Klaanon

Avainsana: Yö

  • Destralille ja sen ohi XI: Toipilaiden tutkimukset + Kumiankkoja II

    Kaukainen saari, Matoran-tukikohta

    Matoro tunsi olonsa huojentuneeksi. Destralilta hankittu Itrozin kansio oli edelleen tallessa.
    Vain kaikki muu oli pielessä. Se oli pieni haitta se.

    Matoro käveli hetken yksin kivikäytävillä. Tukikohta oli ankea kivikolossi. Se oli ainut paikka jossa Matoranit elivät. Matoron tunteet käski tekemään jotakin näiden matoranein hyväksi. Järki sanoi toisin.
    Lisäksi jokin outo asia tunteiden ja järjen rajamailta käski hankkia Nimdan.

    Toa asetteli asioita päässään tärkeysjärjestykseen. Ensinnäkin hän halusi syötävää.
    Toisena hän tutkisi dokumentit ja hankkisi Äksän kuntoon. Sitten he tutkisivat missä ovat.

    Matoro tuli kiviseen sairashuoneeseen. Eräs hopea matoran lähti samalla huoneesta.
    Äksä istui sängyllään jalka sidottuna. Hän selvästi voi jo paremmin.

    ”Päivää. Mikä on olo?”, Matoro kysyi tuttavallisesti.
    ”Mikäs tässä. En saa rasittaa jalkaani pariin päivään.”, Äks vastasi.
    Matoro näytti miettivän.
    ”Hei, lepää sinäkin. Et ole kunnossa.”, Xxonn sanoi rennosti Matorollle.
    ”En osaa levätä tälläisellä hetkellä.”, Matoro aloitti.
    ”Pitäisikö sinusta meidän auttaa näitä matoraneja?”, hän kysyi.

    ”Öööh. Kyllä minusta.”, toipilas vastasi sängyltä.
    ”Noh, katsotaan lisää jossain välissä. Menen tutkimaan sijaintimme ja tämän kansion.”, Matoro kertoi ja lähti huoneesta.

    Pian matoranit opastivat hänet Irvanin luo sotkusieen huoneeseen, joka oli täynnä karttoja, aseita, kirjeitä ja muuta epämääräistä. Kaiken keskellä saaren kovia kokenut johtajamatoran mietti tulevaa. Irvanilla oli ruskea haarniska sekä kanohi Miru, josta puuttui pieni pala poskesta. Se myös näytti kovin kuluneelta.

    Hän havahtui vieraan tullessa huoneeseen.

    ”Eh, päivää.”, Matoro tervehti. ”Onko täällä karttaa tästä ja lähisaarista?”

    Irvan kaiveli paperietaan ja heitti kellastuneen kartan Toan eteen pöydälle. Vanhaan karttaan oli piirretty Iganatan saari sekä muutamia saaria sen pohjoispuolella. Etelässä oli kerrottu olevan pelkkää merta.

    ”Nämä pohjoisessa olevat saaret ovat asumattomia?”, Matoro kysyi.
    ”Emme tiedä mitä niistä on jäljellä visorakien jäljiltä.”, Irvan kertoi apeana.
    ”Missähän suunnassa olisi Metru Nui täältä katsottuna?”, Matoro kyseli, aloittaen mielestään tunnetuimmasta maamerkistä.
    ”Voi, se on kaukana kaukana. Sinne matka kestää ikuisuuksia ja taas ikuisuuksia.”
    ”Ööh. Entäs Eteläinen Manner? Haen ilmansuuntaa.”
    ”Eteläinen Manner – ironista kyllä – on kaukana pohjoisessa.”, Irvan kertoi.
    Matoro alkoi hahmottaa missä he olivat. Eteläisillä saariketjuilla.

    Jään Toa lähti huoneesta pois ja jäi hänelle ja Xxonnille annettuun pieneen puukalusteilla sisustettuun huoneeseen. Hän heitti Destralilta ottamansa kansion pöydälle ja istuutui.

    Kannessa luki suurella ”Makuta Itroz”.
    Toa avasi tummanruskean kansion ja mursi Veljeskunnan sinetin. Sen sisällä makasi useita vanhoja paperidokumentteja.

    Ensimmäisessä kerrottiin sitä samaa mitä Manu oli kertonut, Makutojen – tai Itrozin esihistoriaa. Matoro mietti olivatko kaikki Makutat eläneet alunperin täysin samalla tavalla.

    Sitten tuli useita piirroksia, ensin Makutasta ja sitten tämän raheista. Niissä oli oudointa se, että Itrozilla ei ollut päässään kanohi Cencordia, joka hänen paikallaan kuitenkin oli seinällä. Toa skippasi ne tylysti ja jatkoi penkomistaan.
    Sitten hän löysi jotakin kiintoisaa.
    Sisäansio nimeltä ”Projekti Nimda”.

    Matoro avasi sen nopeasti. Siinä oli ensin kuvia Nimdan sirpaleista sekä hapertunutta tekstiä niiden alla. Siitä ei saanut mitään selvää.
    Sitten tuli pitkä tekstipätkä aiheesta ”Tutkimus myyttisitä artekrafteista”. Siitä ei paljastunut juurikaan mitään mielenkiintoista.

    Sitten tuli tekstiä projektista, jossa pyrittiin luomaan ase joka hyödynsi Nimdan voimaa.
    Paperi oli revitty puolivälistä sivua.
    Seuraavassa paperissa luki vain ”Projekti epäonnistunut” punaisella.

    Matoro siirsi alakansion pöydälle ja kävi taas dokumenttien kimppuun. Henkilökuva Makutasta. Lista luoduista Raheista. Teloitussyy.

