Avainsana: tukikohta

  • Valottujen suosekoilu osa 1

    Metsä lähellä Klaania

    Umbra ja Glatoriankin taivalsivat metsikössä vaivalloisesti. Matka oli alkanut sillä että he olivat tutkineet maata ja löytäneet Zyglakien jalanjälkiä. Kaksikko oli päättänyt lähteä seuraamana jälkiä määränpäähän, joka mahdollisesti olisi Keetongun mainitsema tukikohta.

    ”Miksi tykki on sinulle näin tärkeä että lähdet kanssani surman loukkuun?” Glatorianking kysyi Umbralta, kun tämä hyppäsi kaatuneen puunrungon ylitse maahan. Fikou kirmasi ympäri metsän puita, luoden seittejä joita pitkin pääsisi puusta puuhun.

    ”Tulin sen avulla tähän maailmaan, ja sen avulla aion lähteä takaisinkin”, Umbra kertoi, kävellen eteenpäin. Glatorianking juoksi hänen perässään höyryn noustessa mechapuvustaan.

    Kaksikko jatkoi matkaansa kohti metsäpolkua…

  • Kyklooppi, pandemia ja suosekoilu alkaa!

    Matoranien kylä lähellä jokea

    Memuk katseli vieressään pedillä makaavaa kuolevaa Kiven Turaga Onekia, jonka panssari oli jo viikkoja aikaisemmin alkanut murentua ja mekaaniset osat hajota. Turagan hengitys oli vaikeaa ja sydänvalo välkkyi kun kuoleva Turaga pinnisteli tautia vastaan.

    Memuk muisteli viimeaikojen tapahtumia. Puolet kylästä oli sairastunut outoon tautiin, joka irroitti panssarit ja mekaaniset osat, jättäen vain lihaskudoksen rauhaan. Ympäri pientä kylää oli sairaita, jotka sairastuttivat heitä hoitamaan tulleet kyläläiset. Memuk arveli että sairaus johtui vedestä jota kyäläiset keräsivät joesta. Hän itse oli terve, koska ei koskaan juonut joen vettä, koska uskoi sen olevan Pahan Hengen kiroama.

    Memukin hopeiselta Kirililtä putosi kyyneleitä kun hän katsoi kuolevaa Turagaansa. Turaga köhi metallinkappaleita suustaan ja hänen naamionsa mureni jauheeksi, samalla kun hänen sydänvalonsa valo hiipui ja ruskea Turaga pääsi rauhaan.

    Memuk lähti ulos Turagansa mökistä. Olisi aika jättää tämä kylä ja etsiä syy sille mikä oli sairastuttanut hänen veljensä ja siskonsa. Sillä se jokin saisi maksaa ja kalliisti.

    Bio-Klaanin linnoitus

    Umbra oli etsinyt Guardiania jo kauan muttei ollut löytänyt Plasman Skakdia, sen sijaan hän päätti lähteä Keetongun telakalle kysymään aseita Zyglakeja vastaan.

    Umbra asteli tietä pitkin Keetongun telakkaa. Hän marssi rivakasti Fikou Qewan hyppiessä perässä.

    Pian kaksikko olikin jo Keetongun verstaan ovella. Kaksi oranssimustaa Onu-Matoran-vartijaa oli vartioimassa ovea.

    ”Mitä asiaa, muukalainen?!” Mahikia kantava kysyi huutaen ja laittoi keihäänsä oven tielle.

    ”Et pääse tästä jos et kerro!” Hunaa kantava aloitti huutamisen.

    ”Kuulkaa kaverit. Olen Umbra, Bio-klaanin moderaattori”, Umbra aloitti kun Hunaa kantava keskeytti.

    ”Umbra ei ole violetti! Hän on keltainen!” Hunaa kantava kailotti.

    ”Emme päästä sinua ennen kuin pystyt todistamaan passillasi että olet Umbra!” Mahikia kantava Matoran kailotti.

    ”Kuulkaa. Minulla ei ole passia tai mode-kiveä tai mitään muutakaan millä voisin todistaa olevani Umbra. Teidän pitää vain uskoa minuun”, Umbra sanoi ärsyyntynesti, purren hammastaan. Nämä kaksi yli-innokasta Onu-Matorania olivat käymässä hermoille.

    Umbra alkoi ladata pientä painovoimaiskua, joka tainnuttaisi vartijat ja avaisi oven, mutta huutojen herättämä Keetongu tuli ovelle.

    ”Mitä täällä melskataan!” keltainen kyklooppi kailotti. ”Enkö saa edes levätä rauhassa?!”

    Onu-Matoranit menivät kalpeiksi kun Keetongu mylvi heille. Kyklooppi katsahti Umbraa.

    ”Ai terve Umbra. Sinuakin näkee. Aika päheä uusi lookki”, Keetongu sanoi. ”Mikä tuo sinut telakalle?”

    ”Tarvitsen jotain mitä sinulla voisi olla. Saanko tulla sisään?” Umbra kysyi, Fikoun hyppiessä Keetongun jalkaa vasten.

    Keetongu nosti Fikoun kädelleen ja lähti johdattamaan Umbraa haarniskoidensa luokse.

    ”Mitä siis oikeasti tarvitset?” Keetongu kysyi, katsoen Umbraa.

    ”Tarvitsen jotain Zyglakeja vastaan”, Umbra kertoi. ”He ovat vieneet erään aseen jota kutsutaan Ulottuvuusporttitykiksi. Se on ainut keino päästä takaisin kotiin”, Umbra kertoi.

    ”Kotiin? Eikö Klaani olekaan kotisi?” Keetongu kysyi ihmeissään.

    ”En ole tästä maailmasta”, Umbra kertoi. ”Pitkä tarina, jonka voin kertoa joskus. Haluaisin päästä hakemaan tykkiä. Olisiko jotain joka tehoaisi Zyglakeihin jotka menivät sisämaahan?”

    ”Hmm…” Keetongu mietti ankarasti. Hän oli kuullut että Zyglakeilla oli sisämaassa rakennettuna vedenalainen tukikohta. Jos huhut pitäisivät paikkansa siellä tarvittaisiin vedessä toimivia aseita.

    ”Olen kuullut että Zyglakien tukikohdat ovat usein veden äärellä”, Keetongu aloitti. ”ja tiedän että he ovat immuuneja elementaali-iskuille”, hän kerto. ”Joten tulepas katsomaan tätä.”

    Keetongu otti keltaisen haarniskan, jonka Umbra laittoi ylleen. Hänen selkäänsä tuli kaksi turbiinia, joiden asentoa pystyi muuttamaan mielen voimalla ja jalkoihin keltaiset suojukset.

    ”Tämä on Mahri-Mechahaarniska”, Keetongu selitti. ”Tämä kerää ilmasta vettä ja iskee sitä kovalla paineella, jolla voi tuhota jopa kiviä. Vedenalla tämän avulla pääsee todella kovaa ja tämän laitteistojen avulla puku kerää käyttäjälle ilmaa veden alla. Tähän sisältyy myös linssi.”

    Umbra koetti liikkua haarniskassa. Liikkuminen oli varsin vaivalloista, koska haarniska painoi paljon, mutta sitten hän muisti painovoiman hallintakykynsä. Keskittäen mielensä haarniskan painon keventämiseen, Umbra sai siitä höyhenen kevyen.

    ”Mitä sinä teit tuolle että siitä tuli noin kevyt?” Keetongu kysyi Umbralta kun hän alkoikin juosta haarniska päällään ympäri telakkaa.

    ”Pieniä painomuutoksia”, Umbra vastasi. ”Hei, tiedätkö sinä muuten ketään joka voisi lähteä kanssani etsimään tykkiä?”

    ”Glatorianking on usein sanonut haluavansa lähteä Klaanista omaan maailmaansa. Kysyppä häneltä josko hän haluaisi tulla mukaasi”, Keetongu kertoi. Umbran Fikou hyppäsi Keetongun kädestä ja lähti juoksemaan Umbran perään kun Umbra huusi kiitokseksi Keetongulle ja lähti telakalta Klaaniin etsimään Glatoriankingiä.

    Umbra juoksi nopeasti ovesta, jättäen jälkeensä ne samat Matoran-vartijat jotka huusivat kaiken sanomansa. Umbra juoksi niin kovaa että unohti Mahri-haarniskansa olevan tekokevyt ja voimien vaikutus lakkasi, jolloin Umbra alkoi laahustaa, koska muutos oli nopeaa.

    ”Pitää muistaa käyttää voimia tähän pukuun aina välillä”, Umbra puheli itsekseen, jatkaen juoksemista outo puku päällään kohti linnoitusta. Glatorianking pitäisi löytää.

