Klaanon

Avainsana: Yö

  • Destralille ja sen ohi XXXXIV: Kohti kotia!

    Yön Timo II

    ”Kohti kotia!”, Matoro huusi piraateille iloisesti.

    ”Klaaniin vai?”, perämies Jardit kysyi.

    ”Kyllä. Klaani on kotimme”, Matoro vastaa.

    Jardit nyökkäsi ja komensi piraatteja lähtemään Klaaniin. Matoro oli iloinen, että he olivat lähdössä takaisin. Hän ei ollut odottanut tälläistä matkaa. Luuli vaan, että tulisi Destralille, löytäisi tiedot Makuta Itrozista ja hänen laboratoriosaarestaan, matkustaisi sinne ja takaisin. Se osoittautuikin paljon pahemmaksi. Äksäkin lojui kajuutan sängyssä ja mietti matkaa. Hän tahtoi auttaa Klaania, mutta matka osoittautuikin paljon pahemmaksi, kuin mitä hän luuli. Mutta ainakin hän oli iloinen, että hän sai autettua Klaania vähäsen. Se oli hänen mielestään tärkeintä.

    Bio-Klaani

    ”Se tekisi 15 mutteria”, kauppias vastasi. Irvan löysi vyöstään vain 6.

    ”Voisitteko tehdä poikkeuksen ja myydä minulle lihan kuudella mutterilla?”, Irvan kysyi kauppiaalta.

    ”Sori, mutta Klaani on muutenkin kokemassa konkurssin”, kauppias vastasi. Irvan lähti Seranin kanssa poispäin. Irvan ei ollut syönyt jo pariin päivään. Ja hän ei enää jaksanut olla syömättä.

    ”Mitä me nyt syötäisiin?”, Seran kysyi kaveriltaan.

    ”Ainakaan emme voi ostaa mitään kaupoista. On vain kaksi vaihtoehtoa. Yksi: Joko hankkia ruokaa luonnosta. Kaksi: Varastaan ruokaa kaupoista”

    ”Ei nyt tekisi mieli ryöstää näitä ihmisiä”, Seran vastaa Irvanille.

    ”Eikä tekisi mennä metsiin, saalistamaan villieläimiä”, Irvan sanoo.

    ”Voitaisiinhan myös kalastaa kaloja”, Seran ehdotti.

    ”Hyvä idea”, Irvan sanoi, ”Yksi ongelma: Osaammeko kalastaa?”

    ”En ole vielä ikinä kertaakaan kokeillut, mutta se ei näytä kovin vaikealta”

    ”Minä en aio edes kokeilla. Jos haluat kalastaa, kalasta itse”

    ”Okei”, Seran vastaa, ”Otan veneemme ja ongemme ja koetan saada vähän saalista”

    Parin tunnin päästä, Seran meni pieneen veneeseen, jonka hän, Irvanin kanssa oli ostanut, kun olivat tulleet Klaaniin. Kun hän oli soutanut parinkymmenen kilometrin päähän, hän pysähtyi ja pani onkensa veteen. Parin minuutin kuluttua hän sai erotettua meren hiljaisuudesta jonkin huutoa. Hän alkoi keskittymään äänen suuntaan. Hän näki jonkin polskivan vedessä. Hän huusi apua. Seran alkoi nopeasti soutaa kohti hukkuvaa olentoa.

    ”Apua!”, hän huusi. Hänen äänensä kuulosti vanhalta.

    ”Koettakaa kestää!”, Seran huusi.

    Kun hän oli tarpeeksi lähellä, hän otti airons ja pani sen veteen.

    ”Tarttukaa airoon!”, Seran huusi.

    Airosta tarttui ruskea-musta Turaga. Fe-Matoran auttoi vanhaa Turagaa veneeseen.

    ”Kiitoksia, nuori Matoran”, Turaga sanoi hengästyneenä, ”Ilman sinua olisin hukkunut ja kuollut”

    ”Ei se mitään”, Seran vastasi.

    ”Nimeni on Seran”, Seran esitteli itsensä ja kätteli vanhaa Turagaa.

    ”Turaga Thowron”, ruskea Turaga vastaa, ”Kunpa olisi mitenkään, miten voisin korvata tekosi”

    ”Ei tarvitse korvata”, Seran vaati.

    ”Kyllä tarvitsee”, Turaga Thowron vastaa ja alkoi penkoa vyöstään jotain, ”Minulla taitaa olla mukana jokin, joka saattaa kiinnostaa nykyajan nuorisoa”

    Hän löysi kiven ja ojensi sen.

    ”Ai. Kivi”, Seran sanoi, ”Kiitos”’

    ”Ei se mikä tahansa kivi ole”, Turaga sanoo, ”Se on Toa-kivi”

    ”Mitä!?”, Seran tokaisi, ”Toa-voimia antava Toa-kivi?!”

    ”Tietenkin”, Turaga vastaa, ”En kai minä nyt antaisi pelastajalleni tavallisen kiven ja väittäisi sitä Toa-Kiveksi. En ikinä!”

    Fe-matoran katsoi vähän kiveä ja sanoi:

    ”En voi ottaa tätä”

    ”Mikset?”

    ”Tässähän on jonkun entisen Toan voimat!”

    ”Tiedän, että se saattaa pelottaa jotakin, mutta ota se nyt vaan. Siitä tulee hyötyä joko ennemmin tai myöhemmin”

    Seran tarkasti kiveä tarkemmin ja näki joitakin kaiverruksia. Vaikka häntä vähän epäröitti ottaa Turagalta Toa-Kiveä hän silti pani kiven laukkuunnsa varmuuden vuoksi. Sitten hän kysyi Turaga Thowronilta, mitä hän teki meressä, vaikkei ollut kovin hyvä uimari. Turaga vastasi, että oli lähdössä toisen Toan kanssa toiseen paikkaan veneellä, kunnes iso kalmari tuhosi hänen veneensä.

    ”Missäs se sinun Toakaverisi on?”, Seran kysyi Turagalta.

    ”En tiedä sitä. Viimeksi kun näin hänet, kalmari veti minut pinnan alle”

    Seran nyökkäsi ja alkoi soutamaan veneensä Klaaniin, vaikkei saanut yhtään saalista. Hän halusi viedä Turaga Thowronin kuivalle maalle. Hän myös koko matkan aikana ihmetteli, mitä tekisi Toa-kivelle.

  • Destralille ja sen ohi XXXXIII: Kuulitko koskaan Puikko-Petterin tragediaa?

    Rozum

    Piraatit olivat pistäneet joksikin aikaa juhlat pystyyn laboratorionraunioiden edustalle, mutta ne olivat päättyneet epämiellyttävästi erään hyvin tunnetun kapteenin huutoon ”MIKSI ROMMI ON LOPPU! MIKSIIIIIH”
    Sitten he olivat lähteneet kohti rannikkoa.

    Matoro oli toisten juhliessa tutkinut kansiota. Se oli kirjoitettu oudoilla merkeillä, joista ei saanut selvää. Siinä kuitenkin toistui tietyt merkit tietyin väliajoin varmistaakseen että se oli Matoran-kieltä, tosin puettuna outoihin merkkeihin. Salakieltä.

    Matka viidakon läpi sujui suhteellisen rauhallisissa merkeissä. Mitä nyt jokunen pieni rahi tai vastaava. Puoli matkaa taas kärsittiin Notfunin jutuista. Tällä kertaa hän kertoi kaveristaan nimeltä Puikko-Petteri. Kyseiselle tyypille piti laittaa puusilmä, mutta tulikin vahingossa puujalka.
    Toinen puoli matkasta Notfunin suu oli tukittu teipillä.

    ”Meillä voi mennä Klaanissa jonkin aikaa”, Matoro selitti. Hän käveli Äksän kanssa Jardirtin rinnalla, sillä Notfunista ei ollut keskustelukaveria juuri nyt.
    ”Aye”, matoran vastasi lyhytsanaisesti.
    ”Kepsukka saa auttaa tämän salakielen kanssa”, Matoro puheli itsekseen. ”Paperit ovat Manulle ja katsotaan filmi Klaanissa”

    Suurin osa loppumatkasta sujui hiljaisesti. Viidakkomaisema toisti itseään, rahit ääntelivät metsässä. Jossain välissä he saapuivat kultaisille rannoille jonka edustalla Yön Timo III odotti uskollisena osan miehistö kanssa.

    Matka laboratoriolta takaisin oli kestänyt kuusi tuntia. Kello oli melko lähellä iltakuutta, ja aurinko oli jo laskemassa. Joukkio siirtyi nopeasti laivaan ja pian he nostivat ankkurit ja lähtivät kohti Klaania.

  • Vuorovesikaavio

    Bio-Klaanin linnoitus

    Ne unet alkoivat vähän aikaa Xia-reissun jälkeen.

    Aluksi ne kävivät normaaleista painajaisista. Kuten joka ilta, Kapura sinäkin iltana raahautui sänkyynsä vietettyään aikaa Klaanin kirjastossa käyden sivistyneitä väittelyjä kahviossa. Mutta se kerta oli erilainen.

    Vaikka hän ei viime aikoina ollut nukkunut kovin hyvin, Kapura muisti unistaan yhden asian: Ne eivät olleet tällaisia.

    Kapura ei nähnyt mitään. Vain pelkkää pimeyttä Se tosin saattoi olla luonnollista unelle, eikä hän kiinnittänytkään siihen juuri mitään huomiota. Muutama painajainen kai kuuluisi asiaan traumaattisten Yö Kauhun ja Xia-reissun jälkeen, eikö vain? Mutta kun aamu läheni, uni yhtäkkiä muuttui.

    Vieläkään Kapura ei erottanut mitään, mutta tuttu ja turvallisen oloinen pimeys rakoili. Sieltä täältä erottui hetken verran häivähdys punaisen tai oranssin sävyä. Mutta Kapura ei välittänyt, ja huomasi aamulla herätessään, että vaikka unet eivät varsinaisesti olleet rentouttavia, hänestä tuntui kuitenkin mukavan levänneeltä.

    Seuraavana yönä uni oli taas erilainen. Kapura näki tutun pimeyden ja säännölliset punaisen ja oranssin välähdykset. Mutta jokin oli erilailla.

    Jostain selittämättömästä syystä Kapura tunsi suunnatonta pakokauhua ja myöhästymisen tunnetta. Kapura pinnisti muistiaan, mutta ei yhdistänyt kumpaakaan tuntemusta mihinkään unta muistuttavaan tapahtumaan. Toki Yö Kauhu ja Xia-retki tarjosivat ison annoksen pakokauhua, mutta uni tuntui erilaiselta.

    Yön jatkuessa myöhästymisen tunne tuli yhä suuremmaksi. Kapura hieman muisteltuaan ei muistanut mitään vastaavaa koko elämästään. Silti tuntui, kuin jokin iso ja karvainen, jonka Kapura luuli jo kauan sitten nujertaneensa päättikin äkkiä huomauttaa olemassaolostaan jossain muualla.

    Kuten edellisenä yönä, tänäkin yönä uni muuttui aamua kohti mentäessä. Nytkään Kapura ei nähnyt juuri mitään, mutta tunsi kuin olisi ollut jonkin vedessä kulkevan päällä. Oliko se vene? Kapura yritti muistella, missä oli viimeksi matkustanut veneellä. Jokin Kapurassa tiesi, että kyseessä ei ollut vene. Ja virtaus. Kapura tunsi erittäin vahvan virtauksen. Sitten Kapura heräsi, mutta hänen olonsa oli kaikkea muuta kuin rentoutunut.

    Tälläkin kertaa Kapura vietti suurimman osan päivästä kirjastossa. Mutta sen sijaan, että olisi lukenut häntä kiinnostavista tai luultavasti hyödyllisistä asioista, Kapura etsi käsiinsä Klaanin lähialueiden vuorovesikaavion. Jokin hänen päässään vihjasi:

    ”Etsi läheltä… Vahva virtaus…”

    Kapura hätääntyi hieman. Oliko hänen päässää joku tai jokin? Mutta hetken mietittyään Kapura oli lähes vuorenvarma siitä, että kummalliset unet johtuivat todennäköisesti siitä, että Kapura muisti yhtäkkiä jotain, mutta ajatukset eivät pysyneet kokonaisina. Tarkemmin muistellen Kapura huomasi, että ei ollut mitenkään varma siitä, oliko hänen muistiaan muuteltu joskus vai ei.

    Tulen ja Painovoiman Toa katsahti jälleen vuorovesikaavioon. Klaanin lähellä oli erittäin voimakas virtaus, joka toi eksoottisen näköisiä kiviä rannoille joltain kaukaiselta saarelta.

    Kapura seurasi virtausta sormellaan, mutta huomasi harmikseen, että kartta oli joskus revennyt siitä kohtaa, missä virtauksen vierellä mutkitteli useita muita merivirtoja. Kapura tarkensi katsettaan ja huomasi erottavansa jotain saaren ääriviivojen tyylistä kartan reunassa.

    Jokin hänen päässään tuntui yhtäkkiä painavemmalta.

    [spoiler=Krhm.]
    En ole täysin palannut Ropeen, postailen vain muutamia viestejä tässä välissä.
    [/spoiler]

  • Destralille ja sen ohi XXXVI: Protocairn vs. piraatit

    Rozum

    Metsäauko oli kaaoksessa. Valtava, tuntematon rahi oli hyökännyt metsiköstä joukon kimppuun.

    Matoro makasi selällään saniaisten ja aluskasvillisuuden joukossa. Hän tarkensi katsettaan nopeasti liikkuvaan olentoon. Hän kaiveli päästään tietojaan raheista.
    Pitkä häntä. Neljä raajaa. Korkea pää. Matelijamainen olemus.

    Protocairn, hän muisti. Lohikäärmerahi, joka oli tarujen mukaan syntynyt puhtaasta energiasta. Olento oli väkivahva ja agressiivinen. Hyökkäsi äärimmäisen helposti.
    Niihin tepsii kylmyys.

    Matoro loi silmäyksen taistelukentälle. Protocairn juoksi ympäriinsä sekopäisenä, syösten välillä erinäisiä lieskoja suustaan. Piraatit ja Klaanilaiskumppani olivat joko maassa tai juoksivat ympäriinsä aukiota.
    Monet piraatit olivat yrittäneet ampua tai tehdä muuta vastaavaa rahille. Joku oli peräti heittänyt sitä polttopullolla.
    Tulirahia polttopullolla. Äly hoi, Matoro ajatteli. Hän tiesi että moista rahia ei voitettaisi niin vain. Se joko eksytettäisiin tai siltä paettaisiin.

    Toa näki Äksän nousevan kasvien joukosta ylös. Hän pyrähti Klaanilaisen luo.
    ”Martti, tuohon ei tehoa edes tämä hehtaaripyssy. Mikä se on?”, Äks kysyi heti.
    ”Protocairn. Sen panssaria on turha yrittää murtaa tällä kalustolla. Yritetään harhauttaa se”, Matoro aloitti. ”Auta kiinnittämään sen huomio!”

    Hetken oudon viittelöinnin ja huudon jälkeen agressiivinen lohikäärme oli huomannut parivaljakon. Se kääntyi kuopien maata ja lähti syöksymään kohti uusia saaliitaan.
    Matoro ja Äks pyrähtivät juoksuun kohti tiheämpää puustoa. Korkeat puut hidastivat lohikäärmettä hieman, mutta se oli silti äärimmäisen nopea.
    ”Pyritään tarpeeksi kauas!”, Matoro puhui huohotukseltaan. ”Muistatko sen suuren rotkon jonka ohitimme?”
    Äks näytti nyökkäävän.

    Protocairnin pitkät, piikikkäät kädet tavoittelivat juoksijoita. Matoro keskittyi elementtivoimaansa, ja alkoi luoda jäätä maahan.
    Pian jään ilmestyttyä jokainen heistä menetti liikkeidensä hallinnan ja liukui pitkin Matoron kokoajan luomaa jäätä. Jurkänne alkoi olla edessä.
    ”Äks! Lähemmäs! Harppuunoin tuon puun!”, Matoro huusi. Aalto tulta tasapainonsa menettäneeltä Protocairnilta poltteli hänen selkään.

    Jää oli loppunut, mutta alamäki ennen jyrkännettä alkanut. Hiekka antoi periksi eikä siitä saanut otetta millään.
    Jään Toa ojensi mustan kätensä. Kuului naksaus.

    Sitten kaksi Klaanilaista ja valtava rahi tunsivat lentävänsä painottomana kohti valtavan rotkon pohjaa.
    Matoron ilme oli tyrmistynyt. Harppuunatemppu oli epäonnistunut. Mitä?
    Hän takoi kämmenessään olevaa harppuunanäppäintä. Sillä silmänräpäyksellä laitteen moottori lähti käyntiin ja ampui terän satunnaisesti. Hiekkaa pöllähti koneen sisuksista.

    Matoron kädessä tuntui, kun hänen ampumansa haka sai otteen. Hänestä tuntui sekunnin siltä, että hänen oikea kätensä irtoasi. Sitten hän oli hetken paikallaan ilmassa ja syöksyi väkisin ylöspäin, osuen ensin jyrkänteen kiviseen reunaan. Hän pysäytti välittömästi kelauksen ja katsoi alas.
    Hän ei nähnyt Äksään tai rahia. Vain kylmänsinisen merenvuonon.

    Ylhäältä kuului piraattien huutoja.

    … mutta tunnen, että jotain pahaa tapahtuu…

    Sitten hän huomasi jonkun nousevan pintaan vedestä.
    Helpottunut huokaus.

    Kesti pitkä tovi ennenkuin kumpikin heistä oli taas ylhäällä.
    Piraatit olivat tehneet leirinuotion ja grillasivat siinä metsästämäänsä Brakas-apinaa.
    Joku matoran hoilasi juopuneena laulujaan.
    ”Ennen oli miehet rautaa ja laivat… laivantekoainettaa!”
    ”Laivat tehdään puusta, mäntti!”
    ”Ei kaikki. Olen nähnyt rautaisia.”
    ”Niin, unissasi. Eihän rauta kellu.”
    ”Missä tynnyrissä sinä olet elänyt?”
    ”Rommitynnyrissä, kiitos kysymästä.”
    ”…”

    ”Mitä minä sanoin. Harpuunassani oli hiekkaa. Se on äärettömän huono merkki”, Matoro selitti istuen kannolla.
    ”Eikö harppuuna ole se juttu, jolla ammutaan valaisiin jotain, jolla voi räjäyttää ne?”, Notfun selitti itsekseen.

    ”Martti, ei se harppuunatemppukaan voi onnistua joka kerta. Se on tosiasia!”, Äks vastasi.
    ”Muttakun minun harppuunatemppuni onnistuu joka kerta”, Matoro vastasi. ”Se on yksi niitä asioita maailmassa, joka ei muutu… paitsi nyt.”

    ”Keskeytän teidän juttunne ja kysyn että missäs se laboratorio niinkun on?”, Notfun tuli väliin.
    ”Emme tiedä kunnolla”, Matoro aloitti. ”Mutta saari ei ole kovin iso. Luulen että kannattaa pyrkiä saaren korkeimmalle paikalle, mistä näkee helposti rakennukset.”

    ”Ja sieltä löydämme aarrekartan”, Notfun jatkoi kullankiilto silmissä.
    ”Luulen niin”, Matoro vastasi.
    ”Hei. Kannattaisikohan meidän leiriytyä nyt kun yökin tulee kohta?”, Äks keskeytti.
    Matoroa puistatti ajatus nukkumisesta. Hän oli pitänyt nytkin melkein kokoajan yllä mielensuojausta. Nukkuessa olennon mieli on avoin kaikelle.

    ”Jatketaan kuitenkin matkaa syvemmälle saareen”, Martti ehdotti.
    Taustalta kuului epävireistä JOU HOU ME OLLAAN ROSVOI- laulua.
    Aurinko alkoi olla jo lännessä. Saarelle laskeutuisi pimeys muutamassa tunnissa.

    Yön Timo II

    Musta purjevene lipui ankkuroidun laivan viereen.
    Joku hahmo selvästi kiipesi jotenkin puista laivan kylkeä pitkin ylös. Hetken kuluttua vene vajosi veteen.
    Hahmo hyppäsi yhden normaalin pelastusveneen pressun alle piiloon.

  • Destralille ja sen ohi XXXIV: Mursunlihaa kuljettava mursu

    Rozumin karikot, Yön Timo II

    Notfun kierteli laivaa. Hän käskytti miehistöään ympärillään.

    ”Pojat, nyt laitatte sen nuotion pois ja suolaatte Turskan äkkiä. Jardirt, hae vieraamme, ja vie heidät manaattisäil- Anteeksi ruumaan. Kaksoset, ottakaa Mursunlihat. Toa, jaa nämä piilukkopistoolit miehistölle ja vie tämä kolmikolkka Jardirtille. Minä pidän toisen kaiken varalta, niin että jos omani menee hukkaan, niin saan uuden tilalle. Toinen vaihtoehto o tietenkin, että jos joku kaappaa vallan, jota ei tietenkään tapahdu, niin hän saa tämän”, Notfun puheskeli, ja käveli alas ruumaansa.

    Ruumassa oli kolme manaattia ja kaksi Mursua. Mursut olivat tarkoitetut kantamaan mursunlihat ja vieraat. Manaatit olivat miehistölle.

    ”Noniin, miehet. Avaan nyt höyryluukun, ja menette nopeasti kohti Rotsummia. Vieraat menevät mursunlihaa kuljettavan mursun selkään, ja minä menen sen toisen selkään. Lähtekäämme”, Notfun ilmoitti, avasi luukun, ja he lähtivät.

    Samoihin aikoihin klaanissa

    Eräs Toa juoksi kohti adminsiipeä päin. Kun hän tuli portille, hänet ohjattiin moderaattoreiden siipeen, koska kukaan admineista ei juuri nyt ollut paikalla. Toa juoksi modesiiven portille. Hän näppäili adminsiivestä saamansa koodin lukkoon, ja käveli sisään. Portit sulkeutuivat hänen takanaan.

    Hän katsoi seinässä olevaan näyttöön. Ainakin Bladevezon näytti olevan paikalla. Hän kutsui kyseisen moderaattorin. Kohta tämä astuikin hissistä ulos.

    ”Herra, löysin matoranin murhattuna huoneestaan”, Toa kertoi.

    ”Hhhhmmm. Kiintoisaa. Millä tavalla tuo oli murhattu?”, Bladevezon uteli.

    ”Erittäin raa’asti. En osaa sanoa miten tuollaista jälkeä voi syntyä. Hänen päänsä oli raadeltu sisältältäpäin, ilmeisesti suun kautta, ja matoranin ruumis ei ollut tunnistettavissa. Huoneen numero on 982”, Toa kertoi.

    ”982..”, Bladevezon mutisi ja meni seinässä olevan näytön luo. Hän näppäili hakuikkunaan numeron, ja katsoi huoneen tiedot, ”Huoneessa asui matoran nimeltä Keja. Ta-matoran, liittynyt klaaniin kolme vuotta sitten. Mene ilmoittamaan matoranin omaisille. Pistän tietoa eteenpäin. Kiitos”, Bladevezon kuittasi, ja lähetti toan matkaan.

  • Destralille ja sen ohi XXXIII: Miksi laivassani on nuotio?

    Yön Timo II, Meri

    Lyhyen tursasjahdin jälkeen Notfun oli tyytyväinen. Hänen kauniin laivansa tykit olivat ampuneet yhden keltapilkullisen Steltinkymmenlonkerotursaan.

    Nyt kyseinen merenelävä roikkui kannelle viritetyn nuotion yllä.

    ”Hetk- miksi laivassani on nuotio?”, Notfun ihmetteli nähdessään mitä kannella tapahtuu.
    ”Kapteeni, halusitte paistettua tursasta”, yksi piraatti vastasi.
    ”Tämä laiva on puuta. Se palaa. Sammuttakaa nuotio heti kun olette paistaneet tursaan.”, Notfun antoi ohjeita.
    ”Aye, kapteeni”, piraatti vastasi.

    Matoro tutkaili yhdessä hyteistä karttoja. Rozumin saaren ympärille oli merkitty useita karikoita. Olisi varmaan parasta mennä maihin veneillä ja ankkuroida karien ulkopuolelle. Niistä legendojen merikäärmeistä tai mustekaloista olisi turha välittää.

    He saapuisivat saarelle jo muutaman tunnin kuluttua. Yön Timo II oli harvinaisen nopea ja tuulet olivat myöteiset.

    Bio-Klaanin saari, Nazorak-satama

    Skakdien suuri purjelaiva lipui satamaan Nazorakien metallisten sotalaivojen lomaan. Laivat näyttivät olevan kuin toisesta maailmasta; toinen oli puinen ja liikkui purjeilla, toiset olivat metallia ja liikkuivat moottorein. Gaggulabio suosi merenkäynnissä perinteitä ja oli joskus arvostanut merirosvoja.
    Notfunin jälkeen hän vihasi heitä.

    Keltamusta skakdi käveli selkä kyyryssä ulos laivasta. Hänen takanaan kulki kuin vanana useita muita Skakdeja. Skakdilordi oli silminnähden ärtynyt. Amazua sentään olisi suorittamassa tehtävää ja toivottavasti onnistuisi.

    Harmaa, suurikokoinen kyborgiskakdi käveli johtajaansa vastaan laiturille. Nazorakien telakat ja lukuisat varastorakennukset näyttivät tyhjiltä. Nazorakit eivät pidä skakdien seurasta.

    ”Päivää, Gaggulabio. Maajoukoilta ei mitään raportoitavaa”, vallanhimoinen komentajaskakdi aloitti. Gaggulabio loi tähän turhautuneen vilkaisun.
    ”Ovatko torakat ilmoittaneet suunnitelmistaan poissaollessani?”, Labio kysyi. Hän oli ollut juuri pari päivää merellä skakdien sotaharjoituksessa.
    ”Ei, ei mitään.”, Rlorzedt vastasi.
    Kiven skakdi murahti jotakin.
    ”Entä tutkimukset viruksen kanssa?”
    ”Saimme tuloksia. Kykenimme selivttämään miten Spiriah sitä oli käyttänyt ja kykenemme nyt muokkaamaan skakdien voimia. Ainetta tosin on kovin vähän”

    Skakdiseurue lähti satamasta kohti Pesää ja siellä sijaitsevia kasarmeja.

    Yön Timo II, Meri Rozumin ympärillä

    ”Maakravut, alamme olla perillä. Suurella laivalla ei pääse tämän lähemmäs. Karikoita.”, Notfun selitti kävellessään Matoron hyttiin. Nukkuva Xxonn havahtui.

    Kaksi klaanilaista olivat nopeasti kannella. He katsoivat vähän matkan päässä siintävää saarta. Se oli vehreä ja trooppisen näköinen. Kultaiset hiekkarannat houkuttelivat matkalaisia karikoihin.

    Silloin Matoro tajusi, että hän oli käynyt tuolla saarella. Hän oli laskeutunut sinne muiden kanssa Xian paluumatkalla. Saari oli se, jossa hänen naamionsa alkoi käyttytyä oudosti ensimmäistä kertaa.

    Yhtäkkiä häntä hieman pelotti palata saarelle.

  • Destralille ja sen ohi XXXII: Hyvästi, Rumishere

    Rumisheren satama

    Kolmikko näytti entistä oudommalta. Lyhykäinen Notfun käveli etummaisena. Hän oli kasannut kolme ostamaansa kolmikolkkaa vanhansa päälle, ja änkenyt vyöhänsä niin paljon pistooleja ettei enempää mahtunut. Loput tavaroista olivat Äksän työntämissä kottikärryissä. Matoro tutki paketoituja tavaroita.

    ”… maissisörsseliä? Mitä se on?”, Matoro ihmetteli.
    ”Se on hyvää ja halpaa”, Notfun vastasi.

    ”Luulenko minä vain vai ovatko nämä kadut tyhjentyneet?”, Äks huudahti raskaiden kärryjen takaa.
    Matoro ja Notfun katselivat ympärilleen. Pitkällä pääkadulla ei näkynyt ristin sielua.
    ”Minun asevyöni pelotti kai ne pois”, Notfun totesi itsekseen.
    ”Kaksikymmentä piilukkopistoolia. Miksi käytät piilukkopistooleja? Zamor-pistoolit ovat nykyaikaa”, Matoro valitti.
    ”Hei, olen merirosvo. Käytän piilukkopistooleja. Sitäpaitsi, nämä ovat paljon äijempiä kuin hienostelevat zamorit”, Notfun alkoi selittää ”Hei, tuossa talossa asuu Erkki! Hän on vanha kaverini!”
    Piraattimatoran ryntäsi puiseen mökkiin.
    Sieltä huudettiin vain ”Senkin röhjäkkeet!” ja ”Maksa velkasi!” ja sitten Notfun lensi kaaressa ulos.

    Klaanilaiset katsahtivat toisiaan. Notfun jupisi ilkeänpuoleisesti itsekseen jotakin.
    Pian he saapuivat takaisin Yön Timo II:lle ja lastasivat tavarat laivaan.

    Satama-altaan toisessa päässä kaavutettu hahmo katseli suurta merirosvolaivaa kun se lähti lipumaan merelle aallonmurtajan ohi.
    Musta purjevene lähti liikkeelle pitäen etäisyyttä kohteeseensa.

    ”EESNPÄIN, KOHTI AARRETTA!”, Notfun huusi yläkannelta. Suuri laiva lipui juhlalisesti merellä.
    Notfun kaivoi esiin suunnitelmalistansa.
    Hän yliviivasi kohdan ”käy Romiseheressä”.
    Seuraavat kohdat olisivat ”Kierrä tuo luoto kolmesti”, ”Väistä tuota manaattia” ja ”Ammu tuo tursas”

    ”Mikä luoto? Luotoja on meri täynnä?”, Notfun mietti omia merkintöjään. Hän yliviivasi koko kohdan.
    ”Sitten manaatti. Mikä manaatti? Missä täällä on manaatti? Ei missään. Skipataan”
    ”Miehistö! Seuraava vaihe on se, että ammumme ensimmäisen esiin tulevan tursaan!”
    ”Aye, kapteeni”, Jardirt vastasi ruoria käännellessään.

    Matoro istuskeli taustalla katselemassa merelle. Tämä kapteeni oli tosiaan omalaatuisin hänen näkemä matoran.

  • Destralille ja sen ohi XXXI: Rommia, maissisörsseliä ja sitä juttua mistä tulee keripukki

    Rumisheren kaupungin satama

    Yön Timo II, Notfunin laiva oli saapunut satamaan. Notfun kiillotti kultaista Pakariaan ennen kuin he poistuivat laivasta. Sitten hän laittoi sen kasvoilleen, ja kolmikolkan syvälle päähänsä. Notfun nousi naulakosta asevyönsä, ja asetti siihen piilukkopistoolinsa ja veitsensä. Sitten hän käveli miehistön eteen.

    ”Noniin, miehet. Lähden hakemaan rommia ja maissisörsseliä. Ja sitä juttua mistä tulee keripukki. Lihaa. Saatte olla vapaasti missä tykkäätte, mutta tunnin päästä, kun tulen, laiva on lähtökunnossa. Vieraat tulevat mukaani”, Notfun kierteli miehistöä, joka oli rivissä, ja käskytti.

    Notfun, Xxonn ja Matoro kävelivät satamakatua. Tämä kaupunki oli erittäin rähjäinen, mutta kotoisa. Kolmikko näytti hieman koomiselta, koska Notfun oli lyhyin, mutta käveli edessä, ja kaksi pitempää seurasivat kuten kananpojat emoansa.

    ”Kuule, Notfun, oletko huomannut, että tämän kaupungin nimi on jotenkin… Se vain kuulostaa siltä kuin se olisi keksitty matkaamme varten..”, Matoro pohti.

    ”Haha.. Tuo on typerintä mitä olen koskaan kuullut”, Notfun naureskeli, ja käveli kaupan ovesta sisään. Yllä olevassa kyltissä oli kaupan nimi, Mac McToranin rommi ja aseliike.

    ”Mac, viisikymmentä litraa rommia, kaksikymmentäviisi piilukkopistoolia, kolme kolmikolkkaa, maissisörsseliä ja mursunlihaa”, Notfun huudahti kauppiaalle, jonka tunsi jo ennestään.

    ”Tulossa, N’fun. Tuleeko muuta?”, Mac kysyi.

    ”En taida tarvita oikeastaan muuta, kiitos”, Notfun vastasi.

    ”Selvä. Se tekee viisisataa”, Kauppias ilmoitti.

    ”Pistä lapulle että olen tuon velkaa. Olen näiden maakrapujen kanssa etsimässä erästä aarretta. Minusta tulee rikas”, Notfun kertoi.

    Kauppias vastasi myöntävästi, ja kolmikko käveli ulos kottikärryllinen tykötarpeita mukanaan.