    Matoro avasi viimeisen ja luki sen.
    ”Teloitettu epäonnistumisessa uskotussa tehtävässä sekä Makutain velvollisuuksien laiminlyönnistä.”

    Sitten kansio loppui.

    Matoro tuijotti tyhjyyteen hetken. Sitten hän ryhdistäyti ja otti kansion uudestaan käsiinsä. Jokainen tavu olisi luettava kaikkien mahdollisten mainintojen löytämiseksi

    Meri

    Tuuli puhalsi ulapalla, nostattaen korkeita aaltoja. Keltamusta skakdi seisoi rauhassa perämies-skakdin vieressä laivan puisella komentosillalla.

    Gaggulabio seisoi lippulaivansa, Akbsklsdflsfldaxin komentosillalla. Hän oli saanut juuri tiedon siitä että Notfun oli lähtenyt satamasta. Hän oli pistänyt Skakdien koko laivaston, kolme alusta, liikkeelle. Laivat eivät olleet kovin hääppöisä, mutta ne riittäisivät Notfunin piraattilaivan tuhoamiseen. Gaggulabio halusi takaisin sen, mitä Notfun oli tältä anastanut.

    Kärkimmäinen skakdien puulaivoista oli jo ampumaetäisyydellä Notfunin joukkojen laivasta. Operaatio Kumiankka oli aloitettu.
    Joku skakdi oli kysnyt Gaggulabiolta hetki sitten operaation nimen alkuperää. Sama Skakdi oli nyt ladattu tykkiin.

    Kumiankkoja satoi Notfunin laivan kannelle. Kapteenimatoran nauroi röhönaurua nähdessään ”vaaralliset” ammukset.

    Sitten ne alkoivat räjähdellä. Laivan miehistö juoksi ympäriinsä puolipaniikissa. Sitten alkoi sataa kuulia. Eräs huono-onninen skakdi ammuttiin tykillä purjeeseen.

    ”EI EI EI EI EI!”, Notfun huusi täysillä kaivaen pistooliaan. Kaksi laivaa tulittivat hänen alustaan molemmilta sivuilta ja kolmeas kulki takavasemmalla. Hän tiesi niiden kuuluvan Gaggulabiolle joka halusi häneltä vihreää mönjää.

    ”Kapteeni! Mitä me teemme!”, Jardirt huusi komentosillalle.
    Silloin Notfun tarttui ruoriin ja alkoi kääntä äsitä täysiympyröitä. Skakdien sotalaivassa jokainen ihmetteli. Notfunin sotalaivassa jokainen ihmetteli.

    Yön Timo muutti hitaasti kurssiaan törmäyskurssille yhden laivan kanssa.

    Silloin Matoranien suuremman laivan kylki iskeytyi Skakdilaivan keulaan tuhoisin seurauksin. Matelijamaisen miehistön laiva iskeytyi ensin hieman taaksepäin ja sai sitten täyslaidallisen
    Yön Timon tykeisetä. Notfunin laivan keula oli kärsinyt tuhoja mutta mielipuolinen kapteeni jatkoi laivan manoveerusta Gaggulabion lippulaiva Akbsklsdflsfldax pääsi tulitusetäisyydelle, ja huono-onninen kurssiltaan puskettu laiva jäi sekä Skakdien että Notfunin laivojen tulitukseen.

    ”Arrr! Tuhotkaa ne liskoörvelit!”, Notfun karjui komentosillalla, ruori toisessa kädessä, rommipullo toisessa. Hän pyöritteli ruoria satunnaisesti eri suuntiin. Joka suunnassa räjähteli kuulien iskeytyessä puisiin kylkiin. Joitakin räjähtäviä kumiankkoja vielä lenteli taivaalla.

  • Kohtaaminen loisen kanssa

    Admin-siiven kokoustila

    Pieni Matoralainen kaivoi esiin valtavan, kellertävää nestettä sisältävän lääkeruiskun, ja ojensi sen Kupelle. Snowman katsoi sitä epäluuloisena.
    ”Miksi se on noin iso?”
    Kupe hymyili vaisusti.
    ”Ekstraiso annos. Tämä voi sattua.”

    Silloin puiseen oveen koputettiin rauhallisesti kolme kertaa.
    ”Taitaa olla Kepe.”
    Make käänsi messinkisestä kahvasta, ja kaikille tuttu valkovihreä tiedemiestoa asteli sisään.
    ”Kaipasitte?”
    ”SPINNYMAN!” Snowie huudahti iloisena. ”Miten olet pärjäillyt?”
    ”Mitenkäs minä. Sinä se olet, jonka päästä kaivamme parasiittia. Sinun kuulumisia tässä pitäisi kysellä.”

    ”Loistavaa” Tawa puuttui keskusteluun. ”Nyt kun olemme kaikki täällä… Kepe, mikä Snowien pään sisällä oikeastaan on?”

    Kepe astui lähemmäs Snowieta ja näytti tarkkailevan tätä hetken pohdiskelevana naamionsa kiikarisilmän läpi. Valkovihreä Toa raapi leukaansa.
    ”Totta puhuakseni en tiedä”, Kepe vastasi, ”mutta näin sellaisen jo aikaisemmin silloin yöllä. Niitä oli ilmeisesti toinenkin siinä paketissa, jonka kautta ensimmäinen päätyi Lumiukon pääkoppaan.”

    Tawan kasvoille vääntyi kysyvä ilme. ”Miltä se näytti?”