    ”Mistäköhän minä löytäisin sen Toan…” hän puheli kun huomasi ikkunasta Glatoriankingin hopeisen Avohkiinmuotoisen naamion. Umbra käytti painovoimavoimiaan keventäen itseään Fikou sylissään ja näytti siltä kuin hän olisi leijunut linnoituksen ikkunattomasta ikkunasta sisään.

    ”Glatorianking otaksun?” Umbra huikkasi kun hän rymisi lattialle ikkunasta. Glatoriankingin lähellä olleet Matoranit lähtivät kauhuissaan pakoon kun outo hökötys rymisi lattialle Fikou sylissään.

    ”Olet oikeassa, Umbra?” Gekko kysyi kummastuen. ”Mikä tuo sinut tänne?”

    ”Eräs ase nimeltään ulottuvuusporttitykki, jonka avulla voisin päästä kotiini”, Umbra sanoi. ”Keetongu kertoi että sinäkin olet halunnut päästä takaisin omaan maailmaasi, joten ajattelin että voisit olla halukas lähtemään etsimään asetta kanssani Zyglakien sisämaatukikohtaan. Tehtävästä on tulossa aika vetinen”, Umbra kertoi.

    ”Voin lähteä mukaasi, sainhan juuri tehtyä tämän hienon aseen”, Gekko kerskaili aseellaan, Umbran kiinnittämättä juurikaan huomiota aseeseen.

    ”Hyvä, nyt lähdetään. Zyglakit ovat voineet saada jo selville aseen käyttötarkoitukset”, Umbra sanoi, ottaen Gekkoa kädestä kiinni ja lähti juoksemaan Klaanin käytäviä niin lujaa kuin ilman rullaluistimia tai valonsäteeksi muuttumiskykyä taisi.

  • Trooppinen saari: Silmien hohtoa ja mielen kohinaa

    Trooppinen Nazorak-tukikohta, puu aukion laidasta hieman katua pitkin syrjemmälle

    Snowman laski kiikaritähtäimen silmältään, ja pyöritti linssinsuojusta paikalleen. Hän ei tahtonut nähdä tarkemmin aukion tapahtumia. Lumiukko taittoi kiikarin saranan kohdalta, ja sulloi sen sitten laukkuunsa.

    Ei siinä vielä mitään, että Ämkoolla ei ollut kättä, ja että hän oli aivan verinen. Mutta se silmien hohto. Snowman tiesi, että jotain oli pahasti pielessä.

    Ei sillä, oli hän ennenkin nähnyt luotettavien tovereidensa suorastaan villiintyvän. Joskus takavuosina, kun Snowie, Paacs ja Guardian olivat olleet taistelemassa Visorak-laumaa vastaan, oli sininen Skakdi-admin jollain selittämättömällä raivolla vastannut hämähäkkien hyökkäykseen. Snowman muisti lähinnä punaisen välkkeen, ja sen, kuinka Paacs oli miltei menettänyt toisen jalkansa. Se oli kuitenkin ollut täysin eri juttu, Guardian ei ollut muuttunut täysin, suuttunut vain.

    Sitä paitsi, oli hänellä aika hyvä syykin suuttua. Hänen oma vanha kotinsa oli ansoitettu, me selvisimme portaikosta hengissä ainoastaan hyvällä tuurilla ja kovilla traumoilla. Lisäksi Visorakien väijytyksen takana oli Guardianin vanha aseveli. Ja vaikka se muistetaankin viimeisenä kertana, kun Guardian otti Klaanilaisia mukaansa Zakazille, naureskelemme kolmistaan jutulle useinkin kahviossa yön pimeinä tunteina.

    Tämä ei selvästikään ole niitä juttuja.

    Snowman näki ilman kiikariakin, että Ämkoo surmasi taas yhden Nazorakin, vieläpä harvinaisen brutaalilla tavalla. Ehkä lumiukko oli vain ollut poissa kenttähommista liian pitkään, tai sitten hän tosiaan oli liian pehmeä, mutta Ämkoon toiminta kuvotti häntä. Vatsaa väänsi ja päätä särki.

    Ei. Taas tätä. Ei!

    Synkät ajatukset synkistyivät, ja Snowmanin pää tuntui halkeavan. Näky ystävästä tekemässä noita murhia, kipu, väsymys, yksinäisyys. Lumiukosta tuntui, että hän ei kestäisi enää. Edes hänen positiivinen energiansa ei riittänyt. Silloin hänen päässään pimeni täysin.

    Kaikkialla oli mustaa. Ja kohinaa. Lumiukko koetti ymmärtää. Kipu oli tiessään, mutta tässä oli jotain karmivampaa. Tai ei tässä oikeastaan ollut mitään, missään ei ollut mitään. Ja sekös vasta karmikin. Ainoa asia mustuudessa oli kohina. Kohina merkitsi selvästi jotain. Snowman koetti tarkentaa kuuloaan.

    Kohin kohin.

    Ei auttanut. Mutta jos olen vajonnut pääni sisään, niin miksen ymmärrä mistään mitään? Mitä kohina on? Ja miksi täällä on niin mustaa?

    Snowman keskittyi. Keskittyi parhaansa mukaan. Keskittyminen ei oikein ole vahvuuksiani, ainakaan jos sitä oikein yritän. Tämä vain-

    Keskity!

    Kohinkohin…syö lähetti…uhraa ratsu…syö kuningatar…kohinkohin.

    Heti, kun Snowman sai sanoista otteen, hänen silmänsä avautuivat. Hän ravisti päätään, koetti virota kunnolla. Hänen päätään särki taas, mutta vain vähän. Enemmän häntä vaivasi tiedottomuus.

    Lumiukko piti kyllä mysteereistä. Ne pitivät elämän kiinnostavampana, ja muistuttivat nöyryydestä. Hän ei vain pitänyt niistä mysteereistä, jotka mahdollisesti aiheuttaisivat hänen ystäviensä kuoleman.

    [spoil]Kiitän Guartsuliinia noista kryptisistä sanoista kohinan keskellä.[/spoil]

  • Trooppinen saari: Tapan…

    Trooppinen saari, Nazorak-tukikohta

    Aukiolta paenneet Nazorakit eivät olleet huomanneet Snowieta. Niiden huomio oli kiinnittynyt täysin juuri pystyyn nousseeseen hahmoon. Torakat tähtäilivät säikähtäneinä Ämkoota erilaisilla aseillaan, mutta yksikään ei uskaltanut ampua. Rivitorakat vain katselivat juuri ja juuri pystyssä pysyvää hahmoa, odottaen toimintaohjeita.

    ”Haah… Haah… Haah…”

    Massiivinen johtajatorakka kokosi rohkeutensa ja lähti muutaman toverinsa turvin Ämkoota kohti, vetäisten samalla terävän puukon esiin vyötäisiltään. Torakan pienemmät käskyläiset astelivat pelokkain askelin isokokoisen johtajansa perässä.

    ”Haah…”

    Torakat piirittivät Ämkoon. Johtajatorakka astui suoraan käsipuolen hahmon eteen ja tuijotti tämän tahriintunutta naamiota niellen pelkonsa.

    ”Tappakaa”, torakka komensi.
    ”Ei se mahda tuossa kunnossa enää mitään.”

    ”Ei.”

    Torakkajohtaja otti askeleen taaemmas. Ämkoo kohotti päätään ja tuijotti nazorakia suoraan tämän hyönteissilmiin. Torakka tuijotti epäröiden takaisin, mutta sai kuitenkin sanotuksi:

    ”Nyt.”

    Sotilaat kohottivat keihäänsä ja iskivät. Ämkoo kaatui iskun voimasta maahan, mutta torakoiden yllätykseksi niiden keihäät eivät uponneet Ämkoon mustaan panssariin. Torakat kohottivat keihäänsä johtajansa käskystä uudestaan ja valmistautuivat uuteen iskuun.

    ”Ei.”

    ”EI.”

    Verenpunainen energia-aalto iski torakoiden aseet pirstaleiksi ja heitti sotilaat syrjään. Johtajatorakka onnistui juuri ja juuri säilyttämään tasapainonsa ja pysymään pystyssä. Ämkoo nousi hitaasti seisomaan ja tuijotti edessään seisovaa nazorakia.

    ”Sinä.”

    Torakkajohtaja ei kyennyt enää peittämään pelkoaan. Sen kasvoille levisi kauhistunut irvistys samalla kun se kääntyi ympäri ja valmistautui ampaisemaan juoksuun.

    Ämkoon käsi iskeytyi torakan päälakeen. Käden ote kiristyi ja hetken päästä verisen hahmon sormet pakottivat tiensä huutojen ja rasahdusten saattelemana torakan panssaroidun pään läpi tämän aivoihin. Nazorak nytkähteli hetken hallitsemattomasti ja lopetti liikkumisen.

    ”Haha. Haahaha.”

    Ämkoo pudotti torakan velton ruumiin maahan ja otti muutaman askeleen eteenpäin. Kauempana tilannetta seuranneet torakat tuijottivat hysteerisen kauhun vallassa lähestyvää punahehkuista olentoa.

    ”Tulkaa tänne.”

    ”Tapan teidät.”

    ”Tapan.”

    Punainen energiaräjähdys repi Ämkoon viitan kappaleiksi, voimistaen samalla tämän silmien kammottavaa hehkua. Ämkoo kyyristyi hetkeksi, nousi sitten nopealla liikkeellä ylös ja päästi ilmoille korvia vihlovan naurunsekaisen huudon. Sitten hän lähti punaisen energiavanan saattelemana juoksemaan etäämmällä kauhusta kankeina seisovien torakoiden suuntaan.

    Zamor-tykit alkoivat laulaa.

  • Trooppinen saari: Pysy kaukana

    Trooppinen saari, Nazorak-tukikohta

    Taivaanrannassa oli mennyt jotain säpäleiksi. Snowman oli tarkentanut katsettaan, ja huomannut sen mitä ilmeisimmin olleen tornin seinä. Hän ei ollut millään voinut tietää, oliko Ämkoo siellä, mutta kuitenkin torni oli ollut hänen paras johtolankansa.

    Ja oikeaan se hänet toikin. Lumiukko katseli tornin juuressa olevan aukion laidassa makaavaa hahmoa varjoista käsin. Se oli pääosin musta, mutta jalkaterät, kämmenet ja kasvot olivat vihreät. Harmi vain, että Ämkoon ympärillä oli suuri joukko torakoita.

    Snowman mietti parhaansa mukaan potentiaalisia toimintasuunnitelmia. Okei, minulla on ihan liikaa tulivoimaa, hän tuumi tunnustellessaan kädellään laukkunsa sisältöä. Torakoita on kuitenkin liikaa, enkä muutenkaan oikein pidä tappamisesta. Lisäksi saattaisin osua Mäksään.

    Mielessään hän totesi myös jonkin sortin puolivillaisen harhautuksen toimimattomaksi ideaksi, eivät Nazorakit niin tyhmiä olleet.

    Silloin kuitenkin tapahtui jotain. Ämkoon hahmo nousi pystyyn, ja torakat kaikkosivat. Kaikki juoksivat kovaa kyytiä pois aukiolta, muutama jopa tiputti aseensa. Nyt tai ei koskaan, lumiukko mietti. Hän astui aukiolle, vain tullakseen Ämkoon pysäyttämäksi. Viitoitettu hahmo huitoi Snowmania loitommas.
    ”Mitä nyt?” Lumiukko ihmetteli.
    Pysy kaukana. Pysy ihan hemmetin kaukana.” Ämkoo huusi aukion toisesta päästä.

    Tai Snowman ei oikeastaan tiennyt huusiko admin, vai kuuluiko hänen äänensä vain todella kovaa. Kuitenkin valkoinen toa katsoi parhaaksi totella. Mäksässä on jotain pahasti pielessä.

    Snowman juoksi nopeasti jonkun matkaa toiseen suuntaan. Siellä hän piiloitui varjoissa sijaitsevan puun latvaan, ja kaivoi tarkkuuskiväärinsä esiin. Hän tahtoi ottaa selvää, halusiko nähdä, mitä seuraavaksi tapahtuisi.

    [spoil]Ämkoolle suuri kunnia hänen kaikista yhdestä repliikistään.[/spoil]

  • Trooppinen saari: Ämkoon surmaaja

    Nazorakein trooppinen tukikohta

    Vartiotornin vierellä kuhisi. Lähestulkoon kaikki lähistöllä partioineet nazorakit olivat tulleet paikalle ihmettelemään hetki sitten tornin katolta pudonnutta ruumista. Maassa makaava käsipuoli hahmo ei liikkunut. Torakat lähestyivät sitä varovasti koittaen arvuutella, oliko tämä vielä elossa.

    Hetken kestäneen pähkäilyn jälkeen eräs suurikokoinen torakka uskaltautui ruumiin tykö ja potkaisi tämän ympäri. Torakka kavahti taaksepäin nähdessään purppuraan vereen tahriutuneen vihreän naamion.

    ”Se on hän”, torakka totesi kovaan ääneen muille.
    ”Taitaa olla kuollut.”

    Muutama muukin torakka ryhtyi uteliaaksi. Yksi kosketti makaavaa hahmoa varovasti keihäällään ja uskaltautui vasta sitten lähemmäs.

    ”Kuka sen tappoi?”, isokokoinen torakka kysyi katsellen ympärilleen ja sitten ylös.
    ”Se putosi tuolta”, yksi keihäsmiehistä totesi, yrittäen kuulostaa älykkäältä.
    ”Ei pelkkä putoaminen tee tällaista jälkeä. Sehän on ihan kappaleina.”
    ”Jaa kuinka?”
    ”Katso nyt. Siltä puuttuu käsi.”
    ”Kappas vaan.”

    Torakat jatkoivat parveiluaan tietämättä oikein mitä pitäisi tehdä. Heidän tehtävänsä oli ollut Ämkoon etsiminen, mutta kukaan ei ollut odottanut löytävänsä Klaanin adminia kuolleena. Tilanne oli kaikin puolin hämmentävä. Hämmennystä lisäsi entisestään joidenkin torakoiden epämääräiset näköhavainnot valkeaa ja anatomisesti epäkorrektia olentoa koskien. Jotkut torakoista väittivät nähneensä olennon taistelevan Ämkoon kanssa. Mutta mikä olento oli? Mistä se tuli? Missä se oli nyt?

    Yhtäkkiä eräs Ämkoon ruumiin tykö kyyristynyt pienikokoinen torakka huudahti ja kompuroi kauemmas. Kauhistunut nazorak osoitti nujerrettua miekkamiestä vapisevalla kädellään ja ulisi:
    ”S-s-sen silmät!”

    Isokokoinen nazorak astui varovasti lähemmäs ja kyyristyi katsomaan. Toden totta, pirulainen oli vielä hengissä. Naamion silmäkuopissa saattoi juuri ja juuri erottaa heikkoa punaista hehkua.

    ”Typerys sinnittelee”, torakka totesi ja suoristi selkänsä.
    ”Mitä me tehdään sille?”, kysyi toinen.
    ”Johtajat eivät kieltäneet tappamista”, isokokoinen torakka totesi virnistäen. Se nautti tilanteesta.
    ”Tarjotkaas nyt jotain terävää, niin viimeistelen tämän”, se sanoi.
    ”Meikäläisellä olisi tässä keihäs valmiina”, ehti toinen väliin. ”Jospa minä…”
    ”Tänne se! Minä hoitelen tämän!”, huusi isokokoisempi.
    ”Haluat vain tulla muistetuksi Ämkoon surmaajana. Tee nyt vain tietä sille, kellä on ase.”
    ”No tuolla sinun tikullasi nyt ei tappaisi edes kärpästä. Tuokaa joku vaikka miekka..!!”
    ”Nyt kuule…”

    ”Ghuu…”

    Torakat lopettivat oitis riitelynsä ja siirsivät katseensa jalkojensa juureen. Ämkoon ainut käsi oli puristunut nyrkkiin.

    – – –

    Minä hävisin.

    Nukke.

    Hävisin.

    En suostu.

    En suostu.

    En voi kuolla.

    En ehtinyt hyvittää.

    Atya.

    En suostu.

    En suostu.

    – – –

  • Liskokansa tiedevoittoon!

    Pieni järvi, sisämaassa kahden joen haarassa

    Flygelin johtama Zyglak joukkio taivalsi sankassa kuusimetsässä kohti heidän edessään levittäytyvää vesialuetta, jonka Zyglakit olivat padonneet veden virtauksen säätelemiseksi ja pystyttäneet suuria puista tehtyjä kehikkoja ”linnoituksen” puolustukseksi. Keskellä järveä oli suuria kotarakennelmia vieri vieressä ja päälekkäin, jolloin Zyglakien omalaatuinen ”tukikohta” oli melkein kokonaan veden alla. Järven vesi oli muuttunut mutaiseksi Zyglakien muokatessa maan heidän tarkoituksiinsa sopivaksi.

    Kävellen mutaista ja tuhottua rantaa pitkin, joukkio päätyi kahden Zyglakin vartioimalle oviaukolle, joka toimi pääporttina. Ympäri hökkelin muurirakennetta oli laitettu verkkoja ja rakennelmat oli yhdistetty luista tehdyillä ketjuilla. Näitä ketjuja oli käytetty myös vedenalaisten kotien yhdistämiseksi massiiviseksi linnoitukseksi, joka oli nostanut veden pintaa ja joka pilkisti vain vähän veden alta.

    ”Tunnussana”, keltainen Zyglak murahti Flygelille. Tämä sanoi jotain Zyglakiksi ja vartija otti keihäänsä oviaukon edestä.

    Flygel talsi nopeasti mutaisen maan halki ja astui veteen. Kylmä mutavesi ei haitannut liskomasita Zyglakia, koska tämä oli tottunut vedessä elämiseen ja uimiseen.

    Flygel lähti tykki kädessään uimaan kohti kotaansa, jossa sijaitsi hänen tuskimus ”laboratorionsa”

    Flygel riuhtaisi verkoista tehdyn ovensa auki, jolloin suuri määrä kiinteitä ilmakuplia pääsi vapaaksi hökkelistä. Tämä ei kuitenkaan haitannut, koska Nazorakit olivat rakentaneet Zyglakeille ilmakuplia pumppaavan laitteiston, joka sijaitsi toisella rannalla ja sai voimansa padosta joka oli tehty Matoran kylälle vievän joen haaran tielle.

    Flygel astui ilmakuplan sisään.

    ”Hyrr miksi tämä vesi on näin kylmää”, Zyglak sanoi, puistellen vedet lattialle. Hän meni pöytänsä ääreen ja otti suurennuslasin pöydän laatikosta. Hän istahti risuista ja luista tehdylle tuolilleen ja otti suurennuslasin toiseen ja tykin toiseen käteensä. Pieni hämärää valoa tuova Ortonin ruho roikkui seinällä tuottaen valoa tarpeeksi Zyglakin tarpeisiin.

    ”Tämähän on mielenkiintoista”, Flygel puheli itsekseen, samalla kaivaen hampaanväliään Ortonin ruhosta pudonneelta mätääntyneellä sormen kynnellä.

    ”Esine joka siirsi sen typerän Gehraxin jonnekin Karzahniin on todella voimakas. Tämän avulla me nousemme vielä tämän säälittävän saaren herroiksi. Pitäisi ilmoittaa pomolle tästä. Tai ei. Ei hän kuitenkaan kannata meidän ryhmämme tekemisiä. Hän on liian varovainen johtaja”, valkomusta Zyglak puheli itsekseen ja osoitti yht’äkkiä hänen ovensa aukosta ilmestynyttä sammakkorahia. Zyglak painoi tykin liipasinta ja ulottuvuusportti lensi ilmassa, imaisten kohteen kohti tuntematonta.

    ”Sinne menit pikkuinen, säälittävä Rahi”, Zyglak nauroi nauruaan, koska oli onnistunut tekemään jotain.

    Flygel tutki laitetta huolella, tunnusteli pitkillä sormillaan sen pintaa ja huomasi sen perässä olevat halkeamat ja sen että sen suojukset olivat osittain rikki.

    ”Toivottavasti tämä toimii tarpeeksi hyvin”, Flygel sanoi, paneutuen vielä ahkerammin laitteen testailuun ja ajatteli näyttävänsä sen tovereilleen kun olisi aika.

  • Trooppinen saari: Marionetti anastaa Äären

    Vartiotornin katto, nazorakein trooppinen tukikohta

    Marionetti pysähtyi Ämkoon eteen ja kohotti miekkaansa välittämättä Ämkoon ympärille muodostuneesta punertavasta energia-aurasta. Se käänsi miekkansa ympäri ja iski sen sitten kaksin käsin jalkojensa juuressa makaavaa uhriaan kohti.

    Sitten seurasi jotain odottamatonta. Ämkoo tarttui vihollisensa miekan terään paljaalla kädellään ohjaten iskun siten sivuun. Sitten Ämkoo hyppäsi karjuen pystyyn ja löi marionettia omalla miekallaan.

    Marionetti kyykisti ja onnistui väistämään iskun. Olento kiskoi oman miekkansa nopeasti irti katosta ja vetäisi sen sitten vartalonsa eteen suojautuakseen Ämkoon seuraavalta iskulta.

    Ämkoon miekka näytti palavan. Se hehkui valkeana ja sähähti äänekkäästi osuessaan tornin kattorakenteisiin.

    Marionetti päätti hyökätä. Se lähti kiertämään Ämkoon kimppuun vasemmalta puolelta, otti vauhtia ja syöksyi sitten miekkansa kanssa kohti Ämkoon suojaamatonta kylkeä. Ämkoo huudahti raivoisasti, torjui vastustajansa miekan omallaan ja iski nyrkkinsä Marionetin tyhjiin kasvoihin. Valkoinen olento horjui hieman taaemmas ja yritti vastaanottaa Ämkoon seuraavan sivalluksen. Marionetti ei täysin onnistunut yrityksessään ja Ämkoon hehkuva miekka hipaisi hieman tämän rintakehää jättäen jälkeensä selkeästi erottuvan tummentuman.

    Marionetti kierähti taaemmas. Se tiesi, että suora osuma vastustajan miekasta olisi jopa sille vaaraksi. Olento korjasi varovasti asentoaan ja lähti lähestymään Ämkoota harkituin liikkein.

    ”Tapan sinut”, Ämkoo murisi ja huitaisi miekallaan varoittavasti Marionettia kohti. Tummanpuhuva miekkamies tiesi vallan hyvin olevansa tällä hetkellä aivan kykyjensä rajoilla, eikä tilanne näyttänyt siitä johtuen lainkaan lupaavalta. Nyt oli kyse sekunneista. Tämä täytyi hoitaa loppuun nyt heti.

    Marionetti hyökkäsi. Se lähti juoksemaan Ämkoota kohti. Ämkoo ei jäänyt odottelemaan, vaan ampaisi itsekin juoksuun.

    Kaksikko lähestyi toisiaan kohottaen miekkansa. Ämkoo huusi samanaikaisesti sekä raivoaan että tuskaansa. Kipu alkoi muuttua sietämättömäksi.

    Marionetti löi ensin.

    Lyönti ei osunut. Marionetti loikkasi nopeasti yläilmoihin väistääkseen Ämkoon iskun. Iskua ei kuitenkaan tullut. Nukkeolento pudottautui alas, kääntyi ja näki maassa makaavan vihollisensa. Ämkoo yritti nousta toisen kätensä varassa ylös, kiroten samalla puoliääneen.

    Marionetti tiesi tilaisuutensa koittaneen. Se lähti kävelemään Ämkoota kohti.

    Tummanpunainen energia-aalto tempaisi Ämkoon pystyyn. Miekkamiehen repaleinen viitta heilui energian aiheuttaneen tuulenvireen voimasta samalla kun Ämkoo yritti kohottaa hehkuvaa miekkaansa. Sitten hän lähti vielä kerran juoksuun vihollistaan kohti.

    Marionetti korjasi asentoaan, tähtäsi miekallaan ja löi. Kuului kylmä kalahdus kun miekat iskeytyivät toisiinsa. Sitä seurasivat metallin hajoamisen ja lihasmassan repeämisen äänet.

    Ämkoon valkeana hehkuva miekka putosi sihisten tornin katolle. Miekkaa vielä hetki sitten pidellyt käsi putosi aseen viereen samalla kun violetti lihasmassa valui esiin hetki sitten irronneesta ruumiinosasta.

    Marionetti kääntyi vielä kerran vastustajaansa päin ja potkaisi, voimistaen näin Ämkoon horjahdusliikettä. Repaleinen viitta tahriutui omistajansa vereen kun Ämkoo lähti putoamaan kohti maata.

    Valkoinen olento ei jäänyt katselemaan putoavan vihollisensa perään. Se oli suorittanut tehtävänsä onnistuneesti. Oli vain yksi ongelma.

    Olento vilkaisi katkennutta katanaansa. Ämkoon miekka oli tuhonnut aseen täysin ja terä oli nyt käyttökelvoton.

    Marionetti oli hetken liikkumatta, kuin miettien. Sitten se asteli vähän matkan päähän, kumartui ja poimi vielä heikosti hehkuvan katanan käteensä tornin katolta. Ongelma ratkaistu.