Avainsana: tukikohta

  • Operaatio Beeta osa 24: Mähinää ja mäiskettä

    Xia, metsästäjien tukikohta

    Kapura ja Summerganon ovat saaneet Trackerista selvän niskalenkin ja tämä tuntuu olevan jo peloissaan, mutta taistelee kuitenkin tehokkaasti vastaan ja Summerganonilla on täysi työ torjua hänen iskujaan. Kapura iskee välillä tulta peliin ja Tracker perääntyy sen voimasta aina jokusen askeleen.

    Matoro väistää muutaman metsästäjän lyönnit ja säntää tovereidensa avuksi. Yhdessä he olisivat ehkä voineet kukistaa Trackerin, mutta tämän lemmikkipeto ryntää isäntänsä avuksi, murskaten sarvillaan esteet, kuten kolossimaisten metsästäjien ruhot tieltään. Summerganon ja Matoro väistävät täpärästi Trackerin vastaiskun ja (onneksi) ohi kiitäneen pedon sarvet, mutta aseeton Matoro on nyt kaksistaan Trackerin kanssa, sillä hänen ja toveriensa välissä vaanii peto, jonka sarvien takia Kapura ja Summerganon joutuvat olemaan varuillaan… Heidän täytyy miettiä liikkeensä tarkkaan.

    Kapura hoksaa käyttää tulta, sillä siitä peto ei pidä ja saa sen huutamaan tuskasta ja perääntymään hieman. Tämä antaa Summerganonille tilaisuuden viilettää pedon ohi. ”Matoro, ota tämä!”, Suga huikkaa Trackerin huitaisuja väistelevälle Matorolle ja antaa toverilleen kirveensä. Lainakirveellä aseistettu Matoro ja miekkaa heilutteleva Summerganon ajavat Trackeria nyt nurkkaan ja Kapura, joka ansaitsee Sugalta ja Matorolta suuret kiitokset pedon pidättelemisestä, hätistelee petoa tulellaan. Lopulta peto ja sen isäntä, Tracker on saarrettu hallin keskustaan ja muut metsästäjät ovat joko liikuntakyvyttömiä tai lopullisesti poissa pelistä.

    Kolmikko katsoo kylmästi Trackeria, joka on nyt kahdestaan petonsa kanssa sisukkaiden vihollisten saartama. ”Ei tämän näin pitänyt mennä.”, metsästäjä puhisee ja tämän kärventynyt peto suorastaan uikuttaa vieressä. Trackerin silmät tuntuvat palavan, kun hän tekee raivokkaan ja epätoivoisen hyökkäyksen Summerganonin kimppuun, saaden Sugan miekasta lukuisia vammoja ympäri kehoa. Epätoivoinen ja harkitsematon hyökkäys ei tehoa tovereidensa lujuudesta vaikuttunutta ja itsevarmuutta saanutta soturia, vaan Tracker kaatuu voihkien maahan, mutta yhä hän on raivoissaan. Summerganon ei ehdi edes harkitsemaan, mitä tekisi loukkaantuneelle viholliselle, kun hän huomaa miten Matoro ja Kapura ovat vaikeuksissa pedon kanssa. Se ei tunnu enää välittävän kivusta, vaan haluaa ainoastaan päästää kolmikon päiviltä. Matoro ja Kapura perääntyvät Sugan luokse ja katsovat voihkivaa Trackeria, joka (kolmikon epäonneksi) huutaa lemmikilleen: ”PUSKII!”

    Peto tekee työtä käskettyä ja syöksyy kohti kolmikkoa, joka alkaa jo hieman väsyä. He väistävät, mutta pedon sarvet osuvat suurta portaikkoa kannattelevaan rautapilariin ja portaikko alkaa huojua. Pylväät kaatuvat ja kiveä putoilee, kun portaikko sortuu rymisten pedon päälle, kolmikon ennättäessä juuri ja juuri pois alta. Peto ei tunnu olevan moksiskaan, vaan vielä korventuneena ja ruhjottunakin sen puskee sortumakasan alta ja valmistautuu lopettamaan soturit. Trackerkin pääsee jaloilleen, vaikka ontuu ja kolmikko valmistautuu jälleen taisteluun…

    Portit aukeavat, valtava määrä metsästäjiä rynnii sisään ja tilanne laukeaa. Tracker ja peto yllättyvät liittolaisista ja kolmikko saa sekunnin murto-osan aikalisän, jonka he hyödyntävät sännäten toiselle puoelle hallia, eli kierreportaikkoon, jota he pian kipuavat ylöspäin. He kuulevat Trackerin raivon, metsästäjien pilkan ruhjotulle ”toverilleen” ja kuinka takaa-ajo lähtee taas kerran käyntiin. Kolmikko pääsee seuraavaan kerrokseen ja laukaisee alas portaisiin jää- ja tulisäteitä, jotka saavat aikaan dominoefektin ja metsästäjät valuvat ryminällä alas huutaen tuskasta. Kun kolmikko kerran pääsi vauhtiin, päättävät he tehdä työn kunnolla: Kapura pinnistää ja onnistuu väsymyksestään huolimatta, silkalla sisulla luomaan suuren roihun portaikkon puisiin osiin ja pian koko kierreportaikko palaa siellä ja täällä. Matoro kanavoi jäävoimansa Sugalta saamansa kirveen läpi ja luo jääesteitä aivan heidän eteensä, jotta alakerran takaa-ajailla olisi työn ja tuskan takana päästä ylempiin kerroksiin, varsinkin jos tuo oli ainoa tie.

    ”Kartoittakaamme vähän tilannetta. Missäs me oikein olemme?”, Summerganon kysäisi.
    ”Ja mihin tästä?”, Kapura tivasi hengästyneesti.
    ”Ihankuin minun pitäisi tietää kaikki.”, Matoro sanoi huvittuneena, vaikka käsitti kyllä, että kysymykset olivat aika yleisiä. He olivat nyt päässeet pois alimpien kerrosten suurista halleista ja kokoustiloista, nyt heidän pitäisi välttää kiinnijäämistä linnoituksen tornien käytävissä ja löytää määränpäänsä. Ja jos mahdollista, suunnitella ja järjestää pakoreittiäkin. Mutta nyt he eivät ajatelleet aivan niin pitkälle, vaan lähtivät kävelemään käytäville, etsien pientä levähdy- ja piilopaikkaa. Ja omituista kyllä, he kävelivät rennosti vihollisen linnakkeessa. ”Olemmekohan olleet täällä vähän liian kauan, kun olemme kuin kotonamme?”, Kapura sanoi havaittuaan heidän kepeytensä.
    ”Kenties, mutta olemme ainakin puhdistaneet tätä paikkaa ihan kiitettävästi.”, Summerganon vastasi.

    Kolmikko oli seikkaillut ympäri linnaketta, aiheuttaen hämminkiä yllin kyllin. Ja paljon oli vielä edessä, sillä tehtävä oli täyttämättä.

  • Operaatio Beeta osa 23: Kattokruunujekku

    Xia, Metsästäjien tukikohta

    Korkea piikkihaarniskoitu metsätäjä seisoo tappavan tehokkaan vainuhärkänsä kanssa Klaanilaisten edessä. Tracker pyöräyttää sahalaitaista miekkaansa valmiiksi.

    Matoro kelaa mielessään erilaisia toimintavaihtoehtoja. Härän voimista hänellä ei ole tietoja. Itse Pimeyden Metsästäjä hoituisi oletettavasti parhaiten kolmikon yhteishyökkäyksellä, yhdellä miekalla ei paljoa tee kolmea kohdetta vastaan.

    Summerganon syöksyy nopeasti, iskien kierreliikkeellä Trackeria kylkeen. Tämä lyö takaisin, ja Kapurakin hyökkää pitkän metsästäjän kimppuun.
    Matoro vetäisee miekkansa ja on astumassa eteenpäin, kunnes yhtäkkiä valkoinen härkä syöksyy Jään Toaa päin. Tämä vetäisee miekkansa nopeasti torjumaan tulevan iskun. Otuksen sarvet osuvat kovaa Matoron miekkaan. Miekka alkaa murentua.

    ”Mit-”, Matoro ehtii sanoa miekkansa hajotessa tomuksi. Nopea hyppy väistää hyökkäystään jatkavan olennon.
    ”Ikävät sarvet.”, Matoro toteaa. Rahi-olento kääntyy ja valmistautuu uuteen syöksyyn.

    Hän huomaa sivusilmällään huoneen takaosaan saapuneet metsästäjät. Niitä on paljon.
    Iso joukko vihaisen näköisiä muskelikasoja lähtevät kohti klaanilaisia ja Trackeria.

    Kapura ja Summerganon kaksin- eh, kolmintaistelevat Trackeria vastaan. Kahden Klaanilaisen yhteistoiminta on heikentönyt huomattavasti metsästäjän asemaa, mutta paikalle rynnistävä lauma kääntää asetelman päälaelleen.

    Suurikokoinen metsästäjä hyökkää nuijan kanssa Matoron kimppuun. Toa väistää, vetäisee vyöltään…
    ”Ei mitään. Pahus!”, Matoro kiroaa muistaessaan ettei ottanut vara-asetta. Nuijanisku pamahtaa häntä selkään, iskien Jään Toan maahan pitkälle.

    Matoro hyppää korkealle ilmaan potkaisten takakierrepotkulla liaan lähelle tulevaa metsästäjää otsaan. Tämä tavoittelee ilmojen halki lentävää mustavalkoista sankaria jalasta, mutta epäonnistuu. Matoro nappaa katossa olevan kattokruunun reunasta.

    Joukko ammuksia lentää ylös. Matoroa osuu jalkaan joku mitätön pikkupaukku. Mustavalkea hahmo kieräyttää itseään kerätäen liikevoimaa hyppyyn.
    Punainen ammus viuhahtaa aivan hänen valkoisen naamionsa ohi. Toinen iskeytyy kattoon. Cordakinammuksen synnyttämä paineaalto heittää kattokruunun kovaan liikkeeseen sivulle, ja harhaosuma itse valaisimeen saa tämän irti.
    ”Voi-”, Matoro ehtii todeta ennenkuin keltametallinen kruunu lähtee lentoon liikkeestä.

    Matoro pysyy tiukasti kiinni huoneen halki lentävässä kruunussa. Parimetrinen kruunu kalahtaa sienämään, karisten siinä roikkuvan klaanilaisen maahan. Valokiviä täynnä oleva valaisulaite lentää poikittain metsätäjäjoukkoa päin, iskien monet maahan raskaan kruunun alle.

    Matoro hymyilee väkinäisesti hetken kattokruunun alle jääviä metsästäjiä.

  • Operaatio Beeta osa 22: Yllätyshyökkäys

    Xia, metsästäjien tukikohta

    Kapura, Summerganon ja Matoro roikkuvat teräskaapelissa ja pimeyden metsästäjät saapuvat seinässä olevaan aukkoon, valmiina ampumaan kolmikon alas. ”Meidän on kiivettävä ylös, pystymme ehkä kipuamaan parvekkeellekin!”, Summerganon huutaa tovereilleen, jotka ovat ilmeisesti samaa mieltä, mutta suunnitelman toteutus onkin hankalampi juttu. Kolmikkoa ammutaan taas, mutta Kapura onnistuu sateesta huolimatta laukaisemaan tuli-iskun aukkoa päin, joten metsästäjät perääntyvät taas hetkeksi. Matoro ottaa toiseen käteensä miekan ja ampuu itse jääsäteen aukon suulle, jolloin se tukkeutuu hetkeksi. ”Aikaa ei ole hukattavaksi!”, Matoro toteaa jäätävän säteensä ampumisen jälkeen ja alkaa kiivetä vaijeria ylöspäin. ”Toivottavasti tämä kestää kiinni…”, Kapura mutisee ja seuraa Summerganonin kanssa Matoron esimerkkiä. He pääsevät aivan parvekkeen alle ja parilla heilautuksella Matoro saa kiinni parvekkeen reunasta ja kiipeää sen päälle. Samalla hetkellä metsästäjät puskevat jääseinäistä läpi ja yrittävät ammuksillaan joko irroittaa vaijerin, pudottaa Summerganonin ja Kapuran tai jos mahdollista, romahduttaa parvekkeen…

    Mutta Summerganon onnistuu torjumaan miekallaan jokusen zamorin ja ne kimpoavat ympäriinsä ja viimein koko kolmikko on parvekkeella, joskin Summerganon sai osuman panssariinsa suojatessaan torjuntaliikkeillään Kapuraa, yhdellä kädellä roikkuessaan. Savuava reikä haarniskassa oli kuitenkin kolmikon murheista pienin, sillä parvekkeeltakin he kuulivat, miten sisällä metsästäjät juoksentelivat, ilmeisesti heitä etsien. ”Ne löytävät meidät kyllä täältä.”, Kapura toteaa ja on aivan oikeassa. Niinpä kolmikko pitää pikapalaverin ja päättää siirtyä Matoron harppuunaa jälleen hyväksi ja kipuavat sen avulla linnakkeen ylemmästä kerroksesta lähtevän ulokkeen, ilmeisesti tähystyskielekkeen päälle. He ovat nyt muurilla, joka on vielä tyhjillään, mutta heidän juuri taakseen jättämältään parvekkeelta kuuluu meteliä. ”Ne livahtivat taas! Mutta ei hätää, alempiin kerroksiin vieviä reittejä vartioidaan, ne eivät pääse enää karkuun.”, metsästäjät rääkkyvät.

    Sade jatkuu yhä ja kolmikko kyhjöttää linnakkeen merenpuoleisen sivustan korkeimmalla muurilla, odottaen vihollisiaan. ”Ei, tämä ei voi mennä näin.”, rikkoo Matoro hiljaisuuden. ”Taistellaan tiemme läpi.”, ehdottaa Kapura ja suuntaa katseensa Summerganoniin, joka seisoo vaiti katsoen merelle. ”Piileskely käy kieltämättä hankalaksi. Ehkä piileksimme, teemme suunnitelman. Silloin linnakeen kaikkia alueita varmasti vartioidaan. Tai…”
    ”…taistelemme nyt tiemme piiloon, kun metsästäjät ovat ilmeisesti vielä hajallaan?”, sanoi Matoro, joka luki Summerganonia sillä hetkellä kuin avointa kirjaa. ”Heh, aivan. Kumpaa ehdotatte?”, Summerganon sanoi hymyillen. Koko kolmikkon valtasi sillä hetkellä pieni hilpeys. He seisoivat linnoituksen sateisella tähystysmuurilla, tietäen että minne he siellä menivätkään, olisi vihollisia vastassa. Mutta se ei heitä estänyt. Kolmikko lepäsi hetken aikaa sisälle johtavan oven katoksen alla, kuulostellen koko ajan vihollisten varalta ja sitten he avasivat oven ja astuivat takaisin sisään, vaaroja pelkäämättä.

    ”Juoksemme heidät kumoon. Kun me sitten poistumme tältä saarelta Killjoyn kanssa, ovat metsästäjät kokeneet sellaisen löylytksen etteivät uskalla laittaa päätään ulos puoleen vuoteen.”, hymisi Kapura ja ensimmäiset vastaantulevat metsästäjät, jotka he kohtasivat suurella käytävällä heti sisään päästyään, saivat ensin niskaansa jäätävät ja tuliset säteet ja heti perään nuo viisi metsästäjää paiskattiin seinille miekkojen väkevien huitaisujen voimasta. Kolmikko kiisi käytävää pitkin melkoisella vauhdilla ja he suunnistivat parhaansa mukaan ylimpiin kerroksiin.

    He saapuivat linnakkeen keskushalliin, josta lähti portaita joka suuntaan. Hallissa partioi useita metsästäjiä ja keskellä hallia oli Tracker, lemmikkinsä kanssa. ”Hm, näyttää pahalta.”, Matoro arvioi tilannetta portaikon yläpäästä, jonne kolmikko oli lopulta päätynyt ja katseli nyt alas keskushalliin, jossa oli myös portit eteishalliin ja sitä kautta ulos. ”Meillä on nyt mainio tilaisuus iskeä, voimme niittää noita kuin heinää, jos yllätyskortti toimii parhaalla mahdollisella tavalla.”, Summerganon ehdotti tasaisella äänellä, josta oli aistittavissa myös ripaus synkkyyttä ja jopa pelkoa. Sillä vaikka kolmikko oli rohkealla mielellä, ei ajatus siitä, että minne he menivätkään, tiedettiin heitä varoa ja etsiä juurikaan innostanut heitä. Niinpä he katsoivat parhaaksi vaihtoehdoksi hoitaa niin monta vihollista taistelukyvyttömiksi, kuin mahdollista. Summerganon otti miekkansa ja kirveensä esiin ja Matoro ja Kapura aseistautuivat myös. ”Tästä se lähtee.”, Matoro sanoi ja lähti juoksemaan portaita alas. Kapura ja Summerganon seurasivat esimerkkiä. Kapura valmistautui laukaisemaan tuliaallon, mikäli he joutuisivat saarretuiksi. Summerganon, aseet molemmissa käsissä loikkasi korkealle ja valmistautui tekemään raivokkaimman hyökkäyksensä ikinä.

    Ja niin voimakas oli sankarikolmikon yllätyshyökkäys, että ainakin kymmenen metsästäjää lensi kirjaimellisesti ympäriinsä, tietämättä mikä heihin iski. Tracker ryntäsi lemmikkinsä kanssa kolmikon kimppuun, joka valmistautui kohtamaan tuon metsästäjän ja sen vaarallisen pedon.

    Kolmikko valmistautui puskemaan tiensä läpi näiden vihollisten, ylimpiin kerroksiin asti, jonne pääsi ilmeisesti hallin vastakkaisella puolella olevasta kierreportaikosta. Heidän edessään oli vain Tracker ja tämän peto. Ja jokunen muu metsästäjä, jotka säntäsivät karkuun ja hakemaan vahvistuksia… ja kolmikon olisi päästävä livohkaan ennen niiden saapumista.

    ”Teidän vierailunne päättyy tähän.”, Tracker sanoi ääni viime kertaisen kohtaamisen epäonnistumisesta johtuvaa inhoa ja raivoa tihkuen. Peto valmistautui taisteluun sarvet ojossa…

  • Operaatio Beeta osa 21: 51 bioa kaapelia

    Xia, Pimeyden Metsästäjien tukikohta

    Kolme metsästäjää lähtevät vaappumaan pois salista, jättäen sen kokonaan tyhjäksi.
    Kolme Klaanilaista hiippailevat pois tolpan takaa.

    ”Luulen että meidän pitäisi selventää sijaintimme.”, Matoro toteaa.
    ”Mitenhän se hoituu? Menemmekö kysymään joltakin metsästäjältä neuvoa?”, Kapura vitsailee.
    Kolmikko tutkii huonetta.

    ”Hei, tuolla on lattialuukku!”, Suga huutaa noteeratessaan heikot ääriviivat lattiassa. Hän ryntää edeltä avaamaan sitä.

    ”Tuolta kuului ääniä! Ne ovat tuolla!”, huudetaan jostain. Kuuluu juoksuaskelia.
    Summerganon, Matoro ja Kapura livahtavat lattialuukusta alas.

    Joukko Pimeyden Metsästäjiä saapuu saliin.
    ”Ei mitään.”, joku toteaa tylsiintyneenä.
    ”Mistä ne muka pakenivat?”, toinen miettii.

    Metsästäjät huomaavat luukun.

    ”Onko kellään valoa?”, Matoro kysyy pilkkopimeässä.
    Kapura luo käteensä lieskan joka valaisee kapean käytävän.
    Pimeässä käytävässä on tummaa kiveä seinät ja soraa lattia.
    Puuluukkua heidän yläpuolellaan hakataan. Joku neuvoo ihan avaamaan sen.
    Klaanilaisille tulee kiire. He lähtevät juoksemaan täysillä eteenpäin.
    ”Tuolla ne menevät!!”, joku metsästäjä karjuu.

    ”Kierreportaat!”, Kapura huudahtaa iloisena. Kolmikko lähtee kapuamaan nopeasti metallisia portaita.

    ”Umpikuja!”, huutaa Matoro vähemmän iloisena. Portaiden yläpäästä ei pääse mihinkään.

    ”Kuka ääliö tekee portaat jotka eivät johda mihinkään?”, Suga miettii ääneen kunnes hänen silmänsä osuu kylttiin ”siirrettävät huoltoportaat”.

    ”Hidastakaa niitä! Asennan tälläisen Killjoyn antaman sulattimen seinään!”, Matoro ilmoittaa ja kaivaa vyönsä kotelosta puoliympyrän mallisen laitteen. Hän kiinnittää sen kiviseinään ja käynnistää sytyttimen. Kapuran aalto tulta pysäyttää Metsästäjien etenemisen hetkeksi.
    Kolmikko hyppää hetkeksi alas portailta.
    Kiviseinämä sulaa räjähtäen auki.

    ”Kaiken järjen mukaan tuossa pitäisi olla maa, olemme pohjakerroksessa…”, Matoro ilmoittaa ja nousee portaita.
    Kylmä vesisade osuu hännen naamioonsa. Hän vilkaisee helpottuneena alaspäin. Merta.

    ”Vettä?”, Jään Toa toteaa ja vetää itsensä äkkiä portaiden yläpäähän.
    ”Hei, olemme linnakkeen marenpuoleisella sivustalla. Siellä missä on pystysuora kallio mereen.”, Matoro huutaa.
    Metsästäjät tulevat taas.
    ”Olkaa hetki hiljaa! Ettekö näe että meillä on hommia!”, Summerganon huutaa metsästäjille ja nappaa suuren kirveensä. Kapessa käytävässä ne eivät voi käyttää määräylivoimaa.

    Matoro istuu aukkoon pohtimaan, ampuen välillä jääsäteitä kahden muun Klaanilaisen tueksi.

    ”Hei, idea!”, hän huutaa. Vahva kohmetussäde jäädyttää suurimman osan metsästäjistä vähäksi aikaa.
    ”Tuolla ylhäällä on ikkunankarmi. Koitan osua siihen harppuunallani, kiivetkää sitten köyttä pitkin.”, Matoro neuvoo.
    ”Matkaa on yli viisikymmentä bioa!”, Kapura esittää vastalauseena kurkattuaan aukosta ylös.
    ”Hei, harppuunassani on kaapelia 51 bioa. Ongelma?”, Matoro sanoo ja ampuu.

    Kuuluu kilaus.

    Kaapeli putoaa Matoron ohi alas.
    Hän kelaa sen.

    ”Minusta tuntuu että siitä ei saa kiinni.
    ”Terävä havainto. Niin minustakin tuntuu.”, Matoro ilmoittaa.

    Käytävän päähän ilmestyy järeästi aseistautuneita metsästäjiä.

    ”Jotain. Nopeasti.”, Matoro ajattelee ääneen.

    Luukusta pudotetaan valtava ohjuksenheitin.

    ”Jotain. Nopeammin.”, Matoro ajattelee edelleen. Hän tähyilee avoimesta luukusta jatkuvasti. Hänen silmiinsä osuu pimeä parveke, ja hän laukaisee harppuunansa. Terä uppoaa puiseen tasanteeseen.

    ”Mentiin!”, Matoro huutaa. Kapura ja Summerganon ottavat kiinni metallisesta vaijerista, ja Matoro tiputtautuu alas. Ohjus lentää ja osuu ovenkarmiin, aiheuttaen valtavan oranssin räjähdyksen ja paineaallon. Kolme Matoron harppuunan kaapelissa roikkuvaa klaanilaista lentävät heilurimaisesti sivulle, kylmän sateen piiskatessa heitä.

    ”Sinne meni.”, yksi metsästäjistä toetaa omahyväisenä.

    Heiluriliike heittää kolmikon takaisin oviaukkoon. Metsästäjän ampuvat, mutta Klaanilaiset ehtivät heilahtaa pois.

    ”Ne eivät kuolleetkaan!”, joku sisältä huutaa. Pimeyden Metsästäjät lähtevät kohti aukkoa seinässä.

    Kolme Klaanilaista roikkuvat teräskaapelilla korkealla yllä olevasta parvekkeesta kiviseinämää vasten. Alla velloo meri.

    ”Että minä rakastan tälläisiä tilanteita.”, Matoro toteaa kuivasti.

  • Valottujen suosekoilu osa 8: Lahja Abzumolle

    Hopenen Meri, Nazorakien vene.

    Kaksi nazorakia istuivat veneessä heillä oli mukanaan jotain erityisen arvokasta, josta heidän pomonsa ilahtuisi ja paljon.

    ”Luuletko, että saamme ylennyksen?”, toinen sanoi kiihtyneenä.

    ”Jos hyvin käy Abzumo ei tapa meitä.”, nazorak vastasi vakavasti.

    ”…”

    ”Hei tuolla on jotain!”

    ”Niin, Klaani-saari, mitä siitä?”

    ”Eikun tuo!”, Nazorak ositti aseellaan ”naurettavanpientäpaattia” josta kuului Makutan rivoa kielenkäyttöä.

    ”Jaa vai nuo.”

    ”Meillä on vain nämä surkeat aseet, jätetään heidät rauhaan, ”lasti” on saatava perille tai Abzumo kaivaa ruumiimme meren pohjasta ja hakkaa niitä kallioon tai jotain muuta vastaavaa.”

    Klaani-saaren Nazorak tukikohta näkyi jo sadan metrin päässä.

    [spoil]Annan sinulle Manu oikeuden kirjoittaa seuraavan viestin aiheesta, mutta muista, häntä tuoda kidutettavaksi tai sellaista. SAY NO TO TORTURE[/spoil]

  • Zakaz 1: Irstaat sanoitukset

    Nazorakein tukikohta, trooppinen saari

    ”Sssiissss. Täälläkö oli bioklaanilaissssia – ja te päässssstitte ne karkuun?” Abzumo kysyi epäuskoisena. Torakat matelivat hänen edessään kertoessaan huonoja uutisia.
    ”Sssaavuin tälle ssssaaarelle etsimään erästä tärkeää esinettä, joka mitä luultavimmin on juuri täällä. Ja ne klaanilaiset etssssivät juuri sssssitä ssssamaa asiaa, ssssiitä olen varma!”
    ”Anteeksi, herra Makuta”, sanoi torakoiden sillä hetkellä korkein elossa oleva päällikkö, ”mutta emme tienneet mistään esineestä…”
    ”Ei ole teidän asssssianne tietääkään. Mutta nyt, kun tiedätte, te etssssitte sssssen minulle.” Torakat vilkuilivat toisiaan hämmentyneenä.
    ”Saanko kysyä, mikä tämä esine on?” johtaja sanoi.
    ”Sssse on vain metallisssssiru. Tuotte ssssen minulle, kun sssse löytyy.”
    ”Mutta… missä sssse… se on?” johtaja takelteli.
    ”Minähän juuri kässssskin teidän etssssiä sssen.”
    ”Mutta sehän voisi olla missä tahansa.”
    ”Niin voissssssi.”
    Torakat näyttivät epätoivoisilta. Makuta hermostui.
    ”TUTKITTE KOKO SSSSAAAREN, KÄÄNNÄTTE VIIMEISSSSENKIN KIVEN YMPÄRI.”
    Torakat tekivät kunniaa, kun Makuta hiippaili pois heidän näköpiiristään. Tämä tehtävänanto oli hullu; jos siru voi olla missä tahansa, se saattoi olla vaikkapa haudattuna viiden kion syvyyteen maahan…

    Höyryvene

    Manu oli laulutuulella. Guardian ei pitänyt siitä.

    Hän yritti sulkea korvansa.

    Mutta irstaat ja groteskit sanoitukset tunkeutuivat hänen päähänsä.

    Tästä tulisi pitkä matka…

  • Trooppinen saari: Ämkoon pimeä puoli

    Nazorakein trooppinen tukikohta

    Snowman ryömi vaivalloisesti kaatuneen puunrungon alta, ja kohotti katseensa kohti romahtanutta tornia. Paksun pölypilven keksellä hän ei nähnyt yhtäkään tolpillaan olevaa hahmoa. Lumiukko otti varovavaisesti muutaman askelen kohti puisen romun peitossa olevaa aukiota. Missään ei näkynyt liikettä. Hänen omat askeleensa olivat ainoa äänen lähde.

    Valkoinen hahmo rohkaistui, ja asteli aukiolle ripeästi. Missään ei näkynyt vieläkään mitään tornin romun joukosta. Ainoastaan puusäleitä ja vääntyineitä nauloja. Snowman kumartui maan tasolle lähempää tutkimusta varten. Maassa oli tahmaa, jonka hän tunnisti Nazorakin vereksi. Mutta kaikki merkit Ämkoosta olivat yhä kateissa.

    Kai hän täällä jossain on, Snowie tuumi. Tuskin hän olisi poistunut noin vain. Mutta toisaalta, hänessä oli jotain vailla. Aivan kuin hän ei olisi ollut se Ämkoo, jonka tunnen.

    Lumiukon mieleen juolahti kuitenkin aate. Hän oli kuullut huhuja Ämkoon ’pimeästä puolesta’. Että hänessä olisi paljonkin makutaa, jonka kanssa hän oli joskus yhdistynyt. Villeimmät tarinat kertoivat siitä, että Ämkoo voisi antaa pahan hengen hallita itseään, ja saisi silloin käyttöönsä uskomattomat voimat. Mutta Snowman oli aina luullut niitä vain liiotelluiksi kertomuksiksi hänen taistelutaidoistaan, pelkiksi synkän historian inspiroimiksi saduiksi.

    Nyt lumiukko huomasi saapuneensa harvinaisen monen torakan kuolinpaikalle. Käytännöllisesti katsoen hän kahlasi ruumiissa. Onneksi yksikään silvottu torso ei kuulunut Ämkoolle.

    Haahuiltuaan hetken pölypilvessä Snowman huomasi tutun Klaanilaisen. Ämkoon käsi pilkisti lautakasan alta.
    ”Ämkoo?” hän huhuili. ”Oletko kunnossa?”
    Snowie ei saanut vastausta, joten hän keskittyi työntämään lautoja pois ystävänsä päältä. Hänen järkytyksekseen kasan alta ei paljastunutkaan Ämkoota, vaan käsi oli irrallinen. Snowman hätkähti, ja melkein kompastui maassa makaavaan puuromuun, mutta rohkaistui kuitenkin poimimaan käden. Hän kietoi sen liinaan, ja asetteli tupaten täynnä olevaan laukkuunsa.

    Melko karmivaa, mutta Mäksä saattaa vielä kaivata kättään.

    Silloin Snowman huomasi taas jotain, joka muistutti hänen etsimäänsä Klaanilaista. Hän meni tutkimaan lähempää maassa retkottavaa vihreää hahmoa. Snowie käänsi Ämkooksi olettemansa hahmon selälleen, mutta alkoi heti huolestua. Tutun mustan haarniskan sijaan hahmo olikin kullan ja vihreän sävyinen. Naamio kuitenkin oli tuttu Miru Nuva, eikä Snowie oikein tiennyt, mitä ajatella. Käden puuttuminen olisi kuitenkin viitannut siihen, että hahmo oli Ämkoo.

    Silloin Snowmanin edessä makaava vihreä hahmo kuitenkin avasi silmänsä, ja pian sen jälkeen myös suunsa: ”Jaa, Snowie… Mitenkäs ne… Matoranisi?”
    Snowmanin suu vääntyi iloiseen hymyyn, kun hän huomasi hahmon olevan tuttu Klaanilainen, ja tämän olevan elossa, vaikkakin todella huonossa kunnossa.
    ”Ämkoo!”
    ”Minulla on ollut tosi hauskaa ilman sinua” Ämkoo aloitti, ja jatkoi ”Nyt… Hoida meidät pois täältä.”

    Sitten Ämkoo kuitenkin taas menetti tajuntansa, ja Snowman jäi tuijottamaan maassa makaavaa toveriaan hölmistyneen näköisenä.

    Hyvä ohje, vanha veikkoinen, mutta kuinkas sen teen?

    Ympäriltä alkoi kuulua etäistä moottoreiden pauhua ja torakkaimasta puhetta. Uusi partio oli lähetetty paikalle. Snowman hätääntyi hieman, ja koetti muodostaa päässään toimintasuunnitelmaa. Nyt olisi tärkeintä päästä pois, ja vähän äkkiä.

    Lumiukko heilautti Ämkoon tajuttoman ruumiin olkansa yli. Hän oli kiitollinen siitä, että viittasankari ei ollut erityisen painava, ja lähti pikaisesti pölyiseltä aukiolta pois, kohti matoraneiden rakennuttamaa tunneliverkostoa. Hän toivoi, että vaikka torakat olivatkin löytäneet sen, he tuskin olosuhteiden tähden olisivat sitä ehtineet täysin tutkia.

    Lumiukko löysi lähimmän muistamansa tunneliverkoston sisäänkäynnin, ja lähti etenemään pimeydessä, toivoen muistavansa oikean suunnan.

    [spoil]Mäksä kirjoitti Mäksän replat.[/spoil]

  • Trooppinen saari: Miekkapiru murhaa miekatta

    Ämkoo nosti ainoan kämmenensä kasvojensa tasalle ja yritti katsella sitä. Huoneessa oli kuitenkin niin pimeää, että kättä tuskin erotti. Jostain kuului vesipisaroiden ääniä. Lattia oli kostea ja kylmä.

    Kätensä menettänyt miekkamies asteli lyhyen matkan eteenpäin, kunnes seinä tuli vastaan. Paksujen mustien suonien päällystämä seinusta sykki kiivaaseen tahtiin. Seinään uponnut olento karjui ja yritti repiä itsensä irti.

    Ämkoo kosketti seinää kädellään ja olennon lonkeromaiset kahleet alkoivat väistyä. Mielensä menettänyt Makuta riuhtoi ilmaa hallitsemattomin liikkein ja tarttui lopulta kiinni edessään seisovaan vihreänaamioiseen hahmoon. Huone pimeni entisestään.

    – – –

    Nazorakien trooppinen tukikohta

    Raivotautisin elein eteenpäin syöksyvä Ämkoo väisteli vaivattoman oloisesti häntä kohti ammuttuja zamor-ammuksia. Nazorakit katselivat pelonsekaisen järkytyksen vallassa kuinka punahehkuinen hirviö kohosi nopealla loikalla korkealle ilmaan ja putosi sitten torakoiden etummaisen rivistön keskelle. Torakat yrittivät perääntyä tehden samalla tilaa lähitaistelijoilleen, mutta yksi pienoiskiväärillä aseistautunut nazorak horjahti eikä päässyt pakoon.

    Jotkut olivat kuulevinaan Ämkoon hysteerisen karjunnan seasta naurua. Verellä tahritun naamion ilme muuttui vääristyneeksi virnistykseksi kun Ämkoo tarttui kiinni maasta makaavan torakan ylimpiin raajoihin. Sitten Ämkoo potkaisi torakkaa rintakehään, saaden tämän tutisevat kädet irtoamaan paikoiltaan. Nazorak huusi tuskaansa, mutta hiljeni kuitenkin pian Ämkoon myrkynvihreän nyrkin iskeytyessä torakan pään läpi.

    Nazorakit tiesivät vallan hyvin, että tukikohdassa riehuvaa hirviötä ei pysäytettäisi kiväärein ja keihäin. Paikalle siirrettiin parasta aikaa huomattavasti raskaampaa kalustoa. Lopulta useampi kevyehkö panssariajoneuvo kurvasi aukiolle, aloittaen välittömän tulituksen.

    Rivisotilaat järkyttyivät entisestään huomatessaan, että paikalle saapuneet apujoukot ampuivat heitäkin kohti. Torakat yrittivät parhaansa mukaan väistää kohti kiitäviä räjähteitä, mutta kaikki eivät siinä onnistuneet. Muutama nazorak upposi Ämkoon mukana räjähdysten nostattamaan sankkaan pölypilveen.

    Ämkoo syöksyi ulos pölypilvestä, hieman savuten ja entistäkin raivokkaamman huudon saattelemana. Panssaritykit avasivat tulen oitis uudestaan, mutta varjoenergialla pumpattu raivohullu klaanilainen osoittautui ammuksia nopeammaksi. Torakoiden hämmästykseksi Ämkoo ei kuitenkaan syöksynyt suoraan ajoneuvojen kimppuun vaan kaarsi kohti vartiotornia.

    ”Se aikoo kiivetä ylös!”, yksi torakoista huusi.
    ”Ei…”, aloitti toinen.

    Päästyään tornin tykö Ämkoo laukaisi kehostaan voimakkaan energiapurkauksen. Jo aiemmassa taistelussa kärsineen tornin perustukset eivät kestäneet ja korkea rakennus lähti kaatumaan.

    Nazorakit kiipesivät ulos vaunuistaan niin nopeasti kuin vain kykenivät, mutta eivät siitä huolimatta ehtineet pakoon kaatuvan rakennuksen alta. Sortuva torni nostatti ilmoille voimakkaan jyrinän lisäksi valtavan määrän tomua samalla kun erilaiset puukappaleet lentelivät suuntaan jos toiseen. Kaiken tämän kaaoksen keskellä saattoi kuulla nazorakien sekavia käskyjä ja muita epäselviä huutoja.

    Maata pitkin etenevä kaatuvan tornin aiheuttama paineaalto meinasi heittää Lumiukon alas piilopaikastaan. Snowie piteli kaikin voimin kiinni turvapaikakseen valitsemastaan puusta, kunnes ikääntyneen puun läpimätä runko petti ja puu alkoi kaatua. Snowman huudahti, tosin lumiukon huuto peittyi ympärillä vallitsevaan kaaokseen. Sitten hän alkoi pudota.

    Sankan tomupilven keskellä etenevä yksinäinen nazorak asteli haparoivin askelin eteenpäin väistellen samalla taivaalta putoilevaa puutavaraa. Torakka erotti juuri ja juuri tovereidensa kaukaiset äänet ja yritti vastata huutoihin. Kukaan ei tuntunut kuulevan.

    Nazorak nytkähti ja pysähtyi. Sitten torakka katsoi alas huomatakseen rintakehästään ulos työntyvän verisen käden. Ämkoo kiskoi kätensä irti pidellen yhä kiinni torakan heikosti sykkivästä sydämestä.

    ”Ghaa… Ghaa… Haa… Haa… Haargh… Haa…”

    Ämkoon sysimusta panssari oli muuttanut väriään. Adminin rinkakehä oli alkanut vihertää ja sen halkeilleessa panssaroinnissa saattoi juuri ja juuri erottaa jonkinlaisia kullan vivahteita. Ämkoon jalat ja kädet olivat vielä mustat, mutta niissä näki selvästi parasta aikaa tapahtuvan muutosprosessin.

    Ämkoo rojahti ensin polvilleen, muttei pysynyt edes sen vertaa pystyssä kovin pitkään. Ilman Toa makasikin pian vatsallaan maassa yrittäen pysyä tajuissaan.

    ”Voi piru”, Ämkoo kähisi samalla kun hänen toinen silmänsä muuttui kirkkaanvihreäksi.