    ”Niljakas. Musta. Paljon silmiä. Paljon raajoja. Lisäksi se näytti olevan harmissaan, kun löin sitä vaahtosammuttimella” Lievät inhonväristykset kulkivat Kepen vartalon läpi. ”Olisin tutkinut sitä enemmän, mutta koko klöntistä ei löytynyt aamulla jälkeäkään.”
    ”En tahtoisi olla ilonpilaaja” Same aloitti ”mutta millä saamme sen pois Snowmanista?”

    Kukaan ei osannut vastata, mutta Tawan ajatukset olivat astetta valmiimpia kuin muiden.
    ”Tarkoituksena olisi, että otamme siihen näin alkuun vain yhteyden. Jos ei onnistu, nukutamme Snowien ja yritämme yhteyttä sitä kautta. Onhan sekin jo edistysaskel.”

    Kukaan ei keksinyt suunnitelmasta valitettavaa, ja kaikki huoneessa kerääntyivät sairasvuoteen ympärille. Pitkäksi venyvän odottavan hiljaisuuden vallitessa Snowie katseli muita hieman hämillään.
    ”…minun pitäisi tehdä jotain?”
    ”Muodostaa yhteys?”
    ”Tuota, miten?”
    ”Eh, jos vaikka ajattelisit sitä parasiittia oikein kovasti?”

    Snowman sulki silmänsä, ja muut odottivat vierellä. Ei minkään tapahtuessa odottavat ilmeet vaihtuivat pikku hiljaa pettyneisiin.

    Tawa kääntyi Kupen puoleen, joka nosti ruiskun kaikkien näkyville.
    ”Tämä nukuttaa lumiukon, mutta sen pitäisi pitää parasiitti hereillä. Luulisin, että näin saamme sen esiin.”
    ”Niin, hyvää yötä sitten kaikilleEEAAUH! Tuohan sattuiiiih…” Sitten Snowmanin silmät sulkeutuivat, ja hänen päänsä retkahti taaksepäin.

    ”Hän on niin soma nukkuessaan.”

    Oli hetken hiljaista. Huoneessa olijat tuijottivat Snowmanin velttoa valkoista ruumista jonkin aikaa. Snowmanin ranteeseen kiinnitetty elintoimintoja tarkkaileva laite piippasi tasaiseen tahtiin. Kaikki oli kunnossa, mutta se tilanteessa olikin niin epäilyttävää.
    Tawa astui lähemmäs. Hän kumartui aivan Snowmanin pään viereen ja katsoi tätä pitkään.
    ”Snowman”, Tawa sanoi tyynesti. ”Kuuletko minua?”

    Lumiukko ei vastannut. Hän oli selvästi tajuton.
    Huoneessa olevan tiimin yllätykseksi joku kuitenkin vastasi. Snowmanin suu raottui lievästi ja hiljaista hihitystä alkoi kuulua. Ääni ei kuitenkaan kuulunut valkoiselle Toalle. Se oli aivan liian hiljainen ja tunteettoman lohduton.
    ”Se nukkuu”, ääni sanoi Snowmanin suusta. ”Se nukkuu. Se uneksii.”

    Snowmanin silmät aukesivat, mutta niiden katseessa ei ollut sitä varovaista optimismia, josta valkoinen toa oli tunnettu. Katse oli tyhjä ja lasittunut.

    ”Se näkee painajaista. Mutta se ei herää.”

    Snowmanin pää kääntyi tuskaisan hitaasti kohti Kupea ja lääkintämatorania. Kaksikko katsoi erikoisen eloisaa potilasta epäuskoisina. Snowmanin tekohymy alkoi olla jo perin karmiva.

    ”Te ette anna sen herätä.”

    Kepe katsoi huolestuneena Tawaa.
    ”Tätäkö me halusimme?”
    ”En… En tiedä vielä.”

    ”En tiedä, mikä olet”, Make huudahti oliolle ”mutta tiedän, ettet voi voittaa meitä sotkemalla Snoukan päätä! Lopeta tuollainen, ja näyttäydy:”

    Olio hihitti kimeästi Snowmanin suulla hetken. Snowmanin pää nousi pian ylös, vaikka muu vartalo pysyi velttona. Pää kääntyi hitaasti kohti Makea pitäen saman tyhjän tuijotuksensa.

    ”Kummajainen. Tulilisko. Friikki.”

    Make näytti hämmentyneeltä. Hän ei keksinyt vastattavaa.
    ”Näitä sinä kuulet. Ja vaikka et kuulisi, tiedät, että joku ajattelee.”
    Olento heilutteli Snowmanin päätä edestakaisin kuin testimielessä.
    ”Sinulla on paljon unia, peto. Paljon painajaisia. Paljon asioita, joita et ymmärrä. Yksinkertainen rahi.”

    Snowmanin pää kääntyi hitaasti poispäin Makesta. ”Ja. Sitäpaitsi. Te sanotte, että me sekoitamme ’Snoukan’ päätä. Se ei ole totta. Me. Me näytämme hänelle. Valon.”

    ”Valon?” Tällä kertaa puhuja oli Same. ”Jos tämä on sitä, kuinka koetat saada meidät epäilemään tekojemme oikeudenmukaisuutta kertomalla asiat omasta kieroutuneesta näkökulmastasi, säästä itsesi vaivalta. Luuletko tosiaan, että saat uskomme Klaaniin horjumaan?”

    Tavallisesti niin kurinalaisen Samen ote viikatteestaan kiristyi, ja Tawa laski kätensä pitkän moderaattorin olkapäälle. He vaihtoivat pikaisen katseen, ja keskittyivät sitten taas Snowmaniin.

    ”Mitä suotta. Teidän uskonne. Se horjuu jo.”
    Snowmanin pää rojahti takaisin veltoksi pöydälle, mutta pirullinen tekohymy ei kadonnut.
    ”Joku petti teidät. Ehkä tämä tässä. Ehkä joku muu.”

    Kupe ja hoitajamatoran katsoivat toisia hämillään.
    ”Petti? Mitä… mitä tuo tarkoittaa?”
    Tawa kääntyi kohti kahta lääkintäeksperttiä.
    ”Pahoin pelkään, että meillä on joukossamme petturi. Yöllisen hyökkäyksen alku on vieläkin meille kaikille epäselvä, mutta ne eivät olisi päässeet sisään Klaaniin ilman avustusta sisäpuolelta.”
    ”Sitä paitsi” Kepe puuttui keskusteluun ”generaattorin räjäyttänyt pommi oli Verstaasta.”
    ”Emme tietenkään ole voineet kertoa kaikille” Same huomautti vastaukseksi kahden lääkintäosaston työntekijän ilmeisiin. ”Jos joukossamme on petturi, ei välttämättä ole kaikista viisain ajatus toitottaa sitä kaikille. Tilanne saattaisi kehittyä arvaamattomaksi.”
    ”Mutta… mutta…” puhuja oli ahdistuneen näköinen hoitajamatoran. ”Tämähän on kamalaa! Jos emme voi luottaa toisiimme, niin kehen sitten?”

    Snowmanin veltosta ruumiista kuului jälleen kimeää hihitystä. Kun olio lumiukon sisällä puhui, se vaikutti yrittävän imitoida hoitajamatoranin ääntä pilkallisesti.
    ”Tääämääähän on kamalaaaa.”
    Hoitaja otti askeleen taaksepäin. Loinen puhui jälleen, tällä kertaa omalla lohduttomalla äänellään.
    ”Hoitsutoran. Pelkkä pikkutyttö. Halusi aina parantaa maailmaa. Halusi näyttää rohkealta. Pelkää enemmän kuin kukaan muu. Hih.”

    Kupe astui sairaalasängyn ja Matoranin väliin, ja vastasi tuimasti Snowmanin tyhjään tuijotukseen.

    ”Ajat tällä varmasti jotain takaa” Tawa sanoi katse tiiviistii parasiitin riivaamassa valkoisessa hahmossa. ”Et sinäkään meitä kiusaisi ihan vain piruuttasi, oletan?”

    ”Ei, neiti”, loinen sanoi kohteliaasti. ”Tälle on tarkoitus, neiti.”

    Tawa ei vastannut, tuijotti vain Snowmanin kasvoja.

    ”Teidät pitää saada pelkäämään, neiti”, loinen jatkoi. ”Kaikki teistä, neiti.”

    Tawan täysin neutraali ilme muuttui jonkinasteiseksi hämmennyksen ja ärtyneisyyden välimuodoksi.

    ”Ehkä koputus lakkaa silloin. Ehkä se lakkaa.” Loisen ääni oli huomattavasti hiljaisempi. Kukaan ei keksinyt mitään vastattavaa pitkään minuuttiin. Kokoustilan yksinäisen seinäkellon raksutus ei antanut hiljaisuudelle rauhaa, vaan täytti sen tasaisella äänellään, kuin metronomi. Painostavan kovaääninen hiljaisuus oli matoran-paralle liikaa, ja lopulta hänen hermonsa pettivät.
    ”Mikä sinä olet!?”

    Snowien löysänä roikkuva pää kääntyi hieman kohti hoitajamatorania. Silmien tyhjä katse näytti etsivän jotain, jota se ei tulisi löytämään.
    ”Minä. Me. Sillä ei väliä. Et ymmärtäisi.”

    ”Joskus en minäkään”, parasiitti sanoi suorastaan tunnustavalla äänensävyllä.

    Kepe kallisti hieman päätään tuijottaessaan parasiitin hallitsemaa ystäväänsä. Sitten hän käänsi katseensa Tawaan.
    ”Eikö tämä mene jo aika absurdiksi? Tai siis, onko meille tästä oikeaa hyötyä? Minusta ei ole mieluisaa katsella Snowieta tuollaisena.”
    ”En usko, että meistä kenestäkään on.” Tawa vastasi pitäen kuitenkin katseensa sairasvuoteella makaavassa hahmossa. ”Kupe, oletko saanut mitään irti?”

    Klaanin lääkintäekspertti käänsi katseensa mittareista Tawaan. Hän pudisti päätään.

    Mittarin lukemissa ei ollut mitään vikaa. Snowmanin elintoiminnot olivat samanlaisia kuin aiemminkin. Toisaalta lumenkaltaisesta aineesta käytännössä kokonaan koostuvan olennon elintoimintojen tutkiminen ei ollut erityisen helppoa edes Kupelle.

    Loinen hihitti edelleen. Nyt se käänsi Snowmanin päätä ja katseli vuorotellen Snowmanin ruumista ympäröiviä klaanilaisia.
    ”Laboratorion erakko. Sankarin nahkaan pukeutuva hirviö. Pakenija. Te…te kaikki pelkäätte.”

    Parasiitti väänsi kaikilla voimillaan Snowmanin kasvoille leveämmän hymyn.
    ”Ehkä siksi hän petti teidät”, loinen jatkoi.

    Tawa räpytteli silmiään. ”Puhutko Snowmanista?”

    ”Ehkä”, loinen sanoi. ”Hän on kuitenkin yksi kuudesta. Punainen Mies sanoo, että niitä on viisi muuta.”

    Normaalisti viileä Same harppoi kohti Snowmanin velttoa kehoa kasvoillaan poikkeuksellisen määrä ärtymystä. Valkoinen moderaattori katsoi Snowmanin silmiin pitkään.
    ”Sinä olet hänen kehossaan”, Same sanoi. ”Sinä puhut hänen suullaan. Ja silti kehtaat väittää, että hän petti meidät.”

    Parasiitti oli taas hiljaa. Se hymyili.
    ”En minä osaa häntä ohjata”, olento sanoi. ”Jos Punainen Mies voisi vain ohjata häntä…tai ylipäätään ketään…sotaa ei olisi.”
    Snowmanin pää nytkähti kohti Samen kasvoja.
    ”Päätös on aina nuken. Nukke sitoo narunsa. Hihi.”

    ”Mata Nui soikoon, se on Snowman! Vanha, luotettava Snowman!” Maken ääni oli huomattavasti normaalia voimakkaampi. ”Hän ei ikinä tahdo kenellekään pahaa, on yksi meistä harvoista, joka ei meinaa suostua tappamaan edes teikäläisiä. Luuletko meidän todella uskovan, että hän olisi pettänyt Klaanin?”

    ”Hih. Hih. Ehkä arvonne menevät ristiin. Ehkä hän ymmärsi rauhan arvon Klaanin kustannuksella.” Parasiitti piti paussin, ja kaikki vain tuijottivat ääneti. ”Tai ehkä täällä ei ole enää riittävästi ’Snowieta’, ehkä tämä kävi liian ahtaaksi meille kahdelle.”

    Tawan silmissä kirkastui, ja hänen ryhtinsä suoristui hetkessä.
    ”Ei kahdelle. Kolmelle. Snowie sanoi Visokinkin olevan yhteydessä teihin. Hän sanoi yhteyden avautuneen, kun hän oli kosketuksissa Nimdan sirun kanssa! Pian, menk-”
    ”Olen jo matkalla!” Make huikkasi, levitti siipensä, ja viiletti matalalentoa pois kokoustilasta, ja käytävää pitkin kohti Nimdan säilytystiloja.

    Tawa kääntyi taas kohti parasiitin riivaamaa Snowieta. ”No niin. On aika hakea lisää pelaajia areenalle.”

    [spoil]Kiitokset Guartsulle, joka kirjoitti tästä varmaan enemmän kuin minä.[/spoil]

  • Uusi laiva

    Rumisgonen satama, kello 5, aamu

    Notfun, pukeutuneena mustanhopeaan jalon Hunan näköiseen maskiin, rähjäiseen nahkaviittaan, kolmikolkkaan ja asevyöhön johon oli kiinnitetty tikari, piilukkopistooli ja vihreää kemikaalia sisältävä putkilo, käveli kohti Rumisgonen kaupungin satamaa. Siellä odotti hänen uusi laivansa, jonka perämies Jardirt oli hankkinut hänelle yön aikana. Laiva oli hieman palaneen ja rähjäisen näköinen, ja siinä oli mustat purjeet. Kylkeen oli kaiverrettu teksti ”Yön Timo”, laivan nimi. Notfun käveli lankkua pitkin laivaan..

    ”Haha, tämä nimi on melko vitsikäs. Rasistinen, mutta vitsikäs.. Hienoa työtä, Jardirt. Ota takkini ja kolmikolkkani, heitä ne ruumaan ja mene ohjaamaan laivaa. Menen hyttiini tutkimaan karttoja”, Notfun sanoi perämiehelle, ojensi tavaransa tälle ja käveli hyttiinsä. Laiva oli lähtenyt liikkeelle.

  • Operaatio Beeta osa 64: Timo on pieni vesirahi

    Jääsaaren ranta

    Ruskea suurehko kauppalaiva rantautui kallioiden tienoille. Siinä oli suuri purje sekä sykkivä moottori, jota käytettiin tyynellïä.
    Ramppi laskettiin alas kalliolle, ja suurihattuinen matoran asteli siltaa pitkin maihin.

    Matoranilla oli mustan ja vihreän värinen haarniska. Tämän Haun päällä keikkui musta kapteeninhattu. Ghekula suri edelleenkin hienompaa hattuaan, jonka menetti.

    ”Yarrr. Mitäs nämä maakravut ovat?”, kapteeni Ghekula ärisi sekalaiselle joukolle.

    ”Tuota…”, Killjoy aloitti. ”Jos teillä on tilaa, voisimme ottaa kyydin jonnekkin.”
    ”Yarr. Onko niillä jotakin arvokasta?”, Ghekulan takaa tungeksiva violetti matoran kyseli.
    ”Voimme maksaa kyytimme kunhan pääsemme Bio-Klaaniin.”, Summerganon sanoi matoraneille.
    ”Paljonko maksatte?”
    ”Enemmän kuin osaat kuvitella.”, Suga kehuskelee.

    ”Piraatti ei luota muuhun kuin rommiin. Onko teillä antaa jotakin pantiksi?”, Ghekula kysyi.

    Klaanilaiset katsoivat toisiaan.
    ”… Nimda?”, Kapura sanoi hiljaa.
    ”Liian vaarallista.”, Killjoy vastasi välittömästi.
    ”Onko meillä jotakin muuta, mikä näyttäisi arvokkaalta?”, Matoro kysyi. Kaikki katselivat ympärilleen.

    ***

    Suuri laiva oli päässyt liikkeelle aavalle merelle. Se kiisi myötätuulen ansiosta huimaa nopeutta kohti Pohjoista Mannerta, jossa oli tarkoitus käydä täydentämässä muonavarannot. Sitten matka jatkuisi Klaaniin.

    Ghekula istuskeli hytissään – tai omassa puolessa hyttiä. Kapteenin hytin poikki meni väliseinä hienoisten ’johtamisongelmien’ takia.
    Vihreä matoran sormeili valkoista sirua, jonka oli saanut matkalaisilta pantiksi.
    ”Ei varmaan minkään arvoinen”, hän totesi ja heitti sirun pöydälle.

    Neljä klaanilaista ja useita vahkeja oli otettu Ghekulan ja Takun laivan kyytiin. Laiva ei ollut aivan rahtilaiva, toisin kuin ulkonäöstä olisi voinut päätellä. Se oli vain naamioitu kauppalaivaksi. Kannen alla oli ties millaisia tykkejä.

    ”Mikä tykki ampuu… Kaktuksia?”, Matoro pohti itsekseen ruumassa tutkiessaan eri tykkien nimiä.
    ”Kaktustykki?”, Kapura ehdotti.
    ”Mutta miksi se ampuu kaktuksia.”
    ”Mistä minä tiedän.”, Kapura sanoo ja oikeisee asentonsa. Hän makasi puulattialla tykkejä vasten.

    Jokin aika sitten näiden ’taivaspiraattien’ alus oli räjähtänyt taivaan tuuliin tykkiongelman takia. Sitä ennen kaksi muukalaista oli käynyt aluksella.

    Ghekula ja Takun miehet olivat kokeneet oikean onnenpotkun kun lähihisaarelta ankkuroidun rahtilaivan. He ryöstivät sen, ja sen miehistö odotteli varmaan vieläkin sillä saarella. Paattia oli tarkoitus käyttää siihen esti että saataisiin uusi taivaspaatti. Merellä seilaaminen oli Ghekulasta alentavaa. Sittemmin laivasta on tehty kunnon merirosvoille menopeli, joka oli ristitty
    Yön Timoksi.

    Timo on pieni vesirahi, joka teeskentelee kuollutta kellumalla pinnalla, mutta kun ’saalistaja’ tulee lähelle, tämä raivoisa rahi hyyökkää sen kimppuun pistäen sitä myrkkypistimillään.

    ”Miksi tämän laivan nimen pitää olla Yön Timo?”, Taku kysyi ärsyttävästi.
    ”Yarrrr. Koska minä sanon niin.”, vihreä matoran vastasi.
    ”Arrr. Miksei se ole laivan kapteenin, minun, mukaan nimetty?”
    ”Jotta sinulla olisi jotain kysyttävää”, Ghekula vastasi ja kittasi pullon rommia sisäänsä.

    [spoil]Jakelle krediittiä tuosta ”Yön Timosta”.[/spoil]

  • Operaatio Beeta osa 3: Retki kohta Xiata voi alkaa

    Klaanin Gukkotallit

    Matoro taputtelee suurta lintua selälle. Hän on lentänyt tälläisellä vain kerran aikaisemmin. Ja nyt lennettäisiin kaksi päivää meren yllä.
    Linnun satulat ovat erikoisrakennettuja ja niissä on suuret tavarapakkaukset sivuilla. Killjoyn mukaan ”täysidioottikin pysyy kyydissä”.
    Yötaivas on kirkas ja tähdet näkyy erinomaisesti. Sää on hyvä.

    Kapura ja Summerganon pakkaavat varusteitaan Gukon satulan pakkauksiin. Killjoy tutkii seinässä olevaa Xian karttaa. Hän on jo pakannut. Suurin osa varusteista kulkee haarniskassa itsessään.

    ”Okei, kello on kaksi. Lähdetään!”
    Hän hyppää GS:n selkään ja lintu alkaa nostaa korkeutta.
    Kapura, joka on ilmeisesti lentänyt Gukkoa ennekin, nousee ilmaan seuraavaksi. Summerganonin nelisiipinen ratsu nousee myös. Matoro tulee viiemsienä, edelleen hieman epävarmana.

    Neljä rahi nousee ilmaan Klaanilaiset selissään. Retki kohta Xiata voi alkaa.
    Ja tästä retkestä saattaa riippua Klaanin kohtalo.

  • Troopperi ja Voyager

    Bio-Klaani

    Illalla Troopperi katseli parvekkeelta. Aurinko laski punaisena meren taa. Klaanilla oli hiljaista. Troopperin kylki oli kipeä, joten hän päätti mennä lepäämään.

    ”Pääsinpäs sairaalaosastolta aikaisin, heiltä saa tehokasta hoitoa”, hän ajatteli itsekseen.

    Yöllä, Troopperi näki levottomia unia. Hän tunbis samaa kuin Klaanin portilla ollessaan, ja kuuli synkkää naurua.

    ”Ei, älä”, hän hoki unissaan. Hän tunsi taas samaa kipua kuin sinä yönä Klaanin portilla. Varjoseinät puristivat häntä. Yllättäen, kuului vaimeaa koputusta, ja seinät hellittivät. Troopperi heräsi, ja käveli ikunalle. Hän avasi ikkunan, kun kuuli koputuksen sieltä. Sisään hyppäsi vihreänmusta Toa, jolla oli selässä jousi ja nuoliviini.

    ”Ehtoota, Troopperi”, Voyager sanoi.

    ”Kas, Voyager”, Troopperi vastasi.

    ”Mitä on tapahtunut, Klaanin rakennuksia on hajalla, tulin sisään muurin aukosta.”

    ”Se on pitkä juttu, kerron aamulla, mene nyt omaan huoneeseesi siitä.”

    Voyager lähti ovesta käytävälle pois. Troopperi vajosi taas uneen.

  • Yö Kauhu ja Feterran loppu

    Pihamaa

    Killjoy makasi tyhjällä ruohikolla avuttomana. Hän ei olisi mitenkään voinut tässä tilassaan hakea ionikatanansa ajoissa ja puolustaa itseään lähestyvältä Feterralta. Yön varjossa Metalliolento näytti erityisen painajaismaiselta.
    Vaikka Metalliolento liikkuikin vielä yhtä hyvin kuin aluksikin, se oli selvästi vahingoittunut hänen panssarin itsetuhosta syntyneestä räjähdyksestä. Joko siitä tai sen lentämisestä Klaanitornin kovan Protodermis-seinän läpi ja osuesaan pihamaalle. Näin korkealta putoaminen mikä tahansakin olio olisi vahingoittunut edes jonkin verran.
    Killjoyn putoamisen oli helpottanut hänen kasvoihin sulaneet Mirun palaset, jotka hän sai ihmeen kaupalla toimimaan hetken, sekä korkea puu joka vastaanotti hänet oksillaan.

    Metalliolento alkoi levittämään luurankomaisia raajojaan Killjoyta päin. Hän ei halunnut kuvitella miltä tuntuisi joutua tämän teräksisen kouran repimäksi.
    Mutta pian kuin hän huomasikaan, hän ei enään tarvinnutkaan. Kirkas valon luoti osui Feterraan selkään, aiheuttaen yllättävän kivun relfleksin Olennolle, samalla kun Tawa hyppäsi sen eteen ja alkoi iskemään sitä keihäällään pitääksen sen pois Killjoysta, antaen hänelle aikaa raahata itsensä pois taistelukentältä. Tawa ja Domek ovat ehtineet paikalle kuin ihmeen kaupalla.
    Domek seisoi pihamaan portilla hyvin jännittyneenä. Hän oli juuri joutunut putoamaan hissin kuilun läpi ehtiääkseen paikalle. Hän yritti muistaa miksi koskaan keksikään tämän idean.

    Tawa viskoi ja heilautti keihästä Feterran murtuneeseen haarniskaan vasemmalta ja oikealta, mutta Olento torjui melkein jokaisen iskun metallikyynervarteella, luoden kovia kalskahduksia pihamaan läpi. Tawa laukaisi kädestään sähkön purkauksen Metalliolennon rintapanssariin, mutta Olento ei reagoinut tippaakaan.
    Feterran yrittäessä viiltää Sähkön Toaa kynsillään, Domek loikkasi Metalliolennon taakse, heittäen valon luodin sen hyökkääviin raajoihin, antaen Tawalle mahdollisuuden iskeä Olennon oikeaan silmään. Feterrat eivät langenneet samaan temppuun toisen kerran; sen teräksinen käsivarsi puolusti salkoaseen. Tawa ei antanut tämän yllättää häntä ja sivalsi voimakkaasti keihäänsä vihollisen rintahaarniskaan.
    Pieni halkeama syntyi yllättävästi keihään osuessa. Kaikki pahoinpitely Olennon kuoreen on selvästi alkanut vaikuttamaan siihen, mutta sen läpäiseminen olisi silti vielä hankalaa.
    Domek ampui kädestään vahvan valonsäteen Olennon selkään päin. Feterra työntyi eteenpäin, jolloin Sähkön Toa väistyi sivuun ja iski keihäänsä Olennon takaosaan. Toinen halkeama, tällä kertaa paljon laajempi ja syvempi kuin edellinen.

    Feterra analysoi tilannetta. Tätä menoa molemmat Toat ovat piankin voitolla. Mutta molemmat Toat ovat tärkeitä ja heidät pitää tuoda Mestari Z.M.A:lle elossa, eikä sen paralysointia varten olevat plasma-aseet ole enään toiminta-kunnossa.

    Mutta mitä jos heitä ei tarvitse tuoda elossa yhtenä kappaleena?
    Tawa iski keihäänsä uudestaan Feterran selkäosaan, mutta melkein silmänräpäyksessä Metalliolento kääntyi Sähkön Toaa päin ja tarttui salkoaseeseen ennen kuin tämä osui. Feterra taittoi yhdestä käsistään energia-aseeksi ja ampui Toan toiseen niveleen, halvaannuttaen kohteensa.
    Tawa ähkäisi kivusta, mutta yritti pitää itsensä pystyssä keihänsä avulla. Domek hätkähti heti ja hyppäsi Olennon eteen, sytyttäen nopeasti kämmenestään kirkkaan valon väläyksen sokaistaen kohteensa ja ampui toisen valonsäteen Feterraan päin, työntäen sen pois heistä.
    Domek lähti heti auttamaan Tawaa pois pihamaalta suoraan portille, mutta juuri silloin Feterra ampui takaapäin energia-säteen, joka osui Valon Toan vasempaan käsivarteen. Domek murahti.
    Feterra kiisi salamannopeasti heidän eteen ja tarttui Valon Toan kurkkuun ja tähtäsi energia-aseensa Tawaa päin, estäen mahdollisen vastarinnan. Domek yritti taistella vastaan, mutta ote oli aivan liian voimakas eikä hän kykenyt käyttämään elementtivoimiaan. Metalliolento tuijotti häntä yhtä kylmästi kuin jokaisen kohteensa, mutta ei näyttänyt aikovan hyökätä. Tämä ei kyllä helpottanut Domekin oloa. Tuhansittain ajatuksia alkoi seikkailemaan hänen mielessä, eikä yksikään niistä halunnut tulla hänen käsiksi.
    Silloin Feterra alkoi puhumaan.

    ”Käsky: Valon Toa. Sinä. . .”

    Mutta juuri ennen kuin se lopetti lauseensa, jokin yhtäkkiä keskeytti Feterran puhumisen.
    Killjoy oli polvillaan Metalliolennon takana, pitäen molemmissa käsissä ionikatanaansa, mikä on lävistänyt Olennon takaapäin. Sen haarniska oli kaikkien pahoinpitelyjen jälkeen viimein haljennut tarpeeksi kestävän teräsaseen läpäisemiseksi.
    Silloin Feterra alkoi sätkiä kuolevan hyönteisen kaltaisesti, pudottaen Domekin sekä kaataen Killjoyn takaisin maahan ja alkoi huutamaan tuskasta. Se oli täysin erillaista kuin Klaanilaiset olivat odottaneet vielä äsken tunteettomalta Metalliolennolta, mikä vain järkytti heitä entisestään. Huuto oli sanoinkuvaamaton sekoitus metallisia ja epäluonnollisia ääniä, joka silti kuulosti tietyssä tasossa karmaisevan inhimilliseltä, kuin jonkinlainen sairas, kieroutunut vitsi.
    Tawa silti päätti tehdä mikä oli parasta Klaanille ja keräsi kaiken voimansa nostamalla itsensä toisella jalalla ylös ja iski keihäänsä suoraan Feterran rintapanssariin, ja alkoi keskittämään kaiken sähköenergiansa siihen.
    Huuto alkoi kaikua koko pihamaan läpi ja eteni jopa portin käytäville asti. Feterra sätki ja yritti taistella Sähkön Toaa, mutta jokainen liike vain aiheutti enemmän kärsimystä Olennolle. Huuto oli korvia raastava.
    Energian purkauksia, lieskoja ja savua purkautui ja halkeili Feterran metalliruumiin ympärillä ja sisuksissa. Sähkön Toa jatkoi siitä huolimatta hyökkäystään, kunnes Feterran kouristukset viimein alkoivat hilliintyä jolloin hän viimein päästi irti keihäästä.

    Feterra alkoi liikkumaan. Olennon silmät alkoivat välkehtiä satunnaisesti ja se liikkui eri suuntiin kuin hämmentynyt Rahi. Se viimein käänsi itsensä Klaanilaisiin ja liikkui heitä päin. Klaanilaiset näyttivät hätkähtävän tästä hieman, mutta eivät näyttäneet tekevän enään muuta kuin katsella.
    Feterra nosti yhden raajoistaan ja näytti yrittävän tavoitella heitä.

    Silloin sen silmät menivät tyhjiksi ja Metalliolento lopetti liikkumisen.

  • Isku Nazorak-pesään: Yö Kauhu

    Nazorak-pesän uloskäynti, metsä

    Viisi Klaanilaista istuskelevat maassa lepäämässä. He pääsivät pesästä elossa pois. Kaikki ovat heikentyneitä ja väsyneitä, mutta he eivät välitä siitä. Nyt pitää päästä vielä Klaaniin.

    Joukkio lähtee kävelemään pimeää metsätietä pitkin rannikkoa kohti.
    ”Mitä luulette Klaanissa tapahtuneen tänäaikana?”, SUmmerganon miettii.
    ”Tuskin mitään ihmeellistä.”, Matoro toteaa. Hän tulisi perumaan tämän kohta.

    Matoron mieltä kalvaa hänen rakkaitten miekkojensa menetys. Ne olivat palvelleet hänellä vuosituhansia, ja nyt häne menetti ne.

    Nazorak-pesä

    Metorakk katselee huoneensa asekaappia. Erilaisia nuijia, kirveitä ja teriä roikkuu siellä rivissä. Alempana on tuliaseita, kuten hänen Zamor-pistoolinsa.
    Sinihopea Skakdi asettaa pitkän, valkoisen ja suoran miekan hyllyn päälle telineeseen. Miekkaan on upotettu energian elementtikiviä ja varsi koristeltu monimutkaisilla kuvioilla. Metorakk asettaa hopeisen laatan miekan alle.

    ”Matoro the Blacksnow’n Energiaterä”

    Rannikkotie

    Klaanilaiset saapuvat näköetäisyydelle Klaanista kohta juuri. He nousevat tietä pitkin rannalla olevalle mäelle, ja avautuva näky on karmaiseva.
    Yötaivasta vasten näkyy pimeä Klaanin linnoitus. Erivärisiä välähdyksiä näkyy. Plasmaa.
    Matorankylä Klaanin lähellä palaa. Kuuluu henkeäsalpaavaa kiljuntaa. Korkealla Klaanin linnakkeen päätornissa on suuri reikä seinässä.

    ”Mitä täällä on tapahtunut?” Mahriking huutaa.
    ”…Sanoit muistaakseni ’tuskin mitään ihmeellistä’”, Keetongu sanoo Matorolle.
    ”Hei, erehtyminen on inhimillistä. Selvitetään mitä täällä tapahtuu”, Matoro toteaa.

    Viisikko juoksee kohti Klaanin pääporttia. Se on revitty auki väkivalloin. Prototeräksinen portti on katki, se vaatii valtavia voimia.
    Klaanilaiset kävelevät Klaanin pihalle. Se on täysin autio, Matoraninruumiita löytyy sieltätäältä.
    ”Ei punaista mattoa…”, Mahriking toteaa.
    ”Verenvihreää. Älä ole niuho, käy tämäkin”, Manu lausahtaa.

    Matoro on rutiininomaisesti syöttämässä jäsenkorttiaan oven kortinlukijaan, mutta laitteen sijaan seinässä on vain polttoreikä.
    Manu potkaisee oven kumoon.

    Sisällä on vielä valtava kaaos. Tuhoutuneita huonekaluja, sortuneita seinä, klaanilasenraatoja. Metallinen sylinteri näkyy kauempana. Kaksi plasma-ammusta lähtee lentoon, Manun suojakenttävoima torjuu ne. Makuta ampuu itsevarmana varjosalamoita kohteeseen.
    Ei mitään vaikutusta.