Kaikki kirjoittajan Domek artikkelit

Domek the light one

Bio Klaani, vuosia sitten

”Moderaatori Umbra, teidän puheenvuoronne”, Guardianin ääni kaikui laajan oikeussalin läpi. Oikeussali oli rakennettu kuin amfiteatteri, jossa syytetty seisoi kaikkien klaanilaisten alhaalla keskellä.

Kookas, keltaisenmusta Toa nousi tuolistaan ja otti esiin pitkän kirjatun paperilistan.

Syytetty hikoili ja hieroi kättään hermostuneesti.

”Syytetty Toa Sheelika, jäsen nro. 00560, on ollut osallisena useiden Klaanin siviili-matoralaisten murhasta ja hänen toimintansa on haavoittanut kymmeniä muita, kaksi heistä halvaantunut loppuiäksi.”
”Se ei ollut minun syytäni!” Sheelika huusi epätoivoisena.

”Syytetty pitää suunsa kiinni ennen kuin annetaan lupa!” Admin huusi tuomarin pöydästään ja hakkasi puuvasaraansa, josta hän nautti enemmän kuin myöntäisi.

”Mutta…” Sheelika ei ehtinyt edes aloittaa, kunnes Admin hakkasi puuvasaransa uudestaan.
”Todisteet puhuvat toisin, Sheelika”.
Nais-Toa katsoi ympäriinsä, vaikka tämä vain teki hänen oloa vielä tukalammaksi. Oikeussalin tuoleista hän erotti moderaatorit Doxin ja DN:än. DN istui yhtä vakavana kädet ristissä eikä sanonut koko aikana yhtään mitään. Hänen silmät olivat kiinni, mutta hän selvästi kuunteli hyvin tarkkaan mitä oli tapahtumassa.
Guardianin vieressä istui vihreämusta Toa, jota Sheelika ei tunnistanut. Toa ei näytä edes piittaavan koko tapahtumasta.
Joka ikinen Klaanilainen tuijottivat Sheelikaa. Ainoastaan Tawa oli ainoa joka ei pitänyt katsekontaktiaan häntä päin.

”Moderaattori DN, jos teidän puoleltakin olisi kommentteja?”

DN nousi seisomaan tuolistaan ja alkoi viimein sanoa jotain.
”Siitä asti kun tämä Klaani on ollut olemassa, olemme taistelleet yhteisen rauhan puolesta. Suojellaksemme jokaista viatonta uhria ja jokaista, joka ei halua kokea sodan tuomaa kauhua, olipa se Matoralainen, Skakdi, Vortixx tai mikä tahansa muu. Se on meidän kaikkien Velvollisuus”, mustakaapuinen moderaattori katsoi Sheelikaan päin ja saneli, ”ja juuri nyt, sinä et pelkästään laiminlyönyt velvollisuuttamme; sinä revit sen kappaleiksi, syljit sen päälle ja heittelet sitä kuin Kohlii-palloa kasvojemme edessä.

En välitä mitä sinä ajattelit tai miksi sinä teit näin. Ainoa, mistä välitän, on, että olet häpeätahra. Klaanilaisena ja Toana. Mikään ei voi mahdollisesti oikeuttaa mitä sinä teit.”

Myöntymisen merkkejä liikkui salissa. Melkein jokainen klaanilainen olivat kääntyneet DN:n puolelle ja Sheelikaa vastaan.
Sheelika ei enää kestänyt ja heikotti hieman stressistä. DN istuutui takaisin paikalleen alkuperäiseen asentoonsa.

Guardian kuunteli klaanilaisia ja alkoi harkita päätöstään.

”Olisiko syytetyllä mitään kommenttia?” Admin kysyi katsoen alas Sheelikaan.

Sheelika katsoi ylös klaanilaisia päin.

”Kyllä, minulla on jotain sanottavaa”, Sheelika sanoi, hänen äänensä kuului kovemmin kuin ennen mutta selvästi hieman tärisevä, ”enkä aio sanoa tätä uudestaan”.

”S-se ei ole minun syytäni”, Sheelikan vapisi ja nyyhkytti, mutta jatkoi puhumista, ”ja jos te, te koreat-t, hienosto jäsenet, et-ette ymmärrä sitä, ni-iin t-te kaikki olette vain, vain pe-pelkkiä surkeita, Karzahnin, pelkurimaisia typeryksiä!
Te… te joka ikinen teistä! Ja te, teidän kaikki v-velvollisuudet, ei ole mitään! Ja teidän, kohtalot ja teidän rauhat, ovat kaikki ei, ei merkitse mitään! Ei… ei…”

Sheelika ei enää kestänyt ja alkoi juosta ovea päin, mutta ennen kuin hän ehtikään oven lähelle yksi viittaan pukeutunut Toa ja yksi valkoinen titaani estivät hänet; Axel ja Kindak.

Sheelika yritti taistella vastaan, mutta kyseessä olivat hyvin kokeneita Klaanin jäseniä.

Oikeussalin klaanilaiset alkoivat väitellä keskenään.

”Olipa se ilkeää”, kesken tämän kaiken vihreämusta Admin viimein alkoi puhua.

”Paeta kesken oikeudenkäynnin?” vihreämusta Admin sanoi piittaamattomasti, ”eiköhän tuo ole aika epäilyttävää puuhaa?”

Klaanilaiset alkoivat heti huudella.

”Niin, miksi hän yritti paeta?!”

”Jos hän on viaton, miksi hän pakeni?!”

”Miksi hän haukkuu meitä noin?!”

”Hänen on pakko olla syyllinen!!”

”Hän on syyllinen! Syyllinen!”

Klaanilaiset huutelivat kysymyksiä salin ympäri eivätkä pysyneet rauhassa. Kesti hetki ennen kuin sali rauhoittui Guardianin hakatessaan puuvasaraansa.

”Kuten olemme nähneet, nämä todisteet ja äskeinen tempaus puhuvat enemmän kuin tuhatta sanaa. Täten olemme päättäneet, että sinä, Toa Sheelika, olette syyllinen!” Guardian hakkasi puuvasaransa viimeisen kerran.

”Täten rangaissemme syytetyn…” mutta ennen kuin Guardian ehti lopettaa julistustaan, klaanilaiset alkoivat taas huudella mielipiteitään.

”Heittäkää Tyrmään!”

”Elinkautinen!”

”Selliin loppuiäksi”

”Eihän voi maksaa elämää istumalla sellissä. Teloittakaa hänet!”

”Teloitus!”

”Hän ei saa elää!”

Guardian alkoi rehellisesti tylsistyttää puuvasaran jatkuva hakkaaminen, mutta juuri silloin yksi Admineista seisoi tuolistaan.
Se oli Tawa.
Kaikki salissa lopettivat puhumisen. Sheelika vain katseli hämmästyneenä.

Tawa katseli muutama kerta ympärillä olevia klaanilaisia.

”On totta, että hän… Toa Sheelika on tappanut useita linnoituksen asukkaita ja samalla vahingoittanut useita lisää”, Tawa puhui selkeällä, mutta hieman monotonisella äänensävyllä, ”mutta, olen juuriadminina päättänyt, että hä… syytetty, ei laitettaisi tyrmään eliniäksi tai teloiteta.

Sen sijaan, haluan, että syytetty karkotettaisiin Klaanista. Toa Sheelika ei tule olemaan koskaan tekemisissä Klaanin kanssa eikä hän koskaan saa palata takaisin. Syytetty kielletään tulemasta Klaanin alueelle niin kauan kuin Klaani on elossa.”

Sheelika ei sanonut mitään. Hänen katseensa tippui lattiaan päin eikä hän enää voinut keskittyä ympäristöönsä.
Hän ei voinut uskoa, tai pikemminkin hän ei tahtonut uskoa mitä juuri on tapahtui.
Nais-Toa oli murtunut täysin Tawan julistaessaan hänen rangaistusta.

”Täten Toa Sheelikan elinkautiseen porttikieltoon”, Guardian julisti ja hakkasi puuvasaraansa. Hän hakkasi pari kertaa lisää jottei kukaan alkaisi huudella lisää.

Sheelika vietiin pois oikeussalista.
Kaikki klaanilaiset poistuivat salista ja jatkoivat väittelyään keskenään.

Kaikki paitsi kaksi.

Tawa ja Guardian jäivät ainoina ihmisinä saliin.

”Tawa, mitä…”

”Älä sano mitään”, Tawa keskeytti Guardianin ennen kuin hän ehti lopettaa.

”Mutta Tawa, miksi?” Guardian jatkoi silti kyselyään.

”En halua riistää hänen elämäänsä”, Tawa huokaisi syvään.

”Tawa, tiedän että olet tuntenut hänet jo ennen kuin tämä koko paikka oli edes olemassa…”

”… Ja tiedän myös, ettei hän koskaan riistäisi elämää keneltäkään”, Tawa keskeytti Skakdin paljon vakavammalla äänensävyllä, ”en tiedä miksi tai minkä takia hän tappoi kaikki nuo Matoralaiset, mutta minä haluan uskoa ettei se ole hänen syytään”.

”Tawa…”

”Tiedän, että velvollisuutemme on silti pitää rauhaa ja sen puolesta ketään ei pitäisi katsoa sormien välistä, mutta en siltikään halua nähdä häntä kituvan tyrmässä hänen loppu iäksi. Guardian, annan hänelle mahdollisuuden.”

”Mutta mitä jos hän aiheuttaa harmia Klaanin ulkopuolella? Mitä silloin?”

Tawa ei vastannut.

Guardian päätti luovuttaa ja käveli pois salista.

”Visokki, tiedän sinun olevan siellä”

Salin varjoista ryömi mustapunainen Visorak.

”Näit varmaan kaiken, Visokki?” Tawa kysyi kääntymättä Visorak-adminiin päin.

”Kaiken mitä tarvitsin”, Visokki vastasi.

”Visokki, luuletko, että tein oikean päätöksen?” Tawa kysyi.

”Se on sinun päätöksesi”, Visokki vastasi.

Bio Klaanin Tyrmä

Sheelika heräsi ja nousi ylös sellin vuoteestaan. Nais-Toa ei voinut uskoa viimein tottuvansa hiekkasäkin kovaan sänkyyn.
Päivät olivat vierineet nopeammin kuin hän olisi kuvitellut, hän ei edes tiedä mikä kellon aika on.
”Onko hän tosiaan jättänyt minut?” Sheelika ajatteli.

Hänen ajatuksensa katkesi, kun yhtäkkiä joku kaatui hänen sellin edessä useiden laatikoiden kanssa.
”Taas sinä?” Sheelika tiesi välittömästi kuka kaatui hänen sellinsä eteen. Tosin, ei kukaan joka päivä tapaa vaaleanpunaista Toaa.
”Jep, taas minä”, Toa GT vastasi yhtä pirteästi ja keräili tiputtamat laatikot.
”Mitä nuo laatikot ovat?”
”Lounaslaatikoita.”
”Lounas… mitä?”
”No, en tiennyt mistä ruuasta sinä oikein pidät, joten päätin tehdä kaikenlaista.”
”Miksi?”
”On aina hauskempaa syödä jonkun muun kanssa kuin yksikseen”, GT selitti ja hymyili.
Sheelikan kärsivällisyys alkoi hiipua pikku hiljaa.
”Kenet sinä luulet minun olevan?” Sheelika kysyi kääntämättä katsettaan GT:ä kohti, ”mitä sinä oikein yrität?”
”En minä yritä mitään”, GT vastasi viattomasti, ”haluan vain sinusta ystävän”

”Minusta? Ystävän?” Sheelika nousi seisomaan ja kääntyi GT:en päin, ”mitä sinä luulet minun olevan?”

”No, minusta sinä olet ihan mukava ihminen…”

”Minäkö mukava ihminen? Mikä Karzahnin typerys sinä oikein olet?” Sheelikan ääni nousi heti ja alkoi passata GT:tä päin, ”Tiedätkö läheskään minkälainen olen? Tiedätkö minusta yhtään mitään?”

”Mu-mutta…” GT alkoi hermostua hieman.

”Luuletko, että sinun typerät laatikkosi auttavat mitenkään? Minkälainen typerys sinä olet?!” Sheelikan passaus kuului kovemmin, ”Tiedätkö minkä olen käynyt läpi? ET! Et tietenkään! Et tiedä yhtään mitään ja silti yrität kutsut minua ”mukavaksi ihmiseksi”?!
Inhoan Klaania, inhoan joka ikistä klaanilaista ja kaikki minkä puolella he ovat!
Minä tappaisin jokaisen klaanilaisen maan päällä jos minulla olisi mahdollisuus enkä minä räpäyttäisi silmiänikään!
Ja minäkö muka ”mukava ihminen”? Mitä Karzahnia sinä oikein ajattelet?! Minkälainen Karzahnin idiootti sinä olet?

Minä en ole sinun ystäväsi. En nyt enkä koskaan tule olemaan!

Lähde pois ja jätä minut rauhaan! En kaipaa sinua täällä!”

Sheelika lopetti paasaamisensa ja hengitti raskaasti.

”… Ai”, GT vastasi masentuneesti, ”no, minä lähden sitten…”

GT otti osan lounaslaatikoista ja käveli pois. Ainoastaan pari laatikkoa jäi vielä sellin oven eteen.

Sheelika kaatui vuoteensa päälle. Hän tärisi hieman ja puristi kätensä kasvoihinsa.

”Mitä minä oikein teen…?”

Sheelika alkoi kyynelehtiä.

Tuntematon

Kultainen Metalliolento, Feterra, liisi huoneen keskellä olevan parrasvalon viereen. Zorak istui valon alla ja soitti hänen pianoaan keskittyneesti.

Musiikkia

”Ilmoitus: Mestari Z.M.A, olemme…”

”Tiedän, tiedän”, Zorak keskeytti Olennon, ”vielä muutama nuotti jäljellä”

Zorak alkoi kiihdyttää soittamistaan. Hänen sormensa tanssivat kosketinsoitimen päällä villisti ja lopetti kappaleen muhkealla loppusoinnulla.

”Crescendo”

Skakdi nousi ylös ja silitti hieman soitintaan, hyvästellen sitä.

”Palaan vielä.”

Zorak ja hänen Feterransa lähtivät ulos huoneesta.

”Onko kaikki valmis?”

”Vastaus: Kyllä, Mestari Z.M.A.”

”Onko viestejä Zyglakeilta?”

”Vastaus: He sanoivat hyväksyvänsä sopimuksensa ja odottavat vastaustanne.”

”Ah, hienoa. Käske Va:t lähettämään piirrustukset heille.”

”Vastaus: Kyllä, Mestari Z.M.A.”

”Ja ovatko ”Ne” valmiita?”

”Vastaus: Kyllä, Mestari Z.M.A.”

Keskustelun jälkeen Zorak saapui metallioven eteen, jonka takaa paljastui suuri, maanalainen laituri.
Laituri oli alun perin suunniteltu Vortixxien salakuljetuksia varten, mutta nykyisin laituria käyttää kaikki muut kuin Vortixxit, kiitos Zorakin.

Zorak katseli tyytyväisenä ja alkoi miettiä yksikseen.

”Voi Avde, aina ajattelemassa olevan yhden askeleen minua edellä. Minkälainen hölmö hän luulee olevansa.
Jo vuosia olen odottanut tätä hetkeä ja olen viimein saamassa sen käsiini”

Mutta juuri kesken ajattelunsa, räjähdys kuului kaukana laiturissa.
Hän katseli tarkoin ja näki yhden Feterroista hyökkäämässä kaikkeen mikä oli sen lähettyvillä ja päästi epäluonnollista ja selkäpiitä karmivaa huutoa.

Feterra on tullut berserkiksi.

”Mitä… Miten tämä voi olla mahdollista? Feterra Xa, mikä on hänen yksikkönumeronsa?” Zorak kyseli kärsimättömästi kultaiselta Metalliolennolta.

”Vastaus: Malli 2.5, yksikkö 7, Mestari Z.M.A.”, Kultainen Feterra vastasi.

”… Se raskaasti vahingoittunut yksikkö joka sokaistiin. Ei ihme”, Zorak lausui itsekseen, ”katkaiskaa sen jokainen parviäly-yhteys muihin yksikköihin ja tuhotkaa se.”

”Vastaus: Tottelemme, Mestari Z.M.A.”, Kultainen Feterra Xa vastasi.

Feterra Xa lähetti käskyn jokaiselle lähettyvillä olevalle Metalliolennoille.
Berserkki-Feterra tuhosi ja heitteli viereisiä kanistereita, ennen kuin muut Feterrat saapuivat sen lähettyville.
Berserkki taisteli vastaan, mutta sekopäissä Feterra ei voinut puolustaa itseään yhtä hyvin.
Kaksi Feterraa saivat kiinni berserkin raajoista.
Metalliolennot repivät berserkin raajat irti. Berserkin huusi kovemmin kuin aikaisemmin.
Revittyään Feterrat perääntyivät ja tuhosivat Berserkkin plasma-aseillaan vahvimmassa asetuksessa, jättäen jäljelle vain savuavan ruhon.

”Tarkistakaa muut yksiköt jotka ovat olleet tekemisissä malli 2.5, yksikkö 7:n kanssa, emme saa antaa tämän tapahtua uudestaan.”

”Vastaus: Tottelemme, Mestari Z.M.A.”, Feterra Xa vastasi.

Zorak peräätyi tämän jälkeen taas omiin ajatuksiinsa.
”Vuosien ohjelmointi, vuosien verta ja hikeä, enkä vieläkään pysty parantamaan kaikkea. Voi kuinka tarvitsen sen merkittävän osan. ”Hänet” on saatava kiinni välittömästi.
Vain silloin voin nousta takaisin tuhkasta ja saada jokainen polvistumaan edessäni.

Valon Toa.

Minä odotan sinua.”

Domek the light one

Zyglakien luola

Kellään ei ollut kivaa.

Zyglakien monivärinen joukko istui vaitonaisena luolassa, kuunnellen veden tippumista katosta. Silloin tällöin joidenkin ärtyneet katseet kohtasivat, mutta tarkoitusperäisesti kukaan ei ottanut kontaktia toisiinsa.

Viime aikoina mikään ei ollut mennyt suunnitelmien mukaan, ainakaan mikään tärkeä. Koko Allianssi tuntui pompottelevan Zyglakeja aivan mielensä mukaan, yhdeltäkään toiselta taholta ei tullut mitään muuta kuin käskyjä ja komentoja. Siinä missä Nazorakit, Skakdit ja Abzumon joukkio tuntuivat vaihtavan keskenään tietoja ja tukivat toisiaan, Zyglakit oli jätetty väärällä tavalla ulkopuolelle. Uutiset heidän järvensä voimalaitoksen tuhoutumisesta oli kuin suolaa heidän haavoille.

Kaiken päälle he kaipasivat karismaattista, itsevarmaa johtajaa. Kukaan Allianssin aikana hallinneista Zyglakeista ei vakuuttanut likimainkaan kyllin suurta osaa liskomaisten petojen joukkiosta tullakseen kunnioitetuksi. Heidän joukkonsa oli hajanaista, osan ollessa fanaattis-uskovaisia, ja toisten ollessa täysin tätä aatetta vastaan, eikä kukaan ollut yhdistämässä eri osapuolia.

Eivätkä Zyglakit edes olleet erityisen rauhallisia ja tyyniä olioita noin yleisestikään ottaen.

Eräs punainen, Guechexina tunnettu Zyglak nousikin täyteen ryhtiinsä, ja näytti siltä, kuin aikoisi sanoa jotain. Kaikki käänsivät terävähampaiset päänsä häntä kohti viimeistään, kun Guechex aloitti puheensa.
”Emme voi jatkaa tätä! Allianssi pitää meitä pilkkanaan, meillä meni paremmin ennen tätä niin kutsuttua liittoa. Saimmeko ennen yhteistyötä Klaania murrettua? Emme. Mutta käskettiinkö meitä silloin vartioimaan Kummitusten Suota? Ei. Kuuntelimmeko sanaakaan niiltä ötököiltä silloin? Emme totisesti! Me-”

KA-PLAAM!

Punaisen Zyglakin hyvinkin inspiroivaksi tarkoitettu puhe kuitenkin katkesi äkkinäisesti, kun luolan seinä räjähti. Tomun ja pikkukivien laskeuduttua liskot näkivät räjähdyksen tekemässä aukossa mekaanisen, tumman hahmon.

Zyglakit eivät ottaneet yhtään riskiä ja hyökkäsivät tummaa hahmoa päin. Mutta olento onnistui puolustautumaan nopeasti hyökkäyksestä ja hoiteli hyökkäävät Zyglakit heittämällä osan seinää vasten ja toisen osan iskemällä heidät maahan, mutta ei tappanut yhtäänkään heistä.

Osa Zyglakiteista perääntyivät hieman taaksepäin olennon käännesään katseensa takaisin heitä päin.

”Mitä vielä odotamme? Tapetaan se!” Guechexin ääni kuului ”Se on nyt tai ei koskaan!”

Liskojoukko alkoivat marssia olentoa kohti, mutta ennen kuin he ehtivät tarpeeksi lähelle repimään hyökkääjänsä kappaleiksi, olento ampui yhdestä sen neljästä raajoistaan energialaukauksen kattoa kohti ja osoitti aseen Zyglakeja päin.

Zyglakit pysähtyivät heti. Laukaus oli selvästikin saanut heidän huomionsa. Joko se tai saman aseen osoittaminen heidän kasvoja kohti.
Edes Guechex ei enää yrittänyt jatkaa eteenpäin ja antoi muiden kanssa tilaa olennolle.

Olento ei liikkunut vaan tarkkaili ympärillä olevaa liskojoukkoa yksityiskohtaisesti. Sen pää käänteli hyönteismäisesti eikä yksikään pieni kolkka jäänyt pois Olennon näköpiiristä.

”Kysymys: Kuka teistä edustaa joukkoanne”, olento kysyi tunteettomasti mekaanisella äänellään.

Kaikki Zyglakit perääntyivät jättäen Guechexin olennon eteen. Punainen Zyglak oli vähemmän kuin tyytyväinen, mutta päätti vastahakoisesti vastata myöntävästi olennon kysymykseen.

Silloin olennon yksi silmistä valaisi Guechexin eteen hologrammin; se oli Skakdi mustassa takissa joka hymyili epämiellyttävän omahyväisesti Zyglakiin päin.

”Hyvää päivää”, Skakdi tervehti tekoiloisesti, ”kutsukaa minua Z.M.A:ksi”

”Guechex”, punainen Zyglak vastasi epäillen.

”Guechex hyvä”, Skakdi jatkoi hymyilemistä, ”minulla olisi ehdotus…”

Tuntematon, kauan sitten

”Arstein”, Sheelika sanoi.

”Niin, rakas Sheelika?” Zorakin sulava ääni kuului pimeästä huoneesta, jossa hän työskenteli pöydän päällä olevan pienen valokiven varassa.

”Voisitko”, Sheelika puhui vaatimattomasti, ”voisitko soittaa pianoasi taas?”

Zorak keskeytti työnsä ja kääntyi Sheelikaan päin.
”Aivan kuten haluat”, Zorak vastasi hymyillen.

Yhdellä sormennapautuksella, huoneen keskelle ilmestyi valonkiila, jonka alla seisoi Skakdin kosketinsoitin. Pianon päällä ei ollut yhtään pölyä ja on selvästi hyvin huollettu.

Zorak istahti pianon ääreen ja aloitti soittamisen.

Musiikki oli hyvin sivistynyt ja herkkä. Sheelika otti itselleen tuolin ja kuunteli Arsteinin soittoa.
Sheelika piti erittäin paljon kosketinsoittimen äänestä. Sen sävystä ja sen hempeydestä, jota hän oli kuunnellut jo kauemmin kuin hän voisikaan muistaa.

Zorak näytti nauttivan soittamisesta yhtä paljon kuin nais-Toakin. Hän oli selvästi soittanut tätä kappaletta hyvin usein, koska kertaakaan hän ei silmäillyt nuotistoaan soittaessaan.

”No, rakas Sheelika, mitä mieltäsi oikein painaa?” Skakdi kysyi.

Sheelika yllättyi hieman Arsteinin kysymyksestä.
”Kyllä minä tiedän milloin ketäkin vaivaa jotain”, Zorak jatkoi.

”Ajattelin vain”, Sheelika hiljentyi hetken, ”… Miksi pelastit minut? Miksi pelastit minut Makutalta?”

Arstein kääntyi taas Sheelikaa kohti, mutta jatkoi soittamista.
”Koska rakas Sheelika, olet tärkeä minulle”, Zorak vastasi yhtä sulavasti ja hymyili.

”Selvä”, Sheelika sanoi eikä enää puhunut musiikin aikana.

Sheelikan huomaamatta Skakdin hymy alkoi vähitellen muuttua paljon keljummaksi.

Tuntematon

Valon Toa heräsi keskellä soraisesta maata, pienen järven rannalla.

Toa katseli ympärilleen, hän ei tiedä missä hän on. Järven ympärillä oli syvä metsikkö. Aurinkoja ei näkynyt taivaalla, mutta päivä oli silti kirkas.

Mutta pian hän kuuli äkilliseen huudon ääneen.
Huuto ei ollut inhimillinen.

Mutta kääntäessään katseensa huudon mahdolliseen suuntaan, hän huomasi ympäristön kokonaan kadonneen. Kaikki oli varjon peitossa hänen ympärillä eikä hän pystynyt näkemään mitään.
Valon Toa hermostui tästä näystä. Hän nousi pois paikalta missä kivenlohkare oli ja yritti miettiä rauhallisesti.
Silloin useita silmiä avautui hänen ympärille. Toa hätkähti tästä ja kaatui maahan.

D o m e k

Valon Toa yritti nousta jaloilleen, mutta jokin hänessä esti häntä nousemasta ylös. Toa yritti hätäisesti taistella vastaan.
Varjot hänen ympärillään alkoivat liikkua.

Do me k

Varjo alkoi peittää Toan ruumista ja vetivät häntä sisäänsä. Valon Toa yritti paeta mutta jokainen liike aiheutti polttavaa kipua hänen keholle.

Valon Toa yritti huutaa mutta ei voinut.

Domek

Valon Toasta tuli osa Varjoa.

Merellä

Domek heräsi veneen kannella hikoillen ja täristen. Hän ei tosiaankaan ymmärtänyt mitä juuri tapahtui. Katsellessaan ympäri hän huomasi kaiken olevan juuri sellaisena kuin oli. Hänen värinsä oli hieman palautunut elvyyttäessään elementtivoimiaan aurinkojen valon alla.

”Onko kaikki hyvin, Domek?” Pegghu kysyi.

”On kai”, Domek vastasi epäröivästi.

[spoil]Snowie kirjoitti suurimman osan ensimmäisestä kohdasta, joten kiitoksia hänelle.[/spoil]

Domek the light one

Merellä

Vesi osui Domekin kasvoihin.

”Blargh, mitä hiivattia?” Domek nousi ylös ärsyyntyneenä. Päivä oli selvästi vielä sen varhaisimmillaan, joten äkillinen herätys kylmällä vedellä sai Toan kärsivällisyyden putoamaan huomattavasti.

Ennen kuin valon Toa pystyi pitämään suurta hälinää, Ta-Matoralainen Pegghu huusi häntä päin.
”… No mitä nyt taas?” Toa vastasi kärsimättömänä ja katsoi Pegghun osoittamaan suuntaan.
Domek unohti kokonaan epätoivotun herätyksensä.

Nazorakien taistelualus oli pelottavan lähellä venettä ja se tulitti heitä päin.

Sisällä Nazorakien aluksessa useat miehistön keskittyivät komentosillan lukuisiin luotaimiin, näyttöihin ja nappeihin, vaikka kohteena olikin vain noin kahden miehittämä vene.
Kapteeni 877:n äänekkäät käskyt kuuluivat jopa aluksen käytäviin saakka.

Toinen tulitus, tällä kertaa se osui pari metriä aluksen vasempaan, aiheuttaen toisen aallon osumaan Domekiin ja Pegghuun päin.


Domek otti heti valaan ohjat takaisin käsiin ja aloitti hetkeäkään menettämättä suuren pakoyrityksensä.

Veitsivalas veti venettä nopeammin kuin koskaan. Taistelualus jatkoi kovaa tulitustaan ja piti raskaaksi metallinkuoreksi yllättävän nopeaa kiriä.
”Pegghu, pidä silmällä tuon laivan tulitusta!” valon Toa käski niellen ja sitten sylki osan kasvoihinsa osunutta vesimäärää.

Matoralainen kääntyi heti kasvonsa päin laivaa.

”PAARPUURI!” Pegghu huusi nähdessään uuden ammuksen lentäessään heitä kohti. Domek käänsi veneen huudettuun suuntaan, väistäen tulen.

”TYYRPUURI” Pegghu huusi taas ja Domek väisti toisen ammuksen.

Sama rata jatkui. Ammuksia osui veneen vasempaan ja oikeaan, osa vaihteli etäisyydeltä mutta yksikään eivät olleet tarpeeksi lähellä aiheuttamaan suurta vahinkoa.

Vettä roiskui ja kasteli veneilijät ja täytti melkein koko veneen vedellä. Pegghu kaavi käsillään vettä pois, pitäen samalla katsekontaktinsa. Matoralainen ei nauttinut tilaanteesta yhtään. Samaten Domek ei nauttinut uudesta märästä huivistaan kaulansa ympärillä, joka liimautui hänen ihoonsa.

”Lähettäkää vesiskootteriryhmä 4, heti!” Kapteeni 877 huusi. Luukku avautui laivan vasemmalla puolella, jolloin sieltä lähti liikkeelle neljä, Nazorakien ohjaamia vesiskoottereita.

Vesiskootterit kiisivät nopealla vauhdilla veneen kiinni. Kaksi Nazorakia ottivat esiin Zamor-rynnäkkökiväärin ja tulittivat veneilijöitä päin.
”Valon Toa! ALAS!” Pegghu huusi.

”Häh, mitä?” Domek vastasi hämmentyneenä, jolloin Pegghu veti hänet heti alas tähtäyksestä. Domekin ohjaushihna veti Veitsivalasta taipumaan ylös päin, joka vastasi tähän huonosti ja käänsi itsensä suoraan vesiskoottereita päin heikentääkseen otetta.
Silloin veitsivalas heitti kovalla voimalla Domekin irti hihnasta. Toa lensi veneestä suoraan päin yhteen vesiskoottereihin, Nazorakin syliin. Valon Toa oli enemmän kuin yllättynyt tästä äkillisestä juonenkäänteestä, puhumattakaan skootteria ohjaavasta Nazorakista.
Domek löi hätkähten heti Nazorakin pois skootterista ja nappasi toisella kädellä nopeasti toisen ohjauksesta estääkseen veteen putoamisen. Skootteri alkoi liikkua suoraan päin toisen käteen pidettyyn suuntaan, mikä vain hankaloitti Domekin yritystä asettua kunnolla skootterin päälle.
Toinen kivääriä kantava Nazorak yritti ampua Toaa, mutta yksikään ammus ei näytä osuvan ympyrää kierivän skootteriin päin.

Samalla Pegghu nappasi heti ohjauksen veneestä ja käänsi veneen Valon Toaan päin.
Silloin muut vesiskootterit kiisivät veneen perään. Skootteria ratsastavat Nazorakit ottivat sapelinsa esiin ja alkoivat huitoa Matoralaista päin.
Pegghu yritti parhaansa mukaan väistellä sapelin iskuja. Alas kumartuessa hän huomasi kannen päällä lojuvan valokiven ja heitti sen yhteen Nazorakin kasvoihin päin.
Nazorak, jonka silmät olivat hyvin heikkoja kovalle valolle, menetti heti tasapainonsa sokaisevan valokiven osuessaan kasvoihinsa ja putosi skootterin päältä.
Heittäessään Pegghun kaatui märältä istuinpaikaltaan vetäen veneen suoraan toisella puolella olevan skootterin eteen, joka osui ja pudotti ratsastajansa.

Samalla Domek sai viimein molemmat kätensä skootterin ohjaustankoihin, mutta vähäisen tottumuksen vuoksi käänsi vahingossa skootterin paapuuriin päin ja ajoi suoraan toisen kivääriä ampuvan Nazorakin skootterin kylkeen ja kaatoi senkin.

”Hahaa”, Domek lausui itselleen katsellessaan kaatanutta skootteria, mutta ei huomannut ajavansa suoraan taistelualuksen vasempaan kylkeä päin, jonka luukku oli vielä auki.
Ennen kuin Domek ehti reagoida, hänen skootterinsa osui laivaan ja lennätti hänet suoraan luukun kautta laivan sisään.

Laivan ankean harmaassa tilassa Domek kaatoi samalla yhden Nazorakin ja itse putosi suoraan torakoiden keskelle.

Nazorakeilla kesti hetki tajuta mitä tapahtui ja ottivat heti sapelinsa esiin. Domek nousi ylös ja näki sapelien terien iskemässä häntä päin. Toa hyppäsi pois sapelien edestä astuen Nazorakien pään kautta joukon taakse.
Yksi Nazorak vartijoista hyökkäsi teräaseellaan Toaa päin, mutta Domek väisti terän, otti torakan asetta pitävästä kädestä ja heitti hänet toista Nazorak vartijaa päin.
Toiset kaksi Nazorak vartijaa hyökkäsivät sapeleilla Toaa päin, joka väisti nopeasti sapelien viillon kyyristymällä ja pyyhkäisi jalallaan torakat maasta, kaataen molemmat.

Muutkin Nazorakit alkoivat hyökätä Domekia päin. Valon Toa otti esiin hilparinsa ja puolusti sillä torakoiden sapelien viiltäviä iskuja. Domek torjui yhden torakan sapelin hyökkäyksen hilparillaan, jolla hän taittoi sapelin pois torakan käsistä ja potkaisi Nazorakin tieltä.
Sen jälkeen Toa pisti hilparinsa takapäällä takaapäin hyökkäävän Nazorakin kylkeen ja iski toisella jalallaan torakan leukaan.
Domek vaihtoi otteensa salkoaseensa loppuosaan ja löi aseensa sivulla useita lähestyviä Nazorakeja, perääntyen samalla luukkua kohti.

Nazorakit alkoivat perääntyä hieman, he odottivat kiväärimiesten saapumista paikalle.

Domek piti taisteluasentonsa ja osoitti hilpariaan torakkajoukkoa päin.

”Kuka sinä luulet olevasi?!” Nazorak vartioston päällikkö huusi häntä päin jotta kuulostaisi paljon kovemmalta kuin on.

Domek alkoikin miettiä hieman ja hymyili ilkikuristesti.

”Olen Aurinkojen Toa!” hän huusi torakoita päin möreämmällä äänellä ja temppuili salkoaseellaan.
”Domek, Valon EDUSTAJA!!” ja hän iski hilparinsa maahan.

”Valon Toa Domek!” Pegghun ääni kuului ulkopuolelta, hänen vene kieri satunnaisesti laivan vieressä.
Siinä samassa Nazorak kiväärimiehet saapuivat paikalle.
”Sulkekaa se portti!” Nazorak vartioston päällikkö käski.
Luukku alkoi sulkeutua ja Nazorakit aloittivat tulittamisen. Domek alkoi juosta sulkeutuvaa luukkua kohti väistellen Zamor-ammuksia.
Valon Toa kiipesi ja hyppäsi portin jättämän rakon kautta ulos, luukun sulkeutuen hänen perässä.

Domek kiipesi veneen päälle ja otti ohjat takaisin käsiin. Hän käänsi veitsivalaan takaisin haluttuun suuntaan.

Mutta Nazorakit eivät luovuttaneet. Taistelualus jatkoi veneen jahtaamista.

”He eivät vain luovuta”, Pegghu sanoi. Taistelualus alkoi taas tähtäämään tykistönsä venettä päin.

”Pegghu, ota sinä ohjat hetkeksi”, Domek nousi ylös ja käveli veneen päätyyn. Pegghu otti hihnoista kiinni ja katseli mitä Valon Toa yritti.

Toa alkoi tehdä erilaisia asentoja käsillään. Pegghu ei ymmärtänyt mitä Toa yrittää.

”Kapteeni, olemme lukinneet kohteen”, yksi Nazorakeista komentosillalla ilmoitti kapteeni 877:lle.

”Tällä kertaa hän ei pääse pakoon”, kapteeni sanoi tyytyväisenä, ”TUL-”

Mutta ennen kuin kapteeni ehti huutaa käskynsä, taistelualuksen eteen ilmestyi yhtäkkiä suunnattoman suuri, loistava kultainen merihirviö.

”AAAUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUGH!!” Kapteeni 877 huusi.
Ruorimestari alkoi hätäisesti kääntää alusta pois hirviön tieltä.

Pegghu viimein ymmärsi mitä Domek aikoi: hän oli luonut kiinteän hologrammin valon voimillaan.
Domek ohjasi luomuksensa lukuisia lonkeroita ja iski niillä taistelualuksen ympäröivään veteen. Hiki valui Domekin otsalla jokaisesta ohjaamasta iskusta.

Nazorakit kaatuilivat laivan sisällä ympäriinsä aaltojen aiheuttaman järistyksen vuoksi. Kapteeni 877 otti ruorit käsiinsä itse ja nousi vähitellen jaloilleen. Mutta ennen kuin kapteeni ehtikään tehdä mitään, yksi hirviön lonkeroista lähestyi aluksen kylkeä päin.

”Äiti”, Kapteeni 877 huusi.

Lonkero iskeytyi taistelualuksen kylkeen ja kaatoi koko aluksen mereen.

Merihirviö katosi ja Domek huojui hieman paikallaan. Hänen kehonsa väri muuttui paljon harmaammaksi.

Taistelualuksen kaatuminen loi huomattavan suuren aallon joka nosti veneen ja kaatoi sen matkustajat.
Vesi roiskui taas heidän vasta päälle veneen tippuessaan aallon päältä.

Domek ja Pegghu makasivat veneen päällä. Sitten he alkoivat naurata helpotuksesta voitonriemusta

”Valon Toa Domek”, Pegghu sanoi naureskellen, ”tuo oli kyllä hienoin asia minkä olen nähnyt”
”Tiedän”, Domek hykersi, ”mutta voisitko lopettaa ”Valon Toa Domekin” kutsumisen. Kutsu vain Domekiksi”
”Selvä on, Domek”, Pegghu vastasi.

Vene jatkoi matkaansa kohti Zakazia.

Domek the light one

Tuntematon, kauan sitten

Rankka sade. Vettä tippui ja virtasi pientä vuorta pitkin, jonka lukuisissa onkaloissa yksi Toa lepäsi sen kosteassa lämmössä. Vuoren ympärillä oleva metsä näytti kuin riemuitsisi sateesta.
Toa kuunteli luolan sisältä pisaroiden tipahtelua eikä ajatellut muuta kuin odottaisi sateen loppumista.
Ulkona pilvet peittivät auringon valot ja sai päivän tuntumaan paljon synkemmältä kuin se on.

Toa tunsi kostean ilman vaikuttavan hänen kaulahuiviinsa ja yritti löysätä sitä hieman jottei tuntisi oloaan tukalammaksi. Huivinsa käsiteltyä, hän huomasi edessään käärmeen, joka lähestyi häntä päin.

”Älä liiku, Loiste”

Toa olisi juuri nyt säikähtäneesti perääntynyt pois käärmeeltä, mutta pysyi liikkumatta.

”Älä tee äkinnäisiä liikkeitä. Se hyökkää vain jos kokee sinua uhkana. Älä pelkää sitä.”

Toa makasi lohkareiden päällä jäykistyneenä. Luolan kostea ilma vain pahensi tilannetta entisestään.
Hän ei voinut muuta kuin katsoa käärmettä silmiin.

Käärme tuijotti Toaa takaisin. Sen silmät olivat hyvin uhkaavia ja kylmiä, mutta Toa ei voinut muutakaan.

Käärme liikkui sivummalle, mutta Toa piti katsekontaktinsa kiinni käärmeeseen ja toivoi ettei olento hyökkäisi yhtäkkiä.

Mutta käärme ei tehnyt muuta kuin tuijotti. Vähitellen sen katse kääntyi poispäin ja liukui tiehensä luolan sisään.

Toa huokaisi helpottuneena.

”Hyvä ettei se ollut myrkkykäärme. Suurempi riski”

Juuri nyt Toa halusi sanoa jotain, mutta päätti jättää sanomatta. Hän käänsi päänsä luolan suuaukkoa päin, josta ääni oli tullut ja näki korkean henkilön ruskeanharmaassa, pitkässä takissa. Toa ei nähnyt henkilön kasvoja tarkasti, koska henkilön lierihattunsa varjo peitti hänen kasvonsa.
”Sade on lakannut, meidän pitäisi jatkaa matkaa”.

Toan huomaamatta, auringot paistoivat taas ja pilvet hälvenivät taivaalta. Toan seistessään henkilö kääntyi ja alkoi kävellä poispäin. Hänen punainen kaulaliina liehui tuulen mukana.

Domek the light one

Bio Klaanin Linnoitus, Samen toimisto

Monien tuntien ja kauheiden tapahtumien jälkeen, Moderaattori Same viimein pääsi istahtamaan työpöytänsä ääreen ilman valitusta.
Hän huokaisi väsymyksestä ja lupasi itselleen ettei koskaan olisi mukana missään samankaltaisessa ilman pistoolejaan, veitsiään ja kunnon savuketta.
Suuri paperisota oli käynnissä Selakhilaani Moderaattorin edessä, jonka hyökkäyskomentajana toimi hän.
Taistelu oli pitkä ja raivokas, eikä loppua näkynyt. Same merkitsi ja allekirjoitti useita asiapapereita ja raportteja väsymättömästi.
Musteen haju täytti Moderaattorin sieraimet ja papereita oli kaikkialla hänen ympärillään.
Sotaveteraani piteli kynää tiukasti kädessään. Sota vaati uhreja.

”Moderaattori Same, teille on vieraita”, Matoralainen sihteeri astui sisään ovesta ja ilmoitti Selakhilaanille.

Tuli taantui.

”Kutsu heidät sisään”, Samen käheä ääni kuului.
Viisi Toaa saapui heti toimiston sisälle. Same tunnisti heti ketkä Toat olivat kyseessä.

”Palasimme tehtävästämme”, punainen, Hauta kantava tiimin johtaja ilmoitti.
”Palasittepa aika myöhään, Takama ja Angorangerit”, Same huomautti työpöytänsä takaa ja nousi seisomaan Toien edessä.
”Niin noh, meillä oli hieman erimielisyyksiä… Ja, noh…”, Takama vastasi hieman vaivautuneena.
”Tehtävä epäonnistui”, Bokrujuh sanoi hyvin suorasti mutta syyllisyyden tuntuisena.
”Saimme pelastettua suurimman osan kylän asukkaista, mutta pahoin pelkäämme ettei kylästä itse ole enää mitään jäljellä”, Maan Toa Kowambra lisäsi.

Same hieroi kasvojaan.
”Kolmas kerta. Miten se voi olla mahdollista?”, Same puhutteli masentavasti.
”No jos tiimi olisi kuunnellut minua, tätä ei olisi käynyt. Jos minä sanon, niin kunnia oli-”, Painovoiman Toa Pohak sanoi kerskuilevasti, mutta lopetti Bokrujuhin iskiessään tätä olkapäällään.

”Sori”, Takama pyysi alakuloisena.
”Pelkkä anteeksi ei tuo sitä kylää takaisin”, Same vastasi hyvin ankarasti.
”Ilman sopivaa teemaa ryhmällemme emme pysty taistelemaan yhtä hyvin kuin ennen”, tulen Toa selitti.
”Ja kuten on kerran sanottu: “Yhdessä seisomme, jakautuneena me putoamme””, Kowambra lisäsi Takaman perään, ”Meidän Yhtenäisyytemme ei pysy kasassa jos emme pysty päättämään yhteisesti teemaa jota käyttäisimme tai saada uutta”.

”Niinkö?”, Moderaattori sanoi yhtä käheästi, ”Jos näin asiat ovat, joudun valitettavasti erottamaan teidät viroistanne kunnes keksitte uuden teeman”.
”Selvä, ymmärsimme…”, tulen Toa vastasi elottomasti ja hiipui pois Toa-tiiminsä kanssa, ”hyvää päivänjatkoa teille”.

Moderaattori istui takaisin tuolilleen ja keskittyi paperitöihinsä.
Sotatantere oli yhtä kaaottinen kuin se oli, eikä varmaa voittoa ollut odotettavissa. Mutta ennen kuin Moderaattori valmistautui taisteluasemiin, hän muisti jotain.
Nopeasti hän kaappasi pöydän lokerostaan pienen kommunikaattorin ja puhui.

”Tietotornin Pojat ja Tytöt, kuuluuko?”

”Kyllä kuuluu, päällikkö-Same!”

”Hienoa, minulla olisi tehtävä. Etsikää kaikki Vihreänmustan Adminimme Veljeskunnan opetuksista, tyylistä ja sen sisäisestä taistelulajeista. Lähettäkää tiedot Toa Cendai Angorangereille.”

”Selvä, päällikkö-Same!”

Same sulki kommunikaattorin ja palasi takaisin sotatantereelle.

”Taistelukentällä, kekseliäisyys on yhtä tärkeä kuin aseen luoti.”

Merellä

Auringot alkoivat laskea ja päivä alkoi hämärtyä pikkuhiljaa. Taivaan kirkkaan sininen väri vaihtui oranssin väri-spektrumin dominoimaksi värimaailmaksi. Veitsivalas veti yhä väsymättä venettä, joten alus jatkoi yhä matkaansa Zakaziin päin.

Aluksen matkustajat eivät puhuneet toisilleen, he pysyivät hiljaa koko matkan aikana.
Jos Domek ei kääntänyt katsettaan veneen takaosaan päin, hän olisi kokonaan unohtanut Matoralaisen olemassaolon.
Valon Toa tunsi oloaan hieman vaivautuneeksi, joten hän päätti keksiä keskusteluaiheen.

”Joten siis, mitä sinä teet työksesi?” Valon Toa päätti kysyä. Kesti hetken ennen kuin Pegghu vastasi Toan kysymykseen.
”Olen kaupungin vartija”, hän vastasi innottomasti, ”Parisen vuotta olen tehnyt samaa työtä jo”.

”Ahaa”, Domek teeskenteli kiinnostunutta mutta ei enää keksinyt mitä sanoisi seuraavaksi.

Hetken hiljaisuus.

”… Olitko paikalla silloin…” Pegghu kysyi, ”silloin kun ”ne” hyökkäsivät?”
Domekin ilme muuttui paljon vakavemmaksi.

”Kyllä, kyllä olin.”

”Mitä sinä teit?” Pegghu jatkoi.

”Miten niin?”

Pegghu ei sanonut mitään.

”Taistelin niitä Olentoja vastaan”, Domek päätti vastata.

”Feterra”

”Mitä?”

”Avhrak Feterra”, Pegghu toisti, ”niiden nimi on Avhrak Feterra”.

”Mistä tämän sait tietää?” Domek kohotti yhden silmäkulmastaan kiinnostuksesta.

”Ne tappoivat hyvän ystäväni”, Pegghu sanoi piittaamatta kysymyksestä.

”… Olen pahoillani”, Domek vastasi kuten kaikkien oli aina tapana vastata, mutta suurimmaksi osaksi siksi koska hän ei tiennyt mikä muu olisi kelvannut vastauksesi.
”Ei tarvitse”, Pegghun ääni hiljeni entisestään, ”se oli minun syytäni. Minun ei olisi pitänyt…”
Matoralainen hiljeni eikä jatkanut.
Toa yritti keksiä jotain mikä voisi lohduttaa matkustajaansa.
”Kuule”, hän aloitti, ”mitä ikinä tapahtuikaan epäilen, että se on sinun syytäsi”.
Pegghu ei vastannut.
Domek päätti lopettaa yrityksensä, koska pelkäsi vain pahentavan tilannetta.

Auringot laskivat horisontissa.

Päivä oli päättymässä. Taivaan kirkkaat oranssit ja punaiset muuttuivat hienovaraisesti ja huomaamattomasti illan tummaksi siniseksi. Kuu valaisi pilvien seassa sinistä merta, joka kimalsi valon alla kuin jalokiviä.
Valon Toa katseli tätä maisemaa ja huokaisi syvään. Hän pysäytti veneen ja antoi veitsivalaan levätä. Aluksen vetäminen on uuvuttanut sitä.

”Hei, onko meillä valokiviä?” Pegghu viimein sanoi jotain ja nousi seisomaan, ”olisi aika sytyttää ne”.
Tietyillä, uskovaisimmilla Matoralaisilla oli tapana aina sytyttää vähintään yhden valokiven iltaisin. Valokivet on sanottu olevan osa Suurta Henkeä ja suojaisi omistajiaan Raheilta ja Makutan katseelta.
Useimmiten tämä on vedenpitävä, mutta useimmat kaupungeissa asuvat Matoralaiset eivät ole yhtä uskovaisia ja eivätkä sytytä valokiviä öisin.
Siksipä Domek yllättyi hieman, että Pegghun kaltainen kaupunkilainen ehdottaisi tätä.

”Kyllä, se on tuon arkun sisällä”, Valon Toa osoitti toista arkkua, joka oli veneen keskiosassa.
Ta-Matoralainen avasi arkun ja näki heti ensimmäiseksi lierihatun muiden tavaroiden päällä.

”Onko tämä hattu sinun?” hän kysyi ottaen valokiven hatun alta ja laittoi sen pieneen jalustaan.
”Kai se teknisesti on”, Toa vastasi lakonisesti.

”Mutta en tiedä, ansaitsenko sitä”.

Domek the light one

Avomerellä

”Hii-op!” Domek piteli ohjia käsissä. Veitsivalas oli hyvin vahva rahi ja veti venettä yllättävällä nopeudella.

Pegghu oli alkanut vähitellen tottumaan huonoon oloonsa ja katseli ympäröivää mereä. Harvoin hänen kaltaisensa kaupunkilainen Ta-Matoralainen olisi koskaan nähnyt tuota kirkasta, sinistä vesiallasta mikä peitti valtaosan heidän maailmaansa.
Auringot paistoivat kimaltelevan veden yläpuolella ja lämmitti veneilijöitä, joita viileä merituuli puhalsi.
Usein tielle osuneet isot aallokot kastelivat veneilijöitä vesipisaroihin.

Pegghu tunsi olonsa hyvin virkistäväksi merisairaudestaan huolimatta, mutta hän ei siltikään unohtanut sitä päivää.
Se päivä, jolloin Metalliolennot tappoivat Frottikin.

Domek yritti keskittyä veneen ohjaamiseen eikä ajatellut mitään muuta. Jos hän ei olisi vilkaissut veneen taakse, Valon Toa ei olisi edes muistanut Matoralaisen olemasaoloa.
Domek vilkaisi hetken kompassiaan ja karttaa uudestaan. Hän alkoi kääntämänä suuntaa hieman itään päin.

Molemmat veneilijät eivät sanoneet mitään.

Bio Klaanin Tyrmä

Koputusta kuului Sheelikan sellille. Ääni tuli hänen viereisestä sellistä. Se oli hiljainen, mutta kuului tarpeeksi herättääkseen nais-Toan huomion.

Aluksi koputuksella näytti olevan jonkinlainen rytmi, mutta vähitellen se rytmi katosi ja koputus oli pelkän satunnaisuuden varassa.

Jostain syystä, Sheelika muisti Arsteinin. Silloin koputuksen rytmi vaihtui. Se muistuttutti häntä erästä musiikkikappaletta, mitä Arstein soitti hänen kosketinsoittimellaan.
Sheelika muisti kuinka yllättynyt hän oli kuullessaan Arsteinin soittamista. Vaikka hän olikin Skakdi, hän oli selvästi lahjakas musiikissa.
Kappale oli hyvin intensiivinen, mutta samalla hienostunut ja omalla tavallaan kaunis.

Sheelika mietti nykyistä tilannettaan.
”Tähänkö kaikki on päätynyt? Miten hän päätyi tänne?” Nais-Toa mietti.
Pääsisikö hän koskaan ulos täältä? Sheelika on jo istunut sellissä enemmän kuin hän pystyi kestämään.
Arstein tiesi tämän, mutta miksei hän tullut takaisin hakemaan häntä?
Mitä jos Arstein ei koskaan palaakaan? Mitä jos hän ei koskaan pääsisi pois täältä? Mitä jos hän joutuu istumaan tässä sellissä ikiajoiksi?

Viereltä tuleva koputus taantui. Matala hykerrys kuului sen sijaan.

Tuntematon

Hiljaisuus.
Metalliolennot olivat transsissa. Mikään ei liikkunut.
Himmeät, vihreät valot olivat ainoita valonlähteitä koko huoneen sisällä. Metalliolentojen silmät olivat pimeitä ja niiden mieli tyhjä.
Lukuisia Metalliolentoja olivat rivissä huoneen keskellä, useita johtoja kiinitettynä. Kennomaiset koneet oli sijoitettu Metalliolentojen keskelle, mikä erotti ne toisistaan.

Juuri silloin, yksi Metalliolento alkoi liikkua hieman. Sen ristiin laitetut kädet liikahtivat. Sen sormet ja kaula taipuivat.
Olento ei ollut transsissa. Sen mielensä alkoi liikkua. Vähitellen sen silmät valaisivat.

Se ajatteli.

Se huusi.

Spoileri ValitseNäytä

Toa Cendai Angoranger

Spoileri ValitseNäytä

Avomerellä

”Ei hiivatti”, Domek katkaisi hiljaisuuden ja tunnusteli ilmanvirtausta sormellaan uudelleen, ”Hiivatin hiivatti, ei”.

”… Miten niin?”, Pegghu kysyi Valon Toalta, ”Onko jotain vialla?”.
”Tuuli on kääntymässä”, Domek sanoi osoittaen veneen purjetta Pegghulle. Se on totta, vene liikkuu paljon hitaammin kuin aikaisemmin ja purje ei enään työtynyt eteenpäin yhtä vahvasti.
Valon Toa otti kompassinssa esiin.
”Tuuli virtaa kaakkoon, Nynrahiin päin”, Domek hieroi otsaansa turhautuneineena.
”Mutta mitä me sitten teemme?”, Pegghu kysyi ja nousi ylös istumapaikastaan levottomana.
Valon Toa pysyi vaiti. Pegghu alkoi miettimään.
”Onko meillä airoja?”, Matoralainen etsi ympäriltään samalla.
”Ei”, Domek vastasi.
”Entä moottori? Onhan tämä moottorivene?”
”Tiedätkö kuinka paljon sellainen maksaa?”
”Mitä me sitten teemme?”
”Odotetaan kunnes tuuli kääntyy.”
Pegghu istui takaisin paikalleen odottamaan Valon Toan kanssa. Domek veti purjeet alas. Häntä kadutti hieman ettei ottanut mitään ajanvietteeksi, koska ei odottanut tarvitsevan sitä reissullaan.
Tuntematon määrää aikaa kului veneen päällä, aurinko paistoi yhtä korkealla kuin lähtiessään. Pegghu alkoi voimaan pahoin; kaupunkilainen Ta-Matoralainen ei ole tottunut matkustamiseen veneen päällä. Valon Toa piteli kompassiaan kädessään, jota hän silmäili silloin tällöin. Domek alkoi ummistamaan silmiään hieman, jolloin hän kuuli yhtäkkiä veden roiskeen hänen vasemmalta päin. Hän suuntasi katseensa sinne ja näki useita olentoja uimassa meren keskellä.
”Veitsivalaita”, Valon Toa päätteli.
”Veitsivalaitako? Missä?”, Pegghu kääntyi katsomaan.
Tosiaan, useita Veitsivalaita olivat kokoontuneet paikalle juuri pari metriä heidän etäisyydestä.
”Aika harvinaista nähdä niitä täällä tähän aikaan vuodesta”, Pegghu havannoi.
Pegghu käänty takaisin paikalleen, mutta Domek piteli katsettaan Veitsivalasparvea päin. Toa alkoi hymyilemään viekkaasti.

Idän Matoran-kylä

Kylä oli pakokauhun vallassa. Yksi Allianssin Skakdi-joukoista ryöstelivät ja kylvivät tuhoa ja kaaosta kylän läpi. Matoralaiset juoksivat minkä pystyivät paetakseen hyökkäykseltä.

Ryöstöä johti kyborginen kenraali Rlorzedt, joka seisoi kylän vieressä olevan kukkulan päällä.
”Kyllä! KYLLÄ! Tuhotkaa kaikki! Ryöstäkää heidän omaisuudet! Näyttäkää kuka täällä on pomo!”, Rlorzedt huusi alamaisilleen ja iski valtikallaan maata, myhäillen tyytyväisenä kaaokseen minkä hänen sotilaansa loivat.
Poikkeuksellisesti, Rlorzedt ruumis oli peitetty kyborgisiin metalliosiin ja hänen kasvossaan metallinaamari tuntemattomista syistä. Hänen ruumiinmuoto sai hänet näyttämään vähemmän Skakdilta ja enemmän Steltin Aristokraatilta.
Epätavallisesta ulkomuodosta huolimatta hänellä oli hyvin pommittava, vallanhimoinen ja suurellinen persoonallisuus, mikä sai paljon epäsuosiota muiden Skakdien keskuudessa, jonka takia häntä ei koskaan otettu mukaan taisteluihin tai edes puhuttu muiden keskuudessa.
Tästä syystä hän päätti hyökätä luvatta Itäiseen kylään, todistaakseen voimansa.
Rlorzedtin myhäillessään, yksi hänen soturistaan saapui mahtipontisen kenraalinsa luo. Hän oli Selakhilaani, mikä oli hyvin harvinaista minkä tahansa armejoiden paitsi Selakhilaanien kesken.
”Kenraali Rlorzedt! Kaappasimme kylää suojelevan Klaanilaisen!”, Selakhilaani-soturi ilmoitti.
”Tuokaa hänet tänne!”, Rlorzedt käski.
Kaksi Skakdita toivat kenraalin eteen panssaroidun mutta erittäin haavoittuneen Klaanilaisen ja laittoivat hänet polvilleen kenraalin edessä.
”Kas, Schiludomilainen. Kerropa minulle, mikä on nimesi”, Rlorzedt kysyi.
Klaanilainen katsoi ylös Kenraalia murhaavasti.
”Hän kutsuu itseään Laosiksi, kenraali Rlorzedt”, Selakhilaani-soturi sanoi.
”En kysynyt sinulta mitään!”, Rlorzedt karjui pateettisesti alamaistaan päin.
”Niin, anteeksi Kenraali”, Selakhilaani-soturi sanoi.
”Sinä et pääse tästä helpolla. Klaani tulee nujertamaan sinut”, Laosi uhkasi Rlorzedtiä.
”Mutta kyllä minä voin!”, Rlorzedt pöyhkeili klaanilaiselle, ”Olen Rlorzedt! Kaikkien ylivaltias! Sinä ja sinun säälittävä Klaanisi ei tule päihittämään minua koskaan!! KRAHAHAHAHAHAHAH!!!

Juuri kenraali nauraessaan, kylän eteen ilmestyi viisi Toaa.
”Hei Skakdit!”, yksi heistä huusi, mikä sai Skakdien huomion.
”Jo oli aikakin”, Laosi puhutteli itselleen hiljaisesti.
”Keitä te olette!”, Rlorzedt huusi Toia päin.

”Valmiina?”, punainen Toa sanoi.
”Öh, mikä olikaan asennomme?”, vihreä Toa sanoi.
”Asento 3-B! No niin, valmiina?”
”Valmiina!”

*

**

”Toat, ryhmittykää!”, Punainen Toa ilmoitti ottaen esiin oudon käsikonsolin ja teki satunnaisesti asentoja. Muut Toat seurasivat mukana.
Siinä samassa yhtäkkiä heidän päälle ilmestyi erittäin poskettomat asut ja naamiot.
Skakdien leuat loksahtivat auki.

”Jyrisevä Maa!”, musta Toa huusi, ”Maan Toa Kowambra!”

”Voimallinen Painovoima!”, purppura Toa huusi, ”Painovoiman Toa Pohak!”

”Viileä Jää!”, valkoinen nais-Toa huusi, ”Jään Toa Bokrujuh!”

”Elävä Kasvillisuus”, vihreä Toa huusi, ”Kasvillisuuden Toa Lehatu!”

”Liekehtivä Tuli”, punainen ja keskimmäinen Toa huusi, ”Tulen Toa Takama!”

Jokainen heistä tekivät outoja asentoja laususessaan nimensä.

Toa Cendai…ANGORANGER”, Toat huusivat ja tekivät naurettavan ryhmäasennon.

Jotain räjähti heidän takana. Ja kovaa.

Skakdit vain tuijottivat Toa ryhmää. Yleensä he olisivat nauraneet, mutta joskus jotkut asiat ovat aivan liian absurdeja heillekin.
Toien puvut olivat jonkinlainen erittäin mauton yhdistelmä räikeitä värejä. Heidän kasvoissaan oli yksityiskohdista huolimatta täysin identtiset naamiot. Naamion mustat linssit pistivät eniten silmään.
Kesti hetken Rlorzedtiltä ennen kuin tajusa komentaa joukkonsa hyökkäämään.
Mutta ennen kuin Skakdi-sotilaat ehtivät tajuta, yhteen heistä potkaistiin kasvoihin.

Avomerellä

”Uaaah!”

Pegghu piteli kiinni veneen reunasta. Veitsivalas ui yllättävän nopeasti Rahiksi joka vetää venettä kuin rekiä. Valon Toa piteli käsissään kestävää köyttä jolla hän ohjasi Veitsivalasta. Vaikka oli yllättävää, kuinka rauhallisena Rahi otti veneen vetäjän rooliaan, itse Rahin ohjaaminen oli silti erittäin hankalaa.
Domek yritti vetää venettä koiliseen päin ja yritti parhaansa olla putoamatta veneen keulasta.
Monien yrityksien ja harha suuntiin uimisen jälkeen Domek viimein sai yleisen käsityksen miten valasta ohjataan.
Valon Toa yritti toisen kerran kääntää venettä koiliseen päin.
”Viimeinkin”, Domek sai käännettyä veneen suoraan oikeaan suuntaan.

Pegghu makasi veneen reunaa vasten. Hän päätti ettei koskaan veneilisi Toan tai kenenkään muun kanssa, ikinä.

Idän Matoran-kylä

Skakdeja potkitiin kylkiin ja lyötiin kasvoihin. Toat riitelivät kuinka kaksi heistä pukeutuivat täysin väärään pukuun ja mikä teema olisi sopinut parhaiten.

Kenenlläkään ei ollut kivaa.

Spoileri ValitseNäytä

Domek the light one

Avomerellä

Keskellä merta, Domekin vene purjehti pohjois-koiliseen päin. Tuuli oli rauhoittunut hieman eikä ulvonnut enään yhtä kovaa kuin lähtiessään ja aallot olivat paljon tyynempiä.
Lokkien äänet kaikuivat veneen ympärillä.
Valon Toa katsoi taakseen Klaanin saareen päin, eikä nähnyt enään muuta kuin noin nyrkin kokoinen läikkä veden päällä.
Domek tunnusteli ilmaa uudestaan sormellaan. Tuuli puhaltaa juuri oikeaan suutaan, Valon Toa päästi kätensä peräsimestä hetkeksi ja nousi ylös puuarkun päältä.
Yhtäkkiä, arkku avautui ja sieltä putkahti Matoralainen. Domek melkein putosi veneestä tästä tapahtumasta.

”Huaah, viimein ulkona!”, Matoralainen henkäisi helpottuneena ja hieroi hieman päätä.
”Mitä… Kuka… KUKA HIIVATTI SINÄ OLET?! MITÄ TEET TÄÄLLÄ?!”, Domek kyseli kovalla äänellä arkussa olevaa Matoralaista.
”Öhm, anteeksi. Nimeni on Pegghu. Olin, öhm, kävelyllä”, Pegghu vastasi hieman hätiköivästi.
”Keskellä iltaa.”
”Öh, niin.”
”Kaupungin ulkopuolella.”
”Palasin serkkuni luolta.”
”Matoran kylä on lännessä. Veneeni idässä.”
”Minulla on huono suunnantaju.”
”Ja silti löysit tiesi serkkusi luokse.”
”… Öh, mutta silti nukahdin veneesi arkun sisään”
”Joka oli pensaiden piilossa.”
”Löysin sen sattumalta.”
”Oli myös mukavaa sinulta piilottaa sen takaisin kasvistoon.”
”Öh… katsos…”
”Pois paatistani.”

Domek otti Pegghun käsivarsista kiinni. Pegghu alkoi hätäilemään entisestään.
”EI! Älä! Minä olen vain eksynyt Matoralainen! Mitä minä muka tekisin teille?!”
”Jaa-a, ei sitä koskaan tiedä”, Domek sanoi välinpitämättömästi ja alkoi pidellä Pegghua veneen yli, ”Kai osaat uida takaisin?”
”OKEI! MINÄ TUNNUSTAN!”, Pegghu huusi, ”Olen vartiomies Klaanista! Moderaattori Blade lähetti minut tarkkailemaan sinua koska lähdit yksin ilman lupaa! En halunnut tätä itsekään! Minä vannon sen!”
”Hienoa, että tunnustit”, Domek sanoi ja päästi Pegghun takaisin veneen päälle. Valon Toa laittoi arkun kiinni ja asettui takaisen sen päälle.
”Eli siis”, Pegghu aloitti, ”minne olemme matkalla? Kuinka kauan ennen kuin olemme perillä”
”Zakaziin”, Domek vastasi, ”ainakin noin kaksi päivää”.
”… Miksi Zakaziin?”, Pegghu näytti huolestuneelta.
”Tärkeä asia hoidettava”, Domek sanoi ja alkoi katsomaan veneen sivussa olevaan pieneen arkkuun, ”hyvin tärkeä asia.”

Bio Klaanin Linnoitus

”Hei Same! Tarvitsen sinua keksimään Toa ryhmällemme uusi teema”, Takaman huusi Moderaattorin perään.
”Mitä, taas? Vastahan te aloitte käyttämään sitä ajoneuvo-teemaanne?”, Same vastasi.
”Niin, mutta olemme jo käyttäneet ajoneuvo-teemaamme jo noin kaksi kertaa peräkkäin. Vaihtelu virkistää.”
”Miksette odota kunnes Domek palaa ja keksii teille uuden teeman? Hän on parempi näissä kuin minä”
”Mutta en voi odottaa. En halua käytää tätä saman tyylistä trikoota kaksi kertaa.”
”Miksi käytätte niitä naurettavia trikoita? Miten ne muka auttavat?”
”Miten niin?”
”Unohda. Miksette sitten käyttäisi jotain aiempaa teemaanne? Kuten tuota Lintu-Rahi tai taruolento-teemaanne? Minä pidin niistä erittäin paljon …mikä on hieman uskomatonta.”
”Okei, mutta emme tiedä mitä hyvää ryhmäasentoa voisimme käyttää. Itse haluaisin ryhmäasentoa 6-E, mutta Pohakin mielestä 9-B on parempi. Kowabrasta taas 2-C.”
”… Miksi teidän on pakko käyttää ryhmäasentoja?”
”Miten niin miksi?”
”Ääh, unohda. Tehkää mitä haluatte, älkää enään kysykö minulta näistä”, Same huokaisi, ”mutta voisit sentään vähentää noita räjähdyksiä. Ne saattavat vahingoittaa siviilejä”.
”En lupaa mitään”, Takama sanoi ja lähti pois.

Bio Klaanin Selli

Sheelika kuuli askelien ääniä kaukaa sellinsä sisällä. Harvoin Klaanin tyrmässä oli tarpeeksi hiljaista kuulemaan jonkun askelien äänen toistuvan läpi. Tämä oli yksi niistä päivistä.
Usein tähän aikaan osa tyrmän vangeista olivat ruokasalissa ja toinen osa sellin sisällä nukkumassa. Näin pystyttiin välttämään hallitsemattomista vankilakapinoista.
Riippuen rikoksista, osa vangeista eivät edes pääse ruokasaliin vaan joutuivat syömään likaisista astioista, joita annetaan vangeille pienistä oviaukoista.
Sheelika päätti valita toisen vaihtoehdon.
Vaikka hän olikin Toa, hän ei siltikään halunnut jakaa samaa huonetta sadan muiden vankien kanssa.
Hetken kuluttua, askeleet pysähtyivät ja hopeanvaaleanpunainen Toa GT pilkisti sellin eteen.
”Moi!”, Toa tervehti pirteästi. Sheelika ei vastannut.
”Toin muuten evästä tänne jota voisit syödä, jos on nälkä”, GT ilmoitti iloisesti, ”muuten, mikä olikaan nimesi?”
”… Miksi olet täällä?”, Sheelika viimein kysyi, ”mitä oikein yrität?”.
”Miten niin?”, GT kysyi harmittomana.
”Miksi haluat puhua kanssani? Etkö tiedä mitä olen tehnyt?”, Sheelika jatkoi.
”En tiedä mitä olet tehnyt”, GT myönsi, ”mutta näytät ihan mukavalta ihmiseltä, siksi haluan puhua kanssasi.”
”Minäkö? Mukava ihminen?”, Sheelika toisti hieman ymmällään, ”ihmisten ulkonäkö huijaa aina, kuten ihminen itsekin”.
”Niin noh, mutta et ainakaan huijaa minua nyt”, GT hymyili.
Sheelika hiljeni.