietystiä syistä, ämä tapahtui vähän jälkeen edellistä viestiäni, joten tavallaan sijoittuu joko ennen tai samaan aikaan muiden viestien kanssa.[/spoiler]
Pölyisien, tuhoutuneiden rakennuksien ja muiden raunioiden seassa Matoralaiset ja monet muutkin Linnoituksen asukkaat yrittivät rakentaa Linnoitusta entiseen veroonsa. Useat työläiset, jotka olivat vasta puoliviikkoa sitten porvareita tai naamion takojia ovat nyt mukana auttamassa muita korjaustöissä. Aurinkojen paisteen alla olo on hyvin tukala, mutta he eivät antaneet tämän lannistavan heitä. Työläiset olivat jo unohtaneet surunsa tai hautoivat sen ja keskittyivät sen sijaan korjaustyöhönsä. Domek käveli kaupungin keskellä. Ilman hattua häntä oli vaikea erottaa joukosta, ellei hän olisi ollut Toa ja siten kaikkia Matoralaisia korkeampi, huivista puhumattakaan. Valon Toa käveli, tai pikemminkin steppaili tien keskellä. Matoralaiset olivat liian työntäytteisiä huomatakseen Toan oudon kävelytavan ja vaikka he olisivat huomanneet, he eivät kunnioituksen ja pelon vuoksi panisi tätä merkiksi. Eksoottisesta kävelytavasta huolimatta Domekilla itse oli erittäin kankea ja vaivautunut olo. Hän yritti pitää henkensä korkeanaja olla ajattelematta asiasta, mutta myöhemmin luovutti ja alkoi kävelemään taas normaalisti. Valon Toalla oli vaikeaa pitää henkensä ylhäällä. Käveltyään tovin Toa istui tien reunassa olevaan penkkiin. Hän ei tietänyt miksi. Domek ajatteli hetken, että voisi auttaa Matoralaisia töissä, mutta aavisti näiden vain ilmoittavan etteivät he tarvitse apua. Valon Toa alkoi vähitellen katoamaan omiin ajatuksiinsa, eikä enään huomannut mitä ympärillä tapahtui.
”Moi Domek!”
Ääni kuului Domekin korvissa. Hän kääntyi äänen suuntaan ja näki kahden Toan seisomassa hänen vieressä. ”Kas, ehtoota Takama”, Domek tervehti punamustaa Hau-naamiota kantavaa Toaa, ”Ehtoota myös sinulle, Bokrujuh”, hän sanoi myös Takaman vieressä olevaan valkosiniseen nais-Toaan. ”Terve”, nais-Toa vastasi lakonisesti. ”Teitäkin näkee jossain vaiheessa, missä loput ryhmästänne?”, Domek kysyi. ”Olimme suorittamassa tehtävää Samen käskystä Nesdrian saarella”, Takama sanoi, ”Aika hyvin meni.”. ”… Niinpä niin. Kiitos hänen, tehtävä epäonnistui rojaalisesti”, Bokrujuh iski kiivaasti. ”Hei, ei se minun syy ollut. Mistä minä olisin tiennyt, että se patsas oli niin hauras?”, Takama puolusteli. ”Miksi sitten koskit siihen, idiootti? Olisit voinut sattutaa itsesi”, Bokrujuh hiljeni hetken, ”… siis… Siis ei sillä, että välittäisin.” Domek väänsi päänsä kaiteen yli. Hän ja Same ja mahdollisesti pari muutakin Klaanilaista olivat ainoita jotka näkivät mitä heidän välillään tapahtuu, vaikka pari ei itse huomaa sitä. Domekia sekä huvitti että ällötti tämä ja irvisti hieman asialle. ”Ette siis olleet paikalla kun Metalliotukset hyökkäsivät?”, Domek aloitti keskustelun uudelleen. ”Ei, palasimme tänne vasta äskettäin”, Bokrujuh vastasi paljon monotonisemmin, kuten hänen tapanaan on keskustellessaan muiden kuin Takaman tai ryhmäläistensä kanssa, ”Teillä ei mennyt oikein hyvin huomattavasti”. ”Ei, ei oikein”, Domek lausi paljon masentavasti. ”Hemmetti, jos minä olisin paikalla, tämä ei olisi tapahtunut”, Takama sanoi ja löi kätensä yhteen, ”Voisin antaa opetuksen sille joka on vastuussa itse.” Domek nosti päätään penkin reunalta. ”Mikset sitten mene ja etsi se vastuussa oleva?”, Bokrujuh heitti. ”Mutta minulla ei ole johtolankaa jolla voisin tietää missä hän olisi”, Takama vastasi. ”Olet toivoton”, Bokrujuh huokaisi. Domek nousi seisomaan penkistään ja kävelemään takaisin päin. ”Hei, minne sinä lähdet?”, Takama kysyi perässä.
”Tekemään sitä, mitä minun kuuluu tehdä”, Domek vastasi.
Tuntematon sijainti
”Raportti: Projekti onnistunut. Koekappale on assimiloitu.”
”Hienoa työtä. Entä… tuontitavaramme?”
”Vastaus: He ovat saapumassa.”
”Onko tutkimusryhmä saanut mitään uutta?”
”Vastaus: Ei.”
”Hienoa. Mene vartioimaan Kammiota, mehän emme saa antaa tärkeiden raaka-aineiden mennä hukkaan.”
”Vastaus: Tottelen. Me aina tottelemme. Kunnes kaikki on Puhdisttettu ja kaikki on Yhtä.”
Pieni saari Kolmen tunnin matka Xialta, monia kuukausia sitten
”Kas päivää Malcirem, sinua ei ole näkynyt aikoihin”, vihertävä Vortixx tervehti hyvin rentoutuneesti edessä kävelevää punertavaa Vortixxia. Joukko heidän lajinsa edustajia olivat saapuneet veneillään punaisen saarelle heidän takana. ”Päivää sinullekin Kelbuuno”, punainen Vortixx vastasi apaattisesti. ”Mitä luulet sen Maxitrillianin keksivän tällä kertaa?”, vihreä Vortixx kysyi Malciremilta. ”Jotain täysin käsittämätöntä, siitä olen varma”, hän vastasi. Useat Vortixxit kokoontuivat pölyisen, pienen saaren päälle. Pieni, lautasen muotoinen kamera saapui Vortixx joukon eteen ja ohjasi heidät yhdestä kalliosta avautuneeseen oviaukkoon läpi. Joukon käveltyään pitkän ajan portaita alas kylmien korridorien läpi. ”Eikö se Skakdin kuvatus vieläkään luota meihin?”, yksi joukon Vortixxeistä mainitsi, ”Oletko katsonut peiliin lähiaikoina”, toinen Vortixx vastasi, jonka jälkeen muut Vortixxit nauroivat ivallisesti. Käveltyään tovin he viimein saapuivat sovittuun kokoontumispisteen oven eteen.
Avhrak Va avasti oven Vortixxeille. Huone oli suuri ja keskellä oli pöytä joka otti suurimman osan huoneen tilasta. Vortixxit istuivat pöydän ääreen yleisiin paikkoihinsa ja alkoivat odottamaan. Aika alkoi kulumaan enemmän kuin Vortixxit pystyivät sietämään. Yksi heistä naputteli pöytää kärsimättömästi ja toinen haukotteli ja laittoi kyynärpäänsä pöydälle. Malcirem nousi tuolistaan äkkipikaisena; ”Karzhanin Maxitrillian! Minä en tänne jää odottamaan hänen egoistista pärstäänsä täällä näin kauan! Sanokaa, että olen sairaana, sillä minä lähden!”, Malcirem huusi ja marssi ovea päin. ”Noh, hyvä Malcirem, minne kiirehdit?”, ääni kuului hänen takaa. Harmaa, samettitakkinen Skakdi oli ilmestynyt yhtäkkiä pöydän ääreen istumaan tuolilleen, kun kaikki huoneet olevat Vortixxit keskittivät huomionsa punaiseen lajitoveriinsa. Malcirem palasi takaisin paikalleen sanomatta mitään. On parasta pysyä hiljaa ellei halua lisää hankaluuksia. ”Hyvää päivää hyvät herrat”, Maxitrillian aloitti hyvin tekoiloisesti, ”Kutsuin teidät kaikki tänne ilmoittaakseen ilouutisen; Projekti: Rautainen Kuolema on läpäissyt jokaisen testin. Se on valmis”. Vortixxit alkoivat heti näyttämään paljon kiinostuneemmalta. Maxitrillian näppäili pöydän alla olevaa ohjainta, joka käynnisti hologrammi-projektorin heidän keskelle. Joukko keskitti katseensa hologrammikuvaan, jossa esiintyi Projektin viimeisimpien mallien sinipiirrustukset.
”Satojen Toien voima, tuhansien Zyglakien raivo. Panssari, jota ei edes kestävin Prototeräs voi lävistää ja älykkyys, jota suurinkin sotataktikoija ei uskalla haastamaan”, Maxitrillian ilmoitti ylistävästi ja nousi seisomaan tuolistaan.
”Hyvät ystäväni: Avhrak Feterra.”
Joukko alkoi taputtamaan ylevästi ja onnittelivat Maxitrillianiä ja itseään. Maxitrillian hymyili tyytyväisesti ja käveli hitaasti huoneen ympäri, jolloin jokainen Vortixxit joutuivat kääntämään päänsä pitääkseen katseensa häntä päin.
”Loistavaa työtä Maxitrillian”, yksi heistä sanoi. ”Hienoa”, Kelbuuno lisäsi. Taputtuksien taantuessa, yksi vanhemmista Vortixxeista jatkoi: ”Tänäänhän on oikea juhlapäivä. Kuvittelkaa, kuinka suuren omaisuuden voimme tienata näistä upeaista aseista, Maxitrillian. Meistä tulee vuosisadan rikkaimmat ja aseteollisuuspohattat mitä Xia… Ei, mitä koko maailma tulee muistamaan!” Vortixxit nyökkäsivät tästä toisilleen, mutta Skakdi lopetti kävelynsä heti ja pysähtyi huoneen oven eteen. Hän käänsi katseensa Vortixxeja päin, hymyillen hyvin ivallisesti.
”Teollisuuspohatta vai?”, Maxitrillian aloitti hyvin sarkastisella sävyllä ja hykersi itsetyytyväisenä, ”Voi hyvät ystävät, onko tuo tosiaan kauaskatseisin unelma mitä teillä on?” Vortixxien hymyt alkoivat katoa heidän kasvoistaan. Malcirem yritti hillitä itseään lyömästä Skakdia kasvoihin.
”Öh, ai niin. Me tietysti ostamme myös jokaisen tehtaan Xian päällä. Meistä tulee maailman johtavin asetuotannon suuryritys”, vanhempi Vortixx alkoi hätäisesti korjaamaan itseään, jottei joutuisi nöyryytetyksi Skakdin ja muiden edessä, mutta Skakdi vain jatkoi hiljaista hykertämistä. ”Voi hyvät ystävät, kuinka naiiveja te olette”, Maxitrillian jatkoi. ”No, mitä sinä muka ehdottaisit itse, Herra Maxitrillian sir?”, Malcirem vastasi hampaiden välistä. ”Niin, Maxitrillian. Mitä sinä ehdottaisit?”, Kelbuuno lisäsi toverinsa perään. Maxitrillian huvittui hieman ja laittoi kätensä selän taakse. Oletteko kuulleet Punaisesta Tähdestä?”, Skakdi kysyi, jolloin samalla pöydän keskellä oleva projektori näytti hologrammi kuvan tähtien täyttämästä iltataivaasta, jonka keskellä oli punainen pyrstötähti.
Maxitrillian aloitti: ”Tuo on Punainen Tähti. Matoralaisten mukaan Tähden osuessaan tietyyn järjestykseen muiden ympäröivien tähtien kanssa, jotain suurta ja merkittävää tulee tapahtumaan, siksipä he käyttävät sitä ennustusvälineenään. Ja tähän asti, kaikki heidän kääntämistä Tähden ennustuksista ovat käyneet toteen yksi toisensa jälkeen. Heidän legendojensa mukaan, Tähti on itse Suurien Olentojen lähettiläs, joka määrää koko maailmankaikkeuden kulun.”
”Ja miten tämä liittyy asiaan mitenkään, Maxitrillian?”, Malcirem jatkoi kyselyään.
”Yksinkertaista Malcirem; Minä haluan sen Tähden. Haluan myös jokaisen sitä ympäröivän taivaankappaleen minun käsiini.
Minä haluan komentaa koko luomakunnan tulevaisuuden.”
Joukko hiljeentyi eivätkä tienneet miten olisi voinut vastata. ”… Maxitrillian”, Malcirem rikkoi hiljaisuuden, ”Tuo on rehellisesti sanottuna typerin Karzhanin asia minkä olen koskaan kuullut. Jos tuo on tosiaan mitä suunnittelet, minä en enään jää tänne”. Malcirem nousi vihaisesti tuolistaan ja alkoi kävellä Maxitrillianin takana olevaa ovea päin. Silloin ovi avautui ja takaa ilmestyi nais-Toa. ”Anteeksi, mutta sinä et lähde minnekään”, nais-Toa sanoi ja osoitti häntä salamakeihäällän.
Vortixxit hätkähtivät ja osa heistä nousivat tuoliltaan. ”Toa?”, yksi heistä sanoi, ”Mitä Toa tekee täällä? Maxitrillian, mitä tämä tarkoittaa?” Huoneen katoista ilmestyi kahta automaattista Zamor-laukaisinta, jotka osoittivat Vortixxeja päin.
Sheelika käveli ovesta sisään, Malcirem alkoi perääntymään.
”Mitä tämä on Maxitrillian?”, punainen Vortixx kysyi raivostuneemmin, ”Oletko seonnut?”. ”Sitä haluaisin kysyä teiltäkin!”, Maxitrillianin ääni nousi heti, ”Te rakkaat säälittävät, kermaposkiset petturit. Luuletteko, etten tiedä mitä teette selkäni takana? Siitä asti kun aloitimme tämän projektin möitte jokaisen sinikopion mitä saitte käsiin säällittävän säkin metallirattaiden takia. Tiedättekö kuinka kauan kesti minun hiljentämään jokaisen ostajanne?”. Maxitrillian käänsi päänsä Malciremiin päin, ”Rakas Malcirem, kuinka Larekallesi kuuluu? Kelbuuno, luuletko tosiaan yhtiösi tappion olevan vain väliaikaista? Ja te muut… Oletteko muistaneet hyvästellä rakkaimallenne ja yrityksillenne ennen lähtöä?” Kylmä hiki alkoi valuta Vortixxien päälaella. ”Mitä hemmettiä sinä oikein teit…?”, Malcirem kysyi hermostuneemmin. ”En vielä mitään, rakas Malcirem”, Maxitrillian vastasi ja hymyili taas pilkkaavasti. ”Hyvä jumala, Maxitrillian. Pyydän, älä satuta häntä. Teen mitä ikinä haluat.”, Malcirem anoi. Loput Vortixxeista olivat liian peloissaan sanoa mitään, paitsi Kelbuuno joka alkoi vain jaaritella hermostuneesti itselleen. ”Rakas Sheelika, mitä sinä ehdotat?”, Maxitrillian kysyi itsetietoisesti nais-Toalta. ”Mitä ikinä sinä haluat, Arstein”, Sheelika vastasi. Skakdin hymy alkoi kadota hänen kasvoistaan. Hän napsautti sormiaan, jolloin Zamor-laukaisimet katosivat takaisin laipion sisään. Samalla huoneen seinistä avautui useita salaovia ja niiden takana seisoi mekaanisia olentoja, jotka tuijottivat Vortixxeja kylmästi ja lähestyivät heitä päin. ”Viekää terveisiä Kohtalolle. Sanokaa, että Zorak Von Maxitrillian Arstein lähetti teidät”, Skakdi hyvästeli Vortixxeja ja poistui huoneesta sulkien oven perässä. Malcirem juoksi ovea päin ja yritti epätoivoisesti avata sen. ”Luojan tähden Maxitrillian!”, hän huusi, ”Teen mitä ikinä tahdot! Päästä minut!”. Metalliolento ilmestyi Vortixxin taakse ja ennen kuin Malcirem huomasikaan, mekaaninen käsi iski hänen päänsä ovea vasten.
Domek käveli taas tutuissa, laajoissa valkoisissa käytävissä, kävellen ohi saman kukkaruukun ja ikkunan ohi. Hänen jalkansa oli parantunut tarpeeksi, mutta hänen kyynärvartensa oli yhä siteissä. Hän ei enään ollut yhtä elävöitynyt arkiseen tapahtumaan kuin olisi ennen. Klaanilaisiakin oli paljon vähemmän kuin yleensä, eivätkä hekään tuntuneet olevan keskittyneitä maailmaansa. Feterrojen hyökkäys oli selvästi vaikuttanut heihin hyvin paljon, eivätkä he tulisi toipumaan siitä niin nopeasti. Kultapunainen Toa saapui taas asunnonsa eteen, otti avaimensa esiin ja avasi oven. Hän sytytti valot ja ensimmäinen asia minkä hän näki huoneessa oli hänen tumma lierihattunsa joka makasi maassa. Domek otti hatun käteensä ja katseli sitä hyvin tyhjästi.
”… öhm, anteeksi”, ääni kuului hänen takana. Domek säikähti hieman tästä, mutta käänsi katseensa oven eteen jossa seisoi pieni punainen ja keltainen Matoralainen Kiril-naamiolla. ”Ai, terve Nookki”, Domek vastasi Matoralaiselle hieman lakonisesti. ”Sinua käsketään tyrmään. Sinun iltavuorosi, katsos”, Nookki sanoi hieman veijarimaisella sävyllä. ”Niin, tiedän. Itsehän sinne ilmoittauduinkin”, Domek huokaisi. ”Ja löysit näköjään hattusikin. Hieno homma. Sinä erotut aina niin hyvin kaikesta muusta sen kanssa”, Nookki lausui. Toa käveli piittaamatta ovesta ulos ja toivotti Nookkille lähtiessä, pidelleen lierihattua kädessään laittamatta sitä päähän.
Bio Klaanin Tyrmä
Valtavien paperikasojen seassa GT huokaisi tylsyydestä; hän ei keksinyt mitään tekemistä työnsä aikana. Vaikka uusi vanki olikin tuotu paikalle, BodyGuard vahti hyvin tarkasti ja tiukasti, mikä esti GT:n puhumasta vangin kanssa. Hopeanvaaleanpunainen nais-Toa alkoi taitella tyhjistä papereista, joista vain osa näytti muistuttavat jonkinlaista Rahia ja kaikki muut hyvin abstraktia modernitaidetta taidegallerioiden pohjakerroksista. GT:n huokaistaessaan taas, oveen koputettiin, jolloin hän melkein salaman nopeudella kiisi avamaan sen. ”Hei GT”, kultapunainen Toa Domek tervehti. ”Domek! Moi! Sinua en ole nähnyt aikoihin! Mitä sinä täällä teet?”, GT vastasi yhtä innokkaasti kuin yleensä. ”Ilmoittauduin tyrmän iltavahdiksi eilen, tulin tänne tuuraamaan Santoria”, Domek vastasi hieman innottomasti. ”Ahaa, aiotko olla täällä kauankin?”, GT kysyi heti. ”En tiedä, en oikein ajatellut siitä”, Domek vastasi, ”mutta siis, mitä tietä kautta pääsen erikoisvankien selleihin?” ”Seuraa vain minua”, GT sanoi ja lähti Domekin edeltä. ”Muuten, miksi et laita hattuasi päähän?”, GT kysyi Domekilta samalla. ”En vain taida tänään”, Domek vastasi.
Domek vältteli pitämästä silmäkontaktia vankien kanssa. He liikkuivat pölyisen korridorin läpi ja kävelivät useiden eri sellien ohi. Domek ei tottunut kovin hyvin synkkiin kivikäytäviin, mutta kesti sitäkin vähemmän heidän peräänsä heitettyjä vankien kirouksia ja kuiskauksia. Käveltyään pitkän tovin, he viimein saapuivat Santor luokse, joka seisoi sellien edessä. ”Moi Super Santor!”, GT tervehti Toaa, joka vastasi tervehdykseen takaisin. ”Tässä olisi Domek tuurraamaan sinua”, GT sanoi hiukan juhlallisesti. ”Selvä”, Santor vastasi hieman piristyneemmän kuuloisena ja alkoi marssimaan pois. Liikkuessaan ohi Santor varoitti Domekia tietyistä vangeista. Domek asettui samaan kohtaan sellin eteen, samalla kun GT seurasi Santorin perässä hyvästeli Domekia positiivisesti.
”Mukava tyttö, eikö olekin?”, Sinimustavalkoinen nais-Toa Sheelikan ääni kuului sellistä. Domek ei vastannut ja jatkoi vartioimista. Sheelika käveli lähemmäksi kaltereita. ”Kerrohan, mitä sinun kaltaisesi valon Toa tekee täällä”, Sheelika kysyi pehmeällä äänellä. ”Ei ole sinun asiasi”, Domek vastasi tunteettomasti, mutta hieman ärsyyntyneisesti. ”Miksi noin salaileva? Emmehän me ole vihollisia”, Sheelika jatkoi ja ulotti yhden kädestään kaltereiden välistä ja laittoi Domekin kasvoihin, ”voisimme jopa olla parhaimmat ystävät”. Domek käänsi päänsä pois Sheelikan kädestä ja pysyi silti hiljaisena. Sheelika alkoi tulla kärsimättömämmäksi ja silloin vilkaisi kultapunaisen Toan kädessä olevaan hattuun. ”Hieno hattu sinulla”, Sheelika aloitti taas vietteliäästi, ”miksi et laita sitä päähäsi?”. Sheelika kosketti Domekin päälakeen, ”hatun koko on kyllä väärä sinulle, mikset vaihda sitä uuteen? Onko se jonkun tärkeän?”. Sheelika silloin alkoi ulottamaan kätensä lierihattua päin, jolloin Domek melkein refleksimäisesti tarttui voimakkaasti Sheelikan käteen ja kääntyi häneen päin. ”Pidä likaiset kätesi pois hatusta”, Domek käski heti uhkaavammalla äänellä Sheelikaan päin. Nais-Toa ei reagoinut tähän hyvin, mutta yritti hillitä itsensä. Domek päästi irti ja kääntyi taas poispäin Sheelikasta, hänen haavoittunut käsivarteensa sattui liiallisesta rasituksesta. Sheelika perääntyi takaisin sellin sisälle. ”… Et ollut Klaanissa kun oli vielä jäsenenä, vai mitä?”, Sheelika kysyi katkerasti. Kesti hetken ennen kuin Domek vastasi myönteisesti. Sheelika jatkoi kyselyään: ”Kerro, mitä muut klaanilaiset sanovat minusta”. ”Sinä tapoit Matoralaisia ja vahingoitit muita klaanin jäseniä. Rikoit Klaanin ensimmäisen säännön”, Domek vastasi välinpitämättömästi. ”… He saavat sen kuulostamaan niin yksinkertaiselta”, Sheelika kertoi, ”luuletko, että minä tahdoin sitä?”. Valon Toa pysyi vaiti. ”He tuomitsivat minua, kutsuivat minua murhaajaksi, vaikka eivät ymmärtäneet tilanteesta yhtään. Kukaan ei ymmärtänyt, kukaan ei tahtonut. Eivät edes Adminitkaan. Luovuttivat minut Makutoille ja unohtivat minun olemassaolon”, Sheelika alkoi puhua yhä ja yhä vihaisemmin, mutta Domek pysyi vaiti. Hän ei halunnut uskoa täysin rikollisen tarinaan, koskaan ei voi olla liian varma.
Silloin askelia alkoi kuulua käytäviltä. Vankien huudot ja kiroukset alkoivat kuulua äännekkäämmin kuin koskaan, hautaen askeleiden kaiun. Domek käänsi päänsä käytävän puoleen ja näki keltaisen Toan ja korkean titaanin hänen takana; Se oli Tawa ja BodyGuard. ”Ehtoota”, Domek tervehti pää-Adminia. Sheelika näytti äärimmäisen murhanhimoiselta, mutta yritti hillitä itseään; hän ei pystyisi taistelemaan kahleet käsissä kolmea klaanilaista. ”Helei”, Tawa vastasi saapuen Domekin luokse, ”miten kätesi voi?” ”Ihan hyvin, ei paljon muuta”, Domek vastasi lakonisesti. Sheelikan suuttumuksen ääni kuului selliltä. Tawa vilkaisi hieman Sheelikaa päin. ”Hyvä kuulla. Tulin tänne puhumaan Sheelikan kanssa, jos ei haittaa”. ”Ei tietenkään”, Domek vastasi, ”siis täällä vai missä?” ”Kuulusteluhuoneessa. Avaa sellin ovi”, Tawa käski Domekia, joka avasi sellin kalterit heti. Nais-Toa käveli ulos sanomatta tai tekemättä mitään. ”Sinun ei tarivtse tulla mukaan”, Tawa ilmoitti Domekille ja lähti BodyGuardin kanssa viemään Sheelikan. Joukon lähdettyä Valon Toa jatkoi vartioimista. Yhdessä paikassa seisominen rasitti hieman Toan jalkoja, joten hän päätti kävellä hieman ja liikkui pois Sheelikan sellin edestä. Käveltyään vasta kahden metrin, Valon Toa hätkähti saapuessan toisen sellin eteen. Sellin asukas seisoi oven lähellä; hänen naamansa peitetty huiveihin ja kaulaan ripustettu kyltti. Hän piteli painavasti kahlitut kätensä tiukasti kiinni kaltereista, mutta ei liikkunut yhtään.
Vanki kikatti hyytävästi Toaa päin.
Tawa ja BodyGuard saapuivat Sheelikan kanssa kuulusteluhuoneeseen. Huone oli hyvin pieni, sen keskellä oli työpöytä jossa oli tuoleja vastakkain. Ainoa valonlähde koko huoneessa oli pieni valokivi. ”Voit mennä BodyGuard. Voin hoitaa tämän itse”, Tawa vakuutteli titaanille, joka lähti vastahakoisesti mutta tottelevaisena. Sheelika istui huoneen perässä olevaan tuoliin, kun taas Tawa istui hänen eteen. Molemmat olivat hiljaa hetken, kunnes Tawa aloitti puhumisen: ”Helei”
Ei vastausta.
”Sheelika. Haluan vain auttaa sinua…”
”Et halua. Haluat vain puristaa minusta tietoa ja lukita minut ikuisiksi ajoiksi”, Sheelika vastasi hyvin kiivaasti.
Tawa jatkoi. ”Sheelika, sinun täytyy ymmärtää, ihmisiä on tapettu ja riistetty kodistaan ja omaisistaan…”
”Et ymmärrä mitään”, Sheelika jatkoi.
Tawa yritti olla piittaamatta ja jatkoi puhumista: ”… Emme halua kenenkään kuolevan enään. Jos voisit…”
”Kuuntele minua…”, Sheelika alkoi sanoa.
”… Kertoa meille miksi…”
”Kuuntele minua.”
”… Liittolaisesi tekivät tämän…”
”Kuuntele minua.”
”… Tai edes kuka tämän teki…”
”Kuuntele minua.”
”… Voisimme ehkä…”
”MIKSI ET KARZAHNI KUUNTELE MINUA EDES KERRAN ELÄMÄSSÄSI!”
Sheelika löi raivostuneesti työpöytää.
Tawa hiljeni. Hiljaisuus peitti huoneen taas.
”… Tiedätkö, mitä tapahtui kun karkotitte minut Klaanista?”, Sheelika aloitti, ”tiedätkö läheskään?”
”Makutat ottivat sinut takaisin”, Tawa vastasi hyvin syyllisenä.
”Mutta tiedätkö, mitä he tekivät?”, Sheelika jatkoi. Tawa ei vastannut kysymykseen ja hänen katseensa alkoi yhä keskittyä pois Sheelikasta.
”Sinä jos kukaan pitäisi tietää, minkälaiset Makutat ovat”, Sheelika sanoi, ”He eivät pidä siitä, kun yksi alaisistaan eroaa heistä”.
Sheelika otti kahlitut kätensä pois pöydän päältä. ”Kun minut karkotettiin pois Klaanista, Makutat lähettivät Rahkshinsa vangitsemaan minut ja viemään takaisin heidän luokseen. Yritin taistella vastaan, mutta tiedät minkälaiset Rahkshit ovat. He saivat minut kiinni ja kolkkasivat minut.”
Sheelika lopetti hetken ja veti syvään henkeä. Hänen hengitys vapisi hieman.
”Kun heräsin iskusta, olin keskellä tyhjyyttä. Mustaa mitättömyyttä oli ympärilläni, mutta en pystynyt liikkumaan. En tiennyt missä olin ja yritin vain väittää itselleni tämän olevan vain unta.
Juuri silloin… Juuri silloin, käsiä ilmestyi minun ympärille. Monta mustaa kättä ilmestyi ja tarrautuivat tiukasti kiinni raajoihini. Kädet olivat kuin kiehuva vesi minun ihoni päällä. En voinut huutaa kivusta, mutta mikään ääni ei syntynyt suustani. He eivät antaneet minun huutavan. Raajani tuntuivat palavan irti ruumiistani. Kipu ulottui luuytimeeni saakka. Silloin kaksi, punaista silmää ilmestyi eteeni. Ne katsoivat minuun, enkä voinut siirtää katsettani pois. Lisää mustia käsiä ilmestyi ympärilleni ja ne kietoutuivat kehoni ympärille. Ne polttivat. Ne polttivat minun ihoni päällä ja tuntui kuin se repisi yksitellen jokaista verisuontani ja raapi niitä. Lisää silmiä ilmestyi ympärilleni, jokainen heistä keskittivät katseensa minuun. He olivat ylimielisiä, he tietävät olevansa parempia ja olivat hyvin kylläisiä siitä. Heidän silmien ilmestyessä ympärilleni myös lisää käsiä, jotka nappasivat ja ympäröivät jokaista kehoni osaa, jättäen vain yhden silmästäni näkyville. Niiden kosketus, se tuntui kuin vastasulatettuja neuloja olisi upotettu minun ruumiini sisään. Kasvoni paloivat niiden käsien alla.
Ja minä vain katsoin. En voinut huutaa.
Kun kipu oli ympäröinyt minun koko kehoni, he alkoivat puhua. Heidän ääni oli korvia raastava. En, en pysty kuvailemaan sitä.
He eivät pelkästään puhuneet; he pilkasivat minua.
He pilkkasivat jokaista minuun liittyvää asiaa.
Minun olemustani, minun tekoni, kaikki. He nauroivat minua päin ja vain tiukensivat otteensa.
Kehoni paloi sisältä päin. Se tuntui kuin kuohuva vesi olisi minun sisälläni.
Tunsin, kuinka hermostoni pureskeltiin ja raavittiin.
Heidän raajoistaan purkautui esiin useita eri Rahien silmiä, jokainen niistä tuijottivat minuun halveksuttavasti.
Minä paloin.
Minä aloin itkemään. Ja juuri sitä he toivoivatkin.
Kyyneleeni tuntui kuin hiekkapaperi olisi hierottu silmiini. Silloin heidän kätensä alkoivat repiä minua. Ne repivät minut sisältä päin ja repivät minut auki. Raajani vedettiin useisiin suuntiin. Ne alkoivat repiä kasvojani.
Ne repivät yhden ainoan silmäni, mikä oli vielä näkyvillä.
En nähnyt mitään. Tuska oli ainoa asia minkä tunsin. Heidän pilkkaukset olivat ainoa asia mitä kuulin. Pimeys oli ainoa asia mitä näin.
Sitten, yksi pitkä ja laiha hahmo ilmestyi eteeni. Se oli heidän herransa, heidän johtaja. En tiennyt mitä tapahtui, mutta minä näin taas. Minä kuulin ja minä tunsin kuinka ilma ympärilläni kosketti minua.
Hän tuijoitti minua. Hän ei ollut halveksiva, hän ei ollut ylimielinen, hän ei pöyhkeillyt olemuksestaan ja asemastaan.
Hän vain katsoi minuun.
Hänen katseensa, se ei ollut mitään, mikä olisi syntynyt tästä maailmasta. Se on kaikkea, mitä me emme edusta, mutta oli jokaisessa sydämmessämme. Se on osa meitä.
Se oli tyhjyys.
Se oli Makuta.”
Silloin Tawa nousi tuolistaan ja alkoi kävelemään ovea päin. ”Ja tiedätkö mitä, Tawa?”, Sheelika nopeasti lisäsi, ”kaukaa katsottuna, hän näytti melkein sinulta.”
Domek tuijotti ikkunasta ulos. Valon Toa makasi hyvin valaistetussa valkoisen, tyhjän sairaalahuoneen sängyssä, hänen vasen jalkansa ja käsivartensa sidottuina siteillä. Ulkona satoi. Taivas oli hyvin harmaan ja melankolinen, aivan kuin Suuri Henki itse olisi surrut tänään. Domek kuunteli kuinka oven ulkopuolella yksi tohtoreista yritti kertoa potilaan menehtymisestä läheisilleen. ”Olen erittäin pahoillani, hän ei selviytynyt leikkauksesta…” Matoralaisen itkua alkoi kuulua oven läpi. Domek yritti parhaansa olla kuuntelematta ja vakuuttaa itselleen, ettei tämä ole hänen syytä. Silloin ovi avautui, ja sen takana seisoi yksi sairaalan hoitajista, joka piteli kädessään lehtiötä. ”Hyvää päivää Toa Domek”, hoitaja tervehti ja käveli Toan sängyn viereen. ”Joo”, Domek vastasi hieman elottomana. ”Hyväksi onneksi, jalkasi ei ole haavoittunut liian vakavasti, joten se tulee parantumaan yhdessä tai parissa päivässä”, hoitaja ilmoitti, ”Tosin, kätesi valitettavasti joutuu olemaan siteessä paljon pidempään aikaan.” ”Selvä”, Domek vastasi Hoitaja nyökkäsi ja jatkoi taas matkaansa sulkien oven. Domek makasi taas yksin valkoisessa huoneessa. Hänen mielensä oli täysin tyhjä ja hän alkoi vähitellen vaipumaan pois ympäristään.
Bio Klaanin Linnoitus, monia vuosia sitten
”Mutta Sheelika kulta, yritähän nyt ymmärtää…”
”Suu kiinni! En halua kuunnella!”
Nuoren Sheelikan ääni kaikui varastohuoneen läpi. Hänen edessä istui pieni Matoralainen puupöydän äärellä, hänen vieressään toinen, paljon vahvemman näköisempi Matoran kiekonheitin kädessään. Pieni valokivi Matoralaisen pöydässä oli ainoa valonlähde koko varastohuoneessa.
”Sheelika, kuuntelehan nyt…”, Matoralainen alkoi puhua ylimielisesti ja teennäisesti.
”En kuuntele!, Sheelika huusi Matoralaiseen päin, ”Sinä huijasit minua, Rowash! Sinä tapoit ne kauppiaat! Sinä…”.
”Kuunteles nyt, neitiseni!”, Matoran Rowashin ääni nousi, ”Sinun olisi pitänyt tietää vallan hyvin ettei muukalaisia auteta. Sinä veit sen paketin heille. Luulitko tosiaan, että se pahvilaatikon sisällä oli vain ”pieni lahja”? Sinä olet vastuussa tästä”. Sheelika hiljentyi, hän ei tiennyt miten enään olisi voinut vastata.
”… minä”, Sheelika alkoi puhumaan heikommin, ”minä en välitä. Minä lähden, en halua tavata sinua”. Sheelika alkoi kääntymään pois.
”Luuletko tosiaan voivasi kävellä pois noin vain, neitiseni?”, Rowash sanoi perään, ”muista, sinä murhasit ne kauppiaat. Ennenmin tai myöhemmin, Klaanilaisten nuuskijat tulevat tietämään kuka sen teki. Luuletko, että Adminit tulevat olemaan iloisia kuullessaan kuinka heidän oma jäsenensä on tämän takana?” Sheelika seisoi hiljaisena paikallaan.
”Jos haluat vielä pysyä Linnakeen sisällä, voin auttaa sinua. Kunhan teet vain parin pienen palveluksen minulle lisää, niin voin lopettaa vainukoirien etsiskelyn ja taata, että he unohtavat tämän pikku tapauksen nopeammin kuin tulet huomaamaan”, Rowash jatkoi.
”… Mitä haluat minun tekevän?”, Sheelika viimein alkoi vastaamaan katuvasti.
Pöydän takana istuva Matoralainen alkoi hymyilemään hyvin tyytyväisesti.
Killjoy makasi tyhjällä ruohikolla avuttomana. Hän ei olisi mitenkään voinut tässä tilassaan hakea ionikatanansa ajoissa ja puolustaa itseään lähestyvältä Feterralta. Yön varjossa Metalliolento näytti erityisen painajaismaiselta. Vaikka Metalliolento liikkuikin vielä yhtä hyvin kuin aluksikin, se oli selvästi vahingoittunut hänen panssarin itsetuhosta syntyneestä räjähdyksestä. Joko siitä tai sen lentämisestä Klaanitornin kovan Protodermis-seinän läpi ja osuesaan pihamaalle. Näin korkealta putoaminen mikä tahansakin olio olisi vahingoittunut edes jonkin verran. Killjoyn putoamisen oli helpottanut hänen kasvoihin sulaneet Mirun palaset, jotka hän sai ihmeen kaupalla toimimaan hetken, sekä korkea puu joka vastaanotti hänet oksillaan.
Metalliolento alkoi levittämään luurankomaisia raajojaan Killjoyta päin. Hän ei halunnut kuvitella miltä tuntuisi joutua tämän teräksisen kouran repimäksi. Mutta pian kuin hän huomasikaan, hän ei enään tarvinnutkaan. Kirkas valon luoti osui Feterraan selkään, aiheuttaen yllättävän kivun relfleksin Olennolle, samalla kun Tawa hyppäsi sen eteen ja alkoi iskemään sitä keihäällään pitääksen sen pois Killjoysta, antaen hänelle aikaa raahata itsensä pois taistelukentältä. Tawa ja Domek ovat ehtineet paikalle kuin ihmeen kaupalla. Domek seisoi pihamaan portilla hyvin jännittyneenä. Hän oli juuri joutunut putoamaan hissin kuilun läpi ehtiääkseen paikalle. Hän yritti muistaa miksi koskaan keksikään tämän idean.
Tawa viskoi ja heilautti keihästä Feterran murtuneeseen haarniskaan vasemmalta ja oikealta, mutta Olento torjui melkein jokaisen iskun metallikyynervarteella, luoden kovia kalskahduksia pihamaan läpi. Tawa laukaisi kädestään sähkön purkauksen Metalliolennon rintapanssariin, mutta Olento ei reagoinut tippaakaan. Feterran yrittäessä viiltää Sähkön Toaa kynsillään, Domek loikkasi Metalliolennon taakse, heittäen valon luodin sen hyökkääviin raajoihin, antaen Tawalle mahdollisuuden iskeä Olennon oikeaan silmään. Feterrat eivät langenneet samaan temppuun toisen kerran; sen teräksinen käsivarsi puolusti salkoaseen. Tawa ei antanut tämän yllättää häntä ja sivalsi voimakkaasti keihäänsä vihollisen rintahaarniskaan. Pieni halkeama syntyi yllättävästi keihään osuessa. Kaikki pahoinpitely Olennon kuoreen on selvästi alkanut vaikuttamaan siihen, mutta sen läpäiseminen olisi silti vielä hankalaa. Domek ampui kädestään vahvan valonsäteen Olennon selkään päin. Feterra työntyi eteenpäin, jolloin Sähkön Toa väistyi sivuun ja iski keihäänsä Olennon takaosaan. Toinen halkeama, tällä kertaa paljon laajempi ja syvempi kuin edellinen.
Feterra analysoi tilannetta. Tätä menoa molemmat Toat ovat piankin voitolla. Mutta molemmat Toat ovat tärkeitä ja heidät pitää tuoda Mestari Z.M.A:lle elossa, eikä sen paralysointia varten olevat plasma-aseet ole enään toiminta-kunnossa.
Mutta mitä jos heitä ei tarvitse tuoda elossa yhtenä kappaleena? Tawa iski keihäänsä uudestaan Feterran selkäosaan, mutta melkein silmänräpäyksessä Metalliolento kääntyi Sähkön Toaa päin ja tarttui salkoaseeseen ennen kuin tämä osui. Feterra taittoi yhdestä käsistään energia-aseeksi ja ampui Toan toiseen niveleen, halvaannuttaen kohteensa. Tawa ähkäisi kivusta, mutta yritti pitää itsensä pystyssä keihänsä avulla. Domek hätkähti heti ja hyppäsi Olennon eteen, sytyttäen nopeasti kämmenestään kirkkaan valon väläyksen sokaistaen kohteensa ja ampui toisen valonsäteen Feterraan päin, työntäen sen pois heistä. Domek lähti heti auttamaan Tawaa pois pihamaalta suoraan portille, mutta juuri silloin Feterra ampui takaapäin energia-säteen, joka osui Valon Toan vasempaan käsivarteen. Domek murahti. Feterra kiisi salamannopeasti heidän eteen ja tarttui Valon Toan kurkkuun ja tähtäsi energia-aseensa Tawaa päin, estäen mahdollisen vastarinnan. Domek yritti taistella vastaan, mutta ote oli aivan liian voimakas eikä hän kykenyt käyttämään elementtivoimiaan. Metalliolento tuijotti häntä yhtä kylmästi kuin jokaisen kohteensa, mutta ei näyttänyt aikovan hyökätä. Tämä ei kyllä helpottanut Domekin oloa. Tuhansittain ajatuksia alkoi seikkailemaan hänen mielessä, eikä yksikään niistä halunnut tulla hänen käsiksi. Silloin Feterra alkoi puhumaan.
”Käsky: Valon Toa. Sinä. . .”
Mutta juuri ennen kuin se lopetti lauseensa, jokin yhtäkkiä keskeytti Feterran puhumisen. Killjoy oli polvillaan Metalliolennon takana, pitäen molemmissa käsissä ionikatanaansa, mikä on lävistänyt Olennon takaapäin. Sen haarniska oli kaikkien pahoinpitelyjen jälkeen viimein haljennut tarpeeksi kestävän teräsaseen läpäisemiseksi. Silloin Feterra alkoi sätkiä kuolevan hyönteisen kaltaisesti, pudottaen Domekin sekä kaataen Killjoyn takaisin maahan ja alkoi huutamaan tuskasta. Se oli täysin erillaista kuin Klaanilaiset olivat odottaneet vielä äsken tunteettomalta Metalliolennolta, mikä vain järkytti heitä entisestään. Huuto oli sanoinkuvaamaton sekoitus metallisia ja epäluonnollisia ääniä, joka silti kuulosti tietyssä tasossa karmaisevan inhimilliseltä, kuin jonkinlainen sairas, kieroutunut vitsi. Tawa silti päätti tehdä mikä oli parasta Klaanille ja keräsi kaiken voimansa nostamalla itsensä toisella jalalla ylös ja iski keihäänsä suoraan Feterran rintapanssariin, ja alkoi keskittämään kaiken sähköenergiansa siihen. Huuto alkoi kaikua koko pihamaan läpi ja eteni jopa portin käytäville asti. Feterra sätki ja yritti taistella Sähkön Toaa, mutta jokainen liike vain aiheutti enemmän kärsimystä Olennolle. Huuto oli korvia raastava. Energian purkauksia, lieskoja ja savua purkautui ja halkeili Feterran metalliruumiin ympärillä ja sisuksissa. Sähkön Toa jatkoi siitä huolimatta hyökkäystään, kunnes Feterran kouristukset viimein alkoivat hilliintyä jolloin hän viimein päästi irti keihäästä.
Feterra alkoi liikkumaan. Olennon silmät alkoivat välkehtiä satunnaisesti ja se liikkui eri suuntiin kuin hämmentynyt Rahi. Se viimein käänsi itsensä Klaanilaisiin ja liikkui heitä päin. Klaanilaiset näyttivät hätkähtävän tästä hieman, mutta eivät näyttäneet tekevän enään muuta kuin katsella. Feterra nosti yhden raajoistaan ja näytti yrittävän tavoitella heitä.
Silloin sen silmät menivät tyhjiksi ja Metalliolento lopetti liikkumisen